Luovat ja liikunnalliset aktiviteetit nuorten elämänhallinnan tukena ammatillisessa oppilaitoksessa
Ulla-Maija Luoma Pro gradu -tutkielma Sosiaalipedagogiikka Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Toukokuu 2020
2
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 6
2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT ... 12
3 ELÄMÄNHALLINTA SOSIAALIPEDAGOGISESTA NÄKÖKULMASTA ... 15
3.1. Opiskelua hankaloittavat haasteet nuoren elämänhallinnassa ... 15
3.2. Elämänhallinnan tukeminen Lothar Böhnischin mallin mukaan ... 16
4 NUORTEN KASVUA TUKEVAT ELEMENTIT OPPILAITOKSESSA ... 20
4.1 Nuorten elämänhallinnan tukeminen ammatillisissa oppilaitoksissa ... 20
4.2 Varhainen puuttuminen ja myönteinen tunnistaminen ... 21
4.3 Syrjäytymisen pedagoginen ennaltaehkäisy ja sosiaalinen vahvistaminen . 23 4.4 Voimaantumisen merkitys kasvussa kohti aikuisuutta ... 25
4.4.1 Käsitteiden empowerment ja emansipaatio tarkastelua ... 25
4.4.2 Mitä voimaantuminen on nuorten parissa työskennellessä ... 28
4.5 Elämänhallintataidot ja voimaantuminen tavoitteena oppilaitoksessa ... 29
4.6 Liikunnallinen ja luova toiminta ... 31
4.6.1 Liikunnallinen ja luova toiminta elämänhallinnan tukena ... 31
4.6.2 Nuorten liikkuminen ja liikunnan hyvinvointivaikutukset ... 32
4.6.3 Luovan ja taiteellisen toiminnan hyvinvointivaikutukset... 35
5 TUTKIMUSASETELMA JA TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 37
5.1 Tutkimusongelma ja aiheen rajaaminen ... 37
5.2 Tutkimusmenetelmä ... 38
5.3 Aineiston keruu ... 42
5.3.1 Aineiston keruu yöleirillä ... 42
5.3.2 Aineiston keruu oppitunnilla ... 43
5.3.3 Aineiston keruun viimeinen osa ... 44
5.4 Aineiston analyysi... 45
3
5.5 Tutkimuksen eettiset näkökohdat ja tutkimuksen luotettavuus ... 47
6 TUTKIMUSTULOKSET ... 51
6.1 Nuorten näkemykset elämänhallinnan tuesta ... 51
6.1.1 Elämänhallintaa tukevat näkemykset ... 51
6.1.2 Elämänhallinnan tuessa epäonnistuvat ja lannistavat kokemukset ... 54
6.1.3 Nuorten näkemys yhteystoiminnallisuuden tarjoamasta tuesta ... 56
6.1.4 Yhteistoiminnan epäonnistuminen tuen tarjoamisessa ... 58
6.2. Elämänhallintaa tukevat elementit ... 60
6.2.1 Ilmaiseminen ... 60
6.2.2 Tunnustaminen... 61
6.2.3 Riippuvaisuus ... 63
6.2.4 Valtaus ... 65
7 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 67
8 POHDINTA ... 72
LÄHTEET ... 75
Liite 1 ... 82
Liite 2 ... 83
Liite 3 ... 84
4 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos
Sosiaalipedagogiikka
LUOMA, ULLA-MAIJA: Luovat ja liikunnalliset aktiviteetit nuorten elämänhallinnan tukena ammatillisessa oppilaitoksessa
Pro gradu -tutkielma, 81 sivua, 3 liitettä (3 sivua)
Ohjaajat: yliopistolehtori Sanna Ryynänen Itä-Suomen yliopisto ja FT, tutkija, Höntsä – silta eteenpäin! -hankkeen projektikoordinaattori Riitta Pyky ODL Liikuntaklinikka
Toukokuu 2020 _
Avainsanat: elämänhallinta, liikunta, luovat menetelmät, nuoruus, nuoret TIIVISTELMÄ
Tutkielmassani tarkastelen nuorten elämänhallinnan tukemista liikunnallisten ja luovien aktiviteettien avulla. Tutkielman tavoitteena on ottaa selvää, miten ammatillisen oppilaitoksen opiskelijat näkevät luovien ja liikunnallisten aktiviteettien tukevan nuorta, jolla on haasteita elämänhallinnassa, ja millä edellytyksin tuki mahdollistuu. Tutkimuksessani tarkastelen elämänhallinnan tukemista ammatillisessa oppilaitoksessa. Tutkimukseni keskeinen teoria on Lothar Böhnischin elämänhallinnan tukemisen malli. Böhnischin sosiaalipedagoginen teoria tarkastelee elämänhallinnan sosiaalista ja kasvatuksellista luonnetta.
Keräsin tutkimukseni aineiston eläytymismenetelmää hyödyntäen ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoilta lukuvuoden 2018–2019 aikana. Aineisto koostuu yhteensä 53 tarinasta, jotka on kirjoitettu kahden erilaisen kehyskertomuksen pohjalta. Eläytymismenetelmälle luonteenomaisesti kehyskertomukset poikkeavat toisistaan. Tutkimuksessani poikkeama on se, että toisessa kehyskertomuksessa luova ja liikunnallinen toiminta auttoi opiskelijaa, ja toisessa toiminta ei auttanut.
Olen analysoinut aineiston teoriaohjaavaa sisällönanalyysia käyttämällä.
Tutkimustulosten perusteella voin todeta, että nuoret kaipaavat oppilaitokseen yhteisöllisyyttä, innostavaa tekemistä kouluarkeen sekä tilan ja ajan, jossa omista haasteista voi puhua ja saada niihin vertaistukea muilta opiskelijoilta.
Opiskelumotivaatiota lisääviksi tekijöiksi nuoret selittävät sosiaalisten suhteiden merkityksen, mukavan ja onnistumisen kokemukset mahdollistavan toiminnan sekä vertaistuen.
Tutkimustulosten mukaan ryhmämuotoinen toiminta voi olla tarpeellista nuorten elämänhallinnan tueksi ammatillisissa oppilaitoksissa. Tämä sosiaalipedagoginen tutkimus hahmottelee uutta näkökulmaa ja ymmärrystä elämänhallinnan tukemisesta ammatillisessa oppilaitoksessa luovia ja liikunnallisia aktiviteetteja hyödyntämällä. Jatkotutkimus aiheesta on tarpeellista, jotta lisääntyvä tieto ja ymmärrys liikunnan ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista saadaan valjastettua hyötykäyttöön nuorten tukemiseksi ammatillisissa oppilaitoksissa.
5 UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department of Social Sciences Social Pedagogy
LUOMA, ULLA-MAIJA: Supporting life management of young people with creative and physical activities
Master’s thesis, 81 pages, 3 appendices (3 pages)
Advisors: Senior Lecturer Sanna Ryynänen University of Eastern Finland, PhD, researcher, project coordinator in Höntsä – silta eteenpäin! Riitta Pyky, ODL Liikuntaklinikka
May 2020 _ Keywords: life management, physical activity, creative methods, adolescence
ABSTRACT
In my thesis I look at supporting young people's life management through physical and creative activities. The purpose of this thesis is to find out how students from vocational school perceive creative and physical activity as supporting a young person who has challenges in life management and in what conditions this support becomes possible. In my research, I look at supporting the life management in vocational school. The central theory of my research is Lothar Böhnisch's model for supporting life management. Böhnisch's theory of social pedagogy examines the social and educational nature of life management.
I collected my research material using the method of empathizing from students from vocational school during the academic year 2018–2019. The material consists of a total of 53 stories written based on two different frame stories. By nature, the frame reports differ from each other. The difference in my study is that in one frame report, creative and physical activity helped the student, and in the other, the activity did not. I have analysed the data by using a theory-based content analysis.
Based on the results of the research, I can say that young people need a community, an inspiring place in the school, a space and a time to talk about their own challenges and get peer support from other students. As factors contributing to student motivation, young people explain the importance of social relationships, joyful and successful experience permissive actions, and peer support.
Research suggests that group action may be needed to support young people's life management in educational institutions. This socio-pedagogical study shapes for new point of view and information on life management support in vocational school through creative and physical activity. Further research on the subject is necessary so that the growing knowledge and understanding of the impact of physical activity and culture into welfare can be harnessed inside vocational schools.
6
1 JOHDANTO
Ammatillinen koulutus on ollut muutoksen kourissa viime vuosina. Ensin reformin myötä lähiopetusta vähennettiin ja media uutisoi oppitunnittomista oppilaitoksista.
Pohdintaa herätti, miten peruskoulusta ammattikouluun tulleet nuoret selviävät itseohjautuvuutta vaativasta opiskelusta, jossa lähiopetus on karsittu minimiin.
Tutkimukseni teon aikana Suomi sai uuden hallituksen keväällä 2019, jonka myötä ammatillinen koulutus on jälleen muutoksessa; uusi, sittemmin hajonnut, hallitus päätti pääministeri Antti Rinteen johdolla, että oppivelvollisuutta pidennetään. Tämä voi tarkoittaa sitä, että ammatilliseen koulutukseen hakeutuu ja päätyy opiskelijoita, joiden kyvyt ja motivaatio selviytyä opinnoista ovat vähäiset. (Rönkkö 2019. Savon Sanomat 1.6.2019.) Isoa osaa nuoria koskettavan ammatillisen koulutuksen uudistuksen ohella myös nuorten lisääntyvät elämänhallinnan ja mielenterveyden ongelmat koskettavat yhä isompaa joukkoa nuoria. Suurin osa nuorista voi oikein hyvin, mutta niille nuorille, jotka eivät voi hyvin, haasteet ja hyvinvointiongelmat elämässä uhkaavat kasaantua. Usein nuoren haasteet elämässä ovat saaneet alkunsa jo lapsuudessa ja ovat taustaltaan mahdollisesti ylisukupolvisia.
(Hämäläinen 2019. Juurisyyanalyysi 29.9.2019.)
Tutkimuksessani syvennyn nuorten elämänhallinnan tukemiseen luovien ja liikunnallisten aktiviteettien avulla. Tarkoituksenani on tutkia luovien ja liikunnallisten aktiviteettien mahdollisuuksia toimia nuoren elämänhallintaa tukevana elementtinä ammatillisissa oppilaitoksissa. Tutkimukseni tavoitteena on avata uutta näkökulmaa ammatillisissa oppilaitoksissa tapahtuvaan nuorten ohjaukseen ja tukemiseen.
Tutkimukseni kohdistuu Oulun alueella sijaitsevien ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden näkemyksiin siitä, voivatko luovat ja liikunnalliset aktiviteetit koulupäivän yhteydessä auttaa ja tukea elämänhallinnan haasteiden parissa kamppailevaa nuorta.
Liikunnallista ja luovaa toimintaa hyödyntävää menetelmää nuorten elämänhallinnan tukemiseksi kehitetään valtakunnallisessa ESR-rahoitteisessa Höntsä – silta eteenpäin! -hankkeessa vuosina 2018–2020, jonka osahankkeessa työskentelen Oulun Diakonissalaitoksen Säätiön ODL Liikuntaklinikalla.
Osahankkeen tavoitteena on kehittää ammatilliseen oppilaitokseen toimintamalli
7 ennaltaehkäisemään nuorten koulukeskeyttämistä sekä tukemaan opintoihin palaavia kiinnittymään takaisin kouluyhteisöön. Osahankkeen kohderyhmänä ovat ammatillisen oppilaitoksen opiskelijat, joilla on elämänhallinnan haasteita, jotka ovat vaarassa keskeyttää opintonsa tai ovat keskeyttämisen jälkeen palaamassa takaisin opintojensa pariin.
Oulussa toteutettava osahanke on nimeltään Hyvinvointi ja urahöntsä. Hyvinvointi ja urahöntsä -osahankkeen nimi tulee siitä, että luovia ja liikunnallisia aktiviteetteja hyödyntämällä pyritään tukemaan nuorten elämänhallintaa, hyvinvointia ja opiskelumotivaatiota sekä kehittämään uraohjausta. Terminä höntsä tarkoittaa hankkeessa ja tässä tutkimuksessa iloa tuottavaa, osaamisesta riippumatonta, kaikille avointa matalan kynnyksen liikunta- ja kulttuuritoimintaa arjen toimintaympäristöissä. Liikunnallinen toiminta on hankkeen toiminnoissa toteutettu niin, että siihen osallistuminen on mahdollista taitotasoista ja fyysisen kunnon eroista huolimatta. Osallistumisen mahdollistaminen on toteutettu muun muassa välineitä, sääntöjä ja liikkumiseen käytettävää tilaa soveltaen. Luova toiminta on ollut hankkeen toiminnoissa pääasiassa teatteri-ilmaisuun, improvisaatioon ja kuvalliseen ilmaisuun keskittyvää toimintaa.
Tutkimustehtäväni rajautuu nuorten näkemyksiin ja mielikuviin, koska tutkimukseni teon hetkellä työskentelemässäni hankkeessa kehitettävä toiminta on kehittämisvaiheessa eikä toiminnan vaikutuksia pystytä vielä tarkastelemaan toimintaan osallistuneiden nuorten kokemuksien perusteella. Tutkimukseeni osallistuneet nuoret ovat olleet mukana kehittämishankkeen pilotointivaiheessa ja osallistuneet pilotointivaiheen aikaiseen toimintaan.
Ammattikoulussa opintonsa keskeyttävät, keskeyttämisvaarassa olevat ja keskeyttämisen jälkeen opintojen pariin takaisin palaavat nuoret kamppailevat hyvin usein elämänhallinnan haasteiden parissa (Hämäläinen 2000, 12; Kuronen 2011;
Souto 2014). Opintonsa keskeyttäneet ja keskeyttämistä suunnittelevat nuoret ovat usein kokeneet runsaasti epäonnistumisia peruskoulussa. Näiden negatiivisten kokemusten kasautuminen ennakoi vaikeuksia selviytyä ammatillisesta koulutuksesta. Keskeyttämisen syyt kietoutuvat erilaisiin elämänhallinnan, terveydentilan ja hyvinvoinnin ongelmiin. Yhdeksi merkittäväksi haasteeksi opinnoista selviytymiselle muodostuvat taloudelliset huolet. Tätä seikkaa ei tulisi
8 ohittaa ja tähän pitäisi pystyä vaikuttamaan poliittisin ja rakenteellisin keinoin, niin että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus saada toisen asteen koulutus kotitaustasta ja taloudellisesta tilanteesta huolimatta. (Kuronen 2011, 80–84; Toiviainen 2019, 19;
Souto 2014.) Tässä tutkimuksessa keskityn syrjäytymisen ennaltaehkäisyn tarkasteluun pedagogisin keinoin ja rajaan poliittiset ja rakenteelliset syrjäytymisen syyt ja ehkäisykeinot vähemmälle huomiolle. Perustelen rajaukseni sillä, että oppilaitoksessa voidaan mahdollisesti vaikuttaa erityisesti sosiaalisiin ja pedagogisiin sekä hyvinvointiin liittyviin tekijöihin tukea opiskelijaa opintojen aikana ja opintojen loppuun saattamisessa.
Keskeyttämisriskin ennaltaehkäisyssä voi toimia nuoren onnistumisien huomaaminen ja niistä palkitseminen. Epäonnistumisen kokemukset ovat yksi merkittävimpiä tekijöitä koulunkeskeyttämispäätöksen muotoutumisessa nuoren mielessä. Jo aiemmin keskeyttäneiden opiskelijoiden käyttäytymistä ja mielialoja tulisi tarkkailla huolellisesti, jotta tilanteeseen pystyttäisiin vaikuttamaan mahdollisimman pian. Nuoret eivät puhu keskeyttämisajatuksistaan ennen kuin ovat mielestään tehneet peruuttamattoman päätöksen. Keskeyttämistä pohtiva nuori voi hyötyä omien epäonnistumisten ja kouluun liittyvien kielteisten kokemusten läpikäymisestä. Reflektoinnin avulla nuoren silmät voivat avautua näkemään jo tapahtunut kasvu ja eteneminen sekä löytämään omia vahvuuksia. (Kuronen 2011, 82.) Huomionarvoista kuitenkin on, että monille nuorille omien haasteiden ja tavoitteiden sanoittaminen ja niistä reflektoiden keskustelu ei ole luontevaa, vaan nuoret voivat kokea sen vaikeaksi sekä itselleen vieraaksi. (Toiviainen 2019, 19.) Moniin koulukeskeyttämisiin johtaviin syihin voidaan vaikuttaa ja syiden kasaantumista voidaan ennaltaehkäistä. Oppilaitoksen tulisi pyrkiä kehittämään avointa, turvallista ja empaattista ilmapiiriä, jossa nuori kokisi mahdolliseksi omien vaikeuksien jakamisen. Opiskelijan kouluyhteisöön kiinnittymiseen sekä nuoren ja oppilaitoksen henkilökunnan väliseen kohtaamiseen tulisi panostaa. Henkilökunnan rooli empaattisena ja kuuntelevana kohtaajana on nuorten tukemisessa tärkeä (Halonen 2018). Opiskelijan kielteiset kokemukset koulusta ja mahdollinen leimaantuminen kouluvastaiseksi voivat aiheuttaa kauaskantoisia seurauksia.
Negatiivinen leimaantuminen vaikeuttaa nuoren kiinnittymistä kouluun ja heikentää tahtoa ponnistella eteenpäin. (Kuronen 2011, 76, 84–85; Souto 2014.)
9 Syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä kokonaisvaltainen elämänhallinnan tukeminen ja elämänhallinnan taitojen oppiminen on tärkeää. Sosiaalipedagogisesti merkittävää on, että nuoren elämänhallinnan taitoja voidaan vahvistaa pedagogisin menetelmin, joissa oppimista ja persoonallista kasvua tuetaan sopivin menetelmin. Pedagogisia keinoja tukea nuorten kasvua ja opettaa elämänhallinnantaitoja, on yhdistää nuorille mielekkääseen tekemiseen ammatillisia tavoitteita vahvistavia osa-alueita.
(Hämäläinen 2000, 12–14.) Esimerkiksi nuorille mieluisen liikunnallisen tai luovan toiminnan keinoin voidaan työstää omia työelämävalmiuksia.
Tutkimuksessani tarkastelen elämänhallinnan taitojen tukemista pedagogisin keinoin sosiaalipedagogisesta viitekehyksestä käsin. Teoria rajautuu sosiaalipedagogiikan tieteenalalla esiintyviin elämänhallinnan ja voimaantumisen käsitteisiin. Tutkimukseni kiinnittyy elämänhallinnan tutkimukseen, ja elämänhallinnan teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalipedagogisesta näkökulmasta elämänhallintaa tarkasteleva Lothar Böhnischin elämänhallinnan tukemisen malli. Lothar Böhnisch (s. 1944) on saksalainen sosiaalipedagogiikan teoreetikko, jonka elämänhallinnan tukemisen mallissa yhdistyvät kasvatuksellinen ja sosiaalinen näkökulma. Böhnischin elämänhallinnan teoriaan yhdistyy myös sosiaalipedagogisesti merkittävä tunnustamisen teoria. Tunnustamisen teoria (ks.
Nivala & Ryynänen 2019, 123.) on sosiaalipedagogisessa ajattelussa keskeinen perusta kasvatussuhteelle. Tunnustettuna yksilö haluaa olla ja elää suhteessa toisiin.
Tutkimukseni tavoitteena on tuottaa tietoa oppilaitoksessa tapahtuvasta nuorten elämänhallinnan tukemisen menetelmästä, jossa hyödynnetään liikunnallisia ja muita luovia menetelmiä sekä antaa uutta näkökulmaa nuorten ohjaukseen ja tukemiseen. Lähtökohtana on oletus, että nuorille mielekkäitä luovia ja liikunnallisia aktiviteetteja hyödyntämällä voidaan tukea nuoren elämänhallintaa ja voimaantumista. Tutkimukseni edustaa sosiaalipedagogiikan erityisen tehtävän linjaa pyrkimällä lisäämään tietoa yksilön hyvinvoinnin edistämisestä sosiaalisissa yhteisöissä eli tässä tapauksessa oppilaitosmaailmassa.
Tutkimusongelmani syventyy siihen, millaisia mahdollisuuksia tutkimuksen kohdejoukkona olevat opiskelijat näkevät liikunnallisia ja luovia aktiviteetteja sisältävässä toiminnassa olevan elämänhallinnan tukemiseksi. Tavoitteenani on
10 tutkia, mitä vastaajat itse ajattelevat toiminnasta mahdollisesti saatavasta tuesta ja avusta. Tämän lisäksi tarkastelen, millaisia yhtäläisyyksiä Lothar Böhnischin teoriassa esiintyvistä elämänhallintaa tukevista elementeistä ja tutkimuksen aineistosta löytyy.
Tutkimuskysymys, johon tutkimuksessa haetaan vastausta, on seuraava:
Millaisin edellytyksin luovat ja liikunnalliset aktiviteetit mahdollistavat nuoren elämänhallinnan tukemisen ammatillisessa oppilaitoksessa?
Tutkielma etenee niin, että luvussa kaksi käyn lyhyesti läpi tutkimustani taustoittavaa kirjallisuutta. Taustoitus auttoi minua syventymään aiheeseeni ja valitsemaan ne teoriat ja nuorten tukemisessa hyödynnetyt menetelmät, joihin halusin tutkimuksessani syventyä tarkemmin. Luvussa kolme pääsen tarkastelemaan nuorten opiskelua hankaloittavia elämänhallinnan haasteita sekä hahmottelemaan tutkimukseni teoreettisen kärjen Lothar Böhnischin elämänhallinnan tukemisen malliin nojaten.
Luvussa neljä syvennyn sosiaalipedagogiseen toimintaan oppilaitoksessa, varhaiseen puuttumiseen ja myönteiseen tunnistamiseen sekä oppilaitoksessa tapahtuvaan syrjäytymisen ennalta ehkäisyyn ja sosiaaliseen vahvistamiseen.
Tämän jälkeen lähestyn elämänhallinnan ja voimaantumisen edistämisen mahdollisuuksiin oppilaitoksessa sosiaalipedagogisesta viitekehyksestä käsin sekä kirjoitan liikunnan ja luovan toiminnan hyvinvointia edistävistä vaikutuksista.
Luvussa viisi esittelen tutkimusmenetelmän. Tutkimuksen aineisto on kerätty ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoilta eläytymismenetelmää hyödyntäen.
Aineiston keruun esittelyn lisäksi luon katsauksen tutkimuksessa käytettyyn analyysimenetelmään sekä pohdin tutkimuksen eettisyyttä ja luotettavuutta.
Luvussa kuusi käsittelen tutkimuksen tuloksia ja muotoilen vastauksen tutkimuskysymykseen. Päätän tutkielmani johtopäätöksiin ja pohdintaan, joissa käsittelen tutkimuksen teon prosessia, saatuja tuloksia sekä tutkimuksen
11 onnistuneisuutta ja tulevia tutkimusaiheita. Esitän myös tutkimuksen tulosten innoittamana uutta näkökulmaa oppilaitoksen mahdollisuuksiin ohjata ja tukea elämänhallinnan haasteita kohdannutta nuorta.
Tutkimukseni tuottaa lisää tietoa elämänhallinnan tukemisesta sekä erilaista näkökulmaa oppilaitoksessa tapahtuvaan nuorten ohjaukseen ja tukemiseen.
Tutkimukseni tulosten perusteella oppilaitoksessa tapahtuvaa ohjausta voidaan tarkastella uudesta tulokulmasta käsin ja mahdollisesti laajentaa toimintamalleja vastaamaan paremmin nuorten tarpeisiin.
12
2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT
Tässä luvussa esittelen tutkimukseni aihetta taustoittavaa kirjallisuutta ja muuta tutkimusta, jotka olen valinnut oman tutkimukseni kannalta merkityksellisiksi, ja jotka ovat syventäneet omaa ymmärrystäni tutkimusaiheeseen perehtyessäni. En löytänyt aikaisempaa tutkimusta käyttämistäni yliopiston tietokannoista, jossa olisi tarkasteltu elämänhallinnan tukemista ammatillisessa oppilaitoksessa käyttäen liikunnallisia ja muita luovia menetelmiä yhdessä, joten tämä on mielenkiintoinen ja mahdollisesti uutta ymmärrystä luova aihe tutkia. Oppilaitoksessa tapahtuvaa ohjausta ja tukea sekä nuorten tukemista muissa instituutioissa on tutkittu. Myös liikunnan ja luovan toiminnan hyödyistä on saatavilla tietoa. Lähellä oman tutkimukseni aihepiiriä on Anne Heikkilän (2016) liikuntapedagogiikan pro gradu - tutkimus, jossa tutkittiin liikunnan integroimista muihin oppiaineisiin. Heikkilän tutkimuksen tulosten perusteella liikunnalliset ja toiminnalliset harjoitteet edistivät oppilaiden keskittymiskykyä sekä ryhmäytymistä sekä tukivat opettajan kokemaa työssä jaksamista.
Nuorten liikkumista ja liikkumisen kokemuksia ovat tutkineet muutamia mainitakseni Anni Rannikko (2018) väitöskirjassaan Kamppailua kunnioituksesta, Kati Kauravaara (2013) väitöskirjassaan Mitä sitten, jos ei liikuta? Etnografinen tutkimus nuorista miehistä, Jaana Kari (2018) väitöskirjassaan Lifelong Physical Activity and Long-Term Labor Market Outcomes sekä Pauli Miettinen (2012) lisensiaattityössään Kuusamolaisnuorten liikuntasuhde osana elämäntyylillisiä valintoja – vähän liikkuvan nuoren mysteeri. Myös Leea Häyrinen (2018) on tutkinut aihepiiriä väitöskirjassaan Virkistyminen koulupäivän aikana Oppilaiden kokemuksia kahdessa maaseutukouluympäristössä, kohdejoukkona olivat 9–12 - vuotiaat oppilaat.
Nuorten elämänhallinnan tukemisen mahdollisuuksia on tutkinut Kaija Karttunen (2018). Karttunen tutki pro gradu -tutkielmassaan nuorten odotuksia koulukuraattorin mahdollisuuksiin olla nuoren tukena elämänhallinnan haasteissa.
Karttunen toteaa tutkimuksessaan nuorten mieltävän kuraattorilta saatavan avun yksilökeskeiseksi. Useimmiten haastavassa elämäntilanteessa oleva nuori kohdataan yksin. Ryhmiin kohdistuva osallisuutta, osallistumista, toimintakykyä ja
13 elämänhallintaa vahvistava toiminta uhkaa jäädä vähäiselle huomiolle tai opetushenkilöstön harteille, ja vähenevien resurssien ahdingossa tätä kaikkea ei pystytä opettajien voimin välttämättä toteuttamaan.
Sanna Toiviainen (2019) kritisoi väitöskirjassaan nuorten ohjauksen yksilöllisyyteen painottumista ja esittää tutkimukseensa pohjautuen yhteisölliseen ja vertaistukeen painottuvan ohjauksen ja tuen mahdollisuuksia. Ryhmämuotoinen, ilmapiiriltään avoin ja salliva yhteisö ja tuen muoto on se, mitä Toiviaisen tutkimuksen aineistona toimivien nuorten omien näkemysten mukaan tarvitaan. Voin yhtyä Toiviaisen esittämään näkökulmaan ohjauksen muodosta oman aineistoni valossa, sillä nuoret tarvitsevat myös oman tutkimusaineistoni mukaan vertaistukea, sallivan ja hyväksyvän ilmapiirin ja mahdollisuuden käsitellä omia haasteita.
Erilaisia toimenpidesuosituksia osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistämiseksi on luotu, mainitakseni esimerkkinä Taideyliopiston koordinoiman ArtsEqual-hankkeen julkaisemat toimenpidesuositukset tanssista kouluihin sekä etsivästä kulttuurityöstä lasten ja nuorten osallisuuden lisäämiseksi. ArtsEqual-hankkeen toteuttamassa tutkimuksessa todetaan tanssin avulla saavutettavan merkittävä vaikutus oppilaiden yhteishenkeen, osallisuuteen ja voimaantumiseen. Kouluihin tuotu tanssi ennaltaehkäisee nuorten syrjäytymiskehitystä muun muassa siten, että kehollinen ja luova työskentely kehittää lapsen itsetuntemusta ja luo myönteisen pohjan kouluviihtyvyydelle ja oppimiselle. (Anttila ym. 2019.) Etsivän kulttuurityön keinoin taidekasvatus tavoittaisi ne nuoret, jotka ovat vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta.
Taidekasvatuksen syrjäytymistä ehkäisevät vaikutukset toteutuvat tällä hetkellä vain osittain, koska vain pieni osa nuorista on taidekasvatuksen pirissä. (Turpeinen, Juntunen & Kamensky 2019.) Sosiaalipedagogisesta viitekehyksestä käsin tarkasteltuna ArtsEqual-hankkeessa kehitetty toiminta kouluyhteisöissä vastaa hyvin sosiaalipedagogista kasvatusajatusta ja toimintaa, jossa toiminnanmuotoina ovat yhteisöllisyys, toiminnallisuus ja elämyksellisyys. Toimenpidesuositus kietoutuu yhteen myös oman tutkimukseni tavoitteen kanssa. Tutkimukseni taustalla toimivan kehittämishankkeen tavoitteena on kehittää oppilaitokseen toimintamalli, jossa yhtenä osana on myös luova ja kehollinen työskentely.
Yhteisöllisyyden, toiminnallisuuden ja elämyksellisyyden tuomiseksi kouluyhteisöön tähtää myös Höntsä – silta eteenpäin! -kehittämishanke. Tarve yhteisölliselle
14 tukimuodolle voidaan todentaa niin Toiviaisen (2019) ja Karttusen (2018) tutkimuksen pohjalta kuin ArtsEqual-hankkeen toteuttaman tutkimuksen myötä (2019). Liikunnan ja luovan toiminnan hyvinvointivaikutukset yhdistettynä yhteisöllisyyttä vahvistavaan toimintaan voivat osaltaan ennaltaehkäistä nuorten koulutuksesta syrjäytymistä. Tulevaisuuden muuttuvassa työelämässä pärjätäkseen nuori tarvitsee koulutuksen lisäksi ymmärrystä omista vahvuuksistaan ja keinoja tuoda ne esiin. Omien vahvuuksien löytäminen ja resilienssi eli joustavuus vastoinkäymisissä antavat eväitä oman polun löytämiseksi.
Hyvä esimerkki varhaisen tuen mallista, jossa toimintamuotona on liikunta, on Icehearts-toiminta. Icehearts-toiminta tähtää liikunnan avulla lasten ja nuorten sosiaalisten resurssien ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Liikunta on keino lasten ja nuorten osallisuuden ja yhdessä toimimisen lisäämiseksi. Icehearts-toiminnan tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä sekä tarjota tukea. Toiminnan muodoksi on valikoitunut joukkueurheilu, koska joukkueurheilulla ja urheiluharrastuksella on positiivisia vaikutuksia sosiaaliseen ja emotionaaliseen hyvinvointiin.
Urheiluharrastuksen avulla lapsen ja nuoren sosiaaliset taidot ja myönteinen minäkuva saavat vahvistusta. Icehearts-toiminnassa painotetaan nuorten vertaistukea ja vahvistetaan sosiaalista sujuvuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että ryhmän jäsenet viettävät aikaa keskenään ja tarjoavat toisilleen emotionaalista tukea. Toiminnassa opetellaan antamaan toisten ajatuksille ja tunteille tilaa ja arvostusta. (Wessman, Känkänen & Silonsaari 2018, 197–202.)
15
3 ELÄMÄNHALLINTA SOSIAALIPEDAGOGISESTA
NÄKÖKULMASTA
3.1. Opiskelua hankaloittavat haasteet nuoren elämänhallinnassa
Koulu ja oppilaitos voivat olla yhteisö, joka toimintaympäristönä vahvistaa nuoren elämänhallinnan taitoja. Toimivana yhteisönä oppilaitos mahdollistaa nuorelle osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksia. (Wallin, 2011. 28.) Tutkimuksessani tarkastelen elämänhallinnan käsitettä sosiaalipedagogisesta viitekehyksestä.
Elämänhallinnan sosiaalinen ja kasvatuksellinen luonne painottuvat Lothar Böhnischin elämänhallinnan teoriassa, joten se on valikoitunut tutkimukseni keskeisemmäksi teoriaksi.
Tarkastelen koulutuksesta syrjäytymisen kysymyksiä elämänhallinnan käsitteeseen peilaten. Lähestyn elämänhallinnan käsitettä sosiaalipedagogisen viitekehyksen kautta, jossa elämänhallinnan sosiaalinen ja kasvatuksellinen luonne painottuvat.
Opintonsa keskeyttävät tai keskeyttämisen jälkeen opintojen pariin takaisin palaavat nuoret kamppailevat usein elämänhallinnan haasteiden parissa. Koulutuksesta syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä kokonaisvaltainen elämänhallinnan tukeminen ja elämänhallinnan taitojen oppiminen ovat keinoja tukea nuorta. (Hämäläinen 2000, 12–14.)
Opintojen keskeyttäminen on ilmiönä varsin monimutkainen. Haasteet elämänhallinnassa ovat mahdollisesti yksi syy opintojen keskeyttämiselle. Aiempi tutkimus on osoittanut, että ammattikoulussa opintonsa keskeyttävät, keskeyttämisvaarassa olevat ja keskeyttämisen jälkeen opintojen pariin takaisin palaavat nuoret ovat kohdanneet haasteita elämänhallinnassa (Hämäläinen 2000, 12; Kuronen 2011; Souto 2014). Muut syyt keskeyttämiseen kietoutuvat terveydentilaan, sosiaalisiin suhteisiin sekä muun muassa taloudellisiin seikkoihin.
Nuoret itse ovat määritelleet vuoden 2009 Nuorisobarometrissä yhteiskunnasta syrjäytymisen tapahtuvan myös yksilön ominaisuuksien perusteella (Myllyniemi 2008, 103–105; Myllyniemi 2009, 124–128, Alanen ym. 2014, 43–44), mutta
16 tutkimusnäyttöä on runsaasti syrjäytymiseen johtaneista rakenteellisista tekijöistä.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole kuvailla syrjäytymiseen johtavia seikkoja tämän laajemmin vaan keskittyä elämänhallinnan haasteiden yhteyteen hankaluuksiin opiskelussa sekä elämänhallinnan tukemisen mahdollisuuksiin ehkäistä nuorten koulutuksesta syrjäytymistä.
Nuoren elämänhallinnan ongelmat voivat näyttäytyä aloitekyvyttömyytenä, kiinnostumattomuutena, irrallisuuden kokemisena sekä elämänhalun kadottamisena (Hämäläinen 2000, 13). Myös päihteiden väärinkäyttö, ongelmalliset ihmissuhteet, yhteiskunnan normeista piittaamattomuus sekä terveyden kannalta riittämätön liikunta ovat merkkejä elämänhallinnan haasteista ja elämänhallinnan keinojen puuttumisesta. Sosiaalipedagogisesti merkityksellistä on, että elämänhallinnan taitoja voidaan kehittää pedagogisin menetelmin, joissa nuoren oppimista ja persoonallista kasvua tuetaan sopivin menetelmin. Pedagogisia keinoja tukea nuorten kasvua ja opettaa elämänhallinnan taitoja on yhdistää nuorille mielekkääseen tekemiseen ammatillisia tavoitteita vahvistavia osa-alueita.
3.2. Elämänhallinnan tukeminen Lothar Böhnischin mallin mukaan
Olen valinnut tutkimukseni teoreettiseksi ytimeksi Lothar Böhnischin mallin elämänhallinnan tukemisesta. Böhnischin merkitys sosiaalipedagogisesti relevantille elämänhallintateorialle on siinä, että Böhnischin teoria tarkastelee elämänhallintaa sekä pedagogisesta että sosiaalisesta merkityksestä käsin.
Böhnisch käsittää elämänhallinnan ihmisen sosiaalisen ulottuvuuden kautta. Tämä on ero esimerkiksi psykologisiin ja yksilökeskeisiin määritelmiin elämänhallinnasta.
Böhnischin teoriassa ihmisen elämänhallintaan vaikuttaa merkittävästi toisilta ihmisiltä saatu sosiaalinen tuki. (Böhnisch 2016, 306; Böhnisch 2017, 29.)
Lothar Böhnischin (2016; 2017) malli elämänhallinnan tukemisesta on keskeinen sosiaalipedagogiikan alan elämänhallintaa tarkasteleva teoria. Böhnischin mallissa korostuu myös tunnistamisen kysymys. Kun ihminen kokee tulleensa tunnistetuksi, vahvistuu hänen halunsa kiinnittyä yhteisöön ja olla osana yhteisöä (ks. Nivala &
Ryynänen 2019, 123). Böhnischin mallissa elämänhallinnan tukemiseen kietoutuvat
17 sosiaalinen ja kasvatuksellinen luonne. Böhnischin teoriassa elämänhallintaan vaikuttavat sosiaaliset suhteet ja arjen ympäristö. Böhnischin lisäksi sosiaalipedagogiikan alalla arkea ja elämismaailmaa on tutkinut myös Hans Thiersch. Thierschin (Grunwald & Thiersch, 2009) teoriassa painottuu sosiaalipedagogisen työn tapahtuminen ihmisten arjessa eli elämismaailmassa.
Nuorten elämismaailman ja arjen toimintaympäristön tunteminen tulee merkitykselliseksi, kun pohditaan kuinka tukea nuoren elämänhallintaa. Nuoren arjen toimintaympäristöihin kietoutuva tuki muodostuu nuorelle merkityksellisemmäksi kuin irralliseksi jäävät tuen muodot. Sosiaalipedagogiikan alaan kietoutuen merkittävää Böhnischin mallissa on myös se, että Böhnisch painottaa itseapuun auttamista ja autonomian tukemista. Itseapuun auttaminen kuuluu sosiaalipedagogisen työn keskeisimpiin tavoitteisiin ja työn muotoihin.
(Nivala & Ryynänen 2019, 196.)
Elämänhallinnan käsitteen sosiaalinen ja kasvatuksellinen luonne määrittyvät sosiaalisten suhteiden ja arjen toimintaympäristön merkityksestä yksilölle.
Elämänhallinta ei pelkisty vain haasteista selviytymiseksi, vaan se pitää sisällään yksilön tarpeen kuulua yhteisöihin sekä riippuvuuden muista ihmisistä.
Elämänhallinnan tukemisen päämääränä on tuottaa sosiaalista integraatiota (Böhnisch 2016, 306; Böhnisch 2017, 29.) Sosiaalipedagogisesti tarkasteltuna elämänhallintaan lukeutuvat yksilökeskeisen ja psykologisen näkökulman lisäksi hyvin vahvasti sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus (Böhnisch 2016, 306).
Sosiaalipedagogisesta työtavasta käsin ajateltuna elämänhallinnan tukemisen tarkoituksena on tukea nuorta riittävään itsenäisyyteen ja auttaa nuorta löytämään keinoja parantaa omaa elämänhallintaansa. Tähän ajatukseen kietoutuu sosiaalipedagogisesti merkittävä itseapuun auttamisen eetos.
Kaija Karttunen (2018) on omassa pro gradu -tutkielmassaan perehtynyt Lothar Böhnischin elämänhallinnan tukemisen malliin, ja yhdessä professori Juha Hämäläisen kanssa suomentanut Lothar Böhnischin tekstejä saksan kielestä suomen kielelle. Professori Hämäläisen luvalla käytän samoja suomennettuja käsitteitä kuin Karttunen (2018). Näin edistän osaltani käsitteiden leviämistä ja juurtumista suomen kielelle. Muuhun Böhnischin tuotantoon olen perehtynyt sillä
18 ymmärryksellä, mikä minulle on vuosien 1996−2003 aikana kertynyt opiskellessani saksan kieltä A2-kielenä sekä saksan kieltä taitavan puolisoni avustuksella.
Karttunen (2018) on suomentanut tutkimuksessaan Lothan Böhnischin elämänhallinnan tukemisen mallin neljä ulottuvuutta seuraavasti: Ausdrucks tarkoittaa ilmaisemista, Anerkennung puolestaan tunnustamista, Abhängigkeit riippuvaisuutta ja Aneignung valtausta. (Böhnisch 2016; ref. Karttunen 2018.) Ilmaiseminen, tunnustaminen, riippuvaisuus ja valtaus ovat ne elämänhallinnan käsitteet, joiden kautta operoin tutkimuksessani. Analysoin aineiston näihin neljään elämänhallinnan ulottuvuuteen nojaten ja tarkastelen, miten ne ilmenevät aineistossani. Seuraavaksi avaan käsitteet lyhyesti.
Ilmaiseminen tarkoittaa elämänhallinnan tukemisen mallissa sitä, että yksilöllä on mahdollisuus ilmaista ongelmiaan toisille, ja näin ollen yhteisen ymmärryksen muodostuessa saada ongelmiin tukea. Tunnustaminen puolestaan määrittyy ihmisen luontaiseksi pyrkimykseksi hakea tunnustusta muilta ihmisiltä. Toisilta ihmisiltä saatu tunnustus rakentaa yksilön omanarvontunnetta ja omanarvontunne on toimintakykymme rakennuspalikka. Rakennuspalikka murenee, mikäli yksilö ei koe saavansa kunnioitusta toisilta ihmisiltä. Kunnioituksen puute johtaa huonommuuden kokemukseen ja kokemus huonommuudesta heikentää toimintakykyämme. (Böhnisch 2016; ref. Karttunen 2018.)
Riippuvaisuudella viitataan siihen, että jokainen ihminen on jollain tavalla riippuvainen toisista ihmisistä. Riippuvaisuus ilmentää jännitettä yksilön erillisyyden ja tarvitsevuuden välillä. Tämä tarkoittaa sitä, että samalla kun ihminen tarvitsee elämässään muita ihmisiä ja heiltä saamaansa tukea, hän on ja hänen tulisi olla itsenäinen ja autonominen oman elämänsä suhteen. (Böhnisch 2016; ref. Karttunen 2018.)
Valtaus ja valtaaminen ovat käsitteitä, jotka viittaavat yksilön osallisuuteen.
Osallisuus yhteiskunnassa ja yksilön omassa sosiaalisessa ympäristössä tarkoittaa muun muassa sitä, että yksilöllä on mahdollisuus löytää oma potentiaalinsa ja kasvaa omaksi täydeksi persoonakseen osana yhteiskuntaa (Böhnisch 2016; ref.
Karttunen 2018; Nivala & Ryynänen 2019, 28; Kurki 2006.) Osallisuus on hyvin laaja ja merkittävä käsite sosiaalipedagogiikan tieteenalalla, mutta en määrittele
19 osallisuutta tässä yhteydessä, vaan keskityn Böhnischin neljään elämänhallinnan ulottuvuuteen. Valtauksella on merkittävä rooli nuoruuden kasvuvuosissa.
Valtaaminen on osa identiteetin rakentumista, koska valtaaminen pitää sisällään esimerkiksi oman tyylin hakemisen nuoruudessa suhteessa muihin ikätovereihin.
Suhteessa ympäristöön valtaaminen pitää sisällään sen, että nuorilla on tarve tilaan ja paikkaan, jossa he kokevat olevansa hyväksyttyjä, ja jossa heillä on mahdollisuus laajentaa omia sosiaalisia verkostojaan. (Böhnisch 2017; ref. Karttunen 2018.)
20
4 NUORTEN KASVUA TUKEVAT ELEMENTIT OPPILAITOKSESSA
4.1 Nuorten elämänhallinnan tukeminen ammatillisissa oppilaitoksissa
Aiemman tutkimuksen mukaan elämänhallinnan haasteet voivat lisätä riskiä opintojen keskeyttämiselle sekä heikolle opintomenestykselle ja oppimismotivaatiolle (Hämäläinen 2000, 12). Seuraavaksi tarkastelen ohjauksen ja tuen muotoja, jotka ovat käytössä ammatillisissa oppilaitoksissa. Nämä elementit syventävät ymmärrystä nuorten tukemisesta oppilaitoksissa sekä rakentavat siltaa tutkimukseni kohteena olevien luovien ja liikunnallisten aktiviteettien liittymiseksi paremmin osaksi tukimuotoja ja elämänhallinnan tukemisen näkökulmia.
Elämänhallinta on käsitteenä hyvin monimuotoinen ja moneen tieteenalaan kietoutuva. Sosiaalipedagogiikan lisäksi elämänhallintaa tutkitaan muun muassa sosiaalipsykologian, psykologian ja sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tieteenaloilla.
Nuorten elämänhallintaa pyritään tukemaan oppilaitoksissa opiskelijoille suunnatulla ohjauksella ja neuvonnalla. Ammatillisessa oppilaitoksessa ohjaukseen ja neuvontaan osallistuvat opinto-ohjaajan ja kuraattorin lisäksi myös opetushenkilökunta ja muut nuoria työkseen ohjaavat.
Haasteet opiskelijoiden elämänhallinnassa ovat kärjistyneet viimeisten vuosien aikana ja keskittyvät yhä kasvavalle osalle opiskelijoita (Hämäläinen 2019.
Juurisyyanalyysi 29.9.2019). Koulutuskuntayhtymä OSAOn kuntayhtymäjohtaja- rehtori Jorma Paloniemi toteaa sanomalehti Kalevan haastattelussa (15.3.2020), että oppilaitoksessa on yhä enemmän opiskelijoita, joilla on puutteita sosiaalisissa taidoissa, joiden henkinen ja fyysinen kunto on heikko ja jotka eivät ole kiinnostuneita hakeutumaan työelämään (Kaleva 15.3.2020.) Näihin haasteisiin vastaamaan on oppilaitoksissa jo käytössä erilaisia tuenmuotoja, joista perehdyn seuraavaksi myönteiseen tunnistamiseen ja varhaiseen puuttumiseen.
21
4.2 Varhainen puuttuminen ja myönteinen tunnistaminen
Oppilaitoksessa varhainen puuttuminen tarkoittaa sitä, että ongelmia pyritään ennaltaehkäisemään sovittujen prosessien avulla. Nuorten elämänhallinnan haasteissa tukena toimivat oppilashuollon ammattilaiset, kuten koulukuraattorit ja psykologit. Varhaisen tuen malli oppilaitoksessa pyrkii lisäämään matalan kynnyksen tukea ja saavutettavuutta. Tavoitteena on edistää apua tarvitsevien nuorten selviytymistä niin, että tarvetta varsinaiselle tuelle ja kuntoutukselle ei syntyisi. (Wallin 2011, 101.) Koulusosiaalityöstä kirjoittava Wallin (2011, 108) toteaakin, että parhaaseen tulokseen yhteisön hyvinvoinnin edistämisessä päästään yhteistoiminnalla. Yhteistoiminta tarkoittaa opiskelijoiden hyvinvoinnista vastaavan henkilöstön monialaisen osaamisen yhdistämistä.
Opiskelijoiden hyvinvoinnista oppilaitoksissa vastaa koulun muun henkilökunnan ohella koulukuraattori. Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä, jonka työtehtäviin kuuluu oppilaan hyvinvoinnin edistäminen ja erityisesti oppilaan koulutuksellisten tavoitteiden saavuttamisen turvaaminen. Koulukuraattori toimii yksilötasolla tarjoten oppilaille tukea ja ohjausta koulunkäyntiin sekä yhteisötasolla muun muassa luokka- ja kouluyhteisön vuorovaikutuksen tukemisessa. (Nivala 2006, 124–125.; Nivala & Ryynänen 2019, 242.)
Tutkimukseni kannalta keskeistä on ymmärrys kuraattorin mahdollisuuksista tukea luokka- ja kouluyhteisön vuorovaikutusta. Avoin ja hyväksyvä ilmapiiri tukee kaikkien osapuolten hyvinvointia ja nuorten vuorovaikutustaitoja tukeva toiminta edistää tätä pyrkimystä. Resurssien vähäisyyden takia koulukuraattori työskentelee pääsääntöisesti yksilöiden haasteiden parissa ja koko kouluyhteisön tukemiseen ei jää riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia. Yksilöllisen tuen tarjoamisen lisäksi koulukuraattorin osaamisalueeseen kuuluu kuitenkin myös ryhmäytymisen tukeminen, johon pyritään esimerkiksi erilaisia teemapäiviä ja yhteisiä tapahtumia järjestämällä. Keskeistä teemapäivien ja tapahtumien järjestämisessä on se, että mahdollistetaan kaikkien oppilaiden ja myös henkilökunnan osallistumisen jo suunnitteluvaiheeseen. Mikäli tapahtumat toteutetaan pääosin oppilaskunnan tai muiden aktiivisten voimin, tukee toimintatapa vain jo valmiiksi aktiivisten ja rohkeasti mukaan lähtevien osallisuutta. Riskinä on, että ne nuoret, jotka hyötyisivät
22 yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistumisesta ovat vaarassa jättäytyä toiminnan ulkopuolelle. (Nivala 2006; Nivala & Ryynänen 2019.)
Varhaisen puuttumisen lisäksi haasteellisia tilanteita voidaan lähestyä myönteisen tunnistamisen kautta. Myönteinen tunnistaminen on tutkimuksen ja käytännön pohjalta kehitetty toimintamalli edistämään hyvinvointia ja ennaltaehkäisemään syrjäytymistä. Se tarjoaa mahdollisuuden tarkastella nuorille tarjottavaa tukea uudesta näkökulmasta. Myönteinen tunnistaminen määrittyy yhteisölähtöiseksi arkisen tuen muodoksi. (Häkli, Kallio & Korkiamäki 2015, 224.) Myönteinen tunnistaminen yhteisöllisistä ja voimaantumista edistävistä lähtökohdistaan vastaa sosiaalipedagogista ajattelua paremmin kuin yksilön ongelmiin ja yksilölliseen tukeen keskittyvä varhaisen puuttumisen malli.
Myönteinen tunnistaminen pohjautuu tunnistamisen teorioihin (Ks. esim. Nivala &
Ryynänen 2019, 123, 194–195; Ks. myös Häkli, Kallio & Korkiamäki 2015) ja sen keskiössä ovat voimaantuminen ja osallisuuden kokemukset. Varhaisen puuttumisen ja myönteisen tunnistamisen ero on siinä, että myönteisessä tunnistamisessa nuorella on mahdollisuus itse määritellä elämässään kohtaamansa haasteet, varhaisessa puuttumisessa ongelmat ovat aikuisen määrittelemiä.
Myönteisen tunnistamisen keinoin tavoitetaan myönteisessä mielessä esimerkiksi kokonainen koululuokka tai -yhteisö. Varhaisen puuttumisen toiminnanmuodot kohdistuvat enemmän haasteiden parissa kamppaileviin yksilöihin ja sillä pyritään vaikuttamaan yksilötasolla. Myönteisen tunnistamisen etuna on se, että sen avulla voidaan vaikuttaa positiivisesti koko kohdejoukon nuoriin ja näin ollen positiiviset vaikutukset yltävät myös marginaalisemmassa asemassa oleviin nuoriin. (Häkli, Korkiamäki & Kallio 2018, 8–9.)
Keskeistä myönteisessä tunnistamisessa on ajattelumalli. Siinä mahdollisen tuen tarvitsijoiksi määrittyvät jokainen yksilö ja toisaalta ajatus siitä, että jokaisella on oikeus hyvinvointiin ja tyydyttävään elämään taustasta tai elämäntilanteesta riippumatta. Myönteinen tunnistaminen on tuen muoto, jota voidaan toteuttaa arjen toimintaympäristöissä, jolloin on mahdollista, että se on kaikkien nuorten saatavilla.
Myönteisessä tunnistamisessa on ennen kaikkea kyse ajattelutavan muutoksesta, jo olemassa olevien palvelurakenteiden hyödyntämistä yhteisölähtöisen tuen näkyväksi tekemiseen. Myönteisen tunnistamisen ydin on arvokkuuden ja
23 osallisuuden kokemusten vahvistaminen käytännöllisesti arjen toimintaympäristöissä. (Häkli, Korkiamäki & Kallio 2015,10–11.)
Myönteisen tunnistamisen etu varhaisen puuttumisen ajatusmalliin on siinä, että kun nuorta ei lähestytä ongelmien kautta vaan keskitytään yhteisöön kiinnittymiseen ja sosiaaliseen pärjäämiseen vahvuuksien, voimavarojen ja onnistumisien kautta, voidaan välttää nuoren negatiivinen leimaantuminen. Myönteisen tunnistamisen lähtökohtana on, että yksilöitä ei erotella tuen tarvitsijoihin ja niihin, jotka eivät tarvitse tukea, vaan myönteinen tunnistaminen koskettaa kouluyhteisössä jokaista.
Myönteisessä tunnistamisessa painopiste siirtyy normaalin tavoittelusta kohti erilaisuuden arvostamista, riskeihin ja ongelmiin puuttumisesta kohti voimavarjojen tunnistamista sekä yksilöön suunnatuista toimenpiteistä kohti arjen toimintaympäristöissä ja yhteisöissä ilmenevään tukeen. Myönteinen tunnistaminen on keino edistää yksilöiden voimaantumista ja yhteisöjen sitoutumista sekä keino toimia hyvinvoinnin edistäjänä ja syrjäytymisen ehkäisyn menetelmänä.
Ajattelumallin muutos varhaisesta puuttumisesta kohti myönteistä tunnistamista mahdollistaa sen, että oppilaitos voi keskittyä koko kouluyhteisön hyvinvointiin ongelmiin keskittymisen sijaan. (Häkli, Korkiamäki & Kallio 2015,14–15.)
Nuorten tuen palvelut keskittyvät pitkälti yksilön tukemiseen yhteisön vahvistamisen sijaan. Yksilöön ja yksilölliseen tukeen keskittyminen uhkaavat jättää yksilön toimijuuteen vahvasti liittyvien yhteisöllisen ja sosiaalisen ulottuvuuden liian vähäiselle huomiolle. Yhteisöllisyys ja kouluyhteisöön kuuluminen ovat merkittävässä asemassa nuoren koulutuspolulla. Kouluyhteisöön kuulumisen kokemus on merkittävä syrjäytymistä ehkäisevä tekijä, sillä kokemus yhteisöön kuulumisesta vahvistaa nuoren halua ponnistella eteenpäin ja tavoitella koulutuksen asettamia vaatimuksia. (Toiviainen 2019, 92.)
4.3 Syrjäytymisen pedagoginen ennaltaehkäisy ja sosiaalinen vahvistaminen
Syrjäytymisen ennaltaehkäisy pedagogisin keinoin tavoittelee sitä, että yksilö saavuttaa syrjäytymisen välttämiseksi riittävän elämänhallinnan, toimintakyvyn,
24 osallisuuden ja osallistumisen yhteiskunnassa. Syrjäytyminen yhdeltä elämän osa- alueelta lisää riskiä huono-osaisuuden kasautumiselle. Koulutuksesta syrjäytyminen johtaa usein myös työelämästä syrjäytymiseen. Tämä lisää riskiä jäädä ulkopuolelle myös ihmissuhteista, harrastuksista, poliittisesta osallistumisesta sekä edunvalvonnasta. Ulkopuolelle jääminen aiheuttaa passivoitumista ja heikentää yksilön hyvinvointia, elämänhallinnan taitoja ja toimintakykyä.
(Hämäläinen 2005, 58−59.)
Ammatillisessa koulutuksessa olevien nuorten koulutuksesta syrjäytymisen ennaltaehkäisy pienentää samalla myös nuorten mahdollista pitkäaikaistyöttömyyttä ja huono-osaisuuden kasautumisen riskiä. Nuorten koulutusurien tukeminen on keskeinen osa tämän päivän sosiaalipedagogista toimintaa. Sosiaalipedagogisessa toimintatavassa nuorten koulutuksesta syrjäytymistä lähestytään sen kautta, miten nuorille voidaan mahdollistaa yhteiskunnallinen osallisuus ja osallistuminen sekä riittävät elämänhallinnan taidot.
(Hämäläinen, 2005. 58−59.)
Koulun toimintakulttuurissa mukana oleva sosiaalipedagoginen toimintamuoto tähtää nuorten koulutusuria vahvistavaan kasvatukseen. Koulussa tapahtuvan sosiaalipedagogisen kasvatuksen tarkoituksena on ehkäistä nuorten syrjäytymiskehitystä ja toimia varhaisen puuttumisen osana. Koulutuksen ulkopuolelle jäävät nuoret ovat suuressa riskissä syrjäytyä työelämästä ja ajautua marginaaleihin yhteiskunnassa. Nuoret, jotka jäävät koulutusurien ulkopuolelle ovat useimmiten mieleltään kouluvastaisia, heillä ei ole motivaatiota opiskeluun ja sitä kautta tulevaisuuteen suuntautumiseen. Hyvin usein yhdistävänä kokemuksena näiden nuorten keskuudessa ovat huonommuuden ja epäonnistumisten kokemukset kouluyhteisössä. Toistuvat negatiiviset kokemukset aiheuttavat epäluottamuksen syntymisen omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin. (Hämäläinen 2005, 57−59; Kuronen 2011.)
Oppilaitosmaailmassa nuorten opintojen keskeyttämiseen ja syrjäytymisriskin syntymiseen voidaan puuttua pedagogisin keinoin. Pedagogisin keinoin tapahtuva syrjäytymisen ennaltaehkäisy sisältää uusien mahdollisuuksien luomisen nuorelle, jotta hän pystyy irrottautumaan syrjäytymisen kierteestä. Irrottautuminen vaatii
25 uusia elämäntaitoja sekä motivoitumista aktiiviseen suuntautumiseen kohti tulevaisuutta. (Hämäläinen 2000, 16.)
Pedagogisin keinoin tapahtuva syrjäytymisen ehkäisy tarkoittaa vaikuttamista yksilön yhteiskunnalliseen toimintakykyyn, osallisuuteen, osallistumiseen ja riittävän elämänhallinnan saavuttamiseen. Sosiaalipedagoginen viitekehys antaa kasvatukselle toiminnanmuotoja, joissa nuorten parissa työskennellessä korostuvat elämyksellisyys, toiminnallisuus ja yhteisöllisyys. (Hämäläinen 2005, 58.) Tutkimukseni kohteena oleva kehittämishanke nivoo yhteen nämä kolme osa- aluetta; elämyksellisyyden, toiminnallisuuden ja yhteisöllisyyden. Elämyksellisyys, toiminnallisuus ja yhteisöllisyys korostuvat toiminnan aktiviteeteissa. Nuoria kiinnostava liikunta määrittyy elämykselliseksi, luova toiminta on luonteeltaan toiminnallista ja mahdollisuus yhdessä tekemiseen lisää oppilaitoksen yhteisöllisyyttä.
Pedagogisten keinojen tarkoitus on vahvistaa nuoren itsetuntoa sekä edesauttaa itsenäistymiskehitystä ja saada nuori ponnistelemaan kohti omia tavoitteita kaikilla elämän osa-alueilla, myös ammatillisten ja koulun asettamien tavoitteiden ulkopuolella. Tuen tavoitteena on lisätä nuoren uskoa omaan tulevaisuuteen, sillä myönteinen usko omaan tulevaisuuteen motivoi suuntautumaan kohti päämääriä ja näkemään omat elämän mahdollisuudet laajemmin. (Hämäläinen 2000, 13−16.)
4.4 Voimaantumisen merkitys kasvussa kohti aikuisuutta
4.4.1 Käsitteiden empowerment ja emansipaatio tarkastelua
Sosiaalipedagogisen työn yhtenä merkittävänä tavoitteena on tukea yksilön yhteiskuntaan kiinnittymistä eli integraatiota. Aiemmin integraatio nähtiin kiinnittymisenä valmiiseen paikkaan, vallitsevassa yhteiskunnallisessa järjestyksessä. Sittemmin tämä ajatusmalli on kumottu ja sen tilalle on tullut
26 näkemys yhteiskuntaan kiinnittymisestä emansipatorisessa hengessä.
Emansipaation näkökulma yhteiskuntaan kiinnittymisessä tarkoittaa sitä, että yksilöllä on oltava valta ja mahdollisuus toteuttaa itseään ja vapautua ulkopuolisista rajoituksista. (Nivala & Ryynänen 2019, 152.)
Emansipaatio voidaan kuitenkin ymmärtää eritavoin. Yhtäältä emansipaatio nähdään yhteiskunnalliseksi muutokseksi ja toisaalta yksilössä tapahtuvaksi muutokseksi – suurten yhteiskunnallisten mullistusten lisäksi yksilössä tapahtuvaa pientä ja sisäistä kasvua kohti itsenäisen ajattelu- ja toimintakyvyn vahvistumista.
Sosiaalipedagogisena käsitteenä emansipaatio voidaan ymmärtää kasvuprosessina, jonka aikana yksilön ajattelu ja toiminta saavuttavat tason, jossa yksilö kykenee itsenäisesti ja yhdessä muiden kanssa kohti yhteisvastuullista toimintaa. Emansipaation sisäinen ja ulkoinen puoli kuuluvat tiivisti yhteen ja vahvistavat toisiaan. Sisäisen emansipaation tarkoituksena on, että yksilö vapautuu rajoittavista ja itsensä toteuttamista estävistä ajatusmalleista ja ulkoisen emansipaation myötä yhteiskunta uudistuu rakenteiden ja käytäntöjen muuttuessa.
(Nivala & Ryynänen 2019, 153−154.)
Sosiaalipedagogiseen emansipaation ymmärrykseen ovat vaikuttaneet eri teoreetikkojen ajatukset, esimerkiksi Paulo Freiren (1921−1997) ajatus vapauttavasta kasvatuksesta, sosiologi Michel Foucaultin (1926−1984) teoria vallasta sekä uudempina kasvatusfilosofi Gert Biestan (s. 1957) ja filosofi Jacques Rancièren (s. 1940) näkemykset emansipaation tukemisesta kasvatuksellisesti.
Keskeisin kasvatuksen ympärille määrittyvä ajatus emansipaatiosta on, että emansipaatiota voidaan mahdollistaa ja tukea, mutta ei pakottaa tai velvoittaa.
Tukeminen tapahtuu edistämällä avointa vuorovaikutusta, kokemusten jakamista ja reflektointia sekä yhdessä tapahtuvaa kriittisten olosuhteiden, elämäntilanteiden ja niiden taustalla vaikuttavien yhteiskunnallisten tekijöiden tarkastelua. (Nivala &
Ryynänen 2019, 154−156.)
Emansipaation käsitteen korvaa yhä useammin sanat voimaantuminen tai valtaistuminen (Nivala & Ryynänen 2019, 158). Sanaan voimaantuminen voi törmätä useissa erilaisissa yhteyksissä. Voimantumista korostetaan niin naistenlehdissä kuin erilaisissa menetelmäoppaissakin ja sen kansantajuinen merkitys on hyvin kirjava. Tästä johtuu, että voimaantumisen ja emansipaation
27 suhde ei ole yksinkertainen. Emansipaation käsite on jäänyt vähemmän käytetyksi.
Syynä voi olla se, että emansipaatio on käsitteenä poliittisesti sävyttyneempi kuin empowerment-käsite, joten sitä ei kasvatuksen kentällä käytetä ja tunneta niin hyvin kuin empowerment-käsitettä (Ryynänen & Nivala 2017, 34−43).
Tieteellisessä teorianmuodostuksessa voimaantumisen käsite on lähtöisin sanasta empowerment. Empowerment ei suoraan käänny suomenkieliseksi sanaksi voimaantuminen, ja sosiaalipedagogisesti tarkasteltuna käsite voimaantuminen on haasteellinen.Empowerment-käsite elää ja sillä on useita erilaisia suomennuksia, yksi eniten käytetty suomennos on voimaantuminen. Voimaantumisellekin voidaan antaa erilaisia painotuksia, riippuen mihin voimaantumisen tulkintaan halutaan kiinnittyä. Useimmiten kuitenkin voimaantumisella tarkoitetaan yksilön omien voimavarojen löytymistä ja niiden kehittymisen tukemista sekä yksilön valtaan vaikuttaa omaan elämäänsä ja elinympäristöönsä. (Ks. Nivala & Ryynänen 2019, 159−160; Kuure 2015, 13; Hokkanen 2009, 329−332.)
Käsitteenä empowerment on sateenvarjokäsite ja häilyvän luonteensa vuoksi sen määrittely ja sitä myöten käsitteen käyttäminen on haastavaa (Ryynänen & Nivala 2017, 34−43). Suomessa ja suomalaisissa julkaisuissa voimaantumisen käsite on kasvatuksen ja nuorisotyön kentällä jo sen verran vakiintunut, että päädyn tutkimuksessani käyttämään sitä. Sateenvarjokäsite empowermentin alle lukeutuvat voimaantuminen, voimavaraistuminen ja valtaistuminen pyrkivät kaikki samansuuntaiseen lopputulokseen. Prosessin jälkeen ihminen on jotain enemmän ja johonkin pystyvämpi kuin ennen. Ajatus siitä, mikä tämä jokin on, muuttuu sen mukaan, minkä sateenvarjon piikin alta asiaa tarkastellaan. Poliittisesti lähestyttäessä asiaan liittyvät vahvasti mukaan vallan rakenteet ja kriittinen suhtautuminen. Nuorisotyön kentältä katsottuna piikki pitää sisällään metodeja ja toiminnan malleja, joilla tavoitellaan nuorten voimaantumista ja sosiaalista vahvistumista. Kasvatuksellisesti ajateltuna lopputulos yhdistää edellä mainittuja kohderyhmään sopivalla tavalla. Empowerment-käsitteen haasteellisuutta kuvaa myös se, ajatellaanko voimaantumisen olevan jotain, mitä ihmisessä itsessään tapahtuu vai onko se voimauttamista, toisin sanoen jotain, mitä ihmiselle annetaan.
(Ryynänen & Nivala 2017, 34−43).
28 Nuorisotyössä voimaantumisen nähdään tapahtuvan toiminnassa, joka on luonteeltaan kokemuksellista, osallistavaa ja terapeuttista. Toiminnan muodoiksi määrittyvät muun muassa luova ja taiteellinen toiminta. (Ryynänen & Nivala 2017, 37; Höylä 2012; Kiilakoski 2015.) Ajatuksen taustalla on käsitys siitä, että luovalla ja taiteellisella toiminnalla ihminen saavuttaa jotain sellaista, mikä voimaannuttaa häntä. Tämän ajatuksen pohjalta on muotoutunut myös Höntsä – silta eteenpäin! - kehittämishankkeen ajatus nuoren voimaantumisesta, joten se osaltaan selittää sitä, miksi hankkeen toiminnanmuodoiksi on valittu liikunnallinen ja luova toiminta.
4.4.2 Mitä voimaantuminen on nuorten parissa työskennellessä
Edellä käsitellyn empowerment-käsitteen haasteellisuuden jatkeeksi tarkastelen seuraavaksi voimaantumista prosessina. Nuorten parissa tehtävässä työssä voimaantuminen määrittyy prosessiksi, jossa nuori saa voimavaroja toimia aktiivisessa roolissa omassa elämässään. Mikä on voimaantumisen merkitys syrjäytymiskehityksen ennaltaehkäisyssä?
Voimaantuminen voidaan käsittää prosessina, jonka onnistuneena lopputuloksena on ihmisten itsenäisyyden ja riippumattomuuden kehittyminen. Voimaantuminen näkyy vähimmilläänkin yksilöiden aktiivisuutena ja riskinottokyvyn vahvistumisena.
Vaikka jokaisen ihmisen on itse työstettävä oma voimaantumisprosessinsa, toisten ihmisen tuki ja sosiaalinen verkosto on tärkeä tekijä tässä prosessissa. (Heikkilä &
Heikkilä 2005, 28−30.)
Voimaantumisprosessi tapahtuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa tarjoten energiaa yksilön kasvulle ja oppimiselle. Voimaantumisen voi huomata muun muassa lisääntyneenä hallinnan tunteena omasta elämästä, kykynä asettaa ja saavuttaa päämääriä, parantuneena itsetuntona sekä toiveikkuutena tulevaisuutta kohtaan. Yksilön voimavarat, joiden kehittymiseen voimauttaminen tähtää, jaotellaan kolmeen kategoriaan: tiedollisiin ja toiminnallisiin, tunnesuuntautuneisiin ja henkisiin sekä sosiaalisyhteisöllisiin voimavaroihin. Luovia ja liikunnallisia aktiviteetteja sisältävän toiminnan avulla voidaan ajatella vahvistuvan tiedolliset ja toiminnalliset voimavarat kuten vaihtoehtojen näkeminen, päämäärien asettaminen,
29 reflektointi sekä oman tilan löytäminen. Tunnesuuntautuneista ja henkisistä voimavaroista mahdollisesti voimistuvat muun muassa kokemus, tunteet, ilo, positiivisuus, stressin- ja epävarmuudensietokyky sekä unelmointikyky. Sosiaalis- yhteisöllisistä voimavaroista kehittyvät erityisesti dialogisuus, empatia ja ympäristöstä kiinnostuminen. (Iija 2009, 105, 112−113.)
Kokemukset ja koulutus tarjoavat yksilölle mahdollisuuden luottaa omiin kykyihinsä (Heikkilä & Heikkilä 2005, 30). Oppilaitoksen arkeen sijoittuvassa, liikunnallisia ja luovia aktiviteetteja sisältävässä toiminnassa nuorille tarjoutuu mahdollisuus uusiin kokemuksiin. Uudet kokemukset, mikäli ne sisältävät onnistumisia, synnyttävät luottamusta omaan pärjäämiseen ja osaamiseen. Toiminnan tarkoituksena on mahdollistaa nuorille omien vahvuuksien ja voimavarojen tunnistamisen oppiminen.
Oppilaitokseen hankkeen aikana kehitettävä toimintamalli mahdollistaa nuorelle toisten nuorten tukemana ja kannustamana kokeilla uusia asioita. Luovia ja liikunnallisia aktiviteetteja sisältävän toiminnan avulla nuori voi motivoitua meneillään oleviin opintoihin, saada uutta suuntaviivaa työelämään ja löytää persoonallista kasvua tukevan harrastuksen.
4.5 Elämänhallintataidot ja voimaantuminen tavoitteena oppilaitoksessa
Oppilaitoksessa, koulupäivän aikana toteutettu, liikunnallisia ja luovia aktiviteettejä sisältävä toiminta noudattaa samaa vapaaehtoisuuden periaatetta kuin nuorisotyö.
Nuorten osallistuminen on mahdollista heidän omista lähtökohdistaan, jolloin kaikilla on mahdollisuus osallistua omalla tavallaan. Hankkeen toimintamallissa on yhtymäkohtia esimerkiksi kulttuurisen nuorisotyön kanssa. Kulttuurisen nuorisotyön tarkoituksena ei ole tarjota nuorille pelkästään kehittävää harrastusta taiteen parissa, vaan taiteen ja luovan toiminnan keinoin mahdollistetaan nuorelle turvallinen itseilmaisu ja tutustuminen omiin vahvuuksiin (Nivala & Ryynänen 2019, 245).
Nuorisotyössä korostuu dialogisuus niin pedagogisissa- kuin vertaissuhteissakin.
Pedagogisessa suhteessa nuoren ja aikuisen välillä dialogisuus toteutuu niin, että aikuinen asettuu toiminnassa nuoren rinnalle ja antaa nuorelle mahdollisuuden tulla
30 kuulluksi ja osallistua esimerkiksi toiminnan suunnitteluun omia ideoita ja ajatuksia esille tuoden. Dialogisuus nuorten välisissä vertaissuhteissa on tärkeää nuoruusvuosina. Vertaissuhteiden dialogisuus edistää nuorten yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. (Nivala & Ryynänen 2019, 244.) Tutkimuksessani tarkastelemassa hankkeessa nuorisotyön elementit ilmenevät erityisesti dialogisuudessa. Ohjaaja tiedostaa mahdollisuutensa asettua rinnallakulkijaksi pohtimaan yhdessä nuoren kanssa elämän tärkeitä kysymyksiä sekä vertaissuhteiden kasvatuksellisessa mahdollisuudessa.
Nuorisotyön tarkoitus itsessään ei ole pelkästään edistää nuorten elämänhallintaa ja ehkäistä syrjäytymistä. Koulussa toteutuvan nuorisotyön elementtejä sisältävä toiminta, jonka aktiviteetteina ovat liikunnallinen ja luova toiminta, mahdollistaa nuorille elämänhallintataitojen oppimisen. Elämänhallinta on keskeinen osa yksilön hyvinvointia sekä keino ehkäistä koulukeskeyttämistä ja sitä kautta syrjäytymiskehitystä. Elämänhallintataitojen ansiosta ihminen kykenee suuntautumaan elämässään kohti myönteistä tulevaisuutta. (Hämäläinen 2000, 21−22; Nivala & Ryynänen 2019, 244−245.)
Sosiaalipedagogisesta kasvatusajatuksesta käsin tarkasteltuna elämänhallinnan vahvistaminen tarkoittaa myös jonkinlaista puuttumista ihmisen elämäntapaan.
Puuttumisen tarkoitus ei ole pakottaa ihmistä muutokseen, vaan antaa hänelle keinoja reflektoida omaa elämäänsä ja elämäntapojaan. (Hämäläinen 2000, 21−22;
Nivala & Ryynänen 2019, 244−245.) Sosiaalipedagogisen toiminnan eli tässä yhteydessä hankkeen toiminnan vahvuus nuorten elämänhallintataitojen lisäämisessä on se, että hankkeen aikana kehitettävä toiminta tuo oppilaitoksiin sellaisia kasvun ja kehityksen mahdollisuuksia, joita oppilaitoksen ei ole mahdollista tarjota. Liikunnallisten ja luovien aktiviteettien avulla nuori saa keinoja kasvaa omaksi persoonalliseksi itsekseen, joka pystyy rakentamaan itselleen parempaa arkea.
31
4.6 Liikunnallinen ja luova toiminta
4.6.1 Liikunnallinen ja luova toiminta elämänhallinnan tukena
Liikunnalliset ja luovat aktiviteetit elämänhallinnan ja voimaantumisen tukemiseksi noudattavat sosiaalipedagogisen työotteen muotoja. Liikunnallisissa ja luovissa aktiviteeteissa esiintyy elämyksellisiä, toiminnallisia ja yhteisöllisiä piirteitä, jotka mahdollistavat osallistujien toimijuuden kokemusten vahvistumisen. Tarkoin valitut liikunnalliset aktiviteetit ovat osaltaan elämyksellisiä ja mahdollistavat osallistujille arjen tekemisestä poikkeavia elämyksiä ja kokemuksia, joilla voi olla vaikutusta itsetunnon ja -tuntemuksen kehittymiseen. Luovat menetelmät puolestaan mahdollistavat vuorovaikutuksen osallistujien välillä yhteisen toiminnan yhteydessä sekä kokemuksellisuuden, jossa kehollisuus ja keholliset kokemukset voivat mahdollistaa nuorelle aivan uusia kokemuksia itsestään ja omista kyvyistään.
(Nivala & Ryynänen 2019, 209−216.)
Ammatillisen oppilaitoksen toimintakulttuuriin yhdistetty elämyksellinen, toiminnallinen ja yhteisöllinen toiminta voi vahvistaa nuorten elämänhallintaa ja edistää voimaantumista. Elämänhallinnan tukemisessa ja voimaantumisen edistämisessä liikunta ja luova toiminta eivät ole itsetarkoitus vaan keinoja saavuttaa asetetut tavoitteet. Liikunnalliset ja luovat toiminnat tukevat nuorten persoonallista ja sosiaalista kasvua sekä edistävät kouluyhteisön yhteisöllisyyttä ja yksilöiden yhteisöön kuulumisen kokemuksia. Jotta toiminta täyttää sosiaalipedagogiset tunnuspiirteet on huomioitava, että toiminta on kohderyhmän itsensä valitsemaa, eikä sosiaalipedagogisen toimijan valmiiksi määrittelemää.
(Nivala & Ryynänen 2019, 209−216.)
Toiminnallisen ja yhteiseen tekemiseen kutsuvan luonteensa vuoksi liikunnalliset ja luovat menetelmät mahdollistavat elämänhallinnan haasteiden läpikäymisen tekemisen lomassa. Soudon (2014) mukaan nuoret eivät välttämättä koe kahdenkeskistä keskustelua ja omien ongelmiensa keskustelevaa läpikäyntiä luontevana ja mielekkäänä. Yhteisen toiminnan yhteydessä tekeminen asettuu toiminnan kohteeksi, jolloin nuori ja esimerkiksi toimintaa ohjaava koulukuraattori tai
32 muu aikuinen asettuvat ikään kuin samalle viivalle ja asioista keskusteleminen mahdollisesti helpottuu. Asioiden läpikäymistä toiminnallisesti tukee myös kokemuksellisen oppimisen ajatus. Kehollisesti ja toiminnallisesti koettu asia jättää syvemmän muistijäljen ja muodostuu kokijalleen merkityksellisemmäksi kuin vain yhden aistikanavan varassa tapahtuva kokemus. (Nivala & Ryynänen 2019, 209−219; ks. myös Anttila 2013.) Seuraavaksi tarkastelen lyhyesti sekä liikunnan hyvinvointivaikutuksia että luovan toiminnan hyvinvointia edistäviä vaikutuksia, koska ne ovat tärkeä osa-alue liikunnallisessa sekä taiteellisessa ja luovassa toiminnassa.
4.6.2 Nuorten liikkuminen ja liikunnan hyvinvointivaikutukset
Liikunnalla eli fyysisellä aktiivisuudella on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia, jotka vaikuttavat nuoren hyvinvointiin ja jopa kognitiivisiin taitoihin. Esittelen seuraavaksi aiemman tutkimustiedon valossa nuorten liikuntakäyttäytymistä ja liikunnan paikkaa nuorten koulupäivissä sekä sivuan liikunnan hyvinvointivaikutuksia.
Nuorten fyysinen aktiivisuus on vähentynyt ja paikallaan olo ja liiallinen istuminen puolestaan lisääntynyt. Paikallaan oloa lisää erityisesti erilaisten digitaalisten laitteiden käyttö eli runsas ruutuaika. 55 prosenttia nuorista viettää ruudun äärellä yli kaksi tuntia viitenä päivänä viikossa. Istuva elämäntapa heikentää ajan myötä nuorten toimintakykyä, koska elimistö ei saa toimintakykynsä säilyttääkseen riittävästi aktiivista liikettä. Paikallaan oloa kertyy myös istuen taitetusta koulumatkasta sekä runsaasta istumisesta koulunpäivän aikana. Yhteiskunnan muuttuessa yhä inaktiivisemmaksi, on liikunnan suunnitelmallisuus, kuten arkiaktiivisuuden lisääminen tai liikkuminen harrastuksissa entistä tärkeämpää nuorten toimintakyvyn säilymisen kannalta. (Kokko & Martin 2019, 3; Kantomaa ym.
2018, 11; Jaakkola, Liukkonen & Sääkslahti 2017, 19.)
Liikunnalla ja fyysisellä aktiivisuudella on monia fyysistä ja psyykkistä terveyttä edistäviä vaikutuksia. Fyysinen aktiivisuus ja liikkuminen kohottavat ihmisen fyysistä kuntoa, edistävät terveyttä ja toimintakykyä sekä pidentävät elinajanodotetta.
33 Fyysinen aktiivisuus pienentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, moniin syöpiin ja diabetekseen. Liikkumisen monia sairauksia ennaltaehkäisevän vaikutuksen lisäksi liikunnalla on positiivinen vaikutus vireystilaan ja mielialaan.
(Lee, Shiroma, Lobelo, Puska, Blair, & Katzmarzyk 2012.; Kantomaa, Tammelin, Ebeling & Taanila 2008.)
Tuore LIITU-tutkimus (Lyyra ym. 2019) osoittaa, että paljon liikkuvilla nuorilla on vähemmän kiputiloja sekä psyykkistä oireilua. Paljon liikkuvilla nuorilla on myös vähemmän päänsärkyä, selkäkipua sekä niska-hartiaseudun kiputiloja kuin vähän liikkuvilla nuorilla. Paljon liikkuvat nuoret kärsivät harvemmin ärtyneisyydestä, alakuloisuudesta ja hermostuneisuudesta kuin vähän liikkuvat. (Lyyra ym. 2019, 134−136.)
Helena Huhta (2015) on tutkinut nuorten työttömien kokemuksia liikunnan vaikutuksista työttömyysaikana ja tulokset olivat positiivisia. Liikunnalla ja fyysisellä aktiivisuudella on monia vastavoimatekijöitä suhteessa esimerkiksi työttömyyden aiheuttamaan passivoitumiseen. Vähäisen liikunnan on osoitettu olevan yhteydessä käytöshäiriöiden lisääntymiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvien ongelmien kasvuun sekä masennukseen. Liikunta mahdollistaa sosiaalisen kanssakäymisen lisääntymisen, yksilön yhteistyötaitojen kehittymisen sekä stressin vähentymisen. (Huhta 2015.)
Jaana Salmela (2006) esittää väitöskirjassaan tutkimustuloksia liikunnan harrastamisen yhteyksiä koettuun sosiaaliseen tukeen, pätevyyteen ja itsearvostukseen. Salmela toteaa, että nuoren liikunnallinen aktiivisuus on yhteydessä nuoren kokemaan pätevyyteen ja itsearvostukseen. Liikunnallinen aktiivisuus vaikuttaa positiivisesti nuoren kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, elämänlaatuun ja tulevaisuuteen orientoitumiseen. Sosiaalisten suhteiden mahdollistama pätevyyden kokemusten lisääntyminen ennustaa liikunnan harrastamista. (Salmela 2006, 128−129.)
Liikunnan avulla nuorella on mahdollisuus lisätä ymmärrystään omasta kehosta, oman kehon toiminnasta ja suorituskyvystä. Omasta kehosta saadut kokemukset ovat tärkeitä itsetuntemuksen ja minäkäsityksen kehittymisen kannalta. Liikunnalla on merkitystä myös nuoren psyykkiseen kehitykseen sekä sosiaalisten taitojen
