Pekka Suhonen:
Kalastusta, koskenlaskua ja vähän muutakin
Vilu se oli, m ikä m inut h e rätti. Se oli vä
hitellen tu n k e u tu n u t ta ju n ta a n i. O lin y rittä
nyt k a rk o itta a sitä k ä ä n tä m ä llä selkäpuole
ni siihen su u n taan , m issä oletin läm pöä hoh k av an tulen p alav an , m u tta ei siitä avuksi ollut. Ylös oli no u stav a.
H u o m asin , että tu lesta oli jälje llä vain savuava hiillos. H am u sin kirveen k o uraani ja katselin ym pärilleni tu lip u u ta etsien.
M u u tam an iskun jälk een ro ja h ti käsivar
ren vahvuinen kelo n u rin . U ki, jo k a k äp p y rä ä n vetäytyneenä, lakki silm illä ja kädet syvällä kelsiturkin taskuissa oli m yös vedel- lyt u n ia sam m uneen tu len ääressä, kavahti istum aan.
Puhallellessani hiillokselle asettam iani syttyjä p alam aan U ki y h ä istu a to ljo tti sii
nä, m ihin oli ro jah d u k sen säik äy ttäm än ä kim m o n n u t, ra a p u tti m u sta n sängen ver
h o am aa leukaansa ja oli lievästi san o ttu n a p ö llähtäneen n äk ö in en . V asta saa tu aan pöl- litu p ak in p a lam a an ja k isk o ttu a a n siitä m u u tam ia h enkisavuja n äytti U ki saavan il
m eeseensä jo ta in siitä lu o n taisesta älykkyy
destä, m itä hän en n a a m a ta u lu sta an n o r
m aalioloissa yhä tä n ä k in päiv än ä heijaste
lee.
— Sitä m inä tässä ihm ettelen, aloitti U ki, että ku in k a kum m assa sinä osasitkin kaataa tu o n kelon sillä tavalla, että hakkuu- äänet ja rysäys lu o n tu iv at ju u ri sopivasti m inun u n een i... Vai liekö ollut niin päin, että m inä vikkelästi rak en telin uneni hak- k u u äänien ja ro ja h d u k sen m u k a a n ...
— O lin olevinani K ajaan in L e h tik a n k aal
la k o rjaam assa R a jav a rtio sto n van h aa la n k k u aitaa, ja tk o i U ki. N a u la ta paukutte- lin kaikessa rau h a ssa p ik k u p o ik ain irroitte- lem ia la n k k u ja entisille sijoilleen. O nneksi satuin vilkaisem aan taakseni ja näin O suus
k au p an n u rk a lla ison h ä rä n . Se m ulkoili m in u a ju lm a sti, k u o p i etusillaan ta n n e rta niin e ttä m u lta p a a k u t sinkoilivat. Sitten se kyyristyi, h u o ju tteli kuin T askisen Vili R a
ja v a rtio sto n kesäm estaruuskilpailuissa pi
tuushyppyyn keskittyessään — ja am paisi v au h tiin ... E h d in ju u ri ja ju u ri k ap aista tu rv a a n aidan päälle k u n ry sä h ti... K am ala u n i...
Siitä sukeutui syväm ietteinen keskustelu unista yleensä, niiden synnystä ja m erkityk
sestä. N ukk u m isesta ei ollut enää p u h e tta kaan . K iehautim m e kahvit. P ä iv ä n k a jo p u nersi v asta ra n n a n p u id en latv o ja, jo te n kah- visteltuam m e sopisi ja tk a a h äm äräa jak si keskeyttäm ääm m e m atk an tek o a.
K o lm atta viikkoa aikaisem m in olim m e p u d o ttan eet veneem m e ja retkivarusteem m e k u o rm a -a u to n lavalta P e ra n k a jo e n m aan- tiesillan korvalle, suunnilleen K uusam on ja S uom ussalm en kuntien rajam aille. M eitä m atkalaisia oli aluksi neljä — vaim oväelle oli saatu järje sty m ä ä n k ahden viikon k o tia
pu — j a tark o itu k sen am m e oli tu o n a aik a
na lasketella alas P era n k a jo k i H ossaan suun tau tu v alle järvireitille, saatella k o tik o kit H ossassa K ajaan iin m enevään lin ja-au to o n ja m iesväen voim in ja tk a a m a tk a n te k oa vesireittiä m yötäillen peräti K ajaaniin saakka. P ääp iirteissä än tä m ä karkeasti piir
retty suunnitelm a sitten to te u tu ik in , m u tta p alatk aam m e vielä hetkeksi vesitiem m e läh
tö k o h ta a n , P e ra n k a jo e n sillan korvalle.
V aikka lu o n to ei n äy ttä n y tk ä ä n valoisin- ta n a am aa n sa — oli sydänyö, j a alhaalla ro ik k u v at pilvet vihm oivat vettä — olim m e hilpeällä m ielellä. E nsim m äinen lom apäivä oli alkam assa. V uolaana virtaav a P e ra n k a joki — elettiin lähes m ennäsuven veroista sadekesää vuo n n a 1952 — kiidätti venet
täm m e ohi asu m atto m ien , luonnontilassa olevien ra n to je n . Siihen aik aan noissa ve
sissä oli to lk u tto m a sti kalaa. M iten k äh än lie nykyisin. P era n k a jo k i on jo pari vuosi
kym m entä ollut tu ristire ittin ä. Ei siellä tu risteja silloin näkynyt.
Hauet kuin saunahalkoja
M uistan k u in k a ensim m äisenä aam u n am me aivan ohim ennen nostim m e veneeseem m e K u k k u rijärv estä kuusi sau n a h alo n m it
ta ista h au en v o n k ale tta. E m m ekä to k i siihen aik aan om istaneet m inkäänlaisia heittova- p o ja, jollaisella täm än päivän kalam ies voi jok aisen k aislik k o p o u k am an p erata. Me
vain so u taa kitkuttelim m e tavallista m atka- v a u h tia ja uitim m e n a ru n p erässä m illoin P ro fesso ria, m illoin T a ik a a tai H elm i- Jac k ia. J a k alaa tuli.
O m an luk u n sa ansaitsevat m yös ne har- rit, m itk ä e rään ä p o u ta p ä iv ä n ä ongim m e S om erojoen, P e ra n g a n siv u h aaran , nivasta, sam oin L o u n atk o sk en tam m u k a t, jo ista valm istettiin m ah tav a k ala k eitto M ykräsal- m en käm pällä. E m m ek ä to k i jä än ee t paitsi o ikeata lo h ta k a a n . N iitä nostim m e retken ja tk u essa veneeseem m e kaksi köllykkää, ensim m äisen K iantajärven P ärsäm ö n selältä, toisen H y rynjärvestä. V ahinko ettei vaim o- väki ollut silloin näkem ässä kuin k a m iehiä n au ratti.
K ulkupelistäm m e m inun pitää m yös k er
to a. Se ei ollut o m am m e, vaan lainavene.
Sekin oli aik o in aan palvellut ra ja v a rtio lai
to sta , m u tta p o istettu k irjo ista jo a ja t sit
ten. M aaralan H eikki oli sitä sen verran paik k aillu t, että katiskaveneenä K ajaanin Siikalahdella se kävi täydestä. N yt, täysin- palvelleena eläkevaarina, se oli jälleen kel
p u u te ttu tositoim iin, tem m attu seikkailui
h in j a koitoksiin, jo llaisista se tuskin edes n u o ru u ten sa huim uudessa oli o san n u t h a a veilla. M u tta se selvisi niistä hienosti.
T osin me jo u d u im m e sitä välillä p a ik k a i
lem aan ja te rv aa m aan , m u tta eipä siitä su u rta a p u a ollut. P eräm ies jo u tu i p ääv ir
kansa ohella ylenaikaa äy sk ä rö im ään vettä veneestä, m ikä siitä h u o lim a tta oli lähinnä liikkuva k alasu m p p u , vieläpä tosi hyvä sel
lainen. K alat pysyivät siinä erittäin virkei- nä, vesi kun vaihtui koko ajan .
M ain ittu a peräm iehen varsinkin kosken
laskussa vaativaa virk aa hoiteli retken alus
ta sen lo p p u u n an sio k k aasti U ki. M inulle h iihtom iehenä sopi taas k o n e en k äy ttäjän eli soutum iehen vakanssi. O lin tu o h o n aik aan siinä vakaassa uskossa, että m itä ravakam - m in airo t no tk u iv at kesällä, sitä liu k k aam m in koivu kulki talvella. N o, se oli sitä ai
kaa se. Vielä nykyisinkin m in u sta hiihto on m ukavaa, m u tta a ja t sitten m inulle on val
je n n u t, e ttä k ilpahiihto on tu rh a lla kiireellä p ilattu . Ei sillä, e ttä tu o ta k u n to a p u u ttu i
si. Vielä viime talv en ak in ja k so in h iih tää p eninkulm an taiv alta vaikka k u in k a k auan.
L om am m e ensim m äinen p uolikas, se ai
ka m inkä vaim oväki oli m u k an am m e, kului leppoisan, m u tta tu o tto isa n kalastuksen m erkeissä. T o lk u t k alapytyt n ostettiin Hos- sassa kokkien m u k aa n lin ja -a u to o n . Sen jälkeen rajo itim m e kalastuksen lähes yksin
o m aan uistinten liottam iseen, m ikä sekin hyvin riitti särpim en turvaam iseen. O lim m e
liikkeellä ilm an m in k ään la ista suunnitel
m aa. V u o ro k au d en h ä m ä rä a jak si tapasim - me ra n ta u tu a . P ystytim m e laavun kallion kupeeseen y ö tu m m an m än n ik ö n laitaan, nukuim m e tulilla lakki silm illä aam u tu n - neille ja sitten taas taipaleelle. Joskus päi- väsydännä, kun a u rin k o rupesi rau k aise
m aan ja v etäm ään n a h k o ja silmille, valit
sim m e suojaisen p o u k a m a n , nykäisim m e veneem m e m aihin, sovitim m e m ukavan m ä ttään p ääm m e alle ja kävim m e m ak sa
m aan unelle velkoja. M ikäs m eidän oli nukkuessa, u rak k aso p im u k sista vapaiden m iesten.
T ällä ta p a a olim m e soluneet H o ssajo k ea alas J u n tu s ra n ta a n , so u ta a k itk u ttan eet A k o n järv en k a u tta P ärsäm önselälle ja olim m e nyt, aam u n kajastaessa jälleen läh dössä taipaleelle.
Vene kiinni
’ ’ pontikkapoukamaan ’ ’
E hdim m e isolle K iannolle ennenkuin a u rin k o nousi taiv aan ran n alle. Sitä ennen se oli p u n a n n u t lännessä k o h o av a n v aaran la
kea, singonnut sitten säteitään ra n n a n k o r
keim pien k uusten latvuksiin ja peilaillut it
seään v a a ra n rinteellä n ö k ö ttä v ä n tö n ö n päätylasista. E nnen p itk ä ä oli k o k o m aail
m a valoa tulvillaan. P e rä n p itä jä nykäisi la
kin silm illeen tyvenen v edenpinnan heijas- tessa häikäisevää valoa.
S am an päivän iltapuolella saim m e ensi kosketuksen E m äjo en silloin vielä vapaina ärjyviin koskiin. S itä ennen olim m e kuiten
kin poikenneet raja v a rtio sto n kasarm illa Ä m m än saaren entisellä R uukilla. O lim m e vetäneet veneem m e sam aan p o u k am aan , m ihin Jooseppi K enkkunen aik o in aan pon- tik k alastin sa souteli. M eille ei kuiten k aan käynyt y h tä köpelösti kuin Joosepille, vaik
ka kovin tu im asti H erm a n n i V u okkola m ei
tä silm äilikin vääp elin p ö y tän sä ta k a a en
nenkuin älysi, että tu ttu ja ovat m iehet.
R uokailim m e R uukissa, m u tta sen pitem pään em m e siellä m alttan eet viipyä. Saim me a sian tu n tija in n eu v o ja E m äjo en koskien varalta, sam oin luottam uksellisia vihjeitä p arh aista o ttip a ik o ista , jo te n hyvillä mielin soutelim m e k ohti Ja lo n k o sk en niskaa.
K osken kum ea p au h u h erä tti m inussa tiettyä k u n n io itu st ja eh d o tin , että kävisim - me m aalta käsin luom assa jonkinlaisen yleissilm äyksen tu o h o n Jalo k si k u tsu ttu u n vesiväylään. U ki p u o lestaan oli sitä m ieltä, että m itä sitä tu rh ia silm äilem ään, o n h an tä m ä n äh ty aikaisem m in riittä v ä n usein sil- 20
laita käsin. K un h än vielä lisäsi, että p uro- n en h a n tä m ä vielä on niiden oikeitten kos
kien rin n alla, m itk ä m eitä alem pana o d o tti
vat, ei m inulla riittän y t lu o n to a v ä ittää vas
ta a n , vaan kiskaisin kosken niskalla veneel
le v a u h tia liik o ja olan yli k u rk k im atta . A lku m eni hienosti aivan vasem m an kivi- m ö ljän sivua, kuten m eitä oli R uukissa n eu v o ttu . K osken loivan k aarteen koh d alla, m issä k u o h u t tulv ak esästä jo h tu e n olivat tavallista m ah tav am p ia , vene kuitenkin p ääsi ry ö stäy ty m ään k eskikuohuihin. Oli se ryskettä. K ylm ä a alto ryöpsähti selkääni.
Sitten ryskähti entistä uhk aav am m in j a u u si aalto iski m inut m iltei nokilleni soutu- tu h d o lta . O nneksi tä m ä n jälk een ei enää rysäh tän y t, vaan huom asim m e suureksi hel- potukseksem m e selvinneem m e sillan a la puolella olevaan su vantoon.
K atselim m e ä än ettö m in ä ensin toisiam m e ja sitten p u rttam m e, jo k a oli enem m än kuin p u olillaan Jalo n k o sk en vettä.
— T äm ä vene ta ita a olla liian pieni näi
hin koskiin, sanoi U ki viim ein.
— P u ro n e n h a n tä m ä v asta o n oikeiden koskien rin n alla, en m a ltta n u t olla m uiste
lem atta.
T ulim m e lo p u lta siihen tulokseen, että p ah in vika ei k u ite n k aan ollut veneessä, vaan m iehissä. Seuraava koski, m ihin jo m altoim m e tu tu stu a etu k äteen ra n n a lta k ä sin, m eni jo täysin suunnitelm ien m u k aan . T oki em m e siitäk ään kuivina selvinneet.
Perä edellä alas koskesta
L ask ettu am m e tällä tavalla enem m än tai vähem m än vesilastissa m u u ta m an kosken, m uistelin m ielessäni poikavuosieni k oke
m uksia S o tk am o n Jo rm a sjo e lta . Siellä oli tap an an i yksin kalastellessani lasketella ni
vat alas perä edellä, so u tam alla venettä j a r ru tta e n ja ohjaillen. N yt sanoin Ukille:
— K okeillaanpa, m iten lasku onnistuu perä edellä.
— E n tä p ä k u n kivi sattu u kohdalle, pys
tytkö sinä väistäm ään , in tti U ki.
A ikam m e väiteltyäm m e oh jasi U ki ve
neen ra n ta a n , hyppäsi m aihin ja tu h ah ti:
— Sopii kokeilla, m u tta m inä en siihen kyytiin tu le ...
E ip ä siinä enää ollut m ah d o llisu u tta pe
rään ty ä. O lim m e ehtineet P ystykosken nis
kalle. Vedet hu lv ah tiv at kosken kynnyksel
tä kuin saavin reu n alta k aad ettu in a , aluksi sileänä luisuna, m ikä kuitenkin hetkessä m u u ttu i kiehuvan, ryöpsähtelevän tyrskyn täy ttäm äk si kapeaksi, jy rk ästi alaspäin viet
täväksi u om aksi. Jyly oli k u n n io itu sta he
rättäv ä.
K osken niskalla k ään sin k eu lan ylävir
ta a n ja an n o in m ennä. Sousin m in k ä ja k soin v au h tia ja rru tta a k se n i. V eneen perä keikkui k o rk ealla edessäni, m u tta nosti ve
neen m ainiosti jo k aisen k u o h u n päälle. Sii
nä m enossa en ehtinyt sivuilleni vilkuilla ja hetkessä olin kosken alla suvannossa.
N äin U kin kom p u ro iv an ra n n a n kivikos
sa ja kuulin hän en h u utavan:
— Se näytti h u rja lta ... H a ttu vain silloin tä llö in vilahti k u o h u ista ...
— N iin k a i... M u tta mies on kuiva, vas
tasin m inä ja sousin ra n ta a n .
Kyllä U ki ihm etteli — j a niin ihm ettelin m inäkin. E n ollut itsekään u sk o n u t, e ttä se niin h elp p o a olisi. S euraa van kosken p ä ä tim m e laskea sam alla tavalla, m u tta yhdes
sä.
S euraavana olikin sitten P itk äk o sk i. Sen puolivälissä oli tyynen p o u k a m a n kain alo s
sa uittoyhdistyksen savusauna. Itse k äm p p ä n ö k ö tti korkealla tö rm ä llä sau n an k o h d a l
la. T änne olim m e suunnitelleet yöpyä.
L ähestyim m e koskea. Juhlallisella jylyllä se m eitä pu h u tteli. E m m e k u iten k aan olleet huolissam m e, olihan edellinen lasku o nnis
tu n u t hienosti.
K äänsin kosken niskalla veneen jälleen v astav irtaan j a an n o in p u d o ta . M u tta ihm e ja k u m m a ... N yt ei perä k eik k u n u tk aan korkealla k u o h u jen yläpuolella, vaan sukel- teli u hkaavasti. U ki, iso mies, h än se p erää alas painoi. O nneksi U kin leveä selkä toim i teh o k k aan a aallo n m u rta ja n a .
T ö in tu sk in sain o h ja tu k si veneem m e rantakivien su o jaan ja sitä tietä k äm pän p o u k am aan . Sen päivän u ra k k a , kuusi pe
nin k u lm aa vesitaivalta, oli ta k a n a p ä in . Ve
neessäm m e oli kuitenkin v että enem m än kuin k e rta a k a a n sitä ennen, ja päätim m e pyhästi, että kaikki jäljelläo lev at kosket laskettaisiin norm aalisti k o k k a edessä k o histen.
Sen illan tu n n elm a ei u n o h d u k oskaan.
Löylyt olivat niin m essevät ku in ne vain vanhassa savusaunassa voivat olla. R anta- koivikosta taitellu t v astat tu o k su iv a t kesäl
le. P o u k a m a n vesi virkisti au tu a a sti löyly
jen jälkeen. M inä olin saunan läm m ityksen lom assa o n k in u t k eitto tarp e et, ja U ki p o i
m inut läheiseltä su o lta roppeellisen la k k o ja . E läm ä oli kuin lillim aitoa.
P a ri v u o ro k a u tta m eni m ukavasti käm pällä pyykinpesun, saunom isen j a k a lastu k sen m erkeissä, m u tta sitten alkoi m atka- kuum e jälleen p o lttaa.
22
Seitenoikea
Ilm an isom pia kom m elluksia laskim m e loput E m äjo en koskista. V iim einen suurim m ista, viisi k ilom etriä p itk än seitsem än k er
ta a su u n taan sa m u u tta v an Seitenoikean, huristelim m e su o ra sta a n hienosti. E ikä taaksem m e jä ä n y t a in o asta an E m äjoki kos
kineen, vaan m yös R istijärven ja Iijärven jälkeen K iehim äjoki, jo n k a koskista kovim m an, L eppikosken, jo u d u im m e laskem aan tu k k isu m an seassa, kun em m e m alttaneet jä ä d ä o d o ttelem aan iltaa ja u ito n keskeyt
täm istä jo e n niskalla.
K oskesta selviydyttyäm m e huristelim m e kilo m etrik au p alla vuolasta m yö täv irtaa, kunnes tä m ä v ieh ättäv ä jo k i p u llah u tti ve
neem m e O u lu järv en Paltaselälle. R a n ta u duim m e erääseen pieneen saareen aloittaak- sem m e seu raav an a a am u n a viimeisen päivä- taipaleem m e yli P altaselän k ohti K ajaania.
Siitä viim eisestä retk ip äiv ästä m u o d o stu i
kin sitten ain u tlaatu in en . Oli vielä aam uyö, kun U ki nyki m in u a hereille ja to lk u tti:
— K uuntele m illainen m y teri...
E ipä sitä ta rv in n u t käydä v a rta vasten k uuntelem aan. N ousim m e ylös ja k o m p u roim m e vasten tu u lta saaren etelärannalle.
N äim m e edessäm m e u lap an yhtenä v a a h to na. T u o n v a a h d o n ta k a n a , p a rin p eninkul
m an päässä, h ä ä m ö tti P altan iem en m atala silhuetti p äätty en lo u n aassa Ä rjän selän ra n n a tto m a a n u la p p a a n . Jo ssak in tu o lla P a lta niem en toisella puolen oli K ajaani, ta v o it
teem m e. K ahvistelim m e ja pohdim m e, m itä pitäisi teh d ä. M yötätuulessa olisim m e h et
kessä P altam o ssa, jo s ta voisim m e p ää stä linja-autossa m ukavasti K ajaaniin. M u tta sepä ei meille so p in u t. Olisi ollut noloa käydä suunnitelm ia m u u tta m a a n yhden m yrskyn takia.
N iin lastasim m e veneem m e ja työnsim m e sen vesille su o jan puolella sa a rta . R an taa seuraten sousim m e k o h ti saaren itäk ärk eä, m inne päästyäm m e käänsim m e tiukasti vas
taiseen.
Päin myrskyä
Oli se m yrsky... A allot eivät vielä tässä vaiheessa olleet ehtineet kasvaa kovin k o r
keiksi, m u tta jy rk k iä ne olivat, ja vesi lensi v aah to n a. T uuli oli niin voim akas, että tu n tu i kuin vene olisi ollut kiinni an k k u ris
sa, kiskoipa airoilla kuin k a ra ju sti tah an sa.
Ä ä n ettö m in ä ponnistelim m e k u m pikin, m i
nä airoissa ja U ki p a rh a a n sa m u k aan perä- m elalla a u tta e n , vähän väliä äyskärillä vet
tä veneestä am m entaen.
Taival ta ittu i hitaasti m u tta varm asti.
M itä kauem m aksi ehdim m e, sitä m a h ta vam m iksi aallot kasvoivat. U ki väitti jä l
keenpäin, että jo k a seitsem ännen, sen su u ren hyökyn, jälkeen paistoi O ulujärven p o h ja . E n väitä v astaan , koska m inulla ei ollut tilaisu u tta kurkistella laidan yli. M u t
ta en liioittele tip p a a k a a n k u n k erron, että vene aallon h a rja lta liukui reilusti pari m it
taan sa m y ötälettä ennenkuin rupesi k ip u a
m aan päin u u tta a alto a. E ikä se sinne itses
tä ä n kiv u n n u t, vaan so u ta a piti tosissaan ennenkuin vene keikkui taas h arja lla . Ju u ri silloin piti olla ta rk k a n a , ettei airo k o u k kaissut ty h jää.
K un k erran m a tk a a n oli lähdetty, ei enää ollut m in k ään laista m ah d o llisu u tta vaihtaa soutum iestä tah i k ää n ty ä takaisin. Täytyi vain kiskoa h e rk e äm ättä, tu n ti tu n n in jä l
keen.
O lim m e lähteneet saaresta viiden m aissa, ja päivä oli puolessa, kun lo p u ltak in tav o i
tim m e P altan iem en p o h jo isra n n a n . Kahvis- teltuam m e ja lepäiltyäm m e yritim m e ja tk a a m atk aam m e ra n ta a seuraillen k o h ti P a lta niem en länsikärkeä, m u tta tän n ek in sopi vastainen niin ra ju n a , että hetken p onnis
teltuam m e katsoim m e viisaim m aksi jä ä d ä o d o ttelem aan iltaa ja tyyntym istä. N ykäi
sim m e veneem m e m aihin ja astelim m e lä
h im p ään ra n ta m ö k k iin , m issä isän tä ei ol
lut m illään u sk o a, että olim m e ju u ri y littä
neet soutuveneellä P altselän. Oli kuulem m a ainakin toistaiseksi kesän p ah in m yrsky.
M ökin mies oli ju ttu m ie h iä ja em äntä vieraanvarainen. Ilta oli käsillä kun hyväs- telim m e, m u tta tu u lik in oli a settu n u t. T a i
v alta oli jäljellä vielä toista p eninkulm aa, ja niin p ä v u o ro k au si oli v aihtum assa en
nenkuin kaksi väsynyttä m iestä nousi ve
neestä K ajaan iy h tiö n ran n assa ja nosteli m aihin m onenlaista nyssäkkää ja pyttyä.
Sen jälkeen m iehet astelivat p o rttiv ah d in kopille j a tilasivat taksin. K ahta päivää vaille neljä viikkoa kestänyt retki lähestyi p ääte p istettään .
M o n ta reissua olen sen jälk een tehnyt, U kinkin kanssa, m u tta tu sk in p a to ista yhtä kok em u srik asta. K artasta m ita ttu n a olim me taivaltaneet soutuveneellä kolm isensataa kilom etriä, m u tta kun m u k aan lasketaan retken alk u m atk an kalastuksen m erkeissä edestakaisin soutam iset ja sivuväylille p o ik keam iset, kertyi kilom etrejä lähes kak sin kertaisesti tu o m ä ärä. E delleen v an h at k a rt
tan i k erto v at, että läh tö p aik k am m e oli 118 m etriä O u lu järv en p in ta a k o rkeam m alla.
Kyllä siinä oli m y ö tälettä veden huilata.
K alaa saim m e hyvin, m u tta kalastam inen ei to k i ollut retkem m e p ä äta rk o itu s — n iin
kuin ei ole k o sk a an ollut.
P a ra sta tällä retkellä oli se, että saim m e tu tu stu a vesireittiin, m ikä ennen m aan tei
den a ik a k a u tta oli K ainuun m iesten — ja naistenkin — tä rk e ä k ulkutie, jo p a eläm i
sen ehto. K ulkutieksi tu o sta vesireitistä ei ole ollut en ää vuosikym m eniin, sillä tek niikka voim aloineen on sen sulkenut. Rei
tin k au n eu sarv o t ovat tyystin m u u ttu n eet.
T iedän, että m onen m ielestä m a h ta v a t voi
m alaitokset p ato alta in een ja puistom aisesti h o idettuine ran to in een ovat iloksi silm älle siinä kuin kivikkoiset k osketkin. S a attaap a hyvinkin näin olla. M inä en k u iten k aan ikinä lähde k a tso m aan , m illaiseksi ihm inen on m u u tta n u t tässä tarin assan i kuvaam ani u ljaan vesireitin. O nneksi m in u a k u k aan ei voi sinne p a k o tta a .
T uolla retkellä saim m e m yös tu tu stu a K ainuun k an saan k o k o n a a n u u d esta n ä k ö kulm asta. V an h a to tu u sh a n o n , että reis
sussa räh jää n ty y , ja varsinkin k u n ö itä vie
te tään savuavilla tulilla, on räh jään ty m in en perusteellista. Kun poikkesim m e reitin v a r
rella talo ih in o stam aan m illoin leipää, m il
loin voita, luultiin m eitä yleisesti u ito n m ie
hiksi. P ian opim m e v ä lttäm ään m aalitalo- ja , niissä kun ei meille ain a edes päivää sa
n o ttu — hyvästiä kylläkin. M u tta kun näim m e jo e n m u tk a n ta k a n a niem en k ä r
jessä h arm a an , kenties väh än kallellaan n ö k ö ttäv än m ökkeröisen, sinne poikkesim m e m ielelläm m e. V äki oli ystävällistä ja ju ttu luisti.
Istuim m e k erran tällaisen tö n ö n seinävie- rupenkillä ja iskim m e ta rin a a isän n än k an s
sa. Lieden tu n tu m assa , em än n än käden ulottuvilla, oli kätk y t. L uulin ensin, että se oli sillä k ertaa ty h jä, m u tta k u in k a olla
k aan , äk k iä ilm estyivät pienet n y rk it k ä t
kyen laitoihin. N äkyviin p u n n e rtu i tyypilli
nen k ainuulainen k a rritu k k a . Ik ä ä lapsella oli parisen v u o tta, m u tta oli ru o ja p ahalla päällä. H u u to oli niin äkäinen, että m in ä
kin säikähdin. K im posin h u u ta ja n luo ja kysyin, m ikä lapsella h ä tä n ä . M iehenalku veti sen verran, että sai selvitetyksi:
— N o k u n ei k u k k a an p ölijä so u v a ta ...
Lopuksi k erro n , ku in k a H yrynsalm ella kävi poiketessam m e erääseen siihen aikaan su o sittu u n k ahvilaan. Sam assa kuppilassa olin ju o n u t m onesti aikaisem m inkin kahvit, k u n n o n kam ppeissa, ja ain a oli kohtelu o l
lut asiallinen. M u tta k u n me nyt m ustunei- ne lyysseinem m e ja aja m a tto m in e partoi- nem m e (ei niihin aikoihin p a rta n ie k k o ja lii
em m in näkynyt) istahdim m e p u o lity h jään k ahvilaan, tu ijo tti ta rjo ilija ty ttö m eitä kuin hohtim illa. Ilm ek ään ei k e rto n u t, kuuliko h än edes tilaustam m e, ja kun ta rjo tin lo
p u lta tu o tiin , ty rk ä ttiin se eteem m e niin et
tä läikkyi.
N iin että jo s jollekulle eläm ä ei vielä ole o p ettan u t sitä to tu u tta , että vaatteet ne m iehen tekevät, niin sitä sopii käy d ä o p p i
m assa H yrynsalm ella...
24
