• Ei tuloksia

Yliopistohistoria – ajankohtaisempi kuin koskaan? näkymä

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Yliopistohistoria – ajankohtaisempi kuin koskaan? näkymä"

Copied!
3
0
0

Kokoteksti

(1)

P

ÄÄKIRJOITUS

Yliopistohistoria – ajankohtaisempi kuin koskaan?

Pieter Dhondt, Risto Ikonen, Arto Nevala, Antti Ronkainen

Käynnistellessämme yliopistohistorian teemanumeron kokoamista Kasvatus & Aikaan run- saat puolitoista vuotta sitten olimme hiukkasen epävarmoja, löytyykö kiinnostusta aihepii- riin erikoisnumeron verran. Jo ensimmäisen kirjoittajakutsun jälkeen oli selvää, että tekste- jä on tulossa vähintään riittävästi. Niinpä luettavana on nyt määrällisesti tukeva ja – näin uskallamme sanoa – myös laadullisesti korkeatasoinen paketti. Otsikoita silmäilemälläkin huomaa teemanumeron kattavan ajallisesti pitkän kauden antiikista aina tälle vuosituhan- nelle. Toinen oleellinen asia on näkökulmien moninaisuus, sillä edustettuna on niin perin- teistä, mutta aina tarpeellista perustutkimusta, kuin myös analyysejä yliopistomaailman uusien käytäntöjen vaikutuksista ja niihin mukautumisesta. Useat näkökulmat liittyvät kol- manteen keskeiseen elementtiin eli monitieteisyyteen. Kasvatus & Aika -lehden ensimmäi- sessä numerossa päätoimittaja Jukka Rantala painotti monitieteisyyttä yhtenä lehden kes- keisenä lähtökohtana. Monitieteisyys on näkynyt lehdessä koko sen ilmestymisajan, mutta voi perustellusti sanoa, että juuri yliopistohistorian teemanumerossa se nousee korostunees- ti esiin. Tämä koskee sekä kirjoittajakuntaa että kirjoitusten näkökulmia, lähestymistapoja ja metodisia valintoja.

Teemanumeron sisältö on poikkeuksellinen muutoinkin kuin artikkelien suuren määrän takia. Otsikon Syväluotauksia alla tarjoamme julkaisukanavan kahdelle normaalia artikke- lia huomattavasti laajemmalle tutkimukselle. Molemmat liittyvät saumattomasti numeron teemaan, ja ne pureutuvat tutkimuksellisesti tärkeisiin, mutta vähän käsiteltyihin aiheisiin.

Lisäksi kummassakin tutkimuksessa on olennaista kokonaisvaltainen tarkastelu. Niinpä näkökulman ajallinen tai temaattinen supistaminen, eli käytännössä artikkelien lyhentämi- nen, ei voinut tulla kyseeseen. Näillä perusteilla päädyimme noudattamaan poikkeuksellista julkaisukäytäntöä.

Miksi yliopistohistoria sitten näyttää ainakin kirjoitusten määrällä mitattuna olevan edelleen tärkeä ja kiinnostavaksi koettu teema? Ensimmäisen osavastauksen tarjoaa pitkä tutkimustraditio. Yliopistolaitosta on Suomessa tutkittu modernien mittapuiden mukaan arvioituna jo pitkälti toistasataa vuotta. Traditiossa on ollut nousu- ja laskukausia ja eri aikoina ovat painottuneet erilaiset lähestymistavat, mutta ”korkein hengenviljely” on silti aina ollut yhteiskunnallisesti näkyvää, kiinnostavaa ja tutkimisen arvoista toimintaa. Toinen selitys löytyy teemanumeroa leimaavasta monitieteisyydestä. Kasvatus- ja muiden yhteis- kuntatieteiden aseman vahvistuminen ja toisaalta tieteenalojen sisäinen pirstaloituminen ovat avanneet uusia näkökulmia ja tuoneet uusia metodisia elementtejä ja uusia tutkijoita perinteiseen yliopisto(historian)tutkimukseen. Samalla koko yliopistohistoria-käsite on laa- jentunut niin ajallisesti kuin sisällöllisesti.

Kolmas avainasia on ajankohtaisuus. Vilkaisu tutkimusperinteeseen osoittaa yliopisto- laitoksen kiinnostaneen tutkijoita erityisesti isoina murroskausina. Viime vuosisadan alun koulutukselliset ja yhteiskunnalliset murrokset virittivät mielenkiintoa yliopistolaitoksen vaiheisiin ja toimintaan, samoin modernin koulutusyhteiskunnan rakentaminen toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Viimeiset pari vuosikymmentä yliopistolaitos 3

(2)

Pääkirjoitus

on koko koulutusjärjestelmän ja yhteiskuntarakenteiden tapaan saanut sopeutua muutos- kausien sijaan jatkuvan muutoksen vaiheeseen. Lisäksi yliopistot on tavan takaa nostettu keskiöön innovaatioiden, tuotannollisen uusiutumisen, kansallisen kilpailukyvyn, kulttuuri- sen ymmärryksen tai alueiden elinvoimaisuuden takaajina. Samalla milloin mikäkin intres- siryhmä on opastanut yliopistoja ottamaan mallia ulkopuolelta ja muuttamaan arvojaan, käytäntöjään sekä toimintatapojaan. Toisin sanoen: hyppäämään minkä tahansa lyhytikäi- sen muotivirtauksen kelkkaan. Kaikki tämä on joka tapauksessa alleviivannut yliopistojen yhteiskunnallista merkitystä sekä niihin kohdistuvan tutkimuksen tärkeyttä ja ajankohtai- suutta.

Tämän erikoisnumeron artikkelien laaja-alaisuus paljastaa myös, miten suomalaisen yliopistohistorian kehityslinjat mukailevat kansainvälisiä muutoksia. Yliopistohistorian kir- joitus on 1980-luvulta lähtien muuttunut kolmella tavalla: näkökulmat ovat laajentuneet maantieteellisesti, temaattisesti ja ajallisesti. Perinteinen ja selvä rajautuminen oman insti- tuution vaiheisiin täydentyi kansallisella ja kansainvälisellä vertailevalla tutkimusotteella.

Yliopistojen perustamisvaiheisiin keskiajalla ja uuden ajan alussa kohdistunut mielenkiinto sai rinnalleen parin viimeisen vuosisadan muutoksia analysoivan tutkimuksen. Samalla aikaisempi, lähinnä institutionaalinen (ja juhlallinen), lähestymistapa täydentyi uusilla kysymyksenasetteluilla.

Tutkimuskentän uudistumisesta huolimatta juhlat ovat säilyttäneet etenkin kansainväli- sesti tärkeän aseman yliopistohistorian traditiossa. Juhlavuosihistoriat fokusoituvat usein yhteen juhlivaan instituutioon, kirjoittajina ovat juhlivan yhteisön jäsenet ja varsinkin krii- siaikoina juhlat tarjoavat vähintään epäsuorasti myös jotain opittavaa. Historiantutkijalle, joka paneutuu juhlivan yhteisönsä menneisyyteen, onkin tarjolla haasteita. Pitäisi nimittäin pystyä kirjoittamaan tieteellisesti täysipainoisesti ja tutkimuksen uusimmat virtaukset huo- mioiden, mutta toisaalta niin, että yliopisto näkyy ja näyttäytyy suurta yleisöä kiinnostava- na elävänä instituutiona. Näin ajatellen yliopiston täytyy omaa historiaa tarkastellessaan myös uskaltaa irrottautua pitkään hallinneesta juhlapäivälähtökohdasta. Yhtäältä toki ylio- piston juhlapäivät voivat olla sikäli merkityksellisiä, että tarjolla on ”ylimääräistä” rahaa vaikkapa historian kirjoittamiseen. Toisaalta juhlapäiviä voidaan historian näkökulmasta

”väärinkäyttää” antamalla kaunisteltu tai ihannoiva kuva yliopistosta aikana, jolloin ylim- män koulutuksen instituutiot mielellään korostavat julkisuudessa arviointituloksia tai sijoi- tuksia rankinglistoilla. Toisenlainen ja riippumattomampi näkökulma avautuu sen sijaan, jos yliopisto ja yliopistohistoria tukeutuvat esimerkiksi tieteenhistorialliseen tai kasvatus- historialliseen lähestymistapaan, jotka ovat vahvasti läsnä tässä Kasvatus & Aika -lehden teemanumerossa.

Yliopistohistorian teemanumeron kokoaminen on ollut meille toimittajille miellyttävä ja monella tapaa antoisa tehtävä. Olemme olleet etuoikeutettuja saadessamme tutustua uusim- paan tutkimukseen ja voidessamme seurata käsikirjoitusten hioutumista hyvistä vieläkin paremmiksi. Tämä ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista ilman nimettömiksi jääviä tieteen- tekijöitä, jotka suostuivat toimimaan artikkelitarjokkaiden arvioijina. Oli ilo havaita, ettei tehokkuusajattelu ole kyennyt hävittämään tieteelle välttämätöntä ammatillista yhteistyötä, tiedeyhteisön kollegiaalisuutta. Vertaisarvioija ei saa tekemisistään julkista kiitosta, mutta tästä huolimatta pyyntöihimme vastattiin lähes aina myönteisesti. Kun jokaisella artikkelil- la oli kaksi arvioijaa, lukija voi helposti laskea, kuinka moni tieteentekijä on ollut osallise- na tämän artikkelikokoelman tuottamiseen. Tämäkin osoittaa, että yliopistohistoria kiinnos- taa ja innostaa – nyt kenties enemmän kuin koskaan ennen. Kauan eläköön vapaa tiede!

4

(3)

Kasvatus & Aika 9(3) 2015, 3–5

FT Pieter Dhondt (1976) is Senior Lecturer in general history at the University of Eastern Finland. His current research focuses on the history of university celebrations and on medical history.

KT Risto Ikonen on yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopiston Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen oppiaineessa.

FT Arto Nevala on Suomen historian dosentti ja yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopiston Historia- ja maantieteiden laitoksella

KM Antti Ronkainen on jatko-opiskelija Itä-Suomen yliopiston Kasvatustietei- den tohtoriohjelmassa.

5

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

 Jos viittaus koskee koko tekstikappaletta, viitteen voi kirjoittaa kappaleen loppuun tai viitteen voi sijoittaa kertovasti tekstiin, jolloin tekstistä tulee käydä ilmi, että

Lintuesineen autenttisuus ja kuolemattomuus sekä sen itsestään aukeava merkitys in- nostavat runon puhujaa, mutta elävän linnun ainutkertaisuus myös ahdistaa.

Hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyttä painot- tavissa kannanotoissa nousee esiin, että talouden kasvupotentiaaliin tulee panostaa nyt eikä myö- hemmin, ja että niin tulee

Vaikka valtaosa (68 %) kyselyymme vastanneista katsoo, että monikulttuurisille nuorille ei tule järjestää erityistä, vain heille tarkoitettua nuorisotoimintaa 18

usein silloin tällöin en oikein osaa sanoa vain joskus ei juuri

Verkos- tojohtamisen voi kuitenkin perustellusti todeta painottuvan ihmisten johtami- seen, koska ihmiset eli verkoston toimijat ovat koko verkoston tärkein resurssi ja

Tekijän mukaan tutkimuksen tavoitteena on kertoa, mitä television ohjelmaformaatit ovat, mistä ne tulevat, miten niitä sovitetaan suomalaisiin tuotantoihin, ja

Aristoteles tiivistää tämän singulaarin kysymisen ja universaalin välisen suhteen nousin käsitteeseensä, nousin, joka on ”toisenlaista” aisthesista ja joka on ainoa