Otto Hämäläinen ja Seija Lytsy
PÄIHDEKUNTOUTUKSEN MERKITYS PÄIHDEKUNTOUTUJAN
ARJENHALLINTATAITOJEN KEHITTÄMISESSÄ
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Joensuu Kotitalousopettajakoulutus
Kotitaloustieteen pro gradu -tutkielma Toukokuu 2020
Omistamme tämän tutkielman
opintojen aikana menehtyneelle ystävällemme.
Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta
Osasto – School
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Joensuu Tekijät – Author
Otto Johannes Hämäläinen ja Seija Aino Janniina Lytsy Työn nimi – Title
Päihdekuntoutuksen merkitys päihdekuntoutujien arjenhallintataitojen kehittämisessä
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Kotitaloustiede
Pro gradu -tutkielma X
04.05.2020 63+2 liitettä Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma
Tiivistelmä – Abstract
Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää päihdekuntoutuksen merkitystä päihdekuntoutujien arjenhallintastrategioiden kehittymisessä. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia päihdekuntoutujien arkea ja arjenhallintataitoja ennen kuntoutusta, kuntoutuksen aikana ja kuntoutuksen jälkeen. Eri- tyisen kiinnostuneita olimme tutkimaan päihderiippuvuuden, päihdekuntoutuksen ja arjenhallinta- taitojen välisiä yhteyksiä päihdekuntoutujien osalta.
Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Tutkimukseen käytetty aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Tutkimukseen haastateltiin kahdeksaa päihdekuntoutu- jaa, joista seitsemän vastaukset hyväksyttiin tutkimusaineistoon. Yhden haastateltavan vastauk- sia ei voitu käyttää tutkittavana tietona. Haastattelut nauhoitettiin, litteroitiin ja analyysimenetel- mänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tulokset eriteltiin kolmen eri teeman mukai- sesti, joita olivat ympäristö, arki ja arjenhallintataidot.
Tuloksista kävi ilmi, että päihdekuntoutuksella on ollut suuri merkitys arjenhallintataitojen kehitty- misessä. Päihdekuntoutuksen aikana arki ja arjenhallinta olivat saaneet täysin uuden merkityksen verrattaessa päihteiden täyttämään elämään. Kuntoutuksessa päivittäin toistuvat rutiinit ja päivän toiminnot toivat kuntoutujille merkityksellistä sisältöä päiviin. Kuntoutujat kokivat niiden olevan hyödyllisiä ja näiden avulla he kehittivät omia arjenhallintataitojaan. Kuntoutus myös motivoi kun- toutujia merkittävästi päihteettömän elämän tavoittelussa. Lähes poikkeuksetta kaikki haastatellut päihdekuntoutujat olivat joko oppineet enemmän arjenhallintataidoista tai ymmärtäneet niiden merkityksen ja tärkeyden paremmin.
Päihdekuntoutuksella on suuri merkitys päihteettömään elämään ja sen harjoitteluun, mutta myös kuntoutuksen kautta saatu apu ja tuki arjenhallintaan on erittäin tärkeä. Ennen merkityksettömistä asioista on tullut merkityksellisiä. Haastateltavat nostivat myös henkilökunnan ammattitaidon yh- deksi isoimmaksi asiaksi päihteettömän elämän tavoitteeseen pääsyyn.
Kuntoutujien positiivisten kokemusten perusteella voidaan tämänkaltaista kuntoutusmuotoa ja sen sisältöä suositella laajemminkin käytettäväksi. Tutkimusta voitaisiin käyttää apuna esimerkiksi kuntoutuksen sisältöä, ympäristöä ja toimintatapoja suunniteltaessa.
Avainsanat – Keyword
Päihde, päihdekuntoutus, päihdekuntoutuja, arki, arjenhallinta, arjenhallintataidot
Tiedekunta – Faculty Philosophical Faculty
Osasto – School
School of Applied Educational Science and Teacher Education, Joensuu Tekijät – Author
Otto Johannes Hämäläinen ja Seija Aino Janniina Lytsy Työn nimi – Title
Significance of drug rehabilitation in developing skills of controlling everyday life for recovering addicts Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä –
Date
Sivumäärä – Number of pages
Home Economics
Pro gradu -tutkielma X
04.05.2020 63+2 appendices Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
The purpose of this research was to examine the significance of drug rehabilitation for recovering addicts in developing day to day strategies. The objective was to study everyday life and skills of those in recovery before, during and after rehabilitation. We were particularly interested in exploring the links between drug addiction, drug rehabilitation and skills of controlling everyday life forrecovering addicts.
The study was conducted as a qualitative case survey. Material used in the study was collected with half structured themed interviews. Study included eight interviews with recovering addicts, of which seven were accepted into research material. One interview was discarded as non-researchable ma- terial. Interviews were recorded, transcribed and analyzed using data-oriented content analysis. The results were disaggregated according to three different themes, which were the environment, eve- ryday life, and skills of controlling everyday life.
Results transpired substantial significance of rehabilitation in developing control of everyday skills.
During rehabilitation everyday life and control had had a completely new meaning in comparisson to life with drugs. Repeating routines and activities in rehabilitation brought purpose into their everyday lives. People in recovery felt them to be useful and with the help of them they developed their own control of everyday skills. Rehabilitation also made a significant impact in motivating people in reco- vering in pursuit of drugfree life. Almost without exception all interviewees had either learned more skills in controlling their everyday life or understood their significance better.
Rehabilitation has a remarkable significance in life without drugs and practicing it but also the help and support received in rehabilitation in controlling everyday life is extremely imortant. People have found meaning in things that used to be meaningless. Interviewees also higlighted professionalism of staff as one of the more relevant things in achieving their goal, a drugfree life.
Based on the positive experiences of rehabilitators, this form of rehabilitation and its content can be recommended for wider use. The research could be used to help, for example, plan the content, en- vironment and procedures of rehabilitation.
Avainsanat – Keywords
drug, drug rehabilitation, recovering addicts, everyday life, controlling everyday life, skills of controlling eve- ryday life
2 PÄIHTEET JA PÄIHDEKUNTOUTUJA ... 8
2.1 Päihde ... 8
2.2 Päihderiippuvuus ... 8
2.2.1 Riippuvuuden kehitys, myönteinen ja kielteinen riippuvuus ... 9
2.3 Päihdekuntoutus ja -kuntoutuja ... 11
2.3.1 Psykososiaalisesti painottunut päihdehoito ... 14
2.3.2 Korvaushoito ... 15
3 ARKI JA ARJEN HALLINTA ... 16
3.1 Arki ... 16
3.2 Arjenhallinta ... 17
3.3 Arjenhallintataitojen kehittymisen merkitys ... 19
4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 21
5 TOTEUTUS ... 22
5.1 Kohderyhmä ... 22
5.2 Tutkimusote ... 23
5.3 Teemahaastattelu ... 24
5.4 Aineistolähtöinen sisällönanalyysi ... 25
5.5 Tutkimuksen eettiset valinnat ... 27
6 TULOKSET ... 29
6.1 Kuvaus haastateltavista ... 29
6.2 Ympäristön vaikutus arjessa viihtyvyyteen ... 30
6.3 Päihdekuntoutujien kokemuksia arjesta ... 32
6.3.1 Arki ennen kuntoutusta ... 33
6.3.2 Arki kuntoutuksessa ... 36
6.3.3 Arjen visiot kuntoutusjakson jälkeen... 39
6.4 Päihdekuntoutujien käsityksiä arjenhallintataidoista... 42
6.4.1 Arjenhallintataidot ennen kuntoutusta ... 42
6.4.2 Arjenhallintataitojen muutos kuntoutuksen aikana ... 46
6.4.3 Arjenhallintataitojen sujuminen tulevaisuudessa kuntoutujien näkökulmasta ... 49
7 POHDINTA ... 52
7.1 Tulosten pohdintaa ... 52
7.2 Pohdintaa tutkielman luotettavuudesta ja toistettavuudesta ... 55
7.3 Tutkielman eettisyys ... 58
7.4 Jatkotutkimusaiheita ... 59
Liite 1: Haastattelurunko ... 64 Liite 2: Esimerkki analyysi ... 65
1
JOHDANTOKotitaloustiede on hyvin laaja-alainen tiede ja on erityisen kiinnostunut kotitaloudesta ja sen toiminnasta. Yksilön, perheen ja yhteiskunnan väliseen vuorovaikutukseen liittyvät ilmiöt ovat erityisesti tarkastelun kohteena. Asuminen, muista huolehtiminen ja ruokataloudenhoito ovat vahvasti esillä puhuttaessa kotitalouden taloudellisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta toimin- nasta ja käsittävät näin ollen henkisen ja aineellisen toiminnan eri muodot. Kotitaloudennä- kökulmasta tarkastellen kiinnostuksen kohde on tässä tutkielmassa yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus. (Rauma 2003, 199.) Tutkitaan yhteiskunnan vuorovaikutusta päihdekuntoutu- jaan ja heidän käsitykseensä arjesta sekä arjenhallinnasta ja -taidoista.
Arjenhallinnantaitoja opitaan peruskoulussa kotitalousopetuksen kautta. Perusopetuksen ope- tussuunnitelmassa (2014) tuodaan esille, kuinka kotitaloudenopetus kattaa kaikki osa-alueet laaja-alaisessa opetuksessa, sisältäen myös arjenhallinnan. Kotitalousopetuksen tehtävänä on kokonaisuudessaan kehittää kodin ja yksilön arjenhallinnan kestäviä ja hyvinvointia edistä- viä elämäntapoja ja näiden edellyttämiä tietoja, taitoja ja asenteita. Sisällössä S2 Asuminen ja yhdessä eläminen sisältöön kuuluvat muun muassa asumistaitojen ja kustannustietoisuuden kehittäminen sekä puhtaanapito ja arjessa tarvittavien taitojen kehittyminen (OPS 2014, 439).
Päihteiden käyttö ja ongelmakäyttäjien hoito ovat alati pinnalla olevia asioita, joista keskustel- laan jatkuvasti, ja jotka ovat esillä niin valtakunnan median kuin varsinkin asiaa jollain lailla koskettavien ihmisten keskuudessa. Totuus lienee se, etteivät päihteet tästä maailmasta hä- viä, joten niin kauan, kun päihteitä on maailmassa tarjolla, myös niiden ongelmakäyttäjiä on.
Päihteiden käytöstä olevat käsitykset perustuvat hyvin usein yleisiin uskomuksiin, joissa ko- rostuvat niiden haitalliset vaikutukset ja käsitys, jonka mukaan kertaluontoisesta kokeilusta al- kanut käyttö voi vain pahentua (Knuuti 2007, 9).
Jokaisella on varmasti jonkinlainen käsitys päihteiden ongelmakäyttäjistä, päihderiippuvai- sista. Monen mielikuva perustuu kuitenkin pääasiassa vain siihen, mitä he ovat nähneet tai kuulleet. Kuinka moni tosiasiassa ymmärtää tällaisia ihmisiä? Tarvitseeko heitä ymmärtää, ovatko he itse syyllisiä aiheuttamaansa tilanteeseen, ovatko he vain ”pimeiden katujen kulki- joita”, jotka notkuvat kylillä ja kaupungeilla vai ovatko he sittenkin tavallisia ihmisiä muiden joukossa, joista päihteet ovat ottaneet vallan? Onko heitä parempi vältellä, vai lähestyä ja pyr- kiä auttamaan?
Päihderiippuvuus on meillä Suomessa vielä melko huonosti tunnettu sairaus, vaikka se aiheut- taa yhteiskunnalle valtavia taloudellisia kustannuksia ja ihmisille paljon henkisiä ja fyysisiä kär- simyksiä. Sanotaan, että ihmisiä kuolee tietämättömyyden takia. (Arramies & Hakkarainen 2013, 11.) Päihteiden käyttäjien spontaania, ilman hoitoa tapahtunutta toipumista, on tutkittu jonkin verran. Tutkimus on painottunut enemmän alkoholin käyttäjiin, mutta tiedetään, että myös huumeriippuvuudesta voi toipua ilman hoitoa, vaikkakin sitä pidetään yleisesti vaikeam- min voitettavana kuin alkoholiongelmaa. (Saarnio ym. 1998.) Todennäköisesti Suomessakin on olemassa suuri joukko ihmisiä, jotka eivät ole koskaan hakeutuneet päihdeongelmasta ir- tautuakseen minkään institutionaalisen hoidon piiriin. Heistä emme tiedä juuri mitään, heidän lukumääräänsä on vaikea arvioida ja heidän tavoittamisensa on hankalaa. Tässä tutkielmassa käsittelemme kuitenkin niin sanottuja ”rekisteröityjä” päihderiippuvaisia henkilöitä, sekä tut- kimme heidän arkeaan ja arkeen liittyviä arjenhallintataitoja.
Kaikilla ei ole resursseja tai kykyjä päästä päihteiden käytöstä eroon omin voimin, minkä vuoksi monet hakeutuvatkin ja useimmat myös saavat apua päihdeongelmaansa sosiaali-, terveyden- ja päihdehuoltojärjestelmän palveluista. Tutkielmassamme emme varsinaisesti erottele erilais- ten päihteiden käyttäjiä toisistaan, vaikka tutkimamme kohderyhmä ongelmineen keskittyykin eniten huumeidenkäytön aiheuttamien ongelmien ympärille. Nuorvalan ja Metson (2005) mu- kaan esimerkiksi alkoholi- ja huumeongelmaiset kuitenkin muodostavat varsin erilaisen jou- kon, sillä huumeiden käytön takia päihdehuollon palveluihin hakeutuneet asiakkaat ovat nuo- rempia kuin alkoholin ongelmakäyttäjät. Tämä voi selittyä sillä, että alkoholi yleisesti hyväksyt- tävänä, paljon käytettynä ja laillisena päihteenä on yhteiskunnassa täysin erilaisessa ase- massa kuin huumausaineet. Usein alkoholin käyttöön liitetty paheksunta on paljon kevyempää kuin suhtautuminen huumausaineisiin ja niiden käyttäjiin. Tämä pätee varsinkin Suomessa, jossa huumausaineiden käyttö, hankinta, myynti ja ostaminen ovat laissa rangaistavia tekoja.
Kaikkialla maailmassa näin ei ole. Myös huumeiden käyttöön liitetty alakulttuuri ja rikollisuus edustavat voimakkaampaa asenteellista sekä periaatteellista paheksuntaa. Näiden syiden vuoksi ei lainkaan ole yllättävää, miten huumeriippuvaisten hoitoon hakeutuminen saattaa ta- pahtua paljon nuorempana, kuin alkoholiriippuvaisten.
Päihdekuntoutuksen merkityksestä kuntoutujien arjenhallintataitojen kehittymiseen tarkastele- via tutkimuksia ei Suomessa ole juurikaan tehty. Tutkimukset olivat painottuneet lääketieteen ja sosiaalityön alaisuuteen keskittyen terveydellisiin näkökulmiin eikä niinkään arjenhallintaan.
Tutkimuksen vähäisyys lienee seurausta kohteen monisyisyydestä ja siitä, että tutkimukseen liittyvät eettiset kysymykset voivat olla liian ongelmaisia ratkottaviksi.
Lähimpänä aihettamme käsitteleviä tutkimuksia löytyi Rikosseuraamuslaitoksen alaisuudessa suoritetuista tutkimuksista, jotka kuitenkin käsittelivät pääasiassa yleisesti vankien arjenhallin- tataitoja tai niiden opettamista ei varsinaisesti suoraan päihteidenkäyttäjien arjenhallintataitoja.
Jouko Törmänen Tampereen yliopistosta on tutkinut vuonna 2008 pro gradu -tutkielmassaan päihdekuntoutuksen teemoja, joilla päihdekuntoutuksen työntekijöiden mielestä on merkitystä kuntoutujan elämänhallinnan lisääntymiseen. Törmänen käytti tiedonkeruumenetelmänä tee- mahaastattelua.
Päivi Ikola Jyväskylän yliopistosta tutki vuonna 2010 18–25- vuotiaiden päihdekuntoutujien kokemuksia päihdepalveluista. Teemahaastattelulla kerätyn aineiston pohjalta haastateltavat kokivat, etteivät päihdepalvelut vastanneet henkilöiden tarpeita (Ikola 2010, 1).
Maailmalla tehdyissä tutkimuksissa päihteistä tehdyt tutkimukset painottuvat voimakkaasti lä- hinnä lääketieteeseen ja sen näkökulmiin (Ahokas 2004, 216). Kotitaloustieteestä ei juurikaan löytynyt tutkimuksia liittyen päihdekuntoutujien arjenhallintataitoihin. Itä-Suomen yliopiston tie- tokannasta löytyi yksi pro gradu -tutkielma liittyen lähelle aihettamme. Kyseinen tutkielma oli tehty tapaustutkimuksena nuorten päihteidenkäytöstä.
2 PÄIHTEET JA PÄIHDEKUNTOUTUJA
Tässä luvussa perehdymme päihteen määritelmään, päihdyttäviin aineisiin, päihderiippuvuu- teen sekä riippuvuutta lisääviin ja ilmentäviin seikkoihin. Käsittelemme myös päihdekuntou- tusta ja päihdekuntoutujaa.
2.1 Päihde
Päihteellä tarkoitetaan psykoaktiivisesti vaikuttavia aineita, jotka saattavat aiheuttaa riippu- vuutta. Tavallisimpia riippuvuutta aiheuttavia aineita ovat alkoholijuomien etyylialkoholi, tupak- katuotteiden nikotiini ja kahvin kofeiini. Keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet ovat seuraava mittava ryhmä, jotka aiheuttavat riippuvuutta. Päihteitä luokitellaan Suomessa niin laittomiksi kuin laillisiksi. Puhuttaessa huumausaineista tarkoitetaan niillä laittomia päihteitä, sekä tiettyjä lääkkeitä väärinkäytettyinä. Laittomiksi huumausaineiksi luokitellaan esimerkiksi kannabistuot- teet, ekstaasi, amfetamiini, hallusinogeenit sekä väärin käytettynä opiaatit. (Rissanen ym.
2008 10, 226.) Yleisimmin Suomessa käytetty päihde on alkoholi, joka luokitellaan laillisiin päihteisiin. Suomalaisille hyvin ominainen piirre on alkoholin runsas kertakäyttö, mutta kuiten- kaan ei se kokonaiskulutukseltaan juurikaan poikkea muista Euroopan maista. (Holmberg 2010, 20.)
2.2 Päihderiippuvuus
Päihderiippuvuudella tarkoitetaan päihteiden käyttöön liittyvää sairautta, joka ulottuu monille eri elämänosa-alueille leimaten kielteisesti henkilön. Päihderiippuvuus luokitellaan usein sosi- aaliseksi ja moraaliseksi ongelmaksi eikä niinkään sairaudeksi kuten esimerkiksi alkoholismi.
Nykykäsityksen mukaan päihderiippuvuus nähdään neurobiologisena sairautena, jolla on sekä psykologinen että sosiaalinen ulottuvuus. Ongelman syntyyn ja sen hoitoon vaikuttamat kaikki nämä kaksi ulottuvuutta. Siksi päihteidenkäyttäjien hoitoa ja hoitojärjestelmien rakentamista
pidetään usein haastavana. (Suomen Lääkäriliitto, 2019) Riippuvuus määritellään myös tilan- teeksi, jossa päihteiden käytöstä on muodostunut elämän tärkein asia. Päihteiden käyttö on muodostunut henkilölle jatkuvaksi pakonomaiseksi toiminnaksi, mikä syrjäyttää muut elämän- asiat ja elämänarvot. Tätä pakonomaista toimintaa ohjaavat voimakas sisäinen halu ja tarve toimia tietyllä tavalla. Päihderiippuvaisen toiminnan hallinta heikkenee ja toiminnan lopettami- seen liittyy ahdistusta. Kyky hallita omaa käytöstään on vähentynyt tai puuttuu kokonaan, mikä saa päihderiippuvaisen jatkamaan toimintaa sen mukanaan tuomista selkeistä haitoista huoli- matta. (Kari ym. 2013, 145–146). Kiianmaan ja Hyytiän (2003) mukaan puhuttaessa päihde- riippuvaisesta on hänellä oltava jatkuva pakonomainen tarve päihteisiin eikä hän enää itse hallitse tai tiedosta suhdettaan päihteeseen, joka aiheuttaa hänelle riippuvuutta.
Riippuvuudesta puhuttaessa käytetään usein myös käsitettä addiktio. Koski-Jänneksen (2000, 24) mukaan jokainen ihminen on esimerkiksi riippuvainen toisesta ihmisestä, mutta pakon- omainen riippuvuus, joka tuottaa välitöntä tyydytystä ja josta seuraa enenevässä määrin hait- taa ihmiselle itselleen siten, että siitä on yrityksistä huolimatta vaikea päästä eroon, edustaa kokonaisuudessaan addiktion käsitettä. Tässä tutkielmassa käytämme vallitsevana käsitteenä päihderiippuvuutta. Addiktiivisen käyttäytymisen tunnusmerkkejä ovat muun muassa toistu- vuus, ylenmääräisyys sekä se, että käyttäytymisen tahdonalainen säätely tuottaa usein ylitse- pääsemättömiä vaikeuksia. Riippuvuuskäyttäytymiseen liittyy monesti myös peiteltyä tai avointa syyllisyyttä, ja sanotaankin, että riippuvuutta edustaa kaikki se, josta koemme ole- vamme pakotettuja valehtelemaan (Koski-Jännes 2000, 28.)
2.2.1 Riippuvuuden kehitys, myönteinen ja kielteinen riippuvuus
Päihderiippuvuutta voidaan tarkastella myös vertailemalla myönteisen ja kielteisen riippuvuu- den käsitteistöä ja ilmentyvyyttä erilaisista teorioista käsin. Mahlerin psykoanalyyttisen sepa- raatioindividuaatioteorian mukaan myönteinen riippuvuus nähdään kehityksessä riippumatto- muutta edeltävänä vaiheena. Riippumattomuuden harjoittelu alkaa usein jo 4–5 kuukauden iässä ja ilmenee toistuvana ihmisen käyttäytymisessä toimintana tuottaen mielihyvää. Riippu- vuuden kielteinen kehittyminen johtaa riippuvuuteen, joka on usein haitallista ja pakonomaista ja riistää voimavaroja muilta persoonallisuuden kehittymisen alueilta. (Havio ym. 2008, 40.) Eriksonin psykososiaalisen kehitysteorian mukaan riippuvuus- ja riippumattomuuskäyttäytymi- sen yksilöllinen kehitys perustuu jokaisen psykososiaalisen vaiheen riittävän hyvään läpi- käymiseen. Teorian avainvaiheena pidetään vauvaikää, jolloin luodaan perusta
riippuvuustarpeiden tyydyttämiselle. Näiden tarpeiden riittävä tyydyttäminen ennustaa myön- teistä riippuvuutta ja riippumattomuutta. (Havio ym. 2008, 40.)
Sanotaan, että ihmisen olemassaolon yksi vallitsevimmista ominaisuuksista on mielihyvän ta- voittelu. Toisaalta ihminen pyrkii pääsemään eroon mielipahasta ja muista voimakkaista ja häi- ritsevistä, psyykkistä tasapainoa järkyttävistä tunnetiloista. Oppimispsykologisten teorioiden mukaan ihminen oppii sekä kielteistä että myönteistä riippuvuus- ja riippumattomuuskäyttäy- tymistä positiivisen vahvistamisen kautta. Ihmisellä on elämänsä aikana taipumus toistaa toi- miviksi havaitsemiaan opittuja keinoja. Tämän kerrotaan osittain pätevän myös päihderiippu- vuuden kehittymiseen. Päihteiden käytöstä saattaa muodostua keino tyydyttää usein tiedosta- mattomiakin tarpeitaan, lääkitä syyllisyyttä sekä alemmuuden, riittämättömyyden ja masen- nuksen kokemuksia silloin, kun ihminen kokee muiden keinojen olevan riittämättömiä vaikeuk- sien käsittelemiseen.
Päihderiippuvaisen henkilön taustalla voi olla myös voimattomuuden hetkiä, jolloin hän on kiel- täytynyt, vastoin omaa etuaan, ulkopuolisesta avusta ja ohjauksesta. Varsinkin nuorena päih- teiden käytön aloittaneiden ja myöhemmin päihderiippuvuuteen sairastuneiden henkilöiden taustalla on useimmiten kipeitä puutteita riippuvuus- ja riippumattomuuskehityksessä kypsän aikuistumisen sijaan. On silti syytä muistaa, että ihmisen riippuvuus- ja riippumattomuuskoke- mukset ja käyttäytyminen ovat aina yksilöllisiä ja sidoksissa myös hänen persoonallisuu- teensa. Elämäntapojen ja käyttäytymisen muutos tapahtuu eri yksilöillä eri tavoin, erilaisten ja erimittaisten vaiheiden kautta. Varhaiseen riippuvuusvaiheeseen juuttuminen tai ratkaisemat- tomat riippuvuus- ja riippumattomuuskehityksen vaiheet voivat kuitenkin ilmetä myöhemmin kielteisenä päihderiippuvuutena. Siitä kärsivä henkilö usein jatkaa tuhoisaa riippuvuuskäyttäy- tymistään siihen saakka, kunnes oivallus omasta käyttäytymisestä ja sen muutoksen tarpeesta syntyy joko oman pohdinnan, elämäntilannekriisin tai jonkin muun muutoksen seurauksena.
(Havio ym. 2008, 40–41.)
Myönteinen riippuvuuskäyttäytyminen on siis ihmisen aloitteellisuutta tyydyttää omat tar- peensa ja kykyä toimia erilaisissa elämän valintatilanteissa oman arviointikykynsä perusteella.
Ihminen kykenee tarvittaessa myös hakemaan apua itselleen ilman, että kokee sen uhkana omalle itsetunnolleen. Myönteisenä riippuvuuskäyttäytymisenä voidaan pitää myös kykyä sol- mia ja ylläpitää tasavertaisia keskinäisiä, ja vastavuoroisia ihmissuhteita. Ihminen luottaa toi- seen ihmiseen ja muuhun kohteeseen tarvitessaan välttämätöntä apua, tukea tai tyydytystä.
(Havio ym. 41–42.)
Kielteinen riippuvuuskäyttäytyminen on taas vastakohta myönteiselle riippuvuuskäyttäytymi- selle. Se merkitsee aina liiallisena ilmenevää kiintymystä, kietoutuneisuutta ja subjektiivista pakonomaisuutta riippuvuuden kohteeseen. Tällöin kyky hallita käyttäytymistä on vähentynyt
tai se puuttuu ajoittain tai kokonaan. Tämän riippuvuuskäyttäytymisen omaksunut henkilö saat- taa myös kieltäytyä tai eristäytyä tukea antavista, myönteisistä ihmissuhteista. Kielteisen riip- puvuuskäyttäytymisen ilmenemismuotoja ovat monet elämän pakonomaisina esiintyvät toimin- not, kuten esimerkiksi päihteiden käyttö. Lopettamispäätöksen jälkeiseen aikaan liittyy usein halu aloittaa päihteiden käyttö uudelleen. (Havio ym. 2008, 42.)
2.3 Päihdekuntoutus ja -kuntoutuja
Päihdekuntoutuksella tarkoitetaan päihderiippuvaisen potilaan hoito- ja kuntoutusvaihetta akuutin päihdehuollon jälkeen (Holopainen 2003. 192). Kuntoutusta voidaan toteuttaa joko avo- tai laitosolosuhteissa (Kari ym. 2013, 174). On hyvin tavallista, että erittäin vaikeasta riip- puvuudesta irrottautuminen vaatii ensin lääkkeellisen lyhytaikainen vieroitushoidon, jonka jäl- keen hoitoa jatketaan avo- tai laitoshoidossa pitkäkestoisessa kuntouttavassa tarkoituksessa.
Vieroitushoidon jälkeistä laitoskuntoutusta tarvitsevat usein etenkin ne päihdeongelmaiset, jotka eivät selviä ilman päihteitä avohoidon tukitoimista huolimatta. Laitoskuntoutusjakson kesto on muutamasta viikosta kahteen vuoteen. Laitoshoitoon pyritään yleensä avohoidon kautta esimerkiksi A-klinikalla, terveyskeskuksessa tai sosiaalitoimistossa tehdyn arvion jäl- keen. Sosiaalihuollon laitoshoitoon tarvitaan kunnan sosiaalitoimiston myöntämä maksusitou- mus. (Knuuti 2007, 25.)
Nykypäivänä päihdekuntoutus on tiiviisti osana sosiaali- ja terveystoimen järjestämää päihde- huoltoa (Toivonen 2005, 39). Kansalaisten päihteiden käyttöön liittyviin selviytymisongelmiin eli päihdeongelmiin on kohdennettu päihdehoidon ja kuntoutuksen palvelut (Kaukonen 2000, 27–28). Nämä palvelut ovat osa suomalaista sosiaalihuoltojärjestelmää, mitkä sisältävät sekä avun että kontrollin elementtejä. Avulla tarkoitetaan esimerkiksi kuntoutuspaikan myöntämistä päihdekuntoutujalle tai keskusteluapua ohjaus- ja vertaisryhmissä, kun taas kontrolli voi sisäl- tää esimerkiksi päihderiippuvaiselle annetun lupauksen asunnon järjestämiselle päihdekun- toutukseen suostumisen ehdolla. (Malinen 2007, 25.)
Päihdehuollon tarjoamat palvelut kuuluvat sosiaalihuollon toimintalohkojen kolmanteen ryh- mään eli erityispalveluihin. Erityispalveluista, kuten myös päihdehuollosta, on säädetty erilli- sillä laeilla (Sosiaalihuoltolaki, 710/82). Päihdehuoltolain (41/86) mukaan tavoitteena on ”eh- käistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja sekä edistää päihteiden ongelmakäyttäjän ja hänen läheistensä toimintakykyänsä ja turvallisuutta.” Käytännössä päihdehuoltolaki siis velvoittaa järjestämään päihdehuollon
palveluita henkilöille, joilla on päihteiden käyttöön liittyviä ongelmia, sekä heidän lähimmäisil- leen ja perheelle (Tuori 2004, 32–33). Kunta on vastuussa päihdehuollon palvelujen määrästä ja laadusta, mikä on aiheuttanut tulkintoja heikosta subjektiivisesta oikeudesta, sillä oikeus kohdistuu palveluihin, joita ei ole laissa määritelty. Toisaalta kotikunta maksaa kuntoutujien hoidon, mutta sen on vaikea pitää huolta parhaan mahdollisen hoitomenetelmän saamisesta kuntoutujan näkökulmasta katsottuna. Usein kuntoutuja sysätään sinne, missä milloinkin on vapaata. Jokin hoitomuoto, mikä toisella johtaa raittiuteen, ei toiselle sovellu alkuunkaan.
(Knuuti 2007, 23.)
Jos päihdekuntoutus halutaan pilkkoa vielä pienempiin eri merkityksiä ammentaviin osiin, on syytä määritellä, mitä kuntoutus ylipäätään on. Kuntoutusta määriteltäessä joudutaan otta- maan kantaa moneen kysymykseen. Itse kuntoutus terminä on määritelty lukemattomilla eri tavoilla, riippuen tarkastelun lähtökohdista, näkökulmasta, tarkastelijan intresseistä ja tavoit- teista sekä toisaalta kulloinkin vallinneesta ajanjaksosta. Täten yleispätevää, tarkkaa ja aika- kaudesta riippumatonta määritelmää ei voida antaa, vaan kysymys jää aina osittain auki. Kärk- käimpien näkemysten mukaan kuntoutus onkin tyhjä käsite. (Gritzer & Arluke 1985 & Berko- witz 1987, 17.)
Kansainvälisistä organisaatioista muun muassa Yhdistyneet kansakunnat (YK), Maailman ter- veysjärjestö WHO, Kansainvälinen työjärjestö (ILO) ja Kansainvälinen kuntoutusjärjestö Re- habilitation International (RI) ovat julkaisseet kuntoutusta koskevia määritelmiä tai kannanot- toja. Toisaalta kuntoutus voidaan käsittää osana kiinteää terveydenhuoltoa, jolloin kuntoutuk- sen ammatilliset, kasvatukselliset ja koulutukselliset näkökulmat jäävät usein vähemmälle huo- miolle sekä toisaalta kuntoutuksessa voidaan taas painottaa sen ammatillisia ja työhön liittyviä tai sosiaalisia aspekteja. (Suikkanen ym. 1995, 16.)
Terveydenhuollon näkökulmasta lähtökohtana kuntoutuksessa on usein ollut lääketieteellisesti määritetty vaurio, fyysinen tai psyykkinen sairaus tai vamma. Ajatellaan, että kuntoutus on kolmiosaisen prevention viimeisin vaihe, tertiääripreventio, jossa kuntoutuksen tehtävänä on vähentää tai poistaa sairauden tai vamman yksilölle aiheuttamia toiminnallisia rajoituksia tai sosiaalisia haittoja. Edellä mainittu kuntoutuksen määritelmä sopii niihin tilanteisiin, joissa ih- minen on äkillisesti vammautunut akuutin sairauden tai tapaturman seurauksena. On kuitenkin vaikea vetää rajaa hoito- ja kuntoutusvaiheen välille, sillä sekä hoito- että kuntoutustavoitteinen toiminta tapahtuu usein samanaikaisesti limittäin. (Suikkanen ym. 1995, 16.)
Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt kuntoutuksen kahteen otteeseen, vuosina 1969 ja 1981. Viimeisimmässä WHO:n 1981 vuoden määritelmässä kerrotaan, että kuntoutusta ovat
”kaikki ne toimenpiteet, jotka tähtäävät vammauttavien ja vajaakuntoistavien olosuhteiden vai- kutusten vähentämiseen ja vammaisen ja vajaakuntoisen henkilön saattamiseen kykeneväksi
saavuttamaan sosiaalinen integraatio. Kuntoutus ei tähtää vain vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden valmentamiseen sopeutumaan ympäristöönsä, vaan integraation edistämiseksi pyritään vaikuttamaan myös heidän lähiympäristöönsä ja yhteiskuntaan” (WHO 1981). Vaikka kyseinen määritelmä onkin jo lähes 40 vuoden takaa, pystyy sitä silti joiltain osin soveltamaan myös päihdekuntoutukseen. Päihdekuntoutuksessa pyritään vähentämään epäedullisten olo- suhteiden vaikutusta eli käytännössä tarjoamaan kuntoutujalle ympäristö ja olosuhteet, jossa päihteitä ei sallita eikä kuntoutujaa altisteta niiden houkutukselle. Siellä myös pyritään saatta- maan henkilö kykeneväksi palaamaan normaaliin elämään, osaksi päihdevastaista ympäristöä ja yhteiskuntaa.
Sosiaalinen integraatio voi tarkoittaa tässä tapauksessa esimerkiksi sitä, että henkilön päihde- myönteinen lähi-, tuttava- tai kaveripiiri pyritään rajaamaan henkilön ulkopuolelle tulevaisuu- dessa, jolloin kuntoutujan ei tarvitsisi vastedes altistua tällaiselle myrkylliselle sosiaaliselle il- mapiirille. Tätä toimenpidettä ei kuitenkaan käytännössä voida toteuttaa kuntoutushenkilökun- nan puolelta, vaan halu muuttua täytyy lähteä kuntoutujasta itsestään. Kuten WHO (1981) myös määritelmässään korostaa, on kuntoutuksessa yksilön voimavaroja kohentavien toimen- piteiden lisäksi tärkeää pyrkiä myös muuttamaan elinolosuhteita – lähiympäristöä ja koko yh- teiskuntaa – vähemmän haittaa aiheuttaviksi.
Kansainvälinen työjärjestö (ILO) on myös julkaissut useita kuntoutusta koskevia kannanottoja, joissa se on keskittynyt ensisijaisesti vajaakuntoisten ammatilliseen koulutukseen ja työllistä- miseen, intressiensä mukaisesti. Järjestön mukaan on tärkeää kiinnittää erityishuomiota siihen yhteiskuntaan ja sosiaaliseen ympäristöön, jossa kuntoutuja elää. Kyse ei ole pelkästään työ- kyvyn ja kompetenssien parantamisesta, vaan tavoitteena on myös poistaa vammaisiin työn- tekijöihin kohdistuvaa syrjintää työmarkkinoilla. Kansainvälisen työjärjestön näkökulmana on
”tehdä vajaakuntoiselle henkilölle mahdolliseksi sopivan työn saaminen ja säilyttäminen sekä työssä eteneminen. Näin edistetään vajaakuntoisen henkilön integroitumista tai uudelleenin- tegroitumista yhteiskuntaan” (ILO, 1983). Päihdekuntoutuksessa pyritään myös auttamaan ja kannustamaan päihderiippuvaisia henkilöitä löytämään mielekästä sisältöä entisen, päihteiden sävyttämän elämän tilalle, johon yhtenä olennaisena integroitumista vauhdittavana tekijänä on saada henkilö hakemaan töitä tai pyrkiä opiskelemaan. Yksilöt kohdataan kuntoutuksessa ta- savertaisina henkilöinä, ja kuntoutuksessa yhtenä tärkeimmistä arvoista vallitsee tasa-arvo, joka myös ILO:n (1983) mukaan on erittäin tärkeä tekijä pyrittäessä poistamaan kuntoutujien kokemaa syrjintää työmarkkinoilla.
Kettusen ym. (2017, 5) mukaan kuntoutuksella tarkoitetaan palveluja (esimerkiksi lääkinnälli- sen tai ammatillisen kuntoutuksen palvelut) ja järjestelmää (esimerkiksi Kelan tai työeläkela- kien mukainen kuntoutus). Kuntoutuksella pyritään kuntoutumiseen eli siihen että ihminen itse
vahvistaa toimintakykyään. Kuntoutus on kokonaisvaltaista fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn tukemista.
Päihdekuntoutuksen palvelut perustuvat lähes aina vapaaehtoisuuteen, koska pakkohoitoon ottamisen kriteerit ovat melko tiukat. Päihteiden ongelmakäyttäjä voidaan kuitenkin määrätä myös tahdosta riippumattomaan hoitoon, jos hänen terveytensä on vaarassa tai hän on väki- valtainen. Terveyden vaarantuessa hoito voi kestää enintään viisi vuorokautta, ja henkilön ol- lessa väkivaltainen, hoidon kesto on rajattu enintään kolmeenkymmeneen vuorokauteen.
Tämä alleviivaa siis sitä, että käytännössä tahdosta riippumaton on harvinaista. (Kähäri-Wiik ym. 2007, 61) Tärkeimpiä päihdehuollon palveluja ovat A-klinikat, katkaisuhoitoasemat, palve- luasuminen ja muut päihdeongelmaisen asumisen tukimuodot, laitoskuntoutus sekä erilaisten järjestöjen tuottamat palvelut (Kettunen ym. 2017, 212).
Käytetyt hoitomallit ja menetelmät ovat pääosin kehittyneet alkoholiongelmaisten ja sekakäyt- täjien tarpeisiin, mutta niiden on toisaalta uskottu soveltuvan muidenkin päihderiippuvuuksien käsittelyyn. Nykyisin myös huumeiden ongelmakäyttäjille on Suomessa erilaisia hoitovaihto- ehtoja, jotka voidaan Knuutin (2007, 23) mukaan jakaa esimerkiksi käytettävän lääkityksen mukaan seuraaviin neljään pääluokkaan:
1. Kokonaan lääkkeettömät hoitovaihtoehdot
2. Lääkkeelliset, ei opioideja sisältävät hoitovaihtoehdot
3. Lääkkeelliset, enintään kuukauden kestävät, buprenorfiinia, buprenorfiini-naloksoni-yh- distelmävalmistetta tai metadonia sisältävät vieroitushoitovaihtoehdot
4. Lääkkeelliset, yli kuukauden kestävät, buprenorfiinia buprenorfiini-naloksodiyhdistel- mävalmistetta tai metadonia sisältävät korvaus- ja ylläpitovaihtoehdot
(Knuuti 2007, 23.)
2.3.1 Psykososiaalisesti painottunut päihdehoito
Psykososiaalisesti painottuneessa päihdehoidossa painotetaan hoidon kokonaisvaltaisuutta ilman korvaavien, lääkkeellisten valmisteiden käyttöä. Toimintaa ohjaa perusperiaate, jonka mukaan yksilön ongelma ei ole ensisijaisesti päihteiden käyttö, vaan käytön taustalta löytyvät muut ongelmat. Tällä lailla painottuneessa kuntoutuksessa yksilön toimintaa ohjaavat selkeät säännöt, joista kenties tärkein on totaalinen päihdekielto. Käytössä olevia hoitomenetelmiä ovat yhteisöllisyyttä korostavat ryhmä- ja yksilöterapiat, joissa painottuvat yksilölliset
hoitoratkaisut. Yksilöterapiaan kuuluvat muun muassa hoitosuunnitelmien laatiminen, luotta- mukselliset keskustelut ja verkostohoito. Ryhmäterapiat taas keskittyvät kulloinkin vaihtuvan teeman ympärille, ja voivat olla luonteeltaan joko keskusteluryhmiä tai toiminnallisia ryhmiä.
(Hakkarainen & Kuussaari 1996, 141–147.)
2.3.2 Korvaushoito
Korvaushoidolla tarkoitetaan hoitomuotoa, jossa opioidiriippuvaisen henkilön terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja pyritään estämään korvaamalla laiton, kroonistunut huumeen käyttö valvo- tusti annosteltavalla opioidilla, kuten buprenorfiinilla tai metadonilla (Aalto ym. 2018, 308). Suo- messa korvaushoidon aloittamisen kriteeri on määritelty siten, että hoidon saa aloittaa opioidi- riippuvaiselle potilaalle, jos hän ei ole tieteellisin perusteluin sekä yleisesti hyväksyttyjen hoi- tokäytänteiden ja menettelytapoja noudattaen vieroittunut opioideista. (STM:n asetus 289/2002).
Korvaushoidon ensisijainen tavoite on potilaan terveydentilan ja sosiaalisen selviytymisen pa- rantaminen sekä rikollisuuden ja tarttuvien tautien vähentäminen. Pelkkään lääkkeiden anta- miseen korvaushoito ei kuitenkaan perustu, vaan edellyttää myös psykososiaalista kuntou- tusta. (SBU, 2001). Hoito-ohjelmat voivat erota toisistaan käytetyn lääkkeen, hoitoajan pituu- den, päihteiden käytön sietämisen, lääkeannoksen suuruuden, vieroittautumisen, haittojen vä- hentämisen, käytettävän muun oheislääkityksen, hoito- ja rangaistusmenetelmien sekä psyko- sosiaalisen työn suhteen. Hoitoon pääsykriteerien ja hoidon aloittamistapaan liittyvät ratkaisut tehdään yksilökohtaisesti paikalliseen osaamiseen perustuen, sekä asiakkaan omaa tahtoa kuunnellen. (STM, 2001)
3 ARKI JA ARJEN HALLINTA
Tämä kappale sisältää käsitteet arki, arjenhallinta sekä arjenhallintataitojen kehittymisen mer- kityksen. Avaamme käsitteitä, jotta lukijan on helpompi sisäistää näiden merkitys tutkielmas- samme ja ymmärtää, mitä näillä käsitteillä tarkoitetaan.
3.1 Arki
Jokaisen ihmisen perusoikeuksiin kuuluu arjesta selviytymisen taito, mutta kyvykkyys ei kui- tenkaan synny sattumalta. Riittävät resurssit turvaavat kotitaloustaitojen ylläpitämisen (Mart- taliitto, 2016).Päivittäisiä toimiaan ihmiset puuhailevat arjessaan - arkea siis eletään ja suun- nitellaan sekä tehdään monenlaisia päätöksiä. Arki koostuu kokonaisuudessaan opitusta käy- tännöstä (Repo 2009, 41).
Arki käsitteen juuret voidaan paikantaa 1800-luvun lopulle teollistumisen alkuajoille. Tuolloin erotettiin tuotanto uusintamisesta, asuminen ja vapaa-aika työstä, sekä yksityinen julkisesta.
Kotityö liitettiin Marxin Pääoman logiikkaan 1970-luvulla aiheuttaen paljon keskustelua. Kotityö omaksuttiin taloudellisena toimintana ja näin ollen se rinnastettiin taloudelliseen sekä tuotta- vaan toimintaan. (Jallinoja, Hurme & Jokinen 2014, 193–195.)
Korvela (2003, 15) toteaa tutkimuksessaan, että arkipäivän tukena toimivat päivän rytmittymi- nen, jonka mukaan rakentuu säännönmukainen rakenne. Toistuvuus ja päivien samankaltai- suus takaavat myös arkeen tietynlaista turvallisuutta. Välttämättömät ja vapaavalintaiset toi- minnot kuten harrastukset rakentavat arjen. Arkirytmit taas koostuvat toimintojen rakentumi- sesta. Korvelan (2003, 15) tutkimuksessa kiteytetään arjen rytmit seuraavasti: ”Arjen rytmit muodostuvat, kun toiminnot järjestyvät ajallisesti suhteessa toisiinsa tiettyyn toistuvaan (ja säännönmukaiseen) järjestykseen” (Korvela & Tuomi-Gröhn 2014, 15).
Arjen rakentumisen peruspilarina voidaan pitää päivärytmiä, jonka avulla arjesta tulee jouhe- vaa ja sujuvaa (Korvela 2003, 320). Mitä enemmän arkeen lisää kiinteitä ja liikkuvia palasia muodostuu arki helpommaksi räätälöidä ja näin ollen arjesta ei tule liian jäykkä. Kodin ja per- heen sisäiset sekä kodin ulkopuoliset yhteydet voidaan luokitella arjen kiinteiksi osiksi.
(Korvela 2011, 219–220). Arkea pidetään turvallisena ja rutiineja tuottavana sekä tehokkaana ongelmien ratkaisevana. Turvallinen ja rutiininomainen arki on erityisen tärkeä elämän erilai- sissa murroskohdissa, jolloin tutut ja turvalliset rytmit ja rutiinit eivät enää turvaa arkea vaan uusien rutiinien ja rytmien luominen on poikkeuksetta edessä. (Tuomi- Gröhn 2008, 16.) Arjen rytmit ja rutiinit muuttuvat elämän eri vaiheissa ja arki muuntautuu tilanteen mukaiseksi ihmis- ten omalla käyttäytymisellään ja teoillaan. Verrattaessa nuorten ja ikääntyneiden arkea voi- daan ajatella, että nuorten arki koostuu hektisyydestä, kun taas ikääntyneiden arkea voidaan kuvailla hyvin rutiininomaisena ja poikkeamattomana.
Arjesta voidaan puhua myös ajelehtivana arkena. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei arki aina ole kuitenkaan turvallinen ja rutiinien omaava vaan se voi olla myös rakenteeltaan väljä ja tuo turvattomuuden tunnetta. Tällainen arki kuluttaa voimavaroja erilaisten tilanteiden kohtaami- seen ja selviämisestä, tällaisissa tilanteissa arjesta tulee hyvin helposti ajelehtivaa. (Sekki &
Korvela 2014, 211–212).
3.2 Arjenhallinta
Arjen hallinta- käsitteellä on useita lähikäsitteitä ja näitä käytetään usealla eri tieteenalalla, jonka takia tulee ottaa huomioon, että käsitteenä arjenhallinnan merkityssisältö sekä tulkinta- tapa vaihtelevat huomattavasti. Muun muassa sosiologiassa, sosiaalipolitiikassa ja hoitotie- teessä viitataan arkipäivää elämänhallinta- käsitteenä. (Haverinen 1996, 13). Leskinen (1993, 5) taas kuvaa arjen hallintaa kotitalouden näkökulmasta siten, että arjen hallinta on toistuvaa, sidonnaista ja omien valintojen suorittamista ja näiden kautta voidaan sitten suunnata aikare- surssit ja muut voimavarat.
Arjen hallinnan käsitteellä tarkoitetaan toiminnan päämäärän, tiedon, taidon ja vuorovaikutuk- sen koordinointia, joiden avulla voidaan kuvata arjenhallinnan sisältöä sekä kehittymistä. En- sisijaisesti sillä viitataan siis kotitalouden toiminnan tavoitteeseen. Kotitalouden toiminta on tavoitteellisten prosessien kokonaisuus, jossa aineellinen ja inhimillinen vuorovaikutus kietou- tuvat yhteen. Mikäli kokemusta arjenhallinnasta halutaan määritellä käytännön toiminnan ta- solla, tarvitaan empiirisiä menetelmiä. Yksinkertaisesti arjen hallintaan kuuluu ruoanvalmistus, siivous, vaatehuolto sekä rahan käytön hallinta unohtamatta arkea tasapainottavia tekijöitä – lepoa ja juhlaa. (Haverinen 1996, 12, 178.)
Tutkittaessa arjen hallinta -käsitettä lähtökohdaksi otettiin kotitalouden toiminnasta jo edellä mainittu määritelmä:
”Kotitalouden toiminta tarkoittaa tavoitteellista prosessia, jossa aineellinen ja inhimillinen vuorovaikutus kietoutuvat yhteen”. (Haverinen 1996, 12)
Toiminnan tarkastelun perustana oli Aristoteleen (1989) esittämä jaottelu toiminnasta tekni- seen, tuottavaan toimintaan sekä toimintaan mikä korostaa inhimillistä vuorovaikutusta. (Ha- verinen 1996, 15, 81–84.)
Arjenhallinnasta kehiteltiin teoria 1990- luvun alussa. Liisa Haverisen (1996, 29) filosofisessa tutkimuksessa on kiteytetty arjen hallinta yhdeksi kotitalouden toiminnan tavoitteeksi. Arjen- hallintataitoja opitaan kotitaloustunneilla sekä kotoa saatujen perustietojen ja taitojen kautta.
Kuitenkaan nämä taidot eivät riitä läpi elämän, mutta luovat hyvän pohjan. Nämä taidot ja tiedot vaativat jatkuvaa päivitystä globalisaation ja digitalisoitumisen myötä (Marttaliitto 2016). Have- rinen (1996, 103) kertoo tutkimuksessaan, että persoonallisuuden ja toiminnan kehittymisen näkökulmat kuuluvat arjen hallintaan. Vastuu itsestä ja yhteisestä hyvinvoinnista ovat päämää- räisestä näkökulmasta arjen hallintaa.
Kuviossa 1 on koottu arjen hallinnan käsitteet yhdeksi kokonaisuudeksi. Kuvion avulla voidaan havainnollistaa käsitteiden väliset yhteydet. Kyseistä mallia voidaan käyttää silloin, kun analy- soidaan käsitystä arjen hallinnasta tavoitteena kotitalouden toiminnassa. Kuviota arvioitaessa on huomioitava, että siinä yhdistyy niin arjen hallinnan laadullinen sisältökuvaus kuin arjenhal- lintataitojen kehittyminen. Kuvion nuolien ja ympyröiden laajenemisella kuvataan yhteen kie- toutumista inhimillisen ja aineellisen vuorovaikutuksen kanssa. Tutkiessaan kuviota huoma- taan, että kaksisuuntaiset nuolet kuvaavat laadullisia ulottuvuuksia, jolla halutaan tuoda esille, että laadullinen muutos arjen hallinnassa voi tapahtua myös ylhäältä alaspäin. Kun ajatellaan kokonaisuutta päämäärän näkökulmasta sekä kokonaisuutena, voidaan ymmärtää osateki- jöidenkin merkitys kokonaisuudessa. Arjen hallinta -käsite koostuu siis useasta erilaisesta pa- lasesta janäistä saadaan yhtenäinen käsite eli arjen hallinta. (Haverinen 1996, 178-179.)
KUVIO 1 Haverinen (1996, 179) Arjen hallinta -käsitteen laadullinen sisältö
3.3 Arjenhallintataitojen kehittymisen merkitys
Tarkkaa määritelmää arjenhallintataidoista ei ole. Kuitenkin keskeisimmät taidot jokapäiväi- sessä elämässä ja siitä selviytymisestä vaihtelevat omien elinolosuhteiden mukaan. Eri maat ja kulttuurit sekä aikakaudet tuovat erilaiset tarvittavat taidot. Esimerkiksi nyky-Suomessa he- vosen kengittäminen tai sen käsittelytaidot eivät enää nouse arkielämässämme suureksi on- gelmaksi, kun taas tietokoneen käytön merkitys on noussut yhdeksi tärkeäksi hallittavaksi tai- doksi. Nyky-yhteiskunnassa arkielämässä selviytyminen ja hyvän elintason ylläpitäminen vaa- tii aiempaa enemmän uusien taitojen oppimista sekä päivittämistä. (Miikkulainen 2012, 3) Toiminnan päämäärä
Toimintaa oh-
jaava tieto Toiminnassa ilme-
nevä vuorovaikutus
Yhteinen hyvinvointi
arvotieto
Kommunikatiivinen vuorovaikutus TAITAVA ARJEN HALLINTA
Kotitalouden hyvinvointi
toimenpidetieto
YMMÄRTÄVÄ AR- JEN HALLINTA
Strateginen vuorovaikutus
OSAAVA ARJEN HALLINTA
Yksilön hy- vinvointi
tosiasiatieto
Instrumentaalinen vuorovaikutus
Miikkulainen (2012, 4) toteaa, että arjen taitojen karttuessa se lisää pienillä osa-alueilla elä- mänhallintaa ja näin ollen tukee sekä kehittää pitkäjänteisemmän ja vastuullisemman ajattelu- tavan. Arjenhallintataitojen kartuttaminen vaatii päihdekuntoutujalle normaalin päivärytmin, päiväsaikaan asioiden hoitamisen, ulkoilun ja liikunnan, rahankäytön hallinnan, terveellisem- mät ruokailutottumukset, siisteydestä ja hygieniasta huolehtimisen sekä pitkäkestoisia tavoit- teita, joita tavoitella. Edellä mainittu päivittäinen toiminnan runko antaa hyvän pohjan päihteet- tömälle elämälle ja yhteiskunnalliselle integroinnille kuten työllistymiselle.
Arjenhallintataitoja harjoiteltaessa vuorovaikutus ei saisi perustua vain puutteista huomautta- miseen, vaan tulisi antaa positiivista palautetta, kun kuntoutuja tekee jotain myönteistä kehit- tääkseen arjenhallintataitoja. On kuitenkin erityisen tärkeää, että puutteistakin mainitaan mutta sen tulee olla tasapuolista sekä asiallista. Puutteita voi olla esimerkiksi henkilökohtainen hy- gienia ja päivärytmin noudattamattomuus. (Miikkulainen 2012, 7.)
4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka päihdekuntoutusjakso edesauttaa päihteettö- män elämän arjenhallintaa päihdekuntouksessa olleiden kuntoutujien näkökulmasta. Tutki- muksen avulla halutaan selvittää, millaiset arjenhallintataidot kuntoutujilla on ennen kuntou- tusjaksolle saapumista, miten kuntoutujat kokevat kehittyneensä arjenhallinnantaidoissaan kuntoutuksen aikana sekä millaiset valmiudet kuntoutusjakso antaa heille siirryttäessä kuntou- tuksen jälkeiseen, tavoiteltuun päihteettömään elämään. Tutkimuksen näkökulmana ovat siis päihdekuntoutujat ja heidän arjenhallintataitonsa sekä niiden kehittyminen koko prosessin ai- kana. Erityisen kiinnostuneita olemme tutkimaan päihderiippuvuuden, päihdekuntoutuksen ja arjenhallintataitojen välisiä yhteyksiä päihdekuntoutujien osalta.
Päätutkimuskysymys:
Kuinka päihdekuntoutusjakso edesauttaa päihteettömän elämän arjenhallintaa kuntoutujien näkökulmasta tarkasteltuna?
Alakysymykset:
Miten kuntoutujien arjenhallintataidot muuttuvat kuntoutusprosessin aikana, alkaen kuntoutuk- seen tulohetkestä?
Millaisia muutoksia kuntoutujien arjen käsityksissä tapahtuu kuntoutuksen myötä?
5 TOTEUTUS
5.1 Kohderyhmä
Tutkimuksemme kohderyhmäksi valikoitui eräs Itä-Suomessa sijaitseva päihdekuntoutuskes- kus ja sen päihdekuntoutujat (n=8). Valitsimme haastateltavat itse sen mukaan, ketkä suostui- vat omaehtoisesti haastateltaviksi. Kaikki päihdekuntoutuskeskuksen asiakkaat eivät halun- neet antaa haastattelua, minkä vuoksi kohderyhmän otoskoko jäi suunniteltua suppeammaksi.
Ennen haastatteluja kysyimme luvan myös kuntoutuksen työntekijöiltä sekä johtajalta, minkä jälkeen valitsimme satunnaisesti haastateltavat vapaaehtoisten joukosta.
Ensimmäiset haastattelupäivät sujuivat mallikkaasti johtuen pitkäkestoisen tutustumisen kautta hankitun luottamuksen syntyessä haastateltaviin. Viimeisinä haastattelupäivinä haasta- teltavien vapaaehtoisuus ja halukkuus vähentyivät, sillä taloon oli tullut uusia asiakkaita, joihin emme vielä olleet luoneet luottamussuhdetta. Tämä heijastui vahvasti haastatteluiden sisältöi- hin: mitä enemmän olimme olleet tekemisissä haastateltavien kanssa ennen haastattelutilan- netta, sitä enemmän haastateltavat myös avasivat kokemuksiaan. Tämä korostaa luottamus- suhteen rakentamisen tärkeyttä kyseisen kohderyhmän osalta. Kuntoutujat, joihin tutustumi- nen oli jäänyt vähäisemmäksi, olivat haastattelussa silminnähden arempia ja varautuneempia.
Kaikki haastateltavat antoivat kuitenkin suostumuksensa haastattelujen käyttöön tutkimuk- sessa. Lisäksi ennen haastattelua kerroimme haastateltaville tutkielman tarkoituksesta haas- tattelujen käyttötarkoituksesta, haastattelujen äänittämisestä, anonymiteetista sekä tutkimus- aineistoin hävittämisestä tutkielman valmistuttua ja äänitteiden poistamisesta puhelimesta vä- littömästi niiden siirtämisen jälkeen tietokoneelle. Kerroimme myös, että haastateltavalla on oikeus kieltäytyä vastaamasta kaikkiin kysymyksiin, mikäli niihin ei halua vastata. Haastattelun lopuksi myös varmistimme haastateltavalta, haluaako hän tarkentaa, lisätä tai pois ottaa jotain haastattelussa sanomaansa sisältöä. Haastattelut toteutettiin joulukuussa 2019 sekä tammi- kuussa 2020 yhteensä 3 arkipäivän aikana kuntoutuskeskuksen tiloissa. Haastattelua varten pyrimme löytämään erillisen rauhallisen ja kodikkaan tilan, jonka valintaan haastateltava sai itse vaikuttaa. Osa haastatteluista tehtiin asiakkaan omassa huoneessa, jolloin ympäristö oli hänelle mielekäs ja taattiin, ettei kukaan tule häiritsemään ja haastateltava uskaltaisi ehkä vastata kysymyksiin rennommin.
5.2 Tutkimusote
Malcolm Paynen (2005, 27–38) mukaan sosiaalityön eli tässä tapauksessa päihdetyön käy- täntöjen tehokkuutta voidaan arvioida konstruktionismin empowermentin ja kriittisen realismin näkökulmista.
Yhtenä vahvana tutkimusotteena käytämme konstruktiivista tutkimusotetta, mikä tarkoittaa in- novatiivisten konstruktioiden joukkoa tuottavaa metodologia, jolla pyritään ratkaisemaan reaa- limaailman ongelmia ja tällä tavoin tuottamaan kontribuutioita sille tieteenalalle, jossa sitä so- velletaan. Konstruktiiviselle tutkimusotteelle olennaista on keskittyä tosielämän ongelmiin, jotka koetaan käytännössä tarpeellisiksi ratkaista (Lukka 2001)
Tässä tutkimuksessa tosielämän ongelma on päihderiippuvuus sekä sen aiheuttamat arjen- hallinnantaitojen puute. Artefakteiksi sanotaan kaikkia ihmisen luomia malleja, suunnitelmia, organisaatiorakenteita, kaupallisia tuotteita ja tietojärjestelmämalleja, joille tunnusomaista on se, että ne eivät ole löydettyjä vaan ne keksitään ja kehitetään. Täten voidaan osoittaa toteen, että päihdekuntoutus on ihmisen luoma artefakti. Koska sitä ei ole löydetty vaan kehitetty vas- taamaan päihderiippuvaisen kuntouttamiseen. (Lukka 2001)
Toinen kelvollinen tieteennäkökulma tutkimuksellemme on pragmatismi, mikä pitää sisällään yleisluontoisen näkemyksen siitä, miten ihminen muodostaa maailmaa koskevia uskomuksia ja selviää ongelmatilanteista, joihin elämässään mahdollisesti joutuu. Tällä näkemyksellä vah- vistetaan sitä pragmatismin käsitystä, miten kaikki oppiminen ja opettaminen tapahtuu käytän- töjen ja niihin liittyvien taitojen muovaamassa kontekstissa. Päihderiippuvuus on ongelmati- lanne, johon ihminen voi elämässään joutua. Arjenhallinta taas on taito, joka pohjautuu tietoon.
Pragmatismin näkökulmasta päihderiippuvuudesta parantuminen vaatii tietoa oman arjenhal- lintansa kehittymisestä mitä vaaditaan, että päihdekuntoutujien arjenhallintataidot myös kehit- tyisivät käytännössä. (Pihlström 2014)
Pragmatismin avulla voidaan lähestyä luontevasti myös taitojen oppimisen kannalta keskeistä luovuuden käsitettä. Pragmatismissa painotetaan ajattelun olevan tuottava osa toimintaa ja käsitteet ja ideat laitetaan työhön osana inhimillistä kokemusta. Tässä tapauksessa luovuus viittaa päihderiippuvuudesta parantumiseen, mikä mielletään psyykkiseksi ilmiöksi, tilaksi tai prosessiksi ihmisyksilön sisällä. Kun päihdekuntoutujilla on riittävät tiedot arjenhallinnasta, hä- nen luova ongelmanratkaisu ja uusien ajattelu- ja toimintatapojen luovasti kokeileva sovelta- minen kehittyvät taidoksi hallita arkea sekä päihdekuntoutuksen aikana että varsinkin sen jäl- keisessä ulkomaailmassa. (Pihlström 2014)
Tutkimusotettamme voisi myös osittain luonnehtia realistiseksi. Pawsonin ja Tilleyn (1997) ko- rostavat vaikutusten tarkastelun lisäksi vaikuttavien mekanismien ja kontekstuaalisten
tekijöiden analyysia. Kyseinen tutkimus ei varsinaisesti ole realistinen arviointitutkimus, mutta sen avulla voidaan tarkastella realistista näkökulmaa siihen, millaisen kontekstin päihdekun- toutus tarjoaa päihdekuntoutujien arjenhallinnantaitojen kehittymiselle. Kiinnostuksemme koh- teena on erityisesti päihdekuntoutuksen vaikutus päihdekuntoutujien arjenhallintataitojen ke- hittymiseen koettu vaikuttavuus, mutta ennen kaikkea se vuorovaikutuksellinen prosessi, jossa muutosmotivaatio ja vaikuttavuus rakentuvat (Rantanen ja Lindqvist 2018, 6).
5.3 Teemahaastattelu
Valitsimme aineistonkeruu menetelmäksemme teemahaastattelun, jonka toteutimme puo- listrukturoidusti. Robson (1995, 227) nostaa esille haastattelun perimmäisen kysymyksen kos- kien haastattelun tarkoituksenmukaisuutta aineistonkeruumenetelmänä. Hänen mukaansa olisi kohtuutonta olla hyödyntämättä sitä etua, jossa tutkittavat voivat itse kertoa itseään kos- kevista asioista, kun tutkimuskohteena ovat ihmiset.
Haastattelu aineistonkeruumuotona on monella tapaa ainutlaatuinen. Tutkittavan kanssa ol- laan suorassa kielellisessä vuorovaikutuksessa. Aineiston keruu vaiheessa suurimpana etuna pidetään haastattelun joustavuutta. (Hirsjärvi ym. 2007, 199.)
Koska tiedonkeruumenetelmien valinnan tulee olla perusteltua, on täten haastatteluakin ai- neistonhankinta menetelmänä pohdittava soveltavuuden näkökulmasta kunkin tutkimusongel- man ratkaisuun. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa haastattelua käytetään usein päämenetel- mänä. Seuraavassa perustelemme haastattelun aineistonkeruumenetelmänä omalle tutkimuk- sellemme validiksi menetelmäksi. (Hirsjärvi ym. 2007, 200.)
Koska tutkimuksemme kohderyhmänä ovat päihdekuntoutujat, haluamme antaa heille mah- dollisuuden ilmaista itseään koskevia asioita mahdollisimman vapaamuotoisesti. Kukin haas- tattelemamme päihdekuntoutuja on tutkimustilanteessa subjekti, merkityksiä luova ja aktiivi- nen osapuoli. Tutkimamme aihe oli meille entuudestaan melko tuntematon ja vähän kartoitettu alue, joten emme osanneet etukäteen ennakoida vastausten suuntia. Lisäksi haastattelujen aikana pystyimme havainnoimaan haastateltavien ilmeitä ja eleitä sekä liittämään tietyt haas- tattelun teemat myöhemmin laajempaan kontekstiin. Haastattelutilanteessa meillä oli mahdol- lisuus myös selventää saamiamme vastauksia sekä syventää haastatelluilta saatuja tietoja ja kokemuksia. Esimerkiksi lisäkysymysten esittäminen soveltuu erinomaisesti haastattelutilan- teeseen sekä haastattelukysymysten sisältö ohjaili haastateltavia kertomaan itsestään, ja ai- heesta laajemmin kuin me tutkijoina pystyimme ennakoimaan. Haastattelut käsittelivät osittain
myös arkoja ja vaikeita aiheita, jolloin on syytä pohtia, olisiko kyselylomakkeella kerättävä ai- neisto ollut sopivampi. Tällöin tutkittavalla on mahdollisuus jäädä anonyymiksi ja tarkoituksel- lisesti etäiseksi. Perustelemme kuitenkin haastattelun kyselylomaketta sopivammaksi mene- telmäksi, sillä olimme olleet tutustumassa kuntoutujiin ja kuntoutuspaikkaan useita viikkoja en- nen haastattelujen tekemistä. (Hirsjärvi ym. 2007, 200–201.)
5.4 Aineistolähtöinen sisällönanalyysi
Ennen analyysin aloittamista olimme litteroineet haastatteluaineistot eli muuttaneet äänitteet kirjoitettuun muotoon. Päädyimme tässä tutkimuksessa litteroimaan haastattelut sanatarkasti sekä kirjoittamaan auki myös haastateltujen sanattomia viestejä, esimerkiksi ilmeitä ja eleitä.
Haastattelut litteroitiin käyttämällä tekstinkäsittelyohjelmaa, käyttäen Ariel-fonttia 12 ja rivivä- lillä 1,5. Haastattelut kestivät vaihdellen 10–24 minuuttia ja aineistoa tuli litteroinnin jälkeen yhteensä 34 sivua. Käytimme haastateltavista tekstissä anonyymeja tunnisteita suojatak- semme haastateltavien yksityisyyden. Haastattelut koodattiin juoksevalla numeroinnilla, jossa ensimmäinen haastateltava nimettiin asiakkaaksi 1, toinen asiakkaaksi 2 ja niin edelleen.
Seuraavaksi esittelemme aineiston analyysin, joka pohjautuu Milesin ja Hubermanin (1994) laadullisen aineistolähtöisen eli induktiivisen aineiston karkeaan kolmivaiheisen prosessin ku- vaukseen. Sisällönanalyysin kannalta olennaista on määrittää analyysiyksikkö ennen kuin aloittaa analyysin, tämä voi olla yksittäinen sana, lause, lausuma tai useiden lauseiden muo- dostama ajatuskokonaisuus. Aineiston laatu ja tutkimustehtävä ja ohjaavat määrittämistä.
Analysoimme aineistoa aineistolähtöisen analyysin tavoin: Analysointi aloitettiin poimimalla oleellisimmat alkuperäisilmaukset suorittamistamme haastatteluista ja alkuperäisilmauksista loimme pelkistettyjä ilmauksia (redusointi). Aineiston redusoinnissa eli pelkistämisessä analy- soitavana datana toimivat siis auki kirjoitetut haastattelut. Pelkistäminen tapahtui etsimällä auki kirjoitetusta aineistosta tutkimustehtävää kuvaavia ilmaisuja aiemmin luotujen eri teemojen mukaisesti. Samaa teemaa käsitteleviä, samankaltaisia ilmaisuja alleviivasimme ja koros- timme eri väreillä. Seuraavaksi ryhmittelimme pelkistetyt ilmaukset (klusterointi) ja muodos- timme pelkistetyistä ilmauksista alaluokkia. Klusteroinnin avulla etsimme pelkistetyistä ilmauk- sista samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Alaluokat muodostuivat samoja ilmiöitä kuvaavien ilmaisujen avulla, jonka jälkeen nimesimme alaluokat sisältöä kuvaavalla käsitteellä. (Tuomi &
Sarajärvi 2018, 116–122.)
Alaluokat yhdistelimme edelleen yläluokiksi eli erottelimme tutkimuksen kannalta olennaiset asiat (abstrahointi). Muodostimme siis yläluokista pääluokkia eli teoreettisia käsitteitä.
KUVIO 2. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin eteneminen (Tuomi & Sarajärvi 2018, 118) Haastattelujen kuunteleminen ja auki kirjoitus sana sanalta (litterointi)
Haastattelujen, dokumenttien ym. aineistojen lukeminen ja sisältöön perehtyminen
Pelkistettyjen ilmaisujen etsiminen ja alleviivaaminen
Pelkistettyjen ilmaisujen listaaminen
Pelkistettyjen ilmausten ryhmittely/yhdistäminen ja alaluokkien muodostaminen
Alaluokkien yhdistäminen ja niistä yläluokkien muodostaminen Samankaltaisuuksien ja erilaisuuksien etsiminen pelkistetyistä ilmauksista
Yläluokkien yhdistäminen pääluokiksi tai yhdistäväksi luokaksi ja kokoavan käsitteen muodostus
5.5 Tutkimuksen eettiset valinnat
Tutkimus toteutettiin kertatutkimuksena, jossa tutkittaville kerrottiin heidän henkilötietojansa sisältävän aineiston käsittelystä tutkielman valmistumiseen asti. Tämän jälkeen aineisto tultai- siin hävittämään. Henkilötietojen käsittelytarkoituksen kerrottiin olevan tieteellinen tutkimus.
Suostumus aineistonkeräämiseen kysyttiin ensin luvan kuntoutuskeskuksen johtajalta, jonka jälkeen jokaiselta haastateltavalta itseltään. Koska kaikki haastatellut olivat täysikäisiä, ei mei- dän tarvinnut olla yhteydessä heidän huoltajiinsa. Kerroimme luvan kysymisen yhteydessä myös, ettei kenenkään ole pakko osallistua tutkimukseen, vaan toiminnan on perustuttava va- paaehtoisuuteen. Myös mihin tahansa kysymykseen vastaamatta jättämisen mahdollisuu- desta mainittiin.
Henkilötiedot kysyttiin suoraan haastateltavilta itseltään, eikä henkilötietojen kysymiseen haastattelujen lisäksi käytetty muita reittejä tai menetelmiä. Henkilötiedoista kysyttiin ikä, su- kupuoli, koulutus ja ammatti, joita tarvittiin tutkimukseen osallistuvien taustatietojen selvittämi- seen ja kohderyhmän kuvaamiseen itse tutkimuksen raportoinnissa. Lisäksi kysyimme, oliko haastelluilla perhettä, lemmikkejä ja harrastuksia, mikä oli heidän asumismuotonsa, mihin päihteisiin heillä oli riippuvuus ja kauanko he olivat päihteitä käyttäneet. Tämän mainitsimme siksi, että yhdistämällä jokin näistä edellä mainituista tiedoista johonkin toiseen tietoon, saattaa henkilö olla tunnistettavissa (UEF 2019). Tällöin nekin voidaan jossain määrin laskea henkilö- tiedoiksi. Myös tutkittavan ääni tuli haastattelujen mukana taltioiduksi, tutkittavan itsensä suos- tumuksella. Itse tutkielman raportoinnissa emme lopulta nähneet tarpeellisena mainita kaikkia keräämiämme taustatietoja. Tutkittaville kerrottiin myös, ettei henkilötietoja sisältävää aineis- toa tulla luovuttamaan ulkopuolisille, vaan sen tulleen pelkästään meidän käyttöömme. Haas- tattelujen lopuksi vielä varmistimme, haluaako henkilö lisätä, tarkentaa tai poistaa jotain haas- tattelussa sanomaansa. Annoimme myös haastateltaville oikeuden keskeyttää haastattelu, jäl- kikäteen vaatia oman haastattelunsa huomioimattomuutta osana tutkielmaa sekä haastattelu- aineiston rajoittamista tai poistamista. Toisin sanoen tutkittavalle annettiin oikeus peruuttaa suostumuksensa tutkimukseen.
Aineiston taltiointi tapahtui siten, että nauhoitimme haastattelut Huawei-merkkisen matkapu- helimen Ääninauhuri -ohjelmaa käyttäen. Ennen nauhoituksen alkamista keskeytimme puhe- limen varmuuskopiointitoiminnon ja varmistimme haastateltavilta, sopiko heille haastattelujen taltiointi. Sitä mukaa, kun haastatteluja saatiin suoritettua, alettiin niitä siirtää tietokoneelle, jonka jälkeen haastattelutaltioinnit poistettiin puhelimen muistista kokonaan. Tietokoneelle siir- rettävät haastatteluaineistot suojattiin Itä-Suomen yliopiston henkilökohtaisella käyttäjätunnuk- sella ja salasanalla. Nimesimme suorittamiemme haastattelujen perusteella haastatellut hen- kilöt ”asiakkaiksi”. Heidän numerointinsa tapahtui haastattelujen suoritusjärjestyksen mukaan:
ensimmäinen asiakas nimettiin asiakkaaksi 1, toinen asiakkaaksi 2, ja niin edelleen. Tällä var- mistimme haastateltavien anonymiteetin säilymisen.
6 TULOKSET
Seuraavaksi esittelemme litteroidun haastattelumateriaalin pohjalta tehdyn analyysin tuloksia.
Ensin kuvaamme tutkimuskohdetta, ja jatkamme kuvaamalla ja tulkitsemalla päihdekuntoutu- jien kokemuksia päihdekuntoutuksen merkityksestä arjenhallintataitojen kehittymiselle. Käy- tämme tutkielmassamme termejä päihdekuntoutuja, päihteidenkäyttäjä tai kuntoutuja. Infor- mantit käyttävät itse nimitystä sekakäyttäjä viitaten siihen, käyttävätkö he huumausaineiden lisäksi myös alkoholia. Sekakäyttäjä on kuitenkin puhekieltä, joten vältämme sen käyttämistä tutkielmassa.
6.1 Kuvaus haastateltavista
Haastattelimme yhteensä kahdeksaa päihdekuntoutujaa, joista seitsemän haastateltavan vas- taukset olivat analysointikelpoisia. Yksi haastateltava vastasi haastattelukysymyksiin hyvin vä- häsanaisesti, joten koimme että emme saaneet hänen haastattelustaan tarvitseviamme vas- tauksia ja näin ollen jätimme hänen haastattelunsa pois analysointivaiheessa. Kaikki haasta- teltavat olivat tulleet päihdekuntoutukseen omasta tahdostaan huumausaineiden ja alkoholin käytön seurauksena. Kyseinen päihdekuntoutus on korvaushoidollinen yksikkö, jossa tarjo- taan kuntoutusta niin yksilölle kuin perheillekin.
Ennen päihdekuntoutukseen saapumista seitsemän haastateltavista asui yksin ja yleisin asu- mismuoto oli vuokra-asunto kerrostalossa vaihdellen yksiöstä kaksioon. Yksi haastateltavista oli ollut kodittomana jo usean vuoden ajan. Seitsemällä haastateltavalla ei ollut muuta perhettä kuin vanhemmat ja sisarukset ja yksi haastateltavista odotti perheenlisäystä haastattelua teh- dessämme.
Päihteidenalaista elämää seitsemällä päihdekuntoutujalla oli 2–25 vuoden ajalta. Käytön muoto oli kaikilla seitsemällä päihdekuntoutujalla huumausaineet ja alkoholi päihtymisen päih- tymistarkoituksena. Yksi haastateltavista ei halunnut vastata kumpaankaan esitettyyn kysy- mykseen.
Haastattelemistamme päihdekuntoutuksen asiakkaista kolme (37%) olivat naisia ja viisi (63%) miehiä (KUVIO 3). Ikäjakauma haastateltavilla olivat 18–43 ikävuoden väliltä.
KUVIO 3. Haastateltavien, joista naisia oli kolme ja miehiä viisi, sukupuolijakauma. N=8.
Koulutustaustaltaan neljä haastateltavista oli suorittanut ainoastaan peruskoulun, mutta olivat aloittaneet jonkin ammatillisen koulutuksen, joka oli jäänyt kesken erinäisistä syistä. Kolme haastateltavista olivat käynyt ammatillisen koulutuksen loppuun ja olleet työelämässä jossain vaiheessa elämäänsä.
6.2 Ympäristön vaikutus arjessa viihtyvyyteen
Tässä luvussa esittelemme ympäristön vaikutusta päihdekuntoutujien arjessa viihtyvyyteen.
Haastattelussamme halusimme kartoittaa päihdekuntoutujien fyysistä, psyykkistä ja sosiaa- lista ympäristöä sekä niiden kaikkien yhteisvaikutusta siihen, miten he arjessaan viihtyivät en- nen kuntoutusjaksolle hakeutumista. Ympäristön vaikutusta tutkimalla pyrimme myös selvittä- mään millainen fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky kuntoutujilla oli elämässään ennen, kuin he hakeutuivat kuntoutukseen. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen määritel- mässä: toimintakyvyllä tarkoitetaan ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä sel- viytyä hänelle itselleen merkityksellisistä ja jokapäiväisen elämän toiminnoista, kuten työstä, opiskelusta ja vapaa-ajasta (THL, 2020). Toimintakyvyn arviointi myös kertoo, kuinka hyvin henkilö pystyy huolehtimaan itsestään ja toisista – siinä ympäristössä, missä elää (THL, 2020).
Haastateltujen asiakkaiden vastauksista kävi vahvasti ilmi se, miten he pääosin viihtyivät asun- nossaan ja asuinympäristössään tiettyyn suuntaa muuttavaan, kaaoksen käynnistämään pis- teeseen asti. Moni kuvasi viihtyvyyttään niin, että kun tilanne on vielä jollain tapaa hallinnassa
eli esimerkiksi haastateltava oli itse jaksanut vielä pitää huolta asunnostaan siivoamalla, viih- tyminen oli vielä kohtalaisella tasolla.
”On tai oli, ja on vieläkin, kun nyt se on siististi siivottu, että oikeestaan yllättävänki hyvä tai elintilan huomioon ottaen” (Asiakas 2)
“Se oma koti oli välillä siisti, sillon ku oli sitä siivonnu, mut sit se oli välillä ku kaatopaikka et se välillä vähän vaihteli (naurahdus).” (Asiakas 1)
“Viihyin sillee ihan hyvin, mut niiku olihan se aika epäsiistissä kunnossa, että hyvä asunto se on, mut niinku ei osannu pitää huolta siitä niinku, Haasteita hallita.” (Asiakas 3)
”Viihdyn kotona, mutta se on sisustusta vailla ja raivaamista vailla, ku muutin suoraan tänne. Siellä on hirveesti säkkejä ja laatikoita ni ne pitäs raivata ja sisustaa se koti, mutta se on viihtysä. Se on just remontoitu.” (Asiakas 8)
Monen kohdalla kaaoksen aiheuttava asia olivat myös kaverit, varsinkin sellaiset, jotka myös käyttivät päihteitä. Kävikin ilmi, etteivät haastateltujen kaverit lainkaan olleet päihteiden käyttöä hidastavia, vaan kiihdyttäviä ja viihtyvyyttä laskevia henkilöitä.
“No oli se alkuun ihan jees, mut sit se alko mennä siihen, että siitä tuli sellanen vitun huumeluola ja luukku, kun siellä alko ravaa porukkaa. Välil tuli porukkaa ovista ja millo ikkunoista, parvekkeelle kiipes sisään. Menetti kyllä merkityksenä, ei oo silleen… ois voinu kyl paremminkin pitää huolta siitä paikasta.” (Asiakas 5)
“Oli alkuun viihtysiä joo, mut sit lopulta ei enää ollu, ku oli vähän semmonen, et siinä oli joka puolella semmosii käyttäviä kavereita ja sitte vähän niinku pelkäs omasa kotonaki olla jo” (Asiakas 1)
”Negatiivisestihan vaikuttaa lähestulkoon kaikki ihmissuhteet.” (Asiakas 2)
Elinympäristön voidaan nähdä vaikuttaneen sekä fyysisiltä, psyykkisiltä että sosiaalisilta omi- naisuuksiltaan. Vaikka haastateltavat pääosin viihtyivät kotonaan, heikensi useampi asia ko- tona viihtymistä. Kavereilla ja kodista huolehtimisella nähtiin olevan suurin vaikutus viihtyvyy- teen. Myös päihteiden käytöstä seuranneet mielialojen vaihtelut nähtiin vaikuttavan.
