Kotona asuvien iäkkäiden näkemyksiä muuttohalukkuudesta ja asumismuodosta

KOTONA ASUVIEN IÄKKÄIDEN NÄKEMYKSIÄ MUUTTOHALUKKUUDESTA JA ASUMISMUODOSTA

Kirsi Räsänen Pro gradu -tutkielma Terveystaloustiede Itä-Suomen yliopisto

Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos

Marraskuu 2019

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, terveystaloustiede

RÄSÄNEN, KIRSI: Kotona asuvien iäkkäiden näkemyksiä muuttohalukkuudesta ja asumismuodosta

Pro gradu-tutkielma, 63 sivua, 5 liitettä (7 sivua) Tutkielman ohjaaja: KTT Hannu Tanninen

Marraskuu 2019_________________________________________________________

Avainsanat: Ikääntynyt, ikääntyvä, muuttohalukkuus, asumismuoto, preferenssi, logistinen regressioanalyysi

Ikääntyneen henkilön toimintakyvyn laskiessa asumisratkaisut ovat haaste sekä yksilölle itselleen että yhteiskunnalle ja miten apua tarvitsevan tai puutteellisessa asunnossa asuvien iäkkäiden henkilöiden kotona asuminen mahdollistettaisiin mahdollisimman pitkään. Työssä selvitettiin, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että iäkkään henkilön mielestä iäkkään apua tarvitsevan henkilön paras asumismuoto on joku muu kuin oma koti. Lisäksi selvitettiin tekijöitä, mitkä vaikuttavat siihen, että henkilö on harkinnut muuttoa nykyisestä asunnostaan.

Opinnäytetyön aineisto on Yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta saatu Suomalaisten Hyvinvointi ja palvelut 2009. Aineistossa mukana olleet vastaajat olivat 80-vuotta täyttäneitä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin logistista regressioanalyysiä.

Tulosten mukaan, mitä isommassa asunnossa iäkkäät henkilöt asuivat, sitä suuremmalla todennäköisyydellä he valitsivat iäkkään, apua tarvitsevan, parhaaksi asumismuodoksi jonkun muun kuin oman kodin. Iäkkäät, joiden mielestä paras asumismuoto oli joku muu kuin oma koti kotihoidon turvin, tarvitsivat sairautensa hoitoon apua tai kokivat ongelmia taloudellisessa selviytymisessä. Muuttohalukkuus lisääntyi henkilöillä, joilla oli asunnossaan puutteita tai sellaisia liikkumista vaikeuttavia esteitä, kuten portaat, puuttuva hissi, korkeat kynnykset, kapeat oviaukot tai käytävät. Tyytymättömyys ystäviltä saatuun tukeen tai mitä huonommaksi henkilöt kokevat oman terveydentilansa lisäsivät muuttohalukkuutta. Muuttohalukkuutta nykyisestä kodistaan olivat kokeneet myös vastaajat, jotka olivat harvoin tai ei koskaan yhteydessä lapsiinsa.

Jatkotutkimuksessa tulisi selvittää, muuttuvatko vastaajien mielipiteet, apua tarvitsevan iäkkään henkilön parhaasta asuinpaikasta tai muuttohalukkuudesta, erityisesti heillä, joiden preferensseissä joku muu, kuin oma koti, on se paras paikka asua. Toinen tutkimuksen arvoinen asia olisi selvittää muualla, kuin omassa kotona asuvilta, kuinka tyytyväisiä he ovat asumiseensa ja saamiinsa palveluihin. Toki tällaisen tutkimuksen tekemiseen tuo haasteita haastateltavien kognitiivinen kyky/toimintakyky antaa tutkijalle relevanttia tietoa.

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies

Department of Health and Social Management, health economics

RÄSÄNEN, KIRSI: Views of older people living at home and willingness to move

Master's thesis, 63 pages, 5 appendices (7 pages) Thesis Supervisor: D.Sc. (Econ.) Hannu Tanninen

November 2019_________________________________________________________

Keywords: Aging, aged, willingness to move, form of living, preference, logistic regression analysis

As an aging person's ability to function decreases, housing solutions are a challenge both for the individual himself and for society and how to make it possible for the aging to live at home as long as possible. The study looked at the factors that influence an aging person to think that someone other than their own home is the best form of living for an elderly person in need of help. In addition, factors that influence the person's willingness to move from their current home were investigated.

The material for this thesis is a panel survey of Finnish Welfare and Services 2009. The respondents were over 80 years of age. Logistic regression analysis was used as the research method.

According to the results, the larger the apartment the older people lived, the more likely they were to choose an elderly person in need of help other than their own home. The elderly, who thought that the best form of living was a home other than their own with home care, needed help with their illness or had problems with their financial survival.

People with shortcomings or obstacles to their mobility, such as stairs, missing lifts, high thresholds, narrow doorways or corridors, increased their willingness to move.

Dissatisfaction with the support of friends or worse people experiencing their own health increased their willingness to move. The willingness to move from their current home was experienced also by respondents who rarely or never contacted their children.

The follow-up study should determine whether the respondents' views change from the place of residence or willingness to move of the elderly person in need, especially to those whose preferences other than their own are the best place to live. Another thing worth exploring would be to find out how satisfied they are with the living and the services they receive outside their home. Of course, the cognitive ability / functioning of interviewees presents challenges to the researcher in providing such research.

SISÄLTÖ

1 JOHDANTO ... 6

2 KULUTTAJAN VALINTA JA PREFERENSSIT... 8

2.1 Preferenssit taloustieteessä ... 8

2.2 Milloin ja miksi tarvitaan paternalismia ... 11

2.3 Julkiset asumisvalinnan perusteet ... 13

3 IKÄÄNTYMINEN JA IKÄÄNTYNEIDEN ASUMINEN ... 14

3.1 Ikääntyneiden määrä ja kustannukset ... 16

3.2 Ikääntyminen ja toimintakyky ... 19

3.2.1 Iäkkäiden ihmisten palveluja ohjaava lainsäädäntö ... 20

3.3 Ikääntyneiden asumisvaihtoehdot ... 22

4 AIKAISEMPI TUTKIMUS MUUTTOHALUKKUUDESTA ... 27

5 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 31

5.1 Aineiston kuvaus ... 31

5.2 Mallin valinta ... 39

5.3 Logistinen regressioanalyysi ... 42

5.4 Mallin sopivuus ... 45

6 TULOKSET ... 47

6.1 Paras asumismuoto ... 47

6.2 Muuttohalukkuus ... 50

7 YHTEENVETO JA POHDINTA ... 54

LÄHTEET ... 57

LIITE 1. Analyysissä käytetyt kysymykset, alkuperäinen ja muokattu luokittelu LIITE 2. Analyysissä käytettyjen muuttujien keskeiset tunnusluvut

LIITE 3. Korrelaatiomatriisi

LIITE 4. Paras asumismuoto; logistinen regressioanalyysi, linktest ja marginaalivaikutukset

LIITE 5. Muuttohalukkuus; logistinen regressioanalyysi, linktest ja marginaalivaikutukset

KUVIOT

KUVIO 1. Vastaajien ikä ja sukupuoli……….. 32

KUVIO 2. Talouden koko ja asumismuoto………... 33

KUVIO 3. Siviilisääty ja asunnon tyyppi……….. 34

KUVIO 4. Siviilisääty ja asunnon huoneiden lukumäärä……….. 34

KUVIO 5. Asunnon puutteet………. 35

KUVIO 6. Asumismuoto vs. muuttohalukkuus ……… 36

KUVIO 7. Nykyinen asumismuoto vs. iäkkään apua tarvitsevan henkilön paras asumismuoto ………. 37

TAULUKOT TAULUKKO 1. Väestöennuste………. 16

TAULUKKO 2. Logistinen regressioanalyysimalli paras asumismuoto……….. 47

TAULUKKO 3. Marginaalivaikutukset paras asumismuoto……… 48

TAULUKKO 4. Logistinen regressioanalyysimalli muuttohalukkuus………. 50

TAULUKKO 5. Marginaalivaikutukset muuttohalukkuus………52

1 JOHDANTO

Ikääntyminen tuo rajoitteita päivittäisistä toimista selviytymiseen ja haasteita kotona mahdollisimman pitkään asumiseen. Iäkkäiden henkilöiden preferensseihin asumisvaihtoehdon valitsemisesta vaikuttavat useat seikat ja kaikkien iäkkäiden henkilöiden preferenssi ei ole asua omassa kotona. Henkilön taustalla ja elämänkokemuksella voi olla suuri vaikutus, ennen kaikkea se minkälaisena kukin henkilö kokee kodin merkityksen. Onko koti tai asumisvaihtoehto sellainen, joka tukee henkilöä päivittäisissä toiminnoissa vai kuluttaako se henkilön voimavaroja enemmän kuin antaa. (Halminen 2009, 1.) Yhteiskunnan tekemät palvelulinjaukset ja niiden seurauksena toteutetut palvelut ja asumisratkaisut tulisivat tukea iäkkään henkilön kotona asumista ja selviytymistä päivittäisistä toimista mahdollisimman pitkään.

Asumisvaihtoehdon valintaan vaikuttavat myös nykyinen asuinympäristö, perhesuhteet ja tarvittavan avun saanti. Asumisvaihtoehtoja on ikääntyneille tarjolla useita. Kun iäkäs henkilö ei enää pärjää päivittäisissä toimissaan omassa kotonaan, erilaisia vaihtoehtoja ei useinkaan ole juuri silloin tarjolla tai olemassa olevat asumisvaihtoehdot eivät ole sopivia.

Iäkkäälle ja ikääntyneelle henkilölle on olemassa erilaisia määritelmiä, mutta useimmiten iäkkäällä henkilöllä tarkoitetaan yli 65-vuotiasta. 80 vuotta täyttäneet määritellään senioreiksi. Vanhuksiksi määritellään henkilöt, jotka tarvitsevat paljon vanhuspalveluita.

Tässä työssä käytetyssä aineistossa mukana olleet vastaajat ovat 80 - vuotta täyttäneitä.

2000-luvun alussa tiedostettiin Suomen väestökehityksen poikkeavan radikaalisti tulevina vuosikymmeninä. Tilastokeskuksen mukaan 65 - 74 vuotiaiden määrä on huipussaan vuonna 2020 ja 75 - 84-vuotiaiden vuonna 2030. Yli 84-vuotiaiden määrä ja suhteellinen osuus kasvavat Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuoteen 2065 asti.

(Tilastokeskus 2019.) Jo 2000-luvun alussa suuren osan vanhusten hoivatyöstä suorittivat vanhusten jo silloin parhaana pitämä vaihtoehto, läheiset. Kehittämällä vanhusten hoitoa perheissä ja yksityisissä palvelualan yrityksissä, säästettäisiin ”veromarkkoja”. (Vartia 2001, 1-5). Kehitys on kuitenkin mennyt siihen suuntaan, kun vanhus ei pärjää enää omatoimisesti tai yhteiskunnan tarjoaman lisäavun kanssa kotona, seuraava asuinpaikka on joko palvelutalo tai tehostetun palveluasumisen yksikkö.

Tässä työssä käytetty aineisto on kansallisesta tietoarkistosta opinnäytetyöhön luvallisesti saatu Suomalaisten Hyvinvointi ja palvelut 2009: ikääntyneiden käyntihaastattelut (FSD2889) (HYPA) paneelimuotoinen kyselytutkimus, missä on yhdistetty puhelin- ja käyntihaastatteluja, postikyselyjä sekä rekisteriaineistoja. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että iäkkään apua tarvitsevan henkilön mielestä paras paikka asua on joku muu kuin oma koti. Lisäksi selvitettiin, mitkä tekijät aineistossa vaikuttavat iäkkään henkilön muuttohalukkuuteen nykyisestä asunnostaan.

2 KULUTTAJAN VALINTA JA PREFERENSSIT

Preferenssi-käsitteellä tarkoitetaan yksilön arvoja tai asenteita. Asuminen ja tässä työssä iäkkään henkilön mieltymykset asumisestaan ja muuttohalukkuudestaan ovat henkilön preferensseistä riippuvaisia. Yksilön preferenssit ovat sisäsyntyisiä, mihin vaikuttavat erityisesti ihmisten välinen vuorovaikutus, ympäristö sekä kulttuuri. Osaltaan preferensseihin vaikuttavat myös vakiintuneet tavatkin. Kulttuurilla on myös suuri vaikutus yksilön preferensseihin. Arvot ja asenteet kehittyvät ja voivat myös muuttua elinkaaremme aikana. (Wildavsky 1987, 3-4.) Iäkkään henkilön preferenssit asumisestaan ja muuttohalukkuudestaan ovat sidoksissa henkilöön taloudellisena toimijana. Asumiskustannukset ovat iso osa kotitalouksien kulutuskorista. Pellervon taloustutkimuksen vuotuisen asumismenoselvityksen mukaan asumismenojen kasvu jatkuu edelleen, mutta hitaampana kuin aiempina vuosina. (Pellervon taloustutkimus 2019.) Ikääntyvien ryhmässä ja ikääntyneissä on aktiivisia, kuluttavia ja vapaa-ajan harrastuksia omaavia, hyvin toimeentulevia henkilöitä, kun taas toiset joutuvat elämään pienellä eläkkeellä. Iäkkäiden varallisuus ja tulot ovat merkityksellisiä kulutus- ja asumisvalintoja tehtäessä. (Jalava ym. 2017, 5, 9-10, 18).

2.1 Preferenssit taloustieteessä

Taloustieteessä asuminen luetaan hyödykkeeksi. Hyödykkeenä asuminen poikkeaa monesta muusta hyödykkeestä. Asuminen ja asumispalvelut ovat molemmat kestokulutushyödykkeitä, mistä kuluttajalle kertyy hyötyä tasaisesti pitkällä aikavälillä.

Asunto voidaan lukea myös välttämättömyyshyödykkeeksi. Asuminen on yleensä pidempiaikaista ja pysyvää. Valintateorian mukaan kuluttaja valitsee hyödykkeet preferenssiensä mukaisesti. Kuluttaja valitsee sekä kuluttaa hyödykkeitä sen mukaan, kuinka paljon hän niistä hyötyy. Asumispaikka ja asunto ovat usein pidemmän aikaan samoja ja kuluttajalla, tässä työssä iäkkäällä henkilöllä rakentuu myös vahva tunneside omaan kotiinsa. Hyödykkeen yksi ominaisuus on, että kuluttaessaan kyseenomaista hyödykettä, henkilö saa siitä aina jollain aikavälillä hyötyä. Hyödykkeitä on sekä kesto-

että kertakulutushyödykkeitä. Vaikka asunnottomuutta on ja tulee aina olemaan, on yhteiskunnalla pyrkimys, että jokaisella henkilöllä olisi asunto hyödykkeenä käytössänsä.

Kuluttajan tarpeita tyydytetään hyödykkeillä. Kuluttajan tarpeiden rakennetta kuvataan hyötyfunktiolla. (Yhtälö 1.) Tarve on sama kuin kuluttajan tarpeen tyydytyksen aste eli hyöty. Hyödyn oletetaan kasvavan määrän kasvaessa. Hyötyfunktion tasokäyriä kutsutaan myös indifferenssikäyriksi (indifference curve), joilla kuvataan kuluttajan tarpeiden rakennetta. (Varian, 2010, 36 - 38.)

𝑢 = 𝑈(𝑥₁, 𝑥_2,…, 𝑥_𝑛) (1)

Yksilön eli kuluttajan tavoitteena on maksimoida hyötynsä. Hyödyn maksimointi tapahtuu jokaisen kuluttajan omien mieltymyksien ja preferenssien mukaisesti. (Yhtälö 2.) Valintateoriassa kuluttajan suvereeniteetti tarkoittaa, että kuluttaja on vapaa tekemään itsenäisesti valintojaan ja on myös paras arvioimaan omia valintojaan. Rationaalinen kuluttaja pystyy parhaiten arvioimaan oman hyötynsä, minkä hän valitsemastaan hyödykkeestä saa. Näillä valinnoillaan kuluttaja tyydyttää kulutustarpeitaan. Kuluttajan hyödykkeistä ei voida puhua vain yksittäisinä hyödykkeinä. Kuluttajan hyödyn maksimoinnilla on vastassaan budjettirajoite, joka tulee hänen käytettävissä olevien tulojensa mukaan. Hyödykkeestä, jonka kuluttaja arvostaa korkeammalle, kuin toisen hyödykkeen, kuluttaja on myös valmis maksamaan siitä enemmän. (Varian, 2010, 20 - 21.)

𝑌 ≥ 𝑃₁𝑥₁ + 𝑃₂𝑥₂+ ⋯ + 𝑃_𝑛𝑥_𝑛 (2)

Tämän hetkisillä iäkkäillä henkilöillä, johtuen osaltaan ansaittujen eläkkeiden suuruudesta, verrattuna tulevaisuudessa oleviin iäkkäisiin henkilöihin, ei välttämättä ole niin hyviä taloudellisia resursseja kaikkiin mahdollisiin tarjolla oleviin asumisratkaisuihin, valinnassa tulee tällöin kuluttajan budjettirajoite vastaan. Tilanteessa missä kuluttajan tulot eivät muodostu rajoitteeksi hyödykkeen valinnalle, kuluttaja pyrkii maksimoimaan nettohyötynsä budjettirajoitteellaan. (Yhtälö 3.)

𝑈(𝑥) 𝑠𝑒 y − 𝑃(𝑥) = 0 (3)

Teoriassa asumisvaihtoehdot ovat kuluttajan kannalta substituutteja toisiinsa nähden, jolloin toinen asumisvaihtoehto on korvattavissa toisella. Käytännössä tätä valinnan mahdollisuutta ei läheskään aina ole saatavilla. Kestokulutushyödykkeenä asumisvaihtoehto ei ole hyödyke, jota vertailtaisiin ja korvattaisiin kovinkaan usein.

Korvattavuus on kuluttajan valinta ja valinta preferenssien ja budjettirajoitteen mukaisesti siitä, minkä vaihtoehdon hän arvioi itselleen parhaaksi. Se, kuinka hyvin iäkäs henkilö pystyy toimimaan rationaalisena kuluttajana ja tekemään valintansa omien preferenssiensä mukaisesti, on haastavaa sekä itse kuluttajan kannalta, niin myös hyödykkeen tarjoajien eli asuntojen myyjien tai vuokraajien kannalta, jotka tarjoavat määrätyllä hinnalla olemassa olevat asumishyödykkeet kuluttajalle. On muistettava, että iäkäskin henkilö on se paras oman hyötynsä arvioija. Valtaosa iäkkäistä henkilöistä asuu useimmiten kuitenkin omassa alkuperäisessä kodissaan siihen saakka, kunnes psyykkinen ja/tai henkinen toimintakyky ei ole enää riittävä yksin tai kotihoidon turvin asumiseen.

Perinteisiä talousteorioita pyritään täydentämään käyttäytymisperustaisella taloustieteellä ja kuvaamalla todenmukaisemmin taloudellisen toimijan inhimillistä käyttäytymistä.

Ilman inhimillisen käyttäytymisen huomioimista talousteorian malleista saadaan kuitenkin helpommin sovellettavia. Uusklassisissa talousteorioissa oletetaan taloudellisten toimijoiden toimivan rationaalisesti, kun taas käyttäytymisperustainen taloustiede osoittaa taloudellisen toimijan käyttäytyvän irrationaalisesti.

Käyttäytymisperustainen talousteorian malli prospektiteoria kuvaa ja ennustaa ihmisten realistista päätöksentekoa, ei optimaalista päätöksentekoa. (Thaler 1985, 199).

Kahnemanin & Tverskyn (1979, 263 - 291) mukaan prospektiteoria on muodollinen näkemys taloudellisten toimijoiden päätöksenteosta epävarmuuden vallitessa. Teorian mukaan ihmisen luonne on tappiota välttelevä, koska tappion kokemus on kaksi kertaa voimakkaampi kuin samanlaisesta voitosta saatu hyvän mielen tunne. Vaikka päätöksenteon tueksi ihmisellä olisi saatavilla kaikki tarvittava informaatio, se ei tarkoita sitä, että hän kykenisi valitsemaan itselleen optimaalisimman vaihtoehdon.

Prospektiteorian keskiössä on riskin karttaminen eli ihmiset ohjaavat käyttäytymistään ja

päätöksentekoaan välttääkseen riskejä. Ihmisten käyttäytyminen on sekä tiedostettua, että tiedostamatonta. Prospektiteorian on sanottu myös ennustavan kokemattomien päätöksentekijöiden käyttäytymistä markkinoilla. (List 2004, 615 - 625.)

2.2 Milloin ja miksi tarvitaan paternalismia

Ikääntyminen ja toimintakyvyn heikkeneminen tulevat vastaan jokaisen henkilön kohdalla, joten mieltymysten ja vaihtoehtojen selvittäminen tulisi hoitaa jo hyvissä ajoin.

Tällöin ikääntyä henkilö vielä kykenee toimimaan rationaalisena kuluttajana ja valitsemaan preferenssiensä ja budjettirajoitteensa mukaisesti, mitä tuotetta ja paljonko hän sitä ostaa ja ostaisi, kun sen aika tulee, jolloin tulevaisuuden tilanteet kyettäisiin parhaiten hoitamaan iäkkään omien mieltymysten mukaisesti. Mikä asumisratkaisujen kohdalla tarkoittaa mahdollisuutta preferenssien mukaiseen asumisratkaisun, asumispaikan ja asumiseen liittyvien oheispalveluiden valintaan. Vaikka ajankohtaista ei olisi päättäminen asumisratkaisuista ja palveluista juuri sillä hetkellä, olisi omat mieltymykset syytä kertoa omaisilleen tai kirjoittaa ylös. Se, mitä valintoja kuluttaja eli tässä työssä iäkäs henkilö tai hänen edustajansa tekevät, on yksi taloustieteen perusteorioista; kuluttajan valintateoria, joka on vahvasti sidoksissa teoriaan rationaalisesta kuluttajasta. Sekä teoriassa että käytännössä rajan veto siihen, milloin kuluttajan eli tässä yhteydessä iäkkään henkilön suvereniteetin tilalle tulee omaisten ja yhteiskunnan paternalismi, on haasteellista.

Kun iäkäs henkilö ei ole enää kykenevä rationaalisena kuluttajana hyötynsä maksimoivaan valintaan, omaiset ja/tai yhteiskunnan edustajat toimivat paternalisteina, jolloin henkilön itsemääräämisoikeutta rajoitetaan. Itsemääräämisoikeuden rajoittaminen tulee tehdä juridisesti oikein, henkilöä kunnioittaen ja mahdollisuuksien mukaan toteuttaen iäkkään henkilön tahtoa ja omia mieltymyksiä. Tässä tapauksessa paternalismin tavoitteena on ehkäistä iäkästä henkilöä tekemästä valinnoillaan vahinkoa itselleen. Iäkkäiden henkilöiden kohdalla paternalismi ei ole ainoastaan sitä, että joku muu päättää, missä ja miten henkilön tulee asua. Kun iäkäs henkilö ei kykene toimimaan itsenäisesti, paternalisti joutuu henkilön haluamatta tai pyytämättä ohjata tai holhota henkilöä. Tällöin hänet usein joudutaan kiireellisesti, sen enempää henkilön

mieltymyksiä selvittämättä, sijoittamaan asumaan, joko väliaikaiselle paikalle odottamaan tai suoraan pysyvälle paikalle palveluasuntoon tai tehostettuun palveluasuntoon. Tällöin valinnan mahdollisuutta ei ole tai aikaisempia tiedossa olevia mieltymyksiä ei pystytä ottamaan huomioon. Asumiseen liittyvän paternalismin seurauksena, iäkkään henkilön itsemääräämisoikeutta, liikkumisvapautta, rahan käyttöä ja kaikkien päivittäisten toimien suorittamista joudutaan valvomaan ja mahdollisesti rajoittamaankin. Tilanteet, missä valintoja ja toimintaa joudutaan ohjaamaan paternalistisin keinoin, ovat alttiita myös väärin ja virheellisin perustein tehtäville valinnoille ja ratkaisuille.

Suurin osa iäkkäille henkilöille tarkoitetuista asumisratkaisuista on julkisen organisaation hallinnoimaa ja säännöstelemään, joka tarkoittaa sitä, että kyseenomainen organisaatio tekee asukasvalinnat ja valvoo palveluntuottajien toimintaa. Yhteiskunta määrittelee tulorajat ja asukkaalle menojen jälkeen jäävän vähimmäismäärän. Hyödykkeenä asuminen ja asumispalvelut ovat osaksi hinnoiteltu markkinavoimien mukaisesti.

Markkinavoimien säätely iäkkään henkilön asumisen hinnoittelussa on lailla, asetuksilla ja suosituksilla säädeltyä. Asumisratkaisuissa ei välittömästi ole mukana hinnan muutoksen mukanaan tuomaa kysynnän muutosta, kuten esimerkiksi elintarvikkeissa.

Vanhusten itsemääräämisoikeutta tulisi kunnioittaa mahdollisimman pitkään, jolloin vanhus voi myös päättää asua kotonaan ja kieltäytyä vastaanottamasta kotiapua. Kyse on myös yksilön rationaalisesta valinnasta, jota rajoittavat institutionaaliset rakenteet, kulttuuri ja politiikka. Usein kuitenkin itsemääräämisoikeus ja asumisen valinnanmahdollisuus eivät ole näin selkeitä. Terveydelliset ja sosiaaliset tilanteet voivat johtaa siihen, että valinnanmahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Kulttuurimme yhteiskunnalliset normit ohjaavat myös ratkaisuja ja iäkkäät saattavat joutua tilanteeseen, missä valinnanvaihtoehtoja ei ole monta. Henkilöt voivat myös mieltymyksiltään ja preferensseiltään olla hyvin erilaisia, joku voi kokea asumisen nykyisessä kodissaan huonoimpana ratkaisuna, kun taas toinen kokee huonoimpana ratkaisuja palvelutalossa asumisen. (Clapham 2005, 9, 216).

2.3 Julkiset asumisvalinnan perusteet

Iäkkäiden henkilöiden asumisratkaisujen kysyntä on useimmiten tarjontaa suurempi, jolloin kuluttajan valitsemaa preferenssien mukaista tai kuluttajalle valittua asumisvaihtoehtoa joudutaan jonottamaan. Asukasvalintojen taustalla on kriteerit, joiden mukaan asukasvalinnat tehdään. Kriteereitä määrittelevät lait, asetukset ja suositukset.

Kunnasta, kuntayhtymästä tai organisaatiosta riippuen, lakisääteisten kriteerien lisäksi, on useita eri variaatioita asukasvalinnoista ja palveluista päätettäessä. Yhteiskunnan ja useiden organisaatioiden toimesta ympäristön ja asumisratkaisujen suunnitteluun ja toteuttamiseen käytetään resursseja, jotta myös iäkkäiden henkilöiden asumisen tarpeen kysyntä ja tarjonta kohtaisivat.

Ympäristöministeriöllä oli usean eri hallinnonalan yhteistyönä vuosina 2013 - 2017 käynnissä ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Ohjelman yhtenä osana oli myös Hissi-Esteetön Suomi 2017 hanke. Kehittämisohjelmalla pyrittiin vaikuttamaan itse kuntien sekä asunto- että rakennusalan toimintaan, siten että ikääntyneiden asumisen tarpeet otettaisiin paremmin huomioon suunnittelussa ja toteutuksessa. Tavoitteena oli tukea ikääntyneiden omaa ennakointia asumiseensa ja terveydentila huomioon ottaen parantaa kotona asumisen mahdollisuuksia. Tuettaessa vanhusten kotona asumista, mikä nähdään heidän omana toiveenaan ja millä vältetään laitoshoitoon joutumista, helpotetaan siten myös kustannuspaineita, jotka kohdistuvat julkiseen talouteen. (Juhila ym. 2016, 25.) Kehittämisohjelmaan sisältyi asuntokannan korjaamista, asumisratkaisujen uudistamista ja kehittämistä, asuinalueiden kehittämistä ja asumista tukevien palveluiden selvittämistä. Kehittämisohjelma tuotti useita eri julkaisuja, aineistoja ja toimenpidelinjauksia. (Ympäristöministeriö 2013 - 2017).

3 IKÄÄNTYMINEN JA IKÄÄNTYNEIDEN ASUMINEN

Vanhuspalvelulaissa ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän ylittäneitä eli yli 65-vuotiaita. Iäkkäällä henkilöllä taas tarkoitetaan henkilöä, jonka toimintakyky on heikentynyt iän myötä tulleiden, lisääntyneiden ja pahentuneiden vammojen tai sairauksien vuoksi. Toimintakyky jaetaan fyysiseen, kognitiiviseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013, 10). Ikääntynyt henkilö on tilastoissa ja vanhusasuntokunnan määritelmissä 65 vuotta täyttänyt eli eläkeiän saavuttanut henkilö. Senioriksi luokitellaan 80-vuotta täyttänyt itsenäistä ja aktiivista elämää viettävä eläkeläinen. Seniorin ja vanhuuden välisiä ikärajoja on toisaalta vaikea määritellä, sillä vanheneminen ja toimintakyvyn muutokset ovat yksilöllisiä. 75-vuotta täyttäneistä 30-35 % käyttää vanhuspalveluita. Vanhuksiksi kutsutaan taas yli 80-vuotiaita henkilöitä, jotka tarvitsevat paljon vanhuspalveluita. (Ruonakoski 2014, 10 - 11).

1900-luvulla yhteiskunnalle siirtyi tehtäviä, mistä aiemmin olivat huolehtineet perheet ja yhteisöt. Tällöin julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut, sekä eläkejärjestelmät kehittyivät.

Eläkejärjestelmän kehittymisen yhtenä tarkoituksena oli poistaa köyhät vanhukset.

Kunnalliskodit muuttuivat 1960-luvulta lähtien vanhainkodeiksi. Nykyisin vanhainkoteja on hyvin harvassa kunnassa enää jäljellä. Nykyisin iäkkäiden henkilöiden, oman kodin lisäksi olevat asumisvaihtoehdot ovat seniori- ja palvelutaloja tai ympärivuorokautista hoivaa tarjoavia tehostetun palveluasumisen yksiköitä, sekä myös vähenevässä määrin terveyskeskuksen vuodeosastoja. Aiemmin vanhuksille tarkoitetut asumisvaihtoehdot sijoitettiin taajamien keskustojen ulkopuolelle, kun taas nykyään, kuten vuonna 2008 julkaistun ikäihmisten palvelujen laatusuosituskin suosittelee, asumisvaihtoehtojen tulisi pyrkiä tukemaan iäkkäiden henkilöiden yksilöllisyyttä, itsemääräämisoikeutta ja osallistumista ympärillä olevan yhteisön toimintaan. Uusia senioritaloja ja palvelutaloja rakennetaan nykyään juuri keskustojen tuntumaan, palvelujen lähelle. Näissä asumisvaihtoehdoissa korostetaan asuntojen kodinomaisuutta, sekä yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden toteutumista. Tehostetun palveluasumisen yksiköissä asuvilla ei toimintakyky ole sellainen, että he kykenisivät yksin tai välttämättä edes avustettuna, ympäristön lähipalveluita käyttämään. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008.)

Juhila ym. ovat teoksessa Siirtymät ja valinnat asumispoluilla (2016) kuvanneet eri ikäkausina tapahtuvaa elämänkulkua ja siihen liittyviä asumisratkaisuja. Yksi näistä elämänvaiheista on ikääntyminen ja vanhuus. Eri ikäkausia ja heidän kuvaamia asumispolkuja ja niihin liittyviä siirtymiä yhdistää useat eri seikat. Iäkkäiden henkilöiden asuminen ja asunnottomuus ovat yhteiskunnallinen, sekä vanhuspoliittinen että yhteiskuntapoliittinen kysymys, mihin tulee etsiä ratkaisuja nyt ja tulevaisuudessa.

Iäkkäiden henkilöiden asumisvaihtoehdot ja palveluntarvemäärittelyt ovat keskeisessä roolissa, kun suunnitellaan tukia ja tukea kotona asumiseen. Oikeanlaiset ratkaisut vähentävät myös kustannuspaineita, jotka kohdistuvat julkiseen talouteen.

Yhteiskunnallisena pyrkimyksenä on edelleen iäkkäiden henkilöiden asuminen omassa kodissa, asumisyksiköiden, palvelutalojen ja laitosten sijasta. Kotona mahdollisimman pitkään asumisen haasteita ovat kotiin tuotavat palvelut, niiden tarkoituksenmukaisuus, sekä oikea-aikaisuus että osapuolten mieltymysten huomioiminen. Ikääntyminen ja vanhuus usein tuovat mukanaan toimintakyvyn puutteita, johon on kyettävä löytämään ratkaisuja niin, että kotona asuminen olisi mahdollista. Eri ammattiryhmät, kuten lääkärit, sairaanhoitajat, lähihoitajat, fysioterapeutit, toimintaterapeutit, sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat, sosiaali- ja terveysalalta tulisi olla mukana suunnittelemassa iäkkäiden henkilöiden asumisratkaisuja ja muuttamista. (Juhila 2016, 8- 9, 15).

Useat organisaatiot ovat julkaisseet tutkimuksia ja oppaita lähipalveluista ja ympäristörakentamisesta, ottaen huomioon myös ikääntyvän väestön. Vaikkakin, kuten Ruonakoski (2014) tuo esiin, ikääntymiseen liittyvät kysymykset mielletään usein vain sosiaali- ja terveyssektorille kuuluvaksi, tulee niitä käsitellä laajemmassa mittakaavassa.

Fyysinen ympäristö on ihmisten asumisen ja elämisen perusta, joka vaikuttaa myös ikäihmisen selviytymiseen ja palvelutarpeeseen. (Ruonakoski 2014, 5).

Vuonna 2001 Sosiaali- ja terveysministeriö yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa laati laatusuosituksen hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi.

Suositus on päivitetty vuosina 2008 ja 2013 vastaamaan sen hetkistä ympäristöä.

Laatusuosituksen myötä vanhusten laitos- ja avopalveluissa on tapahtunut selkeitä rakennemuutoksia, joilla on pyritty hillitsemään kustannusten kasvua ja parantamaan

palveluita. Kalliita laitoshoitoja on vähennetty ja kotihoidon määrää on lisätty. Vuonna 2011 suurin osa, lähes 90 %, 75 vuotta täyttäneistä suomalaisista asui kotona. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013.) 2000-luvulla tehostetun palveluasumisen asiakasmäärät ovat jatkuvasti nousseet ja vuoden 2014 lopussa 6,7 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä kuului tehostetun palveluasumisen asiakkaisiin. Kaikista tehostetun palveluasumisen asiakkaista 47 % asui yksityisen tuottamassa palveluyksikössä. Terveyskeskusten pitkäaikaishoidon asiakkaiden määrät ovat laskeneet merkittävästi. (Väyrynen Riikka & Kuronen Raija 2017.) Laitoshoitopaikkojen vähentämisen myötä, asuminen on siirtynyt kotiin tai kodinomaisiin ympäristöihin. Myös palveluasunnot ja tehostetun palveluasumisen yksiköt luetaan kodiksi, jolloin kustannukset ovat siirtyneet kunnilta valtiolle ja myös yksilöille itselleen. Henkilöt ovat oikeutettuja hakemaan eläkkeensaajan asumistukea asuessaan palvelutalossa tai tehostetun palveluasumisen yksikössä, kun asuinhuoneen tai huoneiston lakisääteiset kriteerit täyttyvät.

3.1 Ikääntyneiden määrä ja kustannukset

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2018 lopussa 65 - 84 vuotiaita 19,2 prosenttia väestöstä, kun luku vuonna 1950 oli 6,4 prosenttia ja vuonna 2000 13,5 prosenttia. 85 vuotta täyttäneitä oli vuoden 2018 lopussa 2,7 prosenttia väestöstä, kun vastaava luku vuonna 1959 oli 0,2 prosenttia ja vuonna 2000 1,5 prosenttia. Yli 65 vuotiaita koko väestöstä oli 21,8 prosenttia vuoden 2018 lopussa. Väestöennusteen mukaan 65 vuotta täyttäneiden, sekä 85 vuotta täyttäneiden osuus tulee kasvamaan vuoteen 2070 saakka, kun taas nuorempien ikäryhmien osuus pienenee. (Tilastokeskus.

2019.)

TAULUKKO 1. Väestöennuste (Tilastokeskus 2019)

Vuosi 2020 2030 2040 2050 2060 2070

Väkiluku

tuhatta 5 543 5 612 5 602 5 532 5 448 5 371

Ikä %

0 – 14 v. 15,6 13,5 13,1 12,8 12 11,6 15 – 64 v. 61,7 60,3 59,7 58,5 56,9 55,3 65 – 84 v. 19,9 22,3 21,1 21,8 23,9 24,4

85 – v. 2,8 3,9 6,1 6,9 7,2 8,7

Kansaneläkkeen saajia Suomessa oli vuoden 2018 lopussa yhteensä 596 986, joista pelkästään vanhuuseläkkeen saajia oli 467 554. Kansaneläkkeen saajien määrässä oli edellisvuodelta laskua 1,6 prosenttia ja vanhuuseläkkeen saajien määrässä oli laskua 1,5 prosenttia. (Kansaneläkelaitos 2019.) Vuonna 2018 säännöllisen kotihoidon piirissä koko maassa, Ahvenanmaa mukaan lukien, oli 73 563 henkilöä ja vuonna 2017 73 804 henkilöä. Lisäystä kotihoidon asiakkaiden määrässä oli vuodesta 2016 vuoteen 2017 2,1

%, kun taas asiakasmäärä väheni 0,3 % vuodesta 2017 vuoteen 2018. 75 vuotta täyttäneitä asiakkaita kotihoidon piirissä oli 56 357 henkilöä, joka on 11 prosenttia kaikista 75 vuotta täyttäneistä. (Mielikäinen ym. 2018) Vanhainkotihoidossa vuoden 2017 lopussa oli 6147 asiakasta, joka edelliseen vuoteen verrattuna oli määrältään 25 prosenttia pienempi.

Heistä 5259 asiakasta oli 75 vuotta täyttäneitä. Lasku kertoo siitä, että ympärivuorokautisesta hoidosta on siirrytty palveluasumiseen. Tehostetun palveluasumisen 75 vuotta täyttäneiden asiakasmäärä oli vuoden 2017 lopussa 37 678 ja tavallisen palveluasumisen asiakasmäärä oli 3917. (Arajärvi ym. 2018.)

Suurten ikäryhmien eläköitymisen, sekä syntyvyyden että kuolleisuuden vähenemisen seurauksena Suomessa on meneillään väestörakenteen muutos, eikä vain iäkkäiden määrän kasvu, vaan myös lasten ja työikäisten väheneminen. Rakenteelliset muutokset ovat erilaisia maamme eri osissa ja yhteiskunnan tulee myös kyetä muokkautua sen mukaan. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013, 14 - 15). Vanhuspalveluiden tarve lisääntyy ikärakenteen muuttuessa. Tulevien ikäihmisten arvioidaan olevan terveydeltään ja toimintakyvyltään parempikuntoisia kuin tämän päivän ikäihmiset. Tulevaisuuden iäkkäiden arvioidaan olevan myös varakkaampia ja siten kykeneväisempiä kustantamaan suuremman osan tarvitsemistaan palveluistaan itse. (Ruonakoski 2014, 8). Kustannukset, jotka iäkäs henkilö joutuu maksamaan palveluasunnossa asumisestaan ja siihen liitetyistä palveluista on hyvin kirjavaa. Kiistatonta on, että ikääntyneet käyttävät terveys- ja hoivapalveluita keskimäärin enemmän kuin nuoremmat ikäluokat. Väestön ikääntyessä ja syntyvyyden laskiessa myös terveys-, sosiaali- ja hoivapalveluiden tarve ja määrä muuttuvat. (Lassila ym. 2007, 31.)

Kunnille aiheutuu kustannuksia ikääntymisestä, ikääntyneiden palvelutarpeista ja palveluiden lisäämisestä, ratkaistaessa ympäristöstä ja asumisesta johtuvia ongelmia.

Kustannuksia syntyy koti- ja kuljetuspalveluiden tarpeesta ja matkojen pidentymisestä hajanaisen yhdyskuntarakenteen ja palveluiden keskittymisen vuoksi. Iäkkäiden kaatumiset ja tapaturmat ja niiden seurauksena tapahtuva toimintakyvyn heikkeneminen vaikuttavat mm. asumisratkaisuihin ja kustannusten kasvuun. Selviytymistä tukevat asuntojen muutostyöt ja niiden viivästyminen lisäävät aina väliaikaisesti laitospaikkojen, palveluasuntojen ja muiden erityisratkaisujen kysyntää ja kustannuksia. (Ruonakoski 2014, 10).

Iäkkäiden henkilöiden asuminen on yksi iso menoerä valtion ja kuntien sosiaaliturvan menoissa. Pitkäaikaishoito esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosastolla luetaan taas terveydenhuollon menoihin. Sosiaaliturvan menot olivat vuonna 2015 yhteensä 66,3 miljardia euroa, näistä vanhuuteen liittyvien menojen osuus oli 39,1 prosenttia. Edelliseen vuoteen nähden vanhuuteen liittyvät sosiaaliturvan menot kasvoivat 4,5 prosenttia.

Sosiaaliturvan kokonaismenojen reaalikasvu oli 1,4 %. Vanhuuteen liittyvät sosiaaliturvamenot, joita maksetaan rahamääräisenä, ovat osa-aikaeläkkeet, vanhuuseläkkeet, luopumistuet, -korvaukset ja – eläkkeet sekä rintamalisät. Palveluina saatavat sosiaaliturvaetuudet ovat ikääntyneiden laitospalvelut ja ympärivuorokautinen hoiva, pois lukien terveyskeskuksen vuodeosasto. Sosiaaliturvan palveluihin kuuluvat myös kotipalvelut ja kotisairaanhoito, omaishoidon tuki sekä muita ikääntyneiden asumispalveluita, missä hoiva ei ole ympärivuorokautista. Sosiaaliturvan palveluihin kuuluvat myös päivätoiminta ja perhehoito. (Knape & Virtanen 2017, 1, 8.) Terveydenhuoltomenot olivat vuonna 2016 20,5 miljardia euroa. Menot olivat 9,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Perusterveydenhuollon (3,4 miljardia euroa) ja erikoissairaanhoidon (7,2 miljardia euroa) menot muodostivat noin puolet terveydenhuoltomenoista. Terveydenhuollon rahoituksesta 74,6 prosenttia rahoitetaan julkisin rahoin. Ikääntyneiden pitkäaikaishoidon, mihin on sisällytetty myös vammaisten pitkäaikaishoito, kustannukset olivat vuonna 2016 18,8 % terveydenhuollon kokonaismenoista. (Knape & Matveinen 2018, 1-2.)

3.2 Ikääntyminen ja toimintakyky

Keskenään saman ikäisten ihmisten ja erityisesti iäkkäiden ihmisten erilaiseen toimintakykyyn vaikuttavat sairaudet, mitkä ikääntymisen seurauksena heikentävät vanhuksen toimintakykyä, omatoimisuutta ja kotona pärjäämistä. Yksilötasolla toimintakyvyn heikkeneminen johtuu kuitenkin ensisijaisesti sairauksista eikä vanhenemisesta. Vanhuksille on ominaista oireiden epäspesifisyys, toiset oireet ylikorostuvat ja toiset vaimentuvat. (Tilvis 2001, 32 - 33, 36).

Toimintakyvyn rajoittamista aiheuttavia sairauksia 75 - 85-vuotiailla on useimmiten kaksi tai kolme. Yleisimpiä ovat sydän- ja verisuonisairaudet sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Lähes kaikilla yli 85-vuotiailla on joku toimintakykyä rajoittava pitkäaikaissairaus. Sosiaali- ja terveysministeriön (2013, 21) mukaan 85-vuotiaista, joka toinen kaatuu ainakin kerran vuodessa ja toistuvasti puolet. Muistisairaudet korostuvat yli 85-vuotiailla. Vanhuksilla tavallisimmin esiintyvät sairaudet voidaan luokitella siten, kuinka vakavia ne ovat henkilön toimintakyvylle ja elinennusteelle. Toimintakykyä vakavasti rajoittaviin, ei henkeä uhkaaviin sairauksiin kuuluvat nivelrikko, näön heikentyminen sekä dementia. Toimintakykyä vaihtelevasti rajoittaviin ja henkeä uhkaaviin sairauksiin luetaan aivohalvaus, sydän ja verenkiertosairaudet, syöpäsairaudet sekä krooniset keuhkosairaudet. Toimintakykyä vähemmän rajoittavat ja vähemmän uhkaavat sairaudet ovat sokeritauti, kuulon heikentyminen, depressio sekä korkea verenpaine. (Tilvis 2001, 36- 37).

Ikääntyneiden kokonaisvaltaiseen selviytymiseen ja toimintakykyyn vaikuttavat monet tekijät, sairaudet, mieliala, sosiaalinen tuki, uskonto, kognitio, ympäristö ja talous.

Vanhenemisen ja muuttuvan yhteiskunnan myötä myös vanhuksen osaaminen, kykeneminen, haluaminen ja täytyminen ovat muuttuvia toimintaulottuvuuksia. Näiden ulottuvuuksien myötä toimintakykyä tarkastellaan enemmänkin ikääntyvän yksilön henkilökohtaisista ominaisuuksista tilanteisiin, arkitoimintoihin ja toimintakäytäntöihin.

(Jyrkämä 2003, 270). Vanhuksen siirtymistä toiseen asuinpaikkaan tulisi olla aina arvioimassa moniammatillinen tiimi, missä olisi mukana lääkäri, sairaanhoitaja, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, psykologi ja sosiaalityöntekijä. (Tilvis 2001, 34.)

Sosiaali- ja terveysministeriön viimeksi vuonna 2013 päivitetyn laatusuosituksen, hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi, tarkoituksena on tukea kuntia ja yhteistoiminta-alueiden päättäjiä ja johtajia toimintojen suunnittelussa ja arvioinnissa, niin kutsutun vanhuspalvelulain nojalla tehtävään ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemiseen ja erityisesti niin kutsutun vanhuspalvelulain toimeenpanoon.

Laatusuosituksen keskeisiä sisältöjä ovat iäkkäiden henkilöiden osallisuus, toimijuus, asuminen, elinympäristö sekä mahdollisimman terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen turvaaminen. Ikääntyneen tulee voida vaikuttaa heille tarkoitettujen palveluiden toimintaan ja kehittämiseen, yksi tärkeimmistä osallistavista toimista on esteettömyys ja palveluiden saavutettavuus. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013, 19).

3.2.1 Iäkkäiden ihmisten palveluja ohjaava lainsäädäntö

Lainsäädännön tavoitteena on taata iäkkäille heidän tarpeidensa mukaista, yksilöllistä ja laadukasta hoitoa. Vanhuspalvelulain (980/2012) tavoitteena on ikääntyneen väestön hyvinvoinnin ja terveyden tukeminen sekä kuntien palvelujen kehittämisen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen. Lisäksi lain tavoitteena on iäkkäiden henkilöiden laadukkaiden palveluiden saatavuuden parantaminen ja palveluiden sisältöön ja toteuttamiseen vaikuttamisen mahdollisuuden luominen. (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 2012.)

Kuntien vastuulla olevista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista säädetään erikoissairaanhoitolaissa 1062/1989, kansanterveyslaissa 66/1972, terveydenhuoltolaissa 1326/2010 sekä sosiaalihuoltolaissa 1301/2014. Sosiaalihuoltolaissa määritellään tuettu asuminen, palveluasuminen ja tehostettu palveluasuminen. Asumispalveluiden tuottamisen yhteydessä on huolehdittava myös henkilölle tarvittavat kuntoutus- ja terveydenhuollon palvelut. Iäkkäiden palvelutarpeisiin vastaamisesta, palvelujen saannista sekä niiden laadusta säädetään laissa ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Sosiaali- ja terveyspalveluista perittävistä maksuista säädetään laissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta säädetään mm.

sosiaalihuoltolaissa (Sosiaalihuoltolaki 2014.), kansanterveyslaissa (Kansanterveyslaki 1972.), sekä laissa yksityisistä sosiaalipalveluista 603/1996.

Sotainvalideja ja rintamaveteraaneja koskevia lakeja ovat mm. sotilasvammalaki 404/1948, laki rintamaveteraanien kuntoutuksesta 1184/1988, laki eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta 1039/1997 sekä rintamasotilaseläkelaissa. Kansaneläkkeestä ja eläkkeensaajan asumistuesta säädetään kansaneläkelaissa 568/2007, laissa eläkkeensaajan asumistuesta 571/2007 sekä laissa vammaisetuuksista 570/2007.

Kuntien tulisi tarjota iäkkäille erilaisia asumisen vaihtoehtoja ja palvelurakenteita.

Kunnan tulisi kiinnittää huomiota ikäihmisille tarkoitettuun fyysisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin ympäristötekijöihin. Asuinrakennusten esteettömyys on tärkeä mahdollistaja iäkkäiden kotona asumiseen. Kuntien tulisi järjestelmällisesti panostaa siihen, että kunnan toiminnot mahdollistaisivat terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen. Yksi merkittävimmistä toimista on asumisen vaihtoehtojen kehittäminen. Vanhuspalvelulain (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista) 12§ mukaan hyvinvointia ja terveyttä edistävillä palveluilla voidaan lisätä toimintakykyisiä elinvuosia ja siirtää palvelujen tarvetta myöhäisempään vaiheeseen. Panostamalla ikääntyvien toimintakykyyn voidaan vähentää sosiaali- ja terveyspalveluiden menoja ja menojen kasvua.

Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksen 2013 mukaan, merkittävään itsenäisen suoriutumisen tukeen vaikuttavat oikea-aikaiset ja vaikuttavat sosiaali- ja terveyspalvelut.

Ohjauksesta omaehtoiseen hyvinvoinnin ja terveyden lisäämiseen on ikääntyneille erityistä hyötyä. Ikääntyneille tulisi myös antaa tukea ja ohjausta tulevan asumisen suunnitteluun. Erityishuomiota tulisi kiinnittää ryhmiin, joilla on eniten toimintakyvyn heikkenemistä ennakoivia riskitekijöitä. Näitä riskitekijöitä ovat aistitoimintojen heikkeneminen, kaatumisalttius, ulkona liikkumisen väheneminen ja hidas liikkuminen, tasapaino-ongelmat, lihasvoimien väheneminen, laihtuminen, muistihäiriöt, mielenterveyshäiriöt, päihteiden käyttö, yksinäisyys, pienituloisuus, puolison tai

elämänkumppanin menettäminen, perhe- tai läheisväkivalta tai sen uhka sekä runsas sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttö. Riskiryhmään kuuluvien tunnistaminen, heidän ohjaamisensa ja annettavat tukitoimet auttavat iäkkäitä elämänlaadun ja toimintakyvyn ylläpitämisessä ja parantamisessa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013, 22, 24, 26).

3.3 Ikääntyneiden asumisvaihtoehdot

Clampham (2015) määrittelee iäkkäät henkilöt kahteen ryhmään. Hyväkuntoiset ja varakkaat iäkkäät henkilöt voivat päättää asumisestaan omien preferenssien ja elämäntyylinsä mukaan. Kun taas huonokuntoisempien, johtuen heidän terveydentilastaan ja avuntarpeestaan, yksilöllinen päätöksenteko ei useinkaan toteudu tai ei pysty toteutumaan. Tällöin asumisvalintoja määrittelevät fyysinen ja kognitiivinen terveydentila ja toimintakyky, jolloin omaisten ja sosiaali- ja terveyenhuollon ammattilaisten paternalistinen rooli valintoja ja päätöksiä tehdessä korostuu.

Ikääntyneille on tarjolla useita erilaisia asumisvaihtoehtoja iän ja toimintakyvyn mukaan.

Tarjolla on vaihtoehtoja myös elämänkaari ajattelumallin mukaisesti ja joka on myös tämänhetkisessä ja tulevaisuuden rakentamisessa otettu huomioon. Henkilö, joka on täyttänyt tietyn iän, yleensä 65 vuotta, on oikeutettu muuttamaan ikäihmisille tarkoitettuihin asuntoihin. Näitä vaihtoehtoja on tarjolla sekä omistus- että vuokra- asuntoja. Sosiaali- ja terveysministeriökin (2013) suosittelee että ikääntyneiden asumisratkaisujen suunnittelussa ja toteutuksessa tulisi korostaa myös ihmisten omaa ennakointia ja varautumista toimintakyvyn muuttuessa iän myötä. Ikääntyvän henkilön miettiessä tulevaisuuden asumisratkaisuja, ennen kuin toimintakykyyn tai päätöksentekokykyyn tulee rajoitteita, hänellä on oletettavasti myös aikaa sekä riittävä informaatio, optimaalisimman ja preferenssiensä mukaisen asumisratkaisun valintaan.

Iäkkään henkilön päätöksenteon haasteena tulee olemaan oikeanlaisen informaation saanti erilaisista saatavilla olevista asumisvaihtoehdoista. Yhteiskunnan tulisi huolehtia, että riittävä informaatio päätöksenteon tueksi olisi iäkkään henkilön saatavilla.

Tuettua asumista järjestetään kunnissa monin eri tavoin. Tuettu asuminen on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat tukea itsenäiseen asumiseen tai itsenäiseen asumiseen siirtymisessä. Tuetun asumisen asukkaat ja asumista tukevat palvelut järjestää sosiaalitoimi. Asumisen tukena toimivat sosiaalipalvelut ja sosiaaliohjaus. Sekä palveluasuminen että tehostettu palveluasuminen ovat avohoitoa ja asuminen voi olla joko pitkäaikaista tai lyhytaikaista. Asunnosta maksetaan vuokraa ja palveluista asiakasmaksuja. Palveluasuminen tarkoittaa asumista, johon voi sisältyä sekä hoiva-, hoito- että ateriapalveluja. Tehostetun palveluasumisen yksiköissä henkilöstö ja tarvittavat palvelut ovat paikalla ympäri vuorokauden. Väliaikaista asumispalvelua tarvitaan esimerkiksi omaishoitajan vapaiden ajaksi. Kunnat voivat tuottaa palveluasumisen omana toimintanaan, ostopalveluna tai palvelusetelin avulla. Kunnan on vanhuspalvelulain mukaan toteutettava iäkkäiden pitkäaikainen hoito ja huolenpito ensisijaisesti kotiin annettavilla ja muilla sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluilla.

Vanhuspalvelulain mukaan pitkäaikaista laitoshoitoa järjestetään vain lääketieteelliseen, asiakasturvallisuuteen tai potilasturvallisuuteen perustuen. (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 2012;

Sosiaalihuoltolaki 2014).

Yleisin (80 %) asumismuoto 65 vuotta täyttäneillä kirjallisuuden mukaan on omistusasunto, joko kerros-, rivi-, tai omakotitalo. Ikääntyneille suunnatut asumisvaihtoehdot Jalava ym. (2017) luokittelee kolmeen ryhmään; itsenäinen asuminen tavallisessa asunnossa tai senioritalossa, mihin saa myös tarvittaessa kotihoitoa, palveluasuminen palvelutalossa ja laitoshoito vanhainkodissa tai terveyskeskuksen pitkäaikaisella vuodeosastopaikalla. Iäkkäille tarkoitettuja senioritaloja ja itsenäiseen asumiseen tarkoitettuja asuntoja tarjoavat kunnat, säätiöt, yleishyödylliset yhteisöt, rakennusyritykset ja rakennuttajat. Asuntojen hallinta- ja rahoitusmuotoja on tarjolla useita erilaisia vaihtoehtoja. (Jalava ym. 2017, 17). Vuoden 2015 lopussa vanhainkotipalveluista kunnat tuottivat itse 87 prosenttia ja yksityiset 13 prosenttia.

Tavallista palveluasumista kunnat tuottivat 29 prosenttia ja yksityiset 71 prosenttia.

Tehostettua palveluasumista kuntien tuottamana oli 52 prosenttia ja yksityisen tuottamana 48 prosenttia. (Väyrynen & Kuronen 2017, 13).

Kuntien palvelurakenteiden muutos vähentää laitoshoitoa, mutta verrattuna muihin Euroopan maihin Suomi on edelleen kovin laitosmainen ikääntyneiden asumispalveluiden tarjoamisessa. Sosiaali- ja terveysministeriö kehottaa kuntia uudistamaan asuinympäristöjänsä ja palvelujansa ikäystävälliseen suuntaan. Tämä tarkoittaa, että ikääntyvälle väestölle olisi tarjolla erilaisia asumisvaihtoehtoja, esteettömiä ja turvallisia asuinympäristöjä sekä erilaisia asumis- ja palvelukokonaisuuksia. Kuntien tulisi myös mahdollistaa ikääntyvän väestön ja ikääntyneiden asiointi, palveluihin pääsy ja yhteisön tapahtumiin osallistuminen, kohtuuhintaisilla liikenne- ja kuljetuspalveluilla. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013, 22).

Liikenne- ja viestintäministeriö on tehnyt oman esteettömyysstrategiansa, missä on ryhmitelty asuinympäristön ongelmia sekä sisällä että ulkona. (Liikenne- ja viestintäministeriö 2003, 19). Esteettömyysstrategiassa on huomioitu yksitoista ympäristön ongelmaa, jotka vaikuttavat ikäihmisten selviytymiseen ympäristössään.

Tasoero-ongelmassa keskitytään portaattomiin ja kynnyksettömiin rakennusvaihtoehtoihin, kun taas tilantarveongelmassa ja ulottumisongelmassa pyritään kaikki tilat rakentamaan mahdollisimman väljiksi, esteettömiksi, sekä korkeudeltaan sopiviksi. Tasapaino-ongelmaa pyritään esteettömyysstrategiassa ratkaisemaan luistamattomilla pintamateriaaleilla, liukkauden torjunnalla, tukitangoilla ja käsijohteilla.

Etäisyysongelma keskittyy kulkuetäisyyksien pituuksiin ja levähtämismahdollisuuksien suunnitteluun. Asuinympäristön suunnittelussa huomioidaan myös erityisesti näkövammaisia haittaava orientoitumisongelma, jota vältetään suunnittelemalla helposti hahmotettavia pohjaratkaisuja, sekä valitsemalla oikeanlaisia materiaaleja, värejä, opasteita ja äänimerkkejä. Turvallisuusongelmaan puututaan tilojen ja kulkuväylien huolellisella suunnitelulla, valaistuksella ja vaaranpaikkojen hyvällä merkitsemisellä.

Monimutkaisuusongelma esiintyy laitteiden tai automaattien käytössä sekä informaation sisällössä. Tuotteet tulee suunnitella huomioiden niiden hyvä käytettävyys ja ergonomia.

Laitteiden käyttöön tottumattomien tulee myöskin saada riittävästi opastusta ja henkilökohtaista neuvontaa. Voimattomuusongelma ratkaistaan rakentamalla kevyttoimisia heloituksia ja ovenaukaisulaitteita. Elinympäristössä tulee huomioida ja minimoida allergiaa aiheuttavat tekijät sekä hengitysilman epäpuhtaudet. Ympäristö ja palvelut saattavat aiheuttaa tasa-arvo-ongelmaa, joihin pystytään puuttumaan

oikeanlaisilla ratkaisuilla rakenteissa, suunnittelussa ja palvelukulttuurissa. (Ruonakoski 2014, 12 - 13).

Ympäristön suunnittelussa ja rakentamisessa suuri merkitys on ympäristön ominaisuuksilla. Esteettömyys asunnossa ja ympäristössä mahdollistaa iäkkään itsenäisen liikkumisen, toimintakyvyn ylläpitämisen ja arjesta suoriutumisen mahdollisimman pitkään. Tällä hetkelläkin runsaat 16 000 ikäihmisistä, erityisesti maaseudulla ja harvaanasutuilla alueilla, asuu keskimääräistä useammin puutteellisesti varustetuissa asunnoissa. Yksin asuvia 75 vuotta täyttäneitä on 200 000. Kolmannes yksinasuvista yli 74-vuotiaista asuu pientalossa. Vanhoissa kerrostaloissa haasteita asumisen esteettömyyteen ja selviytymiseen päivittäisistä toiminnoistaan tuovat hissien pieni koko tai kokonaan hissin puute. Kolmikerroksisia ja korkeampia hissittömiä kerrostaloja oli vuonna 2011 yli 18 000, joka on 46,4 % kaikista vähintään kolmikerroksista kerrostaloista. Hissittömissä taloissa oli reilu 400 000 asuntoa ja niiden asukkaista yli 65-vuotiaita oli 99 000. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013, 21 - 22;

Tilastokeskus 2012).

Sosiaalisen elämän mahdollistaminen ympäristöratkaisuilla vaikuttaa ikäihmisen hyvinvointiin ja selviytymiseen. Sosiaalista turvallisuutta saadaan luotua poistamalla liikkumisesteitä ja lisäämällä jalankulun mahdollistavia reittejä ja levähdys- ja kohtaamispaikkoja. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013, 22). Lähiympäristö, minkä iäkäs henkilö kokee toimivaksi ja mihin hän on kiintynyt, auttaa selviytymään fyysisistä rajoitteista, auttaa ylläpitämään sosiaalisia suhteita ja tukemaan henkistä jaksamista.

Asunnon ja asumisympäristön suunnittelun lisäksi iäkkäiden selviytymiseen voidaan vaikuttaa kehittämällä yhdyskuntarakennetta, liikennettä ja lähipalveluita. (Ruonakoski 2014, 9-11).

Jo ennen ikääntymisen mukanaan tuomia toimintakyvyn rajoitteita, tulisi jokaisen tarkastella asuinympäristöään ja asumistaan. Yhteiskunnallamme on myös jo nyt tarjolla, sekä suunnitteilla erilaisia taloudellisia kannustimia asumisratkaisujen toteuttamiseen.

Haasteita ikääntyneiden asumisen suunnitteluun ja tukemiseen tekee paikalliset

olosuhteet ja väestörakenteet ja -ennusteet. Ikääntyneet hakeutuvat tulevaisuudessa asumaan haja-asutusalueilta ja kaupunkien reuna-alueilta keskusta-alueille ja palveluiden läheisyyteen. Senioritaloja ja palvelutaloja rakennetaan juuri kuntien ja taajamien keskustoihin, kaupallisten palveluiden ja palvelukeskusten läheisyyteen. Rakennettavien talojen pihapiirit ja asunnot pyritään rakentamaan esteettömiksi. Yhdysvaltojen, Tanskan ja Hollannin tavoin myös Suomeen on rakennettu yhteisöasuntoja. Yhdysvalloissa on syntynyt ikääntyneille tarkoitettuja yhteisöjä ja kyliä, missä palvelut ja aktiviteetit ovat pääosin iäkkäille suunnattuja. (Joint Center for Housing Studies of Harvard University, 2016, 32). Havaittavissa on kuitenkin, että ikääntyneet harvoin muuttavat kokonaan uuteen asuinympäristöön vaihtamalla kaupunkia tai siirtymällä maaseudulta suureen kaupunkiin. Merkittävä osa ikääntyvistä jää kuitenkin asumaan pitkään samaan paikkaan, muuttamatta minnekään. (Jalava 2017, 12.) Yleisin asumisen preferenssi ikääntyvillä henkilöillä on asuminen lähellä ystäviä, lapsia tai sukulaisia. (JCHS, 2016; Jolanki &

Kröger, 2015; Juhila ym. 2016).

Useat organisaatiot ovat julkaisseet tutkimuksia ja oppaita lähipalveluista ja ympäristörakentamisesta, ottaen huomioon myös ikääntyvän väestön. Vaikkakin, kuten Ruonakoski (2014) tuo esiin, ikääntymiseen liittyvät kysymykset mielletään usein vain sosiaali- ja terveyssektorille kuuluvaksi, tulee niitä käsitellä laajemmassa mittakaavassa.

Fyysinen ympäristö on ihmisten asumisen ja elämisen perusta, joka vaikuttaa myös ikäihmisen selviytymiseen ja palvelutarpeeseen. (Ruonakoski 2014, 5). Vaikka iäkkään henkilön asunto olisi esteetön tai nykyisestä asunnosta voitaisiin tehdä esteetön, sekä iäkkäitä varten suunnitellun teknologian avulla mahdollistettaisiin iäkkään henkilön selviytyminen kotona, voi elämä omassa kodissa muodostua hyvin yksinäiseksi, rajoittuneeksi ja jopa vankilan tuntuiseksi. Toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja hyvän elämän turvaamiseksi koti ei välttämättä ole se paras paikka elää ja asua. Iso ongelma ikääntyneillä on yksinäisyys ja eristyneisyys. (Jalava ym. 2017, 18).

4 AIKAISEMPI TUTKIMUS MUUTTOHALUKKUUDESTA

Ulkomaisia tutkimuksia, iäkkäiden henkilöiden kotona asumisesta, muuttohalukkuudesta, odotuksista tulevaisuuden muuttamisesta ja asuntosijoittamisesta on tehty mm. muuttoliiketeorian, ympäristöteorian ja terveyskäyttäytymistieteiden näkökulmista. Tutkimuksia iäkkäiden henkilöiden asumisvalinnoista ja niihin vaikuttavista seikoista ei löytynyt. Suomalaisia tutkimuksia itse muuttohalukkuudesta ja erityisesti iäkkäiden henkilöiden muuttohalukkuudesta ei löytynyt. Useita tutkimuksia ja selvityksiä on tehty iäkkäiden henkilöiden kotona pärjäämisestä ja palveluista ja kuinka niitä voitaisiin kehittää. Teknisiä ratkaisuja ja niiden kehittämistä on kuvattu useammassakin tutkimuksessa, joilla iäkkäiden henkilöiden kotona pärjääminen mahdollistettaisiin riittävän pitkään. (Winningham & Pike, 2006, Miskelly 2001, Hussain ym. 2015, Scanaill ym. 2006.)

Zitting ja Ilmarinen ovat raportissaan pohtineet lähipalveluiden merkitystä ja palveluverkon uudelleenjärjestelyjä erityisesti harvaan asutuilla maaseutualueilla.

Lähipalveluiden tulisi tuottaa heidän mukaansa parempaa elämänlaatua ja terveyttä, unohtamatta talouden reunaehtoja. Tietyillä ryhmillä on myös riski pudota palveluaukkoon, palveluranteiden mutkistuessa, joka nostaa kynnystä palvelujen piiriin hakeutumisessa. Lähipalvelut heidän mukaansa tarkoittavat arkipäiväistä palvelua, joilla on matala käyttökynnys ja saavutettavuus ihmisläheisyyden näkökulmasta.

Lähipalveluilla tulisi olla myös muutaman tuhannen ihmisen väestöpohja. Määrittely ei ole yksiselitteistä, kun on otettava huomioon useita näkökulmia, liittyen palvelun tyyppiin, asiakasryhmään ja maantieteeseen. (Zitting & Ilmarinen 2010, 3-4).

Vaarama ym. (2010) ovat tutkineet 80 vuotta täyttäneiden elämänlaatua. Elämänlaatuun vaikuttavat kaikki tässäkin tutkimuksessa esiintyvät muuttujat ja nämä elämänlaatuun vaikuttavat asiat ovat myös vahvasti sidoksissa toisiinsa. Yksi muuttuja elämänlaatua tutkittaessa on asuinolojen puutteellisuus ja asunnon esteettömyys. Elinolojen parantuessa, iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn kohentuessa, asumistason parantuessa ja kuntien panostaessa asuntojen ja asuinympäristöjen esteettömyyteen, myös asumiseen liittyvät ongelmat ovat vähentyneet. 80 vuotta täyttäneiden kotona selviytymistä

heikensivät hankalat portaat, korkeat kynnykset, kapeat oviaukot ja käytävät, sekä puuttuvat hissit. Näistä huolimatta iäkkäistä neljä viidestä halusi asua kotona. (Vaarama ym. 2010, 150 - 153.) Halminen Tarja on opinnäytetyössään teemahaastatteluna tutkinut iäkkäiden henkilöiden kokemusta kodin merkityksestä. Myös hänen tutkimustulostensa mukaan iäkkäät haluavat asua kotona niin pitkään kuin mahdollista. (Halminen 2009, 1.)

Lähipalvelujen käsitteistö on hyvin laaja ja riippuen organisaatiosta sen määritelmä muuttuu. Lähipalveluista käytetään myös erilaisia nimityksiä kuten kuntapalvelut, peruspalvelut, julkiset- ja yksityiset palvelut sekä yleishyödylliset palvelut. Kuntien järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut, sekä koulutuspalvelut ovat lakisääteisiä palveluita. (Zitting & Ilmarinen 2010, 9). Lähipalveluita ja peruspalveluita käytetään usein synonyymeinä. (Airinen 2003,8). Aluehallintovirasto määrittelee peruspalvelut suuria määriä ihmisiä koskevina palveluina, jotka vaikuttavat heidän päivittäiseen elämäänsä ja niiden puuttumisesta aiheutuu merkittäviä ongelmia. (Aluehallintovirasto 2010)

Useat tutkijat (mm. Clapham, Means, Munro, 1993; Halfacree, Boyle, 1993; Hogan, Steinnes, 1998) ovat tutkineet muuttamista ja asunnonvaihdon tarvetta ikääntyneiden hyvinvoinnin, yhteiskunnallisten olosuhteiden ja muutoksen sekä asunnonvaihto käyttäytymisen näkökulmasta.

Sergerantin ym. (2010) käsittelivät tutkimuksessaan ja julkiasemassaan artikkelissa mitä odotuksia espanjalaisilla iäkkäillä henkilöillä on muuttamisesta nykyisestä asunnostaan kahden vuoden sisällä palveluasuntoon tai hoitolaitokseen. (Sergeant ym. 2010, 1029 - 1053.) Sergerantin ym. mukaan muuttotarpeen ennakointi ja odotusarvo oli yleisempää iäkkäimmillä ja heillä, joilla oli yksi tai useampi lapsi. (Sergerant ym. 2010, 1040 - 1041.) Ainoa tilastollisesti merkitsevä muuttohalukkuutta lisäävä tekijä, liittyen henkilön terveyteen ja toimintakykyyn oli henkilöillä, jotka olivat itse tai joku muu kotitaloudesta joutunut yöpymään sairaalassa, hoitolaitoksessa tai muussa pitkäaikaishoidossa.

Kotitalouksilla, joilla ei ollut järjestää kyytiä omasta takaa sairaalasta, hoitolaitoksesta tai pitkäaikaishoidosta kotiin, oli 40 % suurempi todennäköisyys muuttamiseen.

Iäkkäimpien ryhmässä todennäköisyys muuttamiseen oli 67 prosentilla, siten toimintakyvyn heiketessä useammat iäkkäät ovat halukkaita muuttamaan. (Sergerant ym.

2010, 1043).

Myös kodin ja kodin ympäristön fyysisillä ominaisuuksilla oli vaikutusta vastaajan muuttamiseen. He, jotka asuivat esteettömässä asunnossa, muuttivat 2,7 kertaa harvemmin kuin he, joilla oli asunnossaan ja ympäristössään liikuntaesteitä. Iäkkäimmillä vastaajilla tyytymättömyys kotiin ja asuinympäristön turvallisuuteen lisäsi muuttohalukkuutta 50 prosentilla. Sosiaalisella verkostolla oli tilastollisesti merkittävä vaikutus muuttohalukkuuteen. Henkilöt, joilla ei asunut läheisiä ystäviä lähistöllä tai joilla ei ollut lapsia tai lapset eivät asuneet lähistöllä oli 38 % suurempi todennäköisyys muuttoon, kuin heillä, joilla asui lapsi tai läheinen ystävä lähistöllä. Iäkkäimmät henkilöt, joilla ei ollut lähistöllä asuvia läheisiä ystäviä, muuttavat 60 prosenttia suuremmalla todennäköisyydellä. Artikkelin mukaan myös siviilisäädyn muutoksella oli vaikutusta muuttohalukkuuteen ja muuttamiseen kahden vuoden sisällä. Naimisiin menneet ja eronneet muuttivat todennäköisemmin kuin leskeksi tulleet. Tukien ja kotihoidon palveluiden saamisella ei ollut merkittävää vaikutusta muuttamiseen. Tukien saamisella, iällä, sukupuolella, eläkkeellä, vakuutuksilla ja tuloilla ei ollut tilastollisesti merkittävää vaikutusta muuttamiseen. (Sergerant ym. 2010, 1043 - 1045).

Eilers ym. (2007) ovat kirjoittaneet artikkelin Yhdysvalloissa iäkkäiden henkilöiden yhteisöllisestä asumisesta, missä henkilö on osa sosiaalista yhteisöä. Myös Suomessa pyritään rakentamaan palvelutaloja lähelle palveluita, missä myös terveys- ja sosiaalipalvelut ovat läsnä. Yhteisöasumisella on myönteisiä vaikutuksia mm. siten että sairastuvuus vähenee. Yhteisön alueella voi sijaita myös hoivakoti, jota käytetään ja johon muutetaan viimeisenä keinona, kun omatoimisesti ja tuettuna ei enää pystytä asumaan omassa asunnossa. Yhteisössä asuu ikääntyviä ja iäkkäitä ja suunnitelmia yhteisössä ja yksilötasolla tehdään ikääntymisen mukanaan tuomia haasteita ajatellen.

Alueesta käytetään myös nimitystä jatkuvan hoidon eläkeyhteisö. Ajatuksena on luoda ja kehittää asuinympäristöä, missä pääasia on ikääntyneiden, iäkkäiden ja eri kuntoisten yhteisöllinen asuminen. (Eilers ym. 2007, 304 - 307).

Roy ym. (2018) ovat tehneet systemaattisen englanninkielisen kirjallisuuskatsauksen, missä on arvioitu yli 65-vuotiaita, ilman kognitiivista vammaa olevia henkilöitä ja heidän asumistaan ja asumispäätöksiään. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli tunnistaa tekijöitä, jotka vaikuttavat asumisvalintoihin. Kirjallisuuskatsauksen mukaan asunnon valintaan vaikuttavat tekijät olivat hyvin moninaisia, mutta liittyivät pääosin sosiaaliseen, psykologiseen, visuaaliseen päätöksentekoon. Usein ammattilaisten tekemissä asuntopäätöksissä keskitytään enemmän sosioekonomisiin, terveyteen ja sosiaaliseen tukeen liittyviin tekijöihin, kuin siihen mitä iäkkäät henkilöt itse toivoisivat asunnostaan/kodistaan. Kirjallisuuskatsauksessa havaittiin, että hyvin iäkkäät asuivat useimmiten omistusasunnossa ja iäkkäimmät, jotka asuivat vuokralla, muuttivat myös omistusasujia herkemmin. Kirjallisuuskatsauksen mukaan on tärkeätä mukauttaa asuntoja ja asumisympäristöä iäkkäitä henkilöitä varten, niin että he kykenisivät asumaan ja viihtyisivät siellä mahdollisimman pitkään. (Roy ym. 2018, 2, 23 - 24, 26 - 32).

Beere ym. 2019 ovat tutkineet Uudessa Seelannissa yksinäisyyden terveysvaikutuksia 65 vuotta täyttäneillä. Heidän mukaansa yksinäisyydellä on merkittävä negatiivinen vaikutus ikääntymiseen. Yksinäisyys usein myös nopeuttaa prosessia ikääntyvän henkilön joutumisesta pitkäaikaishoitoon (long-terminal residental care).

Aikaisempia tutkimuksia ja kirjallisuutta hain eri hakupalvelimista ja tietokannoista, sekä myös kirjastojen kirjallisuudesta. Tutkimuksia ja kirjallisuutta aiheesta ja aihetta sivuten löytyi valtavasti. Ulkomaisten ja suomalaisten julkaisujen perusteella iäkkäiden henkilöiden asuminen ja siihen liittyvien palveluiden tarve tiedostetaan hyvin ja näitä myös pyritään aktiivisesti kehittämään, niin että iäkäs henkilö kykenisi asumaan kotona mahdollisimman pitkään.

5 AINEISTO JA MENETELMÄT

5.1 Aineiston kuvaus

Aineisto on kansallisesta tietoarkistosta opinnäytetyöhön luvallisesti saatu Suomalaisten Hyvinvointi ja palvelut 2009: ikääntyneiden käyntihaastattelut-aineisto (FSD2889) (HYPA). Kyseessä on paneelimuotoinen tutkimus, jossa on yhdistetty puhelin- ja käyntihaastatteluja, postikyselyjä sekä rekisteriaineistoja. Aineisto kuuluu Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut sarjaan. Työssä käsitelty aineisto on poikkileikkausaineisto tästä tutkimuksesta ja käsittää vuonna 2009 (16.9. - 4.12.2009) kerätyt ikääntyneiden käyntihaastattelut. Haastatteluissa on kartoitettu 80 vuotta täyttäneiden asumista, hyvinvointia, sosiaalisia suhteita, terveyttä ja terveyspalveluita, sosiaalipalveluita, läheisapua sekä elämänlaatua. Alkuperäisaineiston taustamuuttujia olivat kotitalouden koko, eläkkeelle jäämisvuosi, viimeisin ammatti, sukupuoli, siviilisääty, ikäryhmä ja asuinpaikkakunnan tyyppi. Rekisterimuuttujina alkuperäisaineistossa olivat maakunta, kuntaryhmä, sairaanhoitopiiri, kotitalouden käytettävissä oleva rahatulo vuonna 2008 sekä koulutustaso (3-luokkainen ISCED-luokittelu). Otantamenetelmänä on käytetty systemaattista otantaa, missä otokseen on valittu satunnaisotannalla Väestörekisteristä 80 vuotta täyttäneistä, itsenäisesti asuvien henkilöiden joukosta 600 henkilöä. Haastateltavia oli ollut 373 henkilöä, jolloin vastausprosentti oli 62 %. Alkuperäisessä aineistossa oli 175 kysymystä ja siten 175 muuttujaa ja 373 havaintoa. Aineiston perusjoukko/otos olivat 80 vuotta täyttäneet Suomessa vakituisesti asuvat henkilöt, Ahvenanmaa ei ollut mukana aineistossa. (Moisio ym. 2013.)

KUVIO 1. Vastaajien ikä ja sukupuoli

Aineistossa vastaajia oli 373. Vastaajien ikä- ja sukupuolijakauma (Kuvio 1.) edustivat hyvin koko joukkoa koko Suomen mittakaavassa. Ikäluokat pienenevät, mitä vanhempien luokkaan siirrytään ja naiset elävät tunnetusti pidempään kuin miehet. Lähes 50 % vastaajista oli 80-83-vuotiaita. Reilu 26 % oli 84–86 -vuotiaita. 87-90-vuotiaita vastaajia oli 18,5 %. Loput 20 vastaajaa (5,4 %) olivat yli 91-vuotiaita. Enemmistö vastaajista oli naisia, joita oli 243 ja miehiä oli 130. Sukupuolijakauma oli melko tasainen kaikissa ikäryhmissä. Vastaajien tulojakauma oli yllättävän tasaisesti jakautunut. Vastaajat kuuluivat tasaisesti noin 10 % jokaiseen kymmenestä alkuperäisaineiston tuloryhmästä.

Vuosittaiset tulot vaihtelivat 10148 euron ja yli 33887 euron välillä. Enemmistö, lähes 70

% vastaajista oli toiminut ennen eläkkeelle jäämistään palkansaajana.

Maatalousyrittäjänä tai työssä maatilalla oli toiminut reilu 18 % vastaajista. 17 vastaajaa ei ollut toiminut missään ammatissa ja 5 vastaajaa oli ollut jossain muussa toimessa.

Näihin kahteen ryhmään oletan kuuluvan myös ns. kotiäidit. Vastaajat olivat melko tasaisesti läpi Suomen. Kaupunkimaisissa kunnissa asui lähes 60 % vastaajista. Loput vastaajista asuivat melko tasaisesti, joko maaseutumaisessa tai taajaan asutussa kunnassa.

Aineiston perusjoukko kuvaa mielestäni hyvin suurempaakin otoskokoa ja kyseisen ikäryhmän väestöä. Enemmistö vastaajista 226 (N=373) asui yhden hengen taloudessa.

Yhden hengen taloudessa asuvat olivat jakautuneet suhteellisen tasaisesti kaikissa

25 17 16

19 14

15 7 5 4 4 4

30 29

30 19 19

18 26 18

20 18 16

0 10 20 30 40 50 60

80 81 82 83 84 85 86 87 88 89-90 vähintään 91

Mies Nainen