Osmo Hormia 1926-1983
Osmo Hormia oli syntynyt 9. tammikuuta 1926 Jyväskylässä. Hänen isänsä Yrjö Hormia oli pappina eri seurakunnissa, vuosina 1927-35 Juuassa, jossa siis olivat Osmon lapsuuden maisemat. junasta tuli muutto Lounais-Suomeen Yrjö Hormian siirtyessä v. 1935 Pyhänrannan kirkko- herraksi. Lapset kävivät oppikoulua lähei- sessä Uudessakaupungissa. Osmo Hormia tuli ylioppilaaksi sotakeväänä 1944. Opin- tie jatkui Helsingin yliopiston historiallis- kielitieteellisessä osastossa. Pääaineen va- linta ei tuottanut vaikeuksia: suomen kieli
ja sen rinnalle tavanmukaiset, Osmo Hormian taipumuksiin hyvin luontuvat kotimainen kirjallisuusja Suomen historia.
Opiskeluvuosiensa harrastuksista Osmo Hormia kertoo väitöskirjansa alkusanoissa näin:
Minulla oli onni saada opettajakseni yli- opistomies, professori Martti Rapola, jon- ka ohjaajantoiminta oli harvinaisella ta- valla innoittavaa. Luennoidessaan ja se- minaarikokouksia johtaessaan hän ei tyy- tynyt pelkkään tietojen jakamiseen, vaan osoitti samalla, miten tietämyksestä raken- tuu humanistin lämmin ja avara maail- mankatsomus. Tämä oli sitäkin merkitse- vämpää, kun nuorella ylioppilaalla oli vaarallinen ennakkotaipumus nähdä hen- kisen toiminnan kenttä jyrkästi kaksijakoi- sena: yhtäällä oli taide, joka edellytti si- säistä liikkuvuutta, toisaalla tiede, joka edellytti ahkeruutta.
Kentän kummallakin lohkolla Osmo Hormia työskentelija sai paljon aikaan.
Pro gradu -työn aiheen antoi Rapola etevälle oppilaalleen omimmalta alaltaan, vanhasta kirjasuomesta. Osmo Hormian tehtäväksi tuli tutkia Gananderin sanakir- jaan ns. laitilalaisen sivukäsialalla tehdyt lisäykset, noin 3500 kpl. Aiheesta Osmo Hormia kirjoitti hyvän pro gradu -tut- kielman (valmistui v. 1948). Sen viimeiste- ly painokuntoiseksi monografiaksi kuului hänen työsuunnitelmiinsa vielä pari vuosi- kymmentä myöhemmin.
Gananderin monumentaalisesta leksi- kosta, josta ennenjatkosotaa oli saatujulki näköispainos, tuli Osmo Hormian tutki- muskohde runsaan vuosikymmenen ajaksi.
Tämä oli hänen opettajansa Martti Rapo- lan ehdotus, ja sitä lämpimästi kannatti myös Suomen Akatemianjäsen Y. H. Toi- vonen, jonka assistenttina Osmo Hormia toimi vuosina 1950-55, työympäristö- nään tutkimuslaitos Suomen suku Suoma- laisen Kirjallisuuden Seuran talon ylim- mässä kerroksessa. Päätyönä assistentti Hormialla oli kuitenkin Finniseh-ugrische Forschungen -aikakausjulkaisun hakemis- tojen laatiminen osiin I-XXX. Työ oli vaatelias ja se edellytti suurta tarkkuutta.
Vuonna 1959 ilmestyi painosta 591-sivui- nen Inhalt der Finnisch-ugrisehe For- sehungen I-XXX hyödyttämään tutki- joita. Suurin osa sen hakemistosta on Os-
mo Hormian huolellista työtä.
Gananderin sanakirjan lähteiden selvit- telyssä Hormia keskittyi kirjallisiin lähtei- siin ja jätti Gananderin avustajakunnan selvilleoton vähemmälle. Mutta näinkin rajattuna tehtävä oli valtava. Kun Ga- nander vain silloin tällöin antaa tietoa ai- neksensa alkuperästä eikä kukaan aikai- semmin ollut ryhtynyt Gananderin miltei kaaosmaista aineistoa lähteisiin palautta- maan, oli Hormian systemaattisesti luetta- va kaikki Gananderin sanakirjan käsikir- joitusvaihetta (noin vuotta 1785) van- hemmat suomenkieliset painatteet, käsikir- joitukset ja käsikirjoitusten jäljennökset.
Tutkimus edistyi suunnitelman mukai- sesti tuona assistenttikautena, mutta kun Osmo Hormia sen jälkeen hoiti Helsingin yliopiston suomen kielen lehtorin viran- sijaisuutta kaksi vuotta (1955-57) ja tä- män jälkeen oli lukuvuoden 1957-58 Tanskassa Århusin yliopiston suomen kie- len lehtorina, liikeni väitöskirjatyöhön aikaa vain kesälomien verran. Työn edis- tymiselle oli onneksi muutto Tukholmaan suomen kielen lehtoriksi v. 1958. Lehto- rinviran hoidon ohessa Hormia saattoi käyttää jonkin verran aikaansa tutkimuk- selleenkin, istua Kuninkaallisen kirjaston lukusalissa ja lukea sen vanhaa fennieaa.
Väitöskirjan lisensiaatintutkimus-versio valmistui alkuvuodesta 1960. Mutta sitten tuli vuoden tauko. Syynä olivat monipuo- liset, aikaa vievät valmistelut Tukholman yliopistoon suunniteltua suomen kielen ja
kirjallisuuden professuuria varten. Syynä taukoon oli myös muutama lisensiaatin- työhön kohdistettu huomautus, jotka kos- kivat häneen kipeästi. Eniten häntä huo- letti tutkimuksensa metodi. Koska tarjolla ei ollut mitään sopivaa kotimaista eikä ul- komaistakaan esikuvaa, oli metodi luotava itse, aineksesta käsin. Olenkojoutunut me- todiseen umpikujaan? Jos olen, miten pää- sen siitä pois? Tätä hän mietti ja hautoi.
Marraskuussa 1960 saamassani kirjeessä oli kuitenkin jo toivoa herättävä lause:
»Ehkäpä olisi aihetta ruveta keräämään rohkeutta, voimia ja aikaa työn jatkami- seen.» Vuoden vaihduttua sitä rohkeutta jo tuli, tuli voimia ja jäi aikaakin. Ihmeel- lisesti Osmo Hormia pääsi irti lamastaan.
Hän teki työtä olan takaaja sai pian iloita näkyvästä edistymisestä. Olin tähän ai- kaan Tukholman yliopistossa vierailevana professorina, ja minulle tuotti suurta iloa seurata työn rakentumista ollessani Hor- mian kanssa yhteydessä melkein päivit- täin. Muutamassa kuukaudessa valmistui väitöskirjan käsikirjoitus, ja hän ennätti saada sen Helsingin yliopiston historiallis- kielitieteellisen osaston käsittelyyn vielä ennenlukukaudenloppua.
Osmo Hormian 61 l-sivuinen väitöskirja
››Gananderin sanakirjan lähteet» tarkas- tettiin Helsingin yliopistossa 13. joulukuu- ta 1961. Teoksen pääpaino on siis tuon lä- hes 3 000-sivuisen suomalais-ruotsalais- latinalaisen sanakirjan kirjallisten lähtei- den selvittämisessä. Hormia osoittaa läh- teen n. 13600zlle Gananderin sanakirjan kirjallisperäiselle esimerkkilauseelle, kat- kelmalle ja hakusanalle. Sen ohessa hän yrittää paljastaa Gananderin sanakirjan avustajistoa, josta varmasti tunnetaan vain H. G. Porthan, vaikka aivan selvänä on pidettävä, että Gananderilla oli lukuisia muitakin sanatietojen antajia. Sanakirjaan sisältyvien paikanviittausten nojalla - nii- tä on lähes 2 600 - Hormia koettaa pää- tellä, ketkä henkilöt voivat tulla kysymyk- seen sanatietojen lähettäjinä. joskus aivan pienenkin vihjeen avulla hän manaa esiin kolmattakymmentä lähdemiesehdokasta, joista muutamia voidaan tämän selvityk-
sen jälkeen pitää jokseenkin varmoina.
On luultavaa, että tuleva tutkimus saa vielä osoitetuksi joidenkin Gananderin sa- natietojen kirjallisperäisyyden ja paljaste- tuksi uusia lähdemiehiä tai varmennetuksi joitakin Hormian ehdottamia, mutta mi- tään olennaisia muutoksia tai suuria lisiä ei Hormian selvityksen jälkeen liene odo- tettavissa.
Gananderin sanakirjan kirjallisten läh- teiden ja avustajiston selvityksen lisäksi Hormia puuttui teoksessaan eräisiin mui- hin leksikkoon kiinteästi liittyviin kysy- myksiin. Näistä mainitsen oivallista kom- binointikykyä osoittavan, usein vain pie- nistä tiedon siruista koostuvan kuvauksen Gananderin työmenetelmistä.
Hormian väitöskirjan tarkastustilaisuu- dessa vastaväittäjänä toimineen emeritus- professori Martti Rapolan virallisen lau- sunnon lopputiivistelmästä otettakoon seuraava sitaatti:
Tarkastelun tuloksena katson Hormian saavuttaneen tavoitteensa niin ehyesti kuin on kohtuullista toivoa. Hänen teok- sensa on vakuuttava näyte hänen tutkijan- kyvystään ja kunnioitettavasta oppinei- suudestaan. Gananderin sanakirjan kirjal- liset lähteet ovat avautuneet jokaiselle kirjan tarvitsijalle. Suomen kielen, suoma- laisen kansanrunouden ja kansatieteen tutkimus on Hormian toimesta saanut vä- lineen, jota on täysin turvallista käyttää pyrittäessä Gananderin välityksellä ratkai- semaan kulloisiakin ongelmia. Sitaattiläh- teet, joita Hormia ei ole tavoittanut, jää- nevät suurimmaksi osaksi vastedeskin ta- voittamatta. Sen sijaan voidaan odottaa, että murretutkimus voi omine menetelmi- neen luoda valoa Gananderin suullisesta perinteestä keräämään kieliainekseen.
Väitöstilaisuuden alkajaisesitelmässä, joka ilmestyi seuraavan vuoden Virittäjän l. vihkossa nimellä >>Christfrid Ganande- rin sanakirjatyön taustaa», Hormia puut- tui muutamaan sanakirjan käyttäjälle tär- keään seikkaan, mm. siihen, että Ganan- der sana-artikkeleita laatiessaan itse sepitti runsaasti johdoshakusanoja ja käyttöesi- merkkejäkin.
Vielä kerran myöhemminkin Hormia palasi Gananderin sanakirjaan. Vuoden 1966 Kalevalaseuran vuosikirjassa hän
julkaisi murrealueittain ryhmiteltyinä kaikki ne Gananderin sanakirjan sisältä- mät murretiedot, joiden saantipaikka on ilmoitettu pitäjän tarkkuudella. Tämä murteidemme tutkimuksen kannalta hy- vin hyödyllinen luettelo, johon tekijä liitti myös joitakin kommentteja, käsittää lähes 400 sanaa.
Ruotsissa asuessaan Osmo Hormia oli jo voinut todeta, miten paljon vanhaa fen- mea-kirjallisuutta löytyy Tukholman ku- ninkaallisesta kirjastosta. Hänen tiedos- saan oli, että fennicaa on runsaasti myös muualla, yliopistojen (Upsalan ja Lundin) kirjastojen ulkopuolellakin, mm. maakun- takirjastoissa. Olisiko niissä Suomessa tun- temattomia fennicakirjallisuuden painat- teita ja käsikirjoituksia? Hän suunnitteli kaikkien merkittävien Ruotsin maakunta- kirjastojen tutkimista tältä kannalta, ja saatuaan valtion humanistiselta toimikun- nalta pienen matka-apurahan hän tutus- tuikin vuosina 1962-63 Västeråsin ja Skoklosterin kirjastoihin - pitemmälle tämä hyvä suunnitelma ei varojen puut- teessa päässyt toteutumaan. Västeråsin kirjastosta ei löytynyt mitään uutta, mutta Mälarenin rannalla sijaitsevan Skokloste- rin kartanolinnan kirjastossa oli muiden harvinaisuuksien ohessa v. 1678 ilmestynyt Henrik Florinuksen sanakirja »Nomencla- tura rerum brevissima Latino-Sveco-Fin- nonica››. Tämän jo sinänsä harvinaisen kirjan sivuille ja loppuun oli kirjoitettu satoja unkarin, suomen ja lapin sanoja.
Kirjoittajasta ei ollut tietoa. Näistä käsikir- joituslisistä Hormia laati perusteellisen,
tutkimuksen ››Uber die fennougristischen Interessen von Olaus Rudbeck d. Ä.››
(FinnisCh-ugrische Forschungen 35, 1964).
Siinä hän huolelliseen tapaansa esitti ky- seisen aineksen ja osoitti lisien yleensä ole- van Olaus Rudbeck vanhemman 1690-lu- vulla tekemiä sekä selvitti sanatietojen läh- teet. Tutkielmassaan Hormia sai aiheen paneutua myös kysymykseen, kuka ensiksi keksi suomen ja unkarin sukulaisuuden.
Hormian mielestä on syitä, joiden vuoksi tämä kunnia kuuluisikin ruotsalaiselle val- taneuvos Bengt Skyttelle tai ehkä hänen opettajalleen ja työtoverilleen Georg
Stiernhielmille eikä saksalaiselle Martin Fogelille, kuten Setälän vanhaa esitystä (1892) seuraten on yleensä ajateltu.
Edellä on lyhyesti kuvattu Osmo Hor- mian tiedemiesuran vaiheita ja tuloksia Tukholman professoriksi nimitykseen asti.
Mutta vaalimatta ei tuona aikana jäänyt hänen henkisen toimintakenttänsä toinen- kaan osa, nimittäin runous, kirjallisuus.
Ylioppilaiden kulttuurikilpailussa, joita sodan jälkeisinä vuosina järjestettiin, hän voitti v. 1949 runoillaan akateemisen mes- taruuden. Kokoelma ››Matkalaulu» pääsi julki vielä samana vuonna. Matkalaulun runot ovat perinteistä mittaa; sen metri- nen varmuus on erinomainen. Tämän 23- vuotiaanajulka'isemansa, arvostelujen kiit- tämän esikoisen jälkeen Hormia ei runo- jaan juuri julkaissut, ei ainakaan kokoel-
mana.
››Matkalaulun» ilmestymisen aikoihin perinteisen runon rinnalle alkoi ilmestyä
››modernia runoa» Suomen suvun arkis- tossa päivät ahertava Osmo Hormia eli tämän muutoksen väkevästi mielessään, eläytyi siihen syvällisesti, niin että hänestä piakkoin tuli ››uuden runon» parhaita ymmärtäjiäja tulkitsijoita. Helsingin-vuo- sinaan ja vielä vähän niiden jälkeenkin hän kirjoitti asiallisia, myötätuntoisia, muodollisestikin nautittavia kirja-arvoste- luja ainakin toistasataa Aamulehteen, Parnassoon ja Suomalaiseen Suomeen, ei vain runoteoksista vaan myös muusta kaunokirjallisuudesta. Pitempiäkin artik- keleita hänjulkaisi. Mainitsen niistä aika- järjestyksessä kenties tärkeimmät: Parnas- sossa 1951 vertailevan esseen Rabbe Enckellin, Paul de Courin ja Thorkild BjØrnvigin ajankohtaisista elämysfilosofi- sista kannanotoista (››Harhapolkuja seu- railemassa»), Suomalaisessa Suomessa 1955 analysoivan esseen runokuvan funk- tioista modernissa runoudessa (››Moderni runo››), Parnassossa 1957 ››Talonpoikien krysanteemit» -nimisen esseen nykyrunoi- lijoiden sisäisistä asenteista. Albumiin Nuori Ikaros IV (1961) kirjoittamassaan artikkelissa ››Sisäinen linja» hän tarkasteli 1950-luvun suomalaisen lyriikan individua- listisia tendenssejä. Osmo Hormian ase-
maa modernin runouden kriitikkona ja teoreetikkona vahvisti ja teki tunnetuksi hänen toimittamansa suomalaisen moder- nin runon antologia ››Uuden runon kau- neimmat», jonka alkuun hän kirjoitti laa- janjohdannon.
Toisessa niistä koeluennoista, jotka Os- mo Hormia helmikuussa 1965 joutui pi- tämään hakiessaan Tukholman yliopiston professorinvirkaa, hän käsitteli nykyhet- ken suomalaisen runon tyylipyrkimyksiä.
Esitelmää ei tietääkseni olejulkaistu, mikä on vahinko, koska se sisälsi ytimen Osmo Hormian ››uutta runoa» käsittelevistä kir- joituksista. Esitelmänsä sanoman hän itse tiivisti ››vähimpään mahdolliseen» seuraa- vastı:
Suomalainen runoilmaisu perustui toi- seen maailmansotaan asti kansallisromant- tisen symbolijärjestelmän ja germaanispe- räisten muotoihanteiden synteesiin. Perin- teen vaalinta johti yhä suurempaan muo- dontaitoon, mutta etäännytti samalla suomalaista runoa eurooppalaisesta. Kult- tuuritoiminnan lamatila sotavuosina val- misti maaperää uudelle sukupolvelle, joka näki runoilijan tehtävät kokonaan toisin kuin edeltäjänsä: runo on kommunikaatio- ta, minkä vuoksi merkityssisältö myös ru- noilijalle on tärkein kielen ominaisuuksis- ta. Modernismin voitto johti runokielenja puhutun kielen välisen laatueron vähene- miseen. Ensin muuttui rytmi, sitten sanas- to, sitten aiheenkäsittely. Olennaista oli lyyrillisen kuvan vapautuminen: kuva,jol- la aikaisemmin oli ollut allegorinen tai pelkästään aihetta kuvittava tehtävä, muuttui runon itsenäiseksi peruselemen- tiksi. Ensimmäisen modernistipolven asen- teille oli ominaista älyllisyysja skepsis, mi- kä tietenkin oli uudistajantyön välttämät- tömänä edellytyksenäkin. Viime vuosina on avarampi suhtautuminen todellisuuden ilmiöihin voittanut alaa, mutta ensim- mäisten modernistien tyyli-ihanteet ovat yhä silti vallitsevina.
Vuonna 1960 Osmo Hormiajulkaisi kirjan
››Suomalaisen lyriikan peonirytmit». Hän oli siis valinnut tarkastelunsa kohteen sii- hen mennessä sangen vähän tutkitulta suomalaisen runouden metriikan alalta.
Pohdittuaan aluksi peonin ja jaollisen di- podian suhdetta hän käsitteli peoniryt- mien esiintymistä suomalaisessa lyriikassa;
koko ajan hän piti silmällä runon muodon ja sisällyksen suhdetta sekä pyrki samalla hahmottamaan lyriikkamme rytmitradi- tion linjoja. Suomalaisessa lyriikassa tavat- tavien peonirytmien, jotka taidelyriik- kaamme istutti Eino Leino jo esikois- kokoelmassaan >>Maaliskuun lauluja>›, hän katsoi olevan kansanlaulusta peräisin.
Hormian tutkimuksen merkittäviin ha- vaintoihin kuuluu edelleen lyriikassa ilmenevä dualismi lausutun kaavan (ts.
tavanmukaisen aksenttikaavan) ja tahti- mittaisen kaavan välillä.
Århusista Osmo Hormia siirtyi syksyllä 1958 Tukholmaan suomen kielen lehtorik- si. Suomen kielen ja kirjallisuuden dosen- tiksi Tukholman yliopistoon hänet nimi- tettiin 26. tammikuuta 1962 ja v. 1964 pe- rustetun Suomen kieli ja kulttuuri -nimi- sen aineen professoriksi 8. lokakuuta 1965.
Opiskelijain määrä alkoi kasvaa ripeästi.
Kun Osmo Hormia aloitti lehtorina Tuk- holmassa, aktiiveja oppilaita oli kymmen- kunta, kevätlukukaudella yleensä vähem- män kuin syksyllä. Oppilasmäärän vähyys selittyi osaksi siitä, ettei Tukholmassa tuol- loin voinut suorittaa arvosanaa suomen kielessä. Ruotsin yliopistoissa se oli mah- dollista vain Upsalassa ja Lundissa. Kun arvosanojen suorittaminen v. 1961 tuli Tukholman yliopistossa mahdolliseksi, oppilaiden joukko kasvoi nopeasti. Vuon- na 1970 oppilaita olijo 135. Kymmenkun- ta vuotta myöhemmin opiskelijoita oli ne- lisensataaja opettajiaja muita työntekijöi- tä 16. Suomen kielen laitoksesta kehkeytyi siis Hormian aikana yksi Tukholman yli- opiston suuria laitoksia. Tämä kehitys oli Osmo Hormialle sekä ilon että huolen aihe. Huolia aiheuttivat ponnistelut opet- tajakunnan kartuttamiseksi, tutkijankou- lutuksen järjestäminen, tulkinkoulutuslin- jan perustaminen ja valvonta mutta ehkä eniten valtavasti paisunut byrokratia,joka vaati laitoksen johtajalta paljon aikaa ja ajatuksia.
Ensimmäiseksi tehtäväkseen vastanimi- tettynä professorina Osmo Hormia katsoi suomen kielen oppikirjan kirjoittamisen.
››Suomen kielen opettamista ei ylipäätään voi täällä jatkaa, ellei kelvollista nyky-
aikaista oppikirjaa saada aikaan››, hän kir- joitti minulle nimitystään seuraavana päi- vänä. Käsikirjoitus valmistui nopeasti, muutamassa kuukaudessa, sillä tekijälle oli vuosien mittaan kertynyt paljon materiaa- lia omassa opetustyössään. Jo maaliskuus- sa 1966 hän saattoi kirjoittaa oppikirjansa edistymisestä: ››Käsikirjoitus on nyt valmis ja Gleerup Lundissa on lupautunut kus- tantamaan kirjan. Nykyaikaisesta oppikir- jastahan on ollut huutava puute jo kym- menet vuodet.›› ››Lärobok i finska», joka ilmestyi v. 1967, oli tarkoitettu ensi sijassa akateemisten opintojen alkutasolle. Oppi- kirja on hyvin tiiviisti kirjoitettu; sen har- joituskappaleissa on pyritty ottamaan huomioon sanojen esiintymistaajuus va- paassa puheessa (vaikkei mitään tilastoitu- ja frekvenssitietoja tuolloin ollutkaan käy- tettävissä), ja erityispiirre, joka todella kiinnostuneille opiskelijoille on ollut mie- leen, on kirjan kielihistorialliset kommen- tit.
Nopeasti kasvavalle oppilasjoukolle oli tarpeen laatia myös harjoitusmonisteita, ja näitä valmistui Osmo Hormian johdolla aina tarpeen vaatiessa. Opetuksessa il- mennyt epäkohta oli sekin, että ruotsiksi ei ollut olemassa mitään laajahkoa katsausta suomen murteisiin -ja kuitenkin murtei- den kurssi kuului vaatimuksiin ei vain Tukholman vaan myös Upsalanja Lundin yliopistossa. Suomenkieliset suomen mur- teiden esittelyt taas eivät oikein soveltu- neet nimenomaan ruotsalaiseen yliopisto- opetukseen liian laajuutensakaan takia.
Kun muualta ei apua tullut, Hormian ei auttanut muu kuin itse kirjoittaa suomen murteiden kompendi. »Finska dialekter:
en översikt» ilmestyi v. l970,ja se on erin- omaisella tavalla täyttänyt tarpeen.
Maantieteellisten murteidemme lisäksi sii- nä esitellään puhekielenja slangin käyttöä suomalaisessa kaunokirjallisuudessa (esi- merkit Väinö Linnan, Veijo Meren ja Hannu Salaman kirjoista).
Lähinnä opiskelijoiden mutta myös muiden harrastajien tarpeita ajatellen Osmo Hormia ryhtyi kirjoittamaan suo- malaisen kirjallisuuden historiaa ruotsiksi.
Viljo Tarkiaisen teosta Suomalaisen kirjal-
lisuuden historia ei ollut enää pitkään aikaan ollut ruotsinkielisenä saatavissa; si- tä paitsi se oli eräin kohdin vanhentunut eikä pedagogisesti täysin onnistunut juuri ruotsalaiselle lukijalle. Vuosi sitten ilmes- tyi Osmo Hormian viimeiseksi jäänyt teos
»Den finska litteraturens historia fram till 1917», joka perustui paljolti hänen pitä- miinsä yliopistoluentoihin. Suomenruotsa- laista kirjallisuutta Hormia sivuaa siinä vain ohimennen, osaksi siitä syystä että suomenruotsalaista kirjallisuutta esitellään ruotsalaisissa kirjallisuudenhistorioissa ja myös tärkeimmissä hakuteoksissa. Teoksen alkuluvut käsittelevät kansanrunoutta, ly- hyesti myös enimmäkseen latinaksi kirjoi- tettua Suomen keskiaikaista kirjallisuutta, sitten kymmenkunnalla sivulla uskonpuh- distuksen aikaa (erityisesti Agricolaa) ja Ruotsin vallan aikaa (1540-1809). Mitä viimeksi mainitun pitkän ajanjakson suo- menkielinen kirjallisuus oli ja miksi se oli niin niukkaa, siitä Hormia antaa oivalli- sen, keskitetyn kuvauksen, ehkei uutta tie- toa mutta erinomaisen tiivistelmän. Kol- me neljäsosaa Hormian teoksen sivumää- rästä on omistettu suuriruhtinaskunnan ajan (1809-l9l7) kirjallisuudelle. Tästä jaksosta ilmenee selvästi kirjoittajan pitkä- aikainen opettajankokemus ja kirkas nä- kemys siitä, mitä suomalaisesta kirjalli- suudesta on otettava mukaan, kun sitä ul- komaalaisille esitellään: valinta rajoittuu suhteellisen harvoihin kirjailijoihimme, ja näitä käsitellään sidoksissa aikansa poliitti- siin, yhteiskunnallisiin ja kulttuurivirtauk- siin.
Osmo Hormialla oli hahmotteilla myös itsenäisyyden ajan kirjallisuuden esittely, jonka hän varmasti olisi toteuttanut asian- tuntevalla, persoonallisella tavallaan, jos voimat olisivat riittäneet.
Ruotsiin asetuttuaan
joutui mukaan ruotsinsuomalaiseen järjes- tötoimintaan, vähitellen aivan johtopai- koille. Todellakin jo u t u i, sillä vaiku- telmani oli, että hän paljon mieluummin olisi ahertanut tutkijankammiossaan. No- karttuvalla ruotsinsuomalaisella Osmo Hormia
peasti
väestönosalla oli peräti vähän sellaisia ky-
kyjä kuin Osmo Hormia. Tämä käsitettiin
laajalti, ja näin hyväntahtoisen Osmon harteille lastattiin tehtäviä tehtävien jäl- keen. Hän tuli mukaan Ruotsin suomalais- seurojen keskusliiton hallitukseen, pian sen varapuheenjohtajaksi ja v. 1970 keskuslii- ton puheenjohtajaksi. Tällä peräti tuulisel- la paikalla Osmo Hormia oli vuoteen 1975. järjestötyöskentely ruotsinsuoma- laisten hyväksi oli voimia kysyvää, aikaa viepää, ja se verotti hänen terveyttään.
Varmaan mieluisampaa ja vähemmän kuluttavaa kuinjärjestötoiminta oli Osmo Hormialle työskentely ruotsinsuomalaisen kielenhuollon alalla, vaikka työlästä oli tämäkin. Kun Hormia näki, miten ruot- sinsuomi kirjallisessa muodossa hapuili riittävän ohjauksen puuttuessa, hänen vel- vollisuudentuntonsa suorastaan vaati tart- tumaan asiaan. Vaikeinta on tulkita sel- laista ruotsalaisessa yhteiskunnassa käytet- tävää termistöä, jota vastaavaa siirtolais- ten lähtömaassa ei ole ollut. Vaikeuksia ilmenee ennen kaikkea asiaproosassa, vi- rastokielessä, jonka kanssa ruotsinsuoma- laisetkin alinomaa joutuvat tekemisiin.
Ruotsinsuomen huolto koskee siis esimer- kiksi sopimus-ja lainsäädäntötekstejä, työ- elämään liittyvää informaatiota, omaajär- jestötoimintaa pöytäkirjoineen ja esityksi- neen, myös ruotsinsuomalaista lehdistöä.
Osmo Hormia joutui tilanteen ja velvolli- suudentuntonsa pakottamana yhä enem- män ja enemmän uhraamaan aikaansa kielenneuvontaan, ei vain laitoksessaan vaan yksityisestikin. Hänen puoleensa käännyttiin, ja hän auttoi, jos aika vain salli. Kielenhuoltoaiheita hän käsitteli myös ruotsinsuomalaisiin lehtiin kirjoit- tamissaan kielipakinoissa. Ruotsinsuomen ohjailussa olivat tietenkin mukana Ruotsin muidenkin yliopistojen suomen kielen tai suomalais-ugrilaisten kielten laitokset, ku- kin omalla tavallaan, sekä ennen pitkää hyvin tärkeänä elimenä myös valtion maahanmuuttoviraston kielijaos. Ohjei- den antajia siis alkoi olla, mutta ohjeet ei- vät olleet yhdenmukaisia. Kävi välttämät- tömäksi koordinoida ruotsinsuomen kie- lenhuolto. Niinpä lopulla vuotta 1975 pe- rustettiin laajapohjainen, hyvin edustava ruotsinsuomalainen kielilautakuntaja seu-
raavana vuonna sen palveluita hoitamaan kielitoimisto. Alusta asti kuolemaansa saakka Osmo Hormia oli kielilautakunnan puheenjohtajana; samalla han osallistui sen tyomarkkinatermistoa seka koulu- ja koulutustermistoa kasittelevien tyoryh
mien tyoskentelyyn. Olen kuullut, etta Osmo Hormia nautti kielilautakunnan ja
senten keskuudessa arvonantoa viisaiden, maltillisten ja realististen mielipiteidensa johdosta, joihin sisaltyi Ruotsin yhteis
kunnan ehtojen huomioonotto. Mitka ovat ruotsinsuomalaisen kielenhuollon tarpeet, mitka ovat sen tarkeimmat tehtavat, miten se on kehittynyt nykyiselleen, mm. naita kysymyksia Osmo Hormia on valaissut kir
jasessaan »Ruotsinsuomalainen kielen
huolto» (sarjassa »Suomen kieli Ruotsis
sa», Tukholma 198 I).
Osmo Hormian edesmeno 17. tammi
kuuta 1983 ei tullut ha.net tunteneille yl
lattaen, siina maarin heikentynyt hanen terveytensa oli. Han oli saanut taistella sairautta vastaan monesti ennenkin ja pit
kaankin. . uo f yysisen kunnon ala ma.et koettelivat myos henkisia voimia. Rapor
teissa oli alakuloisuutta, sen tapaista kuin esim. Osmon kirjeessa I 2. joulukuuta 1969:
Joskus kuuluu hyvaa, joskus huonoa.
Talia kerralla minulla on vain ikavaa ker
rottavaa. Olen tullut sairaaksi, sairastunut uudelleen nuoruuteni vaivaan keuhkotau
tiin. Se todettiin lopullisesti tanaan, perus
teellisten tutkimusten jalkeen. Joudun sai
raalaan luultavasti ensi viikolla. Laakari arveli, etten varmaan pysty toitani hoita
maan ainakaan ennen kesaa. - - Kavin pahasti masentunut en ole, jonkin verran vain. - - Tallaisessa tilanteessa joutuu eris
tyksiin koko yhteiskunnasta, kaikki tyosi
teet katkeavat. Olisi mukavaa, jos jotkut yhteydet edes periaatteessa olisivat ole
massa.
Kun nyt Osmo Hormian elamantaival on katkennut, jaamme kaipaamaan herk
kaa, monipuolisesti lahjakasta, valveutu
nutta ja velvollisuudentuntoista ihmista.
PERTTI VIRTARA:'\TA
