Antropologi ja lasten keskustelu näkymä

Antropologi ja lasten keskustelu

MARJoRı E HARNEss GooDwı N He-said- she-said. Talk as social organization among black children. Indiana Universi- ty Press, Bloomington and Indianapolis

1990. 371 s.

Marjorie Harness Goodwinin kirja He- said-she-said on teos, joka pyrkii yhdis- tämään antropologian, sosiologian ja lingvistiikan menettely- ja selitysmalleja.

Goodwin analysoi teoksessaan mustien philadelphialaislasten spontaania puhet- ta, ennen kaikkea heidän kiistojaan ja kertomuksiaan kiistojen osana. Teokses- sa hahmotellaan tyttöjen ja poikien ala- kulttuurien eroja.

Goodwinin teos perustuu vuosina 1970-1971 Philadelphiassa tehtyyn kenttätyöhön. Hän käytti aineiston han- kintaan aikaa puolitoista vuotta, josta kaksi ensimmäistä kuukautta hän vain tarkkaili lasten puuhia. Myöhemmin hän äänitti keskustelua. Maple street -poru- kaksi kutsutun ryhmän lapset ovat mus- tia, 4-l4-vuotiaita. Goodwinin analyy- sin kohteena olivat Varhaisnuoret.

9-13-vuotiaita tyttöjä on viisitoista ja 9-14-vuotiaita poikia kaksikymmen- täyksi. Nimitän varhaisnuoria infor- mantteja lapsiksi, koska Goodwinkin niin tekee.

Goodwin peilaa keskustelunanalyyttis- ta lähestymistapaansa kolmeen tieteen- alaan. Hän kirjoittaa vuorovaikutuksen tutkimisen hyödyllisyydestä antropolo- giassa, sosiologiassa ja lingvistiikassa.

Samalla hän rajaa sitä aluetta, jolla näi- den tieteiden harjoittajat voivat kohdata:

Kasvokkaisen vuorovaikutuksen analyy- si mahdollistaa kielen, kulttuurin ja so- siaalisen organisoitumisen tutkimisen in- tegroituneina, toisiinsa kietoutuneina.

Niitä ei pidetä vain samanaikaisesti reaa- listuvina, joskin toisistaan riippumatto- mina, vaan kasvokkaisviestinnän tutki- mus vastaa kysymykseen, miten kieli, kulttuuri ja yhteisön rakenne jäsentyvät inhimillisessä toiminnassa.

Toiminnot analyysin kohteena

Goodwin siteeraa Atkinsonin ja Heri- tagen näkemystä, että keskustelunana- lyysin päämääränä on kielenkäyttäjien sellaisen kompetenssin kuvaaminen, joka mahdollistaa järkevään ja sosiaalisesti organisoituneeseen toimintaan osallis- tumisen. Keskeinen tavoite on (keskuste- lu)toiminnan rakenteellisten ominai- suuksien ja vuorovaikutuksen systemaat- tisten piirteiden selvittäminen. (Atkinson - Heritage 1984: 1; vrt. myös Levinson

1987: 319.)

Goodwinin analyysin perusyksikkö on toiminto (activity). Kirjassa raportoituja toimintoja ovat ohjailut (directives), kiis- telyt (dispute, argument), juorukiistat (he-said-she-said Confrontation) ja ker- tomukset (stories)'. Toiminto tuntuu määrittyvän osittain sen mukaan, mitä lapset näyttävät tekevän. Käsitellyt toi- minnot ovat itse asiassa hajotettavissa useiksi pienemmiksi rakenneyksiköiksi.

Niinpä toiminnoksi nimitetty kategoria on väistämättä sisäisesti moniaineksinen.

Havaintojen esittelyssä toivoisi tekijältä selvemmin kannanottoja siitä, miten eri toiminnot ja toimintojen rakennepiirteet liittyvät toisiinsa.

Ohjailutoiminta on rakenteellisesti di- rektiivin ja vastaanoton muodostama vieruspari. Direktiivin Goodwin määrit- telee lausumaksi, jonka funktiona on saada se, jolle puhutaan, toimimaan tie- tyllä tavalla. Muodoltaan erilaiset direk- tiivit tuntuvat rajoittavan eriasteisesti vastaanottajan toiminnan vapautta.

Aineiston käsittely ilmiön valaisemi- seksi tuntuu uskottavalta. Analyysissa käsitellään direktiivi- vastaus-vierusparin

l Olen pyrkinyt suomentamaan Good- winin käsitteet siten, että ne eivät vai- kuttaisi formaalisilta kielen kategorioil- ta, että ne olisivat jossain määrin läpi- näkyviä suomalaiselle lukijalle ja että ne tekisivät oikeutta Goodwinin käsitteen- muodostukselle, jonka luonne paljastuu tarkemmin Goodwinin teoksessakin vas- ta analyysin yhteydessä.

toteutusta. Goodwin osoittaa, miten se- kä tytöt että pojat saattavat käyttää voimakkaita, ärsyttäviä (aggravated) käskyjä tai muodoltaan käskyfunktiota lieventäviä (mitigated) kehotuksia. Tyt- töjen ja poikien strategiat ovat kuitenkin erilaiset.

Ohjailevien lausumien muodon Goodwin näkee kuvastavan ryhmän so- siaalista organisaatiota. Hierarkkisuus poikien tehtäväkeskustelussa syntyy sii- tä, että kaksi pojista käyttää ohjailu- funktioon suoria käskyjä. Näille johtaja- tyypeille kohdistetut direktiivit ovat puo- lestaan lievennettyjä, esimerkiksi kysy- mysmuotoisia. Poikien ryhmässä hyväk- sytään siis hierarkia, jonka pojat esittä- vät siten, että tietty asema järjestelmässä oikeuttaa asemanmukaiseen ohjailulau- sumien käyttöön.

Tyttöjen tehtäväkeskustelussa direktii- vit ovat muodoltaan yhdessä tekemistä korostavia (lefs, we gonna). Niiden ku- vastama sosiaalinen organisaatio on ega- litaarinen. Silti tytötkin saattavat käyt- tää paljaita käskyjä ja tekevätkin niin sekaryhmässä ja kotileikissä, jossa äidin tai äidin naimattoman sisaren (siis aikui- sen) asema mahdollistaa tällaisten ohjai- lulausumien käytön. Vastaavasti kotilei- kissä lapsen roolissa olevat paljastavat vierusparin jälkiosissa hyväksyvänsä val- lankäytön. Roolileikissä tyttöjenkin yh- teisön rakenne paljastuu hierarkkiseksi.

Kiistelyn rakennetta tarkastelevassa luvussa Goodwin keskittyy toisaalta op- positiota ilmaisevan lausuman sisäisten rakennepiirteiden kuvaamiseen. Toisaal- ta Goodwin tekee huomioita opposition esiin tuovan argumentin ja edellisen vuoron ainakin osittaisesta rakenteelli- sesta (syntaktisesta) samankaltaisuudes- la.Kiistan läpiviennin rakenteellisessa kuvauksessa olisi voinut pohtia, millä tavoin, paitsi syntaktisen samankaltai- suuden kautta, opposition tai erimieli- syyden ilmaiseva lausuma liittyy edellä olevaan lausumaan tai yleensäkin edel- tävään kielelliseen kontekstiin. Yleensä on osoitettu, että epäodotuksenmukaisen

vuoron tunnuspiirteet edeltävät erimieli- syyttä. Lasten kiistoissa näitä merkkejä ei näy. Havainnollaan Goodwin on kui- tenkin asettanut tarkasteltavan, erimieli- syyttä ilmaisevan, lausuman vierusparin jälkijäseneksi vertaamalla sitä sellaiseen.

Jos opposition luominen onkin lasten leikeissä odotuksenmukaista, kaipaisi kuvausta myös vierusparin etujäsenestä.

Sitä Goodwin ei kuitenkaan analysoi.

Tämä hämmästyttää siksikin, että ohjai- lun käsittelyssä on esimerkkejä, joissa erimielisyyttä tulevasta toiminnasta il- maistaan epäodotuksenmukaisuudelle tyypillisellä tavalla (s. 114). Kaikki eri- mielisyydet eivät näytä olevan kiistoja.

Goodwinin analyysissa kiistely paljas- tuu näyttämöksi, jossa jokainen toimija hakee asemaansa sosiaalisessa organisaa- tiossa. Kiistely on yksi lasten harjoitta- mista sosiaalisista peleistä, eikä sitä pi- detä kartettavana. Kiistat eivät myös- kään yleensä ratkea siten, että päädyt- täisiin kolmannen, sovintoa neuvottele- van osapuolen avulla kompromissiin.

Sen sijaan kiistelyä saatetaan jopa pyr- kiä pitämään yllä. Jos kiistan toinen osa- puoli poistuu näyttämöltä tai jos keskus- telu siirtyy metaforiselle tai leikilliselle tasolle, kiista on päättynyt. Kaveripiirin sisäinen argumentointi sallii keskinäisen ymmärtämisen työstämisen: vertailu, kontrastit ja konfrontaatiot pakottavat yksilöt sijoittamaan itsensä suhteessa toinen toiseensa.

Juorukiista ja kertomukset

Edellä kuvatut kiistelyt ovat ennen kaikkea poika- tai sekaryhmän käytän- teitä. Sen sijaan kirjalle nimen antanut he-said-she-said-toimintaan liittyvä kon- frontaatio eli juorukíista on vain tyttöjen yhteisölle ominainen. Kiistan näyttämöl- lepano on ainakin kolmitasoinen: 1. ta- sona on varsinainen juorutapahtuma, jossa joku on puhunut (pahaa) jostakus- ta selän takana; 2. tasona on tiedon vä- littäminen sille, josta pahaa on puhuttu;

3. tasona on pahaa puhuneen ja louka-

tun osapuolen konfrontaatio. Goodwin käsittelee toista ja kolmatta tasoa, joita voisi kutsua yllytyskertomukseksi ja var- sinaiseksi juorukiistaksi.

Kertomusjakson kolme keskeistä teo- reettista näkökulmaa ovat Labovin ker- tomuksen rakenneanalyysi, Goffmanin kehysanalyysi sekä keskustelunanalyysi.

Goodwinin analyysi on goffmanlaista.

Keskeisenä on puhujan statuksen mää- ritteleminenl ja tällaisen statuksen ilme- neminen keskustelussa. Olennaista on myös se, mitä kukin osanottaja tietää käsiteltävänä olevasta asiasta. Sacksin havainnot keskustelun rakennepiirteistä näkyvät teoksessa lähinnä kertomusten etiäisten tarkasteluna. Laajempi etnome- todologinen perspektiivi tulee esiin Goodwinin analysoidessa sitä, miten kertomusten käyttäminen osaltaan ku- vaa kulttuurin ja sosiaalisen järjestelmän rakentumista. Kertomuksia käsittelevän jakson teoriaosuus on kiinteässä yhtey- dessä itse analyysiin.

Tyttöjen kertomukset liittyvät osana laajempaan sosiaaliseen prosessiin. Hei- dän kertomuksissaan päämiehenä (vrt.

alaviite 2) on sosiaalisia normeja loukan- nut tyttö. Loukkaus kohdistuu kerto- muksen vastaanottajaan, mutta loukkaa- va osapuoli (loukkauksen päämies, ker- tomuksen roolihahmo ja juorukiistan vastaaja) ei ole paikalla, vaan loukkauk- sesta kuullaan välittävän osapuolen kautta. Goodwin nimittää tyttöjen itsen-

zGoffman on kritisoinut perinteistä jaottelua vain puhujaan ja kuulijaan.

Hän jakaa esimerkiksi puhujan roolia pienemmiksi rakenneyksiköiksi. Puhujan statusta konstituoivia rooleja ovat esi- merkiksi seuraavat: principal, päämies, se joka kantaa vastuun lausutusta; emit- ter, lähettäjä, se joka tosiasiallisesti on äänessä; animator, elollistaja, se joka elollistaa, näyttelee vaikka päämiestä; fi- gure, roolihahmo, se jota näytellään ja joka voi olla vaikkapa päämies jne.

(Goffman 1974: 517; käsitteiden tulkin- nan osalta myös Goodwinin tässä esitel- ty teos s. 233.)

sä tavoin kertomuksia yllytykseksi. Ker- tomalla loukkauksesta yllyttäjä edellyt- tää loukatun puuttuvan asiaan, mikäli tämä haluaa säilyttää kasvonsa. Yllytys- kertomus voi johtaa juorukiistaan.

Varsinaisessa konfrontaatiossa loukat- tu syyttää vastaajaa3 siitä, mitä tämä on sanonut jollekin kolmannelle osapuolelle hänestä. Goodwin purkaa konfrontaa- tion osiksi syytöksen ja siihen vastaami- sen. Kiistan aiheuttava referoitujen lau- sujien ketju on monipolvinen. Pääsyytös on (pahan) puhuminen selän takana.

Juorukiista mahdollistaa oikeuksista ja oikeudenmukaisuudesta sopimisen tai ainakin kiistelyn näistä. Toisaalta kiistan seuraukset voivat olla niin rankat, että vastaaja eristetään yhteisöstä jopa kuu- kausiksi.

Goodwinin teoksen keskeiset aiheet ovat juuri kiistely ja kertominen. Sekä tytöt että pojat harrastavat kumpaakin, mutta eri tavoin. Poikien ja tyttöjen ero näkyy mm. kertomusten etiäisissä. Pojat käyttävät sellaisia yksiselitteisiä kerto- muksen etiäisiä kuin arvaa mitä (guess what). Tytöt sen sijaan tarjoavat juoru- kiistaan mahdollisesti johtavia yllyttäviä kertomuksia epäröiden, asian sosiaalisen arkaluontoisuuden paljastaen.

Kiistelyyn liittyvissä kertomuksissa pojat loukkaavat suoraan kertomuksen referoitua päämiestä, joka on myös läs- nä kerrontatilanteessa. Tytöt puolestaan voivat aina vedota siihen, että ainakin se ja se sanoi niin. Poikien kertomusten motiivit ylettyvät käsillä olevaan tilan- teeseen ja niiden tehtävä näyttää olevan samansuuntainen kuin ärsyttävän, pal- jaan käskyn. Tyttöjen kiistat ovat moni- tasoisempia ja syntyvät usean eri vuoro- vaikutustilanteen tuloksena.

Sekä tytöt että pojat luovat kerto- muksia kuvitteellisista tapahtumista.

3 Goodwin käyttää juorukiistan osa- puolista termejä syyttäjä (accuser) ja vastaaja (defendant). Syyttäjä on siis loukattu osapuoli ja vastaaja selän taka- na pahaa puhunut osapuoli.

Loukkaajan asemassa poika saattaa vahvistaa kertomuksen sisältöä hypo- teettisella toisella kertomuksella tai lou- katun asemassa poika saattaa pyrkiä vastaiskuun kuvitteellisten tapahtumien kerronnalla. Tyttöjen kuvitteelliset ker- tomukset ovat yleensä valmentautumista varsinaiseen kohtaamiseen juorukiistas- sa. Tässäkin asiassa päältä katsottuna samankaltainen kerronnallinen valinta paljastuu käyttökelpoiseksi varsin erilai- siin tehtäviin ja yhteisön rakennetta sää- televiin strategioihin.

Laajuuden suppeus

Teos on yritys löytää punainen lanka kahden vuosikymmenen kuluessa synty- neelle, samasta aineistosta tehdylle tut- kimukselle. Edeltävien artikkelien pohja ja malli ehkä häiritsee kokonaisuutta.

Yksi ongelmista on päällekkäisyys. Mik- si Goodwin käsittelee esimerkiksi ker- tomusten yhteydessä uudelleen kiistelyn rakennetta - eikö asia olisi voinut tulla jo selväksi kiistelyluvussa? Toisaalta vain kiistelyluvussa tarkastellaan raken- teellista parallelismia. Tuntuu epäuskot- tavalta, että edeltävän muodon vaikutus seuraavaan olisi ominaista vain kiistoil- le.

Goodwinin primaari tarkasteluyksik- kö, toiminto, osoittautuu kattotermiksi, jonka alaluokat ovat varsin heterogeeni- sia. Osa luokista on selvästi kielellisin, joskin funktionaalisin eikä yksin formaa- lisin, perustein muodostettuja. Osa luo- kista on puolestaan lasten omia käsittei- tä, kuten yllyttäminen ja he-said-she- said-toiminta. Tarkasteltavana on oikeas- taan keskustelun tai kielellisen vuoro- vaikutuksen erilaisia lajityyppejä. Koska nämä kaikki ovat kuitenkin arkitilanteis- ta sananvaihtoa vertaisryhmässä, niissä on myös yhteisiä piirteitä. Tämän eri ta- hoille haarovan moninaisuuden kanssa on vaikea tulla toimeen. Kenties tarkas- teluyksiköt olisivat voineet syntyä täysin lasten itsensä käyttämän luokittelun pohjalta. Toisekseen he-said-she-said- toiminta olisi yksinään riittänyt kirjan

aiheeksi.

Miksi Goodwinin väitteet tuntuvat pe- rustuvan yhteen tai muutamaan samassa yhteydessä ilmenneeseen keskustelun- pätkään? Miksi täsmälleen samat esi- merkit pyörivät aiemmin kirjoitetuissa artikkeleissa (esim. Goodwin 1980;

Goodwin-Goodwin 1987; Goodwin 1990a; l990b) ja nyt julkaistussa kirjas- sa? Mitä muulle aineistolle on tapahtu- nut? Kuudentoista kuukauden aikana on täytynyt kertyä mittava määrä nauhaa.

Miksi Goodwin referoi muita tutkijoita ennen löydöstensä esittelyä tai peruste- luna väitteilleen, sen sijaan että hän ha- kisi valtavasta aineistostaan vakuuttavaa systemaattisuutta kuvaamiensa rakentei- den olemassaolosta? Tämänkaltaiset ky- symykset heräävät, ja samalla lukijan mieleen hiipi ajatus, että Goodwinin työtä voi pitää esityönä systemaatti- semmalle pohdinnalle. Kun analyysia perustellaan esimerkiksi sillä, että puhu- jan äänensävy kuvastaa tulkinnassa an- nettua sisältöä, tuntuu ››että analyysin neuvokkuus korvaa järjestelmällisyyden ja ajaudutaan kekseliäisyyden yksinval-

taan» (Ehrnroth 1990: 31).

Antropologin analyysin anti

Goodwin ei ole lingvisti. Artikkeleissaan kuten myös He-said-she-said-teokses- saan hän viittaa aina itseensä antropolo- gina tai etnografina, joka on omaksunut antropologian valtavirralle epätavallisia menettelytapoja. Hän on nähnyt keskus- telun keskeisenä toimintana, jonka poh- jalta voi selittää yhteisön rakentumista ja ymmärtää sen kulttuuria.

Goowdin pyrkii kuvaamaan nuorten keskustelua omana kielellisenä alakult- tuurinaan. Hän ei esimerkiksi vertaa sitä aikuisten kielenkäyttöön, jollaisesta me- nettelystä on ollut useimmissa tapauksis- sa seurauksena lasten kielen näkeminen puutteellisena. Goodwin siis kuvaa vuo- rovaikutuksellisia taitoja, joita lapsilla on ja jotka voivat olla erilaisia kuin ai- kuisten. Samansuuntainen näkemys Goodwinilla on siinä, miten hän esittelee

tyttöjen ja poikien keskustelukulttuurin eroja. Hän ei aseta kumpaakaan (sosiaa- lista) sukupuolta normin edustajaksi ei- kä siis myöskään näe toisen sukupuolen kulttuurisia ominaispiirteitä joukon ominaispainoa lisäävinä tai vähentävinä.

Kannattiko nähdä vaivaa ja työstää artikkeleina ilmestyneitä tutkimustulok- sia omaksi, yhtenäiseksi kirjakseen? Kun antropologi tutkii kielenkäyttöä, syntyvä kuvaus ei välttämättä kaikilta osin tyy- dytä lingvistiä. En kuitenkaan sano, ettei antropologi voisi, saisi tai ettei hänen pi- täisikin tutkia keskustelua omasta näkö- kulmastaan. Teoksen läpileikkaavana periaatteena, vaikkakaan ei primaarina tutkimuskohteena, on sen esiin tuomi- nen, miten tyttöjen ja poikien keskuste- lukulttuuri on toisaalta erilaista, mutta toisaalta samankaltaisten keinojen sääte- lemää. Näen teoksen vasta-argumenttina moniin artikkeleihin, joissa ilman nau- hoitettua keskusteluaineistoa pitkälti luuleman pohjalta kuvataan naisten ja miesten kielellisiä alakulttuureja. Good- winin teos on myös selvennys niihin la- tistettuihin yleistyksiin, joita jotkut kir- joittajat ovat esittäneet häntä siteerates-

saan (esim. Maltz - Borker 1982).

Goodwinin teosta voi halutessaan lu- kea kuin romaania. Lapsista ja heidän peleistään ja leikeistään syntyvä kuva on elävä. Teos avaa ikkunan kulttuuriseen kokemusmaailmaan. Vaikka perustelut eivät sellaisenaan kielitieteessä toimisi- kaan, teoksesta saa paljon ideoita nuor- ten kielenkäytön tutkimiseen.

LÄHTEET

ATKı NsoN, J. M. - HERıTAGE, JOHN 1984: Introduction. - Structures of social action. Studies in conversa- tion analysis. J. Maxwell Atkinson ja John Heritage (toim.). Cambridge

University Press, Cambridge.

EHRNROTH, JARı 1990: Intuitio ja analyy- si. - Kvalitatiivinen aineiston ana- lyysi ja tulkinta. Klaus Mäkelä

(toim.). Gaudeamus, Helsinki.

GoFFMAN, ERwıNG 1974 (1986): Frame analysis. An essay on the organi- zation of experience. Harper &

GooowıRow.N,MARJoRı EHARNEss 1980: Di- rective-response speech sequences in girls' and boys* task activities. - Women and language in literature and society. Sally McConne1-Ginet, Ruth Borker ja Nelly Fuhrman (toim.), Praeger, New York.

_ l990a: Tactical uses of stories: Par- ticipation frameworks within girls”

and boys' disputes. - Discourse Processes Vol. 13. Roy O. Freedle (toim.). Ablex. Norwood, New Jer- i l990b: lnterstitial argument. -sey.

Conflict talk. Allen Grimshaw (toim.), Cambridge University Press, Cambridge.

GooDwiN, MARJoRı EHARNEss - GooD- wı N, CHARLEs 1987: Children's ar- guing. - Language, gender and sex in comparative perspective. Susan Philips, Susan Steele ja Christine Tanz (toim.), Cambridge University Press, Cambridge.

LEvıNsoN, STEPHEN C. 1987: Pragmatics.

First published 1983. Cambridge University Press, Cambridge.

MALrz, DANı EL - BoRKER, RUTH 1982:

A cultural approach to male-female miscommunication. Language and social identity. John J. Gumperz (toim.), Cambridge University Press, Cambridge.

SARA RouTARıNNE

Ajankohtainen katsaus foneettiseen kirjoitukseen

ANTTı IıvoNEN - ANTTI Sovı JÄıı v-ı REı Jo AuLANko Foneettisen kirjoituksen kehitys ja nykytila. Helsingin yliopiston fonetiikan laitoksen monisteita Nzo 16,

1990. 74 s.

Varsinaisen virikkeen katsauksen laati- miseen on tekijöille antanut Kielissä