jien väit:eil~e, joissa vafsln yKsise- littersesti todetaan pornon al:sta~
van naista. Näre pyrkii myös osoi:~
tamaar. ettei pornografia suin~
kaan merkitse täyde'lrs~a sek~
suaa!rsta vapautta, vaan se on yk:s;
merk:ttävä seksuaalisuuden .nor~
m tta,a.
Seksuaalisuuden vapau:u1'lisen puoiesta p,;f>uvissa äänenpäinols~
sa n1m. Vihreän Langan kiqoitte~
1ussa or, noussut esiin sukupuol- ten väliseksi .'nuotoutunut kilpailu miel;ryvästä. Näre toteaa osuvas~
ettei ideaalia omasta, vapaasta seksuaalisuudesta voiaa ongelmic~
ta soveltaa julkisen seksuaalisuu- den alueel:e
Näre ei tyydy toistamaan tun- nett01en amerikkalaisten pornon- vastustaj,en acgumentteja, vaan laaJentaa näköku:maa ara'ysol- maila na1sten tuottamia por- nografisia tekstejä Regina-lehdes- tä
Reg1nan tekste ssä naiset ovat aktiivls1na to;mijoina tuottamassa itselleen mielihyvää. He ovat astu- neet muKaan tuottamaan po'- nogra'laa. Näiden tekstien perus- teella Näre toteaa, että na1set ovat siirtyneet romanttiser rakkauden a1ueelta Kohti vieltikeskeisempäa seksuaa'1suutta. Miestenlehtien miesten tuottamissa teksteissä oainottuCJ ede:leen V1ettitalous e'1 sukupuolielimiin ja akt'in keskitty- nyt seksuaalisuuden kasitys. ,\1ies- tenlehdissä tunteiden kuvailuJa on (Jos ni1tä es11ntyy la1nkaan) va'n hinnä naisten tuottamissa teks- teissä.
Mon,en saike,den kautta työs- sä asettuvat lOpulta vertailuun ny- kypäivän suo1nala:set tytöt ;a suo- malaiset m1eher. Näre tarkastelee to:saa!ta tyttökulttuurin Ja toiSaal- ta suomalaiSen mieskulttuurin (nojautuen p1tkälti rrm. Juha Silta lan tutkimuksiin) kautta tunneta~
louaen sukupuoirttum1sta Suku~
ouolten voimakas erottammen toisistaan sukupuol ctaa tunnera~
kenteita 1a nostaa na1set tunne~
JOhtajiksi. Tällöin he saavat yksin- Oikeuden ho1vatyöhön, mikä välttämättä ole eduksi Kumma!~
leKkaan sukupuoielle~ Tälla1ner Ja- kautuminen on tyypillistä toisaa'ta traditionaaliselle kulttJJurille, ku- ten sla'n1la:selle Ja toisaalta länsi- maiselle pornokulttuCJril'e.
1 Tunnetalouden kielto
Työn loppupuolella Näre por~ii, kuinka tunnetalouden kielto vai- kuttaa miesten maa1Imaan 1a pyr- kii osoittamaan, että mode'nl~
so1tuneessa maailmassa tunneta-
!oJden hallitseminen on merkittä- vä voimavara ja selv1ytym1skeino.
Tämän pä1vän suomalaistytöc ovat ky<eneviä vastaamaan monen- laisiin haasteisirn Ja oso1ttavat ky- kyä toimia moderniso1tuneessa kulttuurissa: "Yksilön kyky käsitel- lä Ja ilmaista omia tunteitaan sekä eläytyä muiden tunteisiin on mo- decnin yhteiskunnan edellyttämän yks1'öityrnisen tär'<eä edellytys"
(s 116)
Tällaisen tunnekompetenssin kehittäminen liittyy vaf1vast1 cyttö- kulttuuriln. Maa.lma näyttäytyy tytöille myös r'strriitaisempal'a kuin pojille, iolloin tytöt joutuvat tekemäär poikia enemmän iden~
meettityötä. Nären mukaan tämä valmistaa tyttöJä modernisaation haasteisiin! kel>;ttämään todel- 'isuudentaJuaan, joJstamaan ja u:JsiJtumaan.
Sefl sijaan suomalaismies elää vielä tunnekieltojen naiLtsernassa maailmassa, joka e1 anna psyykkl·
siä valm1uks1a oostmoderniin, epävarmaan ja va:h:elevaan, elä- mään. Nären mukaan tämä lrsaä- k~n risk'ä sosiaaliseen syrjäytym'- seen, JOten tunnetalouden suku- puo,'itramisen purkaminen koituisi myös m1esten eduksi
Työssä liii<ucaan va:sin yle;sellä taso:la, jollorn eri alueiden kuten islamila1su uden, miesten ja nais- ten sisällä olevat erot Jäävät taLs- talie. Tämän tekijä myöntää ;tse Ja perustelee yle:syyttä pyrk'mykse- saavuttaa abstrahoiva sosiolo- ginen tarkastelutaso.
Näre viittaa ar.kerasti aiemp1in t:Jtkimuksiinsa Ja perustaa moneT argumenttinsa näi~in. On ymmär- rettävää, ettei kaiKkea voi kirJOit- taa esi1n, IT'.utta to1sinaan lukijalla on vaike0ks1a päastä päätelrnen lähtei!le.
Väitöskrrjan parasta antia ovat a;at,,ksia herättävät teoreettiset pohdinnat itse analysointiproses- sin iäädessä taka-alalle.
KAARINA NIKUNEN
Journalismin historiallinen taudinkuva
Schudson, Michael (1995) THE POWER OF NEWS.
University of Harward Press, Cambridge, MA & London 1995.
223 s
Mitä jos journalismia e olisi? Kuvl- tellaa·l, että elä1simme maailmas- sa, JOSsa hallitukset, liikeyritykset lobbaajat, vaaliehaokkaat, seura~
kunnat ja erilaiset kansalaisjar;es~
töt täyttäisivät kotitietokoneem- me postilaat1ko1ta omilla Vlesteil- iään. Olisimme suoraan 'lähtei- den' äärellä, verkoswituneen tie- toyhteiskun"an :nformatiivisessa paratiisissa, JOssa kukin olisi oma JOur~a1isttnsa Mitä tapahtu1si?
Michaei Schudsonin tuore kir- JOituskokoe:ma alkaa tällaisella ajatuskokeella. Hänen arvelunsa mukaan 1hmiset luottais1vat tässä rehottavassa totuusviidakossa yh- täältä ennen muuta painavlin, korkean taho~n Julkisiin lähteisiin Ia toisaalta sellaisiin paika 11isiin tie- dontuottaJiin, joiden luotettavuut- ta voisi arv1oiaa omakohtaisin ~o~
kemuksin. Muiden lähteiden sa- norr:ia olisi mahdoton tai vaikea arvioida~
P1an tultaisiin tilanteeseen, jos- sa itsenäisiä t1edor tulvan kasitte- li;öitä ja se~ eri yhteyksien arviori- sijoita tarvittaisiin taas~ Jossa1n Muodossa journalismi pitäisi kek- siä uudelleen, sanoo Schudson.
Saattaa kuulostaa siltä, että Schudson pitää journal1smia ;o- lenkin ihmiselle annettuna. Pikai-
nen vdka1su tähän kokoe!maan kirjoituksia vuosilta 1982-1995 kertoo kUitenkin päinvastaista Sch.Jdsonia k1innostaa nimen- omaan Journalismin mu<Jtos
The Power of News es;ttelee tutkijan, JOka mielellään ryhtyy to- distamaan vääräksi 'yle1siks1 to- tuuksiKSI' kohonneita kliseitä. Kir- 1a on myös näyte sellaisesta tutki- mu~sesta, Jossa argumentaatio nojaa lähes poikkeuksetta ;onkin- laiseen empiiriseen todlstusainels- toon. Ser vuoksi Schudso0in luke- minen palkitsee paitsi näkemyksil- lä myös pukolla k1innostavia de- taijeJa 1a faktoJa.
Kekseliäät asetelmat
Schudson on kekseliäs luomaan tutkimusasetelmia, ;otka ovat eä siteitavissä artikkei;n (yhden ld- vun) mitassa Hän muun muassa kuvaa yieisempiå politiikan ja Jour- nalismin välisen suhteen kehrtys- kulkuJa tutkimalla Yl,dysvaltain presidentin vuoden tärkeimmän puheen ('liittovaltion tila') uuti- so.ntia pann sadan vuoden aJalta.
Kapea emoiirinen kohd1stus osoit- taa ki'nnostavas:i sen, että nyky- ään ';ournalismiksi' nimittämäm- rne maailmasta kertomisen tapa on koko larlla tor~en kuin aiem~
pien vuosisatojen 'journal'srr:i'.
Kerronnan muodolla on o>rna poli- tiri<'<ansa.
Tänä talk show-isäntien :uvat- tuna arkana Schudson kuvaa a]an- kohtalsesti myös haastattelun nousua halveksitusta journalrsmrn laJista acrrmattikunnan arvostu~
sen Ja amrnatt:taido1 keskeiseksr 'lmentäjäksl. Kiintoisa, Ja myös ongelmallinen, on Schudsonin tapa tematisoida haastattelu ko,- lekti>visen i<ontrollrn välineeksi.
Schudsonin työn keske1seksi teemaksi nouseekin se, kuinka eri- laiset journalismin muodot (uutis- muodon ~ehitys, a1kajäsennysten muutokset, ilaastattelun yleisty- minen, JnE'.) kytkeytyvät koko arn- mattrkunnan kulttuurin arvostuk- sen nousuun ja sen (ainakin näen- näiseen) eriytymiseen politiikasta ja hallintoelliteistä .
ES!merk;stä käy vaikka Schud- sonin idea vertailla kahden eri ai- kakauden tähtireporttenn elä- mäni<ertoja. Vuosisadan vaihteen
'rr.uckcraker' Lincoin Steffens (1866-1936) näk1 uransa poliitti- sen järjeste!män haastajana, kun taas seuraavan sukupolven ame- nrckalars,ir tähtitoimittajiin iui<eu- tunut Harrison Salisbury ( 1908- 1993) asetti tavoitteekseen oman uransa journalismin sisä:lä. Mil!ä- hän tavoin journalismi muuttuu tuj~aessa Peter Arr1ettiir tai Jan Sarasvuohon? Mlirarsra ovat ne maailmaan suhtauturr.rsen Ja sen esittämisen tavat, JOista tulee jour- nalismin sisällä kovaa valuuttaa?
Schudsonin es1tyksessä am- mattikunnan nousu ,a sen ident'- teetir muutokset kytkeytyvät Kou- ,i,ntuntuvalia tavalla niihin 'myyt- teihm'. joita se ~uo itsestään Ja kerrortansa ko!Hersta. Suuren osan kirJastaan Schudson om:s- taakin tällaisten JDlJKkoviestinnäs- tä käytävän keskustelun vailiese- vien myytt1en romuttam:selie.
Myyttejä kaatamassa
Schudson on tavallaan a1ka kon- servatiivinen journalism'n kr'itik- ko. Hänellä on tapana mennä eri suuntaan kuin muut. Kun verkos- tortuvan yhteiskunnan saarna- miehet ennustavat journalismin loppua, Schudson sanoo, että ei journalismin !apu, se voi kyllä muuttua toisenlaiseks:.
Kun poliittiset konsultit intoile- vat te1evisiokulttuurin läpilyönnillä Ja sillä, että kuvat jyräävät sanat, Schudson kaivaa esi;n todisteita siitä, että itse as1assa ihmiset "ei- vät usko mitä näkevät, vaan usko- vat mitä heidän kerrotaan näke- vän".
Vietnamin sodan kannatus ei huvennut verisiln kuviin amerikka- laisrsta sotilaista (nrrtä e' koskaan näytetty), Ronald Reaganin ainut- laatuinen kyky käyttää televisiota oli enemmän ~änen omien me- diakonsulttiensa luoma myytti kuin totista totta kuvier: virrassa.
Kur, ka1kkialia maailmassa on jo päässyt y!eistymään käsitys, että Reagan 01i 'Suuri KommGni- kaattori', :olla oli ainutlaatuinen ote amerikkalaiseen suureen yle•- söön, Schudson vyöryttää esiin vastaevidenssiä. Sillä aikaa, kun toimittajille syntyc käsitys presi- denti'l ja kansan irtlim1stä suh- teesta, ainoat käytettävissä olevat
verta:lun mahdol:istavat mittar':, gallcpit, taljosivat Reagan;lle lä- hes poikkeuksetta edeltäjiään ruonompia numeroita. Kukaan toimittaJista ei pannut tätä meri<li- le, vaikKa tuore1mmat kannatuslu- vut uutlsoitiink1n uskollisesti.
Itse asiassa kävi ni1n, Schudson tiivistää, että Reaganin kyvyt Ja takt,ikka kongressiedustaJien pään kääntärr.isessä sekä hä~en kykynsä viestiä itsestään tletynlais-
~a kuvaa toimittaJille kään;yrvät toimittajien m1elkuvissa kyvyks1 puhJa 'suoraan kansalle'. Kuvaus on pysäyttävä juuri toim1ttaiien ammatti-identiteetin Ja arkipäi- väisien käytäntöjen mielessä.
KulttuJrisen arvonnousun myötä toimittajat ovat tekemisissä yhä enernmär Ja läheisemmin val- taeliittien kanssa, Ja huomaamat- taan sitoutuvat näihin. Samalla he kuitenkin kokevat olevansa 'yle'- sön edustajia'. Tästä yhtäiästä voi JOhtaa vaikka sen, että kun toi>rnit- tajia potuttaa Paavo Lipposen äk- syiry, y!eisön silmissä Lipponen saattaakin äksyrliä juuri toimittajil- le, ei kansalle. Tai kysymyksen Sii- tä, o:1ko Iiro Viinanen t1ukka Ja 'epäpoli1ttrnen' rnrnisteri vai syn- tyikä hänestä vain toi>rnittajilie sei- la:nen kuva.
Jotkut Schudsonin kaatamista kuvista tai korjaamista 'väärinkäsi- ty~sistä' ovat tutumpia. Waterga- testa tai julkisuusteorian historias- ta nän ei saa mitään kovin mullis- tavaa 1rti
Jakomielineo journalismi
Schudson säilyttää aJatteliJan laa- tunsa loppuun saakka. Kun tulee käsille hetkr arvioida uutisjourna- lism;a ja sen merkitystä yhteiskun- nassa, Sc~udson palaa aika pe1in- teis1ln argumentteihin.
Ensinnä~ään julk1nen elämä ei ole paljon huhutussa rappion ti- lassaan, Schudson sanoo. Päinvas- toin, uutisjournalismi on parem- paa l<uir koskaan, i~miset ovat paremmin 1nformoituja bin md- loinkaan aikaisemmin. Ja vatkKa julkinen elamä o1isikin rappiolta.
JOurnalismi e• syyllisten rankmg- l,stalla yllä kovin kärkipää'län.
Myös v'ime aikojen y'itykset akti- voida JOurna!ism a ja sen yleiSÖJä (esrmerk:ksi ns. Publie Journalism,
ks. Jay Rosenin haastattelu, Tie- dotustutkimus 311995) saavat Schudsondta vain varovaista tukea (vaiKka hänen vuodelta 1983 ole- va päätöstekstinsä lanseeraakin joukon kansa:aiSJournal:smin pe- rusideo'ta).
Schudson.n mielestä ihrristen yhteisöllisen aktivoiminen ja to m:van demokratian luominen ovat Journa ismin korkeimpia ta- VOitteita, rrutta realisti myöntää, että suuren osan elä.mästään in- miset viettävät aktiivisen yhteis- kunnallisen to1minnan ulkoouolel- la, tai parhaimmillaankin polltti- sen teatterin katsomossa.
Ni:npä JOurnallsmiltakaan ei pidä olettaa mahdottomia, Ja on nähtävä myös perinteisen uutis- journalismln arvo. Se tarJoaa ihmi- sille potentiaalisia tiedon resursse- ja, joista amme~taa silloin, kun yhteiskunnallisen toiminnan mah- doi''suus, osallistuminen julkiseen elämään ;uuh heille avautuu.
Schudsonin historiallinen, mal- tillinen Ja perusteellisen empiiri- nen ote JOhtaakin hänet melko lai- meaa1 lopputulemaan. Hänen kirJansa päätökseksi sijoit~ama teksti päättyy ajatukseen, jonka mukaan JOurnalismin pitäisi yrittää tulla toimeen oman sisäänraKen- net~n JakomieLsyytensä Kanssa.
Journalismin pitä1si ikäänkuin teeskennellä, että demokratia sa- nan vaat1vassa mielessä olisi :otta ja mahdollista. Mutta tämän kor- kealentoisen tavoitteen rinnalla sen pitä1si muistaa, että kaik1sta ihm1s'stä ei koskaan tule rationaa- lisia, akt11v1sia ja älyllisesti osallistu- via. Sen vuoksi Journalismin on 'edr,stettava' näitä ihmisiä va!lan käytävillä, jonne he itse eivät toh- di tai halua astua.
Tämän jakomielisyyden hyve piilee siinä, että molemmat ole- tukset ovat en tilanteissa päteviä, sanoo Schudson. Olipa tämä totta tai e1, on kuitenkin kirjan päät- teeksi eräänlainen antikliimaksi.
Itse asiassa Schudsor toistaa näm erään nykyaika;sen JOurnalismm 1tseilee1 luoman myytm, 'fliellku- van yleisöstä kolikko1a, jonka to sta poskea komcstaa akt1ivmen, osallistuva, JUlkisuuteen suJntau- tJva kansalainen Ja JOnka kääntö~
puolella 'pihtiputaan mummo' kutoo sukkaa keinutuolissa.
Kun on lukenut ,uuri ;ukenut par1 sataa sivua osuvaa Ja kiintoi- saa analyysia si1tä, rniten journalis- mi on a1kam kuiuessa muuttunut on jotenkin lamaannuttavaa, että lopputulos ,ournalismm nykyisen haasteiden edessä on näin vaisu.
Tahtomattaank1n Schudson näyt- tää sanovan, että Journalismi sittenkään kovm perustavalla ta- valla taida muuttua, Ja että sen luonne määräy:yy ser sisältä kä- sin. Mutta e'kös historian opetus ollut täysin päinvasta1nen 7
RISTO KUNELIUS
Tulevaisuuden~
tutkija
tietoyhteiskunnan kimpussa
Heinonen, Sirkka {1995) TIETOYHTEISKUNTA JA KESTÄVÄ KEHITYS.
RISKEISTÄ
MAHDOLLISUUKSIIN.
Tuievaisuuden tutkimuksen seura ry.
Helsin(l: Painatuskeskus. 154 s.
Idea luonnonmukaisesti itseään uudistavan Ja modernin informaa- tioyhteiskunnan risteysasemasta eli kestävän kehityksen tietoyh- te:skunr.asta :a' "reflektiivisen ekologisen cnodemsaation" yh- teiskunnasta on tutkimusaiheena haasteeilmen. Kuten Enk Ailardt taannoin totesi: "Erityisesti on syytä kiinnittää huo'flcota kol- meen ilmeiseen vaaratekijään. Ne ovat piittaamattomuus ympäristö- hävitystä osoittavista tutKimustu~
:oksista, humanistisen tutkimuk- sen alasaJO sekä tärnän hetken yhteiskuntatieteen ja filosofian kykenemättö"'yys vastata a1an haasteisiin".
Sirkka Heinonen on tarttJnut rohkeast: tärkeään tutkimusaihee- seen. Pyritäänhän Suomesta mm.
valtiovarainministeriön Ja op<:tus- ministenön alo1ttein Ja toimenpi~
tein tekemään "tletoyhteiskun- . Samoin "kestävästä kehityk- sestä", Suomen "tulevaisuudes- ta" Ja jopa kansakunnan "henki- sestä tilasta" on laadittu roppa- kaupalla muistiaita ja selontekoja viime vuosina. Namä muistiot, se- lonteot ja tutkimukset taqoavat aineksia mielenkiintoiselle yhteiS- kuntatieteelliselle tutkimukselle Ja keskustelulle "kestävän kehityk- sen tietoyhteiskunnasta" vuosi- kausiksi eteenpäin.
Keskustelu puuttuu
T.etoyhteiskunnan ja kestävän ke- hityksen teemaa ei ole osattu yh- distää Suomessa valtionhallinnos- sa erityisen hyvin. EsimerkikSI vuo- de1 1995 alussa julkaistu Suomen kestävän kehityksen toimikunnan raportti "Kestävä kehitys. Lähi- vuOSien toimenpiteita Suomessa ja Suomen kansainvälisessä yh- teistyössä" sisälsi aika kepeät ai- nekset suhteessa tietoyhteiskun- nan kehittymiseen. Suomen Aka- temian kestävän kehityksen tutki- musohjelma, joka julkaistiin jo vuonna 1990, on ollut Suomen mittakaavassa varsin iaaja moni- tieteellinen tutkimushanke. Sen osana on syntynyt myös Sirkka Heinosen tutkimus Tietoyhteis- kunta ja kestävä kehitys.
Näin jälkikäteen arvioituna näyttaä s1!tä, että Suomen Akate- mian kestävän kehityksen tutki- musohjelman kautta saatuJa tu- loksia ei ole osattu käyttää hyväk- si eri ministeriöi>sä. "Kestävän ke- hityksen tietoyhteiskunta" ei ama- kaa tässä mielessä näytä käytän- nössä toteutuvan Suomessa. Hy- viä aJankohtaisia ja konkreettisia esimerkkejä oman suomalaisen
"tietoyhte;skuntamme" toimi- mattomuudesta tarjoavat vuonna 1993 julkaistusta Valtioneuvoston tulevaisuusselonteosta Suomen tulevaisuus ja toimintavaihtoeh-
