Lektio
Leena Romu (FT)
Liiallisuutta, nurinkääntä- mistä ja rajojen rikkomista
Kati Kovácsin sarjakuvateok- set Vih reä rapsodia, Karu selli ja Kuka pelkää Nenian Ahnavia?
kertomuksina ruu miil lisuudesta
Koomikko ja käsikirjoittaja Jukka Lind- strömin ideoimassa ja sarjakuvataiteilija Ville Rannan piirtämässä pilapiirrokses- sa nähdään kuvan etualalla tutunnäköi- nen mies hyppimässä vihaisena.¹ Henki- lön ulkonäölliset piirteet, kuten hiustyy- li, silmälasit, kasvonpiirteet ja koko, viit- taavat siihen, että kyseessä on Suomen ulkoministeri ja entinen Perussuoma- laisten puheenjohtaja Timo Soini. Hen- kilöllisyyden vahvistaa taustalla nähtä- vien kahden henkilön keskustelu, jossa lääkäri kysyy naiselta ”Etkö voisi antaa Timon päättää abortistasi?”. Lindströ- min ja Rannan karikatyyri Soinista esit- tää ulkoministerin kiukuttelevana lap- sena, jota lepytelläkseen auktoriteettia edustava lääkäri ehdottaa kuvan naisel- le luopumista kehoaan koskevasta pää- tösvallasta.
Syksyllä 2018 Internetiin ilmesty- nyt karikatyyri on ajankohtaista poliit- tista satiiria, jonka tarkoitus on kom- mentoida ajankohtaisia ilmiöitä ja tapah- tumia kriittisesti. Pilakuva lainaa muo- tonsa kansainvälisesti kuohuttaneel- ta piirrokselta, johon se muodostaa in- tertekstuaalisen ja kommentoivan suh- teen. Ten nis tähti Serena Williamsin hä- vittyä US Openin finaaliottelun austra- lialainen Herald Sun -lehti julkaisi pi- lapiirroksen, joka muodostui nopeasti globaaliksi keskustelunaiheeksi. Monet mielsivät kuvan esittävän Williamsin ra- sistisen kuvaston mukaisesti, sillä kuvan asetelmassa raivostunut Williams näyt- täytyy villi-ihmisenä, joka ei osaa halli- ta vihan tunnettaan kuvassa rationaa- lisina toimijoina esitettyjen valkoisten ihmisten tavoin. Samalla, kun kuva no- jaa rodullistettujen ihmisten rasistiseen kuvaus perinteeseen, on se myös voimak- kaan sukupuolittava: kuvassa naisen ko- ko ja käytös asetetaan naurunalaiseksi, mikä toistaa isokokoisille naisille naura- misen perinnettä. Pilapiirroksen julkais- sut Herald Sun -lehti ja kuvan piirtänyt Mark Knight kielsivät kuvan liittyvän millään tavalla sukupuoleen tai rotuun.
Lausunto jätti kuitenkin huomiotta sen, että kuvia ei tuoteta tai tulkita kulttuuri- sessa tyhjiössä eikä niitä tulkita aina vält- tämättä kuvan tekijän tarkoitusten mu- kaisesti.²
Mediatutkimuksessa on jo pit- kään kyseenalaistettu kuvien voimaa aliarvioi va puhe, jossa kuvat ovat vain kuvia eivätkä esityksiä todellisuudesta.
Mediatutkijoiden mukaan kuvat vaikut- tavat siihen, millaisina näemme itsem- me ja muut ihmiset, millaisiksi miel- lämme toivotunlaiset kehot, millaisilta ajattelemme eri sukupuolten edustajien näyttävän ja miten ajattelemme heidän käyttäytyvän. Kuvien vaikutusvallan osoittavat monet viime vuosikymmenen aikana jopa konflikteihin ja väki valtaan johtaneet pilapiirrokset, jotka ovat he- rättäneet keskustelua muun muassa sa- nanvapauden rajoista ja siitä, miten eri tavoin eri kulttuureissa suhtaudutaan tiettyjen aiheiden kuvalliseen esittämi- seen.
Hyödyntämällä globaalisti tunnet- tua pilapiirrosta Lindströmin ja Ran- nan pilapiirros tekee alleviivatun näky- väksi sen, miten kuvien tuotanto ja tul- kinta rakentuvat olemassa olevan kuvas- ton varaan, sillä pilapiirroksen esikuva on selkeästi tunnistettavissa kuvan ase- telmasta. Williamsia kuvaavan pilapiir- roksen seksistiseksi ja rasistiseksi tulkit- tu kuvasto sen sijaan on vaikeammin yk- silöitävissä johonkin tiettyyn lähteeseen, sillä kyse on laajalle levinneistä ja syväl- le länsimaiseen kulttuuriin juurtuneista kuvausperinteistä. Näiden kuvausperin- teiden tunnistaminen edellyttää laajem-
paa yhteiskunnallisten valta-asetelmien kriittistä tarkastelua.
Sarjakuva ja ruumiin representaatiot Sarjakuva on pilapiirrosten tavoin piir- rettyä taidetta, jossa taiteilija voi hyö- dyntää karrikoivaa liioittelua, kontras- teja, symboleja ja metaforia henkilöhah- mojen rakentamisessa ja tarinan ker- ronnassa. Siinä missä pilapiirros tai ly- hyt sarjakuvastrippi tarttuu päivänpolt- taviin ilmiöihin ja tapahtumiin, pitkällä sarjakuvakertomuksella ei tällaiseen ole mahdollisuuksia jo tuotannollisista syis- tä. Pitkän sarjakuvateoksen toteuttami- nen vaatii vuosien työn eikä välttämättä löydä yhtä suurta yleisöä kuin sanoma- lehdissä julkaistut tai internet-ilmiöiksi muodostuvat pilapiirrokset. Sarjakuvia koskevat kuitenkin samat lainalaisuu- det kuin pilakuviakin: kuvat tuotetaan ja tulkitaan hyödyntäen jo olemassa ole- via kulttuurisia kuvausperinteitä ja mal- leja. Tämä ei tarkoita sitä, että sarjakuvat olisivat tuomittuja vain toistamaan van- haa kuvastoa, vaan ne voivat myös neu- votella uusiksi vakiintuneita kuvausta- poja ja ehdottaa tilalle uudenlaisia tapo- ja ymmärtää maailmaa.
Vakavat aiheet eivät ole olleet enää vuosikymmeniin outolintuja sarjaku- van aiheina. 1980-luvulla ilmestynyt Art Spiegelmanin Maus-sarjakuva osoit-
ti suurelle yleisölle, kuinka sarja kuva vä- lineenä sopii vitsien, vauhdikkaiden seikkailujen ja jännitystarinoiden lisäk- si myös vakavien aiheiden käsittelyyn.
Pulitzer-palkinnolla noteerattu ja toisen maailmansodan joukkotuhosta kerto- va sarjakuva on muodostunut klassikok- si, josta tehdyt analyysit ovat nostaneet sarjakuvaa myös akateemisen tutkimuk- sen kohteeksi. Vuosikymmenien aikana teoksesta on tehty kymmeniä tieteellisiä artikkeleita ja tutkimuksia.
Suomalaisen sarjakuvan akateemi- nen tutkimus on vasta alussa, mutta ko- timaisen sarjakuvan laadukkuus ja sarja- kuvatutkimuksen yleistyminen kansain- välisen trendin mukaisesti antavat aihet- ta olettaa myös kotimaisen sarjakuvan tutkimuksen lisääntyvän. Tutkimuksen myötä saamme tietoa siitä, minkälaista kuvastoa kotimaiset sarjakuvat hyödyn- tävät esimerkiksi vakavien ja vaikeiden aiheiden, kuten sodan, mielenterveys- ongelmien ja seksuaalisen väkivallan kuvauksessa. Mainitut aiheet ovat yleis- tyneet kotimaisessa sarjakuvassa erityi- sesti suosituksi nousseen ei-fiktiivisen sarja kuvan myötä.
Sarjakuva voi tarttua kansallisesti merkittäväksi koettuun aiheeseen, ku- ten sotaan, uudella tavalla, mistä esi- merkkinä toimii Hanneriina Moissei- sen Kannas-teos (2016). Sarjakuvan ja arkistovalokuvien avulla toteutettu teos
kertoo jatkosodasta Karjalan kannak- sella. 2000-luvulla suomalaisessa his- toriallisessa kirjallisuudessa on yleisty- nyt näkökulma, jossa kiinnitetään huo- mio aiemmin vaiettuihin ja arkaluontei- siin aiheisiin, marginaaliin asetettuihin ihmisryhmiin ja heidän kohtaloihinsa.
Myös Moisseisen teos keskittyy kuvaa- maan sotaa naisten, eläinten ja mielel- tään järkkyneen sotilaan näkökulmis- ta, minkä vuoksi se sai kriitikoilta ylistä- viä arvioita.
Teos hyödyntää kiinnostavasti sar- jakuvaan olennaisesti liittyvää visuali- sointia. Kannaksen toinen päähenkilö, järkensä ja puhekykynsä menettävä soti- las, kuvataan kasvoiltaan pääkallomaise- na hahmona. Sotatilanne on pyyhkinyt pois yksilölliset piirteet ja jättänyt jäl- keensä eräänlaisen elävän kuolleen, jon- ka tunne-elämä ja psyyke ovat rikkou- tuneet. Sotilaan kuvassa yhdistyy kak- si suomalaiseen sotilaaseen liitettyä ku- vaustapaa. Moisseinen esittää sotilaan harhailemassa hautausmaalla, jonka tun- temattomien sotilaiden haudat viittaavat suomalaisen sotakirjallisuuden klassik- koon, Väinö Linnan Tuntematon soti
las -romaaniin. Romaanin henkilöistä muistetaan etenkin eräänlaiseksi fiktii- viseksi kansallissankariksi nostettu An- tero Rokka, joka osoittautuu tehokkaak- si vaikkakin auktoriteetteja kunnioitta- mattomaksi sotilaaksi. Tämän sanka-
ritarinan tilalla Moisseisen teos esitte- lee psyykkisesti vahingoittuneen soti- laan tarinan, jollaisia on alettu käsitellä laajemmin vasta 2000-luvulla, kun his- toriantutkimus on nostanut tabuaiheen yleiseen keskusteluun.
Historiallisia tabuaiheita kuvaavan kaunokirjallisuuden on esitetty voivan tuottaa uudenlaisia näkökulmia ja vai- kuttavan siihen, miten historia nähdään ja minkälaisten ihmisten kokemukset ja kertomukset painottuvat. Sarjakuvaa ei ole totuttu ajattelemaan välineenä, joka tarttuisi kansallisesti merkittäviin histo- riallisiin tapahtumiin tai ainakaan saisi meidät ajattelemaan historiaamme uu- della tavalla. Sarjakuva kuitenkin mah- dollistaa historian uudelleen esittämisen tuottamalla kuvan ja sanan yhteispelin, jossa kuvat voivat välittää sanoinkuvaa- mattomia tai sanoiksi kääntymättömiä kokemuksia, kuten mielen järkkymisen.
Mielenterveyteen liittyvien sarja- kuvien määrä on Suomessa kasvanut 2000-luvulla. Suurena syynä tähän on omaelämäkerrallisen sarjakuvan nousu yhdeksi nykysarjakuvan merkittävim- mistä genreistä. Kaksi hyvää esimerkkiä mielenterveyden käsittelystä sarjakuvan keinoin ovat Viivi Rintasen Mielisairaa
lan kesätyttö (2015), jonka mielisairaa- lassa kesätöitä tekevä päähenkilö joutuu kohtaamaan mielenterveyden rajat. Nuo- ri päähenkilö yrittää muokata itsestään
suorituskulttuurin mainoskuvastoissa esiintyvää menestyjänaista, jolloin hän voisi kehoaan väkivaltaisesti kontrolloi- malla osoittaa voivansa pitää myös muun elämänsä järjestyksessä. Toinen esimerk- ki mielenterveyden käsittelystä sarjaku- van keinoin on Emmi Valveen 300-si- vuinen omaelämäkerrallinen Armo-teos (2017), jossa kuvataan päähenkilön elä- mään kuuluvia masennusjaksoja, unihal- vauksia ja itsetuhoisuutta.
Sekä Rintasen että Valveen teoksis- sa hyödynnetään sarjakuvan kykyä vi-
sualisoida ja konkretisoida abstrakteja ja näkymättömiä asioita. Kun paino, ka- lorit ja urheilu muuttuvat Rintasen pää- henkilölle pakkomielteiksi, iho ja lihak- set kuoriutuvat hänen yltään jättäen jäl- keensä vain aavemaisena loistavan luu- rangon. Lopulta vakavaan syömishäi- riöön sairastuva päähenkilö on kyke- nemätön näkemään itseään peilistä, sil- lä syömishäiriötä symboloiva luuranko on ottanut minäkuvan paikan. Valveen teos puolestaan välittää päähenkilön ko- kemukset ja pahanolon tunteet kuvissa,
Kuva 1. Viivi Rintanen – Mie- lisairaalan kesätyttö (2015, 112; Suuri Kurpitsa)
joissa nuoren naisen keho näyttää sula- van muodottomaksi massaksi ja joutu- van painajaismaisen mustuuden niele- mäksi.
Feministisessä tutkimuksessa ih- miskeho eli ruumis on otettu tarkaste- lun lähtökohdaksi usein sen vuoksi, että sen kautta voidaan pohtia monia vastak- kainasetteluja, kuten ruumis/mieli, sisä- puoli/ulkopuoli, yksityinen/julkinen, minä/toinen, mies/nainen sekä luonto/
kulttuuri. Vastakkainasettelujen kaut- ta päästään käsiksi rajoihin; siihen, mis- sä rajat menevät ja milloin ne ylittyvät.
Sarjakuvassa ruumiin ulkopuoli toimii usein edellä mainitsemieni esimerkkien tavoin välineenä viestiä sisäisistä tunte- muksista ja kokemuksista. Tällöin hen- kilön kehon esittäminen ääriviivoiltaan rikkoutuneena tai luurangoksi pelkisty- vänä toimii visuaalisena keinona kuvata sitä, minkälaisia seurauksia traumatisoi- villa kokemuksilla on henkilökohtaisel- la ja emotionaalisella tasolla. Kuvausta- pa edellyttää sarjakuvan lukijalta kykyä tulkita ruumiin rajojen rikkoutuminen metaforisena kuvauksena henkilön ko- kemuksista.
Toisin kuin lektion alussa mainit- semani pilapiirrokset, pitkät sarjaku- vat voivat perehtyä kuvauskohteeseen- sa hienovireisemmin ja monipuolisem- min. Peräkkäisten ruutujen avulla muo- dostuva kertomus mahdollistaa tarinan
tapahtumien sijoittamisen eri paikkoi- hin ja aikoihin sekä tarinan välittymi- sen eri näkökulmista. Tarinan tapahtu- mien, ajan, paikan ja näkökulman välit- tämisessä sarjakuvat hyödyntävät peräk- käisten ruutujen lisäksi kuvaan linkitty- viä sanallisia elementtejä, kuten puhe- ja ajatuskuplia sekä tekstilaatikoihin sijoit- tuvaa kertovaa tekstiä.
Kati Kovácsin sarjakuvat tutkimuskohteina
Tutkin väitöskirjassani sitä, miten pitkän sarjakuvakertomuksen omi- naisuudet vaikuttavat ruumiillisuu- den kuvauk seen. Väitöskirja keskittyy 1980-luvulla uransa aloittaneen suoma- laisen sarjakuvataiteilija Kati Kovácsin Kuva 2: Kati Kovács – Karu selli (1996, 3; Like)
tuotantoon. Uran alusta lähtien Kovác- sin sarjakuville on ollut ominaista pii- kikäs huumori, jonka avulla käsitellään sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja esi- merkiksi ruumiin kokoon tai ulkonä- köön liittyviä normeja, käsityksiä ja odotuksia. Palkitun taiteilijan sarjaku- via onkin kiitelty muun muassa siitä, et- tä niissä seikkailevien aktiivisten nais- hahmojen on tulkittu haastavan perin- teiset sukupuoliroolit. Jo 30 vuotta sar- jakuvia tehnyt taiteilija on esimerkil- lään rohkaissut etenkin naisia sarjaku- vantekijöinä, ja Kovácsin ura suoma- laisessa sarjakuvakentässä sijoittuukin ajanjaksolle, jolloin sarjakuva siirtyi pienlehdistä yhä enemmän kirjamuo- toon ja naiset yleistyivät sarjakuvante- kijöinä. Monille naispuolisille sarjaku- vataiteilijoille on ollut tärkeää kiinnit- tää huomio siihen, miten naisia kuva- taan sarjakuvassa ja laajemmin siihen, miten ympäröivä kulttuuri ylipäänsä suhtautuu naisiin ja naisten kehoihin.
Vuoden 2018 aikana sukupuolittu- neista valtarakenteista keskusteltiin eri- tyisesti globaaliksi ilmiöksi muodostu- neen ”me too” -kampanjan myötä, jossa on jo parin vuoden ajan tehty näkyväk- si naisten kokemaa seksuaalista ahdis- telua ja väkivaltaa. Suomalaisessa sarja- kuvassa valtarakenteiden sukupuolittu- neisuutta on käsitelty jo 1980-luvulta lähtien Kovácsin ollessa yksi keskeisim-
mistä aiheeseen tarttuneista taiteilijois- ta. Kovácsin sarjakuvissa sukupuolittu- neiden valtarakenteiden käsittely tapah- tuu monin eri keinoin, joita väitöskirjani tarkastelee. Naisen seksuaalinen aktiivi- suus, ympäristön suhtautuminen naisen kehoon, naisen joutuminen seksualisoi- van asenteen kohteeksi, sukupuolittava kielenkäyttö ja seksuaalinen väki valta ovat aiheita, joita Kovács sarjakuviensa avulla käsittelee. Yli kolmenkymmenen vuoden ajan Kovácsin sarjakuvat ovat osallistuneet suomalaisella ja ulkomai- sella sarjakuvakentällä käytävään neu- votteluun naisen kuvaustavoista ja laa- jempaan keskusteluun sukupuolten vä- lisistä valtasuhteista.
Neuvottelua nimenomaan sukupuo- len esittämisen tavoista käydään jatku- vasti moniin sarjakuvan genreihin liit- tyen. Supersankarisarjakuvien kohdal- la on puhuttanut vuosikausia naishah- mojen kuvausperinne, jossa naiset esi- tetään lähinnä mieshahmojen toimin- taa tukevina ja eroottisesti vihjailevis- sa asuissa ja asennoissa. Kovácsin sar- jakuvat ponnistavat marginaalisesta ja vaihto ehtokulttuurin piiriin lasketus- ta sarjakuvasta, jonka estetiikka rikkoo kauneuteen, selkeyteen tai harmoniaan liittyviä odotuksia ja jossa tabuaiheiden käsittely on yleistä. Suomalaisen sarja- kuvan kehityksessä vaihtoehtosarjaku- valla on ollut suuri merkitys, sillä se on
kannustanut sarjakuvan sisällölliseen ja muodolliseen vapauteen.
Ainoastaan tietoisuus sarjakuvan monipuolisuudesta tarinan kertomisen välineenä ja sarjakuvan kuvausperintei- den tuntemus mahdollistavat sarjakuvan kriittisen tutkimuksen ja ymmärryksen siitä, minkälaisia merkityksiä sarjakuvi- en käyttämä kuvasto välittää. Väitöskir- jassani tutkin, kuinka Kovácsin sarjaku- vat hyödyntävät monimutkaisia kuvan ja sanan yhdistelmiä, elementtien tilal- lista sommittelua ja henkilöhahmojen kuvaamisessa käytettyjä piirroksellisia valintoja kuvatessaan sukupuoleen, sek- suaalisuuteen ja ruumiillisuuteen liitty- viä kokemuksia. Väitän, että näiden ku- vauskeinojen yksityiskohtainen analy- sointi ja tulkinta lisäävät tietoa siitä, mi- ten sarjakuva tarinankerronnan välinee- nä toimii ja millaisia keinoja sillä mah- dollisesti on vakiintuneiden kuvastojen ja ajattelutapojen muuttamiseen.
ALAVIITTEET:
1. Pilapiirros on nähtävissä Ville Rannan Twit- ter-tilillä: https://twitter.com/vilranta/sta- tus/1041631306101256192?lang=fi (Tarkistet- tu 21.1.2019).
2. Williamsin haitilaiset sukujuuret omaava vastustaja Naomi Osaka oli kuvattu pilapiir- roksessa vaaleaihoisena.
LEKTIOSSA MAINITUT TEOKSET
Knight, Mark (2018) Pilakuva Serena William- sista. Herald Sun. 10.9.2018.
Kovács, Kati (1996) Karu selli. Helsinki: Like.
Lindström, Jukka & Ranta, Ville (2018) ”Timo Soini as Serena Williams”.
Moisseinen, Hanneriina (2016) Kannas. Lahti:
Kreegah Bundolo.
Rintanen, Viivi (2015) Mielisairaalan kesätyttö.
Tampere: Suuri Kurpitsa.
Spiegelman, Art (1990/1986) Maus. Selviytyjän tarina. Suom. Jukka Snell. Helsinki: WSOY.
Spiegelman, Art (1992/1991) Maus. Ja täällä vaikeudet alkoivat. Suom. Jukka Snell. Helsin- ki: WSOY.
Valve, Emmi (2017) Armo. Oulu: Asema Kus- tannus.
FM Leena Romun Suomen kirjal lisuu den väitöskirja Liiallisuutta, nurinkääntämistä ja rajojen rikkomista – Kati Kovácsin sarjakuva
teokset Vih reä rapsodia, Karu selli ja Kuka pel
kää Nenian Ahnavia? kertomuksina ruu miil
lisuudesta tarkastettiin Tampe reen yliopis- tossa lauantaina 6.10.2018. Vastaväittäjänä toimi dosentti Kai Mikkonen Helsingin yli- opistosta. Kustoksena toimi Suomen kirjal- lisuuden professori Mari Hatavara Tampe- reen yliopistosta.
Leena Romun (FT) väitöskirja on en- simmäinen tutkimusmonografia, joka kes- kittyy suomalaiseen sarjakuvaan. Väitös- kirja hyödyntää teoreettisia välineitä kerto- muksen-, sarjakuvan- ja kulttuurintutkimuk- sen parista. Vuonna 2019 Romu työskente- lee Koneen säätiön rahoittamassa tutkimus- hankkeessa Synkistyvät tulevaisuudenkuvat – Dystooppinen fiktio nykykirjallisuudessa (2015–2019, Tampereen yliopisto) ja femi- nististä sarjakuvaa tutkivassa hankkeessa Sö- dertörnin yliopistossa Tukholmassa.
