Tanja Hämäläinen (267224) ja Sarianna Vahtola (267242) Pro gradu -tutkielma Psykologian oppiaine Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Lokakuu 2018
LÄHISUHDEVÄKIVALTAA KOKENEIDEN
SOSIODEMOGRAFISET PIIRTEET, KOHERENSSIN TUNNE JA
HYVINVOINTI
Tiedekunta
Filosofinen tiedekunta Osasto
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Tekijät
Tanja Hämäläinen ja Sarianna Vahtola Työn nimi
Lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden sosiodemografiset piirteet, koherenssin tunne ja hyvinvointi
Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä
Psykologia Pro gradu -tutkielma X 11.10.2018 66
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lähisuhdeväkivallan kokemisen yhteyksiä sosiodemografisiin piirteisiin, koherenssin tunteeseen ja hyvinvointiin. Sosiodemografisiksi muuttujiksi valittiin ikä, sukupuoli, koulutus, työllisyystilanne ja siviilisääty.
Koherenssin tunteen ohella tarkasteltiin sen osa-alueita, eli ymmärrettävyyttä, hallittavuutta ja merkityksellisyyttä.
Hyvinvointimuuttujiksi nostettiin elämäntyytyväisyys ja koettu terveys. Aiemman tutkimuksen perusteella lähisuhdeväkivallan uhrien joukossa oletettiin olevan enemmän naisia, alemman sosioekonomisen luokan jäseniä sekä eronneita. Viimeisen vuoden aikana lähisuhdeväkivallalle altistuneiden oletettiin olevan nuorempia. Lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneiden koherenssin tunteen ja sen ulottuvuuksien, elämäntyytyväisyyden sekä koetun terveyden oletettiin olevan matalampia.
Tutkimusaineisto saatiin Itä-Suomen yliopiston Mielenterveyden voimavarat ja vaaratekijät yleisväestössä -tutkimusprojektista.
Kyseinen tutkimusprojekti on kyselylomaketutkimus, jonka aineiston ovat keränneet Itä-Suomen yliopiston psykologian opiskelijat.
Osallistujien on kuulunut olla 18–80 -vuotiasta yleisväestöä, osata riittävästi suomen kieltä, olla tietoisia tutkimuksen taustoista ja tarkoituksista sekä suostua tutkimukseen vapaaehtoisesti. Tämän tutkimuksen otos muodostui 212 vastaajasta, joista 57 (27 %) oli kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Arviointimenetelminä käytettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lähisuhdeväkivallan suodatin- ja kartoituskysymyksiä, taustatietokysymyksiä, Antonovskyn Sense of Coherence 13 -mittaria (SOC-13), Allardtin Life Satisfaction - kyselyä (LS) sekä koetun terveyden kysymystä. Lähisuhdeväkivallan uhrien ja siltä välttyneiden välillä suoritettiin ensin ryhmävertailuja sosiodemografisten muuttujien, koherenssin tunteen, sen komponenttien ja hyvinvointimuuttujien suhteen.
Ryhmävertailut toteutettiin Khiin neliö -testin ja ristiintaulukoinnin, Mann-Whitneyn U-testin tai riippumattomien otosten t-testin avulla. Lähisuhdeväkivallan kokemista tarkasteltiin lisäksi lähemmin koherenssin tunteen, sen osa-alueiden ja elämäntyytyväisyyden selittäjänä kovarianssianalyyseissa, joissa sukupuoli ja ikä oli vakioitu.
Ryhmävertailuissa lähisuhdeväkivaltaa kokeneet erosivat tilastollisesti merkitsevästi muusta aineistosta sukupuolen ja siviilisäädyn suhteen. Heidän joukossaan oli enemmän naisia ja eronneita. Lähisuhdeväkivallalle altistuneet olivat myös tilastollisesti merkitsevästi vanhempia kuin verrokkiryhmä, mutta pelkästään viimeisen vuoden sisällä lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneita tarkasteltaessa ero hävisi. Lähisuhdeväkivallan uhrit eivät eronneet siltä välttyneistä koulutuksen tai työllisyystilanteen suhteen.
Heidän koherenssin tunteensa, sen ulottuvuudet ja elämäntyytyväisyytensä olivat tilastollisesti merkitsevästi matalampia kuin muun aineiston. Sen sijaan heidän koettu terveytensä ei ollut sen huonompi. Lähisuhdeväkivallan kokeminen selitti koherenssin tunnetta, sen komponentteja ja elämäntyytyväisyyttä tilastollisesti merkitsevästi myös kovarianssianalyyseissa. Koherenssin tunteen osa- alueita vertailtaessa lähisuhdeväkivallalle altistuminen oli kaikkein selkeimmin yhteydessä hallittavuuteen sekä ryhmävertailuissa että kovarianssianalyyseissa. Kaiken kaikkiaan moni tutkimustulos oli siis aiemman tutkimuksen ja hypoteesien kanssa linjassa, vaikka kaikkia ennakoituja yhteyksiä ei kyettykään löytämään. Tulosten yleistettävyyttä heikentää monien muuttujien suhteen varsin hyvinvoiva aineisto sekä joidenkin ryhmien pienuus. Merkityksellistä kuitenkin on, että näinkin hyvinvoivassa otoksessa lähisuhdeväkivalta vaikutti suhteellisen yleiseltä. Tulokset korostavat lähisuhdeväkivallan kokemisen haitallisia vaikutuksia koherenssin tunteeseen ja hyvinvointiin. Tämän perusteella lähisuhdeväkivallan uhreja saatettaisiin pystyä auttamaan salutogeenisillä periaatteilla.
Avainsanat
Lähisuhdeväkivalta, sosiodemografiset piirteet, koherenssin tunne, hyvinvointi, elämäntyytyväisyys, koettu terveys
Faculty
Philosophical Faculty School
School of Educational Sciences and Psychology Author
Tanja Hämäläinen and Sarianna Vahtola Title
Sociodemographic characteristics, sense of coherence, and well-being of victims of domestic violence
Main subject Level Date Number of pages
Psychology Pro gradu -tutkielma X 11.10.2018 66
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Abstract
The purpose of this study was to explore the associations between experiencing domestic violence and sociodemographic
characteristics, sense of coherence, and well-being. Gender, age, education, employment situation, and marital status were chosen as sociodemographic variables. Besides sense of coherence, its components – comprehensibility, manageability, and
meaningfulness – were examined. Life satisfaction and self-rated health were selected as well-being variables. Based on earlier research, there were presumed to be more women, members of lower socioeconomic class, and divorcees among the victims of domestic violence. Those who had experienced domestic violence during past year were presumed to be younger. Sense of coherence and its dimensions, life satisfaction, and self-rated health of those who had been exposed to domestic violence were presumed to be lower.
The study data was received from the research project “Mental health resources and risk factors in general population” by University of Eastern Finland. This research project is a survey, in which the data has been collected by psychology students of University of Eastern Finland. The participants have had to be 18–80-year-old general population, know Finnish language adequately, be aware of the backgrounds and the purposes of the study, and consent to the study voluntarily. The sample of this study consisted of 212 respondents, of whom 57 (27%) had experienced domestic violence. Finnish National Institute for Health and Welfare’s routine enquiry questions and assessment questions about domestic violence, sociodemographic questions, Antonovsky’s Sense of Coherence 13 Scale (SOC-13), Allardt’s Life Satisfaction Scale (LS), and self-rated health were used as assessment methods. At first group comparisons between those who had experienced domestic violence and those who had not experienced it were carried out regarding sociodemographic variables, sense of coherence, its components, and well-being variables. They were executed with Chi-square test and crosstabulation, Mann-Whitney’s U-test, or independent samples t-test.
Additionally, experiencing domestic violence was examined more closely as an accounting factor for sense of coherence, its dimensions, and life satisfaction in covariance analyses where gender and age had been standardized.
In group comparisons those who had experienced domestic violence differed statistically significantly from the rest of the respondents concerning gender and marital status. There were more women and divorcees among them. The victims of domestic violence were also statistically significantly older than the comparison group, but when examining only those who had been exposed to domestic violence during past year, the difference disappeared. The victims of domestic violence did not differ from the other respondents regarding education or employment status. Their sense of coherence, its components, and life satisfaction were statistically significantly lower than the rest of the respondents’. However, their self-rated health was not any worse. Experiencing domestic violence explained sense of coherence, its components, and life satisfaction statistically significantly in covariance analyses, too. When comparing the dimensions of sense of coherence, being exposed to domestic violence was most clearly connected to manageability in both group comparisons and in covariance analyses. All in all, many of the study results were in line with earlier research and the hypotheses even though all anticipated associations could not be found. The generalizability of the results is weakened by the healthiness of the data regarding many variables and the smallness of some of the groups. Significantly, even in such a healthy sample domestic violence seemed relatively common. The results highlight the harmful effects of
experiencing domestic violence on sense of coherence and well-being. Considering this, the victims of domestic violence could possibly be helped with salutogenic principles.
Keywords
Domestic violence, sociodemographic characteristics, sense of coherence, well-being, life satisfaction, self-rated health
1. JOHDANTO……….1
2. LÄHISUHDEVÄKIVALTA………4
2.1 Lähisuhdeväkivallan piirteitä...…….………... 4
2.2 Lähisuhdeväkivallan seurauksia..………..6
3. SALUTOGEENINEN TEORIA JA KOHERENSSIN TUNNE………..8
3.1 Salutogeeninen teoria...………..8
3.2 Koherenssin tunne...……….………...10
3.3 Tutkimus ja käytännön sovellukset…...………..……….15
4. HYVINVOINTI……….18
4.1 Elämäntyytyväisyys……….18
4.2 Koettu terveys………..20
5. TUTKIMUSKYSYMYKSET JA -HYPOTEESIT………21
6. TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT………...………...23
6.1 Tutkimusaineisto………...……..23
6.2 Arviointimenetelmät...………...…...28
6.3 Tilastolliset menetelmät………...…31
7. TUTKIMUSTULOKSET………...…33
7.1 Lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden sosiodemografiset piirteet…...………...33
7.2 Lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden koherenssin tunne ja hyvinvointi…….………..34
7.3 Lähisuhdeväkivallan kokeminen koherenssin tunteen ja elämäntyytyväisyyden selittäjänä..34
LÄHTEET………..46
LIITTEET………...57
Liite 1. Tutkimustiedote………57
Liite 2. Arviointimenetelmät……….58
1. JOHDANTO
Tässä tutkimuksessa selvitettiin lähisuhdeväkivallan kokemisen yhteyksiä sosiodemografisiin piirteisiin, koherenssin tunteeseen ja hyvinvointiin. Lähisuhdeväkivalta koskettaa yllättävän monia ja aiheuttaa sen kohteeksi joutuneille monia negatiivisia seurauksia, minkä vuoksi sen tutkiminen on erittäin tärkeää. Esimerkiksi vuonna 2016 Suomessa tuli viranomaisten tietoon 8800 lähisuhdeväkivaltarikoksen uhria. Todellisuudessa uhreja voidaan kuitenkin olettaa olevan paljon enemmän, sillä kaikki lähisuhdeväkivaltarikokset eivät päädy viranomaisten tietoon. Lisäksi tilastot paljastavat lähinnä fyysisen ja seksuaalisen väkivallan, kun taas muun muassa lähisuhdeväkivallan muodoista yleisin henkinen väkivalta jää pitkälti niiden ulkopuolelle. (Tilastokeskus, 2017.) Tämän tutkimuksen vastaajista jopa yli neljäsosa ilmoitti kärsineensä lähisuhdeväkivallasta, vaikka he olivat monien muiden muuttujien suhteen varsin hyvinvoivia.
Tutkimuksessa lähisuhdeväkivallan määritelmänä käytettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n (2017) määritelmää, jonka mukaan lähisuhdeväkivalta on väkivaltaa, jonka tekijänä on nykyinen tai entinen kumppani, perheenjäsen tai muu läheinen ihminen, ja joka voi ilmetä esimerkiksi fyysisenä, henkisenä, seksuaalisena, taloudellisena tai kulttuurisena väkivaltana sekä laiminlyöntinä ja kaltoinkohteluna. Määritelmä mahdollisti miesuhrien, erilaisissa lähisuhteissa esiintyvän väkivallan sekä kaikkien lähisuhdeväkivallan muotojen huomioimisen, kun taas monissa aiemmissa lähisuhdeväkivaltaan liittyvissä tutkimuksissa on keskitytty naisuhreihin, parisuhdeväkivaltaan sekä fyysiseen ja seksuaaliseen väkivaltaan. Lisäksi tutkimus kohdistui suomalaiseen yleisväestöön ja selvitti lähisuhdeväkivallan kokemisen yhteyksiä sosiodemografisiin piirteisiin. Sekä suomalaista yleisväestöä että sosiodemografisia piirteitä on tähänastisessa lähisuhdeväkivaltatutkimuksessa tarkasteltu rajallisesti.
Myös lähisuhdeväkivallan yhteyksiä selviytymisvalmiuteen ja muunlaiseen hyvinvointiin, kuten tässä tutkimuksessa tarkasteltuihin koherenssin tunteeseen, elämäntyytyväisyyteen ja koettuun terveyteen, on tutkittu vain vähän. Aiempi tutkimus on suuntautunut lähisuhdeväkivallan ja pahoinvoinnin välisten yhteyksien todentamiseen. Hyvinvointia voidaan määritellä lukuisin tavoin, sillä se sisältää useita eri ulottuvuuksia ja sitä voidaan tarkastella monista eri näkökulmista.
Esimerkiksi THL:n (2015) määritelmän mukaan hyvinvointi koostuu elämänlaadusta tai koetusta hyvinvoinnista, terveydestä sekä materiaalisesta hyvinvoinnista. Sitä voidaan tarkastella joko yksilön tai yhteisön näkökulmasta. Hyvinvointia koskeva tutkimus voidaan jakaa eudaimonistiseen ja hedonistiseen tutkimustraditioon. Eudaimonistisessa tutkimuksessa hyvinvoinnin uskotaan rakentuvan itsensä toteuttamisesta, henkisestä kasvusta sekä elämän mielekkyydestä. Hedonistisessa tutkimuksessa puolestaan painotetaan subjektiivista hyvinvointia, onnellisuutta ja mielihyvää, joiden ajatellaan koostuvan elämäntyytyväisyydestä, positiivisesta mielialasta sekä negatiivisen mielialan poissaolosta. Todellisuudessa hyvinvoinnin voidaan kuitenkin katsoa sisältävän sekä eudaimonistisia että hedonistisia ulottuvuuksia. (Ryan & Deci, 2001.)
Hyvinvoinnin moninaisuudesta seuraa, että sitä on pyritty määrittelemään useiden erilaisten käsitteiden avulla. Koherenssin tunnetta, elämäntyytyväisyyttä ja koettua terveyttä voidaan kaikkia pitää hyvinvointia kuvaavina käsitteinä. Koherenssin tunne asettuu enemmän eudaimonistiseen tutkimustraditioon, kun taas elämäntyytyväisyys ja koettu terveys liittyvät hedonistiseen tutkimustraditioon. Tässä tutkimuksessa koherenssin tunteen ajateltiin kuitenkin eroavan käsitteellisesti ratkaisevalla tavalla elämäntyytyväisyydestä ja koetusta terveydestä. Vahva koherenssin tunne on eräänlaista selviytymisvalmiutta, joka usein liittyy hyvinvointiin, mutta ei kuitenkaan automaattisesti johda siihen. Elämäntyytyväisyys ja koettu terveys puolestaan edustavat puhtaammin nimenomaan hyvinvointia. Ne valittiin tutkimuksen hyvinvointimuuttujiksi siksi, että niiden ajateltiin yhdistävän hyvinvoinnin psyykkisen ja fyysisen puolen.
Koherenssin tunne toimii ydinkäsitteenä Aaron Antonovskyn (1979; 1987) salutogeenisessä teoriassa, jonka hän loi täydentämään lääketieteellistä tutkimusta hallinnutta patogeenistä paradigmaa. Patogeenisessä suuntautumisessa etsitään sairauden alkuperää, kun taas salutogeenisessä lähestymistavassa pohditaan terveyden alkuperää. Antonovskyn vastaus terveyden alkuperää koskevaan kysymykseen kiteytyi koherenssin tunteeseen. Koherenssin tunne on yksilön kokonaisvaltainen ja pysyvä mutta kuitenkin dynaaminen tapa suhtautua elämään. Se koostuu kolmesta komponentista, jotka ovat ymmärrettävyys, hallittavuus ja merkityksellisyys.
Ymmärrettävyys merkitsee yksilön kykyä käsittää sisäiset ja ulkoiset ärsykkeet selkeiksi, järjestäytyneiksi, johdonmukaisiksi sekä ennustettavissa ja selitettävissä oleviksi. Elämäänsä hallittavana pitävä ihminen uskoo, että hänellä itsellään tai muilla luotettavilla tahoilla on riittävästi
resursseja vaikuttaa asioihin. Elämänsä merkitykselliseksi määrittelevä henkilö kokee sen sisältävän itselleen tärkeitä, sitoutumisen ja vaivannäön arvoisia osa-alueita, jotka tarjoavat hänelle tervetulleita haasteita pelkkien rasitteiden sijaan. Vahva koherenssin tunne helpottaa monin tavoin stressitekijöiden käsittelyä, ja stressitekijöiden onnistunut käsittely puolestaan edistää terveyttä ja muuta hyvinvointia.
Elämäntyytyväisyyttä pidettiin tutkimuksessa yksilön subjektiivisena arviona omasta elämästään ja sen tyydyttävyydestä. Siihen sisältyy olennaisena osana oman elämän arvioinnista muodostuva kognitiivinen ulottuvuus. Yksittäisen tunteen sijaan elämäntyytyväisyys onkin eräänlainen yleinen omaa elämää koskeva asenne. Sen muotoutumiseen vaikuttavat monet biologiset, psyykkiset, sosiaaliset, kulttuuriset ja ekonomiset osatekijät, ja sen taso voi vaihdella elämän eri vaiheissa.
(Bowling, 1997; Diener & Lucas, 1999.) Terveyttä puolestaan lähestyttiin tutkimuksessa moniulotteisena ilmiönä, jonka jokainen määrittelee ja kokee omalla tavallaan.
Elämäntyytyväisyyden tavoin myös koettuun terveyteen vaikuttavat lukuisat biologiset, psyykkiset, sosiaaliset, kulttuuriset ja ekonomiset osatekijät, ja sen taso voi vaihdella elämän eri vaiheissa.
(Marks, 2012.) Vaikka arvio omasta terveydestä on subjektiivinen, siihen vaikuttavat erilaiset kontekstuaaliset viitetekijät, kuten kulttuuriset käsitykset terveydestä, oman terveyden vertaaminen muiden ihmisten terveyteen sekä aikaisemmat elämänkokemukset (Jylhä, 2009). Salutogeenisen teorian mukaisesti terveyden ja sairauden ajateltiin olevan saman jatkumon vastakkaisia ääripäitä sen sijaan, että ne olisivat toisistaan täysin erillisiä kategorioita (Antonovsky, 1979; 1987).
Tarkastelemalla lähisuhdeväkivallan kokemista salutogeenisen teorian ja koherenssin tunteen viitekehyksessä voidaan lähisuhdeväkivallan uhrien terveyden ja muun hyvinvoinnin edistämiseksi löytää uudenlaisia keinoja. Tutkielma aloitetaan sen keskeisiä käsitteitä syvällisemmin kuvailevalla teoriakatsauksella. Ensimmäisenä määritellään lähisuhdeväkivalta sekä esitellään muun muassa sen yleisyyteen ja seurauksiin liittyviä tutkimuksia. Tämän jälkeen siirrytään salutogeeniseen teoriaan, sen keskiössä olevaan koherenssin tunteeseen sekä aihetta koskevaan tutkimukseen ja käytännön sovelluksiin. Kolmantena käsitellään hyvinvointia, elämäntyytyväisyyttä ja koettua terveyttä sekä niistä tehtyä tutkimusta. Teoriakatsauksesta edetään tämän tutkimuksen esittelyyn, joka aloitetaan tutkimuskysymysten ja -hypoteesien kertomisella. Tämän jälkeen kuvaillaan tutkimusaineistoa, sen keruuta ja piirteitä, tarkastellaan tutkimuksessa käytettyjä arviointimenetelmiä sekä perustellaan
tilastollisten menetelmien valintaa. Viimeisissä osioissa esitellään tutkimustulokset tutkimuskysymyksittäin sekä pohditaan tulosten mahdollisia selityksiä ja merkityksiä, tutkimuksen heikkouksia, vahvuuksia ja eettisyyttä, tulevia tutkimusaiheita sekä tulosten soveltamista.
2. LÄHISUHDEVÄKIVALTA
2.1 Lähisuhdeväkivallan piirteitä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2017) määrittää lähisuhdeväkivallan väkivallaksi, jonka tekijänä on nykyinen tai entinen kumppani, perheenjäsen tai muu läheinen ihminen ja joka voi ilmetä muun muassa fyysisenä, henkisenä, seksuaalisena, taloudellisena tai kulttuurisena väkivaltana sekä laiminlyöntinä ja kaltoinkohteluna. Läheisten harjoittamaa väkivaltaa tarkoitettaessa voidaan lähisuhdeväkivallan lisäksi puhua vaikkapa parisuhdeväkivallasta, perheväkivallasta tai naisiin kohdistuvasta väkivallasta, mutta THL:n määritelmä kattaa nämä kaikki. Lähisuhdeväkivallan tekijänä on tällöin yleisesti joku läheinen ihminen eikä tekijän tai kokijan sukupuolella ole väliä, vaan muun muassa miesten kokema lähisuhdeväkivalta lasketaan mukaan. Lähisuhdeväkivalta on siis erilaisia muotoja saavaa väkivaltaa, jonka tekijänä on joku läheinen ihminen. Aiemmissa lähisuhdeväkivaltaa koskevissa tutkimuksissa on tutkittu enemmän siitä kärsineitä naisia kuin miehiä.
Tutkimuksissa käytetyt termit ovat vaihdelleet, ja monissa on esimerkiksi tarkasteltu vain parisuhdeväkivaltaa.
Yleisimmät lähisuhdeväkivallan muodot ovat järjestyksessä henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta. Henkinen väkivalta voi ilmetä muun muassa vähättelynä, syyttelynä, uhkailuna ja pelotteluna. Väkivallan muodoista todennäköisesti tunnetuin fyysinen väkivalta saattaa sisältää lyömistä, kuristamista, potkimista tai vapauden riistämistä. Äärimmillään fyysinen väkivalta voi johtaa uhrin hengen menettämiseen. Seksuaalinen väkivalta saattaa olla vaikkapa epätoivottua koskettelua, seksuaalisiin tekoihin pakottamista, sukupuoliyhteyteen pakottamista tai sen yrittämistä.
Lähisuhdeväkivallan muotoihin kuuluvat lisäksi taloudellinen väkivalta, kuten rahankäytön kontrollointi ja kiristäminen, uskonnollinen tai kulttuurinen väkivalta, kuten uskonnollisilla tai kulttuurisilla säännöillä pelotteleminen ja kontrollointi sekä erilainen laiminlyönti ja kaltoinkohtelu.
Lähisuhdeväkivallassa erilaisia väkivallan muotoja voi esiintyä samanaikaisesti. (Kjällman, 2011, 197.) Lähisuhdeväkivallan muodoista tutkituimpia ovat fyysinen ja seksuaalinen väkivalta.
Lähisuhdeväkivalta koskettaa monia ihmisiä sukupuoleen, ikään, yhteiskuntaluokkaan, etniseen ryhmään ja siviilisäätyyn katsomatta, mutta tutkimusten ja tilastojen valossa naiset joutuvat kuitenkin sen uhriksi miehiä useammin. Suomessa noin 17 % naisista ja 16 % miehistä on kokenut väkivaltaa nykyisen kumppanin taholta, sekä 42 % naisista ja 22 % miehistä entisen kumppanin taholta. Uhrien ikää tarkasteltaessa on huomattu, että korkeampi ikä vähentää todennäköisyyttä joutua lähisuhdeväkivallan kohteeksi. (Heiskanen & Ruuskanen, 2010.) Alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevat näyttävät altistuvan lähisuhdeväkivallalle muita enemmän (Danielsson & Salmi, 2013). Erityisesti fyysistä lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten kohdalla on havaittavissa yhteys alempaan sosioekonomiseen luokkaan, mutta muiden lähisuhdeväkivallan muotojen ja miesten kohdalla yhteydet eivät ole yhtä selkeitä (Khalifeh, Hargreaves, Howard, & Birdthistle, 2013).
Lähisuhdeväkivallan yhteyttä siviilisäätyyn on naisten kohdalla tutkittu jonkin verran, ja eronneiden riski kokea lähisuhdeväkivaltaa vaikuttaa olevan suurin. Asumuserossa olevilla naisilla on 30- kertainen riski ja eronneilla 9-kertainen riski joutua lähisuhdeväkivallan uhriksi verrattuna naimisissa oleviin. (Brownridge, 2006.) Eronneiden suurempaa riskiä joutua lähisuhdeväkivallan kohteeksi voidaan selittää sillä, että väkivallan tekijä näkee eron haasteena puolison kontrolloimiselle sekä eronneiden alemmalla sosioekonomisella asemalla (Bernands & Graham, 2013).
Tilastokeskuksen (2017) mukaan Suomessa tuli vuonna 2016 viranomaisten tietoon 8800 lähisuhdeväkivaltarikoksen uhria. Heistä 69 % oli naisia ja neljännes alaikäisiä.
Lähisuhdeväkivaltaan syylliseksi epäillyistä 78 % oli miehiä. Lähisuhdeväkivallasta 41 % tapahtui avio- ja avopuolisoiden välillä ja 19 % entisten avio- ja avopuolisoiden välillä. Vain täysi-ikäisiin kohdistunutta lähisuhdeväkivaltaa tarkasteltaessa 34 % väkivallasta ilmeni aviopuolisoiden välillä, 20 % avopuolisoiden välillä, 13 % entisten aviopuolisoiden välillä ja 13 % entisten avopuolisoiden välillä. Kaiken kaikkiaan täysi-ikäisiin kohdistuneesta lähisuhdeväkivallasta 80 % tapahtui siis nykyisten tai entisten avio- ja avopuolisoiden välillä. Miehillä tämä osuus oli 60 % ja naisilla 87 %.
Täysi-ikäisiä miesuhreja oli 950 ja naisuhreja 4300. Tilastoissa näkyvät kuitenkin lähinnä viranomaisten tietoon tulleet fyysistä ja seksuaalista lähisuhdeväkivaltaa kokeneet, kun taas esimerkiksi henkiselle lähisuhdeväkivallalle altistuneet jäävät pitkälti tilastojen ulkopuolelle.
2.2 Lähisuhdeväkivallan seurauksia
Lähisuhdeväkivallasta voi koitua sen uhreille monia negatiivisia seurauksia. Lähisuhdeväkivallan ja koherenssin tunteen välistä yhteyttä on tutkittu vain vähän. Sitarczykin (2013) tutkimuksessa lähisuhdeväkivallasta pitkään kärsineiden naisten koherenssin tunne oli heikompi kuin siltä välttyneiden. Erityisesti lähisuhdeväkivallan uhrien hallittavuus ja ymmärrettävyys olivat matalampia. Sitarczykin mukaan lähisuhdeväkivallan kokemisen ja koherenssin tunteen välinen suhde on kaksisuuntainen: lähisuhdeväkivallalle altistuminen voi horjuttaa koherenssin tunnetta, mutta heikko koherenssin tunne saattaa myös lisätä todennäköisyyttä ajautua väkivaltaisiin suhteisiin.
Hensingin ja Alexandersonin (2000) tutkimuksessa selvitettiin aikuisena koetun lähisuhdeväkivallan yhteyttä koherenssin tunteeseen, koettuun terveyteen ja sairauspoissaoloihin. Tutkittavat jaettiin kolmeen ryhmään: lähisuhdeväkivaltaa kokeneisiin, lähisuhdeahdistelua (domestic harassment) kokeneisiin sekä niihin, jotka eivät olleet kokeneet kumpaakaan. Lähisuhdeväkivallalle tai - ahdistelulle altistuneilla oli verrokkiryhmää matalampi koherenssin tunne, heikompi koettu terveys sekä enemmän sairauspoissaoloja.
Lähisuhdeväkivallan kokemisen on havaittu olevan yhteydessä mielenterveyteen.
Lähisuhdeväkivallan uhreilla on suurempi riski sairastua mielenterveyden häiriöihin. Meta- analyysissa jopa 64 %:lla lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneista naisista todettiin traumaperäinen stressihäiriö ja 48 %:lla masennus. (Golding, 1999.) Lähisuhdeväkivallan muodoista erityisesti henkisen väkivallan kokeminen näyttää liittyvän traumaperäiseen stressihäiriöön ja masennukseen (Nathanson, Shorey, Tirone, & Rhatigan, 2012). Lähisuhdeväkivallan ja mielenterveyden ongelmien välisen yhteyden suunnasta on saatu myös toisenlaisia tuloksia, sillä mielenterveyden häiriöistä kärsivien riski altistua lähisuhdeväkivallalle vaikuttaa olevan suurempi (Trevillion, Oram, Feder, &
Howard, 2012). Lähisuhdeväkivallan kokeminen on yhteydessä uhrien huonompaan hyvinvointiin ja elämänhallintaan erityisesti silloin, kun väkivallan kokemus on tuore (Poutiainen & Holma, 2013).
Se liittyy myös matalampaan sosiaaliseen toimintakykyyn, ja erityisesti henkisen väkivallan yhteys sosiaaliseen toimintakykyyn on huomattava (McCaw, Golding, Farley, & Minkoff, 2007).
Lähisuhdeväkivallan pitkäaikaisempia vaikutuksia mielenterveyteen on tutkittu jonkin verran.
Lindhorstin ja Beadnellin (2011) tutkimuksessa fyysisen parisuhdeväkivallan uhriksi joutuneet naiset
erosivat verrokkiryhmästä masennuksen ja ahdistuksen suhteen vielä kahdeksan vuotta kokemuksen jälkeen, mutta 13 vuoden kuluttua ero oli tasoittunut.
Siltalan, Holman ja Hallman-Keiskosken (2014) tutkimuksessa yleisin lähisuhdeväkivallan muoto oli henkinen väkivalta, toiseksi yleisin fyysinen väkivalta ja kolmanneksi yleisin seksuaalinen väkivalta.
Henkisen lähisuhdeväkivallan kokeminen oli erittäin merkitsevästi yhteydessä heikompaan psykososiaaliseen hyvinvointiin, kun taas fyysisen ja seksuaalisen lähisuhdeväkivallan kokeminen eivät liittyneet siihen yhtä voimakkaasti. Sukupuoli kuitenkin muunsi lähisuhdeväkivallan muodon ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä, sillä henkinen väkivalta oli selkeämmin yhteydessä naisten hyvinvointiin ja fyysinen sekä seksuaalinen väkivalta puolestaan miesten hyvinvointiin.
Lähisuhdeväkivallan eri muodoista voi siis aiheutua vaihtelevia seurauksia hyvinvoinnille, ja sukupuolella saattaa olla merkitystä niiden kannalta. Myös Heiskasen ja Ruuskasen (2010) tutkimuksessa sukupuoli oli olennainen tekijä lähisuhdeväkivallan vaikutusten näkökulmasta. Naiset kokivat kolme kertaa miehiä useammin psyykkisiä oireita parisuhdeväkivallan seurauksena.
Psyykkiset oireet myös vaihtelivat sukupuolen mukaan – naiset tunsivat yleisimmin pelkoa, vihaa ja itsevarmuuden heikkenemistä, kun taas miehet tunsivat masennusta, vihaa ja järkytystä.
Lähisuhdeväkivallan kokemisen on todettu olevan yhteydessä myös fyysiseen terveyteen.
Lähisuhdeväkivallan uhrien terveydentila on huonompi ja he käyttävät enemmän terveydenhuoltopalveluja (Campbell, 2002). Heillä on myös huonompi koettu terveys sekä erilaisia terveysongelmia, kuten kipuja ja vaikeuksia päivittäisissä askareissa (Ellsberg, Jansen, Heise, Watts,
& Garcia-Moreno, 2008). Mitä pidempään lähisuhdeväkivalta on kestänyt ja mitä vähemmän aikaa siitä on, sitä huonompaa terveys on (Coker ym., 2002). Lähisuhdeväkivallalle altistuminen on yhteydessä myös terveyskäyttäytymiseen: lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneet tupakoivat enemmän, käyttävät enemmän päihteitä ja käyttäytyvät riskialttiimmin kuin siltä välttyneet (Bonomi ym., 2006). Lähisuhdeväkivallan käsittelystä siirrytään nyt salutogeenisen teorian, sen ytimessä toimivan koherenssin tunteen sekä aiheeseen liittyvän tutkimuksen ja käytännön sovellusten esittelyyn.
3. SALUTOGEENINEN TEORIA JA KOHERENSSIN TUNNE
3.1 Salutogeeninen teoria
Amerikanisraelilainen terveyssosiologi Aaron Antonovsky tunnetaan erityisesti 1970-luvulla alkunsa saaneesta salutogeenisestä teoriasta, jonka keskeisin käsite on koherenssin tunne (Lindström &
Eriksson, 2006). “Salutogeneesi” on Antonovskyn luoma uudissana, joka tarkoittaa terveyden alkuperää, kun taas ”salutogeenisyys” voidaan suomentaa terveyslähtöisyydeksi. Sanojen vastakohtina toimivat ”patogeneesi” eli sairauden alkuperä sekä ”patogeenisyys” eli sairauslähtöisyys. (Antonovsky, 1979, vii.) Antonovsky kehittikin salutogeenisen teoriansa täydentämään lääketieteellistä tutkimusta hallinnutta patogeenistä paradigmaa. Patogeenisessä suuntautumisessa selvitetään, mikä saa ihmiset sairastumaan tiettyihin tauteihin, kun taas salutogeenisessä lähestymistavassa pohditaan, mikä edistää yksilöiden terveyttä yleisesti ja miksi osa heistä ei riskitekijöistäkään huolimatta sairastu. Antonovskyn mielestä patogeeninen kysymyksenasettelu johtaa liiaksi yksittäisiin sairauksiin keskittymiseen, niiden taustalla vaikuttavien spesifien riskitekijöiden etsimiseen sekä niiden parantamiseen tai ennaltaehkäisemiseen yksi kerrallaan, jolloin yksilöt sairauksien taustalla unohtuvat. Hän uskoi salutogeenisen ajattelun johtavan terveyttä kokonaisvaltaisemmin edistävien tekijöiden löytämiseen sekä yksilöllisten elämäntarinoiden huomioimiseen sairauksien taustalla. (Antonovsky, 1987, 1–14.)
Salutogeeninen teoria eroaa patogeenisestä suuntautumisesta sen terveyskäsityksen suhteen.
Patogeenisessä paradigmassa ihmiset luokitellaan joko terveisiin tai sairaisiin ja selvitetään, mikä siirtää heidät terveen kategoriasta sairaan kategoriaan. Salutogeenisessä teoriassa puolestaan terveyttä ja sairautta pidetään saman jatkumon vastakkaisina ääripäinä ja pohditaan, mikä saa yksilöt liikkumaan kohti terveyden ääripäätä tai vähintäänkin säilyttämään paikkansa jatkumolla. Ihmisiä ei siis jaotella täydellisen terveisiin tai sairaisiin, vaan he voivat tietyllä hetkellä sijoittua mihin tahansa kohtaan terveys-sairausjatkumoa (breakdown continuum, health ease/dis-ease continuum).
(Antonovsky, 1979, 38–39, 55–67.) Terveinkin meistä voi joutua käyttämään silmälaseja tai sairastua flunssaan, kun taas kuolemansairaankin kognitiiviset tai emotionaaliset toiminnot saattavat toimia normaalisti (Antonovsky, 1984). Sekaannusten välttämiseksi Antonovsky (1979, 67–69; 1987, 179–
182) kannatti terveys-sairausjatkumon erottamista muunlaisista hyvinvoinnin jatkumoista, kuten onnellisuudesta, elämäntyytyväisyydestä, positiivisesta affektiivisuudesta tai työkyvystä, vaikka pitikin niitä keskenään vuorovaikutteisina. Alun perin hän liitti terveys-sairausjatkumon lähinnä fyysiseen terveyteen, mutta käsitteli sen yhteydessä myöhemmin myös psyykkistä terveyttä.
Myös salutogeeninen ja patogeeninen stressikäsitys poikkeavat toisistaan. Patogeenisessä lähestymistavassa ihmisen perustilana pidetään homeostaasia eli sisäistä tasapainoa. Stressitekijöiden ajatellaan järkyttävän tätä tasapainotilaa ja johtavan melko suoraan kielteisiin ajatuksiin ja tunteisiin, stressitilaan sekä sairastumiseen. Stressitekijöiden vaikutuksia pidetään siis yksinomaan patogeenisinä. Antonovskyn mielestä ihmisen perustila on kuitenkin lähempänä heterostaasia eli sisäistä jännitettä, sillä kohtaamme päivittäin erilaisia fysikaalisia, biokemiallisia ja psykososiaalisia stressitekijöitä ja jopa liian vähäiset vaatimukset voivat johtaa turhautumiseen. Näin ollen stressitekijöiden taso ei vaihtele yksilöiden välillä matalasta korkeaan vaan pikemminkin kohtalaisen korkeasta todella korkeaan. (Antonovsky, 1979, 70–97; 1987, 2.) Tästä huolimatta emme ole jatkuvasti sairaita, sillä kykenemme käsittelemään stressitekijöitä ja ne voivat vaikuttaa meihin paitsi patogeenisesti myös neutraalisti tai salutogeenisesti. Kohdatessamme mahdollisen stressitekijän saatamme ensinnäkin olla määrittelemättä sitä lainkaan stressitekijäksi tai välttää sen. Mikäli kuitenkin määrittelemme ärsykkeen stressitekijäksi ja kohtaamme sen, siirrymme Antonovskyn mukaan ensimmäisenä jännitetilaan (tension). Jännitetilassa saatamme arvioida stressitekijän uhaksi ja kokea negatiivisia tunteita tai vaihtoehtoisesti arvioida sen mahdollisuudeksi ja kokea positiivisia tunteita. Esimerkiksi lasta odottavat vanhemmat kokevat todennäköisesti jännitettä, vaikka pitäisivätkin lapsen saamista myönteisenä tapahtumana. Antonovsky kutsui stressitekijöiden käsittelyä jännitetilassa jännitteenhallinnaksi (tension management). Vasta jännitteenhallinnan epäonnistuessa joudumme stressitilaan, joka vuorovaikutuksessa taudinaiheuttajien ja terveytemme heikkojen kohtien kanssa liikuttaa meitä kohti terveys-sairausjatkumon sairauden ääripäätä. Tällöin stressitekijöiden vaikutukset ovat siis patogeenisiä. Jännitteenhallinnan onnistuessa puolestaan säilytämme paikkamme terveys-sairausjatkumolla tai etenemme kohti terveyden ääripäätä. Tällöin stressitekijöiden vaikutukset ovatkin neutraaleja tai salutogeenisiä. Jännitteenhallinnassa avainasemassa ovat yleiset vastustusvoimavarat ja koherenssin tunne. (Antonovsky, 1979, 70–97, 184–185.)
Antonovsky (1987, xii–xiii) etsi vastausta terveyden alkuperää koskevaan kysymykseen alun perin yleisistä vastustusvoimavaroista. Yleiset vastustusvoimavarat (generalized resistance resources) voivat olla mitä tahansa yksilön, ryhmän tai ympäristön ominaisuuksia, jotka auttavat stressitekijöiden käsittelyssä. Ne saattavat olla esimerkiksi fysikaalisia tai biokemiallisia, kuten sopeutumista edistävä aivojen plastisuus ja taudinaiheuttajia tehokkaasti torjuva immuunipuolustusjärjestelmä. Ne voivat olla myös aineellisia, kuten raha ja fyysinen voima, tai kognitiivisia, kuten älykkyys ja erilaiset taidot. Emotionaalisista yleisistä vastustusvoimavaroista Antonovsky mainitsi selkiytyneen identiteetin ja arvoihin sekä asenteisiin liittyvistä yleisistä vastustusvoimavaroista toimivat selviytymistyylit. Antonovsky painotti myös ihmissuhteisiin liittyviä yleisiä vastustusvoimavaroja, kuten naimisissa olemista ja ystävyyttä, sekä makrososiokulttuurisia rakenteita koskevia yleisiä vastustusvoimavaroja, kuten normeja ja rooleja.
Yleisten vastustusvoimavarojen puute voi jo itsessään olla stressaavaa. (Antonovsky, 1979, 99–120.) Yleisistä vastustusvoimavaroista on erotettava erityiset vastustusvoimavarat (specified resistance resources), joista myös on hyötyä stressitekijöiden käsittelyssä. Erityiset vastustusvoimavarat auttavat vain yksittäisissä tilanteissa ja ovat sattumanvaraisesti saatavilla. Niitä ovat vaikkapa tiettyyn tautiin tarkoitettu lääke ja puhujaa kuuntelevan yleisön ymmärtäväinen katse. Yleiset vastustusvoimavarat lisäävät usein erityisten vastustusvoimavarojen saatavuutta. Muun muassa lukutaito ja varakkuus voivat auttaa sairaalan byrokratian kiertämisessä. Antonovskyn mielestä patogeeninen suuntautuminen johtaa ainoastaan erityisten vastustusvoimavarojen huomioimiseen, kun taas salutogeenisessä ajattelussa etsitään terveyttä kokonaisvaltaisemmin edistäviä yleisiä vastustusvoimavaroja. (Antonovsky, 1979, 99–100.) Lopulliseksi vastaukseksi terveyden alkuperää koskevaan kysymykseen Antonovsky (1987, xii–xiii) muotoili koherenssin tunteen.
3.2 Koherenssin tunne
Antovovskyn (1987, 16–19, 182–187) mukaan koherenssin tunne (sense of coherence, SOC) on yksilön kokonaisvaltainen ja pysyvä mutta kuitenkin dynaaminen tapa suhtautua elämään. Se ei ole persoonallisuuden piirre tai tilannekohtainen reaktio, vaan pikemminkin eräänlainen taipumuksellinen suuntautuminen. Se rakentuu kolmesta osa-alueesta, jotka ovat ymmärrettävyys (comprehensibility), hallittavuus (manageability) ja merkityksellisyys (meaningfulness).
Ymmärrettävyys edustaa koherenssin tunteen kognitiivista komponenttia ja merkitsee yksilön kykyä
käsittää sisäiset ja ulkoiset ärsykkeet selkeiksi, järjestäytyneiksi ja johdonmukaisiksi. Elämäänsä ymmärrettävänä pitävä yksilö ajattelee tulevaisuuden olevan melko hyvin ennakoitavissa sen sijaan, että näkisi maailman kaaoksenomaisena. Hän kykenee löytämään selityksiä myös negatiivisille ja yllättäville tapahtumille, kuten kuolemalle ja sodalle. Hallittavuus puolestaan kuvaa koherenssin tunteen välineellistä ulottuvuutta. Elämänsä hallittavaksi kokeva ihminen uskoo, että hänellä itsellään tai muilla luotettavilla tahoilla, kuten läheisellä, hallituksella tai korkeammalla voimalla, on riittävästi resursseja vaikuttaa asioihin. Hän ei koe olevansa vain satunnaisten voimien heiteltävänä.
Merkityksellisyyden komponenttiin sisältyy koherenssin tunteen motivationaalinen voima. Elämänsä merkitykselliseksi määrittelevä yksilö näkee sen sisältävän itselleen tärkeitä osa-alueita, jotka tarjoavat hänelle tervetulleita haasteita pelkkien rasitteiden sijaan. Hän on valmis sitoutumaan näihin osa-alueisiin emotionaalisesti ja näkemään vaivaa vastatakseen niillä kohtaamiinsa vaatimuksiin.
Antonovsky (1979, 158) kannatti koherenssin tunteen ja sen osa-alueiden tarkastelemista terveyden ja sairauden tavoin jatkumona. Hän uskoi yksittäisen ihmisen sijoittuvan koherenssin tunteen ulottuvuuksien suhteen useimmiten melko samankaltaisesti, mutta piti kuitenkin mahdollisena sijoitusten poikkeamista toisistaan tilannekohtaisesti tai yleisemmin. Tärkeimmäksi komponentiksi hän nosti merkityksellisyyden, jota ilman vahvatkin ymmärrettävyyden ja hallittavuuden kokemukset jäävät väliaikaisiksi. Toiseksi tärkeimmäksi ulottuvuudeksi hän käsitti ymmärrettävyyden, sillä hallittavuuden tunne riippuu olennaisesti maailman kokemisesta johdonmukaisena.
Hallittavuuttakaan Antonovsky ei pitänyt turhana komponenttina, koska voimattomuus haasteiden edessä vähentää myös merkityksellisyyden kokemuksia ja selviytymisyrityksiä. Yksilön ei tarvitse pitää kaikkia elämänsä osa-alueita täysin ymmärrettävinä, hallittavina ja merkityksellisinä, jotta hänellä olisi vahva koherenssin tunne. Riittää, että hän näkee itselleen tärkeät elämänalueet tällaisina tai kykenee suuntaamaan energiansa muualle, mikäli ne eivät tarjoa riittävästi onnistumisen kokemuksia. Elämänalueista sisäiset tuntemukset, läheiset ihmissuhteet, pääasiallinen toiminta, kuten opiskelu tai työ, sekä eksistentiaaliset kysymykset, kuten erillisyys ja kuolema, ovat kuitenkin niin tärkeitä, ettei niitä voi sulkea ulkopuolelle. Vaikka ihminen pitäisi jotain elämänaluetta itselleen merkityksettömänä, tämä ei myöskään tarkoita, että se ei koskettaisi hänen elämäänsä. Esimerkiksi politiikka ulottaa vaikutuksensa jokaiseen henkilökohtaisesta kiinnostuneisuudesta riippumatta.
(Antonovsky, 1987, 19–24.)
Antonovsky (1987, 24–27) piti jopa hieman epäilyttävänä yksilöä, joka kokee kaikki elämänsä osa- alueet täysin ymmärrettävinä, hallittavina ja merkityksellisinä. Hän ei uskonut tällaisen suhtautumisen johtavan joustavaan ongelmanratkaisuun tai muuttuviin olosuhteisiin sopeutumiseen.
Niinpä hän erotti sen vahvasta koherenssin tunteesta ja nimesi jäykäksi koherenssin tunteeksi (rigid sense of coherence). Koherenssin tunne on erotettava myös eettisesti oikeasta toiminnasta sekä valinnanvapaudesta. Koherenssin tunnetta vahvistava toiminta ei välttämättä ole muiden arvojen kannalta oikein tai sitä heikentävä toiminta väärin. Esimerkiksi työnjohtaja saattaa vahvistaa omaa koherenssin tunnettaan vaatimalla kohtuuttomia tuloksia työntekijöiltään. Uudelle paikkakunnalle muuttavan koherenssin tunne taas saattaa ainakin väliaikaisesti heikentyä, mutta pitkällä tähtäimellä muutosta voi seurata hänelle myös paljon hyvää. Rajattomat mahdollisuudet valintojen tekemiseen puolestaan voivat paitsi vahvistaa koherenssin tunnetta myös hämmentää. (Antonovsky, 1979, 156–
157; Suominen 2012.) Koherenssin tunnetta ei tule rinnastaa myöskään erilaisiin hyvinvoinnin jatkumoihin, kuten onnellisuuteen tai elämäntyytyväisyyteen. Vaikka koherenssin tunteeltaan vahvat yksilöt ovat usein onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä, hekin kohtaavat vastoinkäymisiä sekä voivat ajoittain olla todella onnettomia ja tyytymättömiä. He kuitenkin luottavat todennäköisemmin omaan ja läheistensä selviytymiseen ja pääsevät siksi vaikeuksistaan paremmin yli. (Antonovsky, 1987, 179–182; Suominen, 2012.) Antonovsky uskoi koherenssin tunteen olevan universaali ilmiö, jonka kehittymiseen sosiokulttuuriset ja historialliset tekijät silti vaikuttavat (Virtanen, 2010).
Koherenssin tunteesta voidaan puhua myös kokonaisten ryhmien, kuten perheiden, organisaatioiden tai valtioiden ominaisuutena (Antonovsky, 1987, 170–179).
Antonovsky (1979, 183–192) ajatteli koherenssin tunteen kehityksen alkavan jo lapsuudessa. Yleiset vastustusvoimavaramme muotoutuvat syntymästämme lähtien muun muassa sisäisten tekijöiden, kasvatuksen, sosiaalisten roolien ja sattuman ansiosta. Alamme hyödyntämään näitä yleisiä vastustusvoimavaroja stressitekijöiden käsittelyssä, mikä tuottaa meille tietynlaisia elämänkokemuksia. Jos näitä elämänkokemuksia luonnehtivat yhtenäisyys, sopiva vaatimustaso sekä vaikuttamisen mahdollisuudet, alamme nähdä maailman ymmärrettävänä, hallittavana ja merkityksellisenä eli meille kehittyy vahva koherenssin tunne. Antonovskyn mukaan koherenssin tunne asettuu alustavalle tasolle jo lapsuudessa. Mikäli elämänkokemukset jatkuvat nuoruudessa samankaltaisina, koherenssin tunne alkaa vakiintua tälle tasolle. Nuoruudessa valinnanvapaus kuitenkin lisääntyy huomattavasti, mikä saattaa johtaa myös elämänkokemusten ja sitä kautta koherenssin tunteen muutokseen. Varhaisaikuisuudessa puolestaan teemme monia suuria valintoja koskien muun muassa työuraa, perheen perustamista ja elämäntyyliä. Antonovsky oletti näiden
valintojen tuottavan meille jatkossa melko yhtenäisiä elämänkokemuksia ja vakiinnuttavan koherenssin tunteemme tietylle tasolle suunnilleen 30. ikävuoteen mennessä. Tämän jälkeen hän uskoi koherenssin tunteessa tapahtuvien muutosten olevan lähinnä pieniä tai tilapäisiä, vaikka piti esimerkiksi odottamattomista elämäntapahtumista tai tietoisista valinnoista johtuvia radikaalimpiakin muutoksia mahdollisina. Hän oletti kaikkien koherenssin tunteen osa-alueiden suhteen erityisen vahvan tai heikon koherenssin tunteen olevan kaikkein immuuneimpia muutoksille (Antonovsky, 1987, 19–22).
Salutogeenisessä teoriassa koherenssin tunteen ajatellaan aktivoivan yleisiä ja erityisiä vastustusvoimavaroja stressitekijöiden käsittelyn yhteydessä eli toimivan ikään kuin ”kanavana”
niiden hyödyntämiselle. Vahva koherenssin tunne parantaa luottamusta omaan selviytymiseen, mikä voi lisätä muun muassa ärsykkeiden määrittelemistä harmittomiksi, myönteisten tunteiden kokemista jännitetilassa, onnistunutta emootioiden säätelyä sekä ongelmasuuntautuneiden selviytymiskeinojen käyttöä. Jännitteenhallinnan onnistuminen puolestaan vahvistaa koherenssin tunnetta entisestään.
(Antonovsky, 1979, 193–196; 1987, 130–151.) Yleiset vastustusvoimavarat ja koherenssin tunne ovat kuitenkin merkityksellisiä lähinnä psykososiaalisten stressitekijöiden käsittelyssä. Fysikaalisten ja biokemiallisten stressitekijöiden, kuten auto-onnettomuuden tai myrkyllisen kaasun, vaikutukset ovat yleensä niin suoria ja voimakkaita, että emme voi säädellä niitä. (Antonovsky, 1979, 192.)
Jännitteenhallinnan kautta Antonovsky uskoi koherenssin tunteen vaikuttavan paikkaamme terveys- sairausjatkumolla. Suomisen (2012) mukaan on olemassa neljä erilaista solutason mekanismia, joiden kautta koherenssin tunne voi vaikuttaa terveyteen. Neuroendokrinologisilla reiteillä tarkoitetaan aivolisäkkeen hormonieritystä säätelevien, keskushermostosta peräisin olevien hormonien eritystä, joka häiriintyy helposti haitallisen kuormituksen johdosta. Neuroimmunologisella mekanismilla viitataan immuunijärjestelmän toimintaan, joka saattaa sekoittua pitkään jatkuneen kuormituksen takia. Kolmas reitti on autonominen hermosto, joka säätelee monia tahdosta riippumattomia elintoimintoja, kuten sydämen sykettä, verenpainetta ja aineenvaihduntaa. Haitallinen kuormitus vaikuttaa autonomisen hermoston toimintaan välittömästi, mutta autonomisen hermoston pidempiaikaisten reaktioiden merkitys sairastumiselle on epäselvä. Viimeinen mekanismi on terveyskäyttäytyminen, sillä koherenssin tunteeltaan vahva yksilö noudattaa usein terveellisiä elämäntapoja. Terveys ei kuitenkaan ole salutogeenisessä teoriassa ainoastaan riippuva muuttuja,
vaan hyvä terveys toimii myös itsessään yleisenä vastustusvoimavarana, helpottaa muiden yleisten vastustusvoimavarojen hankintaa sekä vähentää stressitekijöille altistumista (Antonovsky, 1979, 196–197). Kuviossa 1 esitetään tiivistetysti salutogeenisen teorian pääkohdat.
Kuvio 1. Salutogeenisen teorian pääkohdat (Antonovsky, 1979, 184–185)
Yleiset vastustusvoimavarat C Elämänkokemukset D
B
Yleisten vastustusvoimavarojen lähteet KOHERENSSIN TUNNE E
Terveys-sairausjatkumo F Jännitteenhallinta
A Stressitekijät
Nuoli A: Kaikkialla esiintyvät stressitekijät siirtävät ihmisen jännitetilaan, jolloin tarvitaan jännitteenhallintaa.
Nuoli B: Monet erilaiset lähteet, kuten sisäiset tekijät, kasvatus, sosiaaliset roolit ja sattuma, synnyttävät yksilölle yleisiä vastustusvoimavaroja.
Viiva C: Yleiset vastustusvoimavarat vaikuttavat siihen, miten yhtenäisiä, vaatimustasoltaan sopivia ja vaikuttamisen mahdollistavia elämänkokemuksia henkilölle kertyy.
Nuoli D: Elämänkokemukset muovaavat yksilön koherenssin tunnetta.
Nuoli E: Koherenssin tunne aktivoi yleisiä ja erityisiä vastustusvoimavaroja jännitteenhallinnassa, ja jännitteenhallinta puolestaan vaikuttaa koherenssin tunteeseen.
Nuoli F: Jännitteenhallinta vaikuttaa ihmisen paikkaan terveys-sairausjatkumolla.
3.3 Tutkimus ja käytännön sovellukset
Vaikka Antonovsky (1987, 182) itse oli kiinnostunut ensisijaisesti koherenssin tunteen ja terveyden välisistä yhteyksistä, hän ei estellyt muita tutkijoita perehtymästä koherenssin tunteen ja muunlaisten hyvinvoinnin jatkumoiden välisiin suhteisiin. Tähän päivään mennessä koherenssin tunteen yhteyksiä paitsi terveyteen myös moniin muihin hyvinvoinnin jatkumoihin onkin tarkasteltu lukuisissa tutkimuksissa. Antonovskyn kehittämiä koherenssimittareita on käytetty arviolta jo 49 kielellä ja 48 maassa, ja muitakin koherenssin tunnetta arvioivia asteikkoja on kehitetty (Eriksson & Mittelmark, 2017). Kokonaisen salutogeenisen teorian, kuten koherenssin tunteen lähteiden ja sen tarkempien synty- tai vaikutusmekanismien tutkiminen on kuitenkin jäänyt vähäiseksi (Mittelmark & Bauer, 2017). Salutogeeninen suuntautuminen on laajentunut muiden tutkijoiden kehitellessä omia salutogeenisille ajatuksille perustuvia teorioitaan. Salutogeneesiä voidaankin nykyisin pitää sateenvarjokäsitteenä, jonka alle mahtuvia käsitteitä ovat koherenssin tunteen lisäksi muun muassa resilienssi, minäpystyvyys, opittu neuvokkuus, flow-kokemus, voimaantuminen ja tunneäly.
(Eriksson & Mittelmark, 2017.)
Antonovsky ei salutogeenisessä teoriassaan syventynyt sukupuolen rooliin, mutta ehdotti kuitenkin, että alempaan sosioekonomiseen luokkaan kuuluvilla naisilla olisi suurempi riski matalaan koherenssin tunteeseen ja että luokkaerot olisivat yhtä merkittäviä kuin sukupuolierot. Useissa tutkimuksissa miesten koherenssin tunne onkin ollut hieman korkeampi kuin naisten, mutta erot ovat olleet pieniä ja aina niitä ei ole löydetty. (Eriksson & Lindström, 2005; Volanen, 2011.) Kuten aiemmin esitettiin, Antonovsky pohti paljon iän, elämänvaiheiden ja elämäntapahtumien vaikutuksia koherenssin tunteen pysyvyyteen. Monissa tutkimuksissa koherenssin tunne on vaikuttanut suhteellisen pysyvältä, mutta ei kuitenkaan niin pysyvältä, kuin Antonovsky oletti. Sen
vakiintumisesta suunnilleen 30. ikävuoden tienoilla tai korkean koherenssin tunteen suuremmasta pysyvyydestä ei ole löydetty vakuuttavaa tieteellistä todistusaineistoa. Esimerkiksi Erikssonin ja Lindströmin (2005) 458 tieteellistä julkaisua ja 13 väitöskirjaa käsittäneessä systemaattisessa katsauksessa koherenssin tunne osoittautui melko pysyväksi – yhden vuoden seurannassa korrelaatiokertoimet vaihtelivat välillä .69–.78 ja kymmenen vuoden seurannassa korrelaatiokerroin oli .54. Koherenssin tunteessa tapahtui kuitenkin tasaista nousua läpi koko elämänkaaren. Hakasen, Feldtin ja Leskisen (2007) 13 vuoden seurantatutkimuksessa löydettiin tukea Antonovskyn olettamalle korkean koherenssin tunteen suuremmasta pysyvyydestä, kun taas Volasen, Suomisen, Lahelman, Koskenvuon ja Silventoisen (2007) viiden vuoden seurantatutkimuksessa korkea, keskitasoinen ja matala koherenssin tunne laskivat aikuisuudessa negatiivisten elämäntapahtumien myötä yhtä lailla. Jälkimmäisessä tutkimuksessa koherenssin tunne oli kuitenkin korkeampi, kun negatiivisesta elämäntapahtumasta oli kulunut enemmän aikaa, vaikka palautuminen ei ollutkaan täydellistä. Pidemmässä seurannassa koherenssin tunteen heikkeneminen olisikin saattanut osoittautua tilapäiseksi ja korkea koherenssin tunne immuunimmaksi pysyville muutoksille. Myös koherenssin tunteen osa-alueita on tutkittu, mutta niiden väliltä ei ole löydetty mitään yhtenäistä tärkeysjärjestystä (Eriksson & Lindström, 2005).
Korkean koherenssin tunteen on havaittu liittyvän parempaan elämäntyytyväisyyteen (Moksnes, Løhre, & Espnes, 2013; Wiesmann & Hannich, 2013). Erikssonin ja Lindströmin (2007) edellä mainittuun aineistoon sisältyi 32 julkaisua, joissa tarkasteltiin koherenssin tunteen ja elämänlaadun välistä suhdetta. Mitä korkeampi vastaajien koherenssin tunne oli, sitä paremmaksi he kokivat elämänlaatunsa. Koherenssin tunteella oli elämänlaadun kannalta myös ennustearvoa. Koherenssin tunne on yhteydessä moniin persoonallisuustekijöihin. Se korreloi positiivisesti muun muassa optimismin (Posadzki, Stockl, Musonda, & Tsouroufli, 2010) ja itsetunnon kanssa (Moksnes &
Lazarewicz, 2016) sekä negatiivisesti neuroottisuuden (Feldt, Metsäpelto, Kinnunen, & Pulkkinen, 2007) ja vihamielisyyden kanssa (Kivimäki ym., 2002). Koherenssin tunne liittyy lisäksi ärsykkeiden kognitiiviseen arviointiin, selviytymiskeinojen valintaan sekä stressireaktioihin. Henkilöt, joilla on korkea koherenssin tunne, määrittelevät ärsykkeet todennäköisemmin harmittomiksi, käyttävät ongelmasuuntautuneita selviytymiskeinoja emootiosuuntautuneiden sijaan sekä kokevat vähemmän negatiivisia tunteita stressitekijöiden yhteydessä. (Anson, Paran, Neumann, & Chernichovsky, 1993;
Braun-Lewensohn, Sagy, & Roth, 2009, McSherry & Holm, 1994; Moksnes, Espnes, & Haugan, 2013.)
Koherenssin tunteen on todettu olevan yhteydessä terveyteen. Esimerkiksi Erikssonin ja Lindströmin (2006) systemaattisessa katsauksessa se liittyi fyysiseen ja erityisesti psyykkiseen koettuun terveyteen. Mitä korkeampi koherenssin tunne tutkittavilla oli, sitä paremmaksi he kokivat terveytensä. Koherenssin tunne selitti terveyttä sekä itsenäisessä roolissa että moderaattorina tai mediaattorina. Sillä voitiin myös ennustaa terveyttä. Korkea koherenssin tunne on yhteydessä lisäksi myönteiseen terveyskäyttäytymiseen, kuten liikunnan harrastamiseen (Kuuppelomäki & Utriainen, 2003) sekä vähäisempään alkoholin (Larm, Åslund, Starrin, & Nilsson, 2016) ja tupakan käyttöön (Grevenstein, Bluemke, Nagy, Wippermann, & Kroeninger-Jungaberle, 2014). Se vähentää työkyvyttömyyseläkkeelle vetäytymisen todennäköisyyttä, varhaisia eläkeaikomuksia ja kuolleisuutta (Suominen ym., 2005; Super, Verschuren, Zantinge, Wagemakers, & Picavet, 2014;
Volanen ym., 2010).
Salutogeenisen teorian pohjalta on pyritty kehittämään myös käytännön sovelluksia. Salutogeenisissä interventioissa tähdätään terveyden ja muun hyvinvoinnin edistämiseen vahvistamalla yleisiä vastustusvoimavaroja sekä koherenssin tunnetta. Tavoitteisiin pyritään tarjoamalla yhtenäisiä, vaatimustasoltaan sopivia ja vaikuttamisen mahdollistavia kokemuksia, jotka lisäävät ymmärrettävyyden, hallittavuuden sekä merkityksellisyyden tunteita. Spesifimmät toteutuskeinot vaihtelevat intervention ja kontekstin mukaan. Salutogeenisten interventioiden toteuttaminen on mahdollista periaatteessa kaikissa sosiaalisissa ympäristöissä, joissa ihmiset päivittäin elävät ja toimivat. Tällaisia ympäristöjä ovat muun muassa perheet, koulut, työpaikat, valtiot, sosiaalinen media ja terveydenhuolto. (Bauer, 2017; Pelikan, 2017.) Koska koherenssin tunteen on osoitettu korreloivan erityisesti psyykkisen koetun terveyden kanssa, varsinkin psyykkisiä ja sosiaalisia näkökohtia sisältävien sairauksien tai ongelmien, kuten masennuksen ja työuupumuksen, hoidossa voitaisiin hyötyä salutogeenisestä lähestymistavasta (Suominen, 2012). Myös tämän tutkimuksen kohteena olevia lähisuhdeväkivallan uhreja saatettaisiin pystyä auttamaan salutogeenisten periaatteiden avulla. Salutogeenisessä mielenterveyden hoidossa lähtökohtana on psyykkisten pulmien määritteleminen haasteiksi, jotka kukin potilas näkee omalla persoonallisella tavallaan.
Hoitokeinona voidaan käyttää vaikkapa ryhmäkeskusteluterapiaa, jossa kiinnitetään huomiota potilaan jo olemassa oleviin voimavaroihin, autetaan häntä hyödyntämään niitä jännitteenhallinnassa, lisätään jännitteiden ja erilaisten tunteiden hyväksyntää, vahvistetaan positiivista minäkuvaa sekä tarjotaan sosiaalista tukea. (Langeland & Forbech Vinje, 2017.) Tehokkaiden ja tieteellisesti tutkittujen salutogeenisten interventioiden kehittäminen ja käyttöönotto on kuitenkin vielä kesken
(Bauer, 2017; Suominen, 2012). Seuraavissa osioissa käsitellään hyvinvointia, elämäntyytyväisyyttä ja koettua terveyttä sekä niitä koskevaa tutkimusta.
4. HYVINVOINTI
4.1 Elämäntyytyväisyys
Ihmisen hyvinvoinnille on olemassa lukuisia määritelmiä, sillä se sisältää useita eri ulottuvuuksia ja sitä voidaan tarkastella monista eri näkökulmista. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2015) määrittää hyvinvoinnin osa-alueiksi elämänlaadun tai koetun hyvinvoinnin, terveyden sekä materiaalisen hyvinvoinnin. Hyvinvointia voidaan tarkastella joko yksilön tai yhteisön näkökulmasta.
Hyvinvointia koskeva tutkimus puolestaan voidaan jakaa eudaimonistiseen ja hedonistiseen tutkimustraditioon. Eudaimonistisessa tutkimuksessa hyvinvoinnin ajatellaan rakentuvan itsensä toteuttamisesta, henkisestä kasvusta ja elämän mielekkyydestä. Hedonistisessa tutkimuksessa taas keskitytään subjektiiviseen hyvinvointiin, onnellisuuteen sekä mielihyvään, joiden uskotaan koostuvan elämäntyytyväisyydestä, positiivisesta mielialasta sekä negatiivisen mielialan poissaolosta. Todellisuudessa hyvinvoinnin voidaan katsoa sisältävän sekä eudaimonistisia että hedonistisia ulottuvuuksia. (Ryan & Deci, 2001.) Esimerkiksi Keyes ja Annas (2009) havaitsivat mielenterveyden häiriöitä esiintyvän kaikkein eniten niillä, joilla sekä eudaimoninen että hedoninen hyvinvointi olivat matalia ja toiseksi eniten niillä, joilla eudaimoninen hyvinvointi oli kohtalainen mutta hedoninen hyvinvointi matala. Toiseksi vähiten mielenterveyden häiriöitä esiintyi niillä, joilla eudaimoninen hyvinvointi oli kohtalainen ja hedoninen hyvinvointi korkea sekä kaikkein vähiten niillä, joilla sekä eudaimoninen että hedoninen hyvinvointi olivat korkeita.
Hyvinvoinnin moninaisuudesta seuraa, että sen vangitsemiseksi on kehitetty useita erilaisia käsitteitä.
Koherenssin tunnetta, elämäntyytyväisyyttä ja koettua terveyttä voidaan kaikkia pitää hyvinvointia kuvaavina käsitteinä. Koherenssin tunne asettuu eudaimonistiseen tutkimustraditioon, kun taas elämäntyytyväisyys ja koettu terveys liittyvät hedonistiseen tutkimustraditioon. Tässä tutkimuksessa koherenssin tunnetta pidettiin enemmänkin eräänlaisena selviytymisvalmiutena, joka usein liittyy
hyvinvointiin, mutta ei kuitenkaan automaattisesti johda siihen. Elämäntyytyväisyyden ja koetun terveyden puolestaan ajateltiin puhtaammin edustavan juuri hyvinvointia. Ne valittiin hyvinvointimuuttujiksi, koska niiden katsottiin sopivissa määrin yhdistelevän hyvinvoinnin psyykkisiä ja fyysisiä aspekteja.
Hyvinvointia kuvaavista käsitteistä monet ovat lähellä toisiaan, sisältävät päällekkäisyyksiä sekä esiintyvät myös toistensa synonyymeina, mikä tekee niiden jaottelemisesta hankalaa. Esimerkiksi elämäntyytyväisyyden, subjektiivisen hyvinvoinnin, elämänlaadun ja onnellisuuden väliset erot ovat kaikkea muuta kuin ilmiselviä. Elämäntyytyväisyyteen sisältyy kuitenkin olennaisena osana oman elämän arvioinnista muodostuva kognitiivinen ulottuvuus, joka erottaa sen joistain muista samankaltaisista käsitteistä, kuten vaikkapa onnellisuudesta, jota voidaan pitää pikemminkin tunteena. Elämäntyytyväisyys voidaan määritellä yksilön subjektiiviseksi arvioksi omasta elämästään sekä sen tyydyttävyydestä. (Bowling, 1997.) Yksittäisten tunteiden sijaan kyseessä on eräänlainen yleinen omaa elämää koskeva asenne, jonka muotoutumiseen erilaiset biologiset, psyykkiset, sosiaaliset, kulttuuriset ja ekonomiset osatekijät vaikuttavat (Diener & Lucas, 1999).
Elämäntyytyväisyyttä voidaan pitää myös yhtenä mielenterveyttä selittävistä ulottuvuuksista.
Kyseisessä ulottuvuudessa korostuu mielenterveyden subjektiivinen puoli. (Vaillant, 2003) Tässä tutkimuksessa elämäntyytyväisyyttä arvioitiin Allardtin elämäntyytyväisyyskyselyllä, jossa elämäntyytyväisyys määritellään elämän kiinnostavuuden, onnellisuuden, helppouden ja yksinäisyyden kautta.
Tutkimuksissa elämäntyytyväisyyden ja sukupuolen välisestä suhteesta on saatu ristiriitaisia tuloksia.
Miesten elämäntyytyväisyys on usein ollut hieman parempi kuin naisten, mutta erot ovat kuitenkin olleet pieniä. Toisinaan yhteys on myös ollut päinvastainen tai sitä ei ole lainkaan löytynyt. (Batz &
Tay, 2018.) Yksilön elämäntyytyväisyys voi vaihdella elämän eri vaiheissa. Elämäntyytyväisyyden ja iän välinen yhteys näyttää olevan U:n muotoinen, sillä elämäntyytyväisyys laskee keski-iässä ja nousee jälleen eläkeiässä. (De Ree & Alessie, 2011.) Elämäntyytyväisyys on tutkimuksissa korreloinut useiden muiden hyvinvointiin liittyvien tekijöiden, kuten koetun terveyden, terveyskäyttäytymisen, sairastavuuden, kuolleisuuden, neuroottisuuden ja ekstraversion kanssa (Koivumaa-Honkanen ym., 2000; Lučev & Tadinac, 2010; Lukkala ym., 2016).
4.2 Koettu terveys
Elämäntyytyväisyyden tavoin myös terveyden ja koetun terveyden yksiselitteinen määrittely on haastavaa. Maailman terveysjärjestön (World Health Organization eli WHO) klassisen määritelmän mukaan terveys on täydellinen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Määritelmää on kritisoitu sen mahdottomuuden vuoksi, sillä tuskin kukaan yltää täydelliseen terveyteen. Terveys on määritelmän antamaa kuvaa huomattavasti monimutkaisempi ilmiö. Jokainen meistä määrittelee ja kokee sen omalla tavallaan, ja oman terveytensä voi arvioida hyväksi jopa sairauksista huolimatta.
Kuten elämäntyytyväisyyteenkin, myös koettuun terveyteen vaikuttavat monet biologiset, psyykkiset, sosiaaliset, kulttuuriset ja ekonomiset osatekijät. Yhden osa-alueen voimavarat voivat kompensoida toisen osa-alueen puutteita. Koetun terveyden taso saattaa vaihdella elämän eri vaiheissa. (Marks, 2012.) Patogeenisessä paradigmassa terveys määritellään sairaudesta täysin erilliseksi kategoriaksi, kun taas salutogeenisessä teoriassa terveyttä ja sairautta pidetään saman jatkumon vastakkaisina ääripäinä.
Tässä tutkimuksessa terveyttä lähestyttiin monitahoisena, subjektiivisen komponentin sisältävänä sekä jatkumoluonteisena ilmiönä. Kyseisen näkemyksen mukaisesti sitä mitattiin nimenomaan koettua terveyttä koskevan kysymyksen avulla. Oman terveyden arviointia voidaan kuvata asteittaiseksi prosessiksi. Arvion subjektiivisuudesta huolimatta siihen vaikuttavat koko prosessin ajan kontekstuaaliset viitetekijät, kuten kulttuuriset käsitykset terveydestä, oman terveyden vertaaminen muiden ihmisten terveyteen sekä aikaisemmat elämänkokemukset. Aluksi henkilö pohtii, miten käsittää terveyden ja millaisista osa-alueista oma terveys koostuu. Tämän jälkeen hän vertaa arviotaan muiden ihmisten terveyteen sekä aikaisempiin elämänkokemuksiinsa. Lopuksi hän tarkastelee arviotaan suhteessa hänelle tarjottuihin vastausvaihtoehtoihin ja valitsee niistä osuvimman. (Jylhä, 2009.)
Tutkimuksissa sukupuolten välillä ei ole esiintynyt merkittäviä eroja koetun terveyden suhteen.
Esimerkiksi Zajacovan, Huzurbazarin ja Toddin (2017) tutkimuksessa naiset arvioivat terveytensä keskimäärin hieman miehiä huonommaksi, mutta keski-ikään tultaessa tilanne kääntyikin päinvastaiseksi. Myös sosioekonomisten ja muiden terveyteen liittyvien tekijöiden huomioiminen paransi naisten asemaa. Koetun terveyden merkitys ja arviointiprosessi olivat samankaltaisia molemmilla sukupuolilla. Koettua terveyttä koskevat arviot vaikuttavat huononevan iän myötä (Prus, 2011). Elämäntyytyväisyyden tavoin myös koettu terveys on yhteydessä lukuisiin muihin
hyvinvointiin liittyviin tekijöihin, kuten terveyskäyttäytymiseen, sairastavuuteen, työkyvyttömyyseläkkeelle vetäytymisen todennäköisyyteen sekä kuolleisuuteen (Latham & Peek, 2013; Mossey & Shapiro, 1982; Pietiläinen, Laaksonen, Rahkonen, & Lahelma, 2011; Prus, 2011).
Tutkielman teoriakatsaus päättyy tähän, ja seuraavana aletaan esittelemään tätä tutkimusta tutkimuskysymyksistä ja -hypoteeseista lähtien.
5. TUTKIMUSKYSYMYKSET JA -HYPOTEESIT
Tutkimuksen alkuperäisenä tavoitteena oli laajasti tutkia koherenssin tunteen yhteyksiä hyvinvointiin. Tutkimusaineistoon tutustuessa havaittiin, että vastaajat olivat keskimäärin melko nuoria ja monien muuttujien suhteen terveitä sekä hyvinvoivia. Tästä huolimatta jopa reilu neljäsosa heistä raportoi kokeneensa lähisuhdeväkivaltaa, mikä tuntui alleviivaavan ilmiön tutkimisen tärkeyttä. Ensisijaiseksi kiinnostuksen kohteeksi nousivatkin lähisuhdeväkivallan uhrit, joiden sosiodemografisia piirteitä, koherenssin tunnetta ja hyvinvointia tutkimuksessa haluttiin tarkastella.
Tarkemmiksi sosiodemografisiksi muuttujiksi valittiin sukupuoli, ikä, koulutus, työllisyystilanne ja siviilisääty. Koherenssin tunteen ohella päätettiin tarkastella sen osa-alueita, eli ymmärrettävyyttä, hallittavuutta ja merkityksellisyyttä. Hyvinvointimuuttujiksi nostettiin elämäntyytyväisyys ja koettu terveys, sillä niiden ajateltiin edustavan sekä hyvinvoinnin psyykkistä että sen fyysistä puolta.
Lähisuhdeväkivallalle altistuneiden ja muun aineiston välillä päätettiin aluksi suorittaa ryhmävertailuja sosiodemografisten muuttujien, koherenssin tunteen ja sen komponenttien sekä hyvinvointimuuttujien suhteen. Koska pelkästään elämän pidempi kesto saattaisi lisätä todennäköisyyttä sille, että henkilö on jossain vaiheessa elämäänsä kokenut lähisuhdeväkivaltaa, iän kohdalla tarkasteltiin paitsi lähisuhdeväkivallan kohteeksi elämänsä aikana joutuneita myös sen uhriksi viimeisen vuoden sisällä joutuneita. Vaikka suurin osa ihmisistä ei koskaan koe lähisuhdeväkivaltaa, väestötasolla tarkasteltuna lähisuhdeväkivaltakokemukset voivat iän myötä lisääntyä siinä missä muutkin elämänkokemukset. Viimeisen vuoden sisällä lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneita tarkastelemalla tämä vääristymä saatiin paremmin vältettyä ja selvitettyä, onko lähisuhdeväkivallalle altistuminen todennäköisempää jossain tietyssä iässä. Ryhmävertailujen jälkeen haluttiin tarkemmin tutkia, selittikö lähisuhdeväkivallan kokeminen aineistossa koherenssin tunteen ja sen ulottuvuuksien sekä elämäntyytyväisyyden tasoa. Puhtaampien tutkimustulosten aikaansaamiseksi näissä tarkasteluissa vakioitiin sukupuoli ja ikä. Koettua terveyttä ei jälkimmäisiin analyyseihin sisällytetty, koska se ei edeltävissä analyyseissa noussut merkitseväksi ja se oli
jakaumaltaan melko epäedustava kategorinen muuttuja, joka soveltui huonosti eri menetelmien käyttöön. Lopulliset tutkimuskysymykset muotoutuivat siis seuraavanlaisiksi:
1) Eroavatko lähisuhdeväkivaltaa kokeneet ja siltä välttyneet sosiodemografisten muuttujien (sukupuoli, ikä, koulutus, työllisyystilanne ja siviilisääty) suhteen?
2) Eroavatko lähisuhdeväkivaltaa kokeneet ja siltä välttyneet koherenssin tunteen ja sen osa- alueiden sekä hyvinvointimuuttujien (elämäntyytyväisyys ja koettu terveys) suhteen?
3) Selittääkö lähisuhdeväkivallan kokeminen koherenssin tunteen ja sen osa-alueiden sekä elämäntyytyväisyyden tasoa, kun sukupuoli ja ikä on kontrolloitu?
Ensimmäisessä ja toisessa tutkimuskysymyksessä tarkoituksena oli ainoastaan selvittää ryhmien välisiä eroja sosiodemografisten piirteiden, koherenssin tunteen sekä hyvinvoinnin suhteen tekemättä minkäänlaisia oletuksia muuttujien välisistä kausaalisista suhteista. Kolmannessa tutkimuskysymyksessä puolestaan lähisuhdeväkivallan kokemista kohdeltiin riippumattomana muuttujana ja koherenssin tunnetta, sen komponentteja sekä elämäntyytyväisyyttä riippuvina muuttujina. Riippumaton muuttuja voidaan määritellä muuttujaksi, jonka vaikutuksesta riippuvassa muuttujassa esiintyy vaihtelua. Todellisuudessa muuttujien väliset syy-seuraussuhteet ovat epäilemättä tässä tutkimusasetelmassa esitettyä monimutkaisempia, mutta tällä kertaa yksityiskohtaisempaa tarkastelua ei voitu tehdä. Tutkimushypoteesit rakennettiin aiemman tutkimuksen perusteella sen varaan, että lähisuhdeväkivallan kokeminen olisi yhteydessä muihin muuttujiin. Tutkimuskysymyksiä seuraillen tutkimushypoteeseiksi asetettiin:
H1: Lähisuhdeväkivaltaa kokeneet eroavat siltä välttyneistä sosiodemografisten muuttujien suhteen.
Lähisuhdeväkivallalle altistuneiden joukossa on enemmän naisia, alemman sosioekonomisen luokan jäseniä sekä eronneita. Viimeisen vuoden sisällä lähisuhdeväkivallasta kärsineet ovat nuorempia.
H2: Lähisuhdeväkivaltaa kokeneet eroavat siltä välttyneistä koherenssin tunteen ja sen osa-alueiden sekä hyvinvointimuuttujien suhteen. Koherenssin tunne, ymmärrettävyys, hallittavuus, merkityksellisyys, elämäntyytyväisyys ja koettu terveys ovat lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneilla matalampia.
