• Ei tuloksia

Valonkäyttö Jean Nouvelin arkkitehtuurissa

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Valonkäyttö Jean Nouvelin arkkitehtuurissa"

Copied!
23
0
0

Kokoteksti

(1)

Valonkäyttö Jean Nouvelin arkkitehtuurissa Kandidaatintutkielma

AALTO-YLIOPISTO

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Arkkitehtuurin koulutusohjelma

(2)

Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi Tekniikan kandidaatin opinnäytteen tiivistelmä

Tekijä Anna-Karen Korkkinen

Työn nimi Valonkäyttö Jean Nouvelin arkkitehtuurissa Laitos Arkkitehtuurin laitos

Koulutusohjelma Arkkitehtuurin koulutusohjelma Vastuuopettaja Anne Tervo

Ohjaaja Helena Teräväinen

Vuosi 2021 Sivumäärä 23 Kieli Suomi

Tiivistelmä

Arkkitehtuuri nähdään ja koetaan valon ansiosta. Sen avulla voidaan luoda vaikuttavia atmosfäärejä ja tuoda arkkitehtuuriin mukaan uusia ulottuvuuksia. Tunnettu arkkitehti, joka hallitsee valonkäytön erinomaisesti, on Jean Nouvel. Pritzker-palkitun Nouvelin töissä valoa on käytetty rikkaasti, ja luonnonvaloa on hyödynnetty keskenään hyvinkin erilaisissa kohteissa.

Tässä kandidaatintutkielmassa tutkin valonkäyttöä Jean Nouvelin arkkitehtuurissa. Työssä perehdytään Nouvelin rakennuksille ominaisiin valaistusmenetelmiin kuuden

esimerkkirakennuksen kautta ja eritellään Nouvelin tyylin muodostumista valonkäytön kautta.

Tutkielmassani atmosfäärillä ja tilan kokemisella on myös keskeinen merkitys valonkäytön tarkastelussa.

Työ koostuu kolmesta pääosasta: teoriasta, esimerkkikohteiden tarkastelusta sekä yhteenvedosta.

Teoriaosuus käsittää yleisimpiä valon laadun arvioimisen teorioita sekä näkökulmia.

Käsittelyluvussa hyödynnän teorialuvun määritelmiä kuuden esimerkkirakennuksen valaistuksen tarkastelemiseen. Viimeisessä osassa muodostan johtopäätökset valonkäytöstä Jean Nouvelin arkkitehtuurissa.

Työssä selvisi, että Nouvelin arkkitehtuurissa valonkäyttö on hyvin moniulotteista ja samoja valaistusmenetelmiä on käytetty useissa projekteissa. Rakennusten valaisemisessa Nouvel

hyödyntää toistuvasti esimerkiksi innovatiivisia julkisivuja, luonnonvaloa heijastavia materiaaleja sekä kontrasteja lisäävää massoittelua. Valaistusmenetelmiä on myös yhdistelty ja uusimmissa projekteissa ne ovat kehittyneet monimutkaisimmiksi.

Avainsanat Jean Nouvel, luonnonvalo, valo, valaistus, arkkitehtuuri

(3)

1 Johdanto

2 Valo arkkitehtuurissa 2.1 Hyvä valaistus

2.2 Valon tutkimisen avuksi 2.3 Atmosfääri

2.4 Subjektiivinen tilakokemus 3 Rakennukset

3.1 Jean Nouvelista

3.2 Arabimaailman instituutti (1987) 3.3 Cartierin nykytaiteen säätiö (1994) 3.4 Torre Agbar (2005)

3.5 Museo Reina Sofían Laajennus (2005) 3.6 Les Bains des Docks (2008)

3.7 Louvre Abu Dhabi (2017) 4 Yhteenveto

Lähteet Kuvalähteet

2 4 4 4 5 6 8 8 9 10

11

12 14 15 17 20 21

Sisällysluettelo

(4)

1 Johdanto

Valo on näkemisen edellytys ja tilan kokemisen kannalta ratkaiseva elementti. Arkkitehdit ovat aina tiedostaneet valon merkityksen ja onnistunut valaistus on keskeinen hyvän

arkkitehtuurisuunnittelun tunnusmerkki. Vaikka luonnonvalon merkitys ja sen tarjoamat

mahdollisuudet on laajalti tiedostettu, on valitettavaa kuinka harvassa rakennuksessa sitä on täysin hyödynnetty. Arkkitehti Nick Bakerin ja kestävän suunnittelun professori Koen Steemersin

esittämän määritelmän mukaan hyvä valosuunnittelu ei ole rajoitteena arkkitehtoniselle ilmaisulle, vaan sen tulisi toimia inspiraationa ja perustana hyvälle arkkitehtuurille (Baker & Steemers 2002).

Määritelmä sopii erinomaisesti kuvaamaan arkkitehti Jean Nouvelin projekteja.

Jean Nouvel syntyi vuonna 1945 Ranskan Fumelissa ja opiskeli arkkitehdiksi maineikkaassa École des Beaux-artsissa Pariisissa. Valmistuttuaan vuonna 1972 Nouvel aloitti mittavan uransa

arkkitehtina ja hän on sen jälkeen herättänyt kansainvälistä huomiota töillään. Vuonna 2008 Jean Nouvel voitti Pritzker-palkinnon, joka on tunnettu myös arkkitehtuurin Nobel-palkintona. Nouvelin arkkitehtuuria on kuitenkin leimannut oman tyylin puuttuminen, mistä on tullut hänen

tavaramerkkinsä (Kuiper 2021). Vaikka Jean Nouvelin arkkitehtuuria ei voi yksikäsitteisesti

lokeroida tietyn tyylin edustajaksi, projekteissa käytetyistä innovaatioista ja menetelmistä voi löytää paljon yhtäläisyyksiä.

Yksi Nouvelin rakennuksissa toistuva ominaisuus on luonnonvalon maksimointi, mikä ei itsessään ole minkään tyylisuunnan yksinoikeudellinen piirre. Uskon kuitenkin Jean Nouvelin tyylin olevan määriteltävissä juuri sen kautta. Kaikissa Nouvelin projekteissa on hyödynnetty luonnonvaloa, ja hän kertoo intohimonsa luonnonvaloa kohtaan olleen lähtökohtana esimerkiksi Torre Agbar- rakennuksen suunnittelulle (Nouvel, Permanyer, Farriol, Freixes & Capella 2011: esipuhe).

Tässä kandidaatintutkielmassa tutkin, millaista on valonkäyttö Jean Nouvelin arkkitehtuurissa.

Työn tavoitteena on perehtyä Jean Nouvelin arkkitehtuurille ominaiseen valonkäyttöön, joka toistuvasti herättää minussa ihailua sekä halua ymmärtää sitä paremmin. Tutkielmassa tarkastellaan valonkäytön vaikutuksia rakennuksiin ja tiloihin sekä eritellään Nouvelin tyylin muodostumista valonkäytön kautta.

Toteutan kandidaatintyöni kirjallisuustutkimuksena. Tutkin aihetta perehtymällä Ateliers Jean Nouvelin suunnittelemiin projekteihin ja niistä kirjoitettuihin teksteihin. Pritzker-palkitun arkkitehdin projekteista on kirjoitettu paljon yksittäisiä rakennuksia käsitteleviä teoksia, mutta kootusti Jean Nouvelin uudemmasta tuotannosta on vähän tietoa saatavilla. Käytän lähteinäni myös Jean Nouvelin kirjoittamaa teosta ja artikkelia. Uskon, että arkkitehdin oma näkemys on tärkeää ottaa huomioon oman

(5)

tutkimustyöni kannalta, sillä se on arkkitehtuurissa kuten kaikissa muissakin taidemuodoissa erottamaton osa.

Valon ja atmosfäärin määritelmät ovat monitulkintaisia, ja teorialuvussa kaksi avaan niitä yleisimpien teorioiden sekä näkökulmien kautta. Teorialuvun jälkeen erittelen valikoitujen

kohderakennusten kautta sitä, miten teoria on otettu huomioon. Käsittelykappaleet luvussa kolme keskittyvät pääosin esimerkkikohteiden tarkasteluun. Jean Nouvelin tuotannon kokonaisvaltainen tarkastelu vain parin tutkimuskohteen kautta ei olisi tarjonnut riittävää tietoa valonkäytöstä ja tyylin muodostumisesta. Yhdistämällä valonkäytön teorian esimerkkikohteisiin Jean Nouvelin

arkkitehtuurista, saadaan selville projekteja motivoineet valaistuskonseptit. Luvussa neljä muodostan johtopäätökset näistä konsepteista sekä pohdin tutkimuksen onnistuneisuutta. En arvioi valonkäyttöä vain teorian ja sen toteuttamisen kautta. Syvin kiinnostukseni kohde on valon, tilan ja ihmisen keskinäinen vuorovaikutus.

(6)

2 Valo arkkitehtuurissa

2.1 Hyvä valaistus

Valon käyttöä arkkitehtuurissa voidaan tarkastella tarkoituksen mukaisena osana fyysistä rakennusta sekä konseptuaalisena tekijänä rakennuksen kokemisessa.

Valon kirkkautta ja määrää pidetään usein hyvän valaistuksen mittarina. Rasmussen (1964) korjaa tämän virheellisen väitteen vääräksi toteamalla, että valaistusta ei paranna valon määrä vaan sen laatu. Liian kirkas valaistus voi jopa heikentää tilan luonnetta (Rasmussen 1964: 194).

Arkkitehtuurin ja valaistuksen laadun arvioimiseksi on olemassa erilaisia teorioita ja määritelmiä, joissa suunnitteluprosessi ja fyysisen rakennus ovat tarkastelun kohteena.

Tilojen ja niiden valaistuksen kokeminen on kuitenkin yhtä tärkeä osa arkkitehtuuria, mutta kokemisen määrittely on hankalampaa. On kuitenkin olemassa joitain määritelmiä, joiden avulla valaistuksen laatua voidaan tarkastella konseptuaalisesta näkökulmasta. Tähän näkökulmaan liittyy vahvasti atmosfääri, joka on yleinen arkkitehtuurin kokemiseen viittaava käsite. Tutkimalla valaistuksen vaikutusta atmosfääriin voidaan siis arvioida valon laatua.

2.2 Valon tutkimisen avuksi

Baker ja Steemers (2002) jakavat tilaan tulevan luonnonvalon kolmeen komponenttiin.

Taivaskomponentti sisältää päivänvalon sekä suoran auringonvalon. Ulkoheijastuskomponentti nimensä mukaan heijastaa valoa rakennuksen ulkopuolella sijaitsevista pinnoista. Sisäpinnoilta heijastuva komponentti puolestaan on tilan sisäpinnoilta heijastunutta valoa, joka on peräisin edellä mainituista komponenteista. (Baker & Steemers 2002: 58.)

Yleinen harhaluulo on, että sisätiloissa luonnonvalo on peräisin vain ikkunoista. Seinissä sijaitsevat ikkunat eivät suinkaan ole ainoa tapa valaista sisätiloja. Ylävalon ja heijastavien materiaalien avulla on myös mahdollista luoda mielenkiintoisia ja erinomaisesti valaistuja tiloja. Kohtisuoraan taivaalta kajastava ylävalo ei kuitenkaan aina ole tilalle edullisin ratkaisu, sillä tilan muodot tai materiaalisuus eivät erotu yhtä hyvin ilman varjoja (Rasmussen 1964: 195). Valon tulosuuntaa tai määrää muuttamalla tila voi päästä paremmin oikeuksiinsa.

Pritzker-palkitun arkkitehdin, Peter Zumthorin, mukaan valoaspekti täytyy ottaa mukaan jo suunnitteluvaiheen alussa. Hän kertoo suunnitteluideastaan, jonka lähtökohtana ovat valo- ja

(7)

varjomassat. Siinä rakennus suunnitellaan ensin puhtaaksi varjomassaksi. Tämän jälkeen otetaan suunnitteluun mukaan uusi massa, valo, joka tunkeutuu tiloihin ja ikään kuin louhii pois pimeää rakennusmassaa (Zumthor 2006: 59). Tilasarjojen hahmottaminen valo- ja varjomassojen kautta on nerokas lähestymistapa, jonka avulla voidaan tutkia myös Jean Nouvelin valon muovaamia rakennuksia.

Toinen Zumthorin teoria liittyy materiaalien sekä valaisevien pintojen ominaisuuksien

tarkastelemiseen niiden yhteensopivuuden kannalta (Zumthor 2006: 59). Valo ja materiaalit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään ja yhdenkin materiaalin vaihtaminen tilassa voi muuttaa tilan kokonaistunnelmaa. Vaikka valaistuksen pitäisi teoriassa toimia, väärät materiaalivalinnat voivat esimerkiksi estää valoa heijastumasta pinnoista ja luoda hämärän, elottoman tilan. Böhme (2017) vakuuttaa, että se miten valo näyttäytyy valaistavien kohteiden pinnoilla määrittää sen, miten kohteet tekevät meihin vaikutuksen. Kohteet saavat ominaisen luonteensa vasta silloin, kun valo leikkii niiden pinnalla (Böhme 2017: 155).

Professori Elisa Valeron (2019) mukaan valon määrän ja laadun ollessa tasapainossa valaistuksen täytyy vielä vastata rakennuksen käyttötarkoitukseen (Valero 2019). Yhdessä kohteessa hyväksi todetun valaistusmenetelmän käyttäminen ei takaa samaa lopputulosta muissa kohteissa.

Menetelmiä täytyy aina soveltaa kontekstiin sopivaksi. Konteksti pitää sisällään esimerkiksi kohteen sijoittumisen maantieteellisesti ja ilmansuuntiin nähden, sekä kulttuurillisen näkökulman.

Hyvät arkkitehdit ottavat enemmän vaikutteita rakennuksen sijainnista kuin oman alkuperänsä kulttuurista, jolloin arkkitehtuuri on automaattisesti osa ympäristöään (Valero 2019). Mielestäni valonkäytössä on yhtä hyvin mahdollista huomioida sosiokulttuurinen konteksti. Se voi näkyä esimerkiksi uuden teknologian käyttämisenä tai rakennusperinteen jatkamisena. Nouvelin projektit ovat käyttötarkoitukseltaan monipuolisia ja ne sijaitsevat keskenään hyvinkin erilaisissa

ympäristöissä, mikä mahdollistaa kontekstisidonnaisuuden tutkimisen laajasti.

2.3 Atmosfääri

Sen lisäksi, että tarkastellaan valonkäyttöä osana fyysistä rakennusta, voidaan tarkastella sitä myös konseptuaalisesta näkökulmasta tilan luomien aistikokemusten sekä aineettomien

ominaisuuksien avulla. Atmosfäärien merkitys tiedostetaan nykyään entistä useammin, mutta sitä harvoin sovelletaan yksittäisten arkkitehtien tyylin tarkastelussa.

Sykähdyttävimmät tilakokemukset jättävät usein muiston, jossa keskiössä ovat paikan herättämät tunteet, ei itse fyysinen rakennus. Kauniin auringonlaskun katsominen, vierailu valon täyttämässä uskonnollisessa rakennuksessa tai taideinstallaatio voivat aiheuttaa voimakkaita, jopa hengellisiä,

(8)

aistikokemuksia. Tutkija Christian Borchin (2014) mukaan tunnettujen arkkitehtien Peter Zumthorin (2006) ja Juhani Pallasmaan (2014) tulkinta arkkitehtuurin laadusta määräytyy atmosfäärin ja eksistentiaalisten kokemuksien kautta, missä tilan tunnelma herättää ja voimistaa aistikokemuksia (Borch 2014: 11). Tilaan astuessa kaikki aistit tekevät havaintoja, mutta nykyarkkitehtuurissa näköaistin stimuloimisella on usein eniten painoarvoa. Tässä korostuu hyvän valaistuksen merkitys.

Visuaalinen aistikokemus syntyy materiaalien ja tilan hahmon vaikutuksesta. Niitä ei olisi nähtävissä ilman valoa. Se, miten valolla voidaan tuoda esille tilan materiaalisuus, muoto ja syvyyden vaikutelma on arkkitehtonisista ratkaisuista kiinni. Kokemus tilan atmosfääristä syntyy alitajuisesti jo ennen kuin se on rationaalisesti sanallistettavissa. Pallasmaa (2014) kuvailee tilan tunnelmaa aineettomaksi elementiksi, joka tuoksun tavoin terävöittää aistikokemuksia (Pallasmaa 2014: 22–24). Jotta aineetonta atmosfääriä voidaan analysoida, on pystyttävä sanallistamaan fyysisestä todellisuudesta ne tekijät, joista se rakentuu.

Juhani Pallasmaan (2014) mukaan kaikki aistit, mukaan lukien näköaisti, ovat tuntoaistin jatkeita.

Tällä teorialla Pallasmaa perustelee, miksi voimakkaat atmosfäärit ovat miltei käsin kosketeltavissa (Pallasmaa 2014: 34). Koska atmosfääri voidaan määritellä tilan aiheuttamien aistikokemusten kautta, voidaan päätellä, että valaistuksen tarkoitukseksi ja sen laadun mittariksi arkkitehtuurissa muodostuu sen kyky tuoda tilan mahdollistamia aistikokemuksia näköaistin saataville. Tähän lukeutuu materiaalien ja tilan muotojen esiin tuominen sekä ohjaaminen tilassa. Valon avulla voidaan ohjata vierailijan kulkua ja sillä voidaan kiinnittää huomio haluttuun kohteeseen.

Esimerkiksi perinteisessä taidegalleriassa valo on väline, joka mahdollistaa taiteen kokemisen vierailijoille. Ensin valonkäytöllä johdatellaan vierailija taideteosten luokse, jonka jälkeen teos esitetään sille otollisimmassa valossa.

2.4 Subjektiivinen tilakokemus

Jotkut fyysiset atmosfäärin ominaisuudet ovat tavanomaisia ja kulttuurisidonnaisia, mutta merkit ja symbolit sisältävät näiden tavanomaisten atmosfäärin ominaisuuksien lisäksi affektiivisia tunteisiin vetoavia ulottuvuuksia (Böhme 2017: 3). Joku tilan ominaisuus voidaan yhdistää helposti

esimerkiksi tiettyyn historian vaiheeseen tai paikalliseen luontoon. Henkilökohtaisella tasolla

symbolit ja merkit vuorostaan herättävät enemmän voimakkaita tunteita, jolloin atmosfäärit koetaan vaikuttavampina joko positiivisessa tai negatiivisessa mielessä. Merkit ja symbolit arkkitehtuurissa jakavat siis enemmän mielipiteitä kuin perinteiset ja hyväksi todetut arkkitehtuurin keinot.

(9)

Tilojen valonkäyttöä tutkiessa on pidettävä mielessä, että jokainen ihminen kokee tilan eri tavalla.

Konseptuaalinen käsitys hyvästä arkkitehtuurista jakaa ihmisiä paljon. Atmosfäärin käsitteen liittyessä vahvasti tilan mahdollistamiin subjektiivisiin aistikokemuksiin tilan tunnelma esiintyy kaikille vierailijoille väistämättä erilaisena, kysehän on aistikokemuksista ja tunteista, jotka ovat aina subjektiivisia. Tila, joka on yhdessä asukkaassa herättänyt mielihyvän tunteita, voi toiselle aiheuttaa jopa vastenmielisen elämyksen (Jolkkonen 2021: 18).

Omalla kohdallani tilakokemus on myös ollut erilainen eri aikoina. Sama tila ei esimerkiksi ole herättänyt enää samanlaista elämystä. Tilakokemukseen vaikuttavat myös tilan käyttäjät. Böhmen (2017) mukaan tila ei ole itsenäinen objekti vaan se tarjoaa horisontin, jossa ihmiset tulevat ja menevät eläen omaa elämäänsä (Böhme 2017: 1). Uskon, että jokainen tilan käyttäjä näkee erilaisen horisontin, ja tilakokemuksesta ei ole edes mahdollista luoda täydellistä ja jokaista

miellyttävää. Vaikka ihminen olisi yksin tilassa, on hän silti osana tätä horisonttia, jossa omat arvot, ennakkoluulot ja mieltymykset vaikuttavat tapaan kokea elämää sekä vuorovaikuttaa tilan kanssa.

Maalausta voisi verrata tilaan. Maisemamaalaus on kuin ikuistettu horisontti, jossa tietyt ihmiset ja aika ovat pysähtyneet. Fyysinen rakennus puolestaan on tehty koettavaksi, ja sen sisällä

tapahtuvaa elämää ei pysty hallitsemaan niin, että tila näyttäytyisi samanlaisena horisonttina kaikille.

(10)

3 Rakennukset 3.1 Jean Nouvelista

Suunnittelu pohjautuu aina tiettyyn filosofiaan tai tapaan hahmottaa elämää (Valero 2019).

Joidenkin arkkitehtien suunnittelun periaatteet ovat hyvinkin helposti havaittavissa ja nämä aatteet ilmenevät projekteista hyvin. On mahdotonta suunnitella rakennusta ilman minkäänlaista filosofiaa suunnittelun apuvälineenä. Jokainen arkkitehti suunnittelee tiloja tietämättäänkin omia arvojaan ja todellisuuttaan vastaaviksi. Uskon, että jokaisen arkkitehdin töiden taustalla on filosofia, joka ohjaa suunnittelua. Tämä pätee myös Jean Nouveliin, jonka tyyliä pidetään vaikeasti määriteltävänä.

Monitulkintainen tyyli ei kuitenkaan tarkoita, että töiden motivaationa toimiva filosofia olisi yhtä vaikeasti hahmotettavissa. Jokainen arkkitehti osaa varmasti itse kertoa parhaiten töidensä innoittajista ja lähtökohdista. Vertaamalla sitä, mihin Jean Nouvel on itse pyrkinyt valonkäytöllään rakennuksen lopulliseen toteutukseen ja sitä seuraaviin projekteihin, saadaan hyvä käsitys kehityksen suunnasta sekä arkkitehdin itsereflektiosta.

Kuvaillessaan Nemaususta (1987), yhtä ensimmäisistä projekteistaan Ranskassa, Nouvel (1989) kertoo rakennustensa vaikuttavuuden olevan lähtöisin valon laadusta, etenemisestä tilojen välillä sekä älykkäistä elementeistä (Nouvel 1989: 128). Nouvelin kuvaus sopisi kuvaamaan myös Ateliers Jean Nouvelin uudempaa tuotantoa, jossa juuri nämä ominaisuudet tekevät

arkkitehtuurista ainutlaatuista. Nouvel ei ole sivuuttanut laadukasta valaistusta yhdessäkään tutkielmassani käsiteltävistä esimerkkiprojekteista.

Jean Nouvelin suunnittelemissa rakennuksissa luonnonvalo valaisee ja valistaa. Valaistus on ennen kaikkea suunniteltu tilan kokemista varten, mutta valaistusmenetelmät paljastavat myös hienovaraisesti piirteitä paikallisesta kulttuurista, historiasta tai luonnosta. Arkkitehti kapinoi keskinkertaista sekä geneeristä arkkitehtuuria vastaan ja pyrkii omissa töissään sitomaan rakennukset kontekstiinsa. Arkkitehtuuri ei ole tilan organisoinnin taidetta, vaan kulttuurin ja sivilisaation arvojen tuomista esiin rakentamisen muodossa (Nouvel 1989: 124). Rakennukset peilaavat ympäristöjään ja myös valaistuksella on pyritty ottamaan ympäristö kaikkine

ominaisuuksineen huomioon.

Nouvelin arkkitehtuuri on moniulotteista sanan kaikissa merkityksissä. Cascianin (2008) mukaan se koostuu limittäisistä elementeistä, toistosta, heijastuksista sekä viittauksista, jotka saavat eri paikka- ja aikakonteksteissa eri merkityksiä (Casciani 2008: 4). Rakennukset eivät ole pelkästään vastaus rakennustarpeeseen ja kontekstiin, vaan ne ovat jatkuvassa vuoropuhelussa ympäristönsä kanssa tuoden Jean Nouvelin äänen kirkkaasti kuuluviin.

(11)

3.2 Arabimaailman instituutti (1987)

Pariisissa sijaitseva Arabimaailman instituutti (1987) nousi pian valmistumisensa jälkeen

mestariteoksen maineeseen. Rakennuksen merkittävin ominaisuus on sen innovatiivinen julkisivu.

Etelään suuntautuvaa julkisivua koristavat mozarabilaisen kulttuurin perinteisistä säleikkörakenteista inspiroituneet ikkunapaneelit. Himmentävät paneelit on suunniteltu

vastaamaan vallitseviin valaistusolosuhteisiin edistyksellisellä tavalla, jossa paneeleissa olevat valolle herkät kalvot vastaanottavat tietoa valon voimakkuudesta. Valaistukseen reagoivien kalvojen keräämä tieto säätelee moottoroitujen himmentimien valoa läpäisevää pinta-alaa, joka pienenee auringonvalon ollessa liian voimakas ja päinvastoin. Ikkunan kuvioiden muutos tekee vierailijaan visuaalisen vaikutuksen ja mystistä tunnelmaa vahvistaa mielikuva seinien

heräämisestä eloon.

Böhme (2017) kertoo valon nousseen rakennusmateriaalien tai suunnittelun parametrien tavoin kiinteäksi osaksi arkkitehtuuria valaistusteknologian kehittymisen myötä (Böhme 2017: 144).

Nouvelilla on mielestäni hallussaan ainutlaatuinen taito käyttää aineettomia elementtejä rakennusmateriaaleinaan. Valo ja varjo, jotka yksinomaan pystyvät vangitsemaan kulttuurin luonteen, ovat voimakkaampia suunnitteluparametreja kuin yksikään fyysinen materiaali. Kuvassa 1 tilan luonne on vangittu hyvin ja viite arabimaailmaan on vahvasti läsnä.

Tässä esimerkkitapauksessa paneeli on valoa ilmentävä fyysinen elementti, jonka hienous piilee juuri sen kyvyssä läpäistä valoa. Paneelit palvelevat valoa ikkunan tavoin, mutta moottorisoidun teknologian avulla valaistukseen vaikuttaa auringon lisäksi toinenkin muuttuva tekijä eli paneeli.

Muuttuva julkisivu ei säätele ainoastaan sisätilan tunnelmaa, vaan rakennuksen ilme muuttuu paneeleiden muodonmuutoksen seurauksena myös ulkoa päin. Pohjoispuolen julkisivu puolestaan heijastaa Pariisin taivasta.

Atmosfäärin kannalta linkki arabilaiseen kulttuuriin on myös mainitsemisen arvoinen. Julkisivun himmentimien luoma symbolistinen yhteys historiaan ja kulttuuriin luo arkkitehtuuriin lisäarvoa.

Kokijan tiedostamatta se vahvistaa aistikokemuksia, joista atmosfääri muodostuu. Böhme (2017) selostaa, kuinka symbolit ovat juurtuneet syvälle kulttuuriin ja jatkuvuus vahvistaa niiden

tunnearvoa (Böhme 2017: 3). Kulttuurikontekstin mukaan tuominen valonkäyttöön kertoo Jean Nouvelin halusta tuoda uusia ulottuvuuksia arkkitehtuuriin ottaen huomioon rakennuksen spesifin käyttötarkoituksen. Haluamme säilyttää yhteyden elämän merkkeihin sen sijaan, että tuntisimme olevamme eristyksissä keinotekoisessa ympäristössä (Pallasmaa 2014: 30). Kulttuurisen

kontekstin ymmärtäminen Arabimaailman instituutin rakennuksessa vie vierailijan lähemmäksi arabikulttuuria ja elämän merkkejä.

(12)

Kuva 1. Arabimaailman instituutin valoisat sisätilat 3.3 Cartierin nykytaiteen säätiö (1994)

Jean Nouvelin rakennusten julkisivuissa toistuva elementti on valon, läpinäkyvyyden sekä heijastusten leikittely. Eri läpinäkyvyysasteiset materiaalit julkisivuissa läpäisevät valoa vaihtelevasti, jolloin sisätilojen valaistuksesta saadaan vivahteikkaampaa kuin perinteisesti monotonisesta ikkunavalosta. Monikerroksisen julkisivun läpäisevä auringonvalo muuttaa luonnettaan jokaisen materiaalikerroksen jälkeen ja valon tulosuunnan muuttuessa sisätilan tunnelma voi vaihdella merkittävästi.

Cartierin nykytaiteen säätiö Pariisissa on loistava esimerkki monikerroksisen lasijulkisivun vaikutuksesta tilan ja valon luonteeseen. 1994 valmistuneen rakennuksen julkisivu koostuu kahdesta lasiseinästä, jotka ovat täysin erillään toisistaan. Julkisivun eri kerrosten väliin jää puutarha ja korkeita puita. Yhdessä kasvillisuuden kanssa lasiseinät muodostavat harmonisen kokonaisuuden, jossa heijastukset muuttuvat ja puiden varjot piirtyvät sisätiloihin. Suoran

auringonvalon osuessa lasipaneeleihin valo peilautuu myös takaisin ympäristöönsä. Päiväsaikaan osittain läpinäkyvät lasikerrokset heijastavat Pariisin maisemia ja taivasta, pimeällä vuorostaan taidemuseon valaistujen sisätilojen ääriviivat häipyvät lasiseinien heijastuksia pitkin yötaivaalle.

(13)

Näyttelytilojen suhteen projekti on saanut osakseen paljon kritiikkiä, sillä valon voimakas läsnäolo vie sisätiloissa liikaa huomiota taideteoksilta. Luonnonvalo valaisee näyttelytilat vain eteläisen lasijulkisivun puolelta. Sivulta heijastuva valo tuo parhaiten esiin tilojen ja niissä sijaitsevien taideteosten tekstuurit. Jos kohde valaistaisiin kohtisuorasti, tekstuurit eivät pääsisi esille

(Rasmussen 1964: 190). Taideteoksien valaisemisessa eivät kuitenkaan päde samat valon laadun arvioimisen teoriat kuin arkkitehtuurissa, ja teoksille sopivan valaistuksen määrittää jokainen taiteilija itse.

Rakennuksen materiaalit on valittu niiden heijastavien ominaisuuksien ja sopusointuisuuden mukaan. Rakennuksen atmosfääri on rikas sen herättämien aistikokemusten vuoksi. Sisä- ja ulkotilojen häilyvyydestä johtuva monitulkintaisuus stimuloi näköaistia ja kannustaa tilan käyttäjää tekemään siitä omia havaintoja. Näön virikkeeksi myös perspektiiviä ja skaalaa on varioitu, mikä lisää monitulkintaisuutta. Luonnon vahva läsnäolo ulkotiloissa ja sisätiloissa heijastusten sekä varjojen muodossa herättää aisteja ja tuo atmosfääriin lisää syvyyttä. Rakennuksen pinnatkin heijastavat käyttäjän liikkeitä, mikä vahvistaa ihmisen ja tilan välistä vuorovaikutusta.

Arvoituksellinen, jopa mystinen valo ei ohjaa vierailijaa seuraamaan ennalta määrättyä reittiä puutarhasta näyttelytiloihin, vaan se yhdessä useiden sisäänkäyntien kanssa tarjoaa vierailijalle mahdollisuuden ajelehtia ympäriinsä.

3.4 Torre Agbar (2005)

Cartierin nykytaiteen säätiössä nähty julkisivun heijastuksilla pelaaminen toistuu myös

Barcelonassa sijaitsevassa Torre Agbarissa (2005), jonka julkisivu rakentuu lähes 50 000 lasi- ja alumiinipaneelista, joiden koko ja läpinäkyvyysaste vaihtelee. Värikäs ja muuttuva rakennus kuvastaa rantakaupunkia ympäröivää vettä (Casciani 2008: 4). Mielestäni yhteys ympäröivään mereen ei ole kuitenkaan ilmiselvä, mutta rakennusta tutkiessa tarkemmin siitä on löydettävissä samoja ominaisuuksia kuin vedestä. Julkisivussa, kuten vedessäkin, heijastaminen, liike, väri sekä sakeus vuorottelevat muodostaen julkisivun eläväisen pinnan. Farriol (2011) kuvailee Torre

Agbarin julkisivua suomumaiseksi pinnaksi, josta auringonvalo heijastuu takaisin tuhansina välähdyksinä häivyttäen rakennuksen ääriviivat (Farriol 2011: 57).

Kiiltävät ja erittäin heijastavat materiaalit toistuvat myös rakennuksen sisätiloissa. Toimistotilat on suunniteltu heijastamaan ulkoa tulvivaa päivänvaloa koko kerrosten syvyydeltä. Tilojen

valonkäyttöä on maksimoitu myös peilien avulla (Farriol 2011: 57). Lisäksi aulan ja

(14)

näköalatasanteen lattioiden valkoiset epoksipinnat näyttävät heijastavan valoa hyvin. Tässäkin Nouvelin suunnittelemissa rakennuksessa tilan luonne muuttuu täysin valon tulosuunnan

muuttuessa auringonkierron mukana. Torre Agbar on hyvä esimerkki päivänvalon muuttumiseen sopeutuvasta rakennuksesta.

Torre Agbar puhuttelee katsojaansa ja käyttäjäänsä. Tulkinnanvarainen referenssi veteen jää jokaisen katselijan löydettäväksi, samoin kuin valonkäytön nerokkuus julkisivussa. Puhutteleva teos Barcelonan horisontissa on iltaisin valaistu kirkkain värein 4 500 itsenäisen LED-valolaitteen avulla.

Kilometrien päähän erottuva rakennus muistuttaa modernia tulkintaa valotornista, joka ohjaa eksyneitä merenkulkijoita tai kaupungin turisteja navigoimaan luokseen. Julkisivujen sisälle kätkeytyvien toimistotilojen työntekijöille kokemus on kuitenkin toisenlainen, mutta hyvien valaistusolosuhteiden ansiosta atmosfääri sisälläkin on miellyttävä. Valon muovaamat tilat mahdollistavat todellisen liikkumisen lisäksi potentiaalisen liikkumisen: katse voi vaeltaa vapaasti tyhjässä tilassa (Böhme 2017: 149). Vierailu Torre Agbariin todistaa, että rakennus tosiaan on valon muovaama. Sisätiloissa katse voi vaeltaa vapaasti ja kiehtovien seinien yksityiskohdissa sekä tilan hahmottamisessa riittää tutkittavaa.

Atmosfääri säilyttää kiinnostavuutensa sisätiloista ulkotiloihin siirtyessä, mikä kertoo Torre Agbarin onnistumisesta vierailijan puhuttelemisessa sekä Nouvelin ainutlaatuisesta kyvystä käsitellä aineellisten rakennusmateriaalien lisäksi valoa, varjoa ja mielikuvia.

3.5 Museo Reina Sofían laajennus (2005)

Vuonna 1999 Ateliers Jean Nouvel sai tehtäväkseen toteuttaa Museo Reina Sofían laajennushankkeen voitettuaan kansainvälisen suunnittelukilpailun. Alkuperäisen

museorakennuksen ympärille kietoutuva laajennus käsittää kolme uutta rakennusta, joiden väliin jää suuri aukio, joka avautuu kadulle asti. Monissa Jean Nouvelin suunnittelemissa rakennuksissa kattoikkunat tai atriumit ohjaavat valoa ja heijastuksia. Tässä Reina Sofían projektissakin

museorakennuksia peittää kuorimainen katto, joka läpäisee valoa suurien kattoikkunoiden kautta.

Katon aukotuksista aukiolle piirtyy lohkaremaisia valokohtia, jotka valaisevat sen näyttävästi teatterivalojen tavoin (Arquitectura Viva 2005: 101).

Böhmen (2017) mukaan arkkitehtuurissa materiaalien käytön määrää se, miten niiden pinnat ovat vuorovaikutuksessa valon kanssa (Böhme 2017: 155). Museon laajennushankkeessa Nouvel valitsi katon materiaaliksi punaisen alumiinin ulkopintaan ja tiilenpunaisen sinkkiverhoilun sisäpintaan, kumpikin voimakkaasti heijastavia. Sisäpinnan väri, joka muuttaa sävyään päivänvalon mukaan harmaasta punaiseen, värjää kattoikkunoista tulevan valon ja samalla

(15)

sisätilan. Myös kadulle asti ulottuva katto tuo valoa heijastusten kautta sisätilaan. Tässä esimerkkirakennuksessa pinnat ja materiaalisuus nousevat niin huomattavaan asemaan, että hankkeesta kumpuaa vaikutelma, että juuri valo on määrännyt siinä käytettävät materiaalit kuten Böhme ehdottaa.

Valaisemisen ohella Reina Sofían heijastavat materiaalivalinnat yhdistävät sen ympäristöönsä.

Voimakkaasti heijastava sinkkipinta peilaa ympäröivän kaupungin liikettä sisäpihaan ja tuo kaupungin osaksi rakennusta. Rakennuksen sisäpihalla seisova vierailija voi aistia ympäristönsä läsnäolon esimerkiksi kattoikkunoiden auringonvalon tai tuttuja rakennuksia heijastavan katon kautta ja tuntea olevansa osana suurempaa kaupunkiympäristöä.

Rakennuksen atmosfääri on teatraalinen ja vierailija voi yllätyksekseen huomata uusien rakennusten lomasta tilan perältä alkuperäisistä seinistä heijastuvan valon (Arquitectura Viva 2005: 101). Myös tämän rakennuksen majesteettinen luonne tulee jo pelkistä valokuvista, kuten kuvasta 2, hyvin esiin. Tilan ymmärtämisen vaatima tarkka havainnointi ja sitä seuraava aistien viritys saavat vierailijan varmasti reagoimaan voimakkaasti tilaan, mikä selittää sen vaikuttavaa tunnelmaa.

Kuva 2. Museo Reina Sofían laajennus

(16)

3.6 Les Bains des Docks (2008)

Ranskan Le Havressa sijaitseva Les Bains des Docks -kylpyläkompleksi on suunniteltu

luonnonvaloa kunnioittaen ja Nouvelin arkkitehtuurille ominaisia menetelmiä käyttäen. Reina Sofía -museon tavoin auringonvalo valaisee tässäkin projektissa atriumpihoja sekä niissä sijaitsevia altaita suoraan taivaalta. Kylpyläkompleksia ei kuitenkaan ole katettu, joten tämä projekteja yhdistävä piirre ei ole kovin helposti havaittavissa.

Valo toimii tässä esimerkkitapauksessa myös tilanjakajana. Atriumpihoihin paistava suora auringonvalo jakaa kylpylän tilat kuuteen tasaisemmin valaistuun alueeseen. Katetut rakennusmassat on sijoitettu taivasalla olevien tilojen väliin siten, että luonnonvalo riittää

valaisemaan niiden alle jäävät kylpylätilat. Tilojen välissä kulkevat käytävät ovat myös avoimia, ja katonrajasta tuleva luonnonvalo valaisee muuten pimeät ja kapeat siirtymät. Kontrasti ainoastaan heijastuksin valaistujen tilojen ja suoran auringonvalon valaisemien tilojen välillä on suuri, mutta kokonaisuus on rauhallinen.

Les Bains des Docksin materiaalipaletti on todella minimalistinen. Puhtaan valkoiset sisätilat, joita valo, vesi ja massojen lähes kubistinen kompositio elävöittävät, avautuvat sisäänkäynnin portaiden jälkeen ja vaikutus on häikäisevä (Amelar 2009). Tila hahmottuu hyvin kuvailun ja valokuvien perusteella ja kokonaisuus vaikuttaa harkitulta. Siirtymä ulko- ja sisätilojen välillä portaikon kautta jakaa tasaisesti huomiota koko kokonaisuudelle ja asteittaiset variaatiot valaistuksessa tuovat tilan luonteen asteittain tietoisuuteemme. Sisätiloissa kuutiomainen massoittelu yhdessä voimakkaan auringonvalon kanssa tuovat tiloihin vahvan syvyysvaikutelman yksinkertaisesta materiaalipaletista huolimatta. Zumthorin ajatus valo- ja varjomassoista (Zumthor 2006: 59) sopii erinomaisesti tämän rakennuksen valonkäytön tarkasteluun. Koko tontin peittävästä umpinaisesta volyymista

hienovaraisesti valaistut käytävät ja luonnonvalolla valaistut tilat ovat kuin irti louhittuja valomassoja. Karkeasti Tetris-tyylinen rakennus muistuttaa rakennuspalikoista muodostuvaa abstraktia sommitelmaa.

Les Bains des Docksin suunnittelussa Nouvel on pyrkinyt luomaan rikkaan atmosfäärin. Kontrastit ovat suuria ja tilat on valaistu keskenään eri tavoin riippuen niiden käyttötarkoituksista. Kylpylän lapsille tarkoitettu osa poikkeaa seinien väritykseltään muusta kylpylästä, jonka tunnelma on varsin hillitty. Vaihtuvat näkymät kylpylän läpi kulkiessa aktivoivat aisteja ja luovat atmosfäärin, joka kutsuu luokseen ja herättää uteliaisuutta.

Nouvel on inspiroitunut luonnollisista laguuneista sekä roomalaisista kylpylöistä, mikä tarjoaa lukuisia tapoja kokea vettä (Amelar 2009). Arkkitehdin tavoittelema yhteys roomalaiseen

(17)

kattamattomaan kylpylään on ilmeinen ja historiallisen ulottuvuuden takia kylpylävierailu voi tuntua aikamatkalta. Voidaan todeta, että valaistuksella on onnistuttu luomaan tunnelmaa myös siinä mielessä, että tilan materiaalit, erityisesti vesi, on tuotu nerokkaasti aistikokemusten saataville.

Nouvel hyödyntää rakennuksen materiaalien ja veden optisia ominaisuuksia, ja luonnonvalo siroaa vedestä kylpylän valkoisin laatoin päällystettyihin seinä- ja lattiapintoihin. Tilan materiaalit on ilmeisesti valittu yhteen niiden heijastavat ominaisuudet mielessä, ja ne sointuvat yhteen

erinomaisesti, mikä on myös yksi Peter Zumthorin lähtökohta suunnittelulle (Zumthor 2006: 59).

3.7 Louvre Abu Dhabi (2017)

Abu Dhabissa sijaitsevan Louvre-museon arkkitehtuurissa on paljon samoja piirteitä kuin Les Bains des Docks -kylpyläkompleksissa. Siinä on käytössä sama heijastava materiaalipaletti, ja käytävät ovat kuin kaiverrettuja tunneleita tai labyrintti valolle. Galleriatilojen umpinainen ja laatikkomainen olemus korostaa vaikutelmaa. Rakennus on kuitenkin ensi sijassa tunnettu sitä peittävästä kupolista, joka vie valaistuksen vieläkin pidemmälle. Kupoli muistuttaa etäisesti myös jalostunutta versiota Museo Reina Sofíaa peittävästä aukotetusta kattorakenteesta.

Vuonna 2017 valmistuneen Louvren kupoli suojaa alleen jäävää taidegalleriaa paahtavalta auringolta. Kuumuudelta suojaamisen lisäksi se luo tilaan maagisen tunnelman. Kupolikatto koostuu lähes 8000 erikokoisen alumiinitähden muodostamista päällekkäisitä kehikoista, jotka läpäisevät sattumanvaraisesti auringonsäteitä. Halkaisijaltaan 180-metrinen kupoli luo varjon, jonka läpi auringonsäteet puhkovat tiensä (El Croquis 2016: 50). Kupolin läpäisevät valonsäteet heijastavat museon pinnoille valopisteitä, jotka liikkuvat auringonkierron mukana. Jatkuvasti suuntaa ja voimakkuutta muuttavien valonsäteiden myötä kupolin luoman varjo täplittyy valopisteillä ja sen pinta saa jatkuvasti muuttuvan geometrisen kuvion. Yksikään kupolin alle aukeava tila ei jää täysin varjoon.

Atmosfääristä on pyritty luomaan luokseen kutsuva ja rauhallinen valon ja varjojen avulla (El Croquis 2016: 48). Sisätilojen valaistuksen jatkuva muuttuminen korostaa auringon luonnollista kiertoa ja se yhdistää kupolin alle kätkeytyvät tilat ulkomaailmaan, jotta vierailija voi aistia olevansa edelleen tutussa ympäristössä. Kuten monissa muissakin Nouvelin projekteissa on nähtävissä, Louvren nerokkaan valonkäytön voi havaita myös rakennuksen ulkopuolelta. Taidemuseon kupolin lävistävät valoaukot valaisevat pimeän yötaivaan tähtien tavoin ja sitä ympäröivä merikin peilaa keinosaarelle rakennettua veistoksellista maamerkkiä. Böhme (2017) ehdottaa, että valopisteet tilassa koetaan autonomisena ilmiönä, jonka voi kokea katsomalla tähtitaivasta. Meillä on taipumus projisoida itsemme valonlähteen luokse ja jopa katsoa sieltä takaisin maailmaamme. Valopisteiden liike lisää tätä vaikutusta (Böhme 2017: 152). Louvren kupolikatto auringon kierron mukaan

(18)

muuttuvine valopisteineen on mahdollisesti suunniteltu tämä mielessä, sillä mielleyhtymä tähtitaivaaseen on voimakas.

Louvre Abu Dhabin sisätiloista avautuu täysin esteettömiä näkymiä merelle, sillä varsinaisia ulkoseiniä rakennuksessa ei ole. Näennäisesti kupolia kannattelevat vain kuutiomaiset paviljongit, joiden sisällä galleriatilat ovat. Ulkoa tuleva auringonvalo yhdessä kupolin läpäisevien

valonsäteiden kanssa täydentävät toisiaan ja kokonaisuus on lumoava. Pelkästään museosta otettujen valokuvien perusteella tilan atmosfääri tuntuu käsin kosketeltavalta. Merelle avautuvilla portailla voisi varmasti istua kauan ihaillen pelkästään aaltojen säihkettä sekä seuraten

rakennuksen sisäpinnoille piirtyviä kuvioita valon ja varjon leikistä.

Louvren valaisemiseen ei olisi riittänyt vain yksi edellä kuvailluista valaistusmenetelmistä. Kuten kuvasta 3 näkyy, ulkoa heijastuvalla luonnonvalolla, heijastavilla materiaaleilla sekä kupolin aukotuksen mahdollistamalla ylävalolla on kaikilla oma osuutensa taidemuseon valaisemisessa.

Nouvel on onnistunut luomaan voimakkaan atmosfäärin ja löytämään tavan, jolla kaikki Bakerin ja Steemersin (2002) määrittelemät valaistuksen komponentit täydentävät toisiaan harmonisessa suhteessa.

Kuva 3. Jean Nouvelin suunnittelema Abu Dhabin Louvre-museo

(19)

4 Yhteenveto

Jean Nouvelin rakennuksissa valonkäyttö ei todellakaan ole pintapuolista. Luonnonvalo ei ole koskaan vain irrallinen osa Nouvelin arkkitehtuuria vaan integroitu ominaisuus, mikä kertoo sen tarkoituksenmukaisesta painoarvossa koko suunnitteluprosessissa ja arkkitehdin valon

ymmärryksestä. Valonkäyttö on suunniteltu aina erikseen jokaiseen kohteeseen, jolloin

valaistusmenetelmät kuten rakennuksetkin ovat aina keskenään erilaisia. Rakennusten valonkäyttö ei koostu vain yhden valaistusmenetelmän varioinnista, vaan jokaisessa kohteessa kaikkia valon komponentteja on hyödynnetty.

Nouvelin suunnittelemien rakennusten valaistustapoja yhdistävää tyyliä on vaikea löytää tarkasteltaessa rakennuksia vain esteettisestä näkökulmasta. Kuraattori ja arkkitehti Stefano Casciani (2008) kuvaa Nouvelin projekteja ennalta-arvaamattomiksi, mutta aina älyllisen ja kriittisen merkityksen sisältävien ilmenemistapojensa kautta hänen töikseen tunnistettaviksi (Casciani 2008: 6). Osuva kuvaus pätee myös arkkitehdin valonkäyttöön, joka ei ole projekteissa silminnähden yhtenäistä. Projekteista on kuitenkin löydettävissä samankaltaisia ja toistuvia valaistusmenetelmiä, joihin kytkeytyy myös silminnähden vaikeasti havaittavia paikka-, aika- ja kulttuurisidonnaisia ulottuvuuksia. Nämä ulottuvuudet voivat muodostua valaistusmenetelmien synnyttämistä mielleyhtymistä tai niissä käytetystä symboliikasta. Arkkitehdin tehtävä on kantaa kulttuurillista vastuuta (Nouvel 1989: 126). Kulttuurien säilyttämisen tuoma vastuuntunto selittää hyvin sitä, miksi kulttuurillinen ulottuvuus on niin voimakkaasti läsnä Jean Nouvelin arkkitehtuurin kaikissa elementeissä, mukaan lukien valonkäytössä.

Nouvelin luomille tiloille tunnusomaista on myös aistikokemusten vahvistaminen. Visuaalisten aistikokemusten maksimoinnin seurauksena tiloissa on usein vaikuttava atmosfääri, joka syntyy esimerkiksi valon suuntaamisella suotuisasti materiaalien ja tilan syvyyksien korostamiseksi. Myös aineettomat ulottuvuudet, joita Jean Nouvelin arkkitehtuurissa on runsaasti, voivat vahvistaa aistikokemuksia. Kaikkien valon komponenttien hyödyntäminen arkkitehtuurissa on jo itsessään harvinaista, mutta yhdessä rakennuksen kontekstiin sidonnaisten ulottuvuuksien kanssa

valonkäyttö on sitäkin vaikuttavampaa.

Les Bains des Docks -kylpyläkompleksia ja Abu Dhabin Louvrea yhdistävät samojen heijastavien materiaalien käyttö sekä laatikkomaisesta massoittelusta johtuvat runsaat kontrastit. Julkisivut, joissa heijastukset ja läpinäkyvyydeltään erilaiset materiaalit vuorottelevat, tekevät Cartierin nykytaiteen säätiöstä ja museo Reina Sofían atmosfääreistä vaikuttavia. Muissakin rakennuksissa huomio kiinnittyy usein julkisivuihin, joissa piilee toistuvasti valonkäytön nerokkuus. Nouvelille tyypillisen julkisivudetaljiikan innovatiivisuus on nähtävissä esimerkiksi valaistusolosuhteisiin

(20)

reagoivissa moottoroiduissa paneeleissa, heijastavien pintojen kerroksellisuudessa ja materiaalien optisten ominaisuuksien hyödyntämisessä. Tällaisten julkisivujen käyttäminen tekee niiden taakse kätkeytyvistä tiloista valaistukseltaan ainutlaatuisia ja atmosfääriltään vaikuttavia.

Jean Nouvelin rakennusten valaistusta tukevassa julkisivudetaljiikassa geometriset muodot ovat myös keskeisessä asemassa. Arabimaailman instituutissa (1987) valoa säätelevät geometrisesti kuvioidut julkisivupaneelit ja Abu Dhabin Louvren (2017) kupolin verkkomainen kuvio ovat valaistuksen pääelementit, jotka pitävät sisällään symboliikkaa ja viitteitä kulttuuriin. Louvre- museon kupolin kuvio näyttää kuitenkin rauhallisemmalta ja suunnittelutyökalujen kehityskin on siinä nähtävissä. Nouvel siis pitää kiinni innovatiivista menetelmistään ja on valmis kehittämään niitä pidemmälle.

Jean Nouvelin projekteissa julkisivujen tärkeä tehtävä on integroida rakennukset ympäristöihinsä, minkä Jean Nouvel toteuttaa häivyttämällä sisä- ja ulkotilojen rajoja materiaalien optisten ja valoa heijastavien ominaisuuksien avulla. 1994 valmistuneessa Cartierin nykytaiteen säätiössä

rakennuksen ääriviivat häipyvät ympäristöönsä sen monikerroksisen lasijulkisivun takia.

Ääriviivojen häipyminen toistuu myös Torre Agbarissa (2005), jossa erilaiset paneelit muodostavat valoa heijastavan ulkokuoren rakennukselle. Myös paneeleiden kaltevuusasteiden vaihtelu lisää Torre Agbarissa vaikutelmaa ääriviivojen häipymisestä, sillä valo heijastuu niistä takaisin

ympäristöönsä eri kulmissa. Lisäksi tässä pilvenpiirtäjässä Nouvel on ottanut käyttöön myös sinisiä ja punaisia alumiinipaneeleita valon värjäämiseksi, eli yhdistänyt useampia valaistusmenetelmiä.

Jean Nouvelin käyttämät valaistusmenetelmät sulautuvat yhteen Torre Agbarin lisäksi muissakin projekteissa. Les Bains des Docks-kylpyläkompleksi (2008) sekä Louvre-museo (2017) jakavat samankaltaisen materiaalipaletin sekä lähestymistavan valoon ja varjoon. Louvressa edellä mainittuja ominaisuuksia täydentää myös valoa läpäisevä kupoli, ja siinä nähtävät

valaistusmenetelmät ovat paljon kehittyneempiä ja monipuolisempia kuin lähes 10 vuotta aikaisemmin valmistuneessa kylpyläkompleksissa. Tämä kehitys on hyvä esimerkki arkkitehdin kyvystä mukauttaa valonkäyttö aikakauteen ja sen uusiin innovaatioihin.

Tässä tutkielmassa tarkastelin valonkäytön vaikutuksia rakennuksiin sekä erittelin Nouvelin tyylin muodostumista valonkäytön kautta. Jean Nouvelin projektit ja niiden valaistukset ovat kuitenkin niin monipuolisia, että hänen arkkitehtuurin perinpohjainen ymmärrys ja tarkempi tyylin erittely vaatisivat tutustumista vielä suurempaan osaan tuotannosta. Tutkielmassani käsitellyt

esimerkkikohteet olivat vain pintaraapaisu suureen projektien kirjoon, mutta ne antavat ymmärtää, että laadukas valaistus on Nouvelin töitä yhdistävä piirre. Arkkitehtuurissa pitäisi kiinnittää

(21)

enemmän huomiota valaistukseen ja jokainen arkkitehti voi pyrkiä siihen perehtymällä Nouvelin kaltaisten arkkitehtien luomiin merkittäviin rakennuksiin ja vaikuttaviin tiloihin.

(22)

Lähteet

Amelar, S. (2009). Les Bains des Docks. Architectural Record. Lainattu 18.11.2021, saatavilla:

https://www.architecturalrecord.com/articles/8191-les-bains-des-docks Arquitectura Viva. (2005). Artikkeli Ampliación del Museo Reina Sofía.

Baker, N. & Steemers, K. (2002). Daylight design of buildings: A handbook for architects and engineers. Taylor & Francis Group. Rajattu pääsy. Lainattu 28.10.2021, saatavilla:

https://ebookcentral-proquest-com.libproxy.aalto.fi/lib/aalto-ebooks/detail.action?pq- origsite=primo&docID=1588412#

Borch, C. (2014). Introduction: Why Atmospheres? Teoksessa: Architectural atmospheres: On the experience and politics of architecture. Borch, C. (Toim.), s. 6–17. Walter de Gruyter GmbH.

Böhme, G. (2017). Atmospheric architectures : The aesthetics of felt spaces. Bloomsbury Publishing Plc. Rajattu pääsy. Lainattu 22.11.2021, saatavilla:

https://ebookcentral-proquest-com.libproxy.aalto.fi/lib/aalto-ebooks/reader.action?docID=5050673

Casciani, S. (2008). Jean Nouvel: The Allure of Modernity. The Hyatt Foundation. Lainattu 7.11.2021, saatavilla:

https://www.pritzkerprize.com/sites/default/files/inline-files/2008_StefanoCascianiEssay.pdf

Jolkkonen, J. (2021). Elämyksellinen koti - tutkielma sisätilojen kokemukseen vaikuttavista yksityiskohdista [diplomityö, Aalto yliopisto]. Lainattu 18.11.2021, saatavilla:

https://aaltodoc.aalto.fi/bitstream/handle/123456789/110443/master_Jolkkonen_Jenny_2021.pdf?s equence=1&isAllowed=y

Kuiper, K. (2021). Jean Nouvel. Encyclopedia Britannica. Lainattu 18.11.2021, saatavilla:

https://www.britannica.com/biography/Jean-Nouvel

Nouvel, J., Permanyer, L., Farriol, S., Freixes, D. &. Capella, J. (2011). Torre Agbar: Dialogues with Barcelona. Lunwerg.

Nouvel. (1989). Jean Nouvel : la obra reciente 1987-1990 = Jean Nouvel : his recent works 1987- 1990. Gili.

Pallasmaa, J. (2014). Space, Place and Atmosphere: Peripheral perception in Existential Experience. Teoksessa Architectural atmospheres: On the experience and politics of architecture. Borch, C. (Toim.), s.18–41. Walter de Gruyter GmbH.

Rasmussen, S. E. (1964). Experiencing architecture ([Repr.].). MIT Press.

Valero, E. (2019). Light in Architecture. RIBA Publishing.

Zumthor, P. (2006). Atmospheres : architectural environments - surrounding objects. Birkhäuser.

(23)

Kuvalähteet

Kansikuva. Korkkinen, A. (2021). [valokuva].

Kuva 1. Fischer, A. (2015). Institute du Monde Arabe - Jean Nouvel [valokuva]. Haettu osoitteesta:

https://www.flickr.com/photos/augustfischer/23762393762/in/photolist-CcNtNb-CnnPvR-828yhN- BNSdQx-Ck58Po-71Z8Zq-gfh6VC-4JnJrM-6WgyoB-8h7FhJ-i8Ree-5iryaS-Cf61Dz-33Xcp3- BpZhox-7SZXho-LmeG5-KSeD-RNymUj-4NPQCX-5X4jP2-33SBPB-8HaTCJ-2TmBfq-6NeNDE- i8Rmx-71Z9d7-71Za2m-71V8Tg-5ingQV-i8R4p-71VaH6-i8R9H-71V8Gt-33Xc3b-71V9yk-71V7h8- i8Ric-71V6qr-4DYEsy-i8RjQ-33SCbH-71V8tn-71Z89W-71V3KT-71Z5YJ-7f39Ye-agDrRG-

71Z6ZN-71Z6bw/ (CC BY-ND 2.0)

Kuva 2. Gurak, W. (2011). Reina Sofia Museum Extension [valokuva]. Haettu osoitteesta:

https://www.flickr.com/photos/wojtekgurak/5734805657/in/photolist-9JLnVB-5GUW14-2ir3b4G- fMJcJL-dro9ST-7GreqU-aA7Uc3-39T3G9-hirr93-4s6ctP-5C6znf-hirrWU-2jPpCcK-coA3HW- 9MYdBh-2k88PHk-PM9gZu-add3v8-7mgsPn-u6GJg-atnNPv-EN8QH-8hBvTn-bKoYgn-bWTXAA- yRxTkW-8hELC7-49fZ2h-coA2YE-QuWnYR-7AcGz6-b38xox-hishyH-coA3kY-7TgNPX-BTp38- 77VrE5-VJdxAq-5xSUxp-9gEsMk-BkVvwh-6s39uE-9gH3wh-2gkYgxg-bwuc7U-2iMnhkw-9L85Qz- dmtxg-o3Na9c-9HoENz (CC BY-NC 2.0)

Kuva 3. Gunn, S. (2019). Louvre Abu Dhabi architecture [valokuva]. Haettu osoitteesta:

https://www.flickr.com/photos/scottgunn/31956483007/in/album-72157678139427678/ (CC BY-NC 2.0)

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Brändi voidaan määritellä hyvin monella tavalla. Jean-Noël Kapfererin mukaan brändi ei ole tuotteen nimi, vaan tuotteiden ja palveluiden ajurina toimiva visio. Hän nimittää visiota

Ensin mainitussa tavassa sosiaalisen pääoman indikaattoreina ovat esimerkiksi verkostosuhtei- den välittämien resurssien kattavuus, parhaat saavutettavissa olevat resurssit,

Poliittisen taloustieteen käsit- teet on Baudrillard'n mukaan siis luettava aivan uudella tavalla:.. työssä ei tapahdu riistaa, se on paaoman antama lahja; palkka

- Artikkelit: Roland Barthes: Elokuvateatterista poistuttaessa, Laura Mulvey: Visuaalinen mielihyvä ja kerronnallinen elokuva, Laurinda Jean Haagens: Suunnitelma:

Huttunen, Matti, Jean Sibelius.. Savela, Ari Hostile'takeovers and directors (väitöskirja)

Erityisesti he korostivat vuonna 1986 alkanees- sa julkaisujen sarjassa sitä, että paitsi että sään- telijä tietää säänneltävästä yrityksestä vähem- män kuin olisi

2004) luoma dekonstruktio on alun perin teks- tianalyysin väline, joka perustuu pitkälti Martin Heideggerin ajatukseen metafysiikan ”destrukti- osta” eli olemisen

(Huhut kertovat, että kun Foucault’lta itseltään tiedusteltiin eräässä haastattelussa, mitä mieltä hän oli sosiologi Jean Baudrillardin kehotuksesta “unohtaa Fou- cault”,