441
virittäjä 3/2011
TAVA-partisiippi kolmen aineiston ja kahden konstruktion valossa
Heli Pekkarinen� Monikasvoinen TAVA- partisiippi. Tutkimus suomen TAVA- partisiipin käyttökonteksteista ja verbi- liittojen kieliopillistumi sesta. Helsinki�
Helsingin yliopisto 2011. http://urn.fi/
URN:ISBN:978-952-10-6965-9. 230 s.
isbn 978-952-92-9008-6 (nid.), 978-952-10-6965-9 (pdf).
Heli Pekkarisen väitöstutkimuksen aihe on suomen passiivin VA-partisiippi eli TAVA-partisiippi eri käytöissään (esim.
postitettava kirje, kirje on postitettava ~ postitettavissa). Tutkimustehtävä on pe- rusteltu, sillä muodon käyttöä on aikai- semmissa tutkimuksissa ja kieliopeissa kuvattu yksipuolisesti. Tutkimuksen ta- voitteena on aineiston avulla kuvata TAVA-partisiipin merkityksiä erilaisissa konteksteissa ja selvittää, miten muoto saa modaalisen merkityksensä. Toinen keskeinen tavoite on eräänlaisina tapaus- tutkimuksina tarkastella mahdollisuus- ja välttämättömyysrakenteiden (on teh- tävissä, on tehtävä) kieliopillistumista eli merkityksen ja muodon vakiintumista kiinteiksi konstruktioiksi. Tälle työlle ai- van likeisintä tutkimusta edustavatkin Taru Nordlundin (Salmisen, 2000) tut- kimus ns. kvasirakenteesta eli olla tekevi- nään -tyypistä ja Sari Maamiehen (1997) selvitys ns. propinkvatiivirakenteesta eli olla putoamaisillaan -tyypistä.
Heli Pekkarisen väitöstutkimus suo- men TAVA-partisiipista pohjautuu kol- meen erilaiseen aineistoon. Aineistojen vertailu on työssä myös keskeinen ja hy- vin perusteltu metodinen ratkaisu. Ai-
neistojen analyysin avulla tekijä piirtää tarkan kuvan tutkimastaan muodosta, sen merkitykseen vaikuttavista esiinty- misympäristöistä ja vakiintuneista konst- ruktioista, joiden osa TAVA-partisiippi on. Nykykirjakielen, murteiden ja van- han kirjakielen tarkastelu erikseen ja yh- dessä auttaa ymmärtämään, millaisia merkityksiä TAVA-partisiipilla nykykie- lessä on ja miksi. Eri aineistot antavatkin kuvan kolmesta varsin erilaisesta TAVA- partisiipista: murreaineistoa voi pitää muodon alkuperäisintä luonnetta parhai- ten kuvaavana, käännöskieltä edustavassa vanhan kirjakielen materiaalissa näkyvät vieraiden kielten – kiinnostavasti nimen- omaan latinan eikä ruotsin – mallit ja nykykirjakielessä vaikuttaa normittami- nen. Kielen normittamisen vaikutusten ja erilaisten lähirakenteiden merkitysten tarkastelulla on myös tutkimuksessa tär- keä osansa. Hyvä esimerkki näiden kah- den yhdistelmästä on nesessiivirakentei- den murteissa esiintyvän subjektin sijaa koskevan variaation ja yleiskielen nor- mittamisen vaikutus on tehtävä -raken- teen ekspansioon: on tehtävä -rakennetta käytet täes sä ei tarvitse miettiä, onko sen subjekti nominatiivissa vai genetiivissä ja kumpi niistä olisi normin mukainen muoto.
Teoreettisesti keskeisiä kenttiä tutki- muksessa ovat kieliopillistuminen ja mo- daalisuus. Erityisesti kieliopillistumista tekijä esittelee ja arvioi havainnollisesti mutta kompaktisti ja kriittisestikin. Pek- karisen käsitykseen kieliopillistumisesta kuuluu olennaisena osana konstruktio-
442 virittäjä 3/2011
ajattelu: kieliopillistuminen nähdään konstruktioitumisena, muodon ja mer- kityksen vakiintuneiden liittojen kehi- tyksenä, eikä lekseemilähtöisenä, yksit- täisen sanan tehtävien muutoksena. Pek- karinen osoittaa, että konstruktion kehi- tys voi perustua muutaman leksikaalis- tuneen muodon yleistymiseen, kuten on käynyt mahdollisuusrakenteen kohdalla.
Olla tehtävissä -rakenteen taustalle on us- kottavaa olettaa kiteytyneet on saatavissa ja on nähtävissä -rakenteet, jotka murre- aineistossa ovat rakenteen frekventeim- piä esiintymiä ja yleiskielessäkin kuulu- vat kuuden yleisimmän joukkoon. Toi- saalta nykykielessä erittäin produktiivi- sen välttämättömyysrakenteen eli on teh- tävä -tyypin alkuperäksi ei ole luontevaa olettaa vastaavaa, yksittäisestä verbistä tai muutamista verbeistä koostuvaa taustaa, vaan väljempää, predikatiivikonstruk- tioon perustuvaa lähtökohtaa.
Sekä kieliopillistumisen että modaa- lisuuden käsitteitä käytetään työssä tai- ten, hirttäytymättä jyrkkiin näkökantoi- hin. Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, kuinka Pekkarinen paikantaa itsensä tut- kijana: hänen tavoitteenaan on kuvata kieltä ”teoriakehyksettömästi” eli ennak- koluuloitta ja avoimin mielin, ilman ajat- telua ja analyysia rajoittavia taustaoletuk- sia ja odotuksia. Tavoitteena on siis tehdä mahdollisimman hyvin oikeutta tarkas- teltavalle rakenteelle itselleen ja antaa ai- neistojen paljastaa sen todellinen mer- kitys ja käyttötavat. Tällainen tavoite si- nänsä on tärkeä, ja on hyvä, että sen kir- joittaa auki. Nähdäkseni se on myös var- sin tyypillinen tavoite nykyfennistisessä tutkimuksessa, jossa laajan, hyvin järjes- tetyn aineiston ei anneta yksin olla ää- nessä mutta jonka avulla halutaan täy- dentää olemassa olevaa käsitystä jostakin kielen ilmiöstä. On kuitenkin selvää, ettei
täysin ennakkoluuloton ja ennakko-odo- tukseton ajattelu ja analyysi ole mahdol- lista, vaan tutkimus rakentuu aina aiem- min opitun ja koetun varaan. Pekkarisen työssä aivan konkreettisia merkkejä tästä ovat muun muassa kognitiivisen kieli- tieteen ja konstruktio kieliopin ajatukset, joihin tutkimuksessa tukeudutaan. Näi- den selviä vaikutteita antaneiden suun- tausten esittely olisi ollut paikallaan; lu- kija hyötyisi selkeistä kannanotoista. Ny- kyfennistiikassa eklektinen, useammasta teoriasuuntauksesta ammentava tutki- mus on hyvin edustettuna.
Työssään Pekkarinen osoittaa, että ai- kaisemmissa tutkimuksissa ja kielen ku- vauksissa annettu kuva TAVA-partisiipin merkityksistä on ollut aivan liian yksi- puolinen ja virheellinenkin. Erityisesti modaalisen merkityksen riippuvuus par- tisiipin käyttöympäristöstä on tässä suh- teessa tärkeä tulos: luettava kirja, kirja on helposti luettava, kirja on luettavana ja kirja tulee luettavaksi -tyyppisten il- maisujen on esiinnyttävä sopivassa kon- tekstissa tullakseen tulkituksi modaa- lisena, välttämättömyyttä tai mahdolli- suutta ilmaisevana. Näitä kontekstieh- toja ovat jollakin tavoin ilmipantu sub- jektin tarkoite (kirja on lasten luetta- vana), ominaisuutta ilmaiseva tehtävä (tämä on parsittava sukka, tuo toinen on ehjä), partisiippiverbin oma merki- tys (asia on hoidettava tänään) ja esiin- tyminen direktiiveissä (kirja määrättiin luettavaksi). Myös mahdollisuus- ja vält- tämättömyysrakenteissa modaalisuus on nimenomaan koko olla-verbin ja TAVA- partisiipin muodostaman konstruktion, ei yksin partisiipin merkitys. Tulokset perustuvat oivaltavaan aineistojen käyt- töön ja mahdollisuus- ja välttämättö- myysrakenteiden osalta myös monipuo- liseen syntaktiseen analyysiin.
443
virittäjä 3/2011
Tutkimuksen kohteena on morfolo- gisesti kompleksinen muoto, jonka mor- fologinen motivaatio eli muodon eri ele- menttien tehtävät tulevat tarkasteltaviksi erityisesti mahdollisuusrakenteen kehi- tyksen ja nykymerkityksen selvittelyssä.
Tässä tarkastelussa huomio kohdistuu ennen kaikkea sijamuotoon, kun on näh- tävissä -rakennetta verrataan lähikonst- ruktioihin kuten on nähtävillä. Partisii- pin itsensä osuuden selvittely jää tässä valitettavasti hiukan sijamuotojen jal- koihin, eikä passiivia oteta morfologi- sen motivaation tarkastelussa huomioon lainkaan. Kuitenkin sekä mahdollisuus- että välttämättömyysrakenteiden tarkas- telussa nousee esiin se, miten olennainen elementti passiivi niissä on: modaalinen tulkinta syntyy, kun partisiipin ilmai- semaa toimintaa tarkastellaan passiivin implisiittisesti ilmaiseman henkilökoki- jan kannalta. Tätä passiivin keskeisyyttä tekijä toki korostaa toisaalla työssään.
TAVA-partisiipin ja sen käyttökon- tekstien kehityksen tarkastelu osoittaa konkreettisella tavalla aukon suomen yleiskielen tutkimusmahdollisuuksissa:
1900-luvun alkupuolen kirjakielen mate- riaalia ei ole lainkaan saatavana sähköi- sessä muodossa. Tämän puutteen toivoisi tulevan korjatuksi pian. Suomen kirja- kielen kehityksen jaottelu eri jaksoihin päättyy nykykäsityksen mukaan 1870- tai 1880-luvulle, jolloin nykysuomen kauden katsotaan alkavan. On tehtävä -tyyppis- ten ja muiden nimenomaan suomen kir- joitetulle nyky-yleiskielelle ominaisten rakenteiden tutkimus ajallisesti kattavan aineiston avulla osoittaisi varmasti, mi-
ten jaottelua voisi tarkentaa. Mistä alkaa nyky-nykysuomi?
Pekkarinen nostaa tutkimuksessaan esiin useita lisätutkimusta kaipaavia seik- koja. Kiinnostava kysymys on muun muas sa venäjän vaikutus suomessa itä- murteista lähtöisin olevaan välttämättö- myysrakenteeseen ja mahdollisesti suo- men partisiippien käyttöön laajemmin- kin, ovathan suomen ja venäjän partisiip- pijärjestelmät keskenään hyvin saman- kaltaiset.
Kaiken kaikkiaan Pekkarinen hyö- dyntää työssään sekä innovatiivisia että kriittisiä näkökulmia ja tarkastelee tutki- muksensa kohdetta havainnollisesti sekä yksityiskohtien että suurten linjojen ta- solla. Työ on tärkeä lisä suomen verbi- konstruktioita käsittelevään tutkimuk- seen ja kieliopillistumisen tutkimukseen ja aineistovetoiseen tutkimukseen ylei- semminkin.
Krista Ojutkangas etunimi.sukunimi@utu.fi
Lähteet
Maamies, Sari 1997: Hanhi hautomaisil- lansa. – Lea Laitinen & Tapani Lehtinen (toim.), Kieliopillistuminen. Tapaustut- kimuksia suomesta s. 20–37. Kieli 12.
Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.
Salminen, Taru 2000: Morfologiasta moniäänisyyteen. Suomen kielen kva- sirakenteen merkitys, käyttö ja kehitys.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
