Vanhempien odotuksia 0–6-vuotiaiden lasten median käytön ohjaukseen

VANHEMPIEN ODOTUKSIA 0–6-VUOTIAIDEN LASTEN MEDIAN KÄYTÖN OHJAUKSEEN

Fatima Moursad Pro gradu -tutkielma Hoitotiede

Terveystieteiden opettajankoulutus Itä-Suomen yliopisto

Terveystieteiden tiedekunta Hoitotieteen laitos

Kesäkuu 2020

TIIVISTELMÄ ABSTRACT

1 JOHDANTO ... 1

2 KIRJALLISUUSKATSAUS ... 3

2.1 Media-käsitteen määrittely ... 3

2.2 0–6-vuotiaiden lasten median käyttö – kirjallisuuskatsauksen toteuttaminen... 3

2.3 Kansalliset ja kansainväliset suositukset lasten median käytöstä ... 5

2.3.1 Vanhempien tietoisuus lasten median käyttöön liittyvistä suosituksista ... 6

2.3.2 Vanhempien asenteet lasten median käyttöön liittyviin suosituksiin ... 8

2.4 0–6-vuotiaiden lasten median käyttö ... 9

2.5 Vanhempien käsitykset lasten median käytöstä ... 13

2.6 Vanhemmuus ja lasten median käyttö ... 14

2.7 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista ... 19

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄT ... 21

4 MENETELMÄ ... 22

4.1 Menetelmälliset lähtökohdat ... 22

4.2 Tutkimukseen osallistujat ... 22

4.3 Aineiston keruu... 23

4.4 Aineiston analyysi ... 24

4.5 Tutkittavien tietosuoja ... 25

5 TULOKSET ... 27

5.1 Vanhempien taustatiedot ... 27

5.2 Perheiden median käyttö ... 28

5.2.1 Vanhempien eri mediamuotojen käyttö ajallisesti ... 28

5.2.2 Perheiden mediankäyttötottumukset ... 29

5.3 Vanhempien ajatukset lasten median käytöstä ... 32

5.3.1 Vanhempien ajatukset lasten median käytön hyödyistä ... 33

5.3.2 Vanhempien ajatukset lasten median käytön haitoista ... 34

5.4 Vanhempien tiedot ja odotukset 0–6-vuotiaiden lasten median käytön ohjaukseen . 37 5.4.1 Vanhempien saamat tiedot lasten median käytöstä ... 37

5.4.2 Vanhempien odotukset lasten median käyttöön liittyvälle tiedolle ... 39

5.4.3 Vanhempien odotukset ja tuen tarpeet lasten median käytön ohjaukseen ... 43

5.5 Tiedon lähteet 0–6-vuotiaiden lasten median käyttöön liittyen ... 46

5.5.1 Vanhempien mainitsemat tiedon lähteet lasten median käytöstä ... 46

5.5.2 Vanhempien odotukset lasten median käytön tiedonsaannin lähteiksi ... 48

5.6 Yhteenveto tuloksista ... 51

6 POHDINTA ... 53

6.1 Tulosten tarkastelu ... 53

6.2 Tutkimuksen luotettavuus... 63

6.3 Tutkimuksen eettisyys ... 65

7 JOHTOPÄÄTÖKSET, SUOSITUKSET JA JATKOTUTKIMUSEHDOTUKSET 67 LÄHTEET... 69 LIITTEET

Liite 1. Tutkimusartikkelien valinta kuviona.

Liite 2. Tutkimuksen tausta-aineiston tutkimusartikkelit taulukoituna.

Liite 3. Tutkimustiedote.

Hoitotieteen laitos Hoitotiede

Terveystieteiden opettajankoulutus

Moursad, Fatima Vanhempien odotuksia 0–6-vuotiaiden lasten median käytön ohjaukseen

Pro gradu -tutkielma, 75 sivua, 5 liitettä (27 sivua) Ohjaajat: Professori, THT Katri Vehviläinen-Julkunen ja

Tutkijatohtori, TtT Reeta Lamminpää Kesäkuu 2020

Niin lasten kuin aikuisten median käyttö on laajentunut teknologian kehityksen myötä sanomalehtien lukemisesta ja television katselusta yhä moninaisempaan digitaalisten medialaitteiden käyttöön. Alle kouluikäisten lasten mediakasvatus on osa varhaiskasvatuksen toimintaa, mutta myös lastenneuvoloissa on ollut ohje ottaa median käyttö puheeksi perheiden kanssa.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata 0–6-vuotiaiden lasten perheiden median käyttöä, vanhempien ajatuksia lasten median käytöstä sekä odotuksia aiheesta saatavalle tiedolle ja ohjaukselle sekä tiedon lähteille. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää suunniteltaessa 0–6-vuotiaiden lasten vanhempien tiedonsaantia ja ohjausta lasten median käyttöön. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja aineisto kerättiin vanhempia (n=20) haastattelemalla tammi-maaliskuun 2020 aikana. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.

Tutkimustulosten mukaan 0–6-vuotiaiden lasten median käyttö on varsin monipuolista eri mediamuotojen osalta, vaikka nykyinen ruutuaikasuositus ylittyy monissa perheissä.

Vanhemmat ajattelivat lasten median käytöstä olevan sekä hyötyjä, kuten tiedonsaanti ja oppiminen, että haittoja, kuten altistuminen epäsopivalle sisällölle tai liialliseen käyttöön liittyvät passivoituminen ja riippuvuusriski. Vanhempien saama tieto 0–6-vuotiaiden lasten median käytöstä vaihteli suuresti. Vanhemmat pitivät tärkeänä jakaa vanhemmille tietoa lasten median käytön suosituksista, tutkimustietoa median käytön hyödyistä ja haitoista, tietoa vanhemman roolista lasten median käytössä sekä käytännön vinkkejä ja ohjeita arkeen. Tietoa toivottiin jaettavan neuvolasta ja varhaiskasvatuksesta kaikille perheille, ja lisäksi toivottiin keskustelua vertaisten kanssa sekä luotettavien, ajantasaisten internetsivujen olemassaoloa omatoimista tiedonsaantia tukemaan.

Lasten ja perheiden median käyttöön liittyvää tietoa tulee jatkossa jakaa aiempaa laajemmin ja yhtenäisemmin neuvolan ja varhaiskasvatuksen osalta kaikille 0–6-vuotiaiden lasten vanhemmille. Jatkossa olisi tärkeä tutkia kyselytutkimuksin vanhempien tietoja ja tiedonlähteitä lasten median käytöstä sekä niin neuvoloiden kuin varhaiskasvatuksen käytäntöjä ja henkilöstön osaamista lasten median käytön ohjaamisessa.

Asiasanat: lapset, vanhemmat, median käyttö, tiedonsaanti ja haastattelututkimus

Department of Nursing Science Nursing Science

Nurse Teacher Education

Moursad, Fatima: Parents’ Expectations for Guidance related to the Media Use of 0–6-year-old Children

Master’s Thesis, 75 pages, 5 appendices (27 pages) Supervisors: Professor Katri Vehviläinen-Julkunen, PhD and

Postdoctoral Researcher Reeta Lamminpää, PhD June 2020

As a result of technological development, the media use of both adults and children has expanded from reading newspapers and watching television to increasingly diverse use of digital media devices. While media education for children under school age is part of early childhood education and care (ECEC) activities, child health clinics have also been instructed to address the topic of media use with families.

The purpose of this study was to describe the media use of the families with children aged 0–6 years, parents’ thoughts about children’s media use, and expectations concerning information and guidance related to the topic and available information sources. The aim was to produce knowledge that can be utilised in planning information provision and guidance related to children’s media use for the parents of 0–6-year-olds. The qualitative research method was used in this study and data were collected by interviewing parents (n=20) between January and March 2020. The data were analysed using data-driven content analysis.

According to the research findings, the media use of 0–6-year-old children is rather versatile, including various media, even though many families exceed the current screen time recommendations. Parents felt that their children’s media use had both benefits, such as obtaining information and learning, and disadvantages, such as exposure to inappropriate content or becoming passive or a risk of addiction related to excessive use. There was considerable variation in the information provided to parents on the media use of 0–6-year- olds. The parents found it important that parents would be provided with information about the recommendations for children’s media use, research knowledge of the benefits and disadvantages of media use, information about parents’ roles related to children’s media use, and practical tips and instructions for day-to-day life. They suggested that information could be shared with all families at child health clinics and ECEC, and also wished to have discussions with peers and access to a reliable and up-to-date website to support families in obtaining information independently.

In the future, information related to the media use of children and families should be provided more extensively and uniformly at child health clinics and ECEC for all parents of 0–6-year- olds. Future studies should investigate parents’ knowledge and information sources concerning children’s media use as well as the practices of child health clinics and ECEC and the competence of their staff in guiding children’s media use.

Keywords: children, parents, media use, information provision and interview study

1 JOHDANTO

Lasten ja nuorten median käyttöä, erityisesti nyt digitaalisella aikakaudella, on lähestytty usein rajoitusten ja suojeluvaikutuksen kautta, jolloin tarkoituksena on ollut esimerkiksi rajata ruutuaikaa. Esimerkiksi American Academy of Pediatrics (AAP) ohjeisti vielä vuonna 2011 lasten digitaalisen median käyttöä siten, että 3–18-vuotiaiden lasten tulee rajata käyttö maksimissaan kahteen tuntiin päivässä ja alle 2-vuotiaat lapset eivät tarvitse digitaalista mediaa ollenkaan. Digitaalisen median käytön jatkuva lisääntyminen myös lasten keskuudessa on saanut kuitenkin AAP:n päivittämään suositustaan ja pelkän ajallisen rajoittamiseen sijaan kiinnittämään huomiota myös median käyttötapoihin ja sisältöihin, sillä kaikki media ei ole samanarvoista. Vanhempien omien mediankäyttötottumusten tarkastelu on lisäksi tärkeää, sillä lapset oppivat vanhemmiltaan yhtä lailla haitallisia kuin hyödyllisiä median käyttötapoja. (Licata & Baker 2017.) Edelleen ohjeistuksessa ohjataan kiinnittämään huomiota lasten digitaalisten laitteiden käytön määräänkin, jottei laitteiden käyttö vie liikaa aikaa muilta tärkeiltä osa-alueilta, kuten unelta, liikunnalta, leikiltä ja sosiaaliselta kanssakäymiseltä (Council on Communications and Media 2016).

Teknologian ja digitalisaation nopea kehitys on laajentanut ihmisten median käyttöä sanomalehtien lukemisesta ja television katselusta yhä moninaisempaan digitaalisten laitteiden käyttöön, jotka mahdollistavat pelien pelaamisen, ohjelmien katsomisen, musiikin kuuntelemisen ja sosiaalisen kanssakäymisen missä ja milloin vain muun muassa erilaisten sovellusten kautta, kuten Youtube, Spotify, PokemonGo, Skype, Twitter ja Facebook.

Tilastokeskuksen vuoden 2018 tietojen mukaan Suomessa 87 %:ssa kaikista kotitalouksista oli tietokone, ja kolmen tai useamman henkilön kotitalouksista tietokone löytyi 98 %:sta (SVT 2018a). Vuonna 2018 internetyhteys löytyi jo 89 %:sta kaikista kotitalouksista ja kolmen tai useamman henkilön kotitalouksista se oli 99 %:ssa (SVT 2018b). Älypuhelin oli omassa käytössä suomalaisista 80 %:lla, ja sen yleisyys oli suurinta nuoremmilla ikäluokilla: alle 45-vuotiasta 96–99 %:lla oli oma älypuhelin (SVT 2018c). Koska lapsiperheistä suurin osa kuulunee kolmen tai useamman henkilön kotitalouksiin ja pienten lasten vanhemmat nuorempiin ikäluokkiin, niin lähestulkoon kaikissa pienten lasten perheissä on nykyisin pääsy jollekin medialaitteelle. Tätä tukee se, että Lasten mediabarometriin 2013 osallistuneista perheistä 98 % ilmoitti omistavansa tietokoneen, ja internet-yhteys löytyi 99 prosentista koteja (Suoninen 2014).

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ohjeistaa, että neuvoloissa tulisi ottaa aktiivisesti puheeksi median käyttö lapsen kahden vuoden iästä alkaen (THL 2019a).

Toisaalta esimerkiksi Mediakasvatusseuran internetsivuilla neuvolaa tai ylipäätään terveydenhuoltoa ei mainita mediakasvatusta tarjoavana tahona, vaan sen todetaan kuuluvan osaksi koulujen ja varhaiskasvatuksen, nuorisotyön, kirjastojen, erilaisten järjestöjen ja media-alan organisaatioiden toimintaa (Mediakasvatusseura 2019). Kuitenkin Opetus- ja kulttuuriministeriön linjauksissa hyvään medialukutaitoon liittyen otetaan myös lastenneuvolat esiin osana mediakasvatusta. Koska lastenneuvolatyön tavoitteena on lasten kokonaisvaltaisen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja lastenneuvolat tavoittavat lähes kaikki lapsiperheet, on myös median käyttö suhteessa niin lapsen fyysiseen, psyykkiseen kuin sosiaaliseenkin terveyteen ja hyvinvointiin liittyen yksi tärkeistä ohjausaiheista.

Linjausten laatimisen aikoihin neuvolan toteuttamasta mediakasvatuksesta ei kuitenkaan ole ollut saatavilla systemaattisesti kerättyä tietoa. (OKM 2013.) Lasten mediabarometrin 2013 johtopäätöksissä Suoninen (2014) toi esiin, että varhaiskasvatuksen roolin lisäksi vanhemmille kohdistuvan tiedon välittämisessä lasten median käytöstä pitäisi hyödyntää kattavaa lastenneuvolatoimintaa. Hän näkisi aiheen vaativan moniammatillista yhteistyötä niin opetus-, sosiaali- kuin terveydenhuoltosektorilla sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa itse media-alaakaan unohtamatta. Erityisen tärkeää olisi saada vanhemmat tiedostamaan ohjauksen tärkeys lastensa median käytön osalta. (Suoninen 2014.)

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata 0–6-vuotiaiden lasten perheiden median käyttöä vanhempien kuvaamana, vanhempien ajatuksia lasten median käytöstä sekä odotuksia aiheesta saatavalle tiedolle ja ohjaukselle sekä tiedon lähteille. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää suunniteltaessa 0–6-vuotiaiden lasten vanhempien tiedonsaantia ja ohjausta lasten median käyttöön. Koska median käyttö aloitetaan jo varhain, oli tärkeä saada tietoa erityisesti tämän ikäryhmän lasten vanhemmilta, jotta heille pystyttäisiin kohdentamaan heidän tarpeitaan vastaavaa ohjausta heti silloin, kun median käyttö aloitetaan.

2 KIRJALLISUUSKATSAUS 2.1 Media-käsitteen määrittely

Media käsitteenä kattaa laajan kirjon erilaisia viestinnän muotoja ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Media-sana voi viitata useisiin asioihin, kuten konkreettisiin mediavälineisiin tai niillä tuotettaviin sisältöihin tai yleisimmin koko alaan ja sen organisaatioihin. Mediavälineitä ovat perinteisemmät joukkotiedotusvälineet, kuten kirjat, sanoma- ja aikakausilehdet, televisio ja radio, sekä lisäksi näitä uudemmat mediamuodot, kuten musiikkisoittimet, kamerat, pelikonsolit, tabletit, e-lukulaitteet, älypuhelimet ja tietokoneet. Mediasisältöjä puolestaan ovat kaikki eri mediavälineillä tuotetut mediaesitykset, kuten elokuvat, valokuvat, televisio- ja radio-ohjelmat, pelit, artikkelit, uutiset, keskustelupalstojen viestit ja blogit. (Mediataitokoulu 2015a.) Tässä tutkimuksessa käytetään media-käsitettä kattamaan näiden erilaisten mediasisältöjen käytön kaikkia mediavälineitä hyödyntäen. Lisäksi käytetään ruutuaika-käsitettä (screen time, screen media, screen-based media) kuvaamaan kaikkien eri ruutujen, niin television, tietokoneen, älypuhelimen, tabletin kuin videopelienkin, katsomiseen käytettävää aikaa, ja digitaalisella medialla tarkoitetaan puolestaan mediasisältöjä, joita voidaan siirtää internet- tai tietokoneyhteyden välityksellä (Canadian Paediatric Society 2017). Mobiililaitteilla (mobile media, mobile devices) tarkoitetaan internet-yhteydellä varustettuja mukana liikuteltavia laitteita, yleisimmin älypuhelinta ja tablettia sekä joskus myös kannettavaa tietokonetta (ks. SVT 2017). Lisäksi arkikielessä käytetään usein ilmaisua sähköinen media, jolla useimmiten tarkoitetaan myös ruutulaitteita tai ruutuaikaa.

2.2 0–6-vuotiaiden lasten median käyttö – kirjallisuuskatsauksen toteuttaminen

Aineistoa 0–6-vuotiaiden lasten median käytöstä ja vanhempien osuudesta siinä haettiin järjestelmällistä katsausta mukaillen Scopus-, Cinahl-, Medic-, ERIC ja PsycInfo- tietokannoista joulukuussa 2019 ja haku uusittiin vielä huhtikuun 2020 alussa (Taulukko 1).

Koehakujen jälkeen valittiin lopulliset hakulausekkeet, ja hakulausekkeiden muodostamisen apuna käytettiin myös kirjaston informaatikkoa. Hakulauseisiin sisällytettiin sanoja, joilla pyrittiin rajaamaan tulokset koskemaan nuorempia lapsia, lasten median käyttöä ja vanhempia. Haku rajattiin aikavälille 2014-2020, jotta aineisto olisi riittävän ajankohtaista, koska mediavälineet ja niiden käyttö on muuttunut paljon hyvin

nopeassa tahdissa. Lisäksi haku rajattiin koskemaan englannin- tai suomenkielisiä ja vertaisarvioituja tutkimuksia. Sisäänottokriteereinä oli: 1) tutkimuksen tuli koskea 0–6- vuotiaiden lasten median käyttöä ja vanhempien osuutta siinä, 2) tutkimus oli tieteellinen artikkeli, ja 3) artikkelin kokoteksti tuli olla saatavissa käyttöön maksutta.

Taulukko 1. Tiedonhaun toteutus

Tietokanta Hakusanat Osumat Valitut

Scopus ”early childhood” OR ”young child” OR ”young children” OR toddler* OR infant* OR

preschool*

AND ”media use” OR ”use of media” OR

”media usage” OR ”digital media use” OR ”use of digital media” OR ”screen time” OR ”media behavio*”

AND parent*

407 23

Cinahl ”early childhood” OR ”young child” OR ”young children” OR toddler* OR infant* OR

preschool*

AND ”media use” OR ”use of media” OR

”media usage” OR ”digital media use” OR ”use of digital media” OR ”screen time” OR ”media behavio*”

AND parent*

215 8

Medic laps* OR taapero* OR vauv* AND media* 76 0

ERIC ”early childhood” OR ”young child” OR ”young children” OR toddler* OR infant* OR

preschool*

AND ”media use” OR ”use of media” OR

”media usage” OR ”digital media use” OR ”use of digital media” OR ”screen time” OR ”media behavio*”

AND parent*

57 1

PsycInfo ”early childhood” OR ”young child” OR ”young children” OR toddler* OR infant* OR

preschool*

AND ”media use” OR ”use of media” OR

”media usage” OR ”digital media use” OR ”use of digital media” OR ”screen time” OR ”media behavio*”

AND parent*

146 2

Kirjallisuuskatsaukseen mukaan otettavat tutkimusartikkelit valittiin vaiheittain, joka on esitelty liitteessä 1. Haku tuotti yhteensä 901 osumaa, joista valittiin otsikon perusteella artikkelit, joiden tiivistelmiin perehdyttiin, ja tämän jälkeen tiivistelmien pohjalta valittiin ne artikkelit, jotka luettiin kokonaan. Kokotekstien lukemisen jälkeen valittiin tausta- aineistoon mukaan otettavat 34 tutkimusartikkelia (Liite 2). Tutkimusten laatu ei ollut tässä

tutkimuksessa tausta-aineiston poissulkukriteerinä, mutta kaksi tutkimusta, jotka oli raportoitu heikosti, jätettiin pois lopullisesta aineistosta.

Valituista 34 artikkelista määrällisiä tutkimuksia oli 24, laadullisia viisi, katsauksia kolme ja mixed method -tutkimuksia kaksi. Tutkimuksista 11 oli tehty Yhdysvalloissa, seitsemän Australiassa, viisi Alankomaissa, kaksi Iso-Britanniassa ja Suomessa sekä yksi Thaimaassa, Israelissa, Brasiliassa, Turkissa, Virossa ja Kanadassa. Lisäksi yksi tutkimuksista oli tehty kuuden Euroopan maan yhteistutkimuksena.

2.3 Kansalliset ja kansainväliset suositukset lasten median käytöstä

Suomessa THL on julkaissut vuonna 2019 Maailman terveysjärjestön WHO:n samana vuonna laatiman suosituksen pohjalta ”Tiedä ja toimi” -julkaisun pienten lasten (0–4- vuotiaat) ruutuajasta. Siinä korostetaan, kuinka tärkeää on tarkastella lapsen ajankäyttöä koko vuorokauden kuluessa, jolloin ruutuaikaan liittyen myös unen ja liikunnan riittävä määrä tulee huomioitua. Julkaisussa alle 2-vuotiaille ei suositella ollenkaan ruutuaikaa, ja 2–4-vuotiaille riittäisi korkeintaan tunti päivässä. Lyhyessä ohjeessa mainitaan ääneen lukemisen hyödyistä liittyen lapsen kognitiiviseen kehitykseen, ja ruutuajalla puolestaan kerrotaan olevan todettu yhteyttä ylipainoon sekä kognitiiviseen, motoriseen ja psykososiaaliseen kehitykseen liittyviin oireisiin tai vaikeuksiin. (THL 2019b.)

Myös Yhdysvalloissa (Council on Communications and Media 2016), Kanadassa (Canadian Paediatric Society 2017) ja Australiassa (Australian Government Department of Health 2012) suositellaan rajaamaan 2–5-vuotiaiden lasten ruutuaika maksimissaan tuntiin päivässä pois lukien mahdolliset videovälitteiset keskustelut, kuten Skype-puhelut, ja alle 18–24 kuukauden ikäisille ei suositella ollenkaan ruutuaikaa. Lapsille tulisi valita korkealaatuisia mediasisältöjä, jotta lapset voivat niistä hyötyä. Suositusta perustellaan sillä, että edelleen on huolta pienten lasten ruutuaikaan liittyvistä mahdollisista haitoista, kuten ylipainosta ja univaikeuksista. Suosituksissa korostetaan lisäksi, että kotona on järjestettävä myös ruutulaitteetonta tilaa ja aikaa, ja huomioitava, ettei laitteiden käyttö vie aikaa unelta, liikunnalta, leikiltä, ääneen lukemiselta ja sosiaaliselta kanssakäymiseltä.

(Council on Communications and Media 2016, Canadian Paediatric Society 2017.) Aiempi suositus, jonka American Academy of Pediatrics (AAP) oli laatinut vuonna 2010, sisälsi

ruutuajan rajaamisen maksimissaan kahteen tuntiin päivässä nykyisen tunnin sijaan (Licata

& Baker 2017, Przybylski & Weinstein 2019).

Przybylski ja Weinstein (2019) tutkivat AAP:n aiemman, vuoden 2010 suosituksen, ja myöhemmän vuonna 2016 muokatun suosituksen noudattamisen ja 2–5-vuotiaan lapsen hyvinvoinnin välistä yhteyttä. Tulosten mukaan ruutuaikasuositusten ylittämisen yhteys lapsen epäsuotuisaan psykologiseen hyvinvointiin sai vain pientä tai ei ollenkaan näyttöä.

Lapset, jotka noudattivat suositusrajoja, saavuttivat hieman korkeamman tason sinnikkyyden osalta, mutta matalamman tason positiivisen vaikutelman osalta, mutta nämä eivät olleet tilastollisesti merkitseviä, kun taustamuuttujien vaikutus huomioitiin.

(Przybylski & Weinstein 2019.) Toisaalta Simonaton ym. (2018) pitkittäistutkimuksessa havaittiin runsaamman television katselun (yli 1h/pvä) lapsen 2 vuoden iässä ennustavan 13 vuoden iässä runsaamman ruutuajan lisäksi epäterveellisempiä ruokailutottumuksia, harvemmin aamupalan syömistä, suurempaa painoindeksiä (BMI) ja vähemmän kouluun sitoutumista. Jokainen lisätunti television katselua 2 vuoden iässä kasvatti 16 %-yksikköä painoindeksiä, vähensi 13 %-yksikköä aamupalan syöntiä, lisäsi 13 %-yksikköä epäterveellisten ruokien kuluttamista, lisäsi 9,3 %-yksikköä ruutuaikaa sekä vähensi 9 %- yksikköä kouluun sitoutumista 13 vuoden iässä. Tulosten nähtiin vahvistavan AAP:n nykyistä suositusta alle kouluikäisten ruutuajasta. (Simonato ym. 2018.) Huttonin ym.

(2020) tekemässä tutkimuksessa 3–5-vuotialle lapsille havaittiin yhteys AAP:n suosituksia runsaamman ruutuajan ja pienemmän rakenteellisen eheyden välillä niiden aivojen valkoisen aineen osissa, jotka tukevat kielen ja varhaisen lukutaidon kehittymistä. Näin ollen suositellaan jatkotutkimuksia pienten lasten nopeasti kehittyvien aivojen ja ruutuajan välisistä yhteyksistä, jotta esimerkiksi pitkäkestoisista vaikutuksista ja syy-seuraussuhteista voitaisiin saada lisätietoa. (Hutton ym. 2020.) Ruutuajan määrän lisäksi sen laadullakin on todennäköisesti väliä, mikä tulisi tutkimuksissa huomioida. Esimerkiksi passiivinen ohjelmien katsominen vaikuttanee lapsen aivojen toimintaan ja kehitykseen eri tavoin kuin vaikka aktiivisen, kehittävän opetuspelin pelaaminen. (Moisala & Lonka 2019.)

2.3.1 Vanhempien tietoisuus lasten median käyttöön liittyvistä suosituksista

Vanhemmat ovat saaneet lasten median käyttöön liittyvää tietoa terveydenhuollon ammattilaisten (Lapierre ym. 2014, Beck ym. 2015, Downing ym. 2016, Brown &

Smolenaers 2018, Kılıç ym. 2019) lisäksi niin sanotuista maallikkolähteistä, kuten ystäviltä,

perheenjäseniltä ja muilta vanhemmilta (Beck ym. 2015, Downing ym. 2016), sekä internet- lähteistä, esimerkiksi Facebookin kautta nähdyistä artikkeleista (Downing ym. 2016, Brown

& Smolenaers 2018). Lisäksi monet äidit haluaisivat saada tietoa useista eri lähteistä, koska lapset ja perheet ovat erilaisia ja eri tekniikat sopivat eri tavoin kullekin (Downing ym.

2016). Latinalaisamerikkalaisista vanhemmista suurin osa kertoi suosivansa tiedonlähteenä asiantuntijalähdettä, ja lähes kaikki vanhemmat kertoivat, että tekisivät parhaansa noudattaakseen suositusta ruutuajasta, jos terveydenhuollossa ohjattaisiin siihen (Beck ym.

2015).

Kuitenkin yleisesti ottaen vanhemmat ovat saaneet tietoa lasten median käytöstä melko vähän, sillä Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa 29,1 % vanhemmista kertoi lastenlääkärin ohjanneen heitä lasten median käytöstä (Lapierre ym. 2014). Toisessakin latinalaisamerikkalaisille vanhemmille tehdyssä yhdysvaltalaistutkimuksessa vain noin neljäsosa vanhemmista kertoi saaneensa terveydenhuollosta ohjausta rajoittaa lapsen television katselua, minkä lisäksi noin neljäsosa oli kuullut jotain tietoa aiheesta maallikkolähteiden, kuten ystävien, perheenjäsenten tai uutisten, kautta, ja siis vajaa puolet vanhemmista kertoi, ettei ollut saanut mitään tietoa television katselun vaikutuksista lasten terveyteen (Beck ym. 2015). Turkkilaistutkimuksessa puolestaan pienten lasten mobiililaitteiden käyttöön liittyen jopa 91,5 % vanhemmista kertoi, ettei ollut saanut informaatiota lääkäriltä laitteiden käytön vaikutuksista lapsiin (Kılıç ym. 2019).

Australiassa alle 2-vuotiaiden lasten vanhemmille tehdyssä tutkimuksessa tuli esiin, että vain kolmasosa vanhemmista oli ylipäätään tietoisia Australian suosituksesta lasten ruutuaikaa koskien (Brown & Smolenaers 2018), ja samoin Hinkleyn ja McCannin (2018) tutkimuksessa 2–5-vuotiaiden lasten vanhemmille vain 15 % tiesi Australian suosituksen ruutuajasta oikein, vaikka isompi osa tiesi, että suositus oli olemassa, mutta he eivät tienneet sen sisältöä (Hinkley & McCann 2018). Yhdysvalloissa 24,9 % vanhemmista kertoi seuraavansa AAP:n suosituksia tehdessään päätöksiä lapsen median käytöstä, ja 14,9 % kertoi luottavansa sekä AAP:n suosituksiin että lastenlääkärinsä ohjaukseen. (Lapierre ym.

2014.) Tuoreessa kuudessa Euroopan maassa tehdyssä tutkimuksessa vanhempien tietämys lasten ruutuaikaa koskevasta suosituksesta oli kuitenkin jo parempi: 66–68 % vanhemmista tiesi suosituksesta. Tutkimuksessa vanhempien tietämyksen ruutuaikasuosituksesta todettiin olevan yhteydessä lasten vähäisempään ruutuaikaan. Tässäkin tutkimuksessa kuitenkin 67–73 % lapsista ylitti yhden tunnin ruutuaikasuosituksen. (Miguel-Berges ym.

2020.)

Vanhempien tietoisuus lasten median käyttöön liittyvistä suosituksista ei siis ole kansainvälisten tutkimusten pohjalta yleisesti ottaen kovin hyvällä tasolla. Olisikin erityisen tärkeä huomioida, että vanhemmat saavat tiedon suosituksista, silloin kun niitä tehdään (Lapierre ym. 2014, Brown & Smolenaers 2018), jotta niillä olisi mahdollisuus vaikuttaa vanhempien päätöksentekoon lapsen median käyttöä koskevissa asioissa. Keskustelujen ja tiedon jakamisen pitäisi myös kohdentua perheeseen siinä vaiheessa, kun lapsen median käyttö alkaa, sillä varhaiset interventiot voivat olla vaikuttavampia ennen kuin perheen omat tavat ovat jo ehtineet muodostua. Mikäli tv esimerkiksi on jo sijoitettu lapsen huoneeseen, sen siirtäminen sieltä pois voi olla myöhemmin haastavampaa. (Veldhuis ym. 2014.) Tiedon saavutettavuuden lisäksi suositusten tekstisisällöllä on merkitystä, jotta vanhemmat olisivat vastaanottavaisempia tiedolle (Brown & Smolenaers 2018). Vanhemmat toivoivat, että suosituksen taustalla olevia syitä selitettäisiin, mikä lisäisi motivaatiota noudattaa suosituksia (Beck ym. 2015), ja että annettava tieto olisi realistista, mikä huomioisi erilaiset perheet, eikä olisi vanhempia tuomitsevaa (Downing ym. 2016).

2.3.2 Vanhempien asenteet lasten median käyttöön liittyviin suosituksiin

Australialaistutkimuksissa vanhemmat pitivät yleisesti ottaen ruutuaikasuosituksen olemassaoloa hyvänä (Brown & Smolenaers 2018, Hinkley & McCann 2018), mutta kannattivat maalaisjärjen käyttöä oman lapsen kohdalla sopivan määrän arvioimiseen, koska pitivät epärealistisena 0–2-vuotiaita koskevaa ohjetta, ettei ollenkaan ruutuaikaa (Brown & Smolenaers 2018). Vanhemmilla oli myös paljon epätietoisuutta siitä, kuinka ruutuaikaa ylipäätään mitataan, koska käytettävissä olevia laitteita on niin paljon, ja toisaalta esimerkiksi taustalla päällä olevaa televisiota ei välttämättä laskettu kuuluvan ruutuajaksi (Brown & Smolenaers 2018). Passiivisen television katselun on kuitenkin arvioitu olevan haitallista lapsen kehitykselle (Moisala & Lonka 2019).

Eräässä yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että vanhemman korkeampi koulutustaso ennusti sitä, että vanhempi noudatti AAP:n suosituksia ruutuajasta, ja lisäksi ne vanhemmat, joilla oli ensimmäinen lapsi, seurasivat todennäköisemmin sekä AAP:n suositusta että lastenlääkärinsä ohjausta. Vanhemmat, jotka raportoivat luottavansa AAP:n suosituksiin, noudattivat tulosten mukaan ohjeita myös käytännössä todennäköisemmin. (Lapierre ym.

2014.)

2.4 0–6-vuotiaiden lasten median käyttö

Lasten mediabarometrin 2013 mukaan suomalaislasten median käyttö alkaa usein jo vauvana vanhempien ja mahdollisten vanhempien sisarusten median käytön seuraamisena sekä musiikin, radion ja ääneen luettujen kirjojen kuuntelemisena. 1–3-vuotiaana mediamuodot laajenevat kuvaohjelmien katseluun televisiosta tai internetistä, jota yleensä käytetään älylaitteilla, kuten älypuhelimilla tai tableteilla. 2–4-vuotiaat alkavat lisäksi usein pelata digitaalisia pelejä, ja omia puhelimia suomalaislapset alkavat saada 5–6-vuotiaana.

(Suoninen 2014.)

Kirjojen lukeminen on edelleen varsin yleistä pienten lasten median käyttöä. Lasten mediabarometriin 2013 vastanneista noin 80 % ilmoitti, että alle kouluikäisille lapsille luettiin ääneen lähes päivittäin, viikoittain jo lähes kaikille (Suoninen 2014).

Yhdysvalloissa 4-vuotiaiden lasten vanhemmista päivittäin lapselleen kertoi lukevansa 39

% vanhemmista, ja lisäksi 80 % vanhemmista kertoi lukevansa paljon lapselleen (Khan ym.

2017). 0–8-vuotiailla lapsilla kerrottiin olevan mediamuodoista useimmin saatavilla kirjoja (91 %) (Connell ym. 2015). Alankomaissa 0–7-vuotiaiden lasten raportoitiin viettävän päivittäin aikaa painetun median parissa perheen mediankäyttötottumusten mukaan vaihdellen 38-50 min välillä (Nikken 2017). Suomessa Lukukeskuksen maaliskuussa 2019 toteuttamassa selvityksessä, johon vastasi 1087 alle 2-vuotiaiden lasten perhettä, 63 % vastanneista ilmoitti lukevansa päivittäin lapselleen kirjoja (Lukukeskus 2020a).

Nopparinkin (2014) tutkimuksen mukaan iltasatu oli vielä monissa suomalaisperheissä hyväksi koettu iltarutiini, vaikka painettujen lehtien, niin sanoma-, aikakausi- kuin lastenlehtienkin, tilaaminen oli vähentynyt.

Lukemisen ja television katselun välistä yhteyttä tutkittaessa huomattiin, että vanhempien lapsilleen lukemisen yleisyydellä oli käänteinen yhteys lasten television katselun määriin.

Lapset, joille luettiin päivittäin, katsoivat keskimäärin alle 2h päivässä televisiota, ja lapset, joille luettiin harvemmin, katsoivat keskimäärin yli 2h päivässä televisiota. Lisäksi ne lapset, joille ei luettu koskaan, katsoivat keskimäärin lähes 3h päivässä televisiota. Tämä yhteys ei kuitenkaan vaihdellut taustatekijöiden, kuten kotitalouden koon, äidin koulutustason ja lapsen päivähoitoon osallistumisen, mukaan. (Khan ym. 2017.)

Määtän ym. (2017) tekemässä suomalaistutkimuksessa 3–6-vuotiaiden lasten keskimääräinen päivittäinen ruutuaika oli 1h 51min, josta television osuus oli puolet.

Toisessa suomalaistutkimuksessa 1–3-vuotiaiden lasten ruutuajan todettiin lisääntyvän lapsen iän myötä: mediaani ruutuaika 13kk iässä oli 10 min/pvä, 2 vuoden iässä 51 min/pvä ja 3 vuoden iässä 69 min/pvä. 2 vuoden seurannan aikana lasten ruutuajan todettiin kasvavan keskimäärin 55 min. (Matarma ym. 2016.) Suurimmassa osassa kansainvälisiäkin tutkimuksia alle kouluikäisten lasten päivittäinen ruutuaika oli samaa luokkaa suomalaislasten kanssa: Yhdysvalloissa 1h 24min – 2h (Asplund ym. 2015, Beck ym. 2015, Khan ym. 2017, Hutton ym. 2020), Australiassa 1h 49min (Downing ym. 2017), Iso- Britanniassa 1h 54min (Kostyrka-Allchorne ym. 2016) ja Kanadassa 1h 46min (Simonato ym. 2018). Alankomaissa lasten päivittäinen ruutuaika vaihteli perheen ruutuajan mukaan noin 1h 29min – 2h 34min välillä (Nikken 2017), ja Israelissa se oli puolestaan hivenen enemmän, vajaa 2,5 tuntia päivässä (Elias & Sulkin 2019).

Eräässä yhdysvaltalaistutkimuksessa 3–7-vuotiaiden lasten päivittäinen ruutuaika oli jopa yli seitsemän tuntia (Sanders ym. 2016), ja eräässä thaimaalaistutkimuksessa 2–4- vuotiaiden lasten päivittäinen ruutuaika vaihteli puolestaan runsaan kolmen ja viiden tunnin välillä (Detnakarintra ym. 2020). Thaimaalaistutkimuksessa mainittiin, että kokonaisruutuaikaan oli laskettu aktiivisen käytön lisäksi passiivinen ruutuaika, esimerkiksi taustalla oleva televisio (Detnakarintra ym. 2020), ja eräässä toisessa yhdysvaltalaistutkimuksessa passiivisen television katselun huomioinnin todettiin nostavan kokonaisruutuaikaa yli tunnilla (Beck ym. 2015). Kuten Matarman ym. (2016) tehdyssä suomalaistutkimuksessa, myös kansainvälisesti ruutuajan on todettu lisääntyvän iän myötä (Asplund ym. 2015, Nikken & Schols 2015, Nevski & Siibak 2016, Sanders ym. 2016, Paudel ym. 2017, Levine ym. 2019, Przybylski & Weinstein 2019).

Lasten keskimääräiset ruutuajat ylittävät nykyiset suositukset niin Suomessa (Määttä ym.

2017) kuin kansainvälisestikin (Asplund ym. 2015, Beck ym. 2015, Kostyrka-Allchorne ym. 2016, Sanders ym. 2016, Downing ym. 2017, Khan ym. 2017, Nikken 2017, Simonato ym. 2018, Elias & Sulkin 2019, Detnakarintra ym. 2020, Hutton ym. 2020). Tutkimuksissa, joissa on tutkittu ruutuaikasuosituksen toteutumista, on havaittu aiemman (max 2h/pvä) ruutuaikasuosituksen toteutuneen vaihdellen noin 50-70 %:lla lapsista (Lapierre ym. 2014, Asplund ym. 2015, Przybylski & Weinstein 2019), ja uuden (max 1h/pvä) suosituksen toteutuneen vain vajaalla kolmasosalla lapsista (Simonato ym. 2018, Przybylski &

Weinstein 2019, Miguel-Berges ym. 2020). Lisäksi alle 2-vuotiaista vain 42 % ei ollut altistunut ruutuajalle ollenkaan, kuten suositus oli (Lapierre ym. 2014). Matarman ym.

(2016) tutkimuksen tulokset osoittavat suomalaislasten keskimääräisen ruutuajan lähentelevän yhden tunnin suositusrajaa jo kahden vuoden iässä (51 min/pvä) ja 3-vuotialla se oli jo ylittänyt rajan (69 min/pvä).

Lasten mobiililaitteiden, kuten älypuhelimen ja tabletin, käytön aloitus vaikuttaa aikaistuvan, sillä yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin nuorempien lasten (alle 18kk ikäisten) aloittaneen mobiililaitteiden käytön aiemmin, jo ennen 12 kuukauden ikää, verrattuna tutkimuksen vanhempiin lapsiin (18–35 kk ikäiset). Kaikista alle 3-vuotiaista lapsista lähes puolet oli aloittanut mobiililaitteiden käytön ennen 18 kuukauden ikää.

(Levine ym. 2019.) Virolaistutkimuksessa alle 12 kuukauden ikäisistä lapsista viidesosa oli käyttänyt mobiililaitetta, ja 19 kuukauden iästä alkaen jo reilu puolet (Nevski & Siibak 2016). Myös australialaistutkimuksessa alle 2-vuotiaiden lasten vanhemmista kaksi kolmasosaa kertoi antaneensa lapsensa käyttää mobiililaitetta (Brown & Smolenaers 2018).

Lapset käyttivät mobiililaitteita yleisimmin kuvaohjelmien katsomiseen (Suoninen 2014, Nevski & Siibak 2016, Kılıç ym. 2019, Levine ym. 2019).

Lasten mediabarometrin 2013 perusteella Suomessakin internetin käyttö alkaa varhain, sillä jopa puolet alle vuoden ikäisistä ja 85 % 1-vuotiaista oli käyttänyt internetiä ainakin joskus.

Viikoittaista internetin käyttö oli 40 %:lla alle 2-vuotiaista, reilulla 60 %:lla 3–6-vuotiaista.

Toisaalta useat vanhemmat eivät pitäneet lapsensa kuvaohjelmien katselua esimerkiksi tabletilla ollenkaan internetin käyttönä, mistä vanhempien tietoisuutta tulisi lisätä, sillä rajoittamattomissa palveluissa altistuminen epäsopivalle sisällölle on huomattavasti todennäköisempää kuin televisio-ohjelmia katsoessa. Mediabarometrin teon aikaan suurin osa lapsista käytti internetiä vielä pääasiassa tietokoneella, koska tabletti oli lapsen käytössä vain noin viidesosassa perheistä. Jo tuolloin kuitenkin nuorempien lasten internetin käyttö tapahtui tietokonetta useammin television, kännykän tai tabletin kautta, ja lisäksi 95 % lapsista, joilla oli mahdollisuus käyttää tablettia kotonaan, käytti internetin selaamiseen sitä.

(Suoninen 2014.) Määtän ym. (2017) tutkimuksessa 3–6-vuotiailla lapsilla älypuhelimen tai tabletin käyttö oli yleisempää (keskimäärin 22 min/pvä) kuin tietokoneen käyttö (9 min/pvä). Samoin yhdysvaltalaistutkimuksessa alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmat raportoivat lastensa käyttävän enemmän älypuhelinta (61 %) ja tablettia (51 %) ja harvemmin tietokonetta (27 %) (Levine ym. 2019). Voikin olettaa älypuhelinten ja

tablettien yleistymisen perheissä lisänneen erityisesti nuorempien lasten näiden laitteiden ja sen myötä internetin käyttöä.

Merkillepantava ilmiö lasten median käyttöön liittyen on niin kutsuttu median multitaskaaminen, (media multitasking, multi-screen use), eli useamman medialähteen käyttö yhtä aikaa, jota on raportoitu useissa tutkimuksissa (Noppari 2014, Kostyrka- Allchorne ym. 2016, Nevski & Siibak 2016, Domoff ym. 2019, Kılıç ym. 2019). Erityisesti median multitaskaaminen vaikuttaisi olevan yhteydessä kosketusnäyttölaitteiden käyttöön, sillä Turkissa 1–5-vuotiaista mobiililaitteita käyttävistä neljäsosa käytti useampaa laitetta yhtä aikaa (Kılıç ym. 2019) ja samoin Iso-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa 3–6- vuotialle yli 40 % lapsista oli käyttänyt yhtä aikaa useampaa kuin yhtä ruutulaitetta, ja tämä oli yhteydessä siihen, kuinka paljon lapsi käytti kosketusnäyttölaitteita (Kostyrka-Allchorne ym. 2016). Samoin mikäli perheissä oli paljon rinnakkaista median käyttöä, jolloin vanhempi usein käytti älypuhelinta ja lapsi tai lapset katsoivat tv-ohjelmia tai pelasivat videopelejä, tai jolloin sisarukset käyttivät yhtä aikaa eri medialaitteita tai -muotoja, niin riski median multitaskaamiseen kasvoi. (Domoff ym. 2019.) Kosketusnäyttölaitteiden mahdollistaman jatkuvan median multitaskaamisen on huomattu olevan yhteydessä häiriöherkkyyteen, jolloin mahdollisten häiriöärsykkeiden jättäminen huomiotta onnistuu huonommin (Moisala & Lonka 2019).

Mediankäyttöön liittyvissä suosituksissa ohjataan vanhempaa myös käyttämään mediaa yhdessä lapsensa kanssa (Council on Communications and Media 2016, Canadian Paediatric Society 2017). Vanhempien on todettu käyttävän eri mediamuotoja yhdessä lapsensa enemmän nuorempien lasten kanssa (Suoninen 2014, Connell ym. 2015, Paudel ym. 2017), ja vanhemman ja lapsen yhteiskäyttö oli myös todennäköisempää, mikäli vanhemmat viettivät enemmän aikaa kotona lapsensa kanssa (Connell ym. 2015), tai vanhempia motivoi lasten medialaitteiden käyttöön niiden opetuksellisuus (Levine ym.

2019). Connellin ym. (2015) tutkimukseen mukaan yleisintä vanhemman ja lapsen yhteistä median käyttöä on kirjojen lukeminen: 92 % vanhemmista kertoi lukevansa lapsensa kanssa kirjoja ainakin osan aikaa tai enemmän. Television katselu yhdessä oli lähes yhtä yleistä (89%), jonka jälkeen tulivat tietokone (70 %), tabletti (64 %), älypuhelin (63 %) ja videopelit (53 %). Äidit lukivat lasten kanssa isiä merkitsevästi enemmän kirjoja ja isät puolestaan pelasivat lasten kanssa videopelejä merkitsevästi äitejä enemmän. (Connell ym.

2015.) Lasten mediabarometrin 2013 tulosten mukaan alle 2-vuotiaista suomalaislapsista

kuvaohjelmia katsoi useimmiten 82 % ja digitaalisia pelejä pelasi 71 % lapsista vanhemman seurassa, kun taas 3–6-vuotiaista useimmiten kuvaohjelmia katsoi tai digitaalisia pelejä pelasi enää kolmannes lapsista vanhemman seurassa. Alle 5-vuotiaat käyttivät internetiä vielä useimmiten vanhempiensa seurassa, kun taas 5–6-vuotiaista jo vajaa 40 % käytti internetiä ilman vanhemman seuraa. (Suoninen 2014.) Vanhemman koulutustason ei todettu olevan kovin vahva ennustaja median yhteiskäytölle (Connell ym. 2015), mutta toisaalta lapsen havaittiin käyttävän älylaitteita enemmän yksin, mikäli vanhemman koulutustaso oli matalampi ja lapsella oli enemmän itsesäätelyvaikeuksia (Levine ym. 2019). Korkeammin koulutettujen havaittiin lukevan yhdessä lapsensa kanssa muita useammin, ja keskitason koulutuksen saaneiden puolestaan katsovan televisiota yhdessä lasten kanssa korkeammin koulutettuja useammin (Connell ym. 2015).

2.5 Vanhempien käsitykset lasten median käytöstä

Vanhempien positiivisilla näkemyksillä ruutuajan hyödyllisyydestä lapsilleen on havaittu olevan yhteyttä lasten median käyttöön siten, että ne lisäsivät todennäköisyyttä ruutuaikaan (Reus & Mosley 2018). Vähän mediaa käyttävien perheiden vanhemmilla oli muihin ryhmiin nähden merkitsevästi vähemmän positiivisia näkemyksiä median vaikutuksista, ja he pitivät lapsen muita leikkejä tärkeämpinä kuin digitaalisen median käyttöä (Nikken 2017). Perheissä, joissa vanhemmat pitivät televisiota tärkeänä asiana lapselleen, lasten ruutuaika oli suurempi (Asplund ym. 2015). Vanhemmat myös sallivat merkitsevästi enemmän lasten käyttää mobiililaitteita opetukselliseen tarkoitukseen (Levine ym. 2019).

Lapset käyttivät merkitsevästi enemmän ruutulaitteita silloin, kun vanhempi oli sitä mieltä, että media tarjosi lepohetken (Nikken & Schols 2015), ja lasten ruutuaika lisääntyi myös, jos vanhemmat eivät pitäneet ruutuajan rajoittamista tärkeänä ja arvioivat lapselle sopivan ruutuaikamäärän korkeammaksi (Määttä ym. 2017). Vanhempien uskomusten lasten median käytöstä havaittiin vaikuttavan perheen taustatekijöitä enemmän siihen, miten mediaa perheessä käytettiin (Nikken 2019). Lisäksi vanhempien arvoilla huomattiin olevan Brownin ja Smolenaersin (2018) tutkimuksessa vaikutusta siihen, millaisia ruutuaikaa koskevia päätöksiä vanhemmat tekivät. Arvot vaihtelivat paljon ja johtivat toisaalta myös hyvin erilaisiin käytäntöihin, sillä esimerkiksi kielen kehitystä arvostava vanhempi halusi tarjota lapselleen sen tueksi opetusohjelmia ja toinen puolestaan rajoitti ruutuaikaa, koska se vähensi vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta.

Vanhemmat näkivät lasten median käyttöön liittyvän sekä hyötyjä että haittoja, mutta useissa tutkimuksissa vanhemmat raportoivat useammin haittoja tai riskejä kuin hyötyjä siihen liittyen (Beck ym. 2015, Seo & Lee 2017, Hinkley & McCann 2018). Lasten ruutuajan hyötyinä vanhemmat näkivät niiden antaman mahdollisuuden oppimiseen (Noppari 2014, Beck ym. 2015, Nevski & Siibak 2016, Brown & Smolenaers 2018, Hinkley

& McCann 2018, Kucirkova ym. 2018), viihtymiseen (Nevski & Siibak 2016), rentoutumiseen (Hinkley & McCann 2018, Elias & Sulkin 2019) ja teknologiseen osaamiseen (Noppari 2014, Seo & Lee 2017). Lisäksi vanhemmat kokivat ruutuajan hyötyinä niiden tarjoaman avun vanhemmille, kun on tarve tehdä muuta tai hengähtää, jolloin laitteet pitävät lapsen varattuna (Noppari 2014, Nevski & Siibak 2016, Seo & Lee 2017, Brown & Smolenaers 2018, Hinkley & McCann 2018, Kucirkova ym. 2018, Elias &

Sulkin 2019). Haittoina tai riskeinä vanhemmat näkivät mahdollisuuden riippuvuuteen ja passivoitumiseen (Seo & Lee 2017, Hinkley & McCann 2018), terveysriskit (Beck ym.

2015, Seo & Lee 2017, Hinkley & McCann 2018, Kucirkova ym. 2018), riskit nähdä epäsopivaa sisältöä (Beck ym. 2015, Kostyrka-Allchorne ym. 2016, Hinkley & McCann 2018) ja mahdolliset negatiiviset vaikutukset lapsen kehitykseen (Seo & Lee 2017, Hinkley

& McCann 2018) tai käytökseen (Beck ym. 2015, Kucirkova ym. 2018).

Kucirkovan ym. (2018) tutkimuksesta kävi ilmi, että poikien vanhemmat olivat useammin huolissaan terveysriskeistä kuin tyttöjen vanhemmat, ja samoin pienten lasten (0–2- vuotiaiden) vanhemmat olivat niistä enemmän huolissaan kuin vanhempien ikäryhmien vanhemmat. Hinkleyn ja McCannin (2018) tutkimuksessa isät puolestaan mainitsivat terveysriskit äitejä useammin. Seon ja Leen (2017) tutkimukseen osallistuneiden vanhempien mukaan heidän huoltaan lasten älylaitteiden käytöstä pahentaa se, ettei niiden vaikutuksista juuri ole empiiristä näyttöä. Toisaalta vanhemmat vaikuttavat sallivan lapsensa käyttää ruutulaitteita huolimatta siitä, että heillä oli lapsen kehitykseen liittyviä huolia asian suhteen (Reus & Mosley 2018).

2.6 Vanhemmuus ja lasten median käyttö

Vanhemmat ovat luonnollisesti merkittävässä asemassa lasten median käyttöön liittyen, sillä he ovat sekä roolimalleja lapsilleen omien mediankäyttötapojensa osalta että mahdollistavat laitteiden käytön esimerkiksi hankkimalla erilaisia mediamuotoja kotiin (Nikken 2017). Vanhempien omalla median käytöllä onkin todettu olevan merkittävä

yhteys lasten median käyttöön useissa tutkimuksissa, joissa vanhemman suurempi ruutuaika on havaittu olevan yhteydessä lasten suurempaan ruutuaikaan (Asplund ym.

2015, Nikken & Schols 2015, Xu ym. 2015, Nevski & Siibak 2016, Määttä ym. 2017, Nikken 2017, Paudel ym. 2017, Reus & Mosley 2018, Goncalves ym. 2019, Levine ym.

2019). Lisäksi se, mitä mediamuotoja käytettiin, oli rinnasteista vanhempien ja lasten osalta (Nikken 2017), ja toisaalta vanhempi käytti todennäköisemmin yhdessä lapsensa kanssa niitä mediamuotoja, mitä itsekin käytti enemmän pois lukien älypuhelimen käyttö (Connell ym. 2015). Joitakin sukupuolten välisiä eroja on havaittu asian suhteen olevan, sillä eräässä tutkimuksessa vain äitien omalla television katselulla oli yhteys poikien television katseluun, mutta ei tyttöjen, ja puolestaan isien television katselulla ei havaittu merkitsevää yhteyttä tyttöjen eikä poikien television katseluun (Downing ym. 2017). Myös Matarman ym. (2016) tutkimuksessa vain äitien suuremmalla ruutuajalla oli merkitsevä yhteys siihen, että lapsen ruutuajan muutos kahden vuoden seurannan aikana kasvoi enemmän. Toisaalta vanhemmista alle puolet (43 %) uskoi oman mallin olevan tärkeässä roolissa lapsen ruutuaikaan liittyen (Hinkley & McCann 2018).

Vanhemmat pitivät yleisesti ottaen ruutuajan kontrollointia ja rajojen asettamista tärkeänä (Brown & Smolenaers 2018, Hinkley & McCann 2018, Kucirkova ym. 2018). Vanhempien suuremmalla itseluottamuksella rajoittaa lastensa ruutuaikaa (Xu ym. 2015, Downing ym.

2017, Määttä ym. 2017, Goncalves ym. 2019) ja sillä, että perheessä oli rajat tai säännöt ruutuajan suhteen (Veldhuis ym. 2014, Sanders ym. 2016, Downing ym. 2017, Määttä ym.

2017, Miguel-Berges ym. 2020), on todettu olevan yhteyttä lasten pienempään ruutuaikaan.

Toisaalta kahdessa tutkimuksessa havaittiin myös se, että lasten runsaampi laitteiden käyttö lisäsi todennäköisyyttä sille, että perheessä oli säännöt niiden käytön suhteen. Eli sääntöjen laatiminen voi olla seurausta siitä, että lapsi viettää enemmän aikaa laitteella. (Veldhuis ym.

2014, Nevski & Siibak 2016.)

Vanhempien ohjaus- ja valvontamenetelmillä on merkitystä siihen, kuinka lapset käyttävät mediaa ja millaisia mahdollisia vaikutuksia medialla on lapsiin (Domoff ym. 2019).

Tutkimuksissa rajoittavan valvonnan käyttö oli vanhemmilla yleisintä, ja siinä vanhempi asettaa rajoja lapsen median käytölle ajan ja/tai sisällön suhteen (Noppari 2014, Nevski &

Siibak 2016, Seo & Lee 2017, Domoff ym. 2019). Lisäksi osa vanhemmista käytti aktiivista valvontaa, jolloin vanhempi keskustelee lapsen kanssa mediasisällöistä, esimerkiksi niiden aiheuttamista tunteista tai ajatuksista (Nevski & Siibak 2016, Domoff ym. 2019), mutta

tämän havaittiin olevan usein lapsilähtöistä, jolloin lapset kysyivät vanhemmiltaan median sisällöstä tai hahmoista ja ilmaisivat tunteitaan niihin liittyen (Domoff ym. 2019).

Vanhempien aktiiviseen valvontaan liittyvän keskustelun mediasisällöistä on nähty mahdollistavan median positiiviset vaikutukset lapsiin ja puolestaan vähentävän sen negatiivisia vaikutuksia (Elias & Sulkin 2019). Usein yhtenä mediankäytön valvontakeinona vanhemmat mainitsivat myös silmällä pitämisen, jolloin vanhempi pysyttelee lapsen lähellä tämän median käytön ajan ja seuraa lapsen käytöstä (Nikken &

Schols 2015, Nevski & Siibak 2016). Lasten mediabarometriin 2013 osallistuneista vanhemmista 17–46 % kertoi juttelevansa lapsensa kanssa usein mediaan tai sen sisältöön liittyen: kuvaohjelmista (46 % vanhemmista) ja painetusta mediasta (43 % vanhemmista) juteltiin useimmin ja internetistä ja sen sisällöistä vähiten (17 % vanhemmista). Harvimmin vanhemmat keskustelivat alle 2-vuotiaiden kanssa. Poikien kanssa juteltiin sekä digitaalisista peleistä että internetsisällöistä tyttöjä useammin. (Suoninen 2014.) Näin ollen myöskään suomalaisvanhemmat eivät vaikuta käyttävän aktiivista valvontaa kovin yleisesti lasten median käytön valvontamenetelmänä.

Lapset kertoivat vanhempiensa valvovan televisio- ja videosisältöjen ikärajasuosituksia, mutta pelien ikäsuosituksista he eivät olleet yhtä tietoisia (Noppari 2014). Osa vanhemmista kertoi käyttävänsä lasten mediankäytön valvontamenetelmänään sitä, että luottaa esimerkiksi ikäraja- ja muihin luokituksiin ohjelman, pelin tai sovelluksen sopivuudesta lapselleen. Vanhemmat arvioivat kuitenkin pelien ja sovellusten luokitusten tuntemisen huonommaksi kuin televisio-ohjelmien tai elokuvaluokitusten. (Kostyrka-Allchorne ym.

2016.) Kaiken ikäisten lasten vanhempien on todettu tuntevan huonommin digitaalisten pelien sisältöjä kuin muita mediasisältöjä, ja niiden käyttöä myös valvotaan vähemmän.

Lasten mediabarometriinkin 2013 vastanneista vanhemmista kaksi mainitsi lapsensa lempipeliksi K18-pelin. (Suoninen 2014.)

Vanhempien asenteilla median vaikutuksista lapseen oli tärkeä yhteys heidän käyttämiinsä valvontamenetelmiin. Vanhemmat, jotka suhtautuivat mediaan positiivisesti, käyttivät useammin aktiivista valvontaa ja median yhteiskäyttöä valvontamenetelmänä, kun taas negatiivisesti mediaan suhtautuneilla vanhemmilla rajoittava valvonta ja teknisten rajoittimien käyttö oli yleisempää. (Nikken & Schols 2015.) Vanhemmat myös usein yhdistelivät eri valvontamenetelmistä elementtejä lasten median käytön ohjaamiseen (Nevski & Siibak 2016), ja käyttivät erityisesti taitavampien mediankäyttäjälasten kanssa

kaikkia valvonnan muotoja enemmän (Nikken & Schols 2015). Vanhemmat toivat yleisemmin esiin lasten median käytön sääntöjä kuin aktiivisesti prosessoivat mediasisältöä, ja keskustelut lasten kanssa koskivat enemmän sitä, kuinka eri laitteita käytetään, eli ne painottuivat teknisiin asioihin sisältöjä enemmän (Domoff ym. 2019).

Vanhemmat käyttivät ruutulaitteita myös vanhemmuuden apuvälineenä, ja tyypillisiä syitä siihen oli niiden käyttö helpottamaan arkea esimerkiksi ruokailun tai nukkumaanmenon suhteen (Brown & Smolenaers 2018, Elias & Sulkin 2019, Nikken 2019), auttamaan lapsen käytöksen muuttamisessa (rangaistus huonosta käytöksestä tai palkkiona hyvästä käytöksestä) (Noppari 2014, Seo & Lee 2017, Elias & Sulkin 2019, Nikken 2019) ja käyttö

”lapsenvahtina” esimerkiksi kotitöiden teon ajan (Nevski & Siibak 2016, Seo & Lee 2017, Brown & Smolenaers 2018, Hinkley & McCann 2018, Elias & Sulkin 2019, Nikken 2019).

Lasten ruutuaika kasvoi suhteessa siihen, jos ruutuaikaa käytettiin näistä syistä (Elias &

Sulkin 2019). Toisaalta vanhemmat eivät usein hyväksyneet ruutulaitteiden käyttöä vanhemmuuden apuvälineenä, sillä vain 10 % hyväksyi niiden käytön helpottamaan arkea ja 20–30 % hyväksyi niiden käytön ”lapsenvahtina” tai lapsen käyttäytymisen muuttajana (Nikken 2019).

Alankomaissa tehdyssä tutkimuksessa vanhemmat yleisesti ottaen kokivat pärjäävänsä lasten median käytön valvonnassa, mutta noin kahdeksasosalla vanhemmista oli enemmän haasteita asiassa. Vanhempien yleisimmät huolet, jotka liittyivät lasten median käytön ohjaamiseen, koskivat sopivaa päivittäistä median käyttöaikaa, lapsille sopivien internetsivujen, sovellusten ja/tai pelien tunnistamista, parhaita tapoja kontrolloida lapsen median käyttöä, sekä sitä, kuinka taata lapsen turvallisuus verkossa. Näihin aiheisiin liittyvä huoli oli erittäin suurta kahdella kolmasosalla vanhemmista. Useammin vanhemmilla oli jotain ongelmia lasten median käytön valvontaan tai sääntöihin liittyen vanhempien lasten kanssa ja niiden lasten, jotka olivat taitavampia median käyttäjiä, ja joilla oli vanhempia sisaruksia. Vanhemmat eivät usein hakeneet tukea vanhemmuuteensa lasten median käytön valvontaan liittyvissä ongelmatilanteissa, mutta mikäli hakivat, niin apua haettiin merkitsevästi useammin perheeltä ja ystäviltä kuin ammatillisista lähteistä. (Nikken & de Haan 2015.)

Vanhempien kasvatustyylien vaikutusta on myös tutkittu lasten ruutuaikaan vaikuttavana tekijänä (Veldhuis ym. 2014, Sanders ym. 2016, Detnakarintra ym. 2020). Veldhuisin ym.

(2014) tutkimuksessa auktoritatiivinen ja autoritäärinen kasvatustyyli oli yhteydessä lasten pienempään ruutuaikaan, kun taas sallivassa tai välinpitämättömässä kasvatustyylissä ruutuaika oli suurempi. Kasvatustyylien yhteys ruutuaikaan oli kuitenkin melko vaatimatonta. (Veldhuis ym. 2014.) Detnakarintran ym. (2020) tutkimuksessa äidin hoivaavan auktoritatiivinen vanhemmuuden tyyli oli yhteydessä lapsen vähäisempään ruutuaikaan lapsen kahden ja neljän vuoden iässä, ja lisäksi lasten suurempi ruutuaika varhaisemmalla iällä oli yhteydessä sallivaan ja autoritääriseen vanhemmuuteen myöhemmin. Sandersin ym. (2016) tutkimuksessa yleisen adaptiivisen vanhemmuuden osa-alueet positiivinen vanhemmuus ja käyttäytymisen hallinta eivät olleet suoraan yhteydessä lasten ruutuaikaan, vaan vain yhdessä vanhempien asettamien sääntöjen kanssa.

Nuorempien lasten ruutuajan säätelyn oletetaan tämän pohjalta onnistuvan parhaiten, kun käytölle on asetettu rajat ja vanhemmat ohjaavat lapsiaan lämpimästi ja johdonmukaisesti kommunikoiden. (Sanders ym. 2016.)

Medialaitteiden saatavuudella on myös havaittu olevan yhteyttä lasten median käyttöön siten, että lasten ruutuaika oli suurempi, mikäli kotona oli enemmän ruutulaitteita (Veldhuis ym. 2014, Asplund ym. 2015, Sanders ym 2016, Määttä ym. 2017, Nikken 2017) tai lapsella oli televisio omassa huoneessaan (Veldhuis ym. 2014, Elias & Sulkin 2019). Eräässä tutkimuksessa kuitenkin todettiin, ettei television olemisella lapsen huoneessa ollut merkitsevää yhteyttä lapsen suurempaan ruutuaikaan (Asplund ym. 2015).

Hollantilaistutkimuksessa matalammin koulutetut vanhemmat raportoivat merkitsevästi enemmän, että lapsilla oli jokin ruutulaite huoneessaan ja samoin isät raportoivat äitejä useammin, että lapsilla oli ruutulaite huoneessaan (Nikken & Schols 2015). Myös Turkissa vanhempien, erityisesti äitien, korkeampi koulutustaso vähensi todennäköisyyttä siihen, että lapsella oli oma tabletti (Kılıç ym. 2019). Lisäksi lasten paremmat mediankäyttötaidot olivat yhteydessä laitteiden parempaan saatavuuteen (Nikken & Schols 2015, Paudel ym.

2017). Yhdysvalloissa niillä lapsilla, joiden vanhemmat raportoivat luottavansa AAP:n ruutuaikasuositukseen, oli merkitsevästi epätodennäköisemmin televisio omassa huoneessaan (Lapierre ym. 2014). Lasten mediabarometrin 2013 tulosten mukaan suomalaislapsista 0–4-vuotiailla ei ollut juurikaan mahdollisuuksia käyttää mediavälineitä omassa huoneessaan, 5–6-vuotiaista 12 %:lla oli pelikonsoli ja 6 %:lla internetyhteys omassa huoneessaan (Suoninen 2014).

Päivähoitoon osallistumisella voi olla vaikutusta lasten ruutuaikaan, sillä päivähoidossa olleilla lapsilla ruutuaika oli lisääntynyt vähemmän seurannan aikana kuin kotihoidossa olevilla (Matarma ym. 2016) ja samoin kotihoidossa olevilla lapsilla havaittiin arkipäivinä suurempi ruutuaika kuin päivähoitoon osallistuvilla (Elias & Sulkin 2019). Toisaalta Khanin ym. (2017) tutkimuksessa päivähoitoon osallistumisella ei havaittu yhteyttä television katselun ja kirjojen lukemisen kanssa.

2.7 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista

Yhteenvetona aiemmasta tiedosta voidaan todeta, että lasten median käyttö alkaa sekä Suomessa että kansainvälisesti varhain ja on erityisesti ruutulaitteiden osalta myös usein suosituksia runsaampaa. Nykyisissä lasten median käyttöä koskevissa suosituksissa painotetaan ruutuajan rajaamisen lisäksi huomioimaan tasapaino lapsen liikkumisen, leikkien, unen ja sosiaalisen kanssakäymisen suhteen, ja pyrkiä suosimaan kehittäviä mediasisältöjä. Vanhempien tietoisuus ruutuaikaan ja lasten median käyttöön liittyvistä suosituksista ei ole riittävää, vaikka he suhtautuvat niihin pääosin myönteisesti.

Usein vanhempien omilla näkemyksillä ja antamalla mallilla median käytöstä on vaikutusta siihen, kuinka paljon lapset mitäkin mediaa käyttivät. Sen sijaan vanhempien taustatekijöillä ei vaikuta olevan niin paljon yhteyttä siihen, ja tulokset ovat siltä osin ristiriitaisiakin. Vanhemmat ajattelivat lasten median käytöstä olevan sekä hyötyjä että haittoja, ja vanhempien positiiviset näkemykset ruutuajan hyödyllisyydestä olivat yhteydessä lasten runsaampaan ruutuaikaan. Kirjojen lukeminen on edelleen yleistä, mutta mobiililaitteiden lisääntyminen perheissä on lisännyt lastenkin näiden laitteiden käyttämistä. Vanhemmat ovat ylipäätään median käytön mahdollistajia monilla tavoin erityisesti 0–6-vuotiaiden lasten ikäryhmässä, koska heidän valvonnallaan ja sääntöjen laatimisellaan lastensa median käytölle on merkitystä, sen lisäksi, että vanhemmat hankkivat laitteet, joilla mediaa käytetään.

Lasten median käyttöä on tutkittu enemmän määrällisillä tutkimuksilla ja kyselylomakkeiden avulla, kun taas vanhempia haastattelemalla vähemmän. Erityisesti Suomessa ei juuri ole tehty laadullista tutkimusta vanhempien ajatuksista, tiedoista tai odotuksista 0–6-vuotiaiden lasten median käyttöön liittyen. Tämän perusteella tulisi 0–6-

vuotiaiden lasten perheiden median käyttötapoja ja median käyttöön liittyviä tietoja, ajatuksia ja odotuksia selvittää. Jotta vanhempien tietoisuutta aiheesta voitaisiin lisätä, tulee lisäksi selvittää, mitä kautta vanhemmat saavuttavat tietoa aiheesta parhaiten.

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄT

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata 0–6-vuotiaiden lasten perheiden median käyttöä vanhempien kuvaamana, vanhempien ajatuksia lasten median käytöstä sekä odotuksia aiheesta saatavalle tiedolle ja ohjaukselle sekä tiedon lähteille. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää suunniteltaessa 0–6-vuotiaiden lasten vanhempien tiedonsaantia ja ohjausta lasten median käyttöön. Tässä tutkimuksessa vanhemmalla tarkoitettiin lapsen äitiä, isää tai muuta huoltajaa, joka osallistuu lasta koskevaan päätöksentekoon ja kasvatukseen, ja sitä kautta myös lapsen median käytön ohjaukseen.

Tutkimustehtävät:

1) Millaista 0–6-vuotiaiden lasten perheiden median käyttö on vanhempien kuvaamana?

2) Millaisia ajatuksia vanhemmilla on 0–6-vuotiaiden lasten median käytöstä?

3) Millaisia odotuksia saatavan tiedon suhteen 0–6-vuotiaiden lasten vanhemmilla on lasten median käyttöön liittyvään ohjaukseen?

4) Mistä lähteistä vanhemmat odottavat saavansa tietoa 0–6-vuotiaiden lasten median käytöstä?

4 MENETELMÄ

4.1 Menetelmälliset lähtökohdat

Tutkimuksen lähestymistapa oli fenomenologinen. Tutkimuksessa ei pyritty tilastollisiin yleistyksiin, vaan tarkoituksena oli saada tutkimukseen osallistuvilta vanhemmilta heidän itse esille nostamia asioita lasten median käyttöön liittyen siten, että tieto pohjautuu heidän omiin kokemuksiinsa aiheesta. (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013, Tuomi &

Sarajärvi 2018.) Näin tutkimuksella saatiin kuvailevaa tietoa erityisesti vanhempien omista tarpeista liittyen lastensa median käyttöön, ja saatua tietoa voidaan hyödyntää suunniteltaessa vanhemmille suunnattua ohjausta aiheesta.

Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmäksi valittiin puolistrukturoitu haastattelu, sillä vähän tutkitusta aiheesta haluttiin saada vanhempien itse tuottamaa tietoa, mutta kuitenkin siten, että tutkimustehtäviin saadaan vastaukset. Haastattelun teemat suunniteltiin tutkimustehtävien mukaisesti ja taustakirjallisuuden pohjalta. (Tuomi & Sarajärvi 2018, Kallio ym. 2016.) Kaikki haastattelut toteutettiin ennalta suunnitellun teemahaastattelurungon mukaisesti. Teemahaastattelurunko esitestattiin yhdellä vanhemmalla, minkä jälkeen muutamien kysymysten paikkaa vielä vaihdettiin ja kysymysten sanamuotoja muutettiin ohjaajien avustuksella. (Kallio ym. 2016.) Tutkimukseen osallistuville annettiin teemahaastattelurunko etukäteen tutustuttavaksi, jotta he voisivat tutustua käsiteltäviin aihealueisiin tarkemmin, ja siten haastattelussa saataisiin mahdollisimman paljon tietoa tutkimustehtäviin vastaamiseksi (Tuomi & Sarajärvi 2018).

4.2 Tutkimukseen osallistujat

Tutkimuksella haluttiin saada tietoa 0–6-vuotiaiden lasten vanhempien kokemuksista, jolloin tutkimukseen kohderyhmään kuuluivat Suomessa asuvat vähintään yhden 0–6- vuotiaan lapsen vanhemmat. Tutkimukseen oli mahdollista osallistua niin lapsen isän, äidin tai muun huoltajan tai molempien vanhempien yhdessä. Osallistujien rekrytointi tapahtui lumipallo-otantaa käyttäen, jossa tutkija rekrytoi verkostojensa ja Facebook- yhteisöpalvelinta hyödyntäen tutkimuksesta kiinnostuneita vanhempia, joilla oli 0–6- vuotias lapsi. Tutkimukseen osallistuneita pyydettiin tiedottamaan tutkimuksesta omia verkostojaan, jolloin tutkimukseen saatiin lisää osallistujia. Lumipallo-otanta sopi

käytettäväksi tässä tutkimuksessa, koska tutkimukseen haluttiin saada osallistumaan aiheesta kiinnostuneita vanhempia mahdollisimman edustavasti, jolloin esimerkiksi jonkin organisaation kautta rekrytointi olisi todennäköisesti rajannut otosta liikaa, esimerkiksi varhaiskasvatuksen kautta vain päivähoidossa olevien lasten vanhempiin. (Tuomi &

Sarajärvi 2018.) Tutkija laati Facebookin kautta tapahtuvaa rekrytointia varten erillisen lyhyen tiedotteen, jossa kerrottiin lyhyesti tutkimuksen kohderyhmä ja aihe sekä tutkijan yhteystiedot yhteydenottoa varten. Tiedotetta jaettiin erilaisissa Facebookin Puskaradio- ryhmissä sen lisäksi, että tutkijan yhteyshenkilöitä jakoi sitä tahoillaan eteenpäin.

Tavoitteen mukaisesti tutkimukseen osallistui 20 vanhempaa 19 perheestä, sillä yhdestä perheestä osallistuivat perheen molemmat vanhemmat.

Tutkijaan yhteyttä ottaneille, tutkimuksesta kiinnostuneille vanhemmille lähetettiin sähköpostitse varsinainen tutkimustiedote (Liite 3) sekä teemahaastattelurunko (Liite 4), joihin pyydettiin tutustumaan ennen haastatteluajankohdan sopimista ja esittämään mahdollisia lisäkysymyksiä tutkijalle. Kaikilta osallistujilta kerättiin myös sähköisesti allekirjoitettu suostumus tutkimukseen osallistumisesta erillisellä lomakkeella (Liite 5) ennen haastattelua. Koska kohderyhmänä oli pienten lasten vanhempia, joille lasten hoidon ja aikataulujen sopiminen haastattelua varten voi olla haasteellista, haluttiin tarjota mahdollisuus valita kullekin sopiva haastattelumuoto, ja sen vuoksi haastatteluja oli mahdollista toteuttaa joko kasvokkain, puhelimitse tai Skypen välityksellä, ja yksilö-, pari- tai pienryhmähaastatteluna haastateltavalle parhaiten sopimalla tavalla. Lisäksi lasten läsnäolo haastattelun aikana sallittiin, jottei lapsen hoidon järjestäminen olisi esteenä tutkimukseen osallistumiselle. Haastatteluun kehotettiin varaamaan aikaa noin 45–60 minuuttia, ja jokaisen haastattelun aluksi tutkija kävi vielä läpi tutkimuksen tarkoituksen, tietosuojaan ja aineiston säilyttämiseen liittyvät asiat ja sen, että haastattelu nauhoitetaan, ja että tutkimukseen osallistumisen voi keskeyttää milloin tahansa, mutta siihen mennessä kerättyä aineistoa voidaan hyödyntää tutkimuksen aineistona.

4.3 Aineiston keruu

Tutkimuksen aineisto kerättiin vanhempia haastattelemalla, ja haastattelut toteutettiin tammi–maaliskuun 2020 aikana. Haastatteluja kertyi 17 kappaletta, joista 14 tehtiin yksilöhaastatteluna ja kolme parihaastatteluna. Yhdessä parihaastattelussa oli osallistujina perheen molemmat vanhemmat ja kahdessa muussa parihaastattelussa eri perheiden

vanhempia. Puhelimitse haastateltiin seitsemää vanhempaa ja kasvokkain tapahtuvia haastatteluja oli kymmenen. Useissa haastattelutilanteissa oli läsnä lisäksi perheen lapsia, jolloin haastattelut saattoivat keskeytyä ajoittain hetkeksi, mutta kaikki haastattelut saatiin tehtyä loppuun asti. Haastattelut etenivät pääosin ennalta laaditun teemahaastattelurungon mukaisesti, ja tutkija pyrki tarvittaessa tarkentavien kysymysten avulla saamaan lisätietoa vastauksiin ja piti huolen siitä, että kaikki aihealueet käytiin läpi (Tuomi & Sarajärvi 2018).

Tutkimuksen luotettavuuden parantamiseksi kaikki haastattelut nauhoitettiin erillisellä nauhurilla. Haastattelujen kestot vaihtelivat 28–79 minuutin välillä, yhteensä haastattelujen kestoksi tuli 901 minuuttia eli 15 tuntia 1 minuuttia, ja näin ollen yhden haastattelun keskimääräinen kesto oli 53 minuuttia. Haastattelut litteroitiin tekstitiedostoksi muutoin sanatarkasti, mutta selkeät täytesanat, kuten ”no” ja ”niinku”, jätettiin pois, minkä lisäksi myös selkeät murresanat muutettiin yleistajuisemmiksi. Tekstitiedostoa tuli fonttikoolla 11 ja rivivälillä 1 yhteensä 147 sivua, jossa oli mukana myös osallistuneiden taustatiedot.

4.4 Aineiston analyysi

Haastatteluin kerätty aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.

Analyysi aloitettiin litteroimalla haastattelunauhoitteet tekstiksi ja lukemalla aukikirjoitettua aineistoa läpi useaan kertaan. Aineistosta etsittiin tutkimustehtäviä kuvaavia ilmauksia, jotka merkittiin tiedostoon eri värein korostamalla. Tämän jälkeen listattiin nämä sanat, lauseet ja ilmaukset uuteen tiedostoon tutkimustehtävien mukaisesti, ja ryhmiteltiin niitä sen mukaan, mitä yhtäläisyyksiä ja eroja aineistosta löytyi. Ryhmittelyn pohjalta järjesteltiin ja nimettiin alaluokat, jotka nimettiin sisältöä kuvaavalla ilmaisulla.

Alaluokkia ryhmittelemällä edelleen muodostettiin yläluokat ja pääluokat, jotka nimettiin suhteessa tutkimuskysymyksiin (Kuvio 1). (Elo & Kyngäs 2008, Tuomi & Sarajärvi 2018.) Pääluokiksi analyysin pohjalta muodostui neljä luokkaa: 1) perheiden median käyttö, 2) vanhempien ajatukset lasten median käytöstä, 3) vanhempien odotukset saatavalle tiedolle sekä 4) vanhempien odotukset tiedonsaantilähteistä. Yläluokkia muodostui kunkin pääluokan alle kahdesta neljään, ja yhteensä yläluokkia tuli 13.

Kuvio 1. Esimerkki aineiston analyysin tuloksena muodostetuista luokista.

4.5 Tutkittavien tietosuoja

Tutkimus toteutettiin hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen (TENK 2012). Tutkimuksesta kiinnostuneille vanhemmille lähetettiin sähköpostitse etukäteen tutustuttavaksi tutkimustiedote (Liite 3), jossa kerrottiin tarkemmin tutkimuksen toteutuksesta ja tavoitteista ja muun muassa, että tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja osallistumisen voi keskeyttää milloin tahansa. Haastateltavilta pyydettiin ennen haastattelua tietoinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta erikseen laaditulla suostumuslomakkeella (Liite 5). (TENK 2019.)

Osallistujien yksityisyyden ja henkilötietojen turvaamisen takaamiseksi tutkimuksessa noudatettiin Euroopan Unionin (EU) yleistä tietosuoja-asetusta (EU 2016/679, GDPR = General Data Protection Regulation) ja Tietosuojalakia 1050/2018. Henkilötietoja kerättiin ainoastaan tieteellisen tutkimuksen tarkoitukseen ja ne hävitetään asianmukaisesti tutkimuksen päätyttyä (TENK 2019). EU:n yleinen tietosuoja-asetus (EU 2016/679, GDPR) edellytti rekisterin laatimista henkilötiedoista, joita kerättiin tutkimuksen tekoa varten.

Henkilötietojen käsittelystä vastasi rekisterinpitäjä, joka oli tässä tutkimuksessa tutkija itse.

Tässä tutkimuksessa henkilötietoina kerättiin osallistujan nimi ja allekirjoitus suostumuslomakkeella (Liite 5), sähköpostiosoite tutkimustiedotteen (Liite 3) lähettämistä