74 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 2 / 2 0 1 2
tä 1800-luvun sukupuolijärjestel- mä ja avioliittokäsitys olisivat yli- historiallisia ja muuttumattomia.
Westermarckin ”tieteelliseen ha- vainnointiin” perustuvan metodin kohdalla tämä on kuitenkin vai- keampi huomata kuin Snellmanin edustaman saksalaisen idealismin.
Antu Sorainen käsittelee artikke- lissaan käsitteen muutoksia rikosoi- keustieteellisessä keskustelussa. La- kitekstissä muutokset ovat olleet hi- taita ja esimerkiksi seksuaa lisuus tuli sanana käyttöön vasta 1950-lu- vulla. Siveellisyys pääsi kuitenkin vielä vuonna 1971 rikoslain uu- distuksessa otsikkoon asti. Yleises- ti uudistuksessa oli ajatuksena mo- raalikäsityksistä vapaa yksilönsuo- ja, jonka yhteydessä todettiin, ettei rikoslainsäädäntö toimi seksuaali- moraalin ylläpitäjänä. Ajatus yhtei- sestä seksuaalimoraalista, jota oli- si syytä ylläpitää, kuitenkin säilyi.
Tiettynä heikkoutena voi pitää, että Sorainen neljäkymmensivui- sen artikkelinsa alussa ja lopussa kritisoi muutamalla lauseella Ul- la Karttusen Neitsythuorakirkko- teoksen oikeuskäsittelyä ja siihen liittyviä lakeja. Kohta jää muuten perusteellisessa artikkelissa tar- peettomaksi ja epätarkaksi heitok- si, josta on vaikea ymmärtää, mitä kirjoittaja tarkoittaa.
Kokoelmasta erottuvat erityises- ti Harri Kalhan ja Maija Urposen ar- tikkelit, joissa käsitteen käyttö avau- tuu havainnollisten esimerkkien kautta. Kalha käsittelee artikkelis- saan kahta jo aiemmassa tuotannos- saan pohtimaansa taidekeskustelua, jotka käsittelivät Magnus Enckellin teosta Herääminen ja Ville Vallgre- nin Havis Amanda -patsasta. Kalha esittää jälkimmäisen teoksen koh- dalla äärimmäisen mielenkiintoi- sen kysymyksen. Kun naisasianai-
set kritisoivat teosta siveellisyyden käsitteillä, kyseessä oli ehkä jonkin- lainen korvike sukupuolikriittiselle ajattelutavalle, jolle ei ollut vielä täs- sä vaiheessa kieltä. Siveellisyydestä puhuttiin, koska ei ollut vielä sano- ja, kuten seksismi tai sovinismi, joil- la olisi voinut kritisoida kaksinais- moraalia ja vallitsevaa sukupuolit- tunutta kulttuuria.
Maija Urponen osoittaa konk- reettisesti, kuinka käsite oli muut- tunut vanhahtavaksi jo 1950-luvul- la. Helsingin olympialaisten aikana Suomen Naisten Kansallisliiton Si- veellliskomitea ei juurikaan pitänyt nimeään esillä toteuttaessaan laajan nuorille naisille suunnatun valistus- kampanjan. Se varoitti naisia varo- mattomasta seksuaalikäyttäytymi- sestä suurtapahtuman poikkeus- oloissa. Kampanjassa naisten siveel- lisyys käsitettiin olennaiseksi osaksi maan ja sen kansan kunniaa. Mie- hiä ohjannut Suomen Kansan Ryh- tiliike sen sijaan kohdisti huomion- sa miesten alkoholin käyttöön. Pelot ulkomaalaisille kisavieraille näky- västä väärästä Suomi-kuvasta olivat vahvasti sukupuolittuneita.
Historiantutkijan kannalta on mielenkiintoista kuinka teoksessa käsitellään sekä klassikkotekstien, esimerkiksi Snellmanin, sisältämiä
”oikeita merkityksiä” että sitä, kuin- ka tekstejä ymmärrettiin ja käytet- tiin aikanaan. Historiantutkimuk- sen kannalta jälkimmäinen tuntuu mielenkiintoisemmalta, koska juu- ri se on vaikuttanut ajatuksiin ja ih- misten toimintaan. Esimerkiksi fen- nomaanisessa liikkeessä Snellmania luettiin niin, että siveellisyyden kä- sitettiin koostuvan konservatiivisis- ta ja kristillisistä arvoista.
Käsitehistoriallisessa teoksessa jää pohditttavaksi nykykielen kä- sitteiden käyttö puhuttaessa men-
neisyydestä. Sorainen tekee hyvän ja selkeän ratkaisun ilmoittaessaan käyttävänsä tekstissä nykytermejä.
Aikalaistermeihin viitatessaan hän esittää ne kursivoituna tai laina- usmerkeissä. Periaatteen olisi voi- nut ottaa käyttöön koko teoksessa.
Yleisesti siinä kuitenkin puhutaan melko samoin käsittein, vaikka kir- joittajat ovat eri tieteenaloilta. Ko- konaisuudessaan teos tarjoaa mie- lenkiintoisen esimerkin, kuinka muutokset yhdessä käsitteessä ker- tovat muutoksista ajatuksissa ja jo- pa ajattelutavoissa.
Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksella.
Eettinen vastuunkanto korvaamaan
viranomaisvalvontaa Pekka Wahlstedt Maria Joutsenvirta, Minna Halme, Mikko Jalas, Jukka Mäkinen (toim.): Vastuullinen liiketoiminta kansainvälisessä maailmassa. Gaudeamus 2011.
Globaalissa maailmassa yksittäis- ten valtioiden valta on vähentynyt ja siirtynyt yli maiden rajojen liik- kuville yrityksille sekä muille talou- den toimijoille. Samalla yrityksiltä on alettu vaatia enemmän vastuu- ta sosiaalisten epäkohtien ja ympä- ristöongelmien ratkaisusta. Mutta pystyvätkö taloudellisen tuloksen tekoon keskittyvät yritykset puo- lustamaan myös demokra tiaa ja oikeudenmukaisuutta?
t i e t e e s s ä ta pa h t u u 2 / 2 0 1 2 75 Vastuullinen liiketoiminta kan-
sainvälisessä maailmassa kartoittaa liiketoiminnan ja etiikan suhdet- ta. Teoksessa paneudutaan muun muassa yritysten etiikkaan kehi- tysmaissa, tuotekehittelyssä, vies- tinnässä ja uuden teknologian luo- misessa. Myös yritysten suhdetta asiakkaisiin, kansalaisjärjestöihin, sijoittajiin ja muihin sidosryhmiin tarkastellaan. Lopuksi kysytään, onko taloudellinen kasvu hyvin- voinnin tärkein edellytys vai ku- koistaako todellinen hyvinvoin- ti vasta henkistä kasvua vaalivassa yhteiskunnassa.
Kirjassa seurataan myös vas- tuullisen liiketoiminnan historiaa ja todetaan, että kun aikaisemmin yhteiskuntavastuu oli yrityksille pakko ja taakka, siitä on nyt tullut kilpailuetu, jonka puolesta yrityk- set rummuttavat niin juhlapuheis- sa kuin mainoksissakin.
Vastuun muodot ovat kuiten- kin moninaiset, käsite kärsii epä- määräisyydestä ja hämäryydestä.
Niinpä kirjassa yritetään sel kiyt tää vastuun kenttää ja rakennetta. Kir- jan mukaan kestävä kehitys nojaa ympäristön, sosiaalisen ja taloudel- lisen vastuun pilareihin. Yritysten pitää samanaikaisesti suojella ym- päristöä ja ihmisiä sekä tehdä tu- losta. Onko tämä edes mahdollista?
Kirjan mukaan yrityksiin koh- distuu ristiriitaisia vaateita, joi- ta voidaan kuitenkin sovittaa yh- teen. Esimerkiksi kehitysmaiden köyhiä ei tulisi pitää voimattomi- na uhreina, vaan heitä pitäisi akti- voida auttamaan itse itseään. Kehi- tysmaihin tulisi viedä uutta ympä- ristöystävällistä teknologiaa, mistä hyötyisivät niin yritykset, ihmiset kuin luontokin. Kuitenkin korrup- tio kukoistaa kehitysmaissa, koska niitä on vaikea valvoa. Esimerkik-
eivät ole talouden resursseja vaan talous palvelee niiden hyvinvoin- tia. Esimerkiksi työtä voisi jakaa jokaiselle sopivasti, niin että per- heelle, ystäville ja muille vapaa- ajan harrastuksille jää aikaa. Tä- mä edellyttää, että työntekijät ei- vät samastuisi työhön ja kulutus- kykyynsä, vaan löytävät itsensä uudestaan monipuolisina yksilöi- nä, joille työ ja kuluttaminen ovat vain asioita muiden joukossa. Kor- kea laatu – kestävyys ja kierrätettä- vyys – on myös ympäristön kan- nalta on tärkeää. Talouden itsetar- koitukseksi kohottamisen järjet- tömyys tulee esiin juuri siinä, että tavaroista ja laitteista tehdään tar- koituksella lyhytikäisiä, jotta niitä pystyttäisiin myymään mahdolli- simman paljon.
Vastuullinen liiketoiminta kan- sainvälisessä maailmassa onnis- tuu luomaan laajan ja kokonais- valtaisen eettisen vision yritysten, sidosryhmien ja ympäristön suh- teista. Nykyään eivät valtiot, suur- yritykset eikä mikään muukaan yksittäinen taho pysty hallitse- maan ja valvomaan monimutkais- ta ja erilaisista intresseistä rakentu- vaa maailmanlaajuista taloudellis- ta verkostoa. Tämän takia yhteis- tä eettistä vastuuta – ihmisyyden universaalia ydintä – ei voi koros- taa liikaa.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja krii- tikko.
si ihmisoi keus rikkomukset, veron- kierto ja koron kiskonta ovat yleisiä ongelmia kehitysmaissa.
Kansalaisjärjestöt ovat ryhty- neet yritysten omaksitunnoksi ja yhteishyvän vaalijoiksi valtioiden valvonnan vähetessä. Monet yri- tykset tekevätkin aktiivista yhteis- työtä kansalaisjärjestöjen kanssa.
Vielä 1990-luvulla kansalaisjärjes- töt boikotteineen koettiin yrityk- sissä taakaksi. Tunnettu esimerk- ki on Ikean lapsityövoiman käyt- tö. 2000-luvulla kansalaisjärjes- töjen kanssa on kuitenkin alettu tehdä yhteistyötä. Ikean kumppa- neina ovat muun muassa Unicef ja Pelastakaa Lapset -järjestö.
Kansalaisjärjestöistä onkin tul- lut yrityksille myyntivaltti ja brän- din sädekehä. Yritykset hyödyn- tävät kansalaisjärjestöjen vastuun valvojan roolia. Ottamalla kansa- laisjärjestöt mukaan toimintaan ne pystyvät vaikuttamaan säätelyn ke- hitykseen. Monet aktivistit ovatkin arvostelleet esimerkiksi Maailman luonnonsuojelussäätiön (WWF) yhteistyöohjelmia, koska se on me- nettänyt puolueettomuuden vaati- man etäisyyden yrityksiin.
Ongelman ydin on eettinen:
suosittu win–win-periaate ei kan- na, koska yritykset uhravat helpos- ti vastuun taloudellisen hyödyn alttarille. Tarvitaan aidosti eettisiä kannustimia.
Kirjan lopussa kysytäänkin, onko talouskasvu välttämätöntä tai edes mahdollista, kun halutaan turvata ihmisen ja luonnon hy- vinvointi. Kirjassa esitellään kas- vun kyseenalaistanutta degrowth- liikettä, joka on saanut yhä enem- män huomiota sekä julkisuudessa että tiedepiireissä. Liikkeen mu- kaan talous tulee asettaa oikealle paikalleen, jossa ihminen ja luonto
