EUROOPAN IHMISOIKEUSTUOMIOISTUIN – lainkäyttäjä oikeuden tekijänä
kirjoittanut KARI UOTI
oikeustieteen lisensiaatti, MBA
Yliopistollinen väitöskirja, joka Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Helsingin yliopiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa torstaina 10. kesäkuuta 2004 kello 12.
ISBN 952-91-7161-7 ISBN 952-10-1856-9 (PDF) Yliopistopaino
Helsinki 2004
ESIPUHE
Sain Helsingin yliopiston oikeustieteelliseltä tiedekunnalta oikeuden tohtorin tutkinnon suorittamiseen huhtikuussa 2001. Ohjaajakseni ryhtyi valtiosääntöoikeuden professori Mikael Hidén, joka oli ohjaajani myös lisensiaattityötä tehdessäni. Väitöskirjani esitarkastajina ovat olleet professori Kaarlo Tuori ja professori, tuomari Matti Pellonpää.
Professori Tuori on ystävällisesti lupautunut vastaväittäjäkseni.
Olen valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1986. Suunnitelmissani ei tällöin ollut oikeustieteellisen jatkotutkinnon suorittaminen. Valmistuttuani siirryin töihin liike- elämään: ensin lakimieheksi rahoitusyhtiöön, sitten itsenäiseksi yrittäjäksi. Liike-elämän teoreettisen pohjasivistyksen hankin Helsingin kauppakorkeakoulun kansainvälisessä keskuksessa, jossa suoritin MBA-tutkinnon vuonna 1989.
Valmistuttuani oikeustieteen kandidaatiksi minulla oli varsin formaalinen käsitys siitä, mitä oikeus on. Oikeus oli mielessäni laki - tarkemmin sanottuna lain teksti ja sen tavallisesti ymmärrettävä merkitys. Oikeuden yhteys moraaliin, erilaisiin politiikkoihin, ja oikeudelliseen argumentaatioon liittyvät reaaliset argumentit olivat minulle vieraita.
Ymmärsin oikeuden hyvin positivistisesti.
Kokemukseni oikeuden käytännön kentällä olivat sytykkeenä kiinnostukselleni ymmärtää oikeutta paremmin. Olin eri yhteyksissä saanut kokea, että oikeus ei ole yhteiskunnan muista normijärjestelmistä ja politiikasta vapaa alue. Oikeudella on näkyviä ja piileviä yhteyksiä moniin yllättäviinkin suuntiin. Oikeuteen ja erityisesti henkilön oikeuksiin liittyy ratkaisemattomia jännitteitä.
Lisensiaattityötä tehdessäni oikeustieteellinen tutkimus ja oikeus alkoivat pikku hiljaa hahmottua, vaikkakin varsin epämääräisenä möykkynä. Tämä möykky alkoi saada piirteitä ryhdyttäni perehtymään oikeusteoriaan. Vasta oikeusteoria antoi välineet oikeuden jäsentämiseen ja ymmärtämiseen. Tässä työssä apunani ja ohjaajanani oli erityisesti dosentti Raimo Siltala.
Jouduin tekemään väitöskirjatutkimukseni varsin poikkeuksellisissa olosuhteissa.
Minulla ei ollut mahdollisuutta käyttää vapaasti oikeustieteellisiä kirjastoja tai osallistua tutkimuksen edellyttämään seminaarityöskentelyyn, ennen kuin vasta väitöskirjani viimeistelyn aikana. Oikeustieteen lisensiaatti Suvianna Hakalehto-Wainio auttoi minua toimittamalla käyttööni tarvitsemaani oikeustieteellistä kirjallisuutta. Olin hankkinut aikaisemmin itselleni keskeistä oikeusteoreettista kirjallisuutta, joka muodosti teoriaan perehtymisen peruskirjallisuuden, ja joka osaltaan antoi tutkimukselleni suuntaa.
Väitöskirjan viimeistely oikeustieteellisen tiedekunnan kirjastossa pohjoismaisen kirjallisuuden huoneessa - tarkemmin sanottuna huoneen siinä nurkassa, mistä on suora
näkymä yliopiston päärakennukseen ja Porthanian edustalle - oli väitöskirjatutkimukseni parasta aikaa. Tämän paikan minulle järjesti kirjaston johtaja Eeva Laurila.
Väitöskirjan tekeminen ei ole vienyt aikaa perheeltäni. Yhteyteni perheeseeni katkesi juuri ennen väitöskirjatyöni aloitamista muuten. En ollut kolmea vuotta perheeni ulottumattomissa väitöskirjatyön takia. Jokainen perheellinen väitöskirjaa tekevä joutuu kärsimään perheensä laiminlyönnistä. Väitöskirjaprosessi koskee jokaista väittelijän perheenjäsentä. Sen vuoksi väitöskirjan tekemiseen käytetty aika on tavallaan koko perheen yhteinen panos kirjan aikaansaamiseksi.
Minun tapauksessani tilanne tässä suhteessa on ollut poikkeuksellinen. Kirjoitin väitöskirjani vankilassa. Perheeni joutui elämään kolme vuotta ilman, että minun oli mahdollista mitenkään auttaa heitä missään arjen asioissa aikana, jolloin perheeni arkeen kohdistui erityisiä vaikeuksia. Normaalissa tilanteessa perheenjäsenet joutuvat joustamaan väitöskirjan vuoksi. Nyt tämä joustaminen on ollut äärimmäistä. Tämän kirjan tekeminen ei olisi ollut mahdollista ilman Helenaa, Roosaa ja Onnia.
Väitöskirjatyötäni ovat tukeneet monet ihmiset niin yliopistolla kuin muuallakin. Esitän kaikille väitöskirjatyötäni tukeneille lämpimät kiitokseni saamastani tuesta.
Väitöskirjatyö on prosessi, jossa on mukana aina myös muita ihmisiä, vaikka vastuun tutkimuksesta ja sen tuloksista kantaa opinnäytetyön tekijä yksin.
Omistan tämän kirjan Helenalle, Roosalle ja Onnille sekä edesmenneelle isoisälleni Yrjö Vaaraselle, joka oli minulle erityisen merkityksellinen henkilö opintojeni alkutaipaleella.
Lauttasaaressa toukokuun helteillä 2004
Kari Uoti
SISÄLLYSLUETTELO
1 Tutkimuksesta ... 7
1.1 Tutkimuksen teesi ... 7
1.2 Tutkimuksen metodologia... 12
1.3 Tutkimuksen rakenne ...19
2 Ihmisoikeussopimuksen takaamista oikeuksista... 20
2.1 Henkilön ja valtion välisestä suhteesta ja sen perusteesta ...20
2.1.1 Liberalismi oikeuksien taustaideologiana ...20
2.1.2 Oikeudet henkilön ja valtion välisten suhteitten järjestäjänä...26
2.1.3 Oikeusjärjestyksen auktoriteetista ja henkilön toimintavelvoitteesta ... 35
2.2 Oikeuksien rakenne... 41
2.2.1 Oikeudet luonnonoikeudessa ja positiivisessa oikeudessa... 53
2.2.2 Oikeudet ja demokratiaperiaate ...60
2.2.3 Oikeudet subjektiivisina oikeuksina ... 69
2.2.4 Oikeudet valtion negatiivisina ja positiivisina velvoitteina ... 74
2.2.5 Oikeuksien pätevyydestä...84
2.3 Valtion velvoitteiden perusteesta ja sisällöstä ...92
2.3.1 Käsitteestä lainkäyttövalta ... 100
2.3.2 Käsitteestä jatkuva loukkaus ...109
2.3.3 Käsitteestä ”victim” ... 114
2.4 Oikeusjärjestyksen koherenssista... 118
2.5 Moraali- ja oikeusjärjestyksen yhteydestä ...130
2.6 Oikeusjärjestyksen normatiivisista välineistä ... 147
3 Oikeudellinen aktivismi ihmisoikeustuomioistuimessa... 156
3.1. Ihmisoikeustuomioistuimen toimivallasta ... 161
3.2 Oikeudellisen aktivismin kritiikki ihmisoikeustuomioistuimessa ... 174
3.3 Oikeudellinen aktivismi ja demokratiaperiaate...182
3.4 Tuomioistuimet perusoikeusnormien kehittäjinä EY-oikeudessa...193
3.5 Oikeudellinen aktivismi ja valtion harkintamarginaali ...202
3.5.1 Ehdottoman välttämätöntä – oikeuden rajoitusperusteena...205
3.5.2 Välttämättä vaatii – oikeuden rajoitusperusteena ... 209
3.5.3 Välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa - oikeuden rajoitusperusteena ...213
3.5.4 Julkisen edun nimissä – oikeuden rajoitusperusteena...220
4 Oikeuslähteistä ... 225
4.1 Ennakkoratkaisut oikeuslähteinä...251
4.1.1 Institutionaalisten seikkojen merkitys ennakkoratkaisuille ...253
4.1.2 Ennakkoratkaisujen sitovuus, stare decisis ...264
4.1.3 Ratio decidendi ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa ... 286
5 Oikeuden sisällön määrittäminen...292
5.1 Golder realistisena Herculeksena...307
5.1.1 Valtion piilevä harkintamarginaali oikeuden rajoituksena ...329
5.2 Ekskurssi EY-tuomioistuimen tulkintametodiin... 335
5.3 Sopimuksen tarkoituksen ja päämäärän toteuttaminen...342
5.3.1 Klamin finalistisesta oikeusteoriasta...342
5.3.1.1 Teorian peruslähtökohtia...342
5.3.1.2 Finalistisen oikeusteorian suhde yhteiskunnan kehitykseen ...346
5.3.2 Ihmisoikeussopimuksen tarkoitus ja päämäärä... 349
5.3.2.1 Lainsäätäjän subjektiivinen tahto... 349
5.3.2.2 Lainsäätäjän objektiivinen tahto ... 355
5.4 Sopimuksen yleiset periaatteet...374
5.4.1 Vapaus... 376
5.4.2 Oikeusvaltioperiaate...385
5.4.3 Poliittiset oikeudet... 391
5.5 Lainsäätäjän nykyhetken tahdon toteuttaminen...396
5.6 Todistelusta ihmisoikeustuomioistuimessa... 408
6 Yhteenveto ...414
7 Summary ...420
Lähteet... 428
Lyhenteet... 443
1 Tutkimuksesta
1.1 Tutkimuksen teesi
Tämän tutkimuksen teesi on; ihmisoikeussopimusjärjestelmä normatiivisena järjestelmänä muodostaa konsistentin ja koherentin kokonaisuuden, jossa ihmisoikeustuomioistuin määrittää oikeuden sisällön ottamalla huomioon sopimusjärjestelmän institutionaalisen moraalin. Sopimusjärjestelmän institutionaalinen moraali on ihmisoikeustuomioistuimen määrittämä ja se sisältää kaiken ihmisoikeussopimusjärjestelmään liittyvän normatiivisuuden eli ne argumentit, joilla tuomioistuin justifioi tekemänsä ratkaisut sekä sopimuksen tulkintaperiaatteet.1 Kutsun institutionaalisen moraalin eri elementtejä sopimusjärjestelmän normatiivisiksi välineiksi, jotka muodostavat jokaisen tuomioistuimen jäsenen esiymmärryksen keskeisen osan. Sopimuksen takaamien oikeuksien sisällön tulee aina täyttää sopimuksen keskeisten tausta-arvojen sekä sopimuksen tarkoituksen ja päämäärän vaatimukset sopimuksen tekstin tavallisesti ymmärrettävästä2 merkityksestä huolimatta.
Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä oikeus ylittää olemisen ja pitämisen välisen rajan sitoutumalla sopimuksen tarkoituksen ja päämäärän toteuttamiseen sekä sopimuksen tausta-arvojen huomioimiseen. Oikeus ei kuitenkaan pelkisty tähän, vaan se on sidoksissa normatiiviseen järjestelmään argumentaationsa kautta.3 Ratkaisujen legitimiteetti perustuu niiden koherenssiin sopimuksen institutionaalisen moraalin kanssa. Olemisen maailmasta ei päätellä pitämisen maailman sisältöä, vaan olemisen maailman vaatimusten perusteella määritetään ratkaisunormi, joka justifioidaan pitämisen maailmaan kuuluvilla argumenteilla.4 Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä lainkäyttäjän rooli oikeuden sisällön määrittämisessä on keskeisessä asemassa.5
1 Ks. kappale 4.
2 Käsite ”tavallisesti ymmärrettävä merkitys” sisältyy Wienin sopimuksen 31 artiklan yleiseen tulkintasääntöön:
”Valtiosopimusta on tulkittava vilpittömässä mielessä ja antamalla valtiosopimuksessa käytetyille sanonnoille niille kuuluvassa yhteydessä niiden tavallinen merkitys, sekä valtiosopimuksen tarkoituksen ja päämäärän valossa.”
3 MacCormick 1991, s. 155, “Here the beginning of wisdom is to grasp that case-law in its modern form is to be understood as deriving not simply from bald judicial decisions but rather from decisions as supported by judicial reasons and reasoning as stated in explicitly presented judicial opinions of the sort reported in law repots. It is in the statement of opinions upon cases by way of justifications of decisions that judges lay down precedents and build up case-law. To make the point that the judicial opinion which sets or constitutes a precedent is a judge’s opinion considered as stating a justification of a decision matters a great deal. For it is as justificatory reasoning that judicial opinions are normative, and it is only as being normative that they can go toward the construction of normative law.”
Peczenik 1983, s. 34-35, ”Legal reasons are either substantive reasons or authority reasons…substantive are either goal or rightness reasons. A goal reason derives its force from the fact that, at the time it is given, the decision it supports can be predicted to have effects that serve a good social goal. Rightness reason draws its force from the way in which the decision accords with sociomoral norms of rightness as applied to a party’s actions or to a state of affairs resulting from those actions…the justificatory force of authority reasons is based not upon their content but upon other circumstances, for instance upon the fact that a court has previously employed them to settle a dispute.”
4 von Wright 1985, s. 134, ”Voivatko määräykset seurata loogisesti kuvauksista...voivatko kuvaukset seurata loogisesti määräyksistä...voivatko määräykset seurata muista määräyksistä? Vastaus kaikkiin kolmeen kysymykseen on nähdäkseni tiukka Ei...voimme murskata myytin normatiivisen erillisestä todellisuudesta – pitämisen valtakunnasta,
Ihmisoikeustuomioistuin käyttää tulkinnassaan sopimuksen tarkoituksen ja päämäärän sekä tausta-arvojen toteuttamista perusteina sopimuksen sanamuodosta poikkeamiselle.
Näiden argumenttien tarkoituksena on myös varmistaa määritettyjen oikeuksien toteutuminen vastaajavaltiossa. Sopimuksen tarkoituksen ja päämäärän sekä tausta- arvojen toteuttaminen ratkaisunormin argumentoinnissa justifioi tuomioistuimen määrittämän ratkaisunormin sisällön. Järjestelmällä on yhteneväisyyksiä Rossin oikeusteoriassa kuvatun oikeusjärjestyksen kanssa;6
”The legal system is a social order characterised by having its foundations in peculiar behaviour attitudes, such as are at the same time expressions of interested and disinterested impulses, and have taken their rise, developed, and established themselves by an inductive interaction between two motives, a fear of compulsion, and a belief in authoritative validity. This implies, on the one hand, that every legal system must as its central element have an organized procedure, a procedure for the exercise of physical compulsion. On the other hand, it implies that every legal system must contain an equally important central element of authority or competence for the establishment of rules for what is valid.”
Ihmisoikeussopimusjärjestelmän rinnastaminen Rossin teoriaan näyttäisi nopeasti arvioiden kaatuvan pakkovallan käyttömahdollisuuden puutteeseen, ihmisoikeussopimusjärjestelmä on riippuvainen sopijavaltioiden toimista tässä suhteessa. Realistisesta näkökulmasta tällä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, koska ihmisoikeustuomioistuimen toiminta on saanut vahvan legitimiteetin sopijavaltioiden keskuudessa (a disinterested behaviour attitude),7 jolloin pakkovallan käyttötarve oikeuden toteuttamiseen on vähäinen.
jossa pitämiset ja saamiset ovat olemassa todellisesta maailmasta erillään. Kun tämä myytti on murskattu, valtakunnasta jää jäljelle kuvaus vaihtoehtoisesta, ideaalisesta maailmasta, jonka muodostaa annetun normatiivisen koodin tai järjestyksen normisisältö...voisi sanoa, että normien tehtävänä on pakottaa ihmisiä tavoittelemaan ihannetta, saamaan heidät toimimaan sillä tavoin, että todellinen kuvaus lähenee ideaalisen kuvausta.” Mähönen 2003, s. 91, ”Humen giljotiini koskee ainoastaan olemisen ja pitämisen loogista suhdetta: pitämistä ei voi loogisesti johtaa olemisesta, tarkemmin sanottuna puhtaista tosiseikoista, koska niitä ei ole olemassa. Tosiasioissa on aina normatiivista ainesta ja päinvastoin. Olemisen ja pitämisen yhdistää päämäärä, joka pragmatistilla on paras lopputulos nykyisyyttä ja tulevaisuutta silmälläpitäen.”
5 Dworkin 1986, s. 407, ”The courts are the capitals of law’s empire, and judges are its princes, but not its seers and prophets.”
6 Ross 1946, s. 89-90, Fish 1989, s. 384, “When judges do what they do, they do not do it in accordance with or at the behest of some systematic and coherent account of law and its relation to morality and society. Judging, in short, cannot be understood as an activity in the course of which practitioners regularly repair for guidance to an underlaying set of rules and principles.”
7 Ross 1946, s. 81, ”If, first, we assume a community based on a pure system of compulsion, there would in this community arise collective customs caused by an interest in avoiding compulsion. But the more firmly these customs became established, making the exercise of compulsion comparatetively rare, the more would the collective custom, by virtue of its social suggestive power, produce spontaneous disinterested impulses to action having the stamp of validity;
that is to say, the compulsory order of things would gradually establish itself as valid or legitimate. In the great majority of instances the citizens would obey the law not for fear of punishement (interested behaviour), but simply because “the law is the law, and the law has to be obeyed”, a general behaviour attitude of compliance and respect for the existing order of things having developed (disinterested behaviour).” Helin 1988, s. 146, “Rossin oikeusteorian keskeisiin
Rossin teoriassa oikeusjärjestykseltä edellytettävä toinen elementti, auktoriteetti pätevän oikeuden sisällön määrittämiseksi, on varsin yhdenmukainen ihmisoikeustuomioistuimen roolin kanssa sopimusjärjestelmässä.
Ihmisoikeustuomioistuin on omilla ratkaisuillaan määrittänyt oikeudekseen kehittää ihmisoikeussopimuksen sääntöjä.8 Ihmisoikeustuomioistuin on omilla ratkaisuillaan myös määrittänyt sopimusjärjestelmän oikeuslähde- ja tulkintasäännöt.
Ihmisoikeustuomioistuin yksin määrittää mikä on ihmisoikeussopimuksen pätevä sisältö.9
Ihmisoikeustuomioistuin ei kuitenkaan ole sopimusjärjestelmän institutionaalisesta moraalista riippumaton elin, vaan ihmisoikeustuomioistuin on ihmisoikeussopimusjärjestelmän institutionaalisen moraalin määrittämä institutionaalinen fakta.10 Ihmisoikeussopimusjärjestelmän institutionaalinen moraali ja ihmisoikeustuomioistuin muodostavat keskenään prosessin, jossa oikeus kehittyy historiallisesti.
Ihmisoikeustuomioistuimessa ideologisten argumenttien merkitys ei ole poissuljettu, mutta niillä on oleellisesti vähäisempi merkitys kuin minkä Kennedy antaa niille omassa teoriassaan;11
”Adjudication is a forum of ideology. A central idea in what follows is that judicial opinions, and the arguments of lawyers that precede them, are ideological documents, or texts, by virtue of their content, as well as by virtue of the ideological stakes disposed by the rules they make.”
lähtökohtiin kuului näkemys, jonka mukaan kaikki inhimillinen käyttäytyminen ei ole itsekästä, omien tarpeiden tyydyttämiseen tähtäävää. Tämän vuoksi hän ei myöskään pitänyt mahdollisena, että käyttäytymisen ohjailu voisi tapahtua pelkästään sanktioiden avulla ts. uhkausta tai palkkiota stimuluksena käyttäen. Ihmiset ovat fanaattisia ideologeja, jotka sopivan suggestion avulla saadaan tekemään mitä tahansa, myös kuolemaan aatteensa puolesta.
Ideologisen käyttäytymismotiivin vaikutusta oikeuselämässä edustaa oikeuteen liittyvä sitovuuselementti, joka oikein tulkittuna ei ole todellisuudesta radikaalisti eroava metafyysinen kategoria, vaan redusoitu pyyteettömäksi käyttäytymisasenteeksi, lain kunnioittamiseksi.” Raz on ottanut kantaa kysymykseen oikeusjärjestyksen riittävästä tehokkudesta ja sen määrittämisestä, Raz 1970, s. 203-205, ”Some legal theorists based their views on this problem on the principle of efficacy, i.e. on the assumption that the existence of legal system depends only on their efficacy, on the obedience to their laws…how should cases of disobedience be counted…are all violations of laws equal importance to the existence of the legal system…though obedience to all D-laws (duty-imposing) may be relevant to the existence of the legal system one must: (1) avoid oversimplified computations; (2) attribute different weight to different offences;
(3) take into account legally irrelevant circumstances and intentions; (4) take into account knowledge of the law and it’s influence on people’s behaviour; (5) take into account the use of powers as well as the obedience to duties; (6) attach greater importance to important constitutional laws.”
8 Ks. kappale 3.1.
9 Hägerström 1963, s. 216-217, ”De finns sålunda icke såsom gällande rätt före domarnas avgöranden…emellertid hör nu också till rätten ett system av regler för bestämmande av vem som är statsorgan, dvs. har kompetens att ytterst under åberopande av det almänna intresset upställa basen för handlingsregler för andra.”
10 Institutionaalisen faktan käsitteestä ks. Peczenik 1987, s. 33.
11 Kennedy 1998, s. 69.
Ihmisoikeussopimusjärjestelmän taustaideologia on demokraattinen oikeusvaltio - ideologia sellaisena kuin se ymmärretään Euroopan neuvoston muodostamassa yhteisössä.12 Ihmisoikeustuomioistuimen tehtävänä on suojata yksittäistä henkilöä toteuttamalla tämän keskeisiä oikeuksia tehokkaasti. Ideologinen punninta ihmisoikeustuomioistuimessa liittyy henkilön ja valtion välisen suhteen määrittelyyn.
Oikeus ihmisoikeussopimusjärjestelmässä on, mitä ihmisoikeustuomioistuin päättää sen olevan.13 Toteutettavissa olevan oikeuden sisältö on mahdollista päätellä enemmän tai vähemmän tarkasti toteutuneesta oikeudesta.14 Oikeus on yhteydessä toteutuneeseen oikeuteen, koska ihmisoikeussopimusjärjestelmässä tuomioistuimen aikaisemmat ennakkoratkaisut muodostavat institutionaalisen moraalin keskeisen osan.15 Ihmisoikeustuomioistuimen aikaisemman praksiksen perusteella ei kuitenkaan ole
12 Käsitys länsimaisesta demokraattisesta oikeusvaltiosta ei kuitenkaan välttämättä ole yksiselitteinen. Critical Legal Studies, CLS, on asettanut oikeusvaltiokäsitteen sisällön kyseenalaiseksi sellaisena kuin se ymmärretään perinteisessä liberalistisessa oikeusparadigmassa, Altman 1990, s. 9-10, ”The controversy stems in large part from the movement’s challenge to some of the most cherished ideals of modern liberal thought. In particular, CLS represents a challenge to a principle central to liberal thought – the rule of law. The central contention of CLS is that the rule of law is a myth.”
13 Näkemykseni eroaa mm. Peczenikin kannasta, Peczenik 1995a, s. 206, ”De (rättskällorna) är ägnade att förklara juridiska avgöranden. Det är sålunda helt naturligt att säga ”A dömdes till fängelse därför att lagen så bestämmer.”
Oman käsitykseni mukaan oikeusseuraamus tai ratkaisunormi on riippuvainen tuomioistuimen, ei lain harkinnasta, laki ei päätä mitään, tuomioistuin päättää ja argumentoi ratkaisunsa oikeusjärjestyksen institutionaalisen moraalin avulla.
Vrt. Wiessner, Willard 2001, s. 101, ”Law is not equated with a ”body of rules” that enforce themselves. Rules always require for their implementation the ”conveyor belt of human action.” Rosenne 1985, s. 50-51, ”It is obvious that, except where specially provided, the Court (ICJ) has no discretionary power to disregard the specific provision of the Statute, even where this might be desirable from the point of view of the abstract administration of justice, and in general the Court cannot, as was stated in the Eastern Carelia case, depart from the essential rules guiding its activity as a Court…when the Statute and the Rules make no provision whatsoever for dealing with the problem, the Court will retain complete liberty of appreciation which, consonant with the requirements of the administration of international justice, will be applied, in all probability, teleologically. This has supplied to the Court´s functioning a highly dynamic element and is responsible for a marked broadening of its activity.”
14 Holmes 1993, s. 17, ”If you want to know the law and nothing else, you must look at it as a bad man, who cares only for the material consequenses which such knowledge enables him to predict, not as a good one, who finds his reasons for conduct, whether inside the law or outside of it, in the vaguer sanctions of conscience...the prophesies of what the courts will do in fact, and nothing more pretentious, are what I mean by the law.”
15 Helin 1988, s. 165, ”Ross katsoo, että lainopin voimassaoloväitteet eivät viittaa sen paremmin menneeseen kuin tulevaankaan tuomioistuinkäytäntöön. Väitteiden paikkansapitävyyden kannalta on yhdentekevää minkälaisia sääntöjä tuomioistuimet ovat aikaisemmin seuranneet tai tulevat joskus myöhemmin seuraamaan. Voimassaoloväitteet koskevat nykyhetkeä.” Siltala 2003, s. 51-53, ”Vaiko oikeuden suhdetta yhteiskunnan institutionaaliseen perustaan, jolloin oikeus mielletään yhteiskunnallisena tosiasiana, joka on toteutunut ja vallitsevan tuomarinideologian käsittämien oikeuslähdeopillisten ja argumentaatioteoreettisten premissien valossa myös tulevaisuudessa todennäköisesti toteutettavissa…rekonstruktio tanskalaisen Alf Rossin oikeuden määritelmästä voidaan esittää seuraavaan tapaan:
Voimassaoleva oikeus on vallitsevan tuomarinideologian avulla identifioitavissa olevista oikeuslähteistä johdettujen oikeussääntöjen sekä oikeussääntöjä heikommin formaalien oikeudellisten ratkaisuperusteiden tai ratkaisustandardien kokonaisuus.” Peczenik 1988, s. 199-201, ”Rätten är enligt Ross ”en överindividuell gemensam ideologi.” Den bestrår av normer, vilka används som ett ”tydningsschema, ” vilket i sin tur gör det möjligt att förstå och förutsäga rättsliga handlingar och avgöranden…därmed kommer vi till den centrala frågan, nämligen om den ”överindividuella gemensamma ideologin” verkligen kan verifieras med stöd av observationsdata avseende materiella ting och psykiska processer. Vad menar t. ex. med att en norm ingår i denna ideologi? Det måste innebära att denna norm utgör en vesentlig del av framtida motivering av domstolsavgöranden.” Peczenik 1995a, s. 109, ”Ross’ prognosteori inriktas på domstolars och verställande myndigheters praxis. Den skänker dessa en nyckelställning genom att låta dem bestämma vad som är gällande rätt. Visserligen ville Ross endast skapa en teori, inte avgöra maktfrågor. Men hade teorin godtagits av alla, skulle den likväl öka domstolarnas och de verställande myndigheternas makt, medan lagstiftingen skulle förvandlas till en mer eller mindre uddlös övertalning. En sådan maktdelning skulle vara svårförenlig med rättstatens krav.”
mahdollista ehdottoman tarkasti määrittää oikeuden sisältöä tulevaisuudessa, koska tuomioistuimen tulkinta on riippuvainen ihmisoikeussopimusjärjestelmän institutionaalisen moraalin kehityksestä sekä henkilön suojan asettamista vaatimuksista.
Ihmisoikeustuomioistuimen ei ole mahdollista määrittää oikeuden sisältöä sellaiseksi, että sopijavaltio ei suostu toimeenpanemaan sitä. Ihmisoikeustuomioistuimen määrittämän oikeuden raja tiedetään, mutta sitä on mahdotonta etukäteen täsmällisesti määrittää. Oikeuden raja kulkee sopijavaltion hyväksyntää pitkin.16 Mitä enemmän oikeuden kieltämiseen liittyy sopijavaltioon kohdistuvia seuraamuksia, sitä korostuneempi ihmisoikeustuomioistuimen asema on. Tuomioistuimen asemaa on pyritty vahvistamaan sitomalla sopijavaltiot oikeuksien yhteiseen täytäntöönpanoon.17
Ihmisoikeussopimusjärjestelmän normatiivisen sisällön määrittämiseen liittyy myös metodologisia reunaehtoja. Sopimuksen institutionaalista moraalia tulee tulkita koherentisti aikaisemman ratkaisukäytännön ja sopimuksen muun institutionaalisen moraalin kanssa, mikäli lainsäätäjän nykyhetken tahdosta tai henkilön suojan asettamista vaatimuksista ei muuta ilmene.
Ihmisoikeussopimukseen perustuva normatiivinen järjestelmä muodostaa kansainvälisoikeudellisen ihmisoikeuksien suojajärjestelmän, jolla on kiinteä yhteys niin muuhun kansainväliseen oikeuteen18 kuin sopijavaltioiden kansallisiin oikeusjärjestyksiinkin. Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä ihmisoikeustuomioistuin kehittää oikeutta ilman lainsäätäjän nimenomaisia tahdonilmauksia. Ihmisoikeussopimus on law-making treaty.19 Sopimusjärjestelmä on luonteeltaan sui generis.
16 Koskenniemi 1989, s. 291, ”According to a subjective approach treaties bind because they express consent. An objective approach assumes that they bind because considerations of teleology, utility, reciprocity, good faith or justice require this.”
17 Ihmisoikeussopimuksen johdanto, ” Being resolved, as the governments of European countries which are like-minded and have a common heritage of political traditions, ideals, freedom and the rule of law, to take the first steps for the collective enforcement of certain of the rights stated in the Universal Declaration.”
18 Al-Adsani v. Iso-Britannia, 21.11.2001, kappale 55, ”The Convention should so far as possible be interpreted in harmony with other rules of international law of which it forms part, including those relating to the grant of State immunity.”
19 Ks. kappale 5.
1.2 Tutkimuksen metodologia
Tutkimukseni metodologia on analyyttinen oikeusrealismi.20 Metodin valinta liittyy käsitykseeni oikeudesta.21 Oikeus on velvoitetun kohtuullisessa ajassa toteutettavissa oleva velvoite.22 Oikeudet ovat henkilöitä varten, jonka vuoksi oikeuksien määrittämisen kannalta olleellista on niiden merkitys olemisen maailmassa, henkilöitä konkreettisesti koskettavassa todellisuudessa.23 Pitämisen maailma ei kuitenkaan ole oikeuksien kannalta merkityksetön. Pitämisen maailma, oikeuden normatiivisuus liittyy oikeuksien justifioimiseen. Law in action on oikeus henkilön kannalta, law in books mahdollistaa oikeuden toteutumisen. Mitä rationaalisemmin ja johdonmukaisemmin oikeuksien justifioiminen tehdään, sitä legitiimimpiä oikeudet ovat relevantin yhteisön keskuudessa.
Oikeuksien justifioimisessa periaatteilla ja oikeusjärjestyksen koherenssin toteuttamisella on keskeinen merkitys.24 Realismi liittyy myös teesin sisältämään
20 Llewellyn 1960, s.510, ”What realism was, and is, is a method, nothing more, and the only tenet involved is that the method is a good one. ”See it fresh”, ”see it as it works”- that was to be the foundation of any solid work, to any end...realism is not a philosphy, but a technology.”
21 Wiessner, Willard 2001, s. 97, ”In terms of understanding the law, policy-oriented jurisprudence offers a comprehensive, contextual, problem- and policy-oriented analysis of social problems and the legal responses designed to address them. Espousing a decidedly empirical and practical perspective, it conceives of law as a process of authoritative and controlling decision, eschewing inherited doctrines of law as a body of rules residing in an idealist heaven of concepts created by paper renditions of decisions of the past.”
22 Siltala 2003, s. 51, ”Oikeus mielletään yhteiskunnallisena tosiasiana, joka on toteutunut ja vallitsevan tuomarinideologian käsittämien oikeuslähdeopillisten ja argumentaatioteoreettisten premissien valossa myös tulevaisuudessa todennäköisesti toteutettavissa määrättyjen institutionaalisten toimijoiden, kuten lainsäätäjän ja tuomioistuinten, sääntösidonnaisten puhetekojen avulla (=analyyttinen oikeuspositivismi, analyyttinen oikeusrealismi ja institutionaalinen oikeuspositivismi)” Siltalan määrittämä oikeuden käsite poikkeaa omasta näkemyksestäni siinä, että hän katsoo myös toteutuneiden ratkaisunormien olevan oikeutta. Toteutuneet ratkaisunormit kuuluvat oman käsitykseni mukaan siihen normatiiviseen maailmaan, jota käytetään ratkaisunormien justifioimisessa ts. law in books, joka on osa tuomarin esiymmärrystä.
23 Koskenniemi 1996, s. 47, ”Here is a final paradox: late-modern legal, social and linguistic theory has taught us that rules, whether extracted from behaviour or texts, are of necessity indeterminate. Thinking of human rights in terms of legal rules will extend indeterminacy into those rights as well. The secularisation of human rights rhetoric involved in its becoming mainstream, then, may not be the best way to protect human rights. By remaining in the periphery, in the field of largely subconscious, private, moral-religious experience that defies technical articulation, human rights may be more able to retain their constraining hold on the way most people, and by extension most states, behave.”
24 Tuori 2002, s. 903, ”Jälkianalyyttisen vaiheen teoreetikoilla normatiivisuus on jälleen käsiteanalyytikkojen tavoin avointa. Yleisten oppien sisällä argumentatiivis-normatiivinen tehtävä on kuitenkin siirtynyt käsitteiltä periaatteille…yleisten oppien kehittelyssä päähuomio kohdistuukin nyt käsitteiden sijasta periaatteisiin…jälkianalyyttisessa vaiheessa yleiset opit on pyritty sitomaan yhteiskunnalliseen kontekstiinsa.”
Ihmisoikeussopimusjärjestelmä oikeuden sisältö on sidoksissa sopimuksen hengen ja tavoitteiden toteutumiseen, jotka ovat kiinteässä yhteydessä sopimusjärjestelmän arvopohjaan, joka heijastuu sopimuksen tulkintaan periaatteiden ja sopimusjärjestelmän teleologisuuden kautta. Siltala 2002, s. 96, ”Lainopissa analyyttis-deskriptiivinen tutkijanäkökulma eli tieteenideologia viittaa vallitsevaan doktriiniin, joka kiinnittää sovellettavan oikeuslähde- ja laintulkintaopin ajatuksellisesti tuomioistuinten ja muiden institutionaalisten lainsoveltajien hyväksymään oikeuden tunnistamissääntöön keskeisesti oikeus/ei-oikeus –differentaation operatiivisena kriteerinä: voimassaoleva oikeus on viime kädessä niin kuin tuomarikunta ja muut lainsoveltajat päättävät sen olevan.” Aarnio 2002, s. 525-526, ”Kauhistun ajatustakin, että ”uuden varallisuusoikeuden” edustajat puolestaan korvaisivat parlamentaarisen vallankäytön ja oikaisisivat ”lainlaatijan oikut”
voidakseen painottaa ”kunkin todellisia mahdollisuuksia toteuttaa valitsemaansa päämäärää.” Oikeustieteen harjoittajasta ei ole parlamentaarisen vallankäytön korvaajaksi, ei vaikka hän olisi kuinka etevä ja edistyksellinen tahansa. Jos on oikeudella, on myös oikeustieteellä rajansa…millä valtuuksilla oikeustieteen harjoittaja voisi laista välittämättä luoda uutta sisältöä oikeusjärjestykselle…oikeustieteen harjoittajan on saatava kannaotoilleen ainakin jokin tuki lakitekstistä, jollei kyseessä ole contra legem –tilanne tai desuetudo.” Aarnion kommentti edustaa suomalaista analyyttistä oikeustiedettä, joka on sidoksissa suomalaiseen oikeuskulttuuriin. Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä
väitteeseen, jonka mukaan oikeuden sisällön määrittymisessä tärkeässä asemassa ovat olemisen maailmasta johtuvat reaaliset argumentit25 sekä määritetyn oikeuden tehokkuus. Tutkimuksessa ei selvitetä materiaalisoikeudellisia kysymyksiä.
Tutkimuksessa pyrin ensisijaisesti kuvaamaan ihmisoikeustuomioistuimen yleisiä oppeja koskevaa doktriinia sekä osoittamaan sen yhteneväisyyden teesissäni esittämieni väitteiden kanssa. Paikoitellen otan kantaa vallitsevaan doktriiniin myös kriittisesti.26 Juha Häyhä on toimittanut oikeustieteellistä metodia käsittelevän teoksen, jossa oikeustieteen eri alojen johtavat tutkijat esittelevät käsityksiään oikeustieteen metodista.
Teoksen eri kirjoittajien laatimien kirjoitusten otsikointi osoittaa metodien moninaisuutta. Tähän Häyhä viittaa myöskin teoksen johdannossa;27
”Oikeustieteen ykseys näyttää olevan metodologian osalta menetetty ominaisuus, jos sitä koskaan on ollutkaan.”
Oikeustieteen metodinen pluralismi ilmenee tuoreiden väitöskirjojen, erityisesti oikeusteorian alalla tehtyjen tutkimusten metodologiasta,28 verrattuna esim. tuoreeseen valtiosääntöoikeudelliseen tutkimukseen.29 Metodin valintaan vaikuttaa tutkijan käsitys oikeuden käsitteestä.30 Tämän vuoksi tutkimuksen peruslähtökohtana tulee olla oikeuden käsitteen määrittely.31 Tämä on tarpeen sekä tutkijan oman itseymmärryksen32 että tutkimustulosten verifioitavuuden vuoksi.
oikeuden sisällön muotoutuminen tapahtuu monesti muuten kuin artiklatekstien sanamuotojen mukaisesti.
Ihmisoikeussopimusjärjestelmän normatiiviset välineet ovat moninaisemmat kuin suomalaisessa oikeusjärjestyksessä.
Oikeustieteellisen tutkimuksen tulee toimia tutkittavan oikeusjärjestyksen välinein ja ehdoin.
25 Lasswell, McDougal 1992, s. 16-17, ”The formidable challenge to legal scholars today is to create a jurisprudence which is relevant to establishing and maintaining demanded public order. Such a jurisprudence will find authority, not in theological or metaphysical or autonomous abstractions, but rather, in a conception known at least twenty-five centuries, in the perspectives of living community members – their demands for values, their identification with others, and their expectations about the requirements of decision for securing their demanded values in all their communities...in any community, the legal system is but a part of a more inclusive system, the system of public order, which includes a preferred pattern for the distribution of values and a preferred pattern of basic institutions.”
26 Tutkijanideologiasta, Siltala 2003, s. 59 ss. Helin 1988, s. 85-86, ”Hägerström katsoi oikeustieteen tehtäväksi viranomaiskäytännön ennustamisen ja kuvaamisen. Tällaisella tieteellä, hän toteaa, on välitöntä arvoa sen tähden, että niin viranomaiset kuin yksityiset kansalaisetkin saavat näin tietää, miten heidän tulee käyttäytyä välttääkseen ei-toivotut reaktiot, jotka säännösten ylläpitäminen tuo mukanaan.
27 Häyhä 1997, s. 29.
28 Ks. esim. Kavonius 2003, Hirvonen 2000.
29 Ks. esim. Veli-Pekka Viljanen 2001 sekä Jukka Viljanen 2003.
30 Häyhä 1997, s. 29-30. Joillekin kysymys vaikuttaa epäoleelliselta, Tolonen 1997, s. 279, ”Mitä oikeus on ? Kysymys vaikuttaa akateemiselta, kamarifilosofiselta ja jossakin määrin typerältä.” Tolonen kuitenkin jatkaa, s. 280, ”Oikeus muodostuu ensiksikin elemeinteistä, joita on kolme: normatiivinen, faktinen ja arvosuuntautunut.” Tontti 2002, s. 989,
”Laki on mennyt, syntymä ja uskollisuuden side, se, mistä kaikki alkaa. Oikeus on nykyisyys; kamppailu ja konflikti, joka johtaa päätökseen, oikeudelliseen ratkaisuun. Oikeudenmukaisuus on tulevaisuus, mahdollisuus, joka jää aina täyttymättä, lupaus, jota ei koskaan lunasteta, lahja, jota emme koskaan saa.”
31 Erilaisista tavoista määrittää käsite oikeus, ks. Siltala 2003, s. 25 ss. Hirvosen väitöskirjatutkimuksen keskeisenä kysymyksenä oli dikën määrittely, Hirvonen 2000, s. 15-22, ”On palattava oikeuden ajattelun tradition ”alkuun”, dialogiin oikeuden ajattelijoiden kanssa, kreikan kielen sanaan dikë. Oikeuden kysymys on siten tässä tekstissä kysymys dikëstä, joka modernin oikeusajattelun silmissä on vain aaveen, kummituksen tai kangastuksen poissaolevaa läsnäoloa, mutta joka kaikessa outoudessaan saattaa yhtä hyvin olla kaiken lain ja oikeuden oikeaperäisyyttä ja oikeellisuutta kysyvänä kysymyksenarvoinen ja sellaisena jopa modernin oikeuden – oikeutena – mahdollisuuden
Tuori määrittää oikeuden seuraavasti;33
”Moderni oikeus on positiivista, päätöksiin perustuvaa ja uusilla päätöksillä muutettavissa olevaa oikeutta. Moderni oikeus ei tunnusta ikuisiksi, ajasta ja paikasta riippumattomiksi ymmärrettyjä luonnonoikeudellisia periaatteita.
Positiivisuudellaan, muutettavuudellaan, moderni oikeus herkistää meidät oikeuden historialliselle ulottuvuudelle.”
Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä oikeus on positiivista. Oikeus on väline yhteiskunnallisten suhteitten järjestämiseksi. Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä oikeus on väline henkilön ja valtion välisten suhteitten määrittämiseksi.34 Oikeuksilla on välillisesti merkitystä myöskin horisontaalisesti henkilöiden välillä.35 Oikeusjärjestyksen oikeudellisuuden edellytys on yhdenvertaisuuden toteuttaminen.
Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä oikeuteen liittyy teleologisuus, oikeus on väline henkilön suojelemiseksi. Oikeus on ajassa kehittyvää. Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä oikeus ei ole sidoksissa käsitteiden muuttumattomiin sisältöihin. Oikeus perustuu käsitteisiin, jotka saavat ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnassa muuttuvan sisällön yhteiskunnan kehittyessä. Oikeus ihmisoikeussopimusjärjestelmässä on sidoksissa historiaan ihmisoikeussopimuksen praksiksen kautta. Oikeuksien ennakoitavuus ja kummallinen edellytys ja perusta, joka edeltää, perustaa tai mahdollistaa olemassaolevaa oikeutta…kirjoitukseni asia on siten selvä. Se on oikeuden dikën kysymys. Kuinka oikeuden perussanan dikë ajattelu vetäytymisenä kreikkalaisten ääreen voi tapahtua...koko Oikeuden käynnin läpäisevä kysymys on ”mikä on oikeus?” tai vieläkin perustavammin
”onko oikeus?” Tähän kysymykseen hän vastaa, Hirvonen 2001, s. 105, ”Oikeus, josta on aina vain puhe, ei ole mitään…oikeus ei ole siten mitään muuta kuin kysymys, sillä heti tultuaan määritellyksi se vetäytyy määritelmistä, käsitteistä, normeista, säännöistä periaatteista. Oikeus on, jos se on, lain keskeytys, katkos, sen dekonstruktio.” Fish 1994, s. 141, ”The law wishes to have a formal existence. That means, first of all, that the law does not wish to be absorbed by, or declared subordinate to, some other-nonlegal-structure of concern; the law wishes, in a word, to be distinct, not something else...the law has perceived many threats to its autonomy, but two seem perennial: morality and interpretation. The dangers these two pose are, at least at first glance, different. Morality is something to which the law wishes to be related, but not too closely.”
32 Siltala 2002, s. 95, ”Mitä nuo oikeustieteen lait ovat, ja mistä yksittäisen tutkimuksen onnistuminen tai epäonnistuminen oikein riippuu? Nähdäkseni ratkaiseva merkitys on oikeustieteen tutkijan itseymmärryksellä eli sillä, miten hyvin hän tutkimusprosessia ja sen lopputulosta eli varsinaista tutkimusraporttia ohjaavat lainalaisuudet mieltää.
Ehdotukseni tutkijan itseymmärryksen jäsentämiseksi käsittää kuusi osatekejää, jotka liittyvät oikeustieteen tutkimuskohteen määrittelyyn, tiedonintressiin, tieteenideologiaan, tutkimusmetodiin, tieteen kuvaan eli lainopin kontekstissa tulkintamatriisiin sekä tutkimustuloksiin.” Siltalan kuuden t:n lista on pidentynyt seitsemään tuoreessa tutkimuksessa, ks. Siltala 2003, s. 103.
33 Tuori 2000, s. 163. Tuori on kehitellyt teoriaa kriittisesta oikeuspositivismista, jonka mukaan, Tuori 1997, s. 311,
”Kriittinen positivismi on positivismia siinä, että se myöntää modernin oikeuden perustavanlaatuisen positiivisuuden:
sen tosiasian, että moderni oikeus historiallisena oikeustyyppinä perustuu tietoisiin inhimillisiin päätöksiin. Kriittistä kriittinen positivismi on siinä, että se pitää mahdollisena oikeuden intersubjektiivista, ei-mielivaltaista kritiikkiä, joka ammentaa kritiikin mittapuut positiivisesta oikeudesta itsestään.” Voiko oikeutta tämän perusteella arvostella moraalisin perustein, oikeuden hyväksyttävyydestä käsin?
34 Koskenniemi 1989, s. 2, ”A law which would lack distance from State behaviour, will or interest would amount to a non-normative apology, a mere sociological description. A law, which would base itself on principles, which are unrelated to State behaviour, will or interest would seem utopian, incapable of demonstrating its own content in any reliable way. To show that international law exists, with some degree of reality, the modern lawyer needs to show that the law is simultaneously normative and concrete – that it binds a State regardless of that State’s behaviour, will or interest, but that its content can nevertheless be verified by reference to actual State behaviour, will or interest.”
35 Ns. Drittwirkung – vaikutus.
oikeusvarmuus edellyttävät aikaisempien ennakkoratkaisujen seuraamista. Oikeudella on sidos myöskin nykyisyyteen, ihmisoikeustuomioistuimen on tulkinnassaan toteutettava lainsäätäjän nykyhetken tahtoa. Tämän lisäksi oikeudella on suhde tulevaisuuteen tulkintametodin teleologisuuden vuoksi. Tulkintatuloksen on toteutettava henkilön suojaa ja sopimuksen keskeisiä tausta-arvoja.36
Oikeusjärjestyksen yleisten oppien tutkijan lähtökohtana on, että yleisillä opeilla on merkitystä lainkäytössä ja tutkimuksessa.37 Oikeusjärjestyksen yleiset opit määrittävät sen teoriakehyksen, joka kuvaa oikeusjärjestyksen toiminnan yleisiä periaatteita.38 Yleisillä opeilla on myös oikeuskäytäntöä ohjaava rooli. Yleiset opit varmistavat yhdenvertaisuuden sekä ennakoitavuuden toteutumisen oikeusjärjestyksessä. Yleiset opit kuuluvat osaksi oikeusjärjestystä. Kullan käsityksen mukaan;39
”Yleiset opit voidaan hylätä silloin, kun historiallista laastia on liikaa tai kun yleiset opit ovat irrallaan käytännöstä.”
Itse en voi yhtyä tähän näkemykseen. Yleisten oppien hylkääminen vie pohjan oikeuden ennakoitavuudelta ja mahdollistaa mielivallan toteuttamisen. Pelkästään lainkäyttäjän toiminnan arvioiminen edellyttää yleisten oppien olemassaoloa. Oikeuden raaka-aine tarvitsee käyttöohjekirjan. Mikäli yleiset opit eivät ole ajanmukaiset, ne tulee päivittää, ei hylätä.
Oikeudellinen pragmatismi ei anna suurta merkitystä oikeusjärjestyksen yleisille opeille.40 Ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä pragmatismilla on merkitystä.
Ihmisoikeustuomioistuimen määrittämän oikeuden pätevyys41 on riippuvainen sopijavaltioiden toimista. Ihmisoikeustuomioistuin ei voi määrittää oikeuden sisältöä sellaiseksi, että sen toteutuminen sopijavaltioissa vaarantuisi. Tässä mielessä
36 Tontti 2002, s. 189-190, ”From the past everything begins…we interpret the past from the point of view of the present and with constant projections towards the unknown future…to understand law as the interpretation and application of traditions can be then characterised as a holistic approach.”
37 Koskenniemi 2003, s. 654, ”Legal theory and legal practice do not and probably cannot link to each other in any clear-cut linear form. Theory does not provide a final truth about a society’s law or a firm grounding for practitioner experience. It sharpens the ability to argue a case when one is writing an article for a law review, defending a client, or making statement about legal policy among collegues in an international organization.”
38 Jyränki 1998, s. 15, ”Yleisten oppien muotoilu on oikeudellisen aineiston systematisointia.”
39 Kulla 1999, s. 551.
40 Kulla 1999, s. 542 - 543, ”Pragmatistilla on strateginen asenne oikeuksiin ja lainsäädäntöön: yleinen hyvä voidaan konkretisoida vasta yksittäisessä ratkaisussa, ottamalla huomioon myös ratkaisun seuraukset. Sen vuoksi epäselvien ja heikkojen säännösten toimeenpanoon suhtaudutaan torjuvasti. Oikeudet eivät ole aitoja ja pysyviä (nonstrategic) vaan
”ikään kuin oikeuksia” (as if rights). Pragmatisti suuntautuu tulevaisuuteen. Lainsäätäjän tahdolla, ennakkopäätöksillä ja analogisella päättelyllä ei ole keskeistä merkitystä.” sama teksti s. 542, ”Käsitteillä, systeemeillä ja periaatteilla ei ole yleistä etukäteistä totuutta…Lause on tosi, kun sen ilmaisema uskomus toimii käytännössä. Tarkastelun suunta on tulevaisuuteen eikä taaksepäin historiaan” Historian merkitystä oikeuden tutkimuksessa taas korostaa mm. Kangas, Kangas 1997, s. 92, ”Minulle oikeus on vahvasti historiaan ankkuroituva osa yhteiskuntatodellisuutta. Yritän mikäli vain mahdollista, hahmottaa tutkimuksissani kohteeni historiallisen prosessin päälinjat. Ajan ankara seula usein pelkistää selvästi esiin seikkoja, joiden havaitseminen on välttämätöntä, jotta järjestelmän kokonaisuus käy käsitettäväksi.”
41 Ks. kappale 2.2.5.
ihmisoikeustuomioistuimen on huomiotava ratkaisutoiminnassaan pragmaattiset näkökohdat.42
Pragmatismi liittyy ihmisoikeussopimusjärjestelmään myös toisella tavoin.
Ihmisoikeustuomioistuin on määrittänyt teleologiselle tulkintametodilleen tehokkuuden vaatimuksen. Taattujen oikeuksien tulee olla todellisia.43 Tämä tarkoittaa, että ihmisoikeustuomioistuimen määrittäessä sisältöä ihmisoikeussopimuksen takaamille oikeuksille, riittävää ei ole oikeuslähteitten ja tulkintasääntöjen noudattaminen, vaan ihmisoikeustuomioistuimen tulee varmistaa, että taattujen oikeuksien sisältö on sellainen, että ne ovat todellisia myös käytännössä, oikeuksien tulee olla käytännöllisiä, ei teoreettisia.44
Metodin kannalta on välttämätöntä selvittää, mistä saa luotettavaa tietoa tutkittavasta kohteesta. Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä ihmisoikeussopimuksen teksti ei yksin voi olla pohjana tutkimukselle. Ihmisoikeussopimuksen teksti on oikeuslähde muiden oikeuslähteitten joukossa, oikeuden perusraaka-aine. Käytännössä keskeinen oikeuslähde ihmisoikeussopimusjärjestelmässä on ihmisoikeustuomioistuimen praksis ja erityisesti tuomioistuimen laajennetun kokoonpanon tekemät ratkaisut,45 joissa otetaan kantaa periaatteellisesti tärkeisiin kysymyksiin sekä mahdollisiin tulkintakäytännön muutoksiin. Olen käynyt kattavasti läpi ihmisoikeustuomioistuimen laajennetun jaoston ratkaisut. Oikeustapausluetteloon on merkitty ainoastaan ne ratkaisut, joihin tekstissä on viitattu. Nämä ratkaisut ovat pääosin ihmisoikeustuomioistuimen laajennetun kokoonpanon tekemiä ratkaisuja. Joukossa on mukana myös tavallisten jaostojen tekemiä periaatteellisesti merkityksellisiä ratkaisuja. Tämän lisäksi olen käyttänyt lähteistönä eräitä EY-tuomioistuimen, Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden sekä Saksan valtiosääntötuomioistuimen ratkaisuja. Kaikki ratkaisut, joihin tekstissä viitataan, ilmenevät oikeustapausluettelosta.
Aarnion mukaan tutkija on velvollinen sitoutumaan samaan oikeuslähteistöön kuin tuomari.46 Ihmisoikeussopimusjärjestelmän oikeuslähteistö on avoin järjestelmä.47 Tutkijan tehtävänä on kuvata ja selvittää, mitä tuomareiden muodostama kokonaisuus, tuomioistuin sanoo ja määrittää tämän perusteella niitä periaatteita, joita tuomareiden sanominen ilmentää. Oletuksena on, että tuomareiden sanominen on pääsääntöisesti
42 Vrt. Rossin oikeusjärjestykseltä edellyttämä tuomioistuimen määrittämän oikeuden toteutumisvelvoite joko pakon tai hyväksynnän kautta.
43 Ks. kappale 5.3.2.2.
44 Airey v. Irlanti, 9.10.1979, kappale 24, “The Convention is intended to guarantee not rights that are theoretical or illusory but rights that are practical and effective (see, mutatis mutandis, the judgment of 23 July 1968 in the "Belgian Linguistic" case, Series A no. 6, p. 31, paras. 3 in fine and 4; the above-mentioned Golder judgment, p. 18, para. 35 in fine; the Luedicke, Belkacem and Koç judgment of 28 November 1978, Series A no. 29, pp. 17-18; para. 42; and the Marckx judgment of 13 June 1979, Series A no. 31, p. 15, para. 31).”
45 Vuoden 1998 loppuun menessä ihmisoikeustuomioistuin oli ratkaissut vähän yli 120 juttua laajennetussa kokoonpanossa.
46 Aarnio 1997, s. 188, ”The judge and the scholar are bound to the same epistemic conditions.”
47 Ks. kappale 4.
johdonmukaista ja rationaalista. Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä tutkimus voi perustua ainoastaan siihen, mitä tuomarit sanovat nyt ja mitä he ovat sanoneet aikaisemmin. Pidän oikeuden pintatason ainesosia ainoana mahdollisena lähtökohtana oikeustieteelliselle tutkimukselle. Niiden perusteella tiedämme varmasti, sikäli kuin varmasti voimme tietää mitään, oikeudellisten käytäntöjen tulokset ja seuraukset. Tämän perusteella voimme tehdä johtopäätöksiä järjestelmän yleisistä opeista.
Tuori on määritellyt oikeuskulttuurin ja oikeuden pintatason välisen suhteen sedimentaation seuraavasti;48
”Sedimentaatiosuhteessa on kyse siitä vaikutuksesta, joka oikeuden pintatasolla on syvempien kerrostumien, oikeuskulttuurin ja oikeuden syvärakenteen, muodostumisessa … Myös oikeuskulttuurilla ja oikeuden syvärakenteella on alkunsa oikeuden pinnan tapahtumissa, ne edustavat pintatason aineiston yhteisiä piirteitä, jotka vähitellen kerrostuvat pintaa tukeviksi rakenteiksi.”
Tässä tutkimuksessa oikeuskulttuurin tason käsitteet määrittyvät oikeuden pintatason perusteella. Platonin luolavertausta mukaillen havaintomaailmaa edustavat oikeuden pintatason ilmiöt ja heijasteita havaintomaailmasta oikeuskulttuurin tason käsitteet.
Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä oikeuskulttuurin tason käsitteet ovat kuitenkin löytäneet paikkansa myös tuomarien sanomisessa, tuomioiden teksteistä. Oikeuden syvärakenne yhdistyy ihmisoikeussopimusjärjestelmässä oikeuskulttuurin tasoon. Tuorin mukaan;49
”Modernin oikeuden syvärakennetta määrittävät sellaiset peruskategoriat kuin
”oikeussubjekti” ja ”subjektiivinen oikeus”, sekä sellaiset periaatteet kuin ihmisoikeudet yleisinä normatiivisina ideoina.”
Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä nämä käsitteet kuuluvat järjestelmän yleisiin oppeihin. Normatiivisten ideoiden käsite on mielestäni epätarkka. Normatiiviseen järjestelmään vallitsevan käsityksen mukaan kuuluvat säännöt ja periaatteet normeina.50 Ihmisoikeudet eivät ole ideoita ihmisoikeussopimusjärjestelmässä, vaan henkilön oikeuksia valtiota kohtaan. Oikeuksien sisältö justifioidaan lähtökohtaisesti periaatteilla ja säännöillä. Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä oikeuksien määrittyminen perustuu myös sopimuksen tausta-arvoihin ja tavoitteisiin, joille tuomioistuin antaa sisältöä ratkaisuillaan. Oikeusjärjestykseen ei kuulu mitään normatiivista taustakategoriaa, jolla ei ole normatiivista merkitystä. Oikeusjärjestyksen taustalla on yhteisön moraalijärjestys, jolla ihmisoikeussopimusjärjestelmässä on myös normatiivista merkitystä. Kysymys
48 Tuori 2000, s. 220.
49 Tuori 2000, s. 213.
50 Dworkin 1997, s. 22 ss., MacCormick 1978, s. 257 ss.
kuuluukin, kuinka paljon normatiivisen järjestelmän tausta-arvot ja periaatteet määrittävät oikeuksien sisältöä?
Olen oikeuden rakennetta analysoidessani kuvannut ensin kunkin tutkittavana olevan kysymyksen osalta positivistisen oikeusteorian tulkintaa ja tämän jälkeen positivistiseen teoriaan kriittisesti suhtautuvien teoreetikkojen kannanottoja. Tämän jälkeen olen kuvannut ihmisoikeussopimusjärjestelmän sisältöä ja arvioinut tätä suhteessa eri teorioihin. Tutkimuksen muissakin kappaleissa olen pyrkinyt lähtökohtaisesti toimimaan vastaavalla tavalla mikäli ongelman käsittelyn kannalta se on ollut mielekästä, ensin teoria, sitten ihmisoikeussopimuksen sisältö ja näiden suhteesta tehtävät johtopäätökset.
Olen ottanut varsinaiseen tekstiosaan suoria lainauksia tärkeimmistä teoreettisista kannanotoista samoin kuin ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen keskeisistä osista, jotta näiden sisältö on yksiselitteisesti käsillä, jolloin tekemieni johtopäätösten arvioiminen on helpompaa. Tällä tavoin tutkimusta on mahdollista käyttää myöskin hakuteoksena keskeisten oikeuksiin liittyvien oikeusteoreettisten kysymysten osalta.
Käytän tutkimuksessa oikeuksien subjekteista yleistä termiä henkilöt. Velvoitettuja tahoja kuvaan termillä sopijavaltio tai vastaajavaltio ilman velvoitetun tahon tarkempaa identifiointia. Velvoitetut tahot identifioituvat kussakin tapauksessa viitteistä ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöön, milloin kyseessä ei ole puhtaasti teoreettinen selvitys. Olen valinnut tämän esitystavan käsitteiden selkeyden vuoksi.
Ihmisoikeussopimusjärjestelmän sisältö ja artiklanumerointi muuttui 11 lisäpöytäkirjan tultua voimaan 1.11.1998. Viittaukset artiklanumeroihin ovat aina kulloinkin voimassa olleen sopimustekstin mukaisia.
Ihmisoikeussopimusjärjestelmän tutkimisen keskeislähteistöön, ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön, minulla on ollut mahdollisuus tutustua
haluamassani laajuudessa. Tämän lisäksi minulla on ollut käytössäni kattavasti oikeusteoreettista kirjallisuutta. Tutkimus sijoittuu teknisesti valtiosääntöoikeuteen.
Eriksson on jakanut valtiosääntöoikeudellisen tutkimuksen neljään eri vaiheeseen, joista viimeisin käsittelee ihmis- ja perusoikeuksiin liittyvää tutkimusta.51 Tämä tutkimus sijoittuu luontevasti jatkoksi tähän vaiheeseen, johon tuoreimpina tutkimuksina kuuluvat Jukka Viljasen ihmisoikeustuomioistuimen tulkintatoimintaa kuvaava tutkimus sekä Scheininin väitöskirja Ihmisoikeudet Suomen oikeudessa.52 Tällä tutkimuksella on kuitenkin selkeitä liityntöjä myös kansainväliseen oikeuteen sekä oikeusteoriaan.
51 Eriksson 1998, s. 374-375.
52 Näiden tutkimusten lisäksi Halilan hallintolainkäyttömenettelyn oikeusturvatakeita koskeva tutkimus, Halila 2000, sivuaa tämän tutkimuksen tematiikkaa kansallisesta näkökulmasta käsin.
1.3 Tutkimuksen rakenne
Tässä tutkimuksessa en selvitä syvällisesti oikeuksiin liittyviä rajoituslausekkeita enkä rajoituslausekkeisiin perustuvaa valtion harkintamarginaalin sisältöä ja merkitystä ihmisoikeussopimusjärjestelmässä, koska Jukka Viljanen on laatinut tutkimuksen näitä koskien.53
Aloitan tutkimuksen oikeuksien rakenteen analyysillä luvussa 2. Tässä luvussa käsittelen oikeuksiin liittyviä yleisiä teoreettisia kysymyksiä, jotka ovat pohjana myöhemmille luvuille. Katson luvussa 2 käsiteltävien kysymysten liittyvän niin oleellisesti oikeuden yleisiä oppeja koskeviin kysymyksiin, että luvun sisällyttäminen tähän tutkimukseen on perusteltua. Luvussa 3 käsittelen ihmisoikeustuomioistuimen tulkintaideologiaa.
Tulkintaideologia määrittää54 tuomioistuimen epistemologiaa ja metodologiaa, jonka vuoksi olen sijoittanut tämän jakson heti yleisten teoreettisten kysymysten jälkeen.
Luvussa 4 käsittelen tuomioistuimen määrittämää ihmisoikeussopimusjärjestelmän oikeuslähdeoppia. Oikeuslähdeopin analyysissa keskityn ennakkoratkaisujen merkitykseen oikeuslähteinä. Tämän valinnan olen tehnyt kahdesta syystä. Ensiksikin ennakkoratkaisut ovat keskeisessä asemassa ihmisoikeustuomioistuimen tulkintaideologiassa, toiseksi ennakkotapausten merkitys poikkeaa selvästi ennakkotapausten merkityksestä Suomen oikeudessa. Ihmisoikeussopimuksen oikea tulkinta edellyttää perehtymistä erityisesti ennakkotapausten merkitykseen ihmisoikeussopimusjärjestelmässä. Luvussa 5 käsittelen ihmisoikeustuomioistuimen tapaa määrittää oikeuden sisältö. Luku 6 sisältää suomenkielisen ja luku 7 englanninkielisen yhteenvedon.
53 Jukka Viljanen 2003.
54 Tulkintaideologian ja oikeuslähdeopin suhde ei ole aivan näin pelkistetty, kysymys on vuorovaikutuksesta, jossa molemmat vaikuttavat toisiinsa. Ihmisoikeussopimusjärjestelmässä tulkintaideologian realistisuus asettaa tulkintaideologian ja oikeuslähdeopin suhteen enemmän tulkintaideologia vetoiseksi.
2 Ihmisoikeussopimuksen takaamista oikeuksista
2.1 Henkilön ja valtion välisestä suhteesta ja sen perusteesta 2.1.1 Liberalismi oikeuksien taustaideologiana
Ihmisoikeussopimus on suvereenien valtioiden keskenään laatima sopimus eräiden oikeuksien takaamiseksi kaikille henkilöille sopijavaltioiden lainkäyttövallan piirissä.
Miksi nämä valtiot ovat laatineet kansainvälisen sopimuksen, jolla ne takaavat oman lainkäyttövaltansa piirissä oikeuksia henkilöille, joiden oikeuksista ne kykenisivät oman suvereenisuutensa perusteella määräämään itsenäisestikin ilman mitään yleistä kansainvälistä sopimusta? Miksi tarvitaan kansainvälinen ihmisoikeuksien valvontajärjestelmä, joka voi tuomita suvereenien valtioiden toiminnan valtion lainkäyttövallan piirissä olevia henkilöitä kohtaan? Loogisina syinä tähän voivat olla sopimukseen kirjattujen oikeuksien toteuttamisen tärkeys ja toisaalta epävarmuus siitä, toimivatko suvereenit valtiot näiden tärkeiksi koettujen oikeuksien mukaisesti.55 Näillä molemmilla perusteilla on liityntä oikeusvaltioperiaatteeseen.
Liberalistinen56 valtiokäsitys sisältää ajatuksen demokraattisesta oikeusvaltiosta,57 jossa oikeusvaltioperiaate on keskeinen normi. Oikeusvaltioperiaatteella on keskeinen rooli myöskin ihmisoikeussopimusjärjestelmässä. Henkilöt ovat muodostaneet valtion oikeuksiensa turvaamiseksi. Valtiolle on luovutettu valta toimia oikeuksien toteuttamiseksi ja henkilöt ovat sitoutuneet alistumaan valtiossa asetettuihin sääntöihin.
55 Drzemczewski 1983, s. 9.
56 Altman 1990, s. 12-13, ”The rule of law plays such a central and abiding role in the theories of liberal thinkers (Altman viittaa teoreetikkoihin Lockesta Dworkiniin) because they judge it to be an indispensable institutional mechanism for securing the dominant value cherished by their tradition – individual liberty – and those values that are intertwined with it, such as toleration, individuality, privacy, and private property…the law is an indispensable mechanism for regulating public and private power in a way that effectively helps to prevent the oppression and domination of the individual by other individuals and by institutions.” Sama teksti s. 26, “This liberal conception of rule of law is characteristically expanded to incorporate the idea that certain general sorts of institutional arrangements are required if the rule of law is to established and secured. The arrangements include an independent judiciary to interpret and apply the authorative norms; access to courts by the population; and the quarantee of a hearing, fairly conducted, in which the relevant parties to any case can present their side of the story. Such arrangements are designed to secure the rule of law by insuring due process of law.” Dworkin 1986, s. 117, “Past political decisions justify coercion because, and therefore only, they give fair warning by making the occasions of coercion depend on plain facts available to all rather than on fresh judgement of political morality, which different judges might make differently.”
Schwartz 1957, s. 372, ”Democracy without the rule of law is a contradiction in terms. At the same time, judicial functions, as we have evolved them in this country, can only be discharged in a democratic society; it is that kind of society alone that is really willing to submit its conflicts to adjudication and to subordinate power to reason. To be truly effective, nevertheless, the high Court must exercise its functions in harmony with the basic principles of our society.”
57 Tuori 2002, s. 65, ”Oikeusvaltio voidaankin määritellä valtioksi, jossa oikeuden itserajoitus toimii, jossa oikeuskulttuurin ja oikeuden syvärakenteen periaatteet harjoittavat normatiivista sensuuria pintatason sääntelyitä ja päätöksiä kohtaan. Oikeusvaltion rakentamisessa pintatason reformit, kuten demokraattisen oikeusvaltion periaatteita ilmentävän valtiosäännön antaminen, ovat välttämättömiä mutta eivät vielä riittäviä: oikeusvaltio on mahdollinen vasta, kun nämä periaatteet ovat juurtuneet oikeuskulttuuriin ja oikeuden syvärakenteeseen ja voivat näin tukea pintatason sääntelyitä ja vastaavia institutionaalisia järjestelyitä.”
Valtiolle annetun vallan vastapainoksi valtio sitoutuu toimimaan yleisten lakien mukaisesti. Nämä periaatteet ilmenevät Locken valtioteoriasta;58
”The great and chief end therefore, of Mens uniting into Commonwealths, and putting themselves under Government, is the Preservation of their Property.59 To which in the state of Nature there are many things wanting. First, there wants an established, settled, known Law, received and allowed by common consent to be the Standard of Right and Wrong, and the common measure to decide all Controversies between them…second, In the State of Nature there wants a known and indifferent Judge, with Authority to determine all differences according to established Law…thirdly, In the state of Nature there often wants Power to back and support the Sentence when right, and to give it due Execution…whoever has the Legislative or Supream Power of any Common-wealth, is bound to govern by establish’d standing Laws, promulgated and known to the People, and not by Extemporary Decrees: by indifferent and upright Judges, who are to decide Controversies by those Laws.”
Näiden periaatteiden vastainen toiminta johti Englannin vallankumoukseen 1688.60 Syy vallankumouksen on kirjattu vuonna 1689 annettuun oikeuksien ja vapauksien julistukseen (Englannin julistus);61
“Whereas the late King James the Second, by the assistance of divers evil counsellors, judges and ministers employed by him, did endeavour to subvert and extirpate the Protestant religion and the laws and liberties of this kingdom… All which are utterly and directly contrary to the known laws and statutes and freedom of this realm”
Englannin julistuksessa määritettiin valtiovallan käyttämisen sääntöjä sekä asetettiin sille rajoja. Henkilöille asetettiin oikeuksia, joita valtiovalta ei saanut loukata. Oikeuksien luonne julistuksessa määritettiin seuraavasti;
58 Locke 1988, s. 350-353. Tolonen 1989, s. 47-49, ”Locken perusoletukset eivät olleet mielivaltaisia, vaan heijastelivat tuolloin Länsi-Euroopassa vallinnutta traditiota. Sitä leimasi tietty kaksinaisuus (luonto v. vapaus). Locke pyrki yhdistämään nämä kaksi seikkaa teoreettisen mallinsa avulla. Jean-Jacques Rousseau käsittelee samoja ongelmia.
Hänen tulkintansa on kuitenkin Locken oppiin verrattuna täysin erilainen. Erilaisuus on niin oleellista, että voidaan oikeutetusti sanoa niiden olevan toistensa vastakohtia. Tämä vastakohtaisuus on alkuna modernien poliittisten ideologioiden jaolle vasemmisto- ja oikeistoideologioihin…Locken mukaan kansa oli yhteisö, jonka pyrkimyksenä oli turvata yksilölliset subjektiiviset vapaudet ja oikeudet. Tämä on kansan tahto. Rousseaun mukaan tällainen yhteisö oli vääristynyt ja epätodellinen. Todellisen kansan tahdon täytyy olla osittaisten vapauksien ja oikeuksien yläpuolella.
Tahto tavoitteli yhteistä hyvää. Siitä kaikki saatoivat olla yksimielisiä. Yksilöiden oikeudet olivat legitiimejä vain, jos ne kyettiin perustelemaan tästä lähtökohdasta.”
59 Locke käyttää käsitettä property laajassa merkityksessä. Käsitteen piiriin kuuluvat henki, vapaus ja omaisuus, Locke 1988, s. 350.
60 Janis, Kay, Bradley 2000, s. 8-9.
61 Englannin ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1689.
