• Ei tuloksia

Opinnäytteet vuonna 2000

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Opinnäytteet vuonna 2000"

Copied!
4
0
0

Kokoteksti

(1)

Tiedotustutkimus 2001:2 72

Etujoukot elokuvissa

Tampereen kansainväliset lyhytelo- kuvajuhlat, tuttavien kesken filk- karit, pidettiin maaliskuussa edis- tyksellisissä tunnelmissa. Kokeelli- nen avantgarde oli saanut ohjel- mistossa lisää tilaa. Entistä nuo- rempi yleisö hakeutui halukkaasti mm_ elektronisella musiikilla höys- tettyjetJ kaupunkisinfonioiden, animaatioiden ja digitaalisen elo- kuvan näytöksiin. Vanhemmille ra- dikaaleille kelpasivat 1960-luvun beat-elokuvat, vaikka Robert Fran- kin odotetuin työ, Rolling Stones - kuvaus Cocksucker Blues, jäikin esittämättä.

Festivaalin toiminnanjohtaja Antti Vuorio aikoo pitää avantgar- dea ohjelmistossa myös ensi vuon- na, samalla vanhaa ja uutta yhdis- täväliä reseptillä.

- Kokeellisen elokuvan näytök- siä jatketaan, ei kuitenkaan aivan tämän vuoden laajuudessa. Sa- moin digitaalisen elokuvan Res- fest-festivaalin sato tuodaan esille myös ensi vuonna. Ne ovat tuo- neet festivaaleille uutta yleisöä.

Ylivoimaisesti kysytyimmät näy- tökset filkkareilla syntyivät silti ai- empaan tapaan historiasta: Suo- men elokuva-arkiston aarteista se- kä Leni Riefenstahlin ohjaamista, natsismin puhdasta estetiikkaa huokuvista Hitlerin tilaustöistä Olympia ja Tahdon riemuvoitto.

Poikkeuksellisinta tämän vuo- den festivaaleilla oli palkintojenja- ko. Kansainvälisen kilpailun pää- palkinto meni sarjan ainoalle suo- malaiselle osallistujalle, P.V. Lehti- sen ohjaamalle Hyppääjälle, ja sa- ma elokuva voitti myös kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten sar- jan sekä Risto Jarvan palkinnon.

Hyppääjä on klassisen kaunis ja hallittu dokumentti uimahyppää- iän muistoista, mutta sen hattu- temppu _panee silti epäilemään mahdollista laatukatoa runsaan tarjonnan keskellä. Antti Vuorio kiistää tämän tulkinnan.

- Enemmän kyse oli sattumas- ta. Eri tuomaristot eivät kilpailun kuluessa neuvottele keskenään ratkaisu1staan eivätkä edes tapaa toisiaan. Negatiivisia jälkipuheita kolmoisvoitosta ei ole kuulunut, vaan kotimainen ala on ollut

enemmänkin mielissään. Lähinnä kansainvälisen tuomariston ratkai- su yllätti iloisesti, toteaa Vuorio.

Tampereen festivaali on vuosi vuodelta paisunut erilaisten oheis- tapahtumien muodossa. Kilpailu- sarjojen ohella oli tänä vuonna mahdollista nähdä mm. tärkeim- mät kotimaiset dokumentit AVE- Kin organisoimassa ProDox-sarjas- sa, näytteitä kotimaisista musiikki- videoista, media- ja elokuvakoulu- jen oppilastöitä sekä monen tun- nin sarja amatöörielokuvia Roska- elokuvat-näytöksessä. Kehitys- vammaisten Tähdenlentoja-festi- vaali pääsi puoliksi filkkareiden kainaloon, ja muihin oheistapah- tumiin kuului mm. digitaalisen elokuvan kansainvälinen seminaa- ri. Erikoisnäytösten osalta luonnol- linen raja on jo tulossa vastaan, varsinkin kun ensi vuonna kilpailu- sarjojen elokuvat aiotaan näyttää kahteen kertaan.

Oheistapahtumien runsaus ker- too omalta osaltaan järjestäjien kyvystä luoda hyviä yhteistyösuh- teita. Yhteistyötä on paljon myös alan .oppilaitosten kanssa. Tampe- reen yliopiston tiedotusopin opis- kelijat ovat jo vuosien ajan teh- neet juhlien aikana www:ssä ja lehdykkänä ilmestyviä Festivaali- uutisia kahdella kielellä. Kahtena vuonna opiskelijat ovat lisäksi hoi- taneet päivittäin suoran festivaali- lähetyksen paikallistelevisioon Tampereen ammattikorkeakoulun (TIVO:n) opiskelijoiden hoitaessa kuvauksen, äänityksen ja studio- ohjauksen. Tänä vuonna myös Tai- Kin elokuvataiteen osasto oli mu- kana festivaaleilla omalla oppilas- töiden non-stop-pisteellään.

Kansainväliseen kilpailusarjaan tarjottiin tänä vuonna liki 2500 elokuvaa. Ensi vuonna tarjonnan määrä nousee edelleen vähintään tuhannella, kun mukaan kelpuu- tetaan myös videoformaatille teh- dyt elokuvat. Valintaprosessi onkin toiminnanjohtaja Vuorion mukaan saatava etenemään entistä jouhe- vammin, jotta tarjonta saadaan puristetuksi noin 70 elokuvan kil- pailusarjaksi.

Tampereen elokuvajuhlat järjes- tetään seuraavan kerran 6.- 10.3.2002. Lisätietoja osoitteesta www.tamperefilmfestival.fi

PERTTI NÄRÄNEN

Opinnäytteet vuonna 2000

HELSINGIN YliOPISTO

Viestintä Väitöskirjat:

Nylund, Mats: lscensatt interak- tion: strukturer och strategier i politiska mediesamtal.

Pantti, Mervi: "Kansallinen eloku- va pelastettava": elokuvapoliit- tinen keskustelu kotimaisen elokuvan tukemisesta itsenäi- syyden ajalla.

Sassi, Sinikka: "Verkko kansalais- yhteiskunnan käytössä": tutki- mus lnternetistä ja uusista poli- tiikan muodoista.

Lisensiaatintutkielmat:

Moring, lnka: Median maantiede:

talouskriisi ja sanomalehti alu- eellisessa kontekstissa.

Parikka, Tuija: Kumppanuutta ja kaupankäyntiä: hyvinvoinnin sukupuoli Helsingin Sanomissa 1988-1997.

Pro gradu -tutkielmat:

Damström, Annika: Yleisradion tv- uutisten valta ja vastuu: toimit- tajien näkemyksiä ulko- maanuutisista maailmankuvan rakentajana.

Haarala, Antti: Intranet kansainvä- lisen organisaation viestintäväli- neenä.

Hattunen, Kimmo: Tekniikan vai- kutus kokemukseen: analyysi digitaalisesta lukutavasta.

Heinonen, Rauno: Tarinoita ta- louselämän rakennemuutok- sesta: Repolan ja Finnet/Ra- diolinjan tapausten sanomaleh- tiuutisointi semioottis-narratiivi- sessa tarkastelussa.

Heiskanen, Anna: Viestinnän jär- jestelyt kolmannella sektorilla:

monitapaustutkimus viidessä suomalaisessa kansalaisjärjes- tössä.

Hyytiäinen, Nina: Aikakauslehti ar- jessa: merkityksiä, rooleja ja funktioita helsinkiläisen nuoren aikuisen arjessa.

Itkonen, Juha: Tapaus Sarasvuo:

mediapersoonan monet roolit vuosituhannen lopun Suomes-

"

Jurvakainen, Pirjo-Liisa: Naisjohta- juuden rakentuminen Suomen Kuvalehdessä.

Karasvirta, Arja: "Buy on rumor, sell on fact": tutkielma huhuis- to.

Kauko, Hanna: Tuutin täydeltä pu- hetta: suomalainen talk show vuonna 1999.

Kemppinen, Petri: Ilta-Sanomien Kuukauden kotimainen: ilmiö suomalaisessa sarja kuvassa. Kiiskinen, Hanna-Leena: Varain-

hankintaaja sponsorointia: kol- mannen sektorin yhteisöt yh- teistyössä yritysten kanssa Kokkomäki, Heta: Organisaation

ympäristön luotaus: tutkimus ympäristön luotauksen järjestä- misestä kolmessa suomalaises- sa organisaatiossa

LamiT)i, Ilona: Syömishäiriöt me- diassa: aikakauslehtien kon- struktio! anoreksiasta ja buli- miasta.

Leroux, Päivikki: Havaintoja suo- malaisen televisiopolitiikan tie- tämysympäristöstä: eurooppa- laisen yleisradiotoiminnan julki- sen palvelun perinne ja muu te- levisiotoiminnan tietämys val- tiopäivillä vaalikaudella 28.03.1995-16.03.1999 Lindström, Sara: "Kaikki sitä kat-

toa": Ally McBeal-televisiosarja nuorten naisten muoti-ilmiönä. Malin, Nora: Johtajien ja yritysten

arvojen jäljillä: Talouselämä-leh- den semioottista analyysia. Muroke, Soili: Toimintaympäristön

luotaus oppivassa organisaa- tiossa: Market Info Primalco Oy:n luotaussyklin osana. Muuronen, Nina: Organisaation

tiedon luominen.

Mäkelä, Anna-Marjaana: "Älä läh- de yksin humalassa hoipertele- maan. ": raiskaus uutisena Hel- singin Sanomissa 1996-1999. Nordqvist, Andrea: Mediebruk,

identitet och tvåspråkiga fin- landssvenskar.

Nurminen, Niko: Ero vasta kuole- malla: Boris Jeltsinin sydänleik- kaus suomalaisissa televisiouu- tisissa.

Paajanen, Henna: Mediatapahtu- ma nimeltä Eurooppa-neuvos- ton erityiskokous: tapaustutki- mus mediajulkisuuden hallin- nasta.

Paavolainen, Petri: Jyrki-ilmiö: uus- televisiota ja yhteistä todelli- suutta: haastattelututkimus Jyr- ki-ohjelman tekemisestä ja suh- teesta katsojiin.

Pehrman, Katja: Aidosti asiaa vai viihteen vuoksi?: europarla- menttivaalien poliittinen julki- suus Suomen, Ruotsin ja Ison- Britannian sanomalehdissä vuonna 1999.

Pesola, Mari:. Mainoskritiikin reto- riikkaa: diskriminoivien mainos- ten kritiikkiä kuluttajien kynäs- tä.

Pöyhönen, Anne: WWW-sivut osana yrityksen mainetta: ta- paustutkimus Stockmannin WWW-sivujen uudistusprojek- tista.

Rauramo, Suvi: Dive into the sto- ryvvorld: construction of space with narrative elements and point of view in computerga- mes.

Roos, Janna: Chicana-identiteetit ja niiden representaatiot eloku- VISSa.

Rundberg, Tina: Voittoa tavoittele- mattoman organisaation mai- ne: tapaustutkimus tuotantota- louden osaston maineesta. Ruutuvaara, Tero: Sanomalehtiva-

lokuva presidenttipelin areena- na: suosiika valokuvauutisointi mielipidemittausten kärkiehdo- kasta?

Saastamoinen, Anna-Marja: Yhtei- sön viestintäosaston toiminnan laadun mittaaminen ja kehittä- minen: KVAST-testi ja benchmarking.

Seppälä, Kirsi: "Kynäilijät ja kal- lionporaajat": ydinvoimakes- kustelun rakentuminen Loviisan paikallislehdissä.

Stenberg, Jenny: Blev det som det skulle?: En innehåHsanalys av om målen för Radio Extrem uppfylls i det som går ut i etern.

Suhonen, Eeva: Sir Vili ja filippiini- läisvaimot: kirjoittelu Helsingin Sanomissa syksyllä 1995. Särkkä, Kirsi: Yhteiskunnallinen

sponsorointi yritysprofiloinnis- sa: case S-ryhmä.

Tahvanainen, Saara: Communica- tion and change management. Tapio-Salmi, Eliisa: Konsernin tapa toimia: keskijohto viestintäteh- tävissä.

Tuisku, Johanna: Imagon kartoit- taminen ja tavoitekuvan tes- taus: tapaustutkimus Suunnit- telu- ja konsulttitoimistojen lii- tosta SKOL ry:stä.

Uoti, Johanna: Tahraton maine?: Kemiran maine talouslehdissä. Uski, Tiina: Henkilöstön suhtautu- minen organisaation virallisiin arvioihin: case S-ryhmä. Vainio, Satu: Geeneihin kirjoitettu

kohtalo: MTV3:n geeniuutiset vuosina 1991-1998. Veijola, Antti: Puhuvien päiden

taistelua: keskustelun hallinta Yleisradion suuressa.vaalikes- kustelussa 1995.

Wendt, Hanna von: Kanalrally el- ler medvetet vai: om hur unga finlandssvenskar -lyssnar på ra- dio.

Virtanen, Pia: Erilainen uutiskyn- nys: kaksi empiiristä tapahtu- matutkimusta yritys- ja yhdis- tystiedottamisesta.

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

Journalistiikka Väitöskirjat:

Hujanen, Jaana: Journalismin maakunnallisuus: alueellisuu- den rakentuminen maakunta- lehtien teksteissä ja tekijöiden puheessa.

Hynninen, Asko: Periaatteessa jul- kista: julkisuusperiaatteen käy- täntö EU-Suomen päätöksen- teossa ja journalismissa. Pietikäinen, Sari: Discourses of dif-

ferentiation : ethnic representa- tions in newspaper texts. lisensiaatintyöt:

Hujanen, Erkki: Lukijakunnan raja- mailla: maakuntalehden ei-ti- laajan mediakäyttäytyminen ja suhde sanomalehtijournalis- miln.

Sumiala-Seppänen, Johanna: Ker- tomuksia rippituolista: uskon- nollinen TV-ohjelma postmo- dernin mediakulttuurin kon- tekstissa.

Pro gradu -tutkielmat: Hiltunen, Marjo: Täydennyskoulu-

tus- riesa vai rikkaus: journalis- tien ammatillinen kehittämisoh- jelma (JAKO) 1985-1995. lrrmann, Olivier: lntercultural ne-

gotiations in cross-border acquisitions: an analysis of miscommunications during the post -acquisition integration process.

Jaskari, Kai: Dokumenttielokuvan narraatio: Edward Braniganin narratiivinen skeema sovellettu- na dokumenttielokuvaan Tallin- nan tuhkimo.

Kananen, Petri: Merkki taakse: poliitikkojen ja toimittajien me- taforien ideologisuus television keskusteluohjelmassa. Kirves, Kaisa: Yleisradion maakun-

taradioiden uutiskriteerit. Kononen, Silja: Sanomalehden kir-

jallisuuskritiikki: Aamulehden, Helsingin Sanomien ja Kalevan kirjallisuusarvostelujen määrä ja jakauma 1.9.1999-31.12.1999. Koskinen, Eija: Martti Silvennoi-

nen: sivistysradion matkaopas. Pietikäinen, Milka: Pois periferias- ta?: Suomi uutisena Ison-Bri- tannian ja Ranskan laatulehdis- tössä.

Rönty, Markku: Talonpojan tappo- linjalla: televisiosarja Rintamä- keläiset 1970-luvun maaseu- dun ja pienviljelijöiden elämän- piirin kuvaajana sekä aikansa poliittisen ilmaston heijastaja- oo.

Sandhu, Nadia: Hyviin elämänta- poihin kasvattaminen Koululai- nen-lehdessä 1950- ja 1960-lu- vuilla.

Tiedotustutkimus 2001:2 73

(2)

Tiedotustutkimus 2001:2 72

Etujoukot elokuvissa

Tampereen kansainväliset lyhytelo- kuvajuhlat, tuttavien kesken filk- karit, pidettiin maaliskuussa edis- tyksellisissä tunnelmissa. Kokeelli- nen avantgarde oli saanut ohjel- mistossa lisää tilaa. Entistä nuo- rempi yleisö hakeutui halukkaasti mm_ elektronisella musiikilla höys- tettyjetJ kaupunkisinfonioiden, animaatioiden ja digitaalisen elo- kuvan näytöksiin. Vanhemmille ra- dikaaleille kelpasivat 1960-luvun beat-elokuvat, vaikka Robert Fran- kin odotetuin työ, Rolling Stones - kuvaus Cocksucker Blues, jäikin esittämättä.

Festivaalin toiminnanjohtaja Antti Vuorio aikoo pitää avantgar- dea ohjelmistossa myös ensi vuon- na, samalla vanhaa ja uutta yhdis- täväliä reseptillä.

- Kokeellisen elokuvan näytök- siä jatketaan, ei kuitenkaan aivan tämän vuoden laajuudessa. Sa- moin digitaalisen elokuvan Res- fest-festivaalin sato tuodaan esille myös ensi vuonna. Ne ovat tuo- neet festivaaleille uutta yleisöä.

Ylivoimaisesti kysytyimmät näy- tökset filkkareilla syntyivät silti ai- empaan tapaan historiasta: Suo- men elokuva-arkiston aarteista se- kä Leni Riefenstahlin ohjaamista, natsismin puhdasta estetiikkaa huokuvista Hitlerin tilaustöistä Olympia ja Tahdon riemuvoitto.

Poikkeuksellisinta tämän vuo- den festivaaleilla oli palkintojenja- ko. Kansainvälisen kilpailun pää- palkinto meni sarjan ainoalle suo- malaiselle osallistujalle, P.V. Lehti- sen ohjaamalle Hyppääjälle, ja sa- ma elokuva voitti myös kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten sar- jan sekä Risto Jarvan palkinnon.

Hyppääjä on klassisen kaunis ja hallittu dokumentti uimahyppää- iän muistoista, mutta sen hattu- temppu _panee silti epäilemään mahdollista laatukatoa runsaan tarjonnan keskellä. Antti Vuorio kiistää tämän tulkinnan.

- Enemmän kyse oli sattumas- ta. Eri tuomaristot eivät kilpailun kuluessa neuvottele keskenään ratkaisu1staan eivätkä edes tapaa toisiaan. Negatiivisia jälkipuheita kolmoisvoitosta ei ole kuulunut, vaan kotimainen ala on ollut

enemmänkin mielissään. Lähinnä kansainvälisen tuomariston ratkai- su yllätti iloisesti, toteaa Vuorio.

Tampereen festivaali on vuosi vuodelta paisunut erilaisten oheis- tapahtumien muodossa. Kilpailu- sarjojen ohella oli tänä vuonna mahdollista nähdä mm. tärkeim- mät kotimaiset dokumentit AVE- Kin organisoimassa ProDox-sarjas- sa, näytteitä kotimaisista musiikki- videoista, media- ja elokuvakoulu- jen oppilastöitä sekä monen tun- nin sarja amatöörielokuvia Roska- elokuvat-näytöksessä. Kehitys- vammaisten Tähdenlentoja-festi- vaali pääsi puoliksi filkkareiden kainaloon, ja muihin oheistapah- tumiin kuului mm. digitaalisen elokuvan kansainvälinen seminaa- ri. Erikoisnäytösten osalta luonnol- linen raja on jo tulossa vastaan, varsinkin kun ensi vuonna kilpailu- sarjojen elokuvat aiotaan näyttää kahteen kertaan.

Oheistapahtumien runsaus ker- too omalta osaltaan järjestäjien kyvystä luoda hyviä yhteistyösuh- teita. Yhteistyötä on paljon myös alan .oppilaitosten kanssa. Tampe- reen yliopiston tiedotusopin opis- kelijat ovat jo vuosien ajan teh- neet juhlien aikana www:ssä ja lehdykkänä ilmestyviä Festivaali- uutisia kahdella kielellä. Kahtena vuonna opiskelijat ovat lisäksi hoi- taneet päivittäin suoran festivaali- lähetyksen paikallistelevisioon Tampereen ammattikorkeakoulun (TIVO:n) opiskelijoiden hoitaessa kuvauksen, äänityksen ja studio- ohjauksen. Tänä vuonna myös Tai- Kin elokuvataiteen osasto oli mu- kana festivaaleilla omalla oppilas- töiden non-stop-pisteellään.

Kansainväliseen kilpailusarjaan tarjottiin tänä vuonna liki 2500 elokuvaa. Ensi vuonna tarjonnan määrä nousee edelleen vähintään tuhannella, kun mukaan kelpuu- tetaan myös videoformaatille teh- dyt elokuvat. Valintaprosessi onkin toiminnanjohtaja Vuorion mukaan saatava etenemään entistä jouhe- vammin, jotta tarjonta saadaan puristetuksi noin 70 elokuvan kil- pailusarjaksi.

Tampereen elokuvajuhlat järjes- tetään seuraavan kerran 6.- 10.3.2002. Lisätietoja osoitteesta www.tamperefilmfestival.fi

PERTTI NÄRÄNEN

Opinnäytteet vuonna 2000

HELSINGIN YliOPISTO

Viestintä Väitöskirjat:

Nylund, Mats: lscensatt interak- tion: strukturer och strategier i politiska mediesamtal.

Pantti, Mervi: "Kansallinen eloku- va pelastettava": elokuvapoliit- tinen keskustelu kotimaisen elokuvan tukemisesta itsenäi- syyden ajalla.

Sassi, Sinikka: "Verkko kansalais- yhteiskunnan käytössä": tutki- mus lnternetistä ja uusista poli- tiikan muodoista.

Lisensiaatintutkielmat:

Moring, lnka: Median maantiede:

talouskriisi ja sanomalehti alu- eellisessa kontekstissa.

Parikka, Tuija: Kumppanuutta ja kaupankäyntiä: hyvinvoinnin sukupuoli Helsingin Sanomissa 1988-1997.

Pro gradu -tutkielmat:

Damström, Annika: Yleisradion tv- uutisten valta ja vastuu: toimit- tajien näkemyksiä ulko- maanuutisista maailmankuvan rakentajana.

Haarala, Antti: Intranet kansainvä- lisen organisaation viestintäväli- neenä.

Hattunen, Kimmo: Tekniikan vai- kutus kokemukseen: analyysi digitaalisesta lukutavasta.

Heinonen, Rauno: Tarinoita ta- louselämän rakennemuutok- sesta: Repolan ja Finnet/Ra- diolinjan tapausten sanomaleh- tiuutisointi semioottis-narratiivi- sessa tarkastelussa.

Heiskanen, Anna: Viestinnän jär- jestelyt kolmannella sektorilla:

monitapaustutkimus viidessä suomalaisessa kansalaisjärjes- tössä.

Hyytiäinen, Nina: Aikakauslehti ar- jessa: merkityksiä, rooleja ja funktioita helsinkiläisen nuoren aikuisen arjessa.

Itkonen, Juha: Tapaus Sarasvuo:

mediapersoonan monet roolit vuosituhannen lopun Suomes-

"

Jurvakainen, Pirjo-Liisa: Naisjohta- juuden rakentuminen Suomen

Kuvalehdessä.

Karasvirta, Arja: "Buy on rumor, sell on fact": tutkielma huhuis- to.

Kauko, Hanna: Tuutin täydeltä pu- hetta: suomalainen talk show vuonna 1999.

Kemppinen, Petri: Ilta-Sanomien Kuukauden kotimainen: ilmiö suomalaisessa sarja kuvassa.

Kiiskinen, Hanna-Leena: Varain- hankintaaja sponsorointia: kol- mannen sektorin yhteisöt yh- teistyössä yritysten kanssa Kokkomäki, Heta: Organisaation

ympäristön luotaus: tutkimus ympäristön luotauksen järjestä- misestä kolmessa suomalaises- sa organisaatiossa

LamiT)i, Ilona: Syömishäiriöt me- diassa: aikakauslehtien kon- struktio! anoreksiasta ja buli- miasta.

Leroux, Päivikki: Havaintoja suo- malaisen televisiopolitiikan tie- tämysympäristöstä: eurooppa- laisen yleisradiotoiminnan julki- sen palvelun perinne ja muu te- levisiotoiminnan tietämys val- tiopäivillä vaalikaudella 28.03.1995-16.03.1999 Lindström, Sara: "Kaikki sitä kat-

toa": Ally McBeal-televisiosarja nuorten naisten muoti-ilmiönä.

Malin, Nora: Johtajien ja yritysten arvojen jäljillä: Talouselämä-leh- den semioottista analyysia.

Muroke, Soili: Toimintaympäristön luotaus oppivassa organisaa- tiossa: Market Info Primalco Oy:n luotaussyklin osana.

Muuronen, Nina: Organisaation tiedon luominen.

Mäkelä, Anna-Marjaana: "Älä läh- de yksin humalassa hoipertele- maan. ": raiskaus uutisena Hel- singin Sanomissa 1996-1999.

Nordqvist, Andrea: Mediebruk, identitet och tvåspråkiga fin- landssvenskar.

Nurminen, Niko: Ero vasta kuole- malla: Boris Jeltsinin sydänleik- kaus suomalaisissa televisiouu- tisissa.

Paajanen, Henna: Mediatapahtu- ma nimeltä Eurooppa-neuvos- ton erityiskokous: tapaustutki- mus mediajulkisuuden hallin- nasta.

Paavolainen, Petri: Jyrki-ilmiö: uus- televisiota ja yhteistä todelli- suutta: haastattelututkimus Jyr- ki-ohjelman tekemisestä ja suh- teesta katsojiin.

Pehrman, Katja: Aidosti asiaa vai viihteen vuoksi?: europarla- menttivaalien poliittinen julki- suus Suomen, Ruotsin ja Ison- Britannian sanomalehdissä vuonna 1999.

Pesola, Mari:. Mainoskritiikin reto- riikkaa: diskriminoivien mainos- ten kritiikkiä kuluttajien kynäs- tä.

Pöyhönen, Anne: WWW-sivut osana yrityksen mainetta: ta- paustutkimus Stockmannin WWW-sivujen uudistusprojek- tista.

Rauramo, Suvi: Dive into the sto- ryvvorld: construction of space with narrative elements and point of view in computerga- mes.

Roos, Janna: Chicana-identiteetit ja niiden representaatiot eloku- VISSa.

Rundberg, Tina: Voittoa tavoittele- mattoman organisaation mai- ne: tapaustutkimus tuotantota- louden osaston maineesta.

Ruutuvaara, Tero: Sanomalehtiva- lokuva presidenttipelin areena- na: suosiika valokuvauutisointi mielipidemittausten kärkiehdo- kasta?

Saastamoinen, Anna-Marja: Yhtei- sön viestintäosaston toiminnan laadun mittaaminen ja kehittä- minen: KVAST-testi ja benchmarking.

Seppälä, Kirsi: "Kynäilijät ja kal- lionporaajat": ydinvoimakes- kustelun rakentuminen Loviisan paikallislehdissä.

Stenberg, Jenny: Blev det som det skulle?: En innehåHsanalys av om målen för Radio Extrem uppfylls i det som går ut i etern.

Suhonen, Eeva: Sir Vili ja filippiini- läisvaimot: kirjoittelu Helsingin Sanomissa syksyllä 1995.

Särkkä, Kirsi: Yhteiskunnallinen sponsorointi yritysprofiloinnis- sa: case S-ryhmä.

Tahvanainen, Saara: Communica- tion and change management.

Tapio-Salmi, Eliisa: Konsernin tapa toimia: keskijohto viestintäteh- tävissä.

Tuisku, Johanna: Imagon kartoit- taminen ja tavoitekuvan tes- taus: tapaustutkimus Suunnit- telu- ja konsulttitoimistojen lii- tosta SKOL ry:stä.

Uoti, Johanna: Tahraton maine?:

Kemiran maine talouslehdissä.

Uski, Tiina: Henkilöstön suhtautu- minen organisaation virallisiin arvioihin: case S-ryhmä.

Vainio, Satu: Geeneihin kirjoitettu kohtalo: MTV3:n geeniuutiset vuosina 1991-1998.

Veijola, Antti: Puhuvien päiden taistelua: keskustelun hallinta Yleisradion suuressa.vaalikes- kustelussa 1995.

Wendt, Hanna von: Kanalrally el- ler medvetet vai: om hur unga finlandssvenskar -lyssnar på ra- dio.

Virtanen, Pia: Erilainen uutiskyn- nys: kaksi empiiristä tapahtu- matutkimusta yritys- ja yhdis- tystiedottamisesta.

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

Journalistiikka Väitöskirjat:

Hujanen, Jaana: Journalismin maakunnallisuus: alueellisuu- den rakentuminen maakunta- lehtien teksteissä ja tekijöiden puheessa.

Hynninen, Asko: Periaatteessa jul- kista: julkisuusperiaatteen käy- täntö EU-Suomen päätöksen- teossa ja journalismissa.

Pietikäinen, Sari: Discourses of dif- ferentiation : ethnic representa- tions in newspaper texts.

lisensiaatintyöt:

Hujanen, Erkki: Lukijakunnan raja- mailla: maakuntalehden ei-ti- laajan mediakäyttäytyminen ja suhde sanomalehtijournalis- miln.

Sumiala-Seppänen, Johanna: Ker- tomuksia rippituolista: uskon- nollinen TV-ohjelma postmo- dernin mediakulttuurin kon- tekstissa.

Pro gradu -tutkielmat:

Hiltunen, Marjo: Täydennyskoulu- tus- riesa vai rikkaus: journalis- tien ammatillinen kehittämisoh- jelma (JAKO) 1985-1995.

lrrmann, Olivier: lntercultural ne- gotiations in cross-border acquisitions: an analysis of miscommunications during the post -acquisition integration process.

Jaskari, Kai: Dokumenttielokuvan narraatio: Edward Braniganin narratiivinen skeema sovellettu- na dokumenttielokuvaan Tallin- nan tuhkimo.

Kananen, Petri: Merkki taakse:

poliitikkojen ja toimittajien me- taforien ideologisuus television keskusteluohjelmassa.

Kirves, Kaisa: Yleisradion maakun- taradioiden uutiskriteerit.

Kononen, Silja: Sanomalehden kir- jallisuuskritiikki: Aamulehden, Helsingin Sanomien ja Kalevan kirjallisuusarvostelujen määrä ja jakauma 1.9.1999-31.12.1999.

Koskinen, Eija: Martti Silvennoi- nen: sivistysradion matkaopas.

Pietikäinen, Milka: Pois periferias- ta?: Suomi uutisena Ison-Bri- tannian ja Ranskan laatulehdis- tössä.

Rönty, Markku: Talonpojan tappo- linjalla: televisiosarja Rintamä- keläiset 1970-luvun maaseu- dun ja pienviljelijöiden elämän- piirin kuvaajana sekä aikansa poliittisen ilmaston heijastaja- oo.

Sandhu, Nadia: Hyviin elämänta- poihin kasvattaminen Koululai- nen-lehdessä 1950- ja 1960-lu- vuilla.

Tiedotustutkimus 2001:2 73

(3)

Tiedotustutkimus 2001 :2 74

Suoanttila-Tuuva, Hilkka: Sananva- paus verkkojulkaisemisessa: ln- ternetin haasteet journalismille.

Tikkanen, Seppo: Huomio! Huo- mio! Martti Jukolan urhei- luselostaminen, hänen eri ur- heiluroolinsa ja esikuvan elävä perintö.

Toivanen, Katja: Feminismi suoma- laisen valtavirtajournalismin uu- tisissa.

Vainio, Tiina: Siniristi ja superlatii- vi: Suomi-Ruotsi -yleisurheilu- maaottelujen radioselostukset kansallisen identiteetin tuottaji- na 1959-1999

Puheviestintä lisensiaatintyöt:

Almonkari, Merja: Esiintymisvar- muutta etsimässä: yliopisto- opiskelijoiden oppimisen ja jän- nittämisen kokemukset esiinty- mistaidon kursseilla.

Mikkola, Leena: Supportiivinen viestintä hoitotyössä: sosiaali- sen tuen tutkimusnäkökulmien tarkastelua.

Pro gradu -tutkielmat:

Alanne, Anne: Mielikuvat äänen- käytön harjoittelussa.

Gustafsson-Nurmi, Päivi: "Sait yli- puhuttua ... ": leipomoalan tuo- te-esittelijäiden arvioita viestin- tätaidoistaan, -tyyleistään ja- tavoistaan.

Harviainen, Lotta; Lyytikäinen, Ee- va: Viestintäkompetenssi kult- tuurienvälisessä vuorovaikutuk- sessa: suomalaisten käsityksiä tehokkaasta ja tarkoituksenmu- kaisesta viestinnästä viestittäes- sä hollantilaisten kanssa.

Juhola, Pauliina; Kaihovirta, Min- na: Kohti ideaalia organisaatio- ta: työryhmän toiminnan tar- kastelua ilmapiirin, tehokkuu- den ja puheviestintäkompe- tenssin näkökulmista.

Kaukinen, Ruut Oppijan koke- muksia palautteesta: Irti jänni- tyksestä -esiintymistaitokurssin osallistujien näkemyksiä.

Kivimäki, Hanna: Taivaallista pu- hetta: Mooseksen ja Jumalan välisen vuorovaikutussuhteen tarkastelua.

Kuivasmäki, Anu: Elisabeth Rehnin ja Martti Ahtisaaren viestintä- tyyli! television vaaliohjelmissa vuoden 1994 presidentinvaa- leissa.

Laine, Nina: Vuorovaikutus psy- kodraamassa: psykodraamaoh- jaajien käsityksiä hyvästä vuoro- vaikutussuhteesta ja telen syn- tymisestä psykodraamassa.

Paajanen, Petra: Yrityksen sisäistä viestintää kehittämään: kuvaile- va tapaustutkimus yrityksen si- säisen viestinnän edellytyksistä ja kehittämistarpeista.

Uutto-Rajakallio, Pipsa: Radio Pori -·kaupungin ääni: kuuntelijoi- den käsityksiä radioasemasta, sen valinnasta, toimittajista ja 1magosta

Vuorinen, Anna: lnterpersonal conflict in television drama:

content analysis of the intimate relationships on "Kotikatu".

Yhteisöviestintä Pro gradu -tutkielmat:

Anttila, Heli: Ympäristöpainottei- nen kulttuurinmuutos kuntaor- ganisaatiossa: esimerkkinä Jy- väskylän kaupunki.

Hämäläinen, Virpi: Valtion teknilli- sen tutkimuskeskuksen kriisi- viestintävalmiudet ja niiden ke- hittäminen.

Kanerva, Tuula: Kulttuurienvälinen viestintä ja osapuolten sitoutu- minen opetusalan Venäjä-pro- jekteissa

Komulainen, Kati: Organisational communication in a multinatio- nal corporation: a case study of communication between a Fin- nish Headquarters and its Swe~

dish subsidiary.

Lehtinen, Jonna: Maakuva osana kansainvälistä mediastrategiaa·

case Finnfacts.

Palmu, Liisa: Organisaatiokulttuu- rin ja organisaatiomuutosten välinen suhde: vahvan kulttuu- rin kehittyminen muutosten kautta: case Ratiatae oy.

Peltonen, Mari: Organisaatioon si- toutuminen ja sisäinen viestin- tä: tutkimus organisaatioon heikommin ja vahvemmin si- toutuneiden viestintä käsityksis- tä.

Perkkiö, Hanna: Näkökulmia kult- tuurivaihtoon: kansallinen kult- tuuri-instituutti ja sen yleisät tutkimus Suomen Benelux-insti- tuutin toimintakentästä ja yh- teistyösuhteista.

LAPIN YLIOPISTO Mediatiede Väitöskirjat:

Inkinen, Sam: Teknokokemus ja Zeitgeist: digitaalisen me- diakulttuurin yhteisöjä, utopioi- ta ja avantgarde-virtauksia.

Pro gradu ·tutkielmat:

Kangas, Sonja: Tytöt elektronisten pelien kohderyhmänä: suunnit- telutieteellinen metodi tytöille suunnattujen tietokonepelien tuotannossa.

Leppänen, Eero: Rovalan media lin- ja: toimintatutkimus.

Lindström, Johanna: Multimedia:

tarinoiden luvattu maa.

Mäkilä, Sirpa: Verkkotaiteen omi- naisuudet ja suhdeverkosto:

empiirinen tutkimus verkkotai- dekeskustelujen ja -teosten pohjalta

Mäkiranta, Mari: Ambitious Bitch/lndolent Nymph: katseen politiikan ja multimediateoksen naisrepresentaation tarkaste- lee

Niemi, Tarja: Tulevaisuuden vir- tuaalikirjasto: näkökulmia kehi- tykseen ja vaikutuksiin.

Nieminen, Otto: Digitaalisen myyt- ti: digitaalisuus kulttuurisen murroksen merkkinä.

Rajatalo, Henna: Kyläkaupasta on- nenkyläksi: millainen on Veljek- set Keskinen Oy:n imago?

Rautiainen, Johanna: Luovatko tietoverkot uutta lastenkulttuu- ria vai lapset uutta verkkokult- tuuria?: tapaustutkimus Lasten- maa-lehden toteuttamisesta ln- ternet-sivustona

Sitomaniemi, Aleksi: Tietoyhteis- kunta strategisena muodostel- mana: Suomen tietoyhteiskun- tastrategia diskurssianalyyttises- sä tarkastelussa.

Strömberg, Hanna: Ihminen histo- riassa: historian mikro- ja mak- rotason kohtaaminen interaktii- visessa multimediassa Tervaoja, Riikka: Eläytyminen ja

etääntyminen interaktiivisessa multimediassa.

Veistinen, Harri: Saa katsoa kame- raan: tutkielma sääntöjä rikka- vasta tilannekomediasarjasta

TAMPEREEN YLIOPISTO Tiedotusoppi

Väitöskirjat:

Kasoma, Francis P.: Thepress and multiparty politiesin Africa.

lisensiaatintutkielmat:

Louhimies, Lemmikki: Opetuksen täyskäsi nostaa luovuuden tai- kurinhattua, elokuvakäsikirjoi- tus syntyy kautta spatiumin.

Pro gradu ·tutkielmat:

Aho, Mari-Kaisa: Radion kuvia:

miten keskusteluohjelma toimii radiossa?

Airaksinen, Outi: Pankinjohtajan tuhannet kasvot kuinka media kertoi pankinjohtaja Ulf Sund- qvistin osuudesta pankkikriisiin.

Eloranta-Jokela, Eeva; Koskenvaa- ra-Loikkanen, Tuula: Luovaa la- piointia saappaat savessa.

Haaja, Anne: Etäisestä ja epäoi- keudenmukaisesta naisen kave- riksi: Annan uranaisjuttujen mieskuva neljällä vuosikymme- nellä.

1

J

1 1

j

1 l

1 1 l 1

j

1 i

! ' ;;

1

;

J !

1 '

1 1

Heikkilä-Halttunen, Päivi: Katvees- ta julkisuuteen?: Finlandia Ju- nior -kirjallisuuspalkinnon leh- distöjulkisuus 12 sanomaleh- dessä marras-joulukuussa 1997.

Huuskonen, Päivi: Journalistinen tapaustutkimus: dokumentti

"Eeva" ja sen tekeminen. Häkli, Laura: Kaupankäynti ydin-

jätteistä: Posiva Oy:n ja Eurajo- en sopimusuutisoinnin diskur- siivista tulkintaa Eurajoen ja muiden ehdokaspaikkakuntien lehdissä.

lkäheimo, Jorma: Ruotsin radion suomenkielisen P7-kanavan ko- tisivustrategiat.

IIvonen, Anu: liitännäisjulkkis naistenlehdessä: esimerkkinä Susanna Sievisen tie missikisois- ta naistenlehtijulkkikseksi. Jormanainen, Jussi: Katkonainen

nauru: miten amerikkalaisen ti- lannekomedian malli soveltuu suomalaiseen televisioon. Kivinen, Kirsi: Sisäinen viestintä

hajautetussa organisaatiossa: tapauksena teknologiayrityksen tutkimuskeskuksen alayksikkö. Kohonen, Kitta: EU-kirjeenvaihta- jat lähteen äärellä: suomalais- ten, norjalaisten, saksalaisten ja brittitoimittajien uutishankintaa Brysselissä.

Koivu niemi, Pasi: Yleisö tekee uu- tisen: kohdeyleisön vaikutus uutisen sisältöön Ylen radioka- navilla.

Keljonen, Kari: Asiamiesten selos- tuksista ammattilaisten analyy- seihin: Helsingin Sanomien ur- heilujournalismi vuosina 1973- 1998.

Konttinen, Jussi: Diskosad andeg- raund: mitä alakulttuuri viestii? Kuusisto, Anu: Kurjia kerjäläisiä,

aitoja paikallisia: diskurssiana- lyysia sanomalehtien ja matkai- luun erikoistuneiden aikakaus- lehtien matkajutuista. Kärkkäinen, lnkku: Pääkirjoitusten

politiikkaa: kertoja Helsingin Sanomien eduskuntavaalipää- kirjoitUksissa 1951, 1979 ja 1995.

Lieto, Jenni: Miten kauneusjour- nalismi toimii?: Cosmopolitan- lehden kauneuspalstojen ana- lyysi.

Lindberg, Tiina: Tiedottaja, profes- sionaali viestijä vai manipulaa- tion mestari?: toimittajien nä- kemyksiä tiedottajan rooleista ja tiedotusmenetelmistä sekä tiedottajan ja toimittajan vuo- rovaikutuksesta 1990-luvun Suomessa.

Luukka, Johanna: Kymmenientu- hansien nokioiden maa: Suomi Ranskan valtakunnallisessa leh- distössä Suomen astuessa Eu- roopan unionin puheenjohta- jaksi kesällä 1999.

Marja kangas, Kati: Mira ja me: ro- manin kuva ja vähemmistön asema televisiossa tapauksessa

"Tumma ja hehkuva veri" Miettinen, Juha: Rauli Somerjoen

imagon kehitys.

Natunen, Satu-Maaria: Kenelle Helsingin Sanomien kirjallisuus- kritiikki kirjoitetaan?: tarkaste- lua narratologian keinoin. Niemelä, Erja: Nainen ja puhemies

Riitta Uosukainen Liehuva lie- kinvarsi ~kirjoittelussa ja journa- lismin popularisoituminen. Palosuo, Eija: Kehitysmaajournalis-

min genre ja sen vaihtoehdot Penttilä, Pauliina: Pomona toimi- tuksessa: uutis- ja toimituspääl- liköiden roolit ja tehtävät pie- nissä 7-päiväisessä sanomaleh- dissä.

Puhakainen, Eeva: Aikakausleh- den toimitussihteerin työn kuva: työpaikkana Suosikki ja kym- menen muuta aikakauslehteä. Puntanen, Anna: Kuka tappoi

prinsessan?: Prinsessa Dianan kuoleman herättämä journalis- mikriittinen keskustelu suoma- laisessa sanomalehdistössä. Puskala, Varpu: "Kasvunpaikka"

hyppäys digitaaliseen TV-kuvan käsittelyyn.

Ranki, Kirsi: Valtaa ja valintoja: Helsingin Sanomien kirjallisuus- kritiikit vuonna 1999 Sanoma- Openin keskustelun valossa. Rantanen Jussi-Pekka: Puhtaan il-

luusion puolesta: Dogme 95- elokuvaliikkeen audiovisuaali- nen estetiikka.

Rintala-Siira, Tiina: Alkoholista pu- huminen Lahden paikallisra- dioissa.

Salste, Elisa: TV-uutisten profiloitu- minen kilpailutilanteessa: TV1 :n, MTV3:n ja Nelosen pää- uutislähetysten tarkastelua. Seppälä, Jari: Verkkomedia osallis-

tumisen välineenä: case Tampe- reen kaupunkisuunnittelupeli: kaupunkisuunnittelun ja lnter- netin interaktiivisuuden yhdis- tävä evaluointitutkimus. Stenroos, Maria: "Jätän sanomat-

ta mitä mielessä nyt liikkuu" Presidentti Mauno Koiviston ja lehdistön suhde Koiviston en- simmäisellä presidenttikaudella. Toivanen, Outi: Hyvä faktalista:

suomalaiset televisiouutiset ve- näläisten maahanmuuttajien silmin.

Vanto, Suvi: Onko poliittinen hen- kilökohtaista?: poliitikot ja nais- ten lehtij ui kisu us.

Vehkalahti, Pertti: Töihin vaikka omaksi tappioksi: Aamulehden

"Työttömän sivun" julkisuus kriittisen diskurssianalyysin koh- teena: ideologialle herkistetty tulkinta.

TURUN YLIOPISTO Elokuva- ja televisiotiede Pro gradu -tutkielmat: Grönqvist, Johanna: Längtan hem:

det nostalgiska begreppet i fil- mer av Aki Kaurismäki och Markku Pölönen.

Jaskari, Minna: Tähtikuvan andro- gynia: Annie Lennox, Madonna ja ruumiillisuus musiikkivideois-

"

Johansson, Eeva: Näyttelijäihmi- nen, tähtiminä: Woody Alienin elokuvien metafiktio elokuva- näyttelemisen diskurssin osana ja kommentoijana.

Laakso, Hanna: "Biank faces": kohti kriittistä näyttelijäsuori- tusta: Kati Outisen näyttelijä- suoritus Aki Kaurismäen eloku- vissa.

VAASAN YLIOPISTO Viestintätieteet Väitöskirjat:

Rapila, Ritva Liisa: Finnish-British telephone conversations in bu- siness and engineering: transctions through compas- sion.

Pro gradu -tutkielmat: Aho, Reetta: Poliisi ja julkisuus:

näkökulmia poliisin ulkoiseen viestintään.

Hietikko, Tiina: Keho ja koru: lä- vistykset ja niiden funktiot Härkönen, Hanna: Kehitysyhteis-

työstä tiedottaminen: Kehitys- yhteistyön palvelukeskuksen tiedotteiden tuottamat uutiset suomalaisessa lehdistössä. Jaakkola, Anne: Tekninen kääntä-

minen yrityksessä: käännös- muistiohjelman käyttöönoton edellytykset.

Latvasenmäki, Sanna: Mainosku- vien metsä: semioottinen ana- lyysi suomalaisen mainonnan metsäkuvasta Suomen Kuva- lehdessä vuosina 1989-1998. Pikkarainen, Lotta: Sisäinen vies- tintä ja viestintätyytyväisyys: tarkastelussa Citec lnformation. Puskala, Minna: Kansainvälisen

teknisen dokumentaation laa- dunvarmistus ja -arviointi. Vuorento, Irma: Nykymaalaustai-

teen päivälehtikritiikin muoto- kieli Suomessa ja Isossa-Britan- niassa.

Ylimaula, Kirsikka: Digitaalinen kuvapankki yritysviestinnän vä- lineenä.

(4)

Tiedotustutkimus 2001 :2 74

Suoanttila-Tuuva, Hilkka: Sananva- paus verkkojulkaisemisessa: ln- ternetin haasteet journalismille.

Tikkanen, Seppo: Huomio! Huo- mio! Martti Jukolan urhei- luselostaminen, hänen eri ur- heiluroolinsa ja esikuvan elävä perintö.

Toivanen, Katja: Feminismi suoma- laisen valtavirtajournalismin uu- tisissa.

Vainio, Tiina: Siniristi ja superlatii- vi: Suomi-Ruotsi -yleisurheilu- maaottelujen radioselostukset kansallisen identiteetin tuottaji- na 1959-1999

Puheviestintä lisensiaatintyöt:

Almonkari, Merja: Esiintymisvar- muutta etsimässä: yliopisto- opiskelijoiden oppimisen ja jän- nittämisen kokemukset esiinty- mistaidon kursseilla.

Mikkola, Leena: Supportiivinen viestintä hoitotyössä: sosiaali- sen tuen tutkimusnäkökulmien tarkastelua.

Pro gradu -tutkielmat:

Alanne, Anne: Mielikuvat äänen- käytön harjoittelussa.

Gustafsson-Nurmi, Päivi: "Sait yli- puhuttua ... ": leipomoalan tuo- te-esittelijäiden arvioita viestin- tätaidoistaan, -tyyleistään ja- tavoistaan.

Harviainen, Lotta; Lyytikäinen, Ee- va: Viestintäkompetenssi kult- tuurienvälisessä vuorovaikutuk- sessa: suomalaisten käsityksiä tehokkaasta ja tarkoituksenmu- kaisesta viestinnästä viestittäes- sä hollantilaisten kanssa.

Juhola, Pauliina; Kaihovirta, Min- na: Kohti ideaalia organisaatio- ta: työryhmän toiminnan tar- kastelua ilmapiirin, tehokkuu- den ja puheviestintäkompe- tenssin näkökulmista.

Kaukinen, Ruut Oppijan koke- muksia palautteesta: Irti jänni- tyksestä -esiintymistaitokurssin osallistujien näkemyksiä.

Kivimäki, Hanna: Taivaallista pu- hetta: Mooseksen ja Jumalan välisen vuorovaikutussuhteen tarkastelua.

Kuivasmäki, Anu: Elisabeth Rehnin ja Martti Ahtisaaren viestintä- tyyli! television vaaliohjelmissa vuoden 1994 presidentinvaa- leissa.

Laine, Nina: Vuorovaikutus psy- kodraamassa: psykodraamaoh- jaajien käsityksiä hyvästä vuoro- vaikutussuhteesta ja telen syn- tymisestä psykodraamassa.

Paajanen, Petra: Yrityksen sisäistä viestintää kehittämään: kuvaile- va tapaustutkimus yrityksen si- säisen viestinnän edellytyksistä ja kehittämistarpeista.

Uutto-Rajakallio, Pipsa: Radio Pori -·kaupungin ääni: kuuntelijoi- den käsityksiä radioasemasta, sen valinnasta, toimittajista ja 1magosta

Vuorinen, Anna: lnterpersonal conflict in television drama:

content analysis of the intimate relationships on "Kotikatu".

Yhteisöviestintä Pro gradu -tutkielmat:

Anttila, Heli: Ympäristöpainottei- nen kulttuurinmuutos kuntaor- ganisaatiossa: esimerkkinä Jy- väskylän kaupunki.

Hämäläinen, Virpi: Valtion teknilli- sen tutkimuskeskuksen kriisi- viestintävalmiudet ja niiden ke- hittäminen.

Kanerva, Tuula: Kulttuurienvälinen viestintä ja osapuolten sitoutu- minen opetusalan Venäjä-pro- jekteissa

Komulainen, Kati: Organisational communication in a multinatio- nal corporation: a case study of communication between a Fin- nish Headquarters and its Swe~

dish subsidiary.

Lehtinen, Jonna: Maakuva osana kansainvälistä mediastrategiaa·

case Finnfacts.

Palmu, Liisa: Organisaatiokulttuu- rin ja organisaatiomuutosten välinen suhde: vahvan kulttuu- rin kehittyminen muutosten kautta: case Ratiatae oy.

Peltonen, Mari: Organisaatioon si- toutuminen ja sisäinen viestin- tä: tutkimus organisaatioon heikommin ja vahvemmin si- toutuneiden viestintä käsityksis- tä.

Perkkiö, Hanna: Näkökulmia kult- tuurivaihtoon: kansallinen kult- tuuri-instituutti ja sen yleisät tutkimus Suomen Benelux-insti- tuutin toimintakentästä ja yh- teistyösuhteista.

LAPIN YLIOPISTO Mediatiede Väitöskirjat:

Inkinen, Sam: Teknokokemus ja Zeitgeist: digitaalisen me- diakulttuurin yhteisöjä, utopioi- ta ja avantgarde-virtauksia.

Pro gradu ·tutkielmat:

Kangas, Sonja: Tytöt elektronisten pelien kohderyhmänä: suunnit- telutieteellinen metodi tytöille suunnattujen tietokonepelien tuotannossa.

Leppänen, Eero: Rovalan media lin- ja: toimintatutkimus.

Lindström, Johanna: Multimedia:

tarinoiden luvattu maa.

Mäkilä, Sirpa: Verkkotaiteen omi- naisuudet ja suhdeverkosto:

empiirinen tutkimus verkkotai- dekeskustelujen ja -teosten pohjalta

Mäkiranta, Mari: Ambitious Bitch/lndolent Nymph: katseen politiikan ja multimediateoksen naisrepresentaation tarkaste- lee

Niemi, Tarja: Tulevaisuuden vir- tuaalikirjasto: näkökulmia kehi- tykseen ja vaikutuksiin.

Nieminen, Otto: Digitaalisen myyt- ti: digitaalisuus kulttuurisen murroksen merkkinä.

Rajatalo, Henna: Kyläkaupasta on- nenkyläksi: millainen on Veljek- set Keskinen Oy:n imago?

Rautiainen, Johanna: Luovatko tietoverkot uutta lastenkulttuu- ria vai lapset uutta verkkokult- tuuria?: tapaustutkimus Lasten- maa-lehden toteuttamisesta ln- ternet-sivustona

Sitomaniemi, Aleksi: Tietoyhteis- kunta strategisena muodostel- mana: Suomen tietoyhteiskun- tastrategia diskurssianalyyttises- sä tarkastelussa.

Strömberg, Hanna: Ihminen histo- riassa: historian mikro- ja mak- rotason kohtaaminen interaktii- visessa multimediassa Tervaoja, Riikka: Eläytyminen ja

etääntyminen interaktiivisessa multimediassa.

Veistinen, Harri: Saa katsoa kame- raan: tutkielma sääntöjä rikka- vasta tilannekomediasarjasta

TAMPEREEN YLIOPISTO Tiedotusoppi

Väitöskirjat:

Kasoma, Francis P.: Thepress and multiparty politiesin Africa.

lisensiaatintutkielmat:

Louhimies, Lemmikki: Opetuksen täyskäsi nostaa luovuuden tai- kurinhattua, elokuvakäsikirjoi- tus syntyy kautta spatiumin.

Pro gradu ·tutkielmat:

Aho, Mari-Kaisa: Radion kuvia:

miten keskusteluohjelma toimii radiossa?

Airaksinen, Outi: Pankinjohtajan tuhannet kasvot kuinka media kertoi pankinjohtaja Ulf Sund- qvistin osuudesta pankkikriisiin.

Eloranta-Jokela, Eeva; Koskenvaa- ra-Loikkanen, Tuula: Luovaa la- piointia saappaat savessa.

Haaja, Anne: Etäisestä ja epäoi- keudenmukaisesta naisen kave- riksi: Annan uranaisjuttujen mieskuva neljällä vuosikymme- nellä.

1

J

1 1

j

1 l

1 1 l 1

j

1 i

! ' ;;

1

;

J !

1 '

1 1

Heikkilä-Halttunen, Päivi: Katvees- ta julkisuuteen?: Finlandia Ju- nior -kirjallisuuspalkinnon leh- distöjulkisuus 12 sanomaleh- dessä marras-joulukuussa 1997.

Huuskonen, Päivi: Journalistinen tapaustutkimus: dokumentti

"Eeva" ja sen tekeminen.

Häkli, Laura: Kaupankäynti ydin- jätteistä: Posiva Oy:n ja Eurajo- en sopimusuutisoinnin diskur- siivista tulkintaa Eurajoen ja muiden ehdokaspaikkakuntien lehdissä.

lkäheimo, Jorma: Ruotsin radion suomenkielisen P7-kanavan ko- tisivustrategiat.

IIvonen, Anu: liitännäisjulkkis naistenlehdessä: esimerkkinä Susanna Sievisen tie missikisois- ta naistenlehtijulkkikseksi.

Jormanainen, Jussi: Katkonainen nauru: miten amerikkalaisen ti- lannekomedian malli soveltuu suomalaiseen televisioon.

Kivinen, Kirsi: Sisäinen viestintä hajautetussa organisaatiossa:

tapauksena teknologiayrityksen tutkimuskeskuksen alayksikkö.

Kohonen, Kitta: EU-kirjeenvaihta- jat lähteen äärellä: suomalais- ten, norjalaisten, saksalaisten ja brittitoimittajien uutishankintaa Brysselissä.

Koivu niemi, Pasi: Yleisö tekee uu- tisen: kohdeyleisön vaikutus uutisen sisältöön Ylen radioka- navilla.

Keljonen, Kari: Asiamiesten selos- tuksista ammattilaisten analyy- seihin: Helsingin Sanomien ur- heilujournalismi vuosina 1973- 1998.

Konttinen, Jussi: Diskosad andeg- raund: mitä alakulttuuri viestii?

Kuusisto, Anu: Kurjia kerjäläisiä, aitoja paikallisia: diskurssiana- lyysia sanomalehtien ja matkai- luun erikoistuneiden aikakaus- lehtien matkajutuista.

Kärkkäinen, lnkku: Pääkirjoitusten politiikkaa: kertoja Helsingin Sanomien eduskuntavaalipää- kirjoitUksissa 1951, 1979 ja 1995.

Lieto, Jenni: Miten kauneusjour- nalismi toimii?: Cosmopolitan- lehden kauneuspalstojen ana- lyysi.

Lindberg, Tiina: Tiedottaja, profes- sionaali viestijä vai manipulaa- tion mestari?: toimittajien nä- kemyksiä tiedottajan rooleista ja tiedotusmenetelmistä sekä tiedottajan ja toimittajan vuo- rovaikutuksesta 1990-luvun Suomessa.

Luukka, Johanna: Kymmenientu- hansien nokioiden maa: Suomi Ranskan valtakunnallisessa leh- distössä Suomen astuessa Eu- roopan unionin puheenjohta- jaksi kesällä 1999.

Marja kangas, Kati: Mira ja me: ro- manin kuva ja vähemmistön asema televisiossa tapauksessa

"Tumma ja hehkuva veri"

Miettinen, Juha: Rauli Somerjoen imagon kehitys.

Natunen, Satu-Maaria: Kenelle Helsingin Sanomien kirjallisuus- kritiikki kirjoitetaan?: tarkaste- lua narratologian keinoin.

Niemelä, Erja: Nainen ja puhemies Riitta Uosukainen Liehuva lie- kinvarsi ~kirjoittelussa ja journa- lismin popularisoituminen.

Palosuo, Eija: Kehitysmaajournalis- min genre ja sen vaihtoehdot Penttilä, Pauliina: Pomona toimi- tuksessa: uutis- ja toimituspääl- liköiden roolit ja tehtävät pie- nissä 7-päiväisessä sanomaleh- dissä.

Puhakainen, Eeva: Aikakausleh- den toimitussihteerin työn kuva:

työpaikkana Suosikki ja kym- menen muuta aikakauslehteä.

Puntanen, Anna: Kuka tappoi prinsessan?: Prinsessa Dianan kuoleman herättämä journalis- mikriittinen keskustelu suoma- laisessa sanomalehdistössä.

Puskala, Varpu: "Kasvunpaikka"

hyppäys digitaaliseen TV-kuvan käsittelyyn.

Ranki, Kirsi: Valtaa ja valintoja:

Helsingin Sanomien kirjallisuus- kritiikit vuonna 1999 Sanoma- Openin keskustelun valossa.

Rantanen Jussi-Pekka: Puhtaan il- luusion puolesta: Dogme 95- elokuvaliikkeen audiovisuaali- nen estetiikka.

Rintala-Siira, Tiina: Alkoholista pu- huminen Lahden paikallisra- dioissa.

Salste, Elisa: TV-uutisten profiloitu- minen kilpailutilanteessa:

TV1 :n, MTV3:n ja Nelosen pää- uutislähetysten tarkastelua.

Seppälä, Jari: Verkkomedia osallis- tumisen välineenä: case Tampe- reen kaupunkisuunnittelupeli:

kaupunkisuunnittelun ja lnter- netin interaktiivisuuden yhdis- tävä evaluointitutkimus.

Stenroos, Maria: "Jätän sanomat- ta mitä mielessä nyt liikkuu"

Presidentti Mauno Koiviston ja lehdistön suhde Koiviston en- simmäisellä presidenttikaudella.

Toivanen, Outi: Hyvä faktalista:

suomalaiset televisiouutiset ve- näläisten maahanmuuttajien silmin.

Vanto, Suvi: Onko poliittinen hen- kilökohtaista?: poliitikot ja nais- ten lehtij ui kisu us.

Vehkalahti, Pertti: Töihin vaikka omaksi tappioksi: Aamulehden

"Työttömän sivun" julkisuus kriittisen diskurssianalyysin koh- teena: ideologialle herkistetty tulkinta.

TURUN YLIOPISTO Elokuva- ja televisiotiede Pro gradu -tutkielmat:

Grönqvist, Johanna: Längtan hem:

det nostalgiska begreppet i fil- mer av Aki Kaurismäki och Markku Pölönen.

Jaskari, Minna: Tähtikuvan andro- gynia: Annie Lennox, Madonna ja ruumiillisuus musiikkivideois-

"

Johansson, Eeva: Näyttelijäihmi- nen, tähtiminä: Woody Alienin elokuvien metafiktio elokuva- näyttelemisen diskurssin osana ja kommentoijana.

Laakso, Hanna: "Biank faces":

kohti kriittistä näyttelijäsuori- tusta: Kati Outisen näyttelijä- suoritus Aki Kaurismäen eloku- vissa.

VAASAN YLIOPISTO Viestintätieteet Väitöskirjat:

Rapila, Ritva Liisa: Finnish-British telephone conversations in bu- siness and engineering:

transctions through compas- sion.

Pro gradu -tutkielmat:

Aho, Reetta: Poliisi ja julkisuus:

näkökulmia poliisin ulkoiseen viestintään.

Hietikko, Tiina: Keho ja koru: lä- vistykset ja niiden funktiot Härkönen, Hanna: Kehitysyhteis-

työstä tiedottaminen: Kehitys- yhteistyön palvelukeskuksen tiedotteiden tuottamat uutiset suomalaisessa lehdistössä.

Jaakkola, Anne: Tekninen kääntä- minen yrityksessä: käännös- muistiohjelman käyttöönoton edellytykset.

Latvasenmäki, Sanna: Mainosku- vien metsä: semioottinen ana- lyysi suomalaisen mainonnan metsäkuvasta Suomen Kuva- lehdessä vuosina 1989-1998.

Pikkarainen, Lotta: Sisäinen vies- tintä ja viestintätyytyväisyys:

tarkastelussa Citec lnformation.

Puskala, Minna: Kansainvälisen teknisen dokumentaation laa- dunvarmistus ja -arviointi.

Vuorento, Irma: Nykymaalaustai- teen päivälehtikritiikin muoto- kieli Suomessa ja Isossa-Britan- niassa.

Ylimaula, Kirsikka: Digitaalinen kuvapankki yritysviestinnän vä- lineenä.

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Yhteisöllisen oppimisen mahdollisuudet ja toteutuminen tiedonhaun verkkokurssilla Salmén, Kati. Tietokirjakokoelmien evaluointi yleisissä kirjastoissa: Tapaustutkimus

Tampereen yliopiston elektroniset pro gradu – tutkielmat ja lisensiaatintyöt löytyvät osoitteesta: http://tutkielmat.uta.fi ja väitöskirjat osoitteesta: http://acta.uta.fi.

Helsingin yliopiston elektroniset tutkielmat löytyvät

OPINNÄYTTEET VUONNA 2004 HELSINGIN YLIOPISTO Puhetieteiden laitos (puheviestinnän linja) Pro gradu -tutkielmat:.. Fagerström, Annette ja Paloheimo, Liina: YLE Radio

Koljonen, Minna: Henkilöstön näkemyksiä organisaation sisäisestä viestinnästä: tapaus- tutkimus Silja Line Oy:n Call Centeristä.. Manninen, Tuomas: Viestintätek-

Kahtena vuonna opiskelijat ovat lisäksi hoi- taneet päivittäin suoran festivaali- lähetyksen paikallistelevisioon Tampereen ammattikorkeakoulun (TIVO:n) opiskelijoiden

VAASAN YLIOPISTO Viestintätieteet Pro gradu -tutkielmat Ahonen, Susanna: Argumentaa-. tio Helsingin Sanomien

Vuonna 2000 helsingin yliopistossa väitellyt Vartiainen hoi- taa johtajan tehtävää virkavapaana professuu- ristaan turun kauppakorkeakoulussa, jossa hän on toiminut vuodesta