Hävinneen ääni – Jaakko Päivärinta kansanvalistajana näkymä

(1)

328

AIKUISKASVATUS 4/98

V

apaan kansansivistystyön historia Suomessa aikaa vuodesta 1874. Silloin aloitti toi- mintansa Kansanvalistusseura.

Seuran ensimmäiseksi sihteerik- si ja toiminnanjohtajaksi valittiin Jaakko Päivärinta. Hän oli kou- lutukseltaan teologi ja yksi kes- keisistä seuran perustamiseen johtaneen kehityksen arkkiteh- deistä. Seuraavina vuosina hän tuli vaikuttamaan Kansanvalis- tusseurassa tekemänsä työn lisäk- si ja sen välityksellä aktiivisesti myös kansanopistoaatteen sisäl- löstä ja käytännön toiminta- periaatteista maassa virinneeseen keskusteluun.

H

uolimatta näkyvästä toi- minnastaan suomalaisen kansansivistystyön käynnis- tymisvaiheissa, on Jaakko Päivä- rinta jäänyt suurelle yleisölle ja isolle osalle alan asiantuntijoi- takin varsin tuntemattomaksi henkilöksi. Keski-Suomen Opis- ton palveluksessa elämäntyönsä tehnyt rehtori, evp. Eero Rauta- virta on nyt tehnyt lopun tästä tuntemattomuudesta ja tuonut Päivärinnan sivistystyön histori- asta kiinnostuneiden ulottuville- Hänen vuoden 1997 lopulla il- mestynyt teoksensa “Jaakko Päi- värinta - kansanvalistajapappi”

valaisee mielenkiintoisella taval- la tutkimuskohteensa toimintaa

sekä kansansivistäjänä että pap- pina.

Päivärinnan sivistyskäsitys

Keskeinen syy Päivärinnan tuntemattomaksi jäämiseen on to- dennäköisesti hänen edustaman- sa sivistyskäsityksen joutuminen tappiolle kilpailussa Tanskasta muihin Pohjoismaihin levinneen

“grundtvigilaisen” näkemyksen kanssa. Päivärinnan toiminta on siten vähemmistöön jääneen osa- puolen historiaa ja mielenkiin- to!” muun muassa juuri tästä läh- tökohdasta.

P

äivärinnan fennomanisesta liikkeestä - ennen muuta Snellmanista ja Yrjö-Koskiselta - omaksumasta kansallisesta herä- tyksestä ja siihen liittyvästä kan- sansivistysidealismista kertoo jo hänen tekemänsä sukunimen muutos. Päivärinta - päivän puo- leinen, aurinkoinen pelto tai vai- nio - kuten Eero Rautavirta ni- men sisällön selittää - oli vapaa suomennos ruotsinkielisestä ni- mestä Swan. Suomennos on ag- raariyhteiskunnan ajatusmaail- malle ominainen luonnon kasvun ja henkisen kasvun, aineelli- sen ja henkisen hyvän, toisiinsa yhdistävä allegoria.

V

aikka Päivärinta oli suoma- laisuusmies ja kansanva- listaja henkeen ja vereen, ennen muuta hän oli sielultaan pappi.

Kristillinen elämänkäsitys muo- vasi voimakkaasti hänen näke- myksiään kansanvalistustyön

aatteellisesta ja henkisestä sisäl- löstä sekä tehtävistä. Päivärin- nan käsityksen mukaan kansan- sivistystyön tuli kulkea kirkon suorassa ohjauksessa. Sen tuli olla tavallaan osa kirkon toimintaa. Uskonnon opetuksella tuli sen mukaisesti olla kaikessa si- vistystyössä keskeinen asema- Rautavirran mukaan Päivärin- nan edustama kirkolliskristillisen sivistystyön näkemys sai voimak- kaitakaita virikkeitä Ruotsissa vaikuttaneesta ja suomalaiseen herännäisyyteen yhtymäkohtia omanneesta chartaulaisesta he- rätyksestä. Liikkeen vaikutuspii- riin joutumisen keskeinen syy vuorostaan oli avioliitto.

Vähemmistöläinen

Päivärinnan kristillisestä sivistys- käsitystä myöskin johtui eriseu- raisuus kansansivistystyön val- tavirraksi nousemassa olleen grundtvigilaisuuden kanssa.

Grundtvigilainen näkemys lähti siitä, että uskontoa ei tulisi opettaa opistoissa lainkaan, eikä val- lankaan kirkon tulisi olla ohjaa- vassa asemassa kansansivistys- työn käytännön toteuttamisessa.

Sen mukaisesti kristinusko oli mukana sivistystyössä siten, kuin se on ihmisten arkisessa elämäs- sä yleensäkin. Kristinusko muo- dostaa arvopohjan, jonka ihmi- set omaksuvat kulttuurisesta taustastaan ilman, että sitä tuli heille opettaa.

Kiistaa Päivärinnan ja grundtvigilaisen käsityskannan välillä

HÄVINNEEN ÄÄNI -

Jaakko Päivärinta kansanvalistajana

Eero Rautavirta (1997) Eero Rautavirta (1997)Eero Rautavirta (1997) Eero Rautavirta (1997)Eero Rautavirta (1997) Jaakko Päivärinta - Jaakko Päivärinta -Jaakko Päivärinta - Jaakko Päivärinta -Jaakko Päivärinta - kan-sanvalisttajapappi.

kan-sanvalisttajapappi.kan-sanvalisttajapappi.

Suomen Kansanopisto- Suomen Kansanopisto-Suomen Kansanopisto- Suomen Kansanopisto-Suomen Kansanopisto- yhdistys.

yhdistys.yhdistys.

UUTTA KIRJALLISUUTTA

(2)

AIKUISKASVATUS 4/98

329

käytiin aluksi nimenomaan Kan- sanvalistusseurassa, joka oli ottanut tehtäväkseen myös kan- sanopistotoiminnan käynnis- tämisen. Kansanvalistusseuran piirissä laadittiin tässä tarkoituk- sessa muun muassa kansanopis- tojen malliohjesääntö, jonka val- mistelu luonnollisesti edellytti laajempien “sivistyspoliittisten”

näkemysten määrittelyä. Päivä- rinnan keskeisenä opponenttina näissä keskusteluissa oli suomalaisen kansansivistystyön historian merkkimies Niilo Liakka, pit- käaikainen kansanopiston johta- ja, joka myöhemmin toimi muun muassa opetusministerinä.

Päivärinnan jäämistä vähem- mistöasemaan kuvaa hyvin se tosiasia, että hänen käsityksensä mukaisia, tai sitä lähelle tulevia, kristillisiä herätysliikeopistoja perustettiin ennen Suomen itse- näistymistä ainoastaan kaksi, kun maakuntaopistoiksi kutsut- tujen grundtvigilaisten opistojen määrä oli samanaikaisesti ko- honnut jo neljäänkymmeneen.

Myös vuosisadan vaihteessa käynnistynyt työväenopistotoi- minta vahvisti osaltaan samaa Päivärinnalle vierasta profaanin sivistyskäsityksen valta-asemaa.

Valistajapappina

K

ansanvalistusseuran sihtee- rin tehtävät jäivät Päivärin- nan osalta lyhytaikaisiksi. Sih- teerin vastuulla olleen järjestön talouden hoitaminen ei ottanut sujuakseen. Epäselvyydet tilin- pidossa saivat hänet luopumaan tehtävästä ja lähtemään seura- kunnalliseen työhön, joka tosin vielä katkesi hetkeksi myös opetustehtävien hoitamisen vuoksi. Papin ura kulki Keski- Suomen ja Etelä-Savon kautta

Kanta-Hämeeseen Lammille, missä elämä päättyi kirkko- herrana 1902. Väliin mahtui myös lyhyt jakso säätyvaltiopäi- villä.

Uusi ura ei kuitenkaan merkin- nyt Päivärinnan luopumista kan- sansivistäjän roolista. Myös seu- rakuntatyön ohessa hän edelleen osallistui aktiivisesti kansan- sivistyspyrintöihin. Hän oli mukana maamiesseuratoiminnassa, kansanopistoa puuhaavana

“matkasaarnaajana”, lehtimie- henä ja vieläpä työväenyhdistys- toiminnassakin. Työväenasiaa hän tarkasteli suomalaisen työ- väenliikkeen varhaisimman vai- heen wrightiläisyyden patriark- kaalisessa hengessä.

Uusi näkökulma

E

ero Rautavirran “eläke- vuosien harrastus” ansait- see tunnustuksen. Teos on kirjoitettu historioitsijan otteella.

Lähdelähtöinen lähestymistapa kulkee läpi teoksen, eikä kirjoit- tajan myötäelävä suhtautuminen tutkittavaansa missään vaiheessa muutu liian läheiseksi. Teos on myös kirjoitettu sujuvasti, hyväl- lä suomen kielellä. Joissakin koh- den lähteiden sitaatit tosin teke- vät tekstistä lukijalta tarkkuutta vaativan.

Puhtaasti kansansivistyshistorian näkökulmasta katsoen teos sisäl- tää jossain määrin myös vähem- män kiintoisia aineksia. Tällai- sia kohtia on esimerkiksi alku- puolella Päivärinnan henkilöhis- toriaa valaisevissa taustaluvuissa ja loppupuolella Lammin kirk- koherrana läpikäydyn pappilan rakentamisprosessin kuvaukses- sa. Mutta koska teos on myös

Jaakko Päivärinnan elämäkerta, ovat nämäkin keskeisen teeman kannalta sivupoluilta tuntuvat jaksot pääosin perusteltuja.

R

autavirran työn erityisenä ansiona pidän sitä, että se valottaa Suomen kansansivistyshistorian alkuvaihetta yhden henkilön toiminnan kannalta.

Tällainen lähestymistapa on alan laitos- ja instuutiohistoriapai- notteisessa kirjallisuudessa varsin harvinainen. Rautavirta ei näe tutkimuskohdettaan vain yleisten virtausten tai aatteiden näkökul- masta, vaan yhden henkilön ko- kemuksista käsin. Tällä tavoin sivistystyön tulevaisuus näyttää Päivärinnan ajasta katsottuna avoimemmalta, kuin suuriin ko- konaistarkasteluihin keskitty- vässä kirjallisuudessa, jonka tu- lokset joskus ovat kovin ennalta nähdyn tuntuisia. Tässä mieles- sä Rautavirta on ajan hengessä kirjoittanut mikrohistoriaa ja tuonut esiin totunnaista historia- kuvaa rikastavaa uutta tietoa.