232
Aikuiskasvatuksen 47. vuosikirja vuodelta 2008 on nimeltään ”Hil- jainen tieto. Tietämistä, toimimis- ta, taitavuutta”. Auli Toomin, Jussi Onnismaan ja Anneli Ka- jannon toimittama lähes 400 si- vuinen teos käsittelee hiljaista tietoa 22 kirjoittajan voimin. Kir- joittajat ovat akateemisia talous- tieteen, kasvatustieteen, yhteis- kuntatieteiden, psykologian, fi- losofian ja hoitotieteen osaajia.
Koossa on siis varsin monipuo- linen joukko kirjoittajia ja tämä myös näkyy kirjan artikkelien si- sällöissä, jotka käsittelevät hil- jaisen tiedon ja tietämisen moni- muotoisuutta, ilmenemistä, siir- tämistä ja tunnistamista ja tun- nustamista erilaisilla asiantunti- juuden ja organisaatioiden ken- tillä.
Auli Toom, Jussi Onnismaa, Anneli Kajanto (toim.) (2008). Hiljai- nen tieto. Tietämistä, toimimista, taitavuutta. Aikuiskasvatuksen 47. vuosikirja. Julkaisijat: Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuk- sen Tutkimusseura. Kustantaja: Kansanvalistusseura.
Auli Toomin kirjan avaava ar- tikkeli ”Hiljaista tietoa vai tietä- mistä. Näkökulmia hiljaisen tie- don käsitteen tarkasteluun” (33–
58) on monessa suhteessa kir- jan kokonaisuuden kannalta tär- keä. Siinä määritellään hiljaisen tiedon ja tietämisen käsitteet ja kuvataan niiden historiaa (Po- lanyi, Wittgenstein, Ryle) sekä luodaan näkymä näiden käsittei- den monimuotoisuudesta ja tut- kijoiden (mm. Rolf, Argyris &
Schön, Eraut, Westera, Kotha- gen, Niiniluoto) esittämistä lähi- käsitteistä, kuten taitotieto, kom- petenssi, kompetenssien koko- naisuus, toiminnan teoria ja know how.
Toom määrittelee hiljaisen tie- don produktina ja hiljaisen tietä- misen prosessina. Hiljainen tie-
to on kokemuksen kautta kasau- tunutta kontekstuaalista praktis- ta osaamista ja taitoja sekä käsi- tyksiä ja uskomuksia, jotka vai- kuttavat ja näkyvät toiminnassa.
Hiljainen tietäminen sen sijaan on hiljaista tietoa ilmentävä toi- minnallinen prosessi, jossa toi- minnan tarkoitus suuntaa toimin- taa, johon vaikuttavat tilanteel- liset vihjeet sekä pysyvämmät syvemmät tekijät henkilön tieto- rakenteissa. Toom pitäytyy ana- lyyttisesti hyödyllisessä näke- myksessä, että hiljainen tieto on kokemuksen kartuttama tieto- pohja taitavassa, intuitiivisessa toiminnassa näkyvälle hiljaisel- le tietämiselle (48–53). Toom myös ottaa tarkasteluunsa erit- täin tarpeellisena ulottuvuutena yksilöllisen ja yhteisöllisen as- pektin hiljaiseen tietoon ja tietä- miseen ja kokoaa ne yhteen ku- vioon (54).
Toomin artikkeli tarjoaa tälle kirjalle riittävän käsitteellisen
Monipuolinen kavalkadi hiljaisen tiedon käsitteen erilaisista käyttötavoista
uNÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN uAIKUISKASVATUSu3/2008
233
3/2008 u AIKUISKASVATUS u NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN u
selvyyden hiljaisen tiedon ja tie- tämisen vaikeille ja monimutkai- sille käsitteille. Kuitenkaan vuo- sikirjan muissa artikkeleissa ei ole lähdetty yhtenäisestä hiljai- sen tiedon ja tietämisen määri- telmästä, vaan kirjoittajat käyt- tävät molempia tai toista näistä käsitteistä omista lähtökohdis- taan nojautuen pääasiassa Po- lanyin kirjoituksiin. Nimenomaan hiljaisen tiedon ja tietämisen kal- taisen naturalististen, vailla täs- mällistä viittausalaa olevien kä- sitteiden kohdalla olisi oltava tarkkana, kun vertaillaan eri kir- joittajien niiden avulla saamia tuloksia. Käsitteen määrittely vaikuttaa lähes huomaamatta sii- hen, miten hiljaista tietoa voidaan tehdä näkyväksi, siirtää ja tun- nistaa tai tunnustaa. Määritel- mällisistä epäselvyyksistä aiheu- tuu joitakin ristiriitaisuuksia, kun artikkeleita lukee suhteessa toi- siinsa.
Hiljainen tieto ja kokemuksen siirto
Hiljaisen tiedon ja tietämisen representoituminen ja niiden il- maiseminen sanallisesti on tär- keä ongelma määritelmällisissä epäselvyyksissä. Suuri osa alu- een tutkimuksellisista sovelluk- sista pyrkii saattamaan hiljaisen tiedon näkyväksi tavalla tai toi- sella. Hiljaisen tiedon tutkimi- sessa ei ole syytä lähteä siitä ää- ripäästä, että vain kielen avulla kokemuksen on mahdollista esiintyä (226–227), sillä kokemus voi ilmetä myös eleistä, ilmeistä yms. habituaalisista, tutkimuk- senkin avulla näkyväksi tehtä- vistä asioista.
Myöskään ei ole syytä omak- sua kantaa, että hiljainen tieto kattaa tiedostetun osaamisen (321). Eihän tiedostettu osaami- nen enää ole hiljaista tietoa, sen
sijaan se voi olla esimerkiksi it- sereflektio siitä.
Yksi esimerkki määritelmän vaikutuksesta tutkimuksessa käytettävään metodiin on käsi- tys, että hiljaista tietoa on myös sellainen tieto, joka tiedetään, mutta josta ei kerrota (235). Tä- mähän mahdollistaa hiljaisen tie- don julkituomisen haastattelujen avulla. Olisiko kyseessä hiljainen tieto toisenlaisen, esimerkiksi habituaalisen määritelmän kaut- ta tulkittuna?
Kirjan lukemisen jälkeen ih- mettelee, että usein korostettua hiljaisen tiedon ja tietämisen karttumisen kontekstuaalisuu- den edellyttämää merkityksen ymmärtämistä (vrt. Wittgenstein) ei ole juurikaan hyödynnetty si- ten, että tutkijat olisivat käyttä- neet tutkimusmetodinaan ha- vainnoivaa tai etnografista otet- ta. Erilaisia ”kevyitä” aineiston- keruun menetelmiä, kuten kyse- lyitä ja haastatteluja sen sijaan on käytetty. Viitatut Nonaka ja Takeuchi (1995) kuitenkin koros- tavat yhteisen kokemuspohjan ja ymmärtämisen tärkeyttä hiljaisen tiedon sisältöjen jakamisessa.
Teorialähtöistä havainnointia ei- vät ole harrastaneet muut kuin Toom väitöskirjatyöhönsä perus- tuvassa artikkelissa (163–186), vaikka tämän metodin voisi sa- noa olevan uskollisempi hiljai- sen tiedon/tietämisen käsitteel- le kuin heti alkuunsa symbolis- ten representaatioiden puolelle menevät kielelliset aineistonke- ruumenetelmät.
Tästä on vain lyhyt matka hil- jaisen tiedon ja tietämisen tutki- misen peruskysymykseen, eli onko kirjassa tutkittu Hiljainen tieto – sanallistettu ilmiö – to- dellakin hiljaista tietoa. Metodi- tason kehitykseen pohdinta ei ole juurikaan vienyt.
Hiljaisen tiedon ilmiö ei ole
neutraali siinä mielessä, että sen hankkiminen on yksilölle pitkän työssäoloajan tulosta ja nykyi- senä tietointensiivisenä aikana ehkä tärkein pääoman muoto.
Siksi olisikin naiivia kuvitella, että esimerkiksi mentorointikäy- tännöt olisivat yhtä hyvin toimi- via kuin artikkelissa ”Hiljainen tieto, mentorointi ja vertaistuki”
(203–220) esitetään. Tämä on onneksi huomattu kirjan muissa artikkeleissa, joissa todetaan mm., että kokemukseen perustu- van osaamisen jakaminen työ- yhteisöissä ei ole ongelmaton- ta, tietoa salataan ja pantataan toisilta ja tieto voi toimia vallan välineenä (255, 269, 313).
Kirjassa on erittäin ansiokkai- ta artikkeleita, kuten esimerkiksi edellä mainitut Toomin artikke- lit, Susanna Paloniemen hiljai- sen tiedon jakamisen edellytyk- siä pohtiva artikkeli (255–274) ja Tua Haldin-Herrgårdin ja Petri Salon erilaisia hiljaisen tiedon tutkimisen metodologioita esit- tävä artikkeli (277–299). Kaiken kaikkiaan kirjoittajat tuovat esil- le hyvin monipuolisen kavalka- din hiljaisen tiedon käsitteen eri- laisista käyttötavoista.
Teos on varmasti monille lu- kijoille hyödyllinen katsaus eri- laisiin mahdollisuuksiin lähestyä hiljaisen tiedon ja tietämisen kä- sitettä ja niiden tutkimisen tapo- ja. Teos on tarpeellinen kokoava lisä hiljaisen tiedon tutkimuksen karttuvaan kotimaiseen kirjalli- suuteen. Ehkä hiljaisen tiedon käsitteen moninaisuuskin saa- vuttaa pikku hiljaa lakipisteensä ja tämänkaltaisten teosten kaut- ta sen fokus alkaa palvella tutki- musta entistä paremmin teoreet- tisesti ja metodologisesti.
