KIELENKUVAUKSEN JA KIELEN PROSESSOINNIN SUHTEESTA
Seppo Vainio
Yleinen kielitiede, Turun yliopisto sepvai@utu.fi
Tarkastelen tässä artikkelissa teoreettisen kielenkuvauksen ja kielen prosessoinnin eroavaisuuksia. Käsittelen mm. intuition rajoja,
silmänliiketutkimuksen lähtöoletuksia ja lukemisprosessin etenemistapoja.
Artikkelin keskeisin teema on kielenkuvauksen ja kielen prosessoinnin erojen esittely. Esittelen myös kaksi suomalaista näkemystä kielen (prosessoinnin) modulaarisuudesta ja lisäksi kritisoin ns. teoriatonta kielentutkimusta.
Avainsanat:kielen prosessointi, kielenkuvaus, silmänliiketutkimus, modulaarisuus
1. JOHDANTO
Useimmista suomen kielen perusrakenteista voitaneen sanoa, että teoreettisessa kuvauk- sessa rakenteen funktio on selvä, mutta kie- lenkäyttäjille rakenne voi olla outo. On myös mahdollista, että jokin rakenne voi olla kielen- kuvauksen kannalta hyvin perusteltu ja selvä, mutta kielenkäyttäjät eivät välttämättä käytä taihyödynnä tätä tietoa prosessoidessaan kiel- tä.Lisäksi vastaan tulevat intuition rajat, joista Itkonen (2003) on käyttänyt esimerkkinä sa- nafrekvenssejä: meillä ei ole intuitiivista tietoa sanojen yleisyydestä, kenties joitakin ääritapa- uksia lukuun ottamatta. Mielenkiintoista on, että epäintuitiivisuudestaan huolimatta sanan esiintyrnisyleisyys on kaikkein voirnakkaimpia prosessointia helpottavia tekijöitä (katso esim.
Taft, 1979; Rayner, 1998). Intuitiivinen tieto ei ole pätevää myöskään fYsiologiseen havain- toon liittyvissä ilmiöissä, olipa kyseessä sitten auditiivinen tai visuaalinen modaliteetti. Pu-
Artikkelia koskeva kirjeenvaihro-osoire:
Seppo Vainio, Psykologian laitos, Assisrenrinkatu 7, 20014 Turun yliopisto
heen sananrajat ja ääniaaltojen katkoskohdat eivät vastaa toisiaan, vaikka kuulemmekinäi- dinkielemme puheen erillisinä sanoina (esirn.
Lively, Pisoni& Goldinger, 1994). Vastaavas- ti lukija voi vaikkapa tätä tekstiä lukiessaan kokea, että hänen silmänsäikäänkuin liuku- vat tekstissä, kenties ajoittain myös aiempaan tekstiin palaten, mutta joka tapauksessa tasai- sesti liikkuen. Todellisuus on kuitenkin toi- senlainen, sillä tietokoneistetulla silmänliike- rekisteröinnillä voidaan osoittaa, että lukiessa silmät hypähtelevät sanasta toiseen. Ilmeisesti on niin, että näkökyky on tämän nopean hy- pähdyksen, n. 50 rns aikana estynyt. Muutoin näkymästä tulisi utuinen kuten valokuvasta silloin, kun kamera on tärähtänyt. Itse asiassa koko silmänliiketutkimus perustuu silmien hypähtelevään liikkeeseen kohteesta ja pai- kasta toiseen, koska tasaisesta liikkeestä olisi erittäin vaikeaa määritellä katseen kulloistakin kohdetta (ks. Rayner, 1998).
Tässä yhteydessä on korostettava, että sekä teoreettiset kielioppimallit että kokeellinen kielentutkimus pyrkivät antamaan kuvauk- sen kielestä. Ymmärtääkseni erona on se, että kielioppimallit pyrkivät kattavaan teo-
reettiseen kuvaukseenjakokeellinen tutkimus puolestaan psykologisesti validiin kielen pro- sessoinnin kuvaukseen.Tutkimuskysymys on näin ollen lähtökohtaisesti erilainen, mikä usein unohdetaan. Nähdäkseni teoreetti- nen tarkastelu on jollain tasolla perustana kokeelliselle tutkimukselle. Kokeellinen tut- kimus voisi puolestaan hyvin olla lähtökoh- tana kielenkäyttäjien ohjeellisia kielioppeja tehtäessä: mitä luontevampia kielioppisään- nöt ovat, sitä helpompi niitä on noudattaa.
- On kuitenkin on hyvä pitää mielessä, että kielen prosessoinnin kuvauksessa on kyse ns. funktionaalisesta mallinnuksesta, jossa pyrkimyksenä on havainnollistaa tutkittavaa ilmiötä eikä kuvata kieltä tai aivojen raken- netta (Harald Baayen, henkilökohtainen tiedonanto, kesäkuu 1998).
2. SILMÄNLIIKETUTKIMUKSEN LÄHTÖOLETUKSIA JA LUKEMIS- PROSESSIN ETENEMISTAPOJA
2.1 Lähtöoletuksista
Ennen varsinaista teeman käsittelyä on pai- kallaan lyhyesti esitellä sekä silmänliiketut- kimuksen keskeisiä teoreettisia ja käytän- nöllisiä lähtöoletuksia että lukemisprosessin etenemistä. Näin siksi, että jatkossa esittelen paljolti silmänliikkeiden rekisteröinnillä saa- tuja tuloksia.
Silmänliiketutkimuksen kaksi merkit- tävintä etua ovatluontevuusja saadun tie- don reaaliaikaisuus. Luontevuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että koehenkilöiden ei tarvitse tehdä mitään keinotekoisia vain koetilanteeseen liittyviä tehtäviä. He voivat lukea tekstiä tai katsella kuvia, ja varsinaiset tutkimustulokset ja niiden johtopäätökset pystytään tekemään koehenkilöiden lukemi- sen tai katselemisen perusteella. Silmänlii- ketutkimuksella saatavan tiedon reaaliaikai- suus puolestaan merkitsee, että esimerkiksi lukemistapahtuman rekisteröinti mahdollis-
taa kokolukemisprosessintarkastelun sanasta toiseen tai tekstin alusta loppuun. Menetel- mällä saadaan siis tietoa sitä mukaa kun lu- keminen etenee, ja siksi tarkastelun kohteek- si voidaan ottaa hyvin erikokoisia rakenteita sanan osista kokonaisiin teksteihin. Esimer- kiksi virketasoa tutkimalla voidaan havaita, onko jokin tietty lauseenosa ollut lukijoille erityisen ongelmallinen ja miten lukijat pro- sessoivat kyseistä aluetta: lukemalla hitaasti, lukemalla uudelleen tai muulla tavoin.
Silmänliiketutkimus perustuu kahteen ylei- seen periaatteeseen. Ensimmäisen periaatteen mukaan prosessointiin vaikuttaa prosessoita- van kompleksisuus tai muu hankaloittava ominaisuus: prosessoimme vaikkapa jota- kin kielen rakennetta sitä kauemmin mitä vaikeampi se on. Toisen periaatteen eli ns.
silmä-mieli -hypoteesin (eye-mind hypothe- sis) mukaan se, mitä sanoja luemme ja mitä prosessoimme, ovat jotakuinkin sama asia.
Viitatuin ja samalla kritisoiduin versio tästä periaatteesta on Justin ja Carpenterin (1980) ns. Välittömyys-hypoteesi (Immediacy hy- pothesis). Tämän äärimmäisen tulkinnan mukaan sanan prosessointialkaaheti sen lu- kemisen alkamisesta ja prosessointi myöskin lakkaa heti, kun sanan lukeminen loppuu.
Sanan prosessoinnin lakkaaminen lukemisen loppumiseen on osoitettu vääräksi. Rayner ja DuftY (1986) ensimmäisinä osoittivat ns.
valumisefektin(spill over effect). Valurnisefek- tiliä tarkoitetaan tilannetta, jossa lauseraken- teessa oleva suhteellinen vaikeus ei ilmene heti kyseisen rakenteen lukemiseen käytetys- sä ajassa, vaan vasta sitä seuraavan rakenteen lukemisessa. Toiseen suuntaan äärimmäinen tulkinta prosessoinnista lähtee siitä, että mo- net kielen tekijät, kuten kongruenssi, eivät vaikuta varsinaiseen lukemiseen, vaan niitä käytetään vasta jonkinlaisena tarkistusjärjes- telmänä (back up procedure; Nicol, Forster
& Veres, 1997).
2.2 Lukemisprosessista -lyhyesti ja pelkistetysti
Seuraavassa lukemisprosessin tarkastelussa pyrin esittämään yleisimmät havaittavat il- miöt mahdollisimman konkreettisesti sel- laisina kuin ne koehenkilöiden lukemises- sa voi havaita. Koska tutkin kongruenssin vaikutusta lauseenprosessointiin (ks. Vainio, Hyönä& Pajunen, 2003; Vainio, Hyönä&
Pajunen, arvioitavana) käytän esimerkkinä- ni kongruenssilausetta (katso kuvaa alla).
Esimerkki on kuitenkin yleispätevä sen vuoksi, että tekstin lukemisen hankaluuden aiheuttamat muutokset lukemistapaan ovat samankaltaisia riippumatta siitä, mikä vaike- uksia tuottaa. Silmänliikkeiden tutkimisen metodologisiin kysymyksiin voi paneurua vaikkapa tutustumalla teokseen The Psycho- logy ofReading(Rayner& Pollatsek, 1989).
Virkkeen prosessoinninhankaluuden vai- kutuksetlukemistapaan voidaan pelkistää kahteen sanaan: lukeminen hidastuu.Tämä itsestään selvä tulos ei kuitenkaan ole käy- tännön tutkimusten kohteena. Tyypillisesti tarkastellaan, vaikuttaako tutkittava ilmiö, kuten kongruenssi, lukemiseen. Lukemisen hidastuminen voidaan toki jakaa erilaisiin ala- ryhmiin.Näitä ovat tarve hidastaa lukemista vaikeassa kohdassa, tarve hidastaa lukemista hankalan kohdan jälkeisessä rakenteessa tai tarve palata aiempiin kohtiin tekstissä. Luet-
tava kohta voi käsittää mitä tahansa sanan osasta kokonaiseen tekstin kappaleeseen.
Yleensä lukemisen vaikeus ilmaistaan alan teknisiä käsitteitä käyttäen, jolloin keskeise- nä viitekehyksenä on tapahtumien ajallinen jatkumo. Tutkittavan alueen ensimmäinen fiksaatio (first fixation) on nopein havaitta- vissa oleva lukemisen vaativuuden muuttuja.
Ensimmäinen fiksaatio tarkoittaa sitä luke- misaikaa, jonka koehenkilön ensimmäinen silmäys kestää. Ajallisesti seuraava käsite on kohdealueenensimmäinen lukeminen (first pass fixation). Tämä on kaikkein keskeisin suure, ja sillä tarkoitetaan aikaa, jonka koe- henkilö lukee kohdealuetta ennen siirty- mistään tekstissä joko eteenpäin seuraaviin sanoihin tai palaamista aiempiin sanoihin.
Kohdealueen jälkeisen rakenteen lukemi- nen, ensimmäinen fiksaatio ja ensimmäinen lukeminen - siis edellä mainittuvalumisefek- ti - ovat useimmiten aikajanan seuraavia muuttujia. Useimmiten ajallisesti viimeinen on kohdealueenuudelleenlukeminen(regres- sion tai re-reading), joka sisältää kaiken sen kohdealueen lukemisen, joka tapahtuu en- simmäisen lukemiskerran jälkeen.
Alla olevassa kuvassa pyrin havainnollista- maan tässä esitellyt suureet käyttämällä aitoa koehenkilön silmänliikkeiden rekisteröintiä.
Kuvassa on selvyyden vuoksi siirretty koe- henkilön ensimmäisen lukemisen fiksaatiot
Kuva. Esimerkki silmäliikkeiden rekisteröinnissä käytettävistä muuttujista.
rivien alapuolelle, uudelleenlukemiset rivin yläpuolelle; todellisuudessa ne ovat sanojen kohdalla melko tarkasti päällekkäin. Ku- ten kuvasta voi nähdä, lyhyiden sanojen (pieneen, aitioon) ensimmäinen silmäys ja ensimmäinen lukeminen ovat usein sama asia, sen sijaan pitkiin sanoihin (perusteella) tulee yleensä ainakin kaksi fiksaatiota, joten ensimmäinen lukeminen on ensimmäisen fiksaation ja muiden ennen sanasta siirtymis- tä tehtyjen fiksaatioiden summa. Esimerk- kilauseessa mahdollista valumisefektiä tar- kasteltiin eri koetilanteissaahtautua-sanaan tehdyn ensimmäisen fiksaation perusteella.
Uudelleenlukemiset ovat siis rivin yläpuo- lella.
3. KIELENKUVAUKSEN JA -PROSESSOINNIN EROJA
3.1 Kvantitatiiviset tekijät
Kvantitatiiviset tekijätovat keskeinen muut- rujaryhmä, jota kielenkuvauksessa ei useim- miten käytetä, mutta joka vaikuttaa kielen prosessointiin. On luonnollista, että kielen rakennetta kuvattaessa ei asioita enää mut- kisteta tarkastelemalla samanaikaisesti frek- venssejä: esiintymisyleisyys on harvoin vält- tämätön muuttuja yksiselitteisen kuvauksen saamiseksi. Kielen prosessoinnin kuvaami- sessa sen sijaan yleisyys on yhtä keskeinen tekijä kuin varsinaiset kielen rakenteelliset seikat, esimerkiksi morfologinen komplek- sisuus. Kielen prosessoinnin tutkimuksessa on aina kyse tutkittavien rakenteiden omi- naisuuksien ja niiden esiintymisyleisyyden vuorovaikutuksesta.
Erilaiset sanan tai sen ominaisuuksienylei- syyden helpottavat vaikutukset on osoitettu jo 70-luvulla (Taft, 1979). Taft havainnol- listi, että sanan frekvenssin kaksi keskeistä tekijää ovatpintafrekvenssi(sutface frequen- ey) jalemmafrekvenssi(cumulative base fre- quency). Pintafrekvenssi tarkoittaa sanan
esiintymisyleisyyttä tietyssä taivutusmuo- dossa (esim.talossa).Lemmafrekvenssi kuvaa sanan kaikkien taivutusmuotojen yhteenlas- kettua frekvenssiä, joten produktiivisetkin johdokset kasvattavat vain johdosrakenteen, eivät kantasanan frekvenssiä. Luonnollisesti on myös frekvenssin laskutapa, jossa erilai- set johdosrakenteet ja yhdyssanat kasvattavat frekvenssiä. Frekvenssiä kuvataan tällöin ter- millä morfologinen perhekoko (morpholo- gical family size; ks. esim Baayen, Tweedie
& Schreuder, 2002). Suomen kielessä lem-
mafrekvenssi ja morfologinen perhekoko korreloivat hyvin (Bertram, 2004), joten lemmafrekvenssin laskentatapa ei ilmeisesti juurikaan poikkea perhekoosta, etenkin kun koeasetelmissa tyypillisesti vältetään erittäin yleisiä sanoja.
Edellä mainittujen pinta- ja lemmafrek- venssien välillä ei monissa kielissä ole eroa, mutta suomen kaltaisissa taivutuskielissä erot voivat olla erittäin suuria.
Syntaktinen rakennefrekvenssi(Hyönä&
Vainio 2001) ja sanojen suhteellinen yhdes- säesiintymisfrekvenssi (McDonald& Shill- cock, 2003b; Vainio, Hyönä & Pajunen, valmisteilla) ovat muuttujia, jotka käyvät esimerkeiksi siitä, miten kielen käyttäjät pys- tyvät hyödyntämään kielessä esiintyviä pre- ferenssejä. Rakennefrekvenssin vaikutuksella tarkoitan tässä sitä, että äidinkieliset lukijat pystyvät tekemään erottelun lauseenvastik- keiden ja sivulauseiden välille niiden raken- teellisen yleisyyden perusteella: yleisempi rakenne prosessoidaan nopeammin. Siten temporaaliset sivulauseet prosessoidaan no- peammin kuin vastaavat lauseenvastikkeet, mutta referatiivisten rakenteiden yleisemmät lauseenvastikkeet prosessoidaan sivulauseita nopeammin (Hyönä&Vainio, 2001). Tämä prosessointiero ei sinänsä mitenkään muuta teoreettista kuvausta kyseisistä rakenteista.
Ilmiö ainoastaan osoittaa vain sen, miten kielenkäyttäjät hyödyntävät kielensä kvan-
titatiivisia piirteitä.
On luonnollista, ettei teoreettisissa kie- liopeissa käsitellä frekvenssimuuttujia, sillä kielenkuvauksen kattavuus ei millään tavoin edellytä esimerkiksi kuvauksen rakenteiden (käyttö)yleisyyden kartoitusta. Sen sijaan kielen prosessoinnin mallinnuksissa tarkas- tellaan erilaisia frekvenssejä prosessointiin vaikuttavina tekijöinä. Nähdäkseni erilaisen tarkastelun syynä on johdannossa mainitse- mani tutkimuskysymyksen erilaisuus eli että teoreettisten kielioppimallien tavoitteena on kattava kuvaus ja kokeellinen tutkimus puo- lestaan pyrkii psykologisesti validiin kielen prosessoinnin kuvaukseen.
Myös sanojensuhteellinen yhdessäesiinty- misfrekvenssi (relative co-occurrence frequen- cy; MacDonald, Pearlmutter& Seidenberg, 1994) vaikuttaa kielen prosessointiin, ja vaikka kyseinen muuttuja ei välttämättä edes kiinnosta kieliopin tutkijaa, on tämäkin muuttuja otettava huomioon kokeellista tut- kimusta tehtäessä (McDonald & Shillcock, 2003a, 2003b; Vainio, Hyönä & Pajunen, valmisteilla). Suhteellinen yhdessäesiinty- misfrekvenssi tarkoittaa yhdessä esiintyvän sanaparin suhdetta parin ensimmäisen sanan kokonaisfrekvenssiin. Vainio, Hyönä ja Pa- junen (valmisteilla) ovat osoittaneet suomen kielestä, että kun sanatason frekvenssit on vakioitu, suhteellisesti yleisemmät verbin ja sen argumentin yhdistelmät prosessoidaan nopeammin kuin absoluuttisen yhdessä esiintymisen kannalta yhtä yleiset mutta suhteelliselta frekvenssiltään harvinaisemmat verbin ja sen argumentin muodostamat ra- kenteet. Tämä ilmiö on jopa voimakkaampi kuin edeltävän sanan leksikaalisen frekvens- sin aiheuttama vastakkaissuuntainen proses- soinnin helpottuminen.
Hiljattain Vainio, Hyönä ja Pajunen (2003) ovat tutkineet määritteen ja pääsanan kongruenssia sekä possessiivikongruenssia.
Tutkimuksen viitekehyksenä olivat Karls-
sonin (1977) tutkimustulokset, joiden mu- kaan possessiivikongruenssin vaikutusala on suppeampi kuin määritteen ja pääsanan kongruenssin ja näiden kongruenssityyp- pien ohjaussuunnat ovat vastakkaiset. Tut- kimuksemme osoitti, että kielenkäyttäjät lukiessaan prosessoivat tietoa ensisijaisesti vasemmalta oikealle edeten, joten ainakaan tältä osin rakenteen ohjaussuunta ei vaikuta ensi vaiheen (6rst pass) lukemisprosessiin.
Kokeellinen tutkimus ei vahvista Karlssonin näkemystä psykologisesti validina kielen pra- sessoinnin mallina, vaikka Karlssonin tutki- mus on lingvistisenä teoriana moitteeton.
Koeasetelmamme ei kuitenkaan kokonaan falsi60inut Karlssonin tulkintaa edes kielen prosessoinnin kuvauksena, sillä kongruens- siefekti ilmeni sekä possessiivikongruenssin että määritteen ja pääsanan kongruenssin osalta uudelleenlukemisten (regression tai re-reading) määrässä. Uudelleenlukemisia oli vähiten silloin, kun kohdesubstantiivia edelsi kongruoiva määrite(meidän orkeste- rimme tai mainioksi talokst), ja eniten silloin, kun määritteen ja pääsanan välillä ei ollut kongruenssia (oma orkesterimme tai kelpo orkesterikst). Määritteettömien lausekkeiden prosessointi oli uudelleenlukemisten osalta edellä mainittujen välissä.
Mielestäni kokeellinen tutkimus ei si- nänsä pysty falsi60imaan teoreettista kielen kuvaustapaa, mutta kokeellisesti voidaan sel- vittää kuinka hyvin teoreettinen kuvaustapa vastaa kielenprosessointia. Ymmärtääkseni kielen prosessoinnin kuvaus on alisteinen kielioppiteorialle, mutta toki kilpailevista kielioppiteorioista luontevampi on se, joka soveltuu myös kielen prosessoinnin mallin- nukseen.
Kongruenssin tarkastelu kokeellisesti ei ole mielenkiintoinen kysymys ainoastaan teoreertisesti. Lukemistutkimuksella saadaan myös perustietoa siitä, miten kokeneet luki- jat toimivat. Tätä tietoa voisi käyttää avuksi
vaikkapa kielihäiriöisten kuntoutuksessa tai suomen opetuksessa vieraana kielenä. Esi- merkiksi niin sanotussa selkokielessä käyte- tään pelkistettyjä rakenteita (ks. Selkokeskus, http://www.papunet.net/selkokeskus). mutta samalla unohdetaan että esim. morfologiset vihjeet, kuten kongruenssi, samalla paranta- vat tekstin koheesiota. Nähdäkseni rakentei- den yksinkertaistus ei aina yksiselitteisesti hel- pota informaation prosessointia. Kokeellisesti suuntautuneen tutkijan näkökulmasta tämä on tietysti empiirinen kysymys.
3.2. Sanan pituus
Teoreettinen kielenkuvaus ei normaalisti ota kantaa sanojen fYsiologiseen prosessointiin vaikuttaviin ominaisuuksiin kuten sananpi- tuuteen,vaikka kielen prosessoinnissa sanan pituus vaikuttaa prosessointitapaan. Esim.
Bertram ja Hyönä (2003) ovat osoittaneet, että suomen kielen yhdyssanojen prosessoin- tiin vaikuttaa sanan kokonaispituus: pitkät ja lyhyet sanat prosessoidaan eri tavoin. Syynä prosessointieroon on se, että pitkiä sanoja ei nähdä yhdellä silmäyksellä, joten prosessoin- ti on pakostakin vaiheittaista. Kiinnostavaa kyllä, kongruenssin prosessointiin sanan pi- tuus ei näyttäisi vaikuttavan samalla tavalla, sillä ilmeisesti kongruenssi alkaa helpottaa prosessointia viipymän kuluttua (Vainio, Hyönä& Pajunen, arvioitavana).
Tässä yhteydessä on korostettava yhtä tär- keää metodologista yksityiskohtaa: sanan tai tekstialueen prosessointia pitäisi katsoa sekä spatiaalisesti (so. sanoina) että ajallisesti eli toisiaan seuraavien fiksaatioiden kautta. Esi- merkki tällaisesta tutkimuksesta selkeyttä- nee asiaa: pelkkä spatiaalinen prosessoinnin tarkastelu viittaa siihen, että pitkien sanojen prosessoinnissa kongruenssi ennättää hel- pottaa jo kohdesanan lukemista, mutta ly- hyitä sanoja tarkasteltaessa kongruenssiefekti saadaan vasta kohdesanaa seuraavan sanan prosessoinnissa. Tämä voidaan tulkita niin,
että kongruenssin vaikutus riippuu kohdesa- nan pituudesta. Jos kuitenkin tarkastellaan tilannetta temporaalisesti, havaitaan, että kongruenssi todellakin alkaa helpottaa pro- sessointia aina hieman viivästetysti, joten sa- natasolla esiintyvä helpottavan vaikutuksen erilaisuus on vain näennäinen.
3.3 Yksilöllinen vaihtelu
Kenties kaikkein merkittävin ero kieliop- pikuvauksen ja kielenkäyttäjän kielen pra- sessoinnin välillä on kielen prosessoinnin - esim. lukemisen -yksilöllinen vaihtelu.
Kielioppikuvaus pyrkii kattavuuteen, kuten useimmiten kielen prosessoinnin tutkimus- kin, mutta esim. muistin tutkijoita kiinnos- taa juuri yksilöllinen vaihtelu. Tyypillisesti asiaa on tutkittu lause- ja tekstitasolla.
Lausetason prosessoinnista on esimerkiksi osoitettu, että lukijat muodostavat kaksi pe- rusryhmää: työjuhdat(plodders) jatutkimus- matkailijat(explorers)(OIson, Kliegl, David-
son& Foltz, 1985). Työjuhdilla tarkoitetaan
lukijoita, jotka lukevat tekstin huolellisesti jo ensimmäisellä lukerniskerralla, joten heidän ei yleensä tarvitse palata lauseiden aiempiin osioihin. Tutkimusmatkailijoiden lukemista- pa on nopeaa silmäilyä, minkä vuoksi heidän pitää melko usein palata aiempaan tekstiin ymmärtämisen saavuttamiseksi. Lukemis- eroja tarkasti määriteltäessä voidaan todeta, että työjuhdilla on suhteellisesti enemmän sanansisäisiä ja sanasta toiseen eteneviä sil- mänliikkeitä, mutta vähemmän takaisinpa- laamisia ja sanojen yli hyppäämisiä. Koska tutkimusmatkailijat silmäilevät tekstin työ- juhtia nopeammin ja koska he saattavat hypä- tä sanojen yli ensimmäisellä lukemiskerral1a, he joutuvat palaamaan tekstin aiempiin osiin työjuhtia useammin.
Suomen kielen prosessoinnista Hyönä, Lorch & Kaakinen (2002) ovat tutkineet monitopiikkisenasiatekstin(expository) lu- kemista. Tutkimuksensa perusteella he pys-
tyivät jaottelemaan neijä lukemistapaa:
nopeat etenijät hitaat etenijät
kertaajat, jotka eivät valikoi teeman prosessoijat.
Nopeat etenijät lukevat nimensä mukaisesti nopeasti, eivätkä he palaa tekstissä aiempiin virkkeisiin. Hitaiden etenijöiden lukemista kuvaavat suuri eteenpäin suuntautuva fik- saatiomäärä ja juuri luetun lauseen uudel- leenlukeminen, mutta hitaat etenijätkään eivät palaa aiempaan tekstiin. Sen sijaan kertaajat, jotka eivät valikoi palaavat aiem- paan tekstiin, joskin satunnaisesti. Teeman prosessoijat puolestaan kiinnittävät huo- miota otsikoihin ja palaavat usein aiempiin virkkeisiin. He pystyvät myös tarkimmin referoimaan lukemansa ja heillä on suurin työmuistin kapasiteetti.
Jo näiden tulosten perusteella on selvää, että lukeminen - ja siten mitä todennäköi- simmin kielen prosessointi yleisesti - vaihte- lee monien perinnöllisten kykyjen ja ominai- suuksien perusteella sekä henkilöhistorian vuoksi.
4.MODULAARISUUDESTA
Modulaarisuus on ongelmallinen määritelmä monessa mielessä, erityisesti sen merkityksen vaihtelevuuden vuoksi. Modulaarisuuteen myönteisesti suhtautuvilla tutkijoillakin näyttää olevan varsin erilaisia näkemyksiä modulaarisuudesta. Esittelen lyhyesti kaksi suomalaista modulaarisuus-tulkintaa, joita voitaneen nimittää paikalliseksi ja kattavaksi modulaarisuudeksi(10ca1vs. global modu- larity).
4.1 Paikallinen modulaarisuus
Paikallista modulaarisuutta edustaa Urpo Nikanteen modulaarinen malli, jossa sinän- sä itsenäisesti oman osuutensa tekevät mo-
duulit ovat äärimmäisen pieniä (Nikanne 2002). Moduulit kuitenkin muodostavat verkoston, jolla kieltä prosessoidaan. Ym- märtääkseni tällainen modulaarinen ver- kosto ei juurikaan funktionaalisesti poikkea vuorovaikutteisesta (interactive) verkostosta, ainakaan kokeellisesti tarkasteltuna. Näin siksi, että pienten itsenäisten moduulien verkossa oleva roiminta on vuorovaikutteis- ta, vaikka moduulit ovat itsenäisiä. Tämän kaltaisen moduulimallin moduuleista on jo olemassa neurologisia esimerkkejä, joista ehkä tunnetuimpia ovat visuaalisen tunnis- tuksen ns. piirretunnistimet. Hubel ja Wie- sel ensimmäisenä osoittivat, että kissoilla on näköaistimukseen erikoistuneita vastaanot- timia (receptor), jotka reagoivat vain tietyn tyyppiseen ärsykkeeseen, kuten vaakasuun- taiseen tai pystysuuntaiseen viivaan, kaa- revaan muotoon tai liikkeeseen (Hubel &
Wiesel, 1962). Ihmisillä ei asiaa ole tutkittu hermosolutasolla, mutta yleistietoa sanojen ja epäsanojen visuaalisesta tunnistuksesta on saatu: myös ihmisillä on tietynlaiseen proses- sointiin erikoistuneita aivoalueita (Petersen, Fox, Snyder& Raichle, 1990). Vaikka kir- jaintunnistuksen piirreperustainen tarkastelu on alkanut jo ennen neurologista evidenssiä (Selfridge& Neisser, 1960), niin sanantun- nistuksen malleihin piirretunnistimet tuli- vat myöhemmin. Onkin mielenkiintoista, että riippumatta mallien perustoiminnan eroista eli interaktiivisuudesta (esim. McC- lelland & Rumelhart, 1981) ja seriaalisuu- desta (esim. Paap, Newsome, McDonald&
Schvaneveldt, 1982), niissä on tavallisimmin kirjainten visuaaliset piirretunnistimet pro- sessin lähtökohtana.
4.2. Kattava modulaarisuus
Vastaavasti Uusipaikka, Aaltonen ja Portin (2003) ovat esittäneet kuvauksen mahdolli- simman kattavasta modulaarisuudesta, sillä heidän mallinsa moduuli kattaa syntaksia
lukuun ottamatta puheen kokonaisuudes- saan. Kun Uusipaikka, Aaltonen ja Portin määrittelevät ajattelun sisäiseksi puheeksi, niin tästä seuraa loogisesti, että kieli edel- tää ajattelua. Lisäksi tämän ajatusmallin mukaan kieli myös opitaan ennen ajattelua.
Ymmärtääkseni mallin keskeisenäongelmana on ajattelun pelkistäminen sisäiseksi puheeksi.
Tämä pelkistys tosin siirtää mallinnuksen ongelmat sujuvasti käsiteanalyysin tasolle ja siten kokeellisen testauksen ulottumatto-
mlill.
Esitelmässään (24.10.2003) Uusipaikka vielä lisäsi suullisesti, että esikielellinen ajat- telu on ymmärtämistä ja että bakteerikin voi ymmärtää. Koska ymmärtämisen ala on lavennettu suhteessa ajatteluun, niin myös tätä kautta määrittelyongelmasta tulee käsi- teanalyyttinen. Edelleen johdonmukaisuus edellyttää, että jos ajattelu määritellään näin äärimmäisesti vain sisäiseksi puheeksi, niin lapsi oppii kielen ennen ajattelua. Tästä taas seuraa, että lapset voivat oppia kielensä vain synnynnäisen ja informaation käsittelyn kan- nalta itsenäisen mekanismin välityksellä. On kuitenkin korostettava, että Uusipaikan yrn.
näkemys ajattelusta sisäisenä puheena ei ole uusi, sillä jo 1900-luvun alussa John Wat- son pyrki - siinä kuitenkaan onnistumatta - osoittamaan, että ajatteluun liittyy kielen ja kurkunpään vähäinen liike (Hothersall, 1995). Luonnollisesti tekniikka on kehitty- nyr Watsonin ajoista ja esimerkiksi nykyisillä aivokuvantarnismenetelmillä on mahdollista testata aktivoituvatko tietyt, erityisesti puhee- seen liittyvät aivoalueet samankaltaisesti sekä ajatellessa ja puhuessa.
Mikäli Uusipaikan ym. ajattelumallia ha- luaisi testata, niin nähdäkseni luonnollisin ja ensisijaisin testauksen kohde olisi se, miten sanatajattelu, ajatella, ymmärrysjaymmär- täminen yleisesti ymmärretään ja rajataan.
Kielen käsitteillä on tunnetusti tyypilliset merkitys- ja käyrtöalansa, joita kielen käyr-
täjä ei voi täysin itse valita.
Mielestäni edellä mainittu päättelyketju on kaunis esimerkki sisäisesti ristiriidattomasta argumentista, jonka vahvuus kuitenkin perus- tuu epätyypilliseen lähtöoletukseen eli siihen, että ajattelu on vain sisäistä puhetta. Tämän lähtökohdan hyväksymisestä seuraa loogisesti, että esimerkiksi afaatikot eivät pysty ajatte- lemaan esineitä tai tarvikkeita, joita he tun- nistavat ja käyttävät, jolleivät he tiedä niiden nimiä: oletuksen mukaan sisäinen ajattelu on mahdotonta ilman leksikaalista nimeä. Il- man minkäänlaista ajattelua tapahtuvat siten ratkaisut myös lukuisissa visuo-spatiaalisissa ongelmatilanteissa: siten esimerkiksi shakin asetelmissa, pallopeleissä ja kamppailulajeissa ei ajatella, jos toimitaan non-verbaalisella ta- valla tai non-verbaalista intuitiota käyrtäen.
Lisäongelmana on se, millä muut petoeläimet opettavat pentunsa vaikkapa metsästämään oikeanlaisia saaliseläimiä tehokkaasti, sillä oppiminen sisältää nähdäkseni väistämättä jonkinasteista oivaltamista,mikäon ajattelun yksi ilmenemismuoto.
Lyhyesti: mikäli teoreettisen tarkastelun ongelmakohdat siirretään käsiteanalyysin tasolle, niin useinkaan ei ole empiirisesti mahdollista selvittää argumentin todenpe- räisyyttä tai psykologista validiutta.
Kaiken kaikkiaan modulaarisuus - eri il- menemismuodoissaan - on tyypillinen väit- telyn kohde, josta kokeelIisin menetelmin tuskin koskaan saadaan kaikkien osapuolten hyväksymää ratkaisua.
5. KIELEN TARKASTELUSTA ILMAN TAUSTATEORIAA
Esittämästäni mallinnuksen kritiikistä huoli- matta haluan korostaa, että mielestäni mikä tahansa teoreettisesti suuntautunut ja sisäi- sesti ristiriidaton näkökulma on parempi kuin ajatusmalli, jonka mukaan asioita voi- taisiin tarkastella teoriattomasti. Tämänkal-
taisen näkemyksen on esittänyt esimerkiksi Määttä (2000). Kirjoituksessaan hän sanoo muun muassa seuraavasti: "Kielitieteessä näyttäisi nyt olevan paremmat edellytyk- set toteuttaa psykologisen todellisuuden vaatimusta - tosin sillä edellytyksellä, että luovutaan sisäisestä staattisesta kielikoodista teoreettisena lähtökohtana ja kuvauskoh- teena." Ymmärtääkseni Määttä tässä väit- tää, että kielenmallinnuksessa pitäisi ottaa huomioon psykologinen todellisuus, mikä jo sinänsä on vähintäänkin haasteellista. On suorastaan ristiriitaista edellyttää, että psy- kologista todellisuutta tutkittaisiin ilman sisäistä kielikoodia teoreettisena lähtökoh- tana, sillä käsittääkseni tällöin väistämättä tutkitaan sosiolingvistiikkaa tai muuta mie- lenulkoista kielen ilmentymää.
Määttä (2000) kiistää myös yleisesti ko- keellisen tutkimuksen oikeutuksen esittä- mällä varsin kriittisen näkemyksen ulkoi- sesta evidenssistä.Tässä yhteydessä ulkoisella evidenssillä tarkoitetaan ns. autonomisen kielitieteen ulkopuolelta saatavaa evidenssiä kielestä. Määtän mukaan ulkoinen evidenssi ei ole empiirisen tutkimuksen tulosta, vaan ensisijaisesti lingvististen ja neurologisten teorioiden keskinäisestä samankaltaisuudes- ta johtuvaa. Ensiksi on huomautettava, että neurologiset teoriat ovat vain yksi ryhmä monista ulkoiseen evidenssiin nojautuvis- ta teoreettisista näkökulmista. Kuitenkin Määttä on osittain oikeassa väitteessään, sillä joskus on mahdollista tehdä empiirisen tutkimuksen reunaehdot sellaisiksi, että suo- sitaan jotain tiettyä teoriaa tai näkökulmaa.
Silti haluan korostaa, ettei lingvistisen teo- rian ottaminen lähtökohdaksi takaa kyseis- tä teoriaa täysin tukevia tutkimustuloksia, mikäli tehdään aito ja lähestymistavaltaan neutraali tutkimus. Tästä esimerkiksi voi ot- taa vaikkapa kappaleessa 3.1 esitetyt Karls- sonin teoreettisen tutkimuksen ja Vainion ym. (2003) kokeellisen tutkimuksen erot,
vaikka Karlssonin tutkimus oli Vainion ym.
lähtökohtana.
Psykolingvistiikan kritiikissään Määttä menee vielä pitemmälle: "Meidän ei oike- astaan pidä tarkastella standardisoituja kie- liopillisia rakenteita kokeellisen psykologian avulla, vaan voimme tarkastella rinnan kog- nitiivisia ja kielellisiäkehitysprosessejalapsella tai tarkastella kielen rakenteiden kehityksen motivoituneisuutta" (Määttä, 2000; kursi- voinnit alkuperäisiä). Näin vahvaan näke- mykseen odottaisi seikkaperäistä perustelua, sillä Määttä ei osoita yksiselitteisesti miksi kokeellista kielentutkimusta ei pidä tehdä.
Lisäksi on vaikea ymmärtää, miten kieltä tai kielen rakenteita voisi ylipäätään tutkia ilman standardoituja määritelmiä. Joka tapa- uksessa jonkinlainen teoreettinen viitekehys tarvitaan tutkimustavasta tai -menetelmäs- tä riippumatta, koska perusteet on oltava, vaikka tutkittaisiin kielellisten kehityspro- sessien etenemistä. Uskoakseni kielitieteelli- nen - ja yleensä tieteellinen - tutkimus on välttämättä teorialähtöistä, mutta tietoisuus teorioiden olemassaolosta ja niiden käytöstä voi suuresti vaihdella. Äärimmilleen vietynä ajatus teorioiden hylkäämisestä tarkoittaisi, että tutkija pystyisi tyhjentämään mielensä myös kaikista aiemmista elämänkokemuk- sistaan. Ne kun väistämättä vaikuttavat tut- kijan tapaan hahmottaa maailmaa ja siten myös tutkimuksen kohdetta.
Määttä (2000) ilmaisi yksiselitteisimmän kritiikkinsä mainitsemalla, että "Ulkoisen evidenssin käyttö on metodologisesti han- kalaa." (Määttä, 2000: 207). Mikäli Määttä tarkoittaa hankalalla työlästä tai vaivallois- ta, hän on aivan oikeassa, mutta mielestäni tutkimuksessakin pätee sanontano pain, no gain.
6. LOPUKSI
Kertaan vielä lyhyesti tärkeimmät tässä artik- kelissa esiintuomani näkemykset.
Johdannossa esitin, että kieli-intuitiolla on kaksi keskeistä rajoitusta: fysiologiseen havaintoon ja esiintymisyleisyyteen liittyvät kielen aspektit. Nämä seikat tulevat toistu- vasti vastaan pyrittäessä sovittamaan yhteen kokeellista ja aineistoperustaista tutkimusta teoreettiseen kielen tarkasteluun. Toisessa luvussa käsittelin silmänliiketutkimusta ja lukemisen etenemistapoja. Korostin, että sil- mänliiketutkimus on luonteva menetelmä, jolla saadaan tietoa lukemisprosessista sitä mukaa kun lukeminen etenee. Kolmannen luvun keskeisin asia oli, että toisaalta suh- tautuminen kvamitatiivisiin muuttujiin, toisaalta suhtautuminen yksilöllisiin eroihin ovat keskeisimmät erot teoreettisen kielen- kuvauksen ja kielen prosessoinnin tutki- muksen välillä. Neljännessä luvussa esittelin kaksi suomalaista modulaarisuuden mallia, jotka hyvin edustavat modulaarisuusajatte- lun ääripäitä: paikallista ja kattavaa modu- laarisuutta. Viittasin aiempiin tutkimuksiin, joiden perusteella jonkinlainen paikallinen informaation prosessoinnin modulaarisuus on varsin mahdollista, jopa todennäköis- tä, mutta kaikenkattava modulaarisuus ei useimmiten ole lainkaan empiirinen kysy- mys, vaan kyse on käsiteanalyyttisestä tar- kastelusta.
Viidennen luvun viesti oli kriittisyydessään selvä: mielestäni on käsitteellinen harha aja- tella, että kieltä voitaisiin tutkia sellaisenaan, ilman minkäänlaista taustateoriaa. Kaiken kaikkiaan tämän kirjoituksen tarkoituksena oli osoittaa, että kielen prosessoinnin tutki- mus on haasteellista, koska koko ajan jou- dutaan työskentelemään kolmen - joskus hankalasti yhteen sovitettavan - tieteenalan keskiössä. Tutkimuksessa on otettava huo- mioon kielelliset, psykologiset ja fysiologi-
set tekijät, vaikka tutkimuksen kohteena olisikin vain yksittäinen osa jostakin näistä kolmesta.
VIITTEET
Baayen, H. (1998). Henkilökohtainen kom- mentti. NorFa Summer School, Mekrijärvi, Finland, June 22-29.
Baayen, H.& Tweedie, F. & Schreuder, R.
(2002). The subjects as a simple random effect fallacy: Subject variability and morphological family effects in the mentallexicon.Brain&
lAnguage, Special Issue: Mentallexicon II, 81, 55-65.
Bertram, R. (2004). Henkilökohtainen kom- mentti. Turun yliopisto, Psykologian laitos, 24.5.2004
Bertram, R. & Hyönä, J. (2003). The length of a complex word modifies the role of mor- phological structure: Evidence from eye mo- vements when reading short and long Finnish compound.loumal ofMemory&Language, 48,615-634.
Hothersall, D. (1995).History ofpsychology. Mc- (;raw-Hill, Inc, lJSll
Hubel, D.H. & Wiesel, D.N. (1962). Recepti- ve fields, binocular interaction and functional architecture in the cat's visual cortex.loumal of
Phy~ology(London),160, 106-154.
Hyönä,
J.
& Lorch, R. & Kaakinen, J.K.(2002).Individual differences in reading to surnmari- ze expository text: Evidence from eye fixation patterns.lournal ofEducationalPsychology, 94, 44-55.
Hyönä,J. & Vainio, S. (2001). Readingmorpho- logically complex clause structures in Finnish.
European loumal ofCognitive Psychology, 13, 451-474.
Itkonen, E. (2003): What is language? A study of philosophy oflinguistics. lJniversity ofTurku,
Publications of (;eneral Linguistics, voI.8.
Just, M. & Carpenter, P. (1980). A theory of reading: From eye fixations to comprehension.
Psychological Review, 87,329-354.
Karlsson,F.(1977). Syntaktisten kongruenssijär- jestelmien luonteesta ja funktioista. Virittäjä, 81,359-389.
Lively, S. & Pisoni, D. & (;oldinger, S. (1994).
Spoken word recognition: Research and theo-
ry. Teoksessa M.A. Gernbacher (toim.),Hand- book ofPsycholinguistics,(s. 265-301). San Die- go, CA, US: Academic Press.
McClelland, J. & Rumelhart, D. (1981). An interactive activation model of context effects in letter perception:1.Anaccount ofbasic fin- dings.Psychological Review,88, 375-407.
MacDonald, M. & Pearlmutter, N. & Seiden- berg, M. (1994). The lexical nature of syntac- tic ambiguity resolution.Psychological Review, 101,676-703.
McDonald, S. & Shillcock,R.(2003a): Low-Ievel predictive inference in reading: The influence of transitional probabilities on eye movements.
Vlsion Research,43, 1735-1751.
McDonald, S. & Shillcock, R. (2003b): Eye mo- vements reveal the on-line computation ofle- xical probabilities during reading.Psychological Science,14,648-652.
Määttä, U. (2000). Mistä on pienet säännöt teh- ty. Virittäjä, 104,203-221.
Nicol, Janet - Forster, Keith &Veres,C.(1997).
Subject-VerbAgreement Processes in Compre- hension.Journai ofMemory&Language, 36,
569-587. .
Nikanne, U. (2002). Kerrokset ja kytkennät:
konseptuaalisen semantiikan perusteet.http://
www.abo.fi/faklhf/fin/kurssit/KONSEM/in- dex.htm. (Haettu 4.4.2004.)
Olson, R. & Kliegl, R. & Davidson, B. & Folrz, G. (1985). lndividual and developmental dif- ferences in reading disability. Teoksessa G.E.
McKinnon &T.G. Waller (toim.)Reading Re- search: Advances in Theory and Practice. New York, Academic Press.
Paap,K. & Newsome, S. & McDonald, J. &
Schvaneveldt,R.(1982).Anactivation-verifi- cation model for letter and word recognition:
The word-superiority effect.Psychological Re- view,89, 573-594.
Petersen, S. & Fox,P.& Snyder, A. & Raichle,
M. (1990). Activation ofextrastriate and fron- tal cortical areas byvisual words and word-like stimuli.Science,249, 1041-1044.
Rayner,K. (1998). Eye movements in reading and information processing: 20 years of rese- arch.Psychological Bulletin, 124, 372-422.
Rayner,K.&Dufl}r,S. (1986). Lexical comple- xity and fixation times in reading: Effects of word frequency, verb complexity, and lexical ambiguity. Memory &Cognition 14, 191- 201.
Rayner,K. & Pollatsek, A. (1989). The psycho- logy ofreading.Upper Saddle River, NJ, US:
Prentice-Hall, lnc.
Selkokeskus, http://www.papunet.net/selkokes- kus. Selkokielen keskuksen kotisivu.
Selfridge, O. & Neisser, U. (1960). Pattern re- cognition by machine. Scientific American, 203,60-68.
Taft, M. (1979). Recognition of affixed words and the word frequency effect.Memory&Cog- nition,7, s. 263-272.
Uusipaikka, E. & Aaltonen, O. & Portin, P.
(2003). The Evolutionary Origin ofLanguage and Modularity of Brain. Esitelmä. Suomen kognitiivisen kielentutkimuksen yhdisryk- sen (FiCLA) Moduuliriihi. Turun yliopisto, 24.10.2003.
Vainio, S. & Hyönä,J. &Pajunen,A. (2003). Fa- cilitatory and inhibitory effects ofgrammatical agreement: Evidence from readers' eye fixation patterns.Brain and Language,85, 197-202.
Vainio, S. & Hyönä,
J.
& Pajunen, A. (arvioitava- na). Grammatical agreement and word length effects on eye fixations in reading: Evidence for a delayed effect of agreement.Vainio, S. & Hyönä, J. & Pajunen, A. (valmis- teilla). Relative co-occurrence frequencyaffects the processing of verb arguments in Finnish:
Aneye-tracking study.
ON THE RELATlON BETWEEN L1NGUISTIC DESCRIPTION AND LANGUAGE PROCESSING Seppo Vainio, General Linguistics, University of Turku
Inthis paper 1 will describe some fundamental differences between theoreticallinguistic description and language processing. 1 will examine the limits of linguistic intuition, fundamental assumptions of the eye-tracker studies, and reading as a process. Howe- ver, the essential theme will deal with the relation between linguistic description and language processing. 1 will also introduce two Finnish models of language (processing) modularity, and finaily 1 will criticise the idea of language study withom any back- ground theory.
Keywords: language processing, linguistic description, eye-tracker studies, modularity
