ERÄS NÄKÖKULMA NÄKÖKULMIIN
HAUTAMÄKI, ANTTI: Points of View and their Logical Analysis.
Acta Philosophica Fennica vol. 41.
1986.
Antti Hautamäki luo väitöskirjas- saan loogisen järjestelmän näkökul- man käsitteen analysoimiseksi. Hän esittää logiikalleen aksiomatisoin- nin, täydellisyystodistuksen sekä eräitä sovellutusmahdollisuuksia.
Kaikki on virallisesti tarkastettu ja todettu moitteettomaksi. — Tässä arvostelussa katse kohdistuu kuiten- kin väitöskirjan mielestäni mielen- kiintoisiin marginaaleihin.
Hautamäen ajattelun taustalla häämöttää kaksi keskustelutradi- tiota: tieteenfilosofia ja marxismi.
Niiden normaaliin keskustelusävyyn nähden Hautamäen väitöskirja on samalla kertaa sekä rohkea että va- rovainen. Se on kuin kutsujen ää- nekkään kriittisesti puhuva, mutta kuitenkin konventionaalisesti pu- keutunut herra. Kirja on kiedottu koreaan eksaktiuteen, jonka viehä- tysvoiman tunnustan (vaikken jää- kään sitä ihailemaan), mutta samal- la sen liepeet hipaisevat eräitä ma- tematiikan tavoittamattomissa ole- via filosofisia kysymyksiä. Hauta- mäen rohkeuden voi katsoa piile- vän siinä, että hän koskettaa joita- kin realistisen tieteenfilosofian ja materialistisen marxismin tabuja.
Hautamäki otti molemmat tabu- kysymykset esille lektiossaan. En- simmäinen näistä on relativismi — paha sana, jota jokainen filosofian opiskelija on oppinut kammoksu- maan. Kiinnostus näkökulmiin liit- tyy relativismiin, jonka "pitkään traditioon" Hautamäki lektiossaan viittasi.
Toisena tabuna voidaan pitää kä- sitteitä. Niin oudolta kuin se kuu- lostaakin, kiinnostusta pelkkiin kä- sitteisiin, ilman niiden suhdetta to- dellisuuteen on tämän vuosisadan filosofiassa usein pidetty epäilyttä- vänä asiana. Hautamäki kertoi lek- tiossaan väitöskirjansa edustavan käsiteoppia, joka on viime aikoina ollut vähemmän harrastettu filoso- fian alue.
Molemmat lektiossa esiinnostetut tabut työntyvät itse väitöskirjassa kuitenkin marginaaliin. Ne ovat joutuneet sinne yhdessä muiden, tarkastelussa pois rajattujen kysy-
mysten kanssa. Sitä ennen niitä on kuitenkin hipaistu, eikä tämä ole vailla merkitystä.
Näkökulma on Hautamäelle yleis- ten määritteiden kokoelma, joka tarjoaa osittaista informaatiota ob- jektista. Objektia eri näkökulmista lähestyttäessä sitä määritetään eri- laisin indeksoiduin määrittäjin.
Esim. väri on määrittäjä, jonka in- deksi on väriskaala ja näkökulmas- sa, johon tämä määrittäjä sisältyy, objektin määritteeksi voi tulla esi- merkiksi arvo "punainen". Toinen määrittäjä saattaisi olla vaikkapa ti- lavuus, jolloin määrite olisi jokin arvo tilavuusmittojen indeksiltä.
Eri näkökulmiin valitaan erilaisia määrittäjiä ja näin saadaan erilaisia kuvia objektista.
Hautamäki kertoo väitöskirjas- saan eksaktisti mitä tarkoittaa se, että oliota lähestytään "eri näkökul- mista". Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että eri näkökulmiin vali- taan olion eri ominaisuusjoukkoja sitä kuvaamaan.
Hautamäen varsinainen idea on- kin, että tämä riittää. Eri näkökul- mia ei voida asettaa rinnakkain ja kysyä mikä niistä on paras kuva ob- jektista — sen sijaan, vailla vertaa- misperustettakin, ne riittävät toi- minnan ja kehittelyn pohjaksi.
Eri tieteet esimerkiksi antavat erilaiset näkökulmat todellisuuteen valitessaan eri ominaisuusjoukkoja tarkastelun kohteeksi. Mikä näistä on oikea kuva maailmasta, jää rat- kaisematta, eikä tällä kysymyksellä ole väliä, koska tieteet toimivat il- man sitäkin. Samoin tietojenkäsitte- lyssä tietokoneilla (oliokeskeisessä ohjelmoinnissa, jossa käytetään ke- hyksen käsitettä) otetaan käyttöön osittainen informaatio, ja operoi- daan sillä.
On erilaisia kuvia, jotka toimi- vat, ja sen enempää ei kannata ky- syä — tämä on Hautamäen näkö- kulma tietoon.
Hautamäki edustaa toisin sanoen pragmatismia.
Olemalla pragmatisti Hautamäki työntää marginaaliin ne kysymyk- set, jotka hän houkuttelevasti nosti esiin lektiossaan ja joita hän viette- levästi hipaisee: kysymykset relati-
vismista ja käsitteiden sisällöstä ja suhteista.
Hautamäki tarjoaa kylläkin prag- matismillaan kannanoton siihen ky- symykseen mikä eri tieteiden tar- joamista maailmankuvista on oi- kea. Tämä kannanotto on: siitä ei ole väliä niin kauan kuin tieteet toi- mivat. Sen sijaan vaikeampaan tie- teenfilosofian relativismikysymyk- seen, ns. Feyerabend-ongelmaan, hän ei puutu. Tämä on kysymys mi- ten tulisi suhtautua siihen, että eri kulttuureissa vallitsevat erilaiset kä- sitejärjestelmät jakavat maailman erilaisiin olioihin ja erilaisiin omi- naisuuksiin, jolloin olioiden ja omi- naisuuksien rajat eivät ole samat kuin meidän kielenkäytössämme.
Tämän ongelman käsittely olisi edellyttänyt Hautamäeltä määrittä- jäindeksien problematisointia. Hän olettaa indeksit täysin ongelmatto- masti olemassaoleviksi. Ongelman käsittely edellyttäisi myös olio-omi- naisuus-suhteen perustavanlaatuista problematisointia. Nyt Hautamäki olettaa varsin mutkattomasti, että on yksilöolioita joilla on ominai- suuksia, vaikka tieteenfilosofiaa on jo pitkään hiertänyt kysymys siitä miten käsitejärjestelmät luovat maailmaan erilaisia jaotteluja oli- oiksi ja ominaisuuksiksi.
Hautamäen lähestymistavassa tie- toon on jotakin samankaltaista kuin mahdollisten maailmojen se- mantiikassa: myös se käsittelee pie- niä maailmoja. Semanttinen aspekti jää kuitenkin itse asiassa pois: kun hintikkalainen mahdollisten maail- mojen semantiikka luottaa siihen, että aina voidaan esittää funktio mahdollisen maailman olioista aktu- aaliseen maailmaan, korostaa Hau- tamäki että hän ei tee "ontologisia sitoumuksia". Hyvä niin! Hautamä- ki ei puutu semantiikkaan: maail- man ja käsitteiden suhde jätetään oman onnensa nojaan ja keskity- tään käsitteiden välisiin suhteisiin.
Hautamäki ei ole kiinnostunut käsitteiden soveltuvuudesta maail- man olioihin, käsitteiden ekstensios- ta, vaan käsitteiden sisällöstä, nii- den intensiosta. Tämä on erittäin mielenkiintoista, koska realismin ja materialismin suunnalta on odotet-
TIEDE&EDISTYS 2/87 Esittelyjä ja erittelyjä 141
tavissa syyte idealismista ja plato- nismista tms. Hautamäki on käyttä- nyt työssään Raili Kaupin kehittä- mää intensionaalista logiikkaa, jon- ka mielenkiinnon kohteena ovat kä- sitteiden sisällöt. Samaa Kaupin in- tensionaalisen logiikan järjestelmää on soveltanut Marja-Liisa Kakkuri tulkitessaan Hegelin logiikkaa, joka on tietenkin käsiteoppia par excel- lence.
Käsiteoppi kiinnostuksen kohtee- na lupaa jotain uutta, mutta pereh- tyminen käsitteiden sisältöihin ja käsitteiden välisiin suhteisiin näyt- tää kuitenkin törmäävän samoihin ongelmiin kuin relativisminkin kä- sittely. Kun se avaruus, jossa liiku- taan, koostuu ongelmattomasti käsi- tetyistä yksilöolioista ja niiden omi- naisuuksista, jäävät useat mielen- kiintoiset ja vaikeat käsitteet, jotka eivät ole kumpaakaan näistä, pelis- tä pois. Käsitellään oikeastaan vain laatumääreitä.
Käsitteen sisältöön ei tunkeuduta sen pidemmälle kuin, että se karak- terisoidaan funktioksi, joka on ime- nyt itseensä arkikielen intensionaali- suuden.
Ihmeellinen indeksi ja fantastinen funktio — niihin kiteytyy salaperäi-
nen auktoriteetti! Filosofisesti voisi ehkä kysyä pitemmälle: voisi hajot- taa rajoittavan yksiselitteisen olio- ominaisuus kuvion ja pohtia perus- teellisemmin käsitteiden välisiä suh- teita.
Pragmatistista lähestymistapaa seuraten Hautamäki ei luonnollises- ti tee tätä. Sen sijaan hän pyrkii näyttämään miten näkökulman kä- sitteen (tämän olioitten ominaisuuk- siin rajoittuvan) saa "toimimaan"
soveltamalla sitä kysymykseen dia- lektiikasta.
Tämä on mielestäni Hautamäen kehittelyjen epäonnistunein osa.
Miksi laahata mukana vanhaa dia- lektiikkaa? Onko dialektiikka en- sinnäkään mikään metodi? Kenen metodi se on? Kuka sanoo, että ky- se on näkökulmista? Olisi jo aika lakata ajattelemasta, että Hegelin filosofiasta voidaan irrottaa jokin osa, joka on metodi. Hegelin logiik- ka on filosofiaa; se on teos, eikä mikään metodi, jota voi soveltaa mihin vain. (Vaikka Marxin tulkin- nan tradition kannalta tällainen aja- tus onkin usein houkutteleva.) Dia- lektiikka-sanaa on käytetty luke- mattomissa eri merkityksissä, eikä Hautamäki varsinaisesti selvennä tä- tä sekasotkua, vaan pikemminkin olettaa yhden tunnetun dialektisen metodin olemassaolon — mikä ei
mielestäni ole perusteltua.
Sen sijaan Hautamäen väitöstilai- suus itsessään osoitti, että jollakin lailla tämä kaikki "toimii". Hauta- mäen kehittelyistä näyttävät olevan kiinnostuneita niin kielitieteilijät kuin informaatikotkin, ja tämä osoittaa, että liikutaan olennaisilla alueilla. Filosofisessa väitöstilaisuu- dessa tulevat hyvin harvoin esille uudenlaiset käytännölliset sovellu- tusmahdollisuudet, kuten nyt kävi.
Pragmatismi on tietenkin filosofi- nen kannanotto. Ilahduttavinta väi- töskirjassa onkin, että tieteenfiloso- fian ja marxismin kasvatti Antti Hautamäki osoittaa siinä ajattele- vansa jatkuvasti ajatteluaan, ja us- kaltautuvansa jatkuvasti uusien ky- symysten ja vastausten eteen. Tä- mä on ehkä parasta mitä ajattelijas- ta voi sanoa. Kirjasta puuttuu ko- konaan "usko todellisuuteen, jonka tiede kerran paljastaa" — tuo va- kuutteleva sävy, joka on niin tuttu niiltä kutsuilta, joilla Hautamäki tässä keskustelee.
Tuija Pulkkinen
