TEKNISEN KEHITYKSEN HUOMIOONOTTAMINEN TELEINVESTOINTIEN SUUNNITTELUPROSESSISSA
ikkAiJIkSi 0
Liiketaloustiede: laskentatoimen pro gradu -tutkielma
Heikki Ilo
Kevätlukukausi 1983
laitoksen laitos- neuvoston kokouksessa )0.
ST
. 1 9&-3 hyväksyttyarvosanalla С>Ц№ AAUÛÊr •
TEKNISEN KEHITYKSEN HUOMIOONOTTAMINEN TELE- INVESTOINTIEN SUUNNITTELUPROSESSISSA
Tutkimuksen tavoitteet
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten tekninen kehi
tys voidaan ja tulee ottaa huomioon teleinvestointien suun
nitteluprosessissa.
Tutkimuksen suoritustapa
Tutkimus suoritettiin liikkeenjohtotieteen näkökulmasta, jolloin oletettiin päätöksentekijän käyttäytyvän rationaa
lisesti suunnitteluprosessia ohjatessaan ja päätöksiä teh
dessään. Apuna käytettiin prosessitarkastelua. Lähtökoh
tana oli tieto liikkeenjohdon määrittelemistä tavoitteista ja strategioista, joiden toteuttamiseen investoinneilla py
ritään . Tutkimustulokset
Nopea tekninen kehitys luo epävarmuutta, joka heijastuu niin telepalvelujen kysynnässä kuin toteuttamiskeinoissa
kin. Tieto teknisen kehityksen kyvystä aikaansaada huomat
tavia muutoksia saa päätöksentekijän epäröimään valinta
tilanteissa, joissa tarjolla olevan, välittömästi käyttöön
otettavan vaihtoehdon rinnalle voidaan kuvitella teknisen kehityksen ansiosta tulevan nykyistä suorituskykyisemmän vaihtoehdon.
Teknisen kehityksen huomioonottamiseksi teleinvestointien suunnitteluprosessissa tulee investointien suunnittelu kytkeä telelaitoksen strategiseen suunnitteluun televerkon kehittämisstrategioin, jotka muodostavat investointisuun
nittelun lähtökohdan. Suunnitteluprosessin tulee sisältää myös ideaseula, joka estää virheellisten ideoiden pääsyn suunnitteluasteelle. Ratkaisuvaihtoehtojen muodostamisen tulee pohjautua ennusteisiin sekä telepalvelujen kysynnäs
tä että teknisestä kehityksestä. Investointilaskelmissa tekninen kehitys tulee ottaa huomioon pitoaikamallien avul
la. Seurantajärjestelmän tulee kuulua osana suunnittelu
prosessiin. Suunnitteluprosessi on osa investointiproses- sia. Prosessin osien välillä on vallittava harmonian.
Avainsanat
tietoliikenne, investointien suunnittelu, tekninen kehitys
SISÄLLYSLUETTELO
sivu
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Yleistä ... 1
1.2 Teleinvestoinnit ... 2
1.3 Tutkielman tarkoitus ja rajaus ... 4
2 TELEINVESTOINTIEN SUUNNITTELUPROSESSI ... 6
2.1 Tarkastelun lähtökohdat ... 6
2.2 Suunnittelun puitteet ... *8
2.2.1 Suunnittelujärjestelmä ... 8
2.2.2 Toiminta-ajatus ja päämääriä... 11
2.2.3 Investointipolitiikka ... 12
2.2.4 Strategiat ... 13
2.3 investointikohteiden etsiminen ja kehittäminen ... 14
2.3.1 Suunnittelutehtävän täsmentäminen ...14
2.3.2 Ideoiden etsiminen ja kehittäminen ...14
2.4 Vaihtoehtojen määrittäminen ... 15
2.4.1 Kysynnän selvittäminen ... 15
2.4.2 Tekniset ratkaisuvaihtoehdot ...18
2.5 Vaihtoehtojen vertailu ja laskeminen ... 19
2.5.1 Vaihtoehtojen edullisuusselvitysten lähtökohdat ... 19
2.5.2 Edullisuuskriteerit ja niiden komponentit .... 20
2.5.3 Vaihtoehtovertailun suorittamisen vaiheet .... 26
2.5.4 Investointiohjelman laatiminen ...28
2.6 Rahoituksen suunnittelu ... 29
2.6.1 Rahoituksellisesti epäitsenäiset laitokset .... 30
2.6.2 Rahoituksellisesti itsenäiset laitokset ... 31
2.7 Investointipäätös ... 33
2.8 Investointien tarkkailu ... 35
2.9 Yhteenveto ... ...37
3.1 Tarkastelun lähtökohdat ... 41
3.2 Teknisen kehityksen ennakoiminen ... 43
3.2.1 Ennustaminen ... 43
3.2.2 Vaikutusten arviointi ... 50
3.3 Teleteknisen kehityksen ominaispiirteet ... .56
3.3.1 Telepalvelujen kehitysnäkymät ...56
3.3.2 Teleteknisen kehityksen taustatekijät ... 59
3.3.3 Televerkon teknisen kehityksen malli ...62
3.4 Yhteenveto ... 55
4 TELEVERKON KEHITTÄMISSTRATEGIAT ... 67
4.1 Tarkastelun lähtökohdat ...67
4.2 Telelaitoksen strateginen asema ja sen kehittäminen ... 71
4.2.1 Telelaitoksen ympäristö ...71
4.2.2 Telelaitoksen sidosryhmät ...74
4.2.3 Liiketoimintaportfolioanalyysi ...76
4.2.4 Televerkon kehittämistä rajoittavat tekijät ...80
4.3 perusstrategiat ja kehittämisvaihtoehdot ... 82
4.3.1 Erikoisratkaisujen strategia ...82
4.3.2 Perusparannusten strategia ...82
4.3.3 Kehittämisvaihtoehdot ... 83
4.4 Yhteenveto ... *84
5 PÄÄTÖSTILANTEET JA SUUNNITTELUONGELMIA ...87
5.1 Tarkastelun lähtökohdat ... 87
5.2 Investointipäätöstilanteet ... 89
5.3 Suunnitteluongelmia ... 80
5.3.1 Yleistä ... -90
5.3.2 Edullisimman pitoajan määrittäminen ja tekninen kehitys ... *92
5.3.2.1 Yleistä ... 92
5.3.2.2 Korvaamispitoaika ... .94
5.3.2.3 Pitoaikalaskelmat ja - mallit ... 101
5.3.3 Epävarmuus sekä riskin määrittäminen ja tekninen kehitys ... 107
5.4 Yhteenveto ... .109
6.1 Tarkastelun lähtökohdat ... 113
6.2 Teleinvestointien suunnitteluprosessin kriittiset kohdat ... .117
6.2.1 Ideavirheet ... 117
6.2.2 Suunnitteluvirheet ... 118
6.2.3 Toteutusvirheet ... 121
6.3 Yhteenveto ... i... 121
7 YHTEENVETO JA LOPPUPÄÄTELMIÄ ... 123 8 LÄHTEET
1. JOHDANTO 1.1 Yleistä
Telepalvelujen avulla tyydytetään viestinnän tarvetta. Niillä helpotetaan henkilöyhteyksien ylläpitämistä ja lisäätään yleistä turvallisuutta. Julkiselle hallinnolle telepalvelut ovat välttämättömiä ja elinkeinoelämälle suorastaan elintärkeitä.
Tulevaisuudessa - siirryttäessä kohti jälkiteollista yhteiskuntaa - tiedon merkitys yhtenä tuotannon tekijöistä tulee korostumaan. perusedellytyksenä tälle kehitykselle ovat ajanmukaiset telepalvelut.
Palvelut tuotetaan televerkon avulla. Muodostetulle tiedonvälityskanavalle on yleensä ominaista kaksisuuntaisuus, jolloin välitön vuorovaikutus on mahdollinen. Kohdeviestinnän lisäksi televerkon avulla voidaan siirtää myös joukkoviestintää, esim. ääni- ja TV-ohjelmia. Televerkko ei rajoitu vain kansallisiin rajoihin, vaan kattaa hierarkisena koko maapallon.
Verkko voidaan toteuttaa erilaisia tiedonvälitystekniikoita käyttäen. Sähköisessä viestinnässä käytetään hyväksi sekä vapaasti että ohjatusti eteneviä sähkömagneettisia aaltoja - viime aikoina myös ohjattuja valoaaltoja. Telelaitteet kootaan sähköisistä komponenteista, ja verkon kehittämismahdollisuuksiin ja -tarpeisiin vaikuttaa voimakkaasti nopeasti etenevä innovaatioprosessi komponenttitekniikan alalla. Nopea tekninen kehitys asettaa näin teletointa hoitavat organisaatiot
investointipäätöstilanteissa monien sangen ongelmallisten kysymysten eteen.
Teletointa hoitavat Suomessa posti- ja telelaitos, toimilupapuhelinlaitokset, voimayhtiöt, valtion rautatiet, puolustusvoimat, ilmailuhallitus, tie- ja vesirakennuslaitos, sisäasiainministeriön alaiset poliisi-, palo- ja pelastustoimi, Oy Yleisradio Ab sekä useat muut myönnettyjen lupien nojalla.
Yleisiä telepalveluja tarjoavat posti- ja telelaitos, 60 alueellista toimilupapuhelinlaitosta ja Oy Yleisradio Ab.
Yleisillä palveluilla tarkoitetaan - erotuksena yksityisverkkojen tarjoamista - palveluja, joita jokainen ennalta määrätyn maksun suorittamalla voi saada käyttöönsä.
1.2 Teleinvestoinnit
Teleinvestoinneilla tarkoitetaan investointeja, jotka suoritetaan nykyisen televerkon laajentamiseksi tai uusimiseksi tai rationalisoimiseksi tai uuden telepalvelun tarjoamiseksi. Ne ovat luonteeltaan infrastruktuuri-investointeja,!) jotka luovat perusedellytyksiä nykyaikaisen yritystoiminnan ja hallinnon harjoittamiselle.
Tyypillistä teleinvestoinneille on , että ensin suoritetaan tietty perusinvestointi, jota seuraa useita pienempiä jatkoinvestointeja sekä säännölliset, vuosittaiset käyttökustannukset. Investoinnit siis muodostavat jatkuvia, päättymättömiä investointiketjuja.
Teleinvestoinnit muodostavat huomattavan osan kansantalouden bruttoinvestoinneista. Esim. posti- ja telelaitoksen (PTL) ja toimilupapuhelinlaitosten (tpl) vuonna 1981 suorittamat investoinnit yhteensä olivat kansantalouden bruttoinvestoinneista n. 4,4 % eli 250 mk asukasta kohden.
l)Saviaho & Sailas & Ylinen 1976 , 23
Vuosina 1977 - 81 em. telelaitosten bruttoinvestoinnit olivat nimellismarkkoina (Mmk) seuraavat: 2)3)
vuosi 1977 1978 1979 1980 1981
PTL 606 597 540 530 584
tpl 377 419 458 526 632
yht. 983 1016 998 1056 1216
Vuoden 1981 rahassa ilmaistuna, tukkuhintaindeksillä (G216) korjattuna,4) telelaitosten investointeihin em. viiden vuoden aikana käyttämä summa oli keskimäärin 1335 Mmk vuodessa.
Lajin perusteella investointikohteet on tapana ryhmitellä seuraavasti : kiinteistöinvestoinnit, kone- ja laiteinvestoinnit, yritysostot, aineettomat investoinnit sekä henkilöinvestoinnit.5)
Vuoden 1981 teleinvestoinneista 10 % oli kiinteistöinvestointeja ja 90 % kone- ja laiteinvestointeja.
Telelaitosten vuosittain tutkimus- ja kehitystoimintaan sijoittamien varojen määrää ei ole kokonaisuudessaan selvitetty, mutta kahden suurimman laitoksen (PTL:n ja HPY : n) uhraukset yhteensä ovat noin 20-30 Mmk vuodessa eli 1,5%
niiden liikevaihdosta.6)7) Luultavaa on, että pienimmillä laitoksilla ei ole mahdollisuuksia käyttää tutkimus- ja kehitystoimintaan vastaavaa osuutta liikevaihdostaan.
Telelaitosten yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 1981 oli noin 3140 Mmk.2) 3) Telelaitosten yhdentymiskehitys on ollut viime 2) PTL : n taloudellinen kehitys vuosina 1961-81 , 53 ja 36
3) Puhelinlaitosten Liitto r.y.:n toimintakertomukset 1971-81
4) Tilastokeskus:Tilastokatsauksia no 6 1982 , 41 5) Honko & Prihti & Virtanen 1982 , 33-34
6) Tarjänne 1982 , 13
7) Huttunen 1982 , haastattelu
vuosina lähes pysähdyksissä, eivätkä toimialan ulkopuoliset yritysostot ole luvallisiakaan. Käyttöomaisuusinvestointien ohella telelaitosten tärkein resurssi on ammattitaitoinen henkilöstö, jonka lukumäärä vuonna 1981 oli yhteensä 20900 henkilöä.3)8)
1.3 Tutkielman tarkoitus ja rajaus
Mielenkiintoiseksi juuri teleinvestointien tutkimisen tekee alalla nopeasti etenevä tekninen kehitys ja sen mukanaan tuomat ongelmat suunnittelussa ja päätöksenteossa.
Käsillä olevan tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, miten tekninen kehitys voidaan ja tulee ottaa huomioon
teleinvestointien suunnitteluprosessissa.
Yleisessä muodossa esitettyyn tehtävänasetteluun liittyvät seuraavat osakysymykset, joihin etsitään vastauksia:
- Minkälainen on pääpiirteissään teleinvestointien suunnitteluprosessi? Mistä osavaiheista se koostuu?
- Mitä tekninen kehitys on ? Miten teknistä kehitystä voidaan ennakoida? Millaiset ovat teknisen kehityksen ominaispiirteet teletekniikan alalla? Miten televerk
ko tulee muuttumaan kehityksen myötä?
- Minkälaisia ovat investointien suunnittelun lähtökoh
tana olevat televerkon kehittämisstrategiat?
- Miten teknisen kehityksen vaikutus tulee ilmi eri
laisissa investointipäätöstilanteissa? Minkälaisia suunnitteluongelmia syntyy? Miten tekninen kehitys voidaan ottaa huomioon investointilaskelmissa?
- Mitkä ovat teleinvestointien suunnitteluprosessin kriittiset kohdat teknisen kehityksen huomioonotta
misen kannalta?
8)Tietoja PTL:n henkilöstöstä vuodelta 1981 (29.3.1982), 10
Tutkielmassa rajoitutaan tarkastelemaan vain yleisen televerkon investointien suunnittelua. Tällöin käsitellään ns. yleisten telelaitosten eli posti- ja telelaitoksen ja toimilupapuheliniaitosten investointien suunnittelua.
Tarkastelun ulkopuolelle jätetään myös Oy Yleisradio Ab:n sekä yksityisten verkkojen suunnittelu.
Tarkastelu suoritetaan telelaitoksen näkökulmasta, jolloin laajempi yhteiskuntapoliittinen ja yhteiskuntataloudellinen näkökulma rajataan esityksen ulkopuolelle ja katsotaan sen muodostavan ne puitteet, joissa telelaitokset toimivat ja
tekevät investointipäätöksensä.
Tutkielma-aihetta käsitellään liikkeenjohtotieteen näkökulmasta, jolloin normatiivisen tutkimuksen luonteen mukaisesti oletetaan päätöksentekijän käyttäytyvän rationaalisesti suunnitteluprosessia ohjatessaan ja päätöksiä tehdessään. Lähtökohtana on tieto liikkeenjohdon määrittelemistä tavoitteista ja strategioista, joiden
toteuttamiseen investoinneilla pyritään.
2. TELEINVESTOINTIEN SUUNNITTELUPROSESSI 2.1 Tarkastelun lähtökohdat
Toteutettu investointi on monivaiheisen prosessin lopputulos.
Empiiriset tutkimukset ovat osoittaneet, että käytännön investointipäätöksessä on kyse monimutkaisesta ja monivaiheisesta prosessista. Näiden havaintojen vuoksi onkin nykyisessä investointitutkimuksessa pyritty laajentamaan tarkastelunäkökulmaa perinteisestä, puhtaasta vaihtoehtojen vertailusta ja vaihtoehtolaskelmista, käsittämään yleisen päätösprosessin kaikki vaiheet. prosessitarkastelun etuna on, että se kytkee luontevasti investoinnit yrityksen strategiaan ja investointien suunnittelun strategiseen suunnitteluun.1)
Suunnittelutilosofiät voidaan karkeasti jakaa kahteen erilaiseen perusnäkemykseen: tavoitenäkemykseen ja prosessinäkemykseen.2) Tavoitenäkemyksen mukaan suunnitteluprosessi muodostuu tapahtumaketjusta, jossa päätöksentekijä ensin määrittelee kokonaistavoitteet ja jakaa ne sitten osatavoitteiksi. Tämän jälkeen hän etsii toimintavaihtoehdot, joiden avulla tavoitteet ovat saavutettavissa, samalla kun hän ottaa huomioon kaikki toimintaa rajoittavat tekijät sekä toteuttamisen vaatimat inhimilliset ja materiaaliset resurssit.
Prosessinäkemykselle taas on ominaista, että määritellään yksi tai useita suunnitteluprosessin ensimmäisistä vaiheista kiinteän tavoitteenasettelun sijasta. Kun prosessin ensimmäiset vaiheet on käyty läpi, tarkastellaan kokemuksia, otetaan niistä opiksi, muutetaan mahdollisesti näkemystä uuden tiedon valossa ja määritellään tältä pohjalta prosessin seuraavia vaiheita.3)
Edellä mainitut, lähinnä teoreettiset näkemykset ovat syntyneet yrityksen kehitysvaiheiden erilaisista 1) Honko & Prihti & Virtanen 1982 , 17-18
2) Normann 1976 , 68
3) Kyläkoski 1980 , 35-36
suunnittelutilanteiden tyypillinen kypsässä Prosessinäkemys taas
vaiheisiin.
vaatimuksista. Tavoitenäkemys on vaiheessa oleville yrityksille, liittyy yrityksen varhaisempiin
Yrityksen kehityksen kulku voidaan nähdä aika-akselilla olevina kehitysvaiheina. Ensimmäistä vaihetta, jolloin liikeidea syntyy, nimitetään keihäänkärkivaiheeksi.
Liikeideallahan ymmärretään yrityksen tuotteita, markkinoita, järjestelmiä ja ylivoimaista kykyä reviirin, toiminta-alueen, hallitsemiseksi. Toista varhaisvaihetta kutsutaan järjestelmän kehittämisvaiheeksi. Sille on tunnusomaista jatkuva osaamisen kehittäminen, so. kehitetään liikeideaan liittyvät tuotteet ja järjestelmät, joiden avulla reviirin valtaus suoritetaan. Kolmannessa eli markkinoiden valtaarnisvaiheessa siirrytään yrityksen varhaisesta vaiheesta kypsään vaiheeseen. Tällöin yrityksen on luotava tähän tarkoitukseen sopiva organisaatio ja hankittava vastaavat fyysiset, henkilö- ja raharesurssit. Neljännessä vaiheessa, ns. haliintavaiheessa, on kyse reviirin hyväksikäytöstä ja tilanteen vakiinnuttamisesta.4)
Viimeaikaisessa yrityksen strategiasuunnittelua koskevassa tutkimuksessa on suunnittelua kuvattu hierarkiseksi organisoituna suunnittelujärjestelmänä, jossa suunnittelu siirtyy prosessimaisesti vaihe vaiheelta tasolta toiselle.
Suunnittelu on tällöin jaettu strategiasuunnitteluun, tavoitesuunnitteluun ja budjettisuunnitteluun.
Strategiasuunnittelu on nähty ylimmän johdon tehtävänä, ja se sisältää toiminta-ajatuksen, päämäärien ja strategioiden suunnittelun. Tavoitesuunnittelu on katsottu voitavan antaa jo seuraavan organisaatiotason suoritettavaksi. Se käsittää tavoitteiden kuvaukset ja karkeat toimintasuunnitelmat.
Näiden päätösten antaman lähtökohdan pohjalta budjettisuunnittelu suoritetaan organisaatiossa alimmalla suunnittelutasolla, ja suunnittelun kohteina ovat
4)Kyläkoski 1980 , 108-110 ; vrt. Normann 1976 , 43-48 66-72
f
budjettitavoitteet ja budjetit.5)
Itse investointien suunnittelu- ja tarkkailuprosessia on taas kuvattu kuusivaiheisena tapahtumaketjuna:
investointikohteiden etsiminen ja kehittäminen, vaihtoehtojen määrittäminen, vaihtoehtojen vertailu ja laskelmien suorittaminen, rahoituksen suunnittelu, investointipäätös sekä investointien tarkkailu.6)
Seuraavassa etsitään prosessitarkastelua apuna käyttäen vastauksia tutkielman tehtävänasettelussa täsmennettyihin osakysymyksiin: minkälainen on pääpiirteissään teleinvestointien suunnitteluprosessi ja mistä osavaiheista se koostuu?
Kuvaa teleinvestointien suunnitteluprosessista hahmotellaan ensin viitekehyksien pohjalta ja täydennetään sitä eri lähteistä löytyvillä yksityiskohtaisilla tiedoilla. Lopuksi muodostetaan osavaiheista koostuva looginen tapahtumaketju.
2.2 Suunnittelun puitteet 2.2.1 Suunnittelujärjestelmä
Suunnittelun tärkeimpänä tehtävänä on auttaa ratkaisun edessä olevaa päätöksentekijää keräämällä tietoja, ideoimalla, kehittämällä ja analysoimalla ratkaisuvaihtoehtoja.
Investointien suunnitteluprosessin toivottuna tuloksena tulisi syntyä systemaattisen käsittelyn läpikäyneitä, toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja, joista päätöksentekijä voi harkinnan tuloksena valita tavoitteiden saavuttamisen kannalta parhaimman tai määrittää lisäinformaation hankintätarpeet.
Jotta suunnittelu tässä tehtävässään onnistuisi, se on jollakin tavalla järjestettävä ja koordinoitava. Miten tämä 5) Kyläkoski 1980 , 37-56
6) Honko 1963 , 23-24
on järkevää tehdä kussakin yrityksessä, riippuu yrityksen henkilöresursseista: niiden määrästä ja laadusta, pienen yrityksen johto osallistuu usein täysipainoisesti myös suunnitteluun, eikä koordinointiongelmia synny. Suunnittelu ei tällöin tarvitse kovinkaan muodollisia puitteita, isoissa yrityksissä, joissa päätöksenteko ja suunnittelu ovat eriytyneet, on perusteltua järjestää se aukottomaksi , useamman aikajänteen ja tason käsittäväksi suunnittelujärjestelmäksi, jonka avulla suunnittelua ohjataan.
Edellä esitetty pätee myös telelaitosten kohdalla, joiden kokoerot ovat todella suuret: alle 10 henkilön laitoksesta jopa yli 12 000 henkilön laitokseen.
Esimerkkinä suuren telelaitoksen ja samalla varsin kattavasta järjestelmästä on kuvassa 2.1 esitetty posti- ja telelaitoksen "teletoimen suunnittelujärjestelmä", josta voidaan tunnistaa kohdassa 2.1 mainitut, vastaavat suunnittelun tasot, vaikka terminologia tässä onkin jonkin verran viitekehyksen käyttämästä poikkeava.
TELETOI MEN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ
1 HANKESUUNNITTELU JA
TOTEUTTAMIS SUUNNITTE LU TOIMINNAN OHJELMOINTI
STRATEGINEN SUUNNITTELU
Kuva 2.1: PTL:n teletoimen suunnittelujärjestelmä Lähde: Kosonen , 1978 , 2
Suunnittelun ryhmittelyperusteena on järjestelmässä käytetty päätöstilanteen mukaista ryhmittelyä: normatiivinen,
strateginen ja operatiivinen suunnittelu. Normatiivinen suunnittelu keskittyy niiden ohjaavien arvojen selvittämiseen, jotka johdon päätöksinä ohjaavat muuta suunnittelua ja toimintaa. Strategisen suunnittelun tehtävänä on laajojen toimintalinjojen yksilöinti ohjaavien arvojen puitteissa. Operatiivinen suunnittelu taas tähtää valittujen toimintalinjojen käytännön toteuttamiseen.?)
Lähtökohtana suunnittelujärjestelmää luotaessa on ollut toiminnan tarkastelu toisaalta laitoksen tarjoamien palvelumuotojen kannalta - teletoimen taso ja tulosyksikkötaso - toisaalta organisaation kannalta vastuualuetaso. Normatiivisessa ja strategisessa suunnittelussa pohditaan laitoksen toiminta-ajatusta teletoimen osalta, asetetaan teletoimelle päämäärät, muotoillaan noudatettavat toimintapolitiikat ja määritellään toimintalinjat eli strategiat. Strategioiden määrittäminen suoritetaan ensin koko teletoimelle ja sen jälkeen eri sektoreille kuten puhelintoimelle, lennätintoimelle ja radiotoimelle sekä sitten yksittäisille palvelumuodoille.
Strategioiden pohjalta asetetaan toiminnalle tavoitteet, joita lähtötietoina käyttäen suoritetaan hankesuunnittelu ja toiminnan ohjelmointi. Silloin tarkastellaan hankkeita, joiden toteuttamiseen osallistuu yleensä useita organisaatioyksiköitä. Toteuttamissuunnittelu on yhden vastuualueen oman toiminnan suunnittelua pitemmällä tähtäyksellä, jolle hankesuunnittelu ja toiminnan ohjelmointi antavat lähtökohdan.8)
Edellä esimerkkinä kuvattu suunnittelujärjestelmä pohjautuu suunnittelutilosofiältään lähinnä tavoitenäkemykseen, joka sopii kypsässä vaiheessa olevalle puhelintoimelle. Sen sijaan nopeasti kehittyvien lennätintoimen uusien toimialojen taholta tavoitenäkemyksen pohjalta luotu järjestelmä on saanut osakseen kritiikkiä jäykkyyttä luovana ja vaikeasti 7) Virkkunen 1973 , 22 ja 26
8) Kosonen 1978 , 1
muutoksiin mukautuvana.9)
2.2.2 Toiminta-ajatus ja päämääriä
Yrityksen suorittaessa investoinnin se pyrkii konkreettisesti toiminta-ajatuksensa pohjalta kohti määrittelemiään päämääriä.
Posti- ja telelaitoksen tehtävät on määritelty laissa posti- ja telelaitoksesta (23.1.1981/61). Toimilupapuhelinlaitosten tehtävät taas on määritelty posti- ja telehallituksen myöntämissä toimiluvissa, тоimiluvanhaltijalta edellytetään
toisaalta "palvelupakko" -periaatteen noudattamista.
Telelaitosten toiminta-ajatukset versovat siitä tarpeesta, jota tyydyttämään laitokset on aikoinaan perustettu.
Telelaitosten yleisenä toiminta-ajatuksena on tyydyttää viestinnän tarvetta tarjoamalla ja kehittämällä telepalveluja.10)11)
Teletoimen hoidon päämääriä pohtineen parlamentaarisen liikennekomitean mielestä telepalvelujen kysynnän tyydyttäminen ja palvelun laatutason kohtuullisena pitäminen käyttäjien tasa-arvo huomioonottaen, pitkällä tähtäimellä mahdollisimman pienin kansantaloudellisin yksikkökustannuksin, ovat päämääristä tärkeimmät. Palvelun laatutasolla tarkoitetaan sen palvelun laatua, jonka televerkko asiakkaan kannalta katsoen tarjoaa.12)
Edellä esitetyt perusajatukset esiintyvät niin toiieilupalaitosten "peruskulmakivissä" kuin posti- ja telelaitoksen teletoimenkin päämäärissä. Niiden mukaan telelaitoksella on kaksi peruspäämäärää:
9) Äyväri 1982 , 18
10) Puhelinlaitosten Liitto r.y, Alueellinen puhelinlaitostoiminta
11) PTL:n teletoimen yleissuunnitelma (11.12.1979); osa A, 1 12) Parlamentaarisen liikennekomitean osamietintö 1 1973:129
, 11 ja 14
a) palvelupäämäärä
b) taloudellisuuspäämäärä
Palvelupäämääränä on tuottaa telepalvelut korkealla kansainvälisellä laatutasolla. Taloudellisuuspäämääränä taas on tuottaa nämä palvelut ns. non-profit -periaatteella sekä mahdollisimman pienin liiketaloudellisin yksikkökustannuksin.
10) 11)
2.2.3 investointipolitiikka
Yrityksen päätöksentekoa ohjaa eri tasoilla johdon määrittelemä yleinen yrityspolitiikka. investointien suunnittelua ja siihen liittyvää päätöksentekoa ohjaavaa yleisen politiikan osaa kutsutaan investointipolitiikaksi.
Siinä määritellään ne periaatteet, joita noudatetaan pitkävaikutteisten tuotannontekijöiden hankkimisessa yrityksen käyttöön. Käytännössä investointipolitiikka
ilmenee investointien ryhmittelynä luokkiin.
Päätöksentekijän toimintavapauden kannalta katsottuna osa teleinvestoinneista on luonteeltaan "pakkoinvestointeja". Ne on suoritettava, jotta telelaitos voisi säilyttää toimintansa jatkuvuuden.13) Osalta investoinneista taas tämä "pakko"
puuttuu, ja niiden suorittamisen motiivit löytyvät muualta.
Samaa periaatetta noudattaen posti- ja telelaitos jakaa karkeasti teleinvestoinnit: 14)
a) välttämättömiin investointeihin b) valinnaisiin investointeihin
Välttämättömät investoinnit ovat lain säännösten tai palvelutason ylläpidon edellyttämiä, etupäässä
tuotantolaitteiston kapasiteettiin kohdistuvia investointeja, joista huolehtiminen on telelaitosten suoranainen velvollisuus.
13) Puurtinen 1975 , 6
14) PTL:n teletoimen yleissuunnitelma (11.12.1979); osa A, 7
Valinnaiset investoinnit suovat päätöksentekijälle vapauden valita, suoritetaanko jonkin kohteen investointi vai ei.
Näille investoinneille voidaan asettaa myös korkeampi tuottovaatimus, ja ne pyritään suorittamaan mahdollisuuksien mukaan edullisuusjärjestyksessä. Tyypillisiä valinnaisia investointeja ovat erilaiset rationalisointi—investoinnit, erityispalvelut ja lisälaitteet.
2.2.4 Strategiat
Yrityksen päämäärät osoittavat suunnan, johon toiminta-ajatuksen pohjalta ponnistetaan. päämäärien tavoitetilaa kohti eteneminen edellyttää yleisen yrityspolitiikan kanssa sopusoinnussa olevia keinoja.
Telepalvelut tuotetaan televerkon avulla. Teleliikenteen tuottavuuden suhteellinen paremmuus esimerkiksi postiliikenteeseen verrattuna perustuu sen tuotantotekniikkaan. Tekninen kehitys edesauttaa telelaitoksia pitämään tuotantolaitteistonsa palvelukykyisinä ja taloudellisesti toimivina tarjoamalla uusia keinoja.
Televerkkoa kehittämällä voidaan tarjota yhteiskunnan kulloistakin kehitystasoa vastaavat telepalvelut niin laadun, määrän kuin myös valikoiman suhteen. Toisaalta televerkon kehittäminen on välttämätöntä kustannuskehityksen hillitsemiseksi. Tämä on mahdollista vain ottamalla käyttöön taloudellisempaa tekniikkaa.
Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että telelaitoksen menestymisen kannalta on tärkeintä sen johdon kyky valita oikeat televerkon kehittämistä koskevat strategiat, jotka ovat investointien suunnittelun lähtökohtana. Ovathan telelaitokset nyt uuden tekniikan käyttöönoton kynnyksellä.
2.3 Investointikohteiden etsiminen ja kehittäminen 2.3.1 Suunnittelutehtävän täsmentäminen
johdon päätöstä noudatettavasta strategiasta seuraa suunnittelupäätös, jonka tarkoituksena on antaa seuraavalle suunnittelutasolle tehtäväksi ratkaisuvaihtoehtojen muodostaminen ja tutkiminen. Tehtäväksianto on harvoin niin yksiselitteinen, etteikö sitä jouduttaisi täsmentämään.
Tehtävän vastaanottajan on sitä varten selvitettävä itselleen suunnittelutehtävän lähtökohdat ja rajaus sekä varmistauduttava niistä toimeksiantajan kanssa ennen varsinaisen suunnittelutyön aloittamista.
2.3.2 Ideoiden etsiminen ja kehittäminen
Hyvät ideat vaikuttavat ratkaisevasti suunnitteluprosessin lopputulokseen. Ne ovat ikäänkuin suunnitteluprosessiin syötettävää "raaka-ainetta", jota prosessi käsittelee.
Ratkaisuvaihtoehtojen ideoiminen voi tapahtua täysin intuition varassa tai käyttämällä lisäksi systemaattisempia menetelmiä. Käytetyt menetelmät ovat luonnollisesti laitoskohtaisia ja riippuvat johdon luomasta suunnitteluilmapiiristä.
Hyvät ideat eivät yksin takaa hyvää lopputulosta, vaan ideoiden seulominen ja niiden kehittäminen toteuttamiskelpoisiksi vaatii runsaasti tutkimus- ja kehitystyötä.
Lähempään tarkasteluun valittuja ideoita voidaan tutkia ja kehitellä joko omin tutkimus- ja kehitysresurssein tai yhteistyössä teollisuuden tai konsulttien kanssa. Omia resursseja on luonnollisesti vain suurimmilla telelaitoksilla. Osa tutkimuksista suoritetaan yhteistutkirouksina, joiden rahoittamiseen osallistuu useita laitoksia.
2.4 Vaihtoehtojen määrittäminen 2.4.1 Kysynnän selvittäminen
Investointi-idean edelleen tutkimiseksi ja kehittämiseksi on muodostettava kuva niiden tekijöiden tulevasta kehityksestä,
joista ratkaisuvaihtoehdon kannattavuus riippuu.
Tyypillisen teleinvestoinnin komponentteihin vaikuttaa ko.
telepalvelumuodon kysynnän kehitys. Kasvupotentiaalin suuruudella on merkitystä hahmoteltaessa perusratkaisuvaihtoehtoja, koska tietty tekninen ratkaisu on usein taloudellisesti mielekäs vasta tietyssä kokoluokassa.
Ratkaisuvaihtoehdon pienin peruskoko ei saa olla liian suuri kysyntään nähden, eikä kysyntä myöskään saisi saavuttaa suurinta loppukapasiteettia ennenkuin laitteet on ehditty kuolettaa.
Tästä seuraa, että jotta voitaisiin hahmotella vaihtoehtoja ja muodostaa käsitys niiden maksuvirroista, on selvitettävä kysynnän kehitys palvelumuotoa kuvaavaa perussuuretta käyttäen.
Telepalveluja kuvaavana perussuureena käytetään liittymien määrää. Konkreettisena ja kansainvälisestikin vertailukelpoisena se muodostaa perustan, jolta voidaan lähteä laatimaan liikenne-ennusteita ja arvioita investointitarpeista.
Liittymämäärän kehityksestä laaditaan lyhyen tähtäimen, keskipitkän tähtäimen ja pitkän tähtäimen ennusteita eri käyttötarkoituksia varten.
Esimerkkinä telepalvelujen kysynnän ennustamisesta selvitetään seuraavassa, miten posti- ja telelaitos ennustaa puhelinliittymien määrää.
Ennustettaessa liittymämäärän kehitystä lyhyellä tähtäimellä on pyritty löytämään yleisestä taloudellisesta kehityksestä tekijöitä, jotka selittäisivät liittymien kysyntää. Tällainen
riippuvuus on havaittu mm. bruttokansantuotteen ja koko maan liittymämäärän kehityksen välillä. Käytetyssä regressiomallissa puhelinliittymien kysynnän prosentuaalinen kasvu seuraa voimakkaasti bruttokansantuotteen prosentuaalisen kasvun muutoksia 2 vuoden viiveellä. Mallin ennustuskykyä lisää merkittävän selittäjän esiintyminen näin viivästyneenä, jolloin sen arvoja on käytettävissä sen verran historiapisteinä.15)
On luonnollista, että em. lyhyen tähtäimen ennusteet eivät palvele investointien suunnittelua, jossa tähyillään kauemmaksi tulevaisuuteen. Oikeiden johtopäätösten tekemiseen tarvitaankin ensisijaisesti keskipitkän ja pitkän tähtäimen ennusteita.
Keskipitkän tähtäimen ennusteissa on 7 vuoden aikajänteelle ennustettu liittymien absoluuttinen lisäys sekä prosentuaalinen kasvu. Menetelmänä on käytetty lineaarista trendiä, jolle on haettu tukea analogiamenetelmällä:
vertailemalla muiden maiden vastaavia trendejä. Esimerkiksi vuonna 1980 laaditun ennusteen mukaan koko maan puhelinliittymien kasvuprosentti liittymätiheyden funktiona on 4,6 ja absoluuttinen liittymälisäys 89200/vuosi ajanjaksona 1980-86. Vuonna 1980 Suomen liittymätiheys oli 36,2 liittymää 100 asukasta kohti. 15)
Pitkän tähtäimen ennusteet laaditaan 25 vuoden aikajänteelle.
Vuonna 1980 laadittu ennuste ulottuu aina vuoteen 2005, jota käytetään tähtäyspisteenä. Tähtäyspisteellä tarkoitetaan ennustettavan suureen kaukaisessa tulevaisuudessa saamaa arvoa, jonka kautta kehityskäyrän uskotaan kulkevan, pisteen määrittämisessä käytetään pääasiassa muita kuin menneisyyden tietoja. Näin saadaan tapahtuneesta kehityksestä riippumatonta tietoa sisällytetyksi ennusteeseen.
Tähtäyspisteenä on käytetty 1,27 asuntoliittymää/asuntokunta.
Sen toteutuminen kuitenkin edellyttää, että ilmenee tarpeita toisen liittymän hankkimiseksi kotitalouksiin. Tällaisia
15)Heiskanen 1980 , 3
syitä ovat:16)
- kotitalouksien uudet telepalvelut
- energian hinnan kohoamisen seurauksena fyysinen liikenne pyritään korvaamaan siellä, missä se on mahdollista, teleliikenteellä; tämä lisää kysyn
tää osassa kotitalouksia
- kotitalouksien rahoitusylijäämän kasvu puolestaan mahdollistaa monipuolisempien telepalvelujen ky
synnän
Jotta ennustetta voitaisiin käyttää konkreettisen investoinnin suunnittelun lähtötietona, on se aineistettava.
Alueellisten liittymä- ja puhelinmäärien selville saamiseksi on tiheydet kerrottava alueellisilla väestömäärillä.
Väestöennusteena on käytetty muuttoliikkeen huomioonottavaa Tilastokeskuksen Versiota. Vuosittainen liittymäennuste saadaan tekemällä tiettyjä olettamuksia prosentuaalisen vuosikasvun kehityksestä tarkasteluhetkestä tähtäyspisteeseen kysynnän kyllästymispyrkimyksen huomioonottaen.17)
Liittymäennusteet laaditaan keskusalue!ttain. Verkkoryhmä-, solmu- ja keskusaluetason liittymäennusteet muodostavat liikenneteiden ja keskusten mitoituslaskelmien lähtökohdan.
Keskipitkän tähtäimen ennusteiden pohjalta voidaan arvioida kunkin ratkaisuvaihtoehdon perushankintakoko. Pitkän tähtäimen ennusteiden valossa taas voidaan nähdä kasvun rajat ja arvioida eri vaihtoehtojen laajennusmahdollisuuksia saavuttaa tietty kapasiteetti.
Edellisen esimerkin pitkäjänteinen ennustaminen pätee vain televerkon pääpalvelumuodon osalta, jonka kehityksestä on runsaasti historiatietoa ja jonka liittymämäärän kehitys on ollut sangen vakaata.
Teknisen kehityksen ansiosta mahdollisuudet televerkon 16) Heiskanen 1980 , 7
17) Heiskanen 1978 , 1-4
käyttömuotojen monipuolistamiseen kasvavat. Näistä uusista palveluista ei ole käytettävissä historiatietoja, joita voitaisiin hyödyntää ennusteiden laadinnassa. Toisaalta näiden palvelujen kasvupotentiaali näyttää lähes rajattomalta, mikä on omiaan luomaan epävarmuutta telelaitosten toimintaympäristössä. Telelaitokset ovat joutuneet uuteen tilanteeseen, jossa ne ovat saaneet kilpailijoikseen palvelujen tarjoajina päätelaitteiden valmistajia perinteisen teleteollisuuden ulkopuolelta.
Tällaisessa tilanteessa ennusteiden eräänä erityistarkoituksena on toimia myös epäsuotuisan kehityksen ennakkovaroituksena, jonka seurauksena voidaan ryhtyä ponnistelemaan ennakoidun kehityksen muuttamiseksi.18)
Esimerkkeinä palvelumuodoista, joiden toimintaympäristö on turbulenttinen, mainittakoon datasiirto- ja tekstikommunikaatiopalvelut.
Datatoimen perusennustetta vuonna 1981 laatiessaan posti- ja telelaitos käytti lähtökohtana Euroopan telehallintojen teettämää Eurodata '79 -tutkimusta. Sen pohjalta laadittu ennuste sisältää liittymien kokonaismäärän kehityksen vuosille 1982 ja 1986 jaoteltuna verkkotyypeittäin (kiinteät verkot, puhelinverkko, yleinen dataverkko), nopeusluokittain (<300, 600/1200, 2400, 4800, 9600...19200 bit/s) ja toimialoittain.19)
2.4.2 Tekniset ratkaisuvaihtoehdot
Sen jälkeen kun suunnittelukohteen kysynnän kehitys on selvitetty, voidaan ryhtyä luomaan teknisesti toteuttamiskelpoisia ratkaisuvaihtoehtoja.
Televerkko rakennetaan erilaisista rakenneosista, jotka sopivalla tavalla yhteen liitettyinä muodostavat toimivia 18) PTL:n lennätintoimen perusennusteet 1981 , 4
19) PTL:n lennätintoimen perusennusteet 1981 , 22 ja 24
kokonaisuuksia eli verkkoja. Rakenneosat voidaan karkeasti ryhmitellä sen mukaan, missä tehtävissä ne toimivat televerkossa: päätelaitteet, siirtotiet ja välityskeskukset.
Huomattavaa on, että toimiva kokonaisuus voidaan koota useista vaihtoehtoisista rakenneosista ja erilaisia teknisiä toimintaproseduureja noudattaen.
Laitevalmistajat pyrkivät yleispäteviin perusjärjestelmiin, jotta valmistus voitaisiin standardisoida mahdollisimman pitkälle ja saada samalla laaja asteikko eriarvoisia ja myös erihintaisia ratkaisuja. Toisaalta telelaitteiden on täytettävä tietyt kansainväliset ja kansalliset toiminnalliset ja tekniset suositukset.
2.5 Vaihtoehtojen vertailu ja laskeminen
2.5.1 Vaihtoehtojen edullisuusselvitysten lähtökohdat
Toteuttamiskelpoisten ratkaisuvaihtoehtojen lukuisuuden vuoksi joudutaan niitä ensinnäkin karsimaan ja jäljelle jääneitä vertailemaan keskenään edullisuusjärjestyksen selvittämiseksi. Tällöin selvitetään vaihtoehtojen taloudelliset vaikutukset päätöksenteon pohjaksi.
Edullisuusselvityksen tehtävät voidaan ryhmitellä seuraavasti:20)
a) Edullisuuden selvittämistehtävä: onko jokin inves
tointi sinänsä edullinen vai ei?
b) vaihtoehtojen valintatehtävä: mikä toisensa pois sulkevista investoinneista on edullisin?
c) Ohjelman laadintatehtävä: mitkä rinnakkain toteu
tettavissa olevista investoinneista on edul
lisinta toteuttaa tietyllä ajanjaksolla annettujen resurssien puitteissa?
20)Karvonen 1978 , 2
Käydäänkö kaikki kolme tehtävää läpi teleinvestointien edullisuusselvitystä tehtäessä, riippuu siitä, luetaanko investointikohde välttämättömiin vai valinnaisiin investointeihin kuuluvaksi. välttämättömien investointien yhteydessä voidaan edullisuuden selvittämistehtävä jättää tekemättä, koska investointi on pakko suorittaa esim.
toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi. valinnaisten investointien kohdalla taas kaikki kolme tehtävää on käytävä läpi.
2.5.2 Edullisuuskriteer it ja niiden komponentit
Ennen edullisuusselvityksen laatimista on selvitettävä arvosteluperusteet, joiden pohjalta edullisuus arvioidaan.
Tavallisesti telelaitoksen johto on antanut ohjeet sovellettavista edullisuuskriteereistä.
Tarkasteltaessa investointeja yksittäisen telelaitoksen näkökulmasta on perusteltua käyttää ensisijaisesti liiketaloudellisia edullisuuskriteerejä ja vasta toissijaisesti yhteiskuntataloudellisia kriteerejä.
Jälkimmäisen tyypin tarkasteluja laaditaan edellisten lisäksi yleensä tukeuduttaessa julkisiin rahoituslähteisiin.
Teleinvestointien suunnittelussa on edullisuuskriteerinä käytetty pääasiassa nykyarvoa, joka nykyarvoisten tuottojen ja kustannusten erotuksena kertoo kunkin vaihtoehdon absoluuttisen arvon markkoina. Suoritettaessa vaihtoehtojen vertailuja on oletettu sekä erotus- että uudelleeninvestointien tuottavan laskentakoron verran.
Erotusinvestoinnilla tarkoitetaan tässä niitä resursseja, jotka säästetään muihin käyttötarkoituksiin toteuttamalla investointikustannuksiltaan’ suurimman vaihtoehdon asemasta jokin pienempi vaihtoehto. Uudelleeninvestoinnilla taas tarkoitetaan niitä kussakin vaihtoehdossa muihin käyttötarkoituksiin vapautuvia resursseja, jotka muodostuvat laskentakauden eri vuosina saatavista juoksevista nettotuotoista.21)
Nykyarvokriteerillä on seuraavia etuja ja haittoja:21) a) Edut
- se ei aseta rajoituksia suoritusten koolle tai ajoitukselle
- kooltaan ja ajoituksiltaan identtiset suoritukset eri vaihtoehdoissa voidaan jättää laskelman ulko
puolelle
- se on suhteellisen yksinkertainen, tulkinnallisesti selkeä ja havainnollinen
- se soveltuu hyvin edullisuuden selvittämis- ja vaihtoehtojen vaiintatehtävään.
b) Haitat
- se ei ota tehokkaasti huomioon resurssien niukkuut
ta eikä rahoitusvaikutuksia, t.s. se ei sovellu hyvin ohjelman laadintätehtävän suorittamiseen.
Muita, vähemmän käytettyjä eduliisuuskriteerejä ovat annuiteetti, likimääräinen annuiteetti, bruttoperusteinen hyötykustannussuhde, nettoperusteinen hyötykustannussuhde, annuiteetin nykyarvo (ANA), painotettujen annuiteettien nykyarvo (PANA), sisäinen korko, investoinnin tuottoprosentti ja takaisinmaksuaika.22)
21) Edullisuusvertailun menetelmäopas 1980 , 66-67 ja 97 22) Edullisuusvertailun menetelmäopas 1980 , 97-98
Tyypillisen teleinvestoinnin maksuvirrat on esitetty kuvassa
korvausinvestointi (e) perusinvestointi (a)
jatkoinvestointi(b) Kustan
nukset
Tuotot
käyttöikä(=pitooiko)
laskentakausi
Kuva 2.2: Teleinvestoinnin maksuvirtakaavio
Lähde: Laadintaohje 19.2.79, 3; vrt.Kosonen 1981 , 9 Vaihtoehtojen edullisuus
komponenteista:
riippuu tällöin seuraavista
- hankintameno (perusinvestointi) - juoksevat tuotot ja kustannukset - jäännösarvo
- (investointiajanjakso) ja laskentakausi - laskentakorkokanta
Seuraavassa selvitetään teleinvestoinnin komponenttien tarkempi sisältö:
a) Hankintameno: Hankintameno muodostuu kaikista niistä kulueristä, jotka kertyvät investointikohteen käyttöönottoon mennessä. Siihen luetaan laitteiden hankintahinta, oman valmistuksen osuus, asennuskustannukset, varaosat, mittaus- ja kokeilulaitteet, henkilöstön koulutus ja rakennusajan järjestelyjen aiheuttamat lisäkustannukset.
b) juoksevat tuotot ja kustannukset: välttämättömien investointien kohdalla tuotot ovat lähes aina vaihtoehdoista riippumattomia, jolloin ne jätetään laskelmissa huomioonottamatta. Tällöin laskelmissa esiintyy vain
kustannuspuoli, ja vaihtoehdoista pienimmät kustannukset aiheuttava on edullisin. Rationalisointi- ja korvausinvestoinneissa kustannussäästöt voivat muodostaa laskelmien tuotot.
c) Jäännösarvo: Telelaitteille on tyypillistä, että kapasiteetiltaan pieneksi jäänyt laitteisto voidaan siirtää muualle ja käyttää uudelleen. Näin laskelmissa jäännösarvo saa eri yhteyksissä erilaisen sisällön. Jäännösarvon määrittämisellä siis pyritään:23)
1. laskentakauden lopussa paikalleen jäävän laitteen arvon laskemiseen eli ns. käyttöarvon selvittämi
seen
2. purettavan materiaalin arvottamiseen milloin tahan
sa laskentakauden aikana eli ns. purku- tai romuar- von selvittämiseen.
Käyttöarvolla tarkoitetaan arvoa, jota paikalleen jäävän laitteen katsotaan edustavan käyttöpaikallaan.
Purkuarvolla taas tarkoitetaan purkamiskustannuksilla vähennettyä uudelleenkäyttöarvoa tai myyntihintaa, jota laitteen katsotaan edustavan, kun se ennen käyttöiän päättymistä puretaan ja varastoidaan tai myydään mahdollisesti kunnostettuna.
Romuarvolla tarkoitetaan purkamiskustannuksilla vähennettyä hintaa, joka laitteeseen sisältyvästä materiaalista katsotaan myytäessä saatavan, kun se käyttöiän päättyessä puretaan ja
romutetaan.
23)Laadintaohje 19.2.79 , 5-6
Jäännösarvot voidaan määrittää lineaarisen, progressiivisen tai degressiivisen arvonvähennyksen perusteella. Kuvassa 2.3 on esitetty arvonvähennys lineaarisena.
e*
latteaa* ièytteikd i
Kuva 2.3: Jäännösarvokäsitteet
Lähde: Laadintaohje 19.2.79 , 7
"Oikean" jäännösarvon määrittäminen laskelmien pohjaksi on eräs vaikeimpia ongelmia teleinvestointien suunnittelussa.
Jäännösarvon vaikutus eri vaihtoehtojen edullisuusjärjestykseen on usein ratkaiseva.
d) investointiajanjakso ja laskentakausi:
Investointiajanjaksolla tarkoitetaan aikaa, minkä investointi vaikuttaa yrityksen reaaliprosessissa.
Telelaitteiden käyttöiät ovat olleet yleensä pitkiä: 20-30 vuotta. Nykyinen nopea tekninen kehitys on kuitenkin vaikuttanut laitteiden käyttöikiä alentavasti suorituskykyisempien laitteistojen tullessa markkinoille.
Toisaalta investointien suunnittelu pohjautuu aina ennusteisiin, joiden luotettavuus vähenee ajan funktiona.
Näin ennustekautta on järkisyillä rajoitettava kesken investointiajanjakson.
Vaihtoehtolaskelmissa onkin siten usein näin perusteltua käyttää investointiajanjakson sijasta lyhyempää ns.
laskentakautta. Lyhyemmän laskentakauden käytöstä syntyy edellä c)-kohdassa mainittu jäännösarvo-ongelma, kun laskentakausi on lyhyt verrattuna laitteen käyttöikään.
Jäännösarvo saa tällöin liian suuren merkityksen ja edullisuusjärjestys saattaa muuttua vertailtaessa vaihtoehtoja, joiden keskinäinen hankintamenojen erotus on suuri.
Pohjoismainen investointilaskelmien suoritusperiaatteita pohtinut työryhmä on suositellut laskentakauden pituudeksi 5-15 vuoden ajanjaksoa.24)
e) Laskentakorkokanta: Käytetty korkokanta määrää diskonttaustekijän, jonka avulla eriaikaiset maksusuoritukset muunnetaan keskenään vertailukelpoisiksi.
Korkokannan määrittämiseksi on kaksi lähestymistapaa.
Toisaalta korko voidaan nähdä tuottotekijänä, jolloin sen suuruus ilmaisee investoinnilta vaadittua tuottoa. Toisaalta sitä voidaan pitää kustannustekijänä, jolloin koron suuruus ilmaisee investoinnin rahoituksesta aiheutuvia kustannuksia.
Tuottotekijänä ymmärrettynä laskentakorkokanta on yksiselitteinen ja helposti määrättävissä. Kustannustekijänä taas rahan hinnan selvittäminen on ongelmallisempi. Rahan hintahan vaihtelee käytetyn lähteen mukaan ja riippuu viime kädessä yrityksen rahoitusrakenteesta. Mahdollisiin rahan lähteisiin vaikuttaa myös telelaitoksen yritysmuoto.
Edellä mainittu pohjoismainen työryhmä on suositellut käytettäväksi vaihtoehtotarkasteluissa korkokantana 10 % (reaalikorko). Jotta korkokannan vaikutus vaihtoehtojen keskinäiseen edullisuuteen voitaisiin ottaa huomioon, täydennetään laskelmat tarvittaessa korkokannan suhteen tapahtuvalla herkkyystarkastelulla. Tällöin laskelmat
24)Nordiska arbetsgruppen (NST-75-1) 1976 , 7
tehdään myös 6 % ja 15 % korkokantoja käyttäen.25)
Valtiovarainministeriö suosittelee eri laskentatilanteissa sovellettavan koron suuruudeksi pääsääntöisesti 6 %.26) Ohje on yleisluontoinen eikä ota huomioon eri investointikohteiden ominaispiirteitä.
Käytettäessä yleensä suosituksia korkeampaa korkokantaa, katsotaan sen kuvaavan sitä riskiä, mikä investointikohteeseen sisältyy, eikä niinkään tuotto- tai kustannustekijöitä.
2.5.3 Vaihtoehtovertailun suorittamisen vaiheet
Vaihtoehtolaskelmien hyväksikäyttö päätöksenteossa edellyttää niiden yhdenmukaista suorittamista ja systemaattista esitystapaa. Selvityksestä täytyy ilmetä myös muut harkitut vaihtoehdot sekä syyt niistä luopumiseen. Vaihtoehtovertailun laatiminen sisältää seuraavat vaiheet:27)
a) Suunnittelukohteen kuvaus ja rajaus: Kuvataan kohde ja esitetään syy suunnittelua edellyttävään muutostarpeeseen verkossa sekä rajataan kohde maantieteelliset!, ajallisesti ja teknisesti.
b) Vaihtoehtojen määrittely: Esitetään kaikki sellaiset vaihtoehdot, joilla suunnittelukohteeseen liittyvä ongelma voidaan ratkaista. Teoreettisesti mahdollisten ratkaisuvaihtoehtojen joukkoa voidaan yleensä karsia ilman laskelmia mm. seuraavista syistä:
- ratkaisut eivät täytä kansallisia rakennemääräyksiä tai telelaitoksen omia palvelutaso- tai laatuvaati
muksia;
- ratkaisut ovat käytännössä teknisten mahdollisuuksi- 25) Nordiska arbetsgruppen (NST-75-1) 1976 , 7
26) VM:n pääomakustannusten laskentaperusteet 1978 , 6 27) Laadintaohje 19.2.79 ,9-13
en ulkopuolella;
- ratkaisut eivät edistä tavoitteiden saavuttamista tai eivät toteuta hyväksyttyä strategiaa;
- ratkaisut voidaan karkeilla tarkasteluilla osoittaa selvästi taloudellisesti epäedullisiksi.
c) Tietojen kerääminen vaihtoehdoista: Eri vaihtoehtojen osalta selvitetään:
- olevien laitteiden määrä, asennusaika, jälleen
hankintahinta, kunto ja edelleenkäyttömahdolli- suudet;
- ennusteet suunnittelukohteen osalta;
- suunnittelukohteeseen liittyvät jo tehdyt toimen
pidepäätökset ja niiden vaikutukset vaihtoehtoihin;
- ratkaisuvaihtoehtojen suhtautuminen ylemmän tason suunnitelmiin ja tavoitteisiin sekä muihin hankkei
siin;
- ulkopuolisten suunnitelmien ja hankkeiden vaikutuk
set vaihtoehtoihin (kunnalliset kaavoitus- ja maan
käyttösuunnitelmat yms. toimenpiteet).
Tässä vaiheessa hahmotellaan vaihtoehtojen teknistä suunnittelua siinä määrin, että voidaan luetteloida kunkin vaihtoehdon suunnittelukaudella edellyttämät toimenpiteet.
Toimenpideluettelolta vertaamalla voidaan tutkia vaihtoehdoille yhteiset, ajoitukseltaan ja kooltaan samanlaiset toimenpiteet, jotka voidaan jättää laskelmien ulkopuolelle.
d) vaihtoehtolaskelman suorittaminen: Käytännössä mekaaninen laskutyö tehdään joko käsin tai ATK:ta käyttäen.
Suurimmat laitokset ovatkin kehittäneet ATK-systeemejä, joissa laskentatyö tapahtuu osituskäytössä keskustelevan ohjelman kanssa.
Esimerkiksi posti- ja telelaitoksessa on käytössä systeemi, joka laskee eri vaihtoehtojen nykyarvot ja haluttaessa suorittaa herkkyysanalyysin sekä kriittisten arvojen
tarkastelun. Laskelmat voidaan suorittaa standardeja käyttäen, jotka päivitetään kerran vuodessa oikeaan hintatasoon. Standardirekisterien käyttö edellyttää, että aikaisemmin suoritetuista investoinneista on saatavissa kustannustietoja. Standardeja on laskettu laiteryhmittäin mm.
seuraaville tekijöille:
- ainekustannukset - työkustannukset
- kunnossapitokustannukset/vuosi - keskimääräinen käyttöikä
- romuarvo-%
Puhelinverkon laiteryhmiä, joille on laskettu em. standardit, ovat tilaajalaitteet, välityslaitteet, siirtojohdot, voimalaitteet ja laitetilat.
e) Muiden asiaan liittyvien tekijöiden selvittäminen: Myös sellaisten vaihtoehtojen valintaan vaikuttavat tekijät , joita ei ole markkamääräisinä voitu ottaa mukaan laskelmiin, pyritään selvittämään ja luokittelemaan vaihtoehdottain.
f) Tulosten kokoaminen ja esittäminen: vaihtoehtotarkastelun tuloksena syntyneet selvitykset dokumentoidaan. Koska päätöksentekijän on tämän dokumentin pohjalta pystyttävä arvioimaan vaihtoehtoja keskenään, täytyy selvityksille asettaa suuret vaatimukset tarkastelun luotettavuuden ja esitystavan suhteen. Yleensä dokumentit pyritään laatimaan määrämuotoon.
2.5.4 Investointiohjelman laatiminen
Kun edullisimmat investointivaihtoehdot on saatu selville, laaditaan suoritettavista investoinneista luettelo eli ohjelma, joka resurssien puitteissa on mahdollista suorittaa.
Tällöin kiinnitetään erityisesti huomiota siihen, että resurssien kuormitus olisi mahdollisimman tasaista peräkkäisinä vuosina.
Lähes poikkeuksetta investointikohteita on enemmän, kuin ohjelmaan voidaan sisällyttää. Siksi kohteita on karsittava.
Ohjenuorana tässä toimii yrityksen investointipolitiikka.
Kohteita karsittaessa on lisäksi muistettava niiden välinen riippuvuus, jotta verkko saadaan rakennettua toimivaksi ilman turhia odotusaikoja.
Pääosin teleinvestoinnit ovat toistuvia laajennusinvestointeja, ja ohjelman laadintatyön avuksi on kehitetty rutiineja.
Esimerkiksi posti- ja telelaitoksessa käytössä olevassa paikaliispuhelintoimen rakentamistöiden suunnittelusysteemissä investointityöt suunnitellaan 7 vuoden aikajänteellä. Systeemissä ohjelmoidaan yli 2400 teleaseman ja niiden yhteysvälien laitteistojen rakentaminen. Noin 99 % tapauksista hoidetaan rutiininomaisesti tässä systeemissä, kun taas loput 1 % ennakoidaan suunnitteluaikajännettä pitempinä ns. merkittävien rakentamishankkeiden yhteydessä.
Tällaisia hankkeita ovat suurten teleasemien rakentamistyöt, telekiinteistöt ja useat kaukopuhelinverkon työt.28)
Hyväksytyt ohjelmat ovat eri vastuualueiden toiminnan suunnittelun lähtökohtana. Vahvistettujen ohjelmien pohjalta laaditaan työluettelot, hankeohjelmat ja laitetarveohjelmat sekä selvitetään rahoitustarpeet.
2.6 Rahoituksen suunnittelu
Investoinnin toteuttamisen välttämätön ehto on, että varat sen rahoittamiseen pystytään hankkimaan. investoinnin luonteen mukaisesti pääoma sidotaan pitkäksi aikaa ja maksetaan takaisin tulojen kertymisen tahdissa. Rahoituksen suunnittelun pääongelmana onkin löytää investointikohteelle sopiva rahanlähde. Tämän ohella on selvitettävä rahoituksen kustannukset, jotka luonnollisesti riippuvat rahanlähteestä.
28)Lukkonen 1978 ,16-19
Telelaitoksen yritysmuoto vaikuttaa mahdollisuuksiin käyttää eri lähteitä. Tämän vuoksi selvitetään seuraavassa rahoituksellisesti epäitsenäisten laitosten, kuten posti- ja telelaitoksen ja kunnallisten telelaitosten, rahoituksen suunnittelua sekä toisaalta rahoituksellisesti itsenäisten telelaitosten, kuten osakeyhtiöiden, osuuskuntien ja yhdistysten, rahoituksen suunnittelua erikseen.
2.6.1 Rahoituksellisesti epäitsenäiset laitokset
Julkisista rahoituslähteistä täysin riippuvien telelaitosten rahoituksen suunnittelu ei käsitä samalla tavalla investointikohteiden ja rahanlähteiden vastakkain asettamista kuin itsenäisten laitosten rahoitussuunnittelu, vaan kulloinenkin rahoitustarve riippuu julkisen yhteisön kokonaisrahoitustilanteesta, sen kokonaistulojen ja -menojen määrän kehityksestä ajan funktiona. Telelaitoksen näkökulmasta katsottuna investointien rahoitus tulee siis samasta lähteestä, eikä rahan hinta ole laitoksen selvitettävissä.
Julkisilta laitoksilta puuttuu myös mahdollisuus tulorahoitukseen. Valtion tai kunnan liikelaitoksina ne saavat menoillensa katteen yhteisön kassavaroista ja vastavuoroisesti tilittävät tulonsa yhteisölle.29)
Posti- ja telelaitoksen poistorahoitus on korvattu siirrolla uudistusrahastoon, jonka määrä ei kuitenkaan ole riippuvainen poistojen määrästä. Uudistusrahaston suuruus määräytyy vuotuisten investointimäärärahojen, poistetun kaluston ja muun omaisuuden myynnistä saatujen tulojen summana. Sen varat on tarkoitettu lähinnä käyttöomaisuuden vanhenemisesta ja kulumisesta aiheutuviin korvausinvestointeihin. Rahaston käyttösuunnitelmalle on saatava vuosittain liikenneministeriön vahvistus. Rahaston käyttö on sangen joustavaa eikä rajoitu pelkästään korvausinvestointeihin.
Uudistusrahaston voimassaoloaikaa ei ole rajoitettu, toisin kuin muiden investointimäärärahojen, jotka ovat voimassa
Лл \ TT 1 *1 _ 1 Г- — m ТЛ _ J____-1 — 1 Л Л Л Л 1 Л Л
budjettivuoden ja kolme sitä seuraavaa vuotta.30)
Rahoitussuunnittelun joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä on lisätty tilausvakuusmenettelyllä. Laitoksella on tällöin valtuus tehdä budjettivuoden kuluessa laitteiden hankintasopimuksia, joiden maksaminen tapahtuu kokonaan, tai osittain myöhempien vuosien määrärahoista.31)
Rahan hinta valtiolle on riippuvainen kulloisestakin valtiontalouden rahoitustilanteesta, eikä sille ole löydettävissä täsmällistä, yksiselitteistä hintaa. Laskelmien suorittamista varten on valtiovarainministeriö antanut suosituksen, jonka mukaan pääomalle on laskettava 6 % reaalikorko.32)33)
2.6.2 Rahoituksellisesti itsenäiset laitokset
Toimilupapuheliniaitokset, kunnallisia laitoksia lukuun ottamatta, saavat käyttöönsä perimänsä tulot ja hankkivat itse tarvitsemansa lainarahoituksen. Näillä laitoksilla on käytettävissään lähinnä seuraavat rahoituslähteet: 34)
a) Oman pääoman lisäys
- osuusmaksut (osakastilaajat) - liittymismaksut (vuokratilaajat) b) Tulorahoitus
- poistot
- lainat omalta eläkesäätiöltä c) Lainat
- kotimaiset - ulkomaiset
d) Rahoitus- ja vaihto-omaisuuden supistus
30) Ruonakangas 1980 , 3
31) Saviaho & Sailas & Ylinen 1976 , 52-54 32) Valtiovarainministeriö 1978 , 6
33) Hallituksen kertomus 1982 , 58 34) Puurtinen 1975 , 5
pääperiaatteena on, että investoinnit rahoitetaan normaalitilanteessa tulorahoituksella ja oman pääoman lisäyksellä. Lainarahoitusta käytetään vain poikkeuksellisten investointihuippujen tasoittamiseen.35)
Vuonna 1981 toimilupaiaitosten toteuttamien investointien rahoitus jakaantui keskimääräisesti seuraavasti :
- oman pääoman lisäys 26 % - poistot 69 %
- lainat 5 %
Keskimääräinen poistoprosentti oli 20 % eli 67 % EVL: n sallimasta enimmäismäärästä.
Edellä mainitut luvut on laskettu laitosten kokonaistaseesta, jolloin on oletettu laitosten käyttäneen investointien rahoitukseen oman pääoman lisäyksen sekä pitkäaikaisen velan lisäyksen ja rahoittaneen loput investoinnit poistoilla.36) Lainarahoituksen hinta on yksiselitteisesti selvitettävissä,
koska otetun lainan korko tiedetään. Yritykseen pidätettyjen varojen hinta on riippuvainen kulloisenkin ajankohdan vaihtoehtoisista rahan käyttömahdollisuuksista. Myös kriittisen tilinpäätöksen vuosina verot huomioonottaen on vieras rahoitus omaa rahoitusta edullisempi. Verotus näet suosii vierasta pääomaa korkojen 100 % vähennyskelpoisuudella.
Lainarahoitukseen suhtaudutaan kuitenkin varauksin seuraavista syistä:37)
- korkomenot lisäävät kasvaessaan tariffien korotus- painetta;
- investointien alhainen tuottoaste, joka yleensä 35) Puurtinen 1975 , 5
36) vrt. Puhelinlaitosten Liitto ry:n vuosikertomus 1981 , 12-13
37) Puurtinen 1975 , 5
alittaa lainojen korkotason, tekee lainarahoi
tuksen epäedulliseksi ;
- investointitoiminnan jatkuva kasvu, mikä merkit
see , että lainojen lyhennyksiä ei voida hoitaa luottamalla siihen, että investointitarpeet vä
henisivät;
- maamme niukat pääomamarkkinat johtavat siihen, että vähänkin suuremmat luotot on hankittava ulkomailta ja otettava samalla devalvaatio- riski.
Asiakkaan kannalta on lainarahoituksen katsottu johtavan korkeampiin maksuihin. Riittävällä omarahoituspohjalla toimiva telelaitos voi mitoittaa esim. laitteiden vuokrat vähän pitempien kuoletusaikojen mukaan. Vieraalla pääomalla rahoitettujen laitteiden vuokrat on määrättävä em. syistä lyhyemmällä kuoletusajalla, mikä edellyttäisi mahdollisuutta suorittaa poistot täysimääräisinä.38)
Investointien rahoituksen ja takaisinmaksukyvyn varmistamiseksi onkin perusteltua laatia rahoitussuunnitelmia noin 5 vuoden tähtäimellä.
2.7 Investointipäätös
Epäonnistuessaan investointipäätös on ehkä eniten huomiota osakseen saava suunnitteluprosessin osa. Itse asiassa se on vain "jäävuoren huippu" päätöstä pohjustaneesta suunnittelutyöstä, jonka edetessä päätös on kypsynyt.
Epäonnistuneeseen päätökseen johtaneet syyt löytyvätkin usein suunnitteluprosessin aikaisemmista vaiheista.
Mielenkiintoiseksi juuri investointipäätöksen tarkastelun tekee se, että siinä tulee korostuneesti esiin liikeenjohdon harkinta, jossa laskelmin osoitetut, rahamääräiset ja ei-rahamääräiset osatekijät punnitaan samoilla punnuksilla:
yrityksen päämäärillä ja tavoitteilla. Yrityksellä on useita 38)Puurtinen 1975 , 5
keskenään ristiriidassa olevia päämääriä, joiden saavuttamisen välillä johdon on tehtävä kompromissi.
Näin on myös telelaitoksen peruspäämäärien laita.
Palvelutason kohottaminen voi tapahtua taloudellisesti vain tiettyyn pisteeseen asti. Vastaavasti pyrittäessä toimimaan mahdollisimman taloudellisesti, tulee palvelutason laskiessa vastaan minimipalvelutaso, jota ei voida alittaa.
Pyrittäessä kohti päämääriä on päätöksenteon oltava johdonmukaista. Ohjenuorana toimivat johdon ennalta määrittelemät yrityspolitiikat. Investointipäätöksiä
tehtäessä kohteiden prioriteetin ja arvostelukriteerit määrää investointipolitiikka.
Telelaitoksen investointipolitiikka voi saada esim. seuraavan sisällön:39)
" 1. Liikenteen ylläpito normien ja omien vähimmäis-
tavoitteiden mukaisina. Kohteet: RV-portaat, yhdys- kaapelit, äänensiirtojärjestelmät, väylät.
2. Tilaajamäärän kasvun vaatimat laajennukset sään- nöstellen. Kohteet: keskuskiinteistöt, numerot, verkko, kanavat, puhelimet, alle 100 numeron pu
helinvaihteet ja välttämättömät lisälaitteet.
3. Työvälineiden ja kulkuneuvojen välttämättömät lisäykset ja uusimiset motorisoimis- ja ratio
nal isoimi sas tetta lisäämättä.
4. Tilaajamäärän kasvun vaatimat laajennukset nor
maalipa! velunormi en mukaisesti. Kohteet: keskus- kiinteistöt, numerot, verkko, kanavat, puhelimet, alle 100 numeron puhelinvaihteet ja lisälaitteet.
Liikenteen ylläpito normien ja omien normaali- tavoitteiden mukaisena. Kohteet: RV-portaat, yhdyskaapelit, äänensiirtojärjestelmät, väylät.
5.
6. Vanhentuneen puhelinteknisen laitteiston ohjelman mukainen uusiminen. Kohteet: keskukset, verkko
(jakoalueet), äänensiirtojärjestelmät, puhelimet, puhelinvaihteet.
7. Työvälineiden ja kuljetusneuvojen kannattavat li
säykset motorisointi- ja rationalisointiastetta nostaen porrastettuna tuottavuuden lisäyksen mu
kaan.
8. Uusien palvelumuotojen vaatimien laitteiden hankin
nat, yli 100 numeron puhelinvaihteiden hankinnat vuokrattaviksi, erikoisverkot, joihin eivät kelpaa tavalliset puhelinkaapelit, sekä palvelun laatua tai yrityskuvaa parantavat investoinnit.
9. varmuusvarastojen sekä varakeskusten hankinnat."
Huomattavaa on , että mitä pidemmälle "listassa" mennään, sitä suurempaa kannattavuutta investoinnilta edellytetään.
Alkupään kohteet ovat selvästi ns. välttämättömiä investointeja ja loppupään ns. valinnaisia investointeja.
2.8 Investointien tarkkailu
Investointipäätöksen seurauksena ryhdytään toimenpiteisiin investoinnin suorittamiseksi.
Toteuttamisessa ensimmäisen vaiheen muodostaa hankintaprosessi, joka liittyy kiinteästi investointien suunnitteluprosessiin, vaikka ei olekaan sen suoranainen osa.
Hankintaprosessi käsittää teknisten laitespesifikaatioiden viimeistelyn, tarjouspyyntöjen laadinnan, tarjousten käsittelyn, kaupanhieronnan ja kauppasopimusten teon sekä toimitusten valvonnan.
Investointien, kuten muidenkin hankkeiden, toteutumisen seuranta on tärkeää, koska siten saadaan käytännön tietoa käytettäväksi joko välittömästi jonkin toteuttamisvaiheessa
