SF-CARAVAN YLÄ-SAVO
JÄSENTIEDOTE 2015
Hiilimutka vastarannalta kuvattuna.
Heinäkuinen auringonlasku.
PUHEENJOHTAJAN PALSTA
Oikein hyvää kevättalvea kaikille karavaanareille. Talven selkä alkaa olla taittunut.
Liiton juhlavuosi on mennyt ja palataan arkeen, tapahtumia oli tarjolla kaikille.
Viimevuosi antoi merkkejä siitä mihin päin karavanaani harrastus on menossa.
Jäsenmäärä on lisääntynyt vain 0,53%. Tienpäällä olevista matkailuajoneuvoista 55 % on järjestäytyneitä karavaanareita. Mitä tämä viestii? Onko kasvu taittunut, nyt on aloitettava jäsenkeruu talkoot. SF-Caravan Ylä-Savo ry:n jäsenmäärä oli vuodenvaihteessa 1061, lisäystä oli 2,7%. Yhdistyksemme kolme viimeistä vuotta meni työn merkeissä, saimme vuodenvaihteeseen mennessä valmiiksi rakennus- urakan, joka kysyi paljon talkootyötunteja suhteellisen pieneltä porukalta. Suuret kiitokset kaikille työpanoksensa antaneille ja yhteistyö kumppaneille Teidän an- siosta saatiin urakka toteutettua. Rakennus saatiin tehtyä suunnitelmien mukai- sesti. Kustannusarvio alitettiin 27034 eurolla. Meillä on tarjolla hienot ja monipuo- liset tilat leirintätoimintaan ja kaikenlaisten pitojen järjestämiseen. Nyt kannattaa tulla tutustumaan uusiin tiloihin, leiriytymään, vaikka asettumaan kausipaikalle ja nauttimaan siitä, mitä meillä on tarjolla. Kiitos myös isännille menneestä vuo- desta, teidän työ on ollut erittäin tärkeää alueen pyörittämisessä. Olemme saa- neen hyvää palautetta siisteydestä ja ystävällisestä palvelusta. Isäntiä tarvitaa myös tulevana kesänä, ilmoittaudu ajoissa niin saadaan vuorot jaettua. Yhdistys täyttää tänävuonna 35 ja Hiilimutka 25 vuotta ja sitä juhlitaan pienimuotoisesti kevätkokoustreffien yhteydessä. Vetoan jäsenistöön, että osallistuisitte kokouk- seen runsain joukoin. Perinteiset Lettukestit on tänä vuonna kesäkuun 5. – 7.
päivä. Jouduimme niitä siirtämään yhteensattumien takia, toivotaan, että silloin on kesä parhaimmillaan. Lahden caravanmessu/ Tallinanristeily matka ei ollut viimevuonna kiinnostusta. Alkuun näytti, että se ei toteudu ollenkaan. Saimme siihen vahvistusta Kuopion Seudun karavaanareista. Ensi syksyn reissu on kyseen- alainen, kuulostellaan jos löytyy lähtijöitä. Talvikausi on vähän hiljaiseloa karavan matkailussa, pikkuhiljaa aloitetaan kalustoa ottaminen käyttöön. Meillä on nyt uudet asianmukaiset leirintäalueen opasteet, toivon, että mahdollisimman mo- net osaavat kääntää ajoneuvonsa Hiilimutkaan. Kevään ensimmäinen tapahtuma
valtakunnalliset Talvipäivät on Vaalassa Ruununhel- messä, lähdetään sinne runsain joukoin mukaan.
Tervetuloa Hiilimutkaan.
Kauko 23536
KOKOUSKUTSU
SF-Caravan Ylä-Savo ry
SF-Caravan Ylä-Savo ry:n sääntömääräinen kevätkokous 11.4.2015 klo 17.00 Hiilimutka Salahmi
Kahvitarjoilu klo 16.30
Kokouksessa käsitellään sääntöjen 4:ssä pykälässä kevätkokoukselle määrätyt asiat.
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen laillisuuden toteaminen 3. Esityslistan hyväksyminen
4. Kokouksen järjestäytyminen, valitaan - puheenjohtaja
- sihteeri
- kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - kaksi ääntenlaskijaa
5. Todetaan äänioikeus
6. Vuoden 2014 toimintakertomus 7. Vuoden 2014 tilinpäätös 8. Vastuuvapauden myöntäminen 9. Valitaan vuoden 2014 karavaanari
10. Käsitellään jäsenten esittämät asiat, jotka on toimitettu hallitukselle kirjallisesti ennen 27.3.
11. Kokouksen päättäminen
Yhdistyksen kokouksissa on yksi ääni jokaisella 15 vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä, perhejäsenellä, nuorisojäsenellä, kunniapuheenjohtajalla, kunniajäsenellä ja ainaisjäsenellä.
TERVETULOA!
SF-Caravan Ylä-Savo ry
HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT
Hallituksen varapuheenjohtaja: Pekka Kyllönen
Sihteeri Pekka Kyllönen
Jäsenkirjuri Heidi Kyllönen
Rahastonhoitaja: Teija Ruotsalainen
Leirintätoimikunnan vetäjät: Matti Väisänen, Eero Karppinen Turvatoimikunnan vetäjä: Tuomo Kumpulainen
Naistoimikunnan vetäjä: Marja-Liisa Hiltunen Tarvikemyynti: Isännät
Pr-henkilö: Kauko Eskelinen
Matkailuautoasiamies: Kauko Eskelinen Tekninen asiamies: Pekka Knuutinen Matkailuasiamies kotimaa: Kauko Eskelinen Matkailuasiamies ulkomaat: Jouko Puurunen
Nuorisoyhdyshenkilöt: Elvi Eskelinen, Elvi Karppinen, Kaarina Lampi, Tuija Remes ja Heidi Kyllönen
Hallitus 2015
Matti Väisänen mattivaisanen@elisanet.fi 050-3025752
Tuomo Kumpulainen kumpulainen.tuomo@gmail.com 0500-853828 Kauko Eskelinen kauko.eskelinen@pp3.inet.fi 040-7297312 Pekka Knuutinen pekka.knuutinen@pp1.inet.fi 040-7727869
Pekka Kyllönen kyllonen.p@gmail.com 040-7579595
Jouni Niskanen niskanen.jouni@hotmail.com 044-3310732 Eero Karppinen eero.karppinen@dnainternet.net 040-7201138 Teija Ruotsalainen teija.ruotsalainen@pp1.inet.fi 0400-917457 Marja-Liisa Hiltunen marja-liisa.hiltunen@pyhanta.fi
Leiritoimikunta
Matti Väisänen mattivaisanen@elisanet.fi 050-3025752
Eero Karppinen eero.karppinen@dnainternet.net 040-7201138 Ritva Kumpulainen
Jouko Hiltunen Esko Pennanen Esko Repo Elvi Eskelinen Tuomo Kumpulainen
Turvatoimikunta
Eero Karppinen Erkki Korolainen Tuomo Kumpulainen Jouni Niskanen Yrjö Määttä Esko Ruotsalainen Jouko Hiltunen Esko Repo
Naistoimikunta
Marja-Liisa Hiltunen marja-liisa.hiltunen@pyhanta.fi 0400-204554
Toini Honkanen reijojatoini@hotmail.com 044-3080201
Ritva Kumpulainen riheku@gmail.com 050-3200697
Marja Ruotsalainen marja.ruotsalainen@iisalmi.fi 046-6573258 Maritta Niskanen
Raija Mönkkönen Marja-Liisa Puurunen
Arpavastaava
Kauko Eskelinen
ILOISESTI PAKETTIIN KÄÄRIMME!!
Tyttöjen Finnwear PUSEROT
Koot: 98–128
poikien ja
naisten miesten
Miehille aidot REINOTOSSUT
Kotimaiset NAHKA- RUKKASET PYYHELIINAT
Muumit ym.
HYVÄ LAHJA!
Meiltä löydät: • SILKKIVILLAT • Woolpower VILLA-ASUT
• ALUSASUT • UNIASUT • OLOASUT • AAMUTOSSUT • KAULUS- PAIDAT • PUSEROT • HOUSUT • TAKIT • KENGÄT • KÄSINEET
• VYÖT • LAUKUT • LOMPAKOT YM.
13 90
31 50
27,- 29,-
Olemme joulupukin asialla!
KUOMA KENKIEN OSTAJALLE
“YLLÄTYS”
TÄKIT JA TYYNYT • LAKANAT • TYYNYLIINAT
HYVÄÄ MATKAA HUOLLETULLA
MATKAILUAJONEUVOLLA
• Huollamme ja korjaamme kaikki matkailuautot ja –vaunut.
• Mercedes-Benz, Ford ja Fiat alustat merkkikohtaisella asiantuntemuksella.
• Meiltä nyt myös asunto-osan laitteiden huollot ja korjaukset kaikkiin malleihin myös kaasulaitehuollot.
Arto Janatuinen
Kauppias
arto.janatuinen@janacaravan.fi gsm +358 (0)400 276 016 www.janacaravan.fi JanaCaravan Ky
Marjahaankierto 11 74130 Iisalmi Y: 2337000-4
• matkailuajoneuvot • caravantarvikkeet • varaosat •
Avoinna ma-pe 9 -17 Muina aikoina sopimuksen mukaan.
Marjahaankierto 11, Autotalo Hartikaisen piha-alue Autotalo Hartikainen IISALMI
Marjahaankierto 11, 74130 Iisalmi Huolto 0400 330 077. Ma-pe 7.30-17.00 Varaosat 0400 330 088. Ma-pe 7.30-17.00 Autotalo Hartikainen KAJAANI Syväojankatu 5, 87700 Kajaani Huolto 0400 115 113. Ma-pe 8.00-16.30 Varaosat 0400 115 112. Ma-pe 8.00-17.00 Autotalo Hartikainen KUOPIO Neulalammentie 4, 70780 Kuopio
Huolto 0400 332 255, 0400 205 533. Ma-pe 7.30-17.00 Varaosat 0400 332 288, 0400 205 353. Ma-pe 7.30-17.00
HIILIMUTKAN MAKSUT
Vuorokausimaksu kesällä jäsen, sis. valosähkön ja saunan yleisillä vuoroilla 16 € Vuorokausimaksu kesällä ei jäsen, sis. valosähkön ja saunan yleisillä vuoroilla 26 € Vuorokausimaksu talvi jäsen, sis. saunan yleisillä vuoroilla 20 € Vuorokausimaksu talvi ei jäsen, sis. saunan yleisillä vuoroilla 30 € Talvipaikka 1.10. - 30.4. sis. saunan yleisillä vuoroilla 120 € Vuosipaikka 1.5. - 30.4. sis. saunan yleisillä vuoroilla ja isäntävelvoite 200 €
Telttapaikka jäsenille 16 €
Telttapaikka ei jäsenille 26 €
Talvi- ja vuosipaikoissa mittarisähkö.
Kausipaikkalaisilta peritään treffien aikana 8 € ohjelmamaksu.
Lämmityssähkö kesä 3 € vuorokausi
Lämmityssähkö talvi 5 € vuorokausi
Mittarisähkö 0,20 €/kWh
Ilmastointi 3 € vuorokausi
Perhesauna 15 € / 50 minuuttia
Pesukoneen käyttö 3 € pesukerta
Vaunun säilytys 3 € viikko
Vaunun talviajan säilytys 40 € (1.10 - 30.4.)
Vierassaunamaksu 2 € henkilö
Venepaikka 50€ /kesä
Kesä- ja vuosipaikan hintaan sisältyy yksi venepaikka kesäksi.
KESÄPAIKKA HIILIMUTKASSA
Nyt on hyvä aika varata tulevalle kesälle kausipaikka yhdistyksen omalta alueelta Hiilimutkasta. Alueella on myös lapsille tekemistä, oma pelihuone, jossa Playstati- on 2 ja tietokone nettiyhteydellä, trampoliini, polkuautoja, leikkikenttä ja tieten- kin hyvä uimaranta. Alueelta löytyy myös langaton verkko (Wlan) ja sen käyttö on maksutonta. Kausipaikkoja Hiilimutkaan myy Matti Väisänen puh. 050 302 5752.
Varaa oma kesäpaikkasi ajoissa. Kausipaikkojen hinnat löytyvät tästä lehdestä.
Isäntävuorojen varaustilaisuus on Hiilimutkassa 17.5.2015 kello 10.00. Tervetuloa uudet ja vanhat kausipaikkalaiset Hiilimutkaan.
YHDISTYKSEN KOTISIVUT
Yhdistyksen kotisivuilta löytyy viimeisimmät uutiset ja Hiilimutkan tapahtumat.
Samoin sivuilta löytyy valokuvia alueesta ja tapahtumista.
www.sfc-ylasavo.fi
Karavaanareille normaalihintaisista kukista ja lahjatavaroista -10 %
Petterintie 8, 74200 Vieremä • puh. (017) 714833, 040 503 8314
Treffit ja tapahtumat 2015
Treffit Aika Paikka Kevätkokous treffit sekä pilkki- ja hiihtokisat 10.4.–12.04.2015 Hiilimutka
Talkootreffit 15.05.-17.05.2015 Hiilimutka
Lettukestit 05.06.-07.06.2015 Hiilimutka
Juhannus 18.06.-21.06.2015 Hiilimutka
Hiilimutkanhölkkä 8.8.2015 klo 11.00 Hiilimutka
Elotreffit 21.08.-23.08.2015 Hiilimutka
Puolukkatreffit 11.09.-13.09.2015 Ruununhelmi
Syyskokoustreffit 02.10.-04.10.2015 Hiilimutka
Pikkujoulu 20.11.-22.11.2015 Hiilimutka
Tapahtumista lisätietoa yhdistyksen kotisivuilta http://www.sfc-ylasavo.fi/
Muut tapahtumat
Karavaanareiden Talvipäivät 27.03.-29.03.2015 Ruununhelmi
Iskelmäviikko 15.07.-19.07.2015 Kiuruvesi
Pohjois-Suomen ja Järvi-Suomen
YT-alueiden yhteistreffit 12-14.6.2015 Ruununhelmi
Iskelmäviikko 15.7.-19.7.2015 Kiuruvesi
KEVÄTKOKOUSTREFFIT SEKÄ PILKKI- JA HIIHTOKILPAILUT 10. - 12.4
Pilkkikilpailut ovat lauantaina kello 9 - 12 välisenä aikana Salahmijärvellä, palkin- tojen jako iltaohjelman yhteydessä. Pienet saaliit, mutta isot palkinnot. Osallis- tumismaksu on 2 euroa henkilöltä. Sarjat: miehet, naiset ja lapset alle 12 vuotta.
Karavaanarit vastaan Salahmin erämiehet pilkkikilpailu. Hiihtokilpailut ovat pilk- kikisojen jälkeen kello 13.00. Hiihtokisoissa ovat miesten ja naisten sekä lasten sarjat, ipanat ja eläkeläis-sarja.
Saunat lauantaina kello 14 – 16. Muuta mukavaa ohjelmaa lisäksi, arpajaiset ja puffet. Kevätkokous lauantaina klo 17.00, kahvitarjoilu alkaen klo 16.30. Perjantai- na ja lauantaina karaoketanssit, alkaen klo 21.00
Kokouksen esityslista löytyy tiedotteesta
LETTUKESTIT T 5. - 7.6
Tervetuloa lettukesteille Hiilimutkaan. Perjantai-iltana on tanssit. Lauantai-iltana karaoketanssit. Luvassa mukavaa ohjelmaa, yhdessäoloa. Lapsille omaa ohjelmaa ja arpajaiset. Yhdistys järjestää arpajaiset. Sunnuntaina perinteinen yhdistysten välinen polkuautokilpailu. Tervetuloa
JUHANNUSTREFFIT 18. - 21.6
Juhannustreffit Hiilimutkassa. Ohjelmassa arpajaiset ja muuta pientä ohjelmaa juhannuksen juhlijoille ja tietenkin juhannuskokko (säävaraus). Juhannuksena hanuristien kokoontuminen. Iltaisin karaoke tanssit. Tervetuloa juhlimaan keski- kesän juhlaa.
ELOTREFFIT 21. - 23.8
Elotreffit ovat Hiilimutkassa. Perjantai-iltana on orkesteritanssit. Lauantaina ka- raoketanssit. Lauantaina on elonkorjuu karaokekilpailu, johon voivat osallistua kaikki karavaanarit. Sarjoina on miehet, naiset ja lapset. Ohjelmassa on arpajaiset ja kilpailuja. Ohjelmaa on myös pienemmille karavaanareille. Lasten arpajaiset.
Lauantaina on mahdollisuus suorittaa ajotaitomerkkejä. Mikäli sää sallii, lauantai- na poltetaan elokokko.
PUOLUKKATREFFIT
Puolukkatreffit ovat Oulujärven rannalla Ruununhelmessä 11. - 13. syyskuuta.
Viikonlopun aikana on orkesteritanssit ja karaoketanssit. Treffimaksu sisältää per- jantai- ja lauantai-illan tanssiliput. Muistakaa mainita tulevanne puolukkatreffeil- le sovitun maksun perimiseksi (normaalimaksu on suurempi). Yhdistys järjestää arpajaiset, pääpalkintona on kausipaikka Ruununhelmeen. Alueella on leipomo- tuotteita myynnissä joka päivä. Ruununhelmen osoite on Ruununtörmäntie 1, 91760 Säräisniemi. Puh: 08-810 7700. Lisätietoa netistä www.ruununhelmi.fi Tervetuloa taas joukolla mukaan !
SYYSKOKOUSTREFFIT
Syyskokoustreffit ovat Hiilimutkassa 2.10. - 4.10. Yhdistyksen syyskokous on lauantaina 4. lokakuuta alkaen kello 16.00 Hiilimutkan päärakennuksessa. Ko- kouksen alussa tarjotaan kahvit. Perinteiseen tapaan treffimaksua ei peritä, joten tulkaapa joukolla mukaan syksyiseen Hiilimutkaan. ”Tarjoukseen” kuuluu myös valosähkö ja sauna. Treffeillä tarjotaan jäsenille taas rosvopaisti, joka valmistunee lauantai-iltana noin kello 19 ja sitä tarjoillaan perinteiseen tapaan juoman ja lei- vän sekä vihannesten kera hintaan 8 euroa/annos. Ottakaa omat lautaset ym.
muut ruokailuvälineet mukaan ruokailuun (ei kertakäyttölautasia),
samoin sopiva raha. Lauantain ja perjantain ohjelmaan kuuluu myös karaoketans- sit.
Syyskokouksessa päätetään ensi vuoden toiminnasta ja taloudesta. Vali- taan hallitukseen henkilöt erovuoroisten tilalle.
Kokouksessa valitaan myös toimihenkilöt toimikuntiin, leiritoimikuntaan ja tur- vatoimikuntaan kuhunkin 6-12 henkilöä vuosikokouksen päätöksen mukaisesti.
Tervetuloa, vaikuttamaan yhdistyksen tulevaisuuteen.
Kokouksen esityslista löytyy tiedotteesta
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
Puh. 017-7604600, Fax 017-7604621, e-mail : peltohovi@co.inet.fi www.hotellipeltohovi.com
HOTELLI-RAVINTOLA
HOTELLI JA RAVINTOLAPALVELUT
KIURUVEDELLÄ
Pikkujoulua vietetään Hiilimutkassa 20.11. - 22.11. Perjantai-iltana yhdistys tar- joaa jouluglögit ja lauantaina iltapäivällä torttukahvit. Perinteinen jouluateria tarjoillaan lauantaina klo 16.00 alkaen . Ruokailun tarkempi hinta varmistuu myö- hemmin. Ruokaliput myydään lauantaina kello 12 - 14 välisenä aikana. Liput ke- rätään ovella ruokailuun tultaessa. Ilman vaunua tulevat voivat maksaa ruokailun ja ohjelmamaksun tullessaan. Varsinainen ohjelma alkaa lauantaina kello 19.00.
Ohjelmassa ovat nyyttikestiarpajaiset, jäsenistön toivotaan tekevän käsitöitä ja leivonnaisia. Pääpalkintona 2 kpl kotimaisia joulukinkkuja. Perjantaina karaoke- tanssit ja orkesteritanssit. Ruokailun johdosta sitovat ilmoittautumiset ensisijai- sesti sähköpostitse kauko.eskelinen@pp3.inet.fi tai puhelimitse 040 729 7312 vii- meistään sunnuntaina 15.11.2015 mennessä. Pikkupaketti joulupukille (toivomus 2 - 3€). Jos tuot paketin, saat myös ottaa pukilta paketin.
Treffeistä ja tapahtumista saat tarkemmat tiedot yhdistyksen kotisivulta www.sfc-ylasavo.fi
PIKKUJOULUTREFFIT
Tule tutustumaan ripaukseen 50-luvun tunnelmaa!
Ravintola Liiteri Vieremän keskustassa palvelee päivittäin:
Lounas arkisin klo 10.30-14 A´la Carte annoksia Pizzaa ja pientä suolaista
Kahvilatuotteita
Viikonloppuisin Karaokea alkaen klo 20- Katso avoinnaoloaikamme www.sivuiltamme
Olemme myös Facebookissa!
Tervetuloa!
Ravintola Liiteri, Huoltotie 2, 74200 Vieremä Puh 017-714 115
KOKOUSKUTSU SYKSY
SF-Caravan Ylä-Savo ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina 3. lo- kakuuta 2015 alkaen kello 16.00 Hiilimutkassa Salahmilla. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 4. pykälässä syyskokoukselle määrätyt asiat, sekä ne jäsenten esittämät asiat, jotka on toimitettu hallitukselle kirjallisesti ennen syyskuun 24. päivää 2015.
Tervetuloa!
SF-Caravan Ylä-Savo ry Hallitus
VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen laillisuuden toteaminen 3. Esityslistan hyväksyminen
4. Kokouksen järjestäytyminen - puheenjohtaja
- sihteeri
- kaksi pöytäkirjan tarkistajaa - kaksi ääntenlaskijaa
5. Todetaan äänioikeus kokouksessa
6. Päätetään yhdistyksen edustajille ja hallituksen jäsenille maksettavista matka- ym. korvauksista
7. Hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten tilalle 8. Valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja 9. Päätetään liittymis- ja jäsenmaksun suuruudesta 10. Vahvistetaan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 11. Vahvistetaan talousarvio vuodelle 2016
12. Valitaan toimikuntien jäsenet
13. Valitaan edustajat ja heidän varahenkilönsä liiton kokouksiin
14. Käsitellään hallituksen ja jäsenten sääntöjen mukaisesti esittämät asiat
VUODEN KARAVAANARI
Kevätkokouksessa 2014 valittiin vuoden 2013 karavaanareiksi Teija ja Aimo Ruotsalainen.
VIEREMÄLLÄ TAPAHTUU
Vieremän Kyläpäivät 5.-7.6.
perjantaina 5.6. ravit Hippoksella
lauantaina 6.6. Lastentapahtuma klo 10-13 taajamassa Kohiseva Kokka soututapahtuma
sunnuntaina 7.6. klo 12 kotiseuturetki suuntautuu Haajaisille Kyrönniemen kesäteatterin kesän 2015
näytelmä on Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija, sovitus ja ohjaus Sisko Niskanen.
Esitykset: ke 15.7. klo 19 (ensi-ilta), pe 17.7. klo 19, ke 22.7. klo 19, pe 24.7. klo 19, su 26.7. klo 19, ke 29.7. klo 19, pe 31.7. klo 21 (yönäytös),
la 1.8. klo 21 ja su 2.8. klo 13.
Tiedustelut ja varaukset Sisko Niskanen puh. 040 7261040, sisko
Konolanmäen kesäteatteri Tatu Pekkarisen Peräkylän profeetta, ohjaus Mervi Väyrynen.
Esitykset heinäkuussa Kyläpirtti Mehtolassa.
Ravit Ylä-Savon Hippoksella: pe 15.5. klo 18.30, pe 5.6. klo 18.30, juhannusaatto 19.6. klo 18, pe 3.7. klo 18.30,
pe 24.7. klo 18 Einari Vidgrenin muistoajo ja pe 7.8. klo 18.30.
Lisätietoja puh. 044 3361266.
LEIRITOIMIKUNTA 2015
Matti Väisänen vetäjä Jouko Hiltunen Eero Karppinen vetäjä Esko Pennanen
Esko Repo Elvi Eskelinen Ritva Kumpulainen Tuomo Kumpulainen
TURVATOIMIKUNTA 2015
Tuomo Kumpulainen vetäjä Jouni Niskanen
Eero Karppinen Yrjö Määttä
Esko Ruotsalainen Erkki Korolainen Jouko Hiltunen Esko Repo
NAISTOIMIKUNTA 2015
Marja-Liisa Hiltunen vetäjä Toini Honkanen vetäjä Ritva Kumpulainen
Marja Ruotsalainen Maritta Niskanen Raija Mönkkönen Marja-Liisa Puurunen
TOIMIKUNNAT 2015
UUDET JÄSENET
Jäsennro Nimi Postitoimip. Jäsenlaji
150713-0 Ahonen Matti Rautavaara Varsinainen jäsen 120201-0 Aittokoski Jari Pyhäkumpu Varsinainen jäsen 147876-0 Balk Markus Iisalmi Varsinainen jäsen 149862-0 Bäck Juha Lapinlahti Varsinainen jäsen 020932-0 Eloranta Simo Honkaranta Varsinainen jäsen 135858-0 Falck Reijo Toivala Varsinainen jäsen 148079-0 Farin Simo Kurenpolvi Varsinainen jäsen 148019-0 Haapalainen Risto Marttisenjärvi Varsinainen jäsen 150856-0 Hakkarainen Seppo Rautavaara Varsinainen jäsen 133447-0 Heikkinen Juha Kajaani Varsinainen jäsen 148153-0 Hentilä Keijo Helsinki Varsinainen jäsen 149944-0 Hietala Tommi Lapinlahti Varsinainen jäsen 140942-0 Immonen Arto Leppävirta Varsinainen jäsen 150566-0 Kananen Seppo Kiuruvesi Varsinainen jäsen 049235-1 Karjalainen Sisko Vieremä Rinnakkaisjäsen 074718-0 Karppanen Juhani Tyrnävä Varsinainen jäsen 148804-0 Karppanen Jussi Sonkajärvi Varsinainen jäsen 147797-0 Karppinen Eero Iisalmi Varsinainen jäsen 149758-0 Kiimalainen Tuula Iisalmi Varsinainen jäsen 086524-0 Kinnunen Merja Pyhäsalmi Varsinainen jäsen 094014-0 Kirjavainen Tapio Outokumpu Varsinainen jäsen 149464-0 Komulainen Irma Iisalmi Varsinainen jäsen 148587-0 Komulainen Jukka Iisalmi Varsinainen jäsen 148055-0 Kopeli Tuomo Iisalmi Varsinainen jäsen 148487-0 Kopola Olavi Pyhäsalmi Varsinainen jäsen 041453-0 Korhonen Pekka Iisalmi Varsinainen jäsen 090577-0 Korhonen Sinikka Rautavaara Varsinainen jäsen 150859-0 Korkiakoski Tapani Lapinlahti Varsinainen jäsen 149304-0 Koskelo Päivi Tupos Varsinainen jäsen 148641-0 Kuikka Juho Sonkajärvi Varsinainen jäsen 145113-0 Kumpulainen Markku Kempele Varsinainen jäsen 122644-0 Kuokkanen Seija Leppävirta Varsinainen jäsen 149205-0 Kuvaja Matti Valtimo Varsinainen jäsen 134627-1 Kyllönen Tuula Pyhäsalmi Rinnakkaisjäsen 150646-0 Kähkönen Raimo Iisalmi Varsinainen jäsen 148366-0 Laine Marko Iisalmi Varsinainen jäsen
148366-1 Laine Sari Iisalmi Rinnakkaisjäsen
149534-0 Lappalainen Kyösti Iisalmi Varsinainen jäsen 132828-0 Lassila Jaana Lapinlahti Varsinainen jäsen 148990-0 Lämpsä Jari Kestilä Varsinainen jäsen 040-0 Mankisenmaa Raimo Tyrnävä Varsinainen jäsen 149618-0 Manninen Ossi Nerkoo Varsinainen jäsen 148684-0 Myllynen Kari Tossavanlahti Varsinainen jäsen 130000-1 Määttänen Katja Vieremä Rinnakkaisjäsen 108469-1 Mönkkönen Raija Kuopio Rinnakkaisjäsen 049389-0 Niskanen Matti Iisalmi Varsinainen jäsen 148269-0 Niskanen Ulla Kiuruvesi Varsinainen jäsen 076053-0 Nissinen Pekka Salahmi Varsinainen jäsen 148069-1 Nummila Päivi Iisalmi Rinnakkaisjäsen 150632-0 Ojala Heikki Iisalmi Varsinainen jäsen
139286-0 Paananen Kalevi Iisalmi Varsinainen jäsen 148692-0 Paananen Seppo Keitele Varsinainen jäsen 149905-0 Parhankangas Ossi Pyhäsalmi Varsinainen jäsen 149547-0 Parviainen Jari Sonkajärvi Varsinainen jäsen 148646-0 Pehkonen Tiina Vieremä Varsinainen jäsen 070379-0 Pellikka Yrjö Pyhäntä Varsinainen jäsen 149026-0 Pesonen Maila Iisalmi Varsinainen jäsen 116466-0 Pietikäinen Yrjö Lapinlahti Varsinainen jäsen 148534-0 Piippo Sanna Iisalmi Varsinainen jäsen 084156-1 Pikkarainen Tarja Pyhäsalmi Rinnakkaisjäsen 150643-0 Pirinen Sirkka Rautavaara Varsinainen jäsen 115896-1 Pitkänen Tuija Iisalmi Rinnakkaisjäsen 149491-0 Plump Reino Kiuruvesi Varsinainen jäsen 148733-0 Poikonen Lauri Iisalmi Varsinainen jäsen 106714-1 Remes Riitta Kiuruvesi Rinnakkaisjäsen 150546-1 Ruotsalainen Marjatta Saarela Rinnakkaisjäsen 150799-0 Ruotsalainen Matti Syvärinpää Varsinainen jäsen 148069-0 Ruotsalainen Mika Iisalmi Varsinainen jäsen 150083-0 Ruotsalainen Pasi Iisalmi Varsinainen jäsen 150546-0 Ruotsalainen Seppo Kalervo Saarela Varsinainen jäsen 149427-0 Rytkönen Esko Iisalmi Varsinainen jäsen 147820-0 Räsänen Pekka Harjamäki Varsinainen jäsen 148442-0 Rönkkö Tuomo Kiuruvesi Varsinainen jäsen 148810-0 Röntynen Kari Koppeloharju Varsinainen jäsen 146395-0 Savolainen Pentti Nilsiä Varsinainen jäsen 148745-0 Sipola Mikko Iisalmi Varsinainen jäsen 148994-0 Tapaninen Rauno Kiuruvesi Varsinainen jäsen 139011-1 Taskinen Anja Lapinlahti Rinnakkaisjäsen 150485-0 Taskinen Matti Lapinlahti Varsinainen jäsen 078612-0 Tossavainen Juha Pajujärvi Varsinainen jäsen 149097-0 Tuovinen Jouni Keitele Varsinainen jäsen 149408-0 Turkki Tony Losomäki Varsinainen jäsen 150971-0 Turunen Juhani Iisalmi Varsinainen jäsen 147354-1 Valta Mervi Iisalmi Rinnakkaisjäsen 150286-0 Vanninen Hannu Iisalmi Varsinainen jäsen 150092-0 Vartiainen Kari Juhani Kiuruvesi Varsinainen jäsen 148386-0 Vesa Asko Varpaisjärvi Varsinainen jäsen 148407-0 Väisänen Jaana Pielavesi Varsinainen jäsen Yhdistyksen jäsenmäärä on 13.2.2015 1056 jäsentä
Turvavälit leirintäalueella
Koska matkailuajoneuvojen ja muiden ajoneuvojen palokuormat ovat kasvaneet, on turvallisuusvälejäkin koskevia ohjeita tarkistettu. Turvavälin tulee olla vähintään 4 metriä matkailuajoneuvojen, muiden ajoneuvojen sekä erilaisten rakenteiden, kuten etutelttojen ja -katosten, välillä. Neljän metrin turvaväli ei matkailuajoneuvon palaes- sa täysin takaa vierellä olevien ajoneuvojen säästymistä muun muassa lämpövauri- oilta. Tutkimusten ja selvitysten mukaan lähes riskitön turvaväli olisi noin 8 metriä.
Riittävä turvaväli on yksi tärkeimmistä turvallisuustekijöistä. Majoituskäyttöön tarkoi- tettujen telttojen keskinäinen turvaetäisyys on 4 metriä. Saman seurueen 1-2 hengen teltat saavat olla lähempänäkin toisiaan.
Turvavälin tulee olla vähintään 4 metriä:
• toisesta matkailuajoneuvosta
• toisesta etuteltasta
• toisesta etukatoksesta
• toisesta matkailuajoneuvopaikan puisesta laverista tai siihen liittyvästä aidasta
• erillisestä teltasta
• vetoautona käytettävästä matkailuautosta
• vetoautosta, joka ei liity kyseiseen palokuormakokonaisuuteen
MC Musterland Musica 506 R. vm. 2014 Pyörätuolihissi
34 900,- 82 165,-
13 900,- 77 920,-
10 500,- 68 500,-
Dethleffs Magic Edition T 7151-4 DBM White Adria Coral Plus 670 SL, vm. 2000
UUSI
UUSI
Hobby Premium 65 GF, vm. 2013 Solifer S4, vm. 2000
Adriatik 580 DX, vm. 2000
puh. 010 832 4527 ark. 10-17 ja la 10-13
Rakennuksen vihkijäiset.
Uusien opasteiden asennus.
Seuraava jäsentiedote ilmestyy 2016 maaliskuussa