Demokratian dynamiikka - Diskurssianalyttinen tutkimus vegaanien toimijuuden rakentumisesta internetkeskustelussa

Demokratian dynamiikka

Diskurssianalyyttinen tutkimus vegaanien toimijuuden rakentumisesta internetkeskustelussa

Ilona Laine

Tampereen yliopisto

Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö

Sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielma

Toukokuu 2011

TAMPEREEN YLIOPISTO

Sosiaalitutkimuksen laitos

LAINE, ILONA; Demokratian dynamiikka – Diskurssianalyyttinen tutkimus vegaa- nien toimijuuden rakentumisesta internetkeskustelussa

Pro gradu –tutkielma, 87 sivua Sosiaalipsykologia

Ohjaaja: Eero Suoninen Toukokuu 2011

Tiivistelmä

Pro gradu -tutkielmani sijoittuu liiketutkimuksen alueelle. Kiinnostukseni kohdistuu uusiin politiikanteon keinoihin sekä liikkeiden yhteiskunnalliseen toimijuuteen. Tar- kastelen kansalaisaktivismia elämäntapavaikuttamisen kautta, ja tutkin millaisia toi- mijuuksia vegaanit rakentavat käymässään internetkeskustelussa.

Suomalaisessa kansalaisaktivismissa 1990-luvulla syntyneen uuden aallon myötä liik- keiden toiminta radikalisoitui ja sai uusia muotoja. Politiikkaa alettiin tehdä aiemmin epäpoliittisiksi miellettyjen keinojen kautta. Keskeiseksi nousivat oma keho, elämän- tapa ja arjen valinnat. Uusien vaikuttamiskeinojen myötä politiikanteon areenat ovat laajentuneet. Politiikan teon keskeiseksi kentäksi on perinteisten puolueiden rinnalle noussut media. Keskeistä on median muuntuminen erilaisten toimijoiden kohtaamis- paikaksi. Liikkeistä on tullut keskeisiä identiteetin määrittelyn kenttiä, kollektiivisen toiminnan ja protestin muotoilijoita sekä kanavia. Suomalaisista liikkeistä uuden aal- lon keskiössä ovat olleet eläinoikeusaktivistit. Tutkimukseni kohteeksi valitsin vegaa- nit, sillä heillä on usein tiivis kytkentä eläinoikeusliikkeeseen, ihmisoikeus- sekä ym- päristökysymyksiin. Veganismi on myös selkeästi elämäntapa, ja koenkin sitä tarkas- tellessani pääseväni käsiksi juuri uusiin politiikan teon keinoihin.

Aineistonani käytän aktivistien internetin keskustelufoorumilla käymää keskustelua.

Olen kerännyt aineiston alun perin kandidaatin tutkielmaani varten syksyllä 2009. Ai- neisto sisältää 114 puheenvuoroa, ja sitä kertyi tulostettuna 61 sivua. Puheenvuorojen

pituudet vaihtelevat sivusta hyvin lyhyeen, noin muutaman lauseen kommenttiin.

Useimmat puheenvuorot ovat noin puolen sivun mittaisia.

Tutkimus on kvalitatiivinen ja teoriaohjaava. Tarkastelen aineistoani diskurssitutki- muksen keinoin ammentaen tulkinnan välineitä erilaisista tutkimustraditioista. Kes- keisiksi käsitteiksi muodostuivat kehys, identiteetti ja toimijuus.

Aineistossa omaa ja toisten toimintaa jäsennetään elämänhallinnan, moraalin, vas- tuun, ja kokemuksen kehysten kautta. Kehysten avulla yksilö ylläpitää ja vahvistaa elämäntapaansa, arvojaan, uskomuksiaan sekä asenteitaan. Aineistossani veganismi määrittyi valinnaksi. Aktivistit määrittivät elämäntapansa keinoksi kantaa vastuu sosi- aalisista ja ekologisista kysymyksistä. Keskeisiksi nousevat arjen valinnat. Vegaanit määrittyvät aineistossa moraalisiksi ja vastuullisiksi toimijoiksi. Lähtökohtana pide- tään tietoisuutta. Tiedon katsotaan velvoittavan toimimaan heikompien ja sorrettujen puolesta. Kehysten keskeisiksi piirteiksi muodostuivat päällekkäisyys ja refleksiivi- syys. Päällekkäisyydellä tarkoitan sitä, etteivät kehykset esiinny aineistossa toisistaan täysin irrallisina, vaan monin tavoin toisiinsa kytkeytyneinä. Refleksiivisyys taas viit- taa toiminnan luonteeseen, siihen miten yksilö soveltaa arvojaan ja ideologiaansa ti- lanteessa tehdyn arvioinnin perusteella. Aktivistien toimijuus ei näyttäydy mekaanise- na sääntöjen noudattamisena, vaan refleksiivisen arvioinnin myötä tilanteisesti muo- toutuvana. Lähtökohtani on, että aktivistit määrittävät käymässään internet- keskustelussa tulkinnan välineitä, joiden avulla määritetään omaa ja toisen identiteet- tiä. Näissä prosesseissa refleksiivisen arvioinnin ja määrittelykamppailujen tuloksena syntyy aktivistien yhteiskunnallinen toimijuus.

Avainsanat: diskurssintutkimus, kehys, identiteetti, kollektiivinen identiteetti, toimi- juus

Sisällys:

1. Tausta...1

1.1 Tutkimuksen merkitys ...2

1.2 Tutkimuskysymys ...3

1.3 Tutkimuksen lähtökohtia ...4

2. Aineisto...5

3. Eettisiä kysymyksiä...6

4. Yhteiskunnalliset liikkeet...7

4.1 Mobilisaatio ...9

4.2 Uudenlaista politiikkaa ...11

4.3 Liikkeet ja media...15

4.4 Yhteiskunnalliset liikkeet ja edustuksellinen demokratia...17

5. Liikkeiden tutkimuksesta...19

6. Liikkeet ja identiteetti...21

6.1 Kollektiivinen identiteetti ...23

7. Veganismi...26

8. Metodina diskurssintutkimus...27

8.1 Kehysanalyysi ...30

8.2 Kehystämisprosessi...32

8.3 Identiteetti ja kehystäminen ...34

8.4 Ideologian yhteyksiä kehystämiseen...36

8.5 Diskurssin ja kehyksen eroista...36

9. Verkkovuorovaikutus...37

9.1 Verkkovuorovaikutus ja poliittinen toiminta ...39

10. Aineiston analyysi...42

10.1 Kehykset ...43

Elämänhallinta ...43

Moraali ...47

Vastuu ...51

Kokemus ...55

10.2 Kehysten muuntuminen ...59

10.3 Kehysten interdiskursiivisuus ...60

10.4 Identiteetit ...62

Yksilöllinen identiteetti...63

Kollektiivinen identiteetti ...66

10.5 Yhteenvetoa ...69

11. Pohdintaa...74

Kuviot:...78

Kuvio 1. Kehysten päällekkäisyys ...78

Kuvio 2. Aktivistien toimijuuden rakentuminen ...79

Lähteet: ...80

1

1. Tausta

Suomessa on 1990-luvulla noussut niin kutsuttu kansalaisaktivismin uusi aalto. Uuden aallon myötä liikkeiden toiminta radikalisoitui, ja yhteiskunnallinen osallistuminen alkoi saada uusia muotoja, elämäntapavaikuttamisen noustessa keskeiseksi vaikutta- misen keinoksi. Politiikkaa ruvettiin tekemään aiemmin epäpoliittisiksi miellettyjen asioiden kautta. Vaikuttamisen keskiöön nousivat elämäntapa, oma keho ja arjen va- linnat. Aktivistit ovat kriittisiä vallitsevaa parlamentaarista järjestelmää kohtaan. He katsovat, ettei vallitseva järjestelmä mahdollista kansalaisten intressien huomioimista, vaan valta on siirtynyt kansalta markkinoille. Tavoitteena on vallitsevan yhteiskunnan muuttaminen ja vallan ottaminen omiin käsiin. Keskeisiä ovat henkilökohtainen auto- nomia ja toimintavelvollisuus. Vaikka elämäntavalla vaikuttaminen on kuulunut radi- kaaliin yhteiskunnalliseen protestointiin lähes aina, se ei ole koskaan aikaisemmin ympäristöliikehdinnän historiassa ollut yhtä keskeisessä asemassa kuin 1990-luvulla.

(Konttinen & Peltokoski 2004, 103–106, 115–116, 155, 160, 171.)

Tätä edustuksellisen demokratian ulkopuolella tapahtuvaa kulutus- ja elämäntapapoli- tikointia on kutsuttu uudeksi politiikaksi. Uusi politiikka on merkinnyt uusien poliit- tisten kysymysten ja ideologioiden nousua julkisuuteen. Toiminnassa ovat korostuneet henkilökohtaisuus, aktiivinen kansalaisuus, osallistuminen ja itsensä toteuttaminen.

(Lundbom & Rinne 2003, 182). Keskusteluun on tullut ”uusi kansalaisuus” käsite (ks.

Termonen 2003, 237–238). Tällä viittaan siihen, että jotkut yksilöt kokevat demokra- tian mahdollistamat vaikuttamisen keinot (esim. äänestämisen) riittämättöminä ja ha- luavat vaikuttaa muilla keinoin. On puhuttu parlamentaarisen politiikan kriisistä, ja siitä etteivät kansalaiset kykene identifioitumaan vallitseviin vaikuttamisen keinoihin.

Näistä parlamentaarisen vaikuttamisen ulkopuolelle jäävistä on puhuttu passiivisina ja jopa välinpitämättöminä. Tämän ei kuitenkaan tarvitse välttämättä tarkoittaa poliitti- sen toiminnan ulkopuolelle jäämistä, vaan se voi merkitä kansalaisuuden toteuttamista toisin keinoin. (Termonen 2003, 237.)

Perinteisten puolueiden ei enää katsota kykenevän edustamaan pirstoutuneita ja moni- naisia yhteiskunnallisia intressiryhmiä. Juuri tämä puolueiden etääntyminen kansa- laisyhteiskunnasta, ja kykenemättömyys toimia kansalaisia yhteiskuntaan liittävinä

2

instituutioina ja identiteetin rakentajina, ovat luoneet tilaa uusille yhteiskunnallisille liikkeille. Liikkeet ovat kasvattaneet rooliaan yhteiskunnallisen keskustelun herättäji- nä, identiteetin tuotannon alueena, kollektiivisen toiminnan ja tarpeiden muotoilijoina sekä sosiaalisen protestin kanavoijana.( Juppi, Peltokoski & Pyykkönen 2003, 266–

269.) Onkin puhuttu refleksiivisestä politiikasta, jolla viitataan toimijoiden reflek- sinomaista tapaa reagoida poliittisiin epäkohtiin ja toisaalta niiden politisoimiseen ref- leksiivisen toiminnan seurauksena. Täsmällisemmin refleksiivinen politiikka viittaa siis spontaanisti esiin nouseviin politiikanteon muotoihin, jotka muotoutuvat refleksii- visen arvioinnin tuloksena. Keskeistä on nimenomaan toiminnan paikantuminen edus- tuksellisen demokratian instituutioiden ulkopuolelle. Tarkoitus on haastaa vallitsevat käsitykset ja tuoda esiin vaihtoehtoinen tapa nähdä maailma. Refleksiivinen poliitti- nen toiminta lähtee yksilöä lähellä olevista merkittäviksi koetuista asioista ja ilmiöistä.

(Rinne 2011, 10–12, 16).

Oma kiinnostukseni kohdistuu uusiin politiikan teon keinoihin ja liikkeiden yhteis- kunnalliseen rooliin. Haluan tutkimuksellani selvittää, millaisia yhteiskunnallisia toi- mijoita liikkeet ovat. Tarkastelen kansalaisaktivismia elämäntapavaikuttamisen kaut- ta ja tutkin millaisia toimijuuksia liikkeet rakentavat käymässään internet- keskustelussa. Lisäksi tutkin miten näitä toimijuuksia rakennetaan. Olen kiinnostunut myös siitä, millaisia kehyksiä toimijat rakentavat ja miten he pyrkivät kulloistakin ti- lannetta jäsentämään.

1.1 Tutkimuksen merkitys

Tutkimukseni osallistuu siihen keskusteluun, jota suomalaisessa yhteiskunnassa käy- dään kansalaisaktivismista. Uskon voivani aktivistien omia lähtökohtia esiintuomalla tuoda keskusteluun tärkeän lisän. Lisäämällä tietoisuutta aktivistien toiminnan taustal- la olevista syistä ja tavoitteista voidaan tuottaa ymmärrystä aktivismia kohtaan. Oleel- lista on ymmärtää, että aktivistien yhteiskunnallinen toimijuus rakentuu suhteessa muihin toimijoihin vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Onkin tärkeää kiinnittää huomiota tähän aktivistien ja muiden toimijoiden väliseen kanssakäymiseen. Olen- naista on huomioida myös ne seikat, jotka edesauttavat tai estävät vaihtoehtoisen vai- kuttamisen muotoutumista. Koetaanko aktivistit uhkana, vai voivatko he saavuttaa tasavertaisen toimijan aseman? Tärkeää on huomioida myös se, millaisin keinoin

3

vaihtoehtoista politiikkaa koetetaan tehdä. Vallitsevan järjestelmän kyseenalaistami- nen ja haastaminen ovat paitsi välttämättömiä uuden luomiselle, myös riski ajautua marginaaliseksi toimijaksi. Aidot vaikuttamisen mahdollisuudet vaativat vastapuolen mielipiteen ja aseman huomioimista ja arvostamista. Helppoa tällaisen aseman ja yh- teistyön rakentaminen ei varmasti useinkaan ole, mutta onnistuessaan se voi johtaa kestävämpiin ja rakentavampiin ratkaisuihin kuin aiempi politiikka. Kiinnittämällä huomiota tähän, voidaan jatkossa mahdollistaa rakentavampi ja hedelmällisempi yh- teistyö eri toimijoiden välille.

Yhteiskunnallisten liikkeiden tutkiminen on tärkeää paitsi aktivistien toimijuuden hahmottamiseksi, myös siksi, että liikkeiden toiminta vaikuttaa paitsi yksilön elämän- tapaan ja arjen valintoihin, myös siihen millaista julkista keskustelua protestin koh- teena olevasta asiasta käydään. (della Porta & Diani 2006, 3.) Liikkeessä toimiminen ei siis rajoitu vain yksilön elämäntapaan ja valintoihin, vaan kytkeytyy monin tavoin yhteiskunnalliseen vallankäyttöön. Liikkeet ovat myös yhä enemmän, ja uusilla ta- voilla tekemissä poliittisen päätöksentekokoneiston kanssa, minkä vuoksi tutkimuk- sessa on syytä tehdä työtä tämän uudenlaisen tilanteen haltuun ottamiseksi. (Ylä- Anttila 2010, 288).

1.2 Tutkimuskysymys

Valitsin tutkimukseni kohteeksi aktivistien joukosta vegaanit. Vegaaneilla ja vega- nismilla on usein tiivis kytkentä eläinoikeusliikkeeseen, ja monilla vegaaneilla yksi syy vegaanisen elämäntavan valintaan on juuri eläinten oikeudet. Lisäksi vegaanit toimivat usein laajasti aktivismin kentällä. Heidän toimintansa kytkeytyy eläinoikeus- liikkeeseen, ympäristö-, ihmisoikeus- sekä rauhan kysymyksiin. Vegaanius on akti- vismin muodoista selkeästi elämäntapa ja sillä vaikuttamaan pyrkimistä. Koska olen kiinnostunut ennen kaikkea uusista vaikuttamisen keinoista, koin vegaanit mielekkää- nä valintana. Vegaaneja tutkimalla koen pääseväni käsiksi juuri uusiin politiikan teon keinoihin.

Haluan tutkimuksellani selvittää, millaisia poliittisen toiminnan areenoita liikkeet ovat, sekä millaisia toimijuuksia ne mahdollistavat. Lisäksi haen vastauksia siihen, miten

4

tämä toimijuus rakentuu? Olen kiinnostunut myös siitä, millaisia kehyksiä toimijat rakentavat, ja miten he pyrkivät kulloistakin tilannetta jäsentämään.

Tutkielmassani pyrin selvittämään sitä, millaiseksi aktivistien ja liikkeen yhteiskunnal- linen toimijuus rakentuu heidän käymässään internetkeskustelussa. Varsinaiseksi tut- kimuskysymykseksi muodostui se, millaisia identiteettejä internetkeskustelussa ra- kentuu, sekä millaisia kehyksiä (tulkintamalleja) aktivistit rakentavat. Lisäksi kysyn miten näitä kehyksiä ja identiteettejä rakennetaan.

1.3 Tutkimuksen lähtökohtia

Laadullisella tutkimuksella tarkoitetaan tiivistetysti tutkimusta, joka pyrkii ymmärtä- mään jotakin ilmiötä. Laadullinen tutkimus on perinteisesti ihmistieteellistä tutkimus- ta (vrt. luonnontieteellinen selittävä). Laadullinen tutkimus voidaan nähdä sateenvar- jokäsitteenä hyvin monenlaiselle tutkimukselle. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 9, 65–66.)

Oma tutkimukseni asettuu lähtökohdiltaan aineisto- ja teorialähtöisyyden välimaas- toon. Lähtökohtani on tarkastella aineistossa syntyviä merkityksiä ja identiteettejä kollektiivisen identiteetin ja kehystämisen käsitteiden avulla. Tarkoitukseni ei siis ole tarkastella aineistoa minkään tietyn teorian kautta, vaan pikemminkin tiettyjen käsit- teiden avulla ammentaa tulkinnan välineitä eri tutkimustraditioista. Koska olen kui- tenkin kehyksen käsitettä käyttäessäni sitoutunut ajatukseen tietyllä tavalla muotoutu- vista kehyksistä, ja oletan niitä löytyvän aineistosta, työni ei ole puhtaasti myöskään aineistolähtöinen. Katsonkin työni olevan ennemmin teoriaohjaava kuin suoraan teo- ria- tai aineistolähtöinen. Teoriaohjaavuudella tarkoitetaan analyysitapaa, jossa käyte- tään apuna teoreettisia kytkentöjä, jotka eivät kuitenkaan pohjaudu suoraan teoriaan.

Tässä analyysitavassa aikaisemman tiedon merkitys on pikemminkin uusien ajatusuri- en kompassina toimiminen, kuin täysin teoriaa vastaava. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 96–97.)

Laadullisen tutkimuksen piirissä käytetään joskus validiteettikriteerinä niin kutsuttua triangulaatiota. Triangulaatiolla viitataan yksinkertaistetusti erilaisten metodien, tutki- joiden, teorioiden tai tiedonlähteiden yhdistämistä tutkimuksessa. Teoriaan liittyvässä triangulaatiossa tutkimuksessa otetaan huomioon useampia teoreettisia lähtökohtia,

5

joiden avulla pyritään laajentamaan tutkimuksen näkökulmaa. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 143, 145.) Omassa tutkimuksessani on piirteitä teoriaan liittyvästä triangulatois- ta. Lähtökohtani on diskurssin tutkimus, mutta analyysilläni on selkeitä kytköksiä myös kehysanalyysiin.

Sosiaalipsykologisessa liiketutkimuksessa on tutkittu kehyksiä sekä riippuvina että riippumattomina tulkinnan välineinä. Riippuvuusnäkökulma liittyy rationaalisen va- linnan teoriaan, jossa kognitiiviset merkitykset nähdään annettuina. Riippumatto- muusnäkökulmasta merkitykset eivät koskaan voi olla annettuina, ja siinnä korostuu- kin merkitysten ja toiminnan dynaaminen suhde. (Snow 2004, 391.) Oma tutkimukse- ni sijoittuu tässä tutkimusperinteessä riippumattomuusnäkökulman alle.

2. Aineisto

Aineistonani käytän aktivistien internetissä Eläinoikeusfoorumin ”kasvisyönti ja ve- ganismi” -alueella käymää keskustelua. Kasvisyönti ja veganismi -otsikon alla kes- kusteluja käydään kasvisyöntiin ja veganismiin liittyvistä asioista. Kasvisyönti ja ve- ganismi -foorumilla keskusteluja on yhteensä 535 ja viestejä 31740 (16.10.2010). Ko- ko foorumilla on rekisteröityneitä käyttäjiä 4582 (16.10.2010). Foorumi tarjoaa pai- kan eläinten oikeuksista ja kasvisyönnistä keskustelulle, ja sitä ylläpidetään vapaaeh- toisvoimin. Eläinoikeusfoorumi ei ole Oikeutta Eläimille -yhdistyksen foorumi, yhdis- tys ainoastaan tarjoaa tilan foorumille. Keskusteluun voivat osallistua vain rekisteröi- tyneet käyttäjät. (Eläinoikeusfoorumi 2010.)

Valitsin aineistoksi Eläinoikeusfoorumilla kasisyönti ja veganismi -alueella ”kuinka tiukka vegaani on hyvä olla?”-otsikon alla käydyn keskustelun. Tässä keskustelussa keskustelijat puhuvat siitä, kuinka ehdottomina he vegaaniuden rajoja pitävät. Voiko esimerkiksi syödä ei-vegaanista ruokaa, jos muuta ei ole tarjolla? Valitsin tämän kes- kustelun analyysin kohteeksi siksi, että siinä keskustelijat määrittävät oman toimin- tansa sekä ideologiansa reunaehtoja ja rajoja. He myös keskustelevat siitä, millä kei- noin omaa ideologiaa on järkevää toteuttaa (esim. boikotointi). Tämä keskustelu sisäl- tää kokonaisuudessaan 238 viestiä (28.10.2009). Tämän aineiston olen kerännyt alun perin kandidaatin tutkielmaani varten syksyllä 2009.

6

Tutkimuksessa käyttämäni aineisto sisältää 114 puheenvuoroa. Puheenvuorojen pi- tuudet vaihtelevat sivusta hyvin lyhyeen muutaman lauseen kommenttiin. Useimmat puheenvuorot ovat puolen sivun mittaisia. Kokonaisuudessaan aineistoa kertyi tulos- tettuna 61 sivua. Rajasin aineistosta pois ne kohdat, joissa käyty keskustelu ei ollut tutkimuskysymykseni kannalta hedelmällistä. Tällaisia kohtia olivat yleisistä aiheista keskustelu, kuten keskustelut siitä, onko jokin vegaaninen tuote keskustelijoista hyvän makuista, tai mistä jotakin tiettyä vegaanista tuotetta voi ostaa.

3. Eettisiä kysymyksiä

Internetkeskustelua aineistona käytettäessä on otettava huomioon se, etteivät tutkitta- vat tiedä, että heidän keskusteluaan käytetään tutkimuksessa. Itse ajattelen, että he ovat laittaneet keskustelunsa julkiselle foorumille, jota kuka tahansa (sivustolle kirjau- tumatta) voi lukea. Koen, että keskustelijat ovat julkista foorumia käyttäessään tietoi- sia toisten, myös tutkijan, mahdollisuudesta päästä keskusteluun käsiksi. He ovat pai- kan valitessaan ikään kuin antaneet muille luvan tutustua aineistoon.

Tutkimusta tehtäessä on kiinnitettävä huomiota myös tutkittavien anonymiteetin tur- vaamiseen. Käyttämässäni aineistossa keskustelijat käyttävät nimimerkkejä, jolloin heitä ei voi tunnistaa. Heidän todellisen henkilöllisyytensä selvittäminen ei ole edes mahdollista tutkijalle. Nimimerkkien käytön vuoksi tutkittavien sukupuolen, iän tai muun sosiaalisen statuksen selvittäminen ei ole mahdollista. Tutkijan ei myöskään ole mahdollista varmistua siitä, että kaikki keskustelijoiden itsestään esittämät tiedot pi- täisivät paikkansa. Siten, jos joku keskustelija esimerkiksi kertoo olevansa vegaani, tukijan ei ole mahdollista varmistua väitteen paikkansapitävyydestä. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä keskusteluun osallistujat osallistuvat silti niiden mer- kitysten ja tulkintojen tuottamiseen, joita keskustelussa syntyy. Keskeistä tässä tutki- muksessa on nimenomaan tuotettu merkitys ja sen rakentuminen. Näitä merkityksiä voidaan pitää relevantteina tutkimuksen kannalta, riippumatta niiden esittäjään liitty- vien faktojen paikkaansa pitävyydestä. Koska kiinnostukseni kohdistuu keskustelussa rakentuviin toimijuuksiin ja niiden merkityksiin sekä kirjoittajien omiin tulkintoihin, taustatekijöiden oikeellisuudesta varmistuminen ei ole tärkeää.

7

Tutkimusta tehtäessä on huomioitava, että keskeistä on tekstissä rakentuva merkitys ja siinä esitetyt tulkinnat ei se, kuka tekstin on kirjoittanut. Jos aineistona on nimimerkil- lä kirjoitettuja kannanottoja, ei tutkijan ole mahdollista selvittää kirjoittajan henkilöl- lisyyttä. Joskaan tämä ei ole tutkimuskysymykseni kannalta oleellista. Keskeistä on nimenomaan tuotettu merkitys, ja sen rakentuminen. Tutkijan on silti aina pidettävä mielessä, että hän rakentaa tutkimuksellaan niitä tulkintoja, joita yhteiskunnassa ky- seisestä aiheesta syntyy. Näin ollen tutkijan on oltava tietoinen valitsemansa näkö- kulman ja tuottamansa tiedon vallasta, ja vaikutuksesta tutkimuksen kohteena oleviin henkilöihin ja ilmiöön. On ymmärrettävä, ettei tutkimus koskaan ole arvovapaata tai täysin objektiivista. Uskoakseni ei kuitenkaan ole edes mahdollista, että tutkija ikään kuin unohtaisi arkiajattelun tuottamat jäsennykset tutkimuksen teon ajaksi, keskei- sempää on, että niistä on tietoinen, ja että ne otetaan huomioon.

4. Yhteiskunnalliset liikkeet

Yhteiskunnallisella liikkeellä tarkoitetaan poliittisessa tai kulttuurisessa konfliktissa yksilöiden, ryhmien tai organisaatioiden välille muodostuvaa vuorovaikutusverkostoa.

Yhteiskunnalliset liikkeet ovat 1960-luvulta lähtien olleet pysyvä osa länsimaista de- mokratiaa. Liikkeiden vaikutus, toiminnan muodot ja protestoinnin voimakkuus ovat vaihdelleet vuosien saatossa. Liikkeen toiminnan syntymisen taustalla on tilanne, jos- sa yksilöt kokevat tyytymättömyyttä vallitseviin olosuhteisiin. Tämän kokemuksen kehittyminen vahvaksi synnyttää yksilössä ja ryhmässä toimintavalmiuden tilanteen muuttamiseksi. Tämä muutospyrkimys määrittää oleellisesti ryhmän suhdetta muihin ryhmiin. On esitetty, että liike syntyy, kun sen toiminta tulee julkisuuteen. Jotain on kuitenkin tapahtunut jo tätä ennen. Julkisuutta edeltävää vaihetta kutsutaan hiljaisen toiminnan vaiheeksi. Alberto Melucci on nimittänyt tätä hiljaisen kehityksen vaihetta latenssivaiheeksi. Mobilisaatiovaiheessa päivittäinen vuorovaikutus synttää emotio- naalisen sitoutuneisuuden, strategiat ja sosiaaliset verkostot. Latenssi- ja mobilisaatio- vaihe eivät aine esiinny tässä järjestyksessä. On mahdollista, että latenssivaihetta edel- tää mobilisaation vaihe, jolloin latenssivaihe on väliaikaista hiljaiseloa. (della Porta &

Diani 1999, 1-11; Konttinen & Peltokoski 2004,11–13, 121.)

8

Yhteiskunnallisia liikkeitä on tutkittu neljästä teoreettisesta näkökulmasta. Ensimmäi- nen näkökulma on Kollektiivinen toiminta (collective action) jolloin tutkitaan toimin- nan merkityksiä. Toinen näkökulma on organisoituminen (Resource mobilization), jossa huomio kiinnittyy toiminnan rationaalisuuteen ja strategioihin. Kolmas näkö- kulma on uudet sosiaaliset liikkeet (New Social Movements), jolloin kiinnostus koh- distuu liikkeiden muotoutumiseen. Neljäs näkökulma on poliittiset prosessit (The Po- litical process approach), jolloin tutkitaan erilaisten intressien ilmentymistä (della Por- ta & Diani 1999, 1-11; Konttinen & Peltokoski 2004,11–13, 121; Tajfel 1981, 244.) Kaikki eri suuntaukset hyväksyvät neljä luonteenomaista piirrettä sosiaalisille liikkeil- le:

Epämuodolliset vuorovaikutusverkot tuottavat toiminnan resursseja sekä ylläpitävät yhteistä maailmankuvaa ja elämäntapaa. Vuorovaikutusverkot ovat keskeisiä myös uusien jäsenten rekrytoinnissa. Jaetut uskomukset ja solidaarisuus toimivat kollektii- visena resurssina, jonka avulla tuotetaan ryhmään kuulumisen tunnetta. Jaetut usko- mukset edistävät kollektiivisen identiteetin syntymistä. Yhteisön arvojärjestelmät ja kollektiiviset representaatiot tukevat solidaarisuutta. Keskeinen piirre on myös kol- lektiivisen toiminnan keskittyminen konfliktiin ja vaihtoehtoisiin toimintatapoihin. Ak- tivistien tavoitteena on kulttuurisen tai sosiaalisen muutoksen aikaansaaminen, joihin pyritään muuttamalla totuttua toimintatapaa. Tämä synnyttää uusia protestoinnin kei- noja. Uudet liikkeet ovat muuttaneet poliittisen osallistumisen ja vaikuttamisen keino- ja, ja protestin käytöstä on tullut keskeistä. Äänestämisestä ja lobbaamisesta on siir- rytty suoraan toimintaan. Protesti on myös keskeinen siksi, että sen käyttö erottaa liikkeet muun tyyppisistä verkostoista.

Tiivistäen voidaan todeta, että liikkeiden epämuodolliset sosiaaliset verkostot tuotta- vat tiettyä vuorovaikutuksen tapaa, jolla luodaan jaettuja uskomuksia ja solidaarisuut- ta. Tämä puolestaan tuottaa keskittymistä tiettyihin asioihin (protestointi) sekä auttaa liikettä järjestäytymään. Tämä kaikki tuottaa puolestaan tiettyä toimintatapaa. (della Porta & Diani 2006, 28; della Porta & Diani 1999, 14–16.)

Tutkimuksessani on havaittavissa näitä kansanliikkeille luonteenomaisia piirteitä.

Keskustelufoorumi voidaan nähdä epämuodollisena vuorovaikutusverkkona, joka yl- läpitää yhteistä maailmankuvaa ja elämäntapaa. Keskustelijoiden ilmastonmuutokseen

9

ja eläinten- ja ihmisten oikeuksiin viittaavia puheenvuoroja voidaan ajatella jaettuina uskomuksina, jotka tuottavat solidaarisuutta ja ryhmään kuulumisen tunnetta. Myös kollektiivisen toiminnan keskittyminen vaihtoehtoisiin toimintatapoihin tulee aineis- tossa esille. Aktivistit keskustelevat siitä, miten omaa ideologiaa on järkevää toteuttaa.

Yksi esiin tuleva keino on tietynlainen boikotointi, eli vältetään ostamasta aktivistien arvojen vastaisesti toimivien yritysten tuotteita. Protestin käyttö ja poliittisen osallis- tumisen ja vaikuttamisen keinojen muutos on osa aktivistien ideologiaa, ja tulee kes- kustelussa esille, kun keskustelijat kertovat tavoistaan toimia ja toteuttaa ideologiaan- sa.

4.1 Mobilisaatio

Mobilisaatio on termi, jolla kuvataan yleensä sitä prosessia, jonka avulla liike pyrkii hankkimaan jäseniä. Mikromobilisaatiolla taas tarkoitetaan sitä yhteistyötä, jota liik- keen toimijat tekevät kerätäkseen, valmistellakseen, koordinoidakseen, käyttääkseen ja uudelleen tuottaakseen materiaalisia resursseja, jäseniä ja kollektiivisen toiminnan syitä. Kollektiivinen identiteetti sekä muotoutuu mikromobilisaatioprosessissa että muokkaa sitä. (Hunt & Benford 2004, 438).

Liittyminen yhteiskunnalliseen liikkeeseen on monitahoinen ilmiö. Keskeisimpinä tekijöinä pidetään aikaa ja pyrkimyksiä. Osa osallistumisesta on ajallisesti rajattua, sisältää vähän riskejä, ja vaati vain vähän vaivannäköä. Tällaisia osallistumisen muo- toja voivat olla muun muassa rahan lahjoittaminen tai osallistuminen rauhanomaiseen mielenosoitukseen. Osallistuminen voi olla lyhytaikaista, mutta sisältää huomattavia riskejä, kuten vaikkapa talonvaltaus. Keskeisimpiä syitä liittyä yhteiskunnalliseen liikkeeseen ovat tutkimusten mukaan halu vaikuttaa ympäristöön, maalimankuvan merkityskellistäminen tai halu ilmaista tunteita ja näkemyksiä. (Klandermans 2004, 360–361).

Osallistumista voidaan tarkastella instrumentaalisesta, identiteettiin liittyvänä tai ideo- logiaan pohjautuvana toimintana. Instrumentaaliset syyt liittyvät epätyytyväisyyteen, epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen, moraaliseen tyytymättömyyteen tai koettuun epäkohtaan. Tällöin tavoitteena on saada aikaan muutos vallitsevissa olosuhteissa.

Identifioituminen johonkin ryhmään lisää todennäköisyyttä sille, että yksilö osallistuu

10

ryhmän toimintaan. Ideologian näkökulmasta keskeisiä tekijöitä osallistumisessa ovat narrattiivit, tunteet ja moraaliset tekijät. (Klandermans 2004, 362–365.)

Keskeinen tekijä osallistumisessa ovat sosiaaliset verkostot. Osallistuminen liikkeen toimintaan paitsi ylläpitää ja muokkaa olemassa olevia verkostoja, myös synnyttää uusia. Sosiaaliset verkostot myös lisäävät yksilön todennäköisyyttä osallistua liikkeen toimintaan. Yksilö, jolla on siteitä liikkeessä toimiviin, liittyy siihen todennäköisem- min kuin henkilö, jolla näitä siteitä ei ole. Osallistuminen yhden ryhmän tai liikkeen toimintaan lisää myös todennäköisyyttä osallistua toisen ryhmän toimintaan. Yksilöt eivät rakenna näitä yhteyksiä vain liikkeiden kautta, vaan myös osallistumalla erilai- siin tapahtumiin. Yhteydet muihin liikkeessä toimiviin synnyttää yksilössä ryhmä kuulumisen tunteen, mikä auttaa merkityksellistämään toimintaa ja hyväksymään sen sisältämät riskit. (della Porta & Diani 2006, 115, 117–119.)

Verkostojen rooli ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Erilaisten verkostojen merkitys korostuu tilanteesta riippuen. Henkilökohtaisten suhteiden (esim. ystävyys) merkitys on keskeinen silloin, kun liikkeen ideologia on yleisesti hyväksytty siinä ympäristössä, jossa osallistujat toimivat. Suorat yhteydet, jotka ovat selvästi sidoksissa ajan poliitti- siin ja radikaaleihin alakulttuureihin, ovat keskeisiä silloin kun liikkeen ideologia ei ole yhtenevä liikkeen toimintaympäristössä vallitsevien yleisten näkemysten kanssa.

Erilaisilla verkostoilla on myös erilainen tehtävä. Verkostot tarjoavat liittymisen mah- dollisuuksia ja vaikuttavat mahdollisten liittyjien päätöksentekoon. (della Porta &

Diani 2006, 125–126.)

Keskeisiä tekijöitä mobilisaatioprosessissa ovat myös solidaarisuus ja sitoutuminen.

Solidaarisuus viittaa siteisiin, jotka liittävät ryhmän jäsenet toisiinsa. Kyse on ryhmän jakamasta kiintymyksestä ja innostuksesta. Solidaarisuus voidaan jakaa ryhmän sisäi- seen ja ulkoiseen solidaarisuuteen. Sisäisellä solidaarisuudella viitataan ryhmän jäsen- ten väliseen solidaarisuuteen. Ulkoinen solidaarisuus taas viittaa solidaarisuuteen, jota ryhmän jäsenet tuntevat toisen ryhmän jäseniä kohtaan. (Hunt & Benford 2004, 439.)

Sitoutuminen voidaan määritellä yksilön johonkin ryhmään identifioitumisen seurauk- sena syntyvinä affektiivisena (tunteita herättävä) ja moraalisena sitoutumisena, joka

11

johtaa panostamiseen liikkeen toimintaan. Sitoutuminen voi vaihdella liikkeiden välil- lä ja sisällä. (Hunt & Benford 2004, 440, 444.)

Osallistumalla liikkeen toimintaan aktivistit luovat kommunikaatioverkostoja. Kom- munikaatioverkostoja syntyy sekä liikkeen sisälle että liikkeiden välille. On mahdol- lista, että liikkeen sisälle syntyy vahva sisäinen vuorovaikutusverkosto, joka sulkee muut verkostot liikkeen ulkopuolelle. Tyypillisempää on kuitenkin, että yhteyksiä syntyy myös liikkeiden välille. Liikkeiden väliset vuorovaikutusverkostot syntyvät aktivistien päällekkäisten jäsenyyksien tai ystävyyssuhteiden myötä. Päällekkäiset jäsenyydet helpottavat tiedonkulkua, nopeuttavat päätöksentekoa, synnyttävät luotta- musta ja mahdollistavat jaettujen representaatioiden syntymisen. Näiden verkostojen kautta pidetään yllä kollektiivista identiteettiä. (della Porta & Diani 2006, 126, 128–

129.)

4.2 Uudenlaista politiikkaa

Poliittinen toiminta voidaan määritellä jonkin asian tai tilanteen määrittelemiseksi on- gelmaksi, sekä pyrkimykseksi ratkaista se. Keskeistä on siis pyrkimys muuttaa jokin asia paremmaksi kuin se tällä hetkellä on. (Lappalainen 2008, 10–11.)

Suomessa 1990-luvulla syntynyt aktivismin uusi aalto sai alkunsa jo olemassa olevien liikkeiden ja verkostojen sisällä. Taustalla olivat kasvava tyytymättömyys olemassa olevien liikkeiden toimintaan ja halu etsiä uusia toimintatapoja ja kysymyksenasette- luja. Vanhojen liikkeiden toiminta koettiin byrokraattisena ja hierarkkisena eikä nii- den katsottu mahdollistavan uudenlaista kysymyksenasettelua. Keskeistä oli kokemus vanhojen liikkeiden kyvyttömyydestä tarjota omaehtoisia vaikuttamisen mahdolli- suuksia. Uusille liikkeille onkin ominaista, että vaikutteita on tullut myös vanhojen liikkeiden ulkopuolelta. (Konttinen & Peltokoski 2004, 19–21, 155, 160.)

Uusi aalto kehittyi monella suunnalla ja monenlaisista lähtökohdista, eikä se muodos- tanut täysin yhtenäistä kokonaisuutta tai merkityskenttää. Syyt radikalisoitumiseen ovat moninaisia. Yksilötasolla kyseessä oli kokemus yhteiskunnan piittaamattomuu- desta ja radikaalien tekojen sekä ne hyväksyvien asenteiden voimakkuudesta. 1990-

12

luvun uusiin liikkeisiin kuuluvat paitsi Vegaaniliitto, myös Oikeutta Eläimille - yhdistys sekä Maan ystävät. (Konttinen & Peltokoski 2004, 11–19, 146–157.)

Keskeisin muutos liikkeiden toiminnassa radikalisoitumisen myötä oli uudenlainen suhde mediaan. Radikalisoituminen tuli julkisuuteen keväällä 1995 Pohjanmaalla teh- tyjen turkistarhaiskujen myötä. Iskut saivat näkyvyyttä mediassa, mikä sai aikaan liikkeiden mobilisaation kehittymisen. Laaja näkyvyys mediassa herätti yhteiskunnal- lista keskustelua ja pakotti pohtimaan vallitsevia arvoja. Uudet liikkeet alkoivat käyt- tää mediaa tietoisesti hyväkseen. Radikalisoituminen ei kuitenkaan tarkoittanut maltil- lisemmista keinoista luopumista, vaan yleinen toimintalinja säilytti perinteisen rau- hanomaisuuden. (Konttinen & Peltokoski 2004, 19–21.)

Toinen keskeinen muutos oli yksityisomaisuuden kunnioittamisen lakkaaminen. Tur- kistarhaiskuissa tuotettiin tarkoituksellisesti aineellisia vahainkoja esimerkiksi kiin- teistöille tai turkeille. Kolmas muutos oli kaupankäyntiin puuttuminen. Aktivistit toi- mivat muun muassa erilaisten ostoboikottien kautta. Neljäs muutos oli aktivismin taustalla olevien sosiaalisten verkostojen muutos. Taustalla ovat yhä useammin järjes- töjen sijaan pienemmät ryhmät. ( Ruostesaari 2001, 18; Siisiäinen 1998, 234–235.) Tiivistäen keskeisimpinä eroina vanhoihin liikkeisiin voidaan pitää toiminnan motii- vien sekä keinojen muutosta. Toiminnan motiivit muotoutuivat uusien liikkeiden myötä henkilökohtaisempaan suuntaan. Keinojen keskeisimmät muutokset liittyvät toiminnan laittomuuteen, internetin luomiin mahdollisuuksiin sekä verkostojen muu- tokseen. (Rinne 2011.)

Politiikan teon areenoiden laajentumista pidetään jälkimodernin yhteiskunnan tyypil- lisenä piirteenä. Epäviralliset politiikan teon tavat ovat vallanneet alaa perinteiseltä puoluepolitiikalta, ja politiikka ja poliittinen ovat laajentuneet käsittämään laajempia toimintamuotoja ja toiminnan alueita, sekä useampia toimijoita. Tähän politiikan teon areenoiden laajenemiseen ovat vaikuttaneet paitsi vallan siirtyminen pois perinteisiltä valtiollisilta toimijoilta ylikansallisille yrityksille ja markkinoille, myös yhteiskunnan rakenteen muutos. Yhteiskunnalliset jaot eivät palaudu enää luokkiin ja perinteiselle oikeisto-vasemmisto-akselille. Näin perinteiset puolueet eivät ole enää kykeneviä edustamaan pirstoutuneita ja moninaisia yhteiskunnallisia intressiryhmiä. Juuri puolu- eiden etääntyminen kansalaisyhteiskunnasta, ja kykenemättömyys toimia kansalaisia

13

yhteiskuntaan liittävinä instituutioina ja identiteetin rakentajina, on luonut tilaa uusille yhteiskunnallisille liikkeille. Liikkeet ovat kasvattaneet rooliaan yhteiskunnallisen keskustelun herättäjinä, sekä identiteetin tuotannon alueena, kollektiivisen toiminnan ja tarpeiden muotoilijoina sekä sosiaalisen protestin kanavoijana. (Juppi, Peltokoski &

Pyykkönen 2003, 266–269.)

Liikkeiden rooli yhteiskunnassa on kasvanut yhä keskeisemmäksi, ja erilaiset toimin- taryhmät ovat myös tuoneet keskusteluun uusia teemoja. Politiikka ei siis ole siirtynyt minkään yksittäisen toimijaryhmän yksinoikeudeksi, vaan se on hajaantunut lukuisiksi paikallisiksi politiikoiksi. Yhteiskunnan pirstoutumiskehitystä on edesauttanut elin- keinorakenteen muutos, ja kulttuurin alueella kulutuksen nouseminen yhä keskei- semmäksi ihmisten arkitoimintaa sääteleväksi tekijäksi. Elinkeinorakenne on hajautu- nut useille aloille, minkä myötä työrooleista ja identiteeteistä on tullut yhä moninai- sempia ja muuttuvia. Kulutuksen keskeisyys on johtanut erilaisten alakulttuurien syn- tyyn. Muotivirtaukset ovat synnyttäneet ”tyyliyhteisöjä”, esimerkiksi tietyn musiikin kuuntelijoiden keskuuteen. Myös kulutus on politisoitunut voimakkaasti, ja sen aja- tellaan kytkeytyvän moraalisiin ja eettisiin lähtökohtiin. Kulutusvalinnoilla katsotaan olevan mahdollisuus vaikuttaa ja nostaa esiin yhteiskunnallisia ongelmia. Kulutuspoli- tikointi näkyy ennen muuta erilaisina ostoboikotteina. (Juppi, Peltokoski & Pyykkö- nen 2003, 266–268; della Porta & Diani 2006, 3.)

Politiikan teon medialisoitumisen myötä yhteiskunnalliset liikkeet ovat muodostaneet uusia toiminnan piirteitä. Keskeistä on mobilisaation laajuus. Perinteisesti protesti kehittyy, kun poliittisessa mahdollisuusrakenteessa avautuu uusia tilaisuuksia. Vaati- muksia kanavoidaan hallinnollisiin instituutioihin puolue-elimien kautta. Nykyisin viranomaisten huomiota haluavien liikkeiden täytyy tämän sijaan suuntautua suoraan julkisuuteen. Mobilisaation muodot ovat myös muuttuneet uusien liikkeiden myötä.

Liikkeet ovat omaksuneet monenlaisia taktiikoita päästäkseen sisään päätöksenteon eri vaiheisiin ja paikkoihin. Voidaankin sanoa, että liikkeiden toiminnan painopiste on siirtynyt painostamisesta interventioon. Protesti ei kuitenkaan ole enää ainoa tai tär- kein tapa, jolla liikkeet pyrkivät hakemaan median huomiota. Pääsy julkisuuteen riip- puu yhä enemmän läheisistä kontakteista johonkin tiettyyn mediaan, ja toisaalta siitä kuinka hyvin lehdistölle tarkoitettu informaatio on valmisteltu. Liikkeistä onkin tullut myös merkittävä tiedonlähde lehdistölle. (della Porta 2000, 242, 246.)

14

Keskeisinä piirteinä on pidetty myös sitä, ettei liikkeillä ole selkeää rakennetta tai roo- leja. Liikkeen sosiaalisen perustan ei katsota enää olevan yhteiskunnan luokkaraken- teessa, vaan sen nähdään liittyvän ennemmin sosiaaliseen statukseen (kuten ikä, suku- puoli, seksuaalinen suuntautuminen jne.). Toiseksi uusien liikkeiden arvojen ja ideo- logioiden katsotaan olevan moninaisia. Ideologia tai arvot eivät perustu enää mihin- kään tiettyyn jakoon, kuten oikeisto-vasemmisto ajatteluun. Liikkeet ovat tuo- neet ”demokratisaation dynamiikan” osaksi jokapäiväistä elämää, sekä kyseenalaista- neet eroa kansalaisyhteiskunnan ja poliittisen välillä. Kolmanneksi liikkeiden identi- teettipolitiikka eroaa vanhojen liikkeiden toimintatavasta. Arvot, uskomukset ja sym- bolit tuottavat ryhmäänkuulumisentunnetta (esim. naisliike, etniset liikkeet). Uudet liikkeet ovat myös häivyttäneet kollektiivisen ja individualismin rajaa. Toisaalta ko- rostetaan yksilön valintaa ja vastuuta, toisaalta toimitaan vahvasti osana ryhmää.

Liikkeeseen kuuluminen sisältää usein henkilökohtaisen ulottuvuuden. Tämä liittyy uusiin poliittisiin teemoihin ja alueisiin. Uusien liikkeiden myötä aiemmin henkilö- kohtaisena ja epäpoliittisena alueena pidetty on politisoitunut. Esimerkkinä näistä voidaan pitää Eläinoikeusliikettä, joka 1990- luvulla nousi julkisuuteen politisoimalla eläinten oikeudet. Politiikka tehdään kulutusvalintojen ja omaan kehoon liittyvien asi- oiden kautta (esim. seksuaalivähemmistöt, pukeutuminen, syöminen). Uudet liikkeet ovat muuttaneet myös perinteisiä mobilisaatiotekniikoita. Vaikka liikkeet korostavat toiminnassaan väkivallattomuutta, ne haastavat silti avoimesti yhteiskunnassa vallit- sevat arvot. Uudet liikkeet ovat tarttuneet perinteisen politiikanteon osallistumisen ongelmiin. On etsitty vaihtoehtoisia osallistumisen ja vaikuttamisen tapoja yhteisten asioiden ajamiseksi. Uusien liikkeiden harjoittama politiikka ei ole sidoksissa tiettyyn paikkaan, eikä päätöksentekoa ei liitetä enää vain paikallisiin toimijoihin (viranomai- set ym.). Liikkeet ovat halunneet muuttaa perinteistä hierarkkista ja keskitettyä pää- töksentekokulttuuria. ( Laraña, Johnston & Gusfield 1994, 6-9; Rinne 2011, 12.)

15

4.3 Liikkeet ja media

Median merkitys poliittisen toiminnan areenana on kasvanut perinteisen politiikan heikentymisen myötä. Tätä kehitystä on kuvattu politiikan medioitumisen käsitteellä.

Media ei näyttäydy enää kanavana, jonka avulla tavoitetaan kannattajia ja äänestäjiä.

Media on muuttunut kansalaistoimijoiden, poliitikkojen ja protestin kohteena olevien kohtaamispaikaksi. Julkisuuden avulla pyritään saamaan päätöksentekijöiden huomio.

Mediajulkisuus on muodostunut paikaksi, jossa toimijat politisoivat erilaisia asiaky- symyksiä, haastavat vallitsevat kulttuuriset näkemykset, tarjoavat tilalle vaihtoehtoisia ja pyrkivät määrittelemään identiteettiään ja saamaan kannatusta tavoitteilleen ja toi- minnalleen. (Juppi, Peltokoski & Pyykkönen 2003, 269–270.) Habermas on todennut lehdistöinstituution pohjan muuttuneen radikaalisti. Aiemmin lehdistöinstituutiot oli- vat yksityisessä omistuksessa, viimeisen sadan vuoden aikana nämä instituutiot ovat kuitenkin kaupallistuneet, sekä taloudellisen, teknologisen ja organisatorisen keskit- tymisen vuoksi muuttuneet yhteiskunnallisen vallan instituutioiksi. (della Porta 2000, 240.) Habermasin julkisuutta koskevien töiden pohjalle rakentuva ajatus deliberatiivi- sesta demokratiasta voidaan ajatella pyrkimyksenä vastata siihen yhteiskunnalliseen kehitykseen, jonka seurauksena edustuksellisen demokratian perusinstituutiot kyseen- alaistuvat sekä ulkoisten että sisäisten paineiden vaikutuksesta. Sisäisiä paineita luo kansallisvaltioiden sisäinen monikulttuuristuminen ja hyvää elämää koskevien käsi- tysten moninaistuminen. Toisaalta poliittisten kysymysten globalisoituminen luo pai- neita demokratian uudelleen muotoilulle. Syntyi ajatus siitä, että julkisuudessa muo- dostuneen kansalaismielipiteen tulisi ohjata poliittista päätöksentekoa. Tämän myötä myös keskustelussa muodostuneita mielipiteitä alettiin tuoda esille kollektiivisen toi- minnan keinoin, kuten mielenosoituksin, vetoomuksin ja boikotein. Kansanliikkeiden olemassaolo edellyttää siis ajatusta siitä, että poliittisten päätösten legimiteetti nojaa kansalaisten muodostamaan julkiseen mielipiteeseen. On syytä muistaa, että julkisuu- den ja liikkeiden suhde on vuorovaikutuksellinen. Kollektiivinen toiminta muokkaa julkisen keskustelun ihanteita ja instituutioita. Julkisuuden uudelleen muotoilua ja kollektiivista toimintaa voidaan pitää edellytyksenä paitsi sille, että julkisen keskuste- lun mahdollistavat kansalaisoikeudet tulevat kirjatuksi lakiin, myös sille, että ne toteu- tuvat käytännössä. (Ylä-Anttila 2005, 155, 157–158.) Liike ei kuitenkaan pysty yksin tuomaan asiaansa esille, ja pitämään sitä julkisuudessa. Mediassa esilläolo paitsi välit- tää kuvaa liikkeen ulkopuolisille, symbolien kautta tukee kollektiivisen identiteetin

16

ylläpitoa.(Tarrow 1998, 116,146.) Näyttävä mediajulkisuus on paitsi keino tavoitella suuren yleisön huomiota, myös vahvistaa oman ryhmän kiinteyttä ja motivaatiota.

(Juppi, Peltokoski & Pyykkönen 2003, 271).

Media ei kuitenkaan toimi vain aktivistien ehdoilla, vaan kehystää asioita omasta nä- kökulmastaan. Median intresseissä on saada myyviä otsikkoja, jolloin esille nostetaan mellakointi ja mielenosoitukset, kun taas samaan tapahtumaan rauhanomaisesti osal- listuneet voivat jäädä jutun ulkopuolelle. Mediajulkisuus onkin muuttanut poliittisen toiminnan tyyliä, ja aktivistien on ollut pakko sopeutua median logiikkaan. Toimijoi- den on entistä paremmin kyettävä arvioimaan tavoitteitaan ja tyyliään, ja välttämään jähmettymistä luukkoonlyötyihin asetelmiin. On kiinnitettävä huomioita siihen, ettei toiminnan sisältö jää muodon varjoon, jos spektaakkelimaisesta julkisuudesta tulee itsetarkoitus. Pertti Lappalainen onkin tutkimuksissaan erottanut poliittisen toiminnan rutinoituneesta ja kaavamaisesta käyttäytymisestä. (Juppi, Peltokoski & Pyykkönen 2003, 270–271.) Liikkeiden toimintatapojen on kuitenkin oltava yleisesti hyväksyttyjä ja tunnistettavia, ainakin siinä määrin, että potentiaaliset mobilisaation kohteet tunnis- tavat ne. Liikkeiden on viestinsä läpi saamiseksi vedottava myös joihinkin yleisesti hyväksyttyihin ajattelu- ja puhetapoihin. Toiminta ja puhetavat ovat siis osa sitä kult- tuurista merkitysvarantoa, josta liikkeet kehittävät työkalunsa. (Ylä-Anttila 2010, 297.)

Uusien liikkeiden suhde poliittiseen järjestelmään eroaa vanhoista liikkeistä. Oleellis- ta on ymmärtää, että liikkeiden rooli syntyy sosiaalisessa neuvottelujen tuloksena.

Valta siis syntyy sosiaalisessa eikä sen ulkopuolella.(Melucci 1994, 109.) Media on mahdollistanut uudenlaisten sosiaalisten verkostojen syntymisen (mm. internetin kaut- ta). Näin ryhmillä ei ole enää perinteisiä rajoja. Informaation jakamiseen, tuottami- seen ja muotoiluun kohdistuvan kontrollin kasvu on johtanut käytettyjen koodien muodollisuuteen. Koodit organisoivat tietoa, ja ovat uusi vallan muoto. Informaation ja sosiaalisten verkostojen muutoksen myötä identiteetin määritteleminen on vaikeu- tunut. Monien informaatioverkostojen olemassaolo hankaloittaa pysyvyyden ja sel- keyden rakentamista. (Melucci 1994, 112–114.)

Liikkeiden yhteiskunnallinen rooli ei kuitenkaan synny tyhjiössä, vaan se neuvotel- laan ympäristön kanssa. Nykytilanteessa media on yksi keskeisimmistä kanavista, joilla tätä keskustelua käydään. Mediaa ei silti pidä nähdä kiinteänä ja pakottavana

17

rakenteena tai liikkeiden toimintaa yksinomaan rajoittavana tekijänä. Kuten Pertti Lappalainen on todennut, mikä tahansa rakenne sisältää myös mahdollisuuksia, ja juu- ri poliittisen toiminnan ja arvioinnin kautta näitä rakenteita voidaan muuttaa. (Juppi, Peltokoski & Pyykkönen 2003, 271–272.)

4.4 Yhteiskunnalliset liikkeet ja edustuksellinen demokratia

Kansallisvaltioiden synnyn katsotaan olevan avainasemassa yhteiskunnallisten liik- keiden kehityksessä. Kansallisvaltioiden liikkeille on ollut tyypillistä itsenäinen orga- nisaatio ja kyky vaikuttaa poliittiseen järjestelmään. Liikkeet alkoivat erottautua puo- luejärjestelmästä 1960-luvulta lähtien. Uusien liikkeiden syntyä onkin pidetty merkki- nä puolueiden vaikeudesta kommunikoida kansalaisyhteiskunnan kanssa sekä poliitti- sen alueen laajentumisesta. (della Porta 2000, 234.) Suomessa tapahtui 1990-luvulla merkittävä poliittinen muutos. Vanha järjestelmä alkoi purkautua, eikä politiikka ollut enää yhteiskunnasta rajattu erillinen sektori. Poliittisia toimijoita eivät enää ole vain puolueet, eduskunta ja muut perinteiset poliittiset toimijat, vaan mukaan on tullut uu- sia toimijoita ja uudenlaisia teemoja. Puoluekanta ei myöskään enää ole riippuvainen sosiaalisesta asemasta, kuten vielä 1960- tai 1970-luvulla. Näin yhteiskuntaluokan ja poliittisen käyttäytymisen välinen yhteys on merkittävästi heikentynyt. Toiminnassa on korostunut performatiivisuus, siitä on tullut ennen kaikkea viesti, joka näyttää, tuo esiin ja provosoi. (Lappalainen 2002, 14–15, 19, 48.)

Länsimaisten puolueiden katsotaan menettäneen roolinsa sosiaalisina integroijina.

Myös yhä enemmän päätöksentekovaltaa siirtyy muille toimijoille, kuten viranomai- sille. Tämän on katsottu johtavan kollektiivisen identiteetin heikkenemiseen, ja sen myötä hallinnon kykyyn etäännyttää itsensä edustettavien välittömistä intresseistä pi- demmäntähtäimen tavoitteiden saavuttamiseksi. Puolueet voivat kuitenkin suosia joi- takin identiteettejä ja kehittää niihin läheisiä suhteita. Identiteettiedustaminen saattaa- kin valua yhä enemmän puolueiden ulkopuolelle, yhteiskunnallisten liikkeiden tehtä- väksi. Puoluelehdistön roolin heiketessä kansalaiset ”vapautuvat” puolueiden harjoit- tamasta informaation ja mielipiteiden kontrollista. Näin informaatiosta tulee neutraa- limpaa, eikä sen lähteitä valita etukäteen poliittisten sitoumusten perusteella. Tämän ajatellaan synnyttävän särön yleiseen mielipiteeseen. Särö nousee yksilön preferens-

18

seistä, eikä puoluepoliittisesta kannasta. Tämä kehitys saattaa mahdollistaa yhteiskun- nallisten liikkeiden relevanssin kasvun uusien identiteettien luojina. (della Porta 2000, 240–241.)

Uudet liikkeet ovat vaikuttaneet ennen kaikkea puolueiden ”operatiiviseen logiik- kaan” muodollisiin ja institutionaalisiin menettelytapoihin, eliitin rekrytoimiseen ja epävirallisen vallan muodostumiseen. Keskeistä on ollut uuden demokratiakäsitteen muotoileminen. Uusi demokratian käsite eroaa huomattavasti vanhasta, edustukselli- sen demokratian ajatuksesta. Uusi demokratia hylkää ajatuksen päätöksenteon dele- goinnista edustajille, siten että edustajisto päättäisi asioista äänestäjien puolesta. Sen sijaan delegointi rajoitetaan koskemaan vain joitakin kysymyksiä. Päämäärien määrit- tely katsotaan kuuluvaksi kansalaisille. Uusi demokratia suosiikin jatkuvaa uudelleen organisoitumista. Suoran demokratian keskeinen piirre on desentralisoivuus, päätök- siä ei haluta keskittää tietyn ryhmän vastuulle. Korostetaan sitä, että päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä arkielämää. Suorassa demokratiassa halutaan antaa ääni niille, joilla ei ole aineellisia resursseja tai enemmistövoimaa. Uudet liikkeet ovat mo- ninaistaneet päätöksentekotapoja, ilmaisemalla tyytymättömyytensä keskitettyä ja by- rokraattista edustuksellista demokratiaa kohtaan. Tässä mielessä yhteiskunnalliset liikkeet ovat aikaansaaneet muutoksen poliittisessa kulttuurissa. Ne kollektiivisen toiminnan tavat, joita aiemmin pidettiin pelkästään yleisen järjestyksen ongelmina, ovat nyt tulleet osaksi poliittisen osallistumisen keinoja. (della Porta 2000, 238–239.)

Vaikka liikkeet kritisoivatkin perinteisten puolueiden tapaa harjoittaa politiikkaa, nii- den suhde puolueisiin ei ole ainoastaan kriittinen. Liikkeet pyrkivät solmimaan liitto- laissuhteita puolueisiin. Kun taas puolueet pyrkivät sulauttamaan liikkeet toimintaansa, ja edustamaan niitä organisaatioissa. Liikkeet pitävät kuitenkin toimintaa yhteiskun- nassa ensisijaisena tehtävänään, ja jättävät puolueiden tehtäväksi edustaa liikkeiden vaatimuksia instituutioiden sisällä. (della Porta 2000, 239.)

Suomalaisella kansalaisaktivismilla on perinteisesti ollut tiivis kytkentä valtioon. Tä- mä voidaan nähdä myös hallinnan keinoksi. Valtio pyrkii näin neutralisoimaan epä- suotuisat tai ei-toivotut tahot. Neutralisointia tapahtuu muun muassa valtionrahoituk- sen kautta. Valtio rahoittaa joidenkin nuorisojärjestöjen toimintaa, ja näin nuoria pyri-

19

tään ohjaamaan jo olemassa olevien puolueiden nuorisojärjestöihin. Liikkeiden on täytynyt luoda oma tyyli toimia, ottaen huomioon erilaiset yleisöt (muut saman alueen toimijat ja potentiaaliset liittyjät). Tämä tapahtuu määrittämällä itsensä tiettyyn ase- maan. Määritetty asema on valinta, joka tuottaa tiettyä toimijuutta. Asema myös mää- rittää liikkeen suhdetta muihin toimijoihin. Se ettei aktivismi Suomessakaan ole enää valtiojohtoista, on tuonut kentälle uusia aiheita ja toimijoita. (Lappalainen 2010, 71–

72, 74.)

5. Liikkeiden tutkimuksesta

Liiketutkimus sai uutta nostetta 2000-luvun alussa globalisaatioliikkeen nostattaman protestiaallon myötä. Tämän seurauksena myös uusi poliittinen sosiologia on nostanut päätään. Keskeinen tutkimuskohde on nimenomaan yhteiskunnalliset liikkeet. Kiin- nostus kohdistuu instituutioiden sijaan poliittisiin prosesseihin, valtion sijasta kansa- laisyhteiskuntaan ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin ennemmin kuin perinteisen politii- kanteon tapoihin tai puolueisiin. (Ylä-Anttila 2010, 286–287.)

Nykyisessä liiketutkimuksessa yhteiskuntaa ei nähdä systeeminkaltaisena kokonaisuu- tena, vaan vuorovaikutteisen toiminnan ja kommunikaation kenttänä. Kiinnostuksen kohteena ovat ennen muuta liikehdinnän muodostumisprosessit. Liikkeiden kulttuuria ei nähdä kokonaisyhteiskunnallisten suhteiden tihentymänä, vaan sen katsotaan ole- van monien merkitysten kyllästämä. Uusien liikkeiden tutkimuksessa korostuvat liik- keiden identiteetin muodostuminen toimijoiden ja organisaatioiden neuvottelujen tu- loksena. Painopiste on liikkeiden dynamiikan ymmärtämisessä. Tutkijat vastustavat näkemystä, jonka mukaan liikkeillä olisi homogeeninen ja integroitu identiteetti ja tietty yhteiskunnallinen rooli. Kriittisen liiketutkimuksen edustajat ovat pyrkineet tuomaan esiin marginaalissa olevien toimijoiden merkityksenantoja ja kritisoimaan vallitsevia merkitysjärjestelmiä. Huomiota on haluttu kiinnittää myös tutkimuksen tuottamien merkitysten ja tulkintojen poliittisuuteen. Tulkinnat ovat väistämättä uu- sintamassa ja muuttamassa olemassa olevaa sosiaalista järjestystä. Tutkijan tuleekin aina olla valmis tarkastelemaan tuottamiaan merkityksiä ja tulkintoja. (Juppi, Pelto- koski & Pyykkönen 2003, 272–274.)

20

Liikkeiden tutkimuksessa on kolme keskeistä näkökulmaa tai paradigmaa. Erityisesti Euroopassa, mutta myös Amerikassa, on korostettu ideologian merkitystä liikkeiden synnyssä. Liikkeet on nähty vastauksena johonkin yhteiskunnalliseen ongelmaan.

Keskeisenä on pidetty sosiaalista rakennetta (luokat, intressit, status), jonka nähdään yhdistävän samaan ryhmään kuuluvia, ja näin edesauttavan yhteisen ideologian syntyä, joka taas edesauttaa mobilisaatiota. Marxilaiset tutkijat ovat korostaneet ideologian merkitystä liikkeen mobilisaatiossa. Yhteiset intressit sitouttavat ihmiset liikkeen päämääriin. Tässä suuntauksessa on jätetty huomiotta organisaation merkitys liikkeen synnyssä. Kolmas keskeinen suuntaus näkee liikkeet ja kollektiivisen toiminnan stra- tegiana. Tässä suuntauksessa korostetaan toiminnan rationaalisuutta, toimijoilla katso- taan olevan tietyt intressit toiminnan taustalla. (Laraña, Johnston & Gusfield 1994, 3- 5.)

Eurooppalaisessa tutkimuksessa yhteiskunnallisten liikkeiden syntyä on tarkasteltu marxismin kautta. Liikkeiden on katsottu liittyvän luokka-asemiin, ja kapitalismiin.

Luokka-asemien muutoksen ja kapitalismin nousun on nähty mahdollistavan protestin synnyn. Osa tutkijoista on kuitenkin kritisoinut protestoinnin liittämistä vain luokka- konfliktiin. On haluttu korostaa, etteivät yhteiskunnalliset liikkeet ole homogeenisiä toimijoita, joiden toiminnan taustalla on tietty yhteinen strategia.

Amerikkalaiset tutkijat ovat nähneet liikkeiden synnyn kytkeytyvän kriisikäyttäytymi- seen. Yhteiskunnallisten muutosten ja ongelmien on katsottu tuottavan syrjäytymisen tunnetta, yksilöiden välisten siteiden löyhtymistä ja aggressioita. Tässä suuntauksessa liikkeitä on tutkittu psykologisten teorioiden valossa.

Liiketutkimuksessa kollektiivista toimintaa on tarkasteltu sekä arvojen kautta että kognitiivisena toimintana. Arvojen pohjalta kollektiivista toimintaa tarkasteltaessa ajatellaan, että arvot toimivat toiminnan motivoijina ja muovaajina. Mitä voimak- kaammin yksilö on omaksunut tietyn maailmankuvan ja sen sisältämät arvot, sitä voimakkaammin se muokkaa hänen toimintaansa. Kognitiivisesta näkökulmasta kat- sottuna taas ajatellaan, että arvot ja käsitykset asioista muokkautuvat vuorovaikutuk- sessa ympäristön kanssa. Tällöin ongelmat nähdään sosiaalisina ja kollektiivinen toi- minta oikeutettuna ja ilmeisenä reaktiona havaittuihin epäkohtiin. Itse uskon della Portan ja Dianin tavoin, että huomiota on kiinnitettävä siihen, miten arvot ovat yhtey-

21

dessä solidaarisuuteen ja toimintaan, mutta olennaista on huomioida myös kognitiivi- nen näkökulma, ja yhteys kollektiivisen identiteetin ja toiminnan välillä. (della Porta

& Diani 2006, 6-7, 67, 73, 87.)

Oleellista on ymmärtää yksilön ja kollektiivisen suhde. Yksilöä ei ole olemassa ilman kollektiivista ja päinvastoin. Yksilölähtöinenkin (omista intresseistä kumpuava) poli- tikointi tarvitsee kollektiivista toimiakseen ja saadakseen näkyvyyttä ja vaikutusvaltaa.

(Rinne 2011,15, 18–19.) Yksilö syntyy osana ryhmää ja ryhmän olemassaoloon ja toimivuuteen taas vaikuttaa siihen kuuluvien yksilöiden toiminta. Tästä johtuen liik- keitä tutkittaessa on syytä kiinnittää huomiota sekä yksilöön että ryhmään.

6. Liikkeet ja identiteetti

Identiteetti kertoo kuka yksilö on, kuvaa hänen arvojaan ja tavoitteitaan. Liiketutki- muksessa identiteettiä on tarkasteltu useasta eri lähtökohdasta. Identiteetti on nähty biologisten, psykologisten tai sosiaalisten rakenteiden tuotteena. (Hunt, Benford &

Snow 1994, 187.) Identiteetti syntyy sosiaalisissa prosesseissa, niissä verkostoissa, jotka liittävät ihmisiä yhteen jokapäiväisessä elämässä. Verkosto tarjoaa kiinnekohdan yksilön kokemuksille, jäsenyyksille ja rooleille. Tiettyyn ryhmään kuuluminen tuottaa tietyn paikan sosiaalisessa ympäristössä. Ryhmään kuuluminen nähdään jatkuvana valintana, jossa yksilö määrittää paikkaansa sosiaalisissa verkostoissa. (Melucci 1994, 117–119.) Persoonallisella identiteetillä viitataan yksilön rooleihin ja asemiin sosiaa- lisessa. (Klanderamans 2004, 364). Se miten toiset näkevät meidät vaikuttaa käsityk- seen itsestämme. Koska identiteetin kehitys on yhteydessä sosiaaliseen kanssakäymi- seen, sen muotoutumisen voidaan ajatella olevan ryhmäspesifiä (Group spesific gui- delines). Ryhmäspesifin käsitteellä viitataan tässä siihen, että identiteetti muokkautuu aina kyseessä olevan ryhmän arvojen, normien, tavoitteiden ja toiminnan mukaan.

Uudet kokemukset muokkaavat identiteettiä. Liike tuottaa yhteistä sanastoa ja tarinoi- ta, joiden kautta yksilöt jatkuvasti uudelleen muokkaavat identiteettiään. Näin persoo- nallinen ja kollektiivinen identiteetti linkittyvät toisiinsa sekä kehystämisprosessiin.

(Hunt, Benford & Snow 1994, 189–190.)

Juuri sosiaalisen muotoutumisprosessin takia identiteetti nähdään merkittävänä liike- tutkimuksessa. Osallistuminen liikkeen toimintaan muokkaa identiteettiä. Ryhmä ja

22

siinnä syntyvät roolit muokkaavat yksilön käsitystä itsestään.

(

Gusfield 1994, 12–13; Melucci 1994, 117–118.) Keskeisiä tekijöitä identiteetin muo- dostumisessa ja ylläpidossa ovat: ryhmän rajat, tietoisuus ryhmien eroista ja rajoista sekä neuvottelut, moraali, solidaarisuus ja ideologia (Hunt, Benford & Snow 1994, 189.)

Informaation määrän kasvu teollisissa yhteiskunnissa on tuonut liikkeille lisää resurs- seja sekä ryhmän että ympäristön määrittelyyn. Toisaalta informaation kasvun myötä sosiaalinen kontrolli on lisääntynyt. Aiemmin yksityisinä pidettyjä asioita, kuten keho, emootiot, motiivit ja seksuaalisuus, on alistettu sosiaaliselle kontrollille ja manipulaa- tiolle. Liittämällä toimintansa jokapäiväiseen elämään, liikkeiden on katsottu etään- nyttävän itsensä politiikan perinteisistä organisaatioista ja systeemeistä. Vaikka pro- testi keskittyykin yksityisen alueelle, liikkeet tarvitsevat sosiaalisia verkostoja merki- tysten ylläpitämiseen. (Melucci 1994, 101, 111.) Modernin yhteiskunnan on nähty etäännyttävän ihmisiä perinteisistä rooleista, minkä on katsottu ohjaavan ihmisiä kohti merkityksellisen kollektiivisen identiteetin etsintää. Identiteettipolitiikan merkitys on- kin korostunut uusissa liikkeissä. Liike voidaan nähdä ryhmän yhteisenä identiteetin etsintänä ja määrittelynä.

(

;

& Snow 1994, 187.) Uusien liikkeiden on katsottu ylittävän perinteiset luokkajaot, ja perinteisen kamppailun kontrollista valtion ja taloudellisten instituutioiden kanssa.

Sen sijaan liikkeet keskittyvät muuttamaan kansalaisyhteiskuntaa ja elämismaailmaa.

(Hunt, Benford & Snow 1994, 188.)

Identiteetin rooli liiketutkimuksessa on keskeinen, koska identiteetti prosessien kautta liike määrittää myös kollektiivista identiteettiä. Identiteettipolitiikka ja kansalaisyh- teiskunnan muutospyrkimykset on nähty osana historiallista näkökulmaa, joka koros- taa historian vaikutusta identiteetin muotoutumisessa. (Hunt, Benford & Snow 1994, 189–190.) Liikkeet eivät siis ole vain toiminnan muotoja, vaan myös henkilökohtai- sen samaistumisen kohteita. Oikeudesta määrittää oma elämäntyyli, maailmankuva ja identiteetti on yksilöityneessä ympäristössä tullut poliittisia tavoitteita. ”Henkilökoh- tainen on poliittista” kuten 1960- luvun feministinen liike asian ilmaisi. Uusien yh- teiskunnallisten liikkeiden toiminta perustuu ennen kaikkea henkilökohtaisesti koettu-

23

jen, yhteisölliseen elämään vaikuttavien tekijöiden nostamiseen julkiseen keskuste- luun. (Rinne 2011, 15–16, 105–106.)

6.1 Kollektiivinen identiteetti

Kollektiivinen identiteetti voidaan määritellä ryhmän, liikkeen tai organisaation käsi- tykseksi ”meistä” ja yhteisestä toimijuudesta. Kollektiivinen identiteetti sisältää sekä kognitiivisia, moraalisia että emotionaalisia aspekteja. Kollektiivisella identiteetillä on tiivis yhteys ideologiaan, persoonalliseen identiteettiin sekä motivaatioon. (Hunt &

Benford 2004, 440–441, 436.)

Sosiaalipsykologinen tutkimus kollektiivisesta identiteetistä nojaa pitkälti G. H. Mea- din ajatteluun yksilön ja yhteiskunnan suhteesta. Meadin työ on ollut merkittävä paitsi sosiaalipsykologisessa tutkimuksessa ryhmistä ja identiteetistä, myös luomalla perus- tan kollektiivisen identiteetin tutkimukselle. Meadin symbolisen interaktionismin läh- tökohtana oli, että olemassa olevat sosiaaliset rakenteet, merkitykset ja kontekstit muotoutuvat vuorovaikutuksessa, ja muokkaavat yksikön käsitystä itsestä ja ympäris- töstä. (Hunt & Benford 2004, 435.)

Kollektiivisen toiminnan kannalta on keskeistä, että yksilöt määrittävät itsensä sa- maan kategoriaan toisten kanssa. Tämä luokittelu synnyttää kollektiivisen identiteetin, joka puolestaan luo toimintavalmiuksia ryhmälle. (Alapuro 1998, 335.) Kollektiivinen identiteetti syntyy sosiaalisissa prosesseissa erontekojen kautta. Melluccin mukaan kollektiivinen identiteetti on sosiaalisesti neuvoteltu ja tilanteisesti määritelty. Eronte- koprosessissa ryhmälle syntyy käsitys meistä ja ryhmän suhteesta ympäristöön. (La- raña, Johnston & Gusfield 1994, 15.) Yksilö liittää itsensä osaksi ryhmää ja samalla hän tulee tietoiseksi toisten ryhmien olemassaolosta. Tätä tietoisuutta ylläpidetään eri- laisten käytäntöjen kuten, kertomusten, kehystämisen, emootioiden ja vuorovaikutuk- sen kautta. (Hunt & Benford 2004, 445). Vertailu on osa sosialisaatioprosessia, jossa yksilö määrittää paikkaansa sosiaalisissa verkostoissa. Prosessissa syntyy myös emo- tionaalisia siteitä ryhmiin. Omaan ryhmään liitetään positiivinen arvio, kun taas ulko- ryhmään liitetään negatiivinen arvo. Kollektiivinen identiteetti voi perustua muun muassa yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin, arvoihin tai jaettuun kokemukseen. Identi-

24

teetti nähdään moninaisena, yksilö voi kuulua moneen ryhmään yhtä aikaa. Identitee- tin eri puolet korostuvat tilanteissa sen mukaan miten jäsenyytemme eri ryhmiin tulee merkitykselliseksi. Ryhmään kuuluminen ei kuitenkaan edellytä systemaattisen ja sel- keän maailmankuvan jakamista, eikä yhteen ryhmään kuuluminen estä toiseen ryh- mään kuulumista. Näin ryhmän jäsenten identiteetit (myös kollektiiviset) vaihtelevat.

Kollektiivinen identiteetti on välttämätön kollektiivisele toiminalle. (della Porta &

Diani 1999, 85–87, 100; Tajfel 1981, 255–258.)

Kollektiivista toimintaa tutkiessa yksittäiset teot nähdään jatkumona, ja toiminta hah- mottuu pitkäkestoisena. Tämä johtaa siihen, että vaikka yksittäiset teot (esim. mielen- osoitus) päättyvät, identiteetti pysyy. (della Porta & Diani 1999, 19–20.) Kollektiivi- nen identiteetti ei siis ole jotain, joka syntyy vain hetkellisessä tilanteessa, vaan se nähdään arjen käytäntöjen kautta rakentuvana pysyvänä kokonaisuutena. Kollektiivi- nen identiteetti yhdistää tapahtumia, sijoittaa niitä aikaan ja paikkaan ja näin auttaa yksilöä jäsentämään kokemuksiaan. Kollektiivinen identiteetti myös mahdollistaa yk- silöiden aktiivisuuden liikkeen hiljaiselon (latenssivaihe) aikana. (della Porta & Diani 2006, 22, 24).

Koska mikään ryhmä ei ole olemassa tyhjiössä tai riippumatta muista ryhmistä, ryhmä joutuu tekemään vertailua paitsi suhteessa vastustajiin, myös oman ja toisten ryhmien välillä. Tässä vertailussa syntyy käsitys oman ja toisten ryhmien erosta, siitä mitkä piirteet ovat luonteenomaisia ryhmälle. Ryhmiä verratessa verrataan myös ideologioi- ta. Tätä kautta on syntynyt niin kutsuttuja ”uusia” samankaltaisuuksia ryhmien välille.

Näissä vertailuissa ei ole kysymys siitä, onko jokin yhtäläisyys tai ero oikeasti ole- massa, vaan ryhmän paikan määrittämisestä, ja yhteistyön synnyttämisestä ryhmien välille. Taustalla on halu muuttaa ideologiaa, uskomuksia ja asenteita, eli toisinsanoin ympäristöä. (Tajfel 1981, 266–267; Hunt & Benford 2004, 443).

Ryhmäjäsenyys, ryhmän rajat ja toiminta vaikuttavat merkittävällä tavalla kollektiivi- sen identiteetin muotoutumiseen. Kollektiivinen identiteetti kuvaa ryhmän arvoja ja normeja sekä kertomuksellista toimintaa. Koska kollektiivinen identiteetti liittyy ryh- mään, sen voidaan katsoa merkitsevän tiettyjen asioiden tekemistä ja toisten tekemättä jättämistä. Kollektiivisessa identiteetissä sosiaalisen todellisuuden normeihin ja ar- voihin liittyvät tekijät liitetään käsitykseen itsestä. Näin syntynyt identiteetti ohjaa yk-

25

silön toimintaa. Kollektiivinen identiteetti on tietoisen toiminnan ja itsereflektion tu- los. (Laraña, Johnston & Gusfield 1994, 15–17.)

Kollektiiviseen identiteettiin sekä yksilön identiteettiin vaikuttavat paitsi yksilön ja ryhmän vuorovaikutus, myös ympäristön suhtautuminen. Myös ryhmän ulkopuoliset tekijät vaikuttavat yksilön käyttäytymiseen (esim. pukeutumiseen). Mitä tärkeämmältä taholta tieto tulee, sitä enemmän se vaikuttaa yksilön tai ryhmän käyttäytymiseen. Yk- si keskeisimmistä liikkeen ulkopuolelta tulevista vaikuttamisen kanavista on media.

Media muokkaa kuvaa liikkeestä muun muassa kehystämällä liikkeen toiminnan tie- tyllä tavalla. Näin median rakentama kertomus liikkeestä voi olla toisenlainen kuin liikkeen sisällä kerrottu tarina. Tästä liikkeen ympäristön muovaamasta kuvasta on puhuttu julkisen identiteetin käsitteellä (public identity). (Laraña, Johnston & Gusfield 1994, 18–19.) Julkinen identiteetti merkitsee siis erottautumista muista, esittämistä toiselle ryhmälle. Tarkoituksena on vaikuttaa toisten (liikkeen ulkopuolisten) määri- telmään liikkeestä. (Rinne 2011, 120).

Teollisessa yhteiskunnassa vuorovaikutustavat ovat muuttuneet teknologian kehityk- sen myötä. Olemme toisiimme yhä enemmän yhteydessä puhelimen, sähköpostin sekä muiden sähköisten medioiden kautta. Tämän kehityskulun myötä kollektiivinen iden- titeetti on nyky-yhteiskunnassa yhä vähemmän riippuvainen kasvokkaisesta vuorovai- kutuksesta. Tämä vahvistaa solidaarisuutta myös niitä toimijoita kohtaan, joihin yksi- löllä ei ole henkilökohtaista suhdetta mutta joiden kanssa hän jakaa samat arvot. Yh- teiskunnallisten liikkeiden toimijoiden kollektiivinen identiteetti määrittyy myös val- litsevien poliittisten käsitysten mukaan. Kollektiivinen identiteetti määrittää näin yksi- lön asemaa sosiaalisessa ympäristössä. (della Porta & Diani 1999, 88–89, 96; Tajfel 1981, 258.)

Käytän kollektiivisen identiteetin käsitettä tarkastellessani niitä tapoja, joilla keskuste- lijat määrittävät ryhmäjäsenyyttään. Kollektiivisen identiteetin muodostuminen auttaa ymmärtämään niitä prosesseja, joiden kautta keskustelijat ylläpitävät toimintaansa ja elämäntapaansa.