218
K a n s a n t a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a – 1 1 3 . v s k . – 2 / 2 0 1 7
VTT Tuulia Hakola (tuulia.hakola@vm.fi) on rakenneyksikön päällikkö valtiovarainministeriön budjettiosastolla. Kirjoit- taja oli puheenjohtajana kannustinloukkuja ja alueellista liikkuvuutta selvittäneessä työryhmässä.
Vastaus Osmo Soininvaaralle
Tuulia Hakola
H
aluan kiittää Osmo Soininvaaraa mielen- kiinnosta kannustinloukkuja ja alueellista liik- kuvuutta selvittäneen työryhmän raporttia kohtaan. Kuten aina, Soininvaaran ajatuksia on hyödyllistä ja hauskaa lukea. Lisäksi tästä on hyvä jatkaa keskustelua parista Soininvaaran kirjoituksesta nousseesta teemasta.Kannustinloukkutyöryhmän toimeksianto sai alkunsa hallituksen budjettiriihen yhtey- dessä sopimasta työllisyyspaketista. Kyseinen työllisyyspaketti on osa hallituksen julkisen talouden tasapainottamiseen tähtäävää koko- naisuutta. Julkisen talouden tasapainottamis- tavoite oli siis selkeä peruste koko työlle. Tämä tulee pitää mielessä, kun arvioidaan, miten hyvin työryhmä onnistui työssään.
Työryhmä valitsi tietoisesti taloustieteen termein positiivisen lähestymistavan asioiden käsittelyyn ja pyrki mahdollisimman tiiviisti keskittymään juuri toimeksiantoonsa vastaami- seen. Soininvaara taas ottaa omassa pohdin- nassaan lähtökohdakseen muun muassa ajatuk-
sen yhteiskunnan solidaarisuuden asteen säi- lyttämisestä ennallaan. Taloustieteen termein tämä on normatiivinen lähestymistapa.1 Arvo- näkökulmasta, kuten tulonjaollisesta oikeu- denmukaisuudesta, sopivan kokonaisuuden muodostamisen työryhmä jätti poliittisille pää- töksentekijöille. Näitä pohdintoja tukemaan raporttiin tuotettiin laskelmia myös erilaisten toimenpiteiden tulonjaollisista vaikutuksista.
Itse työryhmän raportti jakaantuu asialli- sesti kahteen osaan. Ensin käydään läpi kan- nustinloukkuihin liittyviä perusasioita, joita on ollut esillä aiemmissakin kannustinloukkuihin keskittyvissä raporteissa. Tähän kategoriaan kuuluu myös se keskustelussa harmillisen usein unohtuva tosiseikka, jonka mukaan kan- nustinloukkujen purkaminen, tulonjaon tasaa- minen ja rahojen säästäminen eivät voi onnis- tua yhtä aikaa. Kolmesta mainitusta tavoittees- ta vain kahta voi edistää samalla kertaa, jolloin kolmas tavoitteista väistämättä joustaa.
1 Normatiivinen lähestymistapa vastaa siihen, miten asi- oiden tulisi olla, mikä on tyypillistä poliittiselle keskustelul- le. Positiivinen lähestymistapa taas pyrkii selvittämään mekanismeja ottamatta laajemmin kantaa lopputuloksen oikeudenmukaisuuteen.
219 Toinen osa raportista tuottaa kannustinlou-
kuista uutta(kin) tietoa. Ryhmä kävi läpi suu- ren kirjon erilaisia, osin vaihtoehtoisia toimen- piteitä. Toimenpiteistä tuotettiin laskelmia niin kokonaiskustannuksista kuin työllisyysvaiku- tuksista aina silloin, kun se nykyisillä talous- tieteen laskentavälineillä oli mahdollista. Eri- tyisesti käytettiin mikrosimulaatiomallin ai- neistolaskentaa, jotta päästäisiin uskomuksiin perustuvista väitteistä ja yksittäisistä tapausesi- merkeistä tarkastelemaan toimenpiteen koko- naisvaikutuksia suhteessa hallituksen alkupe- räiseen tavoitteeseen julkistaloudesta.
Toimenpiteiden ”kalleutta” arvioitiin suh- teuttamalla toimenpiteen aiheuttama muutos julkisen talouden tasapainossa vastaavaan työl- lisyysmuutokseen. Näin saatiin laskettua yh- den työllisen ”hinta”. Hintahaarukka kannus- tinloukkua purkavissa toimenpiteissä ulottuu suuresta negatiivisesta suureen positiiviseen – yksi lisätyöllinen saattaa siis maksaa todella paljon tai säästää todella paljon julkisia meno- ja tai tuottaa verotuloja. Näihin analyyseihin perustuivat muun muassa Soininvaaran esille nostamat kohdat yleisen veronalennuksen kal- leudesta kannustinloukkujen hoidossa. Suhde- luvussa on omat rajoitteensa, mutta näin on mahdollista verrata hyvin erityyppisten toi- menpiteiden tehokkuutta mahdollisimman arvovapaasti julkisen talouden tavoitteen saa- vuttamisessa.
Osmo Soininvaaran pohdinnassa korostuu usein pienten palkkatulojen täydentäminen tulonsiirroilla. Kannustinloukkutyöryhmän laskelmista löytyy kyseistä analyysiä työttö- myysturvan suojaosien korottamisesta. Tosin raportissa myös näytetään, kuinka suojaosien korottaminen lähinnä siirtää kannustinlouk- kuja paikasta toiseen pystymättä niitä purka- maan. Suomessa on viime vuosina panostettu
suhteellisen paljon sekä asumistuen että työt- tömyysturvan suojaosiin. Alkaakin olla jälki- käteisarvioinnin aika kyseisten toimien vaikut- tavuudesta – ovatko suojaosat olleet työllisyys- tavoitteen saavuttamiseksi tehokkaita vai pääs- täisiinkö samaan tavoitteeseen muuta kautta, jolloin kyseinen rahasumma olisi muualla pa- remmassa käytössä. Tätä emme oikeastaan vie- lä tiedä. On syytä huomioida, että tukien ja palkkatulojen päällekkäisyys tuntuu helposti houkuttelevalta tavalta purkaa kannustinlouk- kujen ja tulonjaon kiikkulauta. Jos toimenpitei- den varsinainen päätavoite on julkisen talou- den tasapaino, on syytä huolellisesti arvioida, ettei ”lapsi katoa pesuveden mukana” ja työl- lisyydestä tule itse tavoite, jota julkisen talou- den varoin tuetaan eikä toisin päin.
Myös Soininvaara on kiinnittänyt huomiota pariin kysymykseen, jossa tutkimuksen tai tut- kimuksellisen selvitystyön toivoisi edistyvän, jotta rakennepoliittinen päätöksenteko olisi vahvemmalla pohjalla. Ensimmäinen näistä liittyy kotihoitoon suhteessa päivähoitoon (ny- kytermein varhaiskasvatukseen). Tarvitaan huolellisia laskelmia siitä, mitä julkiselle ta- loudelle tapahtuu pitkällä aikavälillä, jos jom- paakumpaa hoitomuotoa suositaan toisen kus- tannuksella. Soininvaara esittää väitteen, jonka mukaan pitkällä aikavälillä julkinen talous jää kotihoitovaihtoehdossa tappiolle. Tällaista tut- kimukseen perustuvaa laskelmaa ei kukaan ole toistaiseksi esittänyt. Varhaiskasvatuksen ko- konaiskustannuksia tai varsinkin kustannus- lisäyksiä voidaan mitata kovin puutteellisesti, mutta se mitä voidaan mitata, osoittaa päiväko- tivaihtoehdon kalleuden. Paljonko vaikutus äitien työuraan muuttaa tätä yhtälöä on kysy- mys, johon toivoisi jonkun tutkijan taloustie- teellisin laskelmin tarttuvan.
Tu u l i a H a k o l a
220
KAK 2/2017
Asumisen hinta ja kuntien kaavoituskus- tannus ovat toivottavasti alueita, joissa analyy- si on kehittymään päin. Soininvaara esittää erittäin mielenkiintoisia lukuja siitä, millaisia investointikuluja yhden asukkaan muuttami- nen Helsinkiin aiheuttaa. Kokeneena kunnal- lispoliitikkona hänellä on tästä maan parhaita näppituntumia ja hänen mielipiteensä kertoo paljon siitä, millä perusteella Helsingin kau- punki kaavoituskysymyksiin reagoi. Kannusti- mista kiinnostuneille mielenkiintoinen kysy- mys on, miten kyseiseen lukuun on päädytty ja päätyisikö ulkopuolinen tutkija samanlaiseen arvioon. Luvuissa luulisi esiintyvän myös huo- mattavaa variaatiota yksilöiden välillä – onhan osa muuttajista valmiiksi koulutettuja veron- maksajia, kun taas osalla julkiset palvelutar- peet ovat suurempia. Ymmärtääkseen parem-
min sitä, millaisia muutoksia nykyrahoitukses- sa kannattaisi harkita, on syytä ensin ymmär- tää, millä perusteella reagoidaan ja paljonko kuntien taholta taloudellisiin kannustimiin reagoidaan.
Otsikossaan Soininvaara kysyy, onko kan- nustinloukkujen purkaminen mahdotonta.
Tähän taitaa olla suhteellisen helppo vastata.
Ei, jos on halukas lakkauttamaan sosiaalitur- van ja verotuksen. Tätä ei kuitenkaan taida missään sivistysvaltiossa (onneksi) olla tapah- tumassa. Siksi aika ajoin nämä kannustinlouk- kujen lieventämisharjoitukset jatkuvat – seu- raavaksi hallituksen kannustinloukkulinjauk- sen mukaisesti sosiaaliturvan kokonaisuudis- tuksen valmisteluilla. Tiedossa lienee useita mielenkiintoisia ideoita ja keskusteluja sekä toivottavasti paljon laskuharjoituksia. □
