Elina Korhonen
KOKEMUKSIA UUDENLAISESTA NEUVONTAMUODOSTA (TEHTÄVÄ Z) NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISEMISESSÄ
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Kotitalousopettajakoulutus
Kotitaloustieteen pro gradu-tutkielma Syyskuu 2018
Tiedekunta
Filosofinen tiedekunta
Osasto
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Tekijät
Elina Korhonen Työn nimi
Kokemuksia uudenlaisesta neuvontamuodosta (Tehtävä Z) nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä
Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä
Kotitaloustiede
Pro gradu-tutkielma X
18.9.2018 102+24
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä
Suomessa syrjäytyneiden ihmisten määrä on ollut viime vuosina pienoisessa kasvussa, ja vuonna 2016 Suomessa syrjäytymisriskin alla eli 849 000 suomalaista. Syrjäytyneiden nuorten määrästä ei ole tarkkaa tietoa, sillä syrjäytymisen määritelmä vaihtelee aina asiayhteyden mukaan. Euroopan Unionin tavoitteena on vähentää syrjäytyneiden määrää 20 miljoonalla vuoteen 2020, ja tästä johtuen ympäri Eurooppaa ja Suomea on menossa erilaisia hankkeita syrjäytymisen vähentämiseksi sekä ehkäisemiseksi. Tässä tutkielmassa kiinnostuksen kohteena on yksi Suomessa meneillään oleva syrjäytymisen ehkäisemiseen keskittyvä eri kotitalousjärjestöjen (Marttaliitto ry, Finlands svenska Marthaförbund r.f., ProAgria Etelä-Suomi ry/Maa- ja kotitalousnaiset ja Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry) järjestämä valtakunnallinen hanke nimeltään Tehtävä Z/Uppdrag Z. Kyseisen hankkeen tavoitteena on lisätä toimintaan osallistuvien syrjäytymisvaarassa olevien nuorten itseluottamusta kehittämällä nuorten arjen hallinnan sekä kädentaitoja Tehtävä Z/Uppdrag Z-ohjelman kautta, jossa nuoret toteuttavat Z-tehtävän. Nuoret valitsevat itse toteutettavan projektin ja autettavan kohderyhmän, ja Z-tehtävä voi olla esimerkiksi virkistystapahtuma ikäihmisille tai pop up-kahvila.
Tämän kotitaloustieteen pro gradu-tutkielman tarkoituksena on kartoittaa minkälaisia kokemuksia nuorilla osallistujilla sekä toimintaa järjestäneillä ohjaajilla oli Tehtävä Z/Uppdrag Z-hankkeesta, ja miten hanketta voisi kehittää jatkossa eteenpäin toiminnan parantamiseksi. Tutkielma toteutettiin monimetodi-menetelmällä, ja tutkielman aineisto muodostui nuorten sekä ohjaajien kyselylomakkeista, Tehtävä Z-ryhmien havainnoinnista sekä nuorten sekä ohjaajien haastatteluista. Nuorten kyselylomake (46 vastaajaa) analysoitiin tilastollisin menetelmien hyödyntäen muun muassa korrelaatioita, ohjaajien lomake (12 vastaajaa) käyttäen teorialähtöistä sisällönanalyysia, havainnoinnissa (2 eri ryhmää) keskityttiin ryhmän toiminnan ja vuorovaikutuksen kuvaamiseen sekä nuorten (yksi ryhmähaastattelu) ja ohjaajien (2 ohjaajaa) haastattelut analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin.
Tutkielmassa tuli esille se, että Tehtävä Z/Uppdrag Z-ohjelmiin osallistumisen kautta nuorten eri taidot (muun muassa ruoanvalmistus ja kädentaidot) olivat kehittyneet ja erityisesti onnistumisen kokemusten saaminen projektin toteuttamisen kautta oli tärkeää.
Kehittämisen kohteiksi toiminnassa nousivat nuorten innostaminen toimintaan ensimmäisellä tapaamiskerralla sekä nuorten sitouttaminen toimintaan. Tehtävä Z/Uppdrag Z osoittautui hankkeeksi, jolle olisi hyvä saada jatkoa ja sen pidempiaikaisia vaikutuksia olisi hyvä tutkia lisää, muun muassa työ- tai koulupaikkoihin pääsemisen osalta.
Avainsanat
Tehtävä Z, Uppdrag Z, nuorten syrjäytyminen, arjen hallinta, kädentaidot, kotitalousneuvonta, Management-teoreettinen malli, monimetodi-menetelmä.
Faculty
Philosophical Faculty
School
School of Applied Educational Science and Teacher education Author
Elina Korhonen Title
Experiences from a new guidance way (Project Z) about preventing social exclusion of the young
Main subject Level Date Number of pages
Home economics
Master’s thesis X
18.9.2018 102+24
Minor’s thesis Bachelor’s thesis Intermediate studies’
thesis Abstract
The amount of people suffering from social exclusion has been rising during past years in Finland and in year 2016 there were 849 000 Finns who lived under the risk of social exclusion. There is not an accurate statistic about the number of youngsters suffering from social exclusion, as the definition of social exclusion varies depending on the context. European Union’s target is to reduce the amount of socially excluded people by 20 million before year 2020, and that is why there are various ongoing projects aiming to reduce social exclusion all over Europe and in Finland. This thesis concentrates on one of these ongoing projects in Finland called Tehtävä Z/Uppdrag Z (Project Z), which is organized by four Finnish organizations (Marttaliitto ry, Finlands svenska Marthaförbund r.f., ProAgria Etelä-Suomi ry/Maa- ja kotitalousnaiset ja Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry). The target of Project Z is to improve the self-esteem of youngsters at risk of social exclusion by developing their skills needed in managing households, like cooking and budgeting. Those skills are used in the part of planning and carrying out the Project Z. The youngsters will choose a project to be carried out themselves, and it can be for example a recreation event or a pop up-café.
The aim of this thesis is to discover what kind of experiences the youngsters and the participating instructors had about the Project Z, and how the project could be improved for the next time. The data collection in this survey was made with a Mixed method, and there were four different kinds of data collected: survey to young, survey to instructors, observation in Project Z groups and interviews to the young and to the instructors. Survey for the young (46 respondents) was analyzed with statistical methods, for example correlation analysis, the survey for the instructors (12 respondents) was analyzed with theory-based content analysis, observation of the Project Z groups (2 groups) focused on interaction and action of the group, and one group interview of the young and the interview of the instructors (2 instructors) were analyzed with theory-based content analysis.
Based on the results of this thesis, Project Z has improved the different skills of the youngsters and especially planning and implementing the Project Z was seen an important part of youngsters’ successful experiences. The issues to be considered with Project Z are inspiring the youngsters more when they participate in the first group meeting and making sure the youngsters are committed to the project groups overall. Project Z turned out to be an undertaking that deserves to be continued, and its long-term impacts for the youngsters’ ability to get a job or a place to study should be explored more.
Keywords
Project Z, NEET, social exclusion, household management, handicraft skills, Family resource management, Mixed method.
Sisällys
TIIVISTELMÄ
1 JOHDANTO ... 6
2 TEHTÄVÄ Z/UPPDRAG Z JA NUORTEN SYRJÄYTYMINEN ... 9
2.1 Tehtävä Z/Uppdrag Z-hanke ... 9
2.2 Tehtävä Z-hankkeen toteuttajatahot ... 11
2.3 Nuorten syrjäytyminen ... 12
2.3.1 Nuoren määritelmä ... 13
2.3.2 Syrjäytymisen määritelmä ... 13
2.3.3 Syrjäytyneiden nuorten määrä ... 14
2.3.4 Syrjäytyneiden määrä Euroopan Unionissa ... 14
2.3.5 Syrjäytymisen riskitekijät ... 15
2.3.6 Syrjäytymisen eteneminen ... 16
2.3.7 Keinoja syrjäytymisen ehkäisemiseen ... 18
2.3.8 Syrjäytymisen ehkäisy ja työpajatoiminta ... 19
2.3.9 Nuorten syrjäytyminen poliittisessa keskustelussa ... 21
2.3.10 Lasten ja nuorten osallisuus syrjäytymiskehityksessä ... 22
3 TEHTÄVÄ Z -OHJELMAN TEOREETTINEN TAUSTA ... 24
3.1 Management-teoreettinen malli (Deacon ja Firebaugh 1981) ... 24
3.2 Ryhmän käsite ... 29
3.2.1 Ryhmän kehityksen vaiheet (Tuckman 1965) ... 29
3.2.2 Nuorten sosiaalinen laiskottelu ja ryhmän koheesio ... 30
3.3 Arjen hallinnan käsite ja sen yhteys Tehtävä Z-ohjelmaan... 31
3.4 Vuorovaikutus osana arjen hallintaa ja Tehtävä Z-ohjelmaa ... 32
3.5 Käden -ja arjentaidot osana Tehtävä Z-ohjelmaa ... 33
4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 35
5 TOTEUTUS ... 36
5.1 Tutkimusstrategia ... 36
5.2 Tehtävä Z-hankkeen laajuus ja toteuttamispaikkakunnat ... 37
5.3 Aineiston hankintamenetelmät ... 38
5.3.1 Kysely ... 39
5.3.2 Havainnointi ... 42
5.3.3 Haastattelu ... 45
5.4 Aineiston analysointimenetelmät ... 49
5.4.1 Nuorten kyselylomakkeiden analysointi ... 49
5.4.2 Ohjaajien kyselylomakkeiden analysointi ... 50
5.4.3 Havainnoinnin analysointi ... 51
5.4.4 Haastatteluiden analysointi ... 52
5.5 Valittujen aineistonkeruumenetelmien luotettavuus ja uskottavuus ... 52
6 TULOKSET... 54
6.1 Nuorten osallistujien kokemuksia Tehtävä Z-ohjelmasta ... 54
6.2 Nuorten eri taitojen oppiminen Tehtävä Z-ohjelman aikana ... 70
6.3 Ohjaajien kokemuksia Tehtävä Z-toiminnasta ... 73
6.4 Kuvaus kahden Tehtävä Z-ryhmän toiminnasta ja toiminnan etenemisestä ... 80
6.5 Yhteenveto tuloksista ... 86
7 POHDINTA ... 89
7.1 Johtopäätökset ... 89
7.2 Luotettavuustarkastelut ... 92
7.3 Jatkotutkimusaiheet ... 95
LÄHTEET ... 97 LIITTEET (5 Liitettä)
1 JOHDANTO
Nuorten syrjäytyminen on ajankohtainen asia, joka näyttäytyy usein medioissa sekä poliittisessa keskustelussa. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi järjestetään erilaisia projekteja valtakunnallisesti sekä paikallisesti, ja tässä Pro gradu -tutkielmassa perehdytään tarkemmin yhteen valtakunnalliseen nuorille suunnattuun opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan hankkeeseen eli Tehtävä Z/Uppdrag Z-ohjelmaan. Lähtökohtana tähän kyseiseen tutkimukseen on Marttaliiton toive Tehtävä Z-hankkeen onnistumisen selvittämisestä sekä sen laaja-alaisuuden tutkimisesta.
Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kokemuksia kyseisestä Tehtävä Z-ohjelmasta sekä kartoittaa mahdollisia kehittämisen kohteita hankkeen jatkoa varten.
Tässä kyseisessä tutkimuksessa keskitytään tarkemmin nuorten syrjäytymiseen ja sen mahdollisiin ehkäisemisen keinoihin. Nuoreksi määritellään Suomen nuorisolaissa (21.12.2016/1285) henkilö, joka on alle 29-vuotias (Finlex 2017). Tehtävä Z-toimintaan osallistuvat nuoret ovat pääasiassa iältään 17–30-vuotiaita nuoria.
Syrjäytymisestä ei ole olemassa yhtä selkeää määritelmää, vaan määritelmä vaihtelee asiayhteyden mukaan. Syrjäytyneellä nuorella voidaan tarkoittaa yhteiskunnasta eristäytymistä tai nuorta, jolla ei ole peruskoulun jälkeistä työ- tai koulupaikkaa. (Järvinen ja Janhukainen 2001;
Myrskylä 2012.) Myös ulkomaisessa lähdekirjallisuudessa käytetään eri määritelmiä, kuten NEET-nuori (not in education, employment or training) tai syrjäytynyt nuori (social exclusion) (Sadler ym. 2015). Tärkeintä nuorten syrjäytymistä koskevassa tiedossa on se, että asioista keskustellaan laaja-alaisesti ja ongelmakohtiin pyritään etsimään ratkaisuja monitieteellisesti (Cederlöf ym. 2009).
Suomessa syrjäytymis- tai köyhyysriskissä elävien määrä vuonna 2016 oli noin 15,7 prosenttia, mikä tarkoittaa yhteensä noin 849 000 suomalaista (Tilastokeskus 2018 a). Nuorilla riski syrjäytymiseen kasvaa, jos nuorelta puuttuu peruskoulun jälkeinen tutkinto, nuori on yli kolme
kuukautta työttömänä, saa yli kolmen kuukauden ajan toimeentulotukea tai nuori ei ole työ- tai koulupiirin parissa (Ilmakunnas 2015, 253). Peruskoulun jälkeisen koulutuksen ulkopuolelle jäikin vuonna 2016 noin 2,5 prosenttia koko ikäluokasta, mikä tarkoittaa noin 1400 nuorta.
Työttömien ja ei-opiskelevien nuorten määrä on ollut pienessä kasvussa viime vuosina, ja tällä hetkellä tuo luku on noin 7 prosenttia 20–29-vuotiaiden nuorien ikäluokasta (SVT 2016).
Vuosittain syrjäytyneistä nuorista aiheutuu yhteiskunnalle 1,4 miljardin euron tulonmenetykset.
Syrjäytymistä ehkäisevään toimintaan taas panostetaan vuosittain 150 miljoonan euron verran.
(Ohtonen 2016, 30.)
Euroopan Unioni on tehnyt tavoitteen syrjäytymisen suhteen eli vähentää syrjäytymis- ja köyhyysriskissä elävien määrää 20 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä. Suomessa kansalliseksi tavoitteeksi on asetettu syrjäytyneiden nuorten määrän pienentäminen 80 000 hengellä vuoteen 2020 mennessä. (Valtionvarainministeriö 2018, 26.) Suomessa onkin menossa useita syrjäytymisen ehkäisemiseen liittyviä hankkeita, joista Tehtävä Z-ohjelma on nyt tarkastelun kohteena.
Tehtävä Z-ohjelma on valtakunnallisesti neljän eri kansalaisjärjestön (Marttaliitto ry, Finlands svenska Marthaförbund r.f., ProAgria Etelä-Suomi ry/Maa- ja kotitalousnaiset ja Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry) yhteistyössä toteuttama hanke, jossa nuoret suunnittelevat ja toteuttavat jonkun tapahtuman. Tapahtumassa tulisi hyödyntää kotitalouden hoitoon, kuten budjetointiin tai ruoanvalmistukseen liittyviä taitoja. Tässä neuvontamuodossa nuoret itse eivät ole varsinaisesti auttamisen kohteena, vaan toteuttamansa yhteistoiminnallisen projektin (Tehtävä Z) kautta nuoret auttavat toisia ihmisiä. (Martat 2017.) Tämä kyseinen tutkielma kartoittaa, kuinka Z-tehtävän toteuttaminen sekä osallistuminen Tehtävä Z-ohjelmaan on koettu sekä onko projektiin osallistuminen vaikuttanut nuorten eri taitojen (muun muassa kädentaidot, arjenhallinnan taidot sekä itsetuntemus) kehittymiseen.
Tämä kyseinen tutkielma näyttäytyy kotitaloustieteellisenä tutkimuksena, sillä se antaa tietoa, kuinka kotitalousopetuksessakin käytettävät menetelmät (esimerkiksi ruoanvalmistus, yhdessä toiminen, kädentaitojen harjoittaminen) auttavat muun muassa itsetunnon vahvistamisessa syrjäytymisvaarassa olevilla nuorilla. Näillä kotitalousopetuksessa käytettävillä keinoilla voidaan myös vaikuttaa nuoren arjen hallintaan, ja samalla ehkäistä syrjäytymiskierrettä. Tutkielma on juuri kotitaloustieteen tieteenalalle sopiva, sillä siinä käsitellään erilaisten voimavarojen käyttöä sekä perheen ja yhteiskunnan hyväksi (Rauma 2003, 205). Lisäksi tutkimuksen toteuttamisjärjestöinä ovat kotitalousalan suurimmat neuvontajärjestöt. Kotitaloustieteen tärkeimpänä tehtävänä onkin perehtyä yhteiskunnan, perheen sekä yksilöön toimintaan kodin
arjessa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi toisista ihmistä huolehtimisen sekä kodinhoidollisia näkökulmia. (Rauma 2003, 206.) Tässäkin mielessä nuorten syrjäytymisen ehkäisemisellä on monia yhteiskunnallisia näkökulmia, jotka vaikuttavat myös perheiden toimintaan sekä yksilön arjessa pärjäämiseen.
Tutkimuksen lähtökohtana on Marttaliiton toive hankkeen (Tehtävä Z) onnistumisen selvittämisestä, jotta hanketta voitaisiin tulevaisuudessa jatkaa ja mahdollisesti myös laajentaa useammille nuorille sekä paikkakunnille. Hankkeen toimivuutta on tärkeää selvittää, jotta nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen käytettyjä menetelmiä voitaisiin uudistaa sekä testata uusia neuvontamuotoja. Lisäksi on tärkeää selvittää, minkälaisia vaikutuksia uusilla neuvontamuodoilla on nuorten toimintaan arjessa, ja onko hankkeesta saatujen kokemusten perusteella hanketta järkevää ajankäytännöllisesti sekä rahallisesti jatkaa tulevina vuosina. Tutkimuksen tulokset perustuvat nuorten sekä ohjaajien palautteisiin Tehtävä Z-toiminnasta, nuorten sekä ohjaajien haastatteluihin sekä Tehtävä Z-ryhmien havainnointiin. Näiden kautta saadaan luotua kokonaiskuva Tehtävä Z-hankkeesta, ja hankkeen toimivuudesta sekä sen mahdollisista kehittämisenkohteista jatkoa varten.
2 TEHTÄVÄ Z
/
UPPDRAG Z JA NUORTEN SYRJÄYTYMINENTässä kyseisessä tutkielmassa teoreettinen viitekehys muodostuu kahdesta eri osasta: nuorten syrjäytymisestä sekä Tehtävä Z-ohjelman teoreettisesta taustasta. Tässä osassa perehdytään muun muassa tarkemmin nuorten syrjäytymisen keskeisimpiin käsitteisiin, syrjäytymisen etenemiseen ja syrjäytyneiden määrään Suomen sekä Euroopan tasolla. Lisäksi alussa taustoitetaan Tehtävä Z-hankkeen luonnetta, hankkeen järjestäjätahoja ja hankkeen tavoitteita.
2.1 Tehtävä Z/Uppdrag Z-hanke
Tehtävä Z/Uppdrag Z (jatkossa tutkielmassa käytetään vain nimitystä Tehtävä Z) on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jonka toteuttavat neljä eri neuvontajärjestöä (Marttaliitto ry, Finlands svenska Marthaförbund r.f., ProAgria Etelä-Suomi ry/Maa- ja kotitalousnaiset ja Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry) yhteistyössä vuosina 2017–2018. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa syrjäytymisvaarassa olevien nuorten erilaisia arjen- sekä kädentaitoja, ja tätä kautta myös kasvattaa nuoren itseluottamusta. Tehtävä Z-ohjelman kautta myös nuoren osallisuuden sekä yhteisöllisyyden kokemukset lisääntyvät, koska Tehtävä Z-ohjelma toteutetaan kurssimuotoisena opetuksena. (Martat 2017.)
Tehtävä Z-ohjelma kestää noin kolme kuukautta, ja yhteen ohjelmaan osallistuu viidestä kymmeneen nuorta. Kolmen kuukauden aikana nuoret tapaavat keskimäärin kahdeksan kertaa, ja suunnittelevat sekä toteuttavat yhdessä valitsemansa tehtävän eli Z-tehtävän. Tehtävän valitsemisessa auttaa neuvontajärjestön asiantuntija, ja nuorten valitsema tehtävä voi esimerkiksi olla pop up-kahvilan perustaminen tai toiminnan järjestämistä ikäihmisille palvelutalossa.
Tapaamiskertojen aikana nuoret harjoittelevat valitsemassaan tehtävässä tarvittavia taitoja, ja hoitavat tehtävään tarvittavia käytännön järjestelyjä. Jokaiselle tapaamiskerralle on suunniteltu
yleinen etenemisrunko, mutta jokaisen Tehtävä Z-ohjelman tapaamiskerroilla opetellaan juuri omassa tehtävässä tarvittavia tietoja ja taitoja (Taulukko 1). Tästä syystä johtuen Tehtävä Z- ohjelma voi edetä eri ryhmissä hyvin eri tavoin. (Martat 2017; Hankesuunnitelma 2015.)
TAULUKKO 1. Tehtävä Z-ohjelman kokoontumiskertojen eteneminen.
Tapaamiskerta Tapahtuva toiminta
1. Tehtävä Z-ohjelmaan perehtyminen, porukan ryhmäyttäminen, Z-tehtävän suunnittelun aloittaminen
2. Tutustumisen jatkaminen, Z-tehtävän valinta ja suunnittelun jatkaminen
3. Tarvittavien taitojen ideoiminen, Z-tehtävän käytännön suunnittelua ja budjetointi 4–6. Projektin suunnittelua ja tehtävässä tarvittavien taitojen opettelua
7. Z-tehtävän toteuttaminen valitussa kontekstissa
8. Osaamistodistusten jakaminen, loppupalautteen kerääminen, loppujuhla
Suomessa toteutetaan Tehtävä Z-ohjelmaa kaiken kaikkiaan vuosina 2017–2018 18 eri paikkakunnalla, ja tätä kautta hankkeeseen voi osallistua jopa 180 nuorta (Kuva 1). Hankkeen rinnalla toteutetaan myös vapaaehtoiskampanja #pystyn 2018 #jojagkan2018, jonka tavoitteena on nuorten arjen- ja kädentaitojen kuten ruoanvalmistuksen sekä taloudenpidon tutuksi tekeminen.
Vapaaehtoiskampanjan tavoitteena on 10 000 nuoren arjentaitojen parantaminen, ja kyseiseen haasteeseen voivat osallistua kaikki halukkaat. (Martat 2017.)
KUVA 1. Tehtävä Z-ohjelmien toteuttajat 2017–2018 (Martat 2017).
Tehtävä Z-toimintaan osallistuvat nuoret saavat toiminnan kautta myös hyötyjä itselleen. Osallistujat saavat nimittäin todistuksen osallistumisestaan Tehtävä Z-ohjelmaan, ja tästä todistuksesta voi olla hyötyä esimerkiksi tulevissa työnhaussa. Lisäksi riittävän monelle tapaamiskerralle osallistuneet nuoret (vähintään 27 tunnin ajan mukana toiminnassa sekä mukana toteuttamassa varsinaista Z- tehtävää) saavat sähköisen Vapaaehtoistoiminta neuvontajärjestössä-osaamismerkin. Tästä vapaaehtoistoimintamerkistä nuorille on hyötyä haettaessa opiskelemaan ammatillisiin oppilaitoksiin. (Hankesuunnitelma 2015.)
2.2 Tehtävä Z-hankkeen toteuttajatahot
Tehtävä Z on saanut rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä määräajaksi. Tehtävä Z-hankkeen toteuttavat seuraavat tahot yhteistyössä: Marttaliitto ry, Finlands svenska Marthaförbund r.f., ProAgria Etelä-Suomi ry/Maa- ja kotitalousnaiset ja Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry. Lisäksi näiden järjestävien tahojen lisäksi eri paikkakuntakohtaisilla Tehtävä Z-ryhmillä voi olla paikallisia yhteistyökumppaneita, kuten kuntia tai työpajoja. Esimerkiksi toimintaan osallistuvat nuoret tulevat tyypillisesti paikallisten yhteystyökumppaneina toimivien työpajojen kautta (Martat 2017;
Hankesuunnitelma 2015.)
Marttaliitto ry/Marttapiirit
Marttaliitto on moninainen kotitalousalan neuvontajärjestö, jonka jäseninä ovat marttapiirit.
Marttapiirit toimivat paikallisesti, ja järjestävät jäsenilleen sekä kaikille avoimia kursseja kotitalouteen sekä puutarhaan liittyvistä aiheista. Marttapiirien alaisuuteen taas kuuluvat paikalliset yhdistykset sekä toimintaryhmät, ja yhdistyksissä on noin 46 000 jäsentä. (Martat 2018.)
Marttojen lähtökohtana on kotien ja perheiden arjen toiminnan sekä hyvinvoinnin edistäminen.
Martat toimivat ympäri Suomea, ja pyrkimyksenä on yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Toiminnan tavoitteiksi Martat ovat asettaneet vuosille 2017–2019 osaamisen ja yhteisöllisyyden vahvistamisen, kotitalousneuvonnan avulla ihmisten hyvinvoinnin tukemisen sekä tulevaisuuden toimintaympäristön sekä ihmisten tarpeiden huomioimisen. (Martat 2016.)
Finlands svenska Marthaförbund r.f.
Finlands svenska Marthaförbund r.f. on lähtöisin samasta järjestöstä kuin suomenkielinen Marttaliitto, sillä Marttajärjestö aloitti toiminnan nimellä Sivistystä kodeille vuonna 1899. Vuonna 1924 ne jakautuivat suomen- ja ruotsinkielisiksi järjestöiksi. Marthaförbundetilla on yli 10 000 jäsentä, mikä tekee siitä Suomen suurimman ruotsinkielisen naisjärjestön. Naisten osaamisen kehittäminen, valinnanvapaus sekä verkostoituminen ovat keskeisimpiä osa-alueita Marthaförbundetin toiminnassa. (Marthaförbundet 2018.)
Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry.
Taitojärjestö muodostuu paikallista alueyhdistyksistä ja Taitoliitosta. Vuosittain Taitojärjestön koulutuksiin sekä toimintaan osallistuu yli 130 000 ihmistä, ja lisäksi käsityökoulun taiteen perusopetuksessa noin 4000 oppilasta. Taitojärjestö kehittää ja tuottaa käsityöpalveluita, ja järjestön tavoitteena on edistää käsityötaitoja sekä kehittää käsityöläisyyttä elinkeinona. Tärkeimpiä arvoja toiminnassa ovat taidon, luovuuden, yrittäjyyden sekä kestävän kehityksen huomioiminen.
(Taitoliitto 2018.)
ProAgria Etelä-Suomi ry/Maa- ja kotitalousnaiset
Maa- ja kotitalousnaiset kuuluvat Suomen suurimpiin naisjärjestöihin yli 40 000 jäsenellään ja noin 1200 paikallisyhdistyksellään. Maa- ja kotitalousnaisten tärkeimmät päämäärät ovat ruoan, maaseudun sekä yritystoiminnan edistäminen laaja-alaisesti ympäri Suomea ihmisen hyvinvointia unohtamatta. Asiantuntijapalveluiden ja neuvonnan sekä koulutuksen antaminen ruokaan, ravitsemukseen sekä maisemanhoidollisiin asioihin ovat Maa- ja kotitalousnaisten ydintoimintaa, ja järjestö toimii yhteistyössä ProAgrian kanssa. (Maa- ja kotitalousnaiset 2018.)
2.3 Nuorten syrjäytyminen
Tehtävä Z-ohjelmaan osallistuvat nuoret ovat vaarassa syrjäytyä eli he eivät käy koulussa tai eivät ole työelämässä, ja lisäksi nuorilta saattaa puuttua peruskoulun jälkeinen tutkinto. Nuorten syrjäytyminen on moninainen aihepiiri, jonka ratkaisemiseen ei ole olemassa yhtä ainoaa ratkaisua.
Nimittäin syrjäytyneestä nuoresta on olemassa monta eri määritelmää, ja syrjäytyneiden nuorten määrä vaihtelee myös eri laskelmien mukaan.
2.3.1 Nuoren määritelmä
Suomen nuorisolaissa (21.12.2016/1285) nuorella tarkoitetaan henkilöä, joka on alle 29-vuotias (Finlex 2017.) YK taas määrittelee nuoren iän mukaan eli nuoreksi kutsutaan aina ihmistä, joka on 15–24-vuotias. Mutta osaltaan nuoruus voidaan nähdä elämänvaiheena lapsuuden ja aikuisuuden välillä, jolloin iän rooli ei ole yhtä suuri. (Pihlajamaa 2017.) Nuoren määrittely vaihtelee aina tilanteen mukaan, ja Tehtävä Z-ohjelmaan osallistuneiden henkilöiden ikähaarukka vaihtelee 17–30- ikävuoden välillä (Martat 2017.)
2.3.2 Syrjäytymisen määritelmä
Syrjäytymisen voi määritellä hyvin monella tavalla, ja erityisesti englanninkielisen kirjallisuuden terminologia on hyvin moninaista sekä vaihtelee laajasti maiden välillä. Syrjäytymisellä käytännössä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilön yhteys yhteiskuntaan on katkennut sekä samalla hänen yhteiskunnallinen asemansa on heikko, ja lisäksi ihmisen tilaan sisältyy sekä objektiivista että itse koettua huono-osaisuutta (Järvinen ja Janhukainen 2001, 142). Toisessa määritelmässä syrjäytyneeksi luokitellaan henkilöt, jotka ovat eivät ole työelämässä tai opiskelemassa, ja lisäksi nuorelta puuttuu lisäksi peruskoulun jälkeinen koulutus. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos nuori on suorittanut peruskoulun jälkeisen tutkinnon, mutta ei ole työelämän tai opiskelun parissa, häntä ei luokitella syrjäytyneeksi tilastoissa. (Myrskylä 2012, 2.)
Ulkomaisessa kirjallisuudessa nuorista syrjäytyneistä puhuttaessa käytetään usein termiä NEET (not in education, employment or training). Tällä tarkoitetaan siis 16–24-vuotiasta nuorta, joka ei ole koulujen tai työelämän piirissä (Sadler ym. 2015, 509). Erityisesti useissa Euroopan maissa, Japanissa sekä Australiassa käytetään nykyisin laajasti termiä NEET-nuori syrjäytynyt-termin sijaan (Simmons ja Thompson 2013). Varsinaisesti syrjäytymisestä voidaan puhua, kun ihmisellä on haasteita jokaisella elämän osa-alueella eli koulutuksessa, työssä, terveydessä, perhesuhteissa sekä työllisyydessä. (Järvinen ja Janhukainen 2001, 136). Syrjäytyneellä henkilöllä usein myös ilmenee moniongelmaisuutta, kuten päihdeongelmia, elämänrytmin puuttumista sekä rikollisuuden läsnäoloa (Myrskylä 2012, 2).
2.3.3 Syrjäytyneiden nuorten määrä
Köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli vuonna 2016 849 000 suomalaista, mikä tarkoittaa noin 15,7 prosentin osuutta koko väestöstä. Osuus köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävistä on vuosien 2005–
2016 välillä on Suomessa liikkunut 15,7 ja 17,9 prosentin välillä. (Tilastokeskus 2018 a.) Syrjäytymisen riskitekijöitä ovat muun muassa seuraavat: peruskoulun jälkeisen tutkinnon puuttuminen, yli kolmen kuukauden pituinen työttömyys, toimeentulotuen saaminen yli kolmen kuukauden ajan sekä koulutuksen ja työmarkkinoiden ulkopuolella oleminen (Ilmakunnas ym. 2015, 253). Vuonna 2016 peruskoulun jälkeisen koulutuksen ulkopuolelle jäi yhteensä 1400 nuorta, kun koko ikäluokan koko oli noin 57 600 nuorta, mikä tarkoittaa noin 2,5 prosenttia koko ikäluokasta.
(SVT 2016). Ainostaan peruskoulun suorittaneiden 20–29-vuotiaiden työttömien tai ei- opiskelevien nuorten osuus on ollut viime vuosina (2010–2015) noin 7 prosenttia koko ikäluokasta, mutta viime vuosina määrässä on ollut havaittavissa pientä nousua (6,6 % vuonna 2010 ja 7,1 % vuonna 2015) (Valtion nuorisoneuvosto 2017). Kaikki nuoret eivät ole kuitenkaan ilmoittautuneet työttömiksi työnhakijoiksi, ja heidän asemansa on vielä muita huonompi, sillä he eivät saa tukea tai neuvoa työpaikan löytämiseen työvoimatoimistosta. Tämä syrjäytyneiden nuorten ryhmä voidaan nähdä huono-osaisimpana, ja heihin toimenpiteet syrjäytymisen päättämiseksi tulisi kohdistaa.
(Myrskylä 2012, 2.)
Syrjäytyneistä nuorista suurimman osuuden muodostavat miehet, sillä kaksi kolmasosaa nuorista syrjäytyneistä oli vuonna 2010 miehiä. Nuorten syrjäytyneiden miesten joukosta korostuvat vieraskieliset nuoret, joilla ei peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Syrjäytyneiden nuorten joukosta lähes neljäsosalla onkin maahanmuuttajataustaa. Suurta syrjäytyneiden maahanmuuttajanuorten määrää voi osaltaan selittää vaikeudet sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaa esimerkiksi opiskelupaikan tai läheisten puuttumisen vuoksi. (Myrskylä 2012, 3).
2.3.4 Syrjäytyneiden määrä Euroopan Unionissa
Euroopan Unionin tasolla vuonna 2015 kansalaisista 23,5 prosenttia eli köyhyys- tai syrjäytymisuhan alla. Käytännössä tämä tarkoittaa 118 miljoonaa ihmistä. Suurin riski köyhyys- tai syrjäytymisvaaraan oli Makedoniassa, Bulgariassa sekä Romaniassa, ja pienin riski oli Norjassa, Tšekissä sekä Islannissa. Suomessa syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten määrä oli 16,6 prosenttia
eli 896 000 ihmistä, joka on neljänneksi pienin määrä Euroopan Unionin alueella. (Tilastokeskus 2018 a.)
2.3.5 Syrjäytymisen riskitekijät
Terveyden ja hyvinvoinnin raportissa (2016) selvitettiin suomalaisten vuonna 1987 syntyneiden nuorten hyvinvoinnin sekä koulutuksen tilaa rekisteriperusteisen pitkittäistutkimuksen avulla.
Kyseisenä vuonna syntyneistä 14 prosenttia ei ollut suorittanut peruskoulun jälkeistä tutkintoa.
Raportin perusteella ylisukupolvisia yhteyksiä pahoinvoinnin sekä osaamattomuuden välillä oli löydettävissä. (Ristikari ym. 2016, 103–105.) Ylisukupolvisia yhteyksiä syrjäytymisen riskitekijöissä oli noin 5 prosentilla koko ikäluokasta (Sutela ym. 2016, 47). Näiden sukupolviyhteyksien sekä syrjäytymisen kierteiden pysäyttämisessä ovat tärkeässä roolissa hyvinvointipalveluiden saaminen. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi tulisi kiinnittää kansallisesti huomiota olemassa oleviin riskitekijöihin. Lapsen koko kasvuympäristöä olisi havainnoitava aina varhaiskasvatuksesta kouluun sekä harrastuksiin. Ennaltaehkäisevä työ onkin suuressa roolissa syrjäytymisen vähentämisessä, ja esimerkiksi olisi tärkeää panostaa lapsiperheiden taloudellisten epävarmuuksien parantamiseen sekä vähentää köyhyyttä. (Ristikari ym. 2016, 103–105.)
Syrjäytymisen riskitekijöinä voidaan yleisesti pitää pitkää työttömyysjaksoa, pitkäaikaista toimeentulotuen saantia sekä koulutuksen tai työelämän ulkopuolella olemista. Osaltaan myös nuoren aikaisin kotoa muuttaminen voi osaltaan lisätä syrjäytymisriskiä eli nuori voi joutua toimeentulotuen pariin ja sitä kautta myös päätyä muihin syrjäytymisen riskiä nostavien tekijöiden kerääntymiseen.
(Ilmakunnas 2015.) Erityisesti pitkäaikainen toimeentulotuen saaminen aiheuttaa suuremman riskin syrjäytymiseen sekä huono-osaisuuteen. Jos nuorella on useita samanaikaisia riskitekijöitä, voi se vaikuttaa negatiivisesti nuoren hyvinvointiin ja samalla eri palveluiden tarjoaminen nuorelle voi olla haastavampaa. (Sutela ym. 2016, 26;43.)
Osaltaan myös nuoren asumiskunta voi vaikuttaa syrjäytymiskehitykseen. Kuitenkin suurimmissa kaupungeissa (Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu) erot kaupunkien välillä ovat pieniä, ja erot syrjäytymiskehityksessä näyttäytyvät lähinnä suurien kaupunkien ja muualla asuvien nuorten välillä. Näiden kuuden kaupungin ulkopuolella on suurempi mahdollisuus syrjäytymisen riskitekijöiden läsnäoloon. (Sutela ym. 2016.)
Ilmakunnaksen ym. (2015) tutkimuksessa syrjäytymisen riskitekijöistä löydettiin kuusi erilaista polkua, joiden kautta syrjäytymiskierre voi alkaa. Nämä kuusi erilaista syrjäytymisen polkua ovat työttömyyspolku, nuoren aikuisuuden lopussa esiintyvää työttömyyttä, toimeentulotukipolku, toimeentulotukea tai kasautumista aikuisuuden alussa, kasautumispolku sekä ei lainkaan huono- osaisuutta. Kyseisessä tutkimuksessa tutkittiin yhtä ikäluokkaa määrällisin metodein, ja kaiken kaikkiaan noin 20 prosenttia ikäluokasta oli jossain vaiheessa polulla, joka sisälsi jonkun syrjäytymisen riskitekijän. (Ilmakunnas 2015, 256–257.) Syrjäytymisen riskitekijöistä puhuttaessa on tärkeää muistaa, että riskitekijöiden määrää ja toteutumista tutkitaan usein pelkästään tilastollisin analyysimetodein, eivätkä ne kerro kaikkea nuorten syrjäytymisestä tai syrjäytymiskehityksestä.
(Janhukainen ja Järvinen 2005.)
2.3.6 Syrjäytymisen eteneminen
Nuorten syrjäytyminen voidaankin nähdä pitkäaikaisena prosessina, joka saa alkunsa jo lapsuudessa, jolloin omaksutaan toimintatavat ja normit yhteiskuntaan sopeutumiseen. Yksi tapa selittää henkilökohtaisella tasolla syrjäytymisen kehitystä on hierarkkinen sekä kehittyvä malli, jossa on yhteensä viisi vaihetta (Kuvio 1). (Janhukainen ja Järvinen 2006, 671.)
KUVIO 1. Syrjäytyminen eteneminen prosessina (Mukaillen Järvinen ja Janhukainen 2001; Janhukainen ja Järvinen 2006).
1.tas o
• Ongelmia koulussa tai kotona
2. taso • Ongelmia koulussa ja koulun keskeyttäminen (Koulutuksellinen syrjäytyminen)
3.taso • Huono asema työmarkkinoilla (Työelämästä syrjäytyminen)
4.taso • Taloudelliset ongelmat (Riippuvuus hyvinvointivaltiosta
)
5. taso • Elämänhallinnan ongelmat (päihde- ja mielenterveysongelmat: usein sijoittuneet vankiloihin tai laitoksiin)
Järvisen ja Janhukaisen (2001) prosessimallissa syrjäytymiskierre muodostuu viidestä tasosta, joista ensimmäisenä tasona ovat ongelmat kotona tai koulussa. Seuraavana tasona on koulussa olleista ongelmista ajautuminen koulun keskeyttämiseen, jolloin seurauksena on koulutuksellinen syrjäytyminen. Kolmantena tasona työelämästä syrjäytyminen, mikä voi osaltaan olla seurausta koulun lopettamisesta. Taloudellinen riippuvuus hyvinvointivaltiosta on seuraavana, neljäntenä, tasona, ja tämä voi osittain johtua työelämästä syrjäytymisestä. Viimeisenä eli viidentenä tasona ovat elämänhallinnalliset ongelmat, kuten päihdeongelmat. (Janhukainen ja Järvinen 2001.)
Syrjäytymistä kuvaavan prosessimallin eri tasoille voidaan myös tulla ilman aikaisempia syrjäytymisen riskitekijöitä esimerkiksi työttömyyden kautta. Mallin kautta voidaan ymmärtää syrjäytymiskehitystä sekä mahdollisia keinoja syrjäytymiskierteestä pois pääsemiseksi. (Järvinen ja Janhukainen 2001, 135–136.) Kuitenkin huomionarvoista on se, että mitä kauemmin nuori on pois työmarkkinoiden tai koulutuksen piiristä, sitä epätodennäköisempää koulutuksen suorittaminen on.
Peruskoulun ja jatkokoulutuksen väliin jäävät toimettomat vuodet ovat suuri riskitekijä koulutuksen jatkon kannalta. Nimittäin kolmen vuoden syrjässä olemisen jälkeen peruskoulun jälkeisen koulutuksen suorittaneiden määrä laskee 20 prosenttiin, kun yhden vuoden sivussa olleilla kyseinen prosenttimäärä on puolet suurempi eli 40 prosenttia. (Myrskylä 2012, 2.)
Kuitenkaan pelkkä koulutuksen vähäisyys tai työelämän ulkopuolella oleminen eivät ole ainoita syrjäytymisen syitä, vaan syrjäytymisen taustalla voi olla erilaisia riskitekijöitä, jotka voivat aiheuttaa syrjäytymiskierteen (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2016, 103–105). Lehtonen ja Kallunki (2013) löysivät omassa kattavassa puhelinhaastattelututkimuksessaan (1400 haastattelua) viitteitä syrjäytymiskierteen olemassaolosta. Kyseisessä syrjäytymiskierteessä sosiaalinen tuki, koettu elintaso sekä yleinen suoriutuminen muodostavat yhdessä sosiaalisten taustatekijöiden verkoston, jotka voivat myös osaltaan aiheuttaa syrjäytymistä. Syrjäytymiskehityksessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä tulisikin huomioida myös kokemuksellisten tekijöiden läsnäolo eli yksinäisyyden sekä alisuorittamisen läsnäolo koulutuksellisten näkökulmien lisäksi. (emt, 2013.)
Mendolia ja Walker (2015) löysivät englantilaista pitkittäistutkimuksen tilastollista dataa tutkiessaan viitteitä siitä, että ihmisen luonteenpiirteillä voi olla osaltaan vaikutusta nuoren syrjäytymiskehitykseen 18–21 ikävuoden iässä. Kyseisessä tutkimuksessa nuoren määrätietoinen asenne vähentää koulusta tai työmarkkinoilta pois jättäytymisen riskiä. Nuoren heikko itsetunto ja ulkopuolisuuden tunne yhteiskunnasta ovat taas yhteydessä NEET-nuoreksi päätymisen kanssa.
Tämä voi osaltaan yhteys voi johtua siitä, että heikon itsetunnon vuoksi nuoret eivät osaa asettaa itselleen tavoitteita, joita heitä he voisivat tavoitella tulevaisuuden koulu- tai työmarkkinoilla. (emt, 2015.)
2.3.7 Keinoja syrjäytymisen ehkäisemiseen
Koko ikäluokkaan kohdistuvia syrjäytymisen ehkäisemisprojekteja kutsutaan primaaripreventioiksi, ja niiden laaja-alaisia vaikutuksia ei usein huomata, sillä niiden avulla ongelmat vähenevät laaja- alaisesti. Tällä tarkoitetaan käytännössä turvallisen toimintaympäristön takaamista lapselle aina koulusta kotiin, ja varhaista puuttumista mahdollisiin ongelmatilanteisiin. Jo tunnistettujen syrjäytymisen riskiryhmiin kuuluvien auttamista taas kutsutaan sekundaaripreventioksi eli korjaaviksi toimenpiteiksi. Suomessa käytetään usein syrjäytymisen ehkäisemisessä erilaisia pajaprojekteja, joiden tuloksena usein todetaan intervention onnistuneen. Useinkin nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä käytetyt intervention tapaiset projektit saattavat itse asiassa leimata syrjäytymisriskissä olevia nuoria auttamisen sijaan. (Järvinen ja Janhukainen 2001, 137–
138;144.) Eräässä englantilaisessa tutkimuksessa selvitettiin syrjäytymisvaarassa oleville nuorille suunnatun kurssin toimintaa sekä tavoitteita. Kurssille osallistujat eivät olleet saaneet omien odotustensa mukaista opetusta, ja kurssille osallistuminen oli leimannut osallistujat syrjäytymisvaarassa oleviksi nuoriksi. (Cornish 2018, 114.) Parhain ratkaisu nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen olisikin koko ikäluokkaan kohdistuvat toimenpiteet. (Järvinen ja Janhukainen 2001, 137–138;144.) Näiden koko ikäluokkaan kohdistuvien projektien tulisi myös tapahtua mahdollisimman aikaisin, sillä syrjäytymiskehitys voi alkaa varhaisessa elämänvaiheessa (Ilmakunnas ym. 2015, 259–260).
Syrjäytymisen ehkäisemisessä tärkeänä keinona näyttäytyy myös nuorten aikuisten suoriutumisen kehittäminen sekä nuoren lähisuhteiden luottamuksen parantaminen. Syrjäytymisen ehkäisyssä tulisi panostaa nuoren minäkäsityksen sekä itseluottamuksen vahvistamiseen. Nämä toimet ovat helpompia, mitä nuorempi nuori on. (Lehtonen ja Kallunki 2013, 140.)
Nurmen (2011) kokooma-artikkelissa käsitellään kattavasti erilaisia keinoja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi, ja ne noudattavat samaa linjaa kuin Lehtosen ja Kallunkin (2013) esittämät tavat.
Tärkeimpinä keinoina syrjäytymisen ehkäisemisessä näyttäytyvät nuoren tulevaisuuden
mahdollisuuksien pohtiminen yhdessä muun muassa koulu- ja työmahdollisuuksien osalta, sosiaalisten verkostojen vahvistaminen sekä nuoren myönteisen minäkuvan vahvistaminen. (Nurmi 2011.) Kuitenkin, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen teettämässä yhden ikäluokan kohorttitutkimuksessa havaittiin, että toisen asteen koulutuksen saaminen ei takaa varmuutta työelämään siirtymisestä. Syrjäytymisen ehkäisemisessä siis tulisi huomioida myös toisen asteen koulutuksen suorittaneet nuoret, eikä keskittyä ainoastaan vain peruskoulun suorittaneiden nuorten tukemiseen. (Ristikari ym. 2016, 100.)
Mawn ym. (2017) perehtyivät kattavassa kokooma-artikkelissaan aikaisempiin syrjäytymistä käsitteleviin tutkimuksiin, joissa oli selvitetty toimivimpia tapoja NEET-nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Interventiot, jotka olivat intensiivisiä ja sisälsivät sekä luokkahuoneessa että varsinaisessa työympäristössä työskentelyä, toimivat parhaiten. Tämänkaltaiset interventiot nostivat nuorten työllisyyttä 4 prosenttia verrokkiryhmään verrattuna, mutta myös näiden lisäksi positiivisia vaikutuksia osallistujien mielenterveydelle, kuten itsetunnolle, ilmeni. Kuitenkaan vielä ei ole löydetty yhtä ainoaa keinoa, joka toimisi parhaiten NEET-nuorten työllisyyden parantamisessa, vaan tarvitaan lisää tutkimusta, ja tärkeimpänä tavoitteena olisikin estää NEET- nuoreksi päätymistä ylipäätään jo varhaisessa vaiheessa. (emt, 2017.)
2.3.8 Syrjäytymisen ehkäisy ja työpajatoiminta
Nuorelle, jolle tavanomainen koulunkäynti on syystä tai toisesta haastavaa, tarjoaa työpajatoiminta mahdollisuuden osallistua koulumaiseen toimintaa ja kokea yhteisöllisyyden tunnetta. Erilaisilla työpajoilla nuori saa elämäänsä yksilöllistä ohjausta, joka liittyy erityisesti nuoren opiskelu- ja uravalintoihin. Työpajoilla on myös erilaisia näyttömahdollisuuksia, joiden kautta nuoren osaaminen tulee esille ja työpajoilla nuori voi suorittaa eri tutkintojen osia. (Pasanen 2014, 43–45.) Työpajatoiminnan sekä erilaisten nuorille suunnattujen starttivalmennusten keskeisenä tavoitteena on työ- ja opiskeluvalmiuksien lisääminen sekä nuoren elämänhallinnallisten taitojen vahvistaminen.
Työpajatoiminnassa oli vuonna 2015 mukana 14 700 nuorta, ja toimintaan kului 150 miljoonaa euroa vuodessa. Työpajatoiminnan kautta tuota syrjäytymisvaarassa olevien nuorten joukkoa voidaan jossain määrin pienentää, ja sitä kautta myös valtiolle aiheutuvat kustannukset laskevat. (Ohtonen 2016, 30.) Myös hallitus on myös puoliväliriihessään luvannut kehittää jo olemassa olevaa
työpajatoimintaa eteenpäin muun muassa luomalla nuorille työpajoista paikan kehittää omaa osaamistaan ja oppimistaan (Hallituksen puoliväliriihi 2017).
Esimerkiksi Englannissa on valtion taholta järjestetty vuodesta 2001 asti työn kautta oppimiseen perustuvaa projektia (Entry to Employment), joka on suunnattu syrjäytyneille tai syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Kyseinen ohjelma on erityisesti suunnattu nuorille, joilla on vaikeuksia perustaidoissa, käyttäytymisongelmia sekä alhainen motivaatio, ja näiden taitojen kehittämistä harjoitellaan myös projektiin osallistuvien nuorten kanssa. (Simmons ja Thompson 2011).
Samaisessa syrjäytymisvaarassa olevien nuorten projektissa (Entry to Employment) projektiin osallistuminen oli nähty nuorten perheiden osalta epäilyksellä. Nuoret olivat myös osaltaan leimattu ihmisiksi, jotka tarvitsevat normaalista koulunkäynnistä poikkeavaa opetusta. Nuoret itse olivat kuitenkin kokeneet toimintaan osallistumisen hyödylliseksi ja eivät itse olleet omaksuneet toiminnasta näitä ilmauksia. Kuitenkin kyseinen projekti oli nähty hyvänä avauksena syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tarpeiden huomioimisessa. (Simmons ja Thompson 2011, 449–
450.)
Suomessa erilaisista työpajatoiminnan onnistumisesta nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä löytyy monenlaista tutkimusta, esimerkiksi kvalitatiivisin metodein tehtyjä pro gradu- tutkielmia (Jerohin 2012; Seppä 2013). Työpajatoiminnan kautta nuorten osallistujien itsetunto oli parantunut, vuorovaikutusosaaminen oli kehittynyt sekä stressi ja masennus vähentynyt (Jerohin 2012). Toisessa Pro gradu- tutkielmassa työpajakoulutus oli saavuttanut tavoitteensa ja nuorten opinnot jatkuivat eteenpäin työpajojen myötä (Seppä 2013). Yleisesti työpajatoiminnan tavoitteiksi on asetettu nuoren työelämävalmiuksien kehittäminen sekä kansalaisaktiivisuuden herättäminen, ja käytännössä näitä taitoja ovat muun muassa ongelmanratkaisutaidot, vuorovaikutusosaaminen sekä elämänhallintataidot (Komonen 2008, 173).
Tehtävä Z-ohjelmaa ei voida täysin nähdä työpajatoimintana, sillä toiminta ei pääasiallisesti keskity nuorten työ- tai koulumahdollisuuksien parantamiseen, eikä sisällä henkilökohtaista ohjausta. Lisäksi Tehtävä Z-ohjelma kestää vain muutaman kuukauden ajan pidempiaikaisen toiminnan sijaan.
Tehtävä Z-ohjelmat kuitenkin toimivat yhteistyössä eri paikallisten tahojen kanssa, joiden kautta nuoret ohjataan Tehtävä Z-ohjelman pariin, ja nämä tahot voivat olla erilaisia nuorten työpajoja.
(Hankesuunnitelma 2015). Tehtävä Z-hankkeen jatkon kannalta onkin tärkeää tutkia laaja-alaisesti,
minkälaisia kokemuksia toiminnasta nuori on saanut, ja miten toimintaa voisi jatkossa kehittää paremmaksi sekä paremmin nuoren tarpeet huomioivaksi.
2.3.9 Nuorten syrjäytyminen poliittisessa keskustelussa
Suomen hallitus muun muassa tukee eri järjestöjen nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen tarkoitettuja toimintamalleja sekä kehittää toimia koulutuksen nivelvaiheiden sujuvoittamiseksi. Hallitus on muun muassa luvannut vahvistaa maahanmuuttajataustaisten nuorten kouluttautumista ja ohjaamista.
(Hallituksen puoliväliriihi 2017.) Maahanmuuttajataustaisilla nuorilla on nimittäin suurempi riski syrjäytymiseen kuin kantaväestöllä (Myrskylä 2012, 3). Hallitus on myös luvannut panostaa mahdollisuuteen täydentää peruskoulua, kiinnittää huomiota koulutuksen nivelvaiheisiin keskittyen erityisesti siirtymään peruskoulusta seuraavalle koulutusasteelle sekä arvioida nykyistä erityisopetusta sekä sen mahdollisia kehittämisen tarpeita. Lisäksi hallitus on tukenut rahallisesti erilaisia hankkeita sekä toimintamalleja, joiden tavoitteena on syrjäytymisen ehkäiseminen. Näiden eri hankkeiden edistymistä ja jatkokehitystä varten on perustettu oma pohdintaryhmä, eli NEET- ministeriryhmä, ja lisäksi toimintaa tarkastellaan säännöllisin väliajoin strategiaistunnoissa.
(Hallituksen puoliväliriihi 2017.) Nuoren syrjäytyminen yhteiskunnasta aiheuttaa suuria kustannuksia keskimäärin jopa 1,4 miljoonaa euroa nuorta kohden koko nuoren työuran eli 32 vuoden ajalta. Yhdessä vuodessa kaikkien syrjäytyneiden nuorten osalta yhteiskunnalle aiheutuu ansionmenetyksiä vuosittain 1,4 miljardia euroa. Vastaavasti nuoren syrjäytymistä ehkäisevään toimintaan, kuten nuorten pajatoimintaan, kuluu vuodessa 150 miljoonaa euroa. (Ohtonen 2016, 30.)
Euroopan tasolla Euroopan Unioni on myös asettanut tavoitteita taloudellisella sekä koulutuksellisella saralla, ja jokaiselle jäsenmaalle on luotu omat kansalliset tavoitteensa. Suomen tavoitteena on vähentää syrjäytymisen vaarassa olevien nuorten määrää sekä vähäisen koulutuksen saaneiden määrän vähentäminen 8 prosenttiin 18–24-vuotiaiden ikäluokassa. Vuonna 2016 Suomessa oli 849 00 köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävää, ja vuoden 2020 tavoitteeksi on asetettu luvun pienentäminen 770 00 köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävään. Koko Euroopan Unionin yleistavoite on kyseisten ryhmän vähentäminen 20 miljoonalla hengellä. Euroopan Unionin sisällä onkin menossa hankkeita, joiden kautta pyritään muun muassa helpottamaan työmarkkinoille pääsemistä.
(Valtionvarainministeriö 2018, 26.) Euroopan Unionin hankkeen tavoitteiden toteuttamista mitataan AROPE-indikaattorilla (At Risk of Poverty or Social Exclusion), jossa yhden kolmesta osa-alueesta
(pienituloinen kotitalous, vähäinen työpanos tai vakava aineellinen puute) täyttyessä, ihminen katsotaan köyhyys- tai syrjäytymisriskissä eläväksi (Tilastokeskus 2018 a).
2.3.10 Lasten ja nuorten osallisuus syrjäytymiskehityksessä
Tehtävä Z-ohjelman yhdeksi tavoitteeksi on asetettu osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisääminen nuorten arjessa ja toiminnassa (Hankesuunnitelma 2015). Osallisuudella tarkoitetaan usein tunnetilaa, joka syntyy johonkin toimintaan osallistuessa. Toimintaan osallistuminen voi tapahtua esimerkiksi työn, opiskelun tai harrastuksien kautta. Yhteisön jäsenenä osallisena oleminen edellyttää yhteisön jäsenten tasavertaisuutta sekä luottamusta toisiinsa. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017 a.)
Osallisuuteen kuuluu myös yhteiskunnallinen näkökulma, ja jokaisella yhteiskunnan jäsenellä olisi oltava mahdollisuus terveyteen, koulutukseen, työhön sekä toimeentuloon, asuntoon ja sosiaalisiin suhteisiin. Kuitenkin ihmisen elämäntilanteen mukaan kokemus osallisuudesta yhteiskuntaan vaihtelee, ja kansallisella tasolla osallisuuden läsnäolo on osa demokraattista yhteiskuntaa.
Syrjäytymisen ehkäisemisessä osallisuuden kokemus sekä sosiaalisten verkostojen olemassa oleminen ovat tärkeässä roolissa. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017 a.) Erilaisten valtion palvelujen kautta olisikin tarjottava palveluita kaikille kansalaisille, ja ehkäistävä mahdollisimman hyvin sosioekonomisen aseman vaikutusta sekä huono-osaisuuden kasautumista sukupolvittain palveluiden yhdenvertaisen saatavuuden takaamiseksi (Peltola ja Moisio 2017, 26).
Peltolan ja Moision (2017) kattavassa katsauksessa perehdytään nuorten palvelukokemuksiin.
Teoksessa sivutaan myös useasti osallisuutta ja sitä, kuinka nuorten osallisuuden kokemuksia voitaisiin lisätä. Tärkeinä keinoina korostuivat nuorten mielipiteiden ja osaamisen kerääminen eri palveluista, ja jokaisen palveluntuottajan tulee ottaa nuorten osallisuuden lisääminen omaksi tavoitteekseen. Kuitenkaan osallisuuden kokemukset eivät ole tasapuolisia, vaan maaseudulla asuminen, sosiaaliset erot sekä olosuhteet vaikuttavat siihen, minkälaisia palveluita on nuorten saatavilla. Tämä vaikuttaa taas siihen, minkälaisia osallisuuden kokemuksia nuoret saavat ympäröivästä maailmasta. Tärkeässä roolissa on nuorten parissa toimivien aikuisten rooli ja toiminta.
Aikuisilla on oltava ammattitaitoista osaamista sekä mahdollistettava monenlaisiin erilaisiin toimintamuotoihin nuorten parissa. (emt, 44–47).
Osallisuus muodostuu pääasiallisesti kolmesta perusedellytyksestä, joiden olisi oltava läsnä, jotta osallisuus yhteiskunnassa olisi mahdollista. Nämä kolme osa-aluetta ovat hyvinvointi sekä toimeentulo (Having), toiminnallinen osallistuminen (Acting) ja yhteisöllisyys sekä jäsenyys (Belonging) (Kuvio 2). Erityisesti toiminnallisessa osallistumisessa sosiaaliset verkostot voivat suojata syrjäytymiseltä tai rikolliseen toimintaan joutumiselta. Osallisuus voidaan jossain määrin nähdä syrjäytymisen vastaparina. Jos osallisuuden kokemuksissa tapahtuu vähentymistä, voi tämä ilmentyä syrjäytymisriskin kasvamisena. Täysimääräiseen osallisuuteen vaaditaan jokaisen kolmen osa-alueen oleminen läsnä. Lisäksi jokaisen näiden osa-alueen olisi oltava yhtä vahva, jotta yksilöllinen hyvinvointi olisi mahdollista. (Raivio ja Karjalainen 2013, 16–17.)
KUVIO 2. Osallisuuden yhteys syrjäytymiseen. (Mukaillen Raivio ja Karjalainen 2013, 16–17).
Jotta nuori voisi osallistua täysipainoisesti yhteiskunnan toimintaan, hänen tulee olla jäsen jokaisella osallisuuden osa-alueella. Nuoren osallisuutta yhteiskunnassa lisää hetkellisesti toimeentulotuen saaminen, jolloin saa taloudellisen osa-alueen (having) hallintaan. (Raivio ja Karjalainen 2013, 29.) Kuitenkaan osallisuuteen ei saa pakottaa, sillä se voi vaikuttaa ihmisen toimintaan negatiivisesti ja
ajaa kauemmas arjen hallinnasta tai työelämän pariin pääsemisestä (Era ja Koskimies 2013, 79).
3 TEHTÄVÄ Z -OHJELMAN TEOREETTINEN TAUSTA
Tämän tutkielman teoreettisen viitekehyksen toinen osa muodostuu Tehtävä Z-ohjelmaan liittyvistä keskeisistä taustateorioista. Tässä osassa perehdytään muun muassa tarkemmin Tehtävä Z- ohjelmassa tarvittaviin käsitteisiin, kuten kädentaitoihin sekä arjen hallintaan, ja ryhmän kehittymisen vaiheisiin. Lisäksi Z-tehtävän suunnittelun sekä toiminnan kuvaamisessa hyödynnetään Deaconin ja Firebaughin (1981) Management-teoreettista mallia, joka kuvaa tyypillisesti voimavarojen jakautumista perheen sisällä. Tässä kyseisessä tutkielmassa Deaconin ja Firebaughin (1981) Management-teoreettista mallia sovelletaan koko paikkakuntakohtaisen Z-tehtävän käytettävissä oleviin voimavaroihin sekä toteutuneen Z-tehtävän arviointiin.
3.1 Management-teoreettinen malli (Deacon ja Firebaugh 1981)
Z-tehtävän suunnittelun ja toteutuksen kuvaamisessa käytetään Deaconin ja Firebaughin (1981) Management-teoreettista mallia (Family resource management), joka kuvaa kotitalouden voimavaroja, ja niihin laajemmin vaikuttavia asioita. Mallin keskuksena on kotitalous (family system), johon sisältyvät projektiin laitetut voimavarat, ja mallissa saadaan aikaan jonkinlainen lopputulos. (Kuvio 3). Deaconin ja Firebaughin (1981) malli etenee kaavamaisesti eri välivaiheiden kautta kohti haluttua lopputulosta, johon ovat vaikuttaneet projektille asetetut vaatimukset (mitä tapahtumalta halutaan ja miten ne saadaan tyydytettyä) sekä käytettävissä olevat voimavarat.
Vaatimuksissa korostuu myös arvot eli se, mikä on haluttua tai hyväksyttyä voimavarojen osalta projektissa. (Deacon ja Firebaugh 1981, 29–31.)
KUVIO 3. Management teoreettinen-malli (Mukaillen Deacon ja Firebaugh 1981, 31).
Näiden voimavarojen ja lopputuloksen aikaansaamisen välillä vaikuttaa kaksi järjestelmää:
persoonallinen sekä ohjauksellinen järjestelmä. Persoonallisessa järjestelmässä korostuu ihmisen henkilökohtaiset tarpeet, kuten ruoan tarve tai henkilön tekemät valinnat. Jos ihmisen tekemät valinnat vaikuttavat myös muihin perheen tai ryhmän jäseniin, on ohjauksellinen järjestelmä myös toiminnassa läsnä. Sekä persoonalliseen että ohjaukselliseen järjestelmään vaikuttavat ympäristön aiheuttavat vaatimukset sekä odotukset toimintaan. Esimerkiksi lakien asettamat säädökset tai koulun säännöt ovat tällaisia ulkoisen ympäristön asettamia vaatimuksia. Myös sosiaaliset vaatimukset siitä, kuinka paljon ihmisen olisi opiskeltava tai tultava omatoimiseksi kansalaiseksi vaikuttavat persoonalliseen sekä ohjaukselliseen järjestelmään. Perheen tai ryhmän sisällä voi kuitenkin päättää, ottaako nämä ympäristön asettamat sosiaaliset vaatimukset vastaan vai toimiiko niistä riippumatta.
Perheen tai ryhmän henkilökohtaiset tavoitteet vaikuttavat myös koko arjen hallintaan. Nimittäin, jos ryhmällä on monia tavoitteita, niiden kaikkien saavuttaminen sekä toteuttaminen voi olla haastavaa.
Tässä vaiheessa mallissa hyödynnetään tarvittaessa palautetta persoonallisen sekä ohjauksellisen järjestelmän välillä. Palautteen kautta tärkeimmät pääasiat projektista saadaan määritettyä perheen tai ryhmän jäsenten välillä. (Deacon ja Firebaugh 1981, 29–30.)
Management-teoreettisessa mallissa prosessin tehokkuus määritellään siihen laitettujen voimavarojen, eli mitä projektissa tavoiteltiin ja lopputuotoksen eli mitä projektissa saavutettiin, välisenä suhteena. Jotta tätä käytettyjen voimavarojen ja saadun lopputuotoksen välistä suhdetta
voitaisiin ymmärtää paremmin, on kiinnitettävä huomiota mallin sisällä tapahtuviin vaiheisiin eli ohjaukselliseen järjestelmään. Ohjauksellinen järjestelmä nimittäin sisältää useita eri vaiheita, jotka vaikuttavat lopputuotoksen saavuttamiseen. (Deacon ja Firebaugh 1981, 32.)
Ohjauksellinen järjestelmä koostuu kahdesta eri osasta: suunnittelusta sekä toteuttamisesta, ja näiden vaiheiden välissä on suunnitelma. Suunnitteluvaihe taas koostuu kolmesta pienemmästä osavaiheesta eli standardoinnista, toiminnasta sekä sekvensoinnista. Standardoinnissa määritellään tarkemmin, mitkä ovat projektin tavoitteet ja miten käytettävissä olevia resursseja voitaisiin hyödyntää parhaiten tavoitteiden saavuttamiseksi. Sekvensoinnissa taas pyritään löytämään parhain ratkaisu käytettävissä olevien voimavarojen perusteella, jotta tavoitteen saavuttaminen olisi optimaalisinta. Standardointi sekä sekvensointi voivat tapahtua eri aikaan, tärkeintä on suunnitteluvaiheen toimiminen ja eteneminen kohti lopullista, toteuttamiskelpoista, suunnitelmaa projektissa. (Deacon ja Firebaugh 1981, 33.)
Suunnitelman aikaan saamisen jälkeen on vuorossa toteuttamisvaihe, ja se koostuu kahdesta pienemmästä osavaiheesta eli toiminnasta ja sen kontrolloinnista. Toiminnassa olisi hyvä olla vastuuhenkilö, joka vastaa toiminnan sujuvuudesta ja sen etenemisestä. Jos toiminta ei edistykään suunnitelman mukaisesti, toimintaan tulee mukaan kontrollointivaihe. Kyseisessä vaiheessa tarkistetaan, eteneekö toiminta suunnitelman mukaan, ja tarvittaessa tehdään erilaisia korjaustoimenpiteitä, jotta toiminta saadaan palautettua tavoitteiden mukaiseksi. (Deacon ja Firebaugh 1981, 34.)
Toteuttamisvaiheen jälkeen tehdään aikaansaadun toiminnan arviointia muun muassa projektin johtamisen sekä projektin aikana vallinneiden olosuhteiden osalta. Aikaansaadusta toiminnasta voidaan myös antaa palautetta, joka voi vaikuttaa toiminnan aikana toteutukseen sekä tulevaisuudessa tapahtuvan toiminnan kehittämiseen. (Deacon ja Firebaugh 1981, 34–37.)
Management-teoreettisen mallissa korostuu kaikkien perheen tai ryhmän jäsenten osaamisen hyödyntäminen mahdollisimman hyvin, jotta toiminnalle asetetut tavoitteet saavutettaisiin.
Toimintaan käytettyjen voimavarojen ja saadun lopputuloksen suhteen arvioimisen kautta voidaan nähdä voimavarojen hallinnan sekä sen onnistumisen tulokset. Management-teoreettisen mallin kautta voidaan ymmärtää paremmin voimavarojen hallinnan onnistumista sekä ryhmän jäsenten osaamisen hyödyntämistä. Mallissa on myös läsnä ympäristön aiheuttama vaikutus sekä mahdollinen painostus ryhmän toiminnalle. (Deacon ja Firebaugh 1981, 37.)
Management-teoreettisen mallin näyttäytyminen Z-tehtävässä
Vaikka Management-teoreettinen malli on alun perin suunniteltu perheiden sisäisten voimavarojen ja niiden keskinäisen vuorovaikutuksen tutkimiseen, käy malli myös sovellettuna paikkakuntakohtaisten Tehtävä Z-ohjelmien etenemistä kuvaavaksi teoriaksi. Tehtävä Z-ryhmä tapaa useita kertoja sekä työskentelee yhteisen lopputuloksen eteen huomioiden kuitenkin Tehtävän toteutukseen käytettävissä olevat voimavarat. Tehtävä Z-ohjelman aikana nuorten osallistujien ryhmässä tapahtuu myös ryhmäytymistä, ja jokainen ryhmän jäsen työskentelee omien voimavarojensa mukaan ryhmän yhteisen päämäärän eteen.
Persoonallinen ja ohjauksellinen järjestelmä näyttäytyy Tehtävä Z-ohjelmassa siten, että jokaisella ryhmän nuorella osallistujalla on oma taustansa eli jokainen osallistuja omaa omanlaisensa valikoiman tietoja, taitoja ja oletuksia Tehtävä Z-toiminnasta tullessaan mukaan ohjelmaan. Nämä jokaisen osallistujan omat lähtökohdat muodostavat hyvin laaja-alaisen joukon, joiden tulisi luoda omat norminsa Tehtävä Z-ohjelmalle. Yhtenä merkittävä normina syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ryhmässä näyttäytyy se, että koulutustaustat voivat olla hyvin erilaisia. Vanhempien koulutustaustalla ei välttämättä ole yhteyttä nuoren syrjäytymiseen käytettäessä erilaisia kriteerejä nuorten syrjäytymisestä, kuitenkin alhainen koulutustaso on yleistä syrjäytyneiden nuorten keskuudessa (Ohtonen 2014, 22–24). Deaconin ja Firebaughin (1981) Management-teoreettisessa mallissa juuri sosiaalisten normien muuttaminen (esimerkiksi nuorten aikaisemman koulutustaustan jättäminen huomioitta) omanlaisekseen on merkityksellinen asia (Ohtonen 2014, 30). Tehtävä Z- ohjelmassa jokainen nuori tulee mukaan omine taustoineen ja koulutuksineen, ja Tehtävä Z- ohjelmaan osallistumisen myötä nuori voi saada Vapaaehtoistoiminta neuvontajärjestössä- osaamismerkin, josta on hyötyä koulutuksen pariin haettaessa (Hankesuunnitelma 2015).
Ohjauksellisen järjestelmän osa-alueet eli suunnitteluvaihe sekä toteuttamisvaihe näyttäytyvät myös Tehtävä Z-ohjelmassa. Standardointi, sekvensointi sekä toiminta ovat läsnä Tehtävä Z-ohjelmassa kaikkien ryhmän kokoontumisten aikana. Heti ensimmäisestä tapaamiskerrasta lähtien nuorille kerrotaan, mikä on Tehtävä Z-ohjelman pääajatus, ja mitä Z-tehtävän toteuttamisen kautta tavoitellaan. Nuoret saavat itse yhtenä ryhmänä määritellä ryhmän ohjaajan avustuksella, mitkä ovat heidän tavoitteensa Tehtävä Z-ohjelman suhteen. Ryhmän tavoitteena voi esimerkiksi olla eri kohderyhmien, kuten lasten, parissa työskentelyn harjoitteleminen tai leivontataitojen opetteleminen.
Jokainen eri Tehtävä Z-ryhmissä toteutettava tehtävä on omanlainen kokonaisuutensa, ja yhtä selkeää mallia tapaamiskerroilla tapahtuvan toiminnassa ei ole. Tapaamiskerroilla kuitenkin harjoitellaan Z- tehtävän toteuttamisessa tarvittavia taitoja, ja tehdään varsinainen suunnitelma toteuttamisesta (Martat 2017). Deaconin ja Firebaughin (1981) mukaan tärkeintä näissä ohjauksellisen järjestelmän
osavaiheissa on projektin tavoitteiden ja käytettävissä olevien voimavarojen selvittäminen. Näiden selvittämisen kautta päästään helpommin kohti varsinaista suunnitelmaa projektin toteuttamisesta.
(emt, 33.) Tehtävä Z-ohjelmassa käytettävissä olevat voimavarat määräytyvät osaltaan myös budjetista, kaikkia hienoja suunnitelmia ei voida välttämättä toteuttaa määrärahojen rajallisuuden takia. Myös osaltaan paikkakuntakohtaisen Tehtävä Z-ryhmän ohjaajan osaaminen tai projektiin käytettävissä oleva aika voivat rajoittaa Z-tehtävän suunnittelua sekä toteutusta.
Kun paikkakuntakohtaiset ryhmät ovat saaneet suunnitelmansa valmiiksi ja lisäksi harjoitelleet projektissa tarvittavia taitoja, on varsinaisen Z-tehtävän toteuttamisen vuoro. Deaconin ja Firebaughin (1981) Management-teoreettinen malli sisältää toteuttamisvaiheessa kaksi osa-aluetta eli varsinaisen projektin toteuttamisen sekä toiminnan kontrolloimisen. (emt, 34). Tehtävä Z-ohjelmassa tämä toteuttamisvaihe tapahtuu yhden päivän aikana eli Tehtävä Z-päivänä. Tätä toteuttamisvaihetta on suunniteltu ryhmän aikaisemmilla tapaamiskerroilla, ja vastuut Tehtävän toteuttamisen aikana on yleensä jaettu etukäteen. Tehtävä Z-ohjelman toteuttamisesta vastuu on viimeisenä kuitenkin ryhmän ohjaajalla, joka hoitaa yleensä yhteydenpidon toteuttamiskohteeseen ja vastaa aikaisempien tapaamiskertojen toiminnan suunnittelusta. Kontrollointivaiheessa, eli jos toiminta Tehtävä Z- päivänä ei etene asetettujen tavoitteiden mukaisesti, on ryhmän vastuullisella ohjaajalla suuri rooli.
Nuoret eivät välttämättä itse osaa havainnoida toimintaa yhtä laaja-alaisesti kuin kokenut ohjaaja.
Varsinaisen Z-tehtävän toteuttamispäivän jälkeen järjestetään erillinen palautekerta. Kyseisellä kerralla käydään lävitse, miten toteutettu Tehtävä Z onnistui ja kerätään kirjalliset palautteet nuorilta osallistujilta. (Martat 2017.) Tällainen toiminta noudattaa myös Deaconin ja Firebaughin (1981) Management-teoreettista mallia. Toteuttamisen aikana ja sen jälkeen kerättävä palaute auttaa kehittämään voimavarojen sekä koko projektin hallintaa paremmaksi jatkossa. Erityisesti Tehtävä Z- ohjelmassa palautteen kerääminen osallistujilta on äärimmäisen tärkeää, sillä vastaavanlaisesta toiminnasta nuorten parissa ei ole vielä kokemuksia. Tällaisen pilottihankkeen tutkiminen ja tulosten selvittäminen onkin merkittävää, koska näin voimavaroja toimintaan voidaan jatkossa käyttää paremmin, ja siten parantaa projektin sujuvuutta.
3.2 Ryhmän käsite
Tehtävä Z-ohjelma toteutetaan pienissä pienryhmissä, joissa on 5–10 henkilöä mukana. Tärkeänä osana projektia onkin pienryhmän toiminnan saaminen jouhevaksi, jotta nuorten osallisuus sekä toiminta olisi mahdollisimman sujuvaa. (Martat 2017.)
Sosiaalipsykologiassa ryhmän toiminnassa on keskeistä se, että ryhmän jäsenet vuorovaikuttavat keskenään joko sanallisesti tai muilla keinoin. Tällöin puhutaan psykologisesta ryhmästä, jonka jäsenmäärä voi vaihdella kolmesta hengestä jopa 20 ryhmän jäseneen. Ryhmällä olisi myös oltava yhteiset tavoitteet sekä yhtenäinen rakenne, jotta ryhmässä toimiminen olisi optimaalisinta.
(Pennington 2005, 8–9.)
Tehtävä Z-ryhmä on epävirallinen ryhmä, jolla on yhteinen kiinnostuksen kohde. Tyypillisesti epävirallisen ryhmän jäseniä ei valikoida. Näiden epävirallisten ryhmien eduksi on usein luettu se, että ne toimivat jäsenilleen paikkoina, joissa he voivat kohdata vaikeita tilanteitaan turvallisessa ympäristössä. Sosiaalinen vuorovaikutus muiden kanssa voi toimia myös ihmisen mielenterveyttä edistävästi ja itsetuntoa kohottavasti. Ryhmän kautta vaikeampien tavoitteiden saavuttaminen on myös helpompaa ja töiden jakamisen rooli ryhmäläisten kesken korostuu. (Pennington 2005, 10–15.)
3.2.1 Ryhmän kehityksen vaiheet (Tuckman 1965)
Jokaisella ryhmällä on tyypilliset ryhmän kehityksen vaiheet, jotka osittain muokkaavat ryhmässä tapahtuvaa toimintaa. Ryhmän kehittymisessä nähdään tyypillisesti viisi eri vaihetta: aloitusvaihe (forming), kuohuntavaihe (storming), vakiintumisen vaihe (norming), kypsän toiminnan vaihe (performing) sekä ryhmän lopetusvaihe (adjourning). (Tuckman 1965.)
Aloitusvaiheessa ryhmä vasta orientoituu tehtävän tekemiseen ja tutustuu muihin ryhmän jäseniin pääasiallisesti toimintaa tarkkailemalla. Toisena tulevassa kuohuntavaiheessa ryhmän sisällä voi tapahtua yksittäisiä konflikteja, jotka voivat auttaa koko ryhmää sitoutumaan paremmin ryhmän toimintaan. Vakiintumisen vaiheessa ryhmä on jo löytänyt yhteiset toimintatavat ja ryhmän jäsenet uskaltavat ilmaista omia näkemyksiään muille ryhmäläisille. Tässä ryhmän muodostumisvaiheessa
muodostuneessa ryhmässä vallitsee myös vahva me-henki. Neljäntenä ryhmän kehityksen vaiheena on kypsän toiminnan vaihe, jossa koko ryhmän energia kohdistuu ryhmälle asetetun tehtävän tekemiseen. Kypsän toiminnan vaiheessa ryhmäläisten roolit myös mukautuvat toimintaan aina tilanteen mukaan. Viimeisenä vaiheena on ryhmän lopettamisvaihe, jossa arvioidaan ryhmässä tapahtunutta toimintaa sekä päätetään ryhmän toiminta. Tässä viimeisessä vaiheessa eli ryhmän toiminnan päättämisessä voi esiintyä haikeutta sekä ryhmän jäsenillä että ryhmän vetäjällä. Vaikka kyseinen malli ryhmän kehityksen vaiheista nousee monista eri tutkimuksista ja malli muodostaa tyypillisen kehityksen vaiheet, ei ryhmien toiminnassa aina ilmene kaikkia viittä vaihetta. (Tuckman 1965.)
Tehtävä Z-ryhmä voidaan myös nähdä ryhmänä, jonka toiminta kehittyy, ja ryhmä toimii keskenään tietyn aikaa noudattaen osaltaan Tuckmanin (1965) ryhmän kehittymisen teoriaa. Tehtävä Z-ryhmän toiminnan kehittyminen on toki tapauskohtaista, ja osa nuorista saattaa tuntea toisensa jo ennen Tehtävä Z-ohjelman alkamista. Tämä voi osaltaan vaikuttaa Tehtävä Z-ryhmän toiminnan kehittymiseen.
Ryhmät voivat toimia yhdessä hyvinkin eripituisia aikoja aina yhdestä tapaamiskerroista useisiin vuosiin. Ryhmän tapaamiskertojen määrällä on vaikutusta ryhmän toimintaan sekä sen jäsenten sitoutumiseen ryhmässä toimimiseen. Erityisesti pitkän aikaa yhdessä ryhmässä toimineet jäsenet voivat kokea haikeutta irtautuessaan ryhmästä. (Pennington 2005, 26.) Ryhmän toiminta kestää Tehtävä Z-ohjelmassa noin pari kuukautta, ja tapaamisia ryhmässä on noin seitsemästä kahdeksaan kertaan tuona aikana. Tehtävä Z-ohjelman viimeinen kerta koostuukin aikaisempien tapaamiskertojen läpikäymisestä sekä todistusten antamisesta nuorille. Tämä toimii tietynlaisena päätöksenä ryhmän toiminnalle. (Martat 2017.) Vaikka Tehtävä Z-ohjelma on kestänyt muutaman kuukauden ajan, voi ryhmän jäsenissä esiintyä surua viimeisellä kerralla (Saloviita 2006, 42).
3.2.2 Nuorten sosiaalinen laiskottelu ja ryhmän koheesio
Muiden ihmisten läsnäololla on suuri vaikutus ihmisen tekemisiin ja saavutuksiin erilaisten tehtävien aikana. Tehtävissä, joissa kaikkien ryhmän jäsenten panos saa aikaan yhden lopputuloksen, kutsutaan yhteenlaskettaviksi tehtäviksi eli additiivisiksi tehtäviksi. Riski ryhmäläisten sosiaaliseen laiskotteluun pienenee, kun ryhmän jäsenet kokevat käsillä olevan tehtävän tekemisen mielekkääksi,
