K a n s a n t a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a – 1 0 6 . v s k . – 3 / 2 0 1 0
345 Nimityksiä
Otto Toivanen, Phd, on nimitetty leuvenin ka- tolisen yliopiston (katholieke universiteit leuven) professoriksi (Professor of managerial economics, strategy and innovation) lokakuun 2010 alusta alkaen. uuteen virkaansa hän siirtyi heCerin johtajan paikalta, jossa hän toimi vuo- desta 2004 alkaen. Warwickin yliopistossa vuon- na 1995 tohtoriksi väitellyt toivanen on aiem- min työskennellyt mm. teknologiajohtamisen professorina helsingin kauppakorkeakoulussa.
Vtt Jaakko Kiander on nimitetty 1. mar- raskuuta alkaen ilmarisen johtajaksi vastuualu- eenaan talous ja eläkepolitiikka. hän osallistuu myös yhteiskuntasuhteiden hoitoon, ja hänestä tulee johtoryhmän jäsen. uuteen tehtäväänsä vuonna 1994 helsingin yliopistossa väitellyt kiander siirtyy Palkansaajien tutkimuslaitok- sen johtajan paikalta. aikaisemmin hän on toi- minut muun muassa tutkimusjohtajana, tutki- musprofessorina ja johtavana ekonomistina Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa sekä yrjö jahnssonin säätiön tutkimusjohtaja- na.
Valtioneuvosto on nimittänyt Pentti Pikka- raisen, Phd, valtiovarainministeriön rahoitus- markkinaosaston osastopäälliköksi elokuun 2010 alusta lukien seitsemäksi vuodeksi. Viran edellinen haltija ylijohtaja Peter Nyberg jäi eläkkeelle kesäkuun lopussa. kalifornian yli- opistossa (uCla) vuonna 1992 tohtoriksi väi- tellyt Pikkarainen on aiemmin toiminut suo- men Pankissa neljän osaston päällikkönä vuo-
sina 1994–2010 ja myös apulaisprofessorina helsingin yliopistossa.
Valtioneuvosto on nimittänyt Vtt Tuomas Sukselaisen kansantalousosaston osastopäälli- köksi 1.8.2010–29.2.2012 väliseksi ajaksi. Vi- ran vakituinen haltija Jukka Pekkarinen siirtyi talousasioiden alivaltiosihteeriksi ja talousneu- voston sihteeristön päälliköksi valtioneuvoston kansliaan toukokuussa. sukselainen on työs- kennellyt valtiovarainministeriössä vuodesta 1996 ja aiemmin suomen Pankissa, kansainvä- lisessä valuuttarahastossa (imF), eFta-sihtee- ristössä sekä suomen Pankkiyhdistyksessä.
Professori Ari Hyytinen jyväskylän yliopis- tosta on nimitetty yrjö jahnssonin säätiön osa- aikaiseksi tutkimusjohtajaksi elokuun alusta lukien.
Pellervon taloudellisessa tutkimuslaitokses- sa on ktt Leena Kerkelä nimitetty ekonomis- tiksi 1. elokuuta ja mmt Stefan Bäckman maa- talousekonomistiksi 1. kesäkuuta alkaen.
Kunniatohtoreita
turun kauppakorkeakoulun tohtoripromooti- ossa 14.5.2010 promovoitiin kunniatohtoriksi talouselämässä saavutettujen ansioiden perus- teella suomen Pankin johtokunnan jäsen, Vtt Seppo Honkapohja.
tampereen yliopiston tohtoripromootiossa 21.5.2010 vihittiin kauppatieteiden kunniatoh- toriksi suomalaisessa talouselämässä ja elinkei- noelämän kehittämisessä sekä yliopistossa teh- tävän tutkimustyön edistämisessä ansioitunut
TIEDOKSI
346
KAK 3 / 2010
pääjohtaja, taloustieteiden tohtori Antti Tans- kanen.
Iikka Korhonen Taloustieteellisen Yhdistyksen puheenjohtajaksi taloustieteellisen yhdistyksen vuosikokous pi- dettiin 28. huhtikuuta 2010. yhdistyksen uu- deksi puheenjohtajaksi valittiin tutkimuspäällik- kö Iikka Korhonen suomen Pankista ja varapu- heenjohtajaksi valtiovarainministeriön suhdan- neyksikön päällikkö Mika Kuismanen. johto- kuntaan valittiin uusina jäseninä mika kuisma- nen, pääekonomisti Martti Nyberg Nordeasta ja professori Rauli Svento oulun yliopistosta.
Taloustieteelle vahva asema Aalto- yliopistossa
aalto-yliopiston uutta organisaatiota pystyte- tään vauhdilla. helsingin kauppakorkeakou- lusta tuli aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu (aalto university school of economics). aine- laitoksia on seitsemän: johtaminen, laskentatoi- mi, markkinointi, rahoitus, taloustiede, tieto- ja palvelutalous sekä viestintä.
kansantaloustiede-oppiaineen nimi muu- tettiin taloustieteeksi (economics) ja siten aal- to-yliopiston osalta tuli korjatuksi se virhe, joka tehtiin 1900-luvun alussa, kun tieteenalamme nimeksi määriteltiin kansantaloustiede (ks.
Pohjola, ”taloustiede vai kansantaloustiede?”, pääkirjoitus, kak 1/2007, http://taloustieteel- linenyhdistys.fi/images/stories/kak/kak32006/
kak32006pohjola.pdf).
strategiasuunnitelman mukaan kauppakor- keakoulu pyrkii tutkimuksessaan maailman- luokkaan panostamalla voimakkaasti kolmeen kansainvälisessä tutkimusarviossa todettuun vahvuusalueeseensa: sovellettu mikrotaloustie-
de, rahoitus (erityisesti sijoittajakäyttäytyminen) sekä päätöksenteon teoria, mallit ja sovellukset.
taloustieteen laitoksen osalta keinona on re- surssien kasvattaminen. uudessa urajärjestel- mässä (tenure track) professorinvirkojen nykyi- nen määrä (4 vakinaista ja 2 määräaikaista) py- ritään kaksinkertaistamaan viidessä vuodessa.
kansainvälisten mallien mukaan rakennettu urajärjestelmä tarjoaa yliopistolle entistä pa- remmat mahdollisuudet uusien professorien aktiiviseen rekrytointiin kotimaasta ja ulko- mailta. järjestelmän periaatteena on, että sekä yliopisto että yksilö sitoutuvat akateemiseen uraan. selkeät odotukset ja kannustimet sekä henkilökohtaisen, ammatillisen ja akateemisen kasvun tukeminen ovat olennainen osa järjes- telmää.
rekrytoinnit voidaan hakijoiden kokemuk- sesta ja pätevyydestä riippuen tehdä mille ta- hansa urapolun neljästä tasosta:
1. assistant professor, määräaikainen pal- velussuhde, 3+4 vuotta
2. associate professor, vakituinen tai mää- räaikainen palvelussuhde
3. Professor, vakituinen palvelussuhde 4. distinguished professor, vakituinen pal-
velussuhde.
Nykyisellään aalto-yliopistossa on noin 300 professoria. tänä vuonna avataan 45 uutta te- nure track -paikkaa. kahdeksasta kauppakor- keakoululle myönnetystä paikasta kaksi tuli taloustieteeseen. toinen täytetään avoimella kansainvälisellä haulla ja toinen vakinaistamal- la määräaikainen professuuri.
Yrjö Jahnsson -luennot
Professorit Timothy Besley (london school of economics) ja Torsten Persson (tukholman yli- opisto) pitivät 19. yrjö jahnsson -luennot 14.–
347 Ti e d o k s i
16. kesäkuuta aiheesta “Pillars of Prosperity:
state Capacity in economic development”. he kehittivät luennoilla yksinkertaisen kehikon, jonka avulla voidaan analysoida valtioinstituu- tiota ja sen roolia talouden kehityksessä. hei- dän pyrkimyksenään oli ymmärtää, miksi ke- hittyneet julkiset instituutiot, taloudellinen vauraus ja poliittinen stabiilius näyttävät empi- rian valossa tukevan toisiaan. erityisesti Bes- leyn ja Perssonin tavoitteena oli antaa käsitteel- le ”valtion kapasiteetti” sisältö, jonka avulla se voitaisiin ottaa osaksi yleistä taloustieteellistä keskustelua.
Pentti Kouri -seminaari
suomen Pankki järjesti yhteistyössä italian kes- kuspankin (Banca d’italia) kanssa kansainväli- sen konferenssin ”Challenges of the Global Crisis to macroeconomic theory and interna- tional Finance” (maailmanlaajuisen talouskrii- sin haasteet makrotaloustieteelle ja kansainvä- liselle rahoitukselle). tämä Pentti Kourin tie- teellisen uran kunniaksi järjestetty konferenssi pidettiin helsingissä 11.6.2010.
konferenssissa käsiteltiin kolmea taloustie- teen merkittävää erityisaluetta, jotka olivat kourin kiinnostuksen kohteena: syvien taantu- mien makrotaloudellinen analyysi, valuutta- kurssien merkitys maailmantalouden sopeutu- misessa ja rahoitusjärjestelmän vakauden mer- kitys talouskasvun kannalta. konferenssin lo- puksi pidettiin paneelikeskustelu nykyisistä talouspolitiikan haasteista.
Nobelisti Edmund S. Phelpsin lisäksi konfe- renssiin osallistui monia muita nimekkäitä kan- sainvälisiä vieraita, joista osa piti tilaisuudessa esityksen ja osa toimi kommentoijana. lisäksi mukana oli Pentti kourin entisiä opiskelutove- reita, kollegoja ja tutkimuskumppaneita.
seminaariesitysten ja käytyjen keskustelu- jen yksityiskohtaisempi kuvaus on suomen Pankin tutkimustiedotteessa:
http://www.suomenpankki.fi/fi/tutkimus/tut- kimustiedote_online/2010_3/3_2010_1.htm.
Taloustutkijoiden XXVII kesäseminaari
taloustutkijoiden kesäseminaari järjestettiin jyväskylän yliopistossa 9.–10.6.2010. seminaa- ri kokosi jälleen yhteen kansantaloustieteen, yrityksen taloustieteen, julkisen hallinnon sekä yrityselämän edustajia.
tänä vuonna 27. kerran järjestetyn semi- naarin avasivat vararehtori Jaakko Pehkonen ja professori Kari Heimonen, joka jakoi palkin- non vuoden 2009 parhaalle talousennustajalle.
Palkinnon sai Nordea ja sen vastaanotti pää- ekonomisti Martti Nyberg.
kesäseminaarissa pidettiin kaksi plenum- esitelmää. ensimmäisen niistä piti professori Bengt Holmström (massachusetts institute of technology) otsikolla ”an alternative Perspec- tive on the Financial Crisis”. holmström poh- ti esitelmässään viime vuosina läpikäydyn fi- nanssikriisin luonnetta ja syitä nykyisten rahoi- tusjärjestelmien epävakaudelle.
toinen plenum-esitelmöitsijä oli pääjohtaja, hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen (oP- Pohjola, Finanssialan keskusliitto). hänen esi- telmänsä aiheena oli “Finanssikriisin kansalli- set kasvot”. karhisen esitelmä käsitteli sekä finanssikriisin luonnetta että sääntelyn ja val- vonnan kehittämiseksi tehtyjä ehdotuksia eri- tyisesti suomalaisen rahoitussektorin näkökul- masta.
kesäseminaarissa järjestettiin lisäksi useita sessioita eri aiheista, niin kansantaloustieteen kuin yrityksen taloustieteiden aloilta. esimerk-
348
KAK 3 / 2010
keinä näistä voidaan mainita ensimmäiseltä seminaaripäivältä mm. työn- ja julkistaloustie- teen, makro- ja rahoituksen taloustieteen, em- piirisen poliittisen taloustieteen sekä rahoitus- ekonometrian sessiot.
seminaaria tukivat taloudellisesti yrjö jahnssonin säätiö ja sanomalehti keskisuoma-
lainen. jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan keskustelua esitelmistä ja ajankohtai- sista talouspoliittisista kysymyksistä jatkettiin keskiviikkoillan cocktail-tilaisuudessa ja iltaris- teilyllä Päijänteellä.