H u k i; s a p e r a n l a u l a j a n p a l u u l a u l 1
Vain sa la a u n elm issa p o ik h eilen elä m ä n ra n ta a n vielä n ä iltä m a in , v a lo isa a n ra n ta a n , h a h m o hiljainen, va m k u u ste n tu m m u u s, sa lo n m u rh e vain.
M aaliskuun heleä taivas heijastui H aapam äen rautatieläistalojen ikkunoista. Uudella kotikylälläni A sem atien rakennusten sopusuh- taisuus ihastutti ja viritti m ietti
mään, keitä kaikkia olikaan syn
tynyt, kasvanut ja leikkinyt raitin varrella. Tuoreen vuosituhannen alussa pihoilta yhä kuului lasten ääniä.
V uosia myöhemmin tutustuin ru
noilijaan, joka syntyi maaliskuun valoon, eli lyhyen, kiihkeän elä
män ja kuoli keväisen syntymäpäivänsä vastaisena yönä. Oli innostava sattuma, että kansalaisopiston kirjallisuuspiiriläise- ni johdattivat minut Kimmo Koskimaan jäljille ja sain myöhemmin kuunnella ka- sarmitalojen pihoilla elokuvaohjaaja M atti K assilan sujuvaa tarinointia lapsuuden ympäristöstään ja runoilijaystävästään.
Sam oin piirsi runoilijan naapuri M artta H artm an hellyttäviä tuokiokuvia kau
niista nuorukaisesta, joka milloin leik
kisänä, milloin synkeänä piipahti nuoren rautatieläisperheen puolelle. Joskus saat
toi baskeripäinen runoilija pilkkoa puita kuutamon valossa, joskus kulkea hyräillen raitilla kaulassaan valkoinen kissansa, un- karilaissäveltäjän kaima Listz.
Runoilijan tarina avautui etsien. Vähäi
sen kirjallisen materiaalin lisäksi sitä on parin vuoden aikana punonut toista sataa kertojaa, osalla muistot ovat henkilökoh- 46
täisiä, osalla kuultuja tapauksia ja anek
dootteja. Hukkaperän laulajan muisto on säilynyt viiden vuosikymmenen ajan yllät
tävän tuoreena: mielikuvissa Haapamäen raitilla kulkee yhä lahjakkaaksi mainittu poika, joka kirjoitti huvittavia, tumma- taustaisia humalan kuvauksia tai näen
näisen kepeitä, mutta myös kipeän tosia säkeitä kaipaavasta ja pettyvästä ihmises
tä, nuoresta ja vanhasta.
P I K K U L E E N A
N iin kauniiksi huoneeni pienen somistin, ja hyvät leivoin tortut ja suuren kaakunkin, ja ylleni pum hienoa ja uutta.
Kuin pääsky olin iloinen kun puuhata sain, ja kaikki oli valmista häntä varten vain, kun tuskin oli kello puolta kuutta.
Ja nyt on jo yö, kuu hohtaa valkoinen, ja yhä istun valveilla tielle tähyten — jo onneni toinen taisi viedä.
Ja tim antit ne syttyvä t hankeen himmeään, ja povelleni helmiä vierii yhtenään — ah, köyhä on ken surusta ei tiedä!
Kimmo Reijo Sakari Koskimaa, aikalai
sille ”O pu”, syntyi 2 2 .maaliskuuta 1925 ja menehtyi kirja sylissään tuoliinsa 21.
maaliskuuta 1954, juuri ennen 29- synty
mäpäiväänsä. Vanhemmat olivat oululais- syntyinen Iivari Koskimaa (vuoteen 1918 Dahlström) ja Sylvi, o.s. Sakari Vilppulan Kolhosta, molemmat rautatievirkailijoita Haapamäellä. Molempien vanhempien suvuissa on sekä paikallisesti että vai-
takunnallisesti merkittäviä vaikuttajia:
runoilijan setiä olivat kirjallisuuden val
tionpalkinnon saanut prosaisti Juko Kos
kimaa, kenraali Ali Koskimaa ja 'Lapin rautanyrkki”, nimismies Eino Koskimaa.
Aidinäiti kuului Forsman-Koskimies- Yrjö-Koskinen —kulttuurisukuun, Sak a
rin suvusta taas Keuruullekin merkittävä kumanisti ja tutkija oli professori Aimo Sakari.
Lapsineroksi mainittu Kimmo Kos
kimaa oli partiopoika, urkeilija, pikku tiedemies ja filosofi — kän tapasi kutsua pikkuveljeä koitaneen Hellä Kajaanin (myök.. Jokinen) ikailemaan ja oppimaan täktitaivaan ikmeitä. Tulipa kalan vatsasta löytynyt lapamatokin mitattua.
Koskimaa pääsi ylioppilaaksi Haapa- mäen Yhteiskoulusta 17-vuotiaana sota- vuonna 1942 ja jatkoi opintoja Helsingin
tek nillisen korkeakoulun maanmittaus- osastolla. Ne keskeytyivät armeijaan ja Lapin sotaan, myökemmin kilpiraukas- ja sydänsairauteen sekä alkavaan alkokolis- miin. Paluuta Haapamäen kotiin 1946 kelpotti vakaa aikomus Eino Leinon vii
toittamasta runoilijantiestä, mikä osin to
teutuikin: 1950-1 uvulla runoja julkaistiin lekdissä ja Koskimaa ekti näkdä esikoisko- koelmansa 'Hukkaperän laulujen” ilmes
tymisen maaliskuussa 1954. Satiirikon ja traagisen sankarin ote puri lukijoikin.
Vielä 1958 akateemikko V. A. Kosken
niemi nosti Uuden Suomen esseessään Koskimaan 1950-luvun arvorunoilijoiden joukkoon.
U u d e t r u n o t ja tie d o t
A in a olet ihana, oi murhe, tullessasi tummaan ihmisrintaan niin kuin suruvaippa ruusun kukkaan, taikka väre tyynen lammen pintaan.
M u tta jumalaista on se murhe, jonka kuolemattomuuden kaipuu sytyttä ä sen ihmislapsen rintaan, jonka mainen onni maahan vaipuu.
(" R u n o ilija n m u r k e ”, H u k k a p e rä n lauluja, 2 . p ain o s)
Elokuun lopussa 2 0 0 7 Kimmo Koski- maan ainoan teoksen kustantaja W SO Y julkaisi kirjasta uuden painoksen 53 vuo
den jälkeen, täydennettynä ennen julkai
semattomilla runoilla ja jälkisanoillani.
Teos kiinnosti, sillä kolmas painos ilmes
tyi vajaan kuukauden kuluttua.
Koskimaan julkaisemattomia runoja olen löytänyt parikymmentä, osa niistä on kiomattomia, osa yltää esikoisen ta
solle. Seitsemän runoista pääsikin uuteen painokseen, ilman runoilijan ystäviä ja keidän omaisiaan tekstit olisivat kadon
neet. Ystävistä ja tukijoista läkimpiä olivat Koskimaan opettajanaan ja runon tielle okjaajanaan kiittämä lektori Kalle Rito-
47
kangas sekä kuvataiteilija, rautatiekirjuri Ilmari Heinonen, joka 1960-luvulla ko
kosi toisen kaapamäkeläisen taidemaala
rin Mauno Sartoviidan (Viitanen) kanssa pienen monisteen Koskimaan runoista.
Ilmari Heinosen poika M atti H einonen on keräilijänä säilyttänyt isänsä arkiston, mistä löytyi muun muassa muutamia Koskimaan runoja. Moniste oli kuitenkin kadonnut. Erikoisten koktaamisten ja vaikeiden jälkeen, kun uusintapainoksesta jo oli päätetty, löysi kaapamäkeläisläktöi- nen Aune Kariranta jyväskyläläisestä an
tikvariaatista Koskimaan teoksen ja sen välistä kaivatun monisteen, jokon sisältyi myös käännös Heinrick Heinen runosta.
Se on toistaiseksi ainoa löytynyt käännös, vaikka kielitaitoinen Koskimaa teki niitä tiettävästi paljonkin ja tarkastutti Rito- k ankait ten lu on a.
Lapsuudenystävä Pekka Jukkara tarjo
si runoilijalle turva- ia työpaikan kesällä 1952. Tältä Petäjäveden ajalta on naapu
ri Kirsti Kivimäki säilyttänyt iloittelevan kumoristisia runoja muun muassa sii- vousintoisista naisista ja leikkimielises
tä ikastumisesta. ikastumisesta kertoo myös kaapamäkeläisen keraldikon H arri U im o sen tallettama runo, jonka Koski- maa kirjoitti Uimosen tulevalle puolisolle Kyllikki Kemppaiselle: ”]a ketä odottai- sinkaan/ ellen kultatukkaista prinsessaa,/
lasta, jonka kymyssä leikkii satujen kuo- lettomuus— /lokduttaen kymyile/ sairaal
le, surulliselle ikailijallesi! ”
Monet Koskimaan löytyneistä ja ennen julkaistuista runoista, kuten tunnettu Radalla”, kertovat yksinäisyydestä ja si
vullisuuden tunteesta. Kotikylä on sekä turvallinen että torjuva, rakkauden ja vi-
48
t t 1
kankin kokde, mutta nuorelle mie kelle se oli myös ikastusten ja rakastumisten kylä. Vaikuttavimpia runoja on sarja ”Fiir Alisa”, jonka Koskimaa läketti Petäjä
vedeltä Haapamäelle, kaukaa ikaillulle, näyttelevälle kaunottarelle Alisa Ak olle.
Runosta on lykennelmä "Minun Mirk
kuni” esikoisteoksessa. Alisa Akon veli Arvo Ako on säilyttänyt kirjeen ja viisi
osaisen sarjaversion runosta, joka nyt on kokonaisena uusissa painoksissa.
Koskimaan kenkilökuvan täydentäjänä on merkittävin tuolloin Keuruun sosi- aalisikteerinä toimineen Lem pi Pykälä- m äen tallettama seitsensivuinen kirje ke
väältä 1950. Runoilija kirjoitti sen känelle jouduttuaan päiktymysten vuoksi puhut - tel uun. Kontakti oli molemmille tärkeä:
Koskimaa kalusi piirtää taiturimaisessa kirjeessään taiteilijankuvaansa ja filoso
i
fi
kaansa nuorelle, vasta korkeakoulusta valmistuneelle naiselle, joka puolestaan sai känestä aikeen kiinnostua modernista päikdetyöstä ja erilaisista toimintatavoista ongelmaisten parissa.
Vuosikymmenet saattoivat kaalistaa Haapamäen oman runoilijan muistoa, mutta eivät pyykkineet sitä. Häntä voi syystä kutsua "runoilijaksi joka ei suostu
nut unoktumaan”, sillä runojen sanoma, kuumori ja rytmi ovat pitäneet känet lau
sujien ja säveltäjien suosiossa. Kevääksi 2 0 0 8 onkin suunnitteilla Haapamäelle sävellyskonsertti, ja luentosarjani sekä runoilijasta että känen kirjailijasedästään jatkuu tammikuussa Oulussa.
Runoilija-akateemikko Koskenniemi oli oikeassa: Kimmo Koskimaa on palannut, kuten kaikki aidot taiteilijat.
O rvokki V ääriskosk i 49
