Tutkimuksen kansallinen teh- tävä koostuu yhdestätoista ar- tikkelista ja Jorma Sipilän kir- joittamista jälkisanoista. Tieteen kansallisesta tehtävästä puhutaan juuri nyt siksi, ettei sen hoitami- nen ole enää itsestään selvää, ku- ten Sipilä toteaa. Myös käsitys kansallisesta tehtävästä on moni- tulkintaisempi kuin aiemmin.
Tieteellisten Seurain Valtuus- kunnan julkaisufoorumi-hank-
Onko tieteellä kansallista tehtävää?
Reetta Muhonen & Hanna-Mari Puuska (toim.) (2014).
Tutkimuksen kansallinen tehtävä. Vastapaino: Tampere. 350 s.
ISBN 978-951-768-416-3
keen käynnistyttyä syntyi suora- nainen liike suomen kielellä jul- kaisemisen puolesta: vaadittiin, että myös kotimaisten tieteel- listen aikakauslehtien ja kustan- tajien on voitava yltää 2-tasolle.
Muuten yliopistotutkijoiden jul- kaisutoiminta olisi suuntautunut niin kutsuttuihin kansainvälisiin journaaleihin. Ja kuten Otto Au- ranen ja Janne Pölönen Reetta Muhosen ja Hanna-Mari Puus-
kan toimittamassa kirjassa totea- vat, tutkijoiden vaatimus toteu- tui. Nyt julkaisufoorumissa on tasolle 2 luokiteltu 41 kotimaista lehteä ja julkaisusarjaa sekä neljä kustantajaa.
Tutkimuksen tehtäviä tarkas- tellaan kirjassa enimmäkseen yh- teiskuntatieteellisen tutkimuksen näkökulmasta. Tutkimus osal- listuu merkittävien globaalien ongelmien ratkaisemisen ohella
63 AIKUISKASVATUS 1’2015
kotimaiseen julkiseen keskuste- luun nostamalla esiin kansallisia ongelmia. Näin se lisää ymmär- rystä omasta yhteiskunnasta tar- joten myös aineksia poliittiseen päätöksentekoon. Kirjoittami- nen suomen kielellä on osa kan- sallisen tehtävän toteuttamista.
Kirjassa haetaan vastausta kysy- myksiin, mitä on tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus, kenelle tutkimustuloksia julkais- taan, miten tutkimustuloksia hyödynnetään ja miten tieteen laatua ja tutkimuksen hyvyyttä mitataan.
DIGITALISOITUMINEN ETENEE VÄÄJÄÄMÄTTÖMÄSTI
Tiedekustantamisen intiaanit Teijo Makkonen (Vastapaino) ja Tuomas Seppä (ex-Gaudea- mus) yhdessä Pekka Rantasen ja Jarno Valkosen kanssa jäsentävät tiedekustantamisen muuttuvaa maailmaa. Kenttä on kustannus- toiminnan näkökulmasta laaja:
siihen kuuluvat yhtälailla valtio ja markkinat kuin kansalaisyhteis- kuntakin. Tiedekustantamisen talous on kaiken aikaa tiuken- tunut, ja kirjoittajat ennustavat suomalaisen tiedejulkaisemisen kaatuvan lähiaikoina kokonaan yliopistojen, Suomen Akatemian ja OKM:n varaan. Tiukkaa talo- utta ei paikkaa edes open access -julkaisujen yleistyminen.
Digitalisoituminen etenee toki vääjäämättömästi. Makko- sen ja kumppaneiden mukaan pian tiedekirjallisuus julkaistaan ensisijaisesti sähköisenä ja vain tarpeen vaatiessa paperisena.
Silti he uskovat kirjan aseman
oppimisen välineenä jopa vah- vistuvan: ”kirjan vahvuus on sen hitaudessa.” Kirjoittajat painot- tavat tieteellisen käännöskirjalli- suuden merkitystä digitaalisen- kin julkaisemisen aikana. Koti- maisilla kielillä julkaistu tiede on ajattelun välineenä tärkeä. Äidin- kieli on olennainen osa ajattelun kehittymistä.
Erkki Karvonen käsittelee omassa artikkelissaan tiedettä todellisuuden tuottajana kysy- mällä, kenen etujen mukaisen todellisuuden rakentamiseen tieteen tulisi osallistua. Artikke- lissa käsitellään jossain määrin samoja asioita kuin Karvosen ja kumppaneiden Julkaise tai tuhou- du! -kirjassa. Karvonen tähden- tää, että tutkijoiden on entistäkin tärkeämpää olla hyvin valveutu- neita eettisestä vastuustaan. Aina- kin tänä päivänä ovat vastakkain yksityiset voitot ja maapallon kestokyky.
TUTKIMUS, TUOTTEET JA TULOT
Tieteen kentällä ja tieteen tehtä- vien määrittelyssä käydään koko ajan kamppailua maailman mer- kityksellistämisen tavoista ja kie- lellisestä hallinnasta. Ne, jotka onnistuvat tekemään omasta dis- kurssistaan arkijärkeä ja saamaan muut ajattelemaan omien tarkoi- tusperiensä mukaisilla käsitteillä, voittaa valtapelissä. Kamppailua käydään kaikilla elämän alueilla, yhtä hyvin yliopistomaailmassa ja talouspolitiikassa kuin kulttuu- rikeskustelussa. Yhteiskuntatie- teiden yksi tärkeä tehtävä onkin osoittaa ”järkevien” maailman-
selitysten ja itsestäänselvyyksien suhteellisuus ja intressisidonnai- suus.
Suvi Ronkainen, Asko Suik- kanen ja Marika Kunnari jatka- vat omassa artikkelissaan tieteen intressisidonnaisuuden analy- soimista. Kysymys on tietämi- sen intressin alueella käytävästä kamppailusta. Kun ”tieteen ulkoi- nen” ohjaa yhä vahvemmin tie- teelliselle tutkimukselle asetettu- ja tavoitteita, tutkimusongelmat muuntuvat sen mukaisesti.
Yliopistot suuntaavat tut- kimustaan kysymyksiin, joihin vastaamalla voi odottaa tuotteita ja tuloja. Se tarkoittaa myös joi- denkin toisten tutkimusongel- mien syrjäytymistä vähemmän relevantteina, ellei peräti epäkiin- nostavina. Tätä kautta rahoitus hyvin vahvasti ohjaa tieteellistä keskustelua. Tutkimuksen olisi oltava hyvin perillä episteemisis- tä intresseistään: ”Tutkimuksen yhteiskunnallisena tehtävänä on nähdä välittömän hyödyn ohitse ja analysoida myös sitä, miten tie- tämisen ja tietämättömyyden int- ressit ohjaavat tiedon tuotannon rakenteita ja mitä näistä seuraa.”
MIELIKUVASTOT OHJAAVAT
Marja Alastalo, Risto Kunelius ja Reetta Muhonen käsittelevät tut- kimuksen vaikuttavuuden mieli- kuvastoja. Mielikuvastot kuvaa- vat joko saavutettavissa olevia todellisuuksia tai määrittävät tu- levaisuuksia, joiden saavuttami- sen välttämättömyyteen valtiot uskovat. Mielikuvastoina ”inno- vaatiotieteellä”, ”huipputieteellä”,
”evidenssitieteellä” ja ”professio-
tieteellä” sekä ”julkisella tieteellä”
on kullakin omat mittarinsa, tuo- tosten institutionaaliset muoton- sa ja käsityksensä vaikuttavuuden kohteesta.
Vaikuttavuuden mielikuvastot määrittyvät kulloistenkin ”pää- asiakkaiden” kautta. Kirjoittajat analysoivat esimerkinomaises- ti kahta raporttia tutkien, miten niissä hyödynnetään tai ”mobi- lisoidaan” näitä mielikuvastoja.
Tieteen kuvastoa tuntuvat hal- litsevan tietyt jäsennykset, jotka kytkeytyvät laajempiin yhteis- kuntakuvastoihin: ”Näissä kuvas- toissa valtio kampailee mainees- taan maailmalla (huipputiede), pyrkii reagoimaan ja sopeutu- maan muuttuvan globaalin ym- päristön haasteisiin uskottavin päätöksin (evidenssitiede) ja odottaa tutkimukselta vetoapua kansantaloudelle (innovaati- otiede).” (s. 143.)
Tutkijat pohtivat kiinnosta- vasti yhteiskuntatieteiden kehi- tyksen ja vaikuttavuusvaatimus- ten yhteensopivuutta. Samaan aikaan vaikuttavuuden vaatimus- ten ja hallinnollisen mittaami- sen lisääntymisen kanssa yhteis- kuntatutkimus on teoreettisesti edennyt suuntaa, johon kovin yksioikoinen mittaaminen ja vaikuttavuuden todistelu ei sovi.
Näitä pohdintoja olisi syytä sy- ventää. Asia on kiinnostava ja yhteiskuntatieteen itseymmär- ryksen kannalta tärkeä.
Alastalo ja kumppanit ai- heellisesti peräävät totunnaisten mielikuvastojen oheen laaja-alai- sempaa näkökulmaa tieteen vai- kuttavuuteen ja tieteen tehtävien
artikulointiin. Mikä on esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan, yhteiskun- nallisten liikkeiden ja yhteiskunta- tieteiden oman intressin asema tulevaisuuden vaikuttavuusdis- kursseissa? Miten valtion ja mark- kinoiden ohella ääneen pääsevät yhteiskuntatieteiden muut ”stra- tegiset kumppanit”? Merkitseekö esimerkiksi mahdollisten yhteis- kunnallisten liikkeiden äänen voi- mistuminen markkinoiden tai val- tion äänen suhteellisen äänivallan pienenemistä?
KUINKA ARVIOIDA VAIKUTTAVUUTTA
Tieteellisten julkaisujen luokit- tamisesta laadun mukaan kirjoit- tavat julkaisufoorumi-hankkeen toteuttajat Otto Auranen ja Jan- ne Pölönen. He kuvaavat julkai- sufoorumin taustoja, toteutusta ja erityisesti kotimaisen julkai- semisen asemaa luokituksessa.
Artikkelissa on mielenkiintoisia tilastotietoja julkaisujen kielestä (suomi, ruotsi, englanti, muut) eri tieteenaloilla. Vuonna 2011 Suomen yliopistoissa tuotetuista tieteellisistä julkaisuista 77 pro- senttia oli englanninkielisiä ja 19 prosenttia suomenkielisiä. Yh- teiskuntatieteissä suomenkielisiä oli 38 prosenttia ja humanistisilla aloilla 44 prosenttia.
Tilastot heijastavat eri alojen julkaisukäytäntöjen ja julkaisukie- len merkityksen eroja. Erityisen mielenkiintoista on saada havaita, että luonnontieteissä kotimaisten julkaisujen määrä ja osuus alan julkaisuista on pienentynyt vuo- sien 1994 ja 2011 tarkastelujak- solla. Samoin ihmistieteissä on
kotimaisten julkaisujen osuus pienentynyt, mutta määrä selvästi kasvanut. Kasvua selittää ennen kaikkea tutkimushenkilöstön määrän lisääntyminen.
Ainakaan vuoteen 2011 men- nessä kotimaisen julkaisemisen volyymi ei ole ollut ihmistieteissä laskusuunnassa. Tosin OKM:n uuden rahoitusmallin vaikutusta ei voi vielä arvioida. Lähivuosina siitä jo saa tietoa. Olisi ensiar- voisen tärkeää saada vuosittain raportti eri tieteenaloilla tuotet- tujen julkaisujen kielijakaumasta.
Kirjoittajat pohtivat myös julkaisukielen ja yhteiskunnalli- sen vaikuttavuuden yhteyttä, ja toteavat, että ihmistieteellisen julkaisutoiminnan tieteellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus sekoitetaan helposti keskenään:
”Suomenkielisillä tieteellisillä jul- kaisuilla ei itsestään selvästi ole laajaa vaikutusta tiedeyhteisön ulkopuolella.” Kyllä itse kunkin suomenkielisen julkaisutoimin- nan puolesta puhuvan on syytä ennakkoluulottomasti pohtia, miten kotimaisilla kielillä laadit- tujen tieteellisten julkaisujen vai- kuttavuus voidaan todentaa. Jos se todentamista tarvitsee. Jour- naalien lukijakunnan laajuuden arvioiminen lienee helpompi teh- tävä, mutta se ei ole koko totuus vaikuttavuudesta.
TUTKIMUSLAITOKSET
JOHTAVAT JULKAISUMÄÄRISSÄ
Elina Late ja Hanna-Mari Puus- ka tekevät analyysiä yliopistojen ja valtion tutkimuslaitosten tut- kimusorientaatioista ja niiden eroista. Ennakko-oletushan on,
65 AIKUISKASVATUS 1’2015
että yliopistot keskittyvät enem- män akateemista yhteisöä pal- velevaan perustutkimukseen ja valtion tutkimuslaitokset puo- lestaan tuottavat soveltavaa tut- kimusta päätöksentekijöiden tarpeisiin. Tutkimusrahoitukses- sa, tutkimushenkilöstön raken- teessa, tutkimuksen luonteessa ja julkaisukäytännöissä on eroja, mutta myös yhtäläisyyksiä.
Vaikka valtiovallan panostuk- set ovat viime vuosikymmeninä olleet selvästi suuremmat yliopis- totutkimukseen kuin valtion tut- kimuslaitosten tutkimustoimin- taan, valtion tutkimuslaitosten julkaisumäärät ovat kasvaneet suhteellisesti enemmän. Julkaisu- määrien ohella artikkelien tieteel- listä vaikuttavuutta arvioidaan 1990- ja 2000-luvuilla. Valtion tutkimuslaitosten julkaisujen keskimääräiset viittausmäärät ovat yliopistojulkaisuja suurem- mat, mikä on yhdenlainen osoi- tus tutkimuslaitosten tieteellises- tä vaikuttavuudesta.
Tutkimustulosten hyödyn- tämisestä kirjoittavat Jouni Väli- järvi (PISA-arvioinnit) ja Timo Turja (kansanedustajien viittaa- mat kirjat). PISA-tutkimusten vaikutuksia eri maissa koulu- tuksesta käytyyn keskusteluun on runsaasti näyttöä. Monissa verraten heikosti menestyneissä maissa (kuten Saksassa, Austra- liassa, Ruotsissa) on kärsitty jon- kinlaisesta PISA-shokista. Koulu- uudistuksia perustellaan yhä use- ammin PISA-tuloksilla.
Suomessa PISA-tulosten vai- kutus näkyy Välijärven mukaan siinä, että koulupolitiikassa ei
ole tehty suuria muutoksia. Vii- meisimmässä PISA-testauksessa suomalaisnuorten heikentynyt menestys lienee ollut yksi syy sille, että opetusministeriö aset- ti asiantuntijaryhmän etsimään keinoja oppimisympäristöjen uudistamiseksi ja koulumoti- vaation vahvistamiseksi. Kaikki- neen PISA:n vaikutus eri maiden koulutuspolitiikkaan ja koulu- uudistuksiin on suuri. Aina eivät vaikutukset suinkaan ole olleet yksiselitteisen myönteisiä. Esi- merkiksi kontrolloivaa arviointia on monissa maissa tiukennettu.
OECD on tutkimuksineen en- tistä vahvempi koulutuspoliitti- nen vaikuttaja.
TIEDE KILPAILEE
KLASSIKKOTEOSTEN KANSSA
Eduskunnan kirjaston johtava tietoasiantuntija Timo Turja analysoi artikkelissaan, miten kansanedustajat käyttävät kirjoja parlamentaarisessa politiikassa ja retoriikassa. Aineisto kattaa pe- räti sata vuotta. Kansanedustajat hakevat kirjoista argumentteja ja retorista tukea omille näkemyk- silleen. Eri maiden parlamenteis- sa suhtaudutaan eri tavoin kirjal- lisiin siteerauksiin ja katkelmien lainaamiseen kirjoista. Siihen on olemassa tietyt säännöt myös Suomessa. Kirjoista ei haeta vain faktoja. Niiden avulla vedotaan tunteisiin.
Turja listaa kansanedustajien
”tärkeimmät kirjat”. Niiden jouk- koon kuuluvat Raamattu, Seitse- män veljestä ja Tuntematon soti- las. Varsinaiset tieteelliset teokset eivät kärkisijoja valloita. Pekka
Kuusi ja Max Jakobson kuitenkin kuuluvat kansanedustajien luke- mistoon. Kun kansanedustaja haluaa puheelleen auktoriteettia, hän viittaa Kekkoseen.
Hyvän tieteen määrittely osoittautuu käytännön kiistoissa ja rajanvedoissa paitsi moniselit- teiseksi myös tutkimuksellisesti kiintoisaksi asiaksi. Hyvä tiede on tietenkin laadukasta, järjestelmäl- listä ja kriittistä, mutta kuten Pia Vuolannon käyttämät esimerk- kitapaukset osoittavat, tieteensi- säiset rajanvedot avaavat hyvin monimuotoisen keskustelun.
Toisessa esimerkkitapauksessa Vuolanto kuvaa Pekka Himasen ja Manuel Castellsin Kestävän kasvun malli -raportin saamaa kri- tiikkiä rajanvedon näkökulmasta.
Tieteen kannalta rajanvetokiistat ovat itse asiassa hyödyllisiä, vaik- ka kulloisenkin kohteen kannalta ikäviä.
JYRÄÄKÖ MÄÄRÄ LAADUN?
Arto Mustajoki kysyy artikkelis- saan, jättääkö arvioinnin ja mit- taamisen hurmos tilaa luovalle ajattelulle, ja onko tulosten alitui- selle mittaamisella vaihtoehtoja.
Hän käy läpi erilaisia prosesseja, joissa julkaisut, tutkijat ja tieteen- alat tulevat arvioiduiksi. Akatee- minen elämä on kauttaaltaan ar- viointien kyllästämää.
Mustajoki erittelee mittaami- sen haittavaikutuksia ja keinoja niiden minimoimiseen. Yhtenä haittavaikutuksena on ”liika jul- kaiseminen” ja julkaisujen pirs- tominen lukumäärän kasvatta- miseksi. Niin ikään arvioinnit ja niiden pohjana olevat mittarit
KIRJA-ARVIOT
kohtelevat tieteenaloja epäsuh- taisesti ja epäoikeudenmukaises- ti. Sen korjaamiseksi olisi syytä ottaa käyttöön alavakiointi, jol- loin tieteenalojen ”tuottavuutta”
tai julkaisujen laatua ei verrattaisi keskenään.
Samoin painotukset tieteen- alojen sisällä tulisi ottaa huo- mioon. Käytettävien mittarien suosimat tutkimusalat nimittäin saattavat houkuttaa tutkijoita ja tulospisteitä (ja niiden tuomaa rahoitusta) tavalla, joka on hai- tallista huonosti mittauksissa menestyvien alojen tutkimuksel- le sen yhteiskunnallisesta merki- tyksestä huolimatta.
Mekaaninen mittareiden käyttö voi johtaa jopa tutkimuk- sen umpioitumisen ja yhteiskun- nallisen relevanssin vähenemi-
seen. Myös tieteen avoimuus voi kärsiä, jos tutkijat oman suhteel- lisen kilpailuetunsa vuoksi pidät- täytyvät oman tutkimusdatan ja- kamisesta yleiseen käyttöön. Jul- kaisujen avoimen saatavuuden osalta tutkijat ovat kustantajien tiukassa kontrollissa.
Jorma Sipilä varoittelee eng- lanninkielisen julkaisemisen korostamisen epätoivottavista sivuvaikutuksista: ”se viettelee luovuttamaan vallan tieteen sisäl- löstä kustantajille, joita kiinnosta- vat vain maailmanlaajuiset mark- kinat.” Tämä vaikuttaa siihen, mitä tutkijoiden kannattaa tutkia saadakseen aikaan merkittäviksi noteerattuja julkaisuja. Suoma- laisen yhteiskunnan tutkiminen ei ole tässä laskelmassa kaikkein järkevintä.
Tieteen kansallinen tehtävä on moniaineksinen ja runsaasti kiinnostavaa tietoa ja pohdinto- ja sisältävä teos. Kirjan artikkelit ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, joista voi poimia luettavansa kiinnostuksen mukaan. Tiede- politiikasta ja yliopiston tilasta kiinnostuneet löytävät kirjasta ravintoa ajatteluun. Kansalaisyh- teiskunnan suhde tieteeseen ja julkisesti rahoitettuun tutkimuk- seen on aihe, josta soisi kirjoitet- tavan enemmänkin. Yliopistoissa teos saa runsaasti lukijoita, mutta helppolukuisena se voi tavoittaa muutakin valistunutta yleisöä.
Heikki Silvennoinen
