T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 - 5 / 2 0 0 9 81 dyntää. Pyörää ei tarvitse keksiä
uudestaan, vaan aikaisempien su- kupolvien löydöksistä voidaan op- pia. Tieteellisessä psykologiassa on usein suhtauduttu pilkallises- ti tällaisiin vanhoihin uskomuk- siin. Uutta on myös se, että ”nega- tiivisen psykologian” uskontokiel- teisyys on vaihtunut neutraaliksi ja jopa myönteiseksi. Uskonnollisuus ja henkisyys nähdään yhtenä vah- vuutena muiden joukossa eikä neu- roosien lähteenä. Uskonnon mer- kitystä ja jopa Jumalan olemusta Seligman pohtii kirjan loppupuo- lella kiinnostavalla tavalla. Uskon- toihin liittyvä torjunta ei ole ollut psykologialle kunniaksi, sillä us- konnot ja yleensä arvot voivat olla ihmiselämässä hyvin tärkeitä sekä ohjaavat heidän ajatteluaan ja toi- mintaansa. Uskonnollisiin ilmiöi- hin liittyvä tutkimus onkin positii- visen psykologian piirissä merkit- tävästi vahvistunut.
Kirjaa leimaa positiiviselle psy- kologialle ominainen optimismi.
Juuri tähän kohdistuu myös kri- tiikkiä. Esimerkiksi psykoterapeut- ti Richard Lazarus kysyy eräässä ar- tikkelissaan näin: ”Miksi jatkuvaa onnellisuutta tulisi pitää oleelli- sena tai edes tärkeänä hyvän elä- män kannalta?” Lazaruksen kri- tiikin ydin kuuluu näin: ”Meidän ei pidä perääntyä näkemykses- tä, jonka mukaan elämä on kamp- pailua useimmille ihmisille joskus ja muille ihmisille enimmäkseen.”
Onko positiivisella psykologialla annettavaa ihmisille, jotka elävät hyvin vaikeissa olosuhteissa? Mie- lestäni on, sillä Seligman ja muut- kin positiivisen psykologian edus- tajat karttavat liiallisia lupauksia.
Usein vaikeuksissa päästään eteen- päin hyödyntämällä niitä vahvuuk- sista, joita kaikilla ihmisillä on. Yhä
lisääntyvä tieteellinen tutkimus vahvistaa tätä näkemystä.
Aito onnellisuus on juuri sel- lainen teos, jota onnellisuustut- kimuksen ja positiivisen psyko- logian grand old maniltä voidaan odottaa. Tutkimustieto on tarkas- ti kohdallaan, lisäksi Seligman us- kaltaa panna itsensä likoon kerto- malla omasta elämästään ja maail- mankatsomuksestaan. Kustantajaa on syytä kiittää siitä, että kirja on saatu käännettyä. Kirjassa esiinty- vät termit ovat osaksi uusia: olen itsekin kääntänyt termejä ja käyt- tänyt niistä erilaisia vastineita kir- joissani. Olisi hyvä, jos näistä voi- taisiin lähiaikoina päästä yhteisym- märrykseen.
Lähde
Lazarus, R.S. (2003). Author's respon- se. The Lazarus manifesto for positive and psychology in general. Psychologi- cal Inquiry, 14, 173–189.
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston psykologian professori.
Nietzsche talouden ja kuluttamisen ylivaltaa vastassa
Pekka Wahlstedt Aapo Riihimäki: Nietzschen arvoitus – Mitä Nietzsche todella tarkoitti? Minerva 2009.
Friedrich Nietzsche on kaikista fi- losofeista ehkä kauimpana tieteel- lisestä objektiivisuudesta ja yksise- litteisyydestä. Hänen ajattelunsa ja kielensä on runollista, metaforilla ja monimielisyyksillä leikittelevää, tarkoituksellisesti kärjistävää ja pa- radokseilla pelaavaa. Niinpä Nietz- schestä on olemassa yhtä paljon to-
tuuksia kuin hänellä on tulkitsijoi- takin.
Tätä vasten Aapo Riihimä- en kirjan otsikon lupaama Nietz- schen arvoituksen ratkaiseminen tuntuu vähintäänkin liioittelulta.
Haastavia tulkintoja Riihimäki to- ki esittää, eikä vähiten sen takia, et- tä hän soveltaa Nietzschen ajatuk- sia nykyiseen talouden ja kulutta- misen palvontaan. Haastavaa tämä on siksikin, että Nietzsche ei juu- ri taloutta ja yhteiskuntaa pohti- nut – tämän tehtävän hän jätti ai- kalaiselleen Karl Marxille – vaan oli enemmän kiinnostunut ihmis- subjektin tahdon ja tunteiden maa- ilmasta.
Riihimäki tarkasteleekin myös Marxia, ja usein hän näyttää unohtavan Nietzschen lähes tyys- tin. Aiheesta poikkeaminen ja se- kavuus on Riihimäen teoksen hei- koin puoli. Tuleekin mieleen, että teoksen otsikossa olisi pitänyt olla Nietzschen paikalla Marx.
Nietzschen asettaminen arvos- telemaan talouden ja kuluttamisen ylivaltaa on hedelmällinen lähtö- kohta sikäli, että talouden voitto- kulku alkoi juuri 1800-luvulla, jol- loin Nietzsche kirjojaan kirjoitti.
Vaikka Nietzsche hyökkäsi kirk- koa ja tasapäistävää kristillistä lau- mamoraalia vastaan, hänen mie- lestään myös tasa-arvoa julistava demokratia ja etenkin sosialismi edustavat kristillisiä arvoja uudessa kuosissa. Demokratia ja kulutusyh- teiskunta kulkevat käsi kädessä sii- nä mielessä, että molemmissa lau- man tahto on etusijalla omia polku- jaan kulkeviin yksilöihin nähden.
Riihimäki toteaakin, että tänään kristillisen Jumalan paikan on otta- nut Raha. Ihmiset kumartavat ra- haa ja kilpailevat massatuotteiden omistamisesta. Ne yksilöt, jotka ei-
82 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 - 5 / 2 0 0 9
vät mene muiden mukana, leima- taan häviäjiksi, ja häviäjän käsitettä voisikin pitää vastineena kristilli- selle syntisen käsitteelle. Riihi mäen mielestä kuluttamalla yritetään tor- jua merkityksellisyyden ja arvojen kuolema, joka on seurausta Nietz- schen julistamasta Jumalan kuole- masta. Kuluttamiseen pakenemi- nen edustaa Nietzschen arvostele- maa passiivista nihilismiä tyypilli- simmillään.
Nietzsche loi myös toisen nihi- lismin muodon, jota hän itse katsoi edustavansa puhtaimmillaan. Ak- tiivinen nihilisti kohtaa sankaril- lisesti elämän tarkoituksettomuu- den ja tyhjyyden ja paljastaa lau- mamoraalin onttouden ja valheel- lisuuden. Aktiivinen nihilisti pyrkii jatkuvasti voittamaan itsensä ja ko- hoamaan lauman yläpuolelle. Rii- himäki toteaakin, että nykyiseen kulutusyhteiskuntaan sovellettu- na tämä merkitsee irtisanoutumis- ta kulutusyhteiskunnan arvoista ja identiteetistä
Riihimäen mukaan Nietz- sche pyrki vapauttamaan yhtääl- tä kristinuskon torjuman seksu- aalisuuden ja toisaalta toimeentu- lon talou dellisen hyödyn tavoitte- lun kahleista. Kun tämä on tehty, ollaan vapauduttu elämän traagi- sesta perusristiriidasta, mikä mer- kitsee historian loppua. Tämä on nähdäkseni virheellinen väite. His- torian lopusta ja ristiriitojen pake- nemisesta Nietzsche syyttäisi juu- ri mukavuudenhaluisia ja massaan hukuttautuvia nykyihmisiä. Ne- gaation luovaa voimaa hyödyntävä Nietzsche rakasti ja etsi vastakoh- taa ja vastusta. Yksilö vahvistuu, ja- lostuu ja viisastuu juuri kärsimyk- sen ja kamppailun myötä. Tämän takia Nietzsche kutsui itseään traa- giseksi filosofiksi.
Riihimäki unohtaa, että Nietz- sche oli paljolti ristiriitoihin dia- lektisen logiikkansa kytkevän G.
W. F. Hegelin sekä eritoten ristirii- toja ja taistelua metaforin ja aforis- mein ylistävän Herakleitoksen pe- rillinen. Sekä Hegel että Heraklei- tos julistivat, että elämä itsessään on vastakohtien välistä liikettä ja kamppailua. Jos vastakohtien väli- nen jännite ja ristiriita voitettaisiin, elämänvirta pysähtyisi ja loppuisi siihen. Kaikki aidosti uusi ja rajo- ja rikkova syntyy aina vastakohtien välisestä törmäämisestä ja kitkasta.
Vastakohtien luoma tuho ja kär- simys sekä tiivistyvät että kärjis- tyvät elämän ja kuoleman välises- sä dialektiikassa. Traagisen filoso- fian mukaan elämän myöntäminen tarkoittaa samalla kuoleman myön- tämistä, jonka aktiivinen nihilis- ti toisin kuin passiivinen tiedostaa ja hyväksyy. Tämän takia tavalliset ihmiset pakenevat elämän perusris- tiriitaa Jumalan tai nykyään kulutta- misen suojamuurin taakse.
Elämä ja kuolema liittyvät myös seksuaalisuuteen. Riihimäki ha luaa vapauttaa seksuaalisuuden, mut- ta ei kunnolla kartoita, mitä Nietz- sche tarkoitti seksuaalisuudella ja sen vapauttamisella kristillisen mo- raalin ikeestä. Voisihan joku väittää, että ainakaan tässä suhteessa Nietz- schellä ei tänään olisi aihetta kri- tiikkiin. Kuitenkin Nietzschen mu- kaan juuri seksuaalisuudessa elämä ja kuolema juhlivat ja kietoutuvat yhteen. Seksuaalisessa hurmokses- sa rajat vasta kohtien välillä häviä- vät ja ihminen menettää erillisen egonsa. Nietzsche kutsui seksuaa- lisuutta Dionysokseksi. Käsite tulee antiikin viinin ja hurmoksen jumala Dionysoksesta. Antiikissa vietettiin Dionysos-juhlia, joissa raja-aidat niin herrojen ja orjien kuin elämän
ja kuolemankin välillä katosivat.
Nietzschen käsitys seksuaali- suudesta on hyvin erilainen kuin nykyinen kulutukseen ja tava- roihin si dottu seksuaalisuus. Sii- nä missä dionyysinen seksuaali- suus murtaa muodon herruuden, kaupallinen seksuaalisuus samas- tuu muotoon: egoon, ulkonäköön ja vaatteisiin. Kärkevimmillään kauneusleikkauk sissa, joissa ruu- miin muoto, ei dionyysinen elä- mänvoima, on kaikki kaikessa.
Seksuaalisuuden samastamisella muotoon pystytään torjumaan ja unohtamaan aitoon dionyysiseen seksuaalisuuteen liittyvä kauhis- tuttava elämän ja kuoleman risti- riita ja kohtaaminen.
Riihimäki arvostelee nykysek- suaalisuutta lähinnä vain siitä, että se on tuotu makuuhuoneiden pi- meydestä mediajulkisuuden valo- keilaan, ja siitä on tullut tehokas tapa kasvattaa taloudellista pää- omaa. Huomio seksuaalisuudesta talouden riistana ja käyttövoimana on lähempänä yhteiskunnan ja ta- louden mekanismeja tarkasti ana- lysoivaa Marxia ja hänen seuraa- jiaan kuin ihmisyksilön sisäisen maailman syövereihin sukeltanut- ta Nietzscheä.
Riihimäki ei onnistu avaamaan Nietzschen arvoitusta ja kerto- maan, mitä Nietzsche todella tar- koitti. Mutta tuskin siihen pys- tyy kukaan muukaan, eikä ole tar- peenkaan. Monien ristiriitaisten ajatusten ja naamioiden taakse pii- loutunut filosofi ei pitänyt mitään pahempana kuin sitä, että hänes- tä tehtäisiin totuuden omistava ja massojen palvoma jumala.
Kirjoittaja on vapaa kriitikko ja toi- mittaja.
