MAANVASTAISET ALAPOHJARAKENTEET - KOSTEUSTEKNINEN MITOITTAMINEN
JA KORJAAMINEN
T a m p e r e 2 0 0 2
R a k e n n u s t e k n i i k a n o s a s t o
Virpi Leivo - Jukka Rantala
KORKEAKOULU TALONRAKENNUSTEKNIIKKA
Rakennustekniikan osasto Tampere 2002
TAMPEREEN TEKNILLINEN KORKEAKOULU Talonrakennustekniikka
Virpi Leivo Jukka Rantala
kosteustekninen mitoittaminen ja
korjaaminen
alapohjarakenteet
UDK 699.82 692.51 ISBN 952-15-0939-2 (nid.) ISBN 978-952-15-2752-4 (PDF) ISSN 1237-1483
SISÄLLYSLUETTELO
1 JOHDANTO ... 2
1.1 Soveltamisala ...2
1.2 Määritelmiä...2
1.3 Maanvastaiset alapohjarakenteet...5
2 MAANVASTAISEN ALAPOHJARAKENTEEN LÄMPÖ- JA KOSTEUSTEKNINEN TOIMINTA... 6
2.1 Kosteuden olomuodot ja siirtymistavat...6
2.2 Maanvaraisen alapohjarakenteen olosuhteet...8
3. MAANVASTAISTEN ALAPOHJARAKENTEEN SUUNNITTELU ... 11
3.1 Suunnittelun reunaehdot ...12
3.2 Suunnittelussa tarkasteltavat tapaukset...14
3.3 Rakenteiden valinta...19
4 MAANVASTAISTEN ALAPOHJARAKENTEIDEN KORJAAMINEN ... 23
4.1 Yleisimmät vauriot ja vaurioitumismekanismit ...23
4.2 Korjausten suunnittelu ...25
4.3 Korjausvaihtoehdot...28
Lähdeluettelo... 33
LIITTEET ... 34
LIITE 1: Maanvaraisen alapohjarakenteen lämpötila-, kyllästyskosteus- ja vesihöyrypitoisuuskäyrien määrittely tasapainotilanteessa ...35
LIITE 2, Laskentaesimerkki 1: Pinnoitteen vaihtaminen läpäiseväksi ...38
LIITE 2, Laskentaesimerkki 2: Tuulettuva lattiarakenne, diffuusiotarkastelu...40
LIITE 2, Laskentaesimerkki 3: Tuulettuva lattiarakenne, kapillaarinen tarkastelu ...42
1 JOHDANTO
1.1 Soveltamisala
Tämä julkaisu ’Maanvastaiset alapohjarakenteet – kosteustekninen suunnittelu ja korjaaminen on tarkoitettu pohjamaan, täyttö- ja salaojituskerroksen tai muun karkearakeisen maamateriaalin kanssa pysyvästi kosketuksissa olevan rakennusosan, kuten maanvaraisen laatan, kosteusteknisen mitoituksen oppaaksi.
1.2 Määritelmiä
Diffuusio eli vesihöyryn diffuusio tarkoittaa kaasuseoksessa vakiokokonaispaineessa tapahtuvaa vesihöyrymolekyylien liikettä, joka pyrkii tasoittamaan kaasuseoksen höyryn osapaine-erot.
Huokosluku tarkoittaa maan huokostilavuuden ja kiinteän maa-aineksen tilavuuden suhdetta, e.
Hygroskooppinen tasapainokosteus tarkoittaa sitä kosteuspitoisuutta, joka stationääritilassa sitoutuu huokoiseen aineeseen ympäristön tietyssä suhteellisessa kosteudessa ja lämpötilassa.
Hygroskooppisuus tarkoittaa huokoisen aineen kykyä sitoa itseensä kosteutta ilmasta ja luovuttaa sitä takaisin ilmaan.
Kapillaarinen tasapainokosteus tarkoittaa vesipitoisuutta, jonka huokoinen materiaali saavuttaa kapillaarivoimien vaikutuksesta ollessaan yhteydessä vapaaseen vedenpintaan. Kapillaarinen tasapainokosteus ilmaistaan yleensä kapillaarisen nousukorkeuden tai huokosalipaineen funktiona.
Kapillaarikatkokerros tarkoittaa maanvastaisen alapohjarakenteen alla olevaa veden kapillaarisen nousun katkaisevaa kerrosta.
Kapillaarisuus tarkoittaa ominaisuutta, jonka avulla huokoinen aine kykenee imemään nestettä vapaan nestepinnan yläpuolelle ja pitämään sen siellä.
Kapillaarivesi on maamassaan pintajännitysvoimien vaikutuksesta pohjavedenpinnan yläpuolelle noussutta vettä.
Kondensoituminen tarkoittaa vesihöyryn tiivistymistä rakenteissa vedeksi tai jääksi, kun ilman vesihöyrypitoisuus on saavuttanut kyseisessä kohdassa kyllästyskosteuden (RH=100%). Kondensoitumista tapahtuu yleensä materiaalien rajapinnoissa.
Kosteus tarkoittaa kemiallisesti sitoutumatonta vettä kaasumaisessa, nestemäisessä tai kiinteässä olomuodossa.
Kosteuspitoisuus tarkoittaa haihtumiskykyisen veden määrää [kg/m3] huokoisessa materiaalissa. Vrt. vesipitoisuus.
Kuivatus on vesien johtamista päällysrakenteen pinnalta pintakuivatuksella tai maan sisällä salaojin ja salaojituskerroksin.
Maanvastaisella tarkoitetaan maata vastaan olevaa rakennusosaa erittelemättä sitä, siirtääkö rakennusosa kuormia maarakenteelle. Esimerkiksi kantava alapohja, joka on kosketuksissa alapuolisen salaojituskerroksen kanssa, on maanvastainen.
Maanvaraisella tarkoitetaan rakennusosaa, joka siirtää kuormia alapuoliselle maalle.
Maanvarainen rakennusosa on aina myös maanvastainen.
Pintavesi on maanpinnalla olevaa, maanpintaa pitkin virtaavaa tai katolta tulevaa vettä.
Pohjavesi on vettä, joka on täysin kyllästänyt maa- tai kalliovyöhykkeen. Vesi voi olla myös paineellista.
Rakeisuuskäyrä ilmaisee, miten suuri suhteellinen osuus, prosentteina ilmaistuna, tutkittavassa maalajissa on tiettyä raekokoa pienempiä rakeita, eli miten suuri on tätä raekokoa vastaavan seulan läpäisyprosentti.
Rakennuskosteus tarkoittaa rakennusvaiheen aikana tai sitä ennen rakenteisiin tai rakennusaineisiin joutunutta rakennuksen käytönaikaisen tasapainokosteuden ylittävää kosteutta, jonka tulee poistua. Usein käytetään myös termiä rakennekosteus, jolla tarkoitetaan samaa.
Routa on maassa, maan huokosissa olevan veden jäätymisen takia kovettunut eli jäätynyt maakerros.
Salaojituskerros tarkoittaa maaperän kuivattamiseksi pintamaan alle tehtyä vettä johtavaa rakennetta tai karkearakeista maa-aineskerrosta, jota pitkin vesi voi siirtyä kuivatettavalta alueelta valumalla tai pumppaamalla. Huom. Salaojituskerroksen tehtävänä ei ole katkaista kapillaarista nousua. Kts. Kapillaarikatkokerros.
Salaojajärjestelmä tarkoittaa salaojaputkien, salaojituskerrosten, salaojakaivojen, tarkastusputkien ja kokoojakaivojen muodostamaa sekä tarvittaessa padotusventtiiliä tai pumppauksella varustettua järjestelmää rakennuksen pohjan tai vastaavan kuivattamiseksi.
Salaojaputki tarkoittaa salaojituskerroksessa käytettävää putkea, johon vesi pääsee ympäristöstä putken seinämässä olevien reikien kautta.
Salaojitus vrt. salaojajärjestelmä.
Suhteellinen kosteus =ilman suhteellinen kosteus RH ilmoittaa kuinka paljon ilmassa on vesihöyryä kyllästyspitoisuuteen verrattuna tietyssä lämpötilassa.
Stationääritila eli jatkuvuustila tarkoittaa tilaa, jossa systeemiin tuodaan ja sieltä poistuu vakiomäärä ainetta ja lämpöenergiaa samassa ajassa. Stationääritilassa lämpötilat ja eri aineiden pitoisuudet ovat saavuttaneet tasapainotilan eivätkä muutu ajan kuluessa.
Tiiviysasteella tai sullonta-asteella määritetään maa-aineksen tiiviyttä suhteessa sen tiiveimpään mahdolliseen sullontatilaan. Tiiviysaste annetaan maa-aineksen kuivatilavuuspainon suhteena kuivatilavuuspainoon tiiveimmässä tilassa prosentteina ilmaistuna, D [%].
Vajovesi eli gravitaatiovesi on painovoiman vaikutuksesta rakenteessa hitaasti alaspäin liikkuvaa vettä.
Valuma-alue on maanpinnan korkeussuhteiden perusteella määritetty alue, jolta pintavedet virtaavat alueen alimpaan kohtaan.
Vesihöyry tarkoittaa vettä kaasumaisessa olomuodossa.
Vesihöyryn konvektio tarkoittaa kaasuseoksen sisältämän vesihöyryn siirtymistä kaasuseoksen mukana sen liikkuessa kokonaispaine-eron vaikutuksesta. Konvektio syntyy ulkopuolisen voiman, pakotettu konvektio tai lämpötilaeron, luonnollinen konvektio vaikutuksesta.
Vesihöyrynläpäisevyys (δv tai δp) ilmoittaa vesimäärän, joka stationääritilassa läpäisee aikayksikössä pintayksikön suuruisen ja pituusyksikön paksuisen homogeenisen ainekerroksen, kun ainekerroksen eri puolilla olevien ilmatilojen vesihöyrypitoisuuksien ero tai vesihöyryn osapaine-ero on yksikön suuruinen.
Vesihöyrynvastus (Zv tai Zp) ilmaisee tasapaksun ainekerroksen tai tällaisista muodostuvan tasapaksun kerroksellisen rakenteen vastakkaisilla pinnoilla vallitsevien vesihöyrypitoisuuksien, tai vesihöyryn osapaineiden eron ja ainekerroksen tai rakenteen läpi jatkuvuustilassa pinta-alayksikköä kohti diffuntoituvan vesihöyryvirran.
Vesihöyrynosapaine (p) ilmoittaa ilmassa olevan vesihöyryn paineen. Kts. myös vesihöyrypitoisuus.
Vesihöyrypitoisuus (v) ilmoittaa ilmassa olevan vesihöyrymäärän. Ilmassa olevan vesihöyryn määrä voidaan ilmoittaa joko vesihöyrypitoisuutena tai vesihöyrynosapaineena. Vesihöyrypitoisuuksien ero pyrkii tasoittumaan diffuusiolla.
Vesipitoisuus tarkoittaa maa-aineksessa olevan veden massan ja kuivan maa-aineksen massan suhdetta prosentteina ilmaistuna, w [%]. Vrt. kosteuspitoisuus.
1.3 Maanvastaiset alapohjarakenteet
Maanvastaisten alapohjarakenteiden kosteustekninen toiminta poikkeaa huomattavasti rakennusvaipan muiden osien toiminnasta. Alapohja on rakenteena kosketuksissa lämpimän ja kostean salaoja- ja täyttökerrosten tai pohjamaan kanssa. Maa on kosteuslähde, jonka aiheuttama kosteusrasitus liittyville rakenteille on jatkuvaa ja jonka vaikutus on otettava huomioon rakenteita suunniteltaessa.
Eri tutkimuksissa on arvioitu, että kaikista havaituista kosteusvaurioista peräti 30 % liittyy jollakin tavoin alapohjarakenteisiin. Edelleen jopa 80 % alapohjarakenteiden kosteusvaurioista johtuu selvästä kosteusteknisestä suunnitteluvirheestä.
Vaurioita tutkittaessa on käynyt selvästi ilmi, että alapohjarakenteet eivät kosteus- ja lämpöteknisesti toimi suunnitellulla tavalla. Alapohjarakenteiden ympäristöolosuhteissa tapahtuvia muutoksia ei juurikaan oteta huomioon, jos alapohjien kosteusteknistä suunnittelua tehdään lainkaan. Massiivisten betonilaattojen rakennekosteuden hidas haihtuminen, muutokset sisäilman lämpö- ja kosteusolosuhteissa sekä lämmitetyn rakennuksen aiheuttama maapohjan lämpeneminen voivat aiheuttaa yllätyksiä alapohjan kosteusteknisessä toiminnassa, mikäli niitä ei ole rakenteiden suunnittelussa huomioitu.
Usein maanvaraisen alapohjarakenteen toiminnan kannalta on oleellisempaa maasta diffuusiolla nouseva vesihöyry kuin maasta kapillaarisesti nouseva kosteus, joka on yleensä ja tulee olla estetty kapillaarikatkolla. Diffuusiota tapahtuu aina jossakin määrin kaikissa maanvastaisissa rakenteissa.
Arvioitaessa alapohjarakenteen toimivuutta on täyttö- ja salaojakerrosten vesipitoisuus ja etenkin huokosten korkea suhteellinen kosteus otettava huomioon olemassa olevana reunaehtona kaikissa tarkasteluissa. Alapohjarakenne toimii suurimmassa osassa tapauksista moitteetta, vaikka pohjamaan vesipitoisuus olisikin suuri. Ratkaiseva tekijä on koko alapohjarakenteen toiminta kokonaisuutena vallitsevassa lämpötilakentässä siihen kohdistuvan kosteusrasituksen alaisena. Mikäli pohjamaan lämpötila ei nouse liian korkeaksi ja mikäli alapohja rakenteena pystyy läpäisemään maasta nousevan kosteusmäärän ilman rakenteille aiheutuvaa haittaa, ei pohjamaan kosteudesta johtuvia ongelmia pitäisi esiintyä.
Keskeisimmät lähtökohdat suunniteltaessa uusia alapohjarakenteita ja kosteusvaurioituneiden lattioiden korjaustoimenpiteitä ovat:
1. Maanvastaiseen rakenteeseen kosketuksissa olevan maa-aineksen huokosilman suhteellisen kosteuden oletetaan olevan RH = 100 %.
2. Maanvastaisen alapohjarakenteen alla olevan maan lämpeneminen ja siitä johtuva maasta ylös sisätilaan suuntautuva diffuusiovirta, rakenteen suhteellisen kosteustason nousu ja tiivistymisriski tulee ottaa huomioon kosteusteknisessä suunnittelussa.
3. Maanvastaisen rakenteen tulee pystyä haihduttamaan maasta mahdollisesti nouseva kosteus.
2 MAANVASTAISEN ALAPOHJARAKENTEEN LÄMPÖ- JA KOSTEUSTEKNINEN TOIMINTA
2.1 Kosteuden olomuodot ja siirtymistavat
Suomen ilmasto-olosuhteissa vettä esiintyy maaperässä kaikissa kolmessa olomuodossa:
kaasuna eli vesihöyrynä, nesteenä eli vetenä ja kiinteässä olomuodossa jäänä. Sateet ja pohjavesi, routa ja lumen sulamisvedet pitävät maaperän aina kosteana.
Kuva 2.1 Kosteuden olomuodot ja siirtymismekanismit.
Kostea ilma: suhteellinen kosteus ja kosteuspitoisuus
Ilma ja vesihöyry muodostavat yhdessä kaasuseoksen, jossa vesihöyrymolekyylit ovat tasaisesti sekoittuneena ilmamolekyylien joukkoon. Tiettyyn määrään ilmaa mahtuu vain tietty määrä vesihöyrymolekyylejä. Ilman vesihöyrypitoisuuden saavuttaessa maksimipitoisuutensa ilman sanotaan olevan vesihöyryllä kyllästynyttä, eli sen suhteellinen kosteus on RH = 100%. Suhteellinen kosteus eli RH ilmaisee, kuinka paljon ilmassa on vesihöyryä verrattuna kyllästyskosteuteen.
Ilman vesihöyryn kyllästyskosteus riippuu ilman lämpötilasta. Lämpimään ilmaan mahtuu huomattavasti enemmän vesihöyryä kuin kylmään ilmaan (Kuva 2.2). Mikäli ilma on lähellä kyllästyspitoisuuttaan ja sen lämpötila jostain syystä laskee, samaan ilmatilavuuteen mahtuvan vesihöyryn määrä pienenee ja kyllästyspitoisuuden ylittävä määrä vesihöyrystä tiivistyy vedeksi. Tätä ilmiötä kutsutaan kondensoitumiseksi eli tiivistymiseksi.
3
0 5 10 15 20 25 30 35
-20 -10 0 10 20 3
Lämpötila, oC
Kyllästyspitoisuus v, g/m
0
Kuva 2.2 Vesihöyryn kyllästyspitoisuuskäyrä.
Hygroskooppisuus ja diffuusio
Huokoiset materiaalit voivat sitoa itseensä kosteutta suoraan kosteasta ilmasta. Tätä kutsutaan hygroskooppiseksi kosteuden sitoutumiseksi. Materiaalin huokosissa vaikuttavat vetovoimat vetävät ilman vesimolekyylejä materiaalin pintaan ohueksi vesikerrokseksi, jonka paksuus kasvaa ilman kosteuden lisääntyessä.
Sitoutuvan kosteuden määrä riippuu materiaalista. Materiaali pyrkii saavuttamaan tasapainon, tietyn tasapainokosteuden ympäröivän ilman kanssa. Tasapaino riippuu materiaalin lisäksi lämpötilasta ja ilman suhteellisesta kosteudesta. Lisäksi tasapaino riippuu siitä, onko kyseessä materiaalin kostuminen vai kuivuminen. Tietyn materiaalin tiettyä lämpötilaa vastaava tasapainokosteuskäyrä määritellään muuttamalla ilman suhteellista kosteutta ja mittaamalla materiaaliin sitoutuvan kosteuden määrä.
Hygroskooppisuuden yläraja saavutetaan, kun materiaalia säilytetään ilmassa, jonka suhteellinen kosteus on RH 100%.
Materiaalin ollessa hygroskooppisella alueella, jolloin materiaalin huokosten ilman suhteellinen kosteus on alle RH 100%, tällöin kosteus on vesihöyrynä ja kosteuden siirtyminen tapahtuu diffuusiolla.
Vesihöyryn pitoisuusero, kuten kaikki pitoisuus- tai paine-erot luonnossa, pyrkivät tasoittumaan kohti tasapainotilaa vesihöyrymolekyylien liikkuessa suuremmasta konsentraatiosta kohti pienempää. Tätä virtausta kutsutaan diffuusioksi. Diffuusiossa vesihöyry siirtyy korkeammasta pitoisuudesta alemman pitoisuuden suuntaan.
Kapillaarisuus
Vapaan veden lähteestä, esimerkiksi pohja- tai orsiveden pinnasta, vesi pyrkii huokoisessa materiaalissa siirtymien vaikutuksesta, joiden suuruus riippuu veden ja aineen ominaisuuksista sekä kosteuspitoisuudestaään toisiinsa kytkettyjen huokosten muodostamassa putkistoverkossa kapillaarivoim. Kapillaarista siirtymistä vastustavat viskositeetti ja painovoima. Pohjaveden pinnasta nousevan kapillaariveden kohoaminen jatkuu tasoon, jossa kohonneeseen vesimassaan kohdistuvat kapillaarivoimat ovat tasapainossa. Kapillaariseksi tasapainokosteudeksi kutsutaan sitä kosteutta, jonka huokoinen materiaali saavuttaa ollessaan yhteydessä vapaaseen vedenpintaan. Aineen kapillaarinen tasapainokosteus ilmaistaan tavallisesti kapillaarisen nousukorkeuden tai huokosalipaineen funktiona. Kapillaaristen voimien maan huokossysteemiin sitomaa vettä kutsutaan kapillaarivedeksi ja sen nousukorkeutta vapaan veden pinnasta kapillaariseksi nousukorkeudeksi. Maan kapillaarinen nousukorkeus ei ole mikään yksi tietty arvo, vaan kullekin materiaalille voidaan erottaa neljä erisuuruista kapillaarisen nousukorkeuden arvoa: materiaalin kostumisen ylempi ja alempi kapillaarinen nousukorkeus sekä materiaalin kuivumisen ylempi ja alempi kapillaarinen nousukorkeus. Alemman kapillaarisen nousukorkeuden alapuolella materiaali täysin kyllästynyttä ja ylemmän kapillaarisen nousukorkeuden alapuolella osittain kyllästynyttä.
2.2 Maanvaraisen alapohjarakenteen olosuhteet
Rakenteet
Normaaleissa käyttöolosuhteissa rakennemateriaalit ovat hygroskooppisella alueella ja materiaalin kosteuspitoisuus riippuu pääasiassa ympäristön suhteellisesta kosteudesta.
Niissä materiaaleissa, joihin jää rakennusaikaista kosteutta tai kosteusvauriokohdissa kosteutta voi olla huomattavasti hygroskooppista tasapainokosteutta enemmän.
Maanvaraisen alapohjan täyttö- ja salaojituskerros on huokosverkostonsa kautta yhteydessä vapaan veden eli pohjaveden kanssa. Kapillaarinen kosteuden nousu rakenteessa on mahdollista, mikäli kapillaarista nousua ei estetä. Mikäli rakenteeseen ei suunnitella kapillaarisen nousun katkaisevaa kerrosta, rakenne on nykyisin voimassa olevien määräysten ja ohjeiden vastainen.
Pohjamaa
Maanvastaisen alapohjarakenteen alapinta on kosketuksissa kostean maan kanssa.
Syvällä maakerroksissa olevan maan lämpötila on lähellä pohjaveden lämpötilaa, +5…+6 °C. Pintamaan lämpötilaan vaikuttaa ulkolämpötila. Maanvaraisen alapohjan lämpötilaan vaikuttaa ensisijaisesti rakennuksen sisälämpötila ja alapohjarakenteen läpi virtaavan lämpövuon suuruus. Lämpövuo on sitä suurempi mitä pienempi on alapohjarakenteen lämmönvastus. Alapohjan läpi virtaava lämpövuo lämmittää rakenteen alapuolista maata aina jonkin verran. Tavanomaisissa lämpöeristetyissä rakenteissa eristepaksuuden ollessa 50...100 mm alapuolisen pohjamaan lämpötila on yleensä +12…+15 °C. Lämpöeristämättömissä alapohjissa maapohjan lämpötila voi nousta lähelle sisäilman lämpötilaa. Maanpohjan lämpötilan nousua voi kasvattaa myös maassa kulkevat lämpöeristämättömät lämpöputket. Maanvaraisen alapohjarakenteen lämpö- ja kosteusteknisissä tarkasteluissa maanpohjan lämpötilaksi tulisi olettaa
vähintään + 15°C. Sen lisäksi pitäisi tutkia miten tätä korkeampi lämpötila, +16…+19°C vaikuttaa rakenteen toimivuuteen. Pohjamaan huokosilman suhteellinen kosteus on yleensä hyvin korkea, lähes RH 100%. Tätä voidaan perustella seuraavasti:
• Rakennusaikana maa-aines on hyvinkin kosteaa ja sen lähes ainoa mahdollinen kuivumissuunta on alaspäin, jossa pohjamaan vesipitoisuus on yleensä hyvin korkea.
• Maa-aines on huokosverkostonsa kautta yhteydessä pohjaveteen.
• Kapillaarivoimien aiheuttama veden imeytyminen voi ajoittain kuljettaa suuriakin määriä lisäkosteutta täyttökerroksiin.
Maanvastaisten alapohjarakenteiden kosteusteknisissä tarkasteluissa tulee olettaa, että pohjamaan RH=100%.
Sisäilma
Maanvaraisen alapohjarakenteen yläpinnassa vallitsevat rakennuksen sisälämpötila ja ilman suhteellinen kosteus. Rakennuksen sisälämpötila riippuu rakennuksen käyttötarkoituksesta. Toimisto- ja asuinkäytössä olevan rakennuksen sisälämpötila on tyypillisesti +19…+22°C. Sisäilman suhteellinen kosteus riippuu tilan käyttötarkoituksesta, ympäröivän ulkoilman suhteellisesta kosteudesta, tilan kosteustuotosta ja ilmanvaihdon tehokkuudesta. Toimisto- ja asuinrakennusten sisäilman suhteellinen kosteus vaihtelee normaalisti RH 25…60%, ollen suurin kesällä.
Rakenteen lämpötila- ja kosteustasapaino
Rakenteiden lämpö- ja kosteusteknistä käyttäytymistä tarkasteltaessa seuraavien kolmen ilmiön pääperiaatteet ovat olennaisia:
1. Lämpötilan muuttuminen rakenteen sisällä eli muodostuva lämpötilakäyrä, Kuva 2.3. Rakenteen lämpötilakäyrän määrittelemiseksi tarvitaan rakennekerrosten materiaalien lämmönjohtavuudet sekä sisä- ja ulkolämpötilat ja pintavastukset rakenteen pinnoissa. Lämmönjohtavuus (λ) on materiaaliominaisuus ja lämmönvastus m (m= d/λ) on rakenneominaisuus, joka riippuu materiaalin paksuudesta d. Rakenneleikkauksessa lämpötila muuttuu rakennekerrosten lämmönvastusten suhteissa.
2. Kyllästyspitoisuus rakenteen eri kohdissa. Kyllästyspitoisuus riippuu ainoastaan lämpötilasta kuvan 2.3 mukaisesti. Yhteys on epälineaarinen, mutta se voidaan tässä tarkastelussa olettaa lineaariseksi. Kyllästyspitoisuuskäyrän muoto noudattelee siten lämpötilakäyrän muotoa.
3. Vesihöyrynpitoisuus rakenteen eri kohdissa eli vesihöyrypitoisuuskäyrä.
Vesihöyrynpitoisuus riippuu materiaalien vesihöyrynläpäisevyyksistä sekä sisätilan ja ulkoilman suhteellisista kosteuksista. Vesihöyrynpitoisuus δv on materiaaliominaisuus ja vesihöyrynvastus Zv (Zv = d/δv) on rakenneominaisuus.
Vesihöyrynvastuksien määrittämisessä ei ole pintavastuksia. Rakenneleikkauksessa vesihöyrypitoisuus muuttuu rakennekerrosten vesihöyrynvastusten suhteissa.
Määritettyjä kyllästyspitoisuus- ja vesihöyrypitoisuuskäyrää (Kuva 2.3) verrataan toisiinsa. Mikäli nämä käyrät leikkaavat toisensa, rakenteeseen muodostuu tiivistymisvyöhyke, jossa vesihöyryä tiivistyy rakenteen sisään.
Tiivistymisvyöhykkeessä rakennekerroksen huokosilmassa on ylimäärä vettä verrattuna rakennekerroksen lämpötilaan ja lämpötilasta riippuvaan kyllästyspitoisuuteen. Tämä ylimäärä vesihöyryä tiivistyy kyseisessä kohdassa vedeksi. Näiden diffuusiokäyttäytymistä kuvaavien käyrien avulla on mahdollista arvioida rakenteiden kosteusteknistä riskiä tasapainotilanteessa, jossa rakenteen lämpötila- ja kosteusolosuhteet ovat vakioituneet. Ennen korjaustavan valintaa voidaan arvioida, onko korjattu rakenne kosteusteknisesti toimiva vai riskialtis. Yksityiskohtainen laskentaesimerkki kaavoineen tasapainotilanteen lämpötila-, kyllästyskosteus- ja vesihöyrypitoisuuskäyrien määrittämisestä on esitetty liitteessä 1.
Useille materiaaleilla kriittinen kosteuspitoisuus on alempi kuin tiivistymiskosteus RH 100%. Yleisesti kosteutta RH 85% pidetään raja-arvona, mitä korkeammissa kosteuspitoisuuksissa mikrobikasvu voi olla mahdollista.
Lämpötila
Vesihöyrypitoisuus
Kyllästyskosteuskäyrä Vesihöyrypitoisuuskäyrä
0 g/m3
Kuva 2.3 Rakenteen lämpötila-, kyllästyskosteus- ja vesihöyrypitoisuuskäyrät stationääritilanteessa.
3. MAANVASTAISTEN ALAPOHJARAKENTEEN SUUNNITTELU Maanvaraisen alapohjarakenteen lämpö- ja kosteustekninen toiminta vaihtelee suuresti
rakenteen elinkaaren aikana. Rakenteiden kosteusteknisessä toiminnassa on erotettavissa kolme toisistaan poikkeavaa rasitustilannetta, joissa kaikissa rakenteen on säilytettävä toimintakykynsä ilman pysyviä rakenteellisia vaurioita tai terveysriskiä tilojen käyttäjille. Tarkasteltavat tilanteet ovat:
1. Rakenteen kuivumisvaihe
rakenteesta poistuu rakennusaikaista kosteutta ja kosteuslähde on rakenteen sisällä.
2. Käyttötila
rakenteessa on tasaantuneet lämpötila- ja kosteusolosuhteet ja kosteusrasitus riippuu rakennetta ympäröivistä lämpö- ja kosteusolosuhteista.
3. Vauriotilanne
rakenteeseen kohdistuu ylimääräinen kosteusrasitus, esimerkiksi putkivuodon seurauksena.
Maanvastaisen alapohjarakenteen tulee olla sellainen, että rakenteeseen ei tiivisty kosteutta tai rakenneosien kriittinen kosteuspitoisuus ei ylity ja että rakenteen kuivuminen on mahdollista kaikissa olosuhteissa. Lähtökohtana maanvastaisten alapohjarakenteiden kosteusteknisen toiminnan tarkistuksille tulee olla, että maasta tulevan kosteuden kapillaarinen kulkeutuminen alapohjarakenteeseen on estetty.
Seuraavassa tarkastellaan rakenteen toimintaa pääasiassa vesihöyryn diffuusion kannalta, joka on merkittävä maanvastaisissa rakenteissa.
3.1 Suunnittelun reunaehdot
Maanvaraisen alapohjarakenteen lämpö- ja kosteusteknisen suunnittelun reunaehdot ovat seuraavat:
Maapohja:
• Kapillaarinen kosteuden nouseminen rakenteisiin on estetty
• Täyttö- tai salaojituskerroksen olevan maan huokosten ilman suhteellinen
• kosteus RH=100%
• Maapohjan lämpötila:
o Rakentamisvaiheessa rakentamisajankohdasta riippuen +5…+16 ºC.
o Normaalissa käyttöolosuhteissa +15…+16 ºC.
o Vauriotapauksissa tapauskohtaisesti, usein n. +20 ºC.
Sisäilma:
• Lämpötila rakennuksen käyttötarkoituksen mukaan
o Asuin- ja toimistokäyttöön tarkoitetuissa rakennuksissa +19…+22 ºC.
• Sisäilman suhteellinen kosteus käyttötarkoituksen mukaan
o Asuin- ja toimistokäyttöön tarkoitetuissa rakennuksissa RH 25…60%, suurin kesällä.
o Ongelmarakennuksissa, joissa ei ole toimivaa ilmanvaihtoa RH voi olla korkea
Rakenteille sallitut kosteusolosuhteet
Rakennusmateriaaleissa homeen kasvun alkamisriski riippuu materiaalin kosteuspitoisuudesta, suhteellisesta kosteudesta RH ja lämpötilasta kuvan 3.1 mukaisesti /Nevander, Elmarsson. 1991/ Yleisenä raja-arvona pidetään usein RH 75%, jota alhaisemmassa kosteudessa ei home kasva. Usein raja-arvona pidetään myös RH 85%, jota korkeammassa suhteellisessa kosteudessa useampia homelajeja alkaa kasvaa.
Määriteltäessä maanvaraisen rakenteen rakenneosien kriittisiä kosteuspitoisuuksia tulee ottaa huomioon myös mikä on rakenteen ’normaali’ kosteuspitoisuus ja onko kriittisen kosteuspitoisuuden ylittymisellä ja siihen mahdollisesti liittyvällä homekasvulla vaikutusta rakennuksen sisäilmaan. Yleisin väärä tulkinta on, että maanvaraisen laatan alla olevan maapohjan korkea, lähes 100%:n suhteellinen kosteus on merkki kosteusvauriosta ja se vaatisi korjaustoimia. Tarkempia kriittisen kosteuden arvoja on määritelty lattiapinnoitemateriaaleille (Taulukko 3.1) /Harderup, L-E. 1993/. Arvot ovat määritelty lattian pinnoittamiskriteereiksi, mutta niitä voidaan pitää myös ohjeellisina kriittisinä kosteuspitoisuuksina kosteusteknisessä suunnittelussa ja korjausten suunnittelussa.
1,0 0,8 0,6 0,4 0,2
0
70 80 90 100 %
suhteellinen kosteus, RH
Riski Homeen kasvun riski eri olosuhteissa
+20 oC
+0...8 oC
+0 oC
Kuva 3.1 Homeen kasvun riski eri olosuhteissa.
Taulukko 3.1 Lattiapinnoitemateriaaleille määriteltyjä kriittisiä kosteuspitoisuuksia.
Materiaali Kriittinen kosteuspitoisuus, RH
%
Puu ja puupohjaiset materiaalit 80%
Muovimatot, joiden alapinnalla homeenkasvu mahdollista
80%
Liimatut lattiapäällysteet:
o pitkäaikainen (yli 6 kk) kosteusrasitus o lyhytaikainen kosteusrasitus
90%
95%
Korkkilaatat 80 Tasoitteet *, kosteussulut, keraamiset laatat lähes 100%
* Pinnoittamiskriteeri tasoitteille lähes 100%, kriittinen kosteuspitoisuus vaihtelee materiaaleittain suuresti 80…lähes 100%, alhaisin orgaanisilla tasoitteilla.
3.2 Suunnittelussa tarkasteltavat tapaukset Rakenteen kuivumisvaihe (rakennuskosteuden poistumisvaihe)
Kuva 3.2 Rakennuskosteuden poistuminen laatan kuivuessa.
Rakennusaikaisen rakennuskosteuden on päästävä poistumaan kuivuvista rakenteista (Kuva 3.2). Merkittävin kosteuslähde alapohjarakenteissa heti rakentamisen jälkeen on paikalla valettujen betonirakenteiden rakennuskosteus. Tavalliset rakennebetonit sisältävät paljon seosvettä, minkä vuoksi näistä betoneista valettujen rakenteiden kuivumisaika on nykyisiä rakentamisaikatauluja ajatellen melko pitkä. Rakenteesta poistuvan rakennuskosteuden määrä voi olla jopa kymmeniä litroja vettä yhdessä kuutiometrissä betonia. Rakenne saavuttaa tasapainokosteuden ympäristönsä kanssa vasta, kun ylimääräinen rakennuskosteus on haihtunut rakenteesta.
Rakenteen kuivumisvaiheen alussa ennen kuin rakenne on pinnoitettu rakenteesta poistuu ylimääräistä vettä, rakennuskosteutta vesihöyrynä haihtumalla ylöspäin ja diffuusiolla alaspäin, mikäli rakenteessa ei ole höyrynsulkua. Riippuen pinnoitteen vesihöyrynvastuksesta pinnoittamisen jälkeen ylöspäin tapahtuva haihtuminen (1) pienenee tai lähes kokonaan loppuu (Kuva 3.2). Tällöin rakenteen kuivuminen jatkuu alaspäin (2). Riippuen maapohjan lämpötilasta rakentamisajankohtana ja rakenteen lämmönvastuksesta rakenteen alapuolinen maapohja alkaa lämmetä, jolloin kyllästyskosteuspitoisuus maassa suurenee ja kosteusvirta alaspäin (2) pienenee.
Rakenteen kosteuden tasaantumisvaihe riippuu rakenteen eri puolilla vaikuttavista olosuhteista, rakennevalinnoista ja poistuvan kosteuden määrästä ja kestää yleensä useita vuosia. Lämpötila tasaantuu yleensä nopeammin kuin kosteus.
+ 21 oC, RH 50%
10,7 g/m3 + 12 oC, RH 100%
+ 12 oC
+ 21 oC
2
18,3 g/m3 9,15 g/m3
0 g/m3
1 Poistuva rakennuskosteus
Kuva 3.3 Alapohjarakenteen kosteustekninen toiminta rakenteen kuivumisvaiheessa.
Rakenteen kuivumisvaiheen tarkistukset:
• Rakennuskosteudella on oltava poistumismahdollisuus joko:
o alaspäin, jolloin rakenteessa ei saa olla höyrynsulkua tai
o ylöspäin, jolloin vaaditaan riittävän pitkä kuivumisaika ennen pinnoittamisesta tai pinnoitteen tulee läpäistä hyvin vesihöyryä.
Normaalit käyttöolosuhteet, käyttötila
Kuva 3.4 Normaalit käyttöolosuhteet.
Kuva 3.4 mukaisesti käyttötilanteessa ylimääräisen rakennuskosteuden poistuttua rakenteista alapohjarakenteen kosteustasapaino muodostuu ympäristöolosuhteiden reunaehtojen ja rakenteen materiaalikerrosten vesihöyrynläpäisevyyksien ja lämmönjohtavuuksien perusteella. Rakenteen kosteuden tasaantumisvaihe riippuu rakenteen eri puolilla vallitsevista olosuhteista, rakennevalinnoista sekä poistuvan rakennekosteuden määrästä ja kestää yleensä useita vuosia.
Normaaleissa käyttöolosuhteissa maanvaraisen alapohjarakenteen olosuhteet ovat tasaantuneet pitkällä aikavälillä, vuodenaikaista vaihtelua erityisesti lämpötiloissa voi esiintyä, mutta suunnittelussa voidaan rakenteeseen olettaa stationääritilan olosuhteet.
Stationääritilan lämpötila- ja kosteuskenttä (Kuva 3.5) voidaan määritellä liitteessä 1 esitetyillä peruskaavoilla. Tyypillisesti käyttöolosuhdetilanteessa maapohjan lämpötila on niin korkea, että maapohjan vesihöyryn osapaine on suurempi kuin sisäilman vesihöyryn osapaine. Tällöin vesihöyryn diffuusion suunta on alhaalta ylöspäin.
Rakenteen kosteustekninen toiminta tässä tilanteessa riippuu vesihöyryn osapaineiden erosta, rakenne- ja materiaalivalinnoista sekä rakenneosien vesihöyrynvastuksista.
Rakennuksen reuna-alueella tapahtuu maapohjan ja alapohjarakenteen lämpötilassa jossakin määrin vuodenaikaisvaihteluja. Kylmä ulkoilma viilentää hieman maapohjan ja alapohjarakenteen lämpötilaa, jolloin alapohjarakenteeseen muodostuu kosteusgradientti rakenteen reuna- ja keskialueen välille. Tuolloin diffuusiovirta pyrkii tasapainottamaan vesihöyrypitoisuuseroja ja sen suunta on vaakasuuntaan laatan keskialueelta reuna- alueelle.
+ 21 oC, RH 50%
+ 16 oC, RH 100%
+ 16 oC
18,3 g/m3 9,15 g/m3
13,7 g/m3 + 21 oC
0 g/m3
diffuusion suunta
Kuva 3.5 Alapohjarakenteen kosteustekninen toiminta normaaleissa käyttöolosuhteissa.
Rakenteen käyttöolosuhdevaiheen tarkistukset:
• Rakenteen mihinkään kohtaan ei tiivisty kosteutta eikä yksittäisen rakenneosan, yleisimmin pinnoitteen alapinnan, kriittinen kosteuspitoisuus ylity.
Vauriotilanne
Vauriotilanteella tarkoitetaan odottamatonta kosteuslisää alapohjarakenteissa, joka nostaa rakennekerrosten kosteuspitoisuuden yli käyttötilan kosteustasapainotilan.
Yleisin vauriotilanne maanvaraisissa alapohjissa on putkivuoto laatassa kulkevissa vesiputkissa (Kuva 3.6). Ylimääräinen vesi sitoutuu rakenteisiin ja RH nousee 100%:iin. Rakenteesta ylimääräinen poistuu pikkuhiljaa vesihöyryn diffuusiona joko ylös- tai alaspäin riippuen rakenteen ylä- ja alapuolisista vesihöyryn osapaineista ja rakenneosien diffuusiovastuksista.
uva 3.6 Alapohjarakenteen kosteustekninen toiminta esimerkiksi .
akenteen vauriotilanteen tarkistukset:
ääsevä vesi tulee voida poistua rakenteesta joko
yryä läpäisevä
+ 16 oC
+ 21 oC + 21 oC, RH 50%
+ 16 oC, RH 100%
18,3 g/m3 9,15 g/m3
13,7 g/m3 0 g/m3
Poistuva kosteus
K
putkivuototilanteessa R
• Vauriotilanteessa rakenteeseen p
o alaspäin, jolloin rakenteessa ei saa olla höyrynsulkua tai o ylöspäin, jolloin pinnoitteena tulee olla hyvin vesihö
pinnoite tai rakenteelle annetaan riittävän pitkä kuivumisaika ilman pinnoitetta.
3.3 Rakenteiden valinta Kapillaarikatkokerros
Kapillaarikatkokerroksen tarkoituksena on toimia kapillaarikatkona eli estää pohjamaasta tai vierustäytöistä alapohjan alle kulkeutuvaa kosteutta nousemasta kapillaarisesti alapohjarakenteiden pintaan asti. Karkearakeisen materiaalin kapillaarisuus riippuu sen materiaaliominaisuuksista: raekokojakaumasta, rakeiden muodosta ja massan tiiviysasteesta. Mitä enemmän hienoja raepartikkeleija massa sisältää, sitä enemmän ja korkeammalle se pystyy kosteutta kapillaarisesti kuljettamaan.
Tehtyjen kapillaarisen nousukorkeuden määrittämiskokeiden perusteella alle 1 mm rakeet ovat ratkaisevassa asemassa materiaalin nousukorkeuden määräytymisessä.
Ohjeena voidaan antaa, että alle 1 mm rakeita tulisi materiaalissa olla mahdollisimman vähän, alle 5 %.
Kaikki rakeiset materiaalit ovat jossain määrin kapillaarisia. Lähes kaikki kapillaarikatkokerroksena käytettävät luonnonsorat ja pesemättömät murskeet ja sepelit kuljettavat vettä kapillaarisesti. Kapillaarisen nousukorkeuden arvioiminen pelkän rakeisuuskäyrän perusteella on vaikeaa, vaikka lukuisia kaavoja asian arvioimiseksi onkin olemassa. Luotettavin menetelmä on tehdä yksinkertainen koe läpinäkyvässä putkessa, jossa käytettävään kuivaan materiaalimassaan veden annetaan nousta kapillaarisesti ja silmämääräisesti arvioidaan kapillaarinen nousukorkeus.
Kapillaarikatkokerroksen alapohjarakenteen alla on oltava selvästi paksumpi kuin kokeessa havaittu kapillaarinen nousukorkeus.
Nykyisin voimassa olevien ohjeiden /RakMK C2. 1998/ mukaan maanvastaisen alapohjan alle on asennettava kapillaarisen kosteuden nousun katkaiseva kerros. Tämä tarkoittaa rakennekerrosten käyttämistä, jotka todella ovat paksumpia kuin materiaalissa tapahtuva kapillaarien nousukorkeus. Tutkittaessa rakennettuja alapohjia useissa tapauksissa kapillaarikatkona käytetty salaojituskerros ei muodosta kunnollista kapillaarikatkoa. Monissa tapauksissa varsinaisena kapillaarikatkona rakenteissa toimii vasta lämmöneristyskerros.
Kapillaarisen nousun estäminen alapohjarakenteisiin on välttämätöntä kosteusteknisesti toimivan alapohjarakenteen suunnittelussa. Kapillaarisesti alapohjalaatassa kulkeutuvan veden määrä on kymmeniä kertoja suurempi kuin diffuusion kuljettama ja sen aiheuttamien vaurioiden korjaaminen huomattavasti vaikeampaa.
Lämmöneriste
Maanvaraisen alapohjan lämmöneristyksen alkuperäinen tehtävä on vähentää rakennuksesta maahan johtuvaa lämpöenergiavirtaa ja siten rakennuksen lämmitysenergian kulutusta. Kosteusteknisesti lämmöneristyksellä on myös toinen tehtävä: vesihöyryn diffuusiovirran vähentäminen. Vesihöyryn diffuusion potentiaalina ovat alapohjarakenteen ylä- ja alapuolen vesihöyryn osapaine-ero. Vesihöyryn osapaineista rakenteen alapuolinen osapaine on vaihtelee sisäilman osapainetta enemmän riippuen ensisijaisesti alapohjarakenteen lämmöneristävyydestä. Mitä lämpimämpi alapohjarakenteen lämpötila on, sitä suurempi on maapohjan vesihöyryn osapaine ja siten rakenteen eri puolilla oleva potentiaaliero ja diffuusiovirta. Maapohjan lämmetessä rakenteen eri puolilla olevat vesihöyryn osapaineet muodostuvat sellaisiksi,
että diffuusiovirta rakenteessa on maapohjasta ylöspäin sisätilaan. Diffuusiovirran kasvaessa kasvavat rakennekerrosten kosteuspitoisuudet ja on riski, että kriittiset kosteuspitoisuudet ylittyvät.
Ruotsalaistutkimusten /Harderup, L-E. 1993/ mukaan maanvaraisessa alapohjarakenteessa tulee olla lämmöneristettä niin paljon, että eristeen eri puolille muodostuu 2…3 °C:n lämpötilaero, tällöin alapohjarakenteen kosteusolosuhteiden ei pitäisi ylittää missään rakennekerroksessa kriittisiä kosteuspitoisuuksia.
Lämmöneristeen paksuuden valintaan ja alapohjan lämmöneristyksen riittävyyden tarkistamiseen voi käyttää apuna kuvan 3.7 käyrästöä /Harderup, L-E. 1993/.
0 0,3 0,6 0,9 1,2 1,5 1,8 2,1 2,4 2,7 3,0
d/B U0
1,0 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 0
L/B= 8 L/B= 1,5 L/B= 2,0 L/B= 1,0
L = rakennuksen pituus (m) B = rakennuksen levys (m)
T j = lämpötila maassa, eristeen alapinnassa (oC) T1 = sisälämpötila (oC), vuoden keskiarvo T0= ulkolämpötila (oC), vuoden keskiarvo
U0 = dimensioton lämpötila (0 < U0 > 1) rakennuksen keskellä = (Tj - T0) / (T1 - T0)
d = ekvivalentti maan paksuus (m) = (d i λ) /λ i
d i= eristeen paksuusjaλ i = eristeen lämmönjohtavuus λ = maan lämmönjohtavuus (W/m oC)
Ri = sisäilman ja maan välinen lämmönvastus (m2oC/W) = n d
i / λ i
Esim. 15x10 m rakennus, sisälämpötila +20 0C, lämmöneristeen paksuus 100 mm ja λ i= 0,039 W/m20C.
Maan lämmönjohtavuus λ=1,5W/m20C.
L/B= 15 /10=1,5
d=(0,1*1,5) /0,039 = 3,85 m d/B=3,85/1,0=3,85 > käyrästöstä U0=0,055 ∆T=(1-0,055)*(20-8)= 5,4 0C
∆T
= (1 - U0)*(T1 - T0)Kuva 3.7 Alapohjan lämmöneristyksen valintakäyrästö.
Suomen Rakentamismääräyskokoelman osan C3 /RakMK C3. 1985/ määräyksen mukaan maata vasten olevan alapohjan lämmönläpäisykerroin, U-arvo 6 metrin levyisellä reuna-alueella ei saa ylittää 0,36 (W/m2 K). Kyseinen lämmönläpäisykerroin saavutetaan keskimäärin 100 mm polystyreenikerroksella (λ=0,041 W/m °C). Uusissa C3-määräyksissä raja-arvo tulee olemaan 0,25 (W/m2 K). Lämmöneristysmääräykset perustuvat energiankulutuksen minimoimiseen lämpövuota pienentämällä.
Energiankulutuksen kannalta rakennuksen keskialueelle ei tarvita lämmöneristettä, koska siellä lämpövuo eli pohjamaan lämpötilan ja sisälämpötilan ero on pienempi.
Rakenteen kosteusteknisen käyttäytymisen kannalta juuri tämä pieni lämpötilaero on
epäedullinen. Rakenteen vesihöyryn diffuusiokäyttäytymisen kannalta lämmöneriste tulee asentaa kauttaaltaan peruslaatan alle.
Suomen Rakentamismääräyskokoelman osan C2 /RakMK C2. 1998/ ohjeen mukaan lämmöneristys tulee sijoittaa kokonaan tai pääosin pohjalaatan alle. Tällöin pohjalaatan olosuhteet ovat lämpimämmät ja kuivemmat kuin jos lämmöneriste olisi pohjalaatan yläpuolella.
Maanvaraisen alapohjarakenteen kosteustekniikan kannalta olisi parempi, jos lämmöneristeellä olisi hyvän lämmöneristävyyden lisäksi myös suuri vesihöyrynvastus.
Tällöin pohjalaatan kosteusolosuhteet ovat kuivemmat ja lämpötila lähempänä sisälämpötilaa.
Betoni
Betonin valinnalla voidaan merkittävästi vaikuttaa poistuvan rakennuskosteuden määrään ja siten rakenteen kuivumisaikaan. Betonilaatu ja jälkihoitomenetelmät tulee valita siten, että rakenteelle voidaan antaa riittävä kuivumisaika rakennusaikataulun määrittämissä puitteissa. Rakenteen pinnoittamisvaiheessa tulee varmistua, että betonilaatan kosteus vastaa pinnoittamiskriteereitä. Rakenteen kosteusteknisen toiminnan kannalta olisi parempi, jos myös betonilla on suuri vesihöyrynvastus.
Höyrynsulku
Koska maanvaraisen alapohjarakenteen kosteusvirran suunta vaihtelee rakenteen elinkaaren: rakennusvaiheen, käyttötilan ja mahdollisen vauriotilan aikana alapohjarakenteeseen ei asenneta höyrynsulkua mihinkään kohtaan.
Pintarakenne
Yleisimmin maanvaraisen alapohjarakenteen kosteusvauriot ilmenevät pintarakenteen irtoamisena, kuplimisena tai värimuutoksina, kun pintarakenteen alapintaan tiivistyy kosteutta tai pintarakenteen tai kiinnitysmateriaalin kriittinen kosteuspitoisuus ylittyy.
Pintamateriaalin merkitys rakenteen toiminnalle on suuri. Pinnoitteen alapinnan suhteellinen kosteus kasvaa diffuusiopotentiaalin eli rakenteen eri puolilla vallitsevan vesihöyryn osapaine-eron kasvaessa. Samoin pinnoitteen alapinnan suhteellinen kosteus kasvaa pinnoitteen vesihöyrynvastuksen kasvaessa.
Pintarakenteet voidaan vesihöyrynvastusominaisuuksiensa mukaan jakaa karkeasti läpäiseviin pinnoitteisiin ja tiiviisiin pinnoitteisiin. Läpäiseviä pinnoitteita ovat sellaiset, joiden vesihöyrynvastus on keskimäärin 50 *109 m2sPa/kg (alle 400* 103 s/m). Tiiviinä voidaan pitää pinnoitteita, joiden vesihöyrynvastus on keskimäärin 150…180*109 m2sPa/kg (1100…1400 103 s/m). Toivottavaa olisi, että pinnoitemateriaalivalmistajat ilmoittaisivat omien tuotteidensa vesihöyrynvastusarvot.
Optimaaliset pinnoitteen vesihöyrynläpäisevyydet yleisimmillä alapohjarakenteilla Tarkasteltaessa erilaisten RT-ohjekorttien mukaisten alapohjarakenteiden kosteuskäyttäytymistä läpäisevillä ja tiiviillä pinnoitteilla voidaan todeta (Kuva 3.8):
• Lämpöeristetyt alapohjat (AP 201, AP 205 ja AP 206): mitä enemmän on eristettä eli mitä suurempi lämmönvastus sitä alhaisempi on pintarakenteen alapinnan suhteellinen kosteus.
• Lämpöeristetyt alapohjat (AP 201, AP 205 ja AP 206): tiiviillä pinnoitteella rajalämpötila, jossa rakenteisiin alkaa tiivistyä kosteutta tai pintarakenteen alapinnan suhteellinen kosteus ylittää kriittisen kosteuden (RH 85%) on noin +19 ºC. Läpäisevillä pintarakenteilla rajalämpötila on korkeampi.
• Lämpöeristämätön alapohja (AP 204): rakenne toimii eli pintarakenteen alapinnan suhteellinen kosteus ei ylitä kriittistä kosteutta vain käytettäessä läpäiseviä pintarakenteita.
Suhteellinen kosteus RH (%) pintarakenteen alapinnassa
12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Pohjamaan lämpötila (oC)
100 95 90 85 80 75 70 65 60 55 50
Pintarakenteen alapinnan kosteus eri rakenteilla kun pintarakenteen vesihöyrynvastus 50*109 m2 s Pa/kg
(370*103 s/m)
Suhteellinen kosteus RH (%) pintarakenteen alapinnassa
12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Pohjamaan lämpötila (oC)
100 95 90 85 80 75 70 65 60 55 50
X
AP 201: tasausbetoni 20 mm, betonilaatta 150 mm polystyreeni 70 mm (l= 0,037)
AP 204: betonilaatta 80 mm lämpöeristämätön AP 205: betonilaatta 80 mm polystyreeni 50 mm (l= 0,041)
AP 206: betonilaatta 180 mm kevytsora 150 mm (l= 0,12)
X X X
X X X X X
X
X
Pintarakenteen alapinnan kosteus eri rakenteilla kun pintarakenteen vesihöyrynvastus 180*109 m2 s Pa/kg
(1333*103 s/m)
X X
X X
AP 201 AP 204 AP 205 AP 206 X
Kuva 3.8 Pintarakenteen vesihöyrynvastuksen vaikutus pintarakenteen alapinnan suhteelliseen kosteuteen erilaisilla alapohjatyypeillä maanpohjan lämpötilan kohotessa.
4 MAANVASTAISTEN ALAPOHJARAKENTEIDEN KORJAAMINEN 4.1 Yleisimmät vauriot ja vaurioitumismekanismit
Alapohjarakenteissa kosteusvaurioita yleisimmät aiheuttavat syyt voidaan jaotella seuraavasti:
• Suunnitteluun liittyvät syyt
Rakenne tai materiaaliyhdistelmä on toimimaton vallitsevissa olosuhteissa, rasituksissa. Rakenne voi olla rakentamisajan ohjeiden mukainen, mutta nykytietämyksen mukaan rakenne ei ole toimiva. Tyypillisiä virheitä ovat kapillaarikatkon puuttuminen, salaojituksen puuttuminen ja väärä höyrynsulun paikka rakenteessa.
• Rakentamiseen liittyvät syyt
Rakentamisessa ei ole noudatettu suunnitelmia tai rakennusohjeita.
Alapohjarakenteissa tyypillisin rakennusvirhe on rakenteen liian aikainen pinnoittaminen ennen kuin rakenne on ehtinyt kuivua.
• Korjaamiseen liittyvät syyt
Rakenne on korjattu tietämättä ongelmien syitä ja aiheutettu usein siten lisää uusia, mahdollisesti laajempiakin vaurioita. Korjausvirheenä voidaan pitää myös sitä, että rakennuksen tai tilan käyttötarkoitusta muutetaan tekemällä korjaustöitä ilman, että rakenteiden toimivuutta tarkasteltaisiin kokonaisuutena. Tyypillisiä tällaisia virheitä ovat vanhojen varastokäyttöön tarkoitettujen kellaritilojen ottaminen asuinkäyttöön tai esimerkiksi luokkatiloiksi.
• Kunnossapitoon ja olosuhteisiin liittyvät syyt
Odottamattomista olosuhteista aiheutunut vaurio, jotka johtaneet liiallisiin, rakenteiden kosteudensietokyvyn ylittäviin rasituksiin tai kunnossapidon laiminlyönnistä johtuva lisääntynyt kosteusrasitus. Tyypillisiä odottamattomia vaurioita aiheuttavat erilaiset putkivuodot ja tulipalojen sammutusvedet. Yleisiä kunnossapitovirheitä ovat salaojien ja sadevesiviemäröinnin toimimattomuus sekä myös runsaalla vedellä siivoaminen.
Eräs keskeisimmistä rakenteellisista kosteusvaurioita aiheuttavista syistä on lämmöneristeen puuttuminen. Puutteellinen tai puuttuva lämmöneriste aiheuttaa alapuolisen maan voimakasta lämpenemistä, jolloin ylöspäin suuntautuva diffuusiovirta kasvaa aiheuttaen tiivistysriskin tai yksittäisen rakenneosan, yleensä lattiapinnoitteen, kriittisen kosteuspitoisuuden ylittymisriskin. Näissä tapauksissa tyypillisimmillään ongelmia on ilmentynyt korjausten ja saneerausten yhteydessä, joissa läpäisevämpi pinnoite on vaihdettu tiiviimpään.
Toinen selkeä rakenteellinen kosteusvaurioita aiheuttava syy on höyrynsulun sijoittaminen väärään paikkaan. Nykyisin alapohjarakenteeseen ei suositella asennettavaksi lainkaan höyrynsulkua, koska rakenteen läpäisevän kosteusvirran suunta vaihtelee ollen rakennuskosteuden poistumisvaiheessa alaspäin ja usein käyttötilanteessa ylöspäin.
Höyrynsulku estää rakenteen kuivumisen molempiin suuntiin ja erityisesti tapauksissa, joissa myös pintarakenne on tiivis rakenne ei pääse kuivumaan lainkaan. Erityisen
ongelmallinen höyrynsulku on tapauksessa, jossa laattaan pääsee vettä esimerkiksi putkivuodon seurauksena. Mikäli rakenteeseen laatan alapuolelle on asennettu höyrynsulku, vuotovesi jää höyrynsulun päälle.
Useissa vauriotapauksissa alapohjarakenteen täyttö- tai salaojituskerros ei muodosta toimivaa kapillaarikatkoa, jolloin maan aiheuttama kosteusrasitus muodostuu sekä vesihöyryn diffuusiosta että kapillaarisesti vetenä nousevasta kosteudesta. Lisäksi monissa vauriotapauksissa pohjamaan kosteustuottoa lisää rakennusta ympäröivän salaojituksen puutteellisuus tai heikko toimivuus.
Suurimmassa osassa vauriotapauksista on nähtävissä useita todennäköisiä kosteusongelmien aiheuttajia, jotka yhdessä ovat ylittäneet rakenteen kosteudensietokyvyn. Sitä mikä todennäköisistä ongelman aiheuttajista on merkittävin on usein mahdotonta arvioida.
Yleisimpiä maanvaraisissa alapohjarakenteissa havaittuja vaurioita ovat lattiapinnoitteiden irtoaminen, erilaiset värimuutokset, mikrobikasvu ja hajuhaitat, jotka johtuvat pinnoitteen ja/tai liiman kriittisen kosteuspitoisuuden ylittymisestä. Yleisimpiä vaurioiden syitä ovat seuraavat:
• Rakenteelliset syyt:
o alapohjarakenteissa ei ole kapillaarikatkoa
o rakenteessa ei ole lämmöneristettä tai sitä on liian vähän o höyrynsulku väärässä paikassa
o liian tiivis pinnoite
• Rakentamisesta johtuvat syyt:
o lattia on pinnoitettu liian aikaisin
o tilan käyttötarkoitusta on muutettu, esim. kellariin tehty asuintiloja
• Olosuhteista johtuvat syyt:
o putkivuoto
o tulipalojen sammutusvesi o runsaalla vedellä siivoaminen o poikkeuksellisen kostea kesä
Vaurioitumismekanismit voidaan jakaa kahteen sen perusteella, missä olomuodossa kosteus pääasiassa on päässyt rakenteeseen. Kosteus voi nousta kapillaarisesti alapohjarakenteeseen, jos rakenteessa ei ole kapillaarista nousua katkaisevaa materiaalikerrosta. Tällainen on tilanne rakenteissa, joissa ei ole kapillaarikatkoa tai kapillaarikatkona käytetyn liian hienorakeisen maa-aineksen kapillaarinen nousukorkeus on suurempi kuin materiaalipaksuus. Toinen vaurioitumismekanismi on maapohjan lämpenemisestä aiheutuva ylöspäin suuntautuva vesihöyryn diffuusio. Maapohjan lämmetessä maan vesihöyrypitoisuus ylittää sisäilman vesihöyrypitoisuuden, jolloin diffuusio pyrkii tasoittamaan eroa. Lämpötilan noustessa ylöspäin suuntautuva diffuusiovirta kasvaa ja riski vesihöyryn tiivistymiselle tai yksittäisen rakenneosan, usein
pinnoitteen alapinta kriittisen kosteuspitoisuuden ylittymiselle suurenee erityisesti tapauksissa, joissa pinnoitteen vesihöyrynläpäisevyys on alhainen. Monissa tapauksissa molemmat vaurioitumismekanismit ovat läsnä.
4.2 Korjausten suunnittelu
Korjausten onnistumisen kannalta vaurioituneen rakenteen rakenteet ja rasitukset sekä vaurion laajuus ja syyt tulee pyrkiä selvittämään mahdollisimman tarkasti ja luotettavasti.
Ongelman selvittäminen kannattaa tehdä systemaattisesti kuvan 4.1 yleisen kosteusteknisen kuntotutkimuksen vaiheita tarkoituksenmukaisesti noudattaen.
LÄHTÖTIETOJEN KERÄÄMINEN
Asiakirjojen tarkastelu Silmämääräinen katselmus LÄHTÖTIETOJEN KERÄÄMINEN
Asiakirjojen tarkastelu Silmämääräinen katselmus
ALUSTAVA TILANNEARVIO
Rakenteet Kosteustekninen toiminta ALUSTAVA TILANNEARVIO
Rakenteet Kosteustekninen toiminta
TUTKIMUSTARPEIDEN ARVIOINTI Tutkittavat asiat Tutkimusmenetelmät
TUTKIMUSTARPEIDEN ARVIOINTI Tutkittavat asiat Tutkimusmenetelmät
VARSINAISET TUTKIMUKSET
Kenttätutk. Näytteenotto Lab.tutkimukset VARSINAISET TUTKIMUKSET
Kenttätutk. Näytteenotto Lab.tutkimukset ANALYYSI
Vaurioiden tyyppi, laajuus
Vaurioiden syyt, vaikutukset ja eteneminen ANALYYSI
Vaurioiden tyyppi, laajuus
Vaurioiden syyt, vaikutukset ja eteneminen
RAPORTOINTI
Tehdyt tutkimukset Arvio korjausmahdoll.
Rakenteiden nykytila Korjausvaihtoehtojen arv.
Riskit Ennuste vaurioiden
kehittymisestä RAPORTOINTI
Tehdyt tutkimukset Arvio korjausmahdoll.
Rakenteiden nykytila Korjausvaihtoehtojen arv.
Riskit Ennuste vaurioiden
kehittymisestä
MAHDOLLISET LISÄTUTKIMUKSET Purkuvaihe Korjausvaihe Jälkiseuranta
MAHDOLLISET LISÄTUTKIMUKSET Purkuvaihe Korjausvaihe Jälkiseuranta
Kuva 4.1. Kosteusteknisen kuntotutkimuksen kulku.
Rakenteiden ja olosuhteiden selvittäminen
Selvitettäessä alapohjarakenteen kuntoa lähtötietoina tulisi selvittää seuraavia asioita:
• Rakennuksen ikä; rakennusaika: Eri aikoina rakennetuissa alapohjissa on tyypillisiä ratkaisuja ja materiaalivalintoja.
• Mahdolliset muutokset: Tilojen käyttötarkoituksen muutokset ja siinä yhteydessä tehdyt rakenneratkaisut, kuten sisäpuoliset lisäeristykset tai uudet pintamateriaalit ovat saattaneet muuttaa rakenteen kosteusteknistä toimintaa.
• Rakenneratkaisut
• Rakennus- ja rakennepiirustukset: Vaurioiden perussyyt löytyvät usein piirustuksista: kapillaarikatkot, höyrynsulut, vedeneristykset, korkeusasemat, vesivuotoreitit.
• Ilmanvaihto: Mahdollisella puutteellisella tai väärin toimivalla ilmanvaihdolla voi olla joissakin tapauksissa merkitystä kosteusvaurioiden syntyyn ja vaurioiden vaikutuksiin.
• Putkistot; niiden sijainti ja ikä: Putkivuodot voivat olla merkittävien nopeasti kehittyvien kosteusvaurioiden syynä.
• Salaojitus: Virheellisellä korkeudella oleva, puuttuva tai toimimaton salaojitus voi aiheuttaa pohjaveden tunkeutumisen rakenteisiin.
• Pintavesien poisto: Rakennuksien alle tai rakenteisiin valuvat pintavedet muodostavat erittäin suuren osan alapohjan vaurioista.
• Pohjatutkimus: Pohjatutkimuksen perusteella voidaan pyrkiä arvioimaan sekä pohjaveden että kapillaarisen veden vaikutuksia kosteusvaurioihin.
• Vaurioiden ilmeneminen: Vaurioiden ilmeneminen pian rakennuksen valmistumisen tai sen muutoksien jälkeen viittaa karkeisiin virheisiin.
• Vaurioiden laajuus.
• Homeenhajun sijainti: Joissakin tapauksissa hajun paikallistamisella on mahdollista löytää vauriokohta tai päätellä sen sijainti.
• Vaurioiden sijainti.
• Mahdolliset aikaisemmat selvitykset: Aikaisemmat selvitykset kertovat mitä vahinkoja on todettu ja mitä arvioita vaurioiden syistä niiden perusteella on tehty.
• Mahdolliset aikaisemmat korjaukset: Aikaisemmin tehdyt korjaukset, jotka eivät ole johtaneet tilanteen hallintaan, ovat osoitus siitä, että tulkinnat vaurioiden syistä ovat olleet virheellisiä tai puutteellisia.
Vaurioiden ja niiden syiden selvittäminen
Maanvastaisten alapohjarakenteiden tutkimusmenetelmät voidaan jakaa karkeasti seuraavasti:
• aistinvaraiset menetelmät
• havaintojen tekeminen ja mittaukset rakenteiden pinnalta rikkomatta rakennetta
• mittaukset rakenteen sisältä eli ainetta rikkovat menetelmät
• rakenteiden purkaminen, harkitut avaukset
• materiaalinäytteet
• mikrobitutkimukset.
Aistinvaraisella tarkastelulla saadaan alustava yleiskuva rakenteiden ja koko rakennuksen kunnosta: näkyvät vauriot, riskialttiit rakenteet. Tarkastelun välineenä aistien, näkö- ja hajuaisti tukena voi olla valokuvaus- tai videokamera. Aistinvaraisella tarkastelulla saadaan tietoa ongelmakohdista, joihin voidaan keskittää tarkempia tutkimuksia.
Mittaukset rakenteiden pinnalta ovat rakenteita vaurioittamattomia ja pääsääntöisesti jälkiä jättämättömiä menetelmiä. Tutkittavassa kohteessa on aina mittauksia suoritettaessa tai näytteitä otettaessa suoritettava sisä- ja ulkoilman lämpötilan ja suhteellisen kosteuden mittaukset. Ilman lämpötila ja suhteellinen kosteus voidaan mitata erilaisilla sähköisillä mittalaitteilla.
Rakennetta rikkovista mittausmenetelmistä yleisin on suhteellisen kosteuden mittaus.
Tutkittavaan materiaaliin porataan mittapään kokoinen reikä, josta tasaantumisajan kuluttua mitataan lämpötila ja rakenteen suhteellinen kosteus. Eri materiaalien tasapainokosteuskäyrien avulla voidaan arvioida materiaalin kosteuspitoisuutta.
Rakennetta voidaan myös purkaa tai siihen tehdään suurempia tutkimusreikiä rakenteiden selvittämiseksi ja materiaalinäytteiden ottamiseksi. Materiaalinäytteitä otettaessa tarvittaessa otetaan myös vertailunäytteitä todennäköisesti kuivista ja toimivista rakenteista. Näytteenotto ei saa rajoittua ainoastaan selvästi havaittaviin vauriokohtiin.
Rakenteista on hyvä ottaa myös rinnakkaisnäytteitä. Näytteet tulee pakata ja säilyttää siten, ettei niiden kosteustila pääse muuttumaan ennen näytteiden tutkimista. Näytteet tulee merkitä siten, että jälkeenpäin voidaan selvittää näytteenottoajankohta ja -paikka sekä näytteeseen liittyvät ilman lämpötila- ja kosteusarvot. Materiaalinäytteitä kannattaa ottaa aina kun rakennetta puretaan tai tehdään tutkimusreikiä, vaikka niiden analysointia ei vielä siinä vaiheessa suunnitellakaan. Materiaalinäytteistä voidaan määrittää laboratoriossa rakenteiden koostumus, kosteuspitoisuus ja mikrobipitoisuudet sekä materiaalista riippuen useita erilaisia materiaaliominaisuuksia, kuten vesihöyrynläpäisevyys, rakeisuus ja kapillaarisuus.
Maanvaraisen alapohjarakenteen vaurioiden syiden selvittämisessä tärkeintä on arvioida rakenteeseen maasta tulevan kosteuden pääasiallinen siirtymismuoto: onko kyseessä vesihöyryn diffuusio vai kapillaarinen kosteuden siirtyminen. Kapillaarisessa kosteuden siirtymisessä kosteusmäärät ovat yleensä huomattavasti, kymmeniä kertoja suurempia kuin vesihöyryn diffuusion kosteusvirta.
4.3 Korjausvaihtoehdot
Vaihtoehtoiset korjaustavat
Maanvaraisten alapohjarakenteiden vaihtoehtoisia korjausmenetelmiä on periaatteessa neljä:
• Laatan pintarakenteet eli pinnoitteet vaihdetaan hyvin vesihöyryä läpäiseviksi, jolloin kastuneesta laatasta ja maasta tuleva kosteus pystyy haihtumaan pinnoitteen läpi.
• Kosteusvaurioituneen maanvaraisen laatan päälle asennetaan uusi lattiarakenne ilmaraon päälle. Ilmarako sallii kastuneen laatan ja maasta ylöspäin nousevan kosteuden haihtumisen.
• Lämmenneen maapohjan jäähdyttäminen. Tämä korjaustapa on teoreettisesti mahdollinen tapauksissa, joissa maapohja on lämmennyt ja joissa laatan alle on jo muusta syystä, esimerkiksi radonin poiston takia asennettu putkisto.
• Koko rakenteen purkaminen ja uuden rakentaminen. Tämä radikaali toimenpide ei ole varsinaisesti korjausmenetelmä ja sen suunnittelu on verrattavissa uuden alapohjarakenteen suunnitteluun.
Korjausmenetelmä valitaan usein teknis-taloudellisten seikkojen pohjalta. Sopiva korjausmenetelmä kuhunkin tapaukseen riippuu:
• Vaurioituneesta alapohjarakenteesta
• Vaurion syistä
• Rakenteeseen pääasiallisesti tulevan kosteuden siirtymistavasta, vesihöyryn diffuusio vai kapillaarinen nousu
• Tilan käyttötarkoituksesta
Korjausvaihtoehtojen rakennusfysikaalinen toiminta
Molemmissa korjausvaihtoehdoissa rakenteen yläpinnan vesihöyrynläpäisevyyttä muutetaan siten, että rakenteeseen maasta nouseva kosteus pystyy haihtumaan.
Pintarakenteen uusiminen
Pintarakenteen uusiminen on käyttökelpoinen korjausmenetelmä vauriotapauksessa, jossa maanvaraisen alapohjarakenteen alapuolinen maapohja on lämmennyt ja siitä johtuva diffuusiovirta ylös aiheuttaa liian tiiviin pinnoitteen alapintaan liian korkean suhteellisen kosteuden (Kuva 4.2 yhtenäinen viiva). Vaihdettaessa pinnoitteeksi paremmin vesihöyryä läpäisevä pinnoite pinnoitteen alapinnan suhteellinen kosteus pienenee (katkoviiva).
Läpäisevämmän pinnoitteen vaihtamisessa on ongelmana usein löytää sellainen pinnoite, jonka vesihöyrynläpäisevyysominaisuudet ovat tiedossa ja joka kestävyydeltään ja ulkonäöltään soveltuu kyseiseen käyttötarkoitukseen. Pinnoitteen vesihöyrynläpäisevyysominaisuudet voidaan määritellä laboratoriossa ns. kuppikokeella /ISO/FDIS 12572. 2000/. Mikäli maapohjasta nousee kapillaarisesti kosteutta rakenteeseen ainoita pinnoitevaihtoehtoja, jotka kestävät vaurioitumattomana niin suuren kosteusvirran ovat tiililaatat, mosaiikkilaatat ja keraamiset laatat laastikiinnitettynä.
RH 72%
Kyllästyskosteuskäyrä Vesihöyrypitoisuuskäyrä
12 g/m3 14 g/m3 16 g/m3 10 g/m3
8 g/m3
RH 90%
+ 20 oC, RH 50%
+ 19 oC, RH 100%
17 g/m3 0 g/m3
16,3 g/m3 8,64 g/m3
Kuva 4.2. Pinnoitteen vaihtamisen tiiviistä (yhtenäinen viiva) läpäiseväksi (katkoviiva) vaikutus rakenteen kosteuskenttään.
Liitteessä 2 on laskettu yksinkertainen laskentaesimerkki tiiviin pinnoitteen vaihtamisen läpäiseväksi vaikutuksista alapohjarakenteen kosteuskenttään tasapainotilanteessa.
Maanvaraisen alapohjan pinnoitteen vaihtaminen läpäiseväksi, plussat/miinukset:
• Edullinen ja nopea korjausmenetelmä
• Korjaukset eivät yleensä vaadi muutoksia liittyvissä rakenneosissa, kuten väliseinissä tai ovissa
• Läpäisevät pinnoitteet eivät aina sovellu tilan käyttötarkoitukseen
• Läpäisevät pinnoitteet, keraamisia laattoja lukuun ottamatta eivät pysty haihduttamaan maasta kapillaarisesti nousevaa kosteutta
Tuulettuva lattiarakenne
Tuulettuva lattiarakenne soveltuu tapauksiin, jossa maanvarainen alapohjarakenne on kapillaarisessa kosketuksessa kosteuden kanssa. Usein myös tapauksissa, joissa tilan käyttötarkoitus on sellainen, että pinnoitteena halutaan käyttää jotakin tiettyä ja samaa pinnoitetta kuin ennen ainoaksi korjausvaihtoehdoksi jää tuulettuvan lattiarakenteen asentaminen.
Tuuletusrako rakenteeseen voidaan tehdä useilla rakenneratkaisuilla, esimerkiksi seuraavilla:
• erikoisvalmistettu muovimatto
• profiilipelti
• puukoolaus
• geokomposiitti
• huokoinen materiaali kuten sepeli, kevytsora, yms.
