Pohjoismaiden ja Keski- ja Itä-Euroopan uusien demokratioiden journalistien roolikäsitykset
Pia Vainikka Journalistiikan pro gradu -tutkielma Kevät 2017 Kieli- ja viestintätieteiden laitos Jyväskylän yliopisto
Tiedekunta – Faculty
Humanistis-yhteiskuntatieteellinen
Laitos – Department
Kieli- ja viestintätieteiden laitos Tekijä – Author
Pia Vainikka Työn nimi – Title
Pohjoismaiden ja Keski- ja Itä-Euroopan uusien demokratioiden journalistien roolikäsitykset Oppiaine – Subject
Journalistiikka
Työn laji – Level Pro gradu -tutkielma Aika – Month and year
5/2017
Sivumäärä – Number of pages 106
Tiivistelmä – Abstract
Journalismin ihanteet muuttuvat maailmalla jatkuvasti yhteneväisemmiksi digitalisaation ja
globalisaation myötä. Myös journalismin käytänteet muuttuvat muun muassa monimediaisuuden ja talousvaikeuksien takia. Kaikki tämä heijastuu lopulta journalistien roolikäsityksiin eli heidän käsitykseensä journalistin roolista yhteiskunnassa.
Journalismin kentällä hallitsee selkeästi länsimaisen journalismin malli, joka painottaa objektiivisuutta ja vallan vahtimista, mutta myös yhä enenevissä määrin yleisön palvelemista ja viihteellisyyttä. Keski- ja Itä-Euroopan maat (CEE-maat) kohtasivat tämän uudenlaisen, pitkään kehittyneen journalismin 1990- luvun taitteessa, kun kommunismin aika oli ohi.
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan journalistien tehtäväkäsitysten kautta, miten Pohjoismaiden ja Keski- ja Itä-Euroopan uusien demokratioiden journalistien roolikäsitykset tänä päivänä eroavat toisistaan, ja näkyvätkö länsimaisen journalismin ihanteet journalistien roolikäsityksissä. Analysoinnin apuna käytettiin Thomas Hanitzschin (2011) luomia roolimiljöitä. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat journalistinen kulttuuri, journalistinen identiteetti, professionaalistuminen sekä journalistien roolikäsitykset.
Tuloksissa ilmeni, että Pohjoismaiden journalistit ovat melko yhteneväinen ryhmä ja niitä voisi kuvailla Hanitszschin puolueeton vahtikoira -roolimiljöön alla. Suomen ja Norjan toimittajat eroavat kuitenkin jonkin verran ruotsalaisista ja tanskalaisista etenkin poliittisuuden ja viihteellisyyden arvostuksessa.
CEE-maat olivat puolestaan hajanaisempi ryhmä erilaisia roolipainotuksia. Viron, Latvian ja Romanian journalistit identifioituvat parhaiten kriittisiksi muutostoimijoiksi, kun taas unkarilaiset ovat enemmän opportunistisia fasilitaattoreita. Tšekkiläiset toimittajat jäivät tässä tutkimuksessa hieman arvoitukseksi.
Joka tapauksessa länsimaisen journalismin ihanteet näkyvät selkeästi CEE-maiden toimittajien
tehtäväkäsityksissä, joissa painottuvat objektiivisuus ja puolueeton havainnointi. Eri kysymys on, miten nämä ihanteet toteutuvat eri maiden todellisuudessa.
Asiasanat – Keywords
Journalistinen kulttuuri, journalistinen identiteetti, journalistien roolikäsitykset, tehtäväkäsitykset Säilytyspaikka – Depository
Jyväskylän yliopisto
1 JOHDAN TO ... 1
1.1 Journalismin roolien muutos ... 1
1.2 Kaksi eri roolikäsitysten ryhmää... 4
2 TEOREETTIN EN VIITEKEHYS ... 7
2.1 Kaikki alkaa professionaalistumisesta ... 7
2.2 Journalistinen kulttuuri... 10
2.2.1 Journalistinen kulttuuri yleisesti ... 10
2.2.2 Hanitzschin journalistiset miljööt ... 13
2.3 Journalistien ideologiat ja ammatillinen identiteetti ... 15
2.4 Journalistien roolikäsitykset ... 18
2.4.1 Ei todellisuutta, vaan ideologioiden muokkaamia malleja ... 18
2.4.2 Erilaisia roolien jaotteluja ja Hanitzschin rooliulottuvuudet ... 19
2.4.3 Aiempien tutkimusten roolikäsityksiä ... 22
2.5 Journalismin koulutuksesta työelämään – ideaalien opiskelua ... 23
3 TUTKIMUSSTRATEGIA... 27
3.1 Tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset... 27
3.2 Vertaileva analyysi ... 28
3.3 Aineistona The Worlds of Journalism Study ... 30
3.3.1 Kyselytutkimus 67 eri maasta... 30
3.3.2 Käsitteellinen viitekehys... 30
3.3.3 Kysymykset roolikäsityksistä ... 31
3.4 Analyysin apuna SPSS-ohjelma... 32
4 JOURNALISMIN TILA TUTKIMUKSEN MAISSA ... 33
4.1 Maiden rajaus ... 33
4.2 Pohjoismaat ... 34
4.2.1 Suomi ... 35
4.2.3 Norja ... 40
4.2.4 Tanska ... 42
4.3 Uudet demokratiat Keski- ja Itä-Euroopassa ... 44
4.3.1 Viro ... 46
4.3.2 Latvia ... 49
4.3.3 Tšekki ... 51
4.3.4 Romania ... 54
4.3.5 Unkari ... 56
4.4 Maiden journalistien taustat kokoavasti ... 59
5 AINEISTON ANALYYSI ... 60
5.1 Pohjoismaiden journalistien tehtäväkäsitykset... 60
5.2 Uusien demokratioiden journalistien tehtäväkäsitykset ... 63
5.3 Kaksi erilaista maaryhmää ... 65
5.4 Autonomian vaikutus tehtäväkäsityksiin ... 67
5.5 Iän ja työskentelyvuosien vaikutus roolikäsityksiin... 69
5.6 Journalistit eri kulttuureista Hanitzschin mallin mukaan ... 72
5.6.1 Tutkimuksen journalistien tehtäväkäsitysten jaottelu maittain Hanitzschin rooliulottuvuuksiin... 72
5.6.2 Journalistien ryhmät puolueettomia vahtikoiria ja kriittisiä muutostoimijoita ... 75
6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA... 78
6.1 Mistä erot ja yhtäläisyydet johtuvat? ... 78
6.2 Ideaalirooleja ... 82
6.3 Tutkimuksen tulokset toisen tutkimuksen valossa ... 84
6.4 CEE- maiden journalismin haasteet ... 85
6.5 Tutkimuksen kritiikkiä ja jatkotutkimuksen tarvetta ... 85
KIRJALLISUUS ... 88
Liite 1: Ote The World of Journalism -tutkimuksen kyselylomakkeesta... 95
Liite 2: Tehtäväkäsitykset ja niiden arvostusprosentit ... 96
Liite 3: Tehtäväkäsitysten arvostus keskiarvoina eri maissa ... 96
Liite 4: Hanitzschin yhteiskunnallisten rooliulottuvuuksien tärkeysprosent it maissa ... 101
1 JOHDANTO
Journalismin rooli maailmassa on ollut viime vuosikymmeninä suuressa muutoksessa niin kansallisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Sekä digitalisaatio että globalisaatio ovat luoneet sille haasteita. Lähes jokaisessa teollistuneessa maassa media taistelee hupenevien
yleisöjen, laskevien mainostulojen, pienenevien työbudjettien sekä internetin aiheuttaman armottoman kilpailun kanssa (Weaver & Willnat 2012, 1). Yhä useampi journalisti työskentelee mediarajojen yli printissä ja verkossa sekä vielä suuri osa freelancereina, joilla ei ole takanaan selkeää toimituskulttuuria (emt., 1). Miten toimittajat tajuavat omaa yhteiskunnallista rooliaan tässä muuttuvassa maailmassa? Journalistien roolikäsitysten tarkastelu on nyt tärkeää, jotta tiedämme, millaisten diskurssien ja arvojen kautta he maailmaamme rakentavat.
1.1 Journalismin roolien muutos
Journalismin on kuvattu syntyvän, kun journalistien ammatillinen identiteetti on alkanut muotoutua ja heidän muista kansalaisista erottautuva yhteiskunnallinen roolinsa on hahmottunut (Deuze 2005, 442). Digitalisaation myötä journalismin rooli on ollut
kääntymässä takaisin historiaansa päin, kun yleisön lisääntynyt vaikutus ja osallistuminen journalismiin ovat muuttaneet maailmanlaajuisesti uutistuotantoa ja tiedon
jakamisprosesseja (Schmitz Weiss 2015, 76). Journalistin rooli ei olekaan enää niin
yksiselitteinen, kun kansalaiset eivät ole enää passiivisia tiedon saajia, vaan tuottavat myös itse aktiivisesti tietoa ja tuovat julki mielipiteitä. Witschgen (2013) mukaan journalisteille journalismi on ammatti, jossa asioista perillä olevat ihmiset tekevät töitä tiettyjen
standardien mukaan. Jos näitä tiettyjä laatustandardeja, kuten tiedon tarkkuutta ja totuudenmukaisuutta, ei joku päivä pystyttäisi täyttämään, voisi se olla suuri menetys demokratialle. (Witschge 2013, 164 ja 167.) Näiden tiettyjen laatustandardien kuten objektiivisuuden, läpinäkyvyyden, puolueettomuuden ja kriittisyyden avulla journalistit voivat edelleen perustella rooliaan yhteiskunnassa. Journalismiin pitää pystyä luottamaan.
Myös globalisaatio on tuonut uusia vaikutteita kansallisiin journalistisiin kulttuureihin eli journalistien toimintaympäristöihin. Journalististen kulttuurien kautta toimittajat
ammentavat roolikäsityksiään. Kansainväliset journalismin tutkimukset ovat osoittaneet, että konvergenssi eri maiden journalististen roolikäsitysten ja työtapojen välillä on
kiihtynyt globalisaation myötä (Hanitzsch 2007, 367). Digitalisaatio ja internetin
laajeneminen ovat nopeuttaneet journalististen kulttuurien yhtenäistymistä, kun monella on saatavilla journalistista sisältöä kaikkialta maailmasta. Hallitsevalla läntisellä journalistisen kulttuurin mallilla on ollut suuri vaikutus etenkin demokratisoituviin valtioihin, joissa journalistien yhteiskunnallinen rooli on jouduttu määrittelemään uudestaan kommunistisen vallan jälkeen. (Lauk 2009a.)
Hallin ja Mancini (2004) toteavat, ettei kukaan voi tietää, mihin asti mediaympäristöjen konvergenssi jatkuu. Joko se jossain vaiheessa pysähtyy tai sitten merkittävät kansalliset erot häviävät lopulta kokonaan. (Hallin & Mancini 2004, 13). Tällä hetkellä journalismissa on kuitenkin yhä kansallisia eroja, ja joidenkin maiden välillä journalistisen kulttuurin erot ovat suuriakin. Maailman maat eivät globalisoidu samassa tahdissa, ja edelleen osa maista, kuten Pohjois-Korea, ovat pitkälti ulkona maailmaa yhtenäistävästä kehityksestä. Myös maissa, joissa läntinen globalisaatio ja trendit ovat jo päässeet vaikuttamaan, on
journalismin muutostahti usein ollut odotettua hitaampaa. Näin on käynyt muun muassa Keski- ja Itä-Euroopan entisten sosialismimaiden median demokratisoitumisessa ja länsimaalaistumisessa, jonka odotettiin tapahtuvan nopeastikin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. (Gross & Jakubowicz 2013, 7.)
Journalismin ideaalina pidetään usein nimenomaan läntisen demokratian ja journalismin ihanteita sekä Pohjois-Amerikan ja Britannian edustamaa liberaalia mediasysteemiä (Hallin & Mancini 2004, 6). Liberaalin journalismin mallin pääperiaatteita ovat muun muassa etäisyys vallankäyttäjistä, poliittinen vapaus, läpinäkyvyys sekä vastuullisuus.
Malli perustuu vahvasti osallistavaan demokratiaan. (Lauk 2009a, 71.) Sen lisäksi, että liberaali mediamalli hallitsee läntisen maailman käsitystä journalismista, se on vaikuttanut muiden systeemien ja maiden journalististen kulttuurien kehitykseen (Hallin & Mancini 2004, 13). Muita mediasysteemien malleja arvostellaan sen mukaan, kuinka kaukana ne ovat läntisen maailman ihanteesta, jossa toimittajat nähdään valtiosta riippumattomina, neutraaleina vallan vahtikoirina (emt., 13). Selkeä vertailukohde on käytännöllinen journalistisia kulttuureja vertailtaessa, mutta muun muassa Hanitzschin (2007, 372) mukaan kulttuurien vaihtelu jää varjoon, kun journalistisia kulttuureja määritellään vain länsimaisen journalismin kautta.
Hallin ja Mancini (2004, 11) korostavat, etteivät journalistiset kulttuurit ja mallit ole kehittyneet sattumalta, vaan niihin ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat valtioiden historialliset
kehitykset. Mediasysteemit ovat kehittyneet usein käsi kädessä kansallisvaltion kehityksen kanssa, koska journalismi on pitkälti sidoksissa poliittiseen tilanteeseen ja politiikan kehitykseen (emt. 13). Etenkin maissa, joissa journalistit näkevät itsensä jonkin asian tai ryhmän asianajajina tai puolustajina, poliittisen tilanteen vaikutus journalismiin on suuri (emt., 29). Monessa tutkimuksessa on painotettu nimenomaan yhteiskunnan politiikan ja taloudellisen historian vaikutusta journalismin kehitykseen (mm. Hallin & Mancini 2004;
Hanusch 2015), mutta kulttuurin rooli on usein sivuutettu. Hanusch (2015, 191) kertoo kuitenkin artikkelissaan, kuinka Uuden-Seelannin Aotearoa-saarella journalismiin ovat vaikuttaneet suuresti maorien kulttuuriset arvot, kuten toisten kunnioittaminen sekä kulttuurillisten protokollien noudattaminen. Myöskään länsimaisissa maissa kulttuurin vaikutusta journalismiin ei voi sivuuttaa. Hallinin ja Mancinin (2004, 28—29) mukaan maissa, joissa journalistit ovat nähneet itsensä enemmän neutraalin tiedon tuottajina tai viihteen tarjoajina, poliittinen vaikutus on ollut vähäinen ja kulttuurinen vaikutus siis suurempi. Muun muassa Pohjoismaissa kulttuurinen historia ja moraalin kehittymine n ovat isompia vaikuttajia journalismin kehittymiseen kuin maan poliittinen menneisyys. Myös Glowacki, Lauk ja Balčytienė (2014, 8) toteavat, että Keski- ja Itä-Euroopan uusien demokratioiden journalismin selittämisessä kulttuurilliset tekijät ovat hyvin
merkityksellisiä. Silti Weaver ja Willnat (2012, 545) ovat selvittäneet maailmanlaajuisessa tutkimuksessaan, että journalistiset roolit ovat enemmän kytköksissä nimenomaan
poliittiseen systeemiin kuin kulttuuriin. Se on kuitenkin selvää, että poliittinen muutos kommunismista demokraattiseen malliin antoi uusien demokratioiden medialle
mahdollisuuden muuttua.
Toisaalta ei kannata unohtaa, että media muokkaa myös yhteiskunnallisia rakenteita (Hallin & Mancini 2004, 8). Ennen ensimmäisten demokraattisten yhteiskuntien syntyä journalismia pidettiin Euroopan autoritaarisissa valtioissa hyvänä yhteiskunnan hallinnan välineenä. Kirjapainon keksimisen jälkeen tiedon määrän laajeneminen alkoi horjuttaa autoritaarisia hallintoja ja poliittinen journalismi sekä kriittisyys valtion toimia kohtaan kehittyivät. (McNair 2009, 237—238.) Vapaata mediaa pidetäänkin nykyään usein demokratian edellytyksenä, koska journalistit tarjoavat tietoa, jonka mukaan kansalaiset voivat tehdä valintoja kilpailevien yhteiskunnallisten instituutioiden ja päättäjien välillä (McNair 2009, 238). Läntisissä demokratioissa sananvapaus on yksi kansalaisten sekä median perusoikeuksista, mutta muun muassa kommunistisissa valtioissa vapaata mediaa ei juurikaan ole. Entisissä kommunistisissa valtioissa hallinnon irrotettua otettaan mediasta sananvapaus alkoi parantua, mutta lähivuosina Keski- ja Itä-Euroopan maissa median
vapautta on alettu taas rajoittaa. Esimerkiksi Unkari oli vuonna 2010 maailman
medianvapauslistalla 23., mutta seitsemässä vuodessa se on tippunut 48 sijaa, 71. sijalle.
(Reporters sans frontières, RSF.)
1.2 Kaksi eri roolikäsitysten ryhmää
Journalismin yhteiskunnallisten roolien määrittely läntisissä demokratioissakaan ole digitalisaation takia enää niin yksiselitteistä kuin 20 vuotta sitten. Tämän tutkimuksen kannalta digitalisaatiota mielenkiintoisempi muutos on globalisaatioon liittyvä
roolikäsitysten yhdentyminen vanhojen demokratioiden ja hiljattain demokratisoituneiden maiden välillä. Journalismin kohdalla globalisaatio tarkoittaa liberaalin mallin ja
länsimaisen journalismin ihanteiden mukaisten ammattinormien ja arvojen leviämistä ympäri maailman (Hallin & Mancini 2004).
Tämän tutkimuksen tarkoitus on tutkia vertailevalla analyysilla kahden erilaisen
maaryhmän, Pohjoismaiden ja Keski- ja Itä-Euroopan uusien demokratioiden, journalistien tehtävä- ja roolikäsityksiä journalististen kulttuurien valossa. Tehtäväkäsityksellä tarkoitan toimittajien tärkeinä pitämiä, yksittäisiä journalismin yhteiskunnallisia tehtäviä.
Roolikäsityksellä tarkoitan puolestaan laajempaa, monen tehtävän muodostamaa journalistien käsitystä omasta merkityksestään ja roolistaan yhteiskunnassa. Tästä eteenpäin kutsun Keski- ja Itä-Euroopan uusia demokratioita niistä usein käytetyllä englanninkielisellä lyhenteellä CEE-maat (Central and Eastern Europe). Tutkielmassani tarkasteltavat maat olen valinnut sellaisten CEE-maiden joukosta, jotka ovat Euroopan Unionin jäseniä. Edellytyksenä on, että heillä on enemmän yhteispiirteitä yhteiskuntien kehityksessä kohti länsimaista demokratiaa kuin mailla, joita eivät vielä ole niin
vakaantuneita demokratioita.
CEE-maiden journalistien roolikäsitysten muutos kohti läntisen journalismin ihanteita on hyvin monisyinen tutkimusalue, koska 90-luvun jälkeen roolikäsitykset ovat muuttuneet selkeästi myös läntisissä demokratioissa digitalisaation ja kaupallistumisen sekä internetin tulon myötä (Meyen & Balaban 2011, 87). Tässä tutkimuksessani en pyri vastaamaan kysymykseen, kuinka roolikäsitykset ovat lähentyneet toisiaan, vaan kuvailemaan, miten ne eroavat maiden ja maaryhmien välillä tällä hetkellä. Tutkimuksen aineisto on vuosina 2012—2016 tehdystä maailmanlaajuisesta The World of Journalism -tutkimuksesta (WJS).
67 eri maassa tehty kyselytutkimus on laajin kansainvälisesti journalistien roolikäsityksiä käsittelevä tutkimus (WJS).
CEE-maat olivat 1990-luvun alussa uuden edessä, kun kommunismi irrotti niistä otteensa.
Journalistien ja viestinnän ammattilaisten oli yhtäkkiä määriteltävä ja muotoiltava journalismin rooli uudestaan uudessa yhteiskunnassa (Lauk 2009a, 76). Ne alkoivat globalisoitua ja ottaa vaikutteita lännestä. Länsimaissa yleinen oletus oli, että
kommunistisen vallan kaaduttua demokratisoituvat maat mukautuisivat luonnollisesti länsimaiseen, liberaalin journalismin käsitykseen. Läntistä journalismin ihannetta on myös useaan otteeseen pyritty ”viemään” näihin maihin. (Lauk 2008a, 1.) Monet länsimaiset mediayhtiöt muun muassa laajensivat toimintaansa idemmäksi vieden maihin ammatillisia arvoja ja kulttuurillisia normeja (Hanitzsch 2011, 487). CEE-maiden journalismin
demokratisoitumista onkin kutsuttu ”eurooppalaistamiseksi”, joka tarkoittaa länsimaalaisen journalismin arvojen, standardien ja periaatteiden omaksumista osaksi median toimintaa (Lauk 2009a, 70).
Yli 25 vuoden aikana CEE-maat ovat lähentyneet liberaalia journalismin mallia ja läntisen journalismin ihanteita (katso esim. Hallin & Mancini 2004) ja niiden mukaista ammatti- ideologiaa. Eroja on kuitenkin yhä ja ne ovat paikoin vielä suuriakin. Muun muassa Unkarista median sananvapaus on huonontunut viime vuosina. Pohjoismaat ovat
puolestaan saaneet kehittyä omiksi valtiomuodoikseen jo pitkään, Suomi viimeisimpänä, satavuotiaana itsenäisenä demokratiana. Näissä itsenäisissä demokratioissa journalistinen kulttuuri on jo muotoutunut omanlaisekseen, läntisen journalismin ihanteiden mukaisiksi.
Pohjoismaiden länsimaisen journalistisen kulttuurin ja uusien demokratioiden kulttuurin sekä yhdentyminen että edelleen olemassa oleva kuilu tekevät tutkimuksesta kiinnostavan ja merkityksellisen. Miten kulttuurien yhdentyminen näkyy toimittajien roolikäsityksissä?
Tutkimuksen maiden journalistista ja poliittista tilannetta avaan tarkemmin luvussa 4, jossa syvennytään maiden journalistien toiminnan raameihin. Vaikka globaaleja journalismin kulttuureja ja roolikäsityksiä on tutkittu paljon, ei tutkimisen tarve koskaan lopu.
Pohjoismaiden ja CEE-maiden toimittajien roolikäsityksiä ei muun muassa ole vertailtu vielä lainkaan. The Worlds of Journalism -tutkimus antaa monille tutkijoille laajan mahdollisuuden vertailla omaa tutkimusalaansa kiinnostavia maita keskenään. Oma tutkimusasetelmani on tärkeä lisäksi siksi, että CEE- maat ovat oletukseni mukaan vasta siirtymävaiheessa kommunistisesta kulttuurista kohti globaaleja journalistisia
roolikäsityksiä.
Tässä tutkimuksessa selvitän vertailevan analyysin avulla maiden journalistien tehtävä- ja roolikäsityserot sekä yhteneväisyydet 2010-luvulla. Koska journalistiset roolikäsitykset ovat selkeä tapa tuoda esiin eroja maiden journalististen kulttuurien välillä, perehdytään tässä tutkimuksessa niihin. Tuon esille, miten toimittajien tehtäväkäsitykset eroavat toisistaan niin maiden tasolla kuin kahden eri maaryhmän välillä, kuinka suuria
näkemyserot ovat ja mistä erot tai vaihtoehtoisesti yhtäläisyydet voisivat johtua. Tärkein osuus on, kun niputan tehtäväkäsitykset erilaisiksi roolikäsityksiksi yksittäisille maille sekä maaryhmille. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii neljä käsitettä:
professionaalistuminen, journalistinen kulttuuri, journalistinen ammatti- ideologia sekä journalistien roolikäsitykset. Roolit, ammatti- ideologia ja journalistinen kulttuuri
kietoutuvat tiiviisti yhteen, joten moni näitä käsittelevä tutkimus sivuaa jokaista käsitettä, eikä niitä voi selkeästi käsitellä erikseen. Kaikki edellä mainitut käsitteet kumpuavat puolestaan journalistisesta professionaalistumisesta.
Luvussa 2 avaan teoreettista viitekehystäni näiden käsitteiden avulla. Luvussa 3 tuon esille tutkimusongelmani ja -kysymykseni sekä kerron tutkimusstrategiastani. Esittelen myös lisää The World of Journalism -tutkimusta (WJS) ja sen taustoja. Luvussa 4 keskityn tutkimukseni maiden tämän hetkiseen journalistiseen ja poliittiseen tilanteeseen, johon loppupäätelmät kiinnittyvät. Viidennessä luvussa analysoin määrällisen analyysin ja SPSS- ohjelman avulla, millaisia roolikäsityksiä eri maiden ja maaryhmien journalisteilla on.
Luku 6 keskittyy lopulta pohtimaan, mistä erot ja yhtäläisyydet roolikäsityksissä johtuvat ja miten länsimaiset journalismin roolikäsitykset lopulta CEE-maissa näkyvät. Mietin myös jatkotutkimusmahdollisuuksia sekä oman tutkimukseni ongelmakohtia.
2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS
Seuraavissa alaluvuissa avaan tutkimukseni teoreettista viitekehystä neljän käsitteen avulla. Professionaalistuminen on käsitteiden kivijalka, jonka päälle rakentuvat journalistinen kulttuuri, journalistien ideologiat ja lopulta myös journalistien
roolikäsitykset. Kaikki neljä käsitettä kietoutuvat kuitenkin loppujen lopuksi tiiviisti yhteen, joten vaikka nyt käsittelen niitä erillisinä osina, ovat ne kaikki kytköksissä toinen toisiinsa. Oma tutkimukseni pohjautuu roolikäsitysten tarkasteluun, joten kappaleessa 2.4 kerron, miten aion käyttää roolikäsitysten määrittelyjä tutkimuksen teossa.
2.1 Kaikki alkaa professionaalistumisesta
Journalismi lähtee pitkälti sen ammattikunnan professionaalistumisesta. Nygren (2012b, 74) määrittelee professionaalistumisen prosessiksi, jossa jokin toiminta kehittyy vaiheittain kohti itsenäistä, ammattimaista ammattia. Pietilän (2010, 21) mukaan journalismin
professionaalistuminen tarkoitti ”julkisen palvelun eetoksen syntyä ja voimistumista ammattikunnassa”. Journalismi on siis kokenut aikoinaan professionaalistumisen,
muuttumisen sekalaisesta kirjoittajien ryhmästä ammattikunnaksi, jolla on yhteisiä arvoja ja käytänteitä.
1800-luvulla journalismi alkoi Euroopassa enenevissä määrin ammatillistua, kun siihen alettiin liittää tiettyjä laatuvaatimuksia ja journalismin etiikka kehittyi. Journalismi muuttui pelkästä taidosta ammatiksi. (Høyer & Lauk 2016, 8—9.) Journalistina työskentelyyn ei kuitenkaan vieläkään tarvita välttämättä tiettyä ammattitutkintoa. Journalismin ammatti on normatiivinen eli sen arvot ja tehtävät ovat yhteiskunnallisesti luotuja. Se on siis
rakentunut ihmisten päätöksistä siitä, mikä on oikein ja mikä ei, toisin kuin esimerkiksi lääkärin professio, jota ohjaavat pitkälti tieteelliset faktat ja luonnonlait. (Pietilä 2012, 104—106.) Journalismi voidaan silti laskea ammattikunnaksi, koska se täyttää tiettyjä muita ammattimaisia piirteitä: toimittajat jakavat tietyn ammatillisen ideologian ja sen sisältämän etiikan, heillä on tietty autonomian aste sekä journalistiselle työlle on olemassa laatuvaatimukset (Høyer & Lauk 2016, 9). Journalistien koulutus on monissa maissa korkeakoulutasoista, joten myös koulutuksen puolelta journalismi on ammattimaistunut.
Journalistien koulutustaso ei kuitenkaan mittaa suorasti maan journalismin
professionaalistumista, koska maan journalistien ammatillinen autonomia ja ammatilliset
normit voivat kuitenkin olla hyvin puutteellisia (Hallin & Mancini 2004, 34). Kaiken kaikkiaan journalismilla on kuitenkin selkeä professionaalinen asema monissa
yhteiskunnissa, eikä sen olemassaolon merkitystä tarvitse kyseenalaistaa.
Ammatin professionaalistumista voidaan määrittää esimerkiksi sen mukaan, kuinka suurta ammattikunnan autonomia on, kuinka selkeästi muotoillut ammatilliset normit sillä on sekä kuinka paljon ammattikunta on suuntautunut julkiseen palveluun (Hallin & Mancini 2004, 34—37). Journalismin ammatilliset normit (kuten eettiset periaatteet) ovat monissa maissa selkeästi määriteltyjä (emt., 35). Esimerkiksi Suomessa Journalistin ohjeita noudatetaan lähes kaikissa mediayhtiöissä ja ne ovat tutut kaikille toimittajana työskenteleville. Yksi länsimaisen journalismin normeista on riippumattomuus muista tahoista. Sitä journalistit tavoittelevat työssään, mutta todellisuudessa jo yleisön kiinnostus sekä markkinat ohjaavat yhtiöitä ja sitä kautta journalistien arkea. Journalismi on vahvasti suuntautunut julkiseen palveluun ja julkisen palvelun etiikkaan, joten myös sen puolesta ammattikunta on selkeästi professionaalistunut (Hallin & Mancini 2004, 36—37). Journalismin
professionaalistumisen on väitetty nykyaikana pikkuhiljaa taantuvan, kun kaupallistuminen vie journalismia julkisesta palvelusta kohti kohdennettua asiakaspalvelua (Pietilä 2010, 21—23). Ammattikunnan professionaalistumista rapauttaa myös internet, kun jokainen yhteiskunnan jäsen voi tuottaa tietoa.
Se, millaista journalismin professionaalistuminen maailmanlaajuisesti on, on mahdotonta muotoilla yhdeksi ainoaksi oikeaksi, koska erot maiden välillä ovat suuria (Anderson 2008). Siksi on mielekästä katsoa eri maiden journalismin professionaalistumisen astetta.
Hallin ja Mancini (2004) ovat luoneet kolme mediasysteemimallia, joiden mukaan professionaalistumisen astetta voidaan vertailla. Heidän luomansa mediasysteemimallit ovat 1) välimerellinen/polarisoitunut pluralistinen malli (esimerkiksi Ranska, Italia ja Espanja), 2) Pohjois-/Keski-Euroopan malli tai demokraattinen korporativismin malli (esimerkiksi Suomi, Itävalta, Norja, Ruotsi ja Sveitsi) sekä 3) Pohjois-Atlantin malli tai liberaalimalli (esimerkiksi Iso-Britannia, USA ja Kanada). Lauk (2008a) avaa
seminaariesityksessään Hallinin ja Mancinin mallien professionaalistumisen astetta alla olevalla tavalla.
1) Välimerellisessä tai polarisoituneessa pluralistisessa mallissa (the mediterranean or polarized pluralist model) professionaalistuminen on alhaista, koska journalistit
mukautuvat enemmän uutisorganisaation ideologiaan kuin yhteiseen ammatilliseen
ideologiaan. Journalistit ovat tiiviisti yhteyksissä valtioon, poliittisiin puolueisiin sekä eliittiin, jolloin journalismin autonomia on matala. Eettisistä säännöistä ei ole hyvää yhteisymmärrystä. Kaikki tämä juontaa juurensa myös siihen, ettei journalisteilla ole kunnollista, kehittynyttä koulutusta, eikä ammatillisilla organisaatioilla ole valtaa uutisorganisaatioihin tai journalisteihin.
2) Pohjois- ja Keski-Euroopan mallin tai demokraattinen korporativismin mallin (the north/central european or democratic corporatist model) professionaalistumisen sekä autonomian aste ovat korkeita. Hyvän journalistisen tavan standardit ovat yleisesti hyväksyttyjä, ammatillinen itsesääntely toimii, ammatilliset järjestöt ovat vahvoja ja journalistien koulutus on pitkälle kehittynyttä. Valtio vastaa siitä, että maan media on moniääninen muun muassa valtion avustuksilla (esimerkiksi Yle). Valtion sääntely on kuitenkin olematon tai todella vähäistä.
3) Pohjois-Atlantin malli tai liberaalimalli (the north atlantic or liberal model) sisältää myös vahvan professionaalistumisen asteen. Journalistien ideologia nojaa julkisen palvelun tarjoamiseen ja yleisesti hyväksyttyihin menetelmiin ja standardeihin. Objektiivisuutta arvostetaan ja faktapohjaisesti uutisoinnista pidetään kiinni. Journalistien autonomia on erityisen suurta, koska virallista itsesääntelyelintä ei ole kehittynyt. Journalismin
koulutuksella on pitkät perinteet. (Lauk 2008a.)
Tutkimukseni maissa professionaalistumisen aste vaihtelee suuresti. Pohjoismaat kuuluvat selkeästi demokraattiseen korporativismin malliin. Laukin (2008a) mukaan CEE-maita ei voi suoraan kategorisoida tiettyyn malliin, vaan niissä on löydettävissä elementtejä
jokaisesta mallista. Hän mieltää maat kuitenkin monella tapaa lähimmäksi polarisoitunutta pluralistin mallia, mutta median suuri kaupallisuus yhdistää niitä myös liberaalimalliin.
(Lauk 2008a.) Jos siis havainnoi tutkimukseni maaryhmiä Hallinin ja Mancinin
mediamallien professionaalistumisen kautta, eroavat Pohjoismaat ja CEE-maat paljonkin toisistaan.
Se, kuinka professionaalistunut maan tai organisaation journalismi on, määrittelee niiden journalistista kulttuuria. Siksi avaan seuraavaksi journalistisen kulttuurin käsitettä.
2.2 Journalistinen kulttuuri
Puhumme usein kulttuureista. Suomesta turvapaikkaa hakevat tulevat eri kulttuurista kuin omamme. Heillä on erilaisia käsityksiä ja arvoja elämässään. Nygrenin (2012a)
määritelmän mukaan kulttuuri on koko olemisen ja elämisen tapamme, jossa jaetut ideat ja käytänteet erottavat kulttuuriset ryhmät toisistaan. Kulttuuri on yhteiskunnallisesti
rakentunut arvojen ja ideologioiden kautta, mutta ei ole vain abstrakti ideologia, koska kulttuurilliset arvot tulevat lopulta esiin arkipäiväisissä valinnoissamme ja
toiminnassamme. (Nygren 2012a, 7.)
2.2.1 Journalistinen kulttuuri yleisesti
Myös journalistit mukautuvat työssään erilaisiin kulttuureihin ja niiden toimintatapoihin.
Journalistinen kulttuuri on asetelma ammatillisia käsityksiä ja toimintatapoja, joiden mukaan toimittajat oikeuttavat heidän roolinsa yhteiskunnassa ja tulkitsevat työtään merkitykselliseksi sekä itselleen että muille (Hanitzsch 2007, 369—370). Kulttuuri ei ole pysyvä rakenne, vaan eri ideologiat ja toimintatavat taistelevat hallitsevien ideologioiden kanssa jatkuvasti muokaten ja uudelleen määrittäen journalismin kulttuuria (emt., 369—
370). Journalistisessa kulttuurissa journalistien työn takana vaikuttavat niin ammatilliset arvot kuin sopimuksetkin, jotka ovat kulttuurillisesti sovittuja (Hanitzsch & Mellado 2008). Nämä arvot ja sopimukset ovat muokkautuneet journalismin professionaalistuessa (ks. 2.1). Journalistisia kulttuureja voi hahmottaa maailmanlaajuisesti, valtioittain tai vaikka mediayhtiöittäin (Nygren 2012a, 8), joten niiden rajoja on vaikea hahmottaa
selkeästi. Tasoista eniten on tutkittu maiden välisiä journalistisia kulttuureita (Hanitzsch &
Mellado 2008), johon myös oma tutkimukseni perehtyy.
Journalistinen kulttuuri ilmenee kolmella eri tasolla kuten muutkin kulttuurit (Hanitzsch &
Mellado 2008). Ensinnäkin tietyn journalistisen kulttuurin journalisteilla on yhteisesti jaettuja käsityksiä työstään (arvoja, asenteita ja uskomuksia) (emt.). Esimerkiksi länsimaisen journalismin arvoina pidetään objektiivisuutta ja kriittisyyttä uutisoitavia asioita kohtaan. Journalisteilla on myös uutiskriteerien mukaan ajatuksia siitä, mitkä aiheet ja näkökulmat ylittävät uutiskynnyksen. Journalistien roolikäsitykset kuuluvat tähän ensimmäiseen kulttuurin tasoon. Toisena journalistinen kulttuuri ohjaa journalistien uutistyön käytänteitä eli uutisten tekoa (emt.). Heillä on selkeänä mielessä, että suuret
katastrofit lähellä omaa paikkaa on uutisoitava nopeasti ja isostikin. Lopulta kulttuuri näkyy myös lopputuloksissa eli millaista uutisointia journalistinen kulttuuri tuottaa (emt.) Toisissa kulttuureissa journalismi painottuu viihteelliseen materiaaliin, toisissa poliittisiin kannanottoihin ja vaikuttamiseen.
Jotta journalistisia kulttuureja voidaan tarkastella maailmanlaajuisesti, on tutkimuksessa käytettävä selkeää konseptia, joka toimii hyvin erilaisissa kulttuureissa (Hanitzsch 2007, 368). Hanitzschin mukaan journalistisen kulttuurin konseptia on käytetty monissa
tutkimuksissa hyvin eri tavoin, jolloin se on tuottanut siitä hajanaista kirjallisuutta. Hän moittii monia vertailevia tutkimuksia myös siitä, että ne keskittyvät liikaa vertailemaan muita kulttuureja länsimaisen journalismin ihanteisiin, jolloin kulttuurien vaihtelu jää helposti varjoon. (emt., 368 ja 372.) Siksi hän on muodostanut mallin (kuvio 1), joka tekee eri journalististen kulttuurien tutkimuksesta mielekästä ja mahdollisimman tasapuolista.
Hän jakaa mallissaan journalistisen kulttuurin kolmeen eri rakenneosaan, jotka sisältävät seitsemän käsitteellistä ulottuvuutta (emt., 371). Käytän myöhemmin mallia apuna roolikäsitysten ulottuvuuksien avaamisessa.
Mallissaan Hanitzsch jakaa journalistisen kulttuurin kolmeen eri osa-alueeseen - yhteiskunnallisiin rooleihin, epistemologioihin sekä eettisiin ideologioihin.
Yhteiskunnalliset roolit sisältävät niin journalismin normatiiviset vastuut kuin sen vaikutuksen yhteiskunnassa (Hanitzsch 2007, 371). Käyn luvussa 2.4 tarkemmin läpi yhteiskunnallisten roolien aladimensioita eli vaikuttamisen astetta (interventionism), etäisyyden astetta vallasta (power distance) sekä markkinaorientoitumisen astetta (market orientation). Journalistisen kulttuurin toinen ulottuvuus epistemologiat eli tietoteoriat mittaavat journalistista kulttuuria totuuden kertomisen asteella (Hanitzsch 2007, 375).
Voiko journalismi tarjota objektiivista ja arvovapaata tietoa totuudesta? Kuinka kokemusperäistä journalismi on? (emt., 376.) Hanitzschin kolmantena journalistisen kulttuurin ulottuvuutena ovat eettiset ideologiat. Moraaliset arvot ovat omanlaisiaan jokaisessa kulttuurissa, joten ne ovat tärkeitä myös journalistista kulttuuria tutkittaessa.
KUVIO 1 Hanitzschin journalistisen kulttuurin rakenneosat ja niiden dimensiot (2007, 371)
(emt., 378.) Hanitzsch ei tarkoita eettisten ideologioiden ulottuvuudella kuitenkaan niiden sisältöä, koska ne pohjautuvat lähes aina läntisiin journalismin arvoihin. Hän tarkastelee mallissaan enemmänkin toimittajien suhtautumista eettisiin arvoihin: ovatko he idealisteja vai relativisteja. (emt., 378—379.)
Journalistinen kulttuuri ei ole eristetty systeemi, vaan sen muotoutumiseen vaikuttaa kolme eri kontekstia – yksilötaso, organisaatiotaso sekä yhteiskunnallinen taso -, jotka ovat olleet muun muassa The Worlds of Journalism -tutkimuksen lähtökohtana (WJS, ks. kuvio 2).
Journalistit joutuvat jatkuvasti työssään tekemään yksilötasolla päätöksiä, joihin vaikuttavat heidän henkilökohtaiset ja ammatilliset taustansa, ammatilliset ja poliittiset suuntautumisensa sekä roolinsa ja asemansa työpaikalla. Organisaatiotasolla journalistista kulttuuria muokkaavat median omistajuus, liikevaihtomallit, tuotto-odotukset,
toimitukselliset linjaukset, aikaresurssit ja toimituksen kulttuuri. Yhteiskunnallinen taso antaa journalismille sosiaaliset, kulttuuriset ja ideologiset raamit, joissa journalismi maassa toimii. (WJS.)
KUVIO 2 The Worlds of Journalism Study, käsitteellinen viitekehys
(http://www.worldsofjournalism.org/research/2012-2015-study/conceptual-framework/ 7.11.2016)
Journalistiset kulttuurit ovat jatkuvasti muutoksessa, ja niitä myös vahvistetaan jatkuvasti (Hanitzsch & Mellado 2008). Joskus niillä itsellään on vaikutusta mediakentän
muutostahtiin. Berger (2005) perustelee esimerkiksi blogien hidasta kehitystä Briteissä journalistisella kulttuurilla. Hän vertaa brittiläistä journalistista kulttuuria amerikkalaiseen täydelliseen objektiivisuuden ja puolueettomuuden ihanteeseen, joka on antanut tilaa ja tarvetta poliittisten blogien kehitykselle. Briteissä media on itse poliittisesti hajautuneempi, jolloin blogien kehitys on ollut huomattavasti hitaampaa. (Berger 2005.) Eli vaikka Hallin ja Mancini (2004) luokittelevat Pohjois-Amerikan ja Iso-Britannian saman liberaalin mediamallin alle, on niiden journalistisissa kulttuureissa selkeästi eroja.
Uutiskulttuuri on hyvin lähellä journalistisen kulttuurin käsitettä. Se luo kuitenkin kuvaa laajemmasta, median ja poliittisen kommunikaation yhteisestä kulttuurista, johon liitetään usein myös historiallisia aspekteja. (Hanitzsch & Mellado 2008.) Uutiskulttuurin
tutkimuksessa painotetaan siis enemmän poliittista näkökulmaa kuin journalistisen kulttuurin tutkimuksessa. Toisaalta myös yksi (ja suurin) journalistisen kulttuurin
muodostumiseen vaikuttavista tekijöistä on politiikka, joten käsitteiden välillä ei ole suurta eroa. Tässä tutkimuksessa ei luoda kuitenkaan niin suurta kokonaiskuvaa maiden
poliittisista systeemeistä, joten siksi journalistinen kulttuuri on tutkimukselleni relevantimpi termi kuin uutiskulttuuri.
2.2.2 Hanitzschin journalistiset miljööt
Hanitzsch (2011, 478) on kehittänyt Pierre Bourdieun kenttäteorian pohjalta neljä maailmanlaajuisesti pätevää journalistien ammatillista roolimiljöötä, joissa journalistit jakavat samankaltaisia käsityksiä journalismin yhteiskunnallisesta tehtävästä. Näitä ammatillisia miljöitä voisi pitää journalistisen kulttuurin alakulttuureina. Hanitzschin 18 maan tutkimuksessa löytämät roolimiljööt ovat populistinen tiedon levittäjä (the populist disseminator), puolueeton vahtikoira (detached watchdog), kriittinen muutostoimija (critical change agent) ja opportunistinen fasilitaattori (the opportunist facilitator).
(Hanitzsch 2011, 484—486.) Viimeinen alakulttuuri oli hyvin vaikea täysin suomentaa, joten käytän siitä vierasperäistä määritelmää opportunistinen fasilitaattori. Mahdollinen suomennos voisi olla esimerkiksi ”suotuisten olojen mukaan sovittelija” (ks. taulukko 1).
Hanitzschin (2011) määritelmän mukaan populistisen tiedon levittäjä -kulttuurin
journalistit ovat voimakkaimmin suuntautuneet yleisön palvelemiseen. He tarjoavat uutisia, jotka ovat suurimmalle yleisölle mielenkiintoisia. Lisäksi he näkevät itsensä vahvasti puolueettomina havainnoijina, jotka eivät miele llään ota aktiivista ja osallistuvaa roolia uutisoinnissaan. Puolueettomiksi vahtikoiriksi nimetyt journalistien ryhmät puolestaan näkevät itsensä ennen kaikkea puolueettomina havainnoijina. Edellisestä heidät erottaa siinä, että puolueettomat vahtikoirat korostavat skeptistä ja kriittistä asennetta hallintoa ja bisneseliittiä kohtaan. He ovat siis näiden eliittien vahtikoiria ja haluavat tiedottaa yleisöä poliittisista valinnoista. He näkevät myös, että jopa poliittiset uutiset on tehtävä
mielenkiintoisiksi, jotta ne ”myyvät” hyvin. Muihin ryhmiin verrattuna he kuitenkin ajavat vähiten yhteiskunnallista muutosta, vaikuttavat julkiseen mielipiteeseen tai asettavat
poliittisia agendoja. Tämän ryhmän journalistit ovat eniten sitä vastaan, että heidän täytyisi tukea yleisiä menettelytapoja luodakseen menestystä ja kehitystä. Hanitzsch näkee tämän ryhmän olevan tyypillinen länsimaisissa yhteiskunnissa. (Hanitzsch 2011, 484—486.)
Hanitzschin määrittelemä kolmas, kriittinen muutostoimija -ryhmä on myös kriittinen vallanpitäjiä kohtaan kuten edellinenkin ryhmä. He kokevat kuitenkin olevansa muutoksen liikkeelle panijoita: he ajavat yhteiskunnallista muutosta, vaikuttavat yleiseen
mielipiteeseen, asettavat poliittisia agendoja ja kannustavat yleisöä osallistumaan aktiivisesti poliittiseen keskusteluun. Kriittiset muutostoimijat ovat ryhmistä eniten sitä vatsaan, että journalistien tulisi luoda positiivista kuvaa poliittisista ja taloudellisista
johtajista. Toisaalta tämä ryhmä on vähiten suuntautunut yleisönsä palvelemiseen, eikä sen tarkoitus ole tarjota tietoa, joka kiinnostaisi mahdollisimman laajaa yleisöä. Neljännelle, opportunistinen fasilitaattori -ryhmälle ominaista on vahva yhteiskunnalle suotuisten olojen myötäily, joten he ovat pitkälti johtavien poliittiste n ja kaupallisten vallankäyttäjien kumppaneita tai jopa tukijoita. He tukevat usein virallista poliittista linjaa ja luovat
positiivista kuvaa päättäjistä. He kiinnittävät vähiten huomiota journalismin tehtävään puolueettomana vahtikoirana. Neljäs ryhmä hallitsee pääasiassa kehittyvissä ja
siirtymävaiheessa olevissa maissa. Malli hallitsee muun muassa Venäjälle, jossa yhtenä syynä siihen on heikko lehdistönvapaus. (Hanitzsch 2011, 486—488.)
Monissa läntisissä maissa journalistit näkevät olevansa ennen kaikkea puolueettomia vahtikoiria, kun taas monissa vielä kehittyvissä, siirtymävaiheessa olevissa sekä autoritaarisissa valtioissa hallitsee vahvemmin ajatus journalisteista opportunistisina fasilitaattoreina (Hanitzsch 2011, 477). Omassa tutkimuksessa käsittelen Pohjoismaita, jotka Hanitzschin tulkinnan mukaan edustaisivat läntisinä valtioina vahtikoita-kulttuuria, kun taas CEE-maat ovat vielä siirtymävaiheessa ja voisivat näin kuulua opportunistinen fasilitaattori -ryhmään. Samassa journalistisessa alakulttuurissa toimivat toimittajat jakavat samankaltaisia journalistisia tehtäväkäsityksiä, joihin perehdytään tässä tutkimuksessa myöhemmin. Tässä luvussa käsiteltyjä Hanitzschin roolimiljöitä käytän tutkimuksessani analysoidessani maiden tehtäväkäsityksiä.
TAULUKKO 1 Hanitzschin roolimiljö ille ominaisia piirteitä (Hanitzsch 2011) Populistisen tiedon
levittäjä
Puolueeton vahtikoira Kriittinen muutostoimija
Opportunistinen fasilitaattori Voimakkaimmin
suuntautunut yleisön halujen palvelemiseen
Ennen kaikkea puolueeton havainnoija
Kriittinen vallanpitäjiä kohtaan
Yhteiskunnalle suotuisten olojen myötäily
Uutisia, jotka
suurimmalle yleisölle mielenkiintoisia
Kriittinen ja skeptinen asenne hallintoa ja bisneseliittiä kohtaan, näiden vahtikoira
Kokee olevansa muutoksen liikkeelle panijoita
Pitkälti johtavien tahojen (hallinnon) kumppani tai tukija
Puolueeton havainnoijia
Tiedottaa poliittisista valinnoista,
päätöksistä
Ajaa yhteiskunnallista muutosta
Kehityksellinen näkökulma journalismiin Ei mielellään ota
aktiivista ja osallistuvaa roolia
Ei oikeastaan aja yhteiskunnallista muutosta, vaikuta julkiseen mielipitee- seen tai aseta poliittisia agendoja
Vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, asettaa agendoja ja kannustaa yleisöä osallistumaan poliittiseen
keskusteluun
Tukee usein hallinnon linjaa ja luo positii- vista kuvaa päättäjistä
Arvostaa liike-elämän eliitin valvomista
Eniten sitä vastaan, että täytyisi tukea yleisiä linjoja, joilla luoda menestystä ja kehitystä
Eniten sitä vastaan, että journalistien tulisi luoda positiivista kuvaa päättäjistä tai tukea hallituksen linjaa
Vähiten huomiota journalismin tehtävään puolueettomana havainnoijana
Hanitzschin mukaan yleinen länsimaisissa yhteiskunnissa
Vähiten suuntautunut yleisön palvelemiseen
Kehittyvissä ja siirtymävaiheen yhteiskunnissa
2.3 Journalistien ideologiat ja ammatillinen identiteetti
Vaikka journalistista kulttuuria ja ideologiaa käytetään usein hyvin samankaltaisina käsitteinä, on Hanitzschin (2007, 369) mukaan niiden toisistaan erottelu tärkeää.
Journalistinen kulttuuri on enemmän kuin ideologia. Ideologia voidaan taas nähdä yhtenä journalistisen kulttuurin sisäisenä käsitteenä. Shoemakerin ja Reesen (1996, 222) mukaan
suurin ero näiden välillä on se, että ideologia on sidoksissa eri tahojen intresseihin, kulttuuri ei.
Deuze (2005, 445) määrittelee journalistisen ammatti- ideologian tietylle ryhmälle ominaiseksi uskomusten järjestelmäksi, jossa luodaan merkityksiä ja käsityksiä. Becker (1984, 69) kiteyttää ideologian erilaisten raamien kokonaisuudeksi (an integrated set of frames of reference), joiden läpi näemme maailmaa ja johon sovitamme toimintamme.
Ideologia vaikuttaa siihen, miten me hahmota mme maailmaamme ja itseämme, koska se oikeastaan määrittelee, mikä on meille luonnollista tai itsestään selvää (emt., 69).
Vallitseva ideologia vaikuttaa myös journalistien päätösten tekoon, ja sen kautta he muodostavat koko ajan uudelleen käsitystä siitä, kuka on oikea journalisti ja mitä oikea journalismi on (Deuze 2008). Deuzen (2008) mukaan ammatillisella ideologialla on myös toinen, valta-asetelmiin liittyvä määritelmä, johon Shoemaker ja Reesekin (1996)
viittaavat. Määritelmän mukaan ideologia on merkitysten rakentamisen prosessi, jossa eri valtatahot määrittelevät, mitä ideologia sisältää. (Deuze 2008.)
Ammatillinen ideologia on täsmällisempi nimitys tietyn ammattiryhmälle tyypillisten uskomusten systeemille kuin vain ideologia. Ammatillisen ideologian raameissa ryhmän jäsenet tuottavat merkityksiä ja ideoita, jotka ovat merkityksellisiä juuri sille
ammattiryhmälle. (Deuze 2008.) Journalistisessa yhteisössä ammatillinen ideologia pitää toimittajat ammatillisesti yhdessä ja sitä kautta muodostaa perustan journalismin
identiteetille (Hanitzsch 2007, 370). Deuze (2005, 455) nimittääkin ammatillista ideologiaa kulttuuriseksi sementiksi. Myös Shoemaker ja Reese (1996, 221) pitävät ideologiaa
yhteiskuntaa yhdistävänä ja siihen integroivana voimana. Kun journalistit jakavat saman ideologian, heidän on helpompi hyväksyä toistensa valinnat ja toimia yhteisten raamien sisällä. Journalistisia ammatillisia ideologioita ovat esimerkiksi objektiivinen journalismi tai tutkiva journalismi (Hanitzsch 2007, 369).
Ideologiat sisältävät tiettyjä arvoja, joiden avulla toimittajat esimerkiksi valitsevat
tuotostensa sisältöjä (Shoemaker & Reese 1996, 112). Journalistinen ideologia heijastelee pitkälti vallitsevan maan kulttuurin arvoja, joten ammatilliset arvot vaihtelevat maiden välillä (emt., 222). Deuze (2005, 447—450) kokoaa journalismin maailmanlaajuisiksi ammatti- ideologian peruspilareiksi viisi journalistien arvopohjaa. Hänen määritelmänsä mukaan toimittajat a) tarjoavat julkista palvelua, b) ovat puolueettomia, neutraaleja, objektiivisia, reiluja ja uskottavia, c) pyrkivät olemaan työssään autonomisia, vapaita ja
itsenäisiä, d) ovat herkkiä välittömyydelle, ajankohtaisuudelle ja nopeudelle sekä e) ymmärtävät journalismin etiikan, oikeellisuuden ja laillisuuden.
Vallitseva käsitys journalismin ammatillisesta ideologiasta on siis ajatusten ja arvojen systeemi, jonka avulla journalistit toimivat. Tämä vallitseva ammatillinen ideologia
pohjautuu pitkälti objektiivisuuden ihanteeseen. Hanitzsch (2007) mainitsee kuitenkin, että ammatillinen ideologia ei ole vain se vallitseva käsitys, vaan on olemassa myös siitä poikkeavia ideologioita (Hanitzsch 2007, 370). Myös Becker (1984, 69) arvottaa erikseen
”hallitsevan ideologian”, jota alaa hallitsevat luokat pitävät oikeana ja käyttävät. ”Vääräksi ideologiaksi” hän lokeroi puolestaan ne ideologiat, jotka poikkeavat valtaideologiasta.
Journalismin kentällä muun muassa kansalaisjournalismin ja rauhan journalismin ideologiat poikkeavat osin ammatillisesta valtaideologiasta. Myös nämä kriittiset, vastavirran ideologiat sisältyvät samoihin journalistisiin kulttuureihin kuin vallitseva, objektiivisuutta vaativa ammatillinen ideologia. (Hanitzsch 2007, 370.) Myös näiden vastavirran ideologioiden Hanitzsch näkee olevan merkityksellisiä journalistisen kulttuurin tarkastelussa (emt., 370).
Journalistisen ammatti- ideologian taustalla vaikuttaa puolestaan yhteiskunnan vallitseva ideologia. Muun muassa Beckerin (1984) havaintojen mukaan brittiläiset tutkijat väittävät usein, että jos media haluaa tavoittaa mahdollisimman suuren yleisön, on sen noudatettava yleisesti yhteiskunnassa hyväksyttyjä arvoja eli yhteiskunnan vallitsevaa ideologiaa, joka mielletään usein eliitin muodostamaksi. Hän toteaa, että journalismissa yhteiskunnan hallitsevan ideologian täydellinen noudattaminen jättää helposti varjoon valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä ja suuntauksia tai kategorisoi ne automaattisesti negatiivisiksi, valtaideologiaa vastustaviksi asioiksi. (Becker 1984, 71.) Toisaalta journalismi voisi
noudattaa myös työväenluokan ideologiaa, mutta joidenkin tutkijoiden mukaan heillä ei ole selkeää, yhteistä hyväksyttyä pohjaa ideologialle (emt. 72). Vaikka Beckerin tekstistä on jo aikaa, pätee hänen ajatuksensa nykypäiväänkin, kun länsimaisen (eliitin) journalismin ideologiat hallitsevat suuressa osassa maailmaa. Yhteiskuntien arvojen monimuotoisuuden takia myös journalismin vaihtoehtoiset ideologiat ovat kuitenkin tärkeitä. Ne ottavat paremmin huomioon valtavirrasta poikkeavia arvoja, kuten esimerkiksi
kansalaisjournalismi pystyy tekemään. Ammattimaisen journalismin pohjana on kuitenkin oltava yhteisesti hyväksytty ammatillinen ideologia, jotta sen normatiivinen luonne säilyy.
Demokratioissa journalistit käsittävät ammatillisen ideologian ja sen arvot hyvin samalla tavalla, mutta niiden toteuttaminen käytännössä vaihtelee maasta toiseen (Deuze 2008).
Vaikka samat uutisarvot vallitsisivat eri maiden toimittajien keskuudessa, vaikuttavat todellisiin sisältövalintoihin poliittiset, taloudelliset sekä kulttuurilliset tavat ja arvot (Shoemaker & Reese 1996, 270). Juuri ideologian kautta toimittajat kuitenkin hahmottavat ja määrittelevät oman tehtävänsä yhteiskunnassa. Siksi siirryn ideologiasta vielä tason alemmas tutkimukseni pääkäsitteeseen, journalistien roolikäsityksiin.
2.4 Journalistien roolikäsitykset
Kun puhutaan siitä, miten toimittajat kuvaavat ja ymmärtävät omaa työtään ja työn yhteiskunnallista merkitystä erilaisissa journalistisissa kulttuureissa, on tärkeää tarkastella journalistien roolikäsityksiä (Donsbach 2008). Ne kertovat siitä, millainen omakuva journalisteilla on heidän roolistaan ja tehtävästään yhteiskunnassa (Hanitzsch 2011, 480).
Roolikäsitykset eivät tarkoita siis journalismin todellista tehtävää ja vaikutusta
yhteiskunnassa, vaan ovat journalistien käsityksiä niistä. Roolikäsitysten analysoinnissa on mielekästä käyttää journalistien yksittäisiä tehtäväkäsityksiä, joista rakentuu erisuuntais ia roolikäsityksiä, kuten tässä tutkimuksessa tehdään.
2.4.1 Ei todellisuutta, vaan ideologioiden muokkaamia malleja
Sosiologian tutkimuksessa rooli tarkoittaa niitä odotuksia ja käsityksiä, joita muilla ihmisillä yhteiskunnallisessa asemassa olevasta on (Donsbach 2008). Toimittajien roolikäsitykset kumpuavatkin nimenomaan yhteiskunnan asettamista journalismin institutionaalista rooleista, jotka kuvailevat journalismin normatiivista tehtävää yhteiskunnassa (Hanitzsch 2007, 380). Journalistien roolikäsitykset ovat siis loppujen lopuksi yleisiä odotuksia, joita journalistit uskovat yhteiskunnassa journalismia kohtaan olevan (Donsbach 2008). Roolikäsitykset vaikuttavat journalisteihin usein konkreettisesti ohjaamalla heidän käyttäytymistään ja asenteitaan työssä. Ne vaikuttavat muun muassa siihen, miten toimittajat ovat vuorovaikutuksessa uutislähteiden kanssa sekä miten he valitsevat uutisaiheitaan ja -näkökulmiaan. (emt.) Roolikäsitykset tasoittavat muun muassa subjektiivisia näkemyksiä (emt.). Esimerkiksi vallan vahtikoirana itsensä kokeva
journalisti keskittää uutisointinsa kriittiseen vallankäyttäjien havainnointiin. Objektiivinen tiedonvälittäjä puolestaan pyrkii välttämään omia ennakkokäsityksiään ja mielipiteitään
asiasta. Viihdyttäjä puolestaan uutisoi asioista, joista yleisö on kiinnostunut ja innostuu.
Roolikäsitykset tuskin tulevat kovin usein konkreettisesti esille päivittäisessä uutistyössä, mutta journalistiset arvot ja ideologiat ohjaavat jokaisen journalistin työtä taustalla. Kun journalisteilta on kysytty tutkimuksissa heidän roolikäsityksistään, ovat he joutuneet kenties pohtimaan asiaa pitkästä aikaa. Vastaukset perustunevatkin pikemminkin journalistien ideologiaan (mitä journalismin pitäisi olla) kuin todelliseen toimintaan.
Roolikäsitykset ovat muodostuneet pitkälti journalistien ideologiasta ja ammatillisten arvoista, jotka taas ovat syntyneet journalistisen kulttuurin ja professionaalistumisen kautta. Journalistisen kulttuurin lisäksi roolien muodostumiseen vaikuttavat ympärillä olevien muiden journalistien roolikäsitykset (Donsbach 2008). Myös valtioiden
historiallinen kehitys sekä poliittinen ja kulttuurinen tilanne muokkaavat roolikäsityksiä.
Tärkeä toimittajien roolikäsityksiin vaikuttava tekijä on median vapaus (emt.). Esimerkiksi Saksassa 20-luvulle asti jatkuneen vahvan sensuurin alla monet maan journalistit kokivat roolinsa itsenäisyystaistelijoina ja auktoriteettien vastustajina. Journalismi oli tuolloin enemmän mielipiteiden julkaisemista kuin uutisten objektiivista välittämistä. (emt.). Myös valtion journalismin ammatillisella kehittymisellä (professionaalistumisella, ks. 2.1) ja journalistien sosialisaatiolla ammattiyhdistysten ja yhtenäisen koulutuksen kautta on merkityksensä (Donsbach 2008). Maissa, joissa on selkeät yhtenäiset journalistien ohjeet sekä yhtenevä koulutus, ovat journalistien roolikäsityksetkin yhteneväisempiä ja
yhteiskunnalle usein hyödyllisempiä kuin maissa, joissa journalism in professionaalistumisaste on matala (emt.).
2.4.2 Erilaisia roolien jaotteluja ja Hanitzschin rooliulottuvuudet
Jotta roolikäsityksiä voisi jotenkin lähestyä, on niitä jaoteltava tiettyjen kriteerien mukaan.
Monet tutkijat ovat luoneet tutkimustulostensa pohjalta omia roolimäärittelyjään, mutta joitain määrittelyjä käytetään vahvasti muiden tutkimusten pohjalla. Yksi selkeä lähestymistapa on Cohenin (1963, 20—21) erottelu neutraaliin ja osallistuvaan roolikäsitykseen. Hanitzschin journalistiset miljööt (ks. 2.2.2) jakavat roolikäsitykset puolestaan neljään roolityyppiin eli populistiseksi tiedon levittäjäksi, puolueettomaksi vahtikoiraksi, kriittiseksi muutostoimijaksi sekä opportuniseksi fasilitaattoriksi. Donsbach ja Patterson (2004) halusivat puolestaan mennä analysoinnissaan syvemmälle. Heidän kaksiulotteiset roolikäsityksensä sisältävät passiivinen-aktiivinen -akselin sekä neutraali- puolustaja -akselin (Donsbach & Petterson 2004, 265).
Donsbachin (2008) mukaan demokraattisissa maissa roolikäsitysmallit voidaan karkeasti jaotella kolmen ulottuvuuden mukaan (kuvio 3). Ensimmäinen ulottuvuus –
osallistuva/havainnoija – kertoo siitä, kuinka paljon journalistit näkevät vaikuttavansa yhteiskunnallisiin asioihin, vai ovatko he objektiivisia, näkymättömiä havainnoijia. Toinen ulottuvuus – asianajaja/neutraali – hahmottaa journalistien asennetta erilaisiin
yhteiskunnan tahoihin: ovatko he joidenkin arvojen ja asenteiden asianajajia vai
suhtautuvatko he kaikkiin neutraalisti. (emt.) Kaupallinen- valistava -ulottuvuus tekee eroa journalistien välille sen mukaan, pyrkivätkö he ennemmin tekemään journalismia suurille yleisöille vai journalismia, joka on hyväksi demokratialle ja yleisön sivistämiselle.
(Donsbach 2008.)
KUVIO 3 Journalistien roolikäsitysten ulottuvuudet (Donsbach 2008)
Aiemmin olen maininnut useaan otteeseen, kuinka journalismin tutkimus nojaa hyvin vahvasti länsimaiseen malliin tehdä journalismia. Hanitzsch (2007, 372) luo artikkelissaan roolikäsitysten analysoinnille uuden mallin, joka hänen mukaansa ottaa parhaiten
huomioon journalististen kulttuurien erilaisuuden, eikä vertaa niitä vain vallitsevaan länsimaiseen kulttuuriin. Malli perustuu elementteihin, jotka eivät aseta oletusarvoja
”oikeille” roolikäsityksille. Käytän tutkimukseni analyysissä Hanitzshin roolin
analyysimallia juuri siksi, koska se ottaa hyvin huomioon journalistisen kulttuurin, eikä arvota kulttuureja selkeästi länsimaisen kulttuurin ihanteeseen.
Hänen mallissaan journalismin yhteiskunnalliset roolit ovat journalistisen kulttuurin yksi rakennusosista (kuvio 4). Yhteiskunnalliset roolit on jaettu vaikuttamiseen, etäisyyteen vallasta ja markkinaorientoitumiseen.
KUVIO 4 Yhteiskunnallisten roolien ulottuvuudet (Hanitzsch 2007)
Vaikuttamisen ulottuvuus jakautuu passiiviseen ja vaikuttajan rooliin (Hanitzsch 2007, 372). Sen ääripäät ovat ei-osallistuva journalisti, joka tähtää objektiivisuuteen ja puolueettomuuteen, ja vaikuttajajournalisti, joka osallistuu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Ensimmäinen journalisti on länsimaisen ihanteiden mukainen,
objektiivisuuteen ja havainnointiin keskittyvä, kun taas epävakaammissa yhteiskunnissa journalistit tuntevat itsensä usein muutoksen ajajiksi, vaikuttajiksi. Passiivisen puolen journalistit keskittyvät enemmän tiedon levittämiseen kuin osallistumiseen. (emt., 372.) Tutkimukseni Pohjoismaissa journalistit asettunevat objektiivisuusihanteen puolelle, kun taas CEE-maissa saattaa olla roolikäsityksiä vielä vaikuttajan rooliin.
Toinen ulottuvuus eli etäisyys vallasta kertoo sen, kuinka paljon journalistit myötäilevät ulkopuolisia tahoja (Hanitzsch 2007, 373). Toinen pää koostuu journalisteista, jotka näkevät olevansa valtaapitävien vastustajia, ja toisen pään journalistit puolestaan lojaaleja heille. Liberaalissa mallissa ja vapaissa demokratioissa journalistit ovat perinteisesti olleet valtaapitävien vastustajia ja heitä kohtaa kriittisiä, neljäs valtiomahti. (emt., 373.)
Kommunistisissa maissa puolestaan journalistit usein ajavat hallituksen linjaa maan yhtenäisyyden pitämiseksi.
Viimeinen Hanitzschin roolikäsitysten ulottuvuus markkinaorientoituminen tarkoittaa sitä, kuinka paljon journalismi on keskittynyt palvelemaan markkinoita (eli saamaan parasta tulosta) ja kuinka paljon puolestaan yleisöä (Hanitzsch 2007, 374). Journalistit, jotka näkevät roolinsa olevan markkinapuolella, pitävät yleisöä kuluttajina, joille tulee tarjota tietoa, jota he haluavat (emt., 375). Näin tavoitetaan myös suurin yleisö ja mediayhtiöt tekevät parempaa tulosta. Toisessa päässä olevat journalistit puolestaan pitävät yleisöä
kansalaisina, joille median tehtävä on tarjota tietoa, jota kansalaiset tarvitsevat tehdäkseen päätöksiä demokratiassa (Hanitzsch 2007, 374). Roolikäsitykset etenkin Pohjoismaissa ovat enemmän yhä yleisön palvelemisen puolella (”public interest”) läntisen journalismin ihanteiden mukaan. Kuitenkin sekä Pohjoismaissa että CEE-maissa journalismin
kaupallistuminen on vaikuttanut väkisin journalismin käytänteisiin kiristyneen kilpailutilanteen takia.
2.4.3 Aiempien tutkimusten roolikäsityksiä
Weaverin ja Willnatin (2012) kokoamassa maailmanlaajuisessa journalistien tutkimuksessa selvisi, että puolueettomuus, poliittisen tiedon tarjoaminen ja hallinnon vahtikoirana
toimiminen ovat melko vahvoja roolikäsityksiä ympäri maailman (Hanitzsch et al. 2012, 478). Samoin yleisön motivointi olemaan yhteiskunnassa aktiivisia nousi useimmissa maissa roolien kärkeen. Kuitenkin myös mielenkiintoisimman tiedon tarjoaminen nähtiin tärkeänä, mikä viittaa kaupallistumisen tuomaan muutokseen. Tulokset näyttävät, että läntisen journalismin ihanteet pätevät roolikäsityksissä 2000-luvulla pitkälti
maailmanlaajuisesti (emt., 478). Tutkimuksen mukaan journalistit välttävät yleisesti ottaen vaikuttamista esimerkiksi yleiseen mielipiteeseen, mutta siinä on jonkin verran hajontaa.
Eniten hajontaa tutkimuksen maissa oli nimenomaan yleiseen mielipiteeseen
vaikuttamisessa sekä virallisten (hallituksen) linjojen tukemisessa, vaikka hallinnon linjan tukeminen olikin yksi vähiten tärkein rooli lähes kaikissa maissa. (emt., 481.) Hanitzschin et al. (2012, 481) mukaan läntisiin journalismin kulttuureihin ei tutkimuksen mukaan kuulu poliittisten linjojen tukeminen tai vahva yhteiskunnallisen vaikuttajan rooli, kun taas kehittyvissä maissa näiden roolien merkitys on suurempi. Tutkimukseni maista
Pohjoismaat edustanevat vahvasti tässä läntistä journalismia, mutta etenkin etelämmän CEE-maiden journalismista näkyy vielä tuki hallitukselle sekä vahva halu vaikuttaa yhteiskuntaan. Vaikuttamisrooli nähdään tärkeänä siis maissa, joissa on meneillään
poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen muutos (Hanitzsch et al. 2012, 481). Samaa mieltä on Donsbach (2008), jonka mukaan maissa, joissa yhteiskunta on epävakaa ja kehittymässä, journalisteilla nähdään olevan usein aktiivisempi rooli kuin vakaissa, demokraattisissa valtioissa (Donsbach 2008).
Hanitzsch et al. (2012, 481) näkivät myös roolieron maiden välillä heidän käsityksestään etäisyydessä valtaan. Länsimaissa politiikan ja businessmaailman vallanpitäjien tarkkailu ja havainnointi nousivat esiin, kun taas kriittisyys vallanpitäjiä kohtaan ei ollut niin suurta
muun muassa Bulgariassa ja Turkissa (emt., 481). Romania oli tutkimuksen maista yksi, jonka journalistien etäisyys vallasta nähtiin olevan erityisen pieni, ja jonka journalistit kokivat eniten tehtäväkseen luoda positiivista kuvaa päättäjistä ja tukea hallituksen linjaa (emt., 481). Myös omassa tutkimuksessani oletan Romanian sekä Unkarin eroavan tässä jonkin verran muista CEE-maista sekä Pohjoismaista. Joidenkin tutkijoiden mukaan journalistien roolikäsitykset ovat muuttuneet maailmanlaajuisesti internetin tulon ja kasvavan kaupallistumisen myötä (Donsbach 2008). Journalistit eivät enää puolusta niinkään tiettyjä arvoja, vaan tavoittelevat suuria yleisöjä (emt.). Suurten yleisöjen viihdyttämisestä on tullut journalisteille rooli, jota ilmentävät muun muassa sensaatiohakuinen journalismi ja klikkiotsikot internetissä.
Tutkimukseni tarkoitus on journalistien roolikäsitysten avulla määritellä, kuinka lähellä tai kaukana CEE-maiden journalismi on pohjoismaiden länsimaista journalismia. Journalistien rooleja voisi tutkia myös tulkitsemalla niitä valmiista uutissisällöistä tai havainnoimalla toimituksessa työntekoa (Donsbach 2008), jolloin tulokset näyttävät enemmänk in roolien todellisuutta kuin journalistien käsityksiä roolistaan. Roolikäsitysten tutkiminen antaa kuitenkin hyvän käsityksen siitä, millainen journalistinen ideologia ja kulttuuri maassa vallitsee. Siihen tämä tutkimus vastaa, ei journalistien todellisiin rooleihin yhteiskunnassa.
Pyrin kuitenkin pohtimaan myös sitä, miten nämä roolikäsitykset toteutuvat toimittajien arjessa eri maissa.
2.5 Journalismin koulutuksesta työelämään – ideaalien opiskelua
Journalismi on kehittynyt hyvin käytännönläheisenä ammattina raportointina ihmisten arkielämästä ja mielipiteistä (Pietilä 2012, 28). Jotkut ihmiset alkoivat vain kirjoittaa julkisesti. Journalismin professionaalistuminen on kuitenkin kasvattanut journalismin koulutuksen ja tutkimuksen määrää ja tasoa lähes kaikkialla maailmassa (Mellado et al.
2013, 857). Toisaalta myös toisinpäin koulutuksen laajeneminen on ollut suuri tekijä journalismin ammattimaistumisessa sekä standardisoitumisessa (Freidson 2001). Joka tapauksessa koulutuksen laajeneminen on siirtänyt journalismia käytännöstä
teorialähtöisemmäksi (Pietilä 2012, 28).
Journalismia opiskelevat oppivat koulutuksen aikana yhteisesti hyväksyttyjä journalismin arvoja ja roolikäsityksiä, jotka nykyään monissa maissa ovat länsimaisen journalismin ihanteiden mukaisia. Journalismin koulutus perustuu usein pitkälti siihen, mitä
journalismin pitäisi olla ja millaisia rooleja sillä pitäisi yhteiskunnassa ideaalitilanteessa olla. (Hallin & Mancini 2004, 13.) Hallinin ja Mancinin (2004, 13) mielestä koulutuksen aikana keskitytään liian vähän analysoimaan yksityiskohtaisesti, mitä journalismi kentällä oikeastaan on ja miksi se on sellaista kuin on. Työelämään astuessa journalistit toimivat kahden tekijän välissä: yliopistossa opittujen teorioiden eli institutionaalistuneen tiedon ja yhteiskunnan todellisen elämän välillä (Pietilä 2012, 28). Teoriat eivät todellisuudessa välttämättä vastaa ihmisten haluamaa tietotarvetta tai markkinatilanteen ajamaa
roolikäsitystä mahdollisimman suuren yleisön saavuttamisesta. Myös Stigbrand ja Nygren (2013, 126) tulivat viiden maan journalismikoulutusten tutkimuksessaan siihen tulokseen, että koulutukset eivät täysin vastaa niitä ympäröiviä mediasysteemejä.
Opiskelijat omaksuvat opiskellessaan ikään kuin ammatillisen ennakkokulttuurin (pre- professional culture) (Mellado et al. 2013, 857), joka ei lopulta vaikuta kovinkaan paljon journalistien roolikäsityksiin työelämässä. Esimerkiksi pohjoismaalaisissa
mediainstituutioissa roolit ja arvot muotoutuvat vahvemmin päivittäisessä uutistyössä muiden journalistien ja esimiesten kanssa (Grönvall 2014, 4) kuin yhteisesti käydyssä koulutuksessa yliopistossa. Ammatilliset ennakkokulttuurit muuttuvat tai jäävät
vaikuttamaan vain taka-alalle. Esimerkiksi roolikäsityksiin journalismin koulutuksen on todettu vaikuttavan suoranaisesti erittäin vähän (Lauk, Hovden, Hermans, Lab, Róka, Seizova, Splendore, Tejkalová & Vos nd.). Koulutuksen on nähty lisäävän ainoastaan Hanitzschin roolimiljöiden jaottelun mukaisen kriittisen muutostoimijan roolien arvostusta.
Koulutuksen voidaan siis nähdä lisäävän kriittisemmin ajattelevaa journalismia.
Työkulttuurin sosialisaatio on lopulta se, joka vaikuttaa journalistien roolikäsitysten
syntyyn koulutusta vahvemmin. (emt.) Myös vaikutus toimittajien eettisiin näkemyksiin on pieni (emt.).
Moni journalismia opiskeleva on todennut, että todellisen työnteon ja journalismin periaatteet opitaan vasta työelämässä. Onneksi monissa korkeakouluissakin on hyvin käytännönläheisiäkin kursseja, jotka kouluttavat jo hieman konkreettisemmin työelämän tarpeisiin kuin teorialuennot. Esimerkiksi Jyväskylän yliopiston journalistiikan oppiaineen esittely aloittaa hyvin konkreettisella tavoitteella:
Journalistiikka on akateemisammatillinen oppiaine, joka kouluttaa toimittajia
uutisorganisaatioihin ja muihin journalistisiin tehtäviin. Oppiaineen ammatillisen tehtävän lisäksi journalistiikan opinnot perehdyttävät opiskelijat median ja journalismin tutkimuksen
