Oletko sitä mitä syöt? : opiskelijoiden käsityksiä ruokatottumuksista ja niiden oppimisesta

(1)

Oletko sitä mitä syöt?

- Opiskelijoiden käsityksiä ruokatottumuksista ja niiden oppimisesta

Pro gradu -tutkielma Satu Sara Kasvatustieteiden tiedekunta Kasvatustiede Lapin yliopisto

2017

(2)

Tekijä: Satu Sara

Koulutusohjelma/oppiaine: Kasvatustiede/kasvatustiede Työn laji: Pro gradu -työ [X] Laudaturtyö [ ] Lisensiaatintyö [ ] Sivumäärä: 98, liitteitä 4

Vuosi: 2017 Tiivistelmä

Tutkielmassa vastaan kysymykseen, millaisia käsityksiä opiskelijoilla on ruokatottumuksista ja niiden oppimisesta. Lähestyn kysymystä tarkastelemalla ruokatottumusten terveellisyyteen, syömiseen ja ruokatottumusten muuttamiseen liittyviä näkökulmia.

Tutkielman aineiston keräsin verkkokyselyn avulla keväällä 2017. Aineisto koostuu 34 Lapin yliopiston 4. vuosikurssin opiskelijan kyselyvastauksesta. Tutkimusotteeni on fenomenografinen ja analyysissä käytän fenomenografista analyysitapaa.

Tulosten mukaan terveellisiä ruokatottumuksia voidaan lähestyä ruokavalion koostumuksen, ruoan tuotantotavan, ruoka ja hyvinvointi -ulottuvuuden sekä ruokailuun kiin- nittyvien tekijöiden kautta. Terveelliset ruokatottumukset näyttäytyivät ruokavalion koostumuksen osalta pääosin ravitsemussuositusten mukaisina, käsitysten poiketessa eniten eläinkunnan tuotteiden suhteen. Ruoan terveellisyyskäsitysten alkuperän ja ruokatottumusten oppimisen taustalla ovat osittain samankaltaiset tekijät, erilaisten yksi- löön itseensä liittyvien tekijöiden, elämän keskeisten ihmissuhteiden sekä koulun ja median korostuessa. Syömistä ohjailevat tavallisesti itseen kiinnittyvät ja ruokaan kiin- nittyvät tekijät, kun taas poikkeustilanteissa tilanteet, ihmissuhteet, kodin ulkopuolella olevat paikat ja itseen liittyvät tekijät. Syöminen vaikuttaa olevan harkitumpaa tavallisissa tilanteissa, jolloin esimerkiksi ruoan tuotantotavalla on enemmän painoarvoa. Li- säksi ruokatottumuksia voidaan muuttaa useista tekijöistä johtuen.

Selvittämällä keinoja terveellisten ruokatottumusten oppimisen tukemiseksi ja epäter- veellisten tottumusten ennaltaehkäisemiseksi, vastasin tavoitteeseeni saavuttaa uutta käytännön käsitys- ja kokemustietoa. Keinoja ovat kasvatukselliset-, kaupalliset- ja itseen kiinnittyvät keinot sekä tarjottavan ruoan laatuun vaikuttaminen. Suuren vastuun kantavat erilaiset kasvattavat tahot, mutta nykyistä enemmän myös esimerkiksi yritykset voisivat olla mukana terveyden edistämistyössä. Mahdollinen jatkotutkimus voisi koh- distua tarkemmin keinojen selvittämiseen niiden käytäntöön sovellettavuuden vuoksi.

Avainsanat: fenomenografia, oppiminen, ruoka, ruokatottumukset, syöminen, terveys Muita tietoja:

Suostun tutkielman luovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi _X_

Suostun tutkielman luovuttamiseen Lapin maakuntakirjastossa käytettäväksi _X_

(vain Lappia koskevat)

(3)

Sisällys

1 Johdanto 4

2 Arjen valinnoista ruokatottumusten oppimiseen 6

2.1 Terveelliset ruokatottumukset ja niiden vaikutukset elämään 6 2.2 Ruoan valinnasta kohti yksilöllisiä ruokatottumuksia 13 2.3 Ruokatottumusten oppimisen lähteet eri elämänvaiheissa 16 2.4 Miten valitsen ruoan: tiedostamaton ja tietoinen oppiminen 19

3 Tutkielman toteutus 23

3.1 Fenomenografinen tutkimus 23

3.2 Tutkimusongelmat 25

3.3 Aineiston hankinta ja tutkimushenkilöt 26

3.4 Aineiston analyysi 29

3.5 Tutkielman luotettavuus ja eettisyys 32

4 Ruokatottumukset ja niiden oppiminen 35

4.1 Mitä kannattaisi syödä? 35

4.1.1 Terveelliset valinnat 36

4.1.2 Ruoan terveellisyyskäsitysten alkuperä 48

4.2. Mitä tänään syötäisiin? 52

4.2.1 Syömistä tavallisesti ohjailevat tekijät 53 4.2.2 Syömistä poikkeustilanteissa ohjailevat tekijät 59

4.3 Miten syötäisiin huomenna? 63

4.3.1 Ruokatottumusten oppimisen taustalla olevat tekijät 64 4.3.2 Ruokatottumusten muuttamiseen liittyvät tekijät 68 4.3.3 Tavoitteena terveelliset ruokatottumukset 76

5 Pohdinta 87

Lähteet 92

Liitteet 99

Liite 1 Saatekirje 99

Liite 2 Kyselylomakkeen kysymykset 100

Liite 3 Tulosavaruus 101

Liite 4 Taulukot 102

(4)

1 Johdanto

Terveellisten elämäntapojen merkitystä ei voida liikaa korostaa ihmisten kokonaister- veyden kannalta. Jos tavoitteena on terve ja pitkä elämä, ravitsemus nousee merkittä- vään rooliin esimerkiksi liikuntaan liittyvien tottumusten rinnalla. Myös arkipäiväistä uutisointia värittävät huolestuneet viestit suomalaisten heikentyneestä terveydentilasta ja esimerkiksi lihavuuden ja kansansairauksien lisääntymisestä. Kun tavoitteena ovat terveelliset ruokatottumukset, voi jokainen pysähtyä pohtimaan, mitä niillä oikeastaan tarkoitetaan ja miten sellaiset on mahdollista oppia? Onko terveellinen ruoka aina sa- manlaista kaikille ihmisille? Entä jos yksilöiden käsitykset terveellisestä ruoasta ovat vahvasti keskenään erilaisia ja ne poikkeavat virallisten ravitsemussuositusten linjasta?

Mistä käsitykset ovat oikeastaan lähtöisin?

Tuon tutkielmassani esille keskeisiä ruokatottumuksiin ja niiden oppimiseen liittyviä tekijöitä opiskelijoiden käsitysten avulla. Tutkielmani päätutkimusongelmana on: Mil- laisia käsityksiä opiskelijoilla on ruokatottumuksista ja niiden oppimisesta. Päätutki- musongelmaan etsin vastausta kolmen alatutkimusongelman avulla. Ensin kysyn, millaisia käsityksiä opiskelijoilla on ruokatottumusten terveellisyydestä, sillä ne ohjaavat muun muassa tehtävää ruoan valintaa. Aihepiiriä lähestyn myös hyvin arkiselta tasolta syömistä tavallisissa ja poikkeustilanteissa ohjailevien tekijöiden kautta. Lisäksi selvi- tän, millaisia käsityksiä opiskelijoilla on ruokatottumusten muuttamisesta. Muutokseen liittyen tarkastelen, miten ruokatottumuksia opitaan ja minkälaisia syitä on olemassa ruokatottumusten muuttamiselle. Pyrin löytämään myös keinoja, joiden avulla voitaisiin tukea terveellisten ja ennaltaehkäistä epäterveellisten ruokatottumusten oppimista. Ai- heen tutkiminen on tärkeää, sillä tutkielmani näkökulmasta sitä on tutkittu aikaisemmin vähän. Tavoitteena on osallistua kansalaisten terveystottumuksiin ja niiden muuttamiseen liittyvään keskusteluun sekä saavuttaa uutta käytännön käsitys- ja kokemustietoa erityisesti keinoista, joiden avulla kansalaisten ruokatottumuksia voitaisiin parantaa.

Tutkielma on laadullista tutkimusta fenomenografisella otteella, jolloin tarkastelun kohteena ovat opiskelijoiden käsitykset sekä niiden eroavaisuudet. Aineisto koostuu 34 La-

(5)

pin yliopiston opiskelijan verkkokyselyvastauksesta. Kohderyhmäksi valitsin neljännen vuosikurssin opiskelijat, sillä itsenäistymisen myötä heidän ruokatottumuksensa ovat ehtineet jo jokseenkin vakiintua. Opiskelijat ovat kaikista neljästä tiedekunnasta, millä pyrin saavuttamaan mahdollisimman monipuolisen aineiston. Aineiston olen analysoi- nut fenomenografisen analyysin avulla.

Aiheen valinnan taustalla on kiinnostukseni ravitsemusta ja terveellisiä elämäntapoja kohtaan. Olen opiskellut ravitsemustiedettä Itä-Suomen avoimessa yliopistossa sivuai- neena ja Pro gradu -tutkielma antoi mahdollisuuden yhdistää kasvatustieteen pääaineen ja ravitsemustieteen sivuaineen sisältöjä. Oppiminen kiinnittyy kasvatustieteelliselle kentälle ja ruokatottumukset sijoittuvat käsitteenä ravitsemustieteen kautta terveystie- teelliselle kentälle. Kandidaatintutkielmassani tarkastelin lasten opittuja ruokatottumuksia ja lastentarhanopettajien kokemuksia omasta pystyvyydestään näiden muuttamisek- si. Tuolloin keskeisenä kiinnostuksen kohteena oli selvittää sitä, miten kotona ja päivä- kodissa voitaisiin tukea lasten kohdalla terveellisten ja ennaltaehkäistä epäterveellisten ruokatottumusten oppimista. Koska halusin jatkaa ruokatottumusten parissa, päädyin Pro gradu -tutkielmassani selvittämään opiskelijoiden käsityksiä aihepiiriin liittyen.

Tutkielmani sivuaa myös kulttuurista kenttää, sillä terveellisyyskäsitykset ja ruokatottumukset heijastelevat sitä kulttuuria missä eletään. Toisaalta aihe kiinnittyy yhteiskun- tatieteelliselle kentälle, sillä opituilla ruokatottumuksilla voi olla merkitystä esimerkiksi väestön terveydentilan kautta työkykyyn ja sen myötä yhteiskunnan talouteen.

Tutkielma etenee niin, että ensin luvussa 2 tarkastelen aikaisempaa tutkimustietoa ruoan terveellisyyteen, valintaan ja ruokatottumusten oppimiseen liittyen. Seuraavaksi kuvaan luvussa 3 tutkielman toteutusta, jonka jälkeen käsittelen luvussa 4 tutkielman tuloksia teoriaa rinnalla kuljettaen. Tulosten perusteella ruokatottumukset ja niiden oppiminen näyttäytyvät erittäin moniulotteisena asiana. Aihepiirin haastavuudesta huolimatta tutkielma auttoi saavuttamaan tietoa, jonka pohjalta sitä on mahdollista paremmin ymmär- tää. Erityisesti tutkielman avulla saavutetuilla käytännön keinoilla voitaisiin pyrkiä siihen, että ruokatottumukset muodostuisivat lähtökohtaisesti terveellisiksi. Lopuksi pää- tän tutkielman pohdintaan, jossa pyrin hahmottamaan tutkielmaa laajempana kokonai- suutena sekä pohdin myös tutkielman onnistumista.

(6)

2 Arjen valinnoista ruokatottumusten oppimiseen

Tässä luvussa lähestyn ruokatottumuksia ja niiden oppimista tarkastelemalla ensiksi ruoan terveellisyyttä ravinto- ja ruoka-aine tasolla. Ruoan terveellisyyden tarkastelu on olennaista, sillä se auttaa hahmottamaan sitä, mistä tekijöistä terveelliset ruokatottumukset koostuvat. Kuvaan myös terveellisen ja epäterveellisen ruokavalion noudattami- sen mahdollisia vaikutuksia elämään lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Ruoan terveellisyyden tarkastelun jälkeen siirryn käsittelemään ruoan valintaa tuoden esille ruoan valinnan moniulotteisuuteen ja ruokatottumusten jatkuvan yksilöllistymisen. Lisäksi perehdyn ruokatottumusten oppimiseen keskeisesti liittyviin tekijöihin. Ensin tutustun oppimisen tärkeimpiin lähteisiin eri elämänvaiheissa, jonka jälkeen tarkastelen ruokatottumusten oppimista tiedostamattoman ja tietoisen oppimisen kautta. Kuvatut näkökulmat auttavat yhdessä hahmottamaan ruokatottumuksia ja niiden oppimista.

2.1 Terveelliset ruokatottumukset ja niiden vaikutukset elämään

Useiden tutkimuksien mukaan hyvän ravitsemuksen on havaittu tukevan terveyttä, mahdollisesti edistävän ja parantavan sitä kuin myös ennaltaehkäisevän erilaisia terveyt- tä heikentäviä sairauksia (Greger & Stone 2015; Sofi & Dinu 2016, 717; Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Vahvaa näyttöä on esimerkiksi siitä, että yleisesti hyvin terveellisenä pidetyn Välimeren ruokavalion tiukka noudattaminen on yhteydessä pie- nempään kuolleisuuteen ja tiettyjen kroonisten sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien sekä syövän vähäisempään esiintyvyyteen (Sofi & Dinu 2016, 713). Tässä tutkielmassa selvitän muun muassa opiskelijoiden ruokaan liittyviä terveellisyyskäsityksiä, sillä ne ohjaavat omalta osaltaan ruoan valintaa ja kehittyviä ruokatottumuksia. Näin ollen niillä on pitkällä aikavälillä merkitystä myös terveyden kannalta.

Terveellisen ruokavalion noudattamisella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia tarkasteltaessa elämän laatuun tai esimerkiksi elinajanodotteeseen liittyviä tekijöitä (Martínez- González ym. 2014). Esimerkiksi nuoruudessa noudatetulla terveellisellä ruokavaliolla näyttäisi olevan mahdollista vaikuttaa myönteisesti sydän- ja verisuonitautien taustalla

(7)

olevien riskitekijöiden ilmaantumiseen (Dahm ym. 2016; 1–10). Tällä perusteella terveellisten ruokaan liittyvien tapojen ja -tottumusten oppimisen, etenkin varhaisen oppimisen voidaan katsoa olevan erittäin tärkeää. Terveelliset tottumukset tukevat myös yleistä jaksamista ja auttavat selviytymään kiireisestä arjesta.

Ruokavalio voidaan koostaa hyvin erilaisista osatekijöistä ja lisäksi yksittäisiin ruokava- lioihin liittyen ruoan terveellisyyttä koskevat näkemykset saattavat vaihdella. Esimerk- keinä voidaan pitää erilaisia muotidieettejä, joiden terveysnäkemykset voivat poiketa merkittävästikin yleisestä linjasta. Tässä tutkielmassa terveellisen ruokavalion tarkaste- lussa hyödynnän Valtion ravitsemusneuvottelukunnan laatimia suomalaisia ravitsemus- suosituksia (2014), jotka pohjautuvat pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin. Tukea suosituksien hyödyntämiselle terveellisen ravitsemuksen pohjana on löydettävissä esimerkiksi SYSDIET -tutkimuksen (2013) tuloksista, joka keskittyi tarkastelemaan pohjoismaisen ruokavalion terveyshyötyjä. Tutkimuksen mukaan pohjoismaisen ruokavalion havaittiin parantavan muun muassa kolesteroliarvoja sekä vaimentavan elimistön tuleh- dusreaktioita (Uusitupa ym. 2013, 52–66). Terveellistä ruokavaliota tarkastelen lisäksi laajemmin ulkomaisten tieteellisten tutkimusten kautta.

Kun tarkastellaan terveellistä ruokavaliota, on huomioitava yksilöiden välisten erojen, kuten sukupuolen, iän, fyysisen aktiivisuuden ja kokoon liittyvien tekijöiden voivan vaikuttaa energia- ja suojaravintoaineiden tarpeeseen. Lisäksi on olennaista kiinnittää huomiota ruokavalion sisältöihin kokonaisuudessaan, jolloin keskeisiksi tekijöiksi nousevat esimerkiksi sen monipuolisuus, riittävä energian saanti ja aterioiden säännöllisyys.

Yksittäiset huonotkaan valinnat eivät tee ruokavaliosta automaattisesti epäterveellistä, jos se rakentuu pääosin terveellisten tekijöiden varaan. (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014.) Ensisijaisesti suositeltavana ruokavaliona pidetään sekaruokavaliota, mutta suositukset tarjoavat tukea myös täysipainoisten kasvisruokavalioiden koostamiseen.

Suositeltavaa ruokavaliota voidaan tarkastella energiaravintoaineiden ja suojaravintoaineiden eli vitamiininen ja kivennäisaineiden kautta, joihin liittyy myös omat suosituk- sensa. Energiaravintoaineiden osalta ruokavalio voidaan jakaa karkeasti hiilihydraattei- hin, proteiineihin ja rasvoihin, joiden suositeltavaa osuutta päivän kokonaisenergian-

(8)

saannista voidaan hahmottaa energiaprosenttien (E%) avulla. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (2014) mukaan ruokavalion hiilihydraattien osuuden tulisi olla 45–60 E%

(Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Suomalaiset saavat hiilihydraatteja hieman liian vähän, mutta tätäkin olennaisempaa olisi kiinnittää huomiota niiden laatuun, sillä suomalaiset saavat liian vähän kuitua ja etenkin osa naisista liiallisesti sakkaroosia ruoasta (Helldán ym. 2013, 4–5). Tilannetta voitaisiin parantaa lisäämällä täysjyväviljatuot- teiden ja kasvisten kulutusta ja vähentämällä runsaasti sokeria sisältävien hiilihydraatti- pitoisten ruokien käyttöä. Samalla tultaisiin lisänneeksi muun muassa folaatin saantia.

Proteiinien suositeltavana saantina pidetään 10–20 E% (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Suomalaisten proteiinin saanti on suositusten rajoissa (Helldán ym. 2013, 4–5). Rasvoja suositellaan saatavaksi sen sijaan 25–40 E% (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Tähän tulisi kiinnittää erityistä huomiota, sillä suomalaisten rasvojen saanti on lisääntynyt. Vaikka kokonaisrasvansaanti pysyy suosituksen ylärajoilla, niin työikäiset kuin ikääntyneetkin saavat liiallisesti tyydyttyneitä rasvahappoja ruokavalios- taan. (Helldán ym. 2013, 4–5.) Kasvispainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen voisi auttaa vähentämään niin kokonaisrasvan kuin tyydyttyneen rasvan määrää.

Ruokavaliota voidaan pyrkiä hahmottamaan tarkemmin ruoka-aineryhmien tai yksittäis- ten ruokavalintojen osalta. Ruokavalion tulisi sisältää runsaasti kasviksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä, joita aikuisen tulisi syödä vähintään puoli kiloa päivässä. Tämän määrän tulisi jakautua niin, että noin puolet täyttyisi marjoista ja hedelmistä ja puolet kasviksista ja juureksista. (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014.) Kasvikset näyttäy- tyvät selkeästi tärkeänä terveellisen ruokavalion osana alan tutkimuskirjallisuudessa.

Michael Greger (2015) tarkastelee yleisimpien kuolinsyiden ehkäisyä ja hoitoa ravitsemuksen näkökulmasta tieteellisten tutkimusten kautta. Hän esittää suositeltavaksi ruo- kavalioksi prosessoimatonta kasvispainotteista ruokavaliota. (Greger & Stone 2015.)

Kasvispainotteisen ruokavalion suosiminen on myös taloudellisesti kannattavaa. Ame- rikkalaisen tutkimuksen mukaan saadakseen parhaan ravinteellisen hinta-laatusuhteen, tulisi ihmisten suosia ruokavaliossaan enemmän pähkinöitä, papuja, soijaruokia ja täys- jyväviljoja ja vähentää punaisen ja prosessoidun lihan sekä runsasrasvaisten maitotuot-

(9)

teiden käyttöä (Bernstein, Bloom, Rosner, Franz & Willett 2010). Ostamalla siis samalla rahamäärällä kasviksia ja lihaa, saadaan kasviksista kuitenkin moninkertainen määrä ravintoaineita lihaan verrattuna.

Täysjyväviljojen käytölle osana terveellistä ruokavaliota on löydettävissä tukea tutkimuksista. Vuonna 2015 toteutetun laajan analyysin mukaan suurempi täysjyväviljatuot- teiden kulutus on yhteydessä niin pienempään kokonais- kuin sydän- ja verisuonitauti- kuolleisuuteen, riippumatta muista ravitsemukseen ja elintapoihin liittyvistä tekijöistä (Wu ym. 2015). Suomessa ohjataan käyttämään pääosin täysjyvää sisältäviä viljaval- misteita yksilöllisen tarpeen mukaan (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014).

Eläinkunnan tuotteiden tarpeellisuutta voidaan arvioida monesta näkökulmasta. Toisaal- ta ne toimivat proteiinin, erilaisten vitamiinien ja kivennäisaineiden lähteinä. Tästä huolimatta niiden käyttö ei kuitenkaan ole välttämättä tarpeellista, sillä tasapainoinen ruokavalio on mahdollista koostaa ilman eläinkunnantuotteita, tukeutuen kuitenkin muuta- miin ravintolisiin. Lisäksi eläinkunnantuotteiden käyttöön liittyvät aina muun muassa eettiset ja ekologiset kysymykset. Ravitsemussuositusten (2014) mukaan maito- ja lihatuotteet kuuluvat kuitenkin osaksi terveellistä ruokavaliota, mutta niiden osalta tulisi suosia vähärasvaisia vaihtoehtoja, kuten rasvattomia maitotuotteita ja siipikarjan lihaa.

Lisäksi kalaa olisi hyvä sisällyttää ruokavalioon 2–3 kertaa viikossa ja kananmunia voi käyttää maltillisesti, 2–3 kappaletta viikossa. (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014.)

Tukea eläinkunnan tuotteiden vähentämisen kannattavuudelle on olemassa. Tutkimuk- sessa seurattiin 7216 korkean sydän- ja verisuonitautien riskin omaavan, keskimäärin 67 vuotiaan ihmisen ruoankäyttöä ruokafrekvenssikyselyn avulla. Kasvikunnan tuotteiden tarkastelu toteutettiin 7 ja eläinkunnan tuotteiden tarkastelu 5 ruokaryhmän avulla. Ruo- kien käyttömäärien osalta muodostettiin viisi luokkaa, jotka asettuivat järjestykseen kasvi- ja eläinkunnan tuotteiden käyttömäärien osalta. Ylimmässä luokassa kasvisten käyttö oli suurinta ja eläinkunnan tuotteiden käyttö vähäisintä, alimmassa luokassa tulosten ollessa päinvastaiset. Seuranta-aikana tutkimushenkilöistä kuoli 323, ja tämän myötä noudatettua ruokavaliota oli mahdollista verrata kuolleisuuteen ja sen syihin.

Tulosten mukaan, mitä suurempaa kasvikunnan tuotteiden kulutus oli suhteessa eläin-

(10)

kunnan tuotteiden kulutukseen, sitä alhaisempaa oli ryhmässä kokonaiskuolleisuus.

(Martínez-González ym. 2014.) Elinajanodotteeseen vaikuttavat ruokavalion lisäksi kuitenkin myös muut tekijät, kuten muut elintavat. Tästä huolimatta maailman pit- käikäisimmät ihmisryhmät noudattavat lähes täysin kasvispainotteista ruokavaliota (Fraser & Shavlik 2001; Willcox, Willcox, Todoriki & Suzuki 2009).

Rasvojen osalta tulisi suosia pehmeitä kerta- ja monityydyttymättömiä kasvirasvoja ja välttää tyydyttyneiden eli kovien rasvojen saantia (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Suomalaisten pääasialliset tyydyttyneen rasvan lähteet ovat maitotuotteet, liha ja lihatuotteet sekä muut levitteet ja ravintorasvat (Helldán ym. 2013, 4–5). Perusteita tyy- dyttymättömien rasvojen käytölle on, sillä vuonna 2016 julkaistun laajan seurantatutki- muksen mukaan korvaamalla ruokavalion sisältämistä tyydyttyneistä rasvoista yhden prosenttiyksikön monityydyttyneillä rasvahapoilla, täysjyvätuotteilla tai kasviproteii- neilla, aleni sepelvaltimotaudin riski peräti 6–8 prosenttia. Osallistujat saivat kaiken kaikkiaan tyydyttyneitä rasvoja 9–11 prosenttia päivittäisestä energiasta. (Zong ym.

2016.)

Terveellinen ruoka sisältää runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita, jolloin huomio kohdistuu ruoan ravintoainetiheyteen. Toisin sanoen sitä parempi ruokavalio, mitä ra- vintoainerikkaampaa ruokaa se sisältää (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Esi- merkiksi marjoja suositaan ruokavaliossa, sillä ne sisältävät runsaasti suojaravintoaineita, kun taas runsaasti energiaa mutta vain vähän ravintoaineita sisältäviä ruokia, kuten makeita leivonnaisia pyritään välttämään. Finravinto 2012 -tutkimuksen mukaan suomalaiset saavat pääosin riittävästi tarvitsemiaan energia- ja suojaravintoaineita ruoasta ja noin puolet väestöstä täydentää suojaravintoaineiden saantiaan ravintolisien avulla.

Eniten parannettavaa olisi raudan saannin suhteen erityisesti naisilla, folaatin saannin suhteen yleisesti ottaen ja lisäksi D-vitamiinin riittävään saantiin tulee kiinnittää huomiota erityisesti talviaikaan ja ikääntyessä. (Helldán ym. 2013, 4–5.) Lisäksi tulee pyr- kiä suolan kohtuulliseen saantiin eli alle 5 grammaan päivässä ja kehotetaan aikaisem- piin suosituksiin verrattuna entistä kestävämpien ruokavalintojen tekemiseen (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Suolan saannin tarkkailu on tärkeää, sillä se on suomalaisten keskuudessa suositusta runsaampaa (Helldán ym. 2013, 4–5).

(11)

Ruoan terveellisyyttä voidaan tarkastella myös sen tuotantotavan kautta. Monilta osin tuotantotapa, kuten lähi- tai eettinen tuotanto, eivät ilmennä ruoan terveellisyyttä. Tänä päivänä ruokaa jalostetaan kuitenkin monin eri tavoin, eikä epätavallista ole esimerkiksi erilaisten lisä- tai säilöntäaineiden käyttö. Marina Heinosen (2014) mukaan lisäaineet lisätään ruokaan tietoisesti eivätkä ne oikein käytettyinä tee ruoasta hyvää tai huonoa.

Vaikka osa käytettävistä lisäaineista ovatkin keinotekoisia, lisätään ruokiin myös ruoas- sa luontaisesti esiintyviä aineita, kuten C-vitamiinia. Lisäaineita ei lähtökohtaisesti tar- kastellakaan niiden käytön terveellisyyden kannalta, vaan sen sijaan arvioidaan niiden käytön turvallisuutta. (Heinonen 2014.) Ruoan runsas prosessointi lisää kuitenkin näi- den aineiden määrää merkittävästi, mikä ei välttämättä ole terveyden kannalta edullista ja aina voidaan arvioida näiden käytön tarpeellisuutta. Lisäksi ruokaan voi päätyä jää- miä erilaisista torjunta-aineista, jotka voivat liiallisina määrinä tehdä ruoasta terveyden kannalta jopa vaarallista (THL 2017). Ruokaan voi päätyä myös muita ei-toivottuja vie- rasaineita. Näin ollen terveellisempänä pidetty luonnonmukaisesti tuotettu ruokakin saattaa näyttäytyä ongelmallisena, sillä sekin voi sisältää esimerkiksi terveyden kannalta haitallisia homeita (Heinonen 2014).

Edellä kuvasin jo terveellisen ruokavalion hyödyllisyyttä terveyden kannalta, kun sen sijaan epäterveelliset ruokatottumukset voivat toimia päinvastoin heijastellen yleisen jaksamisen, lihavuuden sekä sen mahdollisesti aikaansaamien kansansairauksien kautta.

Ylipainon ja lihavuuden suurimpina syinä voidaan pitää elintapojen ja elinympäristön muutosta sekä elintason nousua, minkä myötä energiaa saadaan aikaisempaa enemmän, vaikka energiankulutus on pienentynyt (Männistö, Laatikainen & Vartiainen 2012).

Lihavuuden tai vaikeutuneen painonhallinnan taustalla saattavat olla kuitenkin myös emotionaaliset ja kognitiiviset syyt (Konttinen 2012, 5–6). Lihavuus on merkittävä ter- veydellinen ongelma niin Suomessa (Mustajoki 2017), kuin maailmanlaajuisestikin (WHO 2016). Epäterveelliset ruokatottumukset altistavat lihavuuden myötä useille kan- sansairauksille (Männistö ym. 2012), jotka vaikuttavat heikentävästi työkykyyn, lisäävät terveydenhuollon palveluiden tarvetta ja ovat yleinen kuoleman syy (THL 2015).

Koska lihavuuden suurimmat syyt ovat sidoksissa elintapoihin, näitä muuttamalla on mahdollista kyetä lihavuuden ehkäisyyn (Uusitupa 2015, 306–307). Myös kansansai-

(12)

raudet ovat vahvasti yhteydessä elintapoihin ja yleisesti ottaen eri kansansairauksilla on yhteneväisiä riski- ja suojaavia tekijöitä (THL 2015). Tämän myötä terveellisiä elämän- tapoja noudattamalla voi suojata itseään sekä lihavuudelta, että useisiin kansantauteihin sairastumiselta. Etenkin lihavuuden ehkäisy tulisi suunnata aikuisten rinnalla lapsiin ja nuoriin, sillä tällöin luodaan pohjaa myöhemmille elämäntavoille ja tottumuksille (Uu- situpa 2015, 306–307). Ehkäisyä voitaisiin entistä enemmän toteuttaa esimerkiksi joukkoruokailun avulla. Lisäksi liikunnan lisääminen toimii suojatekijänä muun muassa sy- dän- ja verisuonitauteja sekä tyypin 2 diabetesta vastaan, vaikkei painossa tapahtuisi- kaan muutoksia (Uusitupa 2015, 307).

Terveellisen ruokavalion tarkastelu ei ole kuitenkaan täysin mustavalkoista, sillä vaikka ravitsemukseen liittyvää tutkimusta tehdään koko ajan, ovat tulokset paikoitellen epäyh- teneväiset. Tärkeää olisikin muistaa kiinnittää huomiota yksittäisten ruoka-aineiden sijaan suurempiin kokonaisuuksiin. Lisäksi on hyvä pohtia muiden intressien vaikutusta esimerkiksi suomalaisiin ravitsemussuosituksiin. Etelä-Suomen Sanomien uutiseen (14.5.2016) viitaten Valtion ravitsemusneuvottelukuntaan kuuluvalta Mikael Fogelhol- milta tiedustellaan sitä, miksi ruotsalaisten ravitsemussuositukset eroavat joiltain osin suomalaisten suosituksista, vaikka molemmat pohjautuvat pohjoismaisiin suosituksiin.

Fogelholm kertoo, että suosituksissa voi olla maakohtaisia eroja, sillä ne ovat vain eh- dotuksia siitä, millä tavoin tarvittavat ravintoaineet voi saada. Suosituksien avulla on mahdollista ottaa kantaa esimerkiksi siihen, minkälaisten tuotteiden käyttöä maassa halutaan tukea ja vastaavasti vähentää. Sitä, että Suomessa maitoa suositellaan juotavaksi enemmän kuin Ruotsissa, Fogelholm perusteleekin kulttuurisilla syillä. (Vainio 2016.)

Suomessa maidon tai esimerkiksi lihan käyttö on vahvasti kulttuuriin sidottua ja samalla niiden tuotanto on ainakin joidenkin näkökulmasta taloudellisesti kannattavaa. Voi- daankin siis pohtia, että halutaanko näiden tuotteiden kulutusta edes ohjata vähentämään suositusten avulla, vaikka sille löytyisi terveydellisiä perusteita? Näkemykseni mukaan olisi tärkeää, että ravitsemussuositukset heijastelisivat aidosti sen hetkistä tieteellistä käsitystä terveellisestä ruokavaliosta ilman muiden intressien vaikutusmahdollisuuksia.

Tämä siksi, että ne ohjaavat monien päivittäistä ruokailua esimerkiksi joukkoruokailun välityksellä, ja tämän myötä ne ovat kansanterveydellisesti merkittävässä asemassa.

(13)

2.2 Ruoan valinnasta kohti yksilöllisiä ruokatottumuksia

Kun tarkastellaan ihmisten ruokailua ja sen erilaisuutta, on hyvä avata siihen keskeisesti liittyviä käsitteitä. Käsitteiksi nousevat ruoan valinta (food choice) ja ruokatottumukset (eating habits) (Kainulainen 2012, 49). Näkemykseni mukaan ruokatottumuksien voidaan ajatella syntyvän ruoan valinnan, erityisesti suhteellisen pysyvien valintojen seu- rauksena, minkä myötä ne voivat muodostua hyvin erilaisiksi. Palojoen (2003) mukaan yksittäisiin tuotteisiin tai tuoteryhmiin liittyvien valintojen tai niiden muutosten tekeminen on helpompaa, kuin muutosten kohdistuminen suurempiin kokonaisuuksiin, kuten ruokatottumuksiin tai elämäntapaan (Palojoki 2003, 114–115). Tämä tulisi ottaa huomioon erityisesti terveyden edistämistyössä.

Ruoan valinta on moniulotteinen asia, johon liittyvät mahdollisuudet ovat kasvaneet nykyään lähes rajattomiksi. Keskeisenä ruoan valintaan ja ruokailutapoihin liittyvänä tekijänä voidaan pitää kulttuuria. Mäkelän, Palojoen ja Sillanpään (2003, 7–8) mukaan jokaisella maalla on oma maantieteellisesti, historiallisesti ja uskonnollisesti muovautu- nut ruokakulttuurinsa, joka erottaa sen muiden maiden kulttuurista. Tästä huolimatta eri maiden ruokakulttuurit voivat sisältää samankaltaisia piirteitä. Ruokakulttuurin voidaan katsoa olevan yhteydessä esimerkiksi siihen, millaisia ruokia syödään, miten niitä val- mistetaan tai mitä ruoasta ajatellaan. (Mäkelä, Palojoki & Sillanpää 2003, 7–8.)

Vaikka ruokakulttuuri vaikuttaakin melko pysyvältä, on se siitä huolimatta jatkuvassa hitaassa muutoksessa. Muutokset ovat parhaiten havaittavissa tarkasteltaessa syömistä ja ruoan valintaa pitkällä aika välillä. Vaikka koko väestön ruokavalinnat ja ruokatottumukset muuttuvat suhteellisen hitaasti, on suomalaisessa ruokakulttuurissa tapahtunut ajan kuluessa merkittäviä sisällöllisiä muutoksia. Esimerkiksi merkittävät tekniikan ja elintarviketeknologian kehittymiseen liittyvät muutokset ovat mahdollistaneet nykyisenlaisen ruokakulttuurin syntymisen. Eräs näistä on jääkaapin yleistyminen 1950- luvulla, mikä toi ruoan aikaisempaa paremman säilyttämisen ja varastoinnin myötä kuluttajien saataville entistä enemmän tuoretuotteita. Ennen tätä ruoan säilyttämisessä oli turvau- duttu muun muassa kuivaamiseen, suolaamiseen ja hapattamiseen. Lisäksi kehittynyt tekniikka on mahdollistanut nykyisenlaisen ruoan tuotannon, kuljetuksen, valmistami-

(14)

sen ja pakkaamisen. (Mäkelä ym. 2003, 7–8.) Sen sijaan Suomen muuttuminen jatkuvasti monikulttuurisemmaksi ja kiinnostuksen lisääntyminen muiden maiden ruokakult- tuureita kohtaan, tuovat lisää vaikutteita ja vaihtelua suomalaisten ruoan kulutukseen.

Kun kuvataan suomalaisten ruokakulttuuria yleisellä tasolla, ei päästä kuitenkaan käsik- si yksilötason ruoan valintaan, sillä ruokakulttuurin sisällä voi olla merkittävää yksilöta- son vaihtelua ruoan valinnassa (Mäkelä ym. 2003, 7–8). Ruoan valinta muuttuu jatkuvasti myös yhä yksilöllisempään suuntaan, sillä valintoihin liittyvät mahdollisuudet ovat kasvaneet jopa rajattomiksi. Johanna Mäkelä (2002) tuo esiin sen, miten ihmiset koh- taavat useita ruoan valintaan liittyviä ulottuvuuksia ja tasapainoilevat näiden välillä.

Näitä ulottuvuuksia ovat muun muassa vaivattomuus – vaivannäkö, terveys – nautinto, vastuullisuus – itsekeskeisyys, teknologisuus – luonnollisuus sekä turvallisuus – vaaral- lisuus. Valinnat eivät kuitenkaan välttämättä sijoitu ulottuvuuksien ääripäihin, vaan ne voivat olla jotain niiden väliltä. (Mäkelä 2002, 24–33.) Valintojen tekeminen ei olekaan yksiselitteinen prosessi, vaan useiden eri tekijöiden kokonaisuus.

Ruoan valintaan keskeisesti liittyviä tekijöitä ovat ruokaan kohdistuvat tiedot ja taidot, asenteet, kokemukset ja odotukset, tunteet sekä erilaiset käytössä olevat voimavarat, kuten aika ja raha (Palojoki 2003, 114). Ruoan valintaan liittyvät myös ruoan tarjonta, sosiaalisiin suhteisiin sekä perheen jäsenten määrään ja ikään linkittyvät tekijät (Kyl- liäinen & Lintunen 2005, 8–10). Valintaa voivat ohjailla lisäksi ruokaan liittyvät tottumukset ja makumieltymykset (Mäkelä ym. 2003, 8–9; Palojoki 2003, 109), ja yksilölli- syyttä ruoan kulutukseen tuovat myös erityisruokavaliot (Kylliäinen & Lintunen 2005, 8–10). Esimerkiksi tietyt sairaudet kuten keliakia tai allergiat ohjaavat valitsemaan hieman toisenlaista ruokaa, kuin mihin ravitsemussuositukset tervettä väestöä ohjaavat.

Mielenkiintoinen näkökulma on se, että esimerkiksi pähkinäallergisen näkökulmasta terveellinen ruoka näyttäytyy hieman erilaiselta kuin valtaväestölle. Tällaisessa tapauksessa pähkinöiden syömistä ei nähdä terveellisenä valintana, vaikka terveelle väestölle niiden syömistä suositellaankin lukuisiin terveyshyötyihin vedoten.

Erilaiset tilanteet ohjailevat ruoan valintaa (Palojoki 2003, 114). Lisäksi elämänvaihei- den sekä elämäntapojen erilaisuus voivat vaikuttaa ruoan valintaan ja syömiseen (Mäke-

(15)

lä 2003, 43; Palojoki 2003, 114). Esimerkiksi opiskelijoilla voi olla elämänvaiheensa myötä taloudellisesti tiukkaa, mikä saattaa omalta osaltaan ohjata sitä, millaista ruokaa ostetaan. Ovaskaisen ym. (2012) artikkelissa kuvataan FINRISKI 2007 -tutkimuksen tuloksiin viitaten, kuinka sosioekonomiset erot voivat selittää ruokavalintojen erilaisuutta. Pienen tulotason on havaittu liittyvän niin naisten kuin miestenkin kohdalla esimerkiksi vähäisempään kasvisten, vähärasvaisen juuston ja maidon sekä ruisleivän käyt- töön. Kun pieneen tulotasoon yhdistetään lyhyt koulutus, on sen havaittu olevan yhtey- dessä vähäisempään kasvisten käyttöön. Sen sijaan matalan koulutuksen havaittiin liit- tyvän vähäisempään hedelmien ja marjojen sekä runsaampaan sokeroitujen virvoitusjuomien kulutukseen. Tutkimuksen mukaan lapsiperheessä asumisen on lisäksi havaittu liittyvän naisilla runsaampaan kasvisten käyttöön ja miehillä runsaampaan sokeroitujen virvoitusjuomien käyttöön. (Ovaskainen, Paturi, Harald, Laatikainen & Männistö 2012, 132–139.) Sen sijaan elämäntapoihin liittyen kiireellinen elämäntapa voi ohjata syö- mään nopeasti saatavaa ja epäterveellistä pikaruokaa helpommin, kuin jos käytettävissä olisi paljon aikaa. Nykyään on kuitenkin havaittavissa terveellisen valmiin tai nopeasti valmistettavan ruoan valikoimien jatkuva monipuolistuminen.

Ruoan valintaan ja kulutukseen voivat vaikuttaa myös trendit. Eräänä trendinä voidaan pitää tietynlaista terveyshakuisuutta, mikä voi kuitenkin tarkoittaa yksilöille eri asioita.

Tämänkaltaiseen syömiseen voidaan vahvasti ohjailla esimerkiksi markkinoinnin ja mainonnan keinoin. (Palojoki 2003, 134–135.) Kyseinen trendi voi ohjata kuluttamaan esimerkiksi erittäin ravintoainetiheää ruokaa pitkää elämää tavoiteltaessa, tai runsaasti proteiinia sisältäviä elintarvikkeita liikunnallista elämäntapaa ja lihaksikasta vartaloa ihannoitaessa. Lisäksi painonhallinnan tai laihdutuksen tukena saatetaan hyödyntää erilaisia erityisruokavalioita. Lähivuosina on ollut vahvasti pinnalla kasvisruoan suosion lisääntyminen (Mansikkamäki 2016). Se voi kummuta esimerkiksi terveyshakuisuudes- ta tai tavoitteesta elää ekologisemmalla, eettisemmällä ja kestävämmällä tavalla.

Ruoan kulutuksen voidaan havaita yksilöllistyvän ihmisten ollessa kiinnostuneempia syömänsä ruoan alkuperästä, mikä sen sijaan ohjaa valintoja eri suuntiin. Valintoja saatetaan tehdä esimerkiksi kotimaisuuden tai ruoan tuotantoketjun jäljitettävyyden perusteella. (Palojoki 2003, 132.) Kiinnostus voi ulottua muullakin tavoin ruoan tuotantoon.

(16)

Todennäköisesti voimistuvana ja suositeltavana trendinä voidaan pitää nykyistä kestä- vämpää ruoan kulutusta ja -tuotantoa. Vahvoina perusteluina tälle ovat nykyisen ruoan- tuotannon aiheuttamat yhteiskunnalliset ongelmat, kuten saatavilla olevan ruoan epäta- sa-arvoinen jakautuminen sekä ympäristölliset ongelmat, kuten tuotannosta aiheutuvat päästöt ja kiihtyvä ilmastonmuutos. Kestävyyttä voitaisiin edistää siirtymällä esimerkiksi nykyistä kasvispainotteisempaan ruokavalioon. (Mattila 2016, 7–8.)

Kiinnostus ruoan alkuperää ja tuotannon kestävyyttä kohtaan voivat linkittyä myös yhteen. Pohdinta voi tiivistyä muun muassa kysymykseen: ”Jos ylipäätänsä haluan syödä lihaa, minkälaisissa oloissa kasvaneita eläimiä haluan syödä?” Yksilöllisten ruokavalintojen avulla voikin olla mahdollista toteuttaa itseään sekä heijastella omaa identiteetti- ään ja arvomaailmaansa (Mäkelä ym. 2003, 7). Tätä ilmennetään nykyisin selvästi suo- siossa olevien terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvien blogien ja sosiaalisen median kautta. Valintojen yhteydessä saatetaankin tehdä pohdintaa esimerkiksi siitä, mitä halutaan olla ja mihin halutaan kuulua.

Ruoan kulutuksen yksilöllistymistä edesauttaa myös media. Tietoa erilaisista tavoista syödä on entistä helpommin saatavilla, sitä on mahdollista itse vertailla ja muodostaa tämän pohjalta omat käsitykset suositeltavista valinnoista. Näin ollen tiedon tarpeessa ei tarvitsekaan aina hakeutua esimerkiksi lääkärin luo. Haasteellista on kuitenkin se, että joskus voi olla vaikeaa erottaa luotettavaa tietoa epäluotettavasta tiedosta.

2.3 Ruokatottumusten oppimisen lähteet eri elämänvaiheissa

Oppimisella tarkoitetaan käyttäytymisessä havaittavia pysyviä muutoksia ja se voi olla joko tahatonta tai toiminnan tarkoituksena (Hirsjärvi, Huttunen, Kari, Kuusinen & Va- herva 1983, 112, 136). Kun oppiminen yhdistetään ruokaan liittyviin tekijöihin, voidaan puhua ruokatottumusten oppimisesta. Olennaista on se, että oppia voi monella tavalla ja erilaisista lähteistä, joita selvitän myös tämän tutkielman yhteydessä. Ruokatottumusten oppimiseen liittyen on tärkeää tarkastella elämänvaiheiden ja ihmissuhteiden vaikutusta asiaan. Viitteitä on siitä, että lapsen makumieltymykset ja -tottumukset saattavat alkaa muotoutua äidin välityksellä jopa jo ennen syntymää (Savage, Fisher & Birch 2007, 23).

(17)

Lapsuus voidaan nähdä perustellusti tärkeänä elämänvaiheena ruokatottumusten muo- dostumiselle, sillä tällöin saadaan ensikosketus ruokaan sekä siihen läheisesti kiinnitty- viin tekijöihin, mikä voi kantaa jopa aikuisuuteen asti (Mäkelä ym. 2003, 8; Savage ym.

2007, 22–23; Sillanpää 2003, 75). Lapsuudessa turvalliseksi koettua ruokaa saatetaankin pitää hyvänä valintana vielä aikuisuudessakin.

Palojoen (2003, 140) mukaan perheen ja kodin kautta lapsi tutustuu muun muassa tie- tynlaiseen ruoan valintaan, ruokakulttuuriin sekä ruokaan liittyviin traditioihin (Palojoki 2003, 140). Oppiminen voikin yhtä lailla liittyä siihen, mitkä ruoat ovat miellyttävämpiä tai esimerkiksi ruokailuun liittyviin tapoihin ja käytänteisiin. Vanhemmat muokkaavat omalla esimerkillään myös jälkikasvunsa suhtautumista ja asennoitumista ruokaan sekä luovat ja ylläpitävät syömiseen liittyviä malleja (Palojoki 2003, 140; Savage ym. 2007, 27). Lisäksi erilaiset vanhemmuuden tyylit sekä vanhempien ylläpitämät lapsien ruokin- takäytännöt ja heidän tarjoamansa ruokaympäristö liittyvät siihen, millaiseksi lapsen ruokatottumukset muotoutuvat (Savage ym. 2007, 28–30).

Nuoruudessa perheen lisäksi ystävien merkitys ruoan valintaan ja ruokatottumusten muodostumiseen alkaa korostua (Palojoki 2003, 140). Kodin lisäksi tärkeinä vaikuttaji- na voidaan nähdä koulut sekä muut merkittävät ruokailutilanteet (Sillanpää 2003, 75;

Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2017). Kouluruokailu nähdään osana opetussuunni- telmien mukaista opetus-, kasvatus- ja ohjaustehtävää. Koulujen toteuttama ruokakasva- tus voi moniulotteisuudessaan mahdollistaa esimerkiksi kuluttajataitojen kehittymisen ja voidaan sen avulla edistää esimerkiksi kulttuuri-, ympäristö-, tapa- ja tasa- arvokasvatustakin. (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2017, 9, 11.) Aikuisuudessa ruoan valinta muuttuu moniulotteisemmaksi, sillä laajentuneen toimintaympäristön ja esimerkiksi Internetin myötä ruoan valintaan voivat liittyä lukuisat eri tekijät. Lisäksi aikuisuudessa korostuu tietoisella tasolla ruokatottumuksiin vaikuttamisen merkitys.

Ruokatottumuksia voidaan oppia lisäksi kulttuurin tai laajemmin ajateltuna yhteiskunnan kautta (Mäkelä ym. 2003, 7–8). Yhteiskunta voikin suoranaisesti pyrkiä vaikutta- maan ihmisten ruoankulutukseen ja -valintaan ja näiden kautta ruokatottumusten muodostumiseen. Risku-Norjan (2016) mukaan käytössä oleviin yhteiskunnallisiin ohjaus-

(18)

keinoihin kuuluu normiohjaus, jolla tarkoitetaan terveyden edistämiseen pyrkiviä lakeja ja sitovia säädöksiä tai esimerkiksi ravitsemukseen kohdistuvia suosituksia ja ohjeistuk- sia. Yhteiskunta voi vaikuttaa kansalaisten ruoankulutukseen myös taloudellisen oh- jauksen avulla, mikä tarkoittaa esimerkiksi julkisia ruokapalveluita tai hinta- ja veropo- liittisia keinoja. Lisäksi kansalaisten ruoankulutusta voidaan ohjailla informaatio- ohjauksen keinoin, kuten muodollisen ja epämuodollisen kasvatuksen ja ravitsemukseen liittyvän tiedon sekä esimerkiksi lakisääteisten tai vapaaehtoisten pakkausmerkintöjen avulla. Edellisten lisäksi ohjauskeinoihin kuuluvat terveyden edistämiseen tähtäävät interventiot ja kehittämishankkeet. (Risku-Norja 2016, 153–158.)

Media toimii myös merkittävänä ruokatottumusten oppimisen lähteenä ja sen välityksel- lä voidaankin oppia niin hyvänä kuin huonoinakin pidettäviä asioita. Median vaikutta- vuus on havaittavissa muun muassa ruokaan liittyvien mainosten kautta. Boylandin ja Halfordin (2013) tekemän tutkimuskatsauksen mukaan television katselu sekä ruokaan liittyvät mainokset voivat ohjata lapsien ruoan kulutusta ja ruoan valintaa. Usein ohjaaminen liittyy esimerkiksi epäterveellisiin runsaasti rasvaa ja hiilihydraatteja sisältäviin elintarvikkeisiin, jota vahvistetaan entisestään tuttujen tai suoraan lapsille suunnattujen brändien ja esimerkiksi hauskuuteen liittyvien teemojen avulla. Toisaalta samassa kat- sauksessa tunnustetaan se, että vastaavalla tavalla mainoksien avulla olisi mahdollista ohjata lapsia terveellisempien valintojen pariin. (Boyland & Halford 2013, 236–241.) Sen sijaan Marija Vukmirovicin (2015) tutkimuskatsauksen mukaan myös aikuisia tarkasteltaessa on löydettävissä suurelta osin positiivinen yhteys elintarvikemainonnan ja ruokavalintojen välillä (Vukmirovic 2015, 13–19).

Kandidaatintutkielmaani (Sara 2015, 15–16) viitaten olisi tärkeää saavuttaa ruokatottumusten oppimiseen liittyen terveyttä tukevan ravitsemuksen kierre. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että lapsi oppii terveelliseen ravitsemukseen liittyviä tapoja ja tottumuksia esimerkiksi omilta vanhemmiltaan. Lapsen kasvaessa todennäköistä on se, että osa hyvistä opeista kulkeutuu mukana aikuisuuteen asti. Säännölliset ja terveelliset ravitsemukseen liittyvät tavat sen sijaan tukevat pitkän ja terveen elämän saavuttamista.

Aikuinen voi jakaa oppimaansa edelleen omille lapsilleen ja läheisilleen, millä on myönteistä vaikutusta heidän terveyteensä. Terveyttä tukevien ravitsemuksen kierteiden

(19)

rinnalla olisi tärkeää välttää terveyttä heikentäviin ravitsemuksen kierteisiin joutuminen.

Jos näihin kuitenkin ajautuu, olisi kierre hyvä pyrkiä tietoisesti katkaisemaan astumalla siitä ulos. (Sara 2015, 15–16.) Todellisuudessa asia ei ole kuitenkaan niin yksiselitteinen, kuin edellä kuvattu ravitsemuksen kierre -malli osoittaa, sillä ruokatottumukset ovat jatkuvasti muutoksessa monien eri tekijöiden vaikutuksesta. Ravitsemukseen liitty- vät asiat eivät ole myöskään mustavalkoisia, joten samanaikaisesti onkin mahdollista oppia sekä hyviä että huonoja tottumuksia.

Edellä kuvattuun terveyttä tukevan ravitsemuksen kierteeseen joutumisen hyvyydelle on löydettävissä tukea tutkimuksista. Lin, Woodin ja Monterosson (2016) tutkimuksen mukaan terveelliset ruoan valintaan liittyvät tottumukset voivat ainakin tietyissä määrin suojella ihmisiä houkutuksilta syödä suuria ruoka-annoksia ja epäterveellisiä elintarvikkeita (Lin, Wood & Monterosso 2016, 432–440). Tältä pohjalta voidaan ajatella, että hyvät tottumukset voivat epäsuorasti suojella lihavuudelta ja kansansairauksilta.

2.4 Miten valitsen ruoan: tiedostamaton ja tietoinen oppiminen

Ruokatottumuksia voidaan oppia monella eri tavalla. Tiedostamattomalla tasolla oppiminen kuitenkin korostuu, sillä useimmiten ruoan valintaa saatetaan tehdä tottumuksien tai mieltymyksien kautta asiaa sen suuremmin ajattelematta (Mäkelä ym. 2003, 8). Tie- dostamattomasta oppimisesta puhuttaessa käytetään usein mallioppimisen tai sosiaalisen oppimisen käsitteitä. Mallien kautta oppiminen nähdään usein korostuneena etenkin lapsuudessa (Savage ym. 2007, 27). Tällä tavalla voidaan oppia kuitenkin kaikissa elä- mänvaiheissa ja yhtä lailla niin terveellisiä kuin epäterveellisiäkin asioita. Albert Ban- duran (1977) mukaan mallioppimisessa painottuvat esimerkkien noudattaminen ja to- dellisten tai symbolisten mallien jäljitteleminen. Jotta malli tai esimerkki tulisi opituksi, keskeisessä asemassa on toiminnan vahvistaminen eli käyttäytymisen ohjaaminen tie- tynlaisten palkintojen tai rangaistuksien avulla. (Bandura 1977.) Jos aikuinen esimerkiksi näkee työkaveriaan ihailtavan tietynlaisen ruokavalion noudattamisesta, saattaa se ohjailla huomaamattaan hänen omia ruokavalintojaan.

(20)

Tiedostamatonta ruokatottumuksiin ja syömiseen liittyvää oppimista tapahtuu koko ajan, mitä entisestään edistää lisääntyvä tiedonpaljous. Oppimista saattaa tapahtua suoraan muilta ihmisiltä saatavien oppien lisäksi median sekä esimerkiksi tietynlaisen yhteiskunnan paineen myötä. Oppia omaan syömiseen voidaan mahdollisesti ottaa myös mainoksista, sillä niiden saatetaan virheellisesti ajatella kuvaavan suositeltavia ruokava- lintoja. Tietynlaista kriittisyyttä olisikin hyvä tarpeen mukaan käyttää.

Ihmiset saattavat tiedostamattaan oppia syömään tietyllä tavalla myös ruoasta koituvan nautinnon myötä, mikä toimii palkintona ja ohjaa syömään jatkossakin samalla tavalla.

Syöminen saattaakin kytkeytyä vahvasti erilaisiin tunteisiin (Konttinen 2012). Tärkeää onkin ymmärtää se, että tietoisen, järkevän ja harkitun syömisen lisäksi syöminen voi olla vahvasti tunnelatautunutta toimintaa. Haitalliseksi tämä kuitenkin muuttuu, jos nautinnon kohteena on aina epäterveellisiä ruokia, kuten roskaruokaa. Epäterveellisten ruokatottumuksien mahdollisista haittavaikutuksista on kerrottu jo tarkemmin luvussa 2.1.

Oppia voidaan myös tietoisella tasolla, eikä oppiminen lopu lapsuuteen vaan jatkuu vie- lä aikuisuudessakin. Jo pitkään on ollut vallalla elinikäisen oppimisen ideologia, joka viittaa inhimillisten voimavarojen jatkuvaan kehittämiseen (Silvennoinen & Tulkki 1998, 9). Oikeastaan jatkuvasta itsensä kehittämisestä on tullut tänä päivänä välttämät- tömyys, joka voi kummuta esimerkiksi niin yksilöiden tarpeesta kehittää itseään kuin tavoitteesta varmistaa yhteiskunnan kilpailukykyisyys (Collin & Paloniemi 2007, 9).

Tämänkaltainen itsensä kehittäminen tapahtuu vahvasti tietoisella tasolla kytkeytyen eri tilanteisiin aina pätevöittävästä koulutuksesta arjen oppimiskokemuksiin. Esimerkiksi omaa tietämystään terveellisestä ravitsemuksesta on mahdollista kehittää läpi koko elä- män. Eri asia on kuitenkin se, että haluaako ihminen oppia ja kehittää itseään.

Ruokatottumuksiin voidaan liittää myös tietoisella tasolla niiden oppiminen ja opettaminen. Etenkin aikuisena voi tietoisesti tehdä tietynlaista ruoan valintaa ja pyrkiä muut- tamaan ruokatottumuksiaan terveellisemmiksi. Tämä on yleistä nykyään ja harva pysyt- teleekään enää koko ikäänsä vain tietynlaisessa ruokavaliossa. Tietoisella tasolla uuden oppiminen tulee selkeästi ilmi erilaisissa painonpudotukseen tähtäävissä televisio- ohjelmissa. Tietoinen ja tiedostamaton oppiminen tai opettaminen voivat kulkea myös

(21)

rinnakkain. Vanhemmat voivat molemmilla tavoilla opettaa lapsiaan esimerkiksi tietyn- laiseen ruoan valintaan, mikä sen sijaan rakentaa pohjaa ruokatottumuksille. Koska kä- sitykset terveellisestä tai hyvästä ruokavaliosta vaihtelevat ihmisten välillä, on aikuisen mahdollista opettaa lapselleen tietoisesti jotain, mitä ei pidetä terveellisenä esimerkiksi ravitsemussuosituksien näkökulmasta. Aikuisten tulisikin tiedostaa oma vastuunsa ja valintojensa mahdolliset vaikutukset lapsen terveyteen.

Tietoista terveellisten ruokatottumusten oppimista ja opettamista sekä epäterveellisten tottumusten ennaltaehkäisyä voidaan tukea esimerkiksi terveys- ja ravitsemuskasvatuksen kautta. Tämän tutkielman keskeisenä tavoitteena on selvittää keinoja, joiden avulla voidaan vastata edellä kuvattuihin tavoitteisiin käytännön tasolla. Tärkeänä ravitsemuskasvatuksen kohderyhmänä voidaan perustellusti pitää lapsia ja nuoria, sillä he eivät ole ehtineet vielä muodostaa aikuisiin verrattuna yhtä vahvoja ravitsemukseen liittyviä tapoja ja tottumuksia (Palojoki 2003, 116). Ravitsemus- ja terveyskasvatusta voivat toteuttaa esimerkiksi erilaiset järjestöt, terveysviranomaiset, koulut sekä neuvolat. Ter- veyskasvatuksen muotoja ovat muun muassa opettaminen, valistaminen sekä neuvonta (Palojoki 2003, 117). Oppimisen tueksi voidaan laatia näkyviä kampanjoita, ohjepaket- teja sekä väestötasolle laadittuja suosituksia.

Helmi Risku-Norja (2011) kirjoittaa artikkelissaan tarkemmin koulujen toteuttamasta ruokakasvatuksesta. Ruokakasvatusta voidaan toteuttaa esimerkiksi luontoon keskitty- vän toiminnan kautta, kuten marjojen keruun, kalastuksen tai puutarhan hoitamisen avulla. Myös tekemällä maatilayhteistyötä tai ottamalla oppilaat mukaan kouluruokailun järjestelyihin, ovat keinoja toteuttaa ruokakasvatusta. Keskeiseen asemaan nousee yh- teistyö eri ryhmien välillä, niin koulun sisällä kuin sen ulkopuolisten tahojenkin kanssa.

Tästä esimerkkeinä ovat oppilaiden kanssa tehtävä yhteistyö tai yhteistyö esimerkiksi erilaisen järjestöjen tai ruoan tuottajien kanssa. Tärkeää on lisäksi kaikenlainen muu ruokaan liittyvä toiminta, kuten ruokaan liittyvien sisältöjen käsittely eri oppiaineissa tai erilaisten tapahtumien järjestäminen. (Risku-Norja 2011, 27–31.) Kouluissa ruokapalve- luhenkilöstöllä on myös mahdollisuuksia osallistua ruokakasvatukseen esimerkiksi ruo- kahankintojen ja ateriatarjonnan, opetusyhteistyön ja oppilaiden kohtaamisten tai ruo- kailutilan järjestämiseen liittyvien tekijöiden kautta (Mikkola 2011, 97–101).

(22)

Ravitsemuskasvatus sekä sen sisällöt, kohteet ja muodot muuttuvat ajan kuluessa. Palo- joen (2003, 117–118) mukaan nykyisessä maailmassa tiedon puute ei ole enää ongel- mana, vaan päinvastoin, mikä tulee ottaa huomioon ravitsemuskasvatusta suunniteltaes- sa. Erityisen tärkeää nykyajan ravitsemuskasvatuksessa olisikin kiinnittää huomiota tiedon jakamisen sijaan kansalaisten medialukutaitojen ja kriittisen ajattelun kehittämi- seen. Huomiota tulisi suunnata myös siihen, että kansalaiset kykenisivät entistä paremmin suurempien kokonaisuuksien hahmottamiseen, jotta he osaisivat valita luotettavan ravitsemustiedon harhaanjohtavan tai vahingollisen tiedon joukosta. (Palojoki 2003, 117–118.) Nykyään ravitsemuskasvatuksen voidaan ajatella kohtaavaan myös muita uudenlaisia haasteita. Eräs näistä on kohderyhmän muuttuminen epäyhdenmukaiseksi ja tämän myötä terveyskäsitysten yksilöityminen, sillä ihmisten käsitykset vaihtelevat niin koulutus-, ikä- kuin sosiaaliryhmittäinkin (Palojoki 2003, 133). Tietoisen ja tavoitteelli- sen ravitsemuskasvatuksen toteuttaminen ei olekaan nykyisessä maailmassa aina help- poa.

(23)

3 Tutkielman toteutus

Tässä luvussa käsittelen tutkielman toteutukseen liittyviä tekijöitä. Ensiksi lähestyn me- todologisia valintoja kertomalla fenomenografisen tutkimuksen keskeisistä piirteistä.

Tämän jälkeen kuvaan tutkielman tutkimusongelmat, aineiston hankinnan ja tutkimus- henkilöt sekä havainnollistan fenomenografista analyysia tämän tutkielman kehyksessä.

Lopuksi arvioin myös tutkielman luotettavuutta ja eettisyyttä.

3.1 Fenomenografinen tutkimus

Tutkielman toteutukseen liittyen on olennaista tarkastella tutkielmassa tehtyjä metodo- logisia valintoja. Tutkielmani on laadullista eli kvalitatiivista tutkimusta ja tarkemmin ottaen se asettuu fenomenografisen tutkimuksen kehykseen. Fenomenografinen tutkimus on lähtöisin 1970-luvulta, jolloin Ference Marton alkoi tutkia opiskelijoiden erilaisia käsityksiä oppimiseen liittyen. Fenomenografialla tarkoitetaankin ilmiön kuvaamis- ta, ja tämän myötä sen kiinnostuksen kohteena ovat ihmisten käsitykset ja niiden eroavaisuudet tarkasteltavasta asiasta tai ilmiöstä. (Ahonen 1994, 114–115; Huusko & Palo- niemi 2006, 162–163; Järvinen & Järvinen 2004, 83; Marton 1988, 144; Marton &

Booth 1997, 121; Metsämuuronen 2001, 22 & Åkerlind 2005, 64.) Käsityksellä tarkoitetaan kokemuksen ja ajattelun avulla muodostettua kuvaa jostain ilmiöstä (Ahonen 1994, 117). Jo tutkielmani varhaisessa vaiheessa fenomenografinen suuntaus tuntui luontevalta valinnalta, sillä se auttoi tarkastelemaan käsityksiä valitsemassani konteks- tissa. Ylipäätänsä laadullisen tutkimusotteen valitseminen auttoi tavoittamaan tarvitse- maani tietoa, mikä määrällisen tutkimusotteen avulla olisi ollut mahdotonta. Laadulli- nen tutkimusote antoi myös useita vapauksia esimerkiksi tutkielmaan liittyvien valintojen suhteen, mikä auttoi lisäksi pitämään yllä omaa motivaatiota tutkielman tekemiseen.

Fenomenografinen tutkimus suuntautuu vahvasti toisen asteen näkökulmaan. Keskeistä on kuvata todellisuutta ja jonkin ilmiön merkityssisältöä tutkijan omien kokemuksien sijaan toisten ihmisten käsityksien ja kokemuksien kautta. (Huusko & Paloniemi 2006, 165; Järvinen & Järvinen 2004, 83; Marton & Booth 1997, 120; Niikko 2003, 24–25.)

(24)

Fenomenografiassa käsityksistä on löydettävissä kaksi näkökohtaa, mitä ja miten. Mitä saa suuntaamaan ajattelun tarkasteltavaan kohteeseen, siinä missä miten kuvaa sitä, mil- lä tavoin me kohteen näemme. Näkökohdat kietoutuvat yhteen, sillä tapa jolla me nä- emme asioita vaikuttaa suoraan myös siihen, mitä me näemme. (Uljens 1989, 23–24.)

Laadullisesta ihmistieteellisestä tutkimuksesta haastavaa tekee kuitenkin se, että harvoin on löydettävissä vain yhtä oikeaa ja pysyvää vastausta kysymykseen. Usein tarkasteluun vaikuttavatkin esimerkiksi kulttuuriset ja sosiaaliset tekijät sekä elettävä aika, paikka ja tilanteet (Ronkainen, Pehkonen, Lindblom-Ylänne & Paavilainen 2013, 81–83). Myös esimerkiksi tutkimushenkilöiden motiivit, pyrkimykset ja tavoitteet, kuin asenteet ja mielikuvatkin voivat vaikuttaa tutkimuksen tuloksiin (Metsämuuronen 2006, 18). Fe- nomenografian keskeisenä lähtökohtana ajatellaankin olevan näkemys yhdestä maail- masta, josta ihmiset muodostavat yksilöllisistä lähtökohdistaan käsin erilaisia käsityk- siä, jotka voivat myös muuttua ajan kuluessa erilaisten tekijöiden vaikutuksesta (Aho- nen 1994, 114–117; Metsämuuronen 2001, 22; Niikko 2003, 14 & Åkerlind 2005, 72).

Olennaista fenomenografiassa on se, että siinä ollaan nimenomaan kiinnostuneita käsi- tyksien kokonaisvariaatiosta eli siitä, minkälaisia laadultaan erilaisia käsityksiä tutki- mushenkilöillä on tarkasteltavasta asiasta. Sillä ei ole väliä, ovatko käsitykset tieteelli- seen- tai pelkästään arkitietoon perustuvia. (Niikko 2003, 15–16, 20, 23, 26–27.) Käsi- tyksiä ei tule myöskään asettaa toisiinsa nähden paremmuusjärjestykseen, sillä se voisi johtaa muun muassa olennaisten sisältöjen kadottamiseen (Ahonen 1994, 119). Aineis- ton kautta saatavien käsitysten kokonaisjoukko heijastelee sen sijaan tutkimushenkilöi- den ymmärrystä todellisuudesta. Huomion kohdistuessa erityisesti aineiston laadullisiin tekijöihin, suuntauduin tarkastelemaan perusteellisesti melko pientä joukkoa sen sijaan, että olisin tavoitellut mahdollisimman suurta vastaajien määrää (Eskola & Suoranta 1996, 13). Uskoin tavoittavani runsaasti erilaisia käsityksiä, sillä vaikka tutkimushenki- löitä yhdisti sama vuosikurssi, saattoivat he poiketa muilta taustatekijöiltään.

Tutkielmani keskeisenä lähtökohtana oli havahtuminen siihen asiaan, miten erilaisia käsityksiä ihmisillä, mukaan lukien itselläni, on ruoan terveellisyyteen ja hyvään ruokavalioon liittyen. Aiheen valinnan jälkeen aloinkin tarkastella siihen keskeisesti liittyviä

(25)

tekijöitä teoreettisen kirjallisuuden pohjalta tutkimusongelmia silmällä pitäen. Feno- menografisen tutkimuksen ensivaiheisiin voidaankin katsoa kuuluvan sellaisen aiheen tai ilmiön valitseminen, johon liittyen ihmisillä vaikuttaa olevan erilaisia käsityksiä sekä tämän jälkeen tietynlaisen teoreettisen pohjatyön tekeminen ja tarkastelunäkökulmien rajaaminen (Ahonen 1994, 115; Uljens 1989, 11).

Pohjatyön jälkeen kerätään erilaisia käsityksiä ilmentävä aineisto esimerkiksi haastatte- lemalla ihmisiä (Ahonen 1994, 115; Marton 1988, 154). Haastattelun sijaan omassa tutkielmassani keräsin aineiston avoimia kysymyksiä sisältävän Webropol -kyselyn avulla. Tapoja aineiston keräämiselle onkin monia, mutta olennaista on sen muuttami- nen kirjalliseen muotoon (Huusko & Paloniemi 2006, 163–164; Ronkainen ym. 2013, 82). Tavoitteena on se, että aineiston keruuseen käytettävät kysymykset ovat suhteellisen väljiä, mikä antaa tutkimushenkilöille vapauden kuvata ilmiötä haluamallaan tavalla, esimerkiksi itsellensä merkityksellisten asioiden kautta (Marton 1988, 154; Niikko 2003, 31–32). Aineiston kerääminen johdattelee tutkimuksessa seuraavaan vaiheeseen eli aineiston analyysiin, jota tarkastelen tämän tutkielman kehyksessä luvussa 3.4.

3.2 Tutkimusongelmat

Tutkielmani avulla halusin saavuttaa kuvailevaa tietoa käsityksiin liittyen. Koska fenomenografisessa tutkimuksessa pyritään tavoittamaan erilaisia merkityksiä, on keskeistä selvittää erityisesti sitä tapaa, jolla tutkimukseen osallistujat ajattelevat tai miten he ko- kevat tarkasteltavan ilmiön. Tavoite ohjaa tutkimusongelmien asettamista, jotka on kuvattu alla. Niihin lähdin etsimään vastausta verkkokyselyn avulla.

Päätutkimusongelma:

• Millaisia käsityksiä opiskelijoilla on ruokatottumuksista ja niiden oppimisesta?

Alatutkimusongelmat:

• Millaisia käsityksiä opiskelijoilla on ruokatottumusten terveellisyydestä?

• Millaisia käsityksiä opiskelijoilla on syömistä ohjailevista tekijöistä?

• Millaisia käsityksiä opiskelijoilla on ruokatottumusten muuttamisesta?

(26)

3.3 Aineiston hankinta ja tutkimushenkilöt

Aineiston koostin Lapin yliopiston opiskelijoiden kyselyvastauksista keväällä 2017.

Koska halusin saada tutkimushenkilöiksi aikuisia vastaajia, oli oman yliopistoni opiskelijoiden lähestyminen luontevaa. Opiskelijoita pyrin ja onnistuin tavoittamaan kaikista Lapin yliopiston tiedekunnista, eli kasvatustieteiden, yhteiskuntatieteiden, oikeustietei- den ja taiteiden tiedekunnista. Perustelin valintaa sillä, että tällä tavoin pystyisin mahdollisesti tavoittamaan monipuolisempia käsityksiä tutkimuksen aihepiiriin liittyen kuin rajautumalla vain yhteen tai kahteen tiedekuntaan. Tutkimusaineiston päätin rajata kos- kemaan vain tietyn vuosikurssin opiskelijoita. Oletukseni oli, että näin tavoittaisin Pro gradu -tutkielmaan liittyen riittävän määrän vastauksia. Valikoin tutkimuksen kohde- ryhmäksi 4. vuoden opiskelijat, sillä opiskeltuaan jo jonkin aikaa yliopistossa, ovat hei- dän ruokatottumuksensa tietyissä määrin vakiintuneet. Rajautuminen heihin antoi kuitenkin pääsyn monipuolisiin käsityksiin, sillä samasta vuosikurssista huolimatta vastaajat voivat poiketa toisistaan esimerkiksi elämäntilanteeltaan tai iältään. Sen sijaan tietyn ikäisiin rajautuminen olisi saattanut tuottaa suppeamman aineiston.

Tutkimushenkilöt tavoitin olemalla yhteydessä ensiksi tiedekuntien dekaaneihin tutki- muslupien merkeissä, jotka minulle myönnettiin. Mietin pitkään, millä tavalla saisin kerättyä parhaiten aineistoa. Päädyin kuitenkin lähestymään ainejärjestöjä kysymällä, voisivatko he lähettää kyselyyn ohjaavan linkin sähköpostitse ainejärjestöön kuuluville valitsemani vuosikurssin opiskelijoille. Tämä päätös auttoi vuosikurssirajauksen lisäksi rajaamaan opiskelijajoukkoa. Tavoitin kaikki Lapin yliopiston 9 ainejärjestöä, joista 8 lupautui välittämään kyselylinkkiä. 7 ainejärjestöä lupautuivat välittämään linkkiä joko sähköpostitse tai facebook -ryhmän kautta ja yhdessä tapauksessa ainejärjestö ohjasi minua kysymään asiasta yhden tiedekunnan viestinnästä vastaavalta henkilöltä.

Aineistoa tavoitin niin, että suurin osa ainejärjestöistä eli viisi ainejärjestöä välitti verk- kokyselyyn ohjaavaa linkkiä ainejärjestöön kuuluville opiskelijoille sähköpostitse. Ai- nejärjestöt eivät pystyneet rajaamaan sitä, että linkki olisi mennyt vain 4. vuosikurssin opiskelijoille, joten saatekirje ohjasi kohderyhmään kuuluvia opiskelijoita vastaamaan kyselyyn. Kahdessa tapauksessa ainejärjestöt lupautuivat välittämään kyselylinkkiä suo-

(27)

raan ainejärjestöön kuuluville 4. vuoden opiskelijoille heille kohdennetun facebook - ryhmän kautta. Lisäksi yhden tiedekunnan viestinnästä vastaava henkilö välitti verkko- kyselyyn ohjaavaa linkkiä sähköpostitse saatekirjeen kera ainejärjestön sijaan tiedekunnan kaikille opiskelijoille. Kuvaamallani tavalla pystyin suojelemaan opiskelijoiden anonymiteettia erityisen hyvin, sillä en päässyt käsiksi heidän henkilötietoihinsa. Lisäk- si korostin saatekirjeessä ja kyselyssä vastaamisen vapaaehtoisuutta.

Aineiston keruun toteutin Webropol- työkalun avulla toteutettavalla verkkokyselyllä.

Webropol hyödyntää avointa ja yhdelle selattavalle web-aukeamalle sijoitettavaa kyse- lyä, minkä myötä se on käyttäjäystävällinen. Webropol on kyselyn suunnittelijan näkö- kulmasta myös helppokäyttöinen ja johdonmukaisuuden helposti säilyttävä kyselytyö- kalu, joka mahdollistaa vastaajalle antamiensa vastausten tarkastelun helposti ja niiden mahdollisen korjaamisen. (Selkälä 2013, 112, 114, 119.) Tarvitsin apua menetelmätie- teiden opettajalta saadakseni henkilökohtaiset Webropoltunnukset, mutta entuudestaan Webropolin käyttö oli minulle jo tuttua opintoihini kuuluvan harjoittelun myötä.

Verkkokysely koostui 10 avoimesta ja yhdestä tiedekuntaa kartoittavasta kysymyksestä, tavoittaakseni kuvailevaa, sanallista tietoa. Muutamat laajemmat kysymykset sisälsivät tarkentavia kysymyksiä. Kysymyksiin voi tutustua liitteessä 2. Jotta kysymyksien avulla saadaan erityisesti kuvailevaa tietoa, tulee ne asetella ”mitä” -kysymysten sijaan enem- mänkin kuvailevaa tietoa tavoittaviksi ”miksi” -kysymyksiksi (Åkerlind 2005, 65).

Vaikka kysymysrunkoni sisälsikin melko vähän suoranaisia ”miksi” -kysymyksiä, muo- toilin kysymykset sellaisiksi, että ne johdattavat vastaajia kuvaamaan asioita. Erityisesti millaista ja miten voitaisiin -alkuiset kysymykset kehottavat kuvailemaan tässä yhtey- dessä esimerkiksi terveellistä ruokaa. Tiedekunnan lisäksi en ollut kiinnostunut opiskelijoiden muista tiedoista, sillä en kokenut niiden olevan olennaisia tutkielmani kannalta.

Tuloksia esittäessäni en päätynyt kuitenkaan sitaattien yhteydessä ilmoittamaan opiskelijoiden tiedekuntaa, sillä pienen aineiston vuoksi tiedekuntien väliselle vertailulle ei ollut riittäviä perusteita.

Kyselyyn oli aikaa vastata ainejärjestöistä riippuen noin kaksi viikkoa ja siihen vastasi yhteensä 34 opiskelijaa. Opiskelijoita tavoitin kaikista tiedekunnista (KTK=6, OTK=6,

(28)

YTK=5, TTK=17). Taiteiden tiedekunnan suurempi vastaajien määrä selittyy selvästi sillä, että kysely ohjautui kaikille tiedekunnan opiskelijoille. Luotettavuuden lisää- miseksi muodostin jokaiselle vastaajalle koodin, (O1–O34), jossa O tarkoittaa opiskelijaa ja numero määräytyi Webropoliin saapuneiden vastauksien järjestyksen mukaan.

Päädyin koodaamaan vastaajat, jotta lukijan olisi mahdollista seurata paremmin teke- miäni tulkintoja tulosten tarkastelun yhteydessä.

Perustelin verkkokyselyn käyttöä aineistonkeruumenetelmänä erityisesti sillä, että haas- tatteluun verrattuna saisin vastaukset suoraan kirjalliseen muotoon ja voisin kohdistaa enemmän aikaa litteroinnin sijaan aineiston analyysin tekemiseen. Verkkokyselyt ovat myös tätä päivää, sillä Internet ja erilaiset viestinteknologiat ovat rantautuneet osaksi lähes jokaisen arkea, kyselyiden toteuttaminen on melko edullista ja niiden suunnitte- luun sekä toteuttamiseen käytettävät ohjelmat ovat varsin helppokäyttöisiä (Räsänen &

Sarpila, 2013, 68–70, 74). Verkkokyselyn käyttäminen oli ystävällinen vaihtoehto niin minulle tutkijana kuin vastaajillekin, sillä paperisia lomakkeita ei tarvinnut postittaa erikseen missään tutkielman vaiheessa. Lisäksi se oli edullisuutensa ja ympäristöystä- vällisyytensä vuoksi sopiva vaihtoehto tutkielmani tarpeisiin. Paperittomuus tuki myös Lapin yliopiston GreenOffice -ajattelua, jossa keskeistä on muun muassa pyrkiä pienen- tämään ekologista jalanjälkeä sekä vähentämään hiilidioksidi- ja kasvishuonekaasupääs- töjä (Lapin yliopisto 2017). Jonkin verran paperia tulostin ainoastaan aineiston analyysin tueksi, mikä mahdollisti työskentelyn kesäaikaan myös ulkona. Verkkokyselyn avulla sain kerättyä tarpeeksi aineistoa, joten minun ei tarvinnut lähettää muistutuskirjettä.

Räsänen ja Sarpila (2013, 68–69) kuvaavat erilaisista kysely- ja haastattelututkimuksista tehtyjen vertailututkimuksien osoittavan sen, että tiedonkeruutavalla, tässä tapauksessa kasvokkain-, kirjeitse- tai puhelimitse tehty haastattelu, voi olla vaikutusta saataviin tutkimustuloksiin. Tulosten mukaan mitä etäisemmäksi haastattelutilanne koetaan, sitä helpommin vastaajat kertovat itseään koskevista arkaluonteisista asioista. (Räsänen &

Sarpila 2013, 68–69.) Koinkin anonyymisti vastattavan verkkokyselyn hyväksi aineis- tonkeruutavaksi, sillä kynnys kertoa esimerkiksi ruokavalion epäkohdista ei ollut niin suuri.

(29)

3.4 Aineiston analyysi

Aineiston analyysimenetelmänä hyödynsin fenomenografista analyysia, joka oli luonte- va jatkumo fenomenografiselle tutkimukselle. Niikko (2003, 32–33) kuvaa fenomenografista analyysia loogiseksi mutta ei jäykäksi prosessiksi, jonka kautta pyritään löytä- mään merkityksellisiä yksiköitä myöhempää luokittelua ja tarkastelua varten. Aineiston analysoin pääosin kesän ja alkusyksyn 2017 aikana. Aineistoa hallitakseni lähestyin analyysivaihetta luomalla Word -tiedoston, jossa eri kysymyksiin annetuille vastauksille oli varattu oma tila. Tämän jälkeen kopioin opiskelijoiden vastaukset Webropolista niin, että yksittäisiin kysymyksiin annetut vastaukset sijoittuivat oikean otsikon alle, minkä ajattelin helpottavan myöhempää aineiston tarkastelua. Lisäksi muokkasin opiskelijoiden vastaukset toisistaan selvästi erottuviksi luettelomuotoon ja järjestelin niitä alustavan aineiston lukemisen myötä hieman yhteneväisyyksien mukaan. En kuitenkaan pilk- konut vastauksia suuresti pienempiin osiin, jotta kykenin tarkastelemaan vastauksiin kiinnittyviä merkityksiä paremmin.

Tiedoston fonttina oli Times New Roman ja fonttikokona 14. Tällä tavalla aineistoa kertyi 31 sivua. Vaikka pyrinkin tutkielman tekemisessä pääosin paperittomuuteen, päädyin kuitenkin tulostamaan muokkaamani tiedoston analyysia varten. Sivuille mah- duin tekemään hyvin merkintöjä ja aineistoon liittyviä huomioita. Niputin yksittäiset kysymykset omiin pinoihinsa, jotta niiden erillinen tarkastelu kävisi luontevammin.

Aineiston tulostaminen mahdollisti joustavan työskentelyn, sillä aineistoa analysoides- sani minun ei tarvinnut olla koko ajan tietokoneella tai kirjautuneena Webropoliin.

Alustavan aineiston lukemisen ja valmistelun myötä lähdin tutustumaan aineistoon tarkemmin lukemalla sitä useita kertoja läpi. Teorian kirjoittamisen jälkeen aineistoon tu- tustuminen johdatteli minut tutkielman tekemisessä aivan uuteen ja samalla erittäin mie- lenkiintoiseen vaiheeseen. Fenomenografisessa analyysissä on keskeistä pyrkiä löytä- mään tutkimushenkilöiden ilmaisuihin sitoutuneita merkityksiä, joita tulee tarkastella niiden asia- ja tilanneyhteyksiä vasten (Ahonen 1994, 115, 119, 123–124; Huusko &

Paloniemi 2006, 167). Koska merkitykset ja niiden erilaisuus nousevat keskiöön, tämän myötä esimerkiksi koulutetun ravitsemusterapeutin ja tavallisen kansalaisen käsitykset