Miten kiinasta sitten pitäisi kääntää? Paradoksaalinen totuus on, ettei voi kääntää lainkaan. Jokainen käännös on tulkinta, väännös paljon suuremmassa mittakaavassa kuin konsanaan länsimaiden kielistä käännettäessä. Eikä klassillisia tekstejä tulkittaessa aina voi sanoa edes miten olisi tulkittava. Sen vuoksi jokainen samasta kiinalaisesta kirjasta tehty käännös poikkeaa toisesta. Kääntäjä voi hyvällä omallatunnolla iloi- ta siitä, että on voinut sanoa saman asian aivan toisin kuin kollegansa. Ja kumpikin on ehkä väärässä. (Pertti Nieminen 1959, 175.)
Kiinalainen teksti on suomalaiselle (lue: länsimaa- laiselle) outo, vieras ja sen merkitys jää aina saa- vuttamatta. Kääntäjä voi siten vapaasti hyödyn- tää alkutekstejä tekemällä niistä omat tulkintansa.
Tämän voi lukea monella tavalla: aitona meille vie- raan kulttuurin outoutena, kolonialistisena itämäi- sen kulttuurin hyödyntämisenä tai – radikaalisti tulkiten – postmodernina moniarvoisena kannan- ottona. Kaksi ensimmäistä lukutapaa lienevät kui- tenkin lähempänä totuutta (Saarti 2013).
Birgit Linder (2003, 244) esittää kolme keskeistä lähtökohtaa kiinalaisen käännöstoiminnan alul- le Euroopassa:
• lähetystyöntekijät, erityisesti jesuiitat, jotka hallitsivat myös kiinan kieltä
• kielitieteilijät, joita kiinnostivat eniten kieleen liittyvät asiat
• muut ajattelijat, jotka olivat eniten kiin- nostuneita filosofiasta ja kulttuurista.
Näitä yhdistää se, että kaikkien käännös- toimintaa määritti vähintään yhtä paljon koh- dekulttuurin intressit kuin lähdekulttuurin.
Suomalaisessa kääntämisessä tämä jako pätee myös hyvin, erityisesti 1900-luvun alkupuolis- kolla. Jälkimmäisellä puoliskolla mukaan tulee kirjallisen modernismin ja Suomen moderni- soitumisen intressit: suomalaisen kirjallisuu-
den kehittäminen ja kansainvälisen politiikan ymmärtäminen.
Suomennettujen kiinalaisten teosten lukumäärät
Taulukossa 1 on esitetty 1900-luvun kiinalaiset käännökset julkaisujen lukumäärinä lajityypeit- täin. Uudet painokset on jätetty pois näistä luku- määristä. 1900-luvulla on suomennettu kaikki- aan noin 1 000–2 000 teosta (Sevänen 2007, 16–17), joten kiinalaisen kirjallisuuden kääntä- minen suomeksi on ollut suhteellisestikin hyvin pientä 1950-lukua lukuun ottamatta.
Taulukosta näkyy hyvin suomalaisen Kiina- kääntämisen ja -vastaanoton kaudet. Vuosisa- dan alku ja ensimmäinen maailmansota liittyi- vät Suomen itsenäistymiseen ja suomalaisen kulttuurin rakentamiseen. Suomi alkoi tutustua myös kaukomaihin ja ensimmäiset käännökset myös kiinalaisesta kaunokirjallisuudesta ilmes- tyivät tänä aikana.
Ensimmäisen ja toisen maailmansodan väli- nen aika muodosti selvän kasvun kiinalaisen kirjallisuuden kääntämiseen. Suomi alkoi kiin- nostua itsenäisenä valtiona maailmankulttuuris- ta ja alkoi integroida itseään siihen. 1930-luku muodostaa tänä aikakautena selvän piikin kään- tämisessä. Yhtenä keskeisenä syynä on tulen- kantajalaisen sukupolven radikalisoituminen ja politisoituminen, mikä näkyi kiinnostuksena maailmanpolitiikkaan ja Kiinan asemaan kas- vavana globaalina toimijana. Lähestyvä toinen maailmasota lisäsi tätä kiinnostusta.
Määrällisesti suurinta kääntäminen on ollut 1950-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeinen Suomi alkoi modernisoitua ja kehittyä myös taloudellisesti, joka mahdollisti kirjallisuu- den tuotannon. Tänä aikana vaikuttivat yhtä
Kiinalaisen kaunokirjallisuuden suomennokset
1900-luvulla – kääntämisen ja vastaanoton kulttuurinen konteksti
Jarmo Saarti
aikaa kaksi merkittävintä tähänastista kääntä- jää: Toivo Koskikallio ja Pertti Nieminen. Lisäk- si poliittisen ilmapiirin vapautuminen kasvatti vasemmistolaista kulttuuri- ja käännöstoimin- taa Suomessa: Kiina sanoin ja kuvin -lehti alkoi myös ilmestyä. Näiden lisäksi Kiinan ja Neu- vostoliiton suhteiden kiintein kausi aiheutti sen, että kiinalaista kirjallisuutta julkaistiin suo- meksi myös Neuvostoliiton puolella. Tämä aika poikkeaa muusta ajasta myös siinä, että proosan kääntäminen oli suurinta. Muina aikoina lyriik- ka on ollut käytännössä pääasiallisena kääntä- misen kohteena.
Seuraavina vuosikymmeninä, 1960- ja 1970- luvulla, kääntäminen jatkui runsaana. Taustate- kijöinä oli vasemmistolaisen liikkeen kiinnostus kiinalaiseen kulttuuriin ja maolaisuuteen. Lisäk- si Niemisen aktiivinen työ kiinalaisen lyriikan parissa alkoi näkyä. Lyriikasta tulikin kääntä- misen valtalaji. 1980-luvulla vasemmistolainen liike alkoi hiipua ja lehdissä julkaistut käännök- set vähentyivät. 1990-luvulla tapahtui lopullinen käänne kirjamuotoiseen julkaisemiseen.
Yhtenä syynä tähän on myös niin Niemisen kirjallisen työn pääpainon siirtyminen kään- tämisestä kirjojen kirjoittamiseen kuin uusi- en kääntäjien tuleminen esiin. 1980-luvulta alkoi myös Kiinan uudistuminen. Tämä näkyi vuosituhannen lopulla kirjojen kääntämises-
sä – 1990-luvulla on julkaistu lähes yhtä mon- ta kirjaa kiinalaisten teosten käännöksinä kuin 1950-luvulla.
Kiinalaisen kulttuurin välittäjät
Kiinalainen kulttuuri on tullut Suomeen 1900-luvulla länsimaisen kulttuurin kautta: joko välikielisinä käännöksinä tai länsimaisen resep- tiokehyksen mukaisesti käännettynä ja vastaan- otettuna. Kiinan kielestä kääntäneet Koskikallio ja Nieminen ovat molemmat siirtäneet kään- nöstoimintaa kohti lähdekieltä, mutta molem- pien taustalla vaikuttaa selvästi eurooppalaisen modernin ajan kääntäjien toiminta ja tapa kään- tää kiinalaista kirjallisuutta. Vasta aivan vuositu- hannen vaihteessa Suomessa on ollut kiinankie- lestä kääntäviä ammattikääntäjiä. He edustavat uutta lähestymistapaa kääntämisessä, mutta tämän toiminnan arviointia voi tehdä vasta tule- vaisuudessa.
Erityisesti klassista kiinalaista kirjallisuutta, varsinkin lyriikkaa, on suomeksi saatavilla hyvä ja elävä perusvalikoima. Tämä on paljolti Nie- misen ansiota, jonka työn merkitystä on syy- tä vielä kerran korostaa. Hänen toimittamansa ja kääntämänsä kiinalaisen kirjallisuuden anto- logiat antavat suomalaiselle lukijalle kuvan kii- nalaisesta kirjallisuudesta ja siinä tapahtunees- ta kehityksestä. Mutta laajasti ottaen kiinalainen Suomennettujen kiinalaisten teosten lukumäärät
Aika Kirjat Artikkelit Muut Lyriikka Proosa Muu
1900-luku 0 2 0 1 1 0
1910-luku 2 0 0 0 2 0
1920-luku 4 1 0 4 0 1
1930-luku 2 13 0 7 5 3
1940-luku 2 2 0 1 3 0
1950-luku 21 69 1 24 45 21
1960-luku 9 41 1 23 20 9
1970-luku 10 36 1 35 11 1
1980-luku 9 24 1 18 15 1
1990-luku 17 7 2 16 9 1
Taulukko 1. Kiinalaisen kaunokirjallisuuden käännösmäärät 1900-luvulla (muut = kirjailijoiden omissa teoksissa ilmestyneet käännökset ja muu = näytelmät ja sarjakuvat). Uusintapainokset on jätetty pois.
kulttuuri on edelleen suomalaisille vierasta, ja teoksia on käännetty lukumääräisesti vähän.
Kun suomalaista käännösvalikoimaa vertaa kiinalaisen kirjallisuuden historiaan, voi vetää sen johtopäätöksen, että Niemisen ja vasemmis- tolaisten kääntäjien omat intressit ovat määrit- täneet suomennettujen teosten valintaa. Lisäksi kääntämisessä on korostunut kiinalaisen klas- sisen filosofian kääntäminen. Pitkä kiinalaisen kirjallisuuden proosan perinne on sen sijaan jäänyt Suomessa vähemmälle huomiolle, mikä näkyy myös teosten arvosteluissa jopa kyvyttö- myytenä lukea kiinalaista proosaa.
Tämä johtuu siitä, että näkemys kiinalaises- ta proosasta pelkkien suomennosten perusteella on hyvin rajoittunut eikä anna tarpeeksi ainek- sia kiinalaisen kirjallisuuden intertekstuaali- seen ymmärtämiseen ja lukemiseen. Tätä tukee myös se, että kiinalaisesta kirjallisuudesta yleen- sä käännetään se, mitä ”pitää kääntää”. Sitä ei nähdä Suomessa jonkin kansan tai kielialueen kirjallisuuden kääntäminen laaja-alaisena pro- jektina (vrt. esim. saksalaisen ja englantilaisen kielialueen kirjallisuuden kääntäminen suomek- si – ks. tarkemmin Lassila 2007; Nyman ja Kova- la 2007; Nyman 2007; Leppihalme 2007).
Käännökset on tehty usein välikielisistä ja lyhennetyistä versioista. Oman ongelmansa muodostavat teosten valintaperusteet: kriteeri- nä on käytetty mm. niiden eroottisuutta, poliitti- suutta, Nobel- tai muita kirjallisuuspalkintoa tai spekulaatioita niiden potentiaalisista voittajista sekä erilaisia ideologioita. Hyvänä esimerkkinä vuoden 2012 nobelisti Mo Yan, josta suomalai- nen kustantaja totesi palkinnon varmistuttua:
”Kustannusjohtaja [Minna] Castrénin mukaan kaikki on valmiina: ’Täällä ollaan ilosta kippuralla! Parempaa mah- dollisuutta ottaa listoilleen uusi kiinalainen kirjailija ei voi ollakaan kuin Nobelin palkinnon myöntäminen.’ Hän puhuu jopa ’tyypillisestä tapauksesta’ käännöskirjallisuuden kustantamisessa. Arvostus ja halu ovat olemassa, odotetaan vain sopivaa tilaisuutta.” (Majander 2012, C1.)
Kiinan kirjallinen kulttuuri välittyy Suomeen useammanvälisen välittäjän mallin mukaises- ti. 1900-luvun alussa vaikuttivat vielä aikaisem- pien emämaiden – Ruotsin ja Venäjän – kaut- ta saadut kosketukset kiinalaiseen kulttuuriin.
Molemmat liittyvät myös Euroopan kolonialisti- seen perinteeseen ja erityisesti Venäjä modernin suurvalta-asetelman kehittymiseen, joka alkoi toisen maailmansodan jälkeen ja joka jatkuu yhä. Mielenkiintoinen yksityiskohta Venäjän ajassa on C. G. E. Mannerheimin tekemä tutki- mus- ja vakoilumatka Kiinaan, joka lienee ainoa
”kolonialistinen” teko Suomen ja Kiinan välil- lä. 1900-luvun alkupuolella Saksa tuli Ruotsin ohella merkittäväksi välittäjäksi; myös Ranska ja Englanti olivat tuolloin jo mukana. Englannin, mukaan lukien Yhdysvallat, vaikutus voimistui 1900-luvun loppupuolella sekä välikielenä että erityisesti ideologisena mallina: Koskikallio ja Nieminen ovat molemmat angloamerikkalaisen kiinalaisen käännösperinteen Suomeen välittä- jiä. Koskikallio ja Nieminen aloittivat myös siir- tymisen suoraan kiinasta kääntämiseen, mikä näyttäisi voimistuvan vuosituhannen vaihtuessa.
1950-luku onkin merkittävä rajapyykki: Suo- mi alkoi aidosti itsenäistyä myös kulttuuripoli- tiikassaan, vaikka erityisesti Neuvostoliiton vai- kutus oli voimakas. Tämä näkyi myös Suomen Kiina-suhteessa sekä suoraan että välillisesti.
1970-luvun vasemmistoradikalismi ja siihen liittynyt suomalainen maolaisuus olivat myös osa eurooppalaista liikehdintää: jo Ruotsissa maolaisuus oli laajempi ilmiö kuin Suomessa.
Suomalaiset kääntäjät voidaan jakaa viiteen ryh- mään:
• uranuurtajiin, joista keskeisimmät olivat Eino Tikkanen ja Toivo Koskikallio
• vakiinnuttajaan ja modernistisen tyylin luojaan Pertti Niemiseen, joka tuo kii- nalaisen suuren kertomuksen suomalai- seen kirjallisuuteen, erityisesti suomalai- seen lyriikkaan
• uudempaan polveen, jonka edustajista keskeisimmät ovat Pertti Seppälä ja Jyr- ki Kallio
• ammattikääntäjiin
• harrastelijoihin.
Uranuurtajat aloittivat käännöstoiminnan 1900-luvun alussa ja tutustuttivat suomalaisen kirjallisen yleisön kiinalaiseen kirjallisuuteen.
Tässä on nähtävissä kaksi kulttuurista juonnetta:
ensinnäkin eurooppalainen 1800- ja 1900-luvun kiinnostus kiinalaiseen kirjallisuuteen. Tämä näkyy erityisen hyvin Eino Tikkasen tekemässä työssä. Hänen omassa käännösurassaan tapah- tui myös muutos naiivista välikäännösten käy- töstä kohti lingvistis-kulttuurista käännösotet- ta, joka eurooppalaisessa kulttuurissa tapahtui edellä mainittuina parina vuosisatana. Toisena uranuurtajien juonteena on lähetystoiminnasta virinnyt kiinnostus kiinalaisen ajattelun ja filo- sofisen kirjallisuuden kääntämiseen. Euroop- palaisena perinteenä sen voi palauttaa varhai- simmasta jesuiittojen toiminnasta aina meidän päiviimme jatkuneeseen lähetystyöhön, ja sii- hen liittyvään erilaisten tekstien tuottamiseen ja kääntämiseen. Koskikallion käännöstyön juu- ret ovat hänen oman henkilöhistoriansa vuoksi tässä perinteessä. Hänellä on havaittavissa kui- tenkin myös kriittistä eurooppalaista lingvis- tistä ajattelua sekä siitä lähtenyttä alkukieltä ja sen kulttuurista käsitemaailmaa kunnioittavaa käännösperinnettä, mikä vahvistui Euroopassa 1800-luvulta lähtien.
Nieminen on puolestaan kääntäjistä se, joka toi ja loi kiinalaisen klassisen kirjallisuuden suu- ren kertomuksen suomalaiseen kirjallisuuteen ja suomalaiselle lukijakunnalle. Hänen työtään voi hyvin verrata esimerkiksi Lönnrotin tekemään kalevalaisen runouden kirjallistamiseen. Niemi- nen on tähänastisista kääntäjistämme laaja-alai- sin. Hänen kääntämisperinteensä liittyy kiin- teästi länsimaisten modernistien liikkeeseen, jossa itämainen ja kiinalainen runous toisaalta otettiin oman lyyrisen toiminnan lähteeksi (vrt.
erityisesti Erza Pound) ja jossa toisaalta kiina- laista lyriikkaa alettiin lähestyä tekstinä, jolla on oma esteettinen arvonsa (vrt. erityisesti Arthur Waley).
Niemisen omassa työssä tämä lyyrikon läh- tökohta on jäänyt koko ajan taka-alalle, ja sen sijalle on korostetusti tullut kiinalaisen kirjalli- suuden esitteleminen ja sen kriittinen ymmärtä- minen sekä kielitieteellisesti että kulttuurisesti.
Uudemman polven kääntäjistä on vaikea vie- lä sanoa, mikä heidän roolinsa tulee olemaan, mutta näyttää siltä, että äärimallit – romanttinen
lyyrikkoperinne ja kriittinen tekstilähtöisyys – ovat jääneet suomalaiseen kiinalaisen kirjalli- suuden kääntämiseen elämään kahtena selkeänä tapana lähestyä lähdekielen tekstejä ja kulttuu- ria. Tosin käytännössä nämä näyttävät sekoittu- van ja painottuvan aina tekijäkohtaisesti.
Ammattikääntäjien rooli on jäänyt näitä kol- mea ryhmää vähäisemmäksi. Suomalaiseen kulttuuriin on tosin alkanut syntyä kiinalaisen kirjallisuuden ammattisuomentajakunta, vaik- kakaan se ei ole vielä laaja. Näiden lisäksi kiina- laista kirjallisuutta ovat erilaiset harrastajat käyt- täneet omien intressiensä ajamiseen. Teosofinen lähestymistapa on tästä selkein esimerkki.
Kiinalaisen kirjallisuuden keskeiset suo- mentajat muodostavat kuvan 1. mukaisen toi- mijaverkoston, jossa edellinen toimija tuo sekä suomalaiseen tapaan kääntää että ottaa vastaan kiinalaista kirjallisuutta jotakin uutta. Samal- la hän siirtää perintöä enemmän tai vähem- män suoraan seuraajilleen. Verkostossa näkyy hyvin myös koko ajan suomalaisen radikaalin (ja vasemmistolaisen) kulttuurin ja konservatii- visemman lähestymistavan vuoropuhelu. Nie- minen muodostaa tässäkin rajoja ylittävän toi- mijan.
Tämä verkosto on hyvä ja klassinen esimerkki kulttuurisesta diffuusiosta: ydinvälittäjät, kuvi- ossa nimetyt henkilöt, tuovat kukin osaltaan uuden kulttuurisen elementin suomalaiseen kir-
Kuvio 1. Suomalaisten keskeisten kääntäjien jatkumo 1900-luvulla.
jallisuuteen tulkinnallaan kiinalaisesta kirjalli- suudesta. Aluksi tämä tapahtuu heidän omassa kulttuurisessa lähipiirissään siirtyen myös seu- raavalle sukupolvelle/kääntäjälle ja laajenee siitä lopulta osaksi suomalaista kirjallisuutta ja kult- tuurista keskustelua.
Kiinalaisen kirjallisuuden käännösten vaikutus
Kiinalaisesta kirjallisuudesta näyttäisi suomalai- seen kulttuurin ja kirjallisuuteen siirtyneen aina- kin kolme kulttuurista lainaa, jotka ovat alka- neet elää omaa elämäänsä. Ensimmäinen näistä on daolaisuus. Laozin daolaisuuden perus opus on myös eniten suomeksi käännetty yksittäinen kiinalainen teos. Se on muodostunut jo sinällään omaksi, versioiden ja niiden tulkintojen välisek- si merkityksiä ja tulkintoja luovaksi keskusteluk- si. Sen lisäksi se on integroitunut laajaan globaa- liin Laozin ja hänen teoksensa diskurssiin.
Daolaisuus vaikuttaa jo ideologiana suoma- laisessa kulttuurissa ja kirjallisuudessa, kään- täjistä Nieminen ja Seppälä ovat enemmän tai vähemmän tunnustautuneet daolaisiksi. Daolai- suus suomalaisessa kulttuurissa olisikin hyvä jatkotutkimuksen aihe.
Toinen ideologia, maolaisuus, on myös jät- tänyt suomalaiseen kulttuuriin jälkensä. Tosin kulttuurivallankumouksen ja Maon jälkeinen aika on vähentänyt tähän liittynyttä romanttista vallankumousmyyttiä.
Kirjallisuuden kannalta merkittävin raken- ne on Niemisen käännöstyö ja hänen luoman- sa omalaatuinen kiinalaisen vanhan klassisen runon käännös- ja tulkintadiskurssi. Niemisen Kiina-kiinnostus on ollut erittäin kirjallista, ja siihen on liittynyt imagismiin olennaisena osana kuuluva puhtaan kuvan ja selkeän merkityksen ja runokielen etsiminen. Lisäksi hänen käännös- työssään näkyy suomalaisen lyriikan ja erityises- ti sen muotokielen murros 1900-luvun jälkim- mäisellä puoliskolla.
Voidaan kuitenkin väittää, että tämä diskurs- si on synnyttänyt Suomeen angloamerikkalaisen modernistisen tavan lukea ja kirjoittaa kiinalaista runoa. Tämä voi olla myös yhtenä syynä siihen, ettei kiinalainen kertomakirjallisuus ole Suomes-
sa saanut yhtä laajaa suosiota. Suomessa kukaan ei ole systemaattisesti rakentanut tapaa vastaan- ottaa kiinalaista (klassista) kertomakirjallisuutta.
Niemisen tavalle selkeän vaihtoehtoisen lukutavan tuo vasemmistolainen lyriikan kään- nöstoiminta, erityisesti 1950–1970-luvuilla. Sitä on julkaistu lähinnä lehdissä ilmestyneinä kään- nöksinä, jotka kannattaisi julkaista antologiana vähintään sen vuoksi, että se antaa mahdollisuu- den lukea toisella tavalla kiinalaista lyriikkaa.
1900-luvun Kiinan kirjallisuuden vastaan- otossa ja kääntämisessä voidaan nähdä myös siirtymä romanttisesta kansallisesta identitee- tistä modernin kautta postmoderniin identiteet- tiin. Vuosisadan alkupuolella Suomi oli vielä osa kolonialistista diskurssia ja kiinalaisuuden vas- taanotto liittyi pitkälti tähän diskurssiin ja Suo- men kansallisuuskäsitteen ja kansallisen identi- teetin muodostumiseen.
Tämä vaihe murtui maailmansotien välillä ja Suomi valtiona alkoi vähitellen liittyä moder- niin, globalisoituvaan maailmaan. Kirjallisuu- dessa tämä liittyi kirjallisen modernin rakenta- miseen, missä erityisesti kiinalaisella lyriikalla oli merkittävä osuus suomalaisen ja suomen- ruotsalaisen modernismin kehityksessä.
Maailmansotien jälkeen globalisoituminen korostui erityisesti vasemmistolaisen kulttuu- riliikkeen piirissä ja sen kiinalaisuuden vas- taanotossa. Vuosituhannen loppua kohden Kii- na-kuva on pirstaloitunut ja samalla alkanut monipuolistua, mikä on ominaista postmodernin monikulttuurisen ajan rakentuessa ja kansallis- tunteen muuttuessa uusiksi monimuotoisiksi ja eriytyviksi identiteeteiksi (vrt. Hall 2001, 300).
Kaunokirjallisen viestinnän mallin mukai- nen odotushorisontin kehittyminen näkyy täs- sä kehityksessä hyvin. Suomalaiseen kulttuuriin kiinalaisen kirjallisuuden ja sen vastaanoton kompetenssi on tullut varsin myöhään, eikä se vieläkään ole osa yleissivistystä. Tämä näkyy teosten arvostelijoiden teksteissä, jotka osoitta- vat vielä edellisen vuosituhannen lopulla tietä- mättömyyttä kiinalaisesta kirjallisuudesta ja sen konventioista, jopa niin, että teosten lukeminen hankaloituu.
Erityisen hyvin tämän huomaa, jos kiina-
laisen kirjallisuuden odotushorisonttia ja kult- tuurista kompetenssia Suomessa vertaa englan- ninkielisen kirjallisuuden vastaanottoon, jota Suomessa on pitkään käännetty lukumääräi- sesti eniten. Tämän kohdalla jopa sen alalaji- en konventiot, ja tekstien ja lajityyppien väliset viittaukset kuuluvat suomalaisen lukijan perus- välineisiin. Tätä tulkintaa tukee sekin, että kii- nalainen kulttuuri on Suomessa ollut usein val- takulttuuria rikkovan tai uutta valtakulttuuria rakentavan ryhmittymän keino rakentaa Suo- men sisäistä toiseutta.
Parhaillaan on meneillään uusi kausi suh- tautumisessa modernisoituvaan ja globaalik- si talous- ja valtiomahdiksi nousevaan Kiinaan ja sen kulttuuriin. Vielä se ei näy merkittävänä suomennosten määrän kasvuna, mutta suoma- lainen Kiina-osaaminen on toisella tasolla kuin edellisen vuosituhannen alkaessa. Toivottavasti se alkaa näkyä myös teosten käännösten arvos- telijoiden osaamisessa ja suomalaisen kulttuurin Kiina-tietouden syvenemisenä.
Lähteet
Hall, Stuart (2001). The question of cultural identity. Teok- sessa: Modernity and its futures. Toim. Stuart Hall, David Held ja Tony McGrew. Cambridge: Polity Press, 273–325.
Lassila, Pertti (2007). Saksankielinen kirjallisuus. Teokses- sa: Suomennoskirjallisuuden historia, 2. Päätoim. H. K.
Riikonen. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 91–103.
Leppihalme, Ritva (2007). Britteinsaarten kertomakirjalli- suus. Teoksessa: Suomennoskirjallisuuden historia, 2.
Päätoim. H. K. Riikonen. Helsinki: Suomalaisen kirjal- lisuuden seura, 152–166.
Linder, Birgit (2003). China in German translation: Literary perceptions, canonical texts, and the history of German sinology. Teoksessa: One into many: Translation and dissemination of classical chinese literature. Toim. Leo Tak-hung Chan. Amsterdam: Rodopi, 243–283.
Majander, Antti (2012). Otava nappasi Suomen-oikeudet.
Helsingin Sanomat 12.10.2012, C1.
Nieminen, Pertti (1959). Kääntäjä seinää vasten. Parnasso (4):170–175.
Nyman, Jopi (2007). Muu englanninkielinen kirjallisuus.
Teoksessa: Suomennoskirjallisuuden historia, 2. Pää- toim. H. K. Riikonen. Helsinki: Suomalaisen kirjalli- suuden seura, 184– 88.
Nyman, Jopi ja Kovalainen, Urpo (2007). Yhdysvaltain kir- jallisuus. Teoksessa: Suomennoskirjallisuuden historia, 2. Päätoim. H. K. Riikonen. Helsinki: Suomalaisen kir- jallisuuden seura, 167–184.
Saarti, Jarmo (2013). Kiinalaisen kaunokirjallisuuden suo-
mennokset 1900-luvulla: kääntämisen ja vastaan- oton kulttuurinen konteksti. (Jyväskylä studies in humanities, 214.) Jyväskylä: Jyväskylän yliopis- to. (Väitöskirja.) (Digitaalinen versio: http://urn.fi/
URN:ISBN:978-951-39-5453-6)
Sevänen, Erkki (2007). Suomennoskirjallisuuden määrälli- sestä kehityksestä. Teoksessa: Suomennoskirjallisuuden historia, 2. Päätoim. H. K. Riikonen. Helsinki: Suoma- laisen kirjallisuuden seura, 12–22.
Kirjoittaja on Oulun yliopiston informaatiotutki- muksen dosentti ja Itä-Suomen yliopiston kirjas- tonjohtaja.
SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURAN TAPAHTUMIA
1.10. Itku-seminaari 10.10. Aleksis Kiven Kullervo
15.10. SKS:n keskiviikko: Kielenhuollon juurilla 30.10.–1.11. Textual Trails. Transmissions of Oral and Written Texts
6.11. Pohjoismainen arkistojen päivä: Arkistojen hiljaisuudet – kielivähemmistöt arkistoissa 12.11. SKS:n keskiviikko: Koirien Suomi
27.–28.11. Finnish Oral History Network -symposi- um Travelling Memories: Lives in Transition SKS kirjamessuilla
3.–5.10. Turun kansainväliset kirjamessut 8.–12.10. Frankfurtin kirjamessut: FINNLAND.
COOL.
23.–26.10. Helsingin Kirjamessut
Ohjelmat: www.finlit.fi Lämpimästi tervetuloa!
Tilaisuudet ovat SKS:n juhlasalissa, Hallituskatu 1, Helsinki, jos ei toisin mainita. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Vähäisiä lisiä – kirjoituksia kulttuurista, tutkimuk- sesta ja kulttuuriperinnöstä: http://www.finlit.fi/
blogi/
