! !
! !
! !
! !
MAX-OHJELMALLA TOTEUTETTU MUSIIKKITEKNOLOGIAN
PERUSTEIDEN OPPIMATERIAALIKOKONAISUUS
! !
! !
!
! !
! Tapio Lappalainen
!
Otm Suurprojekti (Opinnäyte)
!
Musiikkiteknologian aineryhmä Musiikkikasvatuksen, jazzin ja kansanmusiikin osasto !
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia !
!
syksy 2014
!
Musiikkiteknologian merkitys musiikin tuottamisessa on korostunut viime vuosikymmenien aikana. Tämän on mahdollistanut tarvittavan kaluston ja ohjelmistojen huomattava halpeneminen. Näin ollen sitä voidaan opettaa jo ihan perustasolla.
Tässä opinnäytetyössä kehitetään oppimateriaalikokonaisuus musiikkiteknologian opettamista varten erityisesti musiikkiteknologisen kehityksen varhaisvaiheissa oleville henkilöille Max-ohjelmaa käyttäen. Oppimateriaalikokonaisuus sisältää haastetta myös pidemmälle ehtineille. Toinen vaihtoehto käytettäväksi ohjelmaksi oli Pure Data -ohjelma.
Molemmat ohjelmat täyttävät adaptiivisuus vaatimuksen, joka oli tärkeä valintaperuste. Pure Data -ohjelma kuitenkin tarjoaa käyttäjälle heikompaa tukea, joten valinta kohdistui Max- ohjelmaan. Lisäksi Max -ohjelma on yhteensopiva Ableton Live -ohjelman kanssa, mitä Pure Data ei ole. Ohjelman käyttämiseen riittää tavallisen kotitietokoneen suorituskyky.
Työssä esitellään musiikkiteknologian osa-alueita yksityiskohtaisesti sekä pohditaan alan opetusfilosofiaa. Sen jälkeen kuvataan Max-ohjelman ominaisuuksia ja sen käyttöä opetuksen apuvälineenä. Tehtäväpatchit ovat työn keskeinen sisältö, joissa opiskelijalle esitellään ääniopin käsitteitä, äänisynteesimetodien perusteita sekä tarkastellaan efekti- ja prosessointilaitteiden toimintaperiaatteita. Työhön liitetty oppimateriaalikokonaisuus muodostuu 40 patchistä, joita voidaan sellaisenaan käyttää hyväksi opetustilanteissa.
Musiikkiteknologia-käsite määritetään erilaisten musiikkiteknologisten työvaiheiden näkökulmasta. Musiikkiteknologian opetustapoja vertaillaan soitinopetuksen opetustapoihin.
Opinnäytetyössä pohditaan instrumenttikäsitteen määritelmää. Instrumentti-käsite on pilkottu sen komponentteihin, jonka seurauksena sähköiset soittimet ja musiikkiteknologiset laitteet on helpompi nähdä instrumentteina (= työkaluina) musiikin rakenteiden luomiseen, äänilähteiden rakentamiseen, musiikin esittämiseen ja musiikin/äänien taltioimiseen erilaisille medioille.
Kuvatun ohjelman toimivuutta on tutkittu lukuvuoden 2013-2014 aikana Jokilaaksojen musiikkiopiston oppilaiden kyselytutkimuksena, johon he osallistuivat aktiivisesti. Heidän reaktionsa olivat voittopuolisesti myönteisiä.
ASIASANAT: Efektilaite, graafinen ohjelmointi, instrumentti, ohjelmointi, oppimateriaali, musiikkiteknologia, musiikkiteknologian perusteet, musiikkiteknologian opettaminen, äänioppi, äänisynteesi
The importance of music technology to the making of music has increased during recent decades. The cost of the necessary equipment and computer software has reduced dramatically, and this trend has brought teaching music technology to beginners within reach.
This dissertation reports on a project to develop, using the Max program, study
material for a music technology program specially designed for individuals in their early stages of music technological development. The study material provides a challenge also to more advanced students. The Pure Data -program (PD) was considered as an alternative to Max. Both programs are adaptive, which is an important feature. However, Pure Data provides weaker user support, leading me to choose Max. Moreover, Max, unlike PD, has the additional advantage of being compatible with the Ableton Live -program. Regular home computers provide plenty enough power to execute these programs.
In the dissertation, different sectors of music technology are introduced in detail and teaching philosophy is pondered in relation to them. Properties of the Max program are described, along with its application to the role in assisting in the teaching process. At the heart of this dissertation are the Max patches which form assignments for the students, introducing them to concepts of acoustics, basic sound synthesis methods and the working principles of effects units and sound processors. The study material includes 40 patches which can be used as class assignments.
The concept of music technology is defined in terms of the different work phases of music technology. Methods of teaching music technology are compared to methods of teaching traditional instruments. The concept of instrument is pondered and defined in detail.
A novel definition of instrument makes it easier to consider electric instruments and electronic devices as instruments/tools for creating musical structures, for building sound sources, for musical performance and for recording music and sound for different types of media.
The study material was tested during the academic year 2013-14 and feedback was solicited from the students of the Jokilaaksot Music Institute using a questionnaire. Students participated in this study actively and their response was in the main positive.
KEY WORDS: Acoustics, basics of music technology, effect processors, graphical programming, instrument, instruction of music technology, programming, music technology, study material, sound synthesis
!
TIIVISTELMÄ
!
ABSTRACT
!
SISÄLLYSLUETTELO
!
1 ALKULAUSE 1
!
2 SUOMENKIELINEN TERMINOLOGIA 2
!
3 JOHDANTO 3
!
4 OPPIMATERIAALIKOKONAISUUDEN KOHDERYHMÄ 5
!
5 MUSIIKKITEKNOLOGIA 6
!
5.1 Musiikkiteknologian määritteleminen 6
5.2 Musiikkiteknologian osa-alueita 8
5.2.1 Säveltämiseen liittyvä teknologinen toiminta 8
5.2.1.1 Sävellysalgoritmit 8
5.2.1.2 Sekvensseriohjelmat 8
5.2.2 Nuotintaminen teknologian avulla 8
5.2.3 Esityksen johtaminen teknologialla 9
5.2.4 Sähköisten soittimien ja äänilähteiden rakentaminen 9
5.2.4.1 Analogiaelektroniikka 9
5.2.4.2 Äänisynteesiohjelmat 10
5.2.4.3 Mikrokontrollerialustat 10
5.2.5 Esityksen toteuttaminen teknologialla 10
5.2.5.1 Sähköiset soittimet 10
5.2.5.2 Improvisointi elektronisella laitteistolla 10
5.2.5.3 Sekvensseriohjelmat 11
5.2.5.4 Elektroakustinen äänidiffuusio 11
5.2.5.5 Ääni-installaatiot 11
5.2.5.6 Mikrokontrollerialustat 12
5.2.6 Tallenteen toteutus 12
5.2.6.1 Äänittäminen 12
5.2.6.3 Masterointi 13
5.2.7 Äänentoisto 13
5.2.7.1 Äänentoisto 13
5.2.7.2 Elektroakustinen äänidiffuusio 14
5.2.8 Musiikkisovellusten ohjelmointi 14
!
5.3 Musiikkiteknologian spesialisti tai moniosaaja 15
!
6 MUSIIKKITEKNOLOGIAN HOLISTINEN OPETTAMINEN 17
!
7 INSTRUMENTTI JA MUUSIKKOUS 19
!
7.1 Instrumentin määrittely 19
7.2 Instrumentin komponentit 20
7.2.1 Instrumenttien erilaiset käyttöliittymät 20
7.2.2 Mekanismi käyttöliittymän ja värähtelyn sytyttäjän välillä 21
7.2.3 Erilaisia värähtelyn sytyttäjiä 22
7.2.4 Erilaisia värähtelijöitä 22
7.3 Automaatti-instrumentin komponentit 22
7.4 Muusikon toiminnasta 23
7.4.1 Vuorovaikutus ihmisen ja instrumentin käyttöliittymän välisessä
rajapinnassa 24
7.4.2 Muusikon fyysinen toiminta 24
7.4.3 Muusikon auditiivinen toiminta 24
7.5 Muusikkoperheen uusi jäsen 24
8 MAX-OHJELMA 26
!
8.1 Max-ohjelman taustaa 26
8.2 Ohjelmointi Max-ohjelmalla 26
8.3 Max-ohjelman edut opetuskäytössä 26
! !
! !
! !
9.1 Ääniopin ja musiikkiteknologian peruskäsitteitä esittelevät patchit
ja niiden oppimistavoitteet 29
9.2 Äänisynteesimetodien perusteita esittelevät patchit
ja niiden oppimistavoitteet 29
9.3 Efekti- / prosessointilaitteiden toimintaperiaatteita esittelevät patchit
ja niiden oppimistavoitteet 30
9.4 Muut patchit 30
!
10 TEHTÄVÄPATCHIT 31
!
10.1 Tehtäväpatchien käyttöajatus 31
10.2 Toistuvat objektirakenteet 31
10.2.1 Audio on/off -rakenne 31
10.2.2 Spektrianalysaattori -rakenne 32
10.2.3 Audiosignaalin monitorointi 33
10.2.4 Sämplerin käyttö -rakenne 33
10.2.5 Verhokäyrän toteutus -rakenne 33
10.2.6 Äänilähteiden spektrin suodatus -rakenne 35
10.3 Johdatus Max-patchien rakentamiseen 35
10.4 Kirjalliset kuvaukset tehtäväpatchien toiminnasta 37 10.4.1 Ääniopin ja musiikkiteknologian peruskäsitteitä esittelevät patchit 37
1. Siniääni 37
2. Ääniopin ja musiikkiteknologian peruskäsitteitä 38
3. Erilaisia aaltomuotoja 39
4. Kohinatyyppejä 41
5. Vibrato 42
6. Verhokäyrä 43
7. Vaihe 44
8. Ylä-äänessarja 46
9. Äänennopeus 48
10. Näytteenottotaajuus-amplitudiresoluutio 49
10.4.2 Äänisynteesimetodien perusteita esittelevät patchit 51 11. Aaltotaulukkosynteesi (wavetable synthesis) 51 12. Lisäävä synteesi 1 (additive synthesis) 53
13. Lisäävä synteesi 2 54
15. Vähentävä synteesi 2 56
16. Suotimet 57
17. Taajuuskorjaimet 58
18. Pientaajuusoskillaattori (low frequency oscillator) 60
19. Unipolaari- ja bipolaarisignaali 62
20.Amplitudimodulaatio (amplitude modulation) 63
21. Rengasmodulaatio (ring modulation) 64
22. Rengas- ja amplitudimodulaation vertailu 65
23. Tremolo 67
24. FM-synteesi (FM-synthesis) 67
25. Raesynteesi (granular synthesis) 69
26. Aaltomuotoilusynteesi (waveshaping) 74
27. Kahden aaltotaulukon ristiinfeidaus (Wavetable crossfading) 76
!
10.4.3 Efekti- / prosessointilaitteiden toimintaperiaatteita esittelevät patchit 78
28. Viive 1 (delay) 78
29. Viive 2 79
30. Läpsähdysviive (slapback delay) 80
31. Viiveillä toteutettu pieni tila 81
32. Kaiku (reverb) 83
33. Koorus (chorus) 84
34. Flangeri (flanger) 86
35. Feiseri (phaser) 87
36. Wah-wah 89
37. Särö (distortion) 90
10.4.4 Muut patchit 91
38. Erilaiset johtotyypit 91
39. Monitorointirakenteita 93
40. Ulkoisen kontrollerin kytkeminen 94
!
11 LOPPUPÄÄTELMÄT 96
!
LÄHTEET 101
!
LIITTEET 103
Liite 1 Max-ohjelmalla toteutettu musiikkiteknologian perusteiden oppimateriaalikokonaisuus
1 ALKULAUSE
Haluan esittää lämpimät kiitokset seuraaville henkilöille erittäin asiantuntevista kommenteista liittyen asiasisältöön: professori Andrew Bentley (ohjaaja) ja professori Pentti Lappalainen.
Seuraavien henkilöiden korjaukset suomenkielen sisällöstä olivat myös hyvin tärkeitä:
professori Andrew Bentley, professori Pentti Lappalainen, apulaisrehtori/viulunsoiton opettaja Kristiina Penttinen sekä säveltäjä/musiikin perusteiden lehtori Sanna Ahvenjärvi. Lisäksi professori Vesa Välimäki ja yliassistentti Kalev Tiits antoivat sähköpostitse edeltävien henkilöiden lisäksi arvokkaita musiikkiteknologiatermien suomentamiseen liittyviä kommentteja. Kiitokset myös Jokilaaksojen musiikkiopiston musiikkiteknologiaryhmien oppilailleni: Anttu, Dicle, Elena, Elli-Maarit, Emilia, Hanna, Helka, Hilda, Julia, Jutta, Miska, Miro, Riina, Tarvo, Tuukka ja Ville, joilta sain tärkeää palautetta patcheistä, kun niitä koekäytettiin lukuvuoden 2013-2014 aikana musiikkiteknologian tunneilla.
Haluan myös kiittää Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaa ja sen musiikkiteknologian aineryhmää antamastaan tuesta.
! !
!
2 SUOMENKIELINEN TERMINOLOGIA
Opinnäytetyön suomenkielinen terminologia tukeutuu Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun audiosignaalinkäsittelyn professori Vesa Välimäen ylläpitämään internetsivustoon audiosignaalinkäsittelyn sanastosta. Sivuston linkki:
http://users.spa.aalto.fi/vpv/ask-sanasto.htm
Kävin myös lukuisia mielenkiintoisia keskusteluja ja sähköpostikeskusteluja suomenkielisistä termeistä, mitkä myös vaikuttivat merkittävästi käyttämieni suomenkielisten termien muotoutumiseen. Paine käyttämieni termien suomentamiselle tulee siitä, että omat musiikkiteknologian oppilaani Jokilaaksojen musiikkiopistossa voivat olla niin nuoria, että heidän englanninkielen taitonsa ovat vielä hyvin vaatimattomat. Koska musiikkiteknologian opettamisen historia lapsille ja nuorille Suomessa on vielä kovin lyhyt, on aika mielestäni suomentaa näitä alan perustermejä.
Suomen kieleen on lainattu runsaasti sanoja muista kielistä siten, että vieraskielisiin sanoihin on laitettu i-kirjain perään. Esimerkkeinä tästä ovat: seminar - seminaari, hertz - hertsi, manual - manuaali ja president - presidentti. Tällä samalla logiikalla istuu suomenkielisiksi sanoiksi käyttämäni termit, flanger - flangeri sekä phaser - feiseri. Chorus - efektin suomentaminen kuoro-efektiksi toimii erinomaisesti, mutta “kentällä” tilanne on kuitenkin se, että “kaikki” puhuvat kooruksesta. Koen, että choruksen kirjoittaminen kooruksena on yhtä luonteva kuin controller-sanan kirjoittaminen kontrollerina. Sampleri- sanan kirjoittamisen ä-pisteiden kera sämplerinä perustelen samansukuisen brändi-sanan yleistyneellä kirjoitusasulla. Slapback delayn suomennos läpsähdysviive kuvaa hyvin läpsähdysviiveen äänellisen olemuksen.
! !
!
3 JOHDANTO
Tässä opinnäytetyössä kehitetään oppimateriaalikokonaisuus musiikkiteknologian opettamista varten erityisesti musiikkiteknologisen kehityksen varhaisvaiheissa oleville henkilöille Max- ohjelmaa käyttäen hands-on -periaatteella. Tehtävien päämääränä on toimia matalankynnyksen väylänä musiikkiteknologian maailmaan. Opetusmateriaali ei ole tarkoitettu ensisijaisesti oppikirjaksi, vaikkakin patch -kuvausteksteistä asiatietoa löytyykin. 1 Kohderyhmästä johtuen on teksti pyritty pitämään riittävän selkeänä ja helppolukuisena.
Minulla oli useampia syitä oppimateriaalikokonaisuuden tekemiseen. Tarvitsin musiikkiteknologian oppilailleni sopivaa opetusmateriaalia, tarvitsin aiheen opinnäytetyöhöni, halusin kehittyä ohjelmoinnissa Max-ohjelmalla sekä olin kiinnostunut etsimään vastausta kysymykseen “Mitkä ovat kaikki äänisynteesimetodit?”. Äänisynteesimetodien kartoituksen koen jatkeeksi aiempien sävellysopintojeni yhteydessä tapahtuneeseen akustisten instrumenttien “kaikkien eri sointivärien” kartoituspyrkimykseen.
Olen opettanut musiikkiteknologiaa Jokilaaksojen musiikkiopistossa säännöllisesti vuodesta 2008 alkaen. Musiikkiteknologiatuntien käytännön tarve tehtäville kannusti minua tekemään tämän oppimateriaalikokonaisuuden. Tehtävien myötä oppilaasta tulee aktiivinen toimija, joka alkaa miettimään, lukemaan, ajattelemaan ja hankkimaan tietoa käsillä olevasta asiasta. Lapsille ja nuorille suunnatussa musiikkiteknologian opetuksessa luentopohjaisen opetuksen vaarana on se, että asiat, runsaine vierasperäisine ammattitermeineen, voivat helposti olla liian vaikeita ymmärrettäviksi.
Lapsille ja nuorille suunnatussa musiikkiteknologian opetuksessa tehtävät ovat opetuksen alkupiste. Tehtävänannon jälkeen selvitykset asiasta tulevat välittömänä seurauksena. Tehtäviä ei saa tehtyä ilman, että asioita selitetään. Tehtävien tekemisen yhteydessä tapahtuva asioiden selittäminen toimii oppimisen tukena.
Suuri osa musiikkiteknologiakirjallisuudesta, jota kävin läpi tätä oppimateriaalikokonaisuutta suunnitellessa, oli oppikirjoja. Asiatietoa on tarjolla nykyään runsaasti. Tehtäviä näissä kirjoissa oli yllättävän vähän. Eräässä kirjassa oli runsaasti tehtäviä, mutta suuri osa kysymyksistä oli sopivia vain korkeakoulutasoisille opiskelijoille. Miksi musiikkiteknologian oppimateriaalia vasta-alkajille on tarjolla varsin vähän johtunee mm.
Patch-käsite on englanninkielinen Max-ohjelman termi, jolla tarkoitetaan objekteista rakennettavaa
1
kytkentäkokonaisuutta.
siitä, että laitteisto on vielä muutama vuosikymmen aiemmin ollut erittäin arvokasta verrattuna tämän päivän tietokoneisiin ja niihin saataviin musiikkiohjelmiin. Tänä päivänä kotitietokone muutamine lisälaitteineen ja musiikkiohjelmineen mahdollistaa kenelle tahansa ominaisuuksia, joista n. 30 vuotta sitten pienen kotistudion omistaja ei voinut edes haaveilla.
Toinen syy lienee se, että aika ei ollut vielä kypsä ajatukselle, että esim. lapset tekisivät äänityksiä. Levyttäminen saatettiin ajatella olevan vain huippumuusikoiden oikeus.
Tehtäväpatchit on tehty Max-ohjelmalla, koska sitä käytettäessä on mahdollista pitää näkyvissä vain opetettavan asian ydin. Max adaptoituu erinomaisesti kulloinkin opetettaviin asioihin. Liitteessä olevien tehtäväpatchien alaosiin on kirjattu nettilinkkejä, joiden avulla oppilaan on tarkoitus päästä helposti aiheeseen liittyvän tiedon äärelle.
Musiikkiteknologian opettamiseen olen ottanut esikuvaksi instrumenttiopetuksen holistisen opetustavan, jossa yhtä aikaa tehdään, kuunnellaan ja ajatellaan. Ollakseni tietoinen siitä mitä olen opettamassa koin että minun pitää jäsentää, mistä musiikkiteknologian kokonaisuudessa on kyse. Tämän jäsennyksen musiikkiteknologian osa-alueista tein työvaiheiden näkökulmasta.
Jotta olen voinut tehdä vertailua musikkiteknologisten laitteiden ja akustisten instrumenttien välillä, olen tehnyt yksityiskohtaisen jäsennyksen ja määrittelyn siitä, mitä instrumentti-käsitteellä tarkoitetaan.
Tehtävämonisteet jäsentyvät neljään eri kategoriaan: Ääniopin ja musiikkiteknologian peruskäsitteitä esittelevät patchit, äänisynteesimetodien perusteita esittelevät patchit, efekti- / prosessointilaitteiden toimintaperiaatteita esittelevät patchit sekä muut patchit.
Midi-protokollaa ei ole käsitelty tässä opinnäytetyössä juuri lainkaan, koska midistä on todennäköisesti kirjoitettu jo lähes kaikki mahdollinen Midin reilun kolmenkymmenen olemassaolovuoden aikana. Lisäksi midi on vanhenevaa teknologiaa.
! !
!
4 OPPIMATERIAALIKOKONAISUUDEN KOHDERYHMÄ
Kohderyhmään kuuluvat kaikki musiikkiteknologisen kehityksensä varhaisvaiheissa olevat henkilöt. Tehtäviä voi käyttää musiikkiteknologian peruskursseilla eri tason musiikkioppilaitoksissa. Lisäksi materiaali soveltuu myös itsenäiseen opiskeluun ilman opettajan ohjausta. Kokonaisuus saattaa kiinnostaa muitakin musiikkiteknologian oppimateriaaleista kiinnostuneita, esimerkiksi niitä, jotka tekevät päätöksiä opetussisällöstä sekä opetuksen toteutuksesta.
5 MUSIIKKITEKNOLOGIA
5.1 Musiikkiteknologian määritteleminen
Musiikkiteknologia-käsite voidaan määritellä erilaisina työvaiheina, joita teknologisilla laitteilla tehdään. Kun laitteistolla tehdään jotain mikä liittyy suoraan tai välillisesti musiikkiin, ääneen tai nuottikuvaan on toiminta musiikkiteknologista toimintaa. Jäsennystapa on lähtökohtaisesti musiikkityyleistä riippumatonta, vaikkakin tapauskohtaiset esimerkit erilaisista työtavoista ovatkin kytköksissä tiettyihin musiikkityyleihin, usein sen takia, että ne ovat syntyneet tietyn musiikkityylin toteutuksen tarpeista.
Yksi luonteva tapa jäsentää musiikkiteknologiaa on käydä läpi perinteiset musiikin teon vaiheet ja niiden tekijät ja tehdä niistä rinnastukset musiikkiteknologiaan. Yleisellä tasolla musiikin teosta voidaan todeta seuraavaa. Joku keksii, miettii ja suunnittelee musiikillisen kokonaisuuden rakenteen, säveltäjä. Jotta idea musiikista saadaan esitettyä jonkun pitää mahdollisesti kirjoittaa kirjalliset ohjeet (=nuotit) esitystä varten siitä mitä soitetaan ja miten, nuotinkirjoittaja. Joku tai jotkut toteuttavat esityksen näistä musiikillisista ideoista, muusikot. Esittäjiä saattaa olla läsnä niin paljon, että tarvitaan erillinen henkilö ohjaamaan esitystä ja harjoituksia, kapellimestari. Lisäksi jonkun pitää vielä rakentaa työkalut joilla esittäjät toteuttavat esityksen, soitinrakentaja.
Kuvan 1 kaavio alkaa näillä perinteisillä musiikin ja musiikillisten työkalujen teon vaiheilla (säveltäminen, nuotin kirjoittaminen, esityksen ohjaaminen, soitinrakennus ja esittäminen) ja niiden musiikkiteknologisilla rinnastuksilla, joiden perässä on vain sähköisinä olemassa olevat työvaiheet (äänentoisto, äänitys, miksaus ja masterointi). Kaavion oikeassa reunassa mainittu ohjelmointi voi liittyä periaatteessa mihin tahansa musiikilliseen työvaiheeseen. Tietyissä tilanteissa ohjelmointi voi olla ainoa mahdollisuus toteuttaa haluttu asia, ei kuitenkaan aina nopein ja kätevin tapa.
Vaihtoehdot musiikin kuuntelulle ovat live-esitys ilman äänentoistoa, live-esitys, jossa käytetään äänentoistoa ja musiikin kuuntelu tallenteelta kaiuttimien tai kuulokkeiden kautta.
Äänentoiston käyttö esitystilanteessa voi tarkoittaa minimissään yksittäisen hiljaisen instrumentin vahvistamista muiden soittimien rinnalle, kaikkien soittimien vahvistamista tai jotain edeltävien ääripäiden väliltä. Esityksessä voidaan myös toistaa tallennetta yhtenä tai ainoana esityksen äänilähteistä, esim. sämplerit, nauhateokset, elektroakustinen äänidiffuusio
- tai playback-esitykset. Näitä tekstissä hahmoteltuja erilaisia välimuotoja ei kaaviossa havainnollisteta.
Moneen työvaiheeseen on listattu kyseisen työvaiheen keskeiset työkalut.
!
!5.2 Musiikkiteknologian osa-alueita
!
5.2.1 Säveltämiseen liittyvä teknologinen toiminta
5.2.1.1 Sävellysalgoritmit
Algoritmisella säveltämisellä tarkoitetaan sävellystekniikkaa, jossa algoritmeja käytetään musiikin luomiseen. Sävellysalgoritmi tekee valintoja tekijän määrittelemien musiikillisten sääntöjen ja lainalaisuuksien puitteissa generoidessaan musiikin rakenteita. Kun sävellysalgoritmi generoi rakennetta vain yhteen tai muutamaan musiikilliseen parametriin, puhutaan tietokoneavusteisesta säveltämisestä. Sävellysalgoritmit automatisoivat siis säveltäjän työtä.
Esimerkkejä ohjelmista ja ohjelmointikielistä sävellysalgoritmien tekoon ovat mm.
Calmus, Common Lisp Music, Csound, Max, Open Music, PWGL, Slippery Chicken ja Super Collider.
! !
5.2.1.2 Sekvensseriohjelmat
Sekvensseriohjelmat eivät generoi musiikillista rakennetta, mutta niiden avulla sävelletään musiikkia. Sekvensseriohjelma mahdollistaa säveltäjälle hänen musiikillisista ideoistaan enemmän tai vähemmän realistisen kuulohavainnon. Sekvensseriohjelmat mahdollistavat musiikillisen idean toteuttamisen soivaan muotoon ohjelmistosyntetisaattoreiden ja sämplereiden avulla. Nuotinnusohjelmat sisältävät usein myös mahdollisuuden musiikin kuunteluun, joten niitä voidaan käyttää sekvensseriohjelman kaltaisesti säveltämisen apuvälineinä.
Esimerkkejä sekvensseriohjelmista ovat mm. Ableton Live, Cubase, Digital Performer, Live, Logic Pro, Protools ja Sonar.
!
5.2.2 Nuotintaminen teknologian avulla
Kynällä nuottien kirjoittaminen sekä tietokonenuotintaminen ovat molemmat edelleen käsityötä. Tietokoneet tosin mahdollistavat muusikon soiton nuotintamisen reaaliaikaisesti midi-instrumenttien avulla. Yleensä tässä vaihtoehdossa ohjelmat nuotintavat vain
sävelkorkeudet ja aika-arvot, jolloin dynamiikkamerkkien, soitossa tapahtuneiden epätarkkuuksien korjaaminen sekä muiden esitysmerkkien sisällyttäminen nuottiin jatkuu käsityönä.
Esimerkkejä nuotinnusohjelmista ovat mm. Finale, Forte, Igor Engraver, LilyPond, MagicScore, Muse Score ja Sibelius.
!
5.2.3 Esityksen johtaminen teknologialla
Klikkiohjatut esitykset automatisoivat kapellimestarin työtä. Klikkiohjatuissa esityksissä muusikoille laitetaan yleensä vain toiseen korvaan kuuloke, josta muusikko kuulee esiohjelmoidun klikin. Moni rytmimusiikin levy äänitetään käyttäen klikkiä.
Elokuvamusiikkiäänityksissä, joissa kokoonpanona on sinfoniaorkesteri, on tyypillistä tehdä orkesteriäänitykset klikin kanssa, jotta musiikin jaksojen kestot toteutuvat ennalta määrätyn pituisina. Äänen synkronoiminen kuvan kanssa voi olla erityistä tarkkuutta vaativaa työtä.
Klassisesta musiikista löytyy teoksia, joissa yksittäisillä muusikoilla voi olla henkilökohtaisia klikkiraitoja. Tällöin klikkiraidat ohjaavat teoksen ajallista synkronointia, ikään kuin läsnä olisi useampi kapellimestari.
Klikkiraidat voidaan toteuttaa esimerkiksi seuraavanlaisella laitteistolla: tietokone, sekvensseriohjelma, äänikortti, kuunteluvahvistin ja kuulokkeita.
!
5.2.4 Sähköisten soittimien ja äänilähteiden rakentaminen
5.2.4.1 Analogiaelektroniikka
Esimerkkejä sähköisistä soittimista, jotka on rakennettu analogiaelektroniikalla ovat mm.
Dynamophon/Telharmonium, Hammond-urku, Moog-syntetisaattori, Ondes Martenot, Sphärophon, Theremin ja Trautonium (Lindeman 1980: 12-18).
Keskeiset komponentit sähköisten soittimien rakentamisessa analogiaelektroniikalla ovat vastus, kondensaattori, kelat, diodit, transistorit (FET, BJT), operaatiovahvistimet, putket, regulaattorit, erilaiset lineaaripiirit ja kiertokytkin.
5.2.4.2 Äänisynteesiohjelmat
Virtuaalisia soittimia/äänilähteitä voidaan rakentaa tietokoneohjelmoinnilla. Tuloksena syntyvät ohjelmat pohjautuvat jollekin äänisynteesimetodille. Ks. nro 10.4.2 Äänisynteesimetodien perusteita esittelevät patchit ja niiden kuvaustekstit.
!
5.2.4.3 Mikrokontrollerialustat
Esimerkkejä mikrokontrollerialustoista joita käytetään musiikin ja ääni-installaatioiden esityksissä ovat mm. Arduino, Raspberry pi, BeagleBone Black ja UDOO Dual.
Esimerkiksi Arduino on avoimeen laitteistoon perustuva mikrokontrollerialusta ja ohjelmointiympäristö. Arduinon pinneihin voidaan kytkeä erilaisia sensoreita, moottoreita, LED-valoja ja muita komponentteja. Laitteistoa ohjelmoidaan C++:aan perustuvalla Arduino- ohjelmointikielellä (Arduino 2014).
!
5.2.5 Esityksen toteuttaminen teknologialla
5.2.5.1 Sähköiset soittimet
Musiikin esittämistä varten suunniteltuja sähköisiä soittimia ovat mm. Dynamophon/
Telharmonium, Hammond-urku, Moog-syntetisaattori, Ondes Martenot, Sphärophon, sähköbasso, sähkökitara, Theremin ja Trautonium.
Sähköisistä soittimista löytyy samat komponentit kuin perinteisistäkin soittimista eli:
käyttöliittymä, mekanismi käyttöliittymän ja värähtelyn sytyttäjän välillä, värähtelyn sytyttäjä ja värähtelijä. Mekanismia käyttöliittymän ja värähtelyn sytyttäjän väliltä ei sähköisistä soittimista juurikaan löydy. Käyttöliittymät vaihtelevat lähes soittimittain. Värähtelijänä on useimmiten kaiutin. Värähtelyn sytyttäjänä toimii vaihtojännite, jota ohjataan käyttöliittymästä käsin. Ks. myös nro 6.1 instrumentin määrittely ja nro 6.2 instrumentin komponentit.
!
5.2.5.2 Improvisointi elektronisella laitteistolla
Elektronisen improvisointilaitteiston keskeiset osat ovat: käyttöliittymä(t), äänigeneraattori(t) ja värähtelijä(t). Käyttöliittymät ovat erilaisia kontrollereita, kuten esimerkiksi erilaiset
keyboardit ja pädit, Monome, Miburi, Radio Baton, Reactable, Space Palette, SLABS ja Te n o r i - O n ( L i n n 2 0 11 ). Ä ä n i g e n e r a a t t o r e i t a o v a t m m . s o u n d i - m o d u l i t , ohjelmistosyntetisaattorit ja sämplerit. Värähtelevänä äänilähteenä on yksi tai useampi kaiutin.
!
5.2.5.3 Sekvensseriohjelmat
Sekvensseriohjelmat automatisoivat muusikon työtä. Sekvensseriohjelmat mahdollistavat musiikillisen idean toteuttamisen soivaan muotoon ohjelmistosyntetisaattoreiden ja sämplereiden avulla. Sekvensseriohjelmia käytetään mm. elokuvamusiikkien demo-versioiden toteuttamiseen. Demo-versiot mahdollistavat sen, että elokuvan ohjaaja ja tuottaja voivat saada jonkinlaisen kuvan elokuvaan tulevista musiikeista ennen kuin tehdään päätös musiikkien äänittämisestä todellisella orkesterilla.
Esimerkkejä sekvensseriohjelmista ovat mm. Ableton Live, Cubase, Digital Performer, Logic Pro, Protools ja Sonar.
!
5.2.5.4 Elektroakustinen äänidiffuusio
Elektroakustinen äänidiffuusio -käsitteellä tarkoitetaan yleensä kaksikanavateoksen esittämistä kaiutinorkesterin välityksellä. Kaiutinorkesteri koostuu kymmenistä kaiuttimista.
Näitä ovat mm. Gmebaphone/Cybernophone, Acousmonium ja BEAST -järjestelmä.
Acousmoniumissa on 80 eri kokoista ja muotoista kaiutinta, BEAST -järjestelmä (Birmingham ElectroAcoustic Sound Theatre) voi sisältää yli 100 kaiutinta.
!
5.2.5.5 Ääni-installaatiot
Ääni-installaatio voidaan määrittää olemaan musiikillinen vastine veistokselle, auraalinen kokemus yleensä kuvataiteen näyttelytilaan tai tiettyyn arkkitehtoniseen tilaan suunnitellusta teoksesta. Monet ääni-installaatiot ovat hyödyntäneet elektroakustisen musiikin tekniikoita ja teknologioita niiden luomisessa ja esityksissä. Ääni-installaation kuunteleminen voidaan yleensä aloittaa mistä tahansa satunnaisesta kohdasta ja lopettaa minä tahansa satunnaisena ajankohtana (Sound Installation 2014).
!
5.2.5.6 Mikrokontrollerialustat
Mikrokontrollerialustoilla työskentelevä henkilö usein paitsi rakentaa itselleen soittimen, toimii myös esittävänä taiteilijana. Ks. myös nro 5.2.4.3 Mikrokontrollerialustat.
!
5.2.6 Tallenteen toteutus
5.2.6.1 Äänittäminen
Äänityksessä taltioidaan äänilähteiden tuottamat äänet tallentimelle. Äänityksessä tarvittavia laitteita ovat mikrofonit, etuvahvistimet, AD-muuntimet mikäli kyseessä on digitaalitallennin, analogiset tai digitaaliset tallentimet sekä tarpeelliset johdot laitteiden väliin. Pienikokoisessa käsitallentimessa on edellämainitut osat sisällytetty samaan laitteeseen. Äänitysvaiheessa voidaan käyttää myös seuraavia laitteita: ekvalisaattorit, dynamiikkaprosessorit, kaikulaitteet sekä muita efektilaitteita.
Laitteita tärkeämpi asia äänityksen onnistumisen kannalta on äänittäjän ammattitaito, joka koostuu mm. seuraavista asioista: äänittäjän tuntemus äänitettävästä musiikkityylistä, soittimista, mikrofoneista sekä erilaisista mono-, stereo- ja surround-mikrofonitekniikoista, mikrofonien sijoittelusta, musiikille sopivasta äänitystilan valinnasta sekä äänittäjän
psykologisista taidoista toimia ryhmässä.
!
5.2.6.2 Miksaaminen
Yleisiä miksausvaiheen päämääriä on luoda äänitteeseen tilantuntu (leveys, ja syvyys), selkeys, erottelu ja kirkkaus. Keskeiset miksausvaiheen työkalut ovat: suotimet, taajuuskorjaimet, dynamiikkaprosessorit (kompressori, limitteri, ekspanderi ja kohinasalpa), kaikulaitteet, viiveet sekä modulaatioefektit (koorus, flangeri ja feiseri).
Miksaaja toteuttaa äänitettyjen ääniraitojen miksaamisen formaattiin, jossa taltiota voidaan kuunnella äänitys- ja miksaustudion ulkopuolella. Näitä formaatteja ovat mm.
stereomiksaus, jolloin äänitettä voidaan kuunnella esim. CD:levyltä tai mp3-tiedostosta, monikanavamiksaus, jolloin äänitettä voidaan kuunnella esim. DVD-audiolevyltä tai SACD- levyltä.
Moni miksaaja kuulee jonkinlaisen version valmiista miksauksesta mielessään ennen kuin he aloittavat miksaamisen (Owsinski 2006: 7).
!
5.2.6.3 Masterointi
Masterointi on viimeinen luova vaihe audiotuotannon prosessissa, silta miksauksen ja monistuksen tai jakamisen välissä. Masterointi on viimeinen mahdollisuus parantaa soundia tai korjata ongelmia audio-mikroskoopilla tilassa jossa on tarkoitusta varten suunniteltu akustiikka. Masteroija tuo mukanaan projektille objektiivisen ja kokeneen korvan. Masteroijat ovat hyvin perillä siitä mikä voi mennä vikaan niin teknisesti kuin myös taiteellisesti. Joskus masteroijat eivät tee äänitteelle masteroinnissa mitään! Yksinkertainen hyväksyntä tarkoittaa, että miksaus on valmis monistukseen. Toisinaan masteroijat auttavat tuottajaa ratkaisemaan ongelmat, joita miksausvaiheessa ei kyetty ratkaisemaan, tai voivat lisätä viimeisen silauksen äänitteelle, joka tekee levystä valmiin ja monenlaisissa äänilaitteistoissa toistettavan tallenteen (Katz 2007: 12).
Tärkeimmät masteroijan työkalut ovat: kaiuttimet, ekvalisaattorit, erilaiset dynamiikkaprosessorit (kompressorit, monikanavakompressorit, limitterit), stereoprosessorit ja signaalianalysaattorit. Laitteiden kytkentäjärjestys signaalireitissä voi olla hyvin merkittävä laatuun vaikuttava tekijä (Music Radar 2013).
! !
5.2.7 Äänentoisto
5.2.7.1 Äänentoisto
Äänentoisto on äänen sähköistä vahvistamista ja muokkaamista ammatti- ja kotikäytössä (Äänentoisto 2014). Konserttitilanteessa äänentoiston päämääränä on tarjota jokaiselle kuulijalle yhtä laadukas kuuntelukokemus. Hyvin toimivan saliäänijärjestelmän ominaisuuksia ovat mm. hyvä ymmärrettävyys, tasainen äänenpaine ja riittävän tasainen taajuusvaste koko salissa (Lepoluoto 2007).
Äänentoiston toteutukseen vaikuttavat mm. tilan koko, tilan muoto, tilan pintamateriaalit, onko kysymys puheen vai musiikin äänentoistosta, musiikkityyli, yhtyeen kokoonpano ja soittimien/äänilähteiden lukumäärä.
Keskeisiä työkaluja äänentoistoa tehtäessä ovat mikrofonit, DI-boxit, äänipöytä, ristikytkentä, kauko-ohjaimet, taajuuskorjaimet, kaikulaitteet, viivelaitteet, dynamiikkaprosessorit, kohinan rajoittimet, matriisit, päätevahvistimet, erilaiset kaiuttimet (mm. linja-, pallo- ja pistesäteilijä), jakosuotimet, tarkkailukuulokkeet, mittarit, analysaattorit, mikrofoni- ja kaiutinkaapelit, verkkojohdot, moninapaiset kaukokaapelit lavarasioineen ja liitinviuhkoineen, sovittimet eli adapterit, mikrofoni- ja kaiutintelineet (Blomberg & Lepoluoto 1993/2005: 200) ja (Lepoluoto 2007).
Äänentoistossa käytetään monia samoja työkaluja kuin äänitettäessä. Äänentoisto kuitenkin edellyttää erityisesti äänentoistoa varten suunniteltujen työkalujen käyttöä.
Esimerkiksi paras mikrofoni äänitystä varten ei ole todennäköisesti paras mikrofoni äänentoistoa varten. Tämä johtuu siitä, että äänitettäessä ei tarvitse miettiä mahdollista kierto- ongelmaa, joka äänentoistoa tehtäessä on asia, joka pitää ottaa huomioon kaikissa laitevalinnoissa.
!
5.2.7.2 Elektroakustinen äänidiffuusio
Elektroakustisen musiikin äänidiffuusio menee äänentoiston erityistapauksiin. Siinä toteutetaan yleensä stereotallenteesta esitys kaiutinorkesterille, jossa voi olla jopa 100 kaiutinta. Ks. myös musiikin esittämisen kohta nro 5.2.5.4 Elektroakustinen äänidiffuusio.
! !
5.2.8 Musiikkisovellusten ohjelmointi
Musiikkisovellusten ohjelmointi on merkitty kuvan 1 kaavion siten, että siitä on vedetty nuolet lähes kaikkiin kohtiin. Periaatteessa ohjelmointi voi liittyä mihin tahansa musiikin teon vaiheeseen tai musiikillisen työkalun tekoon. Näitä ovat mm. sävellysalgoritmin, nuotinnusohjelman, klikkiraidan, ohjelmistosyntetisaattorin, äänitysohjelman, miksauksessa käytettävän liitännäisohjelman (plug-in) ja masterointiohjelman ohjelmointi.
Ohjelmointi liittyy kohtaan “improvisointi teknologisella laitteistolla” myös siten, että improvisoija omatessaan ohjelmointitaitoja saattaa ohjelmoida itselleen improvisoinnissa tarpeellisia ohjelmia. Esimerkiksi käyttöliittymän konfigurointi, mappaus ja sen hienosäätö voivat olla jotain mitä improvisoija voi haluta ohjelmoida juuri itselleen sopiviksi.
Ohjelmointitaidoilla ei ole musiikkiteknologista merkitystä mikäli ohjelmointitaidot eivät ole palvelemassa musiikillista sisältöä, äänen laatua tai siistiä nuottisivua.
!
5.3 Musiikkiteknologian spesialistit ja moniosaajat
Ihminen voi olla joko yhden musiikkiteknologisen sektorin spesialisti tai useamman sektorin moniosaaja. Musiikkiteknologia palauttaa takaisin renessanssin ihanteen l’uomo universale (Homo Universalis). Äärimmäisessä tapauksessa musiikkiteknologinen laitteisto 2 mahdollistaa tilanteen, jossa yksi ihminen voi tehdä kaikkia musiikin tekemiseen liittyviä vaiheita. Laitteistojen avulla hän voi toimia niin säveltäjänä, nuottien puhtaaksi kirjoittajana,
“kapellimestarina” , soitinrakentajana, muusikkona, äänittäjänä, miksaajana sekä masteroijana 3 ja jopa käyttämiensä ohjelmien ohjelmoijana. Tyypillisempää kuitenkin on, että henkilöllä on mielenkiintoa ja taipumuksia toteuttaa yksin vain joitakin musiikkiteknologian osa-alueita.
Lisäksi projektien nopeamman valmiiksi saamisen kannalta ei ole kovin tehokasta yrittää tehdä kaikkea yksin.
Musiikkiteknologian kentällä esiintyy niin erikoistujia kuin moniosaajiakin. Joku voi
olla erikoistunut esimerkiksi ohjelmoimaan sävellysalgoritmejä, joku toinen taas tietokonenuotinnukseen, kolmas äänisynteesiin, neljäs äänittämiseen ja miksaamiseen ja viides masterointiin. Tietokonetyöasemalla tapahtuvassa musiikkityöskentelyssä moniosaajuus on myös hyvin luonteva tapa työskennellä. Soitinlähtöisen musiikin tekemisen rinnalle on kasvanut teknologialähtöinen musiikin tekeminen, jossa yksittäisen perinteisen soittimen soittotaito ei ole enää niin merkittävässä roolissa. Esimerkkejä tästä ovat mm.
elektroakustinen musiikki, jossa kaikki äänet voidaan generoida, prosessoida, leikata ja miksata kokonaan elektronisilla laitteilla tai rytmi- ja elokuvamusiikki, joissa elektronisia soittimia ja äänilähteitä käytetään akustisten instrumenttien rinnalla.
Xavier Serra luennossaan Iso-Britanniassa digitaalisen musiikin tutkimusverkostolle
(Digital Music Research Network) vuonna 2003 esitti vetoomuksen sen puolesta, että tieteen,
“Ihminen, joka oli monen alan osaaja”(Renaissance Man 2009).
2
Kapellimestari on kirjoitettu lainausmerkkeihin sen takia, että kapellimestarin asemasta muusikoita ohjataan
3
klikkiraitojen avulla. Klikkiraidat soitetaan muusikoiden korviin kuulokkeiden välityksellä, jolloin yleisö ei kuule niitä lainkaan.
teknologian ja taiteiden spesialistit työskentelisivät yhdessä tai vaihtoehtoisesti kannusti spesialisteja erikoistumaan useampaan kuin vain yhteen alueeseen (Landy 2007: 225).
! !
6 MUSIIKKITEKNOLOGIAN HOLISTINEN OPETTAMINEN
Soitonopetuksessa fyysinen suoritus (=itse tekeminen), kuulohavainto ja kuulohavaintoon pohjautuva ajattelu ja analyysi ovat soitinopinnoissa läsnä tasapuolisesti ja kokonaisvaltaisesti opintojen alkuvaiheesta lähtien. Tekemistä seuraa kuulohavainto, kuulohavainnon perusteella tehdään reaaliajassa analyysiä, meneekö hyvin vai pitääkö jotain muuttaa tai korjata.
Mahdollista korjausajatusta seuraa teko, jota seuraa kuulohavainto, jota seuraa uusi analyysi.
Tämä takaisinkytkentä: “toiminta - kuuntelu - ajattelu - toiminta - kuuntelu - ajattelu...” ohjaa muusikon toimintaa koko ajan ja reaaliajassa. Kuuntelun, analysoinnin ja muutosohjeiden määrittämisessä tosin opettajan rooli on varsinkin alussa hyvin merkittävä. Tätä holistista näkökulmaa olen halunnut soveltaa myös musiikkiteknologian opetuksessani. Opinnäytetyön Max-patchit ovat syntyneet tarpeesta opettaa musiikkiteknologiaa soitonopetuksen kaltaisessa hengessä. Oppimateriaalin Max-patchejä käytetään siten, että oppilaalle tulostetaan paperille tehtäväpatch, jonka oppilas paperilta kopioiden rakentaa Max-ohjelmaan tietokoneen äärellä.
Patchien rakentaminen paperille printatusta mallista edellyttää kahta taitoa, taitoa luoda uusia objekteja sekä taitoa tehdä kytkentöjä näiden objektien välille. Näiden taitojen opettamiseen menee noin 10 minuuttia aikaa. Ks. tarkemmin kohdasta 10.3 Johdatus Max-patchien rakentamiseen. Tämä mahdollistaa sen, että oppilaat pääsevät jo 10 minuutin kuluttua itse työskentelemään Max-ohjelmalla. Patchin tekemiseen kuluva aika vaihtelee sen mukaan, miten monta objektia tehtävän patchissä on. Sen jälkeen kun patch on tehty valmiiksi oikein, alkaa ääni kuulua kaikissa muissa oppimateriaalin patcheistä paitsi patchissä nro 19 bipolaari- ja unipolaarisignaali.
Tämä opetusmalli mahdollistaa sen, että oppitunnit eivät ala luennolla aiheesta, vaan aktiivisella työskentelyllä. Tällaisessa holistisessa opetusmetodissa luentoa tai luennonkaltaista osiota käytetään oppilaiden ymmärtämyksen syventämiseen sen jälkeen kun asioihin on perehdytty käytännössä.
Syitä tähän toimintamalliin on se, että musiikkiteknologia pitää sisällään lainasanoihin perustuvaa terminologiaa sekä haastavia teoreettisia asioita. Vasta-alkajien ollessa oppilaina musiikkiteknologian vierasperäisiin sanoihin pohjautuva terminologia sekä teoreettiset asiat voivat olla vaikeita ymmärtää ilman käsitteitä ja teorioita konkretisoivia kuultavia ääniä.
Äänen avulla terminologia ja teoriat havainnollistuvat sekä ymmärtäminen helpottuu. Pyrin tällä tavoin herättämään mielenkiinnon ja uteliaisuuden musiikkiteknologian asiatietoon. Kun
oppilaalle on tullut patchin kautta vastaan ongelma, jota hän ei ole kyennyt ratkaisemaan, on oppilaassa heräävä tiedon nälkä ja uteliaisuus erinomaista maaperää, jolle tarjota vierasperäiset musiikkiteknologiset termit sekä kertoa kyseiseen aiheeseen liittyviä teoreettisia asioita.
Pyrkimys soitonopetuksen kaltaiseen opetukseen musiikkiteknologian opetuksessa herätti minussa tarpeen jäsentää miten instrumentti-käsite määritetään yksityiskohtaisemmin, jotta voin vertailla mitä yhtäläisyyksiä musiikkiteknologisella laitteistolla työskentelyn ja soittimien soiton väliltä löytyy.
!
7 INSTRUMENTTI JA MUUSIKKOUS
7.1 Instrumentin määrittelyInstrumentilla tarkoitetaan mitä tahansa välinettä tai työkalua (Instrumentti 2013). Grove Music Onlinessä instrumentti-käsite määritellään erilaisten akustisten instrumenttien värähtelijöiden mukaan. Nämä kategoriat ovat: 1) aerofonit (esim. huilu) 2) kordofonit (esim.
viulu) 3) membranofonit (esim. bassorumpu) ja 4) idiofonit (esim. kellopeli). Aerofoneissa äänilähteen ensisijainen värähtelijä on ilmapatsas, kordofoneissa kieli, membranofoneissa kalvo ja idiofoneissa idiofonin oma massa tai suurin osa siitä (Brown, Howard Mayer &
Palmer, Frances 2014).
Pierre Schaefferin/Michel Chionin määritelmä instrumentille kirjassa Guide to Sound Objects on seuraava: “Jokainen laite, jolla voidaan tuottaa monipuolinen kokoelma ääniä, on musiikillinen instrumentti perinteisessä merkityksessä kaikille sivilisaatioille.” (Chion 1983:
53).
Instrumentilla on eri funktio eri tekijöille. Esittävän muusikon näkökulmasta instrumentti on muusikon kehon ja mielen jatke, kun taas säveltäjälle instrumentti on äänilähde (ulkoinen objekti), jolla tuotetaan musiikkia. Soitinrakentajalle valmis instrumentti on työprosessin päätepiste.
Instrumentti käsitettä pohdittaessa, esittävän muusikon näkökulmasta, olennaista ei ole se minkä materiaalin ihminen kohtaa ihmisen ja instrumentin välisessä vuorovaikutusrajapinnassa. Olennaista ei myöskään ole se pitääkö tässä rajapinnassa puhaltaa, painaa, hieroa, raapia tai heiluttaa tuottaakseen ääniä. Olennaista ei ole myöskään se otetaanko tässä rajapinnassa kontakti koskettimeen, kieleen, kalvoon, läppään, venttiiliin, potentiometriin tai kontrolleriin. Olennaista ei ole myöskään se onko instrumentti sähkötön tai sähköinen.
Olennaista instrumentin käytön ja sillä tuotetun esteettisen elämyksen kannalta on se, miten käyttöliittymän käyttäjä osaa muokata haluamiaan ja valitsemiaan musiikillisia parametrejä valitsemallaan työkalulla ja sen käyttöliittymällä. Instrumentin tulee luoda edellytykset ilmaista niitä musiikillisia pyrkimyksiä, jotka instrumenttia soittavalla muusikolla on. Kaikilla soittimilla ei pystytä kontrolloimaan kaikkia musiikillisia parametrejä hyvin, eikä ole tarpeenkaan. Erilaisilla soittimilla on erilaiset roolit. Esim. triangelilla
pystytään soittamaan hyvin ilmeikkääästi eri äänenvoimakkuuksilla rytmiikasta puhumattakaan. Triangelin soinnin spektriä voidaan myös muokata eri tavoin esim.
vaimentamalla triangelia kädellä tai valitsemalla tikun materiaali. Triangelin tuottaman äänen spektri erottuu orkesterin seasta selkeästi. Yksittäisellä triangelilta ei kuitenkaan kannata odottaa kykyä toimia esim. melodiainstrumenttina. Triangeli ei soittimena ole olemassa melodiainstrumentin roolia varten.
Äänittäjä-miksaaja Bruce Swedien toteaa seuraavaa: “Katson olevani artisti äänitysstudiossa.” (Swedien 2003: takakansi). Äänittäjä-tuottaja Silja Suntola toteaa taas kirjassaan seuraavaa: “Tekniikan kehitys on antanut mahdollisuuden pelkän äänentoiston sijasta luoda täysin uudenlaisia ja kuvitteellisiakin äänimaailmoja. Äänitysstudiosta on tullut uusi soitin, joka antaa meille välineet maalailla näitä äänikuvia, oma mielikuvituksemme vain rajana...” (Suntola 2000).
!
7.2 Instrumentin komponentit
Seuraavassa käyn läpi yleisen tason määritelmäni instrumentin, ihmisen toiminnan kohteena olevan objektin, eri komponenteista. Näistä komponenteista välttämätön osa on värähtelijä.
Kaikkia näitä komponentteja ei kaikissa soittimissa kuitenkaan ole.
!
1) käyttöliittymä
2) mekanismi käyttöliittymän ja värähtelyn sytyttäjän välillä 3) värähtelyn sytyttäjä
4) värähtelijä(t)
!
7.2.1 Instrumenttien erilaiset käyttöliittymät
Perinteisten soittimien soittaminen tapahtuu käsillä, jaloilla ja/tai huulilla tapahtuvan fyysisen kosketuksen välityksellä. Näitä pintoja, joissa fyysinen kosketus tapahtuu, nimitän käyttöliittymiksi. Seuraavassa muutamia esimerkkejä soittimien erilaisista käyttöliittymistä. 4
Kosketinsoittimissa (esim. piano, urut, cembalo) sormilla painetaan koskettimia ja jaloilla mahdollisia pedaaleja tai jalkiota. Puhallinsoittimissa huulilla kosketetaan
Poikkeuksena theremin, jota soitetaan liikuttamalla käsiä antennien läheisyydessä ilman fyysistä
4
kosketusta.
suukappaletta (esim. ruokolehdykkää klarinetissa ja saksofonissa, kaksoisruokolehdykkää oboessa, metallista suukappaletta kaikissa vaskipuhaltimissa) sekä käsillä/sormilla tukitaan reikiä tai painellaan läppiä tai venttiilejä. Jousisoittimissa toisessa kädessä pidetään jousta ja toisen käden sormilla painetaan kieliä otelautaa vasten. Lyömäsoittimia soitetaan esim.
lyömällä kalvoja, kieliä tai levyjä sormenpäillä, kapuloilla/malleteilla tai pedaalin nuijalla.
Toisia lyömäsoittimia soitetaan taas ravistamalla, raaputtamalla tai hankaamalla.
Seuraavassa esimerkkejä elektronisista käyttöliittymistä. Syntetisaattoreissa on pianon koskettimiston näköinen koskettimisto, tosin kosketus on hyvin erilainen kuin pianossa. Midi- kontrollereissa painetaan sormilla kytkimiä tai liu’utetaan liukuja. Monomessa painellaan kytkimiä, Reactablea soitettaessa Reactablen päälle aseteltavia tangible-objekteja käännellään ja siirrellään. Space Palettessa ei ole kosketettavaa käyttöliittymä, vaan sitä soitetaan heiluttamalla käsiä. Space Palettessa on Kinect-kamera, joka tunnistaa käsien sijainnin sivu-, pysty- ja syvyyssuunnassa. SLABS:ssä sormilla painetaan pädejä, jotka reagoivat sormien kosketuksen sijaintiin x- ja y-akselilla sekä paineeseen (z-akseli), joka syntyy sormilla painettaessa. SLABS:n pädit eivät siis ole vain triggereitä. Tenori-On:ssa sormilla liipaistaan sämplejä tai luuppeja.
Älypuhelimia voidaan käyttää myös kontrollereina. Esimerkiksi Applen iPhone - puhelimista löytyy erilaisia sensoreita: gyroskooppi, kiihtyvyysanturi, kompassi, läheisyysanturi ja hämärävalon anturi. Hexler yhtiön tekemällä TouchOSC -applikaatiolla saadaan iPhonen kiihtyvyysanturista kolme erillistä datavirtaa, jotka on mahdollista ohjata Max-ohjelmaan ja käyttää niitä ohjaussignaaleina äänen tuottamisessa ja/tai muokkaamisessa.
!
7.2.2 Mekanismi käyttöliittymän ja värähtelyn sytyttäjän välillä
Piano, urut ja harmonikka ovat esimerkkejä instrumenteista, joista löytyy kompleksi mekanismi koskettimiston (käyttöliittymä) ja värähtelyn sytyttäjän väliltä. Esimerkiksi pianossa sormen energia, jolla kosketin painetaan pohjaan, välitetään pianon koneiston välityksellä vasaralle. Puupuhaltimien läppämekanismeilla ja vaskipuhaltimien venttiilimekanismeilla vaikutetaan värähtelevän ilmapatsaan pituuteen ja sitä kautta sävelkorkeuteen. Näppäilysoittimet esim. kitara ja harppu ovat esimerkkejä instrumenteista, joista ei löydy lainkaan mekanismia käyttöliittymän ja värähtelyn sytyttäjän väliltä, koska sormen pää itsessään on värähtelyn sytyttäjä.
Mahdollinen mekanismi käyttöliittymän ja värähtelyn sytyttäjän välillä on akustisissa soittimissa mekaaninen, jonka johdosta tätä komponenttia ei elektronisista soittimista löydy.
!
7.2.3 Erilaisia värähtelyn sytyttäjiä
Erilaisia värähtelyn sytyttäjiä ovat mm. jousen jouhet jousisoittimissa, ilmavirta tai huulet puhallinsoittimissa, sormenpää, kynsi tai plektra näppäilysoittimissa, kapula tai malletti monissa lyömäsoittimissa, vasara pianossa ja celestassa sekä vaihtojännite sähköisissä soittimissa/laitteistoissa, joissa kaiutin on värähtelijänä.
Huulilla voidaan todeta olevan dualistinen rooli. Toisaalta ne toimivat värähtelyn sytyttäjinä ja toisaalta ne ovat jo itse primääri värähtelijä. Esimerkiksi vaskipuhaltimissa ne voidaan katsoa olevan värähtelyn sytyttäjiä, koska huulten värähtely siirtyy suukappaleen kautta soittimen putken värähtelyksi ja sitä kautta putken sisällä olevan ilmapatsaan värähtelyksi.
!
7.2.4 Erilaisia värähtelijöitä
Soittimien primäärisinä värähtelijöinä voivat toimia kieli (viulu), huulet (trumpetti, pasuuna etc.), kalvo (rumpu), ruokolehdykkä (klarinetti, oboe, fagotti etc.), ilmapatsas (huilu), palkki/
kieli (kellopeli, ksylofoni, marimba), levy (symbaali, tamtam) sekä kaiutin (telharmonium, theremin, ondes martenot). Usein kuulijan kuulema ääni kuitenkin muodostuu useamman värähtelijän summasta. Esimerkkeinä voidaan mainita klarinetissa ruokolehdykkä ja ilmapatsas, pianossa kielet ja äänipohja sekä kitarassa kielet ja koppa (Rossing, Moore &
Wheeler 2002: 31).
!!
7.3 Automaatti-instrumentin komponentitAutomaatti-instrumentit eroavat perinteisistä instrumenteista siten, että automaatti- instrumenttien rakenteessa on esittävän muusikon työn automatisoiva komponentti.
Esimerkkejä automaatti-instrumenteista ovat mm. automaattipiano, -urut, soittorasia ja posetiivi.
Yleisellä tasolla automatisoinnista voidaan puhua silloin, kun äänilähde generoi yhdellä
ihmisen antamalla ärsykkeellä tai eleellä enemmän kuin yhden eriaikaan tapahtuvan äänitapahtuman.
Automaattipianoissa ja -uruissa automatisointi on toteutettu pyörivällä rullamekanismilla, johon on yleensä koodattu musiikillisista parametreista lähinnä sävelkorkeudet, nuottien alkuajat ja nuottien kestot. Muita musiikillisia parametrejä, tempoa, äänenvoimakkuutta, fraseerausta pianolisti voi säätää esityksen aikana musiikillisen näkemyksensä mukaisesti (Lawson 2004). Osa automaatti-instrumenteista toimii käynnistyksen jälkeen ilman ihmisen osallistumista, toiset taas vaativat/mahdollistavat jonkun asteista manuaalista kontrollointia.
Ihmisellä on luontainen mielenkiinto automatisoida asioita. 1800-luvun loppupuolella, kun ensimmäiset automaatti-instrumentit kehitettiin, tavoitteena oli mahdollistaa musiikin kuunteleminen ilman, että muusikoiden täytyy olla aina esittämässä musiikkia.
Äänilevyteollisuuden nousu toteutti sittemmin tämän tarpeen monipuolisemmin ja edullisemmin syöden automaatti-instrumenttien silloiset markkinat.
Musiikkiteknologia mahdollistaa musiikillisten parametrien automatisoinnin.
Tietokoneiden laskentateho ja älykkäät algoritmit antavat huomattavasti monipuolisemmat mahdollisuudet automatisointiin verrattuna automaatti-instrumenttien rullamekanismeihin.
!
7.4 Muusikon toiminnasta
Esittävän muusikon tehtävä on tuottaa eri määrä säveltasollisia tai säveltasottomia ääniä haluttuina ajankohtina muusikon esteettisen näkemyksen mukaisesti. Soivasta äänestä muusikon kontrolloimia parametrejä ovat sävelkorkeus, rytmiikka, sävelkesto, äänenvoimakkuus, sointiväri, tempo ja artikulaatio.
Musiikkiteknologisella laitteistolla voidaan myös tuottaa tulkitsijan esteettisen näkemyksen mukaisesti eri määrä säveltasollisia tai säveltasottomia ääniä tulkitsijan haluamina ajankohtina. Sillä voidaan myös muokata generoidun musiikin rakenteen sävelkorkeuksia, rytmiikkaa, kestoja, äänenvoimakkuuksia, spektriä / sävyjä, tempoa ja äänien artikulaatiota hyvin monin keinoin.
!
7.4.1 Vuorovaikutus ihmisen ja instrumentin käyttöliittymän välisessä rajapinnassa
Ihminen voi instrumentin/äänilähteen äärellä tehdä seuraavia asioita (Cook 2002: xiii):
1) puhaltaa
2) lyödä, painaa tai näpätä sekä 3) hangata, raapia tai silittää.
Edeltävistä kategorioista kohta 2 voidaan yleistää ajallisesti lyhytkestoinen fyysinen kosketus -kategoriaan ja kohta 3 ajallisesti pitkäkestoinen fyysinen kosketus -kategoriaan.
!
7.4.2 Muusikon fyysinen toiminta
Soittaessaan muusikot koskettavat joko käyttöliittymää (esim. pianon koskettimisto), värähtelyn sytyttäjää (esim. marimban malletti) tai värähtelijää (esim. kitaran kieli).
Muusikon fyysistä toimintaa ohjaa hänen kuulohavaintonsa.
!
7.4.3 Muusikon auditiivinen toiminta
Muusikko säätää kuulohavaintoonsa pohjautuen fyysistä toimintaansa siten, että kuulohavainto täyttää hänen esteettisen näkemyksensä esitettävästä musiikista. Esittäessään muusikko muokkaa musiikilliset parametrit (sävelkorkeus, sävelkesto, rytmiikka, tempo, äänenvoimakkuus, sointiväri ja artikulaatio) näkemyksensä mukaisiksi.
Soittimien soittamisessa on siis viime kädessä kyse instrumentin värähtelijän/
värähtelijöiden hallitusta kontrolloimisesta käyttöliittymästä käsin esittäjän esteettisen näkemyksen mukaisesti riippumatta siitä onko kosketettavan käyttöliittymän tai värähtelijän materiaali puuta, metallia, lasia tai onko käyttöliittymässä, värähtelijässä tai niiden välillä sähköisiä komponentteja.
!
7.5 Muusikkoperheen uusi jäsen
Musiikkiteknologista on tullut “muusikkoperheen” uusi jäsen. Miksi säveltäjää, kapellimestaria ja esittävän säveltaiteen edustajaa kutsutaan muusikoiksi, vaikka työtehtävät heillä ovat hyvin erilaisia? Mikä on yhdistävä tekijä näiden erilaisten työtehtävien välillä?
Säveltäjä Vesa Valkaman mukaan yhdistävä tekijä on näkemys esitettävästä musiikista.
Säveltäjä suunnittelee teoksen rakenteen ja määrittelee kaikkien musiikillisten parametrien
yksityiskohdat. Kapellimestari luo näkemyksensä säveltäjän määrittelemän teoksen kokonaisuudesta ja sen yksityiskohdista ja pyytää muusikoita toteuttamaan yksityiskohdat kapellimestarin näkemyksen mukaisesti. Esittävät muusikot hoitavat käytännön toteutuksen kokonaisuudesta yksityiskohdista käsin nuotti/ääni kerrallaan.
“Muusikkoperheen jäsenyys” ei siis perustu siihen mitä säveltäjä, kapellimestari tai muusikko tekee käytännön työssään vaan “Muusikkoperheen jäsenyyden” ytimessä on teos, johon kullakin “muusikkoperheen” jäsenellä tulee olla yhteys. Säveltäjä luo teoksen, esittävät muusikot esittävät sen, kapellimestari johtaa kokoonpanoa, musiikkiteknologi voi olla esim.
esiintymässä elektronisella laitteistolla tai toteuttamassa taltiointia esityksestä. Detaljitason ratkaisuissa jokaisella tekijän teolla on yhteys teokseen ja valinnat tehdään teoksen ehdoilla.
Tekijän ammattitaito punnitaan ja arvioidaan tehtyjen valintojen perusteella.
! !
8 MAX-OHJELMA
Patch-käsitteellä tarkoitetaan Max-ohjelman objekteilla rakennettavia kytkentäkaavioita.
Opinnäytetyön patcheissä käytetyt objektit ovat kaikki ohjelman mukana tulevia objekteja.
Max 6:n mukana tulee n. 1000 valmista objektia, joilla voidaan rakentaa mitä haluataan ja osataan. Kolmansien osapuolien tekemiä lisäobjekteja löytyy mm. seuraavalta verkkosivustolta: http://www.maxobjects.com.
!
8.1 Max-ohjelman taustaa
Max -ohjelma on Miller Pucketten 1980-luvun puolivälissä ohjelmoima ohjelma, jonka hän teki työskennellessään IRCAM:ssa, Pariisissa, Ranskassa. Vuonna 1997 Max:iin lisättiin MSP -osio, joka tuo mukanaan audiosignaaliprosessoinnin. MSP -akronyymi tulee sanoista Max Signal Processing. MSP akronyymin väitetään tulevan myös Miller Smith Pucketten nimien ensimmäisistä kirjaimista. Max on nimetty yhdysvaltalaisen tietokonemusiikin pioneerin Max Mathews (1926-2011) mukaan. Max Mathews ohjelmoi maailman ensimmäisen tietokonemusiikkiesityksen vuonna 1957 IBM 704 -tietokoneella Music I -ohjelmalla.
Sävellys oli 17 sekuntia pitkä.
!
8.2 Ohjelmointi Max-ohjelmalla
Max -ohjelmointi on visuaalinen ohjelmointikieli äänen ja kuvan generointia varten. Max- ohjelmointi kuuluu data flow -ohjelmointikategoriaan.
Ohjelmointi (programming) on suppeassa mielessä toimintaohjeiden kirjoittamista jollain ohjelmointikielellä. Laajassa mielessä se on ohjelmistotyötä, jolloin siihen kuuluvat seuraavat työvaiheet: määrittely, suunnittelu, toteutus, testaus, dokumentointi ja ylläpito (Silander 2000: 20).
!
8.3 Max-ohjelman edut opetuskäytössä
Alla on lueteltu Maxin ominaisuuksia, jotka tekevät siitä myös lasten ja nuorten opetuskäyttöön hyvin soveltuvan ohjelman.
1) Patchien rakentaminen Maxillä on helppoa. Rakentaakseen paperille printatun mallin mukaisen patchin, oppilaan tarvitsee osata vain luoda objekteja ja tehdä kytkentöjä niiden välille.
2) Max-ohjelma mahdollistaa opettajalle sen, että käsillä olevassa patchissä on näkyvissä vain opetettavan asian kannalta olennaiset asiat. Tämä mahdollistaa oppilaan huomion fokusoimisen käsiteltävään asiaan.
3) Max-patchien visuaaliset kytkentäkaaviot mahdollistavat patchien toimintaperiaatteiden yksityiskohtaisen opiskelun. Max-patchien rakenne on käyttäjän näkyvissä toisin kuin monissa ohjelmistosyntetisaattoreissa, joissa käyttäjälle näytetään ainoastaan käyttöliittymä.
4) Kokemus on osoittanut, että pitämällä objektien lukumäärä pienenä, n. 20, pysyy patchin toiminta käyttäjälle ymmärrettävänä.
! !
!
9 OPPIMATERIAALIKOKONAISUUDEN SISÄLTÖKATEGORIAT
Oppimateriaalin tehtävät voidaan jakaa neljään kategoriaan:
1) Ääniopin ja musiikkiteknologian peruskäsitteitä esittelevät patchit 2) Äänisynteesimetodien perusteita esittelevät patchit
3) Efekti- ja prosessointilaitteiden toimintaperiaatteita esittelevät patchit 4) Muut patchit
!
Oppimateriaalikokonaisuuden ensimmäisen, toisen ja kolmannen kategorian patcheissä ilmiöitä demonstroidaan ääninäytteiden sekä osassa myös visuaalisten näytteiden avulla.
Toisen kategorian patchissä nro 19 Unipolaari- ja bipolaarisignaali, käsitteitä demonstroidaan vain visuaalisesti. Neljännen kategorian patchit liittyvät patchien rakentamiseen ja käyttöön, joten niillä ei ole tarkoitus demonstroida ääni-ilmiöitä ääninäyttein eikä visuaalisten näytteiden avulla.
Esimerkiksi ensimmäisen kategorian patchin nro 2 Ääniopin ja musiikkiteknologian peruskäsitteitä avulla on mahdollista kuulla aaltomuoto äänenä, nähdä aaltomuodon kuvaaja sekä nähdä luvulla määritetty taajuus nuottina nuottiviivastolla. Lisäksi näkyvän aaltomuodon yhteydestä kaiuttimen kartioon voidaan todeta, että signaalin arvojen ollessa positiivisia kaiuttimen kartio liikkuu lepokohdan etupuolella, kun taas signaalin arvojen ollessa negatiivisia kaiuttimen kartio liikkuu lepokohdan takapuolella.
Ensimmäisen kategorian patcheillä käydään läpi ääneen liittyviä peruskäsitteitä ja ominaisuuksia. Ensimmäisen kategorian patchit ovat pohjatietoa toisen kategorian patchien rakentamiselle, toteutettaessaerilaisia ääniä moninaisten äänisynteesimetodien avulla.
Kolmannen kategorian patcheilla efektoidaan ja prosessoidaan olemassa olevia ääniä.
Kolmannen kategorian patchien äänilähteiden tilalle käyttäjä voi vaihtaa rakentamiaan toisen kategorian patcheja.
Neljännen kategorian patcheissä demonstroidaan Maxin erilaiset johtotyypit, datan erilaiset monitorointitavat sekä opetetaan, miten ulkoinen midi-kontrolleri voidaan kytkeä Max-ohjelmaan.
9.1 Ääniopin ja musiikkiteknologian peruskäsitteitä esittelevät patchit ja niiden oppimistavoitteet
Ensimmäisen kategorian patcheihin kuuluvat seuraavat patchit: 1. Siniääni, 2. Ääniopin ja musiikkiteknologian peruskäsitteitä, 3. Erilaisia aaltomuotoja, 4. Kohinatyyppejä, 5. Vibrato, 6. Verhokäyrä, 7. Vaihe, 8. Ylä-äänessarja, 9. Äänennopeus ja aallonpituus sekä 10.
Näytteenottotaajuus ja amplitudiresoluutio.
Käsitteitä ja ilmiöitä, jotka näiden patchien puitteissa havainnollistetaan ja tehdään tutuksi ovat mm. aallonpituus, aaltoliike, ADSR-verhokäyrä, amplitudi, amplitudiresoluutio, erilaisia aaltomuotoja (sini-, kosini-, kantti- ja sahalaita-aalto) kokonaislukukerrannaiset, harmoninen osaääneistö, häly, ihmisen kuuloalue, jaksollinen ja jaksoton ääni, laskostuminen, Nyqvistin taajuus, näytteenottotaajuus, osaäänes, osaääneistö, siniääni, taajuus, taajuuskaista, vaaleanpunainen kohina, valkoinen kohina, vaihe, verhokäyrä, vibrato, vibraton laajuus, vibraton nopeus, värähtely, äänenvoimakkuus ja äänen nopeus.
Oppimistavoitteena ensimmäisen kategorian patcheillä on auttaa oppilasta oppimaan ääneen liittyviä musiikkiteknologian perustermejä sekä tutustuttaa oppilas äänen fysikaalisiin parametreihin.
!
9.2 Äänisynteesimetodien perusteita esittelevät patchit ja niiden oppimistavoitteet Toisen kategorian patchit esittelevät erilaisia äänisynteesimetodeja. Näitä äänisynteesimetodeja ovat: 11. Aaltotaulukkosynteesi, 12. Lisäävä synteesi 1, 13. Lisäävä synteesi 2, 14. Vähentävä synteesi 1, 15. Vähentävä synteesi 2, 18. Pientaajuusoskillaattori, 20. Amplitudimodulaatio, 21. Rengasmodulaatio, 22. Amplitudi- ja rengasmodulaatioiden vertailu, 24. FM-synteesi, 25. Raesynteesi, 26. Aaltomuotoilusynteesi ja 27. Kahden aaltomuodon ristiinfeidaus.
Lisäksi tässä osiossa käydään läpi vähentävän synteesin keskeiset työkalut: patch nro 16. Suotimet ja 17. Taajuuskorjaimet. Patchillä nro 18. Pientaajuusoskillaattori voidaan kokeilla pientaajuusoskillaattorin erilaisia käytännön sovelluksia. Patch nro 19. Unipolaari- ja bipolaarisignaali toimii johdantona amplitudi- ja rengasmodulaatioille. Amplitudi- ja rengasmodulaatioiden vertailua varten on oma patchinsä nro 22.
Patch 23. Tremolo kuuluu kolmanteen kategoriaan: efekti- ja prosessointilaitteiden toimintaperiaatteita esitteleviin patcheihin, mutta koska se on amplitudimodulaation eräs alalaji, on tremolo sijoitettu amplitudi- ja rengasmodulaatioiden yhteyteen.
Oppimistavoitteina on oppia periaatteita näiden äänisynteesimetodien toiminnasta sekä tulla tietoiseksi minkälaisia ohjattavia parametrejä kussakin äänisynteesimetodissa on.
!
9.3 Efekti- ja prosessointilaitteiden toimintaperiaatteita esittelevät patchit ja niiden oppimistavoitteetKolmannen kategorian patcheillä toteutetaan audiosignaaliin efektointia ja prosessointia.
Näitä efektilaite-patcheja ovat: 28. Viive 1, 29. Viive 2, 30. Läpsähdysviive, 31. Viiveillä toteutettu pieni tila, 32. Kaiku, 33. Koorus, 34. Flangeri, 35. Feiseri, 36. Wah-wah sekä 37.
Särö.
Efektipatcheista viive 1, viive 2, läpsähdysviive, viiveillä toteutettu pieni tila, kaiku, koorus ja flangeri pohjautuvat viivästämisen erilaisille toteutustavoille.
Oppimistavoitteina on oppia periaatteita näiden efektilaitteiden toiminnasta sekä tulla tietoiseksi minkälaisia ohjattavia parametrejä kussakin efektilaitteessa on.
Patch 23. Tremolo kuuluisi olla myös tämän kategorian efekti- ja prosessointilaitteiden toimintaperiaatteita esittelevissä patcheissä, mutta koska se on amplitudimodulaation eräs alalaji, on tremolo sijoitettu amplitudi- ja rengasmodulaatioiden yhteyteen Äänisynteesimetodien perusteita esittelevät patchit -otsikon alle.
!
9.4 Muut Max-patchit ja niiden oppimistavoitteetTähän kategoriaan kuuluvat muut patchit, jotka eivät mahdu edeltäviin kolmeen kategoriaan.
Nämä patchit ovat: 38. Erilaiset johtotyypit, 39. Monitorointi-objektien esittely ja 40. Ulkoisen kontrollerin kytkeminen.
Oppimistavoitteina on oppia tunnistamaan erilaiset johtotyypit, oppia monitoroimaan datan kulkua, jotta ongelmatilanteissa voi järkeillä ratkaisua ongelmaan sekä oppia liittämään ulkoinen kontrolleri Maxiin, jotta patchejä pääsee soittamaan omin käsin.
