”Inhimillisempää”
– sosiaalityön tulevaisuutta hahmottelemassa
Erja Mervaala
Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden ja kauppa- tieteiden tiedekunta
Sosiaalityö
Pro gradu -tutkielma Helmikuu 2020
Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä
Erja Mervaala Työn nimi
”Inhimillisempää” – sosiaalityön tulevaisuutta hahmottelemassa Oppiaine
Sosiaalityö Työn laji
Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaajat
Veli-Matti Poutanen (yliopistonlehtori, sosiaalipolitiikka) ja Taru Kekoni (yliopistonlehtori, sosiaalityö) Aika
Helmikuu 2020 Sivumäärä
75 sivua + 2 liitettä (3 sivua) Tiivistelmä
Tutkielmani tarkastelee sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden nykyhetkeen ja tulevaisuuteen liit- tämiään sosiaalityön kehittämisnäkökulmia sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konsepteihin reflek- toiden. Tutkielmani tutkimuskysymykset ovat seuraavat:
1. Ilmentävätkö sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden tulevaisuudenkuvaukset ja kehittämisnä- kökulmat sosiaalista kestävyyttä ja/tai sosiaalista laatua ja mitä kyseisten konseptien osa-alueita?
2. Miten sosiaalityötä tulisi sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden mielestä kehittää ja millaista sosiaalityö voisi heidän mukaansa parhaimmillaan olla?
Aineistonkeruu suoritettiin eläytymismenetelmän avulla sähköisellä lomakkeella, jossa vastaaja ohjautui suku- nimensä alkukirjaimen perusteella kirjoittamaan joko tehtävänannon A tai B pohjalta seuraavasti:
”Olet sosiaalityöntekijä ja vietät tavallista työpäivää. Keskustelet kollegasi kanssa siitä, millaista sosiaalityö voisi parhaimmillaan olla (A) ajankohtaisesti / (B) kymmenisen vuoden päästä ja minkä siinä, sen käytännöissä ja/tai asiakastyössä tulisi muuttua tämän saavuttamiseksi. Kirjoita mielikuviisi ja ajatuksiisi pohjautuva kuvaus tai lyhyt tarina keskustelustanne”. Aineistoa kertyi yhteensä 41 eläytymiskertomusta, joista 19 keskittyi nyky- ajan kehittämisnäkökulmiin (A) ja 22 tulevaisuuden kehittämisnäkökulmiin (B).
Tutkielman tulosten perusteella sosiaalityön merkittävät kehittämisnäkökulmat keskittyvät paljolti sosiaalityön käytännön työhön ja sen haasteisiin, esimerkiksi resursseihin, johtamiseen, työmenetelmiin, työnjakoon, kou- lutukseen, tutkimukseen, rakenteelliseen sosiaalityöhön ja alan yhteiskunnalliseen arvostukseen. Sosiaalisen kestävyyden konsepti nousi esiin kehittämiskuvauksissa vain muutamaan otteeseen ja ilmensi luonteeltaan ke- hityksellistä sosiaalista kestävyyttä. Sosiaalisen laadun osa-alueita sen sijaan painotettiin kehittämisnäkökul- missa paljon, erityisesti osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden osa-alueisiin keskittyen. Nykyajan kehittämisnä- kökulmien (B) ja tulevaisuuden kehittämisnäkökulmien (B) välillä ei ollut suuria eroja, joskin esimerkiksi so- siaalityön käytännön kokeminen ”tulipalojen sammutteluna” liitettiin erityisesti nykyaikaan, kun taas tulevai- suuden kehittämisnäkökulmissa korostuivat enemmän esimerkiksi sosiaalisen laadun ja teknologisen kehityk- sen teemat. Tutkielman tuloksien tulkinnan myötä hahmottuu useita sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opis- kelijoiden merkittäviksi kokemiaan kehittämisnäkökulmia, joita voidaan parhaimmillaan hyödyntää pohditta- essa tulevaisuuden sosiaalityön käytännön ja tieteenalan kehittämistä sekä sosiaalityössä tuotetun tiedon hyö- dyntämistä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
Asiasanat
sosiaalityö, kehittäminen, eläytymismenetelmä, sosiaalinen kestävyys, sosiaalinen laatu Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto
Muita tietoja
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND TIIVISTELMÄ
Faculty
Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department
Department of Social Sciences Author
Erja Mervaala Title
”More humane” – outlining the future of social work Academic subject
Social Work Type of thesis
Master’s thesis Supervisors
Veli-Matti Poutanen (University Lecturer of Social Policy) and Taru Kekoni (University Lecturer of Social Work)
Date
February 2020 Pages
75 pages + 2 appendices (3 pages) Abstract
My master’s thesis examines the current and future social work development perspectives of social workers and social work students reflected on the concepts of social sustainability and social quality. The research questions of my thesis are the following:
1. Do the future and current development perspectives of social workers and social work students reflect social sustainability and / or social quality and what aspects of these concepts do they reflect?
2. How do social workers and social work students think social work should be developed and what could social work be like at its best, according to them?
The data collection was conducted using the method of empathy-based stories via an electronic form, in which the respondent was guided, based on the first letter of their surname, to write a story based on either assignment A or assignment B as follows: “You are a social worker on a normal working day. You are discussing with your colleague about what could social work (A) currently / (B) in about ten years’ time be like at its best and what should change in social work practice and / or client work in order to achieve this. Write a description or a short story of your conversation based on your visualisation and thoughts.” The collected data consisted of 41 stories, 19 of which focused on contemporary developmental aspects (A) and 22 on future developmental aspects (B).
Based on the results of the thesis, the significant aspects of social work development are largely focused on the practical work and its challenges, such as resources, management, working methods, work distribution, educa- tion, research, structural social work and societal valuation of the profession. The concept of social sustaina- bility was assessed only a few times in the developmental descriptions and exhibited the development sustain- ability sub-category of social sustainability. In contrast, the aspects of the social quality concept were strongly emphasized in the developmental aspirations, with a particular focus on inclusion and cohesion. There were no major differences between current developmental perspectives (A) and future developmental perspectives (B), although, for example, the experience of social work practice as 'putting out fires' was associated particularly with the present, while the future developmental aspects emphasized, for example, the themes of social quality and technological development. The interpretation of the results of the thesis outline several developmental aspects social workers and social work students consider to be significant, which can at best be used when considering the future development of social work practice and science as well as the utilization of information produced in social work in societal decision-making.
Keywords
social work, development, the method of empathy-based stories, social sustainability, social quality Archive location University of Eastern Finland Library
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND ABSTRACT
Sisällysluettelo
1 JOHDANTO ... 1
2 SOSIAALINEN KESTÄVYYS JA SOSIAALINEN LAATU TUTKIELMAN TEOREETTISINA LÄHTÖKOHTINA ... 6
2.1 Johdanto ... 6
2.2 Sosiaalinen kestävyys teoreettisena viitekehyksenä ... 6
2.3 Sosiaalinen laatu teoreettisena viitekehyksenä ... 14
2.4 Sosiaalinen kestävyys ja sosiaalinen laatu tutkielman teoreettisena viitekehyksenä ... 20
2.5 Sosiaalityön teoriaperusta suhteessa tutkielman teoreettiseen viitekehykseen ... 22
3 EMPIIRINEN TUTKIMUSPROSESSI ... 27
3.1 Johdanto ... 27
3.2 Eläytymismenetelmä tutkimusmetodina ... 27
3.3 Aineistonkeruuprosessi ... 30
3.4 Aineiston esittely ja analysointiprosessi ... 32
3.5 Tutkielman etiikka ja luotettavuus ... 35
4 TUTKIELMAN TULOKSET ... 39
4.1 Johdanto ... 39
4.2 Eläytymiskertomukset nykyaikaan orientoituneesta kehyskertomuksesta A ... 39
4.2.1 Sosiaalinen kestävyys ja sosiaalinen laatu kehyskertomuksen A pohjalta tehdyissä eläytymiskertomuksissa ... 39
4.2.2 Muut kehittämisnäkökulmat kehyskertomuksen A pohjalta tehdyissä eläytymiskertomuksissa ... 41
4.3 Eläytymiskertomukset tulevaisuuteen orientoituneesta kehyskertomuksesta B ... 45
4.3.1 Sosiaalinen kestävyys ja sosiaalinen laatu kehyskertomuksen B pohjalta tehdyissä eläytymiskertomuksissa ... 45
4.3.2 Muut kehittämisnäkökulmat kehyskertomuksen B pohjalta tehdyissä eläytymiskertomuksissa ... 47
4.4 Eläytymiskertomusten tulkinta ... 52
4.5 Kehittämisnäkökulmien yhteenveto ... 59
5 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ... 67
5.1 Johdanto ... 67
5.2 Tutkielman loppupäätelmät ... 67
5.3 Tutkielman johtopäätökset suhteessa ajankohtaisiin kehityssuuntauksiin ... 70
LÄHTEET ... 76
LIITTEET ... 82
LIITE 1. Kirjoituspyyntö ... 82 Additional information
LIITE 2. Sähköisen aineistonkeruulomakkeen rakenne ... 83
KUVIOT KUVIO 1. Sosiaalinen kestävyys integroituna muihin kestävyyden osa-alueisiin kokonaisvaltaisena paikallisena ja käytännöllisorientoituneena kestävyyden lähestymistapana ... 8
KUVIO 2. Pesämallin mukainen kestävä kehitys ... 9
KUVIO 3. Kolme sosiaalisen kestävyyden alakategoriaa – kehityksellinen, ylläpitävä ja yhdistävä kestävyys ... 12
KUVIO 4. Sosiaalisen laadun nelikenttä ... 16
KUVIO 5. Tutkielman teoreettinen viitekehys ... 21
KUVIO 6. Aineiston vastausjakauma ... 32
KUVIO 7. Eläytymiskertomusten kehittämisnäkökulmien yhteenveto ... 60
TAULUKOT TAULUKKO 1. Sisällönanalyysin analyysiluokat ... 33
1 JOHDANTO
Pro gradu – tutkielmani käsittelee sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden kehittämisnä- kökulmia reflektoiden niitä sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konsepteihin. Kehittämis- näkökulmat keskittyvät sekä nykyhetkeen että tulevaisuuteen. Analysoin sosiaalityöntekijöiden ja so- siaalityön opiskelijoiden tuottamia kehittämisnäkemyksiä ja -käsityksiä tutkielmassani sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun teoreettisesta viitekehyksestä tarkastellen sitä, asettuvatko sosiaa- lityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden tuottamat näkemykset kyseisiin käsitteisiin ja niihin liittyviin teorioihin, ja jos asettuvat, millä tavoin.
Tutkielmani aihevalintaa inspiroi osaltaan uutinen Suomen puoluejohtajien tulevaisuushahmotel- mista, jossa tarkasteltiin puoluejohtajien näkemyksiä vuoden 2050 Suomesta otsikolla Robottiautot singahtelevat ja Suomi pelaa jalkapallon MM-kisoissa – näin puoluejohtajat ennustavat vuotta 2050 (Hyytinen & Tuominen 7. huhtikuuta 2019, Yleisradio). Tulevaisuuskuvien konkreettinen pohdinta on voi olla merkittävää, koska tällaiset mielikuvat ja tavoitteet ohjaavat myös nykyistä toimintaamme, olipa kyse sitten politiikasta tai arjen toiminnoista. Ajankohtaisesti mediassa on uutisoitu tulevaisuu- desta paljon lähinnä negatiiviseen ja epätoivoiseenkin sävyyn eritoten ilmastonmuutokseen liittyen.
Ilmastolakko on noussut koululaisten ja opiskelijoiden keinoksi pyrkiä vaikuttamaan ilmastopolitiik- kaan (Rimaila 15.3.2019 Koko maailman ilmastolakko – sadat tuhannet nuoret marssivat ympäri maailmaa) ja entistä enemmän käydään keskustelua myös niin sanotusta ilmastoahdistuksesta (Park- kinen 15.4.2019 Ilmastoahdistus aiheuttaa vihaa, surua ja syyllisyyttä – Aalto-yliopisto tarjoaa opis- kelijoille tukea ilmastonmuutoksen käsittelyyn ja muistuttaa toivosta).
Uutisoinnista ja niin yhteiskunnallisesta kuin tieteellisestäkin keskustelusta huokuu nähdäkseni pal- jolti epätoivo, epävarmuus ja käsitys siitä, että tavalla tai toisella huonolaatuinen tulevaisuus on väis- tämätöntä. Tällainen toivottomuuden kollektiivinen tunne ja pelko voi muuttua myös tulkintani mu- kaan pahimmillaan välinpitämättömyydeksi, mikäli koetaan, että omilla pienemmillä teoilla tai laa- jemmalla poliittisella toiminnalla ei ole mitään konkreettista merkitystä – eikä varsinkaan sillä, mitä pieni kansakunta nimeltä suomalaiset tekevät.
Keskustelu ilmastonmuutoksesta on myös keskustelua kestävyydestä ja yhteiskunnasta. Tutkielmani aihevalintaa inspiroikin ajatus siitä, että voisi olla hyödyllisempää ja kenties rakentavampaa, jos yh- teiskunnallisessa keskustelussa keskityttäisiin entistä enemmän myös toivoon ja näkemyksiin siitä,
miten parempaan tulevaisuuteen voitaisiin pyrkiä ja millainen se voisi olla. On kenties helpompaa kuvitella, mikä kaikki voisi mennä yhteiskunnassamme pieleen ja miten, mutta ehkäpä haastavampaa ajatella asiaa toisinpäin, vaikka juuri tällaisten positiivisten tavoitteiden sanoittamisen myötä voitai- siin selkeyttää niitä päämääriä, joihin nykyisellä toiminnalla ja päätöksillä halutaan pyrkiä. Kestävälle hyvinvoinnille on ehdotonta yhteiskuntaa muokkaavien rakenteiden ja instituutioiden muutos sekä uskottava kestävän hyvinvoinnin visio (Jackson 2009, 231). Tämä vaatii sen pohtimista, minkä pitäisi muuttua, jotta hyvinvointi olisi kestävää ja laadukasta, sekä toisaalta sitä, miten nämä seikat määri- tellään.
Päädyin tutkielmani aihealueeseen myös opintojeni myötä sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laa- dun konsepteihin tutustuessa. Nämä konseptit keskittyvät tarkastelemaan sitä, millainen yhteiskunta on sekä kestävä että laadukas sekä nyt että tuleville sukupolville ja mistä nämä kestävyys ja laatu koostuvat. Koen, että sosiaalityön tieteellisessä keskustelussa sosiaalista kestävyyttä ei ole kuitenkaan ajankohtaisesti juurikaan käsitelty ja sosiaalisen laadunkin käsitettä vain vähän, ottaen huomioon so- siaalityön merkityksen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen alana ja professiona.
Sosiaalityön tehtäväksi on määritelty yhtäaikaisesti sekä asiakasyksilöiden, -perheiden ja ryhmien tukeminen ja auttaminen sekä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, palveluihin ja ajatteluun vaikut- taminen. Yhteistä näille tehtäville on muutostyö, joka edistää ihmisten hyvinvointia asiakastyön tai yhteiskunnallisen työn kautta joko olosuhteita muuttamalla tai epäsuotuisten sosiaalisten tilanteiden parantamisella. (Pohjola 2011, 207.) Täten koen, että sosiaalisesti kestävän ja sosiaalisesti laadukkaan yhteiskunnan ja sosiaalityön sekä näiden välisten suhteiden pohdinta olisi tärkeää myös sosiaalityön tieteenalalla.
Yhdistän sosiaalityön sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konsepteihin, joissa sosiaalityön määritelmän tavoin korostetaan yhteiskunnallista muutosta, kollektiivista vastuusta, koheesiota, voi- maantumista kuin valtaistumistakin. Sosiaalialan ammattietiikkaa ohjaavat ihmisarvo, ihmisoikeudet sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus (Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry) ovat yhteneviä sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konseptien kanssa. Tutkielmallani on potentiaalia tuottaa merkittävää tietoa sosiaalityön mahdollisista tulevista kehittämiskohteista ja siitä, millaista sosiaalityö voi parhaimmillaan olla ja mitä sosiaalityön ammattilaiset ja opiskelijat pitävät työssä keskeisimpänä.
Ekologisuudesta on käyty hieman tieteellistä keskustelua sosiaalityön kannalta. On esitetty, että so- siaalityö voisi olla aktiivisessa roolissa ympäristöllisten ja resurssien riittävyyteen liittyvien uhkien ratkaisujen työstäjänä, mutta eritoten kunnallisessa sosiaalityössä tähän ei ole mahdollisuutta, koska lakisääteiset tehtävät estävät sosiaalityöntekijöitä omaksumasta työhönsä ekososiaalista ja ylisuku- polvista työotetta. Tämän muuttaminen vaatisi nähtävästi suuria rakenteellisia muutoksia. (Ranta- Tykkö 2018, 222.) Ekologisuuteen kiinnittyvä kestävyys on sosiaalityön kannalta relevantti kysymys, sillä ajankohtaisesti sosiaalityön toimintatavat eivät välttämättä toimi tavalla, joka edistää sosiaalista kestävyyttä, vaikka sosiaalityöntekijöillä olisi taitoja erityisesti eri toimijoiden välisen yhteistyön tu- kemisessa sekä marginalisoituneiden ihmisryhmien osallistamisessa, mikä nähdään merkittävänä kestävän kehityksen toimimisen edellytyksenä. Ympäristöön liittyvän uhkakuvat linkittyvät myös ih- misoikeuksiin, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen sekä ihmisten kokemaan elämänlaatuun, minkä myötä ne ovat myös keskeisiä huomion kohteita kansainväliselle sosiaalityölle. (Schmitz et al. 2012, 278, 285.)
On todettu, että sosiaalityöntekijät voivat edistää kestävää toimintatapaa käytännön työssään esimer- kiksi tuomalla esiin ympäristöllistä tietoisuutta sekä toimimalla tehtävissä, joissa keskitytään erityi- sesti esimerkiksi köyhyyden vähentämiseen tai yhteisölliseen sosiaalityöhön. Myös ihmisoikeuksien toteutumisen vaaliminen niin käytännön työssä kuin rakenteellisessa sosiaalityössä tavoilla, jotka ovat myös ympäristön kannalta kestäviä, on yksi tapa, jolla sosiaalityö voi käytännössä tukea kestä- vyyden toteutumista. (Schmitz et al. 2012, 282–285.)
Omia tutkimuksellisia mielenkiinnon kohteitani ohjaa kiinnostus sosiaalityöstä erityisesti ihmisoi- keuksia ajavana ja ihmisarvoa vaalivana toimintana ja tieteenä. Esimerkiksi syrjäytymisen, epävar- muuden ja ulkopuolisuuden teemat ovat kiinnostaneet minua koko opiskeluaikani ajan ja koen, että sosiaalityön tehtävänä on tukea yhteiskunnan marginaalissa eläviä ja täten tutkia, mikä heidät on mar- ginaaliin ajanut – ja etenkin, mitä asialle voisi tehdä. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkielmani keskittyi tarkastelemaan prekarisaatioon eli tiivistetysti nykyelämän ennakoimattomuuteen ja epävar- muuteen liitettyjä tunnekokemuksia kirjallisuuskatsauksen kautta. Nämä käsitteet ja konseptit ovat läheisesti yhteydessä myös sosiaaliseen kestävyyteen ja sosiaaliseen laatuun, koska esimerkiksi syr- jäytyminen kielii tulkintani mukaan sosiaalisen laadun konseptin mukaisen osallisuuden ja yhteen- kuuluvuuden puutteesta, kun taas prekarisaatio linkittyy nähdäkseni sekä sosiaaliseen kestävyyteen, että sosiaalisen laadun konseptin mukaisen sosioekonomisen turvallisuuden puutteeseen. Näen, että koko opiskeluaikani tutkimukselliset mielenkiinnon kohteet voidaan ymmärtää sosiaalisiksi ongel- miksi, jotka ovat seurausta sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun toteutumattomuudesta. Pro
gradu – tutkielmani jatkaa täten jokseenkin samaisten tutkimuksellisten teemojen ympärillä, mutta enemmän kenties ratkaisukeskeisemmin painottuen keskittyessään sosiaalityön ja sosiaalityönopis- kelijoiden tuottamiin kehittämisen ja tulevaisuuden kuvauksiin.
Sosiaalityössä ollaan kasvokkain niin rakenteellisten kuin yksilöllistenkin sosiaalisten haasteiden kanssa ja tehdään usein myös päätöksiä julkisen vallan käytöstä tavoilla, jotka suoraan vaikuttavat ihmisten arkeen. Tämän vuoksi koen, että sosiaalityöntekijöillä ja alan opiskelijoilla voi olla mielen- kiintoisia näkökulmia, jotka mahdollisesti heijastelevat heidän kokemuksiaan sosiaalityöstä niin pro- fessiona kuin käytännön työnä. Heidän tuottamansa tulevaisuudenkuvat voivat tuoda esiin sitä, mitä asioita sosiaalityössä pidetään keskeisimpänä sekä toisaalta mitkä sosiaalisen kestävyyden ja sosiaa- lisen laadun osa-alueet korostuvat heidän näkemyksissään ja mistä tämä kertoo. Käytännössä haluan tutkielmassani keskittyä tarkastelemaan sitä, miten sosiaalityöntekijät ja sosiaalityön opiskelijat ku- vaavat sitä, millaista sosiaalityö voisi parhaimmillaan olla ja minkä pitäisi täten muuttua – joko nyt tai tulevaisuudessa. Olen kiinnostunut tarkastelemaan, ilmentävätkö nämä kehittämisnäkökulmat ja tulevaisuudenkuvaukset sosiaalista kestävyyttä ja/tai sosiaalista laatua ja jos ilmentävät, mitä kyseis- ten konseptien osa-alueita ja missä määrin. Mikäli kyseiset konseptit tai niiden osa-alueet eivät mil- lään tavalla nouse esiin tuotetuissa kertomuksissa, olen tästä huolimatta kiinnostunut tarkastelemaan, mitä seikkoja näissä kuvauksissa nostetaan keskeisiksi asioiksi ja mistä näihin kyseisiin seikkoihin keskittyminen kielii.
Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka tavoitteena on selvittää minkälaisia asioita sosiaalityön- tekijät ja sosiaalityön opiskelijat näkevät keskeisimpinä asioina, joita heidän mielestään sosiaali- työssä tulisi nyt ja tulevaisuudessa kehittää sekä miten sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiske- lijoiden kehittämiskuvaukset asettuvat sosiaalisen kestävyyden ja laadun konsepteihin.
Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat:
1. Ilmentävätkö sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden tulevaisuudenkuvauk- set ja kehittämisnäkökulmat sosiaalista kestävyyttä ja/tai sosiaalista laatua ja mitä kyseis- ten konseptien osa-alueita?
2. Miten sosiaalityötä tulisi sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden mielestä ke- hittää ja millaista sosiaalityö voisi heidän mukaansa parhaimmillaan olla?
Tutkielmani etenee johdantoluvusta tutkielman teoreettisen viitekehyksen esittelyyn, jossa tarkaste- len ensin sosiaalisen kestävyyden konseptia, minkä jälkeen siirryn sosiaalisen laadun konseptin ku- vaamiseen. Lopuksi käsittelen näiden konseptien yhteneväisyyksiä ja hahmottelen, miten hyödynnän konsepteja tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä. Tarkastelen myös sosiaalityön teoriapohjaa suh- teessa tutkielmani teoreettiseen viitekehykseen. Teoreettisen viitekehyksen kuvaamisen jälkeen siir- ryn tarkastelemaan tutkielmani empiiristä tutkimusprosessia sekä valitun tutkimusmetodin, että tu- losten analyysiprosessin osalta. Seuraavassa luvussa tarkastelen tutkimusprosessini tuottamia tulok- sia. Esitän tulokseni myös yhteen kokoavassa kuviossa ja tulkitsen tutkielmani tuloksia suhteessa valitsemaani teoreettiseen viitekehykseen. Viimeisimmässä luvussa tarkastelen tutkielmani tutkimus- tuloksista tekemiäni johtopäätöksiä, reflektoin tutkimusprosessia, pohdin tutkielmaani suhteessa ajankohtaisiin suuntauksiin sekä hahmottelen, minkälainen jatkotutkimus tutkielmani aiheesta voisi olla tulevaisuudessa hyödyllistä.
2 SOSIAALINEN KESTÄVYYS JA SOSIAALINEN LAATU TUT- KIELMAN TEOREETTISINA LÄHTÖKOHTINA
2.1 Johdanto
Tässä luvussa tarkastelen tutkielmani teoreettisia lähtökohtia ja viitekehystä, eli sosiaalisen kestävyy- den ja sosiaalisen laadun konsepteja. Konsepteista on useita hieman eri tavoin painottuvia määritte- lyitä ja ne voidaan myös ymmärtää toistensa ylä- ja alakäsitteinä, sosiaalisen kestävyyden ollessa yläkäsite, jota sosiaalisen laadun käsitteellä konkretisoidaan. Nähdäkseni konseptien tarkastelu erik- seen on kuitenkin keskeistä, ennen kun kuvaan, miten hyödynnän niitä tutkielmani tutkimuskysymys- ten tarkasteluun. Käsittelen luvussa ensin sosiaalisen kestävyyden konseptia, minkä jälkeen siirryn tarkastelemaan sosiaalisen laadun konseptia. Lopuksi kuvaan, mitä tapoja määritellä kyseisiä konsep- teja hyödynnän tutkielmassani ja miksi olen valinnut kyseiset määrittelyt tutkielmani viitekehykseksi sekä tarkastelen lyhyesti sosiaalityön teoriaperustaa ja sen asemointia suhteessa tutkielmani teoreet- tiseen viitekehykseen.
2.2 Sosiaalinen kestävyys teoreettisena viitekehyksenä
Sosiaalista kestävyyttä tarkastellessa on keskeistä ensin tutustua kestävyyden ja eritoten kestävän ke- hityksen perusteisiin. Kestävyysajattelu perustuu ymmärrykseen siitä, etteivät maapallon resurssit ole käytettävissä tai kulutettavissa loputtomiin ja että resurssien liiallinen hyväksikäyttö uhkaa elämän olemassaoloa. Kestävyys eroaa kuitenkin perinteisestä ympäristön suojelusta siinä, että ympäristön suojelu keskittyy ympäristön elvyttämiseen ja yksittäisten ympäristöuhkien ehkäisyyn, kun taas kes- tävyyden voidaan ymmärtää olevan ennakoivampaa ja keskittyvän pitkäaikaisiin prosesseihin. Kes- tävyyden konseptia on kuvattu kolmipilarisen kuvion avulla vuodesta 1987 lähtien, jolloin Yhdisty- neiden kansakuntien valtuuttama Brundtlandin komissio (World Comission on Environment and De- velopment) kuvaili, että kestävyys voidaan saavuttaa vain samanaikaisesti sekä suojaamalla ympäris- töä, säilyttämällä taloudellisen kehityksen ja edistämällä oikeudenmukaisuutta, ilman että yhden näistä tekijöistä kehittäminen tehdään toisen tekijän kustannuksella. Talous, oikeudenmukaisuus ja ympäristö luovat tällä tavoin niin sanotun kestävyyden kolmipilarimallin pilarit. (Portney 2015, 4–
6.)
Kokonaisuutena kestävyys voidaan ymmärtää niinä eettisesti perusteltuina valintoina ja toimintoina, jotka tuottavat sekä luonnon että ihmisten kannalta mahdollisimman oikeudenmukaisia ja hyviä rat- kaisuja niin nykyisten kuin seuraavienkin sukupolvien hyvinvoinnin huomioon ottaen. Käytännössä kestävyys ilmenee loppujen lopuksi ihmisten arkielämässä. (Pohjola & Särkelä 2011, 301.) Kestävän kehityksen arvoperustaksi voidaan määritellä vapaus ja vastuu eli ihmisten oikeuksien ja velvolli- suuksien tasapainoisuus, ekologinen eheys ja monimuotoisuus, ihmisten keskinäinen riippuvuus ja solidaarisuus sekä demokratia, väkivallattomuus ja rauha. Keskeiseksi toimenpiteiden kohteena ole- vaksi ongelmaksi kestävän kehityksen konsepti tulkitsee olevan nykyisen talousjärjestelmän raken- teet, jotka mahdollistavat ihmisten välisen epätasa-arvon ja ekosysteemien tuhoutumisen. (Salonen 2010, 234–235.)
Kestävyyttä on määritelty esimerkiksi niin sanotun kolmipilarimallin mukaisesti, jonka myötä lähes- tytään myös sosiaalisen kestävyyden konseptia. Sosiaalinen kestävyys on kehittynyt kestävyyden kol- mipilarimallin mukaisesta oikeudenmukaisuuden (equity) pilarista ajan saatossa sosiaalisen kestävyy- den pilariksi ja se ymmärretään yhtenä kestävän kehityksen osa-alueena ympäristöllisen ja taloudel- lisen kestävyyden ohella (Brennan, Dillard & Dujon 2013, 1). Sosiaalisen kestävyyden keskiössä on ihmisten hyvinvointi sen eri osatekijöineen (Pohjola & Särkelä 2011, 301).
Suhteessa kestävyyden kolmipilarimalliin ja sen muihin osatekijöihin, eli ympäristölliseen ja talou- delliseen kestävyyteen, voidaan sosiaalista kestävyyttä asemoida usein eri tavoin. Sosiaalinen kestä- vyys voidaan ymmärtää esimerkiksi joko erillisenä objektiivina taloudellisista ja ympäristöllisistä seikoista tai rajoittavana tekijänä taloudellisille ja ympäristöllisille aikomuksille. Se voidaan käsittää myös edellytyksenä kukoistaville taloudellisille ja ympäristöllisille systeemeille sekä sosiaaliselle pääomalle, kausaalisena mekanismina ympäristölliselle ja taloudelliselle muutokselle tai kokonais- valtaisena paikallisena ja käytännöllisorientoituneena kestävyyden lähestymistapana, jossa kestävyy- den ympäristölliset, sosiaaliset ja taloudelliset seikat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään erityisesti politiikassa. (Boyer et al. 2016.)
Sosiaalisen kestävyyden asemaa kestävässä kehityksessä taloudellisen ja ympäristöllisen kestävyy- den rinnalla voidaan ymmärtää myös siten, että nämä kestävyyden ulottuvuudet ovat yhteydessä toi- siinsa, mutta ovat toisistaan hierarkkisesti riippuvaisia. Tällöin kestävyyttä kuvataan ympyräisellä pesämallilla, jossa taloudellinen kestävyys asettuu ”pesiytyneenä” sosiaalisen kestävyyden sisälle ja sosiaalinen taasen ympäristöllisen kestävyyden sisään. Tällä tavoin taloudellinen kestävyys näyttäy- tyy riippuvaisena sosiaalisesta ja sosiaalinen taas ympäristöllisestä kestävyydestä. Kestävyys vaatii siis ympäristöllistä kestävyyttä, jotta sosiaalinen kestävyys on mahdollista ja sosiaalista kestävyyttä, jotta taloudellinen kestävyys olisi mahdollista. (Giddings, Hopwood & O’Brien 2002, 191–192.) KUVIO 1. Sosiaalinen kestävyys integroituna muihin kestävyyden osa-alueisiin kokonaisvaltaisena pai- kallisena ja käytännöllisorientoituneena kestävyyden lähestymistapana. Mallin mukaan kestävyyden ympä- ristölliset, sosiaaliset ja taloudelliset osa-alueet ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Kolmiot edustavat erillisiä yksilöitä erilaisin perspektiivein, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. (mukaillen Boyer et al. 2016)
Kestävyyden eri osa-alueet, eli sosiaalinen, ympäristöllinen ja taloudellinen kestävyys, linkittyvät toisiinsa myös käytännössä. Esimerkiksi ympäristölliset uhat, kuten elinympäristön epävakaus ja re- surssipulat muun muassa ruuan, veden ja asuintilan suhteen, uhkaavat erityisesti kaikista haavoittu- vimmassa asemassa olevia ryhmiä (Schmitz et al. 2012, 285), minkä perusteella ympäristöllinen kes- tävyyden uhka näyttäytyy samaan aikaan lisäksi niin sosiaalisena kuin taloudellisenakin ongelmana.
Kestävyys voikin määrittyä pyrkimyksenä tasapainottaa kilpailevat taloudelliset, ympäristölliset ja sosiaaliset prioriteetit (Boyer et al. 2016).
Esimerkiksi Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 -strategia määrittelee sosiaalista kestävyyttä kuvaa- malla sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa, jossa kaikkia yhteiskunnan jäseniä kohdellaan reilusti, yh- teiskunta vahvistaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, tukee terveyttä ja toimintakykyä sekä antaa tarvit- tavan turvan ja palvelut (Sosiaali- ja terveysministeriö 2011, 4). Suomalaisen hyvinvointimallin poh- jautuminen vahvaan käsitykseen julkisesta vastuusta on nähty luovan perustan Suomen yhteiskunnal- liselle sosiaaliselle kestävyydelle (Pohjola & Särkelä 2011, 302). Sosiaaliselle kestävyydelle yhtenä
KUVIO 2. Pesämallin mukainen kestävä kehitys. Talous eli täten myös taloudellinen kestävyys on riippu- vainen yhteiskunnasta eli sosiaalisesta kestävyydestä. Nämä kummatkin taasen ovat riippuvaisia ympäris- töstä, eli ympäristöllisestä kestävyydestä. (mukaillen Giddings, Hopwood & O’Brien 2002, 192.)
kestävän kehityksen osa-alueena on keskeistä tarkastella hyvinvointia ottaen huomioon sekä ekolo- giset, sosiaaliset että taloudelliset näkökulmat, yhteiskunnan toimintojen ylisukupolviset vaikutukset ja vaatimus politiikan eri toimenpiteiden yhteensopivuudesta. Sosiaalisen kestävyyden edellytyksiksi voidaan määritellä riittävä toimeentulo, hyvinvointipalveluiden ja turvallisuuden takaaminen, resurs- sien ja toimintamahdollisuuksien jakautuminen oikeudenmukaisesti ja yksilöiden mahdollisuus vai- kuttaa omaan elämäänsä sekä osallisuus, yhteisöllisyys ja kiinnittyminen yhteiskuntaan. (Alila et al.
2011, 6–7.) Sosiaalinen kestävyys voidaan nähdä myös yhteiskunnan tai yhteisön positiivisena tilana tai yhteisön sisäisenä prosessina, jolla tämä positiivinen tila saavutetaan (McKenzie 2004, 23).
Sosiaaliselle kestävyydelle ei kuitenkaan ole olemassa yhtä teoreettisesti vakiintunutta määritelmää (esim. Alila et al. 2011, 6; Littig & Grießler 2005, 68–69) ja sosiaalisen kestävyyden konsepti voi aiheuttaa hämmennystä kenties eritoten sen suhteen, miten konseptin sosiaalinen ymmärretään, koska sosiaaliset prioriteetit ovat usein moninaisia ja kontekstisidonnaisia (Boyer et al. 2016). Konseptin monitulkintaisuus on nähty tieteellisessä keskustelussa haasteellisena ja seikkana, joka heikentää konseptin laajempaa hyödyntämistä ja merkittävyyttä (Vallance, Perkins & Dixon 2011, 342).
Vaikka sosiaalisen kestävyyden konseptin on katsottu olevan kestävyyden osa-alueista haastavin määritellä, on tutkimuskirjallisuudesta tehdyissä kirjallisuuskatsauksissa pystytty kuitenkin löytä- mään tiettyjä tekijöitä, jotka yhdistävät sosiaalisen kestävyyden määrittelyjä. Sosiaalinen kestävyys sisältää täten eriäväisissä määrittelyissään vähintään ainakin oikeudenmukaisuuden, kestävyystietoi- suuden, osallistumisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden. (Murphy 2012, 21.) Oikeudenmukaisuus viittaa tällöin erityisesti oikeudenmukaiseen resurssien ja elämän mahdollisuuksien jakoon niin kan- sallisella, kansainvälisellä kuin sukupolvienvälisellä tasolla. Kestävyystietoisuus tarkoittaa kansalais- ten tietoisuuden lisäämistä kestävyyteen liittyvissä haasteissa ja rohkaisemista vaihtoehtoisiin kestä- vämpiin kulutusvaihtoehtoihin, kun taas osallistumisella viitataan siihen, että mahdollisimman monia sosiaalisia ryhmiä otetaan mukaan päätöksentekoprosesseihin ja tällä tavoin lisätään yksilöiden ja yhteisöjen sosiaalista inkluusiota. (Murphy 2012, 20–24.) Yhteenkuuluvuus sen sijaan voi viitata mo- neen asiaan, kuten hyvinvoinnin edistämiseen, sosiaalisten ongelmien vähentämiseen tai ihmistenvä- lisen luottamuksen lisäämiseen, mutta keskeisintä sosiaalisessa yhteenkuuluvuudessa on sopusoin- tuisen yhteiselon edistäminen ja kansalaisten välisten konfliktien ehkäisy (Murphy 2012, 25).
Tutkimuksellisten kirjallisuuskatsauksien perusteella sosiaalista kestävyyttä voidaan jaotella myös kolmena kestävyyskokonaisuutena tai alakategoriana (Vallance, Perkins & Dixon 2011, 342). Tällä tavoin sosiaalisen kestävyyden konseptia voidaan tarkastella a) kehityksellisenä kestävyytenä, b)
yhdistävänä kestävyytenä ja c) ylläpitävänä kestävyytenä. Sosiaalisen kestävyyden ymmärtäminen kehityksellisenä kestävyytenä (development sustainability) keskittyy perustarpeiden tyydyttämiseen, sosiaalisen pääoman luomiseen sekä tasa-arvoon. Tämän sosiaalisen kestävyyden alakategorian kes- keisimpänä näkemyksenä on, että sosiaalinen kestävyys ei ole mahdollista, mikäli jokaisella ihmisellä ei mahdollisuutta esimerkiksi terveelliseen ravintoon, puhtaaseen veteen, asumiseen ja mahdolliseen lääkitykseen. Nämä ymmärretään sosiaalisen kestävyyden kehityksellisen kestävyyden alakategorian aineelliseksi osa-alueeksi. Lisäksi kyseinen sosiaalisen kestävyyden alakategoria korostaa olemuk- seltaan aineettomien tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden, koulutuksen ja työllisyyden merkittävyyttä sosiaalisen kestävyyden saavuttamisessa ja ylläpitämisessä. Näitä seikkoja korostaessa nähdään, että myös ympäristöllinen kestävyys seuraa nimenomaisesti yhteiskunnallisesta kehityksestä ja sen kes- tävyydestä. (Vallance, Perkins & Dixon 2011, 343–344.)
Sosiaalinen kestävyys yhdistävänä kestävyytenä (bridge sustainability) taas käsittelee käyttäytymi- sen ja toimintojen muutoksia biofyysisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä sosiaalisen kestävyy- den alakategoriassa nähdään, että kestävän toiminnan ja käyttäytymisen edistäminen ja kestävään toimintaan kannustaminen ovat niitä tekijöitä, joilla sosiaalinen kestävyys on mahdollista saavuttaa.
Tällainen eettisen toiminnan ja käyttäytymisen edistäminen on luonteeltaan myös monitieteistä, sillä se linkittyy sekä yhteiskuntatieteisiin, että muun muassa psykologiaan ja sosioekologisiin tieteenaloi- hin. Yhdistävän kestävyyden keskeisenä tavoitteena nähdäänkin se, että ihmisten ja heidän ympäris- tönsä välille voitaisiin rakentaa yhteyksiä, joiden myötä ihmiset voisivat toimia kestävällä tavalla.
Yhdistävä kestävyys voi olla luonteeltaan myös ei-muutoksellista tai muutoksellista, eli ihmisiä voi- daan esimerkiksi tiedottaa ympäristöllisistä tekijöistä, ympäristöllistä kestävyyttä parantavista palve- luista ja hyödyntää teknologisia kehityksiä arkipäivän kestävyyden edistämisessä, tai sen sijaan voi- daan pyrkiä kehittämään täysin uusi tapa suhtautua ympäröivään maailmaan. (Vallance, Perkins &
Dixon 2011, 344.)
Sosiaalinen kestävyys ylläpitävänä kestävyytenä (maintenance sustainability) taas keskittyy siihen, mitä sosiokulttuurillisia seikkoja voidaan säilyttää ja ylläpitää muutoksessa sekä miten ihmiset aktii- visesti vastustavat tai hyväksyvät tätä muutosta. Tämä ymmärrys sosiaalisesta kestävyydestä keskit- tyy käytännössä niihin toimintoihin, mieltymyksiin, perinteisiin ja paikkoihin, jotka ihmiset haluaisi- vat säilyttää ja miten näitä tekijöitä voitaisiin ylläpitää nyt ja tulevaisuudessa. Esimerkiksi yksityis- autoilu ja luonnon säilyttäminen voivat olla tällaisia asioita. Moni kestävyyteen tähtäävä tavoite uh- kaa erilaisia tapoja, arvoja ja perinteitä, jotka ihmiset kokevat tärkeiksi, minkä vuoksi on merkittävää ymmärtää, miksi ihmiset voivat kokea niihin kohdistuvat muutospaineet haastaviksi tai
epämiellyttäviksi. Ylläpitävä kestävyys keskittyy paljolti arkipäivän valintoihin ja tottumuksiin ja sen myötä on todettu, että sosiaalisesti kestävä kaupunki on sellainen kaupunki, jossa ihmiset haluavat elää. (Vallance, Perkins & Dixon 2011, 344–345.) Edellä mainitut erilaiset alakategoriat sosiaalisesta kestävyydestä toisaalta ovat osittain päällekkäisiä sekä toisaalta painotuksesta riippuen vastakkaisia (Vallance, Perkins & Dixon 2011, 346).
KUVIO 3. Kolme sosiaalisen kestävyyden alakategoriaa – kehityksellinen, ylläpitävä ja yhdistävä kestävyys.
(mukaillen Vallance, Perkins & Dixon 2011, 345)
Sosiaalinen kestävyys voidaan määritellä myös yhteiskuntien laaduksi, jossa yhteiskunta ja sen insti- tuutiot työn välityksellä tyydyttävät laajennetut inhimilliset tarpeet ja jossa yhteiskunnan toiminta on järjestetty tavalla, joka varjelee luontoa ja sen uudistuvia resursseja sekä jossa sosiaalinen oikeuden- mukaisuus, ihmisarvo ja osallisuus täyttyvät (Littig & Grießler 2005, 72). Tällainen määrittely ko- rostaan työn – niin palkallisen työn kuin palkattoman ja hoitotyön – merkitystä sosiaalisessa kestä- vyydessä, koska kestävyyden nähdään tapahtuvan yhteiskunnan ja luonnon välillä nimenomaisesti työn välityksellä. Tällöin kestävä työyhteiskunta vaatii nykyisten ja uusien työmuotojen huomioi- mista ympäristölliseltä kannalta, jotta tuotteita ja palveluita voidaan tuottaa jatkossa ympäristön, yh- teiskunnan ja terveyden kannalta kestävällä tavalla. Lisäksi tämä vaatii sitä, että jokaisella ihmisellä esimerkiksi sukupuolesta riippumatta on mahdollisuus tienata riittävät tulot hyödyllisellä ja
sosiaalisesti hyväksyttävällä työllä, kuin myös sitä, että jokaisella on mahdollisuus valita elämänsä aikana erilaisista työmuodoista tai -aloista. (Littig & Grießler 2005, 74.)
Haastavan määrittelyn vuoksi sosiaalista kestävyyttä voidaan hahmotella myös erilaisin indikaatto- rein. Näitä ovat esimerkiksi tasa-arvoinen pääsy terveys-, koulutus-, liikenne- ja asumispalveluiden piiriin, sukupolvien välinen tasa-arvo eli nykyisen sukupolven toimet eivät aseta seuraavia sukupolvia epäedulliseen asemaan, erilaisten kulttuurien positiivisten puolien vaaliminen ja suojeleminen, laaja kansalaisten poliittinen osallistuminen sekä yhteisöllisyys ja yhteisvastuullisuus (McKenzie 2004, 23). Tiivistetymmin sosiaalista kestävyyttä on määritelty myös kolmella erillisellä indikaattorilla. Pe- rustarpeiden tyydytys ja elämänlaatu on yksi sosiaalisen kestävyyden indikaattori ja liittyy käytän- nössä esimerkiksi köyhyyteen, työttömyyteen, koulutukseen, terveyteen, turvallisuuteen ja subjektii- viseen tyytyväisyyteen liittyviin tekijöihin. Toinen sosiaalisen kestävyyden indikaattori on tasa-ar- voisten mahdollisuuksien luominen esimerkiksi koulutuksessa, eri sukupuolten välillä ja maahan- muuttajille. Kolmas indikaattori taas on sosiaalinen yhteneväisyys, joka keskittyy esimerkiksi erilai- suuden suvaitsemiseen ja solidaarisuuteen. (Littig & Grießler 2005, 75.)
Toisaalta sosiaalisen kestävyyden määrittelyn sitominen yleisiin sosiaalipoliittisiin indikaattoreihin on nähty ongelmallisena, koska indikaattorit voivat näyttäytyä satunnaisesti valikoiduilta ja indikaat- toreihin sidottu määrittely saattaa priorisoida joko analyyttista, normatiivista tai poliittista näkökantaa sosiaalisen kestävyyden ymmärtämisessä (Littig & Grießler 2005, 68–69). Erään määrittelyn mukaan sosiaalisen kestävyyden tulee rakentaa inkluusiota niin yksilön, ryhmien kuin yhteiskuntien tasoilla, vaalia ihmisarvoa sisältäen vähintään perusravinnon varmistamisen, vapauden tyranniasta, kokoon- tumisvapauden ja yleisen vapauden. Lisäksi sosiaalisen kestävyyden tulee varmistaa ihmisille keinot vaikuttaa johtamiseensa sekä luoda mahdollisuutta oppimiselle niin yksilöllisellä, kollektiivisella, hallinnollisella, yhtiöllisellä ja yhteiskunnallisella tasolla. (Larsen 2009, 78.)
Toisaalta voidaan pohtia, onko sosiaaliselle kestävyydelle tarkoituksenmukaistakaan etsiä yhtä vank- kumatonta määritelmää, vai onko hyödyllisempää määritellä sosiaalinen kestävyys kuhunkin erilai- seen käyttötarkoitukseen soveltuvalla tavalla (McKenzie 2004, 24). Sosiaalisen kestävyyden määrit- telyn väljyyden vuoksi konseptin käyttö on aina tietyllä tavalla rajattu ja tulkittu ajasta ja paikasta riippuen (Boström 2012, 11). Vaikkakin konsepti on haastava määritellä, sosiaalinen kestävyys näh- dään yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa merkittävänä konseptina siltä osalta, että tulevaisuuteen liitettyjen mielikuvien on todettu vaikuttavan käyttäytymiseen ja nämä mielikuvat vaikuttavat ihmis- ten toiveikkuuteen ja merkityksellisyyden kokemukseen. Tulevaisuudenkuvien voi nähdä elvyttävän
merkityksen kokemusta ja luovan motivaatiota avartamalla mielikuvia siitä, mitä ajankohtaisesti ta- pahtuu ja mitä tulevaisuudessa voisi tapahtua. (Olson 1995, 15, 33.) Tämän vuoksi sosiaalisen kestä- vyyden konsepti on myös oman tutkielmani mielenkiinnon kohde ja teoreettinen viitekehys.
Kestävän yhteiskunnan mielikuvan tulee kuitenkin olla uskottava, jotta sillä olisi vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen. Lisäksi mielikuvan tulee olla positiivinen esimerkiksi korostaen kehittämistä niin teknologiassa kuin kulttuurillisestikin. Kestävien tulevaisuudenkuvien tulee olla myös avoimia ja in- noittaa lisäkehittelyyn esimerkiksi teknologian, politiikan ja talouden alueilla, eli ei olla jäykkiä ja staattisia. Kestävät tulevaisuudenkuvat toimivat käyttäytymisen muuttamiseksi myös vain, jos ne pyr- kivät vastaamaan yhteiskunnan kohtaamiseen haasteisiin, kuten ympäristöllisiin uhkiin ja köyhyy- teen. Kokonaisvaltaisesti kestävät tulevaisuudenkuvat huomioivat useat eri kehityksen muodot ja voi- vat korostaa yhtäaikaisia ratkaisuja, jotka sekä lisäävät taloudellisia mahdollisuuksia, suojaavat ja elvyttävät ympäristöä, toimivat virikkeenä ympäristöystävällisemmälle teknologialle sekä elvyttävät yhteisöllisyyttä ja ihmisten arjen elinoloja maailmanlaajuisesti. (Olson 1995, 30–33.) Sosiaalisesti kestävän tulevaisuudenkuvan tulee ihmisten toimintaa muuttaakseen olla siis dynaaminen, kokonais- valtainen ja positiivinen visio (Olson 1995, 34).
Kuten useista eri tavoin painottuvista määrittelyistä voidaan huomata, sosiaalinen kestävyys koostuu useista tekijöistä ja siitä, mihin sosiaalisen kestävyyden osa-alueeseen nojaava päätös on milloinkin paras mahdollinen, tulee käydä aktiivista yhteiskunnallista keskustelua (Vallance, Perkins & Dixon 2011, 345–347.) Sosiaaliset ongelmat ovat hyvin moninaisia ja kestävyys vaatii kulttuurillista, pai- kallista ja holistista muutosta toimiakseen (Boyer et al. 2016).
2.3 Sosiaalinen laatu teoreettisena viitekehyksenä
Sosiaalinen laatu linkittyy läheisesti sosiaalisen kestävyyden konseptiin, sillä sosiaalinen laatu voi- daan ymmärtää tavaksi konkretisoida sosiaalista kestävyyttä. On esitetty, että kestävyyden ollessa yksi keskeisimmistä globaaleista haasteista, on sosiaalisen laadun konsepti yksi hyödyllinen tapa in- tegroida kestävyyden eri osa-alueet yhdeksi kokonaisuudeksi. Tällöin kestävyyteen liitetään ympä- ristöllisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden lisäksi myös neljäs kestävyyden aspekti, eli kult- tuurinen kestävyys, joka käsittää arvot, tavat ja asenteet, jotka ovat merkittäviä kestävyyden aikaan- saamiseksi ja ylläpitämiseksi. (van der Maesen & Walker 2011, 251.) Sosiaalisen laadun konseptissa
nähdään, että on epäloogista tarkastella sosiaalista kestävyyttä yhtenä kestävyyden osana, vaan niin ympäristöllinen, taloudellinen, kuin kulttuurillinenkin kestävyys ovat lopulta sulautuneita sosiaalisiin prosesseihin, joiden avulla niitä voidaan myös analysoida. Kestävyyden osa-alueiden integrointi so- siaalisen laadun käsitteen avulla nähdään luovan mahdolliseksi myös kestävyyden selkeän määritte- lyn. (van der Maesen & Walker 2011, 269–272.)
Sosiaalisen laadun konsepti on sosiaalisen kestävyyden ohella konsepti, josta käyty tieteellinen kes- kustelu on moninaista ja konseptin määrittelyssä voidaan painottaa eri asioita, joskin kenties vähäi- semmin kuin sosiaalisen kestävyyden konseptin suhteen. Sosiaalisen laadun konsepti muodostui alun perin Euroopan unionin keskinäisessä yhteistyössä (European Foundation on Social Quality EFSQ) vuonna 1997, kun poliittisessa päätöksenteossa kiinnostuttiin siitä, millä kokonaisvaltaisella teoreet- tisella perspektiivillä ja metodologialla voitaisiin ymmärtää ja vertailla ihmisten kokemaa arkielämää koko Euroopan unionin alueella. Sosiaalisen laadun konseptin nähtiin olevan vaihtoehto hallitseville politiikan talouskeskeisille lähestymistavoille sekä lähtökohtana demokraattisen osallisuuden lisää- miselle. Ensimmäisissä aiheeseen kytkeytyvissä tutkimuksissa sosiaalinen laatu määriteltiin siksi laa- juudeksi, jonka myötä kansalaiset voivat ottaa osaa yhteisöjensä sosiaaliseen ja taloudelliseen elä- mään sellaisissa olosuhteissa, jotka edistävät heidän hyvinvointiaan ja yksilöllistä potentiaaliaan.
(Beck, van der Maesen & Walker 1998, 325; van der Maesen & Walker 2011, 1.)
Ensimmäisistä määritelmistä lähtien sosiaalisen laadun konseptia on tarkasteltu muun muassa työlli- syyteen, ikääntymiseen ja kansanterveyteen liittyvissä projekteissa. Myöhemmin sosiaalisen laadun käsitteeseen on ymmärretty sisältyvän myös ihmisten, organisaatioiden ja verkostojen voimaantumi- sen arviointi uudenkaltaisten paikallisten, valtiollisten ja kansainvälisten hallinnon myötä. (van der Maesen & Walker 2011, 3–4.) Sosiaalisten suhteiden on nähty pystyvän edesauttamaan sekä osalli- suutta että yksilöllistä kehittymistä ja luovan näin sosiaalista laatua (Walker & van der Maesen 2003, 4).
Viimeaikaisin pyrkimys konseptuaalisen viitekehyksen kehittämiseksi sosiaaliselle laadun konsep- tille on tehty European Network on Indicators of Social Quality -verkoston (ENIQ) toimesta. Sosiaa- lisen laadun konsepti käsittää ihmiset ensisijaisesti sosiaalisina olentona ja yksilöllisyyden tapana ilmaista ihmisten sosiaalista luontoa (Beck et al. 20011, ref. van der Maesen & Walker 2011, 45).
1 Beck, Wolfgang, Fleur Thomése, Laurent J. G. van der Maesen & Alan Walker (toim.). 2001. Social Quality: A Vision for Europe. Kluwer Law International, The Hague, London & Boston.
Lisäksi sosiaalisen laadun konseptissa nähdään, että ihmiset ovat perustavanlaatuisesti keskinäisriip- puvaisia toisistaan, koska ihmiset toteuttavat itseään vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.
Kolmantena perusoletuksena sosiaalisen laadun konseptissa on, että sosiaalisessa ovat läsnä jatkuvat jännitteet yhteiskunnallisen ja elämänkerrallisen kehityksen välillä sekä systeemien integraation ja vuorovaikutuksessa olevien yksilöistä koostuvien eri suuruisten ryhmittymien integraation välillä.
(van der Maesen & Walker 2011, 46–55.)
Sosiaalinen laatu viittaa tiivistetysti ihmisten mahdollisuuksiin osallistua yhteiskunnan sosiaalisiin ja taloudellisiin toimintoihin ehdoilla, jotka vahvistavat heidän hyvinvointiaan ja yksiöllisten potentiaa- liensa käyttöä. Sosiaalista laatua on havainnollistettu esimerkiksi nelikentällä, joka kuvaa kaikkia niitä ehtoja, joiden tulisi toteutua yhteiskunnassa sosiaalisen laadun saavuttamiseksi. Nämä ovat so- sioekonominen turvallisuuden (sosioeconomic security), sosiaalisen osallisuuden (inclusion), sosiaa- lisen yhteenkuuluvuuden (cohesion) ja sosiaalisen voimaantumisen (empowerment) toteutuminen.
(Walker & van der Maesen 2003, 4–6.) Sosiaalisen laadun nelikentällä voidaan kuvata myös edellä mainittujen nelikenttää jakavien jatkumoiden jännitteitä, jolloin kyseiset jännitteet – yhteiskunnalli- nen ja elämänkerrallinen kehitys sekä systeemien integraatio ja ryhmittymien integraatio – esitetään vaaka- ja pystysuoraisina jatkumoina (van der Maesen & Walker 2011, 46–55).
KUVIO 4. Sosiaalisen laadun nelikenttä. (mukaillen esim. van der Maesen & Walker 2011, 61; Abbott &
Wallace 2012, 156)
Sosiaalisen laadun konseptissa ja nelikenttä-mallissa sosioekonominen turvallisuus toimii suojana köyhyyttä ja muita materiaalisen puutteen muotoja vastaan ja se voidaan nähdä jatkumona, jonka toisessa päässä on sosioekonominen turvallisuus ja toisessa turvattomuus (van der Maesen & Walker 2011, 61). Sosioekonominen turvallisuus viittaa siihen, miten yhteiskunnan eri järjestelmät ja raken- teet, jotka ovat vastuussa hyvinvointia koskevista säännöksistä, käsittelevät makrotasolla kansalaisten olennaisia tarpeita päivittäiseen olemassaoloonsa nähden. Sosioekonominen turvallisuus keskittyy esimerkiksi perustoimeentuloon, työllisyyteen ja terveyden edistämiseen keskittyviin sosiaalisen tur- van muotoihin. (Beck, van der Maesen & Walker 1998, 321.) Sosiaalisen laadun konseptissa näh- dään, että ihmisillä tulee olla mahdollisuus sosioekonomiseen turvallisuuteen, jotta he voivat suojau- tua köyhyydeltä sekä muulta materiaaliselta ja immateriaaliselta puutteelta (van der Maesen 2003, 32–33). Käytännössä tämä viittaa sen varmistamiseen, että ihmisillä on resursseja selvitä arkielämästä koko elinkaarensa ajan sekä mahdollisuus tarvitsemiinsa hyvinvointipalveluihin (Abbott & Wallace 2012, 156).
Suomalaista sosioekonomista turvallisuutta tarkastellessa huomionarvoinen kehityssuunta on esimer- kiksi pitkäaikaistyöttömyyden väheneminen. Heinäkuun 2019 lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli noin 65 100, mikä on noin 11 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pitkäaikaistyöttömistä oli miehiä noin38 200 ja naisia noin 26 900. (Tilastokeskuksen Findikaattori 20.8.2019.) Kuitenkin aikaisemmassa suomalaisen yhteiskunnan sosiaalista laatua tar- kastelevassa tutkimuksessa on todettu, että erityisesti työttömyydestä kärsivät kotitaloudet näyttäyty- vät kaikista haavoittuvimpana ryhmänä yhteiskunnassa tapahtuville muutoksille (Vuori & Gissler et al. 2006, 67–69).
Sosiaalinen osallisuus eli inkluusio taas viittaa sosiaalisen laadun konseptissa yhteiskunnan sosiaali- siin ja taloudellisiin avaintoimintoihin, kuten osallisuuteen työmarkkinoille, poliittiseen päätöksente- koon ja yhteisöjen toimintoihin eli kansalaisten sosiaalisiin oikeuksiin (van der Maesen & Walker 2011, 61). Sosiaalinen osallisuus liittyy paljolti tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaattei- siin sekä niitä uhkaaviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin (Beck, van der Maesen & Walker 1998, 322).
Osallisuuden voidaan nähdä linkittyvän myös sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen, mikäli tulkitaan, että sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta seuraa solidaarisuutta, mistä taasen seuraa sosiaalista osallisuutta (Spicker 2014, 95). Sosiaalinen laatu voi toteutua vain, jos ihmiset kokevat olevansa osallisia yhteis- kunnan keskeisissä poliittisissa, sosiaalisissa ja taloudellisissa instituutioissa, kuten työmarkkinoilla,
poliittisissa järjestelmissä sekä yhteisöllisissä organisaatioissa. Tämä mahdollistaa yksilön oman po- tentiaalinsa hyödyntämisen. (van der Maesen 2003, 32–33.)
Sosiaalinen osallisuus eli inkluusio liittyy sekä läheissuhteissa koettuun inkluusioon että löyhempien verkostojen jäsenyyteen liittyvään osallisuuteen (Abbott & Wallace 2012, 156). Sosiaalista osalli- suutta suomalaisessa yhteiskunnassa tukevat esimerkiksi tasa-arvon arvostaminen, demokraattinen päätöksenteko, ilmaisunvapaus, useimpien oikeuksien koskettaminen kaikkia maan kansalaisia sekä tasavertainen pääsy palveluihin. Myös paikallisen päätöksenteon tukeminen, kattavat sosiaalipalvelut sekä korruption vähäisyys tukevat osallisuuden toteutumista. (Vuori & Gissler et al. 2006, 74–76.)
Sosiaalinen yhteenkuuluvuus eli koheesio viittaa ihmisten väliseen luottamukseen, yhteiskunnalli- seen turvallisuuteen ja esimerkiksi sukupolvien väliseen solidaarisuuteen (van der Maesen & Walker 2011, 61). Sosiaalinen yhteenkuuluvuus määrittyy sosiaalisen laadun konseptissa vastakohtaisena yh- teisölliselle normittomuuden tilalle ja vieraantumiselle ja liittyy makrotasolla prosesseihin ja yhteis- kunnallisiin rakenteisiin, jotka luovat, puolustavat tai toisaalta tuhoavat sosiaalisia verkostoja. Sosi- aalista yhteenkuuluvuutta sosiaalisen laadun osana on tarkasteltu myös sen osalta, missä määrin yh- teisöllisyyttä ja solidaarisuutta tarvitaan yhteiskunnassa, jotta monimuotoinen erilaisista ihmisistä koostuva yhteiskunta voi toimia. (Beck, van der Maesen & Walker 1998, 323–324.) Sosiaalinen yh- teenkuuluvuus mahdollistaa yhteisöllisesti jaetut arvot ja normit, jotka ovat välttämättömiä yhteisöjen ja yhteiskuntien olemassaololle (van der Maesen 2003, 33) sekä luovat yhteiskunnassa vakautta ja jatkuvuutta (Abbott & Wallace 2012, 156).
On myös todettu, että sosiaalinen yhteenkuuluvuus eli koheesio on yhteydessä sosiaaliseen pää- omaan, eli vastavuoroisiin ihmissuhdeverkostoihin ja niiden kykyyn ratkaista ongelmia, joissa eri yksilöillä on erilaiset etunäkökohdat. Tämän nähdään ilmenevän siten, että vastavuoroinen toiminta yhteisöissä ja toisiin ihmisiin luottaminen havainnollistavat yksilöiden sosiaalista pääomaa. (Brehm
& Rahn 1997, 999.) Sosiaalista yhteenkuuluvuutta arvioidessa on todettu, että suomalaiset luottavat muihin ihmisiin helpommin kuin yleisesti EU-maissa, mutta eduskuntaan ja puolueisiin luotetaan vähäisesti (European Values Study 1999–2000 & Tiedebarometri 20042, ref. Vuori & Gissler et al.
2006, 72). Toisaalta suomalaisilla on halua esimerkiksi maksaa enemmän veroja, jos siten parannet- taisiin köyhien olosuhteita (Gallie & Paugam 2002, 137), minkä lisäksi huomattavan rekisteröityjen
2 Tiedebarometri. 2004. Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta tieteeseen ja tieteellis-tekniseen kehitykseen. Helsinki:
Tieteen tiedotus ry
yhdistysten määrän nähdään kielivän suomalaisten yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden tasosta (Vuori & Gissler et al. 2006, 74).
Sosiaalisen laadun konseptin sosiaalisen voimaantumisen – myös sosiaaliseksi valtaistumiseksi kut- suttu – osa-alue taas on merkittävä siltä osin, että ihmisten tulee voida olla tiettyyn määrään autono- misia ja valtaistuneita voidakseen osallistua jatkuvasti muuttuviin yhteiskuntiin ja niiden muuttuviin olosuhteisiin. Sosiaalinen voimaantuminen on yksilötasolla tapahtuvaa ja viittaa ihmisten mahdolli- suuksiin kehittyä täyteen potentiaaliinsa ja mahdollisuuteen määrätä elämästään. (van der Maesen &
Walker 2011, 61.) Sosiaalinen voimaantuminen näyttäytyy sosiaalisen laadun konseptissa alistunei- suuden vastakohtana ja viittaa yksilöiden oman osaamisen ja kykyjen täysvaltaiseen toteuttamiseen.
Tämän nähdään liittyvän paljolti mikrotasolla tehtyihin toimiin, joiden myötä ihmisille mahdolliste- taan itsensä kehittäminen. (Beck, van der Maesen & Walker 1998, 324.) Voimaantuminen voidaan nähdä sekä tavoitteena että toimintana (Herrmann 2005, 290).
On kuitenkin esitetty, että sosiaalisen voimaantumisen käsitteessä ei määrity tarkkaan ottaen se, mikä on tämä kyseinen voima tai valta, jota ihmiset käyttävät ja millä yhteiskunnan tasolla he sitä hyödyn- tävät. Toisin sanoen nähdään, että olisi keskeistä erotella, onko voimaantumisessa kyse mahdollisuu- desta tiedostaa omat kykynsä ja niiden käytöstä eli henkilökohtaisesta muutoksesta, yksilökohtaisesta vallan lisääntymisestä, sosiaalisesta vallasta lähiympäristössä vai laajemmasta yhteiskunnallisesta vallasta ja siinä tapahtuvasta muutoksesta. On esitetty, että sosiaalinen laatu tarkoittaa ihmisten voi- maantumista, mutta se myös samaan aikaan vaatii voimaantuneita ihmisiä, jotta sosiaalinen laatu olisi alun perinkään asetettu poliittiseksi tavoitteeksi. (Herrmann 2005, 296–298.) Voimaantuminen voi- daan tiivistää ihmisten mahdollisuudeksi hallita omaa elämäänsä ja hyödyntää saamiaan mahdolli- suuksia (van der Maesen 2003, 33) ja se käsittää sekä toimet, joiden avulla ihmisiä voidaan voimaan- nuttaa – kuten koulutuksesta ja terveydestä huolehtimalla – sekä subjektiivisen kokemuksen toimi- jana olemisesta (Abbott & Wallace 2012, 156). Suomen on nähty mahdollistavan sosiaalista voimaan- tumista esimerkiksi peruskoulutukseen ja ilmaiseen korkeakoulutukseen pohjautuvilla kouluttautu- mismahdollisuuksilla, mutta esimerkiksi työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on nähty haasta- vana ja mahdollisesti epätasa-arvoa luovana tekijänä (Vuori & Gissler et al. 2006, 77–79).
Sosiaalisen laadun nelikentässä esiintyvät jännitteet taas ilmenevät yhteiskunnallisten prosessien ja kehityksen (societal development) ja elämänkerrallisten prosessien ja kehityksen (biographical deve- lopment) välillä sekä erilaisten systeemien ja erilaisten ihmisryhmittymien välillä. Yhteiskunnalliset prosessit viittaavat ihmisten erilaisiin mahdollisuuksiin ja elämänkerralliset prosessit taas
vuorovaikutukseen eri toimijoiden, eli yksilöiden, yhteisöjen ja systeemien välillä. Vaakasuoralla jän- nitteellä viitataan vuorovaikutukselliseen kenttään (field of interactions), joista vasemmalla keskity- tään yksilöiden ja erilaisten systeemien väliseen vuorovaikutukseen, kun taas oikealla keskitytään yksilöiden ja erilaisten ryhmittymien väliseen vuorovaikutukseen. Pystysuora jännite taas viittaa mahdollisuuksien kenttään (field of opportunities) ja liittyy erilaisten merkitysten, arvojen ja normien välisiin jännitteisiin henkilökohtaisella elämänkerrallisella ja laajemmalla yhteiskunnallisella tasolla.
(van der Maesen & Walker 2011, 51–52.) Yhteiskunnalliset prosessit täten mahdollistavat kontekstin ja mahdollisuuden ihmisten hyvinvoinnille, kun taas elämänkerralliset prosessit keskittyvät subjek- tiiviseen hyvinvointiin, minkä nähdään koostuvan käytännössä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja kulttuurillisista merkityksistä (Abbott & Wallace 2012, 155).
2.4 Sosiaalinen kestävyys ja sosiaalinen laatu tutkielman teoreettisena viiteke- hyksenä
Tutkielmani keskeisenä mielenkiinnon kohteena on tarkastella sosiaalityön kehittämisnäkökulmia ja sen mahdollisia tulevaisuuden suuntauksia hahmottelemalla, miten sosiaalityöntekijöiden ja sosiaali- työn opiskelijoiden esittämät nykyisyyteen ja tulevaisuuteen keskittyvät kehittämisnäkökulmat nos- tavat esiin sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun näkökulmia, mikäli nostavat. Täten tarkoi- tuksenani on vertailla sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden tuottamia kuvauksia ja ke- hittämisnäkökulmia sekä reflektoida niitä suhteessa tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimi- viin konsepteihin.
Sosiaalisen laadun konseptista on vähemmän monitulkintaista tieteellistä keskustelua, kuin sosiaali- sen kestävyyden konseptista ja sosiaalista laatua hahmotellaan lähinnä nelikentän avulla. Sosiaalisen laadun konseptin osalta tarkastelenkin aineistoani suhteessa sosiaalisen laadun nelikenttään ja sen osa-alueisiin. Tällä tavoin voin tarkastella, nouseeko aineistosta esiin sosioekonomisen turvallisuu- den, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden, sosiaalisen osallisuuden tai sosiaalisen voimaantumisen teemoja ja mikäli näitä tekijöitä nousee aineistosta esiin, voin tarkastella, millä tavoin näitä osa-alueita käsi- tellään ja mitä näistä sosiaalisen laadun edellytysten osa-alueista erityisesti painotetaan.
Kuten aiemmin todettiin, on sosiaalisen kestävyyden konseptista sen sijaan enemmän monitulkintai- suutta ja painotuseroja määrittelystä riippuen. Pohdin tutkielmani teoreettista viitekehystä hahmotel- lessani mahdollisuutta koota määrittelyistä kokonaisuuden, joka toisi esiin keskeiset piirteet sosiaali- sen kestävyyden eri määritelmistä ja kuitenkin keskittyisi nimenomaisesti siihen sosiaalisen kestä- vyyden konseptin osaan, jota sosiaalisen laadun konseptin nelikentän avulla ei voida välttämättä konkretisoida. Päädyin kuitenkin käyttämään tutkielmani aineiston analyysissa lopulta Vallancen, Perkinsin ja Dixonin (2011) tekemää jaottelua sosiaalisen kestävyyden kolmesta alakategoriasta, eli kehityksellisestä, ylläpitävästä ja yhdistävästä sosiaalisesta kestävyydestä (katso s. 10–12). Valitsin kyseisen sosiaalisen kestävyyden määrittelyn ja jaottelun siksi, että se oli tarkastelemistani tutkimuk- sista ainoa, joka selkeästi jaotteli sosiaalisen kestävyyden konseptin sisältöä eri painotuksia korosta- viin alakategorioihin. Mielenkiinnon kohteenani on, nouseeko aineistosta esiin sosiaalisen kestävyy- den piirteitä ja mikäli nousee, minkälaisen sosiaalisen kestävyyden.
KUVIO 5. Tutkielman teoreettinen viitekehys (mukaillen Vallance, Perkins & Dixon 2011, 345; van der Maesen & Walker 2011, 61)
Tulkintani mukaan edellä mainittujen teoreettisen viitekehyksen valintojen myötä pystyn tarkastele- maan aineistoani tavalla, jonka avulla voidaan vastata kysymykseen, mitä sosiaalisen kestävyyden ja
sosiaalisen laadun piirteitä sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden tuottamat kehittämis- näkökulmat ilmentävät ja joka vastaa tutkimuskysymyksiini. Hahmotan tutkielmassani sosiaalisen kestävyyden sosiaalisen laadun yläkäsitteenä ja sosiaalisen laadun tapana konkretisoida sosiaalista kestävyyttä (van der Maesen & Walker 2011, 251, 269–272). Kuvaan yllä olevassa kuviossa tutkiel- mani teoreettista viitekehystä, joka koostuu Vallancen, Perkinsin ja Dixonin (2011, 345) sosiaalisen kestävyyden konseptin jaottelusta, josta olen johtanut sosiaalisen kestävyyden tarkentuvan tapaan tarkastella sosiaalista kestävyyttä konkreettisesti, eli sosiaalisen laadun konseptin ja sen osa-alueet (esim. Abbott & Wallace 2012, 156; van der Maesen & Walker 2011, 61).
2.5 Sosiaalityön teoriaperusta suhteessa tutkielman teoreettiseen viitekehykseen
Koska tarkastelen tutkielmassani sosiaalityön kehittämisen näkökulmia suhteessa tutkielmani teoreet- tisena viitekehyksenä toimiviin sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konsepteihin, on tar- peellista eritellä myös sosiaalityön teoreettisia ja sisällöllisiä lähtökohtia. Sosiaalityö käsitetään yh- teiskunnalliseksi instituutioksi, jonka yksiselitteinen määrittely voi kuitenkin olla haastavaa sosiaali- työn sisältäessä moninaista erilaista toimintaa (Juhila 2006, 12, 17). Kansainvälisesti sosiaalityö mää- ritellään International Federation of Social Workers -järjestön (IFSW) ja suomalaisen sosiaalityön yliopistokoulutuksen yksiköiden muodostaman yhteistyöverkoston Sosnetin yleiskokouksessa 20.5.2014 hyväksytyn suomennoksen mukaan seuraavasti:
“Sosiaalityö on professio ja tieteenala, jolla edistetään yhteiskunnallista muutosta ja kehi- tystä, sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä ihmisten ja yhteisöjen voimaantumista ja valtaistu- mista. Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien, kollektiivisen vastuun sekä moninaisuuden kunnioittamisen periaatteet ovat keskeisiä sosiaalityössä. Sosiaalityö kiinnit- tyy sosiaalityön, yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden teorioihin sekä alkuperäis- kansojen ja paikallisyhteisöjen tietoon. Sosiaalityössä työskennellään ihmisten ja rakenteiden parissa elämän ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Edellä ole- vaa määritelmää voidaan laajentaa kansallisella ja/tai alueellisella tasolla.”
(Sosnet yliopistoverkoston verkkosivusto.)
Suomalaisessa lainsäädännössä sosiaalityö viittaa yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen tarpeisiin vas- taavaan asiakas- ja asiantuntijatyöhön, jossa sosiaalisten tukien ja palveluiden kokonaisuuden avulla
pyritään tavoittelemaan elämäntilanteen vaikeuksien lieventämistä, yksilöiden ja perheiden omien toimintaedellytyksien ja osallisuuden vahvistamista sekä yhteisöjen sosiaalisen eheyden edistämistä.
Luonteeltaan sosiaalityö on muutosta tukevaa työtä. (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 15 §.) Sosiaali- työn professiota ja ammatillista toimintaa on määritelty myös sosiaalihuollon ammattihenkilölaissa.
Sosiaalityöntekijä on laillistettu ammattihenkilö, jolla on oikeus käyttää sosiaalityöntekijän ammatti- nimikettä. Tämä määrittää myös sosiaalityöntekijän ammattieettisiä velvollisuuksia ja ammatillisen toiminnan tavoitteita, joiksi on määritelty osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen toimintaky- vyn edistäminen, hyvinvoinnin lisääminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen. (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 3 § ja 4 §.)
Sosiaalityötä luonnehditaan ja määritelläänkin usein laeilla ja asetuksilla. Tämän lisäksi keskeisenä nähdään ymmärrys sosiaalityöstä sisällöltään kehittyneenä ja toiminnoissaan spesifinä professiona (Toikko 2005, 14–15). Sosiaalityötä tarkastellessa on lisäksi oleellista erottaa toisistaan sosiaalityö ammatillisena työnä ja ne tehtävät, joita tekee sosiaalityön koulutuksen saanut henkilö, sillä sosiaali- työn koulutuksen pohjalta on mahdollista toimia useissa erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä, jotka eivät kaikki kuitenkaan välttämättä ole sisällöllisesti sosiaalityötä (Kananoja 2017b, 28).
Nykymuotoisessa sosiaalityössä vaikuttavat useat erilaiset perinteet ja niihin yhdistyvät käytännön työn ominaispiirteet. Sosiaalityössä voidaan esimerkiksi hyödyntää yksilöllisiä tai yhteisöllisiä työ- menetelmiä ja käytännön työssä voi korostua esimerkiksi joko lainsäädännöllinen tai terapeuttinen osaaminen. Nykyaikaisen sosiaalityön muodostumiseen nähdään vaikuttaneen kolme erillistä perin- nettä; hallinnollisten toimenpiteiden, henkilökohtaisen vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen muutostyön perinteet. (Toikko 2005, 222–223.)
Hallinnollisten toimenpiteiden perinne korostaa erilaisten sosiaalisten ongelmien ratkaisemista laeilla perusteltavien toimenpiteiden avulla, erityisesti keskittyen aineelliseen toimeentuloon ja perusturval- lisuuden varmistamiseen. Hallinnollisten toimenpiteiden perinne limittyy myös keskeisesti sosiaali- politiikkaan ja sosiaaliturvapolitiikkaan. Sosiaalityö on tämän perinteen mukaan toimenpidekeskeistä lakien ja asetusten mukaista toimintaa. Henkilökohtaisen vuorovaikutuksen perinteessä sosiaalityö on ominaisuuksiltaan terapeuttisempiin menetelmiin tukeutuvaa ja siinä korostuvat asiakkaan ohjaus sekä työskentelyn tavoitteiden asettaminen yhteistyössä asiakkaan kanssa. Tässä perinteessä sosiaa- lityön tavoitteeksi ymmärretään asiakkaan oman elämänhallinnan kehittyminen. Yhteisöllisen muu- tostyön perinteessä taas painotetaan enemmänkin olosuhteiden ja rakenteiden muutosta yksilöön koh- distuvan muutostyön sijasta. Tällöin ymmärretään, että sosiaalityön tehtävä on ensisijaisesti
yksilöiden ja yhteisöjen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimintaan osallistumisen mahdollistami- nen. (Toikko 2005, 223–229.)
Sosiaalityön eri perinteet ja teoriaperustat hahmottelevat myös erilaisia tavoitteita, jotka ovat keske- nään alituisessa vuorovaikutuksessa. Nämä tavoitteet ovat ongelmanratkaisu (problem-solving), voi- maannuttaminen (empowerment) ja yhteiskunnallinen muutos (social change) ja ne kuvastavat erilai- sia näkemyksiä siitä, miten hyvinvointia tulisi sosiaalityössä edistää. (Payne 2014, 20–21.) Ongel- manratkaisun tavoite hahmottaa sosiaalityön osana sosiaalipalveluita, jonka päämääränä on täyttää yksilöiden tarpeet ja kehittää heille tarjottavia palveluita yhteiskunnallisen sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseksi sekä tukea ihmisiä elämässään kohtaamissaan haasteissa, jotta heidän elämänsä jäl- leen vakautuisi. Voimaannuttamisen tavoite on taas luoteeltaan terapeuttisempaa sosiaalityötä ja sen pyrkimyksenä on luoda parasta mahdollista hyvinvointia yksilöille, ryhmille ja yhteisölle edistämällä heidän itsensä toteuttamistaan tukemalla asiakkaiden kykyä hallita omaa elämäänsä. Yhteiskunnalli- sen muutoksen tavoite taas hahmottaa sosiaalityön yhteistyötä ja keskinäistä tukemista tavoittelevana toimintana, jonka pyrkimyksenä on tukea kaikista sorretuimmassa asemassa olevia ihmisiä mahdol- listamalla heidän osallistumisensa erilaisiin yhteiskunnallisiin instituutioihin. Sosiaalityötä tehdään käytännössä yksilöllisellä tavalla, joka rakentuu siitä, miten sosiaalityöntekijä määrittää toiminnal- laan sosiaalityötä näiden kolmen erilaisen tavoitteen välillä. (Payne 2014, 20–25.)
Sosiaalityön varsinaista sisältöä on hahmoteltu myös ei-materiaalisen ja materiaalisen tuen element- teinä. Sosiaalityön materiaalisen avun elementtiin lukeutuvat ongelmien luokittelun, toimenpiteisiin pyrkimisen ja sosiaalisten oikeuksien piirteet. Sosiaalityön ei-materiaalisen tuen elementti taas kes- kittyy enemmänkin siihen tekijään, minkä nähdään mahdollistavan työn tavoitteena olevan positiivi- sen muutoksen niin yhteisön, ryhmän kuin yksilönkin elämässä ja minkä avulla myös sosiaalityönte- kijät perustelevat tekemäänsä työtä. Ei-materiaalinen sosiaalityö ilmenee systemaattisin ja teoreetti- sesti perustelluin työtavoin ja siinä korostuu tavoite kohdata asiakkaat tasavertaisessa vuorovaikutuk- sessa. (Toikko 2005, 213–219.) Sosiaalityö muodostuu tällä tavoin kyseisten kahden elementin funk- tiona. Sosiaalityö on harvoin vain joko materiaalista tai ei-materiaalista, mutta mahdollisesti tietyissä toimintaympäristöissä jompaankumpaan elementtiin suuremmassa määrin painottuvaa toimintaa.
Näiden kahden elementin painotuserot voivat vaihdella myös eri asiakastapauksissa, minkä lisäksi yksittäinen sosiaalityöntekijä määrittelee omaa toimintaansa näiden kahden elementin välillä paino- tellen. (emt. 2005, 219–221.) Erilaisten sosiaalityön perinteiden sekä ei-materiaalisen ja materiaalisen tuen elementtien funktion voidaan nähdä luovan sosiaalityön yhtenäisen kokonaisuuden (emt. 2005, 234).
