TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2017 1
Tieteessä tapahtuu -lehti kokoaa yhteen eri tieteenalat. Se on foorumi ajankohtaisille ja yleis- tajuisille tiede artikkeleille sekä keskustelulle tieteestä ja tiede- politiikasta.
TOIMITUS
Päätoimittaja: Ilari Hetemäki Toimitussihteeri (kirja-arvostelut, ilmoitukset): Tiina Kaarela Ulkoasun suunnittelu: Camilla Pentti
Snellmaninkatu 13, 00170 Helsinki Puh. (09) 228 69 227 tieteessatapahtuu@tsv.fi TOIMITUSNEUVOSTO Professori (emeritus) Leif C.
Andersson, filosofian tohto- ri Katja Bargum, päätoimittaja Ilari Hetemäki, apulaisprofesso- ri Peter Johansson, professori Tuija Laine, yliopistonlehtori Nelli Piattoeva, toiminnanjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen ja dosentti Leena Suurpää (pj.).
OSOITTEENMUUTOKSET JA TILAUKSET tilaukset@tsv.fi Puh. (09) 228 69 254 JULKAISIJA
Tieteellisten seurain valtuuskunta Painos 7 300 kpl
Ilmestyy 6 kertaa vuodessa 35. vuosikerta
Lehdestä ilmestyy myös verkkoversio:
www.tieteessatapahtuu.fi Seuraava numero ilmestyy mar- raskuun puolivälissä. Julkai- semme siinä tapahtumatietoja, jotka on lähetetty viimeistään 23.10.2017 osoitteeseen: toimitus- sihteeri@tieteessatapahtuu.fi ILMOITUKSET
1 / 1 takakansi 550 € (4-v.) Takakannen sisäsivu 480 € (4-v.) Sisäsivut (4-v.) 540 € 1 / 1 (mv) 480 € 1 / 2 sivu (mv) 280 €
Myynti: puh. 0400 467 195 tai ilmoitukset@tieteessa tapahtuu.fi ISSN 0781-7916 (painettu) ISSN 1239-6540 (verkkolehti) Pieksänprint Oy,
Pieksämäki 2017
PÄÄKIRJOITUS
POHJOINEN MEISSÄ
S
uomalaiset juhlivat satavuotista valtiollista itsenäisyyttään vii- leissä tunnelmissa sekä arvoilmaston että säiden suhteen. Ta- kana on kylmä kevät ja kolea kesä, edessä viheliäinen syys ja va- loton talvi. Vielä heinäkuussa istuimme villasukat jalassa laiturilla ja toivoimme parasta. Turhaan. Ottaen huomioon geohistoriallinen si- jaintimme tilanne ei kuitenkaan yllätä. Päinvastoin. Meidänhän pitäisi tietää tämä alakoulusta lähtien: semiarktinen ilmasto hakkaa aika ajoin ikkunoita ja koettelee koneita, muokkaa heimomme karua luonnetta ja jähmettää liikkeitä.Kun alkusuomalaiset kymmenentuhatta vuotta sitten kartoittivat näitä metsästysmaita, heillä oli ensimmäisenä ajatuksena mielissään sopeutuminen, ja siitä se lähti. Vuosisatojen ajan heidän jälkipolvensa ovat yrittäneet ja erehtyneet, ja taas koittaneet ja joskus onnistuneet- kin voittamaan vihamielisiksi koettuja luonnonoloja. Monen monituisia kertoja päitä on hakattu mäntyyn ja kirvestä kiveen, vesistöjä on mil- loin laskettu, milloin nostettu tai kahlittu muuten vaan. Yritetty on ja lujasti, jotta saataisiin asuinkelpoiseksi alue, jota ei ole todellakaan tar- koitettu sellaiseksi. Luonnon kesyttämiseen meni häkellyttävän kau- an aikaa, tuhansia vuosia, ennen kun turvekammeista ja savusaunoista päästiin piipullisiin pirtteihin, sammaltilkkeistä puukuitueristeisiin ja kolisevista lämpöpattereista aurinkoenergiaan.
Kaiken tämän voitollisen taistelun ikävänä seurauksena oli vieraan- tuminen kasvualustastamme, pohjoisesta luonnosta. Kadotimme kyvyn lukea sitä, ymmärtää sitä ja hyödyntää sitä kestävästi. Vasta nyt, voisi toivoa, olemme siirtymässä (pakostikin) syvällisempään oivallukseen:
jotta voi hyödyntää, tulee myös suojella. Toki suojeluaihioita nousi jo Punkaharjulle ja Imatralle avattujen ensimmäisten kruununmetsien sekä kansanpuistojen ja metsävarojen säästämispuheiden myötä pit- kin 1800-lukua. Suojelua edistävä ensimmäinen tieteellinen seura, So- cietas pro Fauna et Flora Fennica, perustettiin kuvaavasti vuonna 1821.
Isänmaanrakkaudella ja kansanterveydellä perusteltu retkeily, so- siaalipolitiikalla argumentoitu lomalainsäädäntö ja taantumaa tasoit- tavan kotimaanmatkailun valtiontuki levittivät luontomatkailun kai- ken kansan omaisuudeksi. Paluu luontoon -ajattelu alkoi vahvistua, kun ensimmäinen luonnonpuisto avattiin Malla-tunturin alueelle vuonna 1916, ensimmäinen suojelulaki laadittiin vuonna 1923 ja ensimmäiset kansallispuistot nimettiin vuonna 1938. Pääosin ne sijaitsivat Itä- ja Pohjois-Suomen rajaseuduilla, ”Luonto-Suomessa”.
Suojeluajatus jäi luontokeskusteluissa kuitenkin marginaaliseksi.
Valtion ja elinkeinoelämän huomion kärki kun oli ”resurssiksi” muut- tuneen luonnon mahdollisimman tehokkaassa taloudellisessa hyödyn- tämisessä, mistä Luonto-Suomen savottojen ketju konkreettisesti ker-
2 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2017 PÄÄKIRJOITUS
toi. Tuossa vaiheessa kurkotettiin myös yhä ylemmäksi pohjoiseen, Jäämeren avaamille maailmanmarkkinoille. Tokoin senaatti (1917) käynnisti selvityksen jo kymmeniä vuosia haaveillusta Jäämeren käytävästä ja sen taloudellisista mahdollisuuksista. Selvityksen yksi strateginen hanke oli rautatien saaminen Jäämeren rantaan;
siitä haaveillaan yhäkin.
Talousvaikuttajien ohella myös tiedemiehet, sekä kansallisten tieteiden (historian, suomen kielen ja kulttuurin) edustajat että luonnontieteilijät, suuntasivat katseensa pohjoiseen akateemisen erikoistumisensa alueena. Ensimmäinen ja toinen polaarivuosi (1882–83, 1932–33) ja geofysiikan vuoden (1957–58) tapahtumat kansainvälistivät peruuttamattomasti veden saartamaa Suomea.
Harva tulee ajatelleeksi, että juuri Pohjoinen vei meidät kansainvä- lisille tieteen areenoille. Luonnollisesti, ovathan cold-how ja arctic way olleet meidän erikoisalaamme jo tuhansia vuosia. Vasta nytkö me olemme sen sisäistäneet?
Mitä tulee nykyiseen arktiseen tutkimukseen, on se pääjuon- teeltaan kulkenut viimeiset viisikymmentä vuotta samoilla tie- teenalaisilla urillaan. Jos historia oli 1800-luvun nationalismis- saan johtava tieteenala, ovat sitä nyt leimallisesti kansainväliset ja runsaasti tiederahoitetut bio- ja geotieteet sekä teknologia-alat.
1800-luvun Siperian-retket ovat vaihtuneet avaruustutkimukseksi, roheat jäänmurtajat kasvaneet meriklustereiksi, lähialueiden geo- historia moninaistunut globaaliksi geopolitiikaksi ja raaka luonnon riisto sivistynyt kestäväksi kehitykseksi.
Kansallisen maabrändin uudelleen ajattelemisen kanssa on ol- lut paljon vaikeampaa. Suomalaiset eivät millään tahdo määrittyä semiarktisen – puhumattakaan arktisen maan kansalaisiksi. Näin pohjoisten raukkojen rajojen tutkijana hykertelin, kun luin juuri ilmestynyttä Suomen arktista strategiaa (2010, päivitetty 2013 ja 2016). Siinä korkein poliittinen johto sen lopulta myönsi: Suomi on kokonaisuudessaan arktinen maa. Tulihan se sieltä!
Ks. myös Jälkiä lumessa. Arktisen Suomen pitkä historia (http://vnk.
fi/julkaisut).
MARIA LÄHTEENMÄKI
Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston historian professori.
