POLTTOAINEKOOSTUMUKSEN VAIKUTUS LENTOTUHKAN LAATUUN JA HYÖTYKÄYTTÖMAHDOLLISUUKSIIN
UPM-KYMMENE OYJ:N KAUKAAN TEHTAILLA
Työn tarkastajat: Mika Horttanainen, TkT Esa Simpura, FM
Jämsänkoskella 8.4.2008
Hanna-Kaisa Anttila
Energia- ja ympäristötekniikan osasto Hanna-Kaisa Anttila
Polttoainekoostumuksen vaikutus lentotuhkan laatuun ja
hyötykäyttömahdollisuuksiin UPM-Kymmene Oyj:n Kaukaan tehtailla Diplomityö
2008
119 sivua, 40 kuvaa, 18 taulukkoa, 4 liitettä
Tarkastajat: Prof. Mika Horttanainen, FM Esa Simpura
Hakusanat: Lentotuhka, hyötykäyttö, polttoainekoostumus, turve Keywords: Fly ash, utilization, fuel composition, peat
Tavoitteena tässä diplomityössä oli selvittää UPM-Kymmene Oyj:n Kaukaan tehtaiden lentotuhkan hyötykäyttömahdollisuuksia. Tarkastelussa olivat mukana metsälannoite-, maarakennus- sekä sementtiteollisuuskäytöt. Ensin työssä tarkasteltiin näitä vaihtoehtoja kirjallisuuden perusteella. Tämän jälkeen pohdittiin Kaukaan lentotuhkasta tehtyjen analyysien perusteella, mihin käyttökohteisiin lentotuhka soveltuu tällä hetkellä, sekä tulevaisuudessa uuden biopolttoainekattilan myötä.
Lentotuhkan hyötykäyttöä lannoitteena ja maarakentamisessa säätelee lainsäädäntö.
Lannoitteille on asetuksessa säädetty tietyille haitta-aineille enimmäispitoisuudet, jotka tuhkan tulee alittaa, jotta sitä voitaisiin hyödyntää. Maarakennuskäytölle on asetuksessa määritelty raja-arvot, jotka alitettaessa voidaan tuhkaa hyödyntää rakenteissa ilmoitusmenettelyllä. Tämä menettely helpottaa rakennusprojekteja huomattavan paljon, sillä tällöin ympäristölupaa ei tarvitse hakea jokaiselle projektille erikseen.
Maarakennuskäyttö on mahdollista, vaikkei raja-arvoja alitettaisikaan, mutta tällöin ympäristöluvan hakeminen hankaloittaa projektien etenemistä ja aiheuttaa kustannuksia.
Tuhkan on lisäksi oltava ominaisuuksiltaan riittävän hyvää, jotta hyötykäyttö olisi mahdollista.
Kaukaan tuhkasta tehtyjen analyysien perusteella huomattiin, että se sopii hyvin metsälannoitteeksi ja todennäköisesti myös sementtiteollisuuskäyttöön.
Maarakennuskäytön osalta tulokset osoittivat tuhkan olevan juuri rajoilla ilmoitusmenettelyn hyödyntämisen suhteen. Maarakennuskäytöstä tarvitaankin vielä lisäselvityksiä jatkossa. Uudessa polttolaitoksessa poltetaan myös turvetta puuperäisen lisäksi. Kirjallisuuden perusteella voitiin tehdä arvio, mihin suuntaan turve tulee tuhkaa todennäköisesti muuttamaan. Todettiin, että turpeen poltto parantaa todennäköisesti tuhkan laatua sementtiteollisuudessa käytön kannalta. Tuhkan lannoitekäyttöön turpeen poltolla todettiin taas olevan negatiivisia vaikutuksia. Maarakennuskäytön kannalta turpeella saattaa myös olla negatiivisia vaikutuksia. Tuhkaa kannattaisikin käyttää sementtiteollisuudessa silloin kun turvetta on polttoaineessa paljon ja muuhun käyttöön silloin kun turvetta on vähän.
Technical Faculty
Department of Energy and Environmental Tecnology Hanna-Kaisa Anttila
The Influence of Fuel Composition on the Quality of Fly Ash and its Utilization Possibilities in UPM-Kymmene Corporation's Kaukas Mill.
Master's Thesis 2008
119 pages, 40 pictures, 18 tables, 4 appendices
Examiners: Professor Mika Horttanainen, M.Sc. Esa Simpura Keywords: Fly ash, utilization, fuel composition, peat
The aim of this master's thesis was to examine utilization possibilities for fly ash originated from UPM-Kymmene Corporation's Kaukas mill. The focus was on three different utilization alternatives: usage as forest fertilizer, usage in ground constructions and usage in the cement industry. The paper begins with a literature review on these three alternatives. Second, the suitability of fly ash for each alternative now and in the future as the new power plant is taken into use is evaluated using the results of the chemical analysis conducted as a part of this study.
In Finland, the utilization of fly ash as forest fertilizer and in ground constructions is regulated by law. There are maximum amounts for certain detrimental elements and the concentrations of these elements in fly ash must stay under these limits or be the same.
There are limiting values for ground construction usage also, and the concentrations must go under these limits and they concern only the announcement procedure. This means that construction projects do not need individual environmental permits but instead an announcement to the authorities suffices. If the limits are exceeded, ground construction usage is still possible, but an environmental permit is needed. This makes construction projects more difficult as the permit process requires time and money. In addition, the ash has to have a good enough quality to make utilization possible.
Based on the chemical analysis of the fly ash, it was noticed that the fly ash is suited for usage as forest fertilizer and probably also for usage in the cement industry. However, for ground construction usage, the results were just within the limits of the announcement procedure. Thus more research is needed to clarify the possibilities for ground construction usage. In the new power plant, the fuel composition includes peat along with wood based fuel. Based on literature, an estimate was made of the changes the use of peat will cause for the fly ash. The conclusion of this evaluation was that the effect of peat is positive for the usage in the cement industry. However, the use of peat was found to have negative effects for forest fertilizer usage. It was also concluded that the effect of peat may be negative for ground construction usage. Therefore, it would be sensible to use the ash in the cement industry when there is a large amount of peat in the fuel composition, and in other alternatives when less peat is used.
SISÄLLYSLUETTELO
1 JOHDANTO ... 5
2 METSÄTEOLLISUUDEN TUHKAT JA NIIDEN HYÖTYKÄYTTÖMAHDOLLISUUDET ... 7
2.1 Hyötykäyttöä koskeva lainsäädäntö ... 8
2.1.1 Lannoitevalmistelaki ja -asetus ... 8
2.1.2 Maarakennusasetus... 12
2.2 Hyötykäyttö metsälannoitteena... 15
2.2.1 Lentotuhkan ominaisuudet lannoituskäytön kannalta ... 16
2.2.2 Lannoituskohde ja lannoitusarvo... 17
2.2.3 Tuhkan esikäsittely ... 19
2.2.4 Tuhkan varastointi ... 22
2.2.5 Tuhkan levitystekniikat... 22
2.2.6 Lannoituksen ympäristövaikutukset ... 24
2.2.7 Tuhkan käyttömahdollisuudet metsälannoitteena ... 33
2.3 Hyötykäyttö maarakennuksessa... 34
2.3.1 Lentotuhkan ominaisuudet maarakennuskäytön kannalta ... 34
2.3.2 Kaatopaikkojen tiivisterakenteet ... 42
2.3.3 Tierakenteet... 45
2.3.4 Tuhkan käyttömahdollisuudet maarakennuksessa ... 60
2.4 Hyötykäyttö sementtiteollisuudessa ... 61
2.4.1 Lentotuhkan ominaisuudet sementtiteollisuuskäytön kannalta... 62
2.4.2 Sementin valmistusprosessi ja tuhkalisäys ... 65
2.4.3 Tuhkan menekki sementtiteollisuudessa... 65
2.4.4 Puutuhkan käyttömahdollisuudet sementissä... 66
3 LENTOTUHKAN HYÖTYKÄYTÖN NYKYTILANNE KAUKAALLA ... 67
3.1 Kaukaan tehtaat... 67
3.2 Kaukaan tehtaiden jätehuolto... 67
3.3 Kaukaan lentotuhkan nykyiset hyötykäyttökohteet ... 68
3.3.1 Tuosan kaatopaikan tiivisterakenteet... 68
3.3.2 Jätevedenpuhdistamon varoaltaan pohjarakenne ... 69
4 KAUKAAN LENTOTUHKAN LAATUVAIHTELU – TULOKSET ... 70
4.1 Näytteenotto ja analyysimenetelmät ... 70
4.2 Nykyinen kuorikattila... 74
4.3 Lentotuhkan laatuvaihtelut ... 74
4.3.1 Tulokset lannoituskäytön kannalta ... 75
4.3.2 Tulokset maarakennuskäytön kannalta... 79
4.3.3 Tulokset sementtiteollisuuskäytön kannalta ... 82
4.4 Laatuvaihteluun vaikuttaminen... 87
5 UUDEN BIOPOLTTOLAITOKSEN JA POLTTOAINEKOOSTUMUKSEN VAIKUTUS TUHKAN LAATUUN JA HYÖTYKÄYTTÖMAHDOLLISUUKSIIN... 89
5.1 Kaukaan Voima Oy:n biopolttoainekattila ... 89
5.2 Uuden polttoainekoostumuksen vaikutus tuhkaan... 89
5.3 Vaikutukset hyötykäyttömahdollisuuksiin ... 91
5.3.1 Lannoituskäyttö ... 91
5.3.2 Maarakennuskäyttö... 92
5.3.3 Sementtiteollisuuskäyttö ... 92
6 TULOSTEN TARKASTELU ... 93
6.1 Lannoituskäyttö... 93
6.2 Maarakennuskäyttö ... 97
6.3 Sementtiteollisuuskäyttö... 98
6.4 Eri hyötykäyttökohteisiin soveltuvat tuhkamäärät...103
7 JOHTOPÄÄTÖKSET...107
LÄHTEET...110
LIITE A. Analyysitulokset: kokonaispitoisuudet.
LIITE B. Analyysitulokset: liukoisuudet.
LIITE C. Analyysitulokset sementtiteollisuuskäytön tutkimuksessa.
LIITE D. Turvepitoisuuden vaikutus seostuhkaan – laskenta.
SYMBOLI- JA LYHENNELUETTELO
Symbolit
n Havaintojen määrä
wi Massaosuus
x Keskiarvo
xi Havainnon arvo
Lyhenteet
Hk Suodatinhiekka
ka Kuiva-aine
KaM Kalliomurske
rpm Kierrosta minuutissa
Sr Seulottu sora
ALKUSANAT
Haluan kiittää Lappeenrannan teknillisen yliopiston professoria ja tämän työn tarkastajaa Mika Horttanaista hyvästä ohjauksesta ja kommenteista työn edetessä.
UPM-Kymmene Oyj:n Kaukaan tehtaiden turvallisuus- ja ympäristöpäällikköä Esa Simpuraa haluan kiittää kiinnostavasta työn aiheesta sekä asiantuntevasta ohjauksesta.
Matti Vesantoa, Kaukaan sellutehtaan osastomestaria, haluan kiittää vastauksista lukuisiin kysymyksiini. UPM:n konsernin ympäristöanalyytikkoa Hanna Kurua kiitän myös avusta.
Työssä tarvittavat tuhkanäytteet otti ja lähetti eteenpäin Tuomo Aflecht ja haluankin kiittää häntä vaivannäöstä. Pirkanmaan ympäristökeskuksen kemisti Marika Kaasalainen teki myös paljon työtä, jotta analyysitulokset saatiin ajallaan, ja haluankin kiittää häntä hyvästä yhteistyöstä. Tuhkanäytteitä meni myös Nordkalkin laboratorioon Paraisiin, ja kiitänkin Thomas Nybergiä pikaisesta tulosten toimittamisesta. Arvokasta tietoa työhön saatiin Finnsementin Jussi Puustiselta, ja kiitänkin häntä tästä.
Kiitokset kuuluvat myös miehelleni Villelle kaikesta kannustuksesta sekä koiralleni Liinulle, joka jaksoi aina minua piristää. Kiitos myös vanhemmilleni, jotka ovat minua tukeneet koko opiskeluajan.
Jämsänkoskella 8.4.2008
Hanna-Kaisa Anttila
1 JOHDANTO
Nykyisin metsäteollisuuden ympäristönsuojelutoiminnan haasteet liittyvät etenkin jätehuoltoon, erityisesti jätteen määrän vähentämiseen ja hyötykäyttömahdollisuuksien selvittämiseen. Hyötykäyttömahdollisuuksia pyritään jatkuvasti etsimään, sillä jätteiden läjittäminen kaatopaikalle ei ole kestävän kehityksen mukaista eikä kovin halpaakaan.
Yleensä hyötykäytön toteutuminen on kuitenkin jäänyt kiinni juuri kustannuksista – läjitys kaatopaikalle tulee lopulta kuitenkin halvemmaksi. Myös jätteiden erilaiset ja vaihtelevat ominaisuudet vaikeuttavat hyötykäyttöä, ja jätteiden laatuvaihteluiden tunteminen onkin olennainen osa hyötykäyttömahdollisuuksia kartoitettaessa.
Tässä UPM-Kymmene Oyj:n Kaukaan tehtaille tehtävässä diplomityössä selvitetään metsäteollisuuden puuperäisten lentotuhkien hyötykäyttömahdollisuuksia. Kaukaan tehtailla lentotuhkan hyötykäytön pohtiminen on ajankohtaista, sillä parhaillaan tätä työtä tehtäessä rakennetaan uutta biopolttoainekattilaa, jonka myötä tuhkan määrä kasvaa olennaisesti.
Työssä tarkastellaan ensin yleisellä tasolla puuperäisen lentotuhkan hyötykäyttömahdollisuuksia ja lainsäädännön vaatimuksia hyötykäytettävän lentotuhkan laadulle. Työssä käsitellään lentotuhkien soveltuvuutta erityisesti metsälannoitekäyttöön, maarakennuskäyttöön sekä sementtiteollisuuskäyttöön. Tuhkat voidaan erotella pohja- sekä lentotuhkiksi ja tässä työssä keskitytään erityisesti lentotuhkiin. Näin ollen jos puhutaan pelkästä tuhkasta, tarkoitetaan aina lentotuhkaa.
Kaukaan lentotuhkaa on käytetty jo aiemminkin hyödyksi, ja tässä työssä esitellään myös jo toteutunutta hyötykäyttöä. Tämän jälkeen selvitellään mihin muihin kohteisiin Kaukaan tuhkaa olisi mahdollista käyttää. Tuhkan laadun selvittäminen on olennainen osa hyötykäyttömahdollisuuksia pohdittaessa ja Kaukaan nykyisen polttolaitoksen tuhkasta tehdäänkin laatuanalyysejä. Analyysien pohjalta arvioidaan uuden polttolaitoksen tuhkien mahdollista laatua ja sitä myötä hyötykäyttömahdollisuuksia.
Uudessa polttolaitoksessa tullaan erityisesti talvella polttamaan puuperäisen polttoaineen lisäksi myös turvetta, joten turpeen vaikutus tuhkan laatuun on mielenkiinnon kohteena.
Tavoitteena tässä työssä on siis antaa selkeä kuva erilaisista hyötykäyttövaihtoehdoista ja pohtia mihin näistä Kaukaan lentotuhkia voitaisiin ominaisuuksiensa puolesta hyödyntää. Kaukaan tuhkien ominaisuuksista pyritään antamaan tehtyjen analyysien perusteella selkeä käsitys, ja tämän perusteella arvioidaan myös tulevan polttolaitoksen tuhkan laatua ja soveltuvuutta hyötykäyttöön. Pohditaan myös, voitaisiinko tuhkien laatuun vaikuttaa jollain tavalla, joka olisi myös taloudellisesti kannattavaa.
2 METSÄTEOLLISUUDEN TUHKAT JA NIIDEN HYÖTYKÄYTTÖMAHDOLLISUUDET
Metsäteollisuudessa syntyy tuhkia lähinnä apukattiloista, joissa poltetaan etupäässä puuperäisiä polttoaineita. Metsäteollisuudessa käytetään muun muassa leijupeti- sekä arinakattiloita. Kattiloissa syntyvät tuhkat voidaan jakaa pohjatuhkaksi sekä lentotuhkaksi. Lentotuhka on savukaasuista erotettua tuhkaa ja pohjatuhka on kattilan pohjalle jäävää tuhkaa. (Soukka et al. 2000, 7)
Pohjatuhka on raekooltaan suurempaa kuin lentotuhka. Pohjatuhka onkin leijutekniikassa sekoittuneena leijutusmateriaalina käytettävään hiekkaan. (Raiko et al.
2002, 515-516). Lentotuhka ja pohjatuhka eroavat jonkin verran myös kemiallisilta ominaisuuksiltaan. Erityisesti raskasmetalleja on pohjatuhkassa yleisesti vähemmän.
(Evira 2007a), (Evira 2007b).
Kaukaalla syntyy tällä hetkellä vuosittain noin 7000 tonnia puuperäistä lentotuhkaa.
Uuden voimalaitoksen myötä tuhkaa voi syntyä vuosittain jopa 20000 tonnia. Tämän tuhkamäärän kaatopaikkaläjitys voi tulla hyvinkin kalliiksi, sillä uusien kaatopaikka- alueiden käyttöönotto tulee olemaan lopulta välttämätöntä. Näin ollen hyötykäyttömahdollisuuksien kartoittaminen on yhä tärkeämpää. (Simpura 2007a)
Hyötykäyttömahdollisuuksia on tuhkalle pohdittu jo pitkään. Realistisimmat vaihtoehdot ovat metsälannoitekäyttö, maarakennuskäyttö ja sementtiteollisuuskäyttö.
Näihin perehdytäänkin tässä luvussa syvemmin. Hyötykäyttöä rajoittavat lainsäädännön vaatimukset, jotka liittyvät etenkin ympäristökelpoisuuteen. Myös tuhkan materiaaliominaisuuksilla on merkitystä etenkin maarakennuskäytössä.
Tässä luvussa esitellään olennaista lainsäädäntöä sekä eri hyötykäyttökohteet.
Selvitetään myös mitkä ominaisuudet tuhkassa ovat tärkeitä eri hyötykäyttökohteiden kannalta.
2.1 Hyötykäyttöä koskeva lainsäädäntö
Lainsäädäntö asettaa hyötykäytettävälle tuhkalle vaatimuksia. Tarkoituksena on taata tuhkan laatu ympäristölle ja terveydelle turvalliseksi. Näin ollen lainsäädäntö asettaa raja-arvoja ja enimmäispitoisuuksia erityisesti haitallisille aineille. Merkittävimpiä lakeja ja säädöksiä hyötykäytön kannalta ovat ympäristönsuojelulaki, jätelaki ja –asetus, lannoitevalmistelaki ja –asetus sekä asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa.
Tässä työssä käsitellään näistä laajemmin uudempaa ja hyötykäytön säätelyyn erityisesti kohdennettua lainsäädäntöä. Yksi näistä on lannoitevalmisteasetus, joka tuli voimaan maaliskuussa 2007. Tässä luvussa käydään läpi asetuksen keskeisimpiä vaatimuksia.
Tarkemmin käsitellään myös maarakennusta koskevaa asetusta. Tämän asetuksen tarkoituksena on helpottaa joidenkin sivutuotteiden käyttöä maarakentamisessa: jos tuote alittaa asetetut raja-arvot, ei rakennusprojektille tarvitse hakea erillistä ympäristölupaa. (Valtioneuvoston asetus 591/2006)
Sementtikäytön osalta lainsäädännössä ei ole erityisvaatimuksia sivutuotteiden pienimuotoiselle hyötykäytölle. Esimerkiksi kun tuhkaa käytetään sementin seosaineena, ei siitä tehty rakenne tarvitse erityistä ympäristölupaa. (Tiehallinto 2007) Kuitenkin sementtiteollisuusyritysten ympäristöluvassa tuhkan käyttö raaka-aineena otetaan huomioon, eli se mainitaan luvissa. (Puustinen 2007)
2.1.1 Lannoitevalmistelaki ja -asetus
Lannoitevalmistelain tarkoituksena on edistää hyvänlaatuisten lannoitevalmisteiden tarjontaa, sekä taata lannoitteiden turvallisuus. Tavoitteena on myös edistää soveltuvien sivutuotteiden käyttöä lannoitteena sekä varmistaa riittävä tiedonvälitys lannoitteiden ostajille ja käyttäjille. Lain mukaan lannoitteiden tulee olla tasalaatuisia, turvallisia ja käyttötarkoitukseen soveltuvia. Valmiste ei saa sisältää haitallisia aineita siinä määrin että käyttöohjeiden mukaisesta käytöstä aiheutuisi vaaraa ihmisille, eläimille, kasveille tai ympäristölle. (Lannoitevalmistelaki 2006)
Erityisvaatimukset lannoitevalmisteiden suhteen esitetään Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (nro 12/07). Asetuksen liitteessä on lueteltu tietyille haitta-aineille sallitut enimmäismäärät; nämä esitetään taulukossa 1. Vaatimukset koskevat myös lannoitteeksi käytettävää tuhkaa. Poikkeukseksi taululukon arvoihin on liitteessä mainittu metsätaloudessa käytettävän puun, turpeen ja peltobiomassan tuhkalle kadmiumin enimmäispitoisuus. Tällaiselle tuhkalle se on 17,5 mg/kg kuiva-ainetta.
Peltolannoitteessa kadmiumin enimmäispitoisuus on lisäksi vuoden 2009 loppuun 2,5 mg/kg. (Maa- ja metsätalousministeriön asetus nro 12/07, liite IV)
Jos lannoitteeksi tarkoitettu tuhka ylittää enimmäispitoisuudet niin, että se soveltuu vain metsälannoitukseen, on tuoteselosteessa mainittava "tuhka soveltuu vain metsälannoitukseen". (Maa- ja metsätalousministeriön asetus nro 12/07, liite I) Lisäksi jos sekoitetaan kahta eri tyyppinimen omaavaa lannoitevalmistetta, niiden tulee täyttää vaatimukset myös erikseen. (Maa- ja metsätalousministeriön asetus nro 12/07)
Taulukko 1. Lannoitteessa sallitut enimmäismäärät haitta-aineille. (Maa- ja metsätalousministeriön asetus nro 12/07, liite IV)
Alkuaine Enimmäispitoisuus mg/kg kuiva-ainetta
Metsätaloudessa sellaisenaan lannoitevalmisteena käytettävässä sivutuotteessa
enimmäispitoisuus mg/kg kuiva-ainetta
Arseeni (As) 25 30
Elohopea (Hg)*) 1 1
Kadmium (Cd) 1,5 15
Kromi (Cr) 300 300
Kupari (Cu) 600 700
Lyijy (Pb) 100 150
Nikkeli (Ni) 100 150
Sinkki (Zn) 1500 4500
*) Määritys EPA 743 -menetelmällä
Kadmiumille on lisäksi määritelty muitakin vaatimuksia. Lannoitteessa, jonka fosforipitoisuus on vähintään 2,2 %, saa kadmiumia olla enintään 30 mg fosforigrammaa kohden. Metsälannoitteella vastaava arvo on 50 kadmiumia fosforigrammaa kohden. Lannoitteen käytölle on määritelty kadmiumin kohdalta lisäksi enimmäismäärä hehtaaria kohden vuodessa. Metsätaloudessa kadmiumille tämä arvo on 60 g/ha 40 vuodessa. Maa- ja puutarhataloudessa vastaava arvo on 6 g/ha neljässä
vuodessa. Maisemoinnissa ja viherrakentamisessa tämä arvo puolestaan on 15 g/ha kymmenessä vuodessa. Lisäksi on määritelty, että keskimääräinen kadmiumkuormitus ei saa ylittää 1,5 grammaa kadmiumia hehtaaria kohden vuodessa. Seleenin määrä lannoitteessa on myös rajattu: sitä saa olla 20 mg/kg kuiva-ainetta. (Maa- ja metsätalousministeriön asetus nro 12/07)
Sellaisenaan lannoitteena käytettävän sivutuotteen epäorgaanisten haitta-aineiden liukoisuus tulee testata. Testien tulosten tulee alittaa tavanomaisille jätteille tarkoitetut metallien liukoisuuksien raja-arvot. (Maa- ja metsätalousministeriön asetus nro 12/07, liite I) Näin ollen sivutuotteet on testattava kaatopaikkakelpoisuutensa osalta.
Kaatopaikkakelpoisuustestausta säätelee Valtioneuvoston asetus 202/2006, josta löytyy myös liukoisuuksien raja-arvot. Nämä arvot esitetään taulukossa 2.
Taulukko 2. Tavanomaisten jätteiden kaatopaikkakelpoisuus – liukoisuusraja-arvot.
(Valtioneuvoston asetus 202/2006)
Aine/muuttuja Raja-arvo, mg/kg kuiva-ainetta (L/S = 10 l/kg)
Arseeni (As) 2
Barium (Ba) 100
Kadmium (Cd) 1
Kromi yhteensä (Crkok) 10
Kupari (Cu) 50
Elohopea (Hg) 0,2
Molybdeeni (Mo) 10
Nikkeli (Ni) 10
Lyijy (Pb) 10
Antimoni (Sb) 0,7
Seleeni (Se) 0,5
Sinkki (Zn) 50
Kloridi (Cl-) 15 000
Fluoridi (F-) 150
Sulfaatti (SO42-) 20 000
Liuennut orgaaninen hiili
(DOC) 1) 800
Liuenneiden aineiden
kokonaismäärä (TDS) 2) 60 000
1) Jos liuenneen orgaanisen hiilen raja-arvo ylittyy jätteen omassa pH:ssa, voidaan jäte vaihtoehtoisesti testata uuttosuhteessa L/S = 10 l/kg pH:ssa 7,5 8,0. Jätteen katsotaan täyttävän liuenneen orgaanisen hiilen kelpoisuusvaatimuksen, jos pitoisuus on enintään 800 mg/kg.
2) Liuenneiden aineiden kokonaismäärän raja-arvoa voidaan soveltaa sulfaatin ja kloridin raja-arvojen sijasta.
Lannoitteeksi käytettävän tuhkan on sisällettävä lisäksi riittävästi ravinteita.
Metsälannoitteeksi menevässä tuhkassa kalsiumia tulisi olla vähintään 6 % sekä fosforia ja kaliumia yhteensä 1 %. Vastaavat arvot peltotuhkalle ovat 8 % kalsiumia ja 2 % kaliumia ja fosforia. (Maa- ja metsätalousministeriön asetus nro 12/07, liite I) Epäorgaanisiin lannoitteisiin voidaan lisätä lannoitearvoa parantavia aineita eli aminohappoja, betaiinia, entsyymejä, humusaineita ja sokeria. Lisäksi joitain kelaatteja ja kompleksin muodostajia voidaan lisätä. Jos lisäyksiä tehdään, tulee lisätyn aineen nimi mainita tuoteselosteessa. Lisättyjen orgaanisten aineiden kokonaismäärä ei saa ylittää yhtä prosenttia hiilipitoisuutena laskettuna lannoitteen kuiva-ainepitoisuudesta.
(Maa- ja metsätalousministeriön asetus nro 12/07, liite I), (Maa- ja metsätalousministeriön asetus nro 12/07, liite II)
Lisäksi lannoitevalmisteita säätelee Maa- ja metsätalousministeriön asetus lannoitevalmisteita koskevan toiminnan harjoittamisesta ja sen valvonnasta. Tämän asetuksen olennaisimmat vaatimukset ovat: Lannoitteita tai niiden raaka-aineita valmistavan, teknisesti käsittelevän, markkinoille saattavan tai maahantuovan on tehtävä ilmoitus toiminnastaan elintarviketurvallisuusvirastolle. Tämä on tehtävä vähintään kuukautta ennen toiminnan aloittamista. Lisäksi on tehtävä ilmoitus jos toiminnassa tapahtuu olennaisia muutoksia tai toiminta lopetetaan. Ilmoitus on tehtävä kuukauden sisällä tapahtuneesta. Jos toiminta on kausiluonteista, on ilmoitettava toimintakausi.
Toiminnanharjoittajalta edellytetään myös omavalvontaa, johon sisältyy omavalvontasuunnitelma, joka lyhyesti sanottuna tarkoittaa raaka-aineiden laadun ja turvallisuuden tutkimista. (Maa- ja metsätalousministeriön asetus nro 13/07)
2.1.2 Maarakennusasetus
Tuhkan käyttöä maarakentamisessa säätelee Valtioneuvoston asetus 591/2006, eli valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa.
Asetuksen tarkoituksena on edistää jätteiden hyötykäyttöä asettamalla edellytyksiä sille, että asetuksessa mainittuja jätteitä voitaisiin käyttää maarakentamisessa ilman erillistä ympäristölupaa. Toisin sanoen, jos jäte täyttää sille asetetut vaatimukset, voidaan sitä hyötykäyttää ilman erillistä ympäristölupaa. Tällöin noudatettaisiin niin sanottua ilmoitusmenettelyä, eli tehtäisiin vain ilmoitus viranomaiselle hyötykäytöstä.
Asetuksessa on määritelty ne maarakenteet, joihin tätä menettelyä voidaan soveltaa:
"
1. yleiset tiet, kadut, pyörätiet ja jalkakäytävät sekä niihin välittömästi liittyvät tienpitoa ja liikennettä varten tarpeelliset alueet, pois lukien meluesteet;
2. pysäköintialueet;
3. urheilukentät sekä virkistys- ja urheilualueiden reitit;
4. ratapihat sekä teollisuus-, jätteenkäsittely- ja lentoliikenteen alueiden varastointikentät ja tiet.
"
(Valtioneuvoston asetus 591/2006)
Kun jätettä hyötykäytetään maarakenteessa, tulee rakenteen olla aina peitetty tai päällystetty. Peitetyllä tarkoitetaan asetuksessa sellaista rakennetta, jossa jätteen leviäminen estetään peittämällä rakenne vähintään kymmenen cm:n paksuisella luonnonkiviaineksella. (Valtioneuvoston asetus 591/2006) Käytännössä tämä toteutuu esimerkiksi sorateiden rakenteissa.
Päällystämällä suojataan jätemateriaalia sisältävä rakenne, ja vähennetään sadevesien suotautumista. Päällysteen tyhjätila saa olla enintään viisi prosenttia. Tämä tarkoittaa käytännössä rakenteen päällystämistä asfaltilla tai muulla materiaalilla, jolla saavutetaan sama suojaustaso. (Valtioneuvoston asetus 591/2006)
Asetusta sovelletaan edellä määriteltyyn rakentamiseen vain, jos se toteutetaan tietyn suunnitelman, esimerkiksi katusuunnitelman, mukaisesti. Asetusta ei voida soveltaa tärkeillä tai muilla vedenhankintaan soveltuvilla pohjavesialueilla. (Valtioneuvoston asetus 591/2006)
Asetuksen soveltamisalaan kuuluvat jätejakeet ovat betonimurske sekä kivihiilen, turpeen ja puuperäisen aineksen polton lento- ja pohjatuhkat. Näin ollen myös metsäteollisuuden tuhkat kuuluvat tämän asetuksen piiriin, ja jotta tuhkaa voitaisiin käyttää maarakentamisessa, tulee sen pitoisuudet ja liukoisuudet tiettyjen haitta- aineiden suhteen selvittää. Ilmoitusmenettelyä voidaan siis hyödyntää vain jos tietyille haitta-aineille asetetut raja-arvot alittuvat. Kyseiset aineet ja raja-arvot esitetään taulukossa 3. Määritykset tulee tehdä asetuksessa mainituilla analyysimenetelmillä.
(Valtioneuvoston asetus 591/2006), (Valtioneuvoston asetus 591/2006, liite 2)
Raja-arvot ovat erilaiset peitetyille ja päällystetyille rakenteille, päällystetyn raja-arvot ollessa joidenkin aineiden osalta hieman suuremmat. Jos raja-arvoylityksiä tapahtuu, voidaan jätteitä mahdollisesti silti hyötykäyttää, mutta tässä tapauksessa pelkkä ilmoitusmenettely ei riitä, vaan jokaiselle hyötykäyttöhankkeelle tarvitaan erillinen ympäristölupa. (Valtioneuvoston asetus 591/2006).
Taulukko 3. Haitta-aineiden raja-arvot lentotuhkan maarakennuskäytölle ilmoitusmenettelyllä.
(Valtioneuvoston asetus 591/2006, liite 1)
Aine Raja-arvo mg/kg kuiva- ainetta, perustutkimukset
Raja-arvo mg/kg kuiva- ainetta,
laadunvalvontatutkimukset
Pitoisuus
Liukoi- suus (L/S = 10 l/kg) Peitetty rakenne
Liukoi- suus
(L/S = 10 l/kg) Päällys-
tetty rakenne
Pitoisuus
Liukoi- suus (L/S = 10 l/kg) Peitetty
rakenne
Liukoi- suus (L/S = 10 l/kg) Päällys-
tetty rakenne
PCB 1,0
PAH 20/40 *)
DOC 500 500
Antimoni
(Sb) 0,06 0,18
Arseeni
(As) 50 0,5 1,5 50
Barium
(Ba) 3000 20 60 3000
Kadmium
(Cd) 15 0,04 0,04 15
Kromi
(Cr) 400 0,5 3 400 0,5 3
Kupari
(Cu) 400 2 6 400
Elohopea
(Hg) 0,01 0,01
Lyijy
(Pb) 300 0,5 1,5 300 0,5 1,5
Molybdeeni
(Mo) 50 0,5 6 50 0,5 6
Nikkeli
(Ni) 0,4 1,2
Vanadiini
(V) 400 2 3 400 2 3
Sinkki
(Zn) 2000 4 12 2000
Seleeni
(Se) 0,1 0,5 0,1 0,5
Fluoridi
(F--) 10 50 10 50
Sulfaatti
(SO42-) 1000 10000 1000 10000
Kloridi
(Cl-) 800 2400 800 2400
*) Peitetty rakenne/päällystetty rakenne
Jätteen hyödyntäminen edellyttää lisäksi laadunhallintaa. Jätteen luovuttajalta vaaditaan laadunhallintajärjestelmää, ja sen tulee sisältää ainakin seuraavat osat:
1. laadunvalvontatutkimukset 2. vastuuhenkilöt ja näiden pätevyys
3. ohjeet jätteen vastaanotosta, varastoinnista, käsittelystä ja toimittamisesta hyödyntämispaikkaan
4. laadunvarmistusjärjestelmän arviointi- tai auditointisuunnitelma
5. tarvittaessa erityiset puhtausvaatimukset, kuten jätteeseen kuulumattoman aineksen osuus
6. seuranta ja raportointi
(Valtioneuvoston asetus 591/2006, liite 2)
Jätteen laatua on seurattava riittävän pitkän aikaa laadunvarmistusjärjestelmän mukaisesti. Asetuksen vähimmäisvaatimus on viisi peräkkäistä näytteenottosuunnitelman mukaista tutkimuskertaa. Jos laatua ei ole seurattu riittävän pitkään, voidaan kelpoisuutta asetuksen mukaiseen käyttöön arvioida jäte-erittäin tehtävillä tutkimuksilla. (Valtioneuvoston asetus 591/2006, liite 2) Näin ollen jos jätettä haluttaisiin laajamittaisesti hyötykäyttää maarakentamisessa, tulisi sen laatua seurata pitemmän aikaa. Jos taas jätettä käytetään yksittäisissä tapauksissa, riittää kun hyötykäyttöön menevä jäte-erä tutkitaan.
Laadunvalvontatuloksissa voidaan hyväksyä maksimissaan 30 % raja-arvoylitys, sillä edellytyksellä, että viimeisen kahden vuoden aikana tehtyjen määritysten keskiarvo ei ylitä raja-arvoa. Jos ei ole käytettävissä tuloksia kahdelta vuodelta, lasketaan keskiarvo laadunvalvonnan kestoajalta. Minimissään täytyy kuitenkin olla viisi tutkimusta.
(Valtioneuvoston asetus 591/2006, liite 2)
2.2 Hyötykäyttö metsälannoitteena
Metsästä korjataan nykyisin paljon hakkuutähteitä, jolloin sieltä lähtee mukana myös paljon ravinteita. Erityisesti latvusosien korjuun on todettu heikentävän jäljellä olevan puuston kasvua. Ravinnetasapainoa onkin esitetty korjattavan levittämällä puun tuhkaa takaisin metsämaalle, jolloin ravinteet palautuisivat takaisin metsään. (Moilanen 2007)
Tässä työssä keskitytäänkin erityisesti metsälannoitukseen, johon metsäteollisuuden lentotuhka on yleensä myös haitta-aineidensa puolesta sopivaa.
Puutuhkan on huomattu sopivan metsälannoitteeksi hyvin. Lannoitteen mukana palautuu ravinteita metsään, jotka edistävät puiden kasvua. Tuhka on emäksistä (pH 11- 13), joten sillä on happoa neutraloiva kyky. Näin ollen, jos maaperä on hapanta, voidaan sitä neutraloida tuhkalannoituksella. (Leppänen 2000, 7-18)
Jotta tuhkaa voidaan käyttää lannoitteena, sen tulee alittaa tietyille haitta-aineille määrätyt pitoisuusrajat. Erityisesti raskasmetallit ovat tarkkailun alla, sillä niiden rikastumista maaperään ja kasvistoon pelätään. Kiinnostuksen kohteena metsälannoitusta pohdittaessa ovatkin lannoituksen aiheuttamat ympäristövaikutukset.
Seuraavassa tarkastellaan ympäristövaikutusten lisäksi tuhkan ominaisuuksia lannoituskäytön kannalta, lannoitearvoa ja mahdollisia lannoituskohteita. Tarkastelun kohteena on myös se, miten tuhkaa voidaan metsään levittää ja miten se olisi hyvä esikäsitellä. Lisäksi perehdytään hieman tuhkan varastointiin ja saatavuuteen.
2.2.1 Lentotuhkan ominaisuudet lannoituskäytön kannalta
Tuhkan tärkeimmät ominaisuudet lannoituksen kannalta ovat sen kemialliset ominaisuudet, sillä lannoitus vaikuttaa maaperään juuri kemiallisten ominaisuuksiensa kautta. Lentotuhkaa voidaan käyttää lannoitteena sen sisältämien ravinteiden vuoksi.
Puuperäinen lentotuhka sisältääkin typpeä lukuun ottamatta kaikkia ravinteita lähestulkoon puiden tarvitsemassa suhteessa. Puutuhkassa on yleensä vallitsevina komponentteina kalsium, kalium ja magnesium. Fosforia on yleensä muutama prosentti.
Lentotuhka sisältää myös puiden kannalta tärkeitä hivenravinteita, esimerkiksi booria, kuparia ja sinkkiä. Kalsium on tuhkassa lannoituksen kannalta tärkeässä osassa, sillä se tekee tuhkasta emäksisen, jolloin sillä on happamaan maaperään neutraloiva vaikutus.
Tämä kalkitusvaikutus onkin tuhkalla hyvä. (Leinonen 1996, 6-12)
Tuhka on hyvä lannoite, ja pölymäisenä sen ravinteet liukenevat nopeasti maaperään kasvien käytettäväksi. Jos tuhkaa rakeistetaan, on liukeneminen hitaampaa, joka onkin toivottavaa (Korpilahti 2000). Tuhkan rakeistamisesta ja sen vaikutuksista kerrotaan jäljempänä tässä luvussa.
Tuhkan käyttöä lannoitteena on säädelty lainsäädännössä lähinnä haitta-aineidensa osalta. Tuhkan on alitettava sille asetetut raja-arvot, jotta sitä voitaisiin hyödyntää lannoitteena. Tuhkalla on oltava myös lannoitusvaikutusta, jotta sitä olisi järkevää käyttää tähän tarkoitukseen. Tämä tarkoittaa siis, että tuhkassa on oltava riittävästi ravinteita. (Maa- ja metsätalousministeriön asetus nro 12/07, liite I), (Maa- ja metsätalousministeriön asetus nro 12/07, liite IV) Ympäristövaikutukset ovat tuhkalannoituksessa pääosassa, sillä lannoituksella on vaikutuksia maaperään, kasvillisuuteen sekä vesistöihin. Tässä luvussa käsitellään jäljempänä näitä ympäristövaikutuksia.
2.2.2 Lannoituskohde ja lannoitusarvo
Puutuhkan vaikutusta puuston kasvuun on tutkittu jo pitkään. On voitu kiistämättömästi osoittaa tuhkan parantaneen merkittävästi puiden kasvua. (Enotuhka) Puutuhkalannoitetta on levitetty erinäisiä määriä eri aikoina. Vanhoilla koealoilla on tuhkaa levitetty 1-16 t/ha. (Silfverberg & Huikari 1985, 4) Nykyään ajatellaan sopivan määrän olevan 3-5 t/ha (Kuru 2007a). Turvetuhka ei ole ravinnesisällöltään niin hyvää kuin puutuhka, vaikkakin fosforia se sisältää paljon. (Moilanen 2007)
Kasvunlisäyksen on todettu monissa paikoissa olevan noin 4 m3/ha. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että kaikki kasvulisäyksestä ei ole niin sanottua käyttöpuuta, vaan yleensä hakkuutähteitä on 10-20 %. (Maa ja vesi Oy 1995, 34) On huomattu, että vanhoilla koealoilla, joilla lähtötilanne on ollut melkein metsäojituskelvoton, on saavutettu suuri puuston kokonaistuotos. Puuston kasvun onkin vielä 40 vuotta myöhemmin todettu olevan parempaa kuin vastaavanlaisilla lannoittamattomilla alueilla. (Silfverberg & Huikari 1985, 16-17)
Metsäteollisuuden kuorituhka ei sisällä typpeä. Tämä tarkoittaa sitä, että sitä olisi järkevää käyttää alueilla, joilla ei ole puutetta typestä. Mielekkäin käyttökohde tuhkalannoitteelle on siis turvesuot, joissa typestä ei ole tarvetta, mutta fosforista ja kaliumista on. Suometsän pH-arvo on lisäksi happaman puolella, ja näin emäksinen tuhka voisi parantaa kasvuolosuhteita nostamalla turpeen pH-arvoa. Kun happamuus vähenee, pieneliöiden toiminta tehostuu. (Enotuhka) On arvioitu, että sopiva turvemaa
lannoitukselle olisi sellainen, jossa maan pintakerroksen typpipitoisuus on vähintään 1,5
% ja puusto on parhaassa kasvuiässä. Jos haluttaisiin lannoittaa kangasmaata, tulisi tuhkaan lisätä typpiyhdisteitä. (Kuru 2007a) Onkin huomattu, että kangasmaan yhdistetty tuhka-typpilannoitus vaikuttaa pidemmän aikaa kuin pelkkä typpilannoitus.
(Moilanen 2007) Tässä on kuitenkin muistettava, että ammoniumtypen samanaikaista levittämistä tuhkan kanssa tulisi välttää nitrifikaation estämiseksi. Typen levittäminen orgaanisessa muodossa olisi nähtävästi parempi ratkaisu. (Maa ja vesi 1995, 16) Pohjavesialueella ja vesistöjen läheisyydessä tuhkalannoitusta tulisi välttää, jotta ehkäistäisiin vesien pilaantumisriski. Suojelualueilla ei tuhkalannoitusta saa tehdä.
(Kuru 2007a)
On myös ehdotettu, että tuhkaa käytettäisiin viljelystä poistuvan metsitettäväksi aiotun pellon lannoitukseen, etenkin jos ravinneanalyysin perusteella ongelmia on odotettavissa. Näin ollen voitaisiin tuhkaa levittää jos ennen istutusta kasvuhäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi. Pelloille tuhkan levitys olisi ongelmatonta, sillä puustoa ei ole ja maaperä on kantavaa. (Leppänen 2000, 17) Tässä ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua, se ettei Suomessa ole välttämättä tällaisia metsitettäviä peltoja riittävästi, jotta tuhkaa saataisiin merkittävissä määrin käytettyä tähän tarkoitukseen hyödyksi.
Tuhka on pitkäaikainen lannoite. Maaperän pH:n nousu on näkynyt tutkimuksessa vielä 16 vuoden päästä lannoituksesta. Samoin kalsiumin ja magnesiumin pitoisuudet ovat olleet korkeammat kuin lannoittamattomalla maalla. Lannoitus kannattaisi uusia noin 50 vuoden välein. (Kuru 2007a)
Tuhkalla on siis myös happamoitumista estävä vaikutus emäksisyytensä vuoksi (Kuru 2007a). Erityisesti silloin, jos metsästä kerätään lähes kaikki hakkutähteet, voi maaperä alkaa happamoitumaan, ja tällöin tuhkalannoituksesta on hyötyä (Leinonen 1996, 6). Jos tuhkaa aiotaan käyttää maanparannusaineena, tulisi sen happoneutralointikyky olla vähintään 10 % kalsiumiksi laskettuna (Kuru 2007a). Tuhkan on huomattu kuitenkin olevan kalkitusta parempi vaihtoehto, kun halutaan vähentää metsämaan happamuutta.
Erityisesti kuivilla alueilla kalkituksen on ennemminkin todettu huonontavan puuston tilaa. Kalkituissa metsissä on huomattu olevan ravinnepuutoksia, joita tuhkan hyvän ravinnesisällön takia ei tuhkalannoituksen yhteydessä tavata. (Maa ja vesi Oy 1995, 24) Tuhkan neutralointikyky riippuu suoraan sen sisältämän kalsiumin määrästä, eli mitä
vähemmän kalsiumia, sitä huonompi neutralointikyky. Lisäksi on havaittu, että rakeistus pienentää tuhkan neutralointikykyä. (Kuru 2007a) Rakeistuksesta kerrotaan tarkemmin seuraavassa.
2.2.3 Tuhkan esikäsittely
Jotta tuhkaa olisi helpompi ja turvallisempi levittää se tulisi esikäsitellä rakeistamalla.
Tällä voidaan estää lisäksi metsämaan niin sanottu pH-shokki. Tämä tarkoittaa tilannetta, jossa maaperän pH-arvo nousee nopeasti ja maaperän pieneliöt ja kasvit eivät ehdi sopeutua muutokseen ja kärsivät tästä. Rakeistuksen avulla liukeneminen hidastuu jolloin sopeutuminen voi tapahtua. Maaperän pieneliötkin voivat tällöin hyödyntää parantuneet kasvuolosuhteet paremmin. Rakeistettu tuhka uppoaa hyvin metsän aluskasvillisuuteen, eivätkä rakeet jää lehdille tai oksille. Rakeinen tuhka on myös helppoa kohdistaa tiettyyn kohteeseen metsässä. (Korpilahti 2000)
Rakeistus voidaan suorittaa eri tavoin. Halvin tapa on itsekovetus, jossa tuhka kostutetaan ja annetaan tämän jälkeen kuivua itsestään, jolloin se kovettuu muodostaen erikokoisia rakeita. Tämän jälkeen kovettunutta tuhkaa voidaan murskata sopivan kokoisiksi rakeiksi. Kovettumisprosessi on sarja kemiallisia reaktioita, joihin vaikuttavat muun muassa tuhkan kemiallinen koostumus, pH, lämpötila, vesi- ja kiinteäfaasiolosuhteet, partikkelikoko ja ilman hiilidioksidi. Kovettumiseen vaikuttaa myös tuhkan palamattoman osan osuus: jos palamatonta on paljon, ei tuhka kovetu kostuttamisen avulla. Kovetuksen kemiallinen perusta on kalsiumoksidin hydratoituminen (yhtälö 1) ja karbonaatin muodostuminen (yhtälö 2):
(1)
jossa CaO on kalsiumoksidi, H2O on vesi ja
Ca(OH)2 on kalsiumhydroksidi.
, )
( 2
2O Ca OH
H CaO+ →
(2)
jossa CO2 on hiilidioksidi ja CaCO3 on kalsiumkarbonaatti.
(Isännäinen et al. 1997, 5)
Itsekovetus on nopeaa aluksi, mutta hidastuu aikaa myöten. Hidastumista on huomattu tapahtuvan jo kolmen päivän kuluttua kastelusta. Karbonaattia voi muodostua myös ilman vettä. Tällöin tuhka reagoi ilman kanssa ja hiukkaskoko ei tällöin muutu. Näin ollen tuhka tulisi säilyttää ilmattomassa tilassa ennen veden lisäystä, jos se aiotaan itsekovettaa. (Isännäinen et al. 1997, 5-6)
Jotta itsekovetuksen tulos olisi hyvä, tuhka tulee kostuttaa 30-35 % kosteuspitoisuuteen (Korpilahti 2000). Kosteudessa 35 % löytyy kovuuden maksimi (Isännäinen et al. 1997, 15). Käytännössä on kuitenkin todettu, että 35 % on liian suuri kosteus, sillä tällöin tuhka tarttuu helposti kuormalavoille. Kosteuspitoisuus olisi näin ollen hyvä pitää hieman alhaisempana. (Korpilahti 2000)
Myös tuhka-vesi –seoksen lämpötilalla on merkitystä kovettumisen kannalta.
Optimilämpötila on tutkimusten mukaan vähän yli 30 ºC. Säilytyslämpötila on myös oleellinen kovettumisen kannalta: kovettuminen on melko hyvää oltaessa yli nollan asteen ja optimiksi on huomattu 20 ºC. Kun lämpötila on alle nollan, kovettumista ei tapahdu, tai se on ainakin hyvin hidasta. Kun tuhka sulaa, alkaa se kuitenkin heti kovettua. Myös tuhkan laadulla on merkitystä kovettumisen kannalta: erilaiset tuhkat kovettuvat eri tavoin. (Isännäinen et al. 1997, 15-16) Itsekovetuksen onnistuminen riippuu tuhkan määrästä sekä veden sekoittamisen onnistumisesta jatkuvana prosessina.
Kovetuksen havaitut optimit ovatkin aina paikallisia, sillä olosuhteet ovat erilaisia.
Muita vaikuttavia tekijöitä itsekovetuksen kannalta ovat, polttotapahtuma, tuhkan massavirta, kostutussuuttimet ja kosteuden hallinta. (Metsäteho 1998, 5)
On myös muita menetelmiä tuhkan rakeistamiseksi. Enocell Oy:n Uimaharjun tehtaalla tuhka rakeistetaan lautasrakeistimilla. Tämän laitteiston on toimittanut Tecwill Oy.
, )
(OH 2 CO2 CaCO3 H2O
Ca + → +
Ennen rakeistimelle menoa tuhka ja vesi punnitaan, ja sekoitetaan betonin tasosekoittimella. Tämän jälkeen kostea tuhka syötetään kaltevassa asennossa olevaan pyörivään lautaseen, joka on noin 3 m halkaisijaltaan. Lautasessa on myös vastakkaiseen suuntaan pyörivä lapa. Tämän systeemin periaatteena on se, että tuhka vierii lautasta alaspäin, jolloin se muodostaa pallomaisia rakeita. Lautasen reunalta pallot tippuvat hihnakuljettimelle, ja sieltä mahdollisesti seulontaan, jossa erotetaan pienet ja isot jakeet pois. Tavoitekoko palloille on 8-10 mm. Isommat rakeet voidaan murskata, jolloin ne voidaan lisätä käyttöön menevien rakeiden joukkoon. Rakeistettu tuhka varastoidaan kentälle. (Korpilahti 2003, 12-13)
Ruotsalainen Svedala Ab on kehittänyt rumpurakeistusta. Siinä tuhka kostutetaan ja johdetaan rumpuun, jonka halkaisija on noin kaksi metriä ja pituudeltaan noin kolme metriä. Laitteistoon kuuluu hihnakuljettimia sen verran, että tuhka ehtii kovettua riittävästi. (Korpilahti 2003, 14)
Kolmas menetelmä rakeistukseen on valssauksen hyödyntäminen. Siinä käytetään hyödyksi siis puristusvoimaa. Tällä menetelmällä voidaan tuottaa sileää levyä, joka voidaan sitten murskata muruiksi. Toinen vaihtoehto on käyttää uritettuja valsseja, jolloin saadaan pötkömäisiä tai nauhamaisia valsseja, jotka voidaan katkoa pienemmiksi. Valssausta käytettäessä tuhkan ei tarvitse olla kovin kosteaa.
Lopputuotteen kosteus voi olla niinkin vähän kuin 3-5 %. Tämän menetelmän erityispiirteenä on se, että sen on oletettu toimivan myös ikääntyneelle tuhkallekin (Korpilahti 2003, 15)
Yksi kokeiltu vaihtoehto on tuhkan kostuttaminen biolietteellä. Tämän tarkoituksena on oikeastaan ollut biolietteen saaminen hyötykäyttöön. Tuloksena on kukkamultamainen seos, jonka kosteus on 40–50 %. Hyvä puoli tässä on se, että liete sisältää typpeä, jolloin käyttökohteita lannoitteelle on enemmän, eli voitaisiin lannoittaa mahdollisesti myös kangasmetsiä. (Korpilahti 2003, 16-17)
Myös matriisipuristinta on kehitelty muun muassa Metsäntutkimuslaitoksen toimesta.
Siinä kostutettu tuhka puristetaan reikälevyn lävitse ja sen toimintaperiaate voi olla esimerkiksi lihamyllyn tyylinen ratkaisu. Tuhka on kuitenkin kuluttavaa ja syövyttävää
ainetta, ja osien kuluminen muodostuukin tässä tekniikassa ongelmaksi. Toisaalta tuhkan kovettuminen saattaa tukkia levyjen reiät. (Korpilahti 2003, 17)
2.2.4 Tuhkan varastointi
Kun varastoidaan kosteita rakeita kasoissa, ne agglomeroituvat toisiinsa kiinni ja muodostavat näin suuria kappaleita. Rakeet eivät kuitenkaan kiinnity toisiinsa lujasti, joten kevyt murskaus irrottaa rakeet taas toisistaan ilman että ne hajoaisivat. (UPM Wisacenter 1996)
Tuhkan tullessa polttotapahtumasta se on kuumaa, ja usein se jäähdytetäänkin vedellä.
Tällöin voi kuitenkin ravinteita liueta. Myös varastoinnin ulkotiloissa on huomattu heikentävän tuhkan laatua. (Hakkila & Kalaja 1983, 18)
Tuhkaa syntyy ympäri vuoden, ja olisikin tärkeää löytää sille hyötykäyttö sekä talveksi että kesäksi. Näin ollen tulisikin pohtia, voitaisiinko tuhkaa käyttää kesällä esimerkiksi lannoitukseen ja maarakentamiseen sekä talvella sementtiteollisuuteen. Erilaisia hyötykäyttövaihtoehtojen yhdistelmiä tulisi siis selvitellä. Jos tuhkaa voitaisiin käyttää hyödyksi ympäri vuoden, vältyttäisiin ylimääräiseltä varastoinnilta.
2.2.5 Tuhkan levitystekniikat
Rakeistettua tuhkaa voidaan levittää metsään maa- tai lentolevityksenä. Pölymäisenä tuhkaa ei kannata levittää, sillä pölyäminen tuo mukanaan terveyshaittoja ja muitakin hankaluuksia. Itsekovetettua tuhkaa ei myöskään voitane levittää lentolevityksenä, sillä siinä on jäljellä pölymäistä ainesta. Maalevitykseen se kuitenkin soveltuu. (Korpilahti 2003, 10)
Maalevityksessä käytetään traktoreita, jotka ovat varusteltu pyörivillä lautaslevittimillä.
Edellytyksenä tälle tekniikalle on se, että konetta voidaan ajaa vakiokierroksilla, ja että ajonopeutta ja lautasten pyörimisnopeutta voidaan säädellä erikseen. Tämä sen takia, että voitaisiin säätää levitysmääriä ja –etäisyyksiä. Tuhka voidaan kuljettaa paikanpäälle irtotavarana ja kaataa kasaan levitysalueen lähelle. Tästä tuhka lastataan traktoriin sen omalla nosturilla, jossa on tukkikouran tilalla kauha. Traktorille tulee olla muutakin työtä tarjolla, sillä tuhkan levitys kestää korkeintaan pari kuukautta vuodesta.
Traktorilevityksen edellytyksenä ovat ajourat metsässä. Näin ollen levitys tulisi tehdä suometsien kunnostushakkuiden ja ojitusten yhteydessä. (Korpilahti 2000)
Erityisesti turvemailla myös maaston kantavuus asettaa omat vaatimuksensa. Tuhkan levitysmäärät ovat suuria, jolloin samaa jälkeä joudutaan metsässä ajamaan useasti.
Tällöin kiinnijääminen ja maastovauriot ovat todennäköisempiä etenkin jos levitys tehdään sulan maan aikana. Maan ollessa jäätyneenä levitys onnistuu paremmin, mutta talvilevitystä ei voitane pitää kovin suositeltavana huuhtoumariskin vuoksi. (Leppänen 2000, 29-30) Tosin joidenkin tutkimusten mukaan ei ole huomattu eroa talvi- ja kesälevityksen välillä ravinteiden huuhtoutumisen tai liukenemisen suhteen (Metsäteho Oy 2005, 9). Käytännön kokemusten mukaan maaston kantavuus aiheutti ongelmia vaikka levitys tehtiin poikkeuksellisen pitkän kuivan sääjakson aikana. Talvilevityskään ei välttämättä onnistu Suomessa leutojen talvien vuoksi. Jos traktori pystyisi ottamaan noin 4500 kg tuhkan kuorman kerralla, olisi maalevityksen kustannukset noin 8 /t tuhkaa. Turvemaalle kustannukset olisivat noin 12 /t, sillä kantavuusongelmien vuoksi tähän tarkoitukseen sopivat paremmin kevyet metsätraktorit, eivätkä ne pysty ottamaan niin suurta kuormaa kerralla. (Leppänen 2000, 29-30) Kysymykseksi jää kuitenkin ovatko kantavuusongelmat turvemailla niin suuria, ettei maalevitys sovellu tuhkan levittämiseen.
Toinen levitysvaihtoehto on lentolevitys, ja kyseeseen tulevat lähinnä helikopterit.
Lentolevitys on siinä mielessä hyvä vaihtoehto, ettei ajouria tarvita. (Korpilahti 2000) Näin ollen lannoitusta ei myöskään tarvitse kytkeä hakkuisiin, jolloin levitystyömaista saadaan yhtenäisiä (Leppänen 2000, 31). Myös tässä vaihtoehdossa tuhka kuljetetaan paikanpäälle irtotavarana ja kaadetaan levitysalueen lähelle (Korpilahti 2000).
Välivarastopaikalla helikopteri tarvitsee jonkin verran aukeaa tilaa, mutta yleensä tämä vaatimus ei tuota ongelmia. Levitys tapahtuu kapeakaistalevittimellä, joka on yksinkertaisuudessaan helikopterin kuljettama kontti, jonka luukusta tuhka valuu lennon aikana maahan. Määrää voidaan säädellä lähinnä lentonopeudella, joka on yleensä noin 50 km/h. Nykyiset helikopterit voivat ottaa konttiin noin 500 kg lannoitekuorman.
Tällöin levitysaika on kilometrin matkalla 2-3 minuuttia. Paikalle kannattaakin tuoda useampi levitin, jolloin tyhjän voi laskea täyttöä varten maahan ja ottaa täyden tilalle helikopterin laskeutumatta. Tällöin seitsemän tunnin levityksen aikana pystyttäisiin levittämään 120 tonnia tuhkalannoitetta. Levityksen kustannukseksi tulisi noin 51 /t
tuhkaa. Sääolosuhteet rajoittavat levitystä hieman, esimerkiksi tihkusade aiheuttaa näkyvyyden alenemista. Vaikka sadekuurot eivät sinällään ole haitallisia, saattavat ne rajoittaa hieman levitystä, sillä tällöin tuhkan tukkeutuminen levittimeen lisääntyy. Jos tuulee kovaa, ei levitystä voida turvallisuuden vuoksi suorittaa. (Leppänen 2000, 31-32)
Kapeakaistalevitin on hyvin tarkka. Levityskaista on noin 12-15 m leveä ja se on myös jyrkkä. Tämä auttaa suojavyöhykkeiden jättämisessä ojien ja vesistöjen reunoille. Nämä suojavyöhykkeet on jätettävä vesiensuojelullisista syistä. Suojavyöhykkeistä on erilaisia tietoja, mutta Janne Leppänen on tutkimuksessaan päätynyt seuraaviin lukuihin:
• ojat ja purot 5 m
• joet ja lammet 20 m
• järvet 50 m (Leppänen 2000, 31-42)
Lentosuunnassa levityksen katkaisutarkkuus on 5-10 m. Lentolevitystä helpottamassa on GPS-laitteistot, jonka avulla oikea levityspaikka löytyy hyvin. Laitteisto myös piirtää jo levitetyt osat kartalle, jolloin samaa kaistaa ei levitetä vahingossa kahdesti eikä mikään alue jää levittämättä. Samalla tehty työ tulee dokumentoiduksi. (Leppänen 2000, 31-42)
Levityksestä on olemassa myös käytännön kokemusta. On huomattu, että helikopterilla on helppoa levittää isoihin kohteisiin, ja levitysaika on pitkä. Levitys ei myöskään edellytä harvennettua metsäkohdetta. Hankaluutena lentolevityksessä nähtiin ketjutus yksityismaille. Traktorilevityksen huomattiin olevan kätevää siinä suhteessa, että levitys voidaan kytkeä samalle koneelle harvennushakkuiden jälkeen. Se on myös pienemmillä kohteilla kilpailukykyinen. Huono puoli on se, että on päästävä lähelle kohteita, jolloin kuljetusmatkat kasvavat. Maalevitys vaatii myös paljon käytettävältä kalustolta.
(Pasanen 2000)
2.2.6 Lannoituksen ympäristövaikutukset
Lannoituskäyttöä pohdittaessa on otettava huomioon, millaisia ympäristövaikutuksia tuhkalla voi olla. Ympäristön kannalta tärkeässä osassa ovat seuraavat tekijät: tuhkan
sisältämät raskasmetallit ja niiden mahdollinen liukeneminen ja rikastuminen luontoon, tuhkan aiheuttama pH:n muutos, lannoituksen vaikutukset kasvillisuuteen, maaperään ja puustoon sekä vesistövaikutukset. Seuraavassa esitellään näitä tekijöitä.
Raskasmetallit
Erityisesti raskasmetallit ovat siis lainsäädännössä sääntelyn kohteena. Niiden pelätään lannoittamisen myötä rikastuvan metsän kasvistoon, eläimistöön ja maaperään.
Tutkimusten mukaan rikastuminen on kuitenkin vähäistä, sillä emäksisestä tuhkasta raskasmetallit eivät liukene kovinkaan hyvin. On kuitenkin mahdollista, että kun aikaa myöten pH:ta nostava vaikutus vähenee, alkavat raskasmetallit rikastua maaperään.
(Leppänen 2000, 23-25)
Erityisesti kadmiumin osalta on todettu, että se näyttäisi olevan huonosti liukenevassa muodossa tuhkassa. Erilaisissa tuhkakokeissa on kuitenkin saatu hieman ristiriitaisiakin tuloksia kadmiumin suhteen. Yhdessä tutkimuksessa kadmiumia oli kertynyt kasvistoon, kun taas toinen tutkimus osoitti, ettei tuhkasta liukene kadmiumia pitkään aikaan lannoituksen jälkeen. Voitaneen siis todeta, että raskasmetallien kulku ja liukeneminen on monimutkainen asia, jota tulisikin vielä tutkia lisää. (Nieminen 2003, 18) Voidaan kuitenkin olettaa, että alitettaessa lainsäädännössä asetetut enimmäismäärät haitta-aineille, voidaan tuhkaa pitää turvallisena lannoitteena.
pH
Tuhka on emäksistä, joten se saa myös maaperän pH:ssa aikaan muutoksia.
Kangasmaiden tuhkalevityskokeessa on havaittu pH:n muutoksia ja ne esitetään taulukossa 4. (Mälkönen 1998, 11)
Taulukko 4. pH:n muutos kangasmaiden tuhkalevityskokeessa. (Mälkönen 1998, 11)
Levitysmäärä
kg/ha pH:n nousu (pH- yksikköä)
1000 0,5
2500-3000 1-1,5
5000 2
Humuskerroksen alaisessa kivennäismaassa pH:n muutos on hitaampaa ja pienempää, yleensä noin 0,1-0,5 pH-yksikköä. On todettu, että kangasmailla 2500-3000 kg:n tuhkalevitys hehtaarille saa aikaan hyvän neutralointivaikutuksen ja muutoksen on todettu olevan pitkäaikainen. (Mälkönen 1998, 11)
Turvemaiden pH-muutoksen on todettu olevan pienempää, johtuen turpeen happamuudesta ja puskurointikyvystä. Muutoksen on todettu näkyvän etupäässä 0-20 cm:n pintakerroksessa. (Silfverberg & Huikari 1985, 9) Maaperän pH:n muutos on huomionarvoista myös sen takia, että tiettyjen aineiden liukeneminen riippuu siitä.
Taulukossa 5 on esitetty eri aineille pH-arvoja, joissa ne liukenevat helpoiten.
(Leinonen 1996, 23)
Taulukko 5. Liukeneminen eri pH-arvoissa. (Leinonen 1996, 23)
Aine pH
8..9 <7 <5
Natrium x
Kalium x
Kloori x
Rikki x
Kalsium x
Magnesium x
Arseeni x
Kromi x
Kadmium x
Kupari x
Mangaani x
Pii x
Sinkki x
Alumiini x
Rauta x
Fosfori x
Lyijy x
Kasvillisuus
On huomattu, että yleisesti ottaen kasvit eivät kärsi kadmiumin vaikutuksista, mutta muutama laji on tähän poikkeuksena (Kuru 2007a). Raskasmetallien rikastuminen onkin hyvin lajikohtaista. Esimerkiksi mustikan varpujen, maitohorsman ja vaivaiskoivun
varsiin ja lehtiin on todettu rikastuvan raskasmetalleja. Pihlajaan taas ei ole huomattu rikastumista tapahtuneen. (Leppänen 2000, 23)
Joissain tutkimuksissa marjojen ja sienten fosfori-, kalium-, kalsium- ja booripitoisuudet ovat kohonneet levityksen jälkeisenä kesänä. Lisäksi tuhkan suuri annostelu on lisännyt marjojen ja joskus sientenkin kromi-, titaani- ja arseenipitoisuuksia.
Alkuainepitoisuuksien kasvu marjoissa riippuu paljolti tuhkan laadusta ja siitä kuinka paljon tuhkaa annostellaan. (Moilanen & Issakainen 2000, 34-35)
Raskasmetallit rikastuvat sieniin marjoja helpommin. Eräässä tutkimuksessa määritettiin pulkkosienistä, isohaperoista ja kangasrouskuista raskasmetallipitoisuuksia, ja niiden todettiin nousseen heti tuhkalannoituksen jälkeen. Myös vanhoilla koealoilla on huomattu sienten raskasmetallipitoisuuksien olevan korkeampia. (Leppänen 2000, 24) Kadmiumin ei ole kuitenkaan huomattu rikastuvan marjoihin tai sieniin, ja pitoisuuksissa ei tapahtunut nousua edes ensimmäisenä kesänä lannoituksen jälkeen.
Tuhkalaaduilla on tässä asiassa kuitenkin merkitystä. (Veijalainen 2000)
Arja Leinosen tutkimuksen mukaan raskasmetallipitoisuuden muutoksia marjoissa ei voida pitää niin huomattavina, että sillä olisi ratkaiseva merkitys lannoituskäytön kannalta. Tässä tutkimuksessa kehotetaan kuitenkin jonkinlaiseen varovaisuuteen, koska maaperän raskasmetallipitoisuuksien on todettu nousseen. Tämän nousun on todettu olevan selvässä suhteessa levitetyn tuhkamäärän kanssa. Mainitaan lisäksi, että jos levitys tehdään vähän ennen marjastuskautta, olisi jonkinlainen varoaika tarpeen.
(Leinonen 1996, 23)
Marjojen satoon tuhkalannoitus vaikutti Silfverbergin ja Issakaisen tutkimuksessa niin, että lannoitusvuonna se lisäsi niiden painoa ja satoa. Tämä koe tehtiin kivennäismailla.
Pidemmällä aikavälillä tuhkalannoitus saattaa kuitenkin heikentää erityisesti mustikkasatoa. Tähän syynä on se, että heinäkasvit hyötyvät erityisesti tuhkalannoituksesta, jolloin ne myös yleistyvät ja saattavat aiheuttaa kilpailua kasvutilasta. Myös marjojen mykorritsojen toiminta on saattanut häiriintyä maaperän pH-muutoksen vuoksi. Marjojen satotutkimukset ovat kuitenkin vain viitteellisiä jo senkin takia, että tutkimukset ovat yleensä yksivuotisia. (Silfverberg & Issakainen 1991, 13)
Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kasvisto kärsii pH:n muutoksesta (Kuru 2007a).
Nopea pH:n nousu aiheuttaa niin sanotun pH-shokin, joka on vaurioittanut ainakin ensimmäisenä kesänä esimerkiksi rahkasammalia, lakkoja ja mustikoita. Seuraavana kesänä vauriot pysyivät ennallaan tai pienenivät. Toisaalta esimerkiksi karhunsammalet ja metsäkastikka yleistyivät, ja tuhkakasoille on saattanut ilmaantua esimerkiksi kulosammalia sekä koivun ja männyn sirkkataimia. (Leppänen 2000, 22)
Vanhojen koealojen perusteella on havaittu, että kasvillisuus muuttuu lannoituksen seurauksena heinä- ja ruohokasvivaltaiseksi. Suolajit väistyvät ja metsälajit valtaavat alaa. (Silfverberg & Huikari 1985, 14) Muutos on kuitenkin vähäisempää, kuin mitä se olisi typpilannoituksen jälkeen. Kasvillisuuden muutos on sitä voimakkaampi, mitä tehokkaampi ojitus on ja mitä runsastyppisempi pintaturve on. (Veijalainen 2000)
Maaperä
Maaperän kadmiumpitoisuuksien on havaittu nousseen tuhkalannoituksen seurauksena.
Erityisesti turvemaassa pitoisuuden kasvu näkyi. Kadmiumin vaikutuksista ja kulkeutumisesta tulisi kuitenkin tehdä lisää tutkimuksia, jotta lopullisia johtopäätöksiä voitaisiin tehdä. (Kuru 2007a) On kuitenkin todettu, että ainakin mikrobisto alkaisi kärsiä vasta kun keskimääräinen kadmiumpitoisuus maaperässä on 1000 mg/kg (Leinonen 1996, 15).
On huomattu, että maaperän mikro-organismit ja maassa elävät selkärangattomat ovat herkkiä kadmiumin toksisille vaikutuksille. Tässä on kuitenkin ongelmana erottaa kadmiumin aiheuttamat vaikutukset maaperän pH:n nousun aiheuttamista vaikutuksista, sillä pH:n nousun on huomattu vaikuttavan eliöstöön enemmän. Maaperän mikrobien on huomattu hyötyvän tuhkalannoituksesta, sillä maaperän hengityksen ja mikrobien aktiivisuuden on todettu kasvaneen. Tämä johtuu myös pH:n muutoksesta ja sen myötä tapahtuneesta mikrobiston vaihdoksesta. (Kuru 2007a)
Vanhoilta tuhka-aloilta tehtyjen maaperän bakteerimääritysten mukaan tuhkalannoitus on vaikuttanut ainakin 20 cm:n, jopa 50 cm:n syvyyteen. Pääasiassa vaikutukset näkyvät kuitenkin 10-20 cm:n syvyydessä, missä bakteerien määrä on ollut yli
kymmenkertaiset lannoittamattomiin alueisiin verrattuna. Heikommin ojitetulla alueella vaikutus on näkynyt pääasiassa 0-10 cm:n syvyydessä. Hyvin ojitetuilla alueilla on mahdollista, että mikrobien hajotustoiminta voi jatkua tehokkaana niin pitkään, että lopulta pintakerroksissa ei ole enää mikrobeille sopivaa ravintoa. Näin ollen pintakerroksen mikrobimäärä on voinut vähentyä. Tuhkalannoituksen hyödyt mikrobistolle on todettu olevan pitkäaikaisia: jopa 30-40 vuoden kuluttua lannoituksesta mikrobipitoisuudet ovat korkeammat lannoittamattomaan alueeseen verrattuna. Parhaan mahdollisen hyödyn lannoituksesta saa, kun alue on tehokkaasti ojitettu. (Leinonen 1996, 14) Tuhkan on todettu vähentävän typenoksidien ja metaanin päästöjä ilmakehään, mutta toisaalta lisäävän hiilidioksidintuotantoa, mikä kertoo maaperän mikrobien toiminnan primäärisistä ja sekundäärisistä vaikutuksista. (Veijalainen 2000)
Ainakin osaan maaperäeläimistä, kuten nivelmatoihin, rakeistamaton tuhka on vaikuttanut negatiivisesti. Rakeistetulla tuhkalla negatiivisia vaikutuksia ei kuitenkaan tavattu. (Leinonen 1996, 18) Tämä ei siis olisi ongelma, sillä nykyään tuhkaa levitetään vain rakeistettuna.
Esimerkiksi kastematoihin tuhkalannoituksella on todettu olevan jopa positiivinen vaikutus. Yksilömäärien on todettu olevan korkeampia myös muutaman vuoden kuluttua lannoituksesta. Syynä kastematojen suurentuneeseen määrään pidetään pH:n muutosta. (Leinonen 1996, 18)
Puusto
On arvioitu, että puiden joidenkin sivu- ja hivenravinteisen saanti voi heiketä, erityisesti suurilla tuhka-annoksilla. Tähän on poikkeuksena molybdeeni, jonka saatavuus on parantunut emäksisyyden lisääntyessä. Yleisesti voidaan sanoa, että tuhkan vaikutukset näkyvät selvemmin suometsien kuin kangasmetsien puustossa. (Veijalainen 2000)
Jos lannoitus tehtäisiin karuihin suometsiin, puiden typensaanti vaikeutuisi ja kasvu voisi taantua 5-7 vuodeksi. Pitkällä aikavälillä tuhkalannoitus poistaisi kuitenkin suometsien ravinteiden puutteet. Tuhkalannoituksen vaikutus alkaa melko hitaasti.
Neulasten koko kasvaa toisena tai kolmantena kesänä, ja muu kasvu tulee vasta sen jälkeen. Joskus on havaittu kasvun taantumista heti lannoituksen jälkeen ja sen on
arvioitu johtuvan yliannostusstressistä. (Veijalainen 2000) Toinen mahdollinen selitys on puiden mykorritsojen väheneminen lannoituksen jälkeen, ja sitä myötä tapahtuva puiden hienojuurten väheneminen, sillä niiden määrä vaikuttaa suoraan puun yleiseen hyvinvointiin. Hienojuurten määrä palaa tutkimusten mukaan kuitenkin parissa vuodessa samalle tasolle kuin lannoittamattoman kontrollialueen määrä. (Leinonen 1996, 17)
Tuhkalannoituksen vaikutusta puiden sienitauteihin ei ole kovin hyvin tutkittu asia, mutta on havaittu siitä olevan apua sienitautien voittamisessa. Turvemailla tehtyjen kokeiden perusteella voidaan sanoa, että tuhkalannoituksesta on apua mäntyjen, kuusien ja koivujen ravinneperäisiin kasvuhäiriöihin. On todettu, että tuhka edistää typpirikkaiden suokohteiden luontaista metsittämistä, joissa istutus ei ole aiemmin onnistunut. (Veijalainen 2000)
Tuhkan on huomattu kohottavan kasvupaikan boniteettia eli puuntuotoskykyä 1-2 Huikarin ravinteisuusluokalla. Tämä näkyy pintakasvillisuuden muuttumisena ja puuston kasvussa. Vaikutus tuntuu olevan pysyväluonteinen. Toisin sanoen tuhkalannoitus lisää luonnon monimuotoisuutta samankaltaisesti kuin metsäpalot ja kulotus, mutta eroaa niistä siinä, että ravinteita on tuhka-aloilla enemmän. Voidaan todeta, että ainakin turvemaille syntyy niin sanottuja supermetsätyyppejä, jotka ovat rehevämpiä kuin parhaimmatkin luonnolliset kasvupaikat, mutta myös tasapainoisempia ravinteiden suhteen kuin esimerkiksi monet metsitetyt suopellot. (Veijalainen 2000) Tuhkalannoitusalueella on voitu havaita runkoluvun kohonneen kaksinkertaiseksi.
Näyttää siltä, että männyn ja koivun taimettuminen onnistuu hyvin erityisesti niissä laikuissa, joissa sammal on hävinnyt tuhkan vaikutuksesta. (Leppänen 2000, 22)
Vesistö
Ravinteiden ja raskasmetallien huuhtoutuminen vesistöihin on aina mahdollista lannoitustoiminnassa. Tuhkalannoitusta tarkastellessa eniten pelätään fosforin huuhtoutumista ja siitä johtuvaa vesistöjen rehevöitymistä. Fosforia huuhtoutuu helpoimmin karuilta soilta, jonne ei muutenkaan ole suositeltu typpilannoitusta. Helppo huuhtoutuminen johtuu lähinnä siitä, että karuilla soilla ei ole Fe-Al –puskuria.
(Veijalainen 2000) Puskurilla tarkoitetaan sitä, että fosfori sitoutuu alumiinin ja raudan
kanssa hidasliukoisemmiksi yhdisteiksi. Tuhka saattaa myös itsessään sisältää alumiinia ja rautaa, joten se voi sitoa osan fosforista myös itse. (Leppänen 2000, 20)
Rinnemaastossa voi tulla kyseeseen kaltevuuden aiheuttamat huuhtoutumisongelmat, mutta suomaaston ollessa yleensä tasaisia, ei tämä muodostu ongelmaksi tuhkalannoituksessa (Leppänen 2000, 21). Suoraan ojiin joutuva fosfori kohottaa tietenkin ojavesien pitoisuuksia. Joskus tuuli voi kuljettaa tuhkaa ojiin, vaikka levitys olisikin tarkkaa, erityisesti avoimilla ja vähäpuustoisilla alueilla. (Veijalainen 2000) Vuotuisen sademäärän vaikutuksen huuhtoumamääriin on huomattu olevan suuri. Tämä on selvää, sillä kuivana vuonna ojat ja purot ovat kuivia, eikä ravinteita kulkeudu näin veden mukana, kun taas märkänä vuonna vesimäärät kasvavat. Levitysvuodenajalla puolestaan ei ole todettu olevan suurta merkitystä huuhtoumamääriin, ja sen on todettu olevan mitattavissa lähinnä ensimmäisenä vuonna levityksen jälkeen. Kevään sulamisvedet kyllä aiheuttavat huuhtoumahuipun, mutta todennäköisempi syy talvilevityksen jälkeisiin huuhtoumahuippuihin on se, että lumisena aikana ojiin voi joutua enemmän tuhkaa, kun ojia ei niin hyvin erota levitystä tehdessä. (Leppänen 2000, 21)
Metsäjärvien kannalta riski rehevöitymiseen ja fosforikuormituksen selvään kasvuun on pieni, jos tuhkalla lannoitetaan alle 20 % valuma-alueesta ja tuhkamäärät pysyvät kohtuullisina. Vaikutukset voivat olla kuitenkin suurempia, jos lannoituksen yhteydessä tehdään ojien perkausta tai ajourat levitystä varten. On kuitenkin huomattu, että kaupallisista PK-lannoitteista fosfori liukenee selvästi nopeammin kuin itsekovetetusta puutuhkasta. (Tulonen et al. 2003, 28)
Tuhkan sisältämät raskasmetallit saattavat olla myös uhka vesieliöille. Tosin raskasmetallien huuhtoutumista ojavesiin ei ole suuremmin havaittu. Happamankin turpeen on myös todettu sitovan raskasmetalleja vuosikymmeniksi. Kadmium ja boori ovat ekosysteemissä liikkuvimmat alkuaineet. Jos lannoitteessa on paljon booria, sitä myös yleensä huuhtoutuu soilta lannoituksen jälkeen paljon. Toisin on kadmiumin kanssa, sillä vaikka on yritetty saada kadmiumia huuhtoutumaan, tämä ei ole onnistunut odotetusti, vaikka tuhkamäärätkin ovat olleet suuria. Tähän on arveltu olevan syynä se, että kadmium sitoutuisi turpeeseen ja jäisi näin huuhtoutumatta ainakin joillakin turpeilla ja ainakin joksikin aika. (Veijalainen 2000)
