”Joskus voi vaan ihan rauhottua ja kuunnella, kattoo mitä tässä tapahtuu”
Kokemuksia hyväksyvän tietoisen läsnäolon ulottuvuuksista arjessa
Mirva Karoliina Kuvaja Pro gradu –tutkielma Sosiaalipsykologia Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Maaliskuu 2016
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Yhteiskuntatieteiden laitos
Sosiaalipsykologia
KUVAJA, MIRVA: ”Joskus voi vaan ihan rauhottua ja kuunnella, kattoo mitä tässä tapahtuu”
- Kokemuksia hyväksyvän tietoisen läsnäolon ulottuvuuksista arjessa Pro gradu –tutkielma, 106 sivua, 2 liitettä (3 sivua)
Tutkielman ohjaajat: Professori Vilma Hänninen
Valtiotieteiden maisteri, tohtorikoulutettava ja mindfulness-kouluttaja, Emilia Kujala
Maaliskuu 2016
Avainsanat: Hyväksyvä tietoinen läsnäolo, minuus, identiteetti, metakognitio, itsereflektio, kokemuksellisuus, elämänhallinta, sosioemotionaaliset taidot
Hyväksyvällä tietoisella läsnäololla tarkoitetaan aktiivista, tietoista ja myötätuntoista olemista tässä hetkessä. Se on omien tuntemusten, ajatusten sekä aistimusten lempeää havainnointia ja rauhoittumista tekemään yhtä asiaa kerrallaan. Hyväksyvästä tietoisesta läsnäolosta on tullut viimeisimpien vuosikymmenien aikana suosittu itsehoidollinen menetelmä ja kliinisen terapiatyön työväline. Sitä käytetään apuna erityisesti stressin ja ahdistuneisuuden sekä fyysisten kiputilojen hoidossa.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella tietoiseen läsnäoloon liittyvää ilmiökenttää uudenlaisesta, kokemuksellisesta näkökulmasta. Psykologisten ja fysiologisten vaikutusten tutkimisen sijaan tarkastellaan sitä, mitä tietoinen läsnäolo kokemuksena on. Tietoisen läsnäolon harjoittajien kertomuksien avulla selvitetään, miksi tietoista läsnäoloa harjoitetaan, millaisiin tilanteisiin ja elämäntapahtumiin harjoittaminen liittyy, ja mitä harjoittamisella koetaan saavutettavan. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla viittä tietoisen läsnäolon harjoittajaa puolistrukturoidun teemahaastattelun menetelmällä. Aineiston analyysi toteutettiin tulkitsevan fenomenlogisen analyysin keinoin.
Tutkimuksen tuloksena on, että tietoisen läsnäolon harjoittaminen liittyy vahvasti tarpeeseen löytää autonomisen itsesäätelyn keinoja ja tehdä omaa elämäänsä ymmärrettäväksi ja merkitykselliseksi.
Harjoittamisen kuvataan eheyttäneen kokemusta omasta minuudesta, toimineen identiteetin prosessoinnin välineenä ja lisänneen elämänhallinnallisia taitoja. Arjessa hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittaminen johtaa levollisuuden ja rauhallisuuden tuntemuksiin, minkä koetaan näkyvän myös vuorovaikutustilanteissa. Haastateltavien kuvauksissa se on sekä itsen että muiden ihmisten kunnioittamista ja aitoa huomioon ottamista.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että hyväksyvä tietoinen läsnäolo näyttäytyy haastateltavien kertomuksissa moniulotteisena itsetuntemukseen ja itsemyötätuntoisuuteen liittyvänä taitona. Sen koetaan lisänneen elämän merkityksellisyyttä ja mielekkyyttä, ja antaneen voimavaroja kohdata elämän haasteellisia tilanteita. Huomion arvoista on, että yksilöiden kokemuksissa tietoinen läsnäolo ei ole vain yksittäisiä harjoitteita, vaan se on kokonaisvaltainen suhtautumistapa itseen ja elämään yleensä.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies, Department of Social Sciences
Social Psychology
KUVAJA, MIRVA: ”Joskus voi vaan ihan rauhottua ja kuunnella, kattoo mitä tässä tapahtuu” - Kokemuksia hyväksyvän tietoisen läsnäolon ulottuvuuksista arjessa
Master's thesis, 106 pages, 2 appendices (3 pages) Advisors: Professor Vilma Hänninen
Master of Social Sciences, Doctoral Student and Mindfulness Educator, Emilia Kujala March 2016
Keywords: mindfulness, self, identity, metacognition, self-reflectivity, experiences, sense of coherence, social and emotional skills
Mindfulness is cultivating and maintaining a moment-by-moment awareness of thoughts, feelings, bodily sensations and surrounding environment. It is paying attention in the present moment in a curious and non-judgemental, non-elaborative way. Within the past few decades, there has been a growing interest in using mindfulness both as a self-help method and in clinical therapy. Research has shown that mindfulness-based methods can be effective for healing many physical and psychological symptoms, such as reducing stress and decreasing anxiety.
The aim of this study is to examine how practicing mindfulness relates in every day life. For this purpose five mindfulness practioners were interviewed about their experiences and thoughts of what mindfulness is and what it means for them in every day context. Semi-structured interview method was used to find out how practioners exercise mindfulness, in what kind of situations they meditate and why they do it. Data was analyzed by the method of interpretative phenomenological analysis.
Results indicate that practicing mindfulness can bring a variety of benefits, such as make life more understandable and meaningful. For most of the practioners mindfulness seems to be a personal method for identity processing which has helped them realize who they are. It can also improve emotion regulation and the sense of coherence, thus it can positively affect an individual’s ability to maintain successful social interaction as well.
To conclude, mindfulness practioners find mindfulness has taught them positive self-regulation and self-compassion. It offers them an energetic resource to cope more constructively with the demands in their lives and thereby provides a way towards every day life with resilience and satisfaction.
Mindfulness is a whole new perspective of life and a way to see, experience and understand the surrounding world.
“Kellot mittaavat tunteja.
Eiliset odottavat huomistaan.
Siinä välissä ohikiitävässä.
On elämässä vain nyt ja tässä.
Entä jos tärkeimmät asiat tapahtuu tällä hetkellä.
Kauneimmat kukat kukkivat juuri nyt liian lähellä.
Entä jos kaikki se mitä etsit on sun edessä.
Entä jos onnesi on nyt ja tässä valmiina.”
Suvi Teräsniskan laulusta Nyt ja tässä
(2011, säv. Lasse Kurki, san. Timo Kiiskinen)
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 1
2 HYVÄKSYVÄ TIETOINEN LÄSNÄOLO ... 4
2.1 Hyväksyvä tietoinen läsnäolo käsitteenä ... 4
2.2 Hyväksyvä tietoinen läsnäolo länsimaisessa kontekstissa ... 6
2.3 Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittamisen käytäntöjä ... 9
2.4 Katsaus viimeisimpiin tietoisesta läsnäolosta tehtyihin tutkimuksiin ... 11
2.5 Kriittisiä näkökulmia ... 15
3 TUTKIMUSAINEISTO JA METODIT ... 18
3.1 Fenomenologia ja hermeneutiikka tutkimuksen teoreettis-metodologisina lähtökohtina ... 18
3.2 Tulkitseva fenomenologia lähestymistapana ja analyysimenetelmänä ... 21
3.3 Aineistonkeruuprosessi ... 24
3.4 Analyysiprosessi ... 27
3.5 Tutkimuksen eettistä arviointia ... 30
4 TULOKSET ... 34
4.1 Tietoinen läsnäolo autonomisen itsesäätelyn tukena ... 35
4.1.1 Elämä selviytymistarinana: tarve löytää keinoja kaaoksen hallintaan ... 36
4.1.2 Hyväksyvä tietoinen läsnäolo yksilöllisen elämänhallinnan välineenä ... 39
4.1.3 Elämän ymmärrettävyyden ja merkityksellisyyden rakentuminen tietoisen läsnäolon avulla ... 43
4.2 Tietoinen läsnäolo metakognitiivisena kykynä ... 45
4.2.1 Itsereflektion kasvu ... 46
4.2.2 Kokemus itsemyötätunnosta ... 49
4.2.3 Kokemus kokonaisvaltaisesta minuudesta ... 52
4.3 Tietoinen läsnäolo identiteetin prosessointina ja itsen erillisyyden kokemuksena ... 55
4.3.1 Muutokseen liittyvät identiteettipohdinnat ... 56
4.3.2 Itsenäisyys ja kokemus ympäristön vaatimuksista irtautumisesta ... 59
4.3.3 Uusien roolien ja käyttäytymismallien omaksuminen ... 61
4.3.4 Ryhmä identiteettipohdintojen tukena ... 63
4.4 Suorittajuus – armollisuus –ristiriita ... 65
4.4.1 Tietoinen läsnäolo suorittamisesta vapaana elämän osa-alueena ... 66
4.4.2 Levollisuus ja hyväksyntä arjen toiminnassa ... 68
4.4.3 Tietoinen läsnäolo suorituksena: läsnäolon vaatimus ja siihen pakottautuminen ... 71
4.5 Läsnäolemista itsenä muiden kanssa ... 74
4.5.1 Metakognitio vuorovaikutustilanteessa ... 75
4.5.2 Tietoinen läsnäolo sosioemotionaalisena taitavuutena ... 78
4.5.3 Läheisten ristiriitainen suhtautuminen tietoisen läsnäolon harjoittamiseen ... 82
5 POHDINTA ... 85
5.1 Tutkimustulosten yhteenveto ... 85
5.2 Hyväksyvän tietoisen läsnäolon suhde koherenssin tunteeseen ... 86
5.3 Suorittajuus-armollisuus –ristiriidan arviointia yksilöllisessä ja yhteiskunnallisessa kontekstissa ... 87
5.4 Yksilöllisyys tietoisen läsnäolon kulmakivenä ... 89
5.5 Kokonaisvaltaisuus keskeisenä tietoisen läsnäolon ulottuvuutena ... 91
5.6 Tutkimuksen arviointia ja pohdintaa jatkotutkimusten tarpeesta ... 92
LÄHTEET ... 95
LIITTEET ... 107
Liite 1: Teemahaastattelurunko ... 107
Liite 2: Haastattelujen litterointiperiaatteet ... 109
TAULUKOT
TAULUKKO 1
Haastateltavat ... 26
TAULUKKO 2
Pääteemat ... 35
TAULUKKO 3
Alateemat teemalle 1, Tietoinen läsnäolo autonomisen itsesäätelyn tukena ... 36
TAULUKKO 4
Alateemat teemalle 2, Tietoinen läsnäolo metakognitiivisena kykynä ... 46
TAULUKKO 5
Alateemat teemalle 3, Tietoinen läsnäolo identiteetin prosessointina ja itsen erillisyyden
kokemuksena ... 56
TAULUKKO 6
Alateemat teemalle 4, Suorittajuus – armollisuus -ristiriita ... 66
TAULUKKO 7
Alateemat teemalle 5, Läsnäolemista itsenä muiden kanssa ... 75
1 JOHDANTO
Radiossa Suvi Teräsniska, yksi Suomen suosituimmista naisartisteista 2010-luvulla, laulaa kirkkaalla äänellä sanat: ”on elämässä vain nyt ja tässä”. Tuhannet suomalaiset samaistuvat Teräsniskan sanoihin – ehkäpä kauneimmat asiat todella tapahtuvat juuri nyt ja liian lähellä, kuten sanoitus jatkuu. Sanat kuvaavat hyvin ajatusta hyväksyvästä tietoisesta läsnäolosta, jonka harjoittaminen on saanut suuren suosion suomalaisten keskuudessa viimeisimpien vuosien aikana.
Hyväksyvässä tietoisessa läsnäolossa on tarkoituksena keskittyä elämään nyt-hetkessä. Sen ajatuksena on vähentää menneisyyden sekä tulevaisuuden murehtimista ja opettaa erottamaan ne asiat, tunteet, ajatukset ja kokemukset, jotka ovat olennaisia ”nyt ja tässä”. Käytännössä hyväksyvä tietoinen läsnäolo on oman kehon ja mielen liikkeiden hyväksyvää ja arvostelematonta havainnointia. Se on keskittymistä havainnoimaan yhtä objektia kerrallaan, mikä rauhoittaa ylivirittynyttä ja levotonta mieltä.
Tietoista ja hyväksyvää läsnäoloa käytetään laaja-alaisesti yksilötyön apuna psykoterapioissa ja kroonisten sairauksien tukihoidoissa (Lehto & Tolmunen 2008, 41). Sen vaikuttavuutta on tutkittu paljon psykologian ja lääketieteen aloilla, joissa sen on todettu olevan tehokas keino erityisesti stressinhallintaan sekä ahdistuneisuuden ja mielialan vaihteluiden hoitoon (mm. Nyklíček, Karlijn
& Kuijpers 2008; Stanley 2014). Hyväksyvään tietoiseen läsnäoloon perustuvien terapiamenetelmien myönteisistä vaikutuksista on saatu vahvaa tutkimuksellista näyttöä myös kroonisten depressiivisten sairauksien, erityisesti uusiutuvan masennuksen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa (mm. Klain-Jobas, Cho & Creedy 2011). Psyykkisten vaikutusten lisäksi tietoisen läsnäolon harjoittamisen on havaittu tuottavan konkreettisia fysiologisia muutoksia, muun muassa aivokuoren paksuuntumista sekä positiivisia muutoksia hermosto- ja hormonitoiminnassa (Lehto & Tolmunen 2008, 41,42). Sen on havaittu lievittävän kipukokemuksia, ja tietoisuustaitoihin perustuvien terapiamenetelmien käytöstä on havaittu olevan hyötyä esimerkiksi fibromyalgiapotilaiden sekä kroonisen väsymysoireyhtymän hoidossa (Lakhan & Schofield 2013).
Hyväksyvään tietoiseen läsnäoloon perustuvien menetelmien (MBCT ja MBSR) hyödyntämisestä on saatu hyviä tuloksia ja alustavaa näyttöä myös sydän- ja verisuonisairauksien hoidon yhteydessä (Abbot, Whear, Rodgers, Bethel, Coon, Kuyken, Stein & Dickens 2014).
Vaikka hyväksyvän tietoisen läsnäolon psyykkisistä ja fyysisistä hyvinvointivaikutuksista on paljon näyttöä, sen kokemuksellisista ulottuvuuksista ei ole juurikaan tehty tutkimusta. Ei ole olemassa tutkittua tietoa esimerkiksi siitä, miksi hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittajat ovat motivoituneet harjoittamiseen ja millaista hyötyä he kokevat harjoittamisesta saavansa.
Selvittäessäni asiaa suomalaisten yliopistojen tutkimustietokannoista sekä kansainvälisistä E- aineistoista (mm. PubMed, ScienceDirect, SAGE Journals, PsycARTICLES) huomasin, ettei ole tutkittu myöskään sitä, millaisia merkityksiä hyväksyvä tietoinen läsnäolo saa arjen kontekstissa.
Tälläinen tutkimus on kuitenkin tärkeää, jotta voidaan ymmärtää sitä, mitä hyväksyvä tietoinen läsnäolo ihmisten elämässä on ja miten sen koetaan elämään vaikuttavan. Oman tutkimukseni tarkoituksena on täydentää näitä tutkimuksellisia aukkoja selvittämällä, mitä tietoinen ja hyväksyvä läsnäolo harjoittajilleen merkitsee, millainen se on kokemuksena ja miten sen koetaan näkyvän arjen tasolla. Lukemisen helpottamiseksi käytän jatkossa hyväksyvän tietoisen läsnäolon käsitteestä myös sen lyhyempää muotoa, tietoinen läsnäolo.
Tutkimuksen tekeminen arjen ja kokemuksellisuuden näkökulmista on perusteltua, sillä se voi tuoda uusia näkökulmia myös tietoisen läsnäolon vaikuttavuustutkimukseen. Se voi tuoda esiin joitakin sellaisia koettuja vaikutuksia, jotka eivät tule esiin hermostollisissa tai neurobiologisissa mittauksissa. Mahdollisesti se voi myös avartaa ymmärrystä siitä, miten ja miksi yksilöt kokevat tietoisen läsnäolon vaikuttavan elämässään eri tavoin. Kokemuksellisuuden ja erityisesti arjen kokemuksien tutkiminen on kiinnostavaa myös siitä lähtökohdasta, että tietoisen läsnäolon harjoittamisesta on tullut lyhyessä ajassa valtavan suosittua. Vaikka se ei ole millään tavalla uusi perinne, sen hyödyntäminen erilaisten terapioiden sekä itsehoidon välineenä on kasvanut 2000- luvulla suorastaan muoti-ilmiöksi (Saari, Kortelainen & Väänänen 2014, 7). Tämän ilmiön ymmärtämiseksi on tärkeää ymmärtää yksilöiden kokemuksia siihen liittyen. Jotta voidaan hahmottaa, miten ilmiö on syntynyt, miten se ilmenee ja miten se mahdollisesti vaikuttaa yhteiskuntaan ja kulttuuriin, on tärkeää ensin ymmärtää sitä arjen ja yksilöiden kokemuksellisen todellisuuden tasoilla.
Koska tietoinen läsnäolo on yksilön hyvinvointiin ja stressinhallintaan liittyvä taito, on luonnollista, että siihen liittyvää tutkimusta on tehty lähinnä yksilöllisestä näkökulmasta. Kuitenkin, koska yksilö ei koskaan elä irrallaan kontekstistaan, on kiinnostavaa tarkastella myös niitä sosiaalisia ulottuvuuksia, joita tietoisen läsnäolon harjoittamiseen liittyy. Voidaan varovasti olettaa, että tietoisen läsnäolon harjoittaminen ja sen tuomat hyvinvointivaikutukset heijastuvat jollain tavalla
myös siihen sosiaaliseen ympäristöön, jossa yksilö elää. Esimerkiksi Timo Kelmola (1998, 36) on kuvaillut, että ihmisen aito oleminen itsensä kanssa vaikuttaa hänen olemiseensa myös muiden ihmisten kanssa. Siitä, miten ihmiset kokevat tietoisen läsnäolon vaikuttavan sosiaaliseen olemiseensa, ei kuitenkaan ole tiettävästi tehty aiemmin empiiristä tutkimusta. Tässä tutkimuksessa teen yhdessä luvussa silmäyksen siihen, mitä kokemus sosiaalisesta läsnäolosta voi olla. Kiinnitän erityisesti huomiota kokemuksellisten kuvausten ristiriitaisuuteen. Tarkastelen myös sitä, miten sosiaalista läsnäoloa kuvataan haastateltavien kertomuksissa muiden ihmisten näkökulmasta.
Tutkimukseni tehtävänä on laaja-alaisesti selvittää, mitä tietoinen läsnäolo on harjoittajiensa kokemuksissa. Tarkoituksenani on lisätä ymmärrystä siitä, miksi ihmiset harjoittavat tietoista läsnäoloa ja millaisia merkityksiä se yksilöiden elämässä saa. Viiden tietoisen läsnäolon harjoittajan haastatteluaineistoon perustuen analysoin sitä, miten läsnäolo liittyy arkielämän kontekstiin, miten se arjessa näkyy ja miten sen koetaan liittyvän arjen vuorovaikutustilanteisiin.
Tutkimuskysymykseni ovat:
1. Mitä hyväksyvä tietoinen läsnäolo merkitsee harjoittajilleen?
2. Miten hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittajat kokevat harjoittamisen näkyvän omassa arjessaan?
3. Millaisiin tilanteisiin tai elämäntapahtumiin harjoittaminen liittyy?
2 HYVÄKSYVÄ TIETOINEN LÄSNÄOLO
2.1 Hyväksyvä tietoinen läsnäolo käsitteenä
Hyväksyvä tietoinen läsnäolo (mindfulness) on nimensä mukaisesti tietoista ja hyväksyvää suuntautumista itseen ja ympäröivään todellisuuteen. Se on elämänhallintaan liittyvä taito, jonka tarkoituksena on opettaa olemaan aktiivisesti läsnä tässä hetkessä ja havainnoimaan lempeästi siinä ilmeneviä kokemuksia, ajatuksia ja tuntemuksia. (Kabat-Zinn 2001, 21.) Kabat-Zinn (2007, 27) kuvailee, että hyväksyvä tietoinen läsnäolo on elämän kaoottisuuden hyväksymistä ja elämistä sovussa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Sen harjoittamisen tarkoituksena on vähentää elämään kuuluvan kärsimyksen kokemusta ja vahvistaa kokemusta siitä, että elämä on hallittavissa.
Ajatuksena on, että harjoittamisen seurauksena ihminen voi kokea olevansa oman elämänsä toimija, ja että hän pystyy omilla päätöksillään ja valinnoillaan vaikuttamaan siihen, kuinka tilanteisiin reagoi. (Kabat-Zinn 2007, 27; Grossmann & Van Dam 2011, 220.)
Väänänen, Saari ja Kortelainen (2014, 11) toteavat, että tietoisen läsnäolon yksiselitteinen määritteleminen on haastavaa, sillä kyseessä on kokonaisvaltainen olemisen tapa. Se ei ole vain yksi taito, vaan siihen sisältyy monia tietoisuuden suuntaamiseen liittyviä taitoja. Tästä johtuen myös tutkimuskirjallisuudessa esiintyy osittain toisistaan eriäviä kuvauksia tietoisen läsnäolon olemuksesta. (Väänänen ym. 2014, 10-11.) Yhteistä näissä kaikissa määritelmissä on kuitenkin se, että tietoinen läsnäolo käsitetään nyt-hetkeen liittyvänä itsessä läsnäolon taitona (Lähteenoja &
Kärkkäinen 2014, 185). Lisäksi se nähdään erityisenä havainnoinnin muotona. Se on kykyä havainnoida itseä, omia kokemuksia ja mielenliikkeitä rauhallisesti ja neutraalisti, ikään kuin ulkopuolisen silmin. Havainnointi tapahtuu hyväksyvästi ja ei-arvottavasti, jolloin kaikenlaiset kokemukset hyväksytään osaksi tunnekirjoa. (Klemola 2013, 36-37; Väänänen ym. 2014, 10-11.)
Kabat-Zinn (2004, 33) määrittelee, että tietoinen läsnäolo on valppautta ja aktiivista tietoisuuden palauttamista yhä uudelleen keskittymisen kohteena olevaan asiaan. Sitä voidaan harjoittaa konkreettisilla harjoituksilla, suuntaamalla huomiota tilanteessa ilmeneviin kehon tuntemuksiin ja mielenliikkeisiin. Tarkoituksena on havainnoida itsessä ja ympäristössä tapahtuvia asioita tietoisesti juuri silloin, kun ne ilmenevät. Havainnointi tehdään avoimesti ilman ennakko-oletuksia tai kokemuksen arviointia. Esimerkiksi tunteita ei siis jaotella myönteisiin tai kielteisiin, vaan
kohdataan ne sellaisinaan ja annetaan niiden tulla ajallaan. (Kabat-Zinn 2004, 33.) Kabat-Zinn (2004, 33) kuvailee, että tällä tavoin tietoisuuttaan suuntaamalla ja omia kokemuksiaan havainnoimalla ihminen voi saavuttaa kokemuksen läsnäolosta aina siinä hetkessä, jossa kulloinkin on. Näin tapahtuu siksi, että aktiivinen, tietoinen mielenliikkeiden ja kehollisten tuntemusten havainnointi auttaa pysäyttämään ajatusten vaeltelun. Huomion kiinnittäminen nyt-hetkessä ilmeneviin kokemuksiin saa irtautumaan menneisyyden ja tulevaisuuden murehtimisesta ja huomaamaan, että elämä tapahtuu tässä ja nyt. (Klemola 2013, 37.) On kuitenkin huomattava, että huomion kiinnittäminen nyt-hetkeen ei tarkoita sitä, ettei ihminen voisi muistella mennyttä ja suunnitella tulevaa. Sen tarkoituksena on ainoastaan saada asiat asettumaan oikeisiin mittasuhteisiinsa ja auttaa tiedostamaan omaa ajattelua rajoittavia uskomuksia ja huolia.
Psykologi ja psykoterapeutti Tapio Malinen (2014, 68-69), huomauttaa, että vaikka tietoinen läsnäolo on toimintana rauhallista ja neutraalia tapahtumien havainnointia, se ei missään nimessä ole passiivista mielenliikkeiden observointia. Hän kuvailee, että se on itse asiassa hyvinkin proaktiivista, uutta tuottavaa ja aloitteellista toimintaa. Malinen kuvailee, että mieltä harjoittamalla voimme vähitellen ymmärtää, mistä ajatuksemme ja tuntemuksemme koostuvat. Opimme tunnistamaan omia tuntemuksiamme ja reaktioitamme ja arvioimaan omaa toimintaamme.
Vähitellen tietoisen läsnäolon myötä voimme harjaantua valitsemaan omia reagointitapojamme ja irtautumaan näin arkipäiväämme hallitsevasta automaattisesta toiminnasta. (Emt., 68-69.) Tällainen automaattisista reaktioista irtautuminen on yksi tietoisen läsnäolon perusajatuksista. Lähteenoja ja Kärkkäinen (2014, 186) kuvailevat, että säännöllisen tietoisen läsnäolon harjoittamisen myötä ihminen oppii valitsemaan omat ajatukset, tunteet ja aistimukset, joihin reagoi ja vastaavasti voi olla reagoimatta niihin tuntemuksiin, jotka kokee tarpeettomiksi. He huomauttavat, että normaalisti ihmisillä on taipumus tehdä huomaamattaan vahingollisia johtopäätöksiä, mikä näkyy harkitsemattomana toimintana (emt. 186). Tietoisen läsnäolon tarkoituksena on opettaa tunnistamaan ja kyseenalaistamaan noita automaatioita ja johdattaa siten aiempaa suunnitellumpaan ja tietoisempaan toimintaan.
Segal, Williams & Teasdale (2013, 125) kuvailevat, että lopulta hyväksyvä tietoinen läsnäolo on uteliasta ja ihmettelevää asennoitumista itseen ja elämään yleensä. Se on asioiden, tilanteiden, ajatusten ja tunnetilojen vastaanottamista sellaisenaan, kuin ne kokemusmaailmassamme ilmenevät.
Tällaisen elämänasenteen myönteiset vaikutukset näkyvät monella elämän osa-alueella. Lähteenoja ja Kärkkäinen (2014, 191) kuvailevat, että tietoisen läsnäolon harjoittaminen auttaa muun muassa ottamaan etäisyyttä häiritseviin tunteisiin ja ajatuksiin. Tämä näkyy edelleen ajattelun
kehittymisenä niin, että oppii huomioimaan arvioissaan ja päätöksenteossaan uudella tavalla eri näkökulmia. Se voi laskea stressitasoa ja vähentää kielteisyyden korostumista yksilön ajattelussa.
(Lähteenoja & Kärkkäinen 2014, 191.) Langer ja Moldoveanu (2000) kehittelevät ajatusta tietoisen läsnäolon vaikutuksista kognitiiviseen toimintaan vielä pidemmälle. He kuvaavat, että tietoisessa läsnäolossa tapahtuva nykyhetken havainnointi voi saada harjoittajan irtautumaan arkiajattelua leimaavasta kategorisesta ajattelusta. Kun normaalisti toimimme sääntöihin, rutiineihin ja arkisiin oletuksiimme perustuen, tietoisen läsnäolon harjoittaminen tuottaa sensitiivisyyttä ympäristölle ja avoimuutta uudelle informaatiolle. Tällöin myöskään yksilön toiminta ei ole enää kategoriseen ajatteluun perustuvaa, vaan avointa, uutta tuottavaa ja eri näkökulmia huomioivaa. (Langer &
Moldoveanu 2000, 1-2.) Langer ja Moldoveanu (2000, 6) esittävät, että tällainen kategorioista irtautuminen näkyy muun muassa sosiaalisessa toiminnassa avoimena ihmisten kohtaamisena. Se voi vähentää stereotypioihin perustuvaa ajattelua sekä välinpitämättömyyttä muita ihmisiä kohtaan.
Hyväksyvä tietoinen läsnäolo on vain yksi suomennos englanninkielisestä käsitteestä mindfulness.
Tämän lisäksi siitä on käytetty muun muassa käsitteitä tietoisuustaidot, mielen taidot ja läsnäolotaidot (Klemola 2013, 15; Väänänen ym. 2014, 9). Usein suomenkielisessä kirjallisuudessa käytetään myös suomentamatonta käsitettä mindfulness. Mindfulness-käsitteen käyttö on kuitenkin pulmallista, sillä sitä käytetään nykyään hyvin monenlaisiin tarkoituksiin, jolloin sen sisältö on osin hämärtynyt (Pennanen 2014, 97). Tästä johtuen päädyin käyttämään omassa tutkimuksessani alkujaan Leena Pennasen laatimaa käsitettä, hyväksyvä tietoinen läsnäolo. Se sopii käsitteenä tutkimukseni kontekstiin hyvin, sillä se jo itsessään sisältää kuvauksen siitä, millaisesta kehon ja mielen taidosta on kyse (emt., 97). Koska hyväksyvä tietoinen läsnäolo on käsitteenä pitkä ja raskaslukuinen, käytän tutkimuksessani tekstin selkeyttämiseksi myös käsitteen lyhyempää muotoa tietoinen läsnäolo. Viittaan tällä kuitenkin juuri hyväksyvään tietoisen läsnäolon taitoon – unohtamatta sen lempeää ja myötätuntoista ulottuvuutta.
2.2 Hyväksyvä tietoinen läsnäolo länsimaisessa kontekstissa
Tietoisen läsnäolon harjoittamisen juuret löytyvät buddhalaisesta psykologiasta yli 2500 vuoden takaa. Se perustuu Buddhan opetuksiin siitä, kuinka ihminen voi vapautua elämän kärsimyksestä mieltä harjoittamalla. Buddhalaisessa psykologiassa ajatellaan, että ihmisen mieli tekee jatkuvasti virhepäätelmiä ja johtaa meitä harhaan. Ihminen toimii näiden virhepäätelmiensä ja ennakko- oletustensa varassa ja estää näin itseänsä saavuttamasta todellista ymmärrystä. Mieltä harjoittamalla
ihminen voi kuitenkin tiedostaa omat virhepäätelmänsä ja vapautua todellisuuden vääristymistä.
(Klemola 2013, 15-17.) Buddhalaisessa psykologiassa mindfulness on keskeinen käsite, jolla tarkoitetaan läsnäolon taitoa (emt., 15). Palin kielessä siitä käytetään termejä sati ja smrti, jotka tarkoittavat vapaasti käännettyinä muistamista. Muistamisella ei kuitenkaan tarkoiteta asioiden muistamista siten, kuin länsimaissa ajattelemme. Buddhalaisessa psykologiassa muistaminen on harhailevan tietoisuuden palauttamista havainnoinnin kohteeseen, esimerkiksi hengitykseen.
(Väänänen 2014, 37.)
Länsimainen käsitys tietoisesta läsnäolosta perustuu Buddhan opetuksiin siitä, kuinka ihminen voi saavuttaa läsnäolon omassa elämässään neljän erilaisen tietoisuuden osa-alueen kautta. Se koostuu kehotietoisuudesta, tietoisuudesta tunteista, tietoisuudesta mielestä sekä tietoisuudesta mielen sisällöistä. (Väänänen 2014, 38.) Länsimainen tietoisen läsnäolon harjoittaminen on kuitenkin lähes täysin irrottautunut buddhalaisista juuristaan, eikä buddhalaista psykologiaa tai filosofiaa millään tavalla korosteta harjoittamisen yhteydessä. Harjoittaminen on sulautunut osaksi erilaisia kulttuureita ja sen on tarkoitus olla kaikkien ihmisten hyödynnettävissä riippumatta moraalisista tai metafyysisistä käsityksistä ihmisen ja maailman olemuksesta. (Emt., 36-37.) Tämä on mielenkiintoinen erityispiirre länsimaisessa tietoisen läsnäolon harjoittamisessa, sillä se kuitenkin jossain määrin noudattaa Buddhan opetuksia tausta-arvoissaan ja ideologiassaan. Tietoisen läsnäolon erottautumista buddhalaisista juuristaan onkin toisinaan kyseenalaistettu. Muun muassa Malinen (2014, 55-56) arvioi, että irrotettuna kokonaisuudestaan tietoisesta läsnäolosta tulee helposti vain mekaaninen ja yksiulotteinen tekniikka. Hän kuvaa, että sillä ei välttämättä saavuteta alkuperäistä ajatusta kärsimyksestä vapautumisesta, vaan tietoinen läsnäolo näyttäytyy ennemminkin vain yhtenä tapana muokata ja kehittää itseä (emt., 55-56). Samoin Grossman ja Van Dam (2011, 221) ovat huolissaan siitä, että irroitettuna alkuperäisestä filosofisesta ajattelusta tietoinen läsnäolo ymmärretään helposti staattisena ja tavoiteltavana piirteenä sen sijaan, että se ymmärrettäisiin jatkuvana, moniulotteisena prosessina.
Länsimaisen tietoisen läsnäolon perinteen muodostuminen irrallaan buddhalaisesta perinteestä on luonteva kehityskulku siinä kontekstissa, että se on tuotu alun perin Amerikkaan terapiatyön välineeksi. Jon Kabat-Zinn, jota usein pidetään myös länsimaisen tietoisen läsnäolon perinteen kehittäjänä, perusti vuonna 1979 Massachusettsin yliopistoon lääketieteellisen kipuklinikan, jossa tietoisen läsnäolon harjoittamista hyödynnettiin kroonisen kivun hoitoon. Kabat-Zinnin työstä kehittyi alkujaan kivun hoitoon ja stressinhallintaan tarkoitettu MBSR-menetelmä (Mindfulness- Based Stress Reduction), joka on nykyisin yksi tunnetuimmista mindfulness-pohjaisista
menetelmistä. (Bishop 2002; Fulwiler & Torrijos 2011.) Sen sovellusalueet ovat laajentuneet koskemaan kivunhoidon lisäksi moninaisia muita kehollisia ja psyykkisiä vaivoja. Erityisen paljon sitä käytetään stressaantuneisuuden, ahdistuneisuuden ja masennuksen hoidossa. Näiden lisäksi MBSR-menetelmän hyödyntämisestä on saatu hyviä tuloksia esimerkiksi voimakkaaseen jännittämiseen ja uupumuksesta toipumiseen liittyvän terapiatyön yhteydessä. (Abbot ym. 2014;
Khoury, Sharma, Rush & Fournier 2015.)
MBSR-menetelmän kehittämisen jälkeen tietoisen läsnäolon suosio erityisesti lääketieteen ja psykologian tutkimuksen kohteena sekä työskentelyn välineenä on lisääntynyt räjähdysmäisesti (Bishop 2002, 71). Sen pohjalta on kehitetty lukuisa joukko erinäisiä terapia- ja yksilötyön muotoja.
Nykyisin tietoisen läsnäolon menetelmiä hyödynnetään muun muassa tietoisuuspohjaisessa kognitiivisessa terapiassa (MBCT), dialektisessa käyttäytymisterapiassa (DBT), metakognitiivisessa terapiassa (MCT) sekä hyväksymis- ja omistautumisterapiassa (ACT). (Malinen 2014, 59-60.) Raimo Lappalainen ja Päivi Lappalainen (2014, 85) listaavat, että mindfulness-perustaisten terapioiden sovellusalueitakin on jo kymmeniä. Niistä on saatu hyötyä muun muassa epilepsian ja tinnituksen hoidossa sekä syömishäiriöihin liittyvän terapiatyön yhteydessä. Tietoiseen läsnäoloon perustuvaa hyväksymis- ja omistautumisterapiaa sekä MBSR-menetelmää on hyödynnetty jopa syöpäpotilaiden psyykkisen hyvinvoinnin tukena. (Lappalainen & Lappalainen 2014, 85.) Myös tulokset mindfulnessin hyödyntämisestä syöpähoitojen yhteydessä ovat vakuuttavia. Harjoittaminen näyttäisi vähentäneen potilaiden stressaantuneisuutta, ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Sen koetaan vahvistaneen itsetuntoa, parantaneen elämänlaatua ja lisänneen myös fyysistä hyvinvointia.
(Shennan, Payne & Fenlon 2011; Zainal, Booth & Huppert 2013.)
Sen lisäksi, että tietoista läsnäoloa hyödynnetään monimuotoisesti terapiatyössä, se on lisännyt viimeisimpien vuosikymmenien aikana suosiotaan itsehoidollisena menetelmänä (Bishop ym. 2004, 230). Sitä markkinoidaan erityisesti stressinhallinnan välineenä ja keinona saavuttaa psyykkinen tasapainotila. Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittaminen ei ole myöskään enää harvojen yksityistä aluetta, vaan tietoisen läsnäolon ideologiaa on tehty voimallisesti näkyväksi länsimaisen kansan parissa. Siitä on julkaistu tuhansia tutkimuksia ja vähintäänkin saman verran populaarimpia
”self help” -tyylisiä opuksia. Tietoisen läsnäolon harjoittamisesta järjestetään myös kursseja ja koulutusta, mikä mahdollistaa läsnäoloharjoitusten omaksumisen käytännössä. Suomessa tietoisen läsnäolon kursseja järjestetään lukuisissa kansanopistoissa, hyvinvointikeskuksissa sekä yksityisten mindfulness-ohjaajien toimesta. Kuitenkin samalla kun kiinnostus tietoisen läsnäolon harjoittamista kohtaan on lisääntynyt, sen käsitteen käyttö on osin hämärtynyt. On esitetty kritiikkiä siitä, että
tietoisen läsnäolon nimikkeellä markkinoidaan myös tuotteita, jotka eivät varsinaisesti liity tietoiseen läsnäoloon (mm. Bishop ym. 2004, 231; Hickey 2010). Tämä hankaloittaa sen ymmärtämistä, mikä oikeasti on tietoista läsnäoloa ja tutkitusti hyvinvointiin vaikuttavaa harjoittamista, mikä taas kaupallista ja markkinoihin perustuvaa tuotteistamista (Väänänen ym.
2014, 12).
Huomion arvoista on, että vaikka tietoisen läsnäolon irtautumista alkuperäisestä kokonaisuudestaan on kritisoitu, tietoisella läsnäololla on kuitenkin todettu olevan myönteisiä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin myös ilman kytkentöjä buddhalaisiin juuriinsa. Greenslade (2015, 36) toteaa, että tietoisen läsnäolon erottautuminen buddhalaisesta psykologiasta on ollut perusteltua siitä näkökulmasta, että sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi terveydenhuollossa ilman sitoutumista mihinkään uskonnolliseen, filosofiseen tai historialliseen aatteeseen. Greenslade (2015, 35) esittää, että länsimaisella ajattelutavalla on itse asiassa myös paljon annettavaa tietoisen läsnäolon harjoittamiselle. Hän kuvailee, että tiukka sitoutuminen buddhalaiseen ajattelutapaan voi rajoittaa tietoisen läsnäolon terapeuttista potentiaalia. Sen sijaan laaja ja joustava, jatkuvasti kehittyvä länsimainen ymmärrys tietoisuuden luonteesta voi avata uusia näkökulmia siihen, kuinka ihminen voi kehittää itseään ja vapautua esimerkiksi vahingollisista ajattelumalleista. (Emt., 35.)
2.3 Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittamisen käytäntöjä
Grossman ja Van Dam (2011, 221) toteavat, että arkiajattelusta poikkeava tietoisuus, jota tietoisessa läsnäolossa tavoitellaan, vaatii systemaattista ja säännöllistä harjoittamista. He kuvaavat, että tietoinen läsnäolo ei ole vain piirre, jonka ihminen voi hankkia, vaan se on säännöllistä harjoittamista vaativa käytäntö ja jopa läpi elämän kestävä prosessi (emt., 221). Omaksuakseen tietoisen läsnäolon taidon osaksi elämää, ihmisen täytyy sitoutua harjoittamiseen. Tietoisuuden suuntaamista täytyy tehdä yhä uudelleen ja uudelleen, jotta siitä tulee vähitellen helpompaa. (Kabat- Zinn 2001, 26.) Kabat-Zinn (2004, 38-39) muistuttaa, että tietoisen läsnäolon harjoittaminen ei ole kuitenkaan sama asia kuin harjoitteleminen. Se ei tarkoita harjoittelemista siinä muodossa, että sen seurauksena olisi tarkoitus kehittyä ja tulla paremmaksi. Se tarkoittaa ennemminkin olemista. Se on oppimista olemaan hyväksyvästi ja tietoisesti läsnä itsessään ja ympäristössään siinä hetkessä, joka kulloinkin on. (Emt., 38-39.)
Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittamiseen ei ole olemassa yhtä ainoaa tapaa, vaan siihen on käytettävissä paljon erilaisia menetelmiä. Kabat-Zinn (2001) esittelee teoksessaan Mindfulness Meditation for everyday life erilaisina harjoittamistapoina muun muassa vuorimeditaation, järvimeditaation, kävelymeditaation sekä rakastavan kiltteyden harjoituksen. Yhtäläistä näissä kaikissa menetelmissä on se, että niissä on kyse jollain tavalla huomion kohdistamisesta ja aktiivisesta havainnoinnista (Kabat-Zinn 2004, 132). Yksinkertaisimmillaan tietoisen läsnäolon harjoittaminen on oman hengityksen havainnointia, minkä voidaan nähdä olevan myös koko tietoisuusharjoittamisen perusta. Tietoiseen läsnäoloon liittyy ajatus siitä, että hengitys sitoo ihmisen nykyhetkeen. Tällöin palauttamalla huomio tietoisesti hengitykseen, voidaan palauttaa vaeltava mieli nykyisyyteen ja saavuttaa kokemus läsnäolosta omassa kehossa tässä ja nyt. (Emt., 35.) Klemola (2013, 121-122) toteaa, että vaikka pidämme hengitystä itsestään selvänä ja automaattisena toimintona, se on itse asiassa kaiken muun toiminnan lähtökohta. Sen tiedostaminen auttaa keskittymään ja rauhoittamaan, mikä on eduksi esimerkiksi tarkkuutta vaativissa liikkeissä sekä muissa toimissa. Koska hengityksen tiedostamisen nähdään olevan kaiken tietoisuuden perusta, sen havainnointiin on kehitetty myös lukuisia erilaisia tapoja. Hengityksen tiedostaminen voi tapahtua esimerkiksi eri tavoin hengityksiä laskemalla tai hengityksen tuottamaa kehon liikkeettä tarkkailemalla. Kuitenkin hengityksen havainnointi tapahtuu aina niin, ettei tarkoituksena ole kontrolloida tai muuttaa hengitystä, vaan ainoastaan tarkkailla sitä hyväksyvästi. (Emt., 122- 136.)
Hengityksen tarkkailu ja levottoman mielen keskittäminen hengitykseen on tyypillisimpiä tietoisen läsnäolon harjoituksia, mutta tarkkailun kohteena voi olla yhtälailla koko keho, ruumiilliset kokemukset tai tunteet ja ajatukset (Väänänen 2014, 44-45). Yksi esimerkki yleisesti käytetystä ruumiillisuuden havainnoinnin harjoituksesta on kehon skannaus (body scanning), jossa havainnoidaan eri ruumiinosien tuntemuksia käyden niitä tietoisesti läpi päästä varpaisiin.
Harjoituksessa tunnustellaan, millaisia aistimuksia eri kehon osissa syntyy, miltä ne tuntuvat ja miten keho ja mieli näihin reagoivat. Kehon tuntemusten tarkastelu tehdään hyväksyvästi ja kokemuksia arvioimatta. Tuntemuksia ei siis luokitella esimerkiksi hyviin ja huonoihin, vaan neutraalisti havainnoidaan esimerkiksi sitä, missä kohdin tuntuu kipua tai jännitystä, missä puolestaan rentoutta ja lämpöä. (Väänänen 2014, 48-49; Olendzki 2009, 39.) Tällainen oman kehon ja sen tuntemusten avoimen utelias ja lempeä havainnointi auttaa vähitellen olemaan läsnä itsessä ja ympäröivässä maailmassa. Se opettaa ymmärtämään, miten oma keho toimii ja auttaa hyväksymään kehon erilaisia tuntemuksia osaksi ruumiillisuuden kokonaisuutta. (Bishop ym. 2004, 234-235.)
Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittamisesta käytetään usein sanaa meditaatio. Vaikka käsite viittaa tietoisen läsnäolon historiaan buddhalaisen psykologian alaisuudessa, sillä ei nykyisessä merkityksessään tarkoiteta millään tavalla uskonnollisia käytäntöjä. (Chisholm 2015, 30.) Se on kuitenkin meditaatiota siinä mielessä, että se on keskittyneisyyttä ja ajatusten rauhoittamista. Sen tarkoituksena on pysäyttää ajatusten vaeltaminen havainnoimaan yhtä objektia kerrallaan, samoin kuin buddhalaisessa meditaatioperinteessä. (Olendzki 2009, 37-38.) Kabat-Zinn (2001, 273) kuitenkin korostaa, että tietoisessa läsnäolossa meditaatio ei ole millään tavalla hengellinen harjoitus, sillä siinä ei tavoitella pääsemistä mihinkään muualle kuin siihen hetkeen, joka kulloinkin on. Sen tarkoituksena ei ole tuottaa minkäänlaista spirituaalista ja ei-maallista kokemusta, vaan ainoastaan konkreettista kokemusta olemisesta nyt-hetkessä (emt., 273). Olendzki (2009, 39) toteaa, että buddhalaiseen meditaatioon liittyy aina myös ajatus siitä, että mieltä harjoittamalla voidaan lopulta saavuttaa mahdollisimman eettisiä arvioita, joiden perusteella voidaan toimia tuottaen hyvää. Länsimaisessa meditaatio-perinteessä tällainen eettisyys ei ole itsetarkoituksellista, eikä sitä erityisesti korosteta meditaatio sanan yhteydessä.
2.4 Katsaus viimeisimpiin tietoisesta läsnäolosta tehtyihin tutkimuksiin
Samalla kun tietoisen läsnäolon harjoittaminen on yleistynyt, myös kiinnostus sen tutkimiseen on lisääntynyt huimasti viimeisimpien vuosikymmenien aikana. Erityisesti tutkimusta on tehty tietoisen läsnäolon harjoittamisen vaikuttavuuteen liittyen, ja tulokset ovat olleet pääsääntöisesti hyviä. Esimerkiksi Grossman, Niemann, Schmidtc ja Walach (2004) osoittavat kahteenkymmeneen erillistutkimukseen perustuvassa meta-analyysissaan, että tietoisen läsnäolon harjoittamisella on myönteisiä vaikutuksia sekä ihmisten psyykkiseen että fyysiseen hyvinvointiin. Standardisoiduilla mielenterveyden mittareilla mitattuna se näyttäisi vähentävän ihmisten ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden kokemuksia ja lisäävän elämänlaatua. Se näyttäisi vähentävän hermostollisia kipukokemuksia ja parantavan selviytymisen kokemusta fyysisen vamman kanssa. Harjoittamisen mitatut vaikutukset ovat myönteisiä sekä sairaalahoitoa tarvitsevilla ihmisillä että sellaisilla henkilöillä, jotka ovat hakeutuneet harjoittamisen pariin esimerkiksi stressaantuneisuuden vuoksi.
(Emt., 35-40.) Lääketieteellisen hoidon yhteydessä toteutetusta tietoiseen läsnäoloon perustuvasta terapiasta on osoitettu olevan hyötyä muun muassa syöpäpotilaiden hoidon yhteydessä, ärtyneen suoliston oireden lievittämisessä, fibromyalgian hoidossa sekä väsymysoireyhtymän hoidossa.
Harjoittamisen on havaittu sekä vähentävän fyysistä oireilua että lievittävän kivun kokemusta.
Elämänlaatumittarilla mitattuna myös potilaiden elämänlaatu on parantunut säännöllisen tietoisen
läsnäolon harjoittamisen myötä. (Lakhan & Schofield 2013; Lauche, Cramer, Dobos, Langhorst &
Schmidt 2013; Zainal ym. 2013.)
Gu, Strauss, Bond ja Cavanagh (2015) tarkastelivat kattavassa meta-analyysissaan mindfulness- pohjaisen kognitiivisen terapian (MBCT) sekä mindfulness-perustaisen stressinhallintamenetelmän (MBSR) vaikutuksia psyykkiseen toimintaan ja hyvinvointiin. Meta-analyysi perustui kahteenkymmeneen määrälliseen, kvasikokeelliseen tutkimukseen. Tutkimukset oli toteutettu eri puolilla maailmaa ja kaikki tutkimuksiin osallistujat olivat kaikki yli 18-vuotiaita. Analyysin keskeisimpänä tuloksena on, että säännöllinen ja pitkäaikainen tietoisen läsnäolon harjoittaminen tuottaa muutoksia sekä yksilön kognitiiviseen että emotionaaliseen toimintaan. Kognitiivisen toiminnan muutoksina se ilmenee psykologisen joustavuuden lisääntymisenä ja kykynä ottaa eri näkökulmia ajattelussaan huomioon. Emotionaalisina muutoksina se näkyy erityisesti vihan, ahdistuneisuuden ja stressikokemusten vähenemisenä ja myönteisten tunteiden lisääntymisenä.
Vastaavanlaisia tuloksia on saatu myös muissa tietoisen läsnäolon vaikutuksista tehdyissä meta- analyyseissa (mm. Eberth & Sedlmeier 2012; Khoury ym. 2015).
Tietoiseen läsnäoloon liittyen julkaistaan jatkuvasti uutta tutkimuksellista tietoa ja tutkimusta tehdään monilla eri tutkimusaloilla. Vuosien 2015 ja 2016 aikana on julkaistu tutkimuksia tietoisesta läsnäolosta muun muassa opiskelijoiden psyykkiseen hyvinvointiin, työhön liittyvään uupumukseen sekä sotaveteraanien post-traumaattisen stressin hoitoon liittyen. Jo nopealla katsauksella voidaan havaita, että tietoisen läsnäolon tutkimusta tehdään lähes kaikkiin ihmisen elämänvaiheisiin ja elämäntilanteisiin liittyen. Tutkimukset eivät enää rajoitu vain tietoisen läsnäolon harjoittamisen tuottamien psyykkisten ja fyysisten hyvinvointivaikutusten tutkimukseen, vaan tutkimusta on tehty muun muassa siitä, kuinka kuluttajia voitaisiin kouluttaa tietoisen läsnäolon avulla aiempaa tietoisempaan taloudenhallintaan (Smith, Richards & Shelton 2016).
Seuraavaksi esittelen esimerkinomaisesti muutamia vuosien 2015 ja 2016 aikana julkaistuja tutkimuksia. Esittelemäni tutkimukset on valittu sillä perusteella, että ne ovat mahdollisimman uusia, uutta näkökulmaa tuottavia ja keskenään sisällöllisesti erilaisia. Tutkimukset ovat määrällisiä tutkimuksia, joissa tietoisen läsnäolon tasoa ja hyvinvoinnin ulottuvuuksia on tarkasteltu ensisijaisesti itsearviointiin perustuvien mittareiden avulla (esim. Five Facet Mindfulness Ques- tionnaire, Maslach Burnout Inventory General, General Self-efficacy Scale). Tulokset on analysoitu tilastomatemaattisin menetelmin. Osassa tutkimuksia osallistujien on ollut mahdollista vastata
määrällisten kysymysten lisäksi muutamiin laadullisiin kysymyksiin. Aineisto on laadullisten kysymysten osalta analysoitu erikseen temaattisen analyysin keinoin.
Klain-Jobas ja kumppanit (2016) selvittivät tietoisen läsnäolon, minäpystyvyyden kokemuksien sekä sosiaalisen tuen vaikutusta yliopisto-opiskelijoiden psyykkiseen hyvinvointiin. Tutkimus toteutettiin Filippiiniläisessä yliopistossa, ja osallistuja tutkimuksessa oli noin 630. Tutkimus perustui kolmeen erilaiseen itsearviointiin perustuvaan mittariin (Mindful Attention Awareness Scale, Generalised Self-efficasy Scale, 12-item multi-dimensional scale of perceived social support), joissa opiskelijat arvioivat tietoisen läsnäolon tasoaan, minäpystyvyyden kokemuksiaan ja sosiaalista tukea suhteessa hyvinvoinnin kysymyksiin. Analyysivaiheessa tutkijat hyödynsivät kuvailevaa statistiikkaa, korrelaatioanalyysia ja matemaattista mallintamista. Tutkimuksessa havaittiin, että kaikilla mitattavilla muuttujilla on merkittävä yhteys yliopisto-opiskelijoiden psyykkiseen hyvinvointiin. Yllättäen kuitenkin tietoisen läsnäolon taito näyttäisi ennustavan kaikkein todennäköisimmin opiskelijan hyvinvointia. Sen havaittiin olevan positiivisesti yhteydessä adaptiivisiin coping-keinoihin ja korreloivan negatiivisesti stressaantuneisuuden, ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden kanssa.
Taylor ja Millear (2016) tutkivat tietoisen läsnäolon hyvinvointivaikutuksia työelämän kontekstissa ja tarkemmin tietoisen läsnäolon yhteyttä työuupumukseen. He tarkastelivat erikseen sitä, miten tietoisen läsnäolon viisi ulottuvuutta, tietoinen havainnointi, kyky tietoiseen ajatusten ja tunteiden tunnistamiseen, tietoisuus omasta toiminnasta, tuomitsemattomuus sekä reagoimattomuus korreloivat työuupumuksen kanssa. Tämän lisäksi he tarkastelivat, miten tietoinen läsnäolo kokonaisuudessaan on yhteydessä työuupumukseen. Tutkimukseen osallistui 381 täysi-ikäistä eri alojen työntekijää. Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä, jossa selvitettiin erilaisten mittareiden avulla osallistujien tietoisen läsnäolon harjoittamista, työolosuhteisiin liittyviä asioita, työhön liittyviä vaatimuksia sekä työuupumustasoa. Tutkimuksen keskeisimpänä tuloksena oli, että yksilön henkilökohtaiset resurssit voivat vaikuttaa työuupumuksen ilmenemiseen riippumatta työolosuhteista. Tutkimuksen mukaan tietoisen läsnäolon harjoittamisella on merkittävä yhteys kaikkiin työuupumuksen osa-alueisiin. Harjoittamisen todettiin erityisesti ehkäisevän emotionaalista uupumusta, vähentävän kyynisyyttä ja pitävän yllä ihmisen työskentelytehokkuutta.
Tutkijat kuvaavat, että läsnäolon harjoittaminen on yhteydessä tehokkaaseen ongelmanratkaisuun sekä työpaikan haasteiden neutraaliin kohtaamiseen. Tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että tietoisen läsnäolon harjoittaminen voisi toimia yksilöllisenä resurssina työuupumuksen ennaltaehkäisemisessä. Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että tutkimus on toteutettu
poikkileikkaustutkimuksena, jolloin ei voida esittää varmoja kausaliteettiyhteyksiä tietoisen läsnäolon harjoittamisen ja työssä uupumattomuuden välillä.
Mindfulness-perustaisia menetelmiä on käytetty viime aikoina paljon sotaveteraanien kuntoutukseen etenkin Amerikassa, ja menetelmien vaikuttavuudesta on myös tehty jonkun verran tutkimusta. Polysny (2015) vertaili tutkimusryhmänsä kanssa kahden sotaveteraanien hoidossa käytetyn menetelmän, mindfulness-perustaisen stressinhallinta -ohjelman (MBSR, mindfulness- based stress reduction) sekä nykyhetkeen suuntautuvan ryhmäterapian (present-centered group therapy) vaikutuksia post-traumaattisen stressin hoidossa. He toteuttivat tutkimuksensa kokeellisena tutkimuksena, jossa tutkimusjoukko (n=116) oli jaettu kahteen saman kokoiseen ryhmään. Toisessa ryhmässä posttraumaattisesta stressistä oireilevat veteraanit osallistuivat seitsemän viikon MBSR- kurssille ja toinen ryhmä osallistui yhdeksän viikkoa kestävään nykyhetkeen suuntautuvaan ryhmäterapiaan. Osallistujien terveydentilaa seurattiin kahden kuukauden ajan erilaisilla fysiologisilla mittareilla sekä osallistujien itsearviointilomakkeiden avulla. Aineiston analyysi toteutettiin varianssianalyysin menetelmällä sekä monivaikutusmallintamalla (mixed-effects modelling). Tutkimustulokset osoittavat, että posttraumaattisesti oireilevien veteraanien terveydentila parani molemmissa ryhmissä kahden kuukauden seurannan aikana. Kuitenkin mindfulness-perustaiseen stressinhallinta –ohjelmaan osallistuneilla terveydelliset muutokset olivat huomattavasti suurempia kuin nykyhetkeen suuntautuvaan ryhmäterapiaan osallistuneilla. MBSR- intervention jälkeen myös osallistujien elämänlaatu oli elämänlaatumittarilla mitattuna parantunut verrattuna lähtötilanteeseen.
Tietoiseen läsnäoloon liittyvää koulutusta ei tarjota enää ainoastaan tietoisen läsnäolon kursseilla, vaan erilaiset mindfulness-sovellukset ovat levittäytyneet myös virtuaaliseen maailmaan. Yksi kiinnostavista vuoden 2016 alussa julkaistuista tutkimuksista on Chittaron ja Vianellon (2016) tutkimus, joka selvittää yhden mobiililaitteille suunnitellun tietoisen läsnäolon sovelluksen vaikutuksia ja käyttäjäkokemuksia. Sovelluksen ideana on tarjota harjoittajille valmiita tietoisen läsnäolon harjoituksia, ja siihen voi myös kirjata harjoituksissa havaitsemiaan tunteita ja tunnetiloja.
Tutkimus toteutettiin asentamalla mobiilisovellukseen tietoiseen läsnäoloon liittyviä kysymyksiä, joihin tutkimukseen osallistujat vastasivat aloittaessaan sovelluksen käytön, käytettyään sovellusta kaksi viikkoa sekä neljän viikon käytön jälkeen. Tutkimukseen osallistui 136 sovelluksen käyttäjää, joista 62 vastasi määrällisten kysymysten lisäksi myös avoimiin laadullisiin kysymyksiin. Aineiston analyysi toteutettiin määrällisten kysymysten osalta tilastomatemaattisin keinoin ja laadullisten kysymysten osalta temaattisella analyysilla. Tutkimuksen tuloksena oli, että noin puolet tietoisen
läsnäolon sovelluksen käyttäjistä koki sen hyödylliseksi. Sen koettiin liittyvän myönteisiin tunteisiin, rentoutumiseen ja rauhallisuuteen. Kuitenkin osa tutkimukseen osallistujista koki, että sovellus oli vaikeakäyttöinen ja suhtautuivat sen vaikutuksiin epäilevästi. Sellaiset henkilöt, jotka olivat jo ennen sovelluksen asentamista harjoittaneet tietoista läsnäoloa, kokivat sovelluksen tuomat vaikutukset keskimäärin myönteisempinä kuin sellaiset, jotka eivät olleet aiemmin harjoittaneet tietoista läsnäoloa.
Kuten yllä olevista esimerkeistä käy ilmi, tietoisesta läsnäolosta on tehty viimeisten vuosien aikana tutkimusta monenlaisiin kysymyksenasetteluihin liittyen. Edellä mainittujen yksittäistutkimuksien yleistämisen rajoitteena on kuitenkin se, että vain yhdessä niistä on hyödynnetty satunnaisotantaa ja vertailevaa tutkimusasetelmaa. Tästä huolimatta tutkimukset toimivat hyvänä esimerkkinä siitä, miten tietoisen läsnäolon sovelluksia ollaan kiinnostuneita hyödyntämään mitä erilaisemmilla elämän osa-alueilla, ja että niihin liittyen tehdään koko ajan lisää tutkimusta. Yleisesti tietoisesta läsnäolosta tehdystä tutkimuksesta voidaan kuitenkin todeta, että tutkimus on keskittynyt lähinnä tietoisuusharjoittelun vaikuttavuuden mittaamiseen, jolloin esimerkiksi kokemuksellisuuden tutkiminen on jäänyt vähemmälle. Erityisen paljon tutkimusta on tehty MBSR-menetelmän ja sen eri sovellusten vaikuttavuudesta. Tutkimukset perustuvat yleensä fysiologisiin mittauksiin sekä läsnäolon taidon arvioimiseen kehitettyihin itsearviointimenetelmiin, erityisesti Mindful Attention Awarenes Scale –mittariin. Eniten tutkimusta tietoisen läsnäolon vaikutuksista on tehty stressinhallintaan ja kivun hoitoon liittyen. Tutkimusten tulokset ovat olleet suurimmaksi osaksi myönteisiä ja tietoisen läsnäolon vaikuttavuutta tukevia.
2.5 Kriittisiä näkökulmia
Tietoisen läsnäolon harjoittamisella on todettu olevan paljon hyvinvointivaikutuksia, mutta sen harjoittamiseen liittyen on esitetty myös yksittäisiä kriittisiä kommentteja. Sen lisäksi, että tietoisen läsnäolon irtautumista buddhalaisista juuristaan on kyseenalaistettu, on kiinnitetty erityisesti huomiota harjoittamisen kaupallistumiseen. Muun muassa Stanley (2012) ja Hickey (2010) ovat huolissaan siitä, että tietoisesta läsnäolosta on tullut yksi kapitalistisen yhteiskunnan kulutustuotteista. Tietoisen läsnäolon harjoittamisen markkinoidaan olevan helppo ratkaisu mitä erilaisempiin inhimillisen elämän ongelmatilanteisiin. Sen luvataan karkottavan stressimme, tekevän kokemuksistamme kokonaisvaltaisempia ja parantavan sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia. Ihmisille markkinoidaan tietoisen läsnäolon nimellä erinäisiä tuotteita, kuten kirjoja,
CD-levyjä ja onnellisuusretriittejä. Kuluttamisen luvataan lisäävän onnellisuutta ja tuottavan hyvinvointia. (Hickey 2010 & Stanley 2012.) Kritiikillään Stanley (2012) ja Hickey (2010) eivät halua kiistää tietoisen läsnäolon tutkimuksellisesti osoitettuja vaikutuksia, mutta kehottavat ihmisiä miettimään, mikä on hyväksyvän tietoisen läsnäolon perimmäinen tarkoitus ja ideologia.
Saari, Kortelainen ja Väänänen (2014, 7) esittävät, että sen myötä, kun kiinnostus tietoisen läsnäolon harjoittamista kohtaan on kasvanut länsimaissa, sen käsitteen käyttö on hämärtynyt.
”Mindfulness”-nimikkeellä myydään myös sellaisia tuotteita, joissa ei varsinaisesti ole kyse tietoisesta läsnäolosta. Fix ja Fix (2013, 225) toteavat, että sen lisäksi, että käsitettä mindfulness on käytetty epäselvästi kaupallisissa yhteyksissä, siitä on esitetty hyvin monenlaisia määritelmiä myös tutkimuskirjallisuudessa. Vaihteleva ymmärrys käsitteen sisällöstä aiheuttaa sen, että tutkimustulokset eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Esimerkiksi tietoisen läsnäolon vaikutuksista aggressiiviseen käyttäytymisen hoidossa on saatu hyvin erilaisia tutkimustuloksia riippuen siitä, mitä tietoisella läsnäololla tarkoitetaan. Tutkijat huomauttavat, että tulevaisuudessa olisi kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota siihen, minkä kaiken ymmärretään olevan tietoisen läsnäolon harjoittamista. Tämän lisäksi tulisi kiinnittää huomiota tietoisen läsnäolon mittareiden validiteettiin ja arvioida kriittisesti sitä, voidaanko ihmisten tietoisen läsnäolon tasoa ylipäätään objektiivisesti mitata. (Emt., 225-226.)
Brazier (2013, 123) toteaa, että vaikka tietoisen läsnäolon harjoittamisella on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia muun muassa stressin ja kivun hoitoon, sen harjoittaminen ei välttämättä sovi kaikille ja kaikkiin elämäntilanteisiin. Hän kuvailee, että esimerkiksi kasvaimestaan kärsivä syöpäpotilas ei välttämättä kaipaa lisää tietoisuutta kehon tuntemuksistaan, vaan tarvitsee enemmänkin lääketieteellistä hoitoa (emt., 123). Brazier ei kuitenkaan huomioi kritiikissään, että tietoiseen läsnäoloon perustuvien terapiamenetelmien hyödyntämisestä syöpäpotilaiden hoidon yhteydessä on saatu myös hyviä tuloksia. On muun muassa havaittu, että tietoisen läsnäolon harjoittaminen voi muuttaa syöpäpotilaiden kehonkuvaa myönteisemmäksi ja vähentää ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden kokemuksia. (Zainal ym. 2013.) Brazierin esittämässä kritiikissä olennaista ja huomioitavaa on kuitenkin se, ettei tietoista läsnäoloa pidä käyttää ainoana hoitomuotona sellaisissa tapauksissa, joihin tarvitaan myös medikaalista hoitoa.
Samoin kuin Brazier (2013) myös Barker (2014) kehottaa kiinnittämään kriittistä huomiota siihen, ettei tietoinen läsnäolo ole mikään ihmelääke, eikä sen pidä kuvitella olevan ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Barker tarkastelee tietoisen läsnäolon käyttöä itsehoidollisena menetelmänä
lääketieteellisestä näkökulmasta ja toteaa sen olevan pulmallista kahdesta eri syystä. Ensinnäkin tietoisen läsnäolon voidaan nähdä liittyvän kulttuuriseen medikalisaatioon, jossa tavallisen arkielämän ilmiöitä diagnosoidaan ja selitetään lääketieteellisin ja psykologisin termein. Barker toteaa, että tällä tavoin selitettäessä unohdetaan kuitenkin usein ongelmalliseksi koetun asian sosiaalinen konteksti ja keskitytään ainoastaan sen yksilöllisiin ulottuvuuksiin. Toiseksi tietoisen läsnäolon ongelmakohdaksi nousee se, että vaikka tiedostettaisiin ulkoisten sosiaalisten ja materiaalisten tekijöiden vaikutus yksilön hyvinvointiin, oletetaan, että yksilö on kuitenkin aina kyvykäs hallitsemaan omaa hyvinvointiaan. Barker huomauttaa, että ihmisen tietoisuus tai myönteinen ajattelu eivät kuitenkaan korjaa materiaalisia olosuhteita ja yhteiskunnallisia rakenteita, joiden tiedetään olevan olennaisia yksilön hyvin- ja pahoinvointiin vaikuttavia tekijöitä. (Barker 2014, 168-174.)
Hanley (2016, 108) kritisoi tutkimusryhmänsä kanssa sitä, että tietoisen läsnäolon harjoittamisen mahdollisista haittavaikutuksista ei ole tehty juurikaan tutkimusta. He toteavat, että ainoastaan muutamia tutkimuksia tähän liittyen on julkaistu, eikä niiden tutkimustuloksia juurikaan haluta julkisessa keskustelussa tuoda esiin. Nämä tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että tietoisen läsnäolon harjoittaminen voi vaikuttaa joihinkin ihmisiin ei-toivotulla tavalla. Se voi tuottaa esimerkiksi hämmentyneisyyttä, riippuvuutta meditointiin ja aiheuttaa kokemusta vieraantumisesta yhteisöstä ja yhteiskunnasta. Tarvittaisiin kuitenkin lisätutkimusta, jotta voitaisiin tehdä arvioita negatiivisten vaikutusten yleisyydestä ja syntymekanismeista. (Hanley ym. 2016, 108-110.)
3 TUTKIMUSAINEISTO JA METODIT
3.1 Fenomenologia ja hermeneutiikka tutkimuksen teoreettis-metodologisina lähtökohtina
Tutkimukseni tieteenfilosofisina lähtökohtina ovat fenomenologinen ja hermeneuttinen ihmiskäsitys, sekä näiden tuottama ymmärrys tiedon luonteesta. Ne toimivat tutkimukseni taustalla vaikuttavina ohjeistuksina siitä, miten ja millaisista lähtökohdista tutkimusaihettani lähestyn, ja millaisin keinoin hankin tietoa tutkimukseni kohteena olevasta ilmiökentästä.
Fenomenologinen tarkastelutapa korostaa ihmisen ajattelevaa, kokevaa ja tuntevaa luonnetta. Sen mukaan ihminen tekee maailmaa ymmärrettäväksi omista lähtökohdistaan ja omien kokemuksiensa kautta ja muodostaa näin subjektiivisen todellisuutensa. Koska jokainen ihminen kokee todellisuuden eri tavalla, fenomenologiassa ajatellaan, että ei ole mielekästä edes tavoitella mitään objektiivista todellisuutta. Ihmiselle on totta se, minkä hän havaitsee, aistii ja tuntee. (Einstein, Podolsky & Rosen 1989, 1-3.) Tämä käsitys vaikuttaa lähtökohtaisesti siihen, miten tutkimuksessani suhtaudun tietoon ja miten hahmotan haastateltavat informantteina.
Fenomenologisen ymmärryksen mukaisesti ajattelen, että mikäli haluamme saada tietoa jostakin ilmiöstä, on sitä lähestyttävä ihmisten kokemusten, siis subjektiivisten, konstruoituneiden todellisuuksien kautta. Kuten fenomenologisessa tutkimuksessa yleensäkin, haluan ymmärtää ihmisten elämismaailmaa sellaisenaan kuin se kokijoille itselleen näyttäytyy (Willig 2008, 52).
Willig (2008, 52) toteaa, että koska emme voi koskaan saavuttaa objektiivista tietoa, myöskään tutkimuksessa ei ole tarkoituksenmukaista tehdä yleistyksiä siitä, millaisia ilmiöt ja tapahtumat ovat. Yleistyksien sijaan tärkeämpää on tehdä näkyväksi sitä, millaisia ihmisten kokemukset ilmiöistä ja tapahtumista ovat ajassaan ja kontekstissaan (emt., 52).
Fenomenologia on kiinnostunut siitä, mitä kokemus ihmisenä olemisesta tarkoittaa ja millaisista kokemuksista eletty maailmamme muodostuu (Smith, Flowers & Larkin 2009, 11). Sen kiinnostuksen kohteena ovat ne ruumiilliset, kielelliset, sosiaaliset, emotionaaliset ja käytännölliset kokemuksen ulottuvuudet, jotka muodostavat yksilön kokemuksellisen todellisuuden. Näiden kuvaamisen tarkoituksena on ymmärtää sitä, millainen yksilön subjektiivinen todellisuus on ja miten se muodostuu. (Wertz 2011, 126.) Tärkeä huomio on, että fenomenologia ei käsitä ihmistä
vain maailmassa olevana, vaan aktiivisesti ja intentionaalisesti ulkoiseen ympäristöönsä suuntautuvana (Willig 2008, 52). Ihminen nähdään toimintaansa ohjaavana ja suunnittelevana, sekä kokemuksiensa tulkitsijana ja sanoittajana, mikä on otettava huomioon kokemuksia tulkittaessa.
Kokemukset eivät vain ilmene yksilöiden subjektiivisessa todellisuudessa, vaan ihminen on aina myös tuottamassa omaa kokemuksellisuuttaan.
Fenomenologinen tutkimus on aineistoon perustuvaa. Sen lähtökohtana eivät ole teoria tai hypoteesit, vaan tutkimuksessa ollaan avoimesti ja uteliaasti kiinnostuneita siitä, mitä ja miten ihmiset kokevat (Wertz 2011, 125). Smith, Flowers ja Larkin (2009, 12) kuvaavat, että tutkimuksen teossa fenomenologinen asenne tarkoittaa yksilön kokemuksen refleksiivistä ja monipuolista arviointia. Tulkinnan tarkoituksena on irtautua arkikäsityksistä siitä, millainen kokemus jostakin ilmiöstä on. Fenomenologisessa tutkimuksessa tarkastellaan avoimesti ja aidosti, miten ihmiset kokevat asian tai tilanteen ja millaisia eri ulottuvuuksia tuolla kokemuksella on. (Smith ym. 2009, 12.) Fenomenologisen lähestymistavan mukaan yksilöllinen kokemus paljastaa aina myös jotakin intersubjektiivisuudesta ja ihmisen kokemuksellisesta suhteesta omaan todellisuuteensa (Laine 2001, 26-27). Husslerin fenomenologisen filosofian mukaan ajatellaan, että ihmisten kokemuksellinen elämismaailma heijastaa kontekstissaan konstruoitunutta todellisuutta (Raatikainen 2004, 101). Tästä lähtökohdasta voidaan olettaa, että ihmisten subjektiivisia todellisuuksia tarkastelemalla voidaan lisätä ymmärrystä ihmisyyteen ja elämään liittyvistä ilmiöistä (Laine 2001, 42).
Fenomenologiassa ja hermeneutiikassa on tieteenfilosofisina suuntauksina jonkun verran yhtäläisyyksiä, mutta ne ovat kehittyneet erillisinä perinteinään. Samoin kuin fenomenologia, hermeneutiikkaa ymmärtää ihmisen kokevana ja tuntevana, rationaalisena olentona. Filosofi Heideggerin mukaan ihmisen perustavanlaatuisin olemisen tapa on kuitenkin pelkän kokemuksen sijaan ymmärtäminen (Raatikainen 2004, 95). Hänen mukaansa ihminen pyrkii jatkuvasti tulkitsemaan ja ymmärtämään itseään ja kokemuksellista maailmaansa. Todellisuus muodostuu siten yksilöllisistä merkitysrakenteista ja siitä, millaisia tulkintoja ihminen maailmasta tekee. (Emt., 95.) Laajennettuna tämä ajatus tarkoittaa, että koko sosiaalinen todellisuus on olemassa merkitysten kautta (Júden-Tupakka 2007, 64). Koska hermeneuttisen ajattelutavan mukaan kaiken tiedonmuodostuksen pohjana on merkitysten muodostaminen, myös tutkimuksen on perustuttava ymmärrykseen ja eläytyvään empatiaan (Raatikainen 2004, 91). Tutkimuksessa ei ole siis riittävää ainoastaan kuvailla ihmisten kokemuksia ja olettaa, että ne automaattisesti kertovat jotakin todellisuuden luonteesta. Tärkeämpää on yrittää ymmärtää kokemusta merkitysten kautta siten, kuin
se kokijalle itselleen ilmenee. Tulkinnan tarkoituksena on irtautua omista merkitysrakenteista ja päästä siten sisälle tutkimuksen informantin kokemusmaailmaan (emt., 97). Näistä lähtökohdista hermeneutiikka korostaa, että ilmiöiden kokemuksellisen luonteen ymmärtämisessä on otettava huomioon aina myös yhteiskuntaan, kulttuuriin ja siihen sosiaaliseen ympäristöön liittyvät seikat, jotka vaikuttavat merkityksien muodostumiseen (Judén-Tupakka 2007, 64).
Hermeneuttinen ymmärtäminen perustuu kehämäiseen tiedonmuodostuksen tapaan, niin sanottuun hermeneuttiseen kehään. Tutkimuksen eteneminen hermeneuttisen kehän mukaisesti tarkoittaa sitä, että tulkinta perustuu jatkuvaan aineiston ja tutkijan tekemien havaintojen vuoropuheluun. Tutkija muodostaa ymmärrystään informantin kokemuksesta palaamalla aina tarkistamaan tulkintaansa aineistosta. Tutkijan tehtävänä on arvioida kriittisesti, ovatko tulkinnat tosia ja ovatko ne perusteltavissa aineistolla. (Laine 2001, 34-35; Júden-Tupakka 2007, 64-65.) Smith ja kumppanit (2009, 28) selittävät kehämäisen tiedonmuodostuksen periaatetta sillä, että ymmärtääkseen kokonaisuutta, tutkijan on ymmärrettävä erikseen jokaista kokonaisuuden osaa. Puolestaan ymmärtääkseen osia, hänen on ymmärrettävä kokonaisuutta (emt., 28). Työskentely hermeneuttisen kehän mukaisesti on perusteltua, sillä se auttaa vähitellen korjaamaan omia virheellisiä käsityksiä ja tarkentamaan omaa ymmärrystä tutkimuksen kohteena olevasta ilmiöstä (Júden-Tupakka 2007, 64- 65).
Omassa tutkimuksessani yhdistyvät fenomenologisen ja hermeneuttisen tieteenfilosofian lähtökohdat. Se, miten lähestyn tutkimusaihettani on lähellä Schutzin näkemystä fenomenologisesta yhteiskuntatieteestä. Schutzin (1953, 1954 ref. Raatikainen 2004, 102) mukaan ihmistieteissä ymmärtäminen on olennainen tutkimusmenetelmä. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla varsinaisesti eläytyvää empatiaa, vaan ensisijaisesti se on vuoropuhelua yksilön kokemuksen kanssa ja sen merkitysrakenteiden hahmottamista (Raatikainen 2004, 102-103). Tutkimukseni tarkoituksena on ymmärtää ihmisten kokemuksellista maailmaa ja sitä, miten ja millaisin käsittein yksilöt merkityksellistävät tuota subjektiivista todellisuuttaan. Tästä näkökulmasta kiinnostavaa on tarkastella esimerkiksi sitä, miksi toiset kokemukset muodostuvat yksilön elämismaailmassa merkityksellisemmiksi kuin toiset ja miten noita merkityksiä tuotetaan sekä subjektiivisesti että sosiaalisesti. Näistä lähtökohdista oman tutkimukseni tarkoituksena on ymmärtää sitä, mitä tietoinen läsnäolo arjen kokemuksena on, miltä se tuntuu ja mitä siitä seuraa. Yritän ymmärtää myös sitä, miksi haastateltavat hakeutuvat tuollaisen kokemuksen pariin ja mitä se heille merkitsee oman elämän kontekstissaan.
Fenomenologis-hermeneuttisen lähestymistavan on kuvailtu sopivan erityisen hyvin sellaisten ilmiöiden tutkimiseen, joista on tehty vasta vähän tutkimusta (Júden-Tupakka 2000 ref Júden- Tupakka 2007, 65). Júden-Tupakka (2007, 65) toteaa, että se on lähestymistapana erinomainen myös sellaisten ilmiöiden ja kokemusten tutkimiseen, jotka etenevät ajassa ja kulttuurissa, ja joita on ajallisesti vaikea pysäyttää. Näillä perusteilla myös hyväksyvän tietoisen läsnäolon fenomenologis-hermeneuttinen tarkastelu on perusteltua. Vaikka tietoisen läsnäolon vaikuttavuudesta on tehty paljon tutkimusta, sen kokemuksellinen puoli on vielä tuntematonta aluetta. Koska tietoisen läsnäolon harjoittaminen näyttäisi olevan ajassamme ja yhteiskunnassamme niin suosittua, on tärkeää ymmärtää sitä, miksi ihmiset harjoittavat tietoista läsnäoloa, millaisia merkityksiä se saa ihmisten elämässä ja miltä harjoittaminen kokemuksena tuntuu.
Willig (2008, 56-57) huomauttaa, että aina kun tehdään fenomenologis-hermeneuttista tutkimusta, on huomioitava se, että myös tutkija on kokeva ja tulkitseva olento. Vaikka tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa ymmärrystä informanttien kokemuksellisesta maailmasta, myös tutkimuksellinen ymmärrys on aina tulkintaa, eikä voi siksi täysin saavuttaa alkuperäistä kokemusta (Willig 2008, 56-57; Laine 2001, 28-29). Tästä johtuen fenomenologis-hermeneuttisessa tutkimuksessa on olennaista tutkijan kriittinen itseymmärrys. Arkiajattelussa kuvittelemme helposti ymmärtävämme toisten ihmisten kertomuksia ja kokemuksia, mutta lähestymme niitä aina oman ajattelumme ja käsityksiemme kautta. Tutkijan on kuitenkin tehtävä eroa arkiajatteluun. Hänen täytyy kyseenalaistaa ensimmäisenä mieleen tulevia tulkintojaan, huomioida mahdollisten teoreettisten oletusten vaikutusta tutkimukseen ja arvioida analyysiaan kriittisesti läpi analyysiprosessin. (Laine 2001, 32.) Haluan tehdä myös omassa tutkimuksessani näkyväksi sen, että tutkimustulokseni ovat tulkintaan perustuvaa ymmärrystä. Vaikka olen saavuttanut ymmärryksen kriittisen tulkinnan ja hermeneuttisesti etenevän analyysiprosessin kautta, en halua väittää, että tutkimustulokseni kykenisivät täysin saavuttamaan informanttien kokemuksellista todellisuutta. Ne voivat kuitenkin paljastaa jotain merkityksellistä hyväksyvän tietoisen läsnäolon kokemuksellisesta luonteesta, ja lisätä ymmärrystä siitä, mitä tietoinen läsnäolo ihmisten elämässä merkitsee.
3.2 Tulkitseva fenomenologia lähestymistapana ja analyysimenetelmänä
Toteutin pro gradu –tutkimukseni tulkitsevan fenomenologisen analyysin menetelmällä (Interpretative phenomenological analysis, IPA), joka on alun perin Jonathan Smithin kehittämä
