Houkutteleva tietokirja näkymä

76 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2017 KIRJALLISUUS

Puut vaikuttavat myös omaan elinympäristöönsä metsässä. Met- sä koostuu puista ja hyvin suures- ta määrästä muuta metsän kas- villisuutta, eläimiä ja muita eliöitä, joiden kanssa puut elävät vuoro- vaikutuksessa. Joidenkin puiden juurien nystyröissä kasvavat typpi- bakteerit sitovat ilmakehän typpeä puun käyttöön. Meidän pohjoises- sa luonnossamme lepät hyötyvät mikrobien avulla saamastaan run- saasta typestä niin paljon, että ne ovat valmiita tuhlaamaan tärkeitä ravinteita ja pudottavat syksyllä la- kastuneet lehtensä vihreinä. Leh- tien mukana maahan kariseva yli- määräinen typpi päätyy metsän maannokseen ja edelleen muiden kasvien käyttöön ja luonnon kier- tokulkuun. Puut elävät symbioosis- sa myös sienten kanssa. Sienirih- mastot laajentavat puun juuristoa moninkertaisesti ja avustavat puuta veden ja mineraaliravinteiden otos- sa, ja puu puolestaan ruokkii sientä antamalla sille ravinnoksi yhteyttä- miään orgaanisia yhdisteitä.

Suuressa rauduskoivussa voi olla lähes miljoona lehteä. Puiden lehdet muodostavat metsään yh- tenäistä lehvästökattoa, joka ottaa talteen auringon valoenergiaa ja toimii kuin luonnon aurinkovoima- lana. Vihreiden lehtien tuotanto on fotosynteesiä, jossa vedestä ja ilman hiilidioksidista valmistuu au- ringon valon avulla orgaanisia hii- liyhdisteitä puun rakennusaineek- si. Vesi pitää vain saada nostettu juurista korkean puun latvukseen asti, joskus jopa sadan metrin kor- keuteen. Samalla vesi kuljettaa mukanaan puun tarvitsemia ravin- teita. Suuri puu tarvitsee vettä run- saasti, esimerkiksi koivu voi haih- duttaa kuumana kesäpäivänä jopa tuhat litraa vettä.

Kalevalamitalla maailman ääriin Korkeatasoiset valokuvat ovat aina tärkeä osa luontokirjan sisältöä. Va- lokuvauksellisesti tämän kirjan kiin- nostavimpia kuvia on kirjan graafi- sen suunnittelijan Ilkka Kumpusen valokuvaama teoksen esilehtien au- rinkoinen koivikkomaisema. Kan- nesta, esilehdistä ja ensimmäisistä

aukeamista saakin vaikutelman tyy- likkäästä ja valoisasta kirjasta, mutta sisäsivujen visuaalinen olemus on vaatimattomampi. Kirjan valokuvista suurin osa on luontokuvaaja Jorma Peiposen tuotantoa, lisäksi joitakin kuvia ovat kuvanneet Kurt Fager- stedt ja Juha Valste.

Latva pilviä piirtää on hyvä ja runollinen kirjan nimi. Se sitoo puut vanhaan kansanperintee- seen tuomalla mieleen ison tam- men, jolla on ollut suuri merkitys pyhänä puuna ja maailmanpuuna muun muassa itämerensuomalai- sessa mytologiassa. Kirjan nimen ja myös esipuheen mukaan olisin voinut odottaa keskittymistä lä- hinnä pohjoisen metsämaisemiin, mutta tarvittaessa aihe näyttää ve- nyvän aina Australian, Afrikan ja Etelä-Amerikan tropiikkiin asti.

Suomessa on noin 78 miljar- dia puuta eli 15 000 puun verran metsää jokaiselle suomalaiselle.

Tämä kirja on kiinnostava puiden ja myös muiden kasvien biologi- an käsikirja luonnonharrastajille sekä metsä- ja puutarha-alan am- mattilaisille.

Teksti on enimmäkseen sel- keää ja johdonmukaista ja kirjaa on todella ilo lukea, mutta samal- la tekstissä on havaittavissa myös epätasaisuutta. Teksti olisi tarvin- nut vielä toimitustyötä ilmaisun selkeyttämiseksi. Ylimalkaisesti käsiteltyjä jaksoja ja hieman rön- syilevää kokonaisuutta olisi ollut järkevää lyhentää, rajata tausta- tietoja tietoruutuihin ja ehkä myös keskittyä enemmän lukijoille tu- tumpiin pohjoisen pallonpuoliskon lehti- ja havupuihin.

Näin ylenpalttisen runsaas- sa tietokirjassa tarvitaan aina jär- kevästi laadittu hakemisto, jonka avulla pääsee vaivattomasti aina- kin väliotsikoiden ja kuvatekstien tietoihin. Tämän kirjan lopusta ha- kemistoa ei kuitenkaan löydy, vaik- ka se onkin olemassa. Hakemistoa ei ole saatu tiukan aikataulun vuok- si kirjaan, joten se pitää itse tulos- taa kustantamon nettisivuilta.

MATTIAS TOLVANEN Kirjoittaja on biologi ja tietokirjailija.

Houkutteleva tietokirja

kaisen tulee tietää suoma­

laisesta kirjallisuudesta. SKS 2016.

Otsikoin arvosteluni teoksen ulko- näön perusteella ja poikkeukselli- sesti käsittelen tämän aiheen en- simmäiseksi, koska tietokirjojen kansista poikkeava suunnittelu he- rätti heti huomioni. Tartuin kirjaan huomaten, että houkutteleva linja jatkuu onnistuneesti kirjan sivuille, joista osaan on valittu aiheeseen sopiva väri. Ulkoasun suunnittelija on Emmi Kyytsönen. Joitakin luki- joita saattaa ”levoton” sisällys häi- ritä, minua se häiritsi vain paikoin (esim. s. 126–127 musta teksti pu- naisella pohjalla). Muun kuvituk- sen käsittelen myöhemmin.

Ensimmäinen mieleeni tuleva kysymys kirjaan tutustuttuani on:

kenelle tämä teos on tarkoitettu?

Tekijät ovat perustelleet valintan- sa ja kirjanneet sen jo kirjan kan- teen. He ovat olleet vaikean tehtä- vän edessä valitessaan esiteltävät teokset, jotka jokaisen tulee tie- tää suomalaisesta kirjallisuudes- ta. Ajattelen heti tietokilpailujen osanottajia, jotka nykyään eivät ole vanhoja tietoviisaita. Nämä oli- vat jo koulussa perehtyneet mo- nien maamme klassikkokirjaili- joiden tuotantoon. Uusi-Hallila ja Helttunen ovat tietoisia siitä, että esiteltäviä tekstejä on tähän tar- koitukseen aivan liian vähän, mut- ta nippelitietoa kaipaavalle Sitaat­

tien salasta olisi tullut ehkä jopa tuhatsivuinen nykyisen 224 sivun sijaan. Olen hieman huolestunut siitä, että esiteltävistä teoksista kirjoitetut tekstit riittävät nykylu-

TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2017 77 KIRJALLISUUS

nota missään, joten se on selviö.

Tietokirjallisuuden sitaattien salat olisikin varsin vaikea tehtävä jopa niinkin lähelle kaunokirjallisuut- ta yltävässä teoksessa kuin Reino Kalliolan kolmiosainen Suomen luonnon kirja (WSOY). Sama pätee esimerkiksi myös Anto Leikolan moniin julkaisuihin.

Tieteellisten tekstien hyvin yk- sityiskohtaisesti määriteltyjen sääntöjen mukaan laadittuun jul- kaisuun verrattaessa Sitaattien salat ei ole onnistunut tyydyttä- västi kirjan kuvittajien hakemiston laadinnassa (s. 217). Luettelo pe- rustuu aakkoselliseen tekijähake- mistoon, missä kuvittajan nimen perässä on ne sivut, joissa hänen tekemänsä kuva tai vastaava on.

Koska luettelo on lyhyt, taiteilijan nimen kyllä löytää, mutta ehdotto- masti selkeämpi tapa olisi merkitä sivunumerot ja näiden jälkeen te- kijä, olkoonkin että eräiden taiteili- joiden nimi joudutaan toistamaan, kuten lähdeluettelossa kirjailijoi- den kohdalla on tehty.

Useat lainatut kuvat on hy- vin valittu ja lukijoille tuttuja. Kir- jaa varten tehdyistä kuvista pidin useimmista, mutta en onnistu saa- maan minulle tuttua mielikuvaa Tuuli Toivasen kuvista. Vaikka ku- vat on taidolla tehty, minulle ne ovat ”liian uudenaikaisia” sopiak

-

seen klassikkoteksteihin. Ehkä olen jo kangistunut hyväksymään vain vanhojen kuvien tyyliä. Sama ajatus on mielessäni katsoessani Vänrikki Stoolin tarinoiden sarja- kuvatyylistä kuvitusta, joka sinän- sä on piristävää. Luultavasti Uusi- Hallila ja Helttunen ovat pohtineet pitkään kuvien valintaa. Rajamäen rykmentistä on Erkki Tantun tuttu, aihetta loistavasti kuvaava piirros.

Edellä jo mainitussa lähdeluet- telossa tekijät ovat toimineet uut- terasti ja ilmeisen tarkasti. Itse en luonnontieteilijänä ole pätevä enkä muutenkaan kykenevä tar- kistamaan näin monimutkaista kir- jallisuusluetteloa.

Sitaattien salat onnistuu erin- omaisesti häkellyttämään luki- jansa uudella muotoilullaan, joka todennäköisesti ei jää vain kokei-

luksi. Kirjailijoilta tämä tyyli vaatii aivan uudenlaista suhtautumista, ellei muotoilua jätetä kustannus- toimittajan huoleksi. Jo sarjaku- vien kasvava suosio panee ajat- telemaan, että tulevaisuudessa ilmestyy kuvataiteilijan mielikuvan vahvistamaa kertomakirjallisuut- ta silloinkin, kun kirjoittaja itse ei ole myös kuvataiteilija, kuten Tove Jansson.

Sitaattien salat suorastaan

”pyytää jatkoa”, jolle loppua ei ole näkyvissä. Uusi-Hallila ja Helttu- nen ovat varmasti pohtineet tätä- kin puolta. Nyt julkaistu teos si- sältää riittävän laajan valikoiman

”vanhaa” suomalaista suomen- kielistä kirjallisuutta, mutta mikään ei tietenkään estä laajentamasta aihetta. Sellaista miellyttävää tyr- mäystä kuin Sitaattien salat tämä ei ainakaan minun kohdallani sai- si aikaan. Odotan kiinnostuneena, minkä paikan teos saa kirjallisuu- dessa, onko se kasvavan polven tietolähde kirjallisuutemme histo- riaan vai vakiintuneen lukijakun- nan nautittava tiedonlisä.

ILPO HAAHTELA

Kirjoittaja on kirjallisuutta harrastava biologi.

kijalle, joille on tarjolla uuttakin kirjallisuutta yli kestokyvyn. He ei- vät ehkä jaksa lukea alkuperäisiä teoksia eivätkä edes selailla niitä.

Näin voi käydä vaikka Aleksis Ki- ven tai Eino Leinon kohdalla, joi- den tuotantoa esitellään useal- la sivulla.

Sitaattien salat ei ole tarkoitet- tu lentävien lauseiden luetteloksi vaikka asiahakemisto toimii tällai- sena. Siksi siitä puuttuu kaipaa- mani ”Hakkaa päälle Suomen poi- ka”, jota jääkiekkokatsomo huutaa ainakin oman joukkueemme otel- lessa Ruotsia vastaan. Harva pe- lin katsojista tiennee, keitä olivat hakkapeliitat, joihin tämä lentä- vä lause ymmärtääkseni perustuu.

Yllätyin positiivisesti, että tekijät ovat valinneet mukaan aivan uut- takin paljon luettua kirjallisuutta, kuten Orvokki Aution, Tuomas Ky- rön, Sinikka Nopolan ja Johanna Sinisalon teokset. Kyrön kohdalla huomasin, että asiahakemistossa ei ole sanaa mielensäpahoittaja, vaikka se on sivun 97 otsakkeena.

Sana löytyy tekijäluettelosta Tuo- mas Kyrön kohdalla. Tieteellisen tarkassa hakemistossa sen pitäisi olla. Vastaavia tapauksia saattaa olla muitakin.

Erityisen kiitoksen esitän teki- jöille viittauksista toisten kirjailijoi- den kuin esiteltävän teoksiin; esi- merkkinä Anni Swanin romaani Iris rukka ja Tuula Liina Variksen romaani Rakas vertauksina Hom- santuuhun Minna Canthin romaa- nissa Työmiehen vaimo. Vastaavia viittauksia on säännönmukaisesti kaikkialla kirjassa. Tekijät ovat teh- neet lujasti työtä niitä etsiessään, mutta vaiva palkitaan: nämä viit- taukset ovat aivan olennainen lisä syventämään varsinaista tekstiä ja antavat lukijalle tärkeää lisätie- toa. Arvostan niitä niin paljon, että olisin valmis lisäämään viitattujen kirjailijoiden elinvuodet artikkelin alle, missä aina on esitellyn teok- sen kirjoittajan elinvuodet.

Mielenkiintoista, että käsite suomalainen kirjallisuus tarkoittaa ainakin Uusi-Hallilan ja Helttusen tekstin perusteella vain kaunokir- jallisuutta. Tätä ei kuitenkaan sa-