38 t i e t e e s s ä ta pa h t u 4 – 5 / 2 0 1 1
Kunnioitusta erilaisuutta kohtaan
Timo Honkela
TieTeen KohTaamisia
Edellisten eduskuntavaalien tulos ja sen jälki- puinti ovat tuoneet esille monenlaisia yhteiskun- nassamme kyteneitä jännitteitä. Yksi tulkinta näille jännitteille on taloustaantumien ja nii- den kautta kehittyneiden turhautumisten kana- voituminen syyllisten etsimiseksi. Ongelmien ai heut tajiksi koetaan vaikkapa suomenruotsa- laiset, maahanmuuttajat tai taloudellinen eliitti.
Tilanne on kärjistynyt tasolle, jossa kansanedus- tajatkaan eivät enää ole sanoissaan pidättyväisiä vaan käyttävät rasistisia ilmauksia tai ilmaisevat vähintään epäsuoraa vihaa joitakin kansanryh- miä kohtaan.
Kunnioituksen puutetta on tietysti esiintynyt aina. Yleistyksiä ei kannata tehdä, mutta varak- kaiden on kuultu puhuvan vähemmän onnek- kaista ”köyhät kyykkyyn” -asenteella, työläisten kiroavan hallituksia ja työnantajiaan kadotuk- seen saakka, työnantajien suhtautuvan työnteki- jöihinsä hankalina valittajina ja laiskottelijoina, lääkärien puhuvan potilaistaan kuin korjattavis- ta koneista, lapsettomien valittavan naapureiden lapsista sen takia, että he rikkovat hangen leik- kiessään – muutamia esimerkkejä mainitakseni.
Vastaavanlaista ajattelua edustavia puheen- vuoroja esitetään jatkuvasti myös tiedemaa- ilmassa. Filosofi haukkuu insinöörin lyhyt- näköisestä hyötyajattelusta, fyysikko teilaa taiteentutkijan tutkimukset hyödyttöminä, yhteiskuntatieteilijä arvostelee hyönteisbiolo- gin työtä relevanssin puutteesta tai geenitutkija syyttää postmodernia humanistia epämääräises- tä saivartelusta ja sanahelinästä. Englanniksi jul- kaisunsa jatkuvasti kirjoittava kemisti voi puo- lestaan todeta oikeustieteilijän suomenkielisten julkaisujen olevan lähtökohtaisesti vähemmän tärkeitä kuin omansa. Tällainen keskustelu voi kulkea myös tieteentekijöiden piirin ja muun
yhteiskunnan edustajien välillä. Esimerkkinä voidaan esittää Tatu Vanhasen hypoteesit rotu- jen ja älykkyyden välisestä suhteesta. Vaikut- taa siltä, että tällaiset puheenvuorot peilaavat pikemminkin esittäjiensä asenteita kuin viileän analyysin tuloksia. Tieteen itsekorjaavuus pitää huolen siitä, että vaillinaisia ajatuksia muoka- taan, kuten Tieteessä tapahtuu -lehden numeron 2/2011 Petter Portinin (s. 53) ja Eka Roivaisen (s. 53–55) tarkkanäköisissä kommenteissa vas- tauksina Vanhasen aiempaan kirjoitukseen.
Mahdollisia syitä keskinäisen kunnioituksen puutteeseen ovat ilmiöt, joihin Arto Mustajoki viittaa mainiossa kirjoituksessaan “Väärinym- märrysten anatomiaa” samaisessa numerossa 2/2011 (s. 3–10). Yhteisten käsitteiden puuttu- minen kokemusmaailman erilaisuuden vuok- si tai yhteisen ajatusmaailman harha johtavat helposti tilanteisiin, jossa kuvitellaan jopa rat- kaistavan samoja ongelmia, mutta arvioidaan toisen tieteenalan tapa lähestyä asiaa käsittä- mättömäksi tai väärin muotoilluksi. Esimer- kiksi veronmaksajien tahtoon viittaaminen tie- teen linjauksista päätettäessä onkin nähdäkseni lyhytnäköistä tiedepolitiikkaa, vaikka olen pal- jolti samaa mieltä Vesa Kanniaisen kanssa kvan- titatiivisten menetelmien osaamisen tärkeydestä (vrt. Tieteessä tapahtuu, 3/2011, s. 45–46). Kan- niainen ei kuitenkaan kunnioita kvalitatiivisen tutkimuksen lähtökohtia ja tieteenfilosofian merkitystä niiden ansaitsemalla tavalla.
Eri tieteenalojen keskenään yhteensopimat- tomat käsitteet, kysymyksenasettelut ja tavoitteet johtavat siihen, että niiden edustajien menestyk- sen keskinäinen vertailu ja tieteenalojen rajo- jen yli menevä keskustelu on haasteellista. On turha väittää toista tutkijaa asioita ymmärtä- mättömäksi, vaikka hänen alallaan maailman
t i e t e e s s ä ta pa h t u u 4 – 5 / 2 0 1 1 39 käsitteellinen jako olisi erilainen kuin oma. Tie-
teenvälisissä kohtaamisissa rauhallinen kun- nioitus erilaisuutta kohtaan on paikallaan, jos aitoa yhteistyötä halutaan kehittää. Myönteisenä tuloksena voi olla vallitsevien taustaolettamus- ten ja käsiterakenteiden kriittinen tarkastelu, jonka kautta syntyy Thomas Kuhnin kuvaamia kehityksellisiä hyppäyksiä.
Tieteenalojen erilaista luonnetta pystyttiin analysoimaan kvantitatiivisesti, kun saimme Aalto-yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitok- sella rajattuun käyttöömme 3 224 kappaletta Suomen Akatemialle vuosina 2005–06 osoitet- tua hakemusta. Vaikka hakemukset olivat- kin lähtökohtaisesti englanninkielisiä, jotkin osat niistä olivat suomeksi tai ruotsiksi. Tämän aineiston perusteella Akatemian tieteenalaluo- kituksen puitteissa kymmenen suhteellisesti englanninkielisintä alaa olivat: 1. matematiikka, 2. farmasia, 3. kemia, 4. fysiikka, 5. biokemia, molekyylibiologia, mikrobiologia, perinnölli- syystiede ja biotekniikka, 6. solu– ja kehitysbio- logia, fysiologia ja ekofysiologia, 7. tietojenkäsit- telytieteet, 8. sähkötekniikka ja elektroniikka, 9.
ympäristötekniikka sekä 10. geotieteet. Suhteel- lisesti eniten suomen- tai ruotsinkielistä materi- aalia löytyi puolestaan hakemuksista seuraavilla aloilla: 1. oikeustiede, 2. teologia, 3. historia ja arkeologia, 4. kulttuurien tutkimus, 5. sosiaa- litieteet, 6. taiteiden tutkimus, 7. valtio-oppi ja hallintotiede, 8. kasvatustiede, 9. viestintä– ja informaatiotieteet sekä 10. arkkitehtuuri ja teol- linen muotoilu. Analyysi toteutettiin automaat- tista kielentunnistusalgoritmia hyödyntäen.
Väärä johtopäätös tästä analyysista olisi arvot- taa aloja niin, että englanninkielisyyttä viljelevät alat olisivat tärkeämpiä kuin muut. Syynä tulok- seen on mitä ilmeisimmin kunkin alan konteks- tisidonnaisuus tai sen puute. Matematiikka, far- masia, kemia ja fysiikka ovat aloja, joiden ilmiöt eivät noudata valtioiden rajoja. Toisesta päästä listaa löytyvät tieteet puolestaan kamppailevat luonteeltaan dynaamisten ja voimakkaasti takai- sinkytkettyjen järjestelmien ymmärtämiseksi, joissa ilmiöt ovat sidoksissa paikalliseen kieleen ja kulttuuriin. Vaikka näillä tieteenaloilla halut-
taisiin tehdä yleistyksiä, ne eivät useinkaan ole mielekkäitä perinteisessä mielessä.
Uusia tieteenalojen välisiä yhteyksiä voikin syntyä niin, että vaikeasti tavoitettavia ilmiöi- tä tarkastelevat humanistiset tieteet liittoutuvat laskennallisten tieteiden kanssa siten, että luon- nontieteiden reduktionistista eetosta ei tarvitse ottaa lähtökohdaksi, vaikka pyrittäisiin uusien metodien kehittämiseen analyyttisessä henges- sä. Nykyisin tekstilouhinnan menetelmin voi- daan esimerkiksi tarkastella jonkin tieteenalan kirjoituksia kokonaisuutena uusista näkökul- mista. Tähän tapaan on myös mahdollista kehit- tää tieteen infrastruktuureja ilman vaatimusta siitä, että kaikki sisältö olisi pystyttävä kuvaile- maan yhteisen käsite– tai luokittelujärjestelmän puitteissa. Tällaisten ratkaisujen kehittämistä voidaan pitää sellaisten alojen kunnioittavana kohtaamisena, joissa pitkälle viety käsitteellinen harmonisointi on periaatteellisista tai käytän- nöllisistä syistä vaikeaa tai jopa mahdotonta.
Vaikka kunnioittavalle kohtaamiselle ei löy- dettäisikään evoluutiopsykologian, sosiologian, hyvinvointitutkimuksen tai organisaatiotutki- muksen kautta hyötyfunktiota, voidaan sen aja- tella olevan itseisarvo. Haastankin kaikki luki- jat miettimään, mitkä voisivat olla hyviä tapoja toteuttaa kunnioittavan kohtaamisen periaatet- ta tutkimuksen arjessa ja lähteä sitä myös käy- tännössä toteuttamaan pelkäämättä, että toi- minta tämän takia muuttuisi hampaattomaksi.
Tieteentekijät voivat rakentaa yhteistä hyvää, vaikka supistustoimenpiteet näyttävät uhkaavan koko yliopistosektoria. Yhteiset ponnistukset tieteen merkityksen kirkastamiseksi ympäröi- välle yhteiskunnalle lienevät parempi strategia kuin epäkunnioittava piikittely rajojen yli omien asemien varmistamiseksi. Samaan tapaan työtön suomalainen pärjää paremmin, jos ymmärtää, että vieressä kulkeva somali on samassa venees- sä hänen kanssaan ja päinvastoin. Mitä toden- näköisimmin puu vastaa niin kuin sitä puhutel- laan.
Kirjoittaja on dosentti ja johtava tutkija Aalto-yli- opiston teknillisessä korkeakoulussa.
