T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 – 5 / 2 0 0 9 1 Uusi yliopistolaki on merkittävä uudistus, joka lisää
yliopistojen kykyä vastata tulevaisuuden haastei- siin. Uudistuksen keskeinen sisältö on yliopisto- jen autonomian vahvistaminen. Yliopistoista tulee itsenäisiä oikeushenkilöitä, joilla on entistä parem- mat mahdollisuudet kehittää toimintaansa.
Yliopistojen piirissä on jo pitkään korostettu, että asema valtion tilivirastona rajoittaa mer- kittävästi niiden toimintavapautta. Aloite yli- opistolain uudistamiseen tuli yliopistoyhteisöltä itseltään. Uutta lakia on valmisteltu yhteistyös- sä yliopistojen ja sidosryhmien kanssa. Lakieh- dotuksen mukaan yliopistot saavat mm. parem- mat mahdollisuudet hyödyntää pääomatulojaan ja hankkia lisärahoitusta lahjoituksin ja liike- toiminnallaan. Yliopistot voivat kohdentaa voi- mavarojaan valitsemilleen painoaloille ja nostaa tutkimuksen ja opetuksen laatua. Yliopistojen kehittämisvastuu siirtyisi niille itselleen, kun ne nyt ovat osa valtionhallintoa.
Yliopistouudistus on jakanut yliopistoyhtei- söä. Paradoksaalisesti lakiehdotusta, joka vah- vistaa yliopistojen itsehallintoa, on arvosteltu juuri itsehallinnon puutteista. Erityisen kritii- kin kohteena on ollut yliopistojen hallituksen kokoonpano ja valintatapa. Käsittelyssä olleen lakiehdotuksen mukaan julkisoikeudellisessa yliopistossa hallituksen jäsenistä puolet valittai- siin yliopistoyhteisön ulkopuolisista henkilöistä, mukaan lukien puheenjohtaja. Yliopistokolle- gion tehtävänä olisi valita hallituksen yliopis- toyhteisön ulkopuoliset jäsenet ja vahvistaa yli- opistoyhteisön ryhmien valitsemat hallituksen jäsenet. Säätiöyliopistoissa säätiön pääomaa luo- vuttaneet tahot valitsisivat hallituksen jäsenet.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta arvos- teli päätöksessään 13. toukokuuta lakiehdotus-
ta erityisesti hallituksen valintaa ja koonpanoa koskevilta osin. Valiokunnan mukaan hallituk- sen nimittämisen tulisi kuulua yliopistoyhtei- sölle. Julkisoikeudellisen yliopiston hallituksen kokoonpanossa ei saisi määrätä enemmistöä ulkopuolisille. Erityisen problemaattisina perus- tuslakivaliokunta piti säätiöyliopistojen sää- döksiä. Hallituksen muodostamisen antami- nen rahoittajille olisi ristiriidassa itsehallinnon kanssa. Tätä kirjoitettaessa ei ole tiedossa, miten lakia tullaan muuttamaan, mutta on selvää, että suuria muutoksia tulee ainakin säätiöyliopisto- ja koskeviin pykäliin. Opetusministeri Henna Virkkunen on silti toiveikas sen suhteen, että uusi laki saataisiin voimaan elokuussa ja uudet yliopistot voisivat aloittaa toimintansa 1.1.2010.
Puuttumatta perustuslakivaliokunnan juri- disiin perusteisiin, pidän kuitenkin tärkeänä jatkaa keskustelua yliopistojen itsehallinnosta.
Perustuslain 123 §:n mukaan yliopistoilla on itsehallinto. Tätä pykälää on tulkittu niin, että yliopistoyhteisöllä on oikeus päättää omasta hallinnostaan. Tällainen autonomian tulkinta ei ole mitenkään itsestään selvä. Etymologises- ti autonomia tarkoittaa omalakisuutta. Imma- nuel Kant painotti moraalifilosofiassaan moraa- lisen subjektin vapautta säätää itse itselleen lait ja noudattaa niitä. Yliopistoja ei voi kuitenkaan pitää tässä mielessä autonomisina moraalisina subjekteina.
Nykyisten yliopistojen olemassaolo perustuu täysin niiden ulkopuoliseen lainsäädäntöön. Yli- opistojen toiminta rahoitetaan pääosin valtion toiminta-avustuksella. Yliopistot eivät ole oma- lakisia eivätkä taloudellisesti riippumattomia.
Yliopiston itsehallinto tulkitaan väärin, jos aja- tellaan, että yliopisto voi näillä premisseillä olla omalakinen.
Yliopiston itsehallinnon ytimenä on tutkimuksen vapaus
Antti Hautamäki
pääkirjoitus
2 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 – 5 / 2 0 0 9
Yhteiskunnan kannalta yliopistojen ylläpi- täminen on vastikkeellista toimintaa. Yliopis- toista on tullut entistä tärkeämpiä toimijoi- ta yhteiskunnassa. Tutkimustiedon merkitys yhteiskunnan ja talouden kehitykselle on jatku- vasti korostunut. Yliopistot ovat vääjäämättä osa innovaatiojärjestelmää. On ymmärrettävää, että yliopiston toiminnan rahoittavilla veronmak- sajilla, niin kansalaisilla kuin yhteisöilläkin, on oikeus odottaa yliopistojen ottavan huomioon yhteiskunnan tarpeet. Tältä kannalta yliopisto- lakiehdotuksessa esitetyille hallintomalleille löy- tyy perusteita. Yliopiston ulkopuolisten halli- tusten jäsenten oli määrä tuoda yhteiskunnan ja rahoittajan ääni yliopiston hallintoon.
Yliopistot tarvitsevat itsehallintoa, mutta sen tulkinta ja perustelu nousevat tutkimuk- sen omasta logiikasta. Tieteellinen tutkimus on mahdollista vain tutkimuksen vapauden oloissa, ja tätä vapautta yliopistouudistus on vahvista- massa. Yliopistoyhteisö määrittää itse tutkimuk- sen kriteerit ja punnitsee tulokset julkisessa, kriittisessä keskustelussa. Itsehallinnon aito ydin on yliopiston vapaudessa käydä sellaista dialo- gia, jossa paras argumentti voittaa, käyttääkseni Jürgen Habermasin terminologiaa. Autonomi- sessa yliopistossa yliopistoyhteisö määrittää itse oman diskurssinsa säännöt.
Kysymys yliopiston hallituksen jäsenistä liit- tyy toiseen asiaan, yliopistoinstituution organi- saatioon ja johtamiseen. Yliopiston hallituksen valinnalla ei ole mitään suoraan yhteyttä tutki- muksen ja opetuksen vapauteen. Sen sijaan sil- lä on välitön vaikutus yliopistojen johtamiseen.
Yliopistot eivät ole vain yhteisöjä vaan suuria laitoksia tuhansine työntekijöineen, jopa satojen miljoonien budjetteineen ja isoine kiinteistöi- neen. Yliopistojen johtamisen haasteita lisäävät yliopistojen toimintaympäristön muuttuminen sekä kansainvälinen kilpailu parhaista tutki- joista ja opiskelijoista. Tieteellisen tutkimuksen painopisteet ovat myös muutoksessa. Esimer- kiksi ilmastonmuutoksen torjuminen tulee aset- tamaan aivan uusia tutkimustehtäviä, joihin yli- opistoyhteisön tulisi reagoida.
Yliopistojen nykyinen kollegiaalinen hallin- totapa on tehnyt lähes mahdottomaksi voima- varojen uudelleen suuntaamisen. Rehtorin ase- ma ja mahdollisuudet muutosjohtamiseen ovat olleet heikkoja. Yliopistolakiehdotuksessa halli- tus valitsee rehtorin. Jos lopullisen lain mukaan hallitus koostuu yliopiston omista jäsenistä, olemme taas tilanteessa, jossa rehtoria ohjaavat hänen alaisensa. On vaikea käsittää, miten tällai- nen hallintomalli tukee yliopistojen autonomiaa ja auttaa yliopistoja kohtaamaan tulevaisuuden haasteet.
Yliopistojen tulevaisuuden kannalta olisi hyvä selkiyttää yliopistojen erilaisia funktioita ja toimielimiä. Yliopisto-organisaation kehittä- minen ja johtaminen (strategiat, yleinen ohjaus, talous) ovat hallinnollisia tehtäviä, joista vastaa- vat hallitus ja rehtori. Tutkimuksen ja opetuksen kehittäminen ovat akateemisia tehtäviä, jotka kuuluvat luonnollisella tavalla yliopistoyhteisöl- le. Tutkimuksen ja opetuksen yksiköissä tarvi- taan itsehallinnollisia elimiä, kuten laki esittää- kin.
Kun nyt yliopistolakiehdotus todennäköises- ti avataan, voitaisiin vielä tarkistaa itsehallinnon tulkintaa. Yliopisto on riippuvainen yhteiskun- nasta ja sille vastuussa toiminnastaan, mihin liit- tyy kysymys hallituksesta ja rehtorista. Yliopisto- jen johtamisedellytykset tulee turvata. Toisaalta yliopistoissa tulee vallita täydellinen tutkimuk- sen ja opetuksen vapaus, ja tämän turvaamiseksi koko yliopistoyhteisön tulee voida osallistua tut- kimuksen ja opetuksen kehittämiseen erilaisten kollegiaalisten elinten kautta. Yliopiston tehokas johtaminen ei ole ristiriidassa yliopistoyhteisön akateemisen vapauden kanssa. Silti niiden välil- le voidaan synnyttää jännitteitä, jotka vaikeutta- vat yliopiston kehittämistä. Kokonaisuudessaan yliopistouudistus parantaa yliopiston toiminta- edellytyksiä, ja siksi yliopistoyhteisön energiaa tulisi nyt suunnata avautuvien mahdollisuuksi- en hyödyntämiseen.
Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston tutkimusprofessori.
