Paulina Varis
Taiteen kandidaatin opinnäyte Muotoilun pääaine
Muotoilun Laitos
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Aalto-yliopisto, 2021
Sulassa sovussa
Kokeellinen tutkimus lasinkehräyksestä
Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi Taiteen kandidaatin opinnäytteen tiivistelmä
Tekijä Paulina Varis
Työn nimi Sulassa sovussa – Kokeellinen tutkimus lasinkehräyksestä Laitos Muotoilun Laitos
Koulutusohjelma Muotoilun pääaine
Vuosi 2021 Sivumäärä 70 Kieli Suomi
Tiivistelmä Jenna Mäkäräinen
Opinnäytteessä perehdytään kokeelliseen suunnitteluun ja käytännönläheiseen tutkimukseen. Tutkielma kertoo lasinkehräystekniikasta ja sen kokeellisesta kehityksestä toimivaksi lasinmuotoilu metodiksi. Kokeel- linen suunnittelun ja käytännönläheisen tutkimuksen soveltamisen merkitys
Tutkielma pohjaa kirjallisuudesta ja muista lähteistä saatuun tietoon. Esittelen kokeellista lasimuotoilua Kaj Franckin, Oiva Toikan ja Santtu Mustosen töiden kautta. Taustatutkimuksen lisäksi tutkimustyö pohjautuu merkittävästi omaan osaamiseen lasin parissa.
Työn tavoite on kehittää lainkehräystekniikasta prosessina tehokas ja yhtenäinen, jonka kautta tuotetut esi- neet eivät tarvitse jälkikäsittelyä. Työn tarkoitus on esitellä kokeellinen tutkimusprosessi kokonaisuudessaan valmiin tekniikan takana ja kertoa kokeellisen tutkimuksen merkityksestä laajemmassa mittakaavassa teki- jän, sekä suomalaisen lasimuotoilun kehitysketjussa.
Kokeellinen suunnittelun ja käytännönläheisen tutkimuksen soveltaminen toteutuu produktiossa lasinkeh- räämistekniikan kehityksenä, minkä johdosta luon tavan muodostaa yhtenäisiä lasikappaleita. Produktio koostuu kahdesta osasta, josta ensimmäinen osa käsittelee ajatuksen ja tekniikan kokeellista soveltamista muotoiluprosessissa. Toinen osa kertoo kokeellisen tutkimustyön kautta syntyneiden ideoiden kehityksestä toimivaksi tekniikaksi.
Kokeellinen tutkimus lasinkehräysmetodista antaa lukijalle syväluotaavan ymmärryksen lasitekniikan muo- dostumistavasta sekä sen tekniikan kehityksen merkityksestä lasimuotoilussa.
Avainsanat muotoilu, lasitaide, lasimuotoilu, lasinkehräys, kokeellinen suunnittelu
1. Johdanto 1
2. Taustatutkimus 2
2.1 Tutkimusmetodit 3
2.2 Kokeellinen lasimuotoilu Suomessa 4
2.2.1 Kaj Franck - Lasitekniikoiden kehittelijä 5 2.2.2 Oiva Toikka - Mielikuvituksen tuotteet tuotannossa 6 2.2.3 Santtu Mustonen - Lasimuotoilua uusin menetelmin 7 2.3 Kokeellisen lasitaiteen merkitys nyky-Suomessa 8
3. Työn lähtökohdat 10
3.1 Vyyhti 10
3.2 Inspiraatio - Lasin kehrääminen 12
3.3 Lasi ja minä 15
4.Produktio 16
4.1 2020 - Ajatus syntyy tekemällä 16
4.2 2021 - Uudet lasinkehrääjät 25
4.2.1 Prototyyppi: Atrain lasinkehrääjä 27 4.2.2 Prototyyppi: Vertikaali lasinkehrääjä 2.0 36
4.2.3 Lopputulokset 47
5. Johtopäätökset 67
Lähteet 69
Sisällys
1. Johdanto
Suomalaisesta lasista keskustellessa, on melkein mahdotonta välttyä sodan jälkeisen menestystarinan vertailusta nykypäivään. 50-luku muistetaan edelleen luovuuden vuosikymmenenä, jolloin elettiin Suomessa taideteollisen lasimuotoilun saralla hedelmällisintä aikaa.
Suomalainen lasitaide sai kansainvälisesti arvostusta erityisesti luovasta kokeellisuudestaan, mikä nosti suunnittelijoiden taidonnäytteet
palkintosijoille kerta toisensa jälkeen. (Koivisto, 2011; Matiskainen, 2011) Lasitaiteen ainutlaatuisuus pohjautui taiteilija-muotoilijoiden mahdollisuudesta kokeilla lasia tehdasolosuhteissa ja sisällyttää tulokset omaan luomistyöhön. Viimeistellyn esineen takana kulkeva kehitysprosessi on katsojalle näkymätön, mutta silti niin välttämättömän tärkeä osa lasintekoa. (Cumming, 2001: 6, 116.) Uusien ideoiden
kokeilut ja niiden kehittäminen edellytti suunnittelijan ja lasimestarin yhteistyötä, jotka muodostavat yhdessä vaiherikkaan ketjun toiveista ja pettymyksistä, kysymyksistä ja vastauksista.
Tässä opinnäytetyössä tutkin lasinkehräämistekniikkaa, jonka
tutkimusprosessi kulkee matkan ideasta toimivan tekniikan kehittämisen syntyyn. Opinnäytteeni on käytännönläheinen tutkimus kokeellisesta suunnittelumetodista.
Ajatus lasinkehräämisestä sai alkunsa keväällä 2020 Kokeellisen muotoilun -kurssilla, jonka aikana tehty työ toimi pohjana produktion toteuttamiselle. Tästä syntyi idea lasin lankamaisesta rakenteen
käyttämisestä kappaleissa ja esineestä, mikä olisi mahdollista toteuttaa ilman jälkikäsittelyä. Aikaisempi kokemukseni koululla suoritetusta lasityöskentelystä antoi minulle mahdollisuuden tutkia lasia itsenäisesti.
Prosessissa tarkastelen käsityömenetelmien ja tekniikan välisiä yhteyksiä ja niiden vaikutusta suunnitteluuni.
Taustatutkimuksessa kerron käyttämistäni suunnittelumetodeista kuten käytännönläheisestä tutkimuksesta ja kokeellisesta muotoilusta. Lisäksi lähestyn aihetta yleisesti suomalaisen lasiteollisuuden näkökulmasta, mistä nostaen esiin esimerkkejä Kaj Franckin, Oiva Toikan ja Santtu Mustosen tuotannosta.
Tutkimuksen tavoitteena on luoda vaihtoehtoinen metodi lasinkehräämistekniikasta ja kokeilla sen käyttömahdollisuuksia.
Työn produktio osuus koostuu materiaali kokeiluista, kehrääjän ja muottien rakentamisesta, valmistustekniikan tutkimisesta, sekä luovan muotoiluprosessin harjoittamisesta.
1
2. Taustatutkimus
Opinnäyte on käytännönläheinen tutkimus kokeellisesta
lasinkehräystekniikasta, ja tässä luvussa esittelen tutkimusmetodien taustaa tarkemmin. Ensiksi käsittelen yleisesti käytännönlähtöistä tutkimusta, sekä kokeellista suunnittelua tutkimuksessani. Tämän jälkeen lähestyn aihetta yleisesti suomalaisen lasiteollisuuden näkökulmasta, mistä nostan esiin esimerkkejä Kaj Franckin ja Oiva Toikan tuotannosta. Tarkastelen lopuksi, miten kokeellinen suunnittelu esiintyy nykypäivän tuotannossa taiteilija Santtu Mustosen teosten kautta ja lyhyesti, minkälainen merkitys tämänkaltaisella työllä on edelleen tässä yhteiskunnassa. Lähteinä taustatutkimuksessani olen käyttänyt kirjallisuutta, artikkeleita, sekä erilaisia verkkolähteitä.
Taideteollisen lasin suunnittelu jaotellaan yleisesti kolmeen eri lähtökohtaan: designlasi, studiolasi ja vapaa taide. Designlasi valmistetaan tehtaissa, jossa muotoilija kulkee merkittävässä osassa valmistusprosessia. (Salo, 2000 15.) Tässä taustatutkimuksessa
käsittelen kokeellista lasinvalmistusta ainoastaan teollisesti valmistetun designlasin taholta, erityisesti keskittyen Nuutajärven ja Iittalan
lasitehtaan tuotantoon.
Huomioitavaa on myös, että lasiteollisuutta käsittelevä aineistoni on rajoittunut pääosin taiteilija–muotoilijan eli tekijän ympärille.
Muotoilu on lähes aina monialaista ryhmä- tai yhteistyötä ja tämä näkyy erityisesti lasiteollisuudessa, jossa vuorovaikutuksessa olevat tahot muodostuvat niin käsityöläisistä kuin markkinoinnista.
Esittelemäni tekijät eivät itse puhalla tai muovaa lasia, vaan heidän suunnittelutyönsä tapahtuu lasimestareiden välityksellä. Tämä poikkeaa omasta produktiostani, missä toteutan kaikki käytännön työvaiheet alusta loppuun itse, mukaan lukien lasityöt. Tästä huolimatta Franckin, Toikan ja Mustosen työt kulkevat opinnäytteen läpi punaisenalankana.
Jotta tutkimus voidaan asettaa asiayhteyteen ja esittää sitä kautta saatuja löydöksiä, tulee myös ottaa huomioon tutkimuksen toinen osa, kokeellinen suunnittelu. Kokeellisuus on ohjannut johdonmukaisesti prosessia eteenpäin lukuisien yritysten ja erehdysten kautta. Tämä näkyy prosessissa lasinkehrääjän käyttämisessä lasistudiolla ja siitä saatujen kappaleiden tutkimisena. Nämä kokeilut ovat asettaneet tavoitteita muun muassa kappaleiden muodoille, väreille sekä rakenteelle, jotka ovat puolestaan ohjanneet kehrääjän tai itse tekniikan kehittämistä.
Toisin sanoen, ilman tätä tekniikkaa, näiden esineiden tutkimista ja suunnittelua, itse tutkimus olisi puutteellinen.
2.1 Tutkimusmetodit
Taiteen ja muotoilun kenttä on erittäin laaja ja monimuotoinen, siksi on hyvin ymmärrettävää, että sen tutkimiseen on muodostunut useita eri lähestymistapoja. Taide- ja muotoiluprojektin yhteydessä saavutettu tieto osana tutkimusta, on ollut laajasti keskustelun aiheena alalla. Artikkelissaan Mäkelä (2007) esittää, että hyvin jäsennelty tutkimusprosessi, joka toteutetaan käytännönläheisessä yhteydessä, voi lisätä suunnittelututkimuksen merkitystä. Hänen mukaansa menettelytapa mahdollistaisi taiteilijoille ja muotoilijoille uudenlaisia tapoja tarkastella alaansa, kerätä tietoa ja analysoida sitä. Esimerkiksi tutkimuksessa valmistuneiden artefaktien funktio tutkimusprosessissa on tärkeää tiedon keräämisen kannalta. Tutkimus tulisi kuitenkin rajata, esimerkiksi muodostamalla tutkimuskysymyksiä, joihin vastataan käytännön tekemisen kautta. Näin prosessissa valmistuneet artefaktit eivät vain keräisi tietoa, vaan toimivat myös eräänlaisena johtolankana auttaessa ymmärtämään ja selittämään tutkimuskysymystä. (Mäkelä, 2007.)
Syy opinnäytetyöni käytännönläheiseen menetelmään on se, että koko tutkimukseni perustuu toimivan kehrääjän kehittämiseen, sekä kokeellisen kehräystekniikan harjoittamiseen. Tähän kuuluu kehrääjän ja muottien rakentaminen, sekä lasinkeräys tekniikan harjoittaminen lasistudiolla. Toiseksi, valmista tietoa tai kirjallisuutta tutkimusaiheeni tukemiseen on saatavilla niukasti, ettei se näin kattaisi tutkimusta sellaisenaan. Tämä johtuu mahdollisesti siitä, että lasin tekeminen on pysynyt hyvin samana vuosikymmenien ajan, eikä näin ole katsottu tarpeellisena päivittää siihen liittyvää tietoa (Grove, 2021). Kirjallisuudessa lasin tekemistä esitetään usein tekijän näkökulmasta, jossa käsitellään mestareiden uraa, sekä keskeistä asemaa tuotannossa. Siksi tähän tutkimukseen kaikista loogisin tulokulma on juuri käytännönläheinen tutkimusmenetelmä, joka on tarjonnut tutkijalle uudenlaisen
lähestymistavan kerätä tietoa ja taitoa.
3
2.2 Kokeellinen lasimuotoilu Suomessa
Tutkimukseni keskiössä käytännön toiminta sekä kokeellisuus kulkevat rinta rinnan, kehittäen tutkimuksen aikana tekniikkaa kuin itse
tekijääkin. Vastaavasti tämänkaltainen työskentely oli keskeisimpiä uniikkilasituotannon piirteitä vuosikymmenten ajan, jolloin korostui perinteisten taitojen kehittäminen ja uusien menetelmien soveltaminen (Dawson 2007: 68-69). Toiminnan juuret juontavat taiteilijan ja
käsityöläisen tiiviissä yhteistyössä syntyneisiin tapahtumasarjoihin, mikä näkyy lähestymistapana lasitaiteessa tänäkin päivänä.
Muotoilun kultakautena tunnettuna ajanjaksona, lasitaide
vakiinnutti arvostetun paikkansa taideteollisuudessa. Kokeellisuus ja korkealaatuisuus ovat olleet suomalaisen lasimuotoilun identiteetin kulmakiviä, mikä sai myös kansainvälistä huomiota ja toi tunnettavuutta monille alan tekijöille. (Koivisto 2011: 11,18-19.) Taide-esineiden
tekemisen yhteydessä keksittyjä ideoita sovellettiin teolliseen muotoiluun näin mahdollistaen taiteen sarjatuotannon. Kuuluisiin sarjatuotettuihin taide-esineisiin kuuluvat esimerkiksi Oiva Toikan linnut sekä Timo Sarpanevan Kantarellit ja Orkideat. (Koivisto, 2011: 8-9.) Runsas tuotanto sai alkunsa taiteilija–muotoilijan, sekä taitavien lasinpuhaltajien välisestä vuorovaikutuksesta. Tehtaan tarjoamat resurssit eivät vain mahdollistaneet valmistusta, vaan tukivat myös itse luomistyötä, joka rohkaisi tekijät kokeilemaan kuvataiteen ja teollisuuden rajoja lasin kautta. Tällä tapahtumalla oli valtava merkitys niin tehtaiden kuin taiteilijoiden identiteetin kehityksen kannalta, sillä uudet tekniikat ja alati kehittyvät tiedot ja taidot kasvattivat taidelasin suosiota. (Dawson, 2007: 71.)
Kuva A1: Kaj Franck ja lasinpuhaltaja Olavi Nurminen, Nuutajärvi.
Kaikki edellä mainitut tekniikat ovat muutamia esimerkkejä lukuisista kokeellisista lasitekniikoista, jotka kulkivat Nuutajärven lasihyttien läpi muodostaen oman toimintakulttuurin Franckin muotoilussa. Vaikka sarjatuotannon muotoilu ja taidelasin valmistuksen työprosessit
poikkesivat toisistaan käytännössä, pyrittiin taidelasin parissa kehitettyjä tekniikoita soveltamaan sarjatuotantoon sopivaksi. Samanaikaisesti uniikki-esineiden valmistus yksinään oli myös merkittävää, sillä ne toivat tehtaille mainetta ja niistä muodostui näin tärkeä osa markkinointia.
(Koivisto 2011: 23.)
Tuotantoon hyväksytyt tekniikat kulkeutuivat myöhemmin vapaasti käytettäväksi muiden Nuutajärven taiteilijoiden keskuuteen. Tämä mahdollisti luovan kehitystyön jatkumon, jossa kukin vei tekniikoita eteenpäin omassa tuotannossaan. Franckin arvostus uniikkia taidelasia, sekä kokeellista lasin valmistusta kohtaan vaikutti suuresti myös
Nuutajärvellä aloittaneen Oiva Toikan uraan muotoilijana.
2.2.1 Kaj Franck- Lasitekniikoiden kehittelijä
Kaj Franckin muotoilun funktionaalisuus heijastuu sodan jälkeisen pula- ajan haasteista, jolloin suunnittelun pyrkimys oli vastata käyttöesineillään kuluttajien tarpeisiin. Esteettisesti ajattoman sarjatuotannon muotoilun rinnalla, Franck edisti myös taidelasin monipuolista tuotantoa.
Nuutajärven lasitehtaan taiteellisena johtajana hän ymmärsi uniikkien esineiden tärkeyden teollisen muotoilun yhteydessä. Luovassa työssä keksittyjä innovaatioita voitiin parhaimmillaan soveltaa tuotantoon.
Kehittäessään uudenlaista esteettistä suuntaa Nuutajärvelle 1950-luvulla, Franck ryhtyi kokeilemaan lukuisia erilaisia muotoilu- ja väritekniikoita lasitaiteessa. (Koivisto, 2011: 19, 22, 23.)
Useilta opintomatkoiltaan Franck toi häntä kiinnostaneita tekniikoita kokeiltavaksi Nuutajärvelle. Vaikka Nuutajärvellä oli
taidelasinvalmistustaitoa jo ennestään, lasitekniikoiden kehitystyö saattoi kestää useita vuosia. Varhaisimpia esimerkkejä Franckin kokeellisuudesta Koivisto (2011) mainitsee artikkelissaan muun muassa filigraanitekniikan, jonka kehittäminen aloitettiin Franckin toimeksiannosta 1950-luvun alussa. Filigraanitekniikassa sulatetaan väritankoja yhteen ja niistä puhalletaan raita- tai spiraalikuvioisia esineitä. Tätä varten Franck kutsui Nuutajärvelle lasinpuhaltajia Muranon saarelta Italiasta, opettamaan tätä tekniikkaa. Haasteeksi osoittautui italialaisen tekniikan soveltuvuus sarjatuotantoon, mikä johti uuden filigraanitekniikan kehitystyöhön.
Filigraanilasi saatiin osaksi tuotantoa vasta seuraava vuosikymmenen alussa Nuutajärveläisten lasinpuhaltajien kehittämän metodin ansiosta.
Uniikki-esineissään Franck kehitti tästä tekniikasta vielä moninaisempia variaatioita, kuten esimerkiksi kuplalasiin yhdistettyä filigraania. (Koivisto 2011: 49-53.)
Franck tunnettiin myös henkilönä, joka mielellään kokeili eri aineita lasimassaan. Näin syntyi kuplalasi, jossa esineet saivat yksilöllisiä kuvioita soodan muodostamista ilmakuplista. Soodan lisäksi lasin pintaan
ripoteltiin tinajauhetta tai tuhkaa, joilla saatiin visuaalisesti kiinnostavia vaikutuksia lasimassaan. Materiaalien ympärille kerättiin kerros lasia tai niiden päälle puhallettiin lasiverho. Lasiverho toimi myös merkittävässä osassa Franckin kehittämässä lasinkehräystekniikassa, jonka tehtävänä oli sulkea hauraat lasilangat sisäänsä, tehden näin esineestä kestävämmän.
(Koivisto, 2011: 48, 53-55.) Palaan lasinkehräystekniikkaan myöhemmin opinnäytteessä.
Kuva A2: Pienet esineet ja eri tekniikat vasemmalta oikealle:
filigraanilasia, rikottu verhoalasi, kehrättyä lasia, lieriörengastekniikka ja värjättyä lasimurua.
5
Kokeiluista ovat syntyneet muun muassa yleisön tuntemat Linnut, Vuosikuutiot, Flora-, Fauna- ja Kastehelmi-sarjat. Vaikka vapaa toiminta taidelasin parissa oli hedelmällinen lähtökohta suunnittelulle, Toikka arvosti myös rajoja. Taidelasin ja sarjatuotannon soveltaminen Nuutajärven tehtaalla toimi innostava haasteena, johon vaikuttivat erilaiset valmistustekniikat, tekniset haasteet, sekä myyntihenkilöstön toiveet (Koivisto, 2007: 113).
Käytännön ongelmat vaikuttivat aikanaan myös Lintujen syntyyn, kun jälkityöstöön jonottavat esineet kuormittivat tuotantoa. Lintujen nerokkaan valmistuksen takana on Toikan ja puhaltajien kehittämä menetelmä, jossa linnun ruumis muovataan puhalluspilliin kaulan toimiessa kontaktipisteenä. Kaulan katkaisun jälkeen, avonaiseksi jäänyt niska peitettiin sulalla lasilla, josta muotoillaan linnun pää ja nokka.
Linnun lopullinen muoto on lukuisten kokeilujen tulos, joita tehtäessä tutkittiin niin teknistä menetelmää kuin visuaalista muotokieltä.
Näin muodostui “hytti valmis” taide-esine, joka on myös nokkelasti sarjatuotettavissa. (Dawson, 2011: 92.)
Taidokkaasta tuotannosta huolimatta, jokaiselle linnulle syntyy valmistuksen aikana oma ainutlaatuinen persoonansa, mikä alleviivaa Toikan esteettistä näkemystä. Hänen Riihipöllöjään katsoessa joidenkin silmät karsastavat, sulkien väriraitojen muoto vaihtuu pehmeistä laineista sahalaitaan ja nokka osoittaa toisilla oikealle, toisilla vasemmalle.
Lasinpuhaltajien työn jälki ei pilaa esinettä, päin vastoin. Nämä “virheet”
toimivat inhimillisenä linkkinä luomisprosessin äärelle, jonka Toikka, lasinpuhaltajat, sekä vuosien kokemus yhdessä muodostivat. Ne muistuttavat Toikan arvoista ja hänen tavastaan kertoa lasin kautta raikkaan huolettomasta elämänasenteesta. Joten vaikka lasimestarit olivat käytännön tekemisen keskipisteenä, heidän kauttaan taiteilija pystyi puhumaan laisin kanssa ja sen kautta.
2.2.2 Oiva Toikka - Mielikuvituksen tuotteet tuotannossa
Siinä missä Franckin tuotannon peruspilareihin kuului käytettävyyden, sekä selkeälinjaisuuden arvostus, Toikalla hyvän maun rajojen
rikkominen, virheet ja niiden kautta syntyneet oivallukset muodostuivat yhdeksi tärkeimmäksi ominaisuudeksi hänen suunnittelutyössään.
Heitä molempia yhdisti kokeilunhaluisuus ja pyrkimys löytää uusia mahdollisuuksia lasiesineiden tekemisessä, mikä myös ohjasi Toikan vallankumouksellista tutkimusmatkaansa lasitaiteen saralla. (Toikka, 2013)
Toikan innovatiiviseen muotoilutyöhön vaikuttivat lasihytissä syntyneet ajatukset. Kirjassaan Dawson (2011) kertoo, kuinka Toikka korosti valmistusmenetelmien ja tekniikan ymmärtämisen tärkeyttä suunnitteluprosessissa. Lisäksi hän piti arvossaan muotoilijan ja
käsityöläisten välistä yhteistyötä, sillä lasitehtaalla hänen ideansa kulkivat mestaripuhaltajien tulkinnan kautta. (Dawson, 2011: 68.) Tyypilliseen tapaan suunnittelija ei luomisprosessin aikana koskenut lasiin itse, vaan lasinpuhaltajien tehtävänä oli seurata työn aikaista dialogia.
Tämänkaltainen luova vuoropuhelu altisti usein väärinkäsityksille ja virheille, minkä tuloksena syntyneet esineet tarjosivat uusia esteettisiä ja teknisiä mahdollisuuksia. Tämän vuoksi tekninen kokeilu oli usein lähtökohtana Toikan työssä kaksiulotteisten luonnosten sijaan. (Toikka, 2013)
Erityistä Toikan ideologiassa on virheiden näkeminen arvokkaana osana luomisprosessia. Uransa aikana hän on avoimesti tuonut esille, kuinka jännitys ja epävarmuus ovat läsnä hänen suunnittelutyössään.
Vaikka tämän voisi nähdä negatiivisena vaikuttajana, Toikalle se on ollut luovuuden lähde. Epävarmuus on synnyttänyt kysymyksiä ja uteliaisuus on käynnistänyt tapahtumasarjan, jossa näihin kysymyksiin vastataan lasihytissä materiaalin kautta. Vastaavasti tämä näyttäytyy myös tyhjyytenä, joka suo vapaan, päämäärättömän kokeilun lasin parissa. Yltiöpäisten kokeilujen ansiosta on syntynyt uudenlaisia värejä, muotoja ja yhdistelmiä. Siksi luovaa tutkimustyötä tehdessä on tärkeää pohtia, missä kohtaa prosessissa tutkimustulokset näyttäytyvät virheinä, ja milloin ne ovat mahdollisuuksia. Toikan tapauksessa lasin tutkiminen ja sen ymmärtäminen yrityksen ja erehdyksen kautta on avannut väylän rajattomalle luovuudelle.
Avotakan haastattelussa (2020) Mustonen kertoo, kuinka lasiveistosten tuottaminen ei olisi ollut mahdollista ilman vuorovaikutusta
lasinpuhaltajien kanssa. Lasi oli materiaalina hänelle uusi, ja sen vuoksi suunnittelutyö tapahtui melko irrallaan tuotannosta. Mustonen pyrki vierailemaan Iittalan tehtaalla mahdollisimman usein oppiakseen lasista enemmän, ja siksi hän korostaa kokeneen puhaltajamestarin Heikki Punkarin neuvojen merkitystä prosessissa. Kerätyn tiedon pohjalta Mustonen rakensi muottien prototyypit, jotka sitten tuotiin tehtaalle mestarin ja tämän verstakon kokeiltavaksi. Koska uudenlaisten muottien kulmikas muotokieli poikkesi lasille tyypillisestä pyöreästä olomuodosta, niiden soveltaminen tuotantoon toi haasteita. Niin kuin aiemmin
historiassa, tämä asetti jälleen kerran lasinpuhaltajat kehittämään valmistukseen sopivia menetelmiä, jotka vastasivat taiteilijan, yrityksen sekä tehtaan vaatimuksiin. (Hämäläinen, 2020.)
Itse tekeminen on ollut isossa osassa Mustosen työtä. Hän vierasti
ajatusta, että joku toinen valmistaisi muotit hänen luonnostensa pohjalta.
Mustosen kädenjälki ei siis näy vain digitaalisessa suunnittelussa, vaan myös konkreettisesti muottien teossa. Mustonen myöntää, ettei hän aluksi osannut rakentaa toimivaa muottia, joten kokeilujen yhteydessä kertynyt tieto-taito auttoi hahmottamaan materiaalin mahdollisuudet ja rajallisuudet suunnittelutyössä. Tuotannon sanelemat reunaehdot koskien valmistettavien tuotteiden väriä ja kokoa, rajoittivat myös luovaa tutkimustyötä. (Hämäläinen, 2020.)
Mustonen kuitenkin onnistui luomaan jotain ainutlaatuista, mikä on lyhyessä ajassa sulautunut osaksi hänen luovaa identiteettiä ja jatkaa kehitystään tulevaisuudessa. Hänen työnsä edustaa uutta, kokeellisen suunnittelun sukupolvea taidelasiteollisuudesta, jossa tekijän luovat ajatukset kohtaavat lasinpuhaltajien kädet. Vaikka kustannusrakenteet ovat muuttuneet ajan saatossa, ovat Mustosen teokset esimerkkinä siitä, että korkealuokkaista ja innovatiivista lasitaidetta syntyy edelleen Suomessa.
Vuosikymmenien ajan, suunnittelijoiden ja käsityöläisten luovuudesta sekä kunnianhimosta on rakentunut arvokas pohja lasin tekemiselle.
Tehtaan katon alla saavutettu tieto–taito on jatkanut omaa elämäänsä studiolasin ja vapaan taiteen parissa. Näitä arvokkaita tietoja jalostetaan edelleen ja parhaimmissa tapauksissa ne johtavat uusien metodien äärelle.
2.2.3 Santtu Mustonen - Lasimuotoilua uusin menetelmin Edeltävien mestareiden luovuuden täytteisiin vuosikymmeniin verrattuna, suomalainen lasiteollisuus näyttää hyvin erilaiselta tänä päivänä. Lasitehtaat ovat karsineet laajaa tuotevalikoimaa ja uusia tuotteita tulee tuotantoon yhä vähemmän. Tuottoa varmistava ajattelu on kaventanut muotoilua ja uutuuksien suunnittelu ei tapahtunut enää muotoilijan käsissä, vaan markkinoinnin keräämän tiedon
pohjalta. Tämä tieto määrittelee halutut tuotteet, joille mietitään sopiva valmistustekniikka ja muotoilija. (Koivisto, 2010: 113)
Muutosta alleviivasi kansainvälisen Iittala-brändin uuden linjan julkaisu vuonna 2002, jonka mukaan brändin tehtävänä ei ole valmistaa vaan myydä. (Koivisto, 2010: 113) Toisin sanoen, kehityksen keskipiteenä on tuotemerkki, ei tuotteet. Näin ollen, Iittala on brändinä jatkanut yhteistyötä kansainvälisten, sekä kotimaisten suunnittelijoiden kanssa satunnaisten hankkeiden kautta, jotka ovat edesauttaneet kehittämään yrityksen uutta identiteettiä. Viimeisimpänä esimerkkinä esittelen Iiittalan yhteistyön Santtu Mustosen kanssa, joka on saanut alkunsa vuonna 2018 (Mustonen, 2017).
Pace–näyttely Iittala & Arabia -muotoilukeskukselle (2018) syntyi kun Iittala haastoi Mustosen tutkimaan aihetta: Mitä pidämme luonnollisena tai normaalina nykyään? Luonto ja luonnollisuus ovat aiheita, mistä perinteinen suomalainen muotoilu on ammentanut inspiraatiota vuosikymmenien ajan. Ajan ja kehityksen kulkiessa eteenpäin, myös käsityksemme luonnollisesta muokkaantunut sen mukana. Mustonen lähestyi aihetta kokeellisen lasityön kautta,
vedoten tällä Iittalan lasitehtaan todelliseen henkeen. Näyttelyn esineet tehtiin Iittalan lasitehtaalla ja valmistusprosessissa käytetyt muotit olivat kaikki Mustosen tekemiä. Mustonen loi muotit 3D-tulostetusta ruostumattomasta teräksestä, puusta ja käsin hitsatusta metallista.
(“Pace” Exhibition: Glass Vessels & Objects, 2018). Kokeellisten muottien kautta syntyneiden esineiden estetiikka seurasi Mustoselle ominaista illustroitua kädenjälkeä, näin yhdistäen kaksi maailmaa: digitaalisen ja fyysisen. Pace-näyttelyn käytetyistä kokeellisista metodeista polveutui myöhemmin Mustosen suunnittelemat Kartta-lasiveistokset (2021) Iittalan 140-vuotisjuhlan kunniaksi.
7
Siksi on mielestäni tärkeää, että alan vaikutusvaltaiset yritykset kuten Iittala, ylläpitävät yhteistyötä Santtu Mustosen kaltaisten uusien tekijöiden kanssa, mahdollistaen näin kulttuurin kallisarvoisen identiteetin
kehitystyön jatkamisen. Vanhat menestystarinat ja niiden tuotteet voivat olla nyt vielä arvossaan, mutta ajan saatossa uusien sukupolvien ja globaalin kilpailun myötä sillä ei välttämättä ole samaa painoarvoa.
Vanhoja suomalaisen muotoilun perinteitä ei pidä irrottaa ja unohtaa, mutta sitä pitää päivittää, jotta se jaksaa kiinnostaa tulevaisuudessakin.
Aiheena suomalaisen lasin nykyisyys ja tulevaisuus on itsessään niin suuri, ettei sen kokonaisvaltainen käsitteleminen ole mahdollista tämän opinnäytetyön raameissa. Siltä ei kuitenkaan voi välttyä tarkasteltaessa lasin taideteollista kehitystä Suomessa, mikä näin ollen vaikuttaa merkittävästi tutkimukseni taustaan.
2.3 Kokeellisen lasitaiteen merkitys nyky-Suomessa
Puhuttaessa kokeellisesta tutkimustyöstä lasitaiteessa on siis
ymmärrettävää, että sen merkityksellä voi olla huomattava osa tekijän uran sekä tekniikan kehityksessä alalla, mutta rinnalla herää kysymys onko tämänkaltainen tutkimustyö tärkeää ja merkityksellistä tälle yhteiskunnalle? Nykyisin suomalaista lasituotantoa kannattelee Iittalan tehdas, joka on Suomen ainoa toiminnassa oleva lasitehdas, sekä pienemmät lasistudiot, joiden toiminta lepää taiteilijoiden sekä käsityöläisten harteilla. Teollinen toiminta Nuutajärven lasitehtaalla loppui vuonna 2014, mutta sen jälkeen alueesta on muodostunut suosittu matkailukohde. Tämä ei kosketa vain Nuutajärveä, vaan koko Lasi-Suomeksikin kutsuttua Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan rajoille ulottuvaa aluetta, missä sijaitsevat pienten lasistudioiden lisäksi muun muassa Iittalan lasitehdas sekä Suomen Lasimuseo. (Niinimäki, 2020) Kädentaitojen arvostuksen nousu näkyy lasimatkailun kasvun lisäksi myös taidelasin keräilyn suosiona. Edelleen entisajan suuret muotoilijat ja tuotteet ovat valtavassa arvostuksessa ja tähän nojaa myös Iittalan taidetuotanto, joka yhä vahvasti tasapainottelee näiden vanhojen nimien yllä. Tämä ei ole ihme, sillä arkistoista poimitut ja uudelleen sarjatuotantoon tuodut taide-esineet on vastaanotettu suurella suosiolla, jopa yleisöryntäyksillä (Sipinen, 2021).
Historialliseen arvostukseen painottuvan näkyvyyden ylläpitoa ruokkii median tapa nostaa vanhoja merkkinimiä parrasvaloihin kerta toisensa jälkeen. Tämä näkyy esimerkiksi suomalaisesta lasitaiteesta ja muotoilusta kertovista artikkeleista valtamediassa, joista kaikki toistavat samoja menneisyydestä kajahtelevia tarinoita tuotteista ja niiden tekijöistä.
Artikkelit klassikkoesineiden aarteen kaltaisesta nykyarvosta eivät saa vastapainoksi uutisia uusista rohkeista lasimuotoilijoista ja heidän saavutuksistaan, vaikka kultakautena mediahuomio oli menestyneiden mestareiden kohdalla verrattavissa urheilusta uutisointiin (Kulvik, 2016).
Koska uudet tarinat eivät pääse yhtä helposti katsojien tietoisuuteen, jää käsitys suomalaisesta lasialan osaamisesta edelleen vanhojen legendojen varaan. Tämä osoittaa sen, että suomalainen lasikulttuuri elää erikoista aikakautta, jonka tulevaisuus ei ole ainoastaan tekijöiden käsissä.
3.1. Vyyhti
Ajatus lasinkehräämiselle sai alkunsa keväällä 2020 Kokeellisen Muotoilun -kurssilla, jonka aikana tehty työ toimi pohjana opinnäytteelleni.
Nimensä mukaisesti kurssi painottui kokeelliseen prosessiin vapaasti valitsemansa materiaalin ja aiheen parissa. Työn lopputulemaa ei ollut tarkoitettu etukäteen määriteltäväksi, vaan ainoastaan itse prosessia ja sen myötä syntyneitä ajatuksia tulee tutkia ja edistää intuitiivisesti.
Kurssi järjestettiin yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa, jonka innoittamana työni aiheen juuret kantautuivat lähiöstä, jossa olin varttunut. Olin kiinnostunut kehityksen tuomasta muutoksesta, uudelleen rakentamisesta, rakenteiden muodostumistavoista, sekä niiden vuorovaikutuksesta ympäristöönsä.
Olin kirjottanu oppimispäiväkirjaani näin 26.1.2020:
Lapsuuden kulmillani vieraillessani näin, kuinka parissa vuosikymmenessä metsät, joissa olin leikkinyt, olivat muuttuneet asuinalueiksi, kaupoiksi ja parkkipaikoiksi.
Asfaltoitu tie kivetyksineen siloitti nyt alleen ainakaan vaikeakulkuisen oikopolun kotiin, vaikkakin sen alta nouseva juurakko pinnisti kovasti vastaan. Entinen homekouluni oli laajentunut kasvaneen asukasluvun myötä kaksinkertaiseksi, hiekkakentät muuttuneet muoviseksi tekonurmeksi ja julkinen liikenne ulottui nyt sinne mistä osasin aikaan vain haaveilla. Onneksi kylän ikoninen kampaamo/
kukkakauppa/kioski kombinaatio oli säilynyt ennallaan. Hyvä niin, kaikkien asioiden ei tarvitse muuttua.
Huomasin tarkastelevan aikaa, muutosta ja sen seurauksena kehittyneitä tarinoita. Tarinat eivät kuitenkaan olleet sidoksissa ainoastaan
konkreettisiin paikkoihin ja näiden eroavaisuuksiin menneen ja nykyisen välillä, vaan myös ihmisiin, jotka elävöittävät niitä. Halusin aluksi luoda jonkinlaisen kokonaiskuvan kaupungin identiteetistä, mutta törmäsin jatkuvasti siihen, ettei ollut yhtä selkeää linjaa, joka tuntui sopivalta.
Päin vastoin, näin vain monia yksittäisiä ajan, kehityksen ja ympäristön muokkaamia ihmisten tarinoita, jotka syntyivät tässä yhteisössä. Aika ja kehitys kulkevat käsi kädessä muodostaen aikajanan, niinpä aloin mielikuvissani “tutkimaan” tarinoiden aikajanoja ja pohtimaan mistä ne koostuivat.
3. Työn lähtökohdat
Tässä luvussa kerron miten opinnäyte on saanut alkunsa ja mistä osista sen pohja on muodostunut. Aluksi esittelen ajatuksen ja sen merkityksen lasinkehräämistekniikan takana, minkä jälkeen selitän tarkemmin
tekniikan taustaa. Lopuksi kerron lyhyesti omasta taustastani lasin parissa ja miten se on mahdollistanut syväluotaavan lähestymistavan tutkimustyön ja sen prosessin toteuttamiseen käytännössä.
Aikajana ihmisen mittapuussa muistuttaa enemmänkin elämänlankaa, jonka pää on sidottuna alkupisteeseen. Tästä pisteestä alkaen aika luo kierros kierrokselta uutta lankaa, joka edetessään kasvaa vähitellen vyyhdiksi. Matkan varrella vyyhdin langat muuttavat välillä paksuutta sekä väriä, ja on myös aikoja, kun ne kietoutuvat yhteen toisten lankojen kanssa muuttuen näin vahvaksi köydeksi. Vastaavasti langat myös erkanevat, haurastuvat, katkeavat, menevät solmuun, kulkevat samaan suuntaan muiden lankojen kanssa tai menevät ristiin rastiin. Näin tapahtumat näkyvät myöskin elämässä, jonka ajan funktiona vyyhti kasvaa. Lapsena vyyhti on vielä kovin pieni ja selkeä, mikä näyttää hyvin erilaiselta verrattuna mummo vyyhtiin, joka voi olla jo aikamoinen kokonaisuus.
Aiheen ajatteluprosessissa kosketti muutoksen henki, joka tuntui ajoittain hyvältä, että pahalta. Vyyhdin kehitykseen liittyi toiveikkuutta ja samalla myös haikeutta, sillä elämänlankaan ja sen muodostamaan rakenteeseen ei voi enää vaikuttaa, mutta sen uusia kierroksia voi pyrkiä ohjaamaan omilla teoilla ja valinnoilla. Tästä vyyhdin muodostumistavasta poikivat ajatukset löysivät rinnalleen kokeellisia ideoita lasin parissa, joiden joukosta valitsin tutkittavaksi lasinkehräämistekniikan. Tekniikka oli ennestään tuttu taidelasista, mutta käytännössä se oli minulle täysin uusi, joten lähdin suorittamaan ensimmäisiä kokeiluja hyvin vapaasti ja seuraa mihin prosessi vie. Osoittautui että prosessina lasinkehräys kulki runollisesti samassa linjassa ajatukseni kanssa, koska lasilangat ja niiden ominaisuudet korostivat yksityiskohtia, jotka olivat tärkeässä osassa aihettani. Tämän pohjalta jatkoin kokeiluja, jonka myötä ryhdyin kehittämään tekniikkaa omaan suuntaani.
11
Lasin kehrääminen
Materiaalin viskositeetti on saanut lasin tekijät kautta aikojen
kokeilemaan lasin ominaisuuksien rajoilla mitä erikoisempia tekniikoita.
Lasin venyttämisestä seurannut muodonmuutos lankamaiseksi
rihmaksi on inspiroinut taiteilijoita ja muotoilijoita, jotka ovat halunneet käyttää tätä ominaisuutta omassa työssään. Tämänkaltaisen luovan kokeilun myötä lasin kehräystekniikka on vähitellen syntynyt ja tästä esimerkkinä esittelen seuraavaksi kaksi teosta, jotka ovat myös toimineet inspiraationlähteinä opinnäytetyölleni.
3.2 Inspiraatio - Lasin kehrääminen Lasi
Kehräämistekniikan keskiössä on lasin eri olomuodot ja niiden ominaisuuksien hyödyntäminen prosessissa. Lasi on amorfinen aine, jonka perusraaka-aine on kvartsi eli piidioksidi. Kvartsihiekan joukkoon sekoitetaan eri yhdisteitä esimerkiksi soodaa ja kalkkia, joilla voidaan säädellä lasin sulamislämpötilaa sekä kestävyyttä. Amorfinen aine tarkoittaa kiinteän aineen muotoa, jolla ei ole kiteen järjestyksellistä molekyylirakennetta. Amorfiselle aineelle ominaista on sen muuttuva viskositeetti, joka vaihtelee lämpötilan funktiona. Tämä tarkoittaa sitä, ettei lasilla ole tarkkaa sulamispistettä, vaan sen olomuodot vaihtelevat sulamislämpötilan mukana kiinteästä aineesta hunajan kaltaiseen massaan. Toisin sanoen, mitä kuumempaa lasi on, sitä juoksevampaa sen olomuodosta tulee. Vastaavasti jäähtyessään se muuttuu asteittain kovaksi ja hauraaksi. Lasin koostumuksen ominaisuudet kuitenkin vaihtelevat sekoitettujen aineiden suhteen mukaan.
Lämpö ja viskositeetti ovat tärkeimmät ominaisuudet lasintekemisessä.
Yliopiston lasistudiolla käytettävän lasin sulatus- ja työskentelylämpötila on noin 1200 asteessa, jolloin lasin on olomuodoltaan nestemäistä tahmeaa. Uunista kerätty lasi jäähtyy vähitellen ilman kosketuksesta massan ulkopinnalta sen sisintä kohti, muodostaen näin eräänlaisen ihon kaltaisen kerroksen. Tämä elastisen pinnan ja sulan massan välinen suhde tekee materiaalista venyvän, mikä on mahdollistanut lasille ominaisten muovausprosessien kehittämisen. (Cummings, 2002: 11.)
Lasi on muotoiltavissa kunnes se jäähtyy kiinteään olomuotoon.
Jäähdytys tulee kuitenkin olla harkitusti tehty, sillä lasin äkillisen jäähtymisen tai lämmittämisen seurauksena lämpötila sitoutuu lasissa epätasaisesti, aiheuttaen sen kerroksiin jännitystiloja. Nämä jännitteet saavat lasin rikkoutumaan ennemmin tai myöhemmin, joten viimeistelyvaiheessa esine tulee lämmittää kauttaaltaan tasaisesti noin 550 asteeseen. Ohuet kappaleet jäähtyvät paksuja nopeammin, siksi myös jäähdytysuunissa lämpötila lasketaan tasaisesti suhteessa kappaleen paksuuteen. (Lasisanasto.)
Kaj Franck, Linnunpesä (1963)
Linnunpesä KF 303-105 on Kaj Franckin suunnittelema malja, joka tuli sarjatuotantoon vuonna 1963, mutta siirrettiin uniikki taide-esineenä myytäväksi vuonna 1965. Nuutajärvellä kehitetyssä tekniikassa puhal- letun esineen päälle kehrätään ohutta lasilankaa, jonka jälkeen tämän lasin päälle puhallettiin kirkas lasiverho. Lasiverho on tekniikka, jossa toisella pillillä puhalletaan lasikappaleen päälle ohut lasikerros. Lasin kehräyksessä tätä käytettiin estämään herkkien lasilankojen katkeilu.
Lasin kehrääminen on yksi esimerkki hänen monista 1960-luvun alussa käyttämistään erikoistekniikoista, joita esiteltiin myöhemmin Kokeilu- ja-näyttelyssä vuonna 1971(Koivisto; Viilomaa: 2011, 53, 55,108) Linnun- pesä jäi kuitenkin Frankin uran ainoaksi taide- esineeksi jossa tekniikkaa käytettiin.
Kuva A3
Kuvat A4, A5 ja A6 13
Anna Mlasowsky, Heritage (2009)
Anna Mlasowskyn teos Heritage (Perintö) koostuu rukista, värttinöistä, lasisisita vyyhdeistä sekä videosta, jossa taiteilija itse kehrää lasia lasis- tudiolla perinteisiä kehräys tekniikkaa käyttäen. Teoksessaan Mlasowsky kertoo menneiden kokemusten ja tekniikan tutkimusmatkasta tulevai- suudessa ja asioista, jotka menetetään todellisuutemme muuttuessa ajan saatossa. (Mlasowsky, 2009.) Lasinkehrääminen toteutetaan videossa niin, että kerättyään pillin päähän sulaa lasia, Mlasowsky kiinnittää massasta lasirihman rukin puisen värttinän kuparilankaan, jonka jälkeen kehruun aloitetaan. Kehräysprosessin aikana taiteilija aika-ajoin pysäyttää keh- räämisen hakeakseen lisää lasia edellisen keräyksen jäähdyttäessä liikaa.
Näyttelyssä hän on esitellyt hauraat lasivyyhdit edelleen värttinässä kiinni rukin ja videon yhteydessä.
Kuva A7, A8 ja A9
Lasin tekemisessä on läsnä jatkuva jännitys, ja vaikka työvaiheet sekä koreografia olisi tarkkaan harkittu, materiaalina lasi on kuitenkin arvaamaton ja laittaa tekijän soveltamaan tarkoituksellisuutta, tiedostamattomuutta sekä vaistomaisuutta. Tarkoituksellisuus ohjaa prosessia eteenpäin kohti tavoitetta, kun taas tiedostamattomuus tuo prosessin aikana ennakoimattomia lopputuloksia. Vaistomaisuus sen sijaan toimii eräänlaisena intuitiivisena ajatteluna työn ja materiaalin kautta.
Käytännön kokemukseen pohjautuva tieto-taito mahdollisti kohdallani syvemmän ymmärryksen sekä teknisen lähestymistavan opinnäytetyössäni. Lasitaiteessa ja yleensä lasin tekemisen mallina on esiintynyt taiteilijan ja lasinpuhallusmestarin yhteistyö. Tämä luova vuoropuhelu on toiminut tekotapana, mutta siinä korostuu kuinka tärkeässä roolissa on taitelijan osallistuminen tekoprosessiin ja hänen keinonsa välittää ideansa lasiin toisen ihmisen kautta. Oma tutkimukseni eroaa prosessissani juuri siinä, että toteutan lasityön alusta loppuu itse, eikä minulla ole prosessissa mukana toista, kokeneempaa osapuolta.
Tämä tarkoittaa sitä että ideoideni toteuttamisen edellytyksen ovat oma suoritukseni ja taitavuuteni. Tämä myös jättää tilaa virheille ja niiden havainnoimisille jotka osoittautuvat prosessissa tärkeiksi tapahtumiksi. Koska olin itse täysin kontrollissa tapahtumankulusta, oma lasititetämykseni auttoi myös reagoimaan nopeasti prosessissa ilmenneisiin virheisiin. Tässä painottuu kuinka ehdottoman tärkeää oli, että osasin perustaitoja sekä ymmärtää ja korjata niitä. Ajan suhteuttaminen, hienomotoriset liikkeet ja kontrolli antoivat tilaa soveltavalle ratkaisuille ja toivat joustavuutta työhön.
Koska taitoni eivät kuitenkaan ole ammattikäsityöläiseen verrattavissa voivat oivallukset kestää. Esimerkiksi lasin tuominen kehrääjään ei ollut niin yksiselitteistä vaan minun tuli kehittää sitä samalla muun rakentamisen ohessa. Tästä kerron enemmän Produktio luvussa.
3.3 Lasi ja minä
En ole lasinpuhaltaja, eikä minulla ei ole edeltävää koulutusta
lasialaan liittyen, vaan olen opintojeni ohessa aktiivisesti itseopiskellut lasipuhalluksen työtapoja ja käytännön perusteita yliopiston lasistudiolla.
Lähtökohdat opinnäytteen toteuttamiselle eivät olisi olleet mahdolliset ilman aiempaa kokemusta lasin parissa, siksi katson tarpeelliseksi kertoa hieman taustastani ja suhteestani lasiin, sekä miten se vaikutti työskentelyyni prosessin aikana.
Kohdallani on helppo todeta, ettei opinnäytteeni aihe ole ollut sattumaa.
Matkani lasin kanssa sai alkunsa, kun tutustuin Studiotekniikat -kurssilla yliopiston lasistudioon Arabiassa vuonna 2017. Vaikka tunnistin itseni hyvin “käsityöläis” -henkiseksi käytännön naiseksi, ei minulla ollut pintaraapaisua syvempää kokemusta mistään materiaalista, varsinkaan sellaiselta mikä tuntuisi omalta. Tämä muuttui, kun huomasin kurssilla löytäneeni lasin parissa työskentelystä jotain, jonka kautta itsensä ilmaiseminen tuntui tavattoman luonnolliselta ja jännittävältä.
Kiinnostukseni ajoi minut opinnoissani jatkuvasti lasin pariin, ja vaikka koulussamme ei järjestetä syventävää käytännön opetusta lasintekemisestä, aina mahdollisuuksien tullen menin omatoimisesti harjoittelemaan lasistudiolle studiomestarin suopeudesta.
Studiotyöskentelyn myötä päädyin auttamaan eri opiskelijoita projekteissaan, jonka kautta opin paljon valmistusprosessista sekä lasinpuhallus- ja muotoilutekniikoista. Toimin pitkäaikaisesti myös studioassistenttina lasitaiteeseen erikoistuneelle maisteriopiskelijalle, jonka kautta pääsin osaksi vanhanajan mestari-kisälli opetusmallia.
Yhteistyön aikana henkilökohtainen kehitykseni saavutti pisteen, missä pystyin työskentelemään itsenäisesti lasistudiolla ja toteuttamaan omia töitäni ilman studiomestarin apua.
Työskentely lasin parissa resonoi luonteenpiirteitteni kanssa, josta muodostui minulle tärkeä väylä itseilmaisulle. Olen malttamaton ja haluan nopeita ratkaisuja, minkä takia varmaankin temperamenttini on kohdannut vastuksensa lasinvalmistuksesta. Toisin kuin vaikka puuta, keramiikkaa tai tekstiiliä työstettäessä, sulan lasin kanssa ei ole
mahdollisuutta pitää taukoa, ottaa askelta taakse ja pohtia rauhassa. 15
4. Produktio
Opinnäytteen käytännön tutkimusprosessi koostuu kahdesta osasta.
Ensimmäisessä osassa esittelen vuoden 2020 Kokeellisen muotoilun -kurssilla toteutetun työn, jonka myötä ajatus lasinkehräyksestä sai alkunsa. Kurssin aikana syntyi idea ja metodi, mutta sen lopputulokset eivät vielä olleet mielestäni riittäviä. Tarvittiin lisää kokeiluja prosessin kehittämiseen, mikä johti uusiin ideoihin, joilla jatkoin tutkimusta kohti sujuvampaa tekniikkaa. Prosessin toinen osa koostuu vuonna 2021 jatketusta kehitystyöstä, joka pohjautuu aiemmin mainitsemaani kurssiin.
Tämän prosessin aikana rakennan kaksi eri prototyyppiä, vertailen tulenkestäviä tekstiilejä sekä kokeilen eri muotteja lasinkehräyksessä.
4.1 2020 - Ajatus syntyy tekemällä
Kurssin kokeellisen suunnittelu metodin keskeisenä ideana oli seurata ajatuksia, jotka syntyvät työtä tekemällä. Suunnitteluprosessille ei siis ole ennalta asetettua tavoitetta, joten kaikki alkaa aiheen ja materiaalin intuitiivisen testaamisen yhteydessä syntyneiden ideoiden perusteella.
Työn vaiheet ja niistä tehdyt havainnot ohjasivat suuntaa ja tavoitteeni produktiolle päivittyi sen edetessä.
Tarttumapintaa hain aiheeseen kokeilemalla lasihytissä minulle uusia metodeja, jotka poikkesivat hieman perinteisistä tekniikoista.
Kiinnostukseni lasin plastista nauhamaista olomuotoa kohtaan suuntasi lopulta kokeilemaan lasin kehräämistä, josta tekniikkana minulla oli hyvin niukasti tietoa. Kuten aikaisemmin mainitsin luvussa Inspiraatio, lasinkehräämistä oli perinteisesti käytetty lasitaiteessa keräämällä sulaa lasia valmiin lasialoituksen päälle, tai kehräämällä hauras lasivyyhti jonkin kappaleen ympärille. Näin tekniikassa potentiaalia, sillä lasilangan eri olomuotojen yhdistyminen esineen rakenteessa, joustavuus sekä hauraus, kiteytyi kauniisti taustatarinani kanssa ja halusin yrittää luoda siitä jotain omanlaista.
Tekniikan ydinidea on kehrääminen, joka on perinteisesti tutumpi langan valmistusprosessista tekstiilikuiduista. Tutustuin rukilla kehräämiseen, jossa kuidusta pyöritetään lankaa värttinän ympärille vyyhdiksi, eli lankakehäksi. Vastaavasti lasinpuhalluksessa kehrääminen tapahtuu värttinän sijaan lasialoituksen ympärille, jota lasinpuhaltaja pyörittää käsin samalla assistentin tuodessa lisää lasia kerittäväksi. Poimin molemmista tekniikoista elementtejä, joiden pohjalta aloin tutkimaan, miten lasia voidaan kehrätä ilman lasinaloitusta.
Työaika oli neljä viikkoa, joka alkoi vapailla kokeiluilla materiaalin parissa. Kokeita varten tarvitsin nopeita prototyyppejä, jotka auttoivat minua hahmottamaan, miltä prosessi näyttää. Piirtämisen sijaan aloitin luonnostelun yhdistelemällä studiolta löytämiäni esineitä toisiinsa.
Ensimmäisessä versiossa kiinnitin löytämäni metallikorin puristimella teräksiseen kavalettiin, pyöritettävään jalustaan (Kuva B2). Tavoittelin helposti irrotettavia kappaleita, joten käytin metallikoria muotoon ohjaavana muottina, joka toimi kehrääjän “värttinänä”. Pyöritettävä jalusta taas mahdollisti kehräämiseen tarvittavan kiertävän liikkeen. Aloin kutsumaan kokonaisuutta kehrääjäksi parempien sanojen puutteessa.
Kehrääjän pyörittäminen tapahtui manuaalisesti, mihin tarvitsin
assistenttia, koska itse vastasin lasin keräämisestä. Yhteistyö osoittautui pian ongelmaksi, sillä assistentin apu ei ollut aina mahdollista vilkkaassa studiossa. Ratkaisu tähän oli polkimella ohjattava dreija, jonka pyörivään tasoon kiinnitin korin (Kuva B3). Tämä muutos teki työskentelystä täysin itsenäistä jatkossa.
Luonnos
Kuva B1: Luonnoksia
Kuva B3: Kori kiinnitettynä dreijaan
Kuva B2: Kori, kavaletti ja puristin
17
Muotin pyörityksen automatisoituminen nopeutti prosessia ja koekappaleita syntyi nopeasti. Kokeilujen edetessä samalla kehittyi myös tavoitteet, jotka ohjasivat tekemään tarvittavia muutoksia. Näiden pohjalta rakensin yliopiston metallipajalla ensimmäisen prototyypin.
Vähäisen ajan ja alkeellisen metallityöskentelytaitoni vuoksi hyödynsin paljon valmiita kierrätyksestä löydettyjä osia, jotka hitsasin yhteen.
Halusin muotin korkeammalle, sillä kiinnitykseen käytetyt puristimet olivat jatkuvasti tiellä. Muotin muodossa yritin toistaa metallikorin kalterimaista rakennetta huomattuani lasin saavan siitä hyvän tarttumapinnan, mikä sai lopullisen rautalankaversion näyttämään sitruspuristimelta (Kuva B4 ja B5).
Uuden kehrääjän kanssa työskentelyni kautta havaittuja “ongelmia”
tutkittiin, korjattiin ja kokeiltiin systemaattisesti aina tarpeen mukaan.
Esimerkiksi, hillitäkseni lasilankojen liiallista irtoamista, asensin kehrääjän viereen kaasupolttimen, joka auttaisi sulattamaan katkenneita lankoja takaisin yhteen (Kuva B7). Kaasupolttimen tuoma korkea lämpötila kuitenkin sulatti lasin osittain kiinni metallisen kehrääjän pintaan, joka teki kappaleen irrottamisesta haasteellista (Kuva B8).
Kuvat B4 ja B5: Muotin rakennusta Kuva B6 Kuva B7 Kuva B8
Väri
Kehrääjän uuden muodon ansiosta innostuin kokeilemaan lasivärejä prosessissa. Käytin purppuraa jauheväriä, jossa pyöritin lasinkeräystäni ennen sen kiinnittämistä muottiin. Aloitettuani kehräämisen huomasin pian lasin värin muuttuvan mustan metalliseksi ja sama ilmiö toistui muissakin väreissä (Kuva B9). Lasistudiomestari Groven mukaan ilmiö johtui siitä, kun lasin värissä käytetyt metallioksidit pyrkivät vähähappisissa olosuhteissa lasin pintaan. Kaasupolttimen kaasun aikainen lämpötila pakottaa metallioksideja etsimään happea lasin pinnalle muuttaen samalla värin grafiittiseksi. Jotta voidaan estää väriä muuttumasta, tulee värijauheen päälle kerätä kerros lasia ennen kehräämistä. Tämä toi prosessiin uuden, ylimääräisen työvaiheen, jonka tekeminen vaati aikaa. Päädyin jatkamaan värin käyttämistä, koska se toi kappaleen rakenteen lasilangat kauniisti esiin, jotka eivät värittömässä muodossaan niin hyvin erottuneet.
Väri auttoi erottamaan irralliset langat, joiden yhteen sulattamiseen lisäsin liekkipolttimen tehoa. Osoittautui, että korkea lämpötila sulatti myös samalla lasin entistä tiukemmin muottiin kiinni, eikä kappaleen irrottaminen onnistunut enää ilman voimakeinoja. Sulaneesta metallista jäi myös lasin pintaan hiiltyneet jäljet (Kuva B11), jotka sai pois vain kaivertamalla. Alhaisempi lämpötila puolestaan jätti kappaleet hauraiksi, minkä vuoksi kokeilin niiden uudelleen sulattamista uunissa. Tällä tavoittelin kestävämpiä ja yhtenäisiä kappaleita, ja siksi kokeilin eri lämpötiloissa löytääkseni oikean sulamispisteen. Tämän tuloksena
koekappaleiden rakenne menetti muotonsa tai suli lammikoksi (Kuva B12).
Säilyttääkseni muodon kokeilin myös kipsimuotteja tukemaan kappaleita sulatuksessa, mutta lopputulokset eivät miellyttäneet rakenteeltaan.
Tämä jälkityöstö oli prosessina erittäin hidas, siksi päädyin rajaamaan sen pois tutkimuksesta.
Kuva B9: Purppura väri muuttunut metallisesksi Kuva B10
Kuva B11: Rautamuotin jäljelt kappaleen sisällä
Kuva B12: Yli sulatettu ja “raaka” koekappale
19
Hiilikuituhuopa
Lasin juuttuminen metalliin paljastui projektin etenemisen kannalta isoksi ongelmaksi. Myös kehrääjän muotoilu osoittautui käytössä epäkäytännölliseksi, sillä lasi tarrautui kalterien väleihin rikkoen
kappaletta vielä entisestään tätä irrottaessa. Studiomestari Orcum Edrem (2020) suositteli kokeilemaan muotin suojaamista hiilikuituhuovalla, jota käytetään lasistudion jäähdytysuunien pohjalla suojaamassa
lasikappaleita naarmuilta. Materiaali oli taipuisaa ja karhean tarramainen pinta edesauttoi sen kiinnittämistä muottiin (Kuva B13).
Kokeiltuani materiaalin toimivuutta käytännössä, huomasin lasin kiinnittyvän kaltereiden sijaan huovan pintaan kuin tarranauha.
Tämä esti lasia liukumasta muotin ympäriltä ja helpotti kerrosten muodostamista. Kappaletta irrottaessa huovan joustavan ominaisuus auttoi suunnattomasti, sillä sen avulla koko vyyhti voitiin nostaa muotista helposti ennen viimeistä lämpökäsittelyä ja jäähdytysuuniin siirtämistä. Vaikka kaasupolttimen ja huovan soveltaminen helpotti kappaleiden aikaansaamista, ne eivät kuitenkaan sopineet täysin yhteen. Kehräysprosessin aikana kaasupoltin sulatti lasilangat huovan kuituihin kiinni joten, se piti kuoria kappaleen sisäpinnasta irti ennen loppuvaiheita. Viimeisellä viikolla kokeilin eri muotoisten, kokoisten ja väristen kappaleiden muodostamista hiilikuituhuovan avulla.
Vaihtaakseni muotoa, kiinnitin kehrääjään lieriön muotoisen esineen muotiksi (Kuva B14 ja B15).
Kappaleiden valmistuttua ehdin myös lopussa kokeilla muutaman vyyhdin käyttöä lasinpuhalluksessa lämmittämällä ne uudelleen uunissa. Poimin vyyhdit yksitellen uunista lasinaloitukseen tai kuplaan, jonka jälkeen lämmitin niitä uudelleen trummelissa (Kuva B16). Työn tuloksena syntyi kappaleita, joiden lasilangat olivat sulaneet yhtenäiseksi rakenteeksi mutta säilyttäen vyyhdin orgaanisen kerroksellisen muodon (Kuva B17).
Kuva B13 Kuva B14. Ikean aterinteline kiinnitettynä
muottiin
Kuva B15: Lasinkehräämistä hiilikuituhuovan kanssa
Kuva B16
Kuva B17
21
Tulokset ja jatkokehityssuunnitelma
Suurin osa prosessin aikana valmistuneista kappaleista oli
käyttökelvottoman hauraita sellaisenaan ja vaatisivat tämän vuoksi aina jälkikäsittelyä. Hauraiden kappaleiden rakenne muodostui alle 3 mm paksuista lasilangoista, joista useimmat olivat rikkoutuneet vaihtelevien lämpötilaerojen luoman jännitteen seurauksena. Alhaisen työstölämpötilan takia monet langat eivät sulaneet osaksi rakennetta jättäen ne teräviksi ja heikoksi. Rikkinäisyydestä huolimatta ohuet langat muodostivat yhdessä kauniita vyyhti- ja linnunpesämäisiä rakenteita (Kuva C1). Tästä linjasta poikkesivat kappaleet, joiden lasilangat olivat halkaisijaltaan keskimäärin 5 mm paksuisia. Nämä kappaleet säilyivät ehjinä ja niiden jälkikäsittely oli turvallista. Myös niiden ulkonäkö erottuu muista, sillä kerroksia oli vähemmän mikä teki rakenteesta ilmavan ja paksut langat kiertyivät muotoon, muistuttaen kiinnostavalla tavalla virheellistä 3D tulostettua esinettä (Kuva C2). Tämä muoto kiinnosti minua visuaalisesti eniten ja koska se myös osoittautui muita kestävämmäksi halusin jatkossa tavoitella samaa rakennetta.
Tuloksista aloin hahmottamaan mihin suuntaan haluan jatkaa tekniikan kehitystä. Suurimmaksi haasteeksi osoittautui lämpötilan säätely, sillä kaasupolttimen teho ei riittänyt sulattamaan kappaleesta yhtenäistä tai edes säilyttämään lämpötilaa isommissa kappaleissa. Uusi tavoitteeni oli kehittää metodi, jossa valmistetut kappaleet olisivat hyttivalmiit eli ne eivät tarvitsisi jälkikäsittelyä. Tämä tarkoittaa kappaleiden uudelleen sulattamista uunissa tai hiomista kylmästudiolla. Vaadittava työstölämpötila toi myös ongelmia lasin ja metallimuotin erotukseen käytetyn hiilikuituhuovan kanssa, sillä se ei sopinut korkeisiin
lämpötiloihin.
Kurssin aikana toteutettu työ painottui lasinkehrääjän ja kehräystekniikan luomiseen sekä niiden kehitykseen. Prosessista valmistuneet kappaleet ohjasivat työn kulkua, jonka päämääräksi hahmottui tekniikan käyttö osana luovaa tutkimusta lasitaiteen tai muotoilun parissa. Vaikka lasinkehräystekniikka ja sen myötä kertynyt tieto–taito oli viikkojen myötä kehittynyt, prosessi oli edelleen liian hankala ja monimutkainen käytettäväksi. Valmistusprosessi tuli yksinkertaistaa tehokkaammaksi ja myös kehrääjä, sekä siihen asetettava muotti kaipasivat päivitystä.
Tarkoituksenani oli jatkaa kehitystyötä heti kurssin päätyttyä, koska halusin tehdä projektista opinnäytteeni. Aloittaessani suunnittelutyön uudesta prototyypistä maaliskuussa 2020, Covid-19-pandemian
aiheuttaman poikkeustilan johdosta kehitystyö jäi odottamaan parempia 23
Kuvat C1 ja C2. Esa Kapila, 2020.
Kuva C3: Koekappaleet. Esa Kapila, 2020.
4.2 2021 - Uudet lasinkehrääjät
Keväällä 2020 valmistuneet kappaleet olivat yleisesti ottaen liian hauraita käytettäväksi, joten kehitystyön tavoitteena oli selvittää miten lasivyyhtien rakenteesta saisi yhtenäisen ilman jälkikäsittelyä. Tämä edellytti kehrääjän päivittämistä, jonka alkuperäinen idea oli jatkaa samassa linjassa ensimmäisen, dreijaan kiinnitettävän kehrääjän kanssa.
Vaikka suunnitelma oli valmis, se herätti epäilyksiä lämpötilan säätelyn suhteen. Tämän johdosta halusin kokeilla myös toista keksimääni kehräysmetodia, joka poikkesi täysin aiemmasta tekniikasta.
Tässä osassa tulen esittelemään kehitysprosessin kronologisessa järjestyksessä. Uudet suunnitelmat jakautuivat kahteen eri versioon:
horisontaaliin ja vertikaaliin kehrääjään. Ensimmäiseksi kerron horisontaalisesta kehrääjästä, jonka idea sai alkunsa talvella 2021 pohtiessani vaihtoehtoisia tekniikoita hyttivalmiiden vyyhtien tuottamiseen. Tämän jälkeen kerron vertikaalista kehrääjästä, joka perustuu vuoden 2020 kehrääjän kehityssuunnitelmiin.
Huomioitavaan on, että tutkimuksessani käytän tulenkestävien materiaalien joukosta ainoastaan terästä ja tulenkestäviä tekstiilejä.
Tutkimus rajaa pois keraamisten muottien ja keramiikassa käytetyn erotusaineen kokeilun, joissa näin myös potentiaalia. Syitä on kaksi:
ensiksi, suunnitelmani olivat valmiiksi rakentuneet tulenkestävän tekstiilin ja metallimuottien varaan, koska niiden työstäminen ja soveltaminen oli nopeaa. Tämä mahdollisti tehokkaan kehityksen, koska pääsin useasti kokeilemaan prototyyppiä käytännössä. Tähän verrattuna keraamisten muottien valmistus olisi erittäin hidasta ja ajan puutteessa riskialtista, koska takuuta kestävyydestä tässä käyttöyhteydessä ei vielä ollut.
Toiseksi, erotusaineen kuivuessa se on kalkkimaisen haurasta ja siksi epäilin sen soveltuvuutta kehräyksessä. Kehrätessä sitä olisi voinut joutua ilmakehään, eikä se olisi ollut turvallista. Katsoin kuitenkin, että keraamisten muottien kokeilu lasinkehräyksessä olisi varteenotettava jatkotutkimus, minkä voi mahdollisesti tuoda uusia lähestymistapoja valmistusprosessiin.
Työprosessin kulkuun vaikutti merkittävästi Covid-19-pandemian aiheuttamat rajoituksen, mikä haastoi työn etenemistä aikataulullisesti.
Yliopiston studioiden aukioloajat ja henkilömäärät tiloissa työskentelyn olivat erittäin rajoitetut, minkä johdosta työvaiheet mukautuivat olosuhteiden sanelemien mahdollisuuksien mukaan. Tämä ajoittain hidasti tai esti esimerkiksi prototyypin rakentamista tai työskentelyä lasin parissa. Vaikka kehitystyön lopullinen tavoite oli tekniikan käyttö osana luovaa tutkimusta lasitaiteen tai muotoilun parissa, ei sen täysimittainen toteuttaminen ollut rajoitusten takia mahdollista. Pääsin kuitenkin kokeilemaan muutamia eri tapoja käyttää kehrääjää, joiden avulla voin jatkaa luovaa tutkimusta tulevaisuudessa.
4.2.1 Prototyyppi: Atrain lasinkehrääjä
Horisontaalissa, eli vaakatasoisessa kehrääjässä, idean juuret juontavat lasinkehräykstekniikasta, jota käytettiin Kaj Frankin Linnunpesä (1963) -teosten valmistuksessa. Tekniikassa lasinkehräys tehtiin puhalluspillin lasinaloituksen ympärille vaakatasossa pyörittäen. Kehräysten
välissä kappaletta lämmitettiin trummelissa, eli lasinsulatusuunissa.
Lasinaloituksen sijaan tarkoituksena oli käyttää pillin päähän kiinnitettyä teräksistä muottia, jonka ympärille lasi kiertyisi vyyhdiksi. Muussa tapauksessa prosessin koreografia seuraisi samoja piirteitä Linnunpesän kehräystekniikan kanssa.
Horisontaalisessa kehrääjässä, irrallinen teräsmuotti on kiinnitettynä kolmipiikkiseen aihioon, joka sijaitsee rautatangon päässä (Kuva B18).
Ulkomuotonsa ansiosta kutsun tätä tutkimuksessani Atraimeksi. Poiketen vuoden 2020 kehrääjästä, atraimen käytössä tarvitaan assistenttia, jonka tehtävänä on pyörittää atrainta samalla kun tuon lasia kehrättäväksi. Olin tietoinen, että assistentin avun saaminen lasistudiolla tuottaisi edelleen haasteita, mutta katsoin silti tämän vaihtoehdon kokeilemisen arvoiseksi.
Atraimen keskeisenä ideana on vyyhdin lämmittäminen kaasupolttimen sijaan trummelissa, valmistusprosessin aikana. Syy trummelin käyttöön perustuu aikaisempaan tietoon siitä, kuinka keskeisessä roolissa
lämpötilan säätely on lasiesineiden kestävyyden kannalta. Lasin lämpötila tasaaminen estäisi lämpöshokin, mikä aiemmin aiheutti lasilangan rikkoutumisen tämän jäähdyttyä. Lisäksi, trummelin käyttö ei vain tasapainottaisi lasin lämpötilaa, vaan myös helpottaisi värien käyttöä prosessissa. Aikaisemmin polttimen kaasu sekä työstölämpötila muuttivat lasivärit grafiitin harmaaksi, mikä vaatii ylimääräisen lasikerroksen
keräämistä värin päälle. Näitä rajoitteita ei trummelia käytettäessä enää olisi, vaan väriä voitaisiin käyttää normaalisti lasin pinnalla.
Kaiken kaikkiaan Atrain tarjosi oletettuja ratkaisuja tehokkaamman lasinkehräystekniikan kehittämiseen, mutta se toi mukanaan myös uusia haasteita. Trummelin lämpötila on arviolta yli 1200 astetta, mikä on tarkoitettu lasin sulattamiseen, mutta tämän työn yhteydessä se on tarpeettoman korkea. Lasistudion trummelit ovat myös erittäin vanhat, eikä lämpötilaa voinut erikseen säädellä. Tämä toi uuden haasteen kehrääjän muotin suojaamiseen käytettävän tekstiilin löytämiselle, sillä tulenkestävät vaihtoehdot olivat marginaaliset. Myös työprosessin koreografia assistentin kanssa poikkeaisi täysin aiemmasta itsenäisestä työskentelystä, mutta sen toimivuutta käytännössä oli vaikea
ennustaa ennen konkreettista kehrääjää. Atraimen rakentaminen ja sen kokeilu käytännössä oli kohdallani ainoa tapa selvittää vastaako se kehitystarpeisiin vai onko uudet haasteet ylitsepääsemättömiä.
Halusin Atraimen muotin olevan helposti vaihdettavissa, mikä mahdollistaisi eri muotoisten muottien kokeilun. Säästääkseni aikaa valitsin alustavasti atraimeen kiinnitettäväksi muotiksi lieriön muotoisen valmiin esineen, Ikean aterintelineen, jolla pystyin nopeasti kokeilemaa tekniikan toimivuutta. Lieriön ympärille oli myös helppo sitoa tulenkestävien tekstiilien koekappaleita tulevia materiaalikokeita ajatellen.
Perustuen vuoden 2020 tuloksiin, prosessin avainasemassa oli materiaali, joka toimi lasin ja metallin erotusaineena. Erottavan ominaisuuden lisäksi tekstiilikuidut toivat lasille tarttumapintaa sen kiertyessä muotin ympärille, sekä auttoivat joustavana elementtinä kappaletta irrottamisessa pois muotista. Vuonna 2020 käyttämäni hiilikuituhuovan huokoinen ominaisuus aiheutti lasiin esteettisiä ongelmia, minkä vuoksi päätin kokeilla sen sijaan hiilikuitukangasta. Syy valintaan perustui aiempaan havaintooni, kuinka kangasta käytetään lasihytissä kuuman lasin muokkaamiseen tarkoitettujen työkalujen suojana, minkä vuoksi sekin soveltui korkeisiin lämpötiloihin. Sitä oli myös muihin tulenkestäviin materiaaleihin verrattuna helposti saatavilla, joten päätin aloittaa
Atraimen kokeilemisen kyseisen materiaalin parissa.
Kuva B18: Luonnoksia Atraimesta
28
Ensimmäinen koe - Hiilikuitukangas
Poiketen huovasta, joka kiinnittyi muottiin kuin karhea tarra, kudotun hiilikuitukankaan pinta oli erittäin sileä ja liukas. Materiaalista tuli muotoilla muottia päällystävä huppu, mutta pian paljastui, että hiilikuitukangasta oli erittäin vaikeaa työstää käsin ompelemalla.
Alkuperäinen ideani oli ommella kappaleet toisiinsa kankaasta
irrotettavilla langoilla, mutta nämä olivat yksittäisinä kappaleina hyvin hauraita. Sain kuitenkin aikaiseksi lieriömäisen hupun, joten pääsin aloittamaan kokeet Atraimen kanssa.
Aloitin tutkimuksen polttamalla ensiksi hiilikuitukankaan pinnoitteen trummelissa, jonka jälkeen kokeilin vaiheittain mitä muotille ja kankaalle tapahtuu niiden ollessa korkeassa lämpötilassa enintään 10 sekuntia.
Tämä oli kokemuksen perusteella arveltu aika mikä maksimissaan riittäisi prosessissa lasivyyhdin sulattamiseen. Tarkkaa tietoa trummelin lämpötilasta ei ole sillä, käytössäni olleen lämpömittarin lukemat päätyivät 1000:een asteeseen. Studiomestari Groven (2021) mukaan lämpötila on korkeampi kuin lasiuunissa, jonka lämpötila on 1200 astetta.
Kokeen aikana kiinnitetty teräsmuotti vääntyi kuumuuden ja atraimen puristuksen ansiosta. Lisäksi kokeen lopussa irrottaessa huppua muotista ilmeni, että se oli takertunut tiukasti muottiin ja vasta kovan repimisen jälkeen pystyin näkemään, että kangas oli sulanut paikoittain metallin pintaan kiinni (Kuva B21).
Toisella kerralla tein pieniä parannuksia huppuun suurentamalla sitä ja lisäämällä rautalenkin auttamaan sen pois vetämistä (Kuva B23).
Testitilanteessa lisäsin ensimmäistä kertaa lasia kiertämällä muutaman ohuen rihman muotin ympärille atraimen nojatessa puhalluspenkkiin.
Trummelissa lasilangat sulivat kankaaseen kiinni, eikä irrottaminen onnistunut niitä rikkomatta (Kuva B25). Tämän lisäksi hiilikuitukangas osoittautui haurautensa takia prosessissa kertakäyttöiseksi, minkä vuoksi suljin sen pois käytöstä ja etsin tilalle vaihtoehtoisia materiaaleja.
Kuva B19: Atrain, muotti ja huppu Kuva B18: Hiilikuitukangas ja huppu
Kuva B20: Lämpötila kokeilut trummelissa
Kuva B21: Muotin pinta ja hupun jäljet
Kuva B22: Rispaantuva huppu
30
Kuva B23: Lasinkehräys atraimella
Kuva B24: Muotin taipunut pinta Kuva B25
Tulenkestävät materiaalit
Tulenkestävien kankaiden hankkiminen pandemian keskellä oli haastavaa sillä, saatavuusongelmat piinasivat niin ulkomaisia kuin kotimaisia
yrityksiä. Lopulta löysin Compentek Oy tuotevalikoimasta tulenkestäviä tekstiileitä, joita käytetään muun muassa hitsaussuojuksissa. Matkustin heidän varastolleen Tuusulaan tapaamaan toimitusjohtaja Pasi Virintietä, joka esitteli eri materiaaleja, jotka saattoivat sopia käyttötarkoitukseen.
Sain näytekappaleita sulan metallin kestävästä hiilikuitu- ja
silikaattihuovasta, sekä kahdesta eri paksuisesta silikaattikankaasta, jotka on suunniteltu kestämään korkeita lämpötiloja. Lisäksi sain kokeiltavaksi Aramidi päällysteistä rautalankaa, jota käytetään kuuman kestävien kankaiden ompelemiseen. Aramidin tulenkestävyys on muihin materiaaleihin verrattuna alhainen noin 500 astetta, mutta sen sisään punottu rautalanka saattoi riittää pitämään kappaleet yhdessä aramidin palaessa pois trummelissa.
Epäilin huopien soveltuvuutta käyttötarkoitukseen aiempien kokeiden perusteella, mutta silikaattikankaan ominaisuudet vaikuttivat lupaavilta.
Kangas näytekappaleiden silikaattipitoisuus (SiO2) on 94-99% ja ne suunniteltu kestämään kulutusta 1000-1200 asteen lämpötilassa (Kuumankestävät tekstiilit). Silikaattitekstiilit ovat joustavia ja kestävät lämpöiskuja kuten esimerkiksi sulaa metalliroiskeita, hitsausroiskeita tai suoraa liekki-iskua. Yleisiä käyttökohteita ovat muun muassa hitsausverhot, peitot ja suojavaatteet. (Silica Fabric.)
Uusi muotti ja uudet materiaalit
Aikaisemmin hiilikuitukangasta testattaessa Atraimen puristuskiinnitys osoittautui huonoksi vaihtoehdoksi teräksen lämpölaajenemisen takia, joten tein muutoksia kiinnitysmekanismiin ja sen perusteella rakensin myös uuden muotin (Kuvat B27 ja B28). Uudessa mallissa aihio ruuvattiin kiinni muotin pohjassa oleviin ”lappuihin”.
Kuva B26: Compentec Oy, Tuusula
Kuvat B27 ja B28
32
Uusien materiaalien käyttölämpötila oli korkea, mutta niiden
kestävyydestä ei vielä ollut varmuutta, koska turmmelin lämpötila oli oletetusti paljon korkeampi. Materiaalinäytteiden määrä oli rajallinen, minkä vuoksi suhtauduin niiden kokeilemiseen harkitusti. Aloitin pienellä määrällä paksumpaa silikaattikangasta, jonka kiinnitin muotin ympärille.
Lankaa käytin vain muutaman ompeleen verran nähdäkseni, kuinka se kestää käytössä (Kuva B29).
Ensimmäisessä testipoltossa, kangas tummui metallisen sävyiseksi ja kutistui noin 20mm verran. Kuten oli ennalta-arvattavissa, ompeleen langan aramidikuitu paloi pois jättäen jäljelle hauraat rautalangat.
Seuraavassa testissä sain avuksi assistentin minkä johdosta kokeilin lasin kehräämistä saman silikaatikankaan ympärille (Kuva B30). Lasin kiinnittäminen muottiin osoittautui hankalaksi kuten myös kehrääminen, sillä assistentin vastatessa atraimen pyörittämisestä oma tehtäväni oli antaa ohjeita nopeuden säätelyssä samalla kun ohjasin itse kehrättävää lasimassaa. Tämä oli odotettua vaikeampaa, vaikka saman tyyppinen koreografia oli minulle ennestään tuttu taidelasissa käytetystä spiraalitekniikasta, jossa sulaa lasiväriä kierretään nauhana lasin
aloituksen päälle. Prosessia oli vaikeaa ohjata ja myös itse kehrääminen oli aiempaan automatisoituun versioon verrattuna hidasta. Lisäksi kehräyksen työaika oli paljon lyhyempi kuin dreijalla kehrätessä, sillä ilman kaasupoltinta lasilangat jäähtyivät nopeammin ja rikkoutuivat.
Vaikka rikkoutuneiden lankojen uudelleensulatus onnistui erinomaisesti trummelissa, oli lämpötila lopulta niin korkea että langat sulivat kankaan kuituihin kiinni, eikä koekappaletta saanut irrotettua muotista ehjänä jälkeenpäin. Trummelin lämpötila oli myös niin korkea, että se sulatti käyttämäni silikaattikankaan metallimuotin pintaa, mikä haittasi tekstiilin joustavuuteen nojaavaa kappaleen irrottamista.
Kuva B29: Aramidlanka ja silikaattikangas Kuva B30
Kokeilin vielä erikseen muiden näytekappaleiden soveltuvuutta prosessiin tiputtamalla niiden päälle sulaa lasia. Silikaatti huovan sekä korkealaatuisen hiilikuituhuovan kuidut tarttuivat erittäin tiukasti lasin pintaan, siksi rajasin ne pois jatkokehityksestä. Kutistumisesta huolimatta, silikaattikangas osoittautui yleisesti prosessia parhaiten kestäväksi
materiaaliksi ja soveltui myös hyvin käsin ompeluun.
Kuva B31: Silikaattikangas ja lasia
Kuva B32: Kokeiluja hiilikuitu- (vas.) ja silikaattihuovan (oik.) kanssa
34
Tulokset ja johtopäätökset
Nämä testit auttoivat näkemään kokonaiskuvan prosessista, minkä osoitti monet oletetut ratkaisut tavoitteeni kannalta sopimattomiksi. Harkitsin uutta koepäivää atraimen parissa, kokeillakseni työroolien vaihtamista assistentin kanssa pys- tyäkseni näin ohjaamaan prosessia paremmin. Koreografia osoittautui kuitenkin paljon hitaammaksi kuin osasin odottaa, jonka arvioin vaikuttavan prosessiin kehitykseen epäsuotuisasti. Myös käytetyn muotin suoraseinäinen muoto teki kappaleiden irrottamisesta haasteellista, vaikka se ei ollut aikaisemmin tuot- tanut ongelmia 2020 kehrääjän ja hiilikuituhuovan kanssa. Lopulta tulin siihen päätökseen, etten jatkaisi kehitystyötä atraimen parissa, sillä trummelin korkea lämpötila ei antanut realistista mahdollisuutta kehittää tekniikkaa tavoiteltuun suuntaan eikä työprosessin koreografia myöskään vaikuttanut varteenotetta- valta vaihtoehdolta. Kokeet silikaattikankaan kestävyyden kannalta näyttivät lupaavilta ja muihin käytettyihin materiaaleihin verrattuna se osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi. Tämän pohjalta päätin jatkaa sen käyttöä seuraavan prototyypin kehitystyössä.
Kuva B33: Atraimen kokeilusta säilyneet koekappaleet
4.2.2 Prototyyppi: Vertikaali Lasinkehrääjä 2.0
Vuoden 2020 kehrääjässä keskeiseksi ongelmaksi osoittautui prosessin monivaiheisuus ja lämpötilan hallitsemattomuus, toisessa kehrääjässä eli atraimessa haasteita toi työn koreografia, sen hitaus sekä trummelin liian korkea lämpötila. Näiden kanssa suoritettujen kokeiden kautta sain kuitenkin kerättyä arvokasta tietoa kolmannen kehrääjän rakentamiseen.
Vertikaali, eli pystysuora kehrääjä on tekniikaltaan hyvin samanlainen kuin vuoden 2020 kehrääjä. Nimi vertikaali perustuu muotin pystysuuntaiseen kiinnitykseen pyörivälle alustalle kuin vastaavasti atraimessa kehräys tapahtui muotin ollessa vaakatasosta. Aivan kuten ensimmäisessä versiossa, muotti on kiinnitettynä pyörivään aihioon, jonka liikkeen nopeus on ohjailtavissa polkimella. Merkittävimmät uudistukset olivat aihion vakaampi kiinnitysmekanismi dreijan tasoon, sekä siihen kiinnitettävien muottien eri variaatiot. Suunnitelma pohjautuu jo keväällä 2020 piirtämiini luonnoksiin, jotka muuttivat vielä muotoaan prosessin aikana (Kuvat B34 ja B35).
Kuva B34: Luonnoksia Vertikaalista lasinkehrääjästä
36
39,2 mm 20 mm
45,2 mm 39,2 mm 39,2 mm
39,2 mm 39,2 mm 39,2 mm 14,7mm
30mm
14,7mm
310 mm 310 mm
Lasinkerijä alusta, Pauliina Varis Rosterilevy 4mm
Kuva B35: Luonnos Kuva B36: Ensimmäinen epäonnistunut versio aihiosta
