Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kauppakorkeakoulu
Talousjohtaminen
Tilintarkastajan vastuu kurinpidollisesta näkökulmasta Auditor’s responsibility from disciplinary perspective
10.5.2016
Tekijä: Petrus Naukkarinen Ohjaaja: Pasi Syrjä
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Tavoitteet ja tutkimusongelma ... 3
1.2 Tutkimuksen rajaukset ... 4
1.3 Tutkimusmenetelmä ja – aineisto ... 4
1.4 Tutkimuksen rakenne ... 5
2 LAKISÄÄTEINEN TILINTARKASTUS ... 6
2.1 Tilintarkastuslaki ... 8
2.2 Tilintarkastusvalvonta ja tilintarkastuslautakunta ... 9
2.3 Euroopan yhteisöjen sääntely ... 11
3 TILINTARKASTAJAN VASTUU ... 12
3.1 Kurinpidollinen vastuu ... 13
3.2 Hyvä tilintarkastustapa ... 14
3.3 Ammattieettiset periaatteet ... 16
3.4 Varoitus ja huomautus ... 19
3.5 Hyväksymisen peruuttaminen ... 20
3.6 Muutoksenhaku ... 21
4 KURINPIDOLLISET RATKAISUT ... 22
4.1 Perusteet tutkinnan aloittamiselle ... 23
4.2 Mitä tutkittiin ... 26
4.3 Sanktiot ... 30
5 YHTEENVETO ... 35
LÄHDELUETTELO ... 37
Tekijä: Petrus Naukkarinen
Yksikkö: LUT School of Business and Management Koulutuslohjelma: Talousjohtaminen
Ohjaaja: Pasi Syrjä
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millainen on tilintarkastajan kurinpidollinen vastuu lakisääteisessä tehtävässä. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, miten tilintarkastajan vastuu voi realisoitua ja millaisia kurinpidollisia seuraamuksia tilintarkastajille määrätään Suomessa. Tutkimuksen aineistona on käytetty TILA: n valvonta-asioiden ratkaisuja vuosina 2007 - 2014. Patentti – ja rekisterihallitus on vastannut kurinpidollisista asioista vuoden 2016 alusta lähtien.
Tutkimuksessa noudatetaan käsitteellistä lähestymistapaa: tilintarkastajan vastuun ohella työssä on käsitelty muun muassa lakisääteistä tilintarkastusta, hyvää tilintarkastustapaa ja ammattieettisiä periaatteita. Työ on toteutettu laadullisena tutkimuksena ja aineisto koostuu dokumenteista koskien kurinpidollisia ratkaisuja vuosina 2007 - 2014. Tutkintatapausten käsittelyssä huomiota kiinnitettiin tutkinnan aloittamisen syihin ja tutkinnan seurauksena määrättyihin sanktioihin. Tutkintaan johtaneiden syiden väliltä pyrittiin löytämään yhteisiä tekijöitä. Lisäksi huomiota kiinnitettiin tutkintatapausten ja sanktioiden määrien kehitykseen.
Tarkasteluaikavälillä yleisin syy tutkinnan aloittamiselle oli hyvän tilintarkastustavan tai tilintarkastuslain vastainen toiminta. Sanktiomuodoista varoituksia annettiin hieman enemmän kuin huomautuksia, hyväksymisen peruuttamiseen päädyttiin vain kahdeksassa tapauksessa. Yli puolessa tutkintatapauksissa sanktioita ei määrätty ollenkaan. Kaiken kaikkiaan sanktioiden ja tutkintatapausten määrässä ei havaittu tapahtuneen suurta vaihtelua tarkasteluaikavälillä.
Author: Petrus Naukkarinen
Faculty: LUT School of Business and Management Examiner: Pasi Syrjä
The main purpose of the study was to find out what is auditor’s disciplinary responsibility like in statutory duties. In addition the study tries to find out what kind of sanctions are used in Finland and in which situations sanctions are set. The research material consists of monitoring issues of the Auditing Board of the Central Chamber of Commerce (TILA) at the period of 2007 to 2014. The Finnish Patent and Registration Office (PRH) has monitored disciplinary issues since the beginning of 2016.
The study uses a conceptual approach: the concepts of legal audit and generally accepted auditing principles are covered in addition to auditor’s responsibility. The study was carried out by using qualitative research method and the research material consists of the monitoring documents of the Central Chamber of Commerce. The study focuses on the reasons why TILA has begun to investigate the actions of auditors and the sanctions that are set based on investigations. The study also focuses on how the amounts of investigations and sanctions have advanced through the years.
The most common reason why TILA had started investigations was that auditor hadn’t complied with the Auditing Act or generally accepted auditing principles. The most common type of sanction was warning. Warnings were given slightly more than notes during the period of 2007 to 2014. Withdrawal of approvals were only done eight times. All in all there were no significant changes in the amounts of investigations and sanctions.
IFRS International Financial Reporting Standards ISA International Standards on Auditing
TILA Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunta TIVA Kauppakamarin tilintarkastusvaliokunta
VALA Valtion tilintarkastuslautakunta PRH Patentti- ja rekisterihallitus
IFAC International Federation of Accoutants TTL Tilintarkastuslaki
RL Rikoslaki
ETA Euroopan talousalue
SEC Security and Exchange Comission
IAASB International Auditing and Assurance Standards Board AICPA American Institute of Certified Public Accountants VaHL Vahingonkorvauslaki
1 JOHDANTO
Tilintarkastajan vastuu pohjautuu tilintarkastuslakiin, jonka mukaisesti tilintarkastajan on suoritettava lakisääteisen tai sopimusperusteisen tehtävänsä virheettömästi ja hyvää tilintarkastustapaa noudattaen. Tilintarkastaja vastaa toiminnastaan niin toimeksiantajalle kuin sivullisillekin. Ideana on suojella toimeksiantajaa ja sivullisia siltä, että taloudelliset päätökset tai toiminta pohjautuisivat tilintarkastajan vääränlaiseen lausuntoon yrityksen taloudellisista luvuista (Willekens, Steele & Miltz 1996, 249). Tilintarkastajan mahdollinen korvausvastuu koskee kaikkia niitä etutahoja, joiden asemaan tilintarkastajan lausumien oikeellisuus vaikuttavat (Kaisanlahti & Timonen 2006, 128).
Tilintarkastajien toimintaympäristö on muuttunut huomattavasti viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Muutoksen taustalla on ollut yritystoiminnan kansainvälistyminen ja sen myötä yrityksille tarjottavien asiantuntijapalvelujen määrä on lisääntynyt vastaamaan uudenlaisia tarpeita. Tarjottavien palveluiden määrän kasvaessa on myös lisätty alaa koskevaa ohjeistusta ja sääntelyä, yksityisen sektorin kehitystyön tuloksena on otettu käyttöön kansainväliset tilinpäätösstandardit, IFRS-standardit (International Financial Reporting Standards) ja ISA – standardit (International Standards on Auditing). IFRS- standardien käyttöönotolla on lisätty pörssiyhtiöiden tilinpäätösvaatimuksia. Julkisen kaupankäynnin kohteena olevien yhteisöjen sääntelyn lisääntyminen on nostanut myös tilintarkastajien suorittamien töiden määrää ja vastuuta. Tilintarkastajien ammattikuntaan suoraan vaikuttava sääntelyn lisääntyminen on nostanut entisestään tilintarkastajien asemaa ja roolia taloudellisen raportoinnin oikeellisuuden varmentamisessa ja pääomamarkkinoiden toiminnan ja luotettavuuden takaamisessa. Tilintarkastussääntelyn kehittyminen Yhdysvalloissa on vaikuttanut ja vaikuttaa eurooppalaisiin tilinpäätöskäytäntöihin, kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja ja tilintarkastusstandardeja on pyritty yhdenmukaistamaan yhdysvaltalaisiin vastaaviin. (Alakare, Koskinen, Reinikainen, Sedig & Simola 2008, 15-17, 27)
Eduskunta hyväksyi uuden tilintarkastuslain ja lain julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuksesta 12.3.2015. Uudistuksella vastataan vuoden 2007 tilintarkastuksen hyväksymisen yhteydessä antamaan lausumaan, jossa edellytettiin hallituksen valmistelevan tilintarkastajien tutkintovaatimusten kokonaisuudistuksen. Lisäksi
valvontajärjestelmää haluttiin muuttaa. Uusissa säännöksissä on keskitytty tilintarkastajien hyväksymiseen, rekisteröintiin, valvontaan, sanktioihin ja muutoksenhakuun.
Tilintarkastuksen sisältöön ei ole kuitenkaan puututtu. Vuoden 2016 puoliväliin mennessä tulee myös sovellettavaksi Euroopan parlamentin ja neuvoston uudistamaa tilintarkastussääntelyä. Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä on asetettu valmistelemaan EU-säädösten asettamien vaatimusten voimaansaattamista. (Mähönen 2015, 26)
Tilintarkastajien kurinpidollisen vastuun kysymyksistä on vastannut 1.1.2016 lähtien Patentti- ja rekisterihallitus. Valvonnan uudelleenorganisointi oli osa tilintarkastuslain ja lain julkishallinnon ja -talouden tarkastuksen uudistusta. Samalla vanha tilintarkastuslaki (13.4.2007/459) ja julkihallinnon ja -talouden tarkastajista (1.4.1999/467) kumottiin.
Uudistus toi mukanaan myös sen, että Keskuskauppakamarissa sijainneen tilintarkastuslautakunnan (TILA), kauppakamareiden tilintarkastusvaliokuntien (TIVAt), valtion tilintarkastuslautakunnan (VALA) toiminnot lakkasivat. Tämän seurauksena muun muassa hallinnollisten seuraamuksien määrääminen on tästä eteenpäin PRH: n vastuulla.
(Suomen tilintarkastajat, 2016)
Seitsemän vuotta Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan (TILA) puheenjohtajana toimineen Edward Anderssonin mukaan tilintarkastuksen valvontajärjestelmä kaipaa keskittämistä, sillä valvonnan hajanaisuus on kallista ja se tuottaa myös usein erilaisia tulkintoja. Anderssonin mukaan kaikki tilintarkastajat tulisi saattaa yhden valvontaorganisaation alle, minkä etuna olisi muun muassa se, että valituskäytännöt yhtenäistyisivät. TILA: n muodostamalle pohjalle voitaisiin Anderssonin mielestä rakentaa riippumattomampi valvontaelin, jonka jäsenet valittaisiin Työ- ja elinkeinoministeriön toimesta Keskuskauppakamarin sijaan. (Rytsy 2010, 22)
Euroopan komissio on omalla suosituksellaan ottanut kantaa tilintarkastajan vastuisiin.
Kesäkuussa 2007 annetun suosituksen mukaan julkisesti noteerattujen yhtiöiden tilintarkastuksia tekevien tilintarkastajien ja tilintarkastusyhteisöjen vastuusta olisi rajoitettava. Suosituksen mukaan pääomamarkkinoiden häiriötön toiminta edellyttää sitä, että alalla on riittävästi tilintarkastusyhteisöjä, jotka ovat halukkaita tekemään lakisääteisiä tilintarkastuksia yhtiöille. Vastuun rajoittaminen ei kuitenkaan koske tilannetta, jossa tilintarkastaja on tahallisesti laiminlyönyt ammatillisia eettisiä periaatteita tai velvoitteita.
Menetelmiä on kolme: euromääräisen rahallisen enimmäismäärän määrittäminen,
tilintarkastajan vastuu ei ylitä todellista osuutta aiheutuneesta vahingosta tai annetaan tarkastettaville ja tilintarkastajille mahdollisuus sopiva vastuun rajoittamisesta. Komissio katsoo, että jäsenvaltioilla tulee olla mahdollisuus valita omiin siviilioikeudellisiin järjestelmiinsä sopiva ratkaisu. (Euroopan komission suositus, 2007)
1.1 Tavoitteet ja tutkimusongelma
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää tilintarkastajan kurinpidollisen vastuun laajuutta ja mitä seuraamuksia vastuun laiminlyömisestä on. Tilintarkastajan vastuukenttä on laajentunut viime vuosien aikana paljon johtuen markkinoiden kansainvälistymisestä ja siitä seuranneesta säännösten lisääntymisestä ja tiukentumisesta. Tilintarkastajan vastuu pitää sisällään niin kurinpidollisen vastuun, vahingonkorvausvastuun kuin rikosoikeudellisen vastuun. Tässä tutkimuksessa keskitytään kurinpidollisen vastuun käsittelyyn, muiden vastuumuotojen sisältöä sivutaan. Pääongelmaksi muodostuu siten:
- Millainen on tilintarkastajan kurinpidollinen vastuu?
Alaongelmia ovat:
- Millä tavoin vastuu voi realisoitua?
- Millaisia kurinpidollisia seuraamuksia Suomessa määrätään tilintarkastajille?
Tavoitteena on kuvailla tilintarkastukseen liittyviä vastuumuotoja ja tilanteita, joissa vastuu voi realisoitua. Tarkastelun kohteena ovat myös tilintarkastusalaan vaikuttavat normistot ja säännökset niin Suomen kuin EU:n tasolla. Tilintarkastajan vastuukysymyksiin liittyy olennaisella tavalla tilintarkastuksen sääntely ja normisto. Tilintarkastuslain ja kansainvälisten käytäntöjen seikkaperäisellä kuvaamisella pyritään luomaan kuva, miten tilintarkastajan tulisi toimia, jotta vastuu ei realisoituisi. Kurinpitoelimien ratkaisujen avulla saadaan kuva siitä, millaisia seuraamuksia tilintarkastajan virheellisestä ja moitittavasta toiminnasta langetetaan Suomessa ja miten ratkaisuihin päädytään. Tilintarkastuslain uudistuksen vaikutukset seuraamusjärjestelmään otetaan myös esille.
1.2 Tutkimuksen rajaukset
Tutkielmassa pyritään muodostamaan kuva tilintarkastajan kurinpidollisesta vastuusta lakisääteisissä tehtävissä. Sopimusperusteiset neuvonanto- tai varmennustehtävät ja niistä mahdollisesti koituvat vastuuseuraamukset jätetään tarkastelun ulkopuolelle.
Lainsäädännöllisesti pääpaino on Suomen tilintarkastuslaissa ja EU:n tasolla kansainvälisissä tilintarkastusstandardeissa.
Tilintarkastajan oikeudellinen vastuu on jaettavissa kurinpidolliseen, vahingonkorvaus- ja rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tässä tutkimuksessa tarkastelun kohteena on tilintarkastajan kurinpidollinen vastuu, sillä tutkimuksen laajuuden rajoissa ei ole mahdollista syventyä kaikkiin vastuumuotoihin.
Tutkielman tavoitteena on kuvata kurinpidollista vastuuta ja sen realisoitumista. Vastuun realisoitumisen osalta tarkastellaan TILA: n valvonta-asioiden ratkaisuja Suomessa aikavälillä 2007 - 2014.
1.3 Tutkimusmenetelmä ja – aineisto
Tutkimus on luonteeltaan pitkälti deskriptiivinen eli kuvaileva ja hyödynnettävään aineistoon lukeutuvat niin tilintarkastusalaa koskeva kirjallisuus kuin säännökset ja normistot, joista erityisesti tilintarkastuslaki ja kansainväliset tilinpäätösstandardit ovat tarkastelun kohteena.
Kirjallisuuden, säännösten ja artikkeleiden tarkastelun avulla pyritään luomaan tutkielman rajattu laajuus huomioon ottaen mahdollisimman kattava katsaus tilintarkastajan oikeudellisesta vastuusta. Tutkimus on osittain luonteeltaan myös kvalitatiivinen, sillä empiirisessä aineistossa käsitellään TILA: n valvonta-asioiden ratkaisuja aikaväliltä 2007 - 2014. Laadullisen tutkimuksen menetelmien neljästä pääluokasta tässä tutkimuksessa hyödynnetään dokumenttien tarkastelumenetelmää (Koskinen, Alasuutari & Peltonen 2005, 45).
Kurinpitoasioiden käsittely on siirtynyt vuoden 2016 alusta lähtien Patentti- ja rekisterihallitukselle, mutta kurinpidollisen vastuun sisältö ei ole muuttunut, joten TILA: n valvonta-asioiden ratkaisut ovat yhä relevantteja. Tutkimuksen toteuttaminen kvalitatiivisena on perusteltua, sillä aineisto tarjoaa mahdollisuuden induktiiviseen analysointiin eli aineiston
yksityiskohtaiseen tarkasteluun. Induktiivisessa analyysissä aineiston tarkastelun lähtökohtana ei ole teorian tai hypoteesin testaaminen, vaan aineiston monitahoinen tarkastelu (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2013, 164).
Kvalitatiivisen tutkimus on luonteeltaan kokonaisvaltaista tiedon hankintaa ja aiheen monitahoista tarkastelemista. Kokonaisvaltaisen ja laaja-alaisen kuvan saamiseksi tilintarkastajan kurinpidollisesta vastuusta, tutkimuksessa käsitellään muun muassa tilintarkastuslain säännöksiä ja tilintarkastajien toimintaan liittyvää normistoa.
Erityismielenkiinnon kohteena on se, että millaisia seuraamuksia kurinpidollinen valvontaelin voi langettaa tilintarkastajalle moitittavaan toimintaan tai muuhun seikkaan liittyen.
1.4 Tutkimuksen rakenne
Tutkielman johdannon jälkeisessä luvussa käsitellään lakisääteistä tilintarkastusta tutkielman rajauksien mukaisesti. Luvussa käydään läpi lyhyesti lakisääteisen tilintarkastuksen määritelmää ja tilintarkastuksen tavoitteita ja tarkoitusta. Tilintarkastuslakia käsitellään yleisellä tasolla ja tuodaan esille lakiuudistuksen mukanaan tuomat muutokset tilintarkastusjärjestelmään Suomessa. Yhtenä suurimmista muutoksista tuodaan esille kurinpidollisen valvonnan siirtyminen täysin Patentti- ja rekisterihallituksen vastattavaksi.
EU-säännöksistä nostetaan esille kansainväliset tilinpäätösstandardit.
Kolmannessa luvussa käydään läpi tilintarkastajan eri vastuumuodot. Luvun tarkastelun kohteena on erityisesti kurinpidollinen vastuu ja siihen liittyvät seuraamukset. Osana oikeudellista vastuuta käsitellään myös hyvää tilintarkastustapaa ja ammattieettisiä periaatteita, jotka ovat keskeisessä roolissa siinä vaiheessa, kun pohditaan tilintarkastajan toiminnan moitittavuutta tai virheen olennaisuutta.
Neljännessä luvussa käydään läpi tilastollisia ja induktiivisia keinoja hyväksikäyttäen kurinpidollisia valvonta-asioiden ratkaisuja. Kurinpitoseuraamustyyppien määrienperusteella pyritään saamaan selville, millaisia ratkaisuja Suomessa on tehty ja pyritään löytämään syitä määrien kehitykselle. Viidennessä luvussa käydään läpi tutkielman tuloksia yhteenvedon muodossa.
2 LAKISÄÄTEINEN TILINTARKASTUS
Tilintarkastuksen suorittaminen osana yrityksen tilinpäätöstä perustuu lakisääteisyyteen, tilintarkastuksesta on säädelty tilintarkastuslaissa. Tilintarkastuslain (TTL 11§) mukaan tilintarkastukseen kuuluu yhteisön tilikauden kirjanpidon ja tilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä hallinnon tarkastuksen. Tilintarkastajan tulee antaa lausunto, jossa tuodaan esille mahdollisesti havaitut puutteet. Näistä kaikista toimenpiteistä käytetään yleensä nimitystä lakisääteinen tilintarkastus. Lakisääteinen tilintarkastus voidaan myös määritellä siten, että siihen lasketaan kuuluvaksi kaikki se työ, jonka yhteisön tilintarkastajan tehtävään valittu tilintarkastaja tekee, jotta se voi antaa tilintarkastuskertomuksen ja laissa säädetyt tilintarkastajan muut raportit. (Horsmanheimo 2008, 21; Heiskanen, Kihn & Näsi 2009, 71)
Tarkastuksessa on pohjimmiltaan kyse varmennuspalvelusta. Yhtenä keskeisenä olemassa olevana tarkastuksen olemusta jäsentävä teoria on agenttiteoria. Agenttiteorian mukaan päämies valitsee agentin ja antaa tehtävän, jonka agentti pyrkii suorittamaan päämiehen tavoitteen mukaisesti. Agentti on velvollinen raportoimaan toimistaan päämiehelle eli agentin toimia sitoo niin sanottu tilivelvollisuus.
Agenttiteorian lähtökohdista tarkastuksen ydintehtävä on agentin tilityksen oikeellisuus. (Heiskanen et al. 2009, 57; Eisenhardt, 58)
Tilintarkastajan tulee hankkia riittävä varmuus siitä, ettei tilinpäätöksessä ole olennaista virheellisyyttä.
Tilintarkastajan edellytetään arvioivan tilinpäätöksessä olevan olennaisen virheellisyyden riskin sekä suunnittelevan sellaiset tarkastustoimenpiteet, joilla olennaisen virheellisyyden riski jäisi mahdollisimman pieneksi. Tilintarkastajan on noudatettava ammatillista harkintaa päättäessään tilintarkastustoimenpiteistä ja antaessaan tilinpäätöksestä kertomuksen perustuen tarkastustoimenpiteisiin. Tilintarkastuskertomuksessa tilintarkastaja antaa lausunnon, antaako tilinpäätös ja toimintakertomus säännöksien mukaisesti oikean ja riittävän kuvan tarkastusyhteisön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. (Halonen & Steiner 2010, 42)
Euroopan komission vuonna 2010 julkaiseman ”Vihreän kirjan” mukaan tilintarkastuksen pitäisi olla yritysten hallinnon ja ohjauksen (corporate governance) ohella yksi merkittävimmistä talouden vakauden edistäjistä., koska tilintarkastus tarjoaa tietoa kaikkien yritysten totuudenmukaisesta taloudellisesta tilasta. Varmuuden saavuttamisen avulla voidaan vähentää virheistä aiheutuvia kustannuksia, jotka kohdistuisivat muuten yritysten sidosryhmille ja yhteiskunnalle. Komission mukaan lakisääteinen tilintarkastus on kehittynyt tulojen, menojen, varojen ja velkojen
tarkastamisesta enemmän riskilähtöisemmän lähestymistavan suuntaan: pyritään saamaan kohtuullinen varmuus siitä, että historialliset taloudelliset tiedot eivät ole olennaisesti virheellisiä.
”Kohtuullisella varmuudella” viitataan usein myös siihen, että tilinpäätös on laadittu tilinpäätössäännöstön mukaisesti. ”Vihreän kirjan” mukaan pankkikriisi osoitti, että tilintarkastuskertomuksissa tulisi keskittyä sisältöön muodon sijasta. (Euroopan komissio 2010, 3; 6- 7)
Pääoma markkinoiden kansainvälistyminen on viime vuosikymmenien aikana nostanut huomattavasti sääntelyä, joka on erityisesti kohdistunut tilintarkastukseen. Sääntelyn lisääntymisen myötä tilintarkastajan rooli ja vastuu on kasvanut omistajien intressien valvojana. Tilintarkastus on keskeisessä asemassa tilinpäätösraportoinnin oikeellisuuden ja avoimuuden varmistamisen kannalta. Taloudellisten tietojen uskottavuus on tärkeää niin julkisen kaupankäynnin kohteena oleville yrityksille kuin muillekin yhteisöille. Hyötyvänä osapuolena ovat myös yritysten ja yhteisöjen sidosryhmät, kuten velkojat, viranomaiset ja sijoittajat. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2015; Alakare et al.
2008, 17)
Kansainvälisen tilintarkastusjärjestö IFACin (International Federation of Accountants) ISA 2000 – standardissa kerrotaan muun muassa tilintarkastuksen tavoitteesta. Sen mukaan tilintarkastuksen tarkoituksena on saada lisävarmuutta yrityksen taloudellisten tietojen paikkaansa pitävyydestä ja lisätä käyttäjien luottamusta tilinpäätökseen. Tilintarkastaja muodostaa mielipiteen ja antaa lausunnon siitä, onko tilinpäätös laadittu lainsäädännön edellyttämät seikat huomioon ottaen ja antaako se oikean ja riittävän kuvan yrityksen taloudellisesta tilanteesta. ISA - standardien ja ammattieettisten periaatteiden noudattaminen mahdollistaa tilintarkastajalle lausunnon antamisen. (Halonen & Steiner 2010, 13; IFAC 2009, 72)
Taloudellisen raportoinnin oikeellisuuden varmentamisen lisäksi tilintarkastusdirektiivissä määritellään, että tilintarkastajan tulee ottaa toiminnassaan ja ratkaisuissaan huomioon yleinen etu.
Direktiivin mukaan yleisen edun mukainen tehtävä tarkoittaa sitä, että instituutiot ja ihmiset pystyvät luottamaan tilintarkastajien työn laatuun. Hyvälaatuisen tilintarkastuksen katsotaan yleisesti ottaen edistävän markkinoiden toimintaa, sillä tilinpäätösten oikeellisuus paranee. Tilintarkastajan rooli on laajentunut vuoden 2007 lakiuudistuksen myötä ottamaan huomioon myös yhteiskunnallisia näkökohtia. (Alakare et al. 2008, 17)
2.1 Tilintarkastuslaki
Tilintarkastustoiminta Suomessa perustuu tilintarkastuslakiin ja valtioneuvoston tilintarkastuksesta laatimaan asetukseen. Tilintarkastuslaki on tilintarkastusta ja tilintarkastajia koskeva yleislaki, jossa säädellään muun muassa tilintarkastusvelvollisuudesta, raportoinnista, ammattieettisistä periaatteista, vahingonkorvausvelvollisuudesta, tilintarkastuksen valvonnasta ja rangaistusseuraamuksista. Ensimmäinen tilintarkastuslaki ja - asetus tulivat voimaan vuonna 1995.
EU-lainsäädännön myötä tilintarkastuslainsäädäntöä jouduttiin tarkastelemaan uudelleen, mikä johti lopulta vanhan tilintarkastuslain korvaamiseen uudella vuonna 2007. (Korkeamäki 2008, 10)
Nykyinen tilintarkastuslaki astui voimaan 1.1.2016 alkaen. Tilintarkastuslaki 1141/2015 ja laki julkishallinnon ja - talouden tarkastuksesta 1141/2015 kumosivat vanhat lait eli tilintarkastuslain (13.4.2007/459) ja lain julkishallinnon ja - talouden tarkastajista (1.4.1999/467). Uudistuksen taustalla oli tarve uudistaa tilintarkastajien tutkintovaatimuksia sekä muuttaa tilintarkastajien valvontajärjestelmää. Uusi järjestelmä yksinkertaistaa entistä järjestelmää: jatkossa tilintarkastajilla on yhteinen perustutkinto ja tutkinnon suorittaneista käytetään nimitystä HT - tilintarkastaja.
Tilintarkastajien valvonnasta vastaa 1.1.2016 lähtien Patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastusvalvonta. Uudistuksen myötä vanhan tilintarkastuslain mukainen tilintarkastuslautakunta (TILA), kauppakamareiden tilintarkastusvaliokunnat (TIVAt) ja valtion tilintarkastuslautakunnan toiminnot ovat lakanneet. Patentti- ja rekisterihallitus hoitaa jatkossa myös julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuslautakunnan toiminnan. Tilintarkastuslautakunta käsittelee jatkossa tilintarkastajia koskevat huomautus- ja varoitusasiat. Valvonnan ja seuraamusten langettamisen lisäksi tilintarkastuslautakunta pystyy vaikuttamaan tilintarkastuksen yleiseen ohjeistamiseen ja kehittämiseen. (Suomen tilintarkastajat 2016)
Tilintarkastuslaki pitää sisällään hallinto-oikeudellisia säännöksiä, joita ovat kaikki tilintarkastajan hyväksymistä ja valvontaa koskevat säännökset, jotka kytkeytyvät keskeisesti tilintarkastajien kurinpidolliseen vastuuseen. Tilintarkastuslain säännökset ovat myös osa yhtiöoikeutta, sillä ne koskevat tilintarkastajien lisäksi yhtiöiden johtoa velvoittaen toimimaan huolellisesti tilinpäätöstä laatiessaan sekä antamaan tilintarkastajalle riittävät tiedot tilintarkastuksen toteuttamiseksi.
Tilintarkastuslaissa (TTL 10 § 4) on myös rangaistussäännöksiä, joten se pitää sisällään myös rikosoikeudellista sisältöä. Rangaistussäännösten mukaan se, joka tahallaan tai törkeän huolimattomuuden seurauksena antaa lausunnossaan väärän tai harhaanjohtavan tiedon, on
tuomittava sakkoon, jollei muualla säädetä ankarammasta rangaistuksesta. Tilintarkastajan ammattinimikkeen luvattomasta käytöstä tuomitaan myös sakkoa. Salassapitovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan pääsääntöisesti rikoslain (RL 38 § 1 tai 2) säännösten perusteella.
Rangaistussäännösten lisäksi tilintarkastuslaissa (TTL 10 § 3) on vahingonkorvaussäännös. (Alakare et al. 2010, 28; Fraktman & Vuopala 2008, 39)
Uuden tilintarkastuslain muutosten valmistelu jatkuu työ- ja elinkeinoministeriössä edelleen, sillä uudistuksessa täytyy ottaa huomioon EU:n muuttunut tilintarkastussääntely. Mahdolliset muutokset saattavat koskea muun muassa tilintarkastusdirektiivin ja EU:n tilintarkastusasetuksen tarjoamia joustomahdollisuuksia liittyen rotaatioaikoihin ja palvelujen tarjoamiseen. Seuraamusjärjestelmä tullee muuttumaan sen verran kuin tilintarkastusdirektiivi ja EU-asetus vaativat.
2.2 Tilintarkastusvalvonta ja tilintarkastuslautakunta
Vuoden 2016 alusta saakka kaikkien tilintarkastajien hyväksyntä, rekisteröinti ja valvonta on keskitetty Patentti- ja rekisterihallituksessa toimivalle Tilintarkastusvalvonnalle.
Tilintarkastusvalvonnan organisoinnista Patentti- ja rekisterihallituksessa sekä valvonnassa noudatettavista menetelmistä säädellään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Tilintarkastuslain (1141/2015) mukaan Tilintarkastusvalvonta vastaa tilintarkastuksen yleisestä ohjauksesta, kehittämisestä sekä tilintarkastajien valvonnasta.
Tilintarkastusvalvonnan tulee huolehtia tilintarkastajien hyväksymisestä ja hyväksymisjärjestelmän kehittämisestä. Valvontatehtävään kuuluu huolehtiminen siitä, että tilintarkastajat toimivat lain mukaisesti ja ylläpitävät ja kehittävät ammattitaitoaan säilyttääkseen hyväksymisen edellytykset. Tilintarkastusvalvonnan tehtäviin kuuluu myös tilintarkastuksen laadun tarkkailu ja laadunvalvontajärjestelmän kehittäminen.
Kansainvälisen yhteistyön ja tietojenvaihdon avulla Tilintarkastusvalvonta pysyy ajan tasalla tilinpäätöskäytäntöjen kehityksestä ja tulevista uudistuksista.
Uudistetun tilintarkastuslain mukaan Tilintarkastusvalvonta vastaa tilintarkastuksen yleisestä ohjauksesta ja kehittämisestä sekä tilintarkastajien valvonnasta. Sen tehtäviin kuuluu muun muassa huolehtiminen siitä, että tilintarkastajat toimivat tilintarkastuslain ja sen nojalla annettujen säännösten mukaisesti. Lisäksi tilintarkastusvalvonta huolehtii
tilintarkastuksen yleisestä ohjauksesta ja kehittämisestä ja laadunvalvontajärjestelmän ajan tasalla pitämisestä. (Mähönen 2015, 28)
Tilintarkastusvalvonnan yhteydessä toimii tilintarkastuslautakunta, joka tekee ratkaisunsa ja päätöksensä itsenäisesti. Tilintarkastuslautakunnan tehtävänä on huolehtia asioista, joissa on kyse tilintarkastuksen yleisestä ohjauksesta ja kehittämisestä, hallinnollisten seuraamusten määräämisestä, oikaisuvaatimuksista Tilintarkastusvalvonnan päätöksiin tai muutoksenhausta hallinto-oikeuden päätökseen. (Mähönen 2015, 29)
Tilintarkastuslautakunnan toimikausi on kolme vuotta, jonka jälkeen Valtioneuvosto asettaa lautakunnan uudelleen. Lautakunnan jäsenmäärä supistuu suhteessa aiempaan lainsäädäntöön: lautakunnassa on yksi puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä viidestä kahdeksaan muuta jäsentä ja kaksi pysyvää asiantuntijaa, joiden tulee olla tilintarkastajia.
Kaikkien jäsenten tulee olla tilintarkastukseen hyvin perehtyneitä. (Raitio & Fraktman 2015, 35)
Tilintarkastuslain (TTL 7 § 7) mukaan tilintarkastuslautakunta on päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtaja ja vähintään kolme muuta jäsentä, joista vähintään yhdellä on oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto. Päätökset tehdään äänten enemmistöllä ja mikäli äänet jakautuvat tasan, puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ääni ratkaisee. Lautakunta voi hyödyntää tehtäviensä hoitamisessa ulkopuolisia aisantuntijoita.
Tilintarkastajia valvovat valvontaelimet pyrkivät tekemään yhteistyötä ETA-alueella ja luomaan tapoja valvontayhteistyölle ETA-alueen ulkopuolisten valvontaelinten kanssa.
Tilintarkastajien valvonnassa noudatetaan yleisesti kotivaltion valvonnan periaatetta eli valvonnasta vastaa valtio, joka on alun perin hyväksynyt tilintarkastajan. ETA-maiden kesken on sovittu, että muissa ETA-valtioissa hyväksytyille tilintarkastajille ei saa asettaa lisävaatimuksia. Kotivaltion periaatteen mukaisesti konsernitilinpäätöksen lakisääteistä tilintarkastusta edellyttävä jäsenvaltio ei saa asettaa esimerkiksi tilintarkastusstandardeja tai ammattietiikkaa koskevia lisävaatimuksia tilintarkastajalle tai tilintarkastusyhteisölle, joka suorittaa toisessa jäsenvaltiossa olevan tytäryrityksen tilintarkastusta. Tilintarkastuslain (TTL 10 § 3) mukaan Tilintarkastusvalvonnan on pyynnöstä toimitettava valvonnan kannalta olennaisia asiakirjoja ja tietoja toisen ETA-valtion valvojalle. (Alakare et al. 2008, 191;
Mähönen 2009, 97)
2.3 Euroopan yhteisöjen sääntely
Kansainvälisten pääomamarkkinoiden toimivuuden ja tehokkuuden edellytyksenä ovat vertailukelpoinen tilinpäätösraportointi. Vertailukelpoinen raportointi edellyttää niin raportointistandardeja kuin niiden täsmällistä tulkintaa. Jotta tilinpäätösraportointi olisi uskottavaa, tarvitaan puolueetonta ja laadukasta tilintarkastusta. Tilintarkastuksen laadun takaamiseksi tarvitaan kansainvälisiä tilintarkastusstandardeja, joita tilintarkastajien tulisi noudattaa tilintarkastustoimenpiteitä tehdessään ja raportoidessaan tarkastusyhteisön tilinpäätöksen oikeellisuudesta. Yhdysvaltalaisen arvopaperimarkkinoita valvovan elimen SEC:n (Security and Exchange Comission) jo vuonna 2000 antaman periaatejulkaisun mukaan kansainvälisen tilinpäätösraportoinnin toimivuuden kannalta myös korkealaatuisilla tilintarkastusstandardeilla on suuri merkitys tilinpäätösinformaation uskottavuuden takaamiseksi. SEC:n mukaan tilintarkastusyhteisöillä tulisi olla tehokas maailmanlaajuinen laatutarkastus ja tilintarkastusalaa tulisi valvoa aktiivisen lainsäädännöllisen valvonnan avulla. (Troberg 2003, 174)
IFAC on laskentatoimen ammattihenkilöiden ja erityisesti tilintarkastajajärjestöjen kansainvälinen kattojärjestö, joka perustettiin vuonna 1977. Ajatuksena oli luoda järjestö, joka pystyy tuottamaan korkealaatuisia kansainvälisiä standardeja ja ohjeistusta ja tällä tavalla edistää tilintarkastusammattilaisten työn arvoa maailmanlaajuisesti. IFACin perustehtäväksi muotoutui edustaa ja toimia kaikissa sellaisissa tilanteissa ja asioissa, joissa ammattikunnan erityisasiantuntemus on relevanttia. Tilintarkastajien ammattikunnan yleisen edun turvaaminen on yksi kantavista periaatteista. Keskeinen keino yleisen edun turvaamisessa on kansainvälisesti tunnettujen standardien laatiminen sekä käyttöönoton turvaaminen ja käyttöönoton jälkeen tapahtuva noudattamisen valvonta. Standardien laatimisella ja valvonnalla pyritään turvaamaan sijoittajien ja sidosryhmien tilinpäätöksestä saaman tiedon luotettavuus. (KHT-Media 2012, 5; Horsmanheimo & Steiner 2008, 82)
IFACin keskeisintä antia ovat erilaiset ohjeistukset, eettiset ohjeet ja kansainväliset laadunvalvontastandardit. Standardien laatimisesta vastaa IFACin komitea IAASB (International Auditing and Assurance Standards Board). Standardit ovat jaoteltavissa varmennustoimeksiantoja koskeviin standardeihin ja liitännäispalveluja koskeviin
standardeihin. Näiden kahden pääryhmän standardeja kutsutaan yleisesti toimeksiantostandardeiksi. Tärkein tilintarkastusta koskeva standardiryhmä muodostuu IAASB:n laatimista ISA - standardeista (Internationanl Standards on Auditing), joita sovelletaan laajasti lakisääteisessä tilintarkastuksessa. IFACin tai sen komitean IAASB:n antamat standardit eivät tule yleensä sellaisenaan sovellettavaksi kaikissa maissa, sillä kansallinen lainsäädäntö vaikuttaa kussakin maassa tilintarkastustehtävään. Useimmat IFACin jäsenjärjestöt käyttävät standardeja lähtökohtinaan kehittäessään omia kansallisen tason tilintarkastusstandardejaan ja antaessaan ohjeistusta tilintarkastusalan ammattilaisille. Amerikkalainen tilintarkastajien yhdistys AICPA (American Institute of Certified Public Accountants) on vaikuttanut vuosien varrella IFACin toimintaan ja tulkintoihin ja siksi IFAC- standardit ovat hyvin samankaltaisia amerikkalaisten vastaavien kanssa. (Horsmanheimo & Steiner 2008, 82-83; Troberg 2003, 175)
3 TILINTARKASTAJAN VASTUU
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen oikeellisuudesta vastaavat ensisijaisesti sen allekirjoittajat tai ne, jotka ovat allekirjoittamiseen velvoitetut. Ensisijainen vastuu on siis yrityksen toimitusjohtajalla ja valvonnan osalta hallituksen jäsenillä. Tilinpäätöksen moittiminen tapahtuu lähtökohtaisesti käräjäoikeudessa. Hävinneelle osapuolelle lankeaa usein sekä omat että toisen osapuolen oikeudenkäyntikustannukset, mikä vähentää tehokkaasti käräjäoikeuden käsiteltäväksi päätyvien tapausten määrää. Tilintarkastajien valvontajärjestelmässä kustannuspelotetta ei ole ja useimmiten tilinpäätösvirheet päätyvät tilintarkastuksen kurinpidollisen valvontaelimen tutkittavaksi. (Leppiniemi 2013, 51)
Tilintarkastusta koskeva seuraamusjärjestelmä esitetään Alakareen ym. (2008, 197) mukaan kolmijakoisena:
1) kurinpitovastuu
2) vahingonkorvausvastuu 3) rikosvastuu
Vastuutyyppien soveltamisedellytykset poikkeavat hieman toisistaan. Kurinpitovastuun osalta huomio kiinnittyy tilintarkastajan toiminnan moitittavuuteen eli käytännössä Tilintarkastusvalvonta voi viedä asian kurinpitomenettelyyn ja langettaa seuraamuksia,
vaikka tilintarkastajan virheellinen toiminta ei olisi aiheuttanut mitään taloudellista vahinkoa.
Vahingonkorvausvastuun edellytyksenä on puolestaan konkreettisesti aiheutuneet vahingot, yleensä todellisen vahingon määrä tulee korvattavaksi. Rikosvastuu tulee kyseeseen, mikäli tilintarkastaja on toiminut lain vastaisesti tunnusmerkistön edellyttämällä tavalla. Tilintarkastuslaissa ei ole asetettu rajoitusta sille, ettei samassa asiayhteydessä voitaisi soveltaa useampaa vastuuseuraamusta kerralla. Jos tilintarkastaja on ollut myötävaikuttamassa taloudellisen vahingon syntymiseen ja lisäksi toiminut moitittavalla tavalla, tilintarkastaja voidaan tuomita tilintarkastusrikoksesta tuomioistuimessa ja samanaikaisesti hänen hyväksymisensä voidaan peruuttaa. (Alakare et al. 2008, 197-198)
Tilintarkastajien oikeudelliset vastuukysymykset liittyvät usein useamman tilintarkastajan toimintaan. Kaikille kolmelle eri vastuumuodolle on yhteistä se, että vastuun jakamattomuuden sijaan tarkastellaan kunkin tilintarkastajan asemaa ja toiminnan moitittavuutta. Kurinpidollisen vastuun osalta tilintarkastuslaissa ei ole mainintaa vastuun jakautumisesta useamman tilintarkastajan kesken. Käytännössä tilintarkastajat vastaavat yhdessä mahdollisista virheistä, ellei jonkun tilintarkastajan osuus tarkastustehtävässä ole ollut merkittävästi muita suurempi. Jos tarkastajan on ollut tilintarkastusyhteisö, arvioidaan erikseen yhteisön ja sen nimeämän päävastuullisen tilintarkastajan vastuuta. (Alakare et al.
2008, 198)
3.1 Kurinpidollinen vastuu
Suomen oikeusjärjestelmässä kurinpitovastuu on harvinaisempi vastuutyyppi, joka koskee tilintarkastajien lisäksi muun muassa valtion virkamiehiä, sotilaita ja asianajajia.
Tilintarkastajan kurinpidollisessa vastuussa on kyse siitä, onko tilintarkastaja säilyttänyt hyväksymisensä edellytykset tai toiminut säännösten mukaisesti. Kurinpidollisessa vastuussa olennainen kysymys on se, että onko tilintarkastajan toiminta ollut moitittavaa.
Toisin kuin vahingonkorvausvastuun osalta, kurinpitoseuraamuksia voidaan langettaa, vaikka toiminnan moitittavuudella ei olisi ollut mitään konkreettisia seurauksia kuten se, että tilintarkastajan toiminta tai raportointi olisi aiheuttanut jollekin osapuolelle taloudellista vahinkoa. Toiminnan säännönmukaisuutta arvioitaessa kiinnitetään Alakareen ym. (2008, 197) mukaan huomiota kolmeen eri kohtaan:
1) hyvä tilintarkastustapa
2) ammattieettiset periaatteet
3) kansainväliset tilinpäätösstandardit
Kun arvioidaan tilintarkastajan kurinpidollista vastuuta, keskeistä on se, miten tilintarkastaja on noudattanut kolmea eri säännöstä. Kurinpitomenettelystä vastaavien on otettava kantaa siihen, onko tilintarkastaja noudattanut säännöksiä ja onko toiminta ollut moitittavaa.
Tilintarkastajan toiminnan moitittavuus tulee valvontaelimen käsiteltäväksi yleensä ulkopuolisen kantelun perusteella tai valvontaelimen omasta aloitteesta (Alakare et al. 2008, 197; Tomperi 2015, 179)
3.2 Hyvä tilintarkastustapa
Vuonna 2007 tilintarkastuslakiin tuli ensimmäistä kertaa vaatimus hyvän tilintarkastustavan noudattamisesta. Hyvän tilintarkastustavan kannalta ratkaisevassa asemassa ovat kansainväliset tilintarkastusalan standardit, joita Suomessa KHT-yhdistys on julkaissut 2000-luvun alusta lähtien. Vuoden 2007 hallituksen esityksessä todettiin, että tilintarkastusstandardien noudattamista arvioidaan osana hyvää tilintarkastustapaa niin kauan, kunnes tilintarkastusstandardi on hyväksytty EU:n toimesta sovellettavaksi. ISA 200 -standardin 18. kohdan mukaan tilintarkastajan tulee noudattaa kaikkia kyseisen tilintarkastuksen kannalta olennaisia ISA-standardeja. ISA-standardi on tilintarkastuksen kannalta olennainen silloin, kun se on voimassa ja standardissa mainitut olosuhteet täyttyvät. (KHT-Yhdistys 2012, 11; 227)
Tilintarkastuslaissa (TTL 4.3 §) todetaan, että tilintarkastajan on noudatettava hyvää tilintarkastustapaa. Periaate koskee niin lain soveltamisalaan kuuluvia tehtäviä kuin sopimukseen perustuvia tehtäviä. Lisäksi tilintarkastajan on noudatettava toiminnassaan ja tarkastuksen implementoinnissa kaikkia niitä ammattieettisiä periaatteita, joita ovat mm.
objektiivisuus, rehellisyys ja yleisen edun huomioon ottaminen.
Hyvä tilintarkastustapa on tilintarkastusalalla keskeistä normistoa ja rinnastuu muihin liiketoiminnan alalla vallitseviin hyvän tavan käsitteisiin kuten hyvä liiketapa, hyvä kirjanpitotapa ja hyvä perintätapa. Hyvän tilintarkastustavan määrittely on hyödyllistä myös tilintarkastuspalvelujen käyttäjille, sillä sen avulla voidaan arvioida onko tilintarkastaja
toiminut kussakin tilanteessa asianmukaisesti. Hyvän tilintarkastustavan kuvailua löytyy esimerkiksi tilintarkastuskertomusmallissa. Sen mukaan tilintarkastuksen suunnittelu ja implementointi tulee olla sillä tasolla, että saadaan riittävä varmuus tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen virheettömyydestä olennaisilta. Riittävä varmuus ei tarkoita kuitenkaan täyttä varmuutta. Virheen olennaisuutta arvioitaessa keskeistä on se, että onko virheellinen tieto vaikuttanut lukijan käyttäytymiseen.(Horsmanheimo & Steiner 2008, 146 -147; Blummé 2008, 66)
Tilintarkastuslaissa tukeudutaan hyvään tilintarkastustapaan tilintarkastajan asianmukaisen toiminnan mittapuuna, koska laki ja asetukset eivät voi tyhjentävästi määritellä tilintarkastajan velvollisuuksia. Toisekseen lainsäätäjän on mahdotonta, tietää mitkä ovat hyviä käytäntöjä tilintarkastuksessa. Näin ollen lainsäätäjän vastuulle jää tilintarkastuksen tavoitteen määrittäminen ja tilintarkastuksen ammattilaisien tehtävänä on löytää hyvät käytännöt tavoitteen saavuttamiseksi. Edellisen tilintarkastuslain esitöissä määritellään, että hyvän tiintarkastustavan velvoittavuudella tarkoitetaan velvollisuutta toimia huolellisen ammattihenkilön tavoin vallitsevia tilintarkastuskäytäntöjä noudattaen. (Horsmanheimo &
Steiner 2008, 148; Kaisanlahti & Timonen 2006, 73)
Tilintarkastuslain vaatimus hyvän tilintarkastustavan noudattamisesta koskee kaikkia tilintarkastajia luokituksesta riippumatta. Kyse on tilintarkastajan huolellisuusvelvoitteesta ja siitä, onko tilintarkastaja toiminut objektiivisesti katsoen ammattihenkilön statuksen edellyttämällä tavalla. Lähtökohtana tilintarkastajan toiminnan moitittavuutta arvioitaessa on se, että mikäli hyvää tilintarkastustapaa on noudatettu säännösten mukaisesti, korvausvastuuta ei synny. Korvausvastuun syntymisen kannalta ei ole merkitystä, onko moitittava toiminta aiheutunut tahallisuudesta ja huolellisuudesta. Sen sijaan tuottamuksen asteella on merkitystä korvauksen määrän ja sovittelumahdollisuuden kannalta. Mikäli moitittava toiminta on ollut tahallista, sovittelu ei ole mahdollista (VahL 2:1.2§).
Korvausvastuukysymyksissä ammattimaisella HTM/KHT -tilintarkastajalla on aina näyttötaakka siitä, että hän on toiminut tilintarkastusstandardien mukaisesti ja ammattihenkilön huolellisuudella. Huolellisuuden osoittamisen kannalta keskeistä on se, että tilintarkastaja on dokumentoinut työnsä ja sen laadun. (Kaisanlahti & Timonen 2006, 74-75; 130)
Keskeisenä lähteenä hyvälle tilintarkastustavalle on IAASB:n (International Auditing and Assurance Standards Board) ja IFACin hyväksymät ja julkaisemat kansainväliset tilintarkastusstandardit, joita kutsutaan ISA – standardeiksi. IFAC julkaisee vuosittain käsikirjan, joka sisältää kaikki voimassaolevat tilintarkastus- ja varmennusstandardit.
Suomessa kansainvälisten tilinpäätösstandardien suomentamisesta ja julkaisusta pitää huolen Suomen tilintarkastajat ry. Yhdistys edistää hyvää tilintarkastustapaa tuottamalla ohjeistusta ja raportointimalleja, joiden lähtökohtana on aina kansainvälisen tilintarkastajaliiton ISA – standardit. (Kaisanlahti & Timonen 2006, 146; Blummé 2008, 67;
Suomen tilintarkastajat 2016)
3.3 Ammattieettiset periaatteet
Tilintarkastuslain mukaan tilintarkastajan on noudatettava toiminnassaan ammattieettisiä periaatteita, joihin lukeutuvat rehellisyys, objektiivisuus, huolellisuus ja yleisen edun huomioon ottaminen. Yleisen edun huomioon ottaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että tilintarkastajan tehtävänä ei ole ainoastaan asiakkaan tarpeiden täyttäminen.
Tilintarkastuslain lisäksi eettisiä ohjeita välittää jäsenilleen Suomen tilintarkastajat ry.
Eettisissä ohjeissa mainitaan tilintarkastuslaissa (TTL 4.1) olevien periaatteiden lisäksi salassapitovelvollisuus ja ammatillinen käyttäytyminen. Ammattieettisten periaatteiden sisältö määräytyy oikeuskäytännön, valvontaelinten kannanottojen ja IFACin eettisten ohjeiden perusteella. IFACin eettiset perusperiaatteet ovat pitkälti samankaltaiset tilintarkastuslain vaatimusten kanssa. (Halonen & Steiner 2010, 33; Horsmanheimo 2014, 55)
Objektiivisuus on yksi keskeisimmistä arvoista tilintarkastajan työssä. Suomen tilintarkastajat ry:n eettisten ohjeiden mukaan tilintarkastajan ei pitäisi antaa ennakkokäsitysten tai toisten osapuolten vaikuttaa työhönsä liittyvässä harkinnassa.
Tilintarkastajan pitäisi välttää suhteita, jotka saattavat tehdä ammatillisen harkinnan puolueelliseksi. Objektiivisuuden kannalta on tärkeää, että tilintarkastaja pitäytyy johtopäätöksiä tehdessään dokumentoiduissa tarkastushavainnoissaan.
Tarkastushavaintojen on puolestaan perustuttava hyvän tilintarkastustavan mukaisten menetelmien mukaisesti suoritettuun tarkastukseen. (Horsmaheimo & Steiner 2008, 242- 243)
Eettisissä ohjeissa on myös vaatimus siitä, että tilintarkastajan on oltava riippumaton toimeksiantoasiakkaastaan varmennuspalveluja antaessaan. Riippumattomuuden vaatimus koskee toimea, joka laissa tai asetuksessa on määritetty tilintarkastajan tehtäväksi tai toimea, jonka perusteella tilintarkastaja antaa kirjallisen lausunnon viranomaisen tai tuomioistuimen käyttöön. Vaatimus riippumattomuudesta on keino varmistua siitä, että tilintarkastajalla on kyky toimia objektiivisesti. (Halonen & Steiner 2008, 35)
Euroopan komissio antoi suosituksen riippumattomuuden perusperiaatteista 16.5.2002 (2002/590/EY). Komission mukaan riippumattomuudella on keskeinen merkitys tilintarkastuskertomukseen kohdistuvan luottamuksen vahvistamiseksi. Suosituksen mukaan lakisääteistä tilintarkastusta suorittavan tilintarkastajan on oltava mieleltään riippumaton ja näytettävä riippumattomalta. Tilintarkastajan ei tule suorittaa tilintarkastusta, mikäli tehtävää rasittaa tilintarkastajan ja asiakkaan välillä oleva taloudellinen, liike-, työ- tai muu suhde. Komission lausunnon mukaan riippumattomuus on tilintarkastusalalla pääasiallinen tapa osoittaa ulkopuolisille ja sääntelyelimille, että tilintarkastajat noudattavat työssään ammattieettisiä periaatteita, etenkin riippumattomuutta. (Alakare et al. 2008, 94- 95)
Riippumattomuuteen liittyvät suositukset liittyvät myös tilintarkastajan vaihtamiseen eli niin sanottuun rotaatioon. Säännöksien mukaan vastuullinen tilintarkastaja tulisi vaihtaa ainakin seitsemän vuoden välein. Finanssivalvonnan suosituksesta tulisi aina arvioida, voiko peräkkäisillä toimikausilla olla haittaa tilintarkastajan riippumattomuuden kannalta.
Tilintarkastajan tulisi vuosittain antaa toimeksiantajalleen kirjallinen vahvistus siitä, että hän pystyy suorittamaan tarkastustoimenpiteitä riippumattomasti. (Salmi 2013, 39)
Ammattieettisissä mainitaan myös siitä, että tilintarkastajien tulisi toimia yleisen edun mukaisesti. Tilintarkastaja on perinteisesti nähty omistajien edustajana ja heidän intressiensä valvojana. Tilintarkastuksen yhteiskunnallista merkitystä on alettu kuitenkin korostamaan yhä enemmän pääomamarkkinoiden toimivuutta koskevassa keskustelussa.
Tilintarkastusammattilaisen tehtävänä ei katsota näin olevan yksinomaan asiakkaan tai työnantajan edun ja tarpeiden huomioiminen. Tilintarkastusdirektiivissä mainitaan, että yleisen edun mukainen tehtävä tarkoittaa sitä, että ihmiset ja instituutiot pystyvät luottamaan tilintarkastajien työn laatuun. Yleisen edun kannalta merkittävinä yhteisöinä pidetään erityisesti julkisen kaupankäynnin kohteena olevia yrityksiä sekä luotto- ja vakuutuslaitoksia.
Muutkin yritykset voivat olla yleisen edun kannalta merkittäviä esimerkiksi liiketoiminnan luonteen tai koon perusteella. Velvollisuus ottaa yleinen etu huomioon on myös kirjattu tilintarkastuslain ammattieettisiin periaatteisiin. Suomessa yleisen edun turvaaminen on käsitetty siten, että tilintarkastus auttaa harmaan talouden ja talousrikollisuuden ehkäisemisessä ja veroviranomaisille toimitettavien tietojen oikeellisuuden takaamisessa.
(KHT-Media 2012, 9; Alakare et al 2008, 17-18)
Tilintarkastuslain (TTL 4§ 8) mukaan tilintarkastajan tai hänen apulaisensa ei saa jakaa tilintarkastuslaissa tarkoitettua tehtävää suorittaessaan saamaansa tietoa ulkopuolisille.
Salassapitovelvollisuus on tilintarkastuksen luottamuksellisuuden tae: luottamuksellisuus ja salassapitovelvollisuus turvaavat niitä aineellisia etuja, joita tietojen paljastuminen ulkopuolisille taholle voisi vahingoittaa. Suojattavana tahona ei ole ainoastaan toimeksiantaja, vaan salassapitovelvollisuus koskee myös kolmansia tahoja, joiden tietoihin tilintarkastajalla on asemansa puolesta vapaa pääsy. Ulkopuolisten asiantuntijoiden tietojen hyödyntämiseen tulisi aina hankkia toimeksiantajan suostumus. Henkilöpiirin hallinnassa tilintarkastajan tulisi noudattaa ammatillista harkintaa, jotta salaiset tiedot eivät leviäisi ulkopuolisille. (Horsmanheimo & Steiner 2008, 310-311; 314-315)
Poikkeuksen säännökselle muodostaa tilanne, jossa tilintarkastajan on lain perusteella ilmoitettava tarkastuksessa ilmenneitä seikkoja ulkopuoliselle tai osapuoli, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, antaa suostumuksensa tietojen luovuttamiselle.
Tilintarkastajan on lainkohdan mukaan luovutettava tietoa viranomaiselle tai tuomioistuimelle tai valvontaviranomaiselle (Tilintarkastusvalvonta), mikäli kyseiset tahot ovat lain perusteella oikeutettuja saamaan tietoa. Tilintarkastajan tiedonantovelvollisuus voi olla joko aktiivista tai passiivista. Useimmiten tiedonanto on passiivista: viranomainen pyytää tilintarkastajalta salassa pidettäviä tietoja ja tilintarkastajan tehtävänä on tarkistaa, että onko viranomaisella lain mukainen oikeus saada tietoa. Aktiivinen tiedonantovelvollisuus koskee rahapesuun liittyvää tapausta, jolloin tilintarkastajan tulee oma-aloitteisesti tehdä ilmoitus viranomaiselle. Aktiivinen tiedonantovelvollisuus koskee myös luottolaitoksien, vakuutusalan yritysten, sijoituspalveluyritysten tai eläkesäätiöiden tietoja, mikäli ilmenee, että kyseinen yhteisö ei ole noudattanut sääntöjä tai lakia tai on olemassa toiminnan jatkuvuuteen kielteisesti vaikuttavia seikkoja, jotka voivat johtaa myös kielteisen lausunnon antamiseen tilintarkastuskertomuksessa. Salassapitovelvollisuuden
rikkomisen seuraamuksista ja rangaistuksista säädellään rikoslain 38 luvun 1 ja 2 §:ssä.
(Mähönen 2009, 330; Horsmanheimo & Steiner 2008, 319-320)
3.4 Varoitus ja huomautus
Tilintarkastuslautakunnan on tilintarkastuslain (TTL 10.1§) mukaan annettava varoitus tai huomautus tilintarkastajalle tai tilintarkastusyhteisölle seuraavissa tapauksissa:
1) Tilintarkastaja on huolimattomuuttaan tai varomattomuuttaan menetellyt
tilintarkastuslain, sen nojalla annettujen säännösten tai julkishallintoa ja -taloutta koskevan lain vastaisesti
2) Tilintarkastaja on rikkonut velvollisuuksiaan tehtävässään
3) Tilintarkastaja on perusteettomasti menetellyt tavalla, joka on omiaan alentamaan tilintarkastajien ammatillista luotettavuutta
Varoitus ja huomautus ovat toisensa poissulkevia vaihtoehtoja: edellytysten täyttyminen johtaa automaattisesti varoitukseen, mikäli lieventävät seikat eivät anna aihetta kevyempään seuraamukseen eli huomautukseen. Lieventävät seikat ovat pitkälti tapauskohtaisia, vuoden 1994 (HR 293/1994) lain perusteluissa lieventävinä seikkoina on mainittu virheen vähäisyys, asian vähäinen taloudellinen merkitys, säännöksen tulkinnanvaraisuus, alhainen normitaso ja ymmärrettävä huolimattomuus tai ajattelemattomuus. Kurinpidollisessa menettelyssä päädytään usein huomautukseen sanktion sijasta, kun sovellettavaksi tulee olennaisuuden periaate. Mikäli tilintarkastaja pääsee tilanteesta huomautuksella, tilintarkastajan menettely on olut moitittavaa, mutta virhettä tai puutetta ei voida pitää olosuhteet huomioon ottaen olennaisena. (Alakare et al.
2008, 198-199; Horsmanheimo & Steiner 2008, 505)
Ensimmäinen peruste varoitukselle tai huomautukselle on se, että tilintarkastaja on toiminut huolimattomasti tai varomattomasti TTL:n tai tilintarkastusasetuksen vastaisesti.
Käytännössä perusteena on se, että tilintarkastaja ei ole noudattanut TTL:n sisältämiä ohjeita tai määräyksiä, joita ovat kansainväliset tilintarkastusstandardit, ammattieettiset periaatteet ja hyvä tilintarkastustapa. Toinen peruste eli velvollisuuksien rikkominen täydentää usein ensimmäistä. Kolmas peruste korostaa sitä, että olennaista ei ole tilintarkastajan virheellinen toiminta yksittäisissä olosuhteissa, vaan huomiota pitää
kiinnittää yleiseen tilintarkastajien uskottavuuteen. Taloudellisten vahinkojen syntyminen ei ole edellytyksenä kurinpitomenettelylle ja sanktioiden määräämiselle. Kyse on siitä, että tilintarkastajan työskentely ja toimintatavat ovat olleet virheellisiä ja puutteellisia. (Alakare et al. 2008; 199; Horsmanheimo & Steiner 2008, 507)
3.5 Hyväksymisen peruuttaminen
Tilintarkastajan hyväksymisen peruuttaminen on ankarin mahdollinen kurinpidollinen seuraamus ja päätöksen peruuttamisesta tekee Tilintarkastuslautakunta. Peruuttamisen syyt on mainittu tilintarkastuslaissa (TTL 10.2§):
1) Tilintarkastaja on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta menetellyt tilintarkastuslain tai sen nojalla annettujen säännösten vastaisesti
2) Tilintarkastaja on varoituksesta huolimatta toistuvasti rikkonut velvollisuuksiaan tilintarkastajana
3) Tilintarkastaja ei ole enää ammattitaitoinen tai ei täyty muita hyväksymisen edellytyksiä
Hyväksyminen voidaan peruuttaa myös korkeintaan kahden vuoden määräajaksi. Mikäli peruuttamiselle on erittäin painavia syitä, voidaan se panna täytäntöön valituksesta huolimatta. Mikäli ankarin mahdollinen kurinpidollisista seuraamuksista eli hyväksymisen kokonaan peruuttaminen pannaan täytäntöön, pitää Tilintarkastusvalvonnan viipymättä päätöksen saatua lainvoiman ilmoittaa peruuttamisesta ja siihen johtaneista syistä ETA - valtioiden tilintarkastajarekisteriä pitäville viranomaisille. Mikäli hyväksyminen on peruutettu kohdan 3 nojalla, voidaan uusi hyväksyminen myöntää, kun hakija täyttää jälleen hyväksymisen edellytykset. Sen sijaan mikäli hyväksyminen on peruutettu kohdan 1 tai 2 nojalla, voidaan uusi hyväksyminen tehdä vasta kolmen vuoden kuluttua siitä, kun peruuttamista koskeva päätös sai lainvoiman. Vankeusrangaistus (ehdollinen tai ehdoton) johtaa aina tilintarkastajan hyväksymisen peruuttamiseen, koska sitä pidetään osoituksena sopimattomuudesta tilintarkastajan tehtävään (Alakare et al. 2008, 198).
3.6 Muutoksenhaku
Tilintarkastuslaissa säädetään muutoksenhausta, joka on aina hallintolainkäyttöä.
Voimassa olevan tilintarkastuslain mukaan tilintarkastaja, joka ei ole tyytyväinen tilintarkastusvalvonnan suorittamaan päätökseen, voi vaatia tilintarkastuslautakunnalta oikaisua päätökseen hallintolain mukaisesti. Oikaisu voidaan suorittaa ilman asianomaisen vaatimusta viranomaisen aloitteesta, mikäli on tapahtunut asiavirhe. Hallintolaissa todetaan, että jos päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka vääränlaiseen lain soveltamiseen tai päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe, viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen. Mikäli tilintarkastaja tekee oikaisuvaatimuksen saamatta aikaan haluttua tulosta, tilintarkastuslautakunnan päätökseen voi hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto- oikeuteen hallintokäyttölain (586/1996) mukaisesti. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteella tilintarkastaja tai tilintarkastuslautakunta voi tehdä valituksen korkeimpaan hallinto- oikeuteen, mikäli valituslupa myönnetään. Patentti- ja rekisterihallituksen alaisuudessa toimivalla Tilintarkastuslautakunnalla on oikeus hakea muutosta hallinto-oikeuden tekemään päätökseen, mikäli hallinto-oikeus on muuttanut tai kumonnut Tilintarkastuslautakunnan päätöksen. Tilintarkastajalla, jonka hyväksyminen on lakkautettu tai jolle on tuomittu maksettavaksi uhkasakko, voi hakea muutosta Tilintarkastusvalvonnan päätökseen valittamalla hallinto-oikeuteen. (Horsmanheimo & Steiner 2008, 75-76)
4 KURINPIDOLLISET RATKAISUT
Tämän tutkielman empiirisessä osiossa syvennytään Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan (TILA) tekemiin kurinpidollisiin ratkaisuihin aikavälillä 2007-2014.
Ratkaisujen käsittelyn ensimmäisessä osiossa keskitytään siihen, miksi tutkinta on aloitettu.
Toisessa osiossa tutkintatapaukset on jaoteltu tutkinnan aloittamisen perusteen mukaisesti, luokkia on kaikkiaan viisi. Kolmas osio käsittelee puolestaan TILA:n antamia tutkintapäätöksiä. Osioiden avulla saadaan kuvaa siitä, millainen on tilintarkastajan kurinpidollinen vastuu, miten se voi realisoitua ja millaisia seuraamuksia moitittavasta toiminnasta voi koitua tilintarkastajalle.
Vuoden 2016 alusta lähtien kurinpidolliset asiakysymykset ovat siirtyneet Patentti- ja rekisterihallituksen vastuulle, mutta lakiuudistus ei ole vaikuttanut kurinpidollisen vastuun sisältöön tai valvonnassa käytettävien sanktioiden sisältöön. Keskuskauppakamarin valvonta-asioiden ratkaisuja koskevan asiakirjan mukaan TILA:n tehtävänä on tilintarkastuslain mukaan valvoa KHT-tilintarkastajien ja KHT-yhteisöjen toimintaa ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin mikäli tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö ei ole toiminut annettujen säännösten mukaisesti. Vastaavasti TILA:n tehtävänä on ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin, mikäli tilintarkastajan hyväksymisen edellytykset eivät täyty tai ammattitaito ei ole säännösten vaativalla tasolla. Kauppakamarien tilintarkastusvaliokunnat valvovat puolestaan tilintarkastuslakiin perustuen HTM-tilintarkastajia ja HTM-yhteisöjä.
(Keskuskauppakamari 2008)
TILA:n valvontatehtäviin kuuluu tilintarkastajien toiminnan lainmukaisuuden valvonnan lisäksi tilintarkastajien ja tilintarkastusyhteisöjen laadunvarmistuksen valvonta.
Laadunvarmistuksella tarkoitetaan kokonaisuutta, jolla huolehditaan tilintarkastusyhteisössä laadun asianmukaisuudesta. Kokonaisuuteen kuuluvat yhteisön luomat menettelytavat kohtuullisen varmuuden aikaansaamiseksi siitä, että yhteisö ja henkilöstö noudattavat niin ammatillisia standardeja kuin lainsäädäntöäkin. Ulkoinen laadunvarmistus puolestaan hoidetaan viranomaisen toimesta: valvontaviranomainen määrää laaduntarkastajan, joka oman harkintansa mukaan käy läpi esimerkiksi tilintarkastusdokumentaatiota ja riippumattomuusvaatimusten täyttymistä. (Horsmanheimo
& Steiner 2008, 67; 458)
TILA:n valvontatehtävät voidaan jakaa ennakoivaan valvontaan ja jälkikäteisvalvontaan.
Ennakoivassa valvonnassa pyritään vaikuttamaan etukäteen siihen, että tilintarkastajat toimivat tilintarkastuslain mukaisesti. Ennakoivan toiminnan keinoja ovat esimerkiksi koulutuksen edistäminen ja laadunvarmistuksen valvonta. Jälkikäteisvalvonnalla tarkoitetaan tutkintatilannetta, jossa tarkastellaan tilintarkastajien toimintaa ja sen moitittavuutta jälkikäteen kanteluiden perusteella tai viranomaistahon omasta aloitteesta.
Mikäli tilintarkastajan toiminta otetaan tutkittavaksi, ratkaisut tehdään yleensä tilintarkastajien työpapereiden tai muun selvityksen perusteella. (Horsmanheimo & Steiner 2008, 67)
Tässä tutkielmassa tarkastellaan TILA:n suorittamaa jälkikäteisvalvontaa ja ratkaisuja alkaen vuodesta 2007. Tarkastelussa keskitytään tutkinta-asioiden määrien lisäksi ennen kaikkea perusteisiin sille, että aloitetaan tutkinta koskien tilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön toimintaa. Valvonta-asioiden ratkaisuja pyritään käsittelemään seuraavien kysymysten avulla:
1) Mikä on kantelun / tutkinnan aloittamisen peruste?
2) Mikä on ollut tutkinnan kohde?
3) Mihin lopputulokseen on tutkinnan perusteella päädytty?
4.1 Perusteet tutkinnan aloittamiselle
Tilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön toimintaa voidaan aloittaa joko kantelun perusteella tai TILA:n oman aloitteen pohjalta. TILA aloittaa tutkinnan, mikäli kysymys on olennaisesta asiasta tai on aihetta epäillä, että tilintarkastaja on toiminut tilintarkastuslain ja sen nojalla annettujen säännösten vastaisesti. Tässä tutkielmassa tarkasteluaikaväli on 2007-2014.
Lisäksi suuremman perspektiivin saamiseksi valvonta-asioiden tilastoja esitetään aikaväliltä 1995-2007.
Taulukko 1 Perusteet tutkinnan aloittamiselle valvonta-asioissa 2007 - 2014 Vuosi Kantelu Oma aloite Yhteensä
2007 4 3 7
2008 4 3 7
2009 9 0 9
2010 6 2 8
2011 3 2 5
2012 5 1 6
2013 9 3 12
2014 3 4 7
Yhteensä 43 (70%) 18 (30%) 61(100%)
Taulukkoon 1 on kerätty valvonta-asioiden lukumäärät vuosilta 2007-2014. Aineiston perusteella suurin osa TILA: n tilintarkastajien toiminnan tutkimisista lähtee liikkeelle kantelun perusteella. Oman aloitteen seurauksena tutkinta alkaa sen sijaan huomattavasti harvemmin, keskimäärin TILA ottaa tilintarkastajan toimet tarkasteltavakseen yhdessä tapauksessa kolmesta. Yleinen kantelun peruste on aineiston perusteella se, että tilintarkastaja ei ole puuttunut antamassaan tilintarkastuskertomuksessaan tilinpäätöksen sisältämiin virheisiin tai puutteisiin. Raportointivelvollisuuden laiminlyöminen voi johtaa siihen, että vahinkoa kärsineellä osapuolella on mahdollisuus hakea vahingonkorvauksia.
TILA:n ratkaisusta vahinkoa kärsinyt osapuoli voi saada tuke aikeilleen. Riistaman (1999, 432) mukaan TILA:n ratkaisuilla voi olla merkitystä, mikäli tilintarkastajan korvausvastuuta tulkitaan myöhemmin tuomioistuimessa.
Taulukon 1 mukaisesti tarkasteluaikavälillä TILA on tutkinut 63 valvonta-asioihin liittyvää tapausta ja keskimääräisesti tapauksia on ollut vuosittain noin seitsemän. Kanteluita on ollut keskimäärin viisi vuotta kohden ja omasta aloitteesta käynnistyneitä tutkintatapauksia kaksi vuotta kohden. Mitään merkittävää trendiä ei määrien vaihtelussa ole havaittavissa, mikä selittyy osittain suhteellisen kapealla tarkasteluaikavälillä. Valvonta-asioiden suhteellisen pientä lukumäärää vuotta kohden voidaan kuitenkin pitää merkkinä siitä, että suurin osa tilintarkastajista ja tilintarkastusyhteisöistä on pystynyt noudattamaan tarkastustoimissaan hyvää tilintarkastustapaa ja tilintarkastuslakia.
Aineiston perusteella oma-aloitteinen tutkinta käynnistyy muun muassa tilanteessa, jossa valvontaviranomainen on saanut tietoa, jonka perusteella on syytä epäillä, että tilintarkastaja ei ole toiminut tilintarkastuslain mukaisesti antaessaan perusteettomasti lausunnon tilinpäätöksen tietojen ja raportointimenetelmien oikeellisuudesta ja lainmukaisuudesta.
Esimerkiksi valvonta-asiassa 4/2010 TILA otti omasta aloitteistaan tutkittavakseen KHT yhteisön ja yhteisöä edustavan KHT A:n toiminnan. Tarkastuksen kohteena ollut julkinen osakeyhtiö oli julkaissut pörssitiedotteen, jonka mukaan yhtiön sidotun ja oman pääoman välillä oli ollut luokitteluvirheitä vuosina 2001-2006 yhtiön mitätöityä osakkeitaan. TILA tutki asian ja tuli siihen tulokseen, että tilintarkastaja oli menetellyt hyvän tilintarkastustavan vastaisesti, koska ei ollut suorittanut riittävästi tarkastustoimenpiteitä selvittääkseen omien osakkeiden mitätöinnin kirjaamisen lainmukaisuutta.
Kuviossa 1 on tarkasteltu valvonta-asioiden perusteita aikavälillä 1995-2006. Kuviosta on selkeästi havaittavissa, että 2000-luvulle siirryttäessä niin kanteluiden kuin muiden syiden perusteella aloitettujen tutkintatapausten määrä on laskenut huomattavasti. Vuoden 2005 jälkeen valvontatapauksia on ollut keskimäärin alle kymmenen vuotta kohden, kun parhaimmillaan kanteluiden määrä on ollut reilut 15 ja muihin syihin perustuvia valvontatapauksia lähes 30. Tutkintatapausten määrän vähenemiseen lienee syynä se, että tilintarkastajien hyväksymisen edellytykset ovat vuosien varrella nousseet ja toisekseen turhien kanteluiden määrä on vähentynyt. Turhien kanteluiden määrän väheneminen selittynee sillä, että TILA:n menettelytavat ovat parantuneet sellaisissa tapauksissa, joissa
0 5 10 15 20 25 30 35
1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006
KHT-valvonta-asiat 1995-2006
Kantelu Muu
Kuvio 1 KHT valvonta-asiat TILA: ssa 1995 – 2006 (Mukaillen Keskuskauppakamari 2007, 7)
kantelun peruste on suhteellisen kevyt. Anderssonin (2007, 20) mukaan TILA:lle tulee jonkun verran kanteluja, jotka eivät johda käsittelyyn lautakunnassa. Tapauksissa on usein kyse siitä, että kannellaan tilintarkastajan tehtäviin kuulumattomista asioista tai kantelija pyrkii saamaan etua jossain vireillä olevassa riidassa. TILA:n menettelytapa on lähettää kantelijalle vastine, jossa todetaan, että tilintarkastaja on menetellyt moitittavasti ja kantelulle ei ole perustetta.
4.2 Mitä tutkittiin
Tutkintatoimenpiteisiin johtavien syiden selvittämiseksi aineiston tutkintatapaukset on jaoteltu viiteen luokkaan sen mukaan, mitä TILA on lähtenyt tilintarkastajan tarkastustoiminnassa tutkimaan ratkaisun saamiseksi. Aineiston perusteella tutkinnan syyt vaihtelevat melko paljon: esimerkiksi vuonna 2008 tutkinta on koskenut muun muassa hallinnon tarkistusta, dokumentointia, yhteisöä koskevan lainsäädännön huomioimista, riippumattomuutta ja lausuntoa vastuuvapauden myöntämisestä.
TILA:n ratkaisuista voi löytää useita eri teemoja, joiden perusteella tutkinnan syyt voidaan jaotella luokkiin. Tämän tutkielman jaottelun viisi eri luokkaa ovat riippumattomuus, hyväksymisen edellytykset, tilintarkastuslaki, hyvä tilintarkastustapa ja muu syy. Jaottelun avulla saadaan yleisen tason kuva siitä, mitä on lähdetty tutkimaan. Riippumattomuus ja hyväksymisen edellytykset ovat jaottelussa yksiselitteisiä, sillä tutkinnan peruste käy selvästi ilmi TILA:n ratkaisuista. Jaottelu tilintarkastuslaki- ja hyvä tilintarkastustapa - luokkaan ei ole sen sijaan niin selvää, sillä tutkintatapauksissa tarkastellaan usein rinnakkain sekä tilintarkastuslain että hyvän tilintarkastustavan noudattamista ja toisekseen tilintarkastuslakiin sisältyy luku hyvästä tilintarkastustavasta. Tämän tutkimuksen jaottelu pohjautuu kuitenkin siihen, mikä teema korostuu pääasiallisesti TILA:n ratkaisussa. Hyvä tilintarkastustapa -luokkaan kuuluvissa ratkaisuissa keskeistä on muun muassa toiminnan moitittavuus ja huolimattomuus tai se, että tilintarkastaja ei ole noudattanut ammattieettisiä periaatteita. Tilintarkastuslaki -luokkaan kuuluvissa ratkaisuissa keskeistä on muun muassa se, että tilintarkastaja on rikkonut velvollisuuksiaan tilintarkastajana. Muu syy -luokkaan on jaoteltu tapaukset, jotka eivät sovi muihin teemoihin. Kaiken kaikkiaan monessa aineiston tutkintatapauksessa substanssikysymyksiä eli tutkinnan aloittamisen syitä on useampia, mutta syyt voidaan kuitenkin pääosin luokitella koskevaksi jotain viidestä luokasta.
