595
virittäjä 4/2016
kielitieteen kentiltä
Helsingin kauppakorkeakoulun suomen kielen ja viestinnän emeritaprofessori Helena Kangasharju menehtyi äkillisesti kesä mökillään Hirvensalmella 9. elokuuta 2016. Kangasharju oli syntynyt Hirvensal- mella 21. heinäkuuta 1945, ja siellä syn- nyinseudulla on myös hänen viimeinen leposijansa.
Opintojensa ensi vaiheessa 1960-lu- vulla Helena Kangasharju suoritti Helsin- gin kauppakorkeakoulussa kirjeen vaih- taja tutkinnon ja myöhemmin kauppa- tieteiden kandidaatin tutkinnon vuon na 1977. Valmistuttuaan ekonomiksi hän opiskeli kielitiedettä sekä Tampereen että Helsingin yliopistoissa. Filosofian tohto- riksi hän väitteli Helsingin yliopistossa vuonna 1998.
Helena Kangasharju toimi 1970-lu- vun alkupuolelta lähtien Kauppakorkea- koulussa eripituisia jaksoja tuntiopet- tajana, yliassistenttina ja lehtorina sekä vuosina 1998–2000 suomen kielen ja viestinnän määräaikaisena professorina.
1970- ja 1980-luvulla hän opetti suomen kieltä myös Hankenissa. 1990-luvulla hän toimi lehtorina Uppsalan yliopis- tossa ja vierailevana tutkijana Tukhol- man yliopistossa. Vuonna 2001 Kangas- harju nimitettiin Helsingin kauppakor- keakoulun suomen kielen ja talouselä- män viestinnän professoriksi. Tässä teh- tävässä hän oli eläkkeelle siirtymiseensä, vuoteen 2009, saakka. Ennen akatee- mista uraansa hän työskenteli myös yri- tysmaailmassa.
Helena Kangasharju 1945–‒2016
Kuva: Sami Kangasharjun kotiarkisto.
596 virittäjä 4/2016
Helena Kangasharjun tutkijanura käynnistyi 1980-luvulla. Hän on kerto- nut, että kiinnostus keskustelun tutki- miseen heräsi jo 1970-luvun lopulla, kun hän Tampereella opiskellessaan kuuli en- simmäisen kerran nimet Sacks, Schegloff ja Jefferson. Lisensiaatintyössään Neuvot
telukeskustelun piirteitä ja vuorovaikutus
strategioita, joka tarkastettiin Helsingin yliopistossa vuonna 1990 ja joka ilmes- tyi vuonna 1991 Helsingin kauppakorkea- koulun julkaisusarjassa (B-112) nimellä Neuvottelu keskusteluna: Piirteitä ja vuoro vaikutusstrategioita, Kangasharju analysoi simuloituja, Jyväskylän yliopis- ton johtamistaidon kurssilla pidettyjä neuvotteluja. Hän tunnisti hyvin aineis- ton erityisluonteen, teki näiden harjoit- teluneuvottelujen perusteella varovaisia päätelmiä ja korosti samalla sitä, miten tärkeää olisi analysoida aitoja neuvottelu- tilanteita. Tuloksia pohtiessaan hän toi esille monia tutkimus aiheita, jotka sittem- min ovat olleet keskusteluntutkijoille tär- keitä, eivät vähiten hänelle itselleen. Yksi tällainen aihe oli erimielisyyksien synty- minen ja kehittyminen keskustelussa.
Keskustelun osanottajien tiimiytymi- seen ja erimielisyyden käsittelytapoihin Helena Kangasharju tarttuikin sitten väi- töskirjassaan Alignment in disagreement:
Building alliances in multiperson inter
action (1998). Aineistona oli videonau- hoitettuja palavereja, joihin osallistuivat erään kunnan sosiaali- ja terveystoimen työntekijöistä koostuvan työryhmän jä- senet. Osallistujat tarkastelivat päällek- käisiä sosiaali- ja terveystoimen toimin- toja ja laativat vammais- ja kuntoutuspal- velujen yhdistämistä koskevia ehdotuk- sia. Kangasharju analysoi erityisesti niitä jaksoja, joissa joku osallistujista esitti eri- mielisen kannanoton ja joissa toinen osal- listuja ryhtyi tukemaan häntä eli liittoutui erimielisen osallistujan kanssa. Kiinnos- tuksen kohteena oli koko erimielisyys- jakson kulku: miten erimielisyys tuodaan esiin, miten sitä tuetaan ja miten tilanne
ratkaistaan eli miten syntynyt tiimi pu- retaan. Huolellisella autenttisen kokous- aineiston analyysillaan Kangasharju sai esille kiinnostavia tuloksia monenkeski- sen keskustelun vuorottelusta ja toi tutki- mukseen uusia näkökulmia.
Väitöksenalkajaisesitelmässään Helena Kangasharju pohti sitä, mitä keskustelun- analyysi voi antaa kielentutkimukselle ja mitä kielentutkimus voi antaa keskus- telunanalyysille (Virittäjä 3/1998). Poh- dinta tarjoaa mielenkiintoisen näkökul- man kielentutkimuksen maisemaan lähes pari kymmentä vuotta sitten ja on antoisaa luet tavaa nyt, kun keskustelunanalyysilla on vankka asema kielentutkimuksessa.
Teksti on myös hyvin koskettava, koska Helenan tunteneet kuulevat siinä hänen äänensä niin vahvana ja läsnä olevana.
2000-luvun alkuvuosina Helena Kan- gasharjulla oli merkittävä panos tutki- musohjelmassa Kahden puolen Pohjan
lahtea – Svenskt i Finland – finskt i Sve
rige, joka käsitteli ruotsalaisten ja suo- malaisten pitkäaikaista ja moniulotteista vuorovaikutusta sekä Ruotsin ja Suomen välisiä suhteita eri aikoina. Ohjelmaan si- sältyi 17 projektia, joihin osallistui yli sata humanistia, yhteiskuntatieteilijää ja teo- logia. Helena Kangasharju johti yhdessä Mirjaliisa Charlesin kanssa Suomen Aka- temian ja Helsingin kauppakorkeakoulun rahoittamaa projektia ”Suomea, ruotsia vai englantia? Sisäinen viestintä äskettäin fuusioituneissa suomalais-ruotsalaisissa yrityksissä – Finska, svenska eller engel- ska? Intern kommunikation i nyligen fu- sionerade finsk-svenska företag”. Mukana oli seitsemän tutkijaa Helsingin kauppa- korkeakoulun kielten ja viestinnän lai- toksesta sekä Ulla Börestam Uppsalan yliopistosta. Projektissa analysoitiin eri- laisia viestintätilanteita ja aineistoja vii- dessä osaprojektissa, joissa olivat mukana yritysmaailmasta Merita-Nordbanken (myöhemmin Nordea) ja Stora Enso. Eri- tyistä huomiota kiinnitettiin suomalais- ten ja ruotsalaisten mahdollisiin kulttuu-
597
virittäjä 4/2016
rieroihin yleisissä viestintäkäytänteissä ja päätöksenteossa sekä ruotsin ja englan- nin käyttöön ja rooliin vuorovaikutuk- sessa. Lisäksi selvitettiin sitä, miten yri- tysten henkilöstö suhtautui muutoksiin ja eri kielten käyttöön.
Helena Kangasharjun analyysin koh- teena oli muun muassa, miten kokouk- sissa käsitellään tietoa ja tehdään pää- töksiä. Vaikka kyselytutkimukseen vas- tanneet yritysten edustajat pitivät suo- malaisten ja ruotsalaisten keskustelukäy- tänteitä hyvin erilaisina, itse kokousten analyysi osoitti, että käytännön tilanteissa erot ovat paljon vähäisempiä kuin kyselyn esiin tuomat mielikuvat antoivat ymmär- tää. Tämä tulos osoittaa, mikä merkitys aineistolähtöisellä tutkimuksella ja huo- lellisella autenttisten aineistojen analyy- silla on myös stereotypioiden murtami- sessa. Kangasharjun tutkimustyö oli siten tässäkin suhteessa merkittävä.
Yhdessä Olli Kankaan kanssa Helena Kangasharju toimitti tutkimusohjelman IV niteen Ordens makt och maktens ord (2007), johon sisältyy myös hänen artik- kelinsa ”Interaktion och inflytande: Fin- ländare och svenskar vid mötesbordet”.
Projektin teemoista ilmestyi artikkeleita monissa muissakin julkaisuissa. Kaikissa kirjoituksissaan Kangasharju ja hänen kirjoittajakumppaninsa korostavat sitä, että mikrotason käytäntöjä analysoimalla voidaan löytää uusia työkaluja kokous- tilanteessa läsnä olevien tekijöiden tiedos- tamiseen ja reflektoimiseen ja tietoisuutta näistä tekijöistä tulisi lisätä myös johta- miskoulutuksessa.
Helena Kangasharju keskusteli yritys- ten kokouskäytännöistä myös akateemi- sen yhteisön ulkopuolella ja yritti tuoda esille keskustelujen merkitystä. Hyvä esi- merkki tästä on tekniikka&talous-jul- kaisussa 17.4.2003 ilmestynyt haastattelu.
Siinä hän otti reippaasti kantaa tuolloisiin kokousoppaisiin, joiden henkeä hän piti hyvin hierarkkisena: ”Kokous on hyvä, kun puheenjohtaja pitää ohjat tiukasti kä-
sissään ja asialista etenee nopeasti osal- listujien hiljaisesti nyökytellessä päätään.
Vähänkin ujommat jättävät sanomatta ideansa, jos puheenjohtaja koetaan jyrää- vänä.” Kangasharju korosti sitä, että kaikki ovat vastuussa kokouksen etenemisestä, mutta toi kuitenkin topakasti esiin myös sen, että vaikeimpia tehtäviä kokouk sissa on aktiivisuuden ja kurinalaisuuden yh- distäminen: ”Aktiivisuus ei tarkoita lupaa puhua mitä sylki suuhun tuo, vaan kurin- alaista kykyä pysyä asiassa.”
Helena Kangasharju oli paitsi paneu- tuva tutkija myös armoitettu opettaja.
Opiskelijat muistavat hänet lempeän vaa- tivana, kärsivällisenä ja huumorintajui- sena opettajana, joka aina jaksoi roh- kaista eri vaiheissa olevia oppilaitaan ja tukea graduntekijöitä kirjoittamisen ka- rikoissa. Muistotilaisuudessa saimme lukea opiskelijoiden lähettämiä muisti- kuvia Helenasta, ja niistä kaikista välit- tyi se lämpö, jota Helena oli tapaami- sissa säteillyt. Hyvä yhteistyö opiskelijoi- den kanssa on saanut asunsa myös Ka- tariina Juvosen, Helena Kangasharjun ja Pekka Pällin toimittamassa julkaisussa Tulevaisuus puhetta (2005), jossa on opis- kelijoiden graduihin pohjautuvia artik- keleita.
Helena Kangasharju eli niin kuin opetti; niin kokouksissa kuin muutenkin hän antoi tilaa kaikille, esitti oman kan- tansa ja kuunteli aidosti muita. Hän oli rehti ja kannustava työtoveri, joka pa- neutui kaikkiin tehtäviinsä huolellisesti ja oli aina valmis keskustelemaan muutok- sista. Kauniilla käsialallaan hän teki tark- koja muistiinpanoja ja esitti viisaita kysy- myksiä ja kommentteja, jotka veivät asiaa eteenpäin. Itseään ja omia saavutuksiaan hän ei korostanut missään tilanteessa, vaan oli aina nostamassa muita.
Helenaa jäivät kaipaamaan lapset ja lapsenlapset, joista hän aina puhui hyvin lämpimästi. Äidin ja mummon osa oli hä- nelle tärkeä. Lasten ja lastenlasten kanssa hän sai viettää myös elämänsä viimeiset,
598 virittäjä 4/2016
kirjallisuutta
onnelliset kesäviikot. Perhe, entiset työto- verit, tutkijakollegat ja ystävät eivät enää kuule Helenan ääntä, eivät syvältä kum- puavaa naurua, eivät hänen ajatuksiaan kielestä, kirjallisuudesta, puutarhanhoi- dosta tai musiikista. Vaikka vierelläni
paikka konserttisalissa on nyt tyhjä, tun- nen yhä sen valon ja lämmön, jonka He- lena jätti jälkeensä.
Pirkko Nuolijärvi etunimi.sukunimi@gmail.com
Sanna Mustonen: Käytössä kehittyvä kieli. Paikat ja tilat suomi toisena kielenä -oppijoiden teksteissä. Jyväskylä Studies in Humanities 255. Jyväskylä: Jyväskylän yli- opisto 2015. 342 sivua (sis. 2 liitettä). isbn 978-951-39-6212-8 (nid.)
Sanna Mustonen tarkastelee väitöskirjas- saan paikkojen ja niille analogisten fyysis- ten ja psyykkisten tilojen ilmauksia suomi toisena kielenä -oppijoiden kielessä. Tut- kimus on osa Jyväskylän yliopiston CEF- LING-hanketta, jota Suomen Akatemia rahoitti vuosina 2007–2009. Hankkeen tutkimuskohteena on toisen ja vieraan kielen oppijan kielitaidon kehittyminen lingvistisesti Eurooppalaisen viitekehyksen (EVK) kommunikatiivisesti määritellyiltä taitotasoilta toiselle. Hanke on osa eu- rooppalaista SLATE-verkostoa, jossa tut- kitaan kielitaidon arvioinnin ja yhtymä- kohtia toisen ja vieraan kielen oppimi- seen. CEFLING-hankkeen tutkimuksissa yhdistetään EVK:n kommunikatiiviset kielenkäytön taitotasokuvaukset oppijan- kielen kehittymisen rakenteelliseen tar- kasteluun. Hankkeen tavoitteena on ol- lut tuottaa tutkimustietoa, joka on teo-
reettisesti relevanttia ja soveltuu sekä pe- dagogisten käytänteiden että kielitaidon arvioin nin kehittämiseen.
Aikaisempien hankkeen puitteissa val- mistuneiden väitöskirjatutkimusten (Ka- jander 2013, Seilonen 2013) tavoin Mus- tonen ei näe kielen oppimista tiedon si- säistämisenä vaan kielellisten resurssien kierrättämisenä ja uudelleen järjestämi- senä, tilanteisena toimintana. Pyrkimys on ottaa huomioon sekä kielen sosiaali- nen että kognitiivinen ulottuvuus. Tutki- muksessa selvitetään, miten paikan ja ti- lan ilmaiseminen paikallissijoilla kehittyy taitotasolta toiselle suomi toisena kielenä -oppijoiden kirjoitetuissa teksteissä. Li- säksi tarkastellaan sitä, miten aikuisten ja nuorten oppijoiden kehityskulut eroavat toisistaan.
Kielen oppiminen dialogisena, dynaamisena ja käyttöpohjaisena ilmiönä
Useissa CEFLING-hankkeen tutkimuk- sissa on hyödynnetty konstruktiopoh- jaista lähestymistapaa, jossa yhdistyvät käyttöpohjaiset, kognitiiviset ja funktio-
