Antti Maunu: VTM, erityissuunnittelija, AMIS – Arjen ammattilaiset -hanke, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
antti.maunu@ehyt.fi
Janus vol. 22 (2) 2014, 194–206
Miksi suomalaiset juovat? Julkisis- sa keskusteluissa vastaus typistyy usein ajatukseen, että suomalaiset juovat, kos- ka alkoholia on saatavilla ja sitä saa ostaa rahalla. Toisin sanoen alkoholiaiheinen keskustelu pyörii saatavuuden ja hin- nan ympärillä ja argumentit pureutuvat siihen, mistä alkoholia saa tai pitäisi saa- da, mihin aikaan ja millä hinnalla. Tämä tematiikka on ollut näkyvästi esillä talvikaudella 2013–14, kun keskustelu alkoholilain kokonaisuudistuksesta on käynyt kuumana.
Saatavuuteen ja hintaan liittyvillä kes- kusteluilla on toki paikkansa ja arvonsa, mutta niillä on myös eräs merkittävä rajoitus. Ne tekevät juomisesta erään- laisen mustan laatikon, joka vain tapah- tuu ilman erityistä syytä, merkitystä tai motiivia. Tosiasiassa alkoholin, samoin kuin muiden päihteiden, käytölle on aina myös inhimilliset syynsä, jotka ovat pääosin sosiaalisia ja emotionaalisia.
Tämä ulottuvuus jää julkisissa keskus- telussa yleensä huomiotta, vaikka sen voi ajatella olevan vielä perustavam- pi päihteiden käytön ulottuvuus kuin päihteiden saatavuus ja hinta.
Päihteiden käytön inhimilliset, sosi- aaliset ja emotionaaliset puolet ovat ensisijaisia myös sosiaalityölle sekä sen tutkimukselle niin ennaltaehkäisevän kuin korjaavankin työn osalta. Näiden puolten ymmärtäminen auttaa ymmär-
tämään ilmiötä ja sen piirissä olevia ih- misiä (päihteiden käyttäjiä) ja sitä kautta toimimaan paremmin heidän kanssaan ja heidän hyväkseen. Päihteiden inhi- millisten ulottuvuuksien ymmärtämi- nen on tärkeä teema myös raittiustyö- lain uudistamisessa. Tämä prosessi on ollut käynnissä vuosina 2013–14 osana alkoholilain kokonaisuudistusta, joskin siitä on käyty paljon vähemmän julkista keskustelua kuin alkoholin saatavuu- desta ja hinnoittelusta. On kuitenkin selvää, että uusi raittiustyölaki tulee määrittämään vahvasti niitä puitteita ja resursseja, joiden varassa sosiaalityö varsinkin ehkäisevän päihdetyön osalta operoi.
Usein sanotaan, että suomalaisten ja varsinkaan nuorten päihteiden käytön syistä, merkityksistä ja säätelystä ei ole olemassa tutkimustietoa. Tämä ei pidä paikkaansa. Tutkimusta on olemas- sa paljonkin. Sitä on kuitenkin tehty pääosin valtiollisten tutkimuslaitosten ulkopuolella, minkä vuoksi se ei ole saanut samanlaista poliittista asemaa ja vaikuttavuutta kuin virallinen, päihtei- den kulutuksen määrällisiä muutoksia tarkasteleva tutkimus (ks. esim. Mäkelä ym. 2010). Tässä puheenvuorossa ko- koan juomisen elettyjä ja koettuja puo- lia käsittelevän tutkimuksen keskeisiä tuloksia. Tarkastelen niitä ensi sijassa käytännöllisinä kysymyksinä ja esittelen olemassa olevaa tutkimusta sen kannal-
ta, mitkä tekijät päihteiden käyttöön ja ongelmiin vaikuttavat ja kuinka niitä voidaan olemassa olevan tutkimustie- don valossa ehkäistä.
Puheenvuoron näkökulmana on päih- teiden käyttöön liittyvät sosiaaliset emootiot. Aluksi esittelen tämän nä- kökulman teoreettisia lähtökohtia. Sen jälkeen tarkastelen lähemmin niitä syi- tä, joilla nuoret perustelevat päihteiden käyttöä – joko omaansa tai yleisesti ottaen. Sitten siirryn tarkastelemaan päihderiippuvuuden syntyä sosiaalis- ten emootioiden näkökulmasta. Lo- puksi esitän näkemyksiä siitä, kuinka päihdeongelmien syntyä voidaan tästä näkökulmasta ehkäistä. Kirjoitus perus- tuu pääosin omaan, aiheeseen liittyvään tutkimustyöhöni (ks. erityisesti Maunu 2012a, 2012b, 2013a, 2014a ja 2014b).
Lisäksi hyödynnän muuta tutkimus- kirjallisuutta sekä omia kokemuksiani nuorten kanssa tehtävästä ehkäiseväs- tä päihdetyöstä sekä sen arvioinnista (Maunu 2012a ja 2014c).
Keskityn kirjoituksessani erityisesti al- koholiin, koska se on Suomessa niin nuorten kuin aikuistenkin keskuudes- sa yleisin ja eniten ongelmia aiheuttava päihde. Toisaalta tarkastelen myös kan- nabista, koska se on nopeasti nuorten parissa yleistynyt ja normalisoitunut päihde, mikä aiheuttaa huolta ja epä- tietoisuutta etenkin nuorten parissa työskentelevien ammattilaisten sekä vanhempien keskuudessa. Tärkein- tä ei kuitenkaan ole se, mistä aineesta kulloinkin on kyse, koska sosiaalisten emootioiden näkökulmasta kaikkien päihteiden käyttöä sekä niihin liitty- viä ongelmia motivoivat samankaltaiset tekijät. Siksi puheenvuoroni avaamilla näköaloilla on sovellusmahdollisuuksia
myös tupakoinnin, lääkkeiden päihde- käytön sekä muiden laittomien päihtei- den käytön ymmärtämiseen ja ehkäisy- työhön.
MIKSI PÄIHTEITÄKÄYTETÄÄN?
Kognitiotieteilijät George Lakoff ja Mark Johnson sanovat, että noin viisi prosenttia ihmisten ajattelusta ja toi- minnasta on tietoista ja rationaalista (Lakoff & Johnson 1999, 12). Toisin sa- noen ihminen toimii lähes täysin tun- teiden ja vaistojen varassa. Tämä näkyy selvästi päihteiden käytössä. Niihin ei tartuta järkisyillä, mutta varsin paljon inhimillistä toimintaa pyörii silti nii- den ympärillä. Päihteiden käyttö veto- aa ensi sijassa ihmisen emotionaaliseen puoleen. Päihtymys on hauskaa − tai ainakin sen uskotaan ja toivotaan ole- van hauskaa, vaikkei näin käytännössä aina olisikaan.
Sosiaaliset ja moraaliset tunteet
Inhimilliset tunteet liittyvät sosiaalisiin suhteisiin, sosiaalisiin tilanteisiin ja sosi- aalisiin asetelmiin. Tunteet ovat sosiaali- sia työkaluja, sosiaalisen kommunikaa- tion muoto.
Ensinnäkin tunteet viestivät yksilön ta- juntaan hänen sosiaalisten suhteittensa kulloistakin laatua ja lämpötilaa. Missä asemassa yksilö on kaveriporukassaan, perheessään tai opiskelijaryhmässään?
Onko hän tasaveroinen osa porukkaa?
Kokeeko hän olevansa toisia ylempi tai alempi? Tai onko hän kenties kokonaan ulkopuolinen? (Cooley 2009a, 183–
184; Törrönen & Maunu 2009, 36–37.)
Vahvat yhteenkuuluvuuden, turvan ja solidaarisuuden tunteet seuraavat siitä, että sosiaaliset suhteet ovat kunnossa.
Samoin kuin fysiologinen nautinto − sauna, ruoka tai seksi − kertoo siitä, että elimistölle on tapahtumassa hyviä asioita, miellyttävät sosiaaliset tunteet kertovat kokijalleen, että sosiaaliset si- teet ovat hyvässä hoidossa. Vastaavasti häpeän, yksinäisyyden, depression, kyy- nisyyden tai vihamielisyyden tunteet ovat seurausta siitä, että ihminen kokee olonsa vieraaksi, ulkopuoliseksi tai tur- haksi omassa sosiaalisessa ympäristös- sään. Niin kuin kipu viestii kudoksille aiheutuvasta vaarasta, myös negatiiviset sosiaaliset tunteet viestittävät, että sosi- aaliset siteet ovat uhattuina. (Scheff &
Retzinger 2000.)
Toiseksi tunteilla on vahva yhteys mo- raaliin. Ihminen tuntee iloa ja mielihy- vää, kun hän tekee tai on lähellä sitä, mitä arvostaa. Toisaalta ihmiset häpeä- vät, pelkäävät, inhoavat tai haluavat jopa tuhota sen, mitä he pitävät vääränä ja vaarallisena. (Smith 2003.)
Sen lisäksi, että moraaliset tunteet indi- koivat arvoja, ne myös sitouttavat yksi- löitä yhteisöihin. Ihmisiä yhdistää toi- siinsa vahvimmin jaetut käsitykset siitä, mikä elämässä on hyvää, arvokasta ja tavoiteltavaa sekä se, mikä on vaarallis- ta ja vältettävää. Myös eri ihmisryhmiä verisimmin erottavat tekijät liittyvät siihen, että ryhmillä on erilaisia käsi- tyksiä oikeasta ja väärästä; siitä, kuinka Me elämme ja kuinka ne Toiset, jotka poikkeavat Meistä, elävät. (Durkheim 1980.)
Jos yksilö kokee palkitsevia tunteita jonkin ryhmän jäsenenä hyvissä ryh- mätilanteissa, sitoutuminen ja solidaari-
suus tätä ryhmää kohtaan vahvistuvat.
Tämä on välttämätöntäkin, sillä ulkoi- nen pakko ja kontrolli ei voi pitää mi- tään ryhmää koossa. Yksilön täytyy itse viihtyä ryhmässä ja kokea se omakseen, ja tämä kokemus on vahvasti emotio- naalinen. Mieheksi, naiseksi, suoma- laiseksi tai duunariksi ei synnytä, vaan sellaisiksi kasvetaan tekemällä miehek- käitä, naisellisia, suomalaisia tai rehelli- sen duunarin tekoja − ja oppimalla pi- tämään niistä. (Maunu 2012b, 91.) Päihteiden käyttö sosiaalisena rituaalina Suomalaisessa kulttuurissa juominen on ainakin 500 vuoden ajan ollut eri- tyistilanne, jossa on luvallista ja odo- tusten mukaista ilmaista ja vastaanottaa sellaisia sosiaalisia tunteita, joiden osoit- tamiselle työn ja aherruksen täyttämä arki ei ole antanut tilaa (Maunu 2014b;
Apo 2001). 1960-luvulta alkaen myös kannabiksen käyttö on muodostunut samankaltaiseksi yhteiseksi erityistilan- teeksi. Erityisen yleiseksi kannabiksen käyttö on tullut nuorten miesten paris- sa 2000-luvulla, ja sen voi olettaa yleis- tyvän jatkossa yhä enemmän nuorten sukupolvien parissa. (Hakkarainen ym.
2011.)
Päihteiden käyttö suomalaisessa kult- tuurissa on perinteikäs rituaali: sosi- aalinen tekniikka, jossa tärkeintä on näyttää toisille, miltä itsestä tuntuu ja samalla saada palautetta omille tunteille.
Päihteiden käytöllä pyritään kokemaan ryhmän tai heimon jäsenten paris- sa samaan aikaan samanlaisia tunteita.
Yhteinen päihtyminen on keskeinen foorumi sosiaalisten ja moraalisten tun- teiden jakamiselle.
PÄIHTEIDENKÄYTÖN KOETUTSYYT
Nuorten parissa työskentelevät ja elä- vät aikuiset osaavat kertoa lukuisia eri syitä, joilla nuoret perustelevat päihtei- den käyttöä, joko omaansa tai toisten.
Nuorten esittämiä käytön perusteluita on tunnistettu myös monissa päihde- tutkimuksissa, ja niitä on kiinnostavaa tarkastella sosiaalisten emootioiden nä- kökulmasta. Jaottelen nämä syyt kol- meen pääluokkaan. Luokittelu perus- tuu aiemman tutkimuksen läpikäyntiin sekä niihin käytännön tilanteisiin ja keskusteluihin, joita olen käynyt nuor- ten sekä ehkäisevän päihdetyön am- mattilaisten kanssa omassa työssäni.
”Se on kivaa”
Yksi yleinen perusteluiden laji liit- tyy siihen, kuinka hauskaa päihteiden käyttö on. Tulee hyvä fi ilis, juttu lentää, nauru maistuu, velat tuntuvat saatavil- ta... Asiaa voi kuvata monella tavalla, mutta perusteluiden luonne on sama:
arjen harmaus jää taakse ja värikkäät, intensiiviset kokemukset täyttävät ta- junnan. (Maunu 2013a, 276–277; Si- monen 2007.) Hauskuus on mitä sosi- aalisin tunne. Hauskuuden ytimessä on kokemus siitä, että yksilö on osa jotain itseään suurempaa porukkaa, yhteisöä tai esimerkiksi maailmankuvaa. Toisin sanoen hauskuuteen kuuluu aina vah- va yhteenkuuluvuuden kokemus. Jos ihminen on yksinäinen, ovat hauskuu- den hetket harvassa. Päihteisiin liittyvät positiiviset kokemukset ovat nuorten mielikuvissa vahvasti sosiaalisia, eivät kemiallisia. (Maunu 2012a; Kekoni 2007, 117−122.)
Usein varsinkin kannabiksen käyttöä perustellaan sillä, että siihen liittyy kaik-
kea muutakin kuin itse päihde: rauhan- aatetta, hamppukuitua, luomuelämää, jopa rastafari-uskontoa. Näihin vedo- ten kannabiksen kannattajat sanovat sitä usein puhtaammaksi ja aidommaksi päihteeksi kuin alkoholi, ja monin ver- roin vaarattomammaksi. (Kekoni 2007, 134−138.) Tämä puhtaus on kuitenkin lähinnä ideologista eikä kannabis ai- neena ole mitenkään ongelmattomam- pi kuin muutkaan päihteet.
Myös ideologisia perusteita päihteiden käytölle voidaan kuitenkin pitää sosiaa- lisina, koska ne liittyvät arvoihin ja mo- raaliin. Niiden kannattajat haluavat olla hyvinä ja tärkeinä pitämiensä asioiden äärellä ja elää niitä omalla kohdallaan todeksi (ks. Durkheim 1980, 139–159).
Hampunlehti toimii heille eräänlaisena konkreettisena merkkinä tai symbolina näistä vaikeasti määriteltävistä ihanteis- ta. Päihteet itsessään eivät luo näitä ar- voja, mutta jos ne pääsevät toimimaan jonkin kauniin periaatteen tunnuksena, se toimii monille nuorille päihteiden käytön houkuttimena tai oikeutuksena.
Chillailua ja nollailua
Toinen yleinen peruste päihteiden käytölle liittyy niin ikään tunteiden säätelyyn. Päihteiden koetaan paitsi innostavan ja lisäävän meininkiä, myös rauhoittavan, viilentävän ja kirkasta- van mieltä silloin, kun elämä on liian kuumaa ja kiihkeää (Törrönen & Mau- nu 2006, 503–504). Päihteiden avulla otetaan aikalisiä, breikkejä ja taukoja:
alkoholilla nollaillaan ja kannabiksel- la chillaillaan. Vaikka näiden päihteillä säädeltävien tunteiden suunta on eri, tunteiden sosiaalinen pohja on sama.
Ne tunteet, joista halutaan aikalisää sa- moin kuin ne tunteet, joita chillailulla
tavoitellaan, ovat sosiaalisia ja sosiaalis- ten asetelmien synnyttämiä.
Kiire, paine tai stressi, jonka purkami- seen tarvitaan vaikka niin sanottu per- jantaipullo tai -paukut, syntyy ensi sijas- sa toisista ihmisistä. Toisten komentelu, kovat vaatimukset tai välinpitämättö- myys synnyttävät ärtymystä, turhautu- mista ja ns. vitutusta (esim. Kortteinen 1992). Mutta myös positiivinen kiire ja palkitsevakin tekeminen toisten kanssa voi liiallisena synnyttää stressiä ja ”kier- roksilla käymistä”. Molempia kuitenkin ajetaan alas ja kompensoidaan päihtei- den avulla: kun yksilö kokee antaneen- sa toisille paljon tai jääneensä toisten huomiosta vajaaksi, päihtymys tarjoaa helpon tavan ottaa omaa aikaa tai pai- kata koettuja sosiaalisia vajeita.
Vaikka tämä koetaan usein nimen- omaan omana vapautena ja itsenään olemisena, myös aikalisän ottaminen on käytännössä usein sosiaalista. Hyvässä, tutussa ja turvallisessa porukassa päih- tyminen on yleinen ja palkitsevana pi- detty tapa rentoutua ja olla oma itsensä.
Myös chillailu on rituaali, intensiivisen yhdessäolon arvokkaana pidetty muoto.
(Maunu 2012a, 62–70.)
”Ei oo muutakaan tekemistä”: tylsyys ja depressio
Usein päihteet liittyvät myös suoranai- sesti negatiivisten tunteiden hallintaan.
Monet päihteiden käyttäjät − varsinkin ongelmakäyttäjät − kertovat käytön syyksi sen, että heillä ei oikein ole mi- tään muutakaan tekemistä; elinympä- ristö on masentava ja lannistava. Päih- teiden käyttö on tylsyyden torjuntaa.
(Heinonen 2006, 214–217; Räsänen 1993; Maunu 2013a.)
Myös tylsyys on äärimmäisen sosiaa- linen tunne, joskin negatiivinen. Tyl- syys on sosiaalisten suhteiden laimeutta ja siitä seuraavaa pysähtyneisyyden ja mihinkään kuulumattomuuden koke- musta. Tylsyys on lähellä häpeän, irralli- suuden ja depression tunteita, siis kaik- kein tuskallisimpia sosiaalisia tunteita.
(Scheff & Retzinger 2000.)
Jos elämän perusvire on tämänsävyinen, se altistaa vahvasti kaikille päihteille.
Syynä on se, että mielikuvissa päihtei- siin liittyvät hauskanpidon, sosiaalisuu- den, rentoutumisen ja kepeyden tun- teet tarjoavat näennäisesti tehokkaan pakotien harmaista tunteista. Ja jos vie- lä omassa elinpiirissä päihteiden käyttö on yleinen ja tavallinen keino torjua tylsyyden ja tyhjyyden tunteita, loppu- tulos on helppo arvata. (Maunu 2013a, 279–281; Weckroth 1991.)
Seuraava sitaatti on peräisin JP Roosin laajasta, suomalaisten elämäkertoja kä- sittelevästä tutkimuksesta. Keski-ikäi- nen mies, joka oli elänyt ilottoman ja pelon täyttämän lapsuuden ankaran ja sadistisen isän alla, kertoo kuinka hän tutustui alkoholiin parikymppisenä:
Juopumus oli ihmeellinen, vapauttava kokemus… tunsin löytäneeni lääkkeen jonka avulla on mahdollista elää, löytää ystäviä ja iloita heidän kanssaan. (Roos 1987, 117.)
Viina antoi kertojalle ensi kertaa ko- kemuksen kuulumisesta ihmisten pii- riin (ks. myös Bateson 2000; Weckroth 1991). Tällaisessa mielenmaisemassa päihteiden käyttö voi saada suorastaan uhmakkaita sävyjä. Jos päihteiden us- kotaan tarjoavan sellaisia positiivisia lu- pauksia, joita arkielämä ja sitä edustavat
ihmiset eivät voi tarjota, on ymmärret- tävää, että ihminen haluaa heittäytyä täysillä päihteiden pauloihin ja samalla haistattaa pitkät niille muille asioille ja ihmisille, joiden hän ei koe auttavan it- seään.
Tylsyyden hallinnan ongelma on kui- tenkin se, että päihteet eivät paranna elämää, eivät paikkaa vuotavia sosi- aalisia suhteita eivätkä tarjoa yksilölle puuttuvaa paikkaa maailmassa. Kyseessä on eräänlainen näköharha, jossa yksi- näisyyden, surun tai muun negatiivisen sosiaalisen tunteen siivittämä päihteiden käyttäjä kytkee käytön positiiviset ele- mentit pelkästään aineisiin ja sivuuttaa ne sosiaaliset tekijät, joille hyvät päihty- myskokemukset tosiasiassa perustuvat.
Ilman sosiaalisia tekijöitä käyttö tuottaa pelkkää tyhjää, kemiallista turtumusta.
Myös edellä olleen sitaatin kertoja asui pian alkoholiin tutustumisen jälkeen kaatopaikoilla ja hiekkalaatikoissa, siis päätyi rappioalkoholistiksi. Syy on se, että hänellä ei ollut yhteisyyden ko- kemiselle mitään muuta pohjaa kuin pullo. Juominen osoittautui tyhjäksi rituaaliksi, joka ei lopultakaan tuonut häntä ihmisten piiriin. (Ks. myös Sul- kunen ym. 1985, 270–272; Toiviainen 1997; Weckroth 1991.)
PÄIHDERIIPPUVUUDENLAJIT
Kun päihteiden käyttöä tarkastellaan sosiaalisten tunteiden työkaluna, saa- daan mielenkiintoinen näkökulma myös päihderiippuvuuteen. On tosiasia, että päihteet koukuttavat, paljon käy- tettynä ja aineesta riippuen puhtaasti fysiologisin mekanismein. Mutta fyysi- nen riippuvuus ei ole ainoa eikä edes tärkein riippuvuuden muoto. Esimer-
kiksi kannabiksessa fyysinen riippu- vuuspotentiaali on varsin matala (esim.
Laine & Korpi 2012), joten on syytä ymmärtää myös muita riippuvuuden lajeja. Usein käytetyn jaottelun mukaan näitä ovat myös psyykkinen ja sosiaali- nen riippuvuus.
Psyykkisellä riippuvuudella tarkoite- taan riippuvuutta aineesta saatavaan mielihyvään ja kokemukseen. Käyttäjä haluaa ensi sijassa ne tunteet, joita ai- neen käytöstä on saatu, eikä niinkään ainetta sinänsä.
Sosiaalinen riippuvuus taas kohdistuu niihin tilanteisiin ja siihen seuraan, jon- ka kanssa positiiviset tunteet on koettu.
Psyykkistä ja sosiaalista riippuvuutta ei voikaan täysin erottaa, koska päihtei- den käyttöä motivoiviin mielikuviin ja käyttöön liittyvään mielihyvään kuuluu etenkin nuorilla vahva sosiaalinen ulot- tuvuus.
Päihderiippuvuuden ymmärtämisek- si on tarkasteltava myös riippuvuuden lajien välisiä suhteita. On tärkeää ym- märtää, että tie fyysiseen riippuvuuteen kulkee psyykkisten ja sosiaalisten seik- kojen kautta − joskus pitkänkin aikaa.
Aine ei hyppää pullosta tai purkista suoraan nuoren kimppuun, eikä se heti ensimmäisestä kokeilusta koukuta. En- sin se pikemminkin hämmentää, hui- maa, yskittää ja saattaa yököttääkin. Silti monet aloittelevat päihteidenkäyttäjät jatkavat käyttöä niin kauan, että riippu- vuuksia voi kehittyä.
Syy tähän ovat ne tunteet ja kokemuk- set, joita päihteiden käyttöön liittyy.
Ensin ne ovat pelkkiä tarinoita, toivei- ta ja mielikuvia, joita nuori omaksuu kulttuurista ja kaveriporukoista. Päih-
dekokeiluilla kokeillaan ja harjoitel- laan ensi sijassa kiinnittymistä näihin tarinoihin ja mielikuviin − ja jos nämä kokemukset tuntuvat riittävän hyviltä ja palkitsevilta, niitä on helppo haluta lisää. Käyttö alkaa vakiintua kokeilusta säännöllisemmäksi. Logiikka voidaan ilmaista lyhyesti runomuodossa: ensin tunne houkuttaa ja vasta sitten aine koukuttaa.
PÄIHDEONGELMIEN SOSIAALINENSYNTY
Miksi sitten yhä useammat nuoret ta- voittelevat porukkaan ja maailmaan kuulumisen tunteita juuri päihteiden kautta ja asettavat itsensä alttiiksi päih- deriippuvuuksille ja muille ongelmille?
Sosiaalisten emootioiden näkökulmas- ta keskeinen päihderiippuvuudelle ja muille päihdeongelmille altistava te- kijä on se, että nuori ei koe olevansa tärkeä ja merkityksellinen osa jotain suurempaa kokonaisuutta − porukkaa, yhteiskuntaa, koko maailmaa. Riski on sitä suurempi, mitä vahvemmin nuori kokee ulkopuolisuuden ja mihinkään kuulumattomuuden tunteita. Päihteet tarjoavat tälle kokemukselle pikavipin kaltaisen helpotuksen. (Maunu 2013b;
Maunu 2014a.) Tutkimuksen ja käy- tännön kokemuksen valossa voidaan erotella useita tarkempia syitä sille, mis- tä erillisyyden kokemus kumpuaa.
Arki ei kanna
Eräs konkreettinen ja selkeä päihde- ongelmien riskitekijä on se, jos arjen piirissä toimivat yhteisöt eivät tarjoa nuorelle sellaista turvaa ja vetovoimaa, joka riittäisi pitämään hänet onnellisesti kaidalla tiellä. Jos nuorelle ei ole tarjolla hauskoja yhteenkuuluvuuden koke-
muksia kotona, koulussa, harrastuksissa tai muualla kavereiden kanssa, niin kos- teat ja huuruiset porukat houkuttelevat silkan hauskuuden, ”actionin” ja säpi- nän takia. Ne tarjoavat kokemukselli- sen syyn olla olemassa ja odottaa jotain kivaa tapahtuvaksi seuraavana päivänä tai ehkä jo tänä iltana. (Maunu 2013a, 279–281; Maunu 2013b, 37; Weckroth 1991.)
Yhteisöllisyys voi perustua asioille, jot- ka eivät ole virallisen yhteiskunnan sil- missä arvokkaita tai hyödyllisiä. Yhteisö, johon nuori kasvaa, voi olla pilvenpolt- tajien tai sekakäyttäjien yhteisö. Mutta se on silti yhteisö, jonka moni kokee omakseen, koska kuuluu siihen (Mau- nu 2014a, 29–30).
Liian paljon liian varhain
Päihdeongelmia on myös siellä, missä elämä tarjoaa hyviä yhteisöjä ja mui- ta hauskoja eväitä. Syitä on muitakin kuin yhteisöjen puute: yhteisöt voivat olla myös sopimattomia. Moni nuori kokee ympäristön − perheen, oppilai- toksen, harrastuksen, oman tai toisen sukupuolen − vaatimukset liian vaati- vina tai muuten itselleen vieraina. Jos nuori kokee, että oma panos ei riitä sen paikan täyttämiseen, mihin sen pitäisi riittää, suhde itsen ja maailman välillä käy sietämättömäksi. Päihteet tarjoa- vat petollisen helpotuksen myös tähän.
Humalassa tai tötsyissä nuori voi ottaa rennommin, kun hänen ei ole pak- ko tavoitella jotain tavoittamatonta tai koittaa olla jotain sellaista, mitä ei ole.
(Maunu 2013b, 37.)
Myös yhteiskunnalla, esimerkiksi kou- lutuspolitiikalla, on tässä oma lusikkan- sa sopassa. Nuorten pitäisi yhä nuo-
rempana tietää loppuelämänsä suunta, kouluttautua sinne ja hypätä kestävälle työuralle (ks. esim. Souto 2014; Ko- monen 2001). Aivotutkijat sanovat, että ihmisen aivot ovat valmiit vasta noin 25-vuotiaana (esim. Bennett & Baird 2006). Tämä on yksi syy suojella nuoria päihteiltä: ne tekevät erityisen paljon tuhoa nuorille aivoille ja niiden kehi- tykselle. Mutta se on myös syy suojel- la nuoria liian suurilta päätöksiltä liian varhain. Samalla liiallisten vaatimusten välttäminen on tehokasta ehkäisevää päihdetyötä.
Yhteiskunnan muutos ja kulttuurinen viive Syitä nuorten irrallisuuden ja kuulu- mattomuuden kokemuksiin voidaan löytää myös suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin lähihistoriasta. Suomi on muuttunut valtavasti viidessäkymme- nessä vuodessa: 1950-luvun agraaristen kylä- ja sukuyhteisöjen maasta on tul- lut 2000-luvun palvelu-, palkkatyö- ja kilpailukyky-yhteiskunta. Samalla ovat muuttuneet suomalaisten sosiaaliset tavat ja ihanteet; konkreettiset keinot, joita käyttäen olemme tekemisissä tois- temme kanssa, muodostamme ja ylläpi- dämme sosiaalisia suhteita. (Kortteinen 1982; Sulkunen ym. 1985.)
Vuosisatojen aikana suomalaiseen kult- tuuriin on muodostunut vahvoja ta- poja ja perinteitä sen suhteen, kuinka toimimme toisten ihmisten kanssa. Me olemme rehellisiä, ahkeria, vastuullisia ja silti vaatimattomia. Nämä ovat vah- vasti kollektiivisia ihanteita, pohjoisia arvoja, joiden perusta on välttämätön yhteispeli pienen väestöpohjan ja anka- rien olosuhteiden maassa. Yksilön arvo on perinteisesti seurannut siitä, kuinka vahvasti hän sitoutuu yhteisöön, koska
tiivis yhteispeli on ollut pärjäämisen edellytys. (Maunu 2014b.)
Myös yksilön sosiaalinen paikka mää- rittyi vuosisatojen ajan yhteisöistä, joi- hin hän kuului. Kun ihminen vielä 50 vuotta sitten kertoi, mistä kylästä hän on, kenen poikia tai tyttöjä on ja mitä tekee työkseen, samalla hän sijoitti it- sensä selkeästi ja kiinteästi sosiaaliselle kartalle. Näin ei kuitenkaan enää ole 2000-luvun individualistisessa yhteis- kunnassa. Sosiaalisten asemien matriisi on murtunut eikä kenelläkään oikein ole selvää käsitystä siitä, mitä kaikille suomalaisille yhteiset sosiaaliset tavat ja ihanteet voisivat nyky-yhteiskunnassa olla. (Maunu 2012a, 148–149.)
Sosiologinen termi kulttuurinen vii- ve tarkoittaa tätä: yhteiskunnallinen ja teknologinen muutos on joskus liian nopeaa, jotta ihmiset ehtisivät yhtei- sönä ja kulttuurina kehittää siihen uu- sia toimintatapoja ja sitä kautta viihtyä yhteiskunnassa ja kokea sen omakseen (Ogburn 2012). Me elämme edelleen 1960-luvulta alkanutta niin sanottua suuren muuton aikaa: agraarinen hei- mo on muuttanut kaupunkiin, mutta ei vieläkään oikein tiedä, miten siellä ele- tään ja ollaan toisten kanssa.
Myös tässä tilanteessa päihteet tarjoa- vat helpotusta, eräänlaisen kulttuurisen turvasataman. Ikiaikainen päihtymys- rituaali tarjoaa kaikille selviä ja näen- näisen helppoja toimintaohjeita, kuin- ka kokea yhteenkuuluvuutta toisten kanssa. Ota ryyppy, pistä tanssiksi ja vie käsi kaverin kaulalle – olet omiesi pa- rissa ja rakastettu. Tämä kuva ei tunnu muuttuvan, vaikka elinkeinorakenne, infrastruktuuri ja huoltosuhde muuttu- vatkin. (Maunu 2014b.)
PÄIHDEONGELMIEN EHKÄISYNSOSIAALISET JAEMOTIONAALISETULOTTUVUUDET
Päihdeongelmia – samoin kuin muita sosiaalisia vaikeuksia ja mielenterveys- ongelmia – voidaan ehkäistä tuloksel- lisesti, kun niiden syyt ymmärretään.
Ehdotan ehkäisevän päihdetyön lähtö- kohdaksi seuraavaa mottoa: Ehkäisevän päihdetyön tulee tarjota nuorille val- miuksia tavoitella sitä, mitä he tavoitte- levat myös päihteiden käytöllään, mutta paremmassa ja kestävämmässä muo- dossa (Maunu 2012b, 95). Jos vahvo- ja ja palkitsevia sosiaalisia kokemuksia on nuorten arkielämässä tarjolla ilman päihteitäkin, nuorten syyt käyttää päih- teitä heikkenevät ja heidän yleinen elä- mänlaatunsa paranee (ks. myös Maunu 2014a).
Jokaiselle paikka ryhmässä ja maailmassa Lähtökohtana päihdeongelmien ehkäi- syssä on, että jokainen nuori tarvitsee kokemuksen kuulumisesta johonkin porukkaan ja sitä kautta maailmaan.
Tämä porukka voi olla perhe tai muu kasvatusyhteisö, opiskelijaryhmä, työ- porukka, harrastusporukka tai muu kaveriporukka − ja mielellään muuta- ma tai useampikin. Hyvät ryhmät ovat kaiken perusta, juuret, ja jos ne puuttu- vat, vie tuuli mennessään. Vain ryhmäs- sä ihminen voi kasvaa omaksi itsekseen niin, että hänellä on merkitystä myös toisille ihmiselle ja muulle maailmal- le. (Cooley 2009b, 17; Maunu 2013b;
Rimpelä 2013.)
Vain ryhmässä ihminen voi oppia so- siaaliset taidot, joihin kuuluu myös tunteiden säätely. Koska inhimillisiin tunteisiin liittyy aina myös sosiaalinen ulottuvuus, ihminen ei voi oikeastaan
edes oppia tuntemaan tunteita muuten kuin yhteisön jäsenenä. Selkeissä ja tur- vallisissa yhteisöissä opitaan myös arjen rytmit ja rutiinit sekä se, mikä merkitys päihteillä on niissä. Onko arki hyvää ja palkitsevaa sellaisenaan, vai onko se sosiaalisesti ja tai kokemuksellisesti niin vajaata, että sitä on tarpeen paikata esi- merkiksi päihteillä? (Maunu 2014a; Se- lin ym. 2014.)
Ehkäisevässä päihdetyössä puhutaan usein tarpeesta muuttaa kulttuuria.
Koko kulttuuria ei kuitenkaan tarvitse muuttaa − riittää, että muutetaan yksi symboli. Jos päihteiden ja sosiaalisten tunteiden symbolinen yhteys avataan ja kyseenalaistetaan, ja samalla osoitetaan asioita, joista hyviä sosiaalisia kokemuk- sia saa kestävämmin ja haitattomam- min, on suomalaista päihdekulttuuria ratkaisevasti muutettu. (Maunu 2012a, 98–100.)
Kenen on vastuu ja mistä?
Jos hyvien ja turvallisten sosiaalisten kokemusten tuottaminen lapsille ja nuorille on keskeinen ehkäisevän päih- detyön toimintatapa, niin seuraava ky- symys on usein se, kenen vastuulla tämä tuotanto on. Onko se vanhempien, opettajien, yhteiskunnan vai vielä jon- kun muun asia?
Vastaus on helppo: jokainen on vas- tuussa omasta tontistaan. Vanhemmat vastaavat kodista, opettajat ja muu hen- kilöstö kouluyhteisöstä ja esimerkiksi valmentajat urheiluseuroista. Kaikkia ryhmiä tarvitaan eikä hyviä ryhmiä voi olla koskaan liikaa. Varsinkin jos joku ryhmä on nuorella heikko, muilla ryh- millä voi olla nuorelle ratkaiseva mer- kitys. Ne voivat olla oljenkorsia, jotka
pitävät pinnalla tai sitten ne katkaisevat kamelin selän. (Maunu 2013b; 2014a, 61–64.)
Hyvässä ehkäisevässä päihdetyössä ei ole välttämättä tarpeellista keskustella lainkaan päihteistä. Päihdekasvatuksessa vaikuttaa usein vieläkin ajatus siitä, että aikuinen kertoo valikoituja totuuksia päihteistä ja niiden vaikutuksista, ja lap- si tai nuori uskoo ja tottelee. Päihdekas- vatuksessa vuorovaikutus on kuitenkin vielä tärkeämpää kuin viestin sisältö.
Jos vuorovaikutus on liian autoritaaris- ta eikä sitä johtava aikuinen ymmärrä tai kunnioita kohdettaan (nuorta tai heidän ryhmäänsä), kokemusta hyväs- tä ja turvallisesta yhteenkuuluvuudesta ei voi syntyä. Tämä tulee tuottaneeksi ikävän sivuvaikutuksen. Jos vuorovai- kutus aikuisten kanssa on ankaraa, tyl- sää tai muuten epämiellyttävää, se voi motivoida nuoria etsimään positiivisia yhteenkuuluvuuden kokemuksia haus- kana koetusta juomisesta tai muusta päihteiden käytön maailmasta. (Maunu 2012a, 48−49; Selin ym. 2013.)
Liian jyrkät, ainekeskeiset näkemykset voivat tuottaa ikäviä sivuvaikutuksia myös muulla tavalla. Esimerkiksi liialli- nen fyysisen riippuvuuden korostami- nen voi tuottaa päihteiden käyttäjille riippuvaisen identiteetin, joka tekee lo- pettamisesta vaikeampaa tai jopa mah- dotonta. Tutkimuksissa on tunnistettu nuoria, jotka ajattelevat olevansa kerta kaikkiaan riippuvaisia päihteistä, minkä vuoksi he eivät voi asialle mitään. Hei- dän on pakko käyttää päihteitä, koska he ajattelevat olevansa niin riippuvaisia;
vastuu tilanteesta ei ole itsellä, ei per- heellä tai koululla, vaan riippuvuudella itsellään. Riippuvuuden kanssa taas ei voi neuvotella, koska se on niin paha
ja lopullinen − niin heille on kerrottu.
(Ks. Kekoni 2007, 138−142.)
Jos tämän sijaan päihdekasvatuksessa nuorille kerrotaan päihteiden psyykki- sistä ja sosiaalisista merkityksistä, nuoret saavat kokonaan toisenlaisen horison- tin myös käytön lopettamiseen ja kor- vaavien rutiinien kehittämiseen. Ja jos aikuiset samalla huolehtivat hyvistä ja turvallisista ryhmäkokemuksista muulla tavoin, nuoret tarttuvat aikuisten tar- jouksiin ja heidän motiivinsa käyttää päihteitä heikentyvät heidän omasta halustaan − vaikka aikuinen olisikin koko ajan johtanut vuorovaikutusta.
LOPUKSI: IHMINEN, AINEJA ALKOHOLIPOLITIIKKA
Tässä puheenvuorossa olen tarkastellut erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten päihteiden käytön sosiaalisia ja emo- tionaalisia syitä sekä niitä sosiaalisia ja emotionaalisia tekijöitä, jotka johtavat päihdeongelmiin. Nuoret ja nuoret ai- kuiset eivät muodosta muista väestöno- sista eroavaa ryhmää. Pikemminkin he ovat korostuneessa sosiaalisuudessaan ja emotionaalisuudessaan erityisen ilmai- suvoimainen ryhmä kuvaamaan kaik- kien ihmisten päihteidenkäytön pe- ruslogiikkaa (Maunu 2012b; ks. myös Cooley 2009a, 168–210).
Sosiaalinen ja emotionaalinen näkö- kulma avaa päihteiden käyttöön sekä siihen vaikuttamiseen varsin toisenlai- sen maiseman kuin julkista keskustelua hallitseva puhe päihteiden, etenkin al- koholin saatavuudesta ja hinnoittelusta.
Tässä näkökulmassa ei katsota niinkään alkoholia, vaan ihmisiä, jotka hankkivat ja juovat alkoholia. Siksi myös vaikut-
tamisen keskiöön asettuu ihminen eikä alkoholi. Samalla on syytä muistaa, että päihteiden käytön sosiaalisiin ja emo- tionaalisiin syihin vaikuttaminen sekä alkoholiaineen julkishallinnollinen sää- tely eivät ole toisiaan poissulkevia maa- ilmoja. Pikemminkin ne voidaan nähdä kahtena erilaisena, mutta samanarvoise- na tienä samaan päämäärään: päihteistä aiheutuvien haittojen hallintaan. Alko- holi on aine, joka aiheuttaa monenlaisia ongelmia liikaa nautittuna. Siksi alko- holihaittojen ehkäisemisen kannalta ei ole oleellista, mitä tietä haittoja saadaan vähenemään, vaikuttamalla ihmisten päihteidenkäyttötapoihin vai päihtei- den saatavuuteen. (Ks. myös Salasuo 2011.)
Ihmis- ja ainekeskeisen vaikuttamisen tasaveroisuuden ymmärtäminen edel- lyttää kuitenkin sen tunnustamista, että päihteiden saatavuutta kontrolloimalla ei voida kovinkaan suuresti vaikuttaa juomisen elettyihin ja koettuihin syi- hin. Saatavuuden säätely vaikuttaa te- hokkaasti siihen, kuinka paljon alkoho- lia kulutetaan, mutta ei niinkään siihen, miten ja miksi alkoholia kulutetaan.
(Mäkelä 1999, 76.) Juomisen motiivei- hin ja merkityksiin vaikutettaessa on siksi käytettävä ihmiskeskeisiä keinoja, jotka eivät rajaudu pelkästään päihde- aineiden saatavuuden säätelyyn. Tällai- sia keinoja on olemassa ja niitä kehi- tetään jatkuvasti uusia (ks. esim. Selin ym. 2013 ja 2014), vaikkakaan niitä ja niiden merkitystä ei julkisessa keskus- telussa ja päätöksenteossa aina tiedetä.
Mutta jos julkinen päihdekeskustelu ja -politiikka mielivät kehittyä ja laajentaa repertuaariaan yhä toimivampiin ja sa- malla inhimillisempiin suuntiin, niiden on syytä ymmärtää myös juomisen in- himillinen ulottuvuus – motiivit, mer-
kitykset ja kulttuurinen säätely – sekä tavat vaikuttaa siihen tai toimia muu- ten yhteistyössä sen kanssa (ks. myös Soikkeli ym. 2011). Tämä tarve on syy- tä tunnistaa ja sen merkitystä korostaa myös meneillään olevassa alkoholilain- säädännön kokonaisuudistuksessa.
KIRJALLISUUS
Apo, Satu (2001) Viinan voima. Näkökul- mia suomalaisten kansanomaiseen alko- holiajatteluun ja -kulttuuriin. Helsinki:
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Bateson, Gregory (2000) The Cybernetics of ”Self ”: A Theory of Alcoholism. Teo- ksessa Bateson, Grerory (2000) Steps to an Ecology of Mind. Chicago and Lon- don: The University of Chicago Press, 309‒337.
Bennett, Craig M. & Baird, Abigail A. (2006) Anatomical Changes in the Emerging Adult Brain: A Voxel-Based Morphom- etry Study. Human Brain Mapping 27 (9), 766–777.
Cooley, Charles Horton (2009a) Hu- man Nature and the Social Order. New Brunswick and London: Transaction Publishers.
Cooley, Charles Horton (2009b) Social Organization: a Study of the Larger Mind. Memphis: General Books LLC.
Durkheim, Emile (1980) Uskontoelämän alkeismuodot. Helsinki: Tammi.
Hakkarainen, Pekka & Metso, Leena & Sa- lasuo, Mikko (2011) Hamppuikäpolvi, sekakäyttö ja doping. Vuoden 2010 huu- mekyselyn tuloksia. Yhteiskuntapolitiik- ka 76 (4), 397−412.
Heinonen, Jari (2006) Työläismies ahdingos- sa? Kolme miessukupolvea rakennemuu- tosten Suomessa. Helsinki: Yliopistopaino.
Kekoni, Taru (2007) Kannabiksen käyttö, yhteiskunnallinen reagointi ja siihen vas- taaminen. Kannabisaktivistien näkökul- ma. Tampere: Tampereen yliopisto.
Komonen, Katja (2001) Koulutusyhteis- kunnan marginaalissa? Ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden nuorten yhteiskunnallinen osallisuus. Joensuu: Jo- ensuun yliopisto.
Kortteinen, Matti (1992) Kunnian kenttä.
Palkkatyö kulttuurisena muotona. Hel- sinki: Hanki ja jää.
Kortteinen, Matti (1982) Lähiö. Tutkimus elämäntapojen muutoksesta. Helsinki:
Otava.
Laine, Pekka & Korpi, Esa R. (2012) Kan- nabis tulee kaapista. Suomen Lääkärilehti 67 (6), 417−412.
Lakoff , George & Johnson, Mark (1999) Philosophy in the Flesh. The Embod- ied Mind and its Challenge to Western Thought. New York: Basic Books.
Maunu, Antti (2012a) Ryyppäämällä ryh- mäksi. Ehkäisevän päihdetyön kartta- lehtiä nuorten ja nuorten aikuisten juo- miskulttuureihin. Helsinki: Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry.
Maunu, Antti (2012b) Miksi Jesse ja Jenna juovat? Nuoret aikuiset ehkäisevän päih- detyön kohderyhmänä. Teoksessa Ari In- kinen, Jarmo Kokkonen & Virpi Ruuska (toim.) Selvää synergiaa. Eettisesti kanta- vaa päihdekasvatusta. Helsinki: Preventii- mi ja Humanistinen ammattikorkeakou- lu, 88–96.
Maunu, Antti (2013a) Hauskuus ja tylsyys, turva ja vaara. Nuorten juomisen ja arjen ambivalenssit. Yhteiskuntapolitiikka 78 (3), 272−285.
Maunu, Antti (2013b) Ehkäisevän työn al- kuaineet: yhteisöllisyys, ryhmät ja sosiaa- linen luottamus. Teoksessa Mari Tapio &
Tarja Kuula (toim.) Selkenevää, myötä- tuulta – ehkäisevä päihde- ja mielenter- veystyö nuorisoalalla. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Humanistinen ammattikorkeakoulu, 34‒43.
Maunu, Antti (2014a) Kuinka terveyttä tehdään? Sosioekonomiset terveyserot ja ammatilliset oppilaitokset niiden ka- ventajina. Helsinki: Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry.
Maunu, Antti (2014b, ilmestyy) Humalan kultturinen paikka Suomessa. Arki, juhla ja alkoholi. Helsinki: Ehkäisevä päihde- työ EHYT ry.
Maunu, Antti (2014c, ilmestyy) Päihdeil- miö. Päihdekasvatusmallin kuvaus ja ar- viointi. Helsinki: Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry.
Mäkelä, Klaus (1999) Valtio, väkijuomat ja kulttuuri. Kirjoituksia Suomesta ja sosio- logiasta. Helsinki: Gaudeamus.
Mäkelä, Pia & Mustonen, Heli & Tiger- stedt, Christoff er (toim.) (2010) Suomi juo. Suomalaisten alkoholinkäyttö ja sen muutokset 1968−2008. Helsinki: Tervey- den ja hyvinvoinnin laitos.
Ogburn, William F. (2012) Social Change With Respect to Culture and Original Nature. Charleston: Forgotten Books.
Rimpelä, Matti (2013) Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen. Teoksessa An- na-Liisa Lämsä (toim.) Verkosto vahvaksi.
Jyväskylä: PS-kustannus, 17‒47.
Roos, Jeja-Pekka (1987) Suomalainen elä- mä. Tutkimus tavallisten suomalaisten elämäkerroista. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Räsänen, Mikko (1993) Regressiivinen maskuliinisuus. Tutkielma 60-luvulla syntyneiden, yksinäisten toimeentulotu- kiasiakasmiesten yhteiskunnallisesta su- kupuolesta ja syrjäytymisestä. Jyväskylä:
Jyväskylän yliopisto.
Salasuo, Mikko (2011) Vaikuttamisen kei- not. Teoksessa Markku Soikkeli, Mikko Salasuo, Anne Puuronen & Matti Piispa.
Se toimii sittenkin. Kuinka päihdevalis- tuksesta saa selvää? Helsinki: Nuorisotut- kimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, 11‒22.
Scheff , Thomas J. & Retzinger, Suzanne M.
(2000) Shame As The Master Emotion Of Everyday Life. Journal of Mundane Behavior 1 (1). http://www.mundane- behavior.org/issues/v1n3/scheff-retz- inger.htm. Luettu 25.3.2013.
Selin, Anni & Maunu, Antti & Kannussaari, Kim (2013) Päihdeilmiö. Ryhmäyttävää päihdekasvatusta oppilaitoksiin. Helsinki:
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry.
Selin, Anni & Maunu, Antti & Kannussaa- ri, Kim (2014) Ryhmäilmiö. Ryhmän- ohjaajan käsikirja ammatillisiin oppilai- toksiin. Helsinki: Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry.
Simonen, Jenni (2007) Nuorten juomisen sosiaalisuuden lajit. Teoksessa Christoff er Tigerstedt (toim.) Nuoret ja alkoholi.
Helsinki: Alkoholi- ja huumetutkijain seura & Nuorisotutkimusseura/ Nuori- sotutkimusverkosto, 33‒58.
Smith, Adam (2003) Moraalituntojen teo- ria. Helsinki: Kautelaari kustannus.
Soikkeli, Markku & Salasuo, Mikko &
Puuronen, Anne & Piispa, Matti (2011)
Se toimii sittenkin. Kuinka päihdevalis- tuksesta saa selvää? Helsinki: Nuorisotut- kimusseura/Nuorisotutkimusverkosto.
Souto, Anne-Mari (2014, ilmestyy) “Ku- kaan ei kysy, mitä mulle kuuluu” Kou- lutuksen keskeyttäjät ja ammatilliseen koulutukseen kuulumisen ehdot. Nuo- risotutkimus.
Sulkunen, Pekka & Alasuutari, Pertti &
Nätkin, Ritva & Kinnunen, Merja (1985) Lähiöravintola. Helsinki: Otava.
Toiviainen, Seppo (1997) Kantapöydän imu. Juoppokulttuuri valintana ja pakko- na. Helsinki: Tammi.
Törrönen, Jukka & Maunu, Antti (2009) Sosiaaliset emootiot juomisen säätelyssä.
Analyysi nuorten aikuisten juomispäivä- kirjoista. Sosiologia 46 (1), 35−50.
Törrönen, Jukka & Maunu, Antti (2006) Pihvin pariin punaviini, raju ryyppä- ys risteilyllä. Juomistilanteiden lajityypit ja sukupuolisidonnainen säätely päivä- kirjoissa. Yhteiskuntapolitiikka 71 (5), 499–514.
Weckroth, Klaus (1991) Subjekti, per- soonallisuus, alkoholinkäyttö. Teoksessa Klaus Weckroth. X voi olla kuka tahansa.
Helsinki: Hanki ja jää, 7‒18.
