A1-englanti suomenkielisen perusopetuksen vuosiluokilla 1–6 Oppilaiden, opettajien ja huoltajien näkökulmia
Karita Mård-Miettinen Ari Huhta
Anna Reini Anni Stylman
OPETTAJAKYSELY
A1-ENGLANTI
KYSELY A1-ENGLANNIN OPETUKSESTA 1. LUOKALLA
Tämä kysely on osa laajempaa tutkimusta, jossa Opetushallitus, Jyväskylän yliopisto ja Åbo Akademi selvittävät opettajien, oppilaiden ja vanhempien käsityksiä kielenopetuksesta perusasteen alkuvaiheessa, erityisesti 1. luokalla. Lisäksi joissakin kouluissa vapaaehtoisilta oppilailta kerätään tietoa heidän kielitaidostaan, jonka kehittymistä toivomme voivamme seurata myös tulevina vuosina. Lisätietoa hankkeestamme löytyy sen kotisivuilta.
Pyydämme sinua vastaamaan tähän kyselyyn ja kertomaan kokemuksistasi englannin kielen opetuksesta 1. luokalla. Voit halutessasi vastata nimettömästi. Jos haluat, voit kertoa nimesi ja yhteystietosi, jotta voimme ottaa myöhemmin yhteyttä mahdollista haastattelua varten tai tutkimuksen tulevissa vaiheissa. Kenenkään vastaajan henkilöllisyyttä ei paljasteta
ulkopuolisille. Kun raportoimme tutkimuksemme tuloksista (ml. tämä kysely), se tapahtuu niin, ettei vastaajien henkilöllisyys tule ilmi. Lisätietoja keräämiemme tietojen käytöstä ja arkistoinnista: Tietosuojaseloste.
Sinun ei tarvitse vastata kyselyyn nyt, jos vastasit jo keväällä 2020.
HUOM: Jos haluat keskeyttää vastaamisen, voit tallentaa vastauksesi aina kunkin sivun alalaidassa olevasta painikkeesta. Saat näkyviin linkin, josta voit palata kyselyyn (muista kopioida linkki talteen). Vaihtoehtoisesti voit pyytää kyselyohjelmaa lähettämään sinulle sähköpostiin linkin, josta pääset jatkamaan vastaamista. Jos tallennus ei tunnu ’toimivan’ (et saa vastauslinkkiä näkyviin), tarkista että olet vastannut kyseisellä sivulla kaikkiin pakolli- siksi merkittyihin kysymyksiin.
Tähdellä* merkityt kysymykset ovat pakollisia.
Voit aina palata jo vastaamiisi kysymyksiin edellisillä sivuilla ja muokata ja täydentää vastauksiasi.
Näet jäljellä olevien sivujen lukumäärän sivun ylälaidassa olevasta graafista.
Kyselyyn vastaamiseen menee noin 40 minuuttia.
Pyydämme vielä sinua antamaan luvan käyttää vastauksiasi tutkimuksessamme ja kerto- maan haluatko että sinuun voidaan tarvittaessa ottaa yhteyttä tulevaisuudessa:
1. Vastauksiani saa käyttää edellä kuvatussa tutkimuksessa ja sen tuloksista raportoita- essa (tämän luvan antaminen on edellytys kyselyyn vastaamiselle) *
Annan luvan
2. Kerrotko henkilö- ja yhteystietosi, jotta sinuun voidaan mahdollisesti ottaa yhteyttä tulevaisuudessa? (voit vastata kyselyyn myös nimettömänä) *
Kerron henkilö- ja yhteystietoni ja annan luvan ottaa minuun yhteyttä tulevaisuudessa
Vastaan nimettömänä (enkä anna lupaa ottaa yhteyttä tulevaisuudessa)
3. Vapaaehtoiset henkilö- ja yhteystiedot (jos opetat luokkaa, jonka oppilaista ainakin osan on määrä osallistua tutkimukseemme, pyydämme sinua kertomaan ainakin koulusi, jotta saamme paremman kuvan oppilaiden oppimiskontekstista)
Etunimi _____________________________________________________________
Sukunimi ____________________________________________________________
Matkapuhelin _________________________________________________________
Sähköposti __________________________________________________________
Koulu ______________________________________________________________
4. Kunta, jossa koulusi sijaitsee *
___________________________________________________________________
5. Mitä kieltä/kieliä opetat A1-kielenä 1. luokan oppilaille? *
opetan vain A1-englantia 1. luokalla
opetan englannin lisäksi myös muita A1-kieliä 1. luokalla; mitä kieliä?
___________________________________________________________________
KOULUTUSTAUSTA
6. Mikä on korkein tutkintosi? *
alempi korkeakoulututkinto
ylempi korkeakoulututkinto
muu, mikä? ________________________________________________________
7. Mitä kelpoisuuksia sinulla on? (voit tarvittaessa valita useammankin vaihtoehdon) *
luokanopettajan
englannin aineenopettajan
muun aineenopettajan, minkä? __________________________________________
muu, mikä? ________________________________________________________
8. Mitä kieliopintoja sinulla on opettamissasi kielissä? *
pääaineopinnot – minkä kielen? __________________________________________
kielen sivuaineopinnot – minkä kielen? – kuinka laajat opinnot? ____________________
tutkintooni kuuluvat pakolliset kieli- ja/tai viestintäopinnot – minkä kielen – kuinka laajat opinnot? ____________________________________________________________
ei kieliopintoja ______________________________________________________
muu, mikä? ________________________________________________________
9. Mitä pedagogisia opintoja olet suorittanut (voit tarvittaessa valita useammankin vaihto- ehdon) *
luokanopettajan tutkintoon kuuluvat pedagogiset opinnot
aineenopettajan pedagogiset opinnot
erityiset kaksikieliseen opetukseen liittyvät opinnot (esim. Juliet-opinnot, kielikylpy- opettajan opinnot) - mitkä? _______________________________________________
Steiner-pedagogiset opinnot
muita, mitä? _______________________________________________________
OPETTAMISKOKEMUS
10. Missä ammatissa työskentelet? *
luokanopettajana
englannin aineenopettajana
muuna aineenopettajana, minä?__________________________________________
muussa ammatissa, missä? ____________________________________________
11. Mitä kieltä/kieliä olet opettanut (millä tahansa koulutusasteella)? (voit valita useam- man vaihtoehdon) *
englantia venäjää
ruotsia espanjaa
saksaa muuta, mitä? ____________________________________________
ranskaa
12. Kuinka monta vuotta olet toiminut opettajana (kaikilla koulutusasteilla ja yhteensä kai- kissa eri aineissa)? (vastaa kirjoittamalla numero vastauskenttään; jos olet opettanut alle vuoden, merkitse numero 1) *
_____________________
13. Kuinka monta vuotta olet opettanut kieltä / kieliä yhteensä (kaikilla koulutusasteilla)?
Entä englantia? (vastaa kirjoittamalla numero vastauskenttään; jos olet opettanut alle vuoden, merkitse numero 1) *
Kieliä yhteensä (vuotta) ________________________________________________
Josta englantia (vuotta) ________________________________________________
14. Kuinka kauan yhteensä olet opettanut kieliä alkuopetuksessa? (vuosiluokille 1–2) Entä englantia? (vastaa kirjoittamalla numero vastauskenttään; jos olet opettanut alle vuoden, merkitse numero 1) *
Kieliä yhteensä (vuotta) ________________________________________________
Josta englantia (vuotta) ________________________________________________
15. Mille vuosiluokille olet opettanut englantia? (voit valita useamman vaihtoehdon) *
Varhaiskasvatuksessa/esikoulussa
1.–2.-luokille
3.–6.-luokille
7.–9.-luokille
lukiossa
muu, mikä? ________________________________________________________
KIELITAUSTASI
16. Mikä on oma ensikielesi (rekisteröity äidinkielesi)?
suomi
ruotsi
muu, mikä? ________________________________________________________
17. Jos tunnet, että sinulla on toinenkin ensikieli / äidinkieli, niin mikä se on?
___________________________________________________________________
18. Kuinka usein käytät englantia opetuksen ulkopuolella? (esim. luet, kirjoitat, kuuntelet tai puhut englantia)
päivittäin
viikoittain
kuukausittain
harvemmin
19. Mitä kieliä osaat? Jos pystyt, yritä myös arvioida miten hyvin niitä osaat (esim. EVK-as- teikolla A1, A2, B1, B2, C1, C2 tai tarkemmalla OPS-asteikolla (esim. B1.2, B2.2, jne, tai käytä jotain muuta arviontitapaa)
englantia suullisesti _______________ englantia kirjallisesti ________________
ruotsia suullisesti _________________ ruotsia kirjallisesti __________________
saksaa suullisesti _________________ saksaa kirjallisesti __________________
ranskaa suullisesti ________________ ranskaa kirjallisesti _________________
muu, mikä? (suull.) ________________ muu, mikä? (kirjall.) _________________
muu, mikä? (suull.) ________________ muu, mikä? (kirjall.) _________________
A1-ENGLANNIN OPETUS KOULUSSASI
20. Milloin A1-englannin opetus 1. luokalla aloitettiin koulussasi lukuvuonna 2019–2020?
Syksyllä
Keväällä
21. Mikä on A1-englannin vuosiviikkotuntimäärä koulussasi luokilla 1–2? (Huom! Vain kokonaisluvut hyväksytään. Jos tuntimäärä koulussasi on esim. 1,5, jätä kohta tyhjäksi.
Voit kommentoida asiaa kyselyn lopussa)
1. luokalla _________________________________________________________
2. luokalla _________________________________________________________
22. Milloin A1-englannin opetus alkoi koulussasi ennen lukuvuotta 2019–2020?
1. luokalla
2. luokalla
3. luokalla
23. Järjestetäänkö koulussasi kielisuihkutusta/kielikerhoja tms.?
kyllä – missä kielessä/kielissä? __________________________________________
ei
ei, mutta niitä järjestettiin ennen kuin A1-kielen opetus aloitettiin 1. luokalla –
Missä kielessä/kielissä? _________________________________________________
en tiedä
24. Mitä kieltä/kieliä opetetaan A1-kielenä koulussasi?
englantia venäjää
ruotsia espanjaa
saksaa muuta, mitä? ____________________________________________
ranskaa
25. Onko koulusi osallistunut / Osallistuuko koulusi varhennetun kieltenopetuksen kehittämishankkeisiin (esim. kärkihanke, tutorhanke)? *
kyllä – mihin ja milloin? ________________________________________________
ei
en tiedä
A1-ENGLANNIN OPETUSSUUNNITELMA JA TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 1-2
26. Onko kunnassasi tai koulussasi käytössä paikallinen (alueellinen, kunnallinen tai koulukohtainen) A1-englannin opetussuunnitelma vuosiluokille 1–2?
kyllä
ei
en tiedä
27. Mikäli teillä on paikallinen opetussuunnitelma, osallistuitko paikallisen A1-englannin opetussuunnitelman laatimiseen vuosiluokille 1–2?
kyllä
en
28. Kerro tässä, miten paikallinen vuosiluokkien 1–2 A1-englannin opetussuunnitelmatyö toteutettiin alueellasi, kunnassasi tai koulussasi?
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
29. Onko paikallisesta opetussuunnitelmasta ollut tukea A1-englannin opetukseesi 1. luokalla?
kyllä
ei
30. Perustele halutessasi miksi ja millä tavoin paikallisesti opetussuunnitelmasta on ollut tukea/ei ole ollut tukea.
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
31. Mitkä ovat mielestäsi keskeisimmät opetuksen tavoitteet A1-englannin opetuksessa 1. luokalla? *
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
32. Mitkä ovat mielestäsi keskeisimmät opetuksen tavoitteet A1-englannin opetuksessa 2. luokalla? *
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
33. Voit halutessasi kommentoida valtakunnallisia vuosiluokkien 1-2 opetussuunnitelman perusteita. (esim. mitä vahvuuksia / puutteita niissä on mielestäsi)
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
OMAT KOKEMUKSESI 1. LUOKALLA ALKAVASTA A1-ENGLANNIN OPETUKSESTA
34. Miten olet järjestänyt A1-englannin opetuksesi 1. luokalla? *
45 minuutin oppitunteina
hajautetusti pitkin viikkoa, miten? ________________________________________
35. Millainen käsitys sinulla on 1. luokalla alkavan A1-englannin opetuksesta tähänastis- ten kokemuksiesi perusteella? *
erittäin myönteinen
myönteinen
neutraali
kielteinen
erittäin kielteinen
en osaa sanoa
36. Voit halutessasi perustella käsitystäsi (ks. edellinen kysymys) omin sanoin
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
37. Onko sinulle omien kokemustesi perusteella tullut ajatuksia siitä, miten 1. luokalla alkavaa A1-englannin opetusta voisi kehittää (ellei tämä jo käy ilmi edellisestä vastauk- sestasi)?
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
38. Onko sinulla kokemusta A1-englannin yhteisopetuksesta jonkun toisen opettajan kanssa?
ei
kyllä, kenen? (esim. luokanopettaja, aineenopettaja, ...) _________________________
39. Onko sinulla kokemusta jonkun toisenkin aikuisen osallistumisesta A1-englannin opetukseesi (esim. koulunkäyntiavustaja, yliopisto-opiskelija, vapaaehtoistyöntekijä)?
ei
kyllä, satunnaisesti
kyllä, säännöllisesti
40. Kerro mielellään tarkemmin kokemuksistasi tai toiveitasi yhteisopettajuudesta tai toisen aikuisen osallistumisesta A1-englannin opetukseesi.
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
41. Eroaako mielestäsi 1. luokalla alkava A1-englannin opetus opetuksesta joka alkoi / alkaisi vasta 3. luokalla? *
ei eroa mitenkään
eroaa jonkin verran
eroaa selvästi
en osaa sanoa
42. Voit perustella vastaustasi tässä.
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
43. Mitä mahdollisuuksia 1. luokalla alkava A1-englannin opetus mielestäsi tarjoaa? *
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
44. Mitä haasteita 1. luokalla alkavaan A1-englannin opetukseen mielestäsi liittyy? *
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
TYÖTAVAT JA MATERIAALIT
45. Arvioi kuinka suuren osan ajasta käytät englannin kieltä A1-englannin opetuksessa 1-luokalla. Oppituntien aikana... *
käytän englantia valtaosan ajasta
käytän englantia enemmän kuin suomea
käytän kumpaakin suurin piirtein yhtä paljon
käytän suomea enemmän kuin englantia
käytän suomea valtaosan ajasta
46. Milloin / missä yhteyksissä käytät tyypillisesti englantia 1. luokan A1-englannin oppi- tuntien aikana?
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
47. Milloin / missä yhteyksissä käytät tyypillisesti suomea 1. luokan A1-englannin oppitun- tien aikana?
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
48. Milloin / missä yhteyksissä käytät englantia oppituntien ulkopuolella 1. luokan englan- nin oppilaiden kanssa?
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
TYÖTAVAT JA MATERIAALIT
49. Miten kielen ymmärtäminen ja tuottaminen painottuvat A1-englannin opetuksessasi 1.
luokalla? *
keskityn täysin ymmärtämiseen
painotan enemmän ymmärtämistä kuin tuottamista
painotan ymmärtämistä ja tuottamista suunnilleen saman verran
painotan enemmän tuottamista kuin ymmärtämistä
50. Miten suullinen ja kirjallinen kielitaito painottuvat omassa A1-englannin opetuksessasi 1. luokalla? (suullinen = puhuminen ja puheen ymmärtäminen; kirjallinen = kirjoitetun kielen ymmärtäminen ja tuottaminen) *
keskityn täysin suulliseen kielitaitoon
selvä painopiste on suullisessa kielitaidossa
painotan kirjallista ja suullista kielitaitoa suunnilleen saman verran
selvä painopiste on kirjallisessa kielitaidossa
51. Miten harjoittelette suullista vuorovaikutusta A1-englannin opetuksessa 1. luokalla?
Mainitse pari esimerkkiä tavallisimmin käytetyistä tehtävistä.
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
52. Käytätkö myös muun tyyppisiä suullista kielitaitoa harjoittavia tehtäviä? Mainitse pari esimerkkiä tavallisimmin käytetyistä tehtävistä.
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
53. Harjoitteletteko lukemista tai kirjoittamista A1-englannin opetuksessa 1. luokalla? *
kyllä, säännöllisesti
kyllä, satunnaisesti
ei
TYÖTAVAT JA MATERIAALIT
54. Mitä materiaaleja käytät A1-englannin opetuksessa 1. luokalla? (voit valita useamman vaihtoehdon) *
oppikirjaa – mitä? ___________________________________________________
valmiita opetusmateriaaleja netistä – mitä esimerkiksi? ________________________
kirjallisuutta, musiikkia jne. – mitä esimerkiksi? ______________________________
työyhteisössä tuotettua materiaalia – mitä esimerkiksi? ________________________
itse tuottamaani materiaalia – mitä esimerkiksi? ______________________________
muuta, mitä? _______________________________________________________
55. Mitä teema-alueita käsitellään A1-englannin opetuksessasi 1. luokalla? (voit valita useamman vaihtoehdon) *
tervehdykset vaatteet
oppilaiden oma kieli-identiteetti koulu ja luokkahuone
ruoka opetusryhmän ja/tai koulun monikielisyys
koti ja perhe juhlapyhät ja perinteet
kulttuurinen moninaisuus viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat jne.
numerot vapaa-aika, leikit ja harrastukset
värit kehonosat
eläimet muu, mikä? ________________________
muu, mikä? ________________________
56. Annatko kotitehtäviä A1-englannissa 1. luokalla?
aina tai lähes aina
joskus
en koskaan
57. Jos annat kotitehtäviä, millaisia ne ovat?
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
58. Millaisia työtapoja ja digitaalisia työvälineitä olet käyttänyt A1-englannin etäopetuk- sessa 1. luokalla? (esim. kevään 2020 etäopetuksen aikana)
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
59. Miten koet etäopetuksen toimivan A1-englannin opetuksessa 1. luokalla?
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
TÄYDENNYSKOULUTUS
60. Oletko osallistunut täydennyskoulutukseen, joka koskee kielenopetusta 1. luokalla?
kyllä
osallistun parhaillaan
en
61. Tunnetko tarvitsevasi lisää täydennyskoulutusta, joka koskee kieltenopetusta 1. luo- kalla?
kyllä
en
62. Millaiseen 1. luokan kieltenopetusta koskevaan täydennyskoulutukseen haluaisit osal- listua?
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
63. Muita kommentteja varhaiseen kielenopetukseen tai kyselylomakkeeseen liittyen?
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
___________________________________________________________________
Suuret kiitokset vastauksistasi! Kokemuksesi ja näkemyksesi tuovat arvokasta tietoa 1. luo- kalla alkavasta A1-kielen opetuksesta ja luovat näin pohjaa sen edelleen kehittämiselle.
Toivomme mahdollisimman monen englantia A1-kielenä 1. luokalla opettavan vastaavan kyselyymme. Pyydämmekin sinua välittämään linkin kyselyyn myös kollegoillesi, jotka eivät ehkä ole saaneet siihen kutsua muuta kautta. He pääsevät kyselyyn kopioimalla alla olevan osoitteen verkkoselaimensa osoiteriville.