RUOKA- JA RAVITSEMUSKASVATUKSEN TOTEUTUMINEN KUOPION KAUPUNGIN PERUSKOULUISSA
Tulonen Katri Pro gradu -tutkielma Ravitsemustiede Lääketieteen laitos Itä-Suomen yliopisto Huhtikuu 2018
Ravitsemustiede
TULONEN KATRI A M: Ruoka- ja ravitsemuskasvatuksen toteutuminen Kuopion kaupungin peruskouluissa
Pro gradu -tutkielma 76 s. ja 6 liitettä (30 s.)
Ohjaajat: FT Katri Juntunen, shAMK TtM Säde Rytkönen, TtT Tanja Tilles-Tirkkonen Huhtikuu 2018
Avainsanat: ruokakasvatus, ravitsemuskasvatus, perusopetus, kouluterveydenhuolto, hyvinvointikertomus
RUOKA- JA RAVITSEMUSKASVATUKSEN TOTEUTUMINEN KUOPION
KAUPUNGIN PERUSKOULUISSA
Tausta. Lapsuudessa ja nuoruudessa rakentuu ruokailutottumusten perusta. Suomalaisten kouluikäisten lasten ja nuorten kasvisten, marjojen ja hedelmien kulutus on vähäistä, kun taas sokeria, suolaa ja tyydyttynyttä rasvaa ruokavaliosta saadaan liikaa. Lisäksi huolena on epäsäännöllinen ateriarytmi ja koululounaan väliin jättäminen. Perusopetuksessa tapahtuvan ruoka- ja ravitsemuskasvatuksen avulla voidaan tavoittaa koko ikäluokka ja edistää jäsentyneen ravitsemus- ja terveyskäsityksen muodostumista. Valtakunnallisia tavoitteita ruoka- ja ravitsemuskasvatukselle ei ole asetettu.
Tavoite. Tutkielman tavoitteena oli tuottaa indikaattoritietoa ruoka- ja ravitsemuskasvatuksen toteutumisesta Kuopion kaupungin hyvinvointikertomukseen. Tutkielmassa tarkasteltiin ruoka- ja ravitsemuskasvatuksen toteutumista Kuopion perusopetuksessa ja kouluterveydenhuollossa.
Samalla tuotettiin hyvinvointikertomukseen ruokakasvatuksen seurantaan, arviointiin ja kehittämiseen soveltuvia indikaattoreita.
Aineisto ja menetelmät. Ruoka- ja ravitsemuskasvatuksen toteutumisesta kerättiin tietoa kyselylomakkeen avulla. Kyselylomakkeet lähetettiin kaikille perusopetuksen rehtoreille, henkilöstön jäsenille ja kouluterveydenhoitajille sähköisesti vuonna 2016. Kyselyyn vastasi 144 Kuopion kaupungin perusopetuksen henkilöstön jäsentä, 14 rehtoria ja 16 kouluterveydenhoitajaa. Kokonaisvastausprosentti oli 17 %.
Tulokset. Ruoka- ja ravitsemuskasvatuksessa hyvin toteutuvaksi todettiin, että makeisautomaatteja ei ollut yhdessäkään koulussa, lautasmalli oli esillä suurimmassa (79 %) osassa kouluja ja ravitsemus ja ruokakasvatusaiheet nousivat esiin lähes kaikissa kouluissa.
Ravitsemus- ja ruokakasvatuksen keskeisimmiksi kehittämiskohteiksi havaittiin, että ruoka- ja ravitsemuskasvatuksen tavoitteet oli kirjattu lukuvuosisuunnitelmaan puolessa (50 %) kouluista, henkilöstöstä harva (34%) tunsi ruokakasvatuksen menetelmiä ja yli puolet vastanneista (69%) koki, että terveellisen ravitsemuksen ja ruokakasvatuksen toteutumiselle on esteitä.
Johtopäätökset. Jatkossa Kuopiossa ehdotetaan seurattavan koululaisten ravitsemuksen ja ruokakasvatuksen osalta sovittuja toimintatapoja ja tavoitteita, ruoan ravitsemuksellista laatua, koulussa toteutettavaa ruokakasvatusta sekä koulun henkilöstön asenteita ruokakasvattajina.
Ruoka- ja ravitsemuskasvatusta sekä kouluruokailua pyritään kehittämään seurannan avulla.
Tulevaisuudessa on selvitettävä, miten ruokakasvatus voitaisiin integroida Suomessa perusopetukseen ja vaikuttaako suomalaiseen perusopetukseen ja kouluterveydenhuoltoon sisällytetty ruokakasvatus koululaisten tietotaitoihin ja ruokailutottumuksiin.
Clinical Nutrition
TULONEN KATRI A M:Food and nutrition education in comprehensive schools in Kuopio Master’s thesis, 76 p and 6 attachments (30 p.)
Supervisors: PhD Katri Juntunen, NP MSc Säde Rytkönen, PhD Tanja Tilles-Tirkkonen April 2018
Keywords: food education, nutrition education, comprehensive school, school health care, welfare report
FOOD AND NUTRITION EDUCATION IN COMPREHENSIVE SCHOOLS IN KUOPIO Backround. Dietary patterns are established during the childhood and adolescence. School-aged children in Finland consume too little vegetables, fruits and berries and their diet contains too much sucrose, salt and saturated fat. Irregular meal patterns and skipping school lunch at school age are also concerning. Food and nutrition education implemented in comprehensive school can reach the whole age group and promote healthy eating patterns. National aims for the food and nutrition education has not been set.
Objective. The aim of this study was to investigate implementation of food and nutrition education in comprehensive schools and school health care in Kuopio. Another aim was to develop indicators to measure implementation. These indicators can be used for development of food and nutrition education and the collection of information from the quarterly published welfare report of Kuopio.
Methods. Data collection about food and nutrition education was made via electronic questionnaire. All the headmasters, teaching staff and school nurses of the comprehensive schools in the Kuopio area received the questionnaire via e-mail in the year 2016. Altogether 144 member of the teaching staff, 14 headmasters and 16 school nurses answered the questionnaire. Total response rate was 17 %.
Findings. There were positive findings about food and nutrition education in the schools: there were no vending machines in the schools, plate model was on display in most of the schools (79%) and nutrition and food education themes took place in the conversations. The study found also development areas: aims of the food and nutrition education were not recorded in curriculum (50%), methods of food education were unfamiliar to teaching staff (66%) and most of the respondents found obstacles to healthy nutrition and food education (69 %).
Conclusions. In the future, it is proposed that agreed practices and aims of the food and nutrition education, nutritional quality of food, implementation of food education and attitudes of the staff will be monitored in the comprehensive schools of Kuopio. Food and nutrition education and school lunches will be developed through monitoring. It is important to find out how food education can be integrated in curriculums of comprehensive schools in Finland and if that have influence on knowledge and dietary patterns of school children.
1 JOHDANTO ... 6
2 KIRJALLISUUS ... 7
2.1 Koululaisten ruokailutottumukset ... 7
2.1.1 Ruokailutottumusten vaikutus hyvinvointiin ja terveyteen ... 8
2.2 Ruoka- ja ravitsemuskasvatuksen lähestymistapoja ... 9
2.3 Kouluympäristö ruokakasvattajana ... 11
2.3.1 Koulujen ruoka- ja ravitsemuskasvatusta ohjaavia tekijöitä ... 12
2.3.2 Kouluruokailu ja välipala ... 15
2.3.3 Kouluruokailun kehittämisen työkaluja Suomessa ... 16
2.3.4 Ruokakasvatus opetuksessa ... 17
2.3.5 Koulun fyysinen ympäristö ... 18
2.3.6 Kouluterveydenhuolto ... 19
2.4 Koulussa toteutettuja ruoka- ja ravitsemuskasvatustutkimuksia ... 19
2.4.1 Ruokakasvatushankkeita kouluympäristössä ... 30
2.4.2 Ruokakasvatuksen hyvät käytännöt ... 31
2.5 Kuntien terveyden seuranta ja edistäminen ... 32
2.5.1 Ravitsemusindikaattoreita ... 33
2.5.2 Kuntien hyvinvointikertomus ... 34
2.5.3 Ravitsemus ja ruokakasvatus suomalaisten kuntien hyvinvointikertomuksissa ... 34
2.5.4 Kuopion hyvinvointikertomus ... 35
3 TAVOITTEET ... 36
4 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 37
4.1 Kyselyiden toteutus ... 37
4.2 Aineisto ... 38
4.3 Tulosten käsittely ... 38
4.4 Tutkimusluvat ... 38
5 TULOKSET ... 39
5.1 Ruoka- ja ravitsemuskasvatus peruskouluissa ... 40
5.2 Ruokailutilanne ja siihen osallistuminen ... 41
5.3 Toimintatavat ja fyysinen ympäristö ... 43
5.4 Ruokakasvatuksen menetelmät ja toteuttaminen ... 44
5.5 Ohjausmateriaalien hyödyntäminen ... 46
5.6 Henkilöstön ja kouluterveydenhoitajien täydennyskoulutus... 47
5.7 Ruokakasvatukseen ja kouluruokaan liittyvät asenteet ... 48
5.8 Esteet terveelliselle ravitsemukselle ja ruokakasvatukselle kouluissa ... 51
6 POHDINTA ... 54
6.1 Ruoka- ja ravitsemuskasvatuksen toteutuminen Kuopion peruskouluissa ... 54
6.1.1 Kiitoksen aiheet kuopiolaisten peruskoulujen ruoka- ja ravitsemuskasvatuksessa . 55 6.1.2 Kehityskohteet kuopiolaisten peruskoulujen ruoka- ja ravitsemuskasvatuksessa ... 56
6.2 Tutkimuksen heikkoudet ... 58
6.3 Kyselyiden hyödyntäminen ... 60
6.4 Ruokakasvatuksen tavoitteet ja toteuttaminen ... 61
6.5 Ehdotukset ruoka- ja ravitsemuskasvatusta kuvaaviksi indikaattoreiksi ... 64
7 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 66
LÄHTEET ... 67
Liite 1. Saatekirje henkilöstölle ja rehtoreille ... 77
Liite 2. Saatekirje kouluterveydenhoitajille ... 78
Liite 3. Kyselylomake rehtoreille ... 79
Liite 4. Kyselylomake henkilöstölle ... 86
Liite 5. Kyselylomake kouluterveydenhoitajille ... 93
Liite 6. Ravitsemus- ja ruokakasvatusindikaattorikyselyt ... 103
1 JOHDANTO
Ruokailutottumusten perusta luodaan lapsuudessa (Mikkilä ym. 2005) ja lapsuudessa havaitut terveyden riskitekijät seuraavat aikuisuuteen saakka (Jääskeläinen ym. 2012, Koskinen ym.
2017). Suomalainen perusopetusjärjestelmä kouluruokailuineen on erinomainen paikka vaikuttaa lasten ja nuorten ruokailutottumusten kehittymisen, vaikkei kotien roolia pidäkään väheksyä. Tällä hetkellä suomalaislasten ja -nuorten ruokailutottumuksissa on useita kehittämisen kohteita (Kouluterveyskysely 2017) ja lihavuus on heidän keskuudessaan yleinen ongelma (Lasten ja nuorten terveysseurantatutkimus 2010). Ruoka- ja ravitsemuskasvatuksen avulla pyritään luomaan kokonaisvaltaista käsitystä ruokailusta ja siihen liittyvistä valinnoista ja niiden vaikutuksista omaan hyvinvointiin ja terveyteen.
Suomalaisessa koulujärjestelmässä ruokakasvatusta on tutkittu vähän, mutta toteutetuilla interventioilla on saatu esimerkiksi sokerin saantia vähennettyä ja hedelmien syöntiä lisättyä (Hoppu ym. 2010, Lehto ym. 2014). Maailmalla ruokakasvatusinterventioilla on onnistuttu vaikuttamaan koululaisten ruokailutottumuksiin, asenteisiin ja mieltymyksiin. Ruokakasvatusta voidaan toteuttaa eri menetelmin ja keinoin, mutta tehokkainta on osallistava ja toiminnallinen ruokakasvatus. Maistelu ja ruoanvalmistus ovat tyypillisiä toteutustapoja. Usein vanhempiakin pyritään aktivoimaan mukaan projekteihin.
Kunnat raportoivat hyvinvointikertomuksen avulla muun muassa asukkaidensa terveydestä.
Hyvinvointikertomusta hyödynnetään hyvinvoinnin ja terveyden seuraamisessa ja kehittämisessä sekä kunnan hyvinvointijohtamisessa. Useimpien suomalaisten kaupunkien hyvinvointikertomuksissa ei mainita ravitsemusta tai ruokakasvatusta. Kuopion kertomuksessakin ne olivat aiemmin hyvin suppeassa roolissa.
Tässä tutkielmassa selvitettiin kyselyiden avulla, miten kouluruokailu ja ruokakasvatus on järjestetty kuopiolaisissa peruskouluissa ja kouluterveydenhuollossa. Kyselyt toteutettiin perusopetuksen rehtoreille, henkilöstölle ja kouluterveydenhoitajille. Tutkielman tavoitteena on selvittää terveellisen ravitsemuksen ja ruokakasvatuksen toteutumista Kuopion perusopetuksessa ja kehittää indikaattorit seuraamaan niiden toteutumista jatkossa. Näillä indikaattoreilla saatavaa tietoa esitellään jatkossa hyvinvointikertomuksessa ja sitä voidaan hyödyntää ruokakasvatuksen kehittämisessä.
2 KIRJALLISUUS
2.1 Koululaisten ruokailutottumukset
Suomalaisilla peruskouluikäisillä keskeisimmät ruokavalion haasteet ovat epäsäännöllinen ateriarytmi, liian vähäinen kasvisten, marjojen ja hedelmien kulutus, liiallinen sokerin ja suolan käyttö sekä rasvan laatu (Talvia ym. 2006, Eloranta ym. 2011, Kouluterveyskysely 2017)).
Perusopetuksessa koululounas on tarjolla kaikille oppilaille, siitä huolimatta osa koululaisista jättää sen kokonaan tai osittain syömättä (Kouluterveyskysely 2017).
Kouluterveyskyselyn mukaan valtaosa sekä alakoulun 4.-5. luokan että yläkoulun 8.-9. luokan oppilaista syö säännöllisesti aamupalaan (Kouluterveyskysely 2017). Merkittävä määrä oppilaista jättää kuitenkin aamupalan väliin vähintään joinain koulupäivinä eikä syö kasviksia, marjoja ja hedelmiä, kouluateriaa tai kaikkia kouluaterian osia päivittäin. Kuopiolaisten koululaisen tilanne vastaa hyvin koko maata kuvaavaa tilannetta. Kouluterveyskyselyn mukaan alakoululaisiin verrattuna yläkoululaisista pienempi osuus syö aamupalan jokaisena aamuna ja päivittäin marjoja ja hedelmiä sekä kasviksia syövien tyttöjen osuus on poikia suurempi. Lähes päivittäin karkkia, suklaata, sokeroitua limsaa tai sokeroitua mehua tai light-limsaa kuluttavien poikien osuus on hieman tyttöjä suurempi. Samoin energiajuomaa lähes päivittäin juovien poikien osuus on tyttöjä suurempi (Kouluterveyskysely 2017).
Kasvisten vähäinen käyttö lapsuusiässä on ongelmana yleisesti Euroopan maissa (Lynch ym.
2014). Keskimäärin hedelmiä ja kasviksia käytettiin 345 g/vrk, suosituksen ollessa >400 g/vrk (Lynch ym. 2014). Myös suomalaisten lasten hedelmien ja vihannesten kulutus jää suosituksesta ja kulutus vähenee kun lapsi kasvaa (Talvia ym. 2006). Ruokavalion kokoaminen näkyy ravintoaineiden saannissa. Kuopiolaisten 6–8-vuotiaiden on todettu saavan liikaa tyydyttynyttä rasvaa, sakkaroosia ja suolaa sekä liian vähän D-vitamiinia, rautaa ja kuitua (Eloranta ym. 2011). Ruotsalaisessa tutkimuksessa lasten energian, hiilihydraattien, kuidun, monityydyttymättömien rasvahappojen, D- ja E-vitamiinin saanti ei yltänyt suosituksiin ja tyydyttymien rasvahappojen ja natriumin saanti oli liian suurta (Osowski ym. 2015).
Koululounaan väliin jättäminen on yhdistetty nuorten ruokavalion heikompaan ravitsemukselliseen laatuun, esimerkiksi epäterveellisiin välipaloihin ja epäsäännöllisempään ruokailurytmiin (Vikstedt ym. 2012). Koululounaan kokoamisen on todettu indikoivan ruokailutottumuksia myös kodin ulkopuolella (Tilles-Tirkkonen ym. 2011). Tasapainoisen koululounaan, joka sisältää pääruoan lisäksi salaattia ja leipää, nauttiminen on yhteydessä säännöllisempään ateriarytmiin, runsaampaan kasvisten, hedelmien ja marjojen,
maitotuotteiden ja täysjyväviljavalmisteiden käyttöön. Useammin täysipainoisen koululounaan nauttivat tytöt, nuoremmat oppilaat ja oppilaat, joilla on perheen yhteisiä aterioita, todenmukainen kehonkuva ja vahvempi koherenssin tunne (Tilles-Tirkkonen ym. 2015b).
Vahvempi koherenssin tunne yhdistettiin myös terveellisempiin välipaloihin sekä säännöllisempään ateriarytmiin (Tilles-Tirkkonen ym. 2015b).
Ruokailutottumusten on todettu eroavan lasten ja nuorten perheen sosioekonomisen aseman mukaan. Alhaisemmassa sosioekonomisessa asemassa olevien perheiden lasten ruokavalioon kuului epätodennäköisemmin kalaa, rasvatonta maitoa ja runsaskuituista leipää, mutta korkeammassa sosioekonomisessa asemassa olevia todennäköisemmin heidän ruokavalioonsa kuului margariinia (Eloranta ym. 2011).
2.1.1 Ruokailutottumusten vaikutus hyvinvointiin ja terveyteen
Suosituksista poikkeavat ruokailutottumukset heikentävät monilla tavoin lapsen ja nuoren hyvinvointia ja vaikuttavat aikuisiän terveyteen. Lapsuusiän ihanteellinen sydän- ja verenkiertoelimistön terveys näkyy aikuisuudessa sydän- ja verenkiertoelimistön hyvänä kuntona (Laitinen ym. 2017). Ateroskleroosin ehkäisy olisi hyvä aloittaa jo varhain lapsuudessa, sillä riskitekijöiden ilmentymisen jo esimerkiksi 5, 11 tai 12 -vuotiaana, on todettu olevan yhteydessä myöhempiin riskeihin sydän- ja verisuonisairauksien osalta (Magnussen ym.
2012) ja lapsuudessa mitattujen veren rasva-arvojen, verenpaineen ja painoindeksin on todettu olevan yhteydessä aikuisuudessa mitattujen arvojen kanssa (Juhola ym. 2011).
Lapsuusiän elintapojen on todettu vaikuttavan aikuisiän metabolisen oireyhtymän syntyyn (Jääskeläinen ym. 2012). Tutkimuksessa havaittiin lapsuuden vähäisen kasvisten syönnin olevan yhteydessä metabolisen oireyhtymän riskitekijöihin aikuisuudessa (Jääskeläinen ym.
2012). Lapsuusiän metabolinen oireyhtymä ja ylipaino viiden vuoden iästä alkaen ennustivat korkeampaa riskiä aikuisiän metaboliseen oireyhtymään neljän kohorttitutkimuksen analyysissä ja lapsuusiän metabolinen oireyhtymä korkeampaa riskiä tyypin 2 diabetekseen aikuisiällä kahdeksasta ikävuodesta alkaen (Koskinen ym. 2017). Vastaavia tuloksia lapsuusiän metabolisen syndrooman vaikutuksista aikuisiän sydän- ja verisuonisairauksiin on raportoitu aiemminkin (Morrison ym. 2007, Magnussen ym. 2010).
Suosituksista poikkeavat ruokailutottumukset lisäävät myös ylipainon kehittymisen riskiä, joka on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimmistä terveyshaasteista lasten ja nuorten keskuudessa.
Vuodesta 1975 vuoteen 2016 lihavuuden ilmentyminen kymmenkertaistui 5–19-vuotiailla
lapsilla ja nuorilla (Abarca-Gómez ym. 2017). Suomalaisista koululaisista keskimäärin joka viides on ylipainoinen (Vanhala ym. 2009, Lasten ja nuorten terveysseurantatutkimus 2010, Kouluterveyskysely 2017) ja ylipainoisten osuus kasvaa ylemmälle luokka-asteelle mentäessä (Lasten ja nuorten terveysseurantatutkimus 2010). Ruokailutottumuksilla on suuri merkitys normaalipainon ylläpitämisessä. Aiemmassa tutkimuksessa on todettu, että kolmen pääaterian nauttimisella nähtiin käänteinen yhteys ylipainoon, korkeampaan rasvaprosenttiin, vyötärön ja lantion ympärykseen 6–8-vuotiailla lapsilla (Eloranta ym. 2012). Ruoasta nauttiminen, tunnesyöminen ja syömisen halu yhdistettiin sitä vastoin ylipainoon, korkeampaan rasvaprosenttiin sekä vyötärön ja lantion ympärykseen (Eloranta ym. 2012). Pääaterioiden väliin jättämisen on todettu olevan yhteydessä myös korkeampaan metaboliseen riskiin lapsilla (Eloranta ym. 2014).
2.2 Ruoka- ja ravitsemuskasvatuksen lähestymistapoja
Suomessa ei ole vielä tällä hetkellä käytössä yhtenäistä määritelmää kouluissa tapahtuvalle ruoka- ja ravitsemuskasvatukselle eikä sen tavoitteille ja sisällölle. Ruoka- ja ravitsemuskasvatusta voidaan lähestyä monesta eri näkökulmasta. Ruokakasvatuksella tarkoitetaan usein ravitsemustiedon lisäksi tutustumista ruoan reittiin pellolta pöytään, ruokakulttuureiden ja -ilmiöiden hahmottamista, eettisiä, ympäristöllisiä sekä kestävän kehityksen näkökulmia (Risku-Norja ym. 2010). Tässä tutkielmassa ruoka- ja ravitsemuskasvatuksella tarkoitetaan kouluissa tapahtuvaa ravitsemukseen ja ruokaan liittyvää opetusta, kasvatusta, neuvontaa, periaatteita ja käytänteitä. Ruokakasvatus huomioidaan laajana kokonaisuutena, mutta sen osa-alueista ravitsemuskasvatus painottuu eniten. Erään määritelmän mukaan ravitsemuskasvatus on monitasoista toimintaa, joka kattaa kaikki kasvatustyylit ja ympäristön tukitoimet, joilla pyritään auttamaan terveyteen ja hyvinvointiin johtavan ravitsemus- ja ruokailukäyttäytymisen omaksumisessa (Contento 2016). Toisen määritelmän mukaan ravitsemuskasvatuksen tavoitteena on monipuolisen ja jäsentyneen ravitsemus- ja terveyskäsityksen kehittyminen ja se sisältää taidot, tiedot ja ymmärryksen toiminnan tueksi (Nupponen 2001). Perusopetuksessa ravitsemuskasvatus on osa hyvinvointioppimista.
Hyvänä ruoka- ja ravitsemuskasvatuksen toteuttamisen käytäntönä on todettu, että ruokakasvatuksen tulisi olla monitahoista ja yhtäjaksoista (Contento ym. 1995). Teorioihin ja tutkimuksiin perustuvat käytännönläheiset menetelmät ovat todettu tehokkaimmiksi. Sen sijaan tiedon lisäämiseen pohjautuvien menetelmien ei ole todettu olevan kovin tehokkaita
käyttäytymisen muuttamisessa (Contento ym. 1995). Terveellisiä ruokailutottumuksia edistävistä opetusmenetelmistä kouluikäisille tehokkaimmiksi on todettu kokemukselliset oppimismenetelmät, erityisesti ruoan energiatiheyden vähentämisessä, hedelmien ja kasvisten syönnin ja miellyttävyyden lisäämisessä sekä ravitsemustiedon lisääntymisessä (Dudley ym.
2015). Sokerin saannin vähentämisessä eniten vaikutusta oli oppiainerajat ylittävillä menetelmillä (Dudley ym. 2015). Yksi tunnetuimmista ruokakasvatusmenetelmistä on Sapere.
Ruokakasvatuksen tueksi on esitetty useita näkökulmia, kuten syömisen taito, tietoinen syöminen ja ruokataju.
Sapere-menetelmä
Sapere on Ranskassa 1970-luvulla Jacques Puisais’n kehittämä ruokakasvatusmenetelmä, joka perustuu humanistiseen ihmiskäsitykseen ja ihmiseen aktiivisena oppijana (Puisais ja Pierre 1987). Menetelmässä ruokaan tutustutaan kaikilla aisteilla ja samalla perehdytään ruoan alkuperään ja ruokakulttuureihin (Koistinen ja Ruhanen 2009). Suomessa Saperea hyödyntävää ruokakasvatusmateriaalia on käytettävissä varhaiskasvatuksessa (Ojansivu ym. 2014) ja perusopetuksessa (Mustonen ja Tuorila 2008, Keso ym. 2008), se mainitaan lasten lihavuuden Käypä hoito -suosituksessa (Lihavuus (lapset), Käypä hoito -suositus 2013) sekä se on laajasti käytössä eri kunnissa ja sen käyttöön kannustetaan (Ravitsemuksella hyvinvointia - opas kuntapäättäjille 2012). Menetelmän on osoitettu tutkimuksissa vähentävän lapsilla ruokaneofobiaa eli pelkoa uusia ruoka-aineita kohtaan (Reverdy ym. 2008, Mustonen ja Tuorila 2010). Saperen avulla ruokakasvatusta voidaan toteuttaa monipuolisesti, ikäkauteen sopivasti ja hauskasti, ruokailoa herättäen.
Syömisen taito -malli
Syömisen taito -malli on Ellyn Satterin kehittämä konsepti syömiskäyttäytymisen kuvaamiseen ja ravitsemuskasvatukseen (Satter 2007). Mallin neljä pääkomponenttia ovat syömiseen liittyvät asenteet, ruoan hyväksyntä, syömisen sisäinen säätely ja syömistilanteiden hallinta (Satter 2007). Mallissa syömisen taidolla tarkoitetaan nälän ja kylläisyyden tunnistamista ja kunnioittamista, syömistilanteiden säännöllistä järjestämistä, ruokailusta nauttimista, monipuolista syömistä sekä myönteistä, rentoa ja joustavaa asennetta syömiseen (Satter 2007).
Syömisen taito -mallissa ei korosteta ruokavalion laatua, mutta siitä huolimatta syömisen taito yhdistetään tutkimuksissa säännöllisempään ateriarytmiin, hedelmien ja kasvisten runsaampaan kulutukseen ja terveyttä edistävämpiin ruokailutottumuksiin niin lapsilla (Tilles-Tirkkonen ym.
2015a) kun aikuisillakin (Lohse ym. 2010, Lohse ym. 2012). Suomessa toteutetun tutkimuksen mukaan koululaisista 58 % on syömisen taito (Tilles-Tirkkonen ym. 2015a).
Tietoinen syöminen
Mindfulness eli tietoisuustaidot tarkoittavat tietoista läsnäoloa (Kabat-Zinn 2003). Niiden tausta on itämaisessa meditaatioperinteessä. Tietoisella syömisellä tarkoitetaan kehon viestien ohjaamaa syömistä (Mathieu 2009). Keskeisiä asioita ovat: riittävän hidas syömisnopeus, syöminen ilman häiriötekijöitä, kehon nälkä- ja kylläisyysviestin kuunteleminen ja noudattaminen, ruoan aiheuttamien tuntemuksien hyväksyminen, kaikkien aistien hyödyntäminen ruoan valinnassa, tiedostamattoman syömisen seurauksien tunnistaminen sekä tietoisuusharjoitusten oleminen osa elämää (Mathieu 2009). Lihavilla henkilöillä tietoinen syöminen saattaa tehostaa painonpudotusinterventioita vähentäen makeisten syöntiä sekä alentaen paastoglukoosia (Mason ym. 2016). Lapsilla ja nuorilla tietoisen syömisen vaikutuksia ei ole vielä tutkittu niin paljon kuin aikuisilla, mutta on havaittu, että tietoinen syöminen vähentää hetken mielijohteesta tehtyjä ruokavalintoja nuorillakin (Hendrickson ja Rasmussen 2017).
Ruokataju ruokakasvatuksen tavoitteena
Ruokatajulla tarkoitetaan omiin ruokailutottumuksiin vaikuttavien tekijöiden tuntemista ja tiedostamista, ruokaan liittyvien tietojen ja taitojen kriittistä tarkastelua, ruokaan kytkeytyvien kulttuuristen, sosiaalisten ja arkielämään liittyvien merkitysten ymmärtämistä, ruokajärjestelmän kokonaisuuden hahmottamista sekä halua ja rohkeutta ottaa ruokaa koskeva tieto aktiivisesti osaksi omaa toimintaa (Janhonen ym. 2015). Opetushallituksen ja Maa- ja metsätalousministeriö on tuottanut Ruokataju-tukimateriaalia, jota voi hyödyntää ruokakasvatuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa (Opetushallitus 2016).
2.3 Kouluympäristö ruokakasvattajana
Lapset ja nuoret viettävät merkittävän osan elämästään kouluissa ja siellä toteutettavien interventioiden avulla pystytään tavoittamaan lähestulkoon kaikki ikäluokan lapset ja nuoret (Amini ym. 2015). Perheiden sosioekonominen asema vaikuttaa ruokailutottumuksiin (Eloranta ym. 2011), mutta perusopetuksessa koko ikäluokka on lähtökohtaisesti tasa-arvoisessa asemassa. Lapsuusiässä opitut ruokailutottumukset seuraavat herkästi aikuisikään asti (Mikkilä ym. 2005). Tämän takia ruoka- ja ravitsemuskasvatuksen kohdentaminen juuri lapsille ja nuorille on erityisen tärkeää. Kouluissa ruokakasvatuksen ja hyvinvointioppimisen kokonaisuuden muodostavat kouluruokailun lisäksi eri oppiaineiden opetus ja kouluterveydenhuollon antama elintapaohjaus (VRN 2017).
Suomessa, Islannissa, Norjassa ja Ruotsissa toteutettiin tutkimus, jossa 457 iältään 10–11 - vuotiasta alakoululaista keskustelivat joustavan keskustelurungon ja ärsykemateriaalin avulla kouluruokailusta ja terveellisestä syömisestä (Berggren ym. 2017). Kouluruokailun terveellisyys nähdään sosiokulturaalisena normina. Terveellinen syöminen on hyväksyttävä ja epäterveellinen syöminen hyväksytään vain erityistilaisuuksissa. Lasten käsitykseen terveellisestä syömisestä liittyy ravitsemuksellinen, sosiokulturaalinen, emotionaalinen ja normatiivinen näkökulma, jotka tulee huomioida koulujen ruokakasvatusta kehitettäessä.
(Berggren ym. 2017)
2.3.1 Koulujen ruoka- ja ravitsemuskasvatusta ohjaavia tekijöitä
Perusopetuksessa ruoka- ja ravitsemuskasvatusta ohjaavat lainsäädäntö, opetussuunnitelma ja kouluruokailusuositus. Vaikka ruokakasvatusmateriaalia on kaikkien saatavilla, valtakunnallista laajaa ohjetta perusopetuksen ruoka- ja ravitsemuskasvatukseen ei ole.
Käytännön toteuttaminen jää siis kuntien, koulujen ja opettajien vastuulle.
Lainsäädäntö
Pohjan kouluruokailulle, välipalatarjoilulle ja ruokakasvatukselle luo lainsäädäntö.
Perusopetuslaki 628/1998 määrää, että kouluaterian tulee olla tarkoituksenmukaisesti järjestetty, ohjattu, täysipainoinen ja maksuton. Perusopetuslain 628/1998 mukaan aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvalle lapselle tarjotaan välipala. Opetus tulee järjestää siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä (Perusopetuslaki 477/2003).
Opetussuunnitelma ja lukuvuosisuunnitelma
Opetussuunnitelman perusteet, paikallinen opetussuunnitelma ja siihen perustuvat lukuvuosisuunnitelmat ovat osa perusopetuksen ohjausjärjestelmää, jonka tarkoituksena on turvata koulutuksen laatu ja tasa-arvo sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle (Opetushallitus 2014). Opetussuunnitelman mukaan kouluruokailu tulee järjestää siten, että se tukee oppilaiden oppimiselle, monipuoliselle kehittymiselle ja hyvinvoinnille asetettuja tavoitteita. Kouluruokailun tehtävää on kuvattu opetussuunnitelman perusteissa seuraavasti: ”Kouluruokailun tehtävänä on oppilaiden terveen kasvun ja kehityksen, opiskelukyvyn sekä ruokaosaamisen tukeminen.” Ruokailun terveydellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen merkitys on otettava huomioon kouluruokailun järjestämisessä. Ruokailuhetkillä edistetään muun muassa ruoka- ja tapakasvatuksen tavoitteita. Sen oikea-aikainen
järjestäminen ja viihtyisyys ovat kouluyhteisön hyvinvointia lisääviä asioita. Opetushenkilöstö ja ruokailusta vastaava henkilöstö toimivat yhteistyössä kouluruokailun järjestämisessä ja kehittämisessä. Oppilaat osallistuvat ruokailuun liittyvien asioiden suunnitteluun (Opetushallitus 2014).
Kuopion lukuvuosisuunnitelma
Opetuksen järjestäjä kuvaa ruokailun ja ravitsemuksen osalta tarkemmin, millaiset periaatteet ohjaavat kouluruokailun toteuttamista, millaisia tavoitteita sille asetetaan ja miten oppilaiden ruokailuun liittyvät erityistarpeet huomioidaan (Opetushallitus 2014). Kuopion lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan kouluruoan tavoitetta siten, että se on olennainen osa koulun opetus- ja kasvatustehtävää (Kuopion kaupunki 2017b). Suunnitelman mukaan kasvatus- ja ruokapalveluhenkilöstön on tarkoitus ohjata lautasmallin mukaiseen aterian koostamiseen.
Lautasmalliateria on esillä vähintään kerran viikossa. Ravitsemus- ja ruokakasvatus on yhteisvastuullista toimintaa ja koulun henkilöstö näyttää omalla toiminnallaan mallia koululaisille. Kuopion lukuvuosisuunnitelman mukaan alakoulun opettajien kuuluu ruokailla valvottavan luokan kanssa. Yläkoulun opettajat valvovat ruokailua ja voivat halutessaan ostaa lounaan. Kouluruokailun ja ruokalistojen kehittämisestä ravitsemussuositusten, valtakunnallisten trendien ja asiakaspalautteiden perusteella vastaa pääasiassa palveluntuottaja, mutta yhteistyötä tehdään muun muassa perusopetuksen ravitsemus- ja ruokakasvatustyöryhmässä (Kuopion kaupunki 2017b). Perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentää Kuopiossa esimerkiksi kulttuurikasvatussuunnitelma sekä liikuntapolku- toimintamalli (Kuopion kaupunki 2016b). Ruoka- ja ravitsemuskasvatukseen liittyvää suunnitelmaa ei ole. Lisäksi aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma löytyy perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentämään (Kuopion kaupunki 2016a).
Iltapäivätoiminnan välipaloista on mainittu suunnitelmassa seuraavasti: ”Lapsille tarjotaan päivittäin välipala. Välipalatilanteet ovat kasvatuksellisia hetkiä, joissa tutustutaan terveellisiin ravintotottumuksiin muistaen hyvät tavat.” (Kuopion kaupunki 2016a).
Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokailusuositus
Kouluruokailusuositus tukee opetuksen järjestäjää täysipainoisen, tarkoituksenmukaisen ja ohjatun kouluruokailun toteuttamisessa ja siten säädösten täyttämisessä (VRN 2017). Koulussa ruokakasvatuksen tavoitteena on sen mukaan ruokaosaamisen ja ruokatajun syntyminen sekä ruokavalintoihin, niiden vaihtoehtojen ja merkitysten moninaisuuteen perehtyminen.
Ruokailoa tuottavassa kouluruokailussa täyttyy ruokapuheen ja hyvinvointia edistävien
elintapojen oppiminen ja lisäksi se on maukas, maksuton, kestävä ja turvallinen. Tavoitteena on, että suosituksen mukainen ruokailu toteutuisi kaikissa Suomen kouluissa (VRN 2017).
Kouluruokailusuosituksessa ohjeistetaan esimerkiksi ruokailuympäristön, ruokailuaikojen, erityisruokavalioiden, oppilaan osallisuuden, yhteistyön koulun eri henkilöstöryhmien ja kodin välillä sekä kilpailuttamisen hoitaminen asianmukaisesti (VRN 2017). Ruokailuympäristö tulee järjestää viihtyisäksi ja toimivaksi, siten että se huomio ruokailijoiden iän ja fyysiset edellytykset sekä mikrobiologisen turvallisuuden ja hygieniasta huolehtimisen. Lounaalle sopiva ajankohta on suosituksen mukaan noin klo 11-12. Ruokailuun tulisi varata vähintään 30 minuuttia, jonka lisäksi ruokatauon yhteydessä olisi hyvä olla 10-15 minuutin välitunti. Lounaalla olisi hyvä olla tarjolla kaksi pääruokavaihtoehtoa, joista toinen voi olla kasvisruokavaihtoehto. Kasvisten lisäämiseen koululaisten ruokavaliossa pyritään tarjoamalla niitä monipuolisesti, eri muodoissa, sekä asettamalla ne tarjoilulinjastoon ensimmäisiksi.
Oppilaalla tulee olla mahdollisuus maksuttomaan välipalaan, mikäli oppitunnit jatkuvat pitempään kuin kolme tuntia koululounaan jälkeen. Välipalan tulee olla monipuolinen ja vaihteleva eikä sen tule sisältää virvoitusjuomia, mehuja, makeisia tai muita runsaasti lisättyä sokeria, suolaa tai tyydyttynyttä rasvaa sisältäviä tuotteita. Myöskään koulun kioskissa tai automaateissa ei saa myydä tällaisia tuotteita (VRN 2017).
Kouluruokailun järjestämisen kilpailuttamisessa tulee huomioida miten lain asettamat täysipainoisuus, tarkoituksenmukaisuus, ohjaus ja maksuttomuus toteutuvat kaikkien aterioiden osalta (VRN 2017). Koulujen ruokalistan täysipainoisuus, vaihtelevuus ja ravitsemussuositusten mukaisuus ovat ruokapalvelun vastuulla. Tilaajalla on kuitenkin vastuu siitä, että kouluruokailun laadukkaaseen toteuttamiseen on riittävästi resursseja ja että ravitsemuslaadun vähimmäiskriteerit on kirjattu palvelusopimuksessa. Raaka-aineiksi tulee valita ravitsemuslaadultaan suositeltavia elintarvikkeita, jossa runkona toimii Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille -suosituksen ruokavalion laatua käsittelevä sisältö (VRN 2017).
Vain syöty ruoka merkitsee, joten lapsia ja nuoria tulee ohjata suositeltavan aterian koostamiseen (VRN 2017). Ohjausta voidaan tehdä ruokalista- ja/tai linjastomerkintöjen sekä malliaterian avulla. Malliateria voidaan esittää ruokalinjaston alussa tai se voidaan jakaa sähköisesti siten, että myös huoltajat kotona näkevät sen. Opetus- ja ruokapalveluhenkilöstöön kuuluva aikuinen toimii mallina ja antaa hyvän esimerkin oppilaille osallistumalla ruokailuun oppilaiden kanssa ja puhumalla kouluruoasta myönteisesti (VRN 2017).
Oppilaiden osallisuutta kouluruokailun järjestämisessä pyritään aktiovoimaan esimerkiksi palautteen antamisen helpottamisella, kouluruokapaneelin järjestämisellä ja TET- oppimisjaksoilla koulun keittiössä tai ruokatarjoilussa (VRN 2017). Kouluruokailun onnistumiseksi tarvitaan yhteistyötä koulun henkilökunnan, ruokapalvelun järjestäjän ja vanhempien välillä. Oppilaiden näkemykset tulee huomioida ja koulun ruokailutoimikunnassa tulee olla rehtorin/apulaisrehtorin/koulunjohtajan ja/tai kotitalousopettajan, ruokapalvelun, terveydenhuollon, opettajien ja vanhempien/huoltajien edustajan lisäksi myös oppilaiden edustaja (VRN 2017).
Kouluruokailun ja kouluruokailusuosituksen toteutumista sekä oppilaiden kouluruokailuun osallistumista tulee seurata kuntien hyvinvointikertomuksessa (VRN 2017). Myös koulun vuosikertomuksessa ja verkkosivuilla tulee olla yhteenveto kouluruokailun toteutumisesta.
Tavoitteena on: "Kaikki syövät". Oppilaiden lisäksi on siis hyvä seurata myös henkilöstön osallistumista ruokailuun. Kouluruokailun kehittämisessä tärkeässä osassa on ruokailuun osallistuvilta kerättävä palaute, joten palautejärjestelmä tulee kirjata palvelusopimukseen (VRN 2017).
2.3.2 Kouluruokailu ja välipala
Maksutonta kouluruokaa on tarjottu Suomessa vuodesta 1948 lähtien (Opetushallitus 2018).
Perusta kouluruokailun järjestämiselle luodaan lainsäädännön avulla perusopetuslaissa ja - asetuksessa. Kouluruokailun järjestämistä ohjaavat lainsäädännön ja perusopetuksen opetussuunnitelman lisäksi Syödään ja opitaan yhdessä – kouluruokailusuositus, Terveyttä ruoasta – suomalaiset ravitsemussuositukset ja Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille, joiden tarkoituksena on helpottaa kouluruokailun järjestämistä käytännössä.
Kouluateria kattaa noin kolmanneksen oppilaan päivittäisestä energiatarpeesta (VRN 2017).
Aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvalle lapselle tarjotaan välipala (Perusopetuslaki 628/1998). Koulu voi tarjota myös muille oppilaalle maksuttoman tai maksullisen välipalan.
Lisäksi oppilaalla voi olla mahdollisuus tuoda kotoa eväät ja nauttia ne koulupäivän aikana.
Kouluruokailu ja välipalat Kuopion kaupungin kouluissa
Kuopion alueella koululounaan valmistus on keskitetty isompiin tuotantokeittiöihin ja koulujen yhteydessä toimii enimmäkseen palvelukeittiöitä. Koulujen lounas- ja välipalalistat ovat nähtävillä Kuopion kaupungin internetsivuilla. Vuoden 2017 helmikuusta alkaen Kuopion kouluissa on tarjottu toisena lämminruokavaihtoehtona kasviruokaa (Niiranen 2017). Kuopion
kouluruoan ravitsemuksellinen laatu on ollut pääasiallisesti hyvä vuonna 2016. Kuopion kaupungin ruoantuottajalta saatujen tilastojen mukaan kouluruoka sisältää 1,57 mg/MJ rautaa, kun suositus on 1,6 mg/MJ. Ruokien suolapitoisuudessa jäädään kauan tavoitteesta, joka on
≥0,5 g/MJ (Kuopion kaupungin ruoantuottaja 2017). Kuopion kouluruoka sisältää tällä hetkellä suolaa 0,9 g/MJ. Välipalojen suhteen ravitsemuksellinen laatu ei ole lähellä suosituksia.
Kuuden viikon ruokalistassa 47 % koulussa tarjotuista välipaloista, sisältää tuotetta, joka ei ole suositusten mukainen (Kuopion kaupungin ruoantuottaja 2017). Kuopiossa välipala tarjotaan iltapäiväkerhossa oleville ilman erillistä maksua (Kuopion kaupunki 2017b). Muuten tarjolla on ruokapalvelun tuottajan maksullinen välipala (Kuopion kaupunki 2017b).
2.3.3 Kouluruokailun kehittämisen työkaluja Suomessa
Kouluruokailua ja ruokakasvatusta voidaan edistää erilaisin tunnustuksin, projektein ja hankkein. Suomessa edistämistyötä tehdään esimerkiksi Kouluruokadiplomin®, Vihreä lippu - merkin ja kouluruoka-agentti -ohjelman avulla.
Kouluruokadiplomi® myönnetään koululle ja kouluruokailusta vastaavalle ruokapalveluntuottajalle ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän kouluruokailun edistämisestä (Ammattikeittiöosaajat ja Maa ja metsätalousministeriö 2018).
Diplomin myöntää Ammattikeittiöosaajat ry. Diplomi osoittaa, että koulussa huolehditaan kouluruokailun tavoitteiden toteutumisesta, niin ravitsemus-, terveys-, kuin tapakasvatustavoitteiden osalta. Kouluruokadiplomin® saaneita kouluja on yhteensä 452 koko Suomessa. Pohjois-Savon alueella on 23 koulua, joista Kuopiossa 2 koulua (Ammattikeittiöosaajat ja Maa ja metsätalousministeriö 2018).
Kouluruoka-agentin tehtävä on kehittää kouluruokailua omassa koulussaan (Ruokatieto 2018).
Agenttitiimi koostuu oppilaiden, opettajien ja ruokapalveluhenkilöstön edustajista.
Yhteistyössä he pyrkivät kehittämään kouluruokailua kokonaisuutena ja osallistamaan oppilaat siihen. Kehittämistyö ja ideoiden jakaminen toimivat joka suuntaan ruokapalvelutyöntekijöiden, oppilaiden ja opettajien välillä. Samalla agenttitiimi pyrkii nostattamaan hyvää ruokailuhenkeä koko koulussa. Hanke pilotoitiin ravintolatoimikunta nimellä Helsingissä lukuvuonna 2012-2013 (Ruokatieto 2018).
Esimerkiksi ruokahävikkiin ja sen vähentämiseen pureutuva kestävän kehityksen ohjelma ja kasvatusalan ympäristömerkki on nimeltään Vihreä lippu (Vihreä lippu 2018). Ohjelman kriteerit täyttävä toimija saa oikeuden käyttää ohjelman tunnuksena toimivaa vihreää lippua. Se
voidaan myöntää päiväkodeille, kouluille, oppilaitoksille sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toimijoille. Kuopiossa se on kahdella koululla ja yhteensä kahdeksalla toimijalla. Suomessa toimijoita on 296 (Vihreä lippu 2018).
2.3.4 Ruokakasvatus opetuksessa
Oppiaineiden tuntisuunnitelmissa ruokakasvatus ja ravitsemus sisältyvät lähinnä kotitalouteen (Opetushallitus 2014). Koululaisille luodaan kotitalousopetuksessa perusta muun muassa ruokaosaamiseen ja ruokakulttuuriin. Osana terveystiedon tavoitteena olevaa terveysosaamisen kehittämistä käsitellään myös ravitsemusasioita (Opetushallitus 2014). Ruokakasvatus on kuitenkin mahdollista integroida mihin tahansa oppiaineeseen. Esimerkiksi biologian tunnilla voidaan opetella elintarvikehygieniaan liittyviä asioita, kielten tunneilla ravintolassa asiointia ja matematiikassa reseptimuutoksia (Opetushallitus ja Maa- ja metsätalousministeriö 2017).
Suomessa ruokakasvatuksen tueksi on ilmestynyt kaikille saatavilla olevaa materiaalia, jota voi hyödyntää perusopetuksessa. Näitä ovat esimerkiksi Järkipalaa-käsikirja ja Hyvän Olon Eväät -ruokakasvatusmalli. Varsinaista koko Suomessa käytössä olevaa materiaalia ja opetussuunnitelmaa ruokakasvatuksen osalta ei ole toistaiseksi olemassa.
Järkipalaa-käsikirja
”Järkipalaa käsikirja – ideoita nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ja nuorten ravitsemuskasvatukseen” -opas sisältää muun muassa pikatestit kouluyhteisön henkilökunnalle ja vinkkejä toimintatavoista, joilla koulujen ruokailuympäristöä voi parantaa (Keso ym. 2008).
Oppaassa korostetaan yhteistyötä kouluyhteisössä eri ammattiryhmien sekä oppilaiden ja aikuisten välillä. Vanhempainilta kouluruokailuteemalla on tarkoitettu vanhempien ennakkoluulojen hälventämiseen ja keskusteluun kouluruokailusta ja nuorten ruokailusta ylipäätään. Lisäksi oppaassa on materiaalia makukouluoppituntien järjestämiseen yläkoulussa.
Toimintapaja-osiossa on toiminnallisia harjoitteita, jotka on tarkoitettu ryhmänohjaukseen (Keso ym. 2008). Järkipalaa opasta on käytetty suomalaisen ravitsemusintervention tukena (Hoppu ym. 2010).
Ruokataju-materiaali
Ruokataju-materiaali (EDU.fi 2017) on suunnattu tukimateriaaliksi paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön ja monialaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Se sisältää ruokakasvatuksen vuosikellon, vinkit ruokakasvatukseen eri ikäkausille, koulupäivän arkirytmi -kellot sekä ideoita ruokakasvatuksen integroimiseen eri oppiaineisiin. Erityisesti
ruokakasvatus on kiinnittynyt kouluruokailuun ja kotitalouden Ruokaosaaminen ja kulttuuri – sisältöalueeseen (EDU.fi 2017).
Hyvän Olon Eväät
Hyvän Olon Eväät – Iloa alakoulun ruokakasvatukseen, on alakouluihin suunnattu ruokakasvatusmalli, joka soveltaa muun muassa Sapere -menetelmää ja tietoista syömistä (Laitinen 2016, Tilles-Tirkkonen 2016). Malli hyödyntää Terveyttä Kaiken Kokoisena ja Syömisen taito -näkökulmia sekä itsemääräämisteoriaa teoreettisena viitekehyksenä.
Ruokakasvatusmallin näkökulma on laaja-alainen sen pääteemojen käsitellessä minä- ja kehonkuvan vahvistamista, ruokavalion kokoamista ja ateriarytmiä, erilaisten ruokien hyväksyntää ja kehon viestien kuuntelemista ja kunnioittamista (Laitinen 2016, Tilles- Tirkkonen 2016). Aineisto on vapaasti ladattavissa (www.edu.fi).
Julkiset ruokapalvelut ja ruokakasvatus: arjen käytäntöjen kautta kestävään ruokahuoltoon Ruokakasvatukseen kuuluvat myös kestävän ruokahuollon teemat (Risku-Norja ym. 2010).
Kestävän ruokahuollon kriteerit ovat ruoan terveellisyys ja turvallisuus, kulutuksen oikeudenmukaisuus ja huoltovarmuus, taloudellinen toteutettavuus, ruoan kulttuurisuus ja omaleimaisuus, eettisyys, ekologinen kestävyys ja esteettisyys. Kun ruokakulttuuria halutaan siirtää kokonaisuudessaan kestävämpään suuntaan, vaaditaan tietoista ruokakasvatusta, jolla pyritään vaikuttamaan arvoihin ja asenteisiin. Myös kouluruokailu saadaan entistä laajemmin kytkettyä osaksi opetuksen sisältöjä ja tavoitteita, kun ruokakasvatus yhdistetään osaksi kestävän kehityksen kasvatusta (Risku-Norja ym. 2010).
2.3.5 Koulun fyysinen ympäristö
Valtioneuvoston asetuksen 388/2011 mukaan kouluyhteisön ja opiskeluympäristön terveellisyys ja turvallisuus on tarkastettava ja havaittujen puutteiden korjaamista on seurattava vuosittain. Koulun fyysisten puitteiden on todettu olevan tärkeässä osassa terveellisen ruokailun järjestämisessä (Holthe ym. 2010). Ruokailutila on myös oppimisympäristö.
Kouluruokailusuosituksessa kehotetaan järjestämään tarjoilulinjasto siten, ettei jono häiritse ruokailevia oppilaita (VRN 2017). Ruokailutilan tulee olla viihtyisä tila, riittävän kokoinen ja istumapaikkoja tulee olla riittävästi. Akustiikkaa voidaan parantaa sisustusratkaisuilla, kuten tekstiileillä (VRN 2017). Mikäli koulussa on automaatteja tai kioski, niissä myytävien tuotteiden tulee olla terveyttä edistäviä (VRN 2017). Virvoitusjuomat, sokeroidut mehut ja makeiset eivät kuulu kouluihin myytäviksi (Opetushallitus ja Kansanterveyslaitos 2007).
Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan yhteisprojektissa tarkasteltiin nuorten koululounaan syömistottumuksia ja koottiin yhteen nuorten ehdotuksia terveellisten valintojen helpottamiseksi kouluympäristössä (Kainulainen ym. 2012). Nuorista keskimäärin 47 % totesi, että terveellisten valintojen tekeminen koulussa voisi olla helpompaa. Suomessa prosenttiosuus oli 32 %. Yleisimmät ehdotukset terveellisten valintojen helpottamiseksi Suomessa liittyivät monipuolisuuteen, salaatteihin, vihanneksiin ja niiden lisäämiseen (Kainulainen ym. 2012).
2.3.6 Kouluterveydenhuolto
Terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaan kunnan on järjestettävä kouluterveydenhuollon palvelut kunnan alueella sijaitsevien perusopetusta antavien oppilaitosten oppilaille.
Kouluterveydenhuollon palveluihin sisältyvät: kouluympäristön terveellisyyden, kouluyhteisön hyvinvoinnin, oppilaan kasvun ja kehityksen sekä terveyden ja hyvinvoinnin seuranta ja edistäminen, oppilaan vanhempien ja huoltajien kasvatustyön tukeminen, oppilaan suun terveydenhuolto, oppilaan erityisen tuen varhainen tunnistaminen sekä pitkäaikaissairaan oppilaan omahoidon tukeminen ja oppilaan terveydentilan toteamiseen tarvittavat erikoistutkimukset (Terveydenhuoltolaki 1326/2010). Valtioneuvoston asetus 388/2011 määrää, että oppilaalle on järjestettävä terveystarkastus jokaisella vuosiluokalla ja laaja terveystarkastus ensimmäisellä, viidennellä ja kahdeksannella vuosiluokalla.
Terveystarkastuksessa selvitetään ikävaiheen mukaan ja yksilöllisesti kasvua, kehitystä ja hyvinvointia. Myös perheen hyvinvointi otetaan huomioon (Valtioneuvoston asetus 388/2011).
Kuopiossa terveydenhoitaja tekee yhteistyötä oppilaan kanssa toimivien tahojen kanssa (Kuopion kaupunki 2017a). Hän voi varata koululaiselle ajan koululääkärille tai ohjata erityispalveluihin. Erityisesti kodin ja koulun yhteistyötä pyritään vahvistamaan (Kuopion kaupunki 2017a). Yhteistyö kouluterveydenhoitajien ja perheiden välillä on tärkeää (Mäenpää ym. 2013). Siksi on tärkeää pyrkiä perhekeskeiseen lähestymistapaan, jonka avulla voi parhaiten tukea vanhempia kasvatustyössään (Mäenpää ym. 2013).
2.4 Koulussa toteutettuja ruoka- ja ravitsemuskasvatustutkimuksia
Valtaosa ruoka- ja ravitsemuskasvatukseen liittyvästä tutkimuksesta on ulkomailta. Aiemmin toteutetut interventiot ovat tavoitteiltaan jakautuneet pääosin lihavuutta ja ylipainoa vähentäviin interventioihin, yleisiin terveellistä ravitsemusta ja ruokakasvatusta edistäviin (Taulukko 1) ja kasvisten ja hedelmien syönnin lisäämiseen tähtääviin (Taulukko 2).
Osassa interventioita tehokkuuden arvioinnissa käytettiin painoa (Scherr ym. 2017), toisissa ruokailutottumuksia (Hoppu ym. 2010) ja joissakin taas asennemuutosten mittaamista (Puma ym. 2013). Suurin osa interventioista oli monitekijäisiä, jotka sisälsivät esimerkiksi opetuksen lisäksi ympäristön muutoksia (Kristjansdottir ym. 2010, Hoppu ym. 2010, Jensen ym. 2015).
Eräissä interventiossa oli mukana myös liikuntaa ruokakasvatuksen lisäksi (Slawta ja DeNeui 2010, Jensen ym. 2015). Nykyään ruokakasvatusinterventioissa on hyödynnetty myös pelejä ja teknologiaa (Lakshman ym. 2010, Rosi ym. 2015). Suurimmassa osassa tutkimuksia ruoka- ja ravitsemuskasvatuksesta vastasi opettaja, mutta joissakin oli ulkopuolinen ohjaaja (Jarpe- Ratner ym. 2016) ja toisissa oppilaiden joukosta valittu vertaiskouluttaja (Tamiru ym. 2016, Aceves-Martins ym. 2017). Monessa interventiossa keskityttiin vaikuttamaan erityisesti vähävaraisten lasten ja perheiden terveystottumuksiin (Prelip ym. 2011, Prelip ym. 2012, Rito ym. 2013, Jarpe-Ratner ym. 2016).
Lihavuuden ja ylipainon vähentämiseen tähtääviä interventioita on tehty lukuisia. Esimerkiksi lyhyellä yhdysvaltalaisinterventiolla ei ollut vaikutusta painoindeksiin, eikä hedelmien ja kasvisten syömiseen (Craven ym. 2011). Se sisälsi 13–19 -vuotiaille koululaisille 6 tuntia ravitsemuskasvatusta ja 6 liikuntatuntia (Craven ym. 2011). Portugalilaisella monitekijäisellä Program Obesity Zero -interventiolla sen sijaan saatiin 6–10 -vuotiaiden lasten vyötärönympärys ja BMI pienenemään (Rito ym. 2013). Sen kesto oli puoli vuotta, mutta tutkimuksessa ei ollut verrokkiryhmää (Rito ym. 2013). Ruoka- ja ravitsemuskasvatusinterventioita tarkastelevassa katsauksessa todettiin ravitsemuskasvatusinterventioiden olevan vaikuttavia alentamaan painoindeksiä lapsilla ja nuorilla (Silveira, Jonas Augusto Cardoso da ym. 2013). Intervention keston todettiin olevan merkittävämpi kuin intervention sisällön, erityisesti jos kesto oli yhden lukuvuoden (Silveira, Jonas Augusto Cardoso da ym. 2013).
Taulukossa 1 on esitelty interventioita, jotka pyrkivät vaikuttamaan yleisesti ravitsemukseen ja ruokakasvatukseen ja on tehty lähes yksinomaan ala- ja yläkouluikäisten keskuudessa.
Interventioiden kestot vaihtelivat muutamasta viikosta useampaan lukuvuoteen. Interventiot sisälsivät menetelminä tiedon jakamista (Kristjansdottir ym. 2010) ja aktiivista toimintaa, kuten erilaisia tehtäviä, maistelua tai ruoanvalmistusta (Kristjansdottir ym. 2010, Slawta ja DeNeui 2010, Katz ym. 2011, Gates ym. 2013). Osassa interventioista ruokakasvatussisältöjä integroitiin muihin oppiaineisiin (Puma ym. 2013). Useimmissa interventioissa myös vanhemmat huomioitiin esimerkiksi kotiin lähetettävien tiedotteiden, kotitehtävien tai koulutustilaisuuksien avulla (Kristjansdottir ym. 2010, Slawta ja DeNeui 2010, Katz ym. 2011, Gates ym. 2013, Battjes-Fries ym. 2015, Blitstein ym. 2016).
Monissa interventiossa todettiin, että tietämys ravitsemuksesta, elintarvikkeista tai paremmista ruokavalinnoista karttui, mutta ruokailutottumuksissa ei tapahtunut muutoksia (Slawta ja DeNeui 2010, Katz ym. 2011, Gates ym. 2013, Steyn ym. 2015, Scherr ym. 2017). Joissain interventioissa myös ruokailutottumuksissa todettiin muutoksia, kuten hedelmien ja kasvisten syömisen todettiin lisääntyvän (Kristjansdottir ym. 2010), (Blitstein ym. 2016)), sokerin saannin todettiin vähentyvän (Hoppu ym. 2010) ja ruokavalio todettiin monipuolistuvan (Tamiru ym. 2016). Kaikissa tutkimuksissa ei ole tarkasteltu intervention vaikutuksia ruokavalioon, vaan saannin sijasta on mitattu esimerkiksi mieltymystä hedelmiin ja kasviksiin (Cunningham-Sabo ja Lohse 2014). Mieltymyksen hedelmiin ja kasviksiin todettiin lisääntyvän erityisesti ruoanvalmistus ja maistelu -intervention myötä (Cunningham-Sabo ja Lohse 2014).
Interventioiden vaikutusten on todettu useissa tutkimuksissa laantuvan ajan kuluessa (Puma ym. 2013, Zhou ym. 2016). Eräissä tutkimuksissa interventioryhmän ravitsemustietämyksen todettiin pysyvän verrokkiryhmää korkeammalla tasolla kuuden (Battjes-Fries ym. 2015) ja yhdeksän kuukauden kuluttua (Zhou ym. 2016) intervention päättymisestä. Vaikuttavuuden arvioimista rajoittaa se, että useimmissa tutkimuksissa interventioiden jälkeistä pidempi aikaista seurantaa ei ole toteutettu (Slawta ja DeNeui 2010, Kristjansdottir ym. 2010, Ensaff ym. 2015).
Taulukko 1. Terveellisiä ruokailutottumuksia edistävät ruoka- ja ravitsemuskasvatusinterventiot.
Viite ja maa Ikä/ vuosiaste n Tutkimusasetelma ja kesto
Intervention kuvaus Johtopäätökset
(Hoppu ym.
2010) Suomi
8.
luokkalaisia
287 Satunnaistettu kontrolloitu koe Lukuvuosi
Ruokaympäristö muokattiin terveellisemmäksi erityisesti välipalojen osalta ja opettajat pitivät ravitsemusaiheisia oppitunteja.
Sakkaroosin saanti väheni, ruisleivän syönti kasvoi, mutta kuidun saanti ja hedelmien syönti pysyi samana.
(Kristjansdottir ym. 2010) Islanti
7–9 - vuotiaita
106 Satunnaistettu kontrolloitu koe 2006-2008
Tiedonjakamista oppilaille ja vanhemmille, hedelmien ja kasvisten saatavuuden
parantamista kouluissa, niiden maistelua ja hyödyntämistä ruoanvalmistuksessa sekä vertaisvaikuttamista oppilaiden kesken.
Hedelmien ja kasvisten syöminen lisääntyi interventiokouluissa tilastollisesti merkitsevästi (47 %, p<0.001).
(Slawta ja DeNeui 2010) Yhdysvallat
4.
luokkalaisia
45 Kontrolloitu koe 10 viikkoa
Be a Fit Kid. Liikuntaa 40 min kolme kertaa viikossa, ravitsemuskasvatusta kerran viikossa 45 minuuttia. Ravitsemuskasvatus sisälsi esim.
tehtäviä, ruokamalleja, julisteita ja ravitsemusbingon ja maisteluosion.
Vanhemmat kutsuttiin viiteen liikunnan ja ravitsemuksen perusasioita käsittelevään tapaamiseen.
Intervention jälkeen interventioryhmässä oli parempia tuloksia kontrolliryhmään verrattuna juoksutesteissä ja istumaan nousuissa. Kehon rasvaprosentti oli alhaisempi. Lisäksi ravitsemustietämys oli paremmalla tasolla.
(Katz ym. 2011) Yhdysvallat
2.– 4.
luokkalaisia
1180 Satunnaistettu kontrolloitu koe 3 kk
Ravitsemusetsivät-ohjelma (The Nutrition Detectives). Pakkausmerkintöjen lukeminen, ruokien markkinointivilppi ja terveellisten ruokien tunnistaminen ja valitseminen.
Vanhemmille lähetettiin materiaalia kotona luettavaksi ja he tutustuivat ohjelmaan myös koulun tilaisuuksissa.
Intervention avulla oppilaiden ja heidän vanhempiensa valmiudet tunnistaa parempia ruokavalintoja kasvoivat.
Interventiokoulujen oppilaiden ja
vanhempien ravitsemustietämys lisääntyi intervention aikana (p<0,01).
Ruokailutottumuksissa ei tapahtunut muutoksia.
(jatkuu)
Taulukko 1 jatkuu Viite ja maa Ikä/
vuosiaste
n Tutkimusasetelma ja kesto
Intervention kuvaus Johtopäätökset
(Puma ym.
2013) Yhdysvallat
2.
luokkalaisia
173 Kvasikokeellinen kontrolloitu tutkimus
2 vuotta, seuranta 5., 6., 7. ja 8.
vuosiluokilla
Integrated Nutrition and Physical Activity Program (INPAP). Ruoanvalmistus, maistelutehtävät, yhteistoiminnallinen oppiminen ja yhdistäminen luonnontieteiden, matematiikan ja äidinkielen oppisisältöihin.
Pitkäaikaisia vaikutuksia oli
ravitsemustietämyksen lisääntymiseen ja asenteisiin, mutta ei itseluottamukseen tai käyttäytymisen muutoksiin. Intervention vaikutukset heikentyivät ajan kuluessa.
(Cunningham- Sabo ja Lohse 2014)
Yhdysvallat
8–12 - vuotiaita
961 Kvasikokeellinen kontrolloitu tutkimus 1 lukuvuosi
Cooking with Kids (CWK). Ruoanvalmistus, tutustuminen ruokaan kaikilla aisteilla ja iloitseminen yhdessä tekemisestä.
1) CWK ruoanvalmistus ja maistelu 2) CWV vain maistelu
3) verrokkiryhmä
Yhteensä viisi kahden tunnin
ruoanlaittotuokiota ja/tai viisi yhden tunnin hedelmä- ja vihannesmaistelutuokiota.
Erityisesti CWK ruoanvalmistus ja maistelu -ryhmässä sekä poikien keskuudessa mieltymys kasviksiin ja hedelmiin lisääntyi. Luottamus omiin ruoanlaittotaitoihin sekä asenne
ruoanlaittoa kohtaan kohosivat erityisesti CWK ruoanvalmistus ja maistelu - ryhmässä ja oppilailla, joilla oli vähemmän aikaisempaa
ruoanvalmistuskokemusta.
(Jensen ym.
2015) Tanska
6,8 ja 9,5 - vuotiaita
307 Kontrolloitu tutkimus 3 vuotta
Copenhagen School Child Intervention Study (CoSCIS). Moniosainen interventio sisälsi liikuntatuokioita, koulun piha-alueen ja kouluravintoloiden kehittämistä, vanhempien osallistamista uutiskirjeiden avulla,
terveyskasvatuksen sisällyttämistä opetussuunnitelmaan sekä opettajien kouluttamista.
Erityisesti lapsilla, joiden äideillä oli lyhyempi koulutus, havaittiin interventioryhmässä muutoksia
ruokavaliossa hieman terveellisempään suuntaan.
(jatkuu)
Taulukko 1 jatkuu Viite ja maa Ikä/
vuosiaste
n Tutkimusasetelma ja kesto
Intervention kuvaus Johtopäätökset
(Battjes-Fries ym. 2015) Tanska
9–12 - vuotiaita
1183 Kvasikokeellinen kontrolloitu tutkimus Seuranta 4 viikkoa ja 6 kk
Taste Lessons eli makukouluoppitunnit sisältävät kolme teemaa, jotka ovat maku, ravitsemus ja terveys sekä ruuan laatu.
Kaksitoista tuntia, joihin sisältyi erilaisia kokeiluita, valmistetaan ruokaa ja maistellaan.
Osaan liittyy vanhempien kanssa tehtäviä kotitehtäviä.
Interventioryhmässä oli suurempi tietämys vielä kuuden kuukauden jälkeenkin (p<0.05). Ruokalajien tunnistaminen, maistaminen ja aikomus toivottuun käyttäytymiseen oli
runsaampaa interventioryhmässä neljän viikon jälkeen.
(Steyn ym.
2015, de Villiers ym. 2016) Etelä-Afrikka
4.
luokkalaisia
998 Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus 3 vuotta
HealthKick. Erilaisia
terveydenedistämistoimia, kuten:
liikuntamahdollisuuksien lisäämistä, terveellisten ruokavalintojen helpottamista sekä opettajien ravitsemuskasvatuskoulutusta.
Interventio ei vaikuttanut
ruokailutottumuksiin toivotulla tavalla.
Ravitsemustietämys ja luottamus omiin kykyihin oppilailla sen sijaan paranivat.
(Tamiru ym.
2016) Etiopia
10–19 - vuotiaita
1000 Kvasikokeellinen tutkimus
8 kk
Interventio toteutettiin vertaisryhmien, koulun median ja terveyskerhojen sekä vanhempien ja yhteisön avulla. Oppilaista valittiin
vertaiskouluttajia, jotka opettivat muita oppilaita.
Interventioryhmässä ruokavalio muuttui monipuolisemmaksi.
(Zhou ym.
2016) Kiina
5. ja 6. sekä 7. ja 8.
luokkalaisia
1058 Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus Interventio 1 lukuvuosi + 9 kk seuranta
Kasvatus koostui 30 minuutin oppitunneista ja 10 minuutin visailuosioista. Tarkasteltiin ravitsemustietämystä, ruokailutottumuksia sekä ruokaturvallisuustietämystä.
Ravitsemustietämys parani
interventioryhmällä (p<0,01). Yhdeksän kuukauden jälkeen pisteet alenivat, mutta olivat edelleen tilastollisesti
merkitsevästi korkeammat kuin verrokkiryhmällä. Ruokaturvallisuus kyselyn pisteet olivat korkeampia interventioryhmässä heti intervention jälkeen ja 9 kk seurannassa.
(jatkuu)
Taulukko 1. jatkuu Viite ja maa Ikä/
vuosiaste
n Tutkimusasetelma ja kesto
Intervention kuvaus Johtopäätökset
(Blitstein ym.
2016) Yhdysvallat
3.
luokkalaisia ja heidän vanhempansa
1037 Kvasikokeellinen tutkimus
7 kk
Pick a Better Snack.
Kolme ryhmää:
1) BASICS: Koulussa toteutettava ravitsemuskasvatusohjelma: 8
ravitsemuskasvatus- tai liikuntaoppituntia 2) BASICS Plus: Koulussa toteutettava
ravitsemuskasvatusohjelma ja monikanavainen sosiaalisen markkinoinnin interventio: 8 ravitsemuskasvatus- tai liikuntaoppituntia + ympäristöön ja ruokakauppoihin asetettuja kylttejä, televisio- ja radiomainontaa sekä ravitsemusaiheisia perhetapahtumia 3) Verrokkiryhmä
Oppilaiden hedelmien kulutus kasvoi molemmissa interventioryhmissä, mutta sosiaalisen markkinoinnin ryhmässä enemmän. Sosiaalisen markkinoinnin ryhmässä myös vihannesten kulutus kasvoi. Sosiaalisen markkinoinnin ryhmässä kevyt- ja rasvattoman maidon kulutus kasvoi tilastollisesti enemmän kuin muissa ryhmissä. Vanhempien huomion herättäminen ja sitouttaminen terveisiin ruokailutottumuksiin voivat olla hyödyllinen tapa lisätä koulussa toteutettavien
ravitsemuskasvatusohjelmien vaikuttavuutta.
(Scherr ym.
2014, Scherr ym. 2017) Yhdysvallat
9–10 - vuotiaita
409 Satunnaistettu kontrolloitu interventio
1 lukuvuosi
Shaping Healthy Choices Program. Käytännön puutarhaharjoituksilla tehostettua opetusta, perheiden ja yhteisön yhteistyötä, paikallisten tuotteiden hyödyntämistä koulun
ruokatarjonnassa, hyvinvointityöryhmän perustamista.
BMI osuuksissa, BMI z-scoressa ja vyötärö-pituus suhteessa oli parannusta interventioryhmässä verrattuna
verrokkiryhmään. Ravitsemustietämys ja vihannesten tunnistaminen paranivat interventioryhmässä. Tilastollisesti merkitsevää eroa ei ollut vihanneksista pitämisessä tai hedelmien ja vihannesten syömisessä.
Monet lapsille ja nuorille suunnatuista interventioista ovat tähdänneet kasvisten ja hedelmien syömisen lisääntymiseen (Taulukko 2). Lähes kaikki tarkastellut interventiot oli toteutettu alakouluikäisten keskuudessa. Kahdessa tutkimuksessa oli mukana myös yläkouluikäisiä (Jarpe-Ratner ym. 2016, Aceves-Martins ym. 2017). Kestoltaan interventiot vaihtelivat 16 päivän ja yhden lukuvuoden välillä. Osassa oli seuranta intervention päättymisen jälkeen (Bere ym. 2005, Prelip ym. 2011, Taylor ym. 2013).
Useimmissa tutkimuksissa oli yhdistetty erilaisia komponentteja intervention toteuttamisessa.
Niissä oli hyödynnetty toiminnallisia keittiökertoja (Jarpe-Ratner ym. 2016), (Bere ym. 2005) ja maistelua (Lehto ym. 2014, Sharma ym. 2016) osana interventiota. Vanhemmat osallistettiin esimerkiksi tiedotteiden (Bere ym. 2005, Prelip ym. 2012) ja työpajojen avulla (Prelip ym.
2012). Eräässä tutkimuksissa perheet saivat myös ruokalahjoituksia (Sharma ym. 2016).
Useissa interventioissa hedelmien ja kasvisten kulutuksen on todettu kasvavan (Keihner ym.
2011, Sharma ym. 2016, Keihner ym. 2017, Gold ym. 2017). Muutamissa interventioissa ei ole todettu vaikutuksia kasvisten ja hedelmien kulutukseen, mutta tietoisuus suositeltavista ruokavalinnoista todettiin lisääntyvän (Bere ym. 2005) ja asenteissa havaittiin positiivisia muutoksia (Prelip ym. 2011, Prelip ym. 2012). Suomalaisessa tutkimuksessa todettiin, että muun muassa kasvisten ja hedelmien maistelua sekä suosituksiin tutustumista sisältävän intervention avulla edistettiin tietämystä sekä hedelmien kulutusta (Lehto ym. 2014). Myös vertaistoveriohjaajien käytön on todettu olevan vaikuttava lisäämään hedelmien syöntiä (Aceves-Martins ym. 2017).
Taulukko 2. Kasvisten ja hedelmien syöntiä lisääviä interventioita kouluikäisillä.
Viite ja maa Ikä/ vuosiaste n Tutkimusasetelma
ja kesto
Intervention kuvaus (Bere ym.
2005) Norja
11,3 -vuotiaita
369 Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus Interventio 1
lukuvuosi, seuranta lukuvuoden päätyttyä ja 1 vuoden kuluttua
Fruits and Vegetables Make the Marks (FVMM). Kotitalousoppitunteja kerran kuukaudessa seitsemän kuukauden ajan, vanhempien osallistamista tiedotteiden avulla sekä hedelmiä koulupäivän aikana tarjoavaan Norwegian School Fruit Programme -
ohjelmaan osallistumiseen rohkaisua.
Interventio ei vaikuttanut hedelmien ja kasvisten syöntiin, mutta lisäsi tietoutta suosituksesta niiden suositeltavasta syöntitiheydestä.
(Prelip ym.
2011) Yhdysvallat
3.-5.
luokkalaisia
1528 Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus 1 lukuvuosi
Opettaja räätälöi sopivan intervention materiaalipankista ja he saattoivat ideoida sisältöä myös itse.
Opettajien vaikutus oppilaiden asenteisiin hedelmiä ja vihanneksia kohtaan kasvoi interventiokoulussa (p<0.05) ja asenne vihanneksia kohtaan (p<0.01). Eroa ei ollut hedelmien ja vihannesten kulutuksessa.
(Keihner ym.
2011) Yhdysvallat
4. ja 5.
luokkalaisia
1154 Satunnaistettu, kontrolloitu tutkimus 8 viikkoa
Children’s Power Play. Kymmenen 50 minuutin mittaista ravitsemus- ja liikuntaoppituntia.
Interventioon osallistuneiden lasten hedelmien ja kasvisten syöminen lisääntyi. Samoin liikuntatietämys.
(Prelip ym.
2012) Yhdysvallat
3., 4. ja 5.
luokkalaista.
399 Kvasikokeellinen kontrolloitu tutkimus 1 lukuvuosi
Interventio sisälsi perinteisen
ravitsemuskasvatusohjelman sekä opettajien harjoitustyöpajan, Interventio+ sisälsi lisäksi uuden ravitsemuskasvatusohjelman sekä ravitsemuskasvatustyöpajoja vanhemmille.
Interventio+ ryhmässä oli positiivinen muutos tietämyksessä, asenteissa ja uskomuksissa kasviksia kohtaan sekä opettajien vaikutuksesta asenteisiin hedelmiä ja kasviksia kohtaan.
Kulutuksessa ei tapahtunut muutoksia.
(jatkuu)
