• Ei tuloksia

Jyväskylän nuorisovaltuusto kokee, että Jyväskylän kaupungin tulisi kehittää etenkin harrastustoiminnan monipuolisuutta ja saatavuutta, jotta mahdollisimman moni nuori voisi löytää itselleen sopivan ryhmän

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Jyväskylän nuorisovaltuusto kokee, että Jyväskylän kaupungin tulisi kehittää etenkin harrastustoiminnan monipuolisuutta ja saatavuutta, jotta mahdollisimman moni nuori voisi löytää itselleen sopivan ryhmän"

Copied!
1
0
0

Kokoteksti

(1)

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Mielipidekirjoitus

Nuorisovaltuusto

Nuorten harrastusmahdollisuudet Jyväskylässä

Harrastusmahdollisuuksien kehittäminen on loistava keino ehkäistä tällä hetkellä kasvussa olevaa syrjäytymistä, sillä niissä syntyvä yhteisö voi olla tärkeässä roolissa estämässä nuoren yksinäisyyttä.

Jyväskylän nuorisovaltuusto kokee, että Jyväskylän kaupungin tulisi kehittää etenkin

harrastustoiminnan monipuolisuutta ja saatavuutta, jotta mahdollisimman moni nuori voisi löytää itselleen sopivan ryhmän.

Vaikka Jyväskylän alueella on monia ilmaisia harrastusmahdollisuuksia, esimerkiksi Liikuntalaturin muodossa, osa nuorista ei pääse osallistumaan itseään kiinnostaviin lajeihin. Syynä voi olla

esimerkiksi se, että Jyväskylän seudun liikenne on harvassa varsinkin syrjäseuduilla. Tämä vaikeuttaa näillä alueilla asuvien nuorten harrastamista, etenkin kun moni harrastus alkaa jo tunnin päästä koulujen päättymisestä. Harrasteryhmiä tulisi pyrkiä lisäämään myös keskustan ulkopuolelle, sekä myöhemmille ajankohdille.

Kaupungissa tulisi tarjota myös monipuolisesti erilaisia harrastuksia, koska kaikkia nuoria eivät kiinnosta samankaltaiset asiat. Jyväskylässä on toimittu hyvin urheiluharrastusten tarjonnan kanssa, ja on upeaa nähdä, miten suosittu Liikuntalaturi on. Kuitenkin saa vaikutelman, että muut

harrastukset jäävät urheilun varjoon. Harrastamisen ei tarvitse aina olla vakavaa tai kilpailullista, vaan tärkeää olisi, että nuori löytää itselleen jotain mieleistä tekemistä sekä seuraa. Tällaista tekemistä ja seuraa voi muun muassa löytää erilaisista lautapeli- ja kielikerhoista sekä muusta vapaamuotoisesta vapaa-ajan toiminnasta. Nämäkin harrastukset voivat olla aivan yhtä tärkeitä ja kehittäviä toimintoja, kuin järjestäytynyt harrastaminen. Ehkä harrastustoimintaa voisi vielä kehittää siten, että matalan kynnyksen harrastukset tavoittaisivat useampia nuoria.

Suurin ongelma tosin lienee tiedotuksen puute. Etenkin juuri vapaamuotoisemmat harrastukset ja kulttuuriharrastaminen kärsivät siitä, että niiden olemassaolosta ei tiedetä. Myös monet tietyille kohderyhmille suunnatut edut ja tuet ovat tuntemattomia kaupunkilaisille. Harrastamisen monipuolisuutta tulee mielestämme tuoda selkeämmin ilmi esimerkiksi kouluissa tai muissa Jyväskylän kaupungin viestikanavissa. Siten saavutetaan enemmän nuoria monipuolisten harrastusten pariin.

Harrastustoiminnan parantaminen on hyvä kohde panostaa, sillä mieluisan tekemisen löytäminen nuorena on todella tärkeää. Oma harrastus voi kantaa pitkälle ja auttaa muun muassa jaksamista kouluarjessa. Se myös ohjaa nuoria pois vahingollisista tavoista, esimerkiksi alkoholin käytöstä ja harrastuksista saadut kaverit ja jopa ystävät ovat monelle nuorelle tärkeä osa elämää. Itselle tärkeiden asioiden tekeminen ja omien taitojen kartuttaminen myös ennaltaehkäisee

mielenterveysongelmia, joiden kustannus tulevaisuudessa olisi varmasti suurempi kuin nyt tehtävän harrastustoiminnan parantamisen kustannus.

Jyväskylän nuorisovaltuusto Lisätietoja:

Puheenjohtaja Atte Kunnari, p. 040 557 0821 / 014 266 4240 Tiedottaja Åsa-Sofia Viittanen, p. 050 311 8506 / 014 266 7515

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Myös Pirttiniemien (2004, 51) mukaan olisi erittäin tärkeää, että mahdollisimman moni nuori jatkaisi opintojaan peruskoulun jälkeen. Koulupudokkaat tulevat kalliiksi

Siksi siihen tulisi kiinnittää kriittistä huomiota siitä huolimatta, että itsen kehittämisen tai toteuttamisen diskurssista on työelämässä tullut, kuten Julkunen (2008, 126)

Erityisesti niille nuorille, joiden kotioloissa pakolaiskriisistä keskustellaan vain negatiiviseen ja jopa rasistiseen sävyyn, koemme elintärkeiksi tarjota mahdollisuus

Jyväskylän nuorisovaltuusto toivoo, että strategiassa huomioidaan Jyväskylän kaupungin.. ”opiskelijakaupunki” -maineen muuttaminen siihen suuntaan, että Jyväskylä

Jyväskylän nuorisovaltuusto hyväksyy kaupungin toimivan taloudellisten voimavarojen mukaan, mutta kaupungin toiminnan lähtökohtana ei tulisi olla asukkaiden omatoimisuuden,

• Nuorisovaltuusto osallistui peruspalvelujen arviointiin teetättämällä webropol-kyselyn nuorten tyytyväisyydestä Jyväskylän kaupungin palveluihin. Sillä kartoitettiin

Nuorisovaltuusto antoi kaudellaan lausuntoja Jyväskylän viherpolitiikkaohjelmasta, Jyväskylän kaupungin lasten ja nuorten monialaisesta kaupunkiohjelmasta sekä uuden

Jyväskylän kaupungin työntekijät kokivat liikunnan harrastamisen työkyvyn edistämisessä pääosin joko erittäin tärkeäksi tai melko tärkeäksi (yhteensä 95