233 Mika Widgrén Kansantaloudellinen aikakauskirja – 95. vsk. – 2/1999
Suomen EU-puheenjohtajuus: uusia näkökul- mia vanhoihin asioihin
MIKA WIDGRÉN
VTT, tutkimusjohtaja, dosentti Yrjö Jahnssonin Säätiö
Suomi aloittaa EU-jäsenyytensä ensimmäisen puheenjohtajakauden heinäkuun alussa. Kan- santaloudellinen aikakauskirja juhlistaa tapah- tumaa kuudesta artikkelista kootulla teemalla.
Puheenjohtajakausi kestää vain puoli vuotta.
Tänä aikana EU:ta ei muuteta eikä se ole pu- heenjohtajuuden tarkoituskaan. Pääpaino on jo käynnistyneiden asioiden vieminen eteenpäin.
Se, kuinka aktiivisesti tässä eri lohkoilla toimi- taan, antaa kullekin puheenjohtajakaudelle kan- sallisen värityksensä. Myös tämän teemanume- ron kaikki jutut käsittelevät käynnissä olevia hankkeita, mutta antavat samalla eväitä pohtia Suomen puheenjohtajakauden painotuksia.
Teema-artikkelit käsittelevät kahta käynnis- sä olevaa suurta hanketta: itälaajenemista sekä talous- ja rahaliittoa. EU:n laajenemisen koh- dalla neuvottelut lähtivät konkreettisesti käyn- tiin viime vuonna. Suomen puheenjohtajakau- della neuvottelut jatkuvat ja kauden huipentu- mana Helsingin huippukokous julkaisee uudet hakijamaita koskevat seurantaraportit, joiden perusteella päätetään mahdollisesta neuvottelu- jen laajentamisesta.
Itälaajeneminen on varmasti EU:n laajentu- misvaiheista haastavin ja vaikein. Tämä on nä- kynyt neuvottelujen verkkaisessa liikkeelleläh- dössä. Vaikeimpien neuvottelukohtien avaami- nen ajoittuu vasta Suomen puheenjohtajakau- den jälkeiseen aikaan. Virallinen optimismi no- peasti toteutuvasta laajenemisesta on asetettu aiheellisesti kyseenalaiseksi. Itälaajeneminen on ajankohtainen vielä Suomen seuraavallakin puheenjohtajakaudella.
Teeman ensimmäisessä artikkelissa ko- missaari Erkki Liikanen korostaa EU:n itä- laajenemisen haasteellisuutta. Sitä lisäävät sekä tarve hakijamaiden yhteiskunnalliseen muutokseen että nykyisten jäsenmaiden soli- daarisuuteen. Lyhyen aikavälin budjettikus- tannukset nousevat hänen mukaansa keskus- telussa liian hallitseviksi eikä ainakaan arki- keskustelussa noteerata tarpeeksi pitkän ai- kavälin taloudellisia eikä lyhyen ja pitkän ai- kavälin poliittisia hyötyjä.
Taloustieteellisessä itälaajenemisen tutki- muksessa molemmat näkökohdat on tuotu esil- le. Esimerkiksi Baldwin, Francois ja Portes
Pääkirjoitus
234
Pääkirjoitus – KAK 2/1999
(1997)1 vertaavat lyhyen aikavälin taloudellisia kustannuksia ja poliittista hyötyä. Tulkitsemal- la heidän tuloksiaan on helppo yhtyä Erkki Lii- kasen artikkelin argumenttiin. Voidaan aiheel- lisesti kysyä, onko 0.3–0.4 prosenttia bruttokan- santuotteesta liian kova hinta vakaammasta ja yhtenäisemmästä Euroopasta, joka toimii sa- moin pelisäännöin. Tämän verran itälaajenemi- nen suunnilleen maksaisi, jos EU:n budjetin an- nettaisiin kasvaa.
Hakijamaat ovat valmiita jäsenyyteen, vaik- ka budjetti pidettäisiin nykyisessä 1.27 prosen- tissa jäsenmaiden yhteenlasketusta bruttokan- santuotteesta. Silloin ne tahot jotka hyötyvät nykyisin EU-budjetista, joutuvat maksajiksi koska jakajia on enemmän. Jos budjettia kasva- tetaan, maksajia ovat viime kädessä jäsenmai- den veronmaksajat.
Taloudellisin hyvinvointikriteerein arvioitu- na EU:n maatalouspolitiikka on johtanut tappi- oihin syrjäyttämällä EU:n ulkopuolista maata- loustuotteiden kauppaa. Tältä osin EU:n budjet- tia on syytä purkaa. EU:n laajetessa budjetin osuuden pitäminen suunnilleen nykytasolla suh- teessa unionin BKT:hen vaikuttaa perustellulta.
Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei näitä hyvinvointitappioita siirretä jäsenmaihin rakentamalla niihin korvaavia tukijärjestelmiä.
Itälaajenemisen lyhyen aikavälin taloudelli- set hyödyt ovat kieltämättä pienet. Pitkän aika- välin vaikutukset ovat suuremmat, mutta nii- denkin kohdalla hyödyt jakautuvat epätasaises- ti. Jos unohdetaan poliittiset hyödyt, yksittäisen jäsenmaan kannalta kasvava budjettirasite saat- taa kumota taloudelliset hyödyt. Itälaajenemi-
selle tarvittava jäsenmaiden yksimielinen hy- väksyntä voikin olla hankala saavuttaa, mikä osaltaan viivyttää laajenemista.
EU:n laajenemisneuvottelut ovat käynnissä kuuden hakijamaan kanssa. Turkin lisäksi kuu- si muuta hakijamaata odottaa komission vihre- ää valoa neuvotteluille. Eriaikaisella jäsenyy- dellä voi olla ulkopuolelle jäävien maiden kan- nalta negatiivisia vaikutuksia, jos jäseneksi ote- taan toisia hyvin samankaltaisia maita.
Ville Kaitila ja Mika Widgrén vertaavat Bal- tian maiden paljastettua suhteellista etua2 EU- markkinoilla. Vaikka Baltian maiden viennin alueellinen jakauma eroaa huomattavasti EU:n sisällä, niiden paljastetut suhteelliset edut vas- taavat toisiaan: Baltian maat kilpailevat saman- kaltaisten hyödykkeiden viennissä EU:hun. Esi- merkiksi Viron muita Baltian maita ennen to- teutuva jäsenyys antaa sille kilpailuedun. Tämä vaikuttaa ulkomaankaupan lisäksi mahdollises- ti myös yritysten sijoittumiseen ja suorien sijoi- tusten suuntautumiseen.
Euroopan unionin täysjäsenyyden ja Euroop- pa-sopimusten välinen ero ei kaupan esteitä ver- rattaessa ole sinänsä kovin suuri. Vaikutusta ul- kopuolelle jäävien maiden kannalta on vaikea arvioida tarkasti – se voi marginaalitapauksissa osoittautua hyvinkin suureksi. Tämä niin sanot- tu dominoefekti on saanut viimeaikaisessa tut- kimuksessa myös empiiristä tukea (Sapir 1997).3 Kun samanlainen naapurimaa solmii tiiviimmän integraatiosopimuksen EU:n kanssa,
1 Baldwin, R., Francois, J. & Portes, R. (1997): The costs and benefits of eastern enlargement: the impact on the EU and central Europe, Economic Policy 24, 127–176.
2 Paljastettu suhteellinen etu (revealed comparative advantage) on kauppavirtojen perusteella tehty arvio varsinaisesta suhteellisesta edusta, joka perustuu tuo- tannontekijöiden runsauteen tai niukkuuteen. Ylei- simmin käytetty paljastetun suhteellisen edun mittari on Balassa-indeksi.
3 Sapir, A. (1997): Domino effects in West Europe- an trade, CEPR Discussion Papers 1576.
235 Mika Widgrén
vanhan sopimuksen merkitys heikkenee ja tii- viimmästä integraatiosta ulos jäänyt maa kärsii.
Risto Vaittinen tarkastelee artikkelissaan jä- senyyden hyötyjä kaikkien KIE-maiden kannal- ta. Hänen mukaansa keskeinen muutos kauppa- politiikassa Itä-Euroopan maiden suhteen joh- tuuEU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta, kun ne liittyvät unionin jäseniksi. Artikkelin pääky- symykseksi nouseekin, mikä on uusien jäsen- maiden saama taloudellinen hyötyEU-jäsenyy- destä ja muodostuuko EU:n maatalouspolitii- kasta niille rasite.
Vaittisen tulosten perusteella uusien jäsen- maiden BKT on runsaat seitsemän prosenttia suurempi kymmenen vuoden jäsenyyden jäl- keen kuin EU:n ulkopuolella. Suuri osa vaiku- tuksesta johtuu vaihtosuhteen parantumisesta, kun esimerkiksi Puolan maataloustuotteiden hinnat nousevat. Yhteisen maatalouspolitiikan ja rakennerahastojen tulonsiirrot Itä-Euroop- paan muodostavat hyvinvoinnin lisäyksen suu- rimman yksittäisen lähteen. Niiden osuus tulo- jen kasvusta on kolme neljäsosaa. Samalla EU:n maatalouspolitiikka luo uusiin jäsenmai- hin tuotantoa vääristävän tukijärjestelmän, jota maat eivät itse joudu kustantamaan. Myös tämä tukee ajatusta siitä, ettei EU:n yhteistä maata- louspolitiikkaa enää paisutettaisi.
Talous- ja rahaliitto jatkaa kohti yksivuotis- syntymäpäiviään. Suomen puheenjohtajakau- della pohditaan, toimiiko nykyinen EU-tason talouspolitiikan koordinaatio vai kaipaako se vahvistamista. Tässäkin kokemuksia arvioidaan joulukuisessa Helsingin huippukokouksessa.
Ilkka Kajaste pohtii artikkelissaan talouspo- litiikan koordinaatiota ja EMUn merkitystä sii- hen kohdistuvan tarpeen kannalta. Hänen mu- kansa talouspolitiikan koordinaation luonne on EU:ssa muuttunut sitä mukaa kun talouspolitii- kan koordinaatiota on kehitetty. Maastrichtin sopimus sekä vakaus- ja kasvusopimus painot-
tavat yhteisen rahan aikaansaamaa keskinäistä riippuvuutta ja kansallisen talouspolitiikan mahdollisia haitallisia ulkoisvaikutuksia.
Vähitellen huomio on kuitenkin Kajasteen mukaan siirtynyt positiivisiin ulkoisvaikutuk- siin, joista hän mainitsee esimerkkinä korkota- son alenemisen. Keskustelu, jota talouspolitii- kan koordinaatiosta on EU:ssa viime aikoina käyty, koskee hänen mukaansa yhä enemmän juuri yhteistyön myönteisten ulkoisvaikutusten vahvistamista.
Suomen puheenjohtajakaudella rakennetta- van yhteisen talouspoliittisen strategian kehitte- lyyn Kajasteen artikkeli tarjoaa vakaus- ja kas- vusopimuksen uskottavuuden ylläpitämistä, talouspolitiikan koordinaation toimivuuden pa- rantamista sekä vilkkaampaa vuoropuhelua.
Voi olla, että vilkas myönteisessä hengessä käyty vuoropuhelu talouspolitiikan yhteisistä tavoitteista on riittävä keino EMU-alueen ta- louspolitiikan koordinaatioon, kun suhdanteet pysyvät kohtuullisina. Huonoina aikoina voi olla toisin. Euroopan kaupan integraatio ja sisä- markkinoiden rakentaminen tuntevat lukuisia esimerkkejä, joissa jopa pelkkää koordinaatiota pidemmälle institutionalisoitu yhteistyö on järk- kynyt muutospaineeseen joutuneiden kansallis- ten erityisintressien edessä. On vaikea uskoa, miksei näin voisi käydä makropolitiikassakin.
Talous- ja rahaliiton alkutaipaleen yksi kes- keisiä teemoja on ollut Euroopan keskuspankin avoimuus ja tilivelvollisuus. Jukka Pekkarinen perustelee artikkelissaan Maastrichtin sopimuk- sessa luodun Euroopan keskuspankin voima- kasta itsenäisyyttä ajan hengellä. Talouspolitii- kan epäjohdonmukaisuusongelma ja empiiriset havainnot keskuspankin itsenäisyyden ja mata- lan inflaation positiivisesta riippuvuussuhteesta antoivat eväät keskuspankin itsenäisyydelle.
Kun samalla inflaatiota pidettiin 1970-luvulla alkaneen epävakauden suurimpana syyllisenä,
236
Pääkirjoitus – KAK 2/1999
välittyi Maastrichtin sopimukseen ajatus, että it- senäinen keskuspankki on taloudellisen vakau- den ehto.
Siinä missä Euroopan keskuspankin itsenäi- syys on Maastrichtin sopimuksessa taattu, se vaikenee EKP:n tilivelvollisuudesta tai avoi- muudesta. Toisaalta sopimus ei myöskään kiel- lä avoimuutta. Osansa EKP:n itsenäisellä ase- malla on varmasti Bundesbankin antamassa mallissa, jonka Saksan dominoiva asema taval- laan luontaisesti toi EKP:lle. Talous- ja rahaliit- toa ei olisi muodostettu ilman Saksaa. Samalla EKP:n itsenäisyyden luonne on kuitenkin aivan toisenlainen kuin Bundesbankin, koska muka- na on maita, joilla on hyvin inflatorinen histo- ria.Erilaisten rahapoliittisten kulttuurien sekoit- tuminen ja se, että EKP hallinnoi uutta rahayk- sikköä välineillä, joiden tehoa tai vaikutusta ei kokonaan tunneta, voikin johtaa siihen, että EKP:n on asetettava itsensä tilivelvolliseksi in- flaatio-odotusten muodostajille. Tämän tietyn- laisen uskottavuuden saavuttamiseksi avoin, keskusteleva ja rakentava lähestymistapa on yksi keino Euroopan keskuspankille.4
Teeman päättää Sinimaaria Rankin artikkeli euron asemasta kansainvälisenä valuuttana. Hä- nen mukaansa on todennäköistä, että euron ase- ma muodostuu keskeisemmäksi kuin siihen osallistuvien valuuttojen merkitys. Eurosta tu- lee maailman kakkosvaluutta dollarin jälkeen.
Tällöin ulkomaankaupan valuuttakurssiriskit toki poistuvat europerustaisesta kaupasta, mut- ta dollarin ja euron väliset kurssivaihtelut vai- kuttavat kahden mantereen välisiin kilpailuky- kyasetelmiin ja tätä kautta periaatteessa jopa kaupallisiin suhteisiin.
Puheenjohtajuuden kynnyksellä Suomessa on puhuttu paljon pohjoisesta ulottuvuudesta kauden suurena, joskin tarkemmin ajatellen aika epämääräisenä hankkeena. Puheenjohta- juutta ei kuitenkaan pitäisi ottaa periodina, jolla pyritään keräämään sulkia hattuun uusilla ek- soottisilla ideoilla. Unionin ja Suomenkin kan- nalta suurempi hyöty on varmastikin edistää jär- kevällä tavalla keskeneräisiä hankkeita.
Itälaajeneminen on erinomainen esimerkki projektista, jossa Suomella on erityisintressejä.
Unionilla on edessään vaikeasti ratkottava yh- tälö tämän poliittisesti tärkeän projektin läpivie- miseksi. Näin aktiivinen keskustelu sen järke- västä toteuttamisesta ja edistämisestä sopii mai- niosti Suomen puheenjohtajakauden asialistalle.
Sitä paitsi Baltian maiden EU-suhteet ovat konkreettista pohjoisen ulottuvuuden luomista.
4 Ks. Castrén, O. (1998): Euroopan keskuspankin it- senäisyys ja tilivelvollisuus, Kansantaloudellinen ai- kakauskirja 94, 405–409.
