Mira Isokallio & Mimmu Korvenpää
“ELÄÄKÖ TOI JOTAIN TOISTA NUORUUTTA TAI JOTAIN” – LEIKKIMINEN AIKUISTEN VÄLISENÄ VUOROVAIKUTUSTILANTEENA
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta Kandidaatin tutkielma Huhtikuu 2021
TIIVISTELMÄ
Mira Isokallio & Mimmu Korvenpää: “ELÄÄKÖ TOI JOTAIN TOISTA NUORUUTTA TAI JOTAIN”
Leikkiminen aikuisten välisenä vuorovaikutustilanteena Kandidaatin tutkielma
Tampereen yliopisto
Viestinnän monitieteinen tutkinto-ohjelma Huhtikuu 2021
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten vuorovaikutus rakentuu aikuisten välisessä leikissä. Tutkimus vastaa kysymyksiin siitä, millaista intrapersonaalista viestintää aikuinen harjoittaa leikkitilanteessa, miten yksilö uskoo leikkimisen vaikuttavan ryhmän toimintaan ja miten muiden leikkitilanteessa olevien viestintä vaikuttaa yksilön toimintaan.
Aikaisempaa tutkimusta leikkimisestä ei viestinnän alalta juurikaan ole, ja aikuisten leikkimistä itsessäänkin on tutkittu vain vähän verrattuna lasten leikkimiseen. Leikkitilanteessa tapahtuvia viestinnällisiä ilmiöitä analysoidaan tutkimuksessa kasvoteorian, puhekooditeorian sekä epävarmuuden vähentämisen teorian valossa.
Tutkimusaineisto kerättiin tätä tutkimusta varten järjestetyn tutustumisleikkituokion avulla.
Koolle kutsuttiin kahdeksan aikuista, joita yhdisti yhteinen alkava järjestötoiminta. Aineisto kerättiin neljän osallistujan puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, leikkien välissä täytetyillä kyselylomakkeilla sekä tutkijoiden tekemillä havainnoilla leikkitilanteesta. Aineiston analyysina käytettiin temaattista analyysimallia, jolla materiaali jaettiin erilaisiin teemakokonaisuuksiin tutkimuskysymysten mukaisesti.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että aikuinen leikkijä harkitsee tarkkaan, millaista kuvaa viestii itsestään muille. Sosiaalinen rooli ja yhteiskunnan normit rajoittavat aikuisen vapautunutta leikkimistä. Leikkimisen ei lähtökohtaisesti koeta kuuluvan aikuisen rooliin, mutta tutkimustuloksista ilmenee, että leikin vaikutukset yksilö- ja ryhmätasolla ovat enimmäkseen positiivisia. Leikin koetaan edistävän ryhmäytymistä, parantavan ilmapiiriä ja madaltavan kynnystä olla vuorovaikutuksessa muiden leikkijöiden kanssa vastaisuudessakin. Tuloksista käy ilmi, että aikuisen leikkijän kannalta luontevimmalta tuntuvat kilpailulliset leikit, joissa tapahtuvan viestinnän ennakoiminen on helppoa, kun taas hankaluuksia tuottavat nopeasti etenevät ja mielikuvitusta vaativat leikit, jotka altistavat kasvojen menettämiselle. Lisäksi leikkiminen toimii yksilön vuorovaikutustaitojen kehityksen tukena ja voi auttaa yksilöä saamaan oivalluksia itsestään ja ympäristöstään.
Asiasanat: leikki, vuorovaikutus, sosiaalinen rooli, aikuisuus, ryhmäviestintä, intrapersonaalinen viestintä
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 3
2 LEIKKI JA VUOROVAIKUTUS ... 4
2.1 Leikin määrittelyä ... 4
2.2 Leikki ryhmän rakentajana ... 5
2.3 Leikki aikuisen sosiaalisen roolin haastajana ... 6
3 LEIKKITILANTEEN VUOROVAIKUTUKSEN TEOREETTINEN LÄHESTYMINEN ... 8
3.1 Kasvoteoria ... 8
3.2 Epävarmuuden vähentämisen teoria ... 9
3.3 Puhekooditeoria ... 10
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 11
4.1 Tutkimusongelma ja –kysymykset ... 12
4.2 Aineiston keräys ... 12
4.3 Aineiston analyysi ... 15
5 TULOKSET... 16
5.1 Aikuisen leikkijän intrapersonaalinen viestintä ... 17
5.2 Leikkiminen ryhmäytymisen tukena ... 19
5.3 Ryhmän viestintä yksilön ohjaksina ... 21
5.4 Sosiaalinen rooli aikuisen kahleina ... 22
6 POHDINTA ... 25
7 TUTKIMUKSEN ARVIOINTI JA JATKOTUTKIMUSEHDOTUKSET ... 33
KIRJALLISUUS ... 36
LIITTEET ... 38
Liite 1. Haastattelurunko ... 38
Liite 2. Leikkitilanteen kyselylomake... 39
Liite 3. Havainnointilomake ... 40
3
1 JOHDANTO
Jos aikuinen leikkii, hänen seuranaan on useimmiten joko lapsia tai lemmikkieläimiä. Olemme tottuneet siihen ajatukseen, että leikki on lapsen työtä, mutta aikuisen rooliin moinen toiminta ei sovi. Ryhmäytymisleikit koetaan monesti kiusallisiksi, ja heittäytymistä vaativat hupsuttelut jätetään lapsille, teatteriharrastajille tai päihtyneille. Tutkimuksessamme haluamme selvittää, millaisia tunteita aikuinen kokee ja kuinka hän viestii vuorovaikutustilanteessa, jossa leikitään toisten aikuisten kanssa.
Lasten leikkimistä on tutkittu paljon, ja leikillä on esimerkiksi todettu olevan merkittävä rooli lapsen emotionaalisessa ja sosiaalisessa kehityksessä (Brown & Vaughan 2009, 250).
Aikuisten leikkimiseen ei puolestaan olla juurikaan paneuduttu, vaikkei mikään sodi sitä ajatusta vastaan, etteikö leikkimisestä olisi hyötyä myös aikuisille. Leikkiminen voidaan käsittää toimintana, jonka tavoitteena on muun muassa tuottaa iloa leikkijälle (Brown &
Vaughan 2009). Aikuisten työyhteisöissä yksi kantavista ja motivoivista voimista on usein huumori, joka myöskin osaltaan on oivallinen väline tunnelman keventämiseen, nauruun ja ilon kokemiseen (mm. Naarminen 2018). Tahdomme selvittää, mistä juuri leikkimiseen liittyvät negatiiviset ajatukset kumpuavat, ja miten yksilö viestii leikkimistilanteessa kokemistaan tunteista ja päätöksistä itselleen ja muille.
On kiinnostavaa tarkastella aikuisten leikkimistä vuorovaikutusnäkökulmasta. Viestintää ja vuorovaikutusta tapahtuu kaikkialla, ja ilmapiiri esimerkiksi työ-, opiskelu- ja harrastusyhteisöissä voidaan kokea paremmaksi, mikäli yhteisön jäsenet tuntevat voivansa käyttäytyä rennosti ja osoittaa tunteitaan vapautuneesti. Pyrimme selvittämään, mikä on vuorovaikutuksellisten leikkitilanteiden merkitys aikuisen sosiaaliselle roolille yhteiskunnassamme ja sitä kautta myös pienemmissä ryhmissä. Jos tiedämme enemmän siitä, miten yksilö asennoituu leikilliseen tilanteeseen ja viestii tuntemuksistaan muiden kanssa, voimme löytää tietoa, jonka avulla leikkimisen täyttä potentiaalia on mahdollista hyödyntää myös aikuisten maailmassa.
4
2 LEIKKI JA VUOROVAIKUTUS
Leikkimistä aikuisten vuorovaikutustilanteena on tutkittu vähän, sillä leikintutkimus on keskittynyt enimmäkseen lapsiin. Leikin on todettu olevan välttämätöntä lapsen sosiaaliselle, emotionaaliselle ja kognitiiviselle kehitykselle (Carlsson-Paige 2008). Leikin positiiviset vaikutuksen lapsen hyvinvointiin ovat yleisessä tiedossa, ja YK (Yhdistyneet kansakunnat 2014) onkin julistanut leikkimisen jokaisen lapsen oikeudeksi. On mielenkiintoista, että leikkiä pidetään lapsen elämässä ehdottoman tärkeänä, mutta aikuisen elämään leikin ei yleisesti katsota kuuluvan.
Leikkimisellä voidaan kuitenkin uskoa olevan useita positiivisia vaikutuksia myös aikuisen elämään. Koska leikkiminen vaatii luovuutta, se voidaan rinnastaa erilaisiin luoviin harrastuksiin, kuten vaikkapa teatteriin. Aikuisia harvemmin näkee leikkimässä ilman lapsia tai lemmikkieläimiä, koska aikuisten on ylläpidettävä heille asetettuja sosiaalisia rooleja välttääkseen häpeän tunnetta (Deterding 2018, 261). “Aikuisten maailmassa” tuntuu olevan yleisempää ja sosiaalisesti sallitumpaa leikkiä silloin, kun se kuuluu erikseen nimetyn harrastuksen osaksi. Luovuutta ja taidetta käytetään jopa terapiamuotona, sillä sen koetaan parantavan yksilön hyvinvointia muun muassa toimintakyvyn ylläpitämisen, itseilmaisun vahvistamisen ja emootioiden säätelyiden osalta (Rankanen 2012, 37). Tulokset ovat samankaltaisia kuin lasten leikkimistä tarkasteltaessa, ja näin ollen voidaankin ajatella, että leikkiminen on tärkeää ja kehittävää sekä lapsille että aikuisille.
2.1 Leikin määrittelyä
Jokainen meistä on joskus leikkinyt, mutta leikin käsitteen määritteleminen on kuitenkin hankalaa. Leikin käsite on monitulkintainen, ja tutkijat ovat määritelleet sitä monin eri tavoin.
Garvey (1990, 4–5, 25–39) kuvaa leikkiä nautittavaksi, ennakoimattomaksi, spontaaniksi ja vapaaehtoiseksi toiminnaksi, jolla ei ole ulkoisia tavoitteita. Hänen mukaansa leikkiminen edellyttää leikkijältä aktiivisuutta, jolloin leikki syntyy yksilön sisäisestä halusta toimia. Brown ja Vaughan (2009) ovat kuvanneet leikkiä toiminnaksi, joka on vapaaehtoista, hauskaa, ajasta vapaata ja jossa leikkijöiden tietoisuus itsestä vähenee sekä tunne ajan kulumisesta katoaa.
Brunerin (1976, 38) mukaan leikki on keino oppia tilanteessa, jossa on vähemmän riskejä.
Hänen mukaansa leikki tarjoaa tilaisuuden kokeilla käyttäytymisessä yhdistelmiä, joita ei
5
muuten kokeiltaisi. Smith (2010, 7) määrittelee leikin yhdeksi piirteeksi sen, että leikissä itse toiminta on tärkeämpää kuin lopputulos eli leikin tarkoituksena ei ole varsinaisesti saavuttaa mitään. Vaikka leikkijän näkökulmasta leikillä ei olisi selkeää tarkoitusta tai päämäärää, voi leikkimiseen liittyä piilotettua hyödyn tavoittelua, esimerkiksi jos yksilön katsotaan kehittävän taitojaan tai voimiaan leikin avulla (Smith 2010, 4).
Erilaisista leikin määritelmistä on havaittavissa yhteisiä ja toistuvia piirteitä, kuten vapaaehtoisuus, mielekkyys ja toiminnan itseisarvo. Leikin käsite määritellään usein lapsen näkökulmasta, mikä on ymmärrettävää, sillä leikintutkimus on keskittynyt enimmäkseen lapsiin. Leikin käsitteestä tekee vaikeammin määriteltävän se, että leikki voi tarkoittaa lapsille ja aikuiselle eri asioita (Garvey 1990, 2–7). Myös yksilötasolla käsitykset siitä, minkälaisen toiminnan miellämme leikiksi, vaihtelee varmasti paljon. Koska leikkiä on enimmäkseen määritelty lapsen näkökulmasta, määrittelemme seuraavaksi, mitä tarkoitamme leikin käsitteellä tämän tutkimuksen kontekstissa, jossa leikkijöinä toimivat aikuiset.
Tässä tutkimuksessa leikin käsitteellä tarkoitetaan vuorovaikutustilannetta, joka sisältää arkikäyttäytymisestä poikkeavaa toimintaa, ja joka etenkin aikuisten keskuudessa sisältää ulottuvuuden, jossa leikin osapuolilla on mahdollisuus kokeilla toisenlaisia rooleja ja toimintatapoja kuin arkiroolissaan. Kuten moni leikin tutkija on määritellyt, myös tässä tutkimuksessa leikki käsitetään vapaaehtoisena toimintana, mikä tarkoittaa, että leikki ei voi tapahtua ilman yksilön sisäistä motivaatiota toimintaan. Leikki eroaa muunlaisesta toiminnasta siten, että sitä tehdään sen itsensä vuoksi, ja sen tarkoituksena on olla itsessään miellyttävää toimintaa ilman tietynlaisen lopputuloksen tavoittelua. Vaikka leikkimisen tarkoituksena ei olekaan saavuttaa jotain tiettyä lopputulosta, voi se tarjota leikkijöille monia leikin toiminnan luonteesta aiheutuvia hyötyjä, kuten rentoutumista, vuorovaikutustaitojen kehittymistä, ryhmädynamiikan tai ilmapiirin parantumista.
2.2 Leikki ryhmän rakentajana
Ryhmän määritelmänä voidaan pitää vähintään kolmesta henkilöstä koostuvaa joukkoa, jonka jäsenet ovat vuorovaikutussuhteessa keskenään, tiedostavat kuuluvansa tähän ryhmään ja joilla on yhteinen tavoite (Hollingshead & Poole 2012, 1). Ryhmälle on olennaista, että jäsenille muodostuu jonkinlainen ryhmäidentiteetti sekä erilaisia sosiaalisia rakenteita. Tällaisia rakenteita ovat esimerkiksi säännöt ja normit ryhmän työskentely- ja viestintätavoissa sekä
6
erilaiset sosiaaliset roolit ja statuserot ryhmän jäsenten keskuudessa. (Hargie 2011, 436–438).
Tässä tutkimuksessa ryhmäytymisellä tarkoitetaan ryhmän muodostumista sellaiseksi, että yksilöt kokevat kuuluvansa tasavertaisiksi ryhmän jäseniksi ja voivansa ilmaista itseään avoimesti ryhmän muiden jäsenten keskuudessa.
Bruce Tuckmanin kehittämän ryhmäviestinnän vaiheteorian mukaan uuden ryhmän kehityksessä on viisi merkittävää vaihetta: muodostumis- (forming), kuohunta- (storming) ja normiutumisvaihe (norming), tehtävän suorittamisen vaihe (performing) sekä lopuksi ryhmän lopettamisvaihe (adjourning) (Tuckman 1965, 386). Erilaisten ryhmäytymisharjoitusten tarkoituksena on nopeuttaa ja tehostaa ryhmän kehittymistä siten, että päästäisiin mahdollisimman nopeasti vaiheeseen, jossa ryhmä toimii tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Suurimpina haasteina ryhmäytymiselle ovat paitsi erilaiset konfliktit, myös ryhmäajatteluun (groupthink) ajautuminen. Ryhmäajattelulla tarkoitetaan tilannetta, jossa ryhmällä on suuri paine vältellä konflikteja ja pyrkiä nopeasti tekemään päätöksiä, jotka miellyttävät kaikkia. Jos ryhmän jäsenet kokevat painetta miellyttää muita ja olla samanmielisiä, saattavat uudet ideat ja näkökulmat jäädä puuttumaan. Tällöin ryhmän innovatiivisuus kärsii. Avoin ilmapiiri, erilaisten näkökulmien tarkkailu ja haastaminen sekä yhdessä neuvotellut viestintäkäytännöt auttavat ehkäisemään ryhmäajattelua. (Janis, 1972, 197–198).
Leikkejä käytetään usein ryhmäytymistarkoitukseen erityisesti lasten keskuudessa erilaisissa kerhoissa, harrastuksissa ja leireillä. Leikkien voidaan ajatella rentouttavan tunnelmaa ja olevan turvallinen ympäristö kokeilla erilaisia viestintätapoja uusien ihmisten kanssa. Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään, millaista vuorovaikutusta yhteinen leikkituokio saa aikaan uudessa ryhmässä erityisesti aikuisten keskuudessa, kun mukaan astuvat myös mahdollinen etääntyminen lapsuuden leikeistä ja yhteiskunnan asettamat sosiaaliset normit siitä, kuinka aikuisen tulisi käyttäytyä.
2.3 Leikki aikuisen sosiaalisen roolin haastajana
Aikuiseen kohdistuvilla sosiaalisilla odotuksilla ja normeilla on merkittävä rooli tutkimuksessamme. Selvittääksemme millaista viestintää erityisesti aikuisten välisessä leikissä tapahtuu, meidän on ymmärrettävä aikuisen sosiaalisen roolin ja leikkimisen välinen ristiriita.
Sebastian Deterding (2017) on tehnyt aikuisten leikkimisestä tutkimuksen, jossa käsitellään
7
aikuisten kokemaa häpeää leikkimisestä. Tutkimus osoittaa, että leikkiminen mielletään lapsen elämään luonnollisesti kuuluvaksi toiminnaksi, kun taas aikuiselle leikkiminen on sosiaalisesti hyväksyttyä vain rajallisissa yhteyksissä (Deterding 2017, 261).
Ihminen alkaa havaitsemaan jo varhain sosiaalisten roolien merkitystä vuorovaikutuksessa ja sisäistämään tietoa ympärillään olevasta kulttuurista. Jo lapsena opimme, minkälaiset piirteet ympäröivässä maailmassa ovat toivottuja ja millainen käytös on hyväksyttyä tietyssä sosiaalisessa roolissa. Ihmiselle on siis luontaista oppia pitämään huolta julkisista
“kasvoistansa”, jotka muodostuvat suhteessa sosiaalisesti hyväksyttyjen piirteiden kanssa.
(Goffman 1967, 5). Aina kun ihminen on vuorovaikutuksessa, hän heijastelee tietynlaisia sosiaalisen roolinsa vaatimuksia (Deterding 2017, 261). Sosiaaliset roolit ja niihin liittyvät vaatimukset rakentuvat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa – esimerkiksi aikuisen sosiaalinen rooli nähdään usein lapsen sosiaalisen roolin vastakohtana. Aikuisen odotetaan käyttäytyvän rationaalisesti, tuotteliaasti ja vastuullisesti (Deterding 2017, 264). Aikuisen leikkimistä tai muuta roolista poikkeavaa käytöstä saatetaan pitää jopa häpeällisenä, sillä käytös ei vastaa sosiaalisesti rakentuneita roolivaatimuksia.
Sosiaalisten roolien vaatimuksien mukaan käyttäytyminen pitää vuorovaikutuksen sujuvana, sillä osapuolten rooleihin liittyvät odotukset täyttyvät. Kun odotukset eivät täyty, ja vuorovaikutustilanteessa rikotaankin roolin asettamia vaatimuksia, seurauksena on usein häpeän tai nolostumisen tunne, jossa ihminen pelkää muiden tuomitsevan hänet. (Deterding 2017, 261–263). Aikuisten leikkimisestä kokemassa nolostumisessa tai häpeässä lienee eniten huoli siitä, mitä muut ajattelevat. Sosiaalista näkökulmaa häpeään edustaa tunne, joka johtuu siitä, kun ihminen tunnistaa tai kuvittelee sosiaalisessa tilanteessa muiden ihmisten reagoivan toimintaan tuomitsevalla tavalla (Paukkunen 2013, 22). Tuomitsevat tai kuvitellut tuomitsevat reaktiot aiheuttavat häpeän tunnetta, jota välttääkseen ihminen pyrkii usein toimimaan oman sosiaalisen roolinsa mukaisesti (Deterding 2018, 261).
Sosiaaliset roolit ovat välttämätön osa vuorovaikutusta, mutta niiden osoittamia vaatimuksia on tärkeä kyseenalaistaa, sillä jotkut roolit asettavat ihmiselle liian tiukkoja vaatimuksia ja voivat rajoittaa ihmisen toimintakykyä. Tämän tutkimuksen yhtenä tavoitteena on lisätä ymmärrystä aikuisen sosiaalisen roolin ilmenemisestä leikillisessä vuorovaikutuksessa, jotta leikin ja leikillisyyden potentiaalia voitaisiin hyödyntää monipuolisemmin.
8
3 LEIKKITILANTEEN VUOROVAIKUTUKSEN TEOREETTINEN LÄHESTYMINEN
Tässä tutkimuksessa aikuisten välisessä leikissä tapahtuvaa vuorovaikutusta tarkastellaan kasvoteorian, epävarmuuden vähentämisen teorian ja puhekooditeorian näkökulmista.
Kasvoteorian avulla pureudutaan aikuisen leikkijän intrapersonaaliseen viestintään ja miten tarve kasvojen suojelemiseen näkyy viestinnässä muiden kanssa. Epävarmuuden vähentämisen teoria antaa välineitä ryhmän muodostumiseen liittyvien vuorovaikutusprosessien tulkintaan.
Puhekooditeorian avulla puolestaan pyritään valottamaan, minkälaiset tavat viestiä ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä aikuisten välisessä leikkitilanteessa.
3.1 Kasvoteoria
Erving Goffmanin kasvoteorian (1967) pääideana on, että jokaisella ihmisellä on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa rakentuneet “kasvot”, joiden menettämisestä ihminen on huolissaan.
Teoria pyrkii kuvaamaan, miten ja miksi rakennamme itsellemme tietynlaisia julkisia kasvoja, ja miten ylläpidämme ja suojelemme omia ja toistemme kasvoja. Teoriaan liittyy kasvotyön käsite (eng. face-work), jolla tarkoitetaan vuorovaikutuksessa ilmeneviä tekoja, joilla pyrimme suojelemaan kasvojamme. Yksilö voi menettää kasvonsa, jos toimii ympäröivän kulttuurin sääntöjen vastaisesti. (Goffman 1967, 5–12.) Esimerkiksi aikuisilta odotetaan tietynlaista käytöstä verrattuna lapsiin, jolloin vuorovaikutustilanteessa lapsenomaisesti käyttäytyvällä on uhkana menettää kasvonsa. Kasvojen menettäminen voi aiheuttaa häpeää henkilölle itselleen, mutta myös vuorovaikutustilanteen muille osapuolille (Goffman 1967, 12).
Kasvoteoria kuvaa ja selittää syitä myös sille, miksi moni aikuinen kokee leikkimisen ja tai leikillisen vuorovaikutustilanteen kiusallisena ja epämukavana. Leikkiminen ja leikillisyys aikuisten vuorovaikutuksessa ylittää sosiaaliset normit, minkä takia leikkimistilanteet ovat uhka monien aikuisten kasvoille. Leikkitilanteessa aikuinen voi myös kokea olevansa kasvojensa ulkopuolella (eng. be out of face). Tämä tarkoittaa teorian mukaan sitä, kun henkilö joutuu yllättävään vuorovaikutustilanteessa eikä oikein tiedosta omaa rooliaan tilanteessa tai keinoja, joilla voisi säilyttää kasvonsa (Goffman 1967, 8).
Vaikka jokainen on ainakin joskus osannut leikkiä, voi yllättävä leikkitilanne aikuisiällä tuottaa yksilölle hämmennystä ja kiusaantumisen kokemuksia, jos tilanteessa toimiminen tuntuu
9
sosiaalisten kasvojen riskeeraamiselta. Aikuisten leikkimistä käsittelevässä tutkimuksessa kasvoteoria tukee ja selittää sitä, miksi aikuinen kokee leikkimisen haastavana tai epäsopivana toimintana. Kun tietää, miten esimerkiksi leikkimisestä koituva kasvojen menettämisen pelko liittyy itsetuntoon ja omaan minäkäsitykseen, on mahdollista myös tarkastella ja korjata käsityksiä ja niihin ohjaavaa toimintaa.
Kasvoteorian mukaan yksi kasvojen menettämisen tapa on olla väärissä kasvoissa (eng. be in wrong face), joka tarkoittaa, että ihmisen itsestään ylläpitämä kuva horjuu jonkin vuorovaikutustilanteen seurauksena (Goffman 1967, 8). Esimerkiksi leikkitilanne voi horjuttaa henkilön rakentamaa ja ylläpitämää “aikuisroolia”, jos leikinomainen käytös ei sovi henkilön julkisiin kasvoihin (Deterding 2018, 261). Vaikka leikkiminen olisikin lähtökohtaisesti henkilön mielestä hauskaa, voi kasvojen säilyttämisen tarve tehdä tilanteesta ikävän ja raskaan kokemuksen.
3.2 Epävarmuuden vähentämisen teoria
Bergerin ja Calabresen vuonna 1975 julkaisemaan artikkeliin perustuva epävarmuuden vähentämisen teoria on alkujaan kehitetty tutkimaan vuorovaikutusta tuntemattomien ihmisten välisessä ensimmäisessä kohtaamisessa. Myöhemmin teoriaa on kuitenkin sovellettu monenlaisten vuorovaikutustilanteiden- ja suhteiden tutkimiseen. Teorian pääideana on, että ihminen pyrkii vähentämään epävarmuutta sosiaalisessa ympäristössään. (Knobloch 2008, 134). Epävarmuuden vähentämisen teoria auttaa kuvaamaan ja selittämään aikuisten välisessä leikkimisessä tapahtuvia viestinnällisiä prosesseja. Koska tutkimuksemme koehenkilöt tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa, voidaan olettaa, että henkilöt kokevat epävarmuutta ja tarvetta vähentää sitä.
Teoria esittää, että mitä enemmän vuorovaikutustilanteessa on mahdollisia lopputulemia, sitä enemmän ihminen kokee epävarmuutta. Jos tilanteessa on vain yksi todennäköinen lopputulema, myös epävarmuuden taso on matalalla. (Knobloch 2008, 134). Uusien ihmisten kohtaamisessa mahdollisia lopputulemia paljon, sillä ihminen ei voi tietää ennalta, miten muut käyttäytyvät tai reagoivat tilanteessa. Myös leikkiminen itsessään saattaa tuottaa aikuiselle epävarmuutta, jos leikilliset tilanteet aikuisiällä eivät ole tuttuja. Tutkimustilanteessamme siis yhdistyy kaksi merkittävää epävarmuutta tuottavaa tekijää: uusien ihmisten kohtaaminen sekä vaikeasti ennakoitavissa oleva toiminta eli leikkiminen.
10
Epävarmuuden vähentämisen teoria erittelee erilaisia viestinnällisiä keinoja ja tekijöitä, jotka vaikuttavat epävarmuuden vähentymiseen tai lisääntymiseen vuorovaikutustilanteessa (Knobloch 2008, 136–137). Aikuisten välisen leikin tutkimuksessa epävarmuuden kokemus on merkittävässä osassa, sillä sen voidaan ajatella vaikuttavan olennaisesti aikuisen leikkijän kokemusmaailmaan ja viestintäkäyttäytymiseen.
3.3 Puhekooditeoria
Gerry Phillipsenin puhekooditeorian (1992) mukaan on olemassa puhekoodeja, jotka ohjaavat viestintäämme vuorovaikutustilanteissa. Puhekoodit ovat merkitysten ja sääntöjen järjestelmiä, jotka rakentuvat historiallisesti ja sosiaalisesti. Niiden myötä eri kulttuureissa on omat normeiksi muodostuneet vuorovaikutustapansa. Kulttuurilla voidaan tarkoittaa mitä tahansa yhteisöä, kuten perhettä, yliopiston ainejärjestöryhmää tai vaikkapa suomalaisia.
Puhekooditeorian myötä voidaan tutkia, millaisia puhekoodeja on olemassa ja miten ne vaikuttavat puheyhteisönsä edustajiin. Puhekooditeorian yhteydessä on olennaista tarkastella vuorovaikusta nimenomaan yksilöiden väliset suhteet, tottumukset ja odotukset huomioiden.
(Phillipsen 2008, 269–270).
Puhekooditeorian valossa tarkastelemme, miten aikuisiin ihmisiin vaikuttaa se, että tilanne muuttuu totutusta poikkeavaksi. Tutussa arjessa on käytössä tietynlaiset puhekoodit, joiden avulla yksilö ohjaa käyttäytymistään ja vuorovaikutustaan ryhmässä. Kun tilanne muuttuu arjesta poikkeavaksi ja heittäytymistä vaativaksi leikkituokioksi, ovat totutut puhekoodit koetuksella. Uudessa tilanteessa ryhmälle voi syntyä uudenlaisia väliaikaisia puhekoodeja (Phillipsen 2008, 273). Samalla yksilössä saattaa herätä esimerkiksi epävarmuuden tunteita siitä, ymmärtävätkö kaikki hänen leikkivän eikä olevan tosissaan. Tutkimuksemme kannalta on tärkeää tarkastella leikkimistilanteessa muokkautuvia puhekoodeja ja sitä, miten eri ihmiset pääsevät yhteisymmärrykseen tilanteeseen sopivista viestintätavoista. Monista voi tuntua riskialttiilta uskaltautua heittäytymään poikkeavien toimintamallien vietäväksi, sillä se tarkoittaa myös hyväksi havaittujen ja ryhmän jäsenten hiljaisesti hyväksymien vuorovaikutustapojen riskeeraamista. Toisaalta on mahdollista, että leikkitilanne voi tuoda mukanaan myös vapauttavan tunteen totutuista tavoista irtautumisesta. Tilanteella leikittely ja arkisten vuorovaikutuskeinojen haastaminen saattaa jopa luoda yhteisöön uusia, pysyvämpiäkin puhekoodeja.
11
Puhekoodien säännöt ja merkitykset ovat puheessa itsessään, ja ne muokkautuvat puhujien keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Ihminen kuuluu elämänsä aikana useisiin eri ryhmiin, joissa on kussakin käytössä omanlaisensa vuorovaikutukselliset rakenteet. (Phillipsen 2008, 274).
Usein puhekoodien olemassaolon huomaa selkeimmin silloin, kun jää niiden ulkopuolelle eikä ymmärräkään ryhmän puhekoodeja. Tällaiset ristiriitatilanteet voivat saada yksilöt mukauttamaan totuttua käytöstään siten, että solahtaisi mahdollisimman hyvin mukaan puheyhteisöön. Ihmiset etsivätkin uusiin ryhmiin päätyessään vihjeitä soveliaista puhekoodeista (Phillipsen 2008, 275).
Leikkimistilanteissa voidaan ajatella olevan tarkoitus, että kaikki osallistujat olisivat mukana yhtä aktiivisesti. Jos kaikki eivät leiki mukana yhtä paljoa, voidaan ajatella yhteisten puhekoodien olevan yhä hakusessa tai jopa joidenkin saavuttamattomissa. Puhekoodit muodostuvat sosiaalisissa tilanteissa vuorovaikutuksessa toisten kanssa siten, että sekä yleisesti että yksilöllisesti rakentuneita merkityksiä tuodaan esiin erilaisin sanoin ja teoin (Phillipsen 2008, 274). Leikkimisen ei välttämättä koeta kuuluvan aikuisen sosiaaliseen rooliin, eli olevan osa aikuisten puhekoodistoa. Sen vuoksi leikkitilanteet voivatkin tuntua erityisesti aluksi haastavilta, sillä yksilöiden on sopeuduttava uudenlaiseen tilanteeseen ilman ennalta-asetettuja puhekoodeja. Mikäli osallistujat kuitenkin löytävät kaikille sopivan tavan viestiä ja toimia tilanteessa – siis tilanteeseen sopivat puhekoodit – saattaa vuorovaikutustilanne tuntua mielekkäältä mahdollisesta alkukankeudesta huolimatta. Puhekoodeja käytetäänkin paitsi viestinnän tulkitsemiseen, myös sen arvioimiseen ja selittämiseen (Phillipsen 2008, 275), minkä voidaan ajatella edesauttavan ihmisten luomia käsityksiä eri ryhmistä ja omasta sopivuudestaan niihin.
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
Tässä luvussa esitellään tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset. Perustelemme myös, miksi tutkimuksemme on arvokas sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla. Lisäksi käymme läpi aineistokeruun ja analyysin menetelmät.
12
4.1 Tutkimusongelma ja –kysymykset
Tutkimusongelmamme on, miten vuorovaikutus ja yksilön kokemus viestintätilanteesta rakentuvat aikuisten välisessä leikillisessä vuorovaikutustilanteessa. Leikkiä on tutkittu lasten näkökulmasta paljon, ja sen tiedetään olevan välttämätöntä lapsen kehitykselle (Carlsson-Paige 2008). Aikuisten leikkimistä puolestaan on tutkittu hyvin vähän, mikä on erikoista, sillä leikin on kuvailtu olevan merkittävä luovuuden, mielikuvituksen ja hauskuuden lähde (Kolb & Kolb 2010, 26). Aikuisten leikkimiseen liittyy ristiriita, sillä leikkiminen olisi yksilön hyvinvoinnin ja ryhmän toiminnan kannalta hyödyllistä, mutta se koetaan usein vastenmieliseksi.
Tutkimuksemme avulla pyrimme selvittämään aikuisen leikkijän kokemusmaailmaa ja viestintäkäyttäytymistä, jotta leikin potentiaalia voitaisiin hyödyntää monipuolisemmin aikuisen elämässä.
Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenämme on, millaista intrapersonaalista viestintää aikuinen harjoittaa leikkitilanteessa. On kiinnostavaa ja tarpeellista tietää, miten yksilö suunnittelee, punnitsee ja tiedostaa omaa käyttäytymistään leikkitilanteessa, ja millaisia tuntemuksia tilanne herättää. Toisena tutkimuskysymyksenämme on, miten yksilö uskoo leikkimisen vaikuttavan ryhmän toimintaan. On tärkeää tiedostaa yksilön suhtautuminen leikin hyödyllisyyteen, mikä saattaa selittää myös yksilön tuntemuksia ja valintoja leikillisen vuorovaikutustilanteen aikana.
Kolmas tutkimuskysymys on, miten muiden leikkitilanteessa olevien käytös vaikuttaa yksilön toimintaan konkreettisella tasolla. Haluamme selvittää, miten yksilö mukauttaa omaa viestintäkäyttäytymistään ryhmän vuorovaikutuksen mukaisesti.
4.2 Aineiston keräys
Aineisto kerättiin kutsumalla koolle ryhmä ihmisiä, jotka eivät ennestään tunne toisiaan, mutta jotka kuitenkin tulevat tulevaisuudessa olemaan tekemisissä toistensa kanssa. Heidät kutsuttiin koolle ilman, että heille oli kerrottu tutkimuksen aihetta, koska se olisi voinut vaikuttaa kutsuttujen päätökseen osallistua tutkimukseen ja siten vääristää tuloksia. Kutsussa kuitenkin määriteltiin, että tutkimus tutkii toiminnallista vuorovaikutustilannetta.
Tapaamiseen osallistui kahdeksan tutkimushenkilöä. Tapaamisessa heille kerrottiin, että tutkimus käsittelee aikuisten leikkimistä ja noin puolen tunnin mittaisen tapaamisen aikana leikimme viittä erilaista ryhmäleikkiä. Jokaisen leikin välissä tutkimushenkilöt vastasivat
13
lomakkeisiin, jossa he arvioivat tuntemuksiaan leikkimisestä. Tapaamisen aikana toinen meistä tutkijoista keskittyi leikin ohjaamiseen ja toinen kirjasi ylös yleisiä havaintoja ryhmädynamiikasta, ilmapiiristä ja osallistujien aktiivisuudesta.
Valitsimme tutkimustilanteeseen viisi erilaista leikkiä, koska uskoimme jo viiden leikin aikana saavamme tutkimukselle tarpeellisia tuloksia. Osan leikeistä valitsimme sen takia, että ajattelimme niiden olevan osallistujille jo ennestään tuttuja, ja siten leikkiin lähtemisen kynnyksen olevan matala. Pyrimme valitsemaan sellaiset leikit, joissa leikkiin osallistutaan mahdollisimman tasapuolisesti koko ryhmän voimin eikä yksittäinen ihminen joudu liian kovan paineen alle uusien ihmisten edessä.
Ensimmäiseksi leikiksi valitsimme lännen nopein –leikin. Leikissä ollaan piirimuodostelmassa. Yksi osallistuja on keskellä, osoittaa jotakuta piirissä ja sanoo “pam”.
Osoituksen kohde menee mahdollisimman nopeasti kyykkyyn, minkä jälkeen hänen vierellään olevat osoittavat toisiaan ja yrittävät “ampua” toisensa osoittamalla ja sanomalla “pam”.
Hitaampi osallistuja häviää ja joutuu keskelle, jonka jälkeen hän putoaa pois pelistä. Viimeiset kaksi pelissä mukana olevaa ryhtyvät kaksintaisteluun asettumalla selät vastakkain tilan keskelle. Leikin ohjaaja luettelee numeroita, ja jokaisella numerolla osallistujat ottavat yhden askeleen kauemmas toisistaan. Kun ohjaaja sanoo parittoman luvun, osallistujat kääntyvät ja yrittävät ampua toisiaan. Nopeampi voittaa.
Lännen nopein –leikki sopii hyvin leikkituokioon alkuun, koska se on monelle tuttu leikki ja säännöt ovat selkeät. Siinä on toimintaa ohjaavat raamit, joten osallistujilla on matala kynnys osallistua leikkiin. Leikissä lähetetään ja vastaanotetaan impulsseja, minkä takia se kannustaa vuorovaikutukseen muiden kanssa.
Toisena leikkinä oli sana-assosiaatioleikki kolme asiaa. Leikissä asetutaan piiriin ja sanotaan
“kolme asiaa”, jonka jälkeen yksi piiristä osoittaa haluamaansa henkilöä pyytäen häntä kertomaan kolme asiaa jostain mieleen tulevasta asiasta. Esimerkiksi “kolme asiaa kanoista”.
Osoituksen kohde sanoo mahdollisimman nopeasti ensimmäisenä mieleen tulevat kolme asiaa.
Esimerkiksi “sulka, muna, tipu”, jonka jälkeen vuoro siirtyy eteenpäin.
Valitsimme kolme asiaa –leikin, koska se vaatii nopeaa ja spontaania reagointia. Tämä leikki on leikeistämme ainoa, jossa osallistuja tuottaa itse sisältöä leikkiin. Toimiakseen leikki vaatii
14
estotonta assosiointikykyä ja mielikuvitusta. Erityisesti aikuisten välisessä tutustumistilanteessa on mielenkiintoista selvittää, kuinka paljon suodattavat ilmaisuaan tässä leikissä.
Seuraavana leikkinä vuorossa oli ristinollaviesti, jossa osallistujat jaetaan kahteen toisiaan vastaan kilpailevaan joukkueeseen. Lattiaan tehdään teipillä 4x4-kokoinen ruudukko.
Joukkueilla on omat pelimerkit, joilla he pelaavat ristinollaa. Pelissä on mukana myös kaksi jokeria, jotka palvelevat kumpaakin joukkuetta. Joukkueet ovat jonoissa toisella puolella tilaa, josta pelaajat lähtevät yksi kerrallaan tekemään yhden siirron ruudukolle. Pelikentältä ei saa poistaa pelimerkkejä, mutta kaikkia merkkejä saa siirtää. Vuoro vaihtuu viestinomaisesti, vain yksi pelaaja joukkueesta saa olla kerrallaan kentällä. Ensimmäisenä neljän pelimerkin suoran kokoon saanut joukkue voittaa.
Ristinollaviesti valikoitui mukaan erityisesti, koska siinä toimitaan joukkueina. Meitä kiinnosti, miten joukkueissa toimiminen vaikuttaa osallistujien keskinäiseen vuorovaikutukseen ja ryhmädynamiikkaan. Ristinollaviestissä osallistujilla on mahdollisuus itse vaikuttaa, minkälaiseen suuntaan he vievät leikin aikana tapahtuvaa viestintää. Esimerkiksi kannustavatko tai ohjeistavatko he toisiaan tai miten he määrittävät suhtautumisensa vastustajajoukkueeseen.
Neljäs leikki on silmäniskumurhaaja, jossa leikin ohjaaja piirtää silmät kiinni olevien osallistujien selkään joko x:n tai o:n. Yksi osallistujista saa x:n, joka merkitsee hänen olevan murhaaja. Osallistujat alkavat liikkumaan tilassa. Murhaaja voi murhata iskemällä silmää toiselle osallistujalle, jolloin murhattu kaatuu maahan kuolleena. Muut osallistujat yrittävät selvittää, kuka on murhaaja. Kuka tahansa voi nostaa kätensä ylös ja huutaa: “epäilen”. Kun epäilijöitä on kolme, he laskevat kolmeen, jonka jälkeen he osoittavat epäilemäänsä henkilöä yhtä aikaa. Jos kaikki osoittavat samaa henkilöä, murhaaja jää kiinni. Jos epäilijät ovat väärässä, murhaaja saa vielä jatkaa vapaalla jalalla.
Silmäniskumurhaaja -leikki on tutkimuksemme kannalta mielenkiintoinen, sillä osallistujat joutuvat ottamaan katsekontaktia toisiinsa. He saavat myös liikkua tilassa vapaasti, mikä on mielenkiintoista nonverbaalisen viestinnän ja tilaan asettumisen kannalta. Tässä leikissä toteutuu “yksi vastaan muut” -asetelma, jossa murhaajaksi valittu henkilö joutuu tietyllä tapaa
15
tarkkailun alaiseksi. On kiinnostavaa, miten tämä vaikuttaa yksilön kokemukseen leikkitilanteesta.
Viimeiseksi leikiksi valitsimme evoluutioleikin. Siinä on viisi eri tasoa, jotka ovat ameba, sirkka, jänis, gorilla ja ihminen. Aluksi kaikki ovat ameboja ja liikkuvat tilassa “uimalla”
hokien “ameeba, ameeba”. Kun ameba kohtaa toisen ameban, he pelaavat kivi-paperi-sakset – pelin, jonka voittaja siirtyy seuraavalle evoluution tasolle. Kivi-paperi-sakset – pelin hävinnyt putoaa yhden evoluutiotason alemmaksi, jos mahdollista. Jokaisella eri tasolla on oma tapansa liikkua ja äännellä. Kun osallistuja on saavuttanut ihmistason, hän pääsee pelistä pois.
Evoluutioleikki vaatii aktiivista kontaktin ottamista muihin osallistujiin. Lisäksi leikissä täytyy heittäytyä ja ylläpitää evoluutiotason mukaista roolia. Halusimme lopettaa leikkituokion tuttuun leikkiin, jossa osallistujat pääsevät toimimaan yhtäaikaisesti kuitenkin luoden lyhyitä kahdenkeskisiä vuorovaikutustilanteita.
Tapaamisen pohjalta haastattelimme neljää tutkimushenkilöä, joilta kysyimme tarkempaa kuvausta leikkimisen aikana tapahtuneista viestinnällisistä prosesseista. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna, jotta pystyimme tarvittaessa kysyä lisäkysymyksiä haastattelussa esiin tulevista asioista. Näin voimme ymmärtää paremmin aikuisten leikkimiseen liittyvää vuorovaikutusta ja mahdollisia syitä tietynlaiselle viestintäkäyttäytymiselle leikkimistilanteessa.
4.3 Aineiston analyysi
Haastattelut taltioitiin Zoomissa, jonka jälkeen ne litteroitiin tekstimuotoon. Haastattelurungon lisäksi haastatteluissa hyödynnettiin tutkimushenkilön kirjaamia lomakevastauksia kysymällä vastauksia tarkentavia kysymyksiä. Esimerkiksi jos henkilö oli kirjannut kiusallisuuden tunteen vähenevän leikkituokion myötä, saatoimme kysyä haastateltavalta, mikä tähän on mahtanut olla syynä.
Aineiston analyysiin hyödynnettiin temaattista analyysia. Temaattisessa analyysissa aineistosta etsitään teemoja, joiden pohjalta muodostetaan erilaisia koodeja aineiston analysointia varten. Teemojen tunnistamista helpottaa esimerkiksi tietynlaisten asioiden
16
toistuminen aineistossa sekä tutkimuksen mielenkiinnon kohteen tiedostaminen. (Guest, MacQueen & Namey, 2012, 10–11, 64–65). Koska tutkimuksessamme selvitettiin aikuisten leikissä tapahtuvan vuorovaikutuksen pääpiirteitä, temaattinen analyysi oli hyvä keino nostaa aineistossamme toistuvia olennaisia teemoja tarkastelun kohteeksi. Tutkimuksessamme analyysi toteutettiin tekemällä litteroituun haastatteluaineistoon värikoodauksia, joiden avulla muodostimme teemakokonaisuuksia tutkimuskysymysten alle. Tällaisia teemoja olivat esimerkiksi luontevuutta lisäävät tekijät leikkitilanteessa, viittaukset aikuisen ja lapsen sosiaalisiin rooleihin sekä keinot välittää haluamaansa kuvaa itsestään muille.
Yhdistimme haastatteluaineistosta muodostamiimme teemoihin myös kyselylomakkeista nousevia asioita ja tutkimustilanteessa tekemiämme havaintoja. Kyselylomakkeiden avulla pyrimme selvittämään reaaliaikaisesti kunkin leikin jälkeen, miten yksilön tuntemukset leikkitilanteesta ja ryhmän ilmapiiristä kehittyivät. Havainnoinnin aikana kirjasimme ylös konkreettisia muutoksia ryhmädynamiikassa ja viestinnässä. Näin pystyimme vertailemaan leikkijöiden yksilöllisiä kokemuksia tilanteesta ulkopuolelta havaitsemiimme ilmiöihin.
Haastatteluaineiston analyysista nousseet teemat johdattivat myös muiden aineistojen tarkastelua. Erilaisia tutkimusmenetelmiä hyödyntämällä saimme kattavia tutkimustuloksia.
5 TULOKSET
Tässä luvussa esittelemme tutkimushaastatteluista ja havainnoista kootut tulokset, jotka on jaettu teemoihin tutkimuskysymysten mukaisesti. Ensimmäisessä osiossa esittelemme tuloksia intrapersonaalisesta viestinnästä, jota leikkitilanteessa oleva aikuinen harjoittaa. Seuraavana ovat tulokset siitä, miten haastateltavat uskovat ja kokevat leikkimisen vaikuttavan ryhmän toimintaan ja ryhmäytymiseen. Kolmannessa osiossa käsitellään sitä, miten muiden leikkijöiden käytös vaikuttaa yksilön käyttäytymiseen. Lisäksi neljännessä aihekokonaisuudessa käsitellään lasten ja aikuisten välisiä leikkitottumuseroja ja aikuisen leikkimistä yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
17
5.1 Aikuisen leikkijän intrapersonaalinen viestintä
Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tarkoituksena oli selvittää, millaista intrapersonaalista viestintää eli sisäistä puhetta aikuinen leikkijä harjoittaa leikkitilanteessa. Aikuisen leikkijän intrapersonaalisen viestinnän alueelta nousee esiin kolme tärkeää tulosta. Ensimmäinen niistä on, että aikuinen leikkijä harkitsee tarkkaan, millaista kuvaa hän välittää itsestään muille.
Toinen tulos osoittaa, että leikkijän intrapersonaalinen viestintä sisältää oman toiminnan ja tuntemusten tarkkailua. Kolmas tulos kertoo, että aikuinen leikkijä pyrkii ennakoimaan leikkitilanteen kulkua, jotta pysyisi tilanteen tasalla. Ennakoinnin epäonnistuessa ja leikkijän ajautuessa odottamattomiin tilanteisiin, aikuinen leikkijä voi kokea epämukavia tunteita, mutta toisaalta saada oivalluksia omasta itsestään.
Ensimmäisestä tuloksesta käy ilmi, että osallistujat arvioivat kykyänsä välittää haluamansa kaltaista kuvaa muille leikkijöille ja toteuttavat sitä tietynlaisilla verbaalisilla ja nonverbaalisilla keinoilla. Haastatteluissa nousi esiin esimerkiksi tavoitteita viestiä itsestään sympaattisena, helposti lähestyttävänä ja rauhallisena ihmisenä. Leikkijät viestittivät haluamaansa kuvaa muille muun muassa aktiivisella osallistumisella.
H2: Emmä haluis itestäni mitää semmosta niikun tylsimystäkään luoda muiden silmissä sillai "no emmää jaksa, tää on ihan tyhmää".
Leikistä pois jättäytymisen tai vastahakoisen asenteen näyttämisen leikkitilanteessa ajateltiin luovan negatiivista mielikuvaa henkilöstä muiden silmissä. Sen sijaan aktiivisella osallistumisella pyrittiin viestittämään positiivista kuvaa itsestään muille. Haastateltavien mukaan tietynlaista kuvaa välitettiin erityisesti, koska kyseessä oli ensimmäinen tapaaminen ihmisten kanssa, joiden kanssa he tulevat todennäköisesti olemaan tekemisissä jatkossakin.
Aktiivisen leikkeihin osallistumisen lisäksi osallistujat pyrkivät kehittämään vuorovaikutussuhteita myös varsinaisten leikkien ulkopuolella.
H1: Tiäks koittaa sillee et ei vaan niiku kaikille keskustele siinä. Koittaa myös hakee semmosii kahenkeskesii kontaktei siitä ja tavallaa et muutki näkee, et okei voi jutella iha kahestaaki. Ei nyt liikaa rupee kaikkien kaa vuorotelle, sillee niiku luontevasti koittaa siihe välii jotai heittää.
Haastateltava 1 kertoi haastattelussa halunneensa välittää itsestään helposti lähestyttävää kuvaa, “että jos joskus näkee jossai ni voi iha hyvin tulla vetää hihasta ja tulla juttelee”.
Osallistujat ottivat toisiinsa kontaktia pyrkimällä olemaan “jatkuvasti keskustelussa mukana”.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että aktiivisella verbaalisella osallistumisella oli siis merkittävä rooli itsestään viestimisessä leikkitilanteessa.
18
Leikin aikana itsestään viestittiin myös nonverbaalisin keinoin. Vastaanottavaisuutta viestitettiin hakemalla katsekontaktia toisiin osallistujiin ja hymyilemällä. Esimerkiksi haastateltava 3 kertoi halunneensa viestiä, että “mulla on ihan hyvä olla vaikka just sillä hymyllä tai sellasella tai levollisella katseella tai niinkun ilmeellä". Etenkin katseiden viestinnällinen merkitys korostui, sillä haastateltavat kokivat maskien pitämisen rajoittavan esimerkiksi hymyn välittymistä.
Toinen tulos osoittaa, että aikuinen leikkijä tarkkailee omia tuntemuksiaan ja toimintaansa leikkitilanteessa. Pääasiassa leikkien aikana koetut tuntemukset ja oma toiminta koettiin odotuksia vastaavaksi ja osallistujat olivat tyytyväisiä kykyynsä viestittää haluamaansa kuvaa itsestään. Yllättyneitä kuitenkin oltiin erityisesti leikin aiheuttamista positiivisista tuntemuksista.
H6: Et oli sitä semmost et ”jee, vähäks kivaa” että, jatketaan leikkiä -tyylisiä [tuntemuksia], että, oli kiva huomata, et ite ei oo sellai, välttämättä nii kangistunu vielä, että tavallaan viittii ja jaksaa innostuu ja sellai, sitä löytyy vielä sitä innostusta.
Tuloksista havaitaan, että leikkimisen herättämää innostuksen tunnetta pidettiin yllättävänä.
Kolmantena tuloksena esille nousee, että osallistujat pyrkivät ennakoimaan leikkitilanteen kulkua. Haastatteluista selvisi, että leikissä toimimisesta tehtiin johtopäätöksiä jo ennen kuin ohjeet oli kerrottu loppuun. Osallistujat pyrkivät hyödyntämään tuttuja toimintatapoja ja aikaisempia kokemuksia, ja epämiellyttävänä pidettiin leikkiä, joka sisälsi jotain “tosi tuntematonta”. Etenkin kolme asiaa –sana-assosiaatioleikin vaatima nopea reagointi asetti osallistujia yllättäviin tilanteisiin, mikä sai heidät reagoimaan itselleen odottamattomalla tavalla.
H6: --tuli joku tilanne yllättäen, ja sit reagoi just eri tavalla, miten ehk tyypillisesti näkee ittensä reagoimassa. Nii sitte oli vähän niinku ehkä hämmentynykki, et ”ahaa, voi vitsit, et näinkö mä niinkun reagoin sitte ehkä jossai muussaki tilanteessa”.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että leikki voi rikkoa aikuisen totuttuja toimintatapoja ja näin muuttaa leikkijän käsitystä myös itsestään. Haastatteluista kävi ilmi, että leikkitilanteen aikana osallistujilla syntyi oivalluksia liittyen omaan taipumukseensa reagoida erilaisissa vuorovaikutustilanteissa: “aijaa, näinkö mä toimin”. Epämukavuutta leikkitilanteessa aiheuttivat ne havainnot omasta toiminnasta, joiden nähtiin olevan “ristiriidassa sen kanssa,
19
miten yleensä näkee itsensä toimimassa”. Esimerkiksi haastateltava 6 kertoi pitävänsä itseään sanavalmiina ihmisenä, mutta leikkitilanteessa koettu “jäätyminen” ei tukenut tätä mielikuvaa.
Aikuinen leikkijä pyrkii ennakoimaan tilanteita mahdollisimman pitkälle, ja uusien ihmisten kanssa koettu spontaanius koetaan “uhkana tai mahdollisuutena”. Tulokset kertovat, että omista tuntemuksista ja toiminnasta tehdään tarkkoja havaintoja leikin aikana, ja niiden käsittely jatkuu myös leikkitilanteen jälkeen. Tuloksissa korostuu kolme asiaa –sana- assosiaatioleikin aiheuttama kokemus spontaanin ilmaisun vaikeudesta. Leikin tarkoituksena on sanoa kolme ensimmäisenä mieleen tulevaa asiaa mahdollisimman nopeasti, mikä osoittautui yllättävän haastavaksi. Leikkitilanteessa oli havaittavissa, että osa osallistujista pohti sanomisiaan pitkään, eikä leikki päässyt etenemään tarkoituksenmukaisen nopeasti.
Haastatteluista kävi ilmi, että leikissä sanottujen sanojen koettiin vaikuttavan siihen, millaisen kuvan muut heistä saavat ja siksi leikin aikana ylläpidettiin tietynlaista “sensuuria”. Erityisen vaikeiksi koettiin sanat, jotka liittyivät osallistujia yhdistäviin tekijöihin, sillä ensimmäisenä mieleen tulevien sanojen pelättiin aiheuttavan väärinymmärryksiä. Esimerkiksi ensimmäisenä mieleen tulevia negatiivisia tai omaa mielipidettä paljastavia sanoja pyrittiin välttämään.
Tutkimuksen tuloksista voidaan siis päätellä, että aikuisen leikkijän intrapersonaalinen viestintä keskittyy merkittävästi oman itsen analysointiin suhteessa muihin ihmisiin.
5.2 Leikkiminen ryhmäytymisen tukena
Toisen tutkimuskysymyksen tarkoituksena oli selvittää, miten leikkijä uskoo leikkimisen vaikuttavan ryhmän toimintaan ja ryhmäytymiseen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että varautuneisuus ryhmässä väheni leikkituokion myötä. Ensimmäisenä tuloksena on se, että leikin koetaan edesauttavan ryhmäytymistä etenkin tutustumisen alkuvaiheessa. Toisena tuloksena on, että ennakko-odotuksista huolimatta ryhmän ilmapiirissä tapahtuu selkeä muutos varautuneesta vapautuneempaan leikkitilanteen aikana. Kolmas tulos osoittaa, että leikkiminen madaltaa osallistujien kynnystä olla toistensa kanssa vuorovaikutuksessa vastaisuudessakin.
H1: Joo kyl mä oon sitä mieltä et se niinku tavallaan rikkoo sitä jäätä, ku osaa valita tavallaan olosuhteet ja sopivat leikit -- Et kyllä se edesauttaa. Mä oon ainaki ihan sitä mieltä. Tai en ois iha aatellu, että noin hyvin.
Ensimmäisestä tuloksesta on havaittavissa, leikkimisen ajatellaan helpottavan toisiin tutustumista. Haastatteluissa leikkimisen kuvailtiin luovan “tuttavallista ilmapiiriä” ja
20
“keventävän tilannetta”. Kuitenkin erityisesti nopeasti etenevien leikkien koettiin vaikeuttavan toisiin ihmisiin syvällisemmin tutustumista, mutta leikkimistä pidettiin merkittävänä erityisesti ryhmäytymisen alkuvaiheessa.
Vaikka kokemukset leikkimisestä olivat pääosin positiivisia, haastatteluissa toistuivat epäileväiset ennakko-odotukset leikkimistä kohtaan. Leikkitilanteen kuviteltiin olevan “paljon kiusallisempi kuin se oli”, leikin myötä tapahtuvaa ryhmäytymistä pidettiin yllättävänä ja leikkimisestä kuvailtiin jääneen “yllättävän hyvä fiilis”. Toisen tuloksen perusteella ennakkoasenteet leikkimistä kohtaan ovat usein epäileväisiä tai negatiivisia, mutta jälkikäteen leikkiminen koetaan hyödylliseksi ja mieluisaksi toiminnaksi. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että ryhmän toiminnassa ja ilmapiirissä tapahtuu muutos leikin myötä.
H2: Musta tuntuu, et yllättävän paljon puolessakin tunnissakin ehti tulee sellast ryhmähenkee siinä. Et siin vaiheessa, ku me lähettii yhtä aikaa sielt huoneest pois, ni jengi tavallaa niinku toivotti hyvät joulut tai viikonloput tai what ever, ku taas me tultii sinne tavallaa tosi yksilöinä ja eri aikaa.
Tuloksista voidaan havaita, että leikkitilanteessa koettiin jonkin asteista lähentymistä muiden leikkijöiden kanssa, vaikka kyse oli suhteellisen lyhyestä tuokiosta. Ryhmän ilmapiirissä oli havaittavissa selkeä ero ennen ja jälkeen leikkituokion. Osallistujat olivat aktiivisemmin vuorovaikutuksessa keskenään leikkitilanteen jälkeen kuin ennen sitä. Tutkimushenkilöiden saapuessa tilaan, tunnelma oli jännittynyt ja keskustelu oli vähäistä. Ilmapiiri oli varautuneempi ja osallistujat tarkkailivat toisiaan, eivätkä uskaltaneet “viel heittäytyy iha täysii”. Haastateltavat kuvailivat alun varautuneisuuden ilmenneen “läpän heiton ja vapautuneen keskustelun” puutteena. Leikkituokion myötä porukan kuvailtiin “hitsautuneen yhteen” ja keskustelu oli vapautuneempaa.
Tutkimustilanteessa tehtyjen havaintojen perusteella osallistujat pitivät leikkituokion alussa toisiinsa suurempia fyysisiä etäisyyksiä, mutta leikkien myötä etäisyydet pienenivät.
Pandemiatilanteen takia osallistujia oli kehotettu pitämään toisiinsa turvavälit, mutta niiden noudattaminen meinasi unohtua leikkituokion edetessä. Esimerkiksi neljännen leikin aikana, silmäniskumurhaajassa, osallistujat hakeutuivat hyvin tiiviisti lähelle toisiaan ja pyörivät ympäriinsä eräänlaisena “häröpallona”. Leikkituokion loppua kohden osallistujia jouduttiin muistuttamaan turvaväleistä useammin kuin aluksi. Leikkijöiden välisten fyysisten etäisyyksien pienenemisestä voidaan tulkita, että yhteinen tekeminen vähensi varautuneisuutta ryhmässä. Kolmannen tuloksen perusteella leikkiminen lisäsi osallistujien halukkuutta viettää aikaa toistensa kanssa vastaisuudessakin.
21
H3: No se porukka ketä siinä oli, niin pystyy silleen ihan eri tavalla niitten kanssa juttelemaan vaikka kevätpuolellaki nii [järjestötoimintaan liittyvistä] jutuista ja näin. Että siinä on aika hyvin se jää rikottu heiän kanssa.
Tutkimuksen tuloksien perusteella voidaan todeta, että yhteisen leikkikokemuksen jälkeen osallistujilla on matalampi kynnys viestiä keskenään tulevaisuudessa. Tuloksien mukaan leikkituokion myötä heistä muodostui “oma porukka, jonka kanssa voisi ihan hyvin mennä vaikka syömään”. Leikkimisen siis koetaan edesauttavan ryhmäytymisprosessia ja antavan hyvän pohjan uusiin ihmisiin tutustumiselle.
5.3 Ryhmän viestintä yksilön ohjaksina
Kolmantena tutkimuskysymyksenä on, miten muiden leikkijöiden viestintä vaikuttaa yksilön toimintaan ja kokemukseen leikkitilanteessa. Tuloksista käy ilmi, että osallistujat olivat tarkkailleet toistensa käyttäytymistä leikkitilanteessa, ja mukauttaneet omaa käytöstään tilanteeseen sopivaksi. Tämän tutkimuskysymyksen osalta merkittävimpänä tuloksena on, että kilpailullisuus leikeissä johtaa sellaiseen viestintäkäyttäytymiseen, joka lisää yksilön kokemusta ryhmään kuulumisesta ja leikin luontevuudesta. Toisena tuloksena on, että muiden leikkijöiden ilmaisema innostus lisää yksilön innostuneisuutta, kun taas kanssaleikkijöiden vastahakoisuus lisää kiusallisuuden kokemusta leikkitilanteessa. Viimeinen tulos kertoo, että toisen leikkijän viestimä jännitys tai epävarmuus lisää uskallusta viestiä omistakin epävarmuuksista ryhmässä.
Leikkien välissä kerättyjen lomakkeiden mukaan ristinolla tuntui keskimäärin luontevimmalta leikiltä. Ensimmäisen tuloksen mukaan kilpailulliset leikit tuntuvat aikuisista helpoimmilta ja aiheuttavat vähiten epämukavuuden ja kiusallisuuden tunteita. Kaikki haastateltavat korostavat sitä, että erityisesti kilpailullisuus ja pelin kaltaiset leikit lisäsivät kannustavaa vuorovaikutusta.
H1: Siin tuli tavallaa semmonen -- et buustattiin vähä muita, kannustettiin. Sit siinä oli kilpailuhenkisyys ja eritty vähä adrenaliinii. Sit lisäks se, että niinku petty, ja sit lopuks onnistu. Siinä oli vähä semmosta, et “me pystyttiin tähä”.
Ristinollassa kilpailullisuuden koettiin asettavan selkeät raamit vuorovaikutukselle – omaa joukkuetta kannustettiin ja vastajoukkueeseen suhtauduttiin leikkimielisen kisailevasti.
Ryhmänä kilpaileminen ja sen mukanaan tuoma viestintäkäyttäytyminen vahvisti yksilön yhteenkuuluvuuden tunnetta ryhmässä. Myös tutkimustilanteessa tehtyjen havaintojen perusteella ristinollan aikana osallistujien välinen viestintä oli aktiivisimmillaan.
22
Toisen tuloksen mukaan muiden osallistujien ilmaisemat tunteet ja asenteet vaikuttavat yksilön kokemukseen tilanteessa. Tuloksista selviää, että luontevuutta ja innokkuutta leikkitilanteessa lisäsivät muun muassa yhteistyö sekä heittäytyminen esimerkiksi huumorin tai itsensä likoon laittamisen keinoin. Leikkijöiden yhteiset kiinnostuksenkohteet ja tulevat yhteistyötehtävät myös lisäsivät heidän motivaatiotaan tutustua toisiinsa. Osallistujat huomasivat toistensa pyrkivän viestimään itsestään hyvänä ja reiluna tyyppinä esimerkiksi “hyvillä keskusteluilla”
ja leikkeihin heittäytymisellä, mikä toimi vastavuoroisena innostamisena. Haastattelujen mukaan aktiivinen osallistuminen kuvastaa “jengin olevan jollain tasolla kiinnostuneita ja innokkaita”.
Lisäksi tuloksista selviää osallistujien ajatuksia siitä, millaiset ryhmään liittyvät tekijät lisäävät kiusallisuutta ja vähentävät motivaatiota toimia aktiivisesti leikkituokiossa. Jos joku tilanteessa ei tahtoisi heittäytyä yhteisiin leikkeihin, sen kuvailtiin voivan “kitkoittaa ryhmädynamiikkaa”
ja “latistavan tunnelmaa”. Haastattelujen mukaan “oli helpompi antaa itsestään, kun muutkin antoivat”. Kolmannen tuloksen mukaan toisen osallistujan epävarmuuden avoin ilmaiseminen vähentää painetta oman epävarmuuden piilottamisesta.
H6: Toisinaan jostain huomas, et vähän oli epämukavuusalueella tai jänskätti, niin se toi sellasta, niinkun, tietynlaista -- et hei, mäkin voin olla ihan samalla tavalla epävarma. Tai jotenki sen aistiminen, vaikka se ei ois niinku sanallista, nii et se on ihan, et tää kuuluu tähän juttuun et on uus tilanne.
Haastateltava 6:n kommentista nousee esiin, että silloin, kun toinen leikkijä ilmaisi jännitystä tai epävarmuutta, hän koki sellaiset tuntemukset sallituiksi itselleenkin. Epävarmuuden ja leikkimiskokemuksen jakaminen lisäsivät osallistujien välistä luottamusta.
5.4 Sosiaalinen rooli aikuisen kahleina
Tutkimuskysymysten ulkopuolelta haastatteluissa painottui aikuisten ja lasten väliset erot leikkimisessä. Aikuisuuteen liittyvillä sosiaalisilla normeilla koetaan olevan suuri merkitys aikuisen leikkimisessä, ja siksi siitä muodostui uusi aihekokonaisuus tutkimustuloksiin.
Aihekokonaisuus nostaa esille, että yhteiskunnan normit ja sosiaalinen rooli rajoittavat aikuisen leikkimistä. Lisäksi aikuisen mielikuvituksen käyttö nähdään lapsia rajallisempana, minkä takia mielikuvitusta vaativat leikit ovat aikuisille yleensä vaikeita. Aikuiset myös ovat taipuvaisia “yliajatteluun”, mikä häiritsee leikin maailmaan uppoutumista.
23
Haastateltavien mukaan leikkiminen on aikuiselle helpompaa, kun paikalla on lapsia. Leikin koetaan “tulevan mukaan automaattisesti” lasten kanssa, mutta aikuisten kesken leikki on harvinaisempaa. Tuloksista selviää, että aikuisten leikkimistä jarruttavat esimerkiksi jähmeys silloin, kun edellisestä leikkimisestä on kulunut jo paljon aikaa, sekä syvälle juurtuneet normit siitä, millainen aikuisen tulisi olla.
H3: Ehkä semmosista syvälle juurtuneista ja pinttyneistä roolimalleista. Että ei oo ajateltu silleen, että aikuisetkin voipi leikkiä. Tai sitten on mietitty, että elääkö toi jotain toista nuoruutta tai jotain. Et sitte, ja moni miettii, että antaako ne sillä sitten niinkun vääränlaista kuvaa sille ympäristölle. Veikkais, että näissä on se syy, et miks se koetaan silleen nolona asiana.
Tuloksista ilmenee, että leikkivä aikuinen nähdään rohkeana. Leikkimisen ei koeta yleisesti kuuluvan aikuisen sosiaaliseen rooliin, mutta kuitenkin haastateltavien mielestä se kuuluu aikuisten elämään. Aikuisuudesta puhuessaan haastateltavat nostavat lukuisia kertoja esiin sanan “tylsä”. Osallistujien mukaan leikkiminen toimisi hyvänä vastapainona tylsälle aikuisuudelle, ja auttaisi leikkijää pääsemään eroon “tylsän aikuisen” roolista.
H2: Kyllä mun mielestä jotenki se [leikkiminen] on tosi vapauttavaa ja semmosta kaiken tän muun tylsän aikuisuuden keskellä. Must tuntuu, et moni jotenki hukkaa sen taidon tai se on se mistä puhutaan. Se tietysti, se aikuisten leikki voi olla vähän erilaista, kun jotkut lasten leikit.
Tulosten mukaan pelilliset ja kilpailuhenkeä kirvoittavat leikit ovat aikuisille mieleisimpiä.
Haastateltavien mukaan selkeä tavoite ja säännönmukaisuus helpottavat mukaan heittäytymistä. Tuloksista selviää, että leikkiminen aikuisten kesken “ei tule ensimmäisenä mieleen”, ja yleensä varsinaisten leikkien sijaan yhteisenä tekemisenä suositaankin erilaisia pelejä. Suurimpia haasteita kohdattiinkin leikissä, jossa tarkoituksena oli annettujen raamien sisällä tuottaa asioita omasta päästään. Myös haastatteluissa nousi esiin pohdintaa mielikuvituksen merkityksestä aikuisten ja lasten erilaisiin leikkimistottumuksiin.
H2: Puhutaan useesti, et lapsilla on tosi vilkas mielikuvitus. Emmä tiiä oikee tiä mistä se johtuu tai mihin se katoo, onkse kadonnu vai onkse vaan jossai piilossa.
Vai voiks siihen vaikuttaa esimerkiks tälläset tekijät, ku tavallaa itelläki saattaa olla mielen päällä niin paljon kaikkee muuta asiaa, -- et ei sit oo niin paljon semmost ajattelunvapautta tai jotenki energiaa laittaa siihe mielikuvituksen vapauteen.
Haastateltava 2:n vastauksesta ilmenee, että aikuisena esimerkiksi koulu, työt ja maailman tilasta kantautuvat uutiset saattavat viedä energiaa mielikuvituksen käytöltä. Lasten puolestaan ajatellaan kykenevän leikkimään helpommin, sillä “leikki on lapsen työ”, eikä mielen päällä
24
yleensä ole yhtä suurta stressiä. Konkreettisena esimerkkinä luovista aikuisista haastatteluissa mainittiin taiteilijat. Heille uskotaan erilaisten leikkien olevan helpompia, koska mielikuvitusta ei olla unohdettu taka-alalle.
H2: Mut kyl must tuntuu, monella aikuisella on vähä niiku... On taiteellisia ihmisiä, jotka tekee taidetta ja elokuvia ja mitä ikinä, näytelmiä sun muita, ketkä on tosi hyviä, ku ne on vaa tehny sitä aina. Ja must vaan tuntuu et ehkä se [mielikuvitus] on monella aikuisella sit vaan vähä jääny jonnekki taustalle.
Aikuisten koetaan myös “yliajattelevan”, mikä hankaloittaa spontaania leikkimistä.
Haastatteluissa esimerkeiksi nostettiin muun muassa poliittisen kannan tai omien arvojen esiin tuominen. Aikuiset tuntuvat jäävän kiinni siihen, että itsestään täytyy välittää tiettyä totuudenmukaista ja halutun kaltaista kuvaa, kun taas lasten leikkiessä uppoudutaan syvemmälle leikkijän rooliin ja etäämmälle omasta itsestään. Myös murhaajaleikki herätti ristiriitaisia ajatuksia osallistujissa.
H3: Aina mediassa on, no tännäänki on ollu se, että pari kuustoistavuotiasta olivat tappaneet ikäsensä Helsingissä, ja sitten ku kattoo ohjelmatietoja, niin aika paljon puhutaan vaikka Midsommerin murhista ja siis… Ja sitten näitä dokkareita on ja näitä. Mää oon ehkä sitäkin myös miettiny, että on se sitten kutitusmurhaaja tai mikä tahansa, niin että semmosta leikkii lapset, niin… Se että vaikeista asioista pittää kyllä pystyä puhumaan jo nuorenakkii ja tällee ja leikin kautta se on silleen ihan hyvä. Mutta sitte toisaalta miettii sitä, että voisko olla joku muuki keino.
Silmäniskumurhaajaleikin tarkoituksena on saada mahdollisimman huomaamattomasti kaadettua muita leikkijöitä katsekontaktilla ja silmäniskulla. Varsinainen “murhaaminen”
korostuu leikin nimessä ja siinä käytettävissä termeissä. Haastatteluissa selviää, että aikuisella leikkijällä saattaa herätä tosielämään assosioituen huolia, jotka vievät mukanaan leikin keveyttä.
Toisaalta haastatteluissa mainittiin myös leikin käsite. Osallistujat pohtivat, että ehkä on olemassa leikkiä, mitä tekeekin ilman, että varsinaisesti ajattelee sen olevan leikkiä.
Esimerkiksi ystävien kesken hulluttelua ei välttämättä lasketa leikkimiseksi, vaikka se voikin olla aikuisen arjen vastine leikille.
25
6 POHDINTA
Tämä tutkimus pureutuu aikuisen leikkijän kokemusmaailmaan ja leikkitilanteessa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Pyrimme saamaan vastauksia tutkimusongelmaan selvittämällä, millaista intrapersonaalista viestintää leikkivä aikuinen harjoittaa, miten leikkimisen koetaan vaikuttavan ryhmäytymiseen ja miten ryhmän viestintä ohjaa yksilön toimintaa. Lisäksi tarkastelimme, miten yhteiskunnalliset normit heijastuvat leikkimiseen aikuisten välisenä vuorovaikutustilanteena.
Ensimmäisenä lähdimme selvittämään, millaista aikuisen leikkijän intrapersonaalinen viestintä on. Tutkimuksemme tulosten perusteella aikuisen leikkijän sisäinen puhe on erittäin harkitsevaa. Tämä ilmenee oman toiminnan ja tuntemusten tarkkana analyysina ja pyrkimyksenä ennakoida leikkitilanteen kulkua. Kasvoteorian (Goffman 1967) mukaan ihminen pyrkii rakentamaan ja ylläpitämään tietynlaisia julkisia “kasvoja” vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Teoria tukee tutkimustuloksiamme, joista selvisi, että aikuinen pyrkii suojelemaan sekä omia että muiden kasvoja. Etenkin ennakointi osoittautui tärkeäksi kasvojen suojelemisen keinoksi leikkitilanteessa. Ennakointia harjoitettiin nolojen ja epämiellyttävien tilanteiden välttämiseksi. Ennakoimalla yritettiin saada selville esimerkiksi seuraavan leikin kulkuun sopivia toimintatapoja ja siten suunnitella omaa viestintäkäyttäytymistään etukäteen.
Pyrkimys ennakointiin saattoi olla myös yksi keino vähentää epävarmuutta leikkitilanteessa.
Epävarmuuden vähentämisen teorian mukaan ihminen pyrkii vähentämään epävarmuutta vuorovaikutustilanteessa ennakoimalla ja selittämällä ympäristöään (Knobloch 2008, 134).
Tulokset osoittivat, että leikit, joissa ennakointi oli vaikeaa tai mahdotonta, aiheuttivat eniten epämiellyttäviä tuntemuksia. Siksi voidaankin päätellä, että aikuisten välisessä leikissä ennakoinnin estyminen on yksi merkittävimmistä epävarmuutta lisäävistä tekijöistä, mikä selittää osin sitä, miksi aikuisten välinen leikkiminen saatetaan kokea epämiellyttäväksi.
Tuloksista kävi ilmi, että leikkiminen altistaa kasvojen menettämiselle. Kun leikkijä kohtaa odottamattoman tilanteen leikissä, seurauksena voi olla hämmennys omasta toiminnasta tai tuntemuksista. Leikkiminen voi asettaa henkilön tilanteeseen, jossa omaa viestintää ei ole mahdollista kontrolloida halutulla tavalla. Tällöin voi olla vaikea välittää halutunlaista kuvaa itsestään muille. Erityisesti uusien ihmisten seurassa tietynlaisen kuvan välittäminen koetaan
26
tärkeänä, ja tämän kuvan horjuminen tai rikkoutuminen aiheuttaa epämukavia tuntemuksia tai jopa häpeää. Ihminen saattaa kokea, että muiden käsitystä itsestä on vaikea muuttaa vääristyneen ensivaikutelman jälkeen. Myös Goffman (1967) tukee kasvoteoriallaan tätä ilmiötä kuvatessaan henkilön päätyvän “vääriin kasvoihin”, kun jonkinlainen tieto tai toiminta osoittaa hänen esittämänsä kuvan vääräksi (Goffman 1967, 8). Esimerkiksi tutkimustilanteemme sana-assosiaatioleikissä “jäätymisen” kuvailtiin musertavan kuvaa sanavalmiudesta.
Tutkimustulokset osoittavat, että sana-assosiaatioleikki tuotti tutkimukseen osallistujien keskuudessa eniten kiusallisuutta ja epämiellyttäviä tuntemuksia. Yksi potentiaalinen syy tähän lienee se, että sana-assosiaatioleikissä ennakoiminen oli lähes mahdotonta, mikä ensinnäkin uhkaa aikuisen leikkijän kasvoja ja toiseksi lisää leikkijän epävarmuutta. Tätä ilmiötä tukee kilpailullisten ja pelillisten leikkien selkeästi korostunut suosio tutkimushenkilöiden keskuudessa. Kilpailulliset ja pelilliset leikit ovat helpommin ennustettavia, sillä niille on luonteenomaista tarkat säännöt ja selkeät toimintaohjeet. Voidaankin päätellä, että aikuiset kokevat kilpailullisissa leikeissä vähemmän epävarmuutta ja riskiä kasvojen menettämisestä, ja siksi ne voivat olla aikuiselle luontevampia kuin esimerkiksi mielikuvitusta vaativat leikit.
Toisaalta yllättävät tilanteet saivat aikaan myös oivalluksia, ja haastatteluissa kerrottiin, että leikki mahdollisti uusien puolien löytämisen omasta itsestään. Oma yllättävä tapa reagoida saattaa aiheuttaa epämukavia tuntemuksia, mutta toisaalta mahdollistaa uuden oppimisen.
Aikaisemmassa tutkimuksessa leikin merkitystä lapsen emotionaaliselle, kognitiiviselle ja sosiaaliselle kehitykselle on painotettu (mm. Brown & Vaughan 2009, Carlsson-Paige 2008), mutta meidän tutkimuksemme valossa on mahdollista, että myös aikuinen voi kehittää leikkiessään samankaltaisia osa-alueita. Tutkimuksestamme kävi ilmi, että leikkijä saattaa rinnastaa yllättävän havainnon omasta toiminnastaan myös arkielämän vuorovaikutustilanteisiin. Voidaankin ajatella, että leikki mahdollistaa erilaisten toimintatapojen kokeilemista ja tutkimista. Myös Howard ja McInnes (2013, 141) painottavat, että leikki ja draama voivat auttaa lisäämään ymmärrystä ihmisen käyttäytymisestä arjessa.
Samankaltaisia havaintoja on tehty myös draamakasvatuksen kentällä. Routarinteen (2004, 24) mukaan draaman keinoin voidaan laajentaa ihmisen “ilmaisuvalikkoa” eli kykyä käyttää monipuolisia viestinnän keinoja erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.
27
Toisena kysyimme, kuinka yksilö kokee ja uskoo leikkimisen vaikuttavan ryhmäytymiseen ja ryhmän toimintaan. Tuloksista selvisi, että leikkimisen koetaan edesauttavan ryhmäytymistä.
Leikkiminen asettaa osallistujat tilanteeseen, jossa he leikin toteutumiseksi joutuvat viestimään keskenään niin verbaalisesti kuin nonverbaalisesti. Epävarmuuden vähentämisen teorian (Berger & Calabrese 1975) ensimmäisen aksiooman mukaan epävarmuus vähenee sitä mukaa kun verbaalinen vuorovaikutus lisääntyy (Knobloch 2008, 136). Tutkimuksemme tuloksista kävi ilmi, että verbaalinen viestintä lisääntyi merkittävästi leikkitilanteen myötä. Näin ollen voidaan ajatella, että leikkiminen helpottaa keskusteluyhteyteen pääsemistä uusien ihmisten kanssa ja siten vähentää epävarmuutta sekä edistää ryhmäytymistä.
Tutkimuksemme osoittaa, että läheisyyttä ilmaiseva nonverbaalinen viestintä on suuressa roolissa aikuisten välisessä leikkitilanteessa. Tutkimukseen osallistujat kertoivat pyrkineensä viestimään itsestään helposti lähestyttävänä esimerkiksi hymyn ja levollisen katseen keinoin.
Epävarmuuden vähentämisen teorian toisen aksiooman mukaan läheisyyttä ilmaiseva nonverbaalinen viestintä vähentää epävarmuutta (Knobloch 2008, 135–136). Koska tutkimushenkilöt tiesivät olevansa tekemisissä keskenään myös tulevaisuudessa, heillä oli suuri motivaatio vähentää ryhmän keskinäistä epävarmuutta. Myös epävarmuuden vähentämisen teorian mukaan tieto tulevaisuuden kanssakäymisestä lisää halua epävarmuuden vähentämiseen (Knobloch 2008, 135). Leikkiessä “vapaalle keskustelulle” on vain rajallisesti mahdollisuuksia, joten nonverbaalisen viestinnän merkitys epävarmuuden vähentämisessä ja siten ryhmäytymisen edistämisessä korostuu.
Epävarmuuden vähentämisen teorian kuudennen aksiooman mukaan osapuolten samankaltaisuus vähentää epävarmuutta (Knobloch 2008, 136). Tutkimukseemme osallistuneet henkilöt olivat jokseenkin samankaltaisia, koska heitä yhdisti alkavaan järjestötoimintaan liittyvä kiinnostus yhteiskunnallista vaikuttamista kohtaan. Vaikutti kuitenkin siltä, että tämä samankaltaisuus olikin meidän tutkimuksessamme teoriasta poiketen epävarmuutta lisäävä tekijä. Tulosten mukaan vapautunutta leikkimistä rajoitti tarve välttää väärinymmärryksiä etenkin poliittisten aiheiden ympärillä. Koska osallistujia yhdisti yhteiskunnallinen vaikuttaminen, he ehkä kokivat tarvetta ylläpitää vakuuttavaa ja vastuullista kuvaa itsestään. Osallistujilla saattoi olla tarve osoittaa muille kuuluvansa ”pätevien vaikuttajien” joukkoon, mikä osoittautui haasteelliseksi leikin vaatiman spontaaniuden takia.
Vaikka epävarmuuden vähentämisen teoria tuki tutkimuksessamme esiin nousseita ilmiöitä
